Liigan siirtohuhut kaudelle 2014–2015

  • 2 580 082
  • 2 839

Ralph

Jäsen
HPK ei ole myymässä pelaajiaan - Hämeen sanomat

"Sen jälkeen toimittaja kysyi, onko HPK:n pelaajia myytävänä? Tähän vastasin, että totta kai kun kyseessä on ammattilaisurheilu, kaikki on mahdollista, mutta tällä hetkellä meillä ei ole taloudellista pakkoa ryhtyä toimenpiteisiin. Eli nyt on kyllä toimittaja kirjoittanut ihan omia näkemyksiään. Varsinkin otsikointi antaa kovasti väärän kuvan asiasta", harmittelee Korpela.
 

Fordél

Jäsen
Jari Viuhkola kertoo tämän päivän kalevassa keskustelleensa loppukauden pelipaikasta muutaman liigaseuran kanssa. Jos liigapaikkaa ei tipu, myös Mestikseen siirtyminen on mahdollista.

Onhan se aika käsittämätöntä jos Viuhkolalle ei löydy paikkaa Liigasta, kun huomioi Liigan nykyisten senttereiden tason. Toki jos homma on miehestä itsestä kiinni (ei esim. innosta mennä mihin tahansa seuraan) niin sitten asian ymmärtää. Uskoisin, että hinnassa Viuhkola tulee kyllä vastaan loukkaantumisriskin ja nykykunnon takia. Mestikseen siirtyminen olisi tämän tason kaverille kärjistetysti jopa häpeällistä. Toki kyllähän esim. KooKoosta paikka löytyy.
 

Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko
HPK ei ole myymässä pelaajiaan - Hämeen sanomat

"Sen jälkeen toimittaja kysyi, onko HPK:n pelaajia myytävänä? Tähän vastasin, että totta kai kun kyseessä on ammattilaisurheilu, kaikki on mahdollista, mutta tällä hetkellä meillä ei ole taloudellista pakkoa ryhtyä toimenpiteisiin. Eli nyt on kyllä toimittaja kirjoittanut ihan omia näkemyksiään. Varsinkin otsikointi antaa kovasti väärän kuvan asiasta", harmittelee Korpela.

Ja tällaisen kommentin jälkeen laatulehden laatutoimittaja laittaaa jutulle otsikoksi "hoopeekoolla kassakriisi". Vuoden 2014 kiekkomaailman pohjanoteeraus!
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
HPK:n kassakriisi olikin näemmä ''yllättäen'' sitten ankka. Monilla on tiedossa että HPK:lla on ''säästössä'' vielä rahaa laskettuun pelaajabujettiin, mutta nämä rahat ''sulaa'' koko ajan kun yleisöä ei käy, mutta kriisi on aika kaukaista vielä. Ilta-Sanomien HPK-uutisointi on ollut kyllä koko kauden komediaa.
 

Ralph

Jäsen
En tiedä näkikö muut samoin kun minä asian, mutta jotenkin HPK -jutusta välittyi yleisön ns. ruinaaminen pelehin tai jopa pienoinen uhkailu.
Itsellä tuli sama mieleen. Ei siis mikään ruinaaminen, vaan vihjailu kannattajien suuntaan. Vaikka Iltasanomien uutinen oli lähennä valetta, niin silti se saattaa herättää hämeenlinnalaisia.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Jos 400 katsojan vaje tekee kassakriisin niin mites muut seurat liigassa?

No ainakin IS sai klikkauksia.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kyllä varmasti Tepsikin on kiinnostunut Viuhkolan palveluksista, jollei vaan ylihinnoittele itseään. Toisi ainakin hieman valinnanvaraa tepsin kohtalaisen heikkoon sentterikalustoon.
 
Joskus käy kuten Vänälle: valmentajan ja seuran halu ei ole sama kuin pelaajan. Ei Vänä toki ainoa RD:n armeijasta poisheitetty ollut. Itse vaihtaisin Boyceen vaikka pienellä välirahalla.

Saatan olla väärässä, mutta muistelen Vänttisen lähteneen emännän perässä pykälää etelämmäs. Oli Dufvan Tapparassa valmentajan ehdoton luottomies.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Saatan olla väärässä, mutta muistelen Vänttisen lähteneen emännän perässä pykälää etelämmäs. Oli Dufvan Tapparassa valmentajan ehdoton luottomies.
Olet osittain oikeassa. Vänä olisi halunnut JYPissä jatkaa mutta JYP tarjosi vain samanlaista sopparia kuin A-junnuille normaalisti tarjotaan. Tästä syystä mies JYPistä lähti mutta suunta valikoitui emännän mukaan ja seuraksi valikoitui silloin parempi Tampereen joukkueista.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan lähettämässä spostissa koskien 4.12.14 Tappara - Sport peliä on mielenkiintoinen lause:
Tappara kirjoitti:
Toisena uutena asiana Sportin lisäksi kaukalossa nähtäneen myös uusi Tappara-pelaaja!
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tapparan lähettämässä spostissa koskien 4.12.14 Tappara - Sport peliä on mielenkiintoinen lause:

Tähän mennessä ehdotettu:

-Stephen Dixon
-Philip DeSimone
-Dan Kissel,

joista Dixonia pidän todennäköisimpinä ja tätä on edes jonkunlaisilla (keksityilläkö) kuulopuheilla perusteltu.

E: Dixonhan se, ei paha.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt tuli Tapparalle kyllä loistava vahvistus.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ei ole muuten vielä Dixonista mitään Tapparan omilla sivuilla...
 

Lhutuur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Levonen haista vittu!!
Paperilla erittäin kova haku, mutta alkukauden 15 pelissä syntyneet tehot 2+2 herättävät kysymysmerkkejä. Voi tietysti olla että ei sopeutunut ruotsalaiseen jääkiekkoon ja löytää Tapparassa oman tasonsa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja oli Dixonilla jotain loukkaantumisiakin, siksi ottelumäärä jäi noin pieneksi.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Dixon olis kelvannut tännekkin, tykkään miehen tyylistä. No mennään Perjantaina kattoon paikanpäälle, mikäli jo pelaa JYPiä vastaan.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pelaa kyllä, jos on terveenä. Pitäisi esiintyä jo torstaina Sportia vastaan.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä sitten? Missä se huhu oli tässä postauksessa? Jos Josh Green on alkanut seurata Darcy Zajacia niin sitten on, en vaan ymmärrä tämän seikan relevanssia nyt tämän ketjun aihepiiriin peilaten.

Neljä tai viisi edellistä Tapparan siirtoa ovat paljastuneet yleisölle etukäteen siten, että pelaaja (mm. Green) on alkanut seurata tulevaa pelaajaa twitterissä tai instagramissa.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Neljä tai viisi edellistä Tapparan siirtoa ovat paljastuneet yleisölle etukäteen siten, että pelaaja (mm. Green) on alkanut seurata tulevaa pelaajaa twitterissä tai instagramissa.

Tosin 64 twiitin, 120 seuraajan ja reilun 50 seurattavan Zajac vaatii oman hyväksynnän siihen että joku voi seurata häntä. Voi myös olla mahdollista että miehestä on neuvoteltu aiemmin ja Green lähettänyt pyynnön seurata Zajacia ja nyt ei-aktiivisena käynyt nyt vasta hyväksyyn pyynnön Twitterissä. Zajaceista kaiketi paria ainakin kun on huhuttu jo pidemmän aikaa Tapparaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös