Sekalaisia huomioita ja kuriositeetteja

  • 84 705
  • 190

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Mestiksessä pukukopissa on ympärillä aikuiset äijät, A-junnuissa keskenkasvuiset juuri 18 - vuotta täyttäneet kakarat. Kaikki tietää mitkä on Laineen huippuhetket maajoukkueessa tänä vuonna sekä aikaisemmat vastaavat omassa seurassa. Kasvatuksen paikka nääs sanoisin minä.
 
Kukko

Jäsen
Omaan silmään vaikuttaa siltä, että Laineella on jo tällä hetkellä sitä pisteidenteko pontentiaalia nykyliigaan. Eli kun paikoille pääsee, niin on jotenkin astetta vaarallisempi vaikkapa mitä nykykokoonpanossa oleva Karjalainen/Kaksonen/Malinen/Rauhala. Esimerkiksi Karjalainen toki tuo eritavalla luisteluvoimaa ja tavallaan tukee sitä ketjun muuta pelaamista molempiin suuntiin paremmin. En siti ymmärrä miksi ylivoimalla mahdollisuuksia saa esim Karjalinen, mutta ei Laine? Oman pään puolustuspelissä ja luistelussa nuo Laineen heikkoudet ovat toki. Voittoputkesta huolimatta kahden kärkiketjun ulkopuolelta on ollut vaikea löytää pisteidenteko potentiaalia. Nuo kolmos ja neloskentän pisteet ovat usein se asia mikä erottaa Liigan parhaan joukkueen TOP kuusi joukkueesta. Eli se tasaisuus, heikkonakin iltana saadaan pisteitä, vaikka ne kärkikaverit epäonnistuvatkin lievästi. Tästä esimerkkinä Lukko, jolla tuota leveyttä tuntuu nyt olevan. Lukko tuntuu taistelevan pisteistä aina, illasta toiseen tasaväkisesti pelinloppuhetkille asti. Toki Tappara on tehnyt viime aikoina samoin, mutta pitää ottaa huomioon, että onhan meillä nyt pieni suonenveto tällähetkellä käynnissä.

Uudessa nelosessa Masi Marjamäki - 42 Otto Rauhala - 80 Teddy Da Costa, on mielestäni taas hitusen enemmän sitä pistepontentiaalia. Da Costa on mielestäni vähän samantyyppinen, mitä Laine (vaikka eri kokoinen). Pystyy sellaisiin henkilökohtaisiin suorituksiin taidollisesti ja yllätyksellisesti, jotka saattavat johtaa maaliin. Täydellisenä vastakohtana pidän Malista, jolla ei oikein tunnu olevan sellaista tappajan luonnetta. Iskee tavallaan mielummin kiekon ränäriin ja ottaa sen varmemman vaihtoehdon, kun lähtisi härskisti vain yrittämään maalia. Kaksikko Kaksonen-Malinen on aina löytänyt toisensa mielestäni hyvin, molemmat tykkäävät pelata mielellän tuota hyökkäyspään kiekkoränäriin pyörimistä. Näin ollen nykyinen kolmonen 27 Elmeri Kaksonen - 28 Jarkko Malinen - 19 Jere Karjalainen ei välttämättä ole sekään huono. Siinä nimenomaan miehet tietävät miten haluavat pelata.

Nyt kun siis Da Costa on takaisin kehissä, niin tilanne on se että Laine ei taida kentälle mahtua. Mikäli kuitenkin loukkaantumisia tulee, niin olisi kiva nähdä Lainetta hivenen lisää ja ties vaikka ylivoimallakin.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi Patrik Lainetta pidetään väkisin mestiksessä, kun homma ei näytä toimivan ja pelipaikka löytyy nelosesta?

Niin. Heti seuraavassa pelissä tämän viestin jälkeen Laine nostettiin kakkosketjuun ja teki maalinkin. Toivottavasti homma alkaa rullaamaan. KooKoon sivulle varmaankin tulee maalikooste pelistä, mutta tätä kirjoitettaessa se ei vielä ollut ilmestynyt.

E: Vielä lainaus otteluraportista LeKin sivuilta; - Laine on mennyt todella paljon eteenpäin parissa viikosa, muun muassa luistelussa ja kiekollisissa valinnoissa. Tänään tuli vielä maali palkinnoksi ja hän järjesti pari hyvää paikkaakin, LeKi-koutsi Juha Juujärvi kehui.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Vanha totuus: Luetaan sitä palstaa ja hyviä asioita tapahtuu (hymiö). Kuten aiemmin sanoin, niin Liigassa nähtyjen esitysten perusteella voisi selkeää eteenpäinmenemistä pitää lähes selviönä. Illan otteluketjussa joku kehui Laineen olleen hyvin pelin sisällä, mikä kertoo samaa kuin Juujärven kommentit - eteenpäin mennään ja vahvuuksia pystytään paremmin ja paremmin tuomaan miesten peleihin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En nyt parempaakaan paikkaa oikein keksinyt, niin kysyn sitten täällä, että osaisiko joku kertoa mikä ihme on tuo jatkoajan kuvakoosteen ensimmäisessä kuvassa näkyvä lasipytinkin.
http://www.jatkoaika.com/sm-liiga/Kuvakooste/tappara-hpk/hämäläisten-halloween/162391
Melko monasti on tullut Hakametsässä käytyä, ja pelattua jne. mutta ei enää vuosiin ja tätä kyseistä lasihökötystä ei kyllä mun tajunta pysty muistamaan, joten se lienee ns. uudempaa perua, toki voi olla vaikka 10v vanha. Joten ihan siis mielenkiinnosta kyselen.
 
Oisko tuo tuossa pari-kolme vuotta ollut. Tuosta pääsee vissiinkin hallille töihin. Itse en tiedä mitään mistään, mutta alaspäin tuon sisällä asvaltti kiertää ja kaukalon laidalle sieltä isojen poikain mukaan pääsee.
 
Rantsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, KalPa
Tuli tässä huomioitua, että Green loukkaantui 04.10. TPS-pelissä. Greenin loukkaantumisen aikana Tappara voitti jokaisen yhdeksästä ottelustaan.
01.11. HPK-peliin Green tuli takaisin, 01.11. HPK-peli katkaisi Tapparan voittoputken.

Aika hassu sattumaa tämä fakta.
 
axe

Jäsen
En nyt parempaakaan paikkaa oikein keksinyt, niin kysyn sitten täällä, että osaisiko joku kertoa mikä ihme on tuo jatkoajan kuvakoosteen ensimmäisessä kuvassa näkyvä lasipytinkin.
http://www.jatkoaika.com/sm-liiga/Kuvakooste/tappara-hpk/hämäläisten-halloween/162391
Melko monasti on tullut Hakametsässä käytyä, ja pelattua jne. mutta ei enää vuosiin ja tätä kyseistä lasihökötystä ei kyllä mun tajunta pysty muistamaan, joten se lienee ns. uudempaa perua, toki voi olla vaikka 10v vanha. Joten ihan siis mielenkiinnosta kyselen.

Se on vanhan pelaajaluiskan tilalle rakennettu uusi sisäänkäynti. Olisiko nyt sitten kolmatta kautta käytössä, ei pysty varmaksi muistamaan. Siinä menee portaat nyt sellaisena kertaspiraalina alas, siinä on hissi keskellä, ja siitä pääsee ajamaan jopa ihan ambulanssilla tai vierashuollon pakettiautolla sisälle saakka.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kiitoksia vastauksista. Minä kun luulin että se Hakametsä on suojeltu kohde ja sitä ei saisi muuttaa, tuohan on selvä muutos julkisivuun, no tuo helevatan museovirasto on kyllä mystinen laitos. Eikä tuo mielestäni ulkonäköä pahenna.
 
polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuli tässä huomioitua, että Green loukkaantui 04.10. TPS-pelissä. Greenin loukkaantumisen aikana Tappara voitti jokaisen yhdeksästä ottelustaan.
01.11. HPK-peliin Green tuli takaisin, 01.11. HPK-peli katkaisi Tapparan voittoputken.

Aika hassu sattumaa tämä fakta.

Tätä samaa mietin jostakin pelistä kotiutuessani. Greenin ennen loukkaantumista tapahtuneet kiukuttelut vastustajille ja tuomareille sekä heikot otteet olivat tietysti vain yksi tekijä huonossa alkukaudessa, mutta muun joukkueen esitysten piristyminen osui hämmästyttävästi samaan hetkeen. Mutta salaliittoteorioita enemmän odottaisin Greeniltä todella vahvaa tasonnostoa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen jo pitkään ihmetellyt että miksi tämä Tapparan oma osio Jatkoajassa on niin hiljainen keskustelusta? Ei sen puoleen että kaipaisinkaan teidän keskustelua tai jäisin jostain paitsi. Kunhan ihmettelen asiaa koska Tappara kuitenkin on perinteikäs seura ja tulee isosta, todellisesta kiekkokaupungista? Onko teillä joku oma foorumi missä jauhatte vai onko Tapparafanit vain tuppisuita?
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lisäksi meillä täällä Mouhijärvellä on ihan vitun hitaat nettiyhteydet.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Myöskin on kirjoittamaton sääntö, ettei mitään negatiivisia asioita JA:n puolelle kirjoiteta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Miksi Kolomatis ei tee pisteitä? Hajoituskauden parin matsin jälkeen olin varma, että mies voittaa pakkien pistepörssin.

Eikö sittenkään vaan riitä? Vai kiikastaako jostain muusta?
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Miksi Kolomatis ei tee pisteitä? Hajoituskauden parin matsin jälkeen olin varma, että mies voittaa pakkien pistepörssin.

Eikö sittenkään vaan riitä? Vai kiikastaako jostain muusta?

Paha sanoa yksittäistä syytä. Kärsii varmasti Tapparan surkeasta ylivoimasta melkoisesti, vaikka osasyy surkeuteen hän itsekin on. Peliäly ja liike kyllä riittäisivät, mutta laukaus ei mikään raketti ole. Vielä huolestuttavampaa on laukausprosentti, kun vain 40,7 % miehen vedoista on kantanut maalille asti ja miltei 60% siis ohi tai blokkiin. Koko liigan mittapuulla hävettävän surkea lukema, kun laukauksia kuitenkin on kymmeneksi eniten liigasta.

Tosin eipä se Bailenkään viime vuonna syyskaudella säkenöinyt. Tapparan pelityyli eroaa kuitenkin paljon Pohjois-Amerikassa pelattavasta kiekosta, joten en suostu vielä luopumaan toivosta Kolomatiksen suhteen. Ei tule puolustajien pistepörssiä viemään, mutta uskon parantavan kevätpuoliskolle.
 
Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miksi Kolomatis ei tee pisteitä? Hajoituskauden parin matsin jälkeen olin varma, että mies voittaa pakkien pistepörssin.

Eikö sittenkään vaan riitä? Vai kiikastaako jostain muusta?
Kaveri laukaus on odotettua heikompi, hän ampuu mistä sattuu ja yleensä ilman maskia (Tapparan pelisuunnitelmaan ei ilmeisesti kuulu maskipelaaminen) ja iso osa laukauksista painuu ohi. Omassa päässä Kolomatti on usein vaikeuksissa ja avaussyötön antaminen kestää välillä aivan järjettömän kauan.

Tappara.infossa nimerkki Screamager on koonnut tarkempaa tilastoa Kolomatiksen laukomisesta Liigan osalta: http://tappara.info/index.php/topic,5980.msg211462.html#msg211462
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Paha sanoa yksittäistä syytä. Kärsii varmasti Tapparan surkeasta ylivoimasta melkoisesti, vaikka osasyy surkeuteen hän itsekin on. Peliäly ja liike kyllä riittäisivät, mutta laukaus ei mikään raketti ole. Vielä huolestuttavampaa on laukausprosentti, kun vain 40,7 % miehen vedoista on kantanut maalille asti ja miltei 60% siis ohi tai blokkiin. Koko liigan mittapuulla hävettävän surkea lukema, kun laukauksia kuitenkin on kymmeneksi eniten liigasta.

Tosin eipä se Bailenkään viime vuonna syyskaudella säkenöinyt. Tapparan pelityyli eroaa kuitenkin paljon Pohjois-Amerikassa pelattavasta kiekosta, joten en suostu vielä luopumaan toivosta Kolomatiksen suhteen. Ei tule puolustajien pistepörssiä viemään, mutta uskon parantavan kevätpuoliskolle.
Kaveri laukaus on odotettua heikompi, hän ampuu mistä sattuu ja yleensä ilman maskia (Tapparan pelisuunnitelmaan ei ilmeisesti kuulu maskipelaaminen) ja iso osa laukauksista painuu ohi. Omassa päässä Kolomatti on usein vaikeuksissa ja avaussyötön antaminen kestää välillä aivan järjettömän kauan.

Tappara.infossa nimerkki Screamager on koonnut tarkempaa tilastoa Kolomatiksen laukomisesta Liigan osalta: http://tappara.info/index.php/topic,5980.msg211462.html#msg211462

Kiitoksia selvityksistä. Kappas Liiga tarjoaa tällaisia tilastoja... tutkitaan ja hutkitaan.

Kolomatisin huono laukaus ja huono maalille toimittamis % aiheuttaa täällä päässä hiukan ihmetystä, koska parin matsin perusteella pidin tuota juuri yhtenä vahvuutena. Varsinkin ns. maalille toimitus rannari näytti napakalta. Toisaalta pidin kyllä myös avauspelaamista ja syöttö taitoakin :D

Pikaisesti kun noita tilastoja vilkaisee, niin ei Kolomatis erotu oikeastaan mitenkään Tapparan muista pakeista. Kenties teidän ylivoiman ongelmat(olettamus) heikentää tätä tilastoa. Tämän hetken lukemat(maalille toimitus %):
- Teemu Aalto: 41,67%
- David Kolomatis 42,74%
- Tuukka Mäntylä: 45,95%

Tosin näissäkin tilastoissa erot on oikeasti niin pieniä, että niitä voi pitää melko kosmeettisina tässä vaiheessa. Esim. jos Mäntylä laukonut maalia kohti 34 kertaa ja jos näistä laukauksista olis blokattu 3 enemmän niin hänen tilastot olisivat huonompia kuin Kolomatisin.

Liigan 30 eniten maalia kohti laukoneiden puolustajien maalille toimitus %:n keskiarvo on 48,63%. Jos Tapparan pakit olis laukonut Liigan keskiarvon tasolla maalia kohti, niin teillä olisi nyt 17 laukausta enemmän maalia kohti. Mikä tämän merkitys sitten on; ei hajuakaan.
 
Eikka86

Mikäli en nyt ihan unessa ole ollut, niin koko kauden (pl. muutama peli) jommassakummassa ylivoimakoostumuksessa on ollut viivalla hyökkääjä. Kuuselan osalta on luultavasti hivenen hankala tulkita tilastoista ylivoiman osuutta maalilletoimittamisprosentista.

Ylivoima ei ole toiminut mitenkään, suurin osa maalille asti menneistä puolustajien laukauksista on luultavammin tullut tasakentällisin. Mäntylä on saanut tilastoihin ylivoimalla yhden maalin 74 laukauksen ja Aalto myös yhden maalin 120 laukauksen kokonaismäärillä. Aikalailla karmea saldo maalien osalta.

Toisaalta herroilla Aalto, Mäntylä ja KoloMatti on yhteensä 24 syöttöä pistetilastoissa. Tämä saldo on ihan kohtuullinen mutta varsinkin Aallon ja KoloMatin osalta toivoisin maalimäärien selvää lisääntymistä.

Ylivoiman isoimpia ongelmia on mielestäni ollut JMJ ja Palolan syöttökuvion hierominen läpi kentän ja tämän kuvion epäonnistuttua, ei ole oikeastaan ollut muuta variaatioita kuin pakki-pakki kiekottelua viivalla sekä laaduton laukaus ensimmäiseen vastustajaan. Todella hetkittäin on tullut vaikutelma ylivoiman aukeamisesta mutta tämä toivo on oikeastaan kuollut heti seuraavassa ylivoimassa.

Ollaan NiämisVillestä mitä mieltä tahansa mutta onhan hän kilometrin edellä maskipelaamisessa nykykuntoista Marjamäkeä sekä unista Greeniä. Green on ollut muistaakseni todella vähällä yv ajalla ennen loukkaantumistaan mutta muutamia hajavaihtoja ollut maskimiehen roolissa tämän jälkeen. Ei ole vaan ollut oikein tekemisen meininkiä Greenin touhussa koko kaudella. Näemmä Green saanut kuitenkin liki 15min peliaikoja, mikä on mielestäni aika optimi hänelle tähän aikaan vuodesta.

En tiiä perkele, mikä siinä ylivoimassa on niin saatanan vaikeeta.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ylivoima ei ole toiminut mitenkään, suurin osa maalille asti menneistä puolustajien laukauksista on luultavammin tullut tasakentällisin.
Tärkeätähän se olisi ylivoimalla osua viivasta maalia kohti, mutta vaikka maskipelaaminen pienentää maalia kohti menevien laukausten määrää väittäisin sen kuitenkin nostavan maaliin saakka menevien laukausten määrää. Eilisessä HIFK-ottelussa ei silmään tarttunut kahdessa jälkimmäisessä erässä mitään maskipelaamista ennen ottelun paria viimeistä minuuttia. Se on paljon mukavampi ja helpompi seistä siellä ulkopuolella kuin painia maalin edessä.
 
axe

Jäsen
En tiiä perkele, mikä siinä ylivoimassa on niin saatanan vaikeeta.

On kyllä outoa, että edes alueelle päästyään Tapparan yv ei vaikuta juuri missään vaiheessa vaaralliselta kuin ihan satunnaisesti. Sitten kun vertaa johonkin Lukon yyveehen, jossa tuntuu että jokaisen syötön jälkeen olisi jo mahdollisuus yrittää maalia ja jokainen pelaaja on jatkuvana uhkana. Ja vähän sellaistahan se oli Tapparallakin viime kaudella - samoilla miehillä.

Liikkumisen puuttuminen on tietty ihan eka avainasia. Ei noilla Stiga-pelin liikeradoilla pahemmin vastustajan neliötä avata. Lisäksi Järvisen pitäisi ruveta laukomaan itse edes välillä, jos ei nyt mitään jutilalta-ojaselle -maisia lämäreitä, niin kuitenkin teräviä liikkeitä kiekon kanssa kohti maalia ja omaa ratkaisua. Siitä saataisiin jo edes kolmas tekijä, mihin vastustajat joutuis edes vähän varautumaan, kun nyt niitä on vain kaksi.
 
Eilen silmääni pisti, että huonon syötön jälkeen kiekottomat jähmettyivät paikalleen katsomaan saako kiekollinen kiekon haltuun ennen sen menettämistä. Vastaavanlaisissa tilanteissa vastustajat tukevat kiekottomana kiekollista tarjoten pari helppoa syöttösuuntaa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Aamulehden mukaan Kallu Numminen täyttää 75v, onnea! Numminen on syntynyt Mouhijärvellä. Tämäkin osoittaa, että Tapparan juuret ovat syvällä mullassa.

Edit: Myös Nummisesta tehty J. Lahden gradu (2008): Kalevi Numminen - Suomalaisen jääkiekkoilun uranuurtaja ja moniottelija vahvistaa asian. Siellä kirjoitetaan yksiselitteisesti, että Nummisen syntymätodistuksessa todellakin lukee Mouhijärvi. Esimerkiksi Wikipediassa annetaan virheellisesti ymmärtää, että virallinen tai kirjautunut syntymäpaikka olisi Tampere, vaikka Mouhijärvi toki fyysisenä syntymäpaikkana sielläkin mainitaan. Saattaa olla, että tätä on Tapparan tai Nummisen perikunnan taholta tahallisestikin yritetty pitää salassa tai esittää hieman muunneltua totuutta. Yhtä kaikki: totuus palaa tulessakin!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Hakamettän liput on pihalla taas. Nii, siellä on taas vain Tapparan liput olleet viikkotolkulla tangossa. Missä tasa-arvo! Jokakeväinen probleemi johon kaupunginpäättjien luulisi kiinnittävän huomiota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös