Edmonton Oilers 2014–2015

  • 169 645
  • 649

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Laukaustilastoa kun katsoo, niin Canucks-ottelusta saatu piste tuntuu kyllä ryöstöltä. Fasth on ollut maalilla todella hyvä. Toinen erä kyllä jotain aivan järkyttävää, Oilers ollut todella purjeessa omassa päässä. Joensuu pääsi maalin makuun. RNH:lle uran ensimmäinen tappelu (!).
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
En katsellut kuin koosteen, joten pelistä kokonaisuutena ei mitään käsitystä. Jos jotain Canucksin maaleista taas laittaisi.

Eka maali ihan erän lopussa. Onhan ne Sedinit liukkaita. Enkä oikein tiedä mitä tapahtui, mutta Arcobello paineli pitkin omaa aluetta vähän sinne sun tänne. Ehti sitten juuri sekunnin myöhässä taas kiinni omaan mieheensä (D Sedin). Samalla Ference ei jotenkin ehkä huomaa taakseen kiertävää H Sediniä tai sitten tuo Danielin jääminen vapaaksi kun Arco on myöhässä aiheuttaa sen, että Ference jää vähän siihen välimaastoon.

Tokassa maalissa kai viittoilevat, että olisi ollut käsisyöttö. Voisi kuitenkin pelata tilanteet loppuun asti. Boninohan sen jotenkin ohjaa maalin edestä, mutten itse oikein saanut tolkkua, että miten. Ference oli kiinni Boninossa, mutta ei saanut estettyä ohjausta.

Kolmas oli sitten ylivoimamaali. Canucksin kaverit saavat paikanvaihdoilla houkuteltua Nikitinin vähän liian ylös, jolloin D Sedinille jää maalin kulmalle hurjasti tilaa. Fayne heittäytyy estämään poikittaissyöttöä, muttei onnistu siinä. Tällöin tietenkin se Faynen kaveri Vrbata on jääny yksin ja Joensuu ehti vain paikalle katselemaan maalin syntyä.

Ja neljännessä vähän huonoa tuuriakin... tai huolimattomuutta, kun alivoimalla Joensuu huitoo itseltään mailan kädestä keskialueella. No, vaihtopenkille oli matkaa kolme metriä eikä Jessellä mennyt kuin pari sekuntia saada uusi maila. Tuo oli kuitenkin liikaa ja Canucks käytti tilanteen hyödykseen. Joensuu ehtii juuri kurottamalla ehkä aavistuksen häiritsemään Veyn vetoa, muttei tarpeeksi.

Yakupov kerää pelistä toiseen paljon kehuja. Ja tässä pelissä näemmä peliaikaa vajaa kymmenen minuuttia. No en tosiaan tiedä miten homma on mennyt ja miten on peluutettu, mutta se on huono homma jos Draisaitlia ei voida peluuttaa kuin sitä kymmentä minuuttia vieraspeleissä. Ja siinä sivussa tietenkin Yakupovin ja Pouliotin minuutitikin jäävät pieniksi. Itseasiassahan he pelasivat tasakentällisin alle kahdeksan minuuttia. Vai onko siellä sitten jäähyt osuneet hassusti aina niihin väleihin kuin olisi ollut tuon ketjun vuoro tulla jäälle. Mielenkiinnolla odotan, miten tuota ketjua jatkossa käytetään. Samoin odotan sitä milloin Nurse laitetaan kaukaloon. Toki sen yhdeksän peliähän voi jakaa vaikka miten pitkälle jaksolle, muttei siinä mielestäni oikein ole ideaa istuttaa kehittyvää junnua katsomossa pitkiä aikoja. Mieluummin sitten samantien takaisin junnuihin pelaamaan jos ei peliaikaa uskalleta antaa ylhäällä. Toki vasta kaksi peliä takana, mutta ihmettelen jos hän pukee seuraavaan peliin Kingsejä vastaan.
Samoin jos joku katseli, niin voisi kommentoida miten Schultzia ja Huntia peluutettiin tasakentällisin? Kaikilla Oilersin pakeilla varsin samanlaiset jääajat tasakentällisin, mutta oliko havaittavissa, että Canucks olisi tuota kaksikkoa vastaan yrittänyt peluuttaa jotain tiettyä ketjua? Ei ainakaan soinut omissa heidän vuorollaan, joten se on positiivista.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lowetidella olikin jo kahden ekan pelin jälkeiset zone startit blogissaan Early returns: Zone starts, joten ei tarvinnut itse lähteä niitä kaivamaan. Ja vastaavat osaltaan samalla noihin omiin kysymyksiini peluutuksista.
Peluutus vaikuttaa aivan odotetulta eli Gordonin ketjun aloituksista noin seitsemän prosenttia on hyökkäyspäässä. Ja muilla ketjuilla hyökäyspään aloituksia: RNH noin 71%, Draisaitl noin 75% ja Arcobello noin 95%. Eli Arcobellon ketju ei ole todennäköisesti ottanut omassa päässä muita kuin pitkien kiekkojen jälkeiset aloitukset. Gordonin porukka puolestaan vääntää käytännössä pelkästään omassa päässä.
Puolustuksesta samat: Ference/Petry 44%, Hunt/Schultz 66,7% ja Nikitin/Fayne n.75%. Vaikka Petrylle organisaation toimissa ja puheissa ei välttämättä hirveästi arvostusta tunnu löytyvän, niin silti häneen j aFerenceen tuntuu kaukalossa löytyvän luottoa. Mielenkiintoista, että Fayne ja Nikitin taas ovat saaneet noin ison kakun hyökkäyspään aloituksia. Olisin oletttanut, että Hunt ja Schultz laitetaan mielellään niihin jäälle.
Toki vasta kaksi peliä takana, joten aloituksiakaan ei ole vielä hirveän paljoa, mutta kyllähän nuo lukemat varsinkin hyökkääjien kohdalla antavat mielestäni jo aik paljon suuntaa peluutuksesta. Ja ovat hyökkääjien osalta hyvin odotettuja.

EDIT: Pakarinen muuten aloitti ihan kivasti AHL:ssä. Barons hävisi lauantaina Rampagelle jatkoajalla 3-2 ja Pakariselle pelissä tehot 1+1.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Noniin, RNH, Eberle ja Purcell jättivät eilen harjoitukset väliin pikkuvammojen takia. Parhaassa tapauksessa kaikki pystyvät pelaamaan tänään Kingsiä vastaan ja huonoimmassa kukaan heistä ei pysty. Varotoimenpiteenä Klefbom laitettiin alas ja Yakimov nostettiin ylös, jotta on edes kaksi hyökkääjää tarvittaessa valmiina tulemaan kokoonpanoon. Landerillehan tuo on taas yksi uusi isku, sillä hänenhän ei olisi tarvinnut nyt edes mennä waivereiden läpi kun vasta siellä oli.

Toivottavasti ainakin RNH pystyisi pelaamaan, sillä ilman häntä olisi sentteriosasto mallia Arcobello, Draisaitl, Gordon, Acton/Yakimov. Vastaan olisi tulossa kaiketi Kopitar, Carter, Stoll ja Richards tai jotain sinne päin. Ero RNH:n kanssakin on jo huikea, mutta ilman häntä Oilersilla ei ole kuin yksi taatusti NHL-tason sentteri eli Gordon.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
RNH ja Purcell olivat aamujäällä mutta Eberle ei. Lienee melko todennäköistä, ettei Eberle pysty pelaamaan. Jotenkin toivoisin Yakimovin ottavan tuon Ebsin paikan laidalla. Todennäköisempää taitaa olla Yakupovin tai Joensuun nouseminen ykköseen ja Actonin siirtyminen sille vapautuvalle paikalle.

EDIT: Äh, olihan ne ketjutkin siellä. RNH siis oli jäällä, mutta oli vain syötellyt Gazdicin kanssa eikä siis osallistunut sen enempää. Ketjut:
Hall-Arcobello-Purcell
Perron-Yakimov-Joensuu
Pouliot-Draisaitl-Yakupov
Hendricks-Gordon-Acton

Nooh, on siinä yritetty noille kokemattomille senttereille löytää kokeneita laitureita. Jos tuolla porukalla lähdetään, niin ei ole paljoa hurraamista. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan Yakimovin avauspeliä.

EDIT2: Lisäksi Nurse tulee Petryn tilalle kokoonpanoon. En tiedä onko tuossa joku loukkaantuminen taustalla, mutta muuten tuossa ei ainakaan olisi mitään järkeä. Petry on kai käytännössä kaikkien raporttien mukaan ollut joukkueen paras puolustaja kahdessa ekassa pelissä. Eli nyt on sivussa 2/3 ykkösketjusta ja paras puolustaja. Maalilla sentään on kuumempi kaveri kun Fasth aloittaa.

EDIT3: Tilastoista vielä sellainen, että viime kauden neljässä kohtaamisessa laukaukset Kingsille yhteensä 186-86. Eli Kingsille keskimäärin noin 46 laukausta/peli ja Oilersilla sellaiset 22. Pahaa pelkään, että sama tahti jatkuu tänään.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kolmas erä juuri alkamassa ja taululla 5-0. Kings ratkaisi pelin ekan erän ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja nostivat sen jälkeen jalan kaasulta. No, tokan erän alkuun heittivät pari lisää, mutta muuten ovat pelailleet. Loukkaantumisten takia pelin ovat toistaiseksi jättäneet kesken Fasth ja Gordon. Eli kauden alussa Oilersilla oli kaksi NHL-sentteriä ja nyt molemmat ovat saikulla. Lander varmaan sitten seuraavaksi ylös jos Gordonilta jää pelejä väliin.
Eiköhän sitä voisi vielä kolmannenkin katsella. Positiivista on se, että ehkä valmennus tajuaa jatkossa olla jättämättä Petryä ulos kokoonpanosta.
EDIT: Niin ei siis sillä, että lopputulos olisi yhdellä Petryllä erilainen, mutta ei parasta puolustajaa silti jätetä pois kokoonpanosta. Niin ja tilanne 6-0.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ok, tosiaan lähtökohdat olivat jo ne, ettei paljoa ollut odotettavissa Kingsiä vastaan. Mutta silti Oilers onnistui ylittämään odotukset. Ei siis mitään mahdollisuuksia koko matsissa. Ei minkäänlaista järkeä. Ensimmäinen kymmenen minuuttia riitti tosiaan Kingsille. Oilersilla taisi olla kaksi laukausta siinä vaiheessa kun Kings oli heittänyt kolme maalia.

Sittenhän homma näennäisesti vähän tasoittui, kun Kings selvästi hölläsi. Siltikään Oilers ei saanut kuin muutaman edes jollain lailla systemaattiselta näyttäneen hyökkäyksen aikaiseksi. Luonnollisesti se vaikeutti hommaa, että kaikki ketjut oli laitettu uusiksi ja kolmen ”kärkiketjun” senttereillä oli yhteensä alle 50 NHL-peliä kokemusta. Laukauksia tilasoithin Oilersille ihan kivasti, mutta pääasiassa kaikki olivat ilman maskia kaukaa tulleita roiskaisuja. Eivät mitään systemaattisten kuvioiden tuloksia.

Oikeastaan ihan ansaitusti lohdutusmaali meni nelosketjulle ja Hendricksille. Tuo ketju oli ainoa joka pystyi oman roolinsa hoitamaan kunnialla. Vaikka lopputuloksen kannalta sillä ei olekaan mitään merkitystä, niin valmennukselta oli anteeksiantamatonta laittaa Petry katsomoon. Toisaalta nyt ei ainakaan hänen piikkiinsä voi laittaa päästettyjä maaleja. Pikkuhljaa pitää alkaa sitten sitäkin suunnittelemaan, että laitetaanko Draisaitl takaisin junnuihin. Mielestäni ehdottomasti laitetaan. Häneillä ei taso riitä vielä näihin peleihin ja oletan hänen saavan paljon enemmän irti isosta roolista junioreissa. Sama oikeastaan Nursen kanssa. Onko mitään järkeä taas polttaa vuotta sopimuksesta tämän puuhastelun kanssa.

Kingsin eka maali. Schultz, Nurse ja Yakupov eivät saa kiekkoa pois omalta alueelta vaan se jää kulmaan Pearsonille, joka syöttää päätyyn Toffolille, joka taas jatkaa maalin eteen nousevalle Carterille. En oikein tiedä kenen mies Carter oli. Yakupov ja Pouliot yrittävät molemmat ehtiä häneen kiinni, mutta myöhästyvät. Draisaitl ottaa laidasta ensin normaalin "pelinavauspaikan", mutta Kingsin saadessa kiekon unohtuu sinne sitten katselemaan tilanteen kehittymistä.

Toisessa maalissa Hunt lähtee tekemään hyökkäysalueelle sankaritekoja varsin epätoivoisessa tilanteessa. Joensuu on periaatteessa paikkaamassa häntä keskialueella, mutta Kopitar kouluttaa Jesseä viemällä kiekon ja painaa vauhdilla karkuun. Ference jää vastaanottamaan ylivoimahyökkäystä ja täytyy sanoa, että varsin kliinisesti Kings homman hoitaa. Kopitar antaa ajoissa poikittaissyötön ja Williams pääsee rauhassa vetämään kiekon takakulmaan. En oikein edes tiedä miten sitä aikaa ja tilaa tuntui olevan niin paljon.

Kolmas oli sitten alivoimalla, joten saatiin sekin putki sitten auki taas tämän kauden osalta. Voisin täydentää sitten kun näen uusintana mitä tapahtui kun vähän missasin sen pelin aikana, mutta vähän pienehköstä kulmasta ja ylöshän se taisi olla. EDIT: Joo tosiaan Fasth oli polvillaan ja kiekko b-pisteeltä lauottuna olkapään yli etuyläkulmaan. Isompi miinus kuitenkin ylivoiman erikoismies Huntille, joka sujuvasti seurasi maalintekijää koko oman alueen poikki.
Vähän tuon kolmannen maalin jälkeen Fasthilta meni nivunen ja hän pääsi pakenemaan rikospaikalta sen varjolla.

Neljännessä ihmettelen miten se Purcell pystyy pitämään Brownin niin huonosti kuin pystyy. Purcell on iholla koko tilanteen ajan mutta silti Brown pääsee vapaasti laittamaan kiekon sisään. Ei pakkipari Schultz-Nursekaan tietenkään mitään hyödyllistä saanut aikaiseksi... kuten vaikkapa estettyä syöttöä pienestä kulmasta. Schultz olisi voinut mennä vaikka ihan rohkeasti Kingiin kiinni kun maalinedusta oli näennäisesti Purcellilla hallussa ja Nursekin liu'utteli samoilla kulmilla.

Viidennessä Kings näyttää mallia karvauksesta. Ensin ehtivät väliin kun Scrivens antaa maalin takana Faynelle (jotenkin tul flashback Flames-pelistä). Draisaitl ehtii irtokiekkoon ja lähtee kiertämään maalia. Junnua kuitenkin koulutetaan ja Kingsin karvaajat lyövät kiekon lavasta maalin kulmalle Pouliotin jalkoihin. Tämä ei saa kiekkoa haltuun vaan takaa tulee Pearson ja vetää etukulmasta sisään. Olihan siinä taas ihan mielenkiintoinen tilanne kun kolme Oilersin pelaajaa oli oman päätyviivan takana ja vielä Pouliot ihan siinä tuntumassa.

Kuudes oli sitten ylivoimalla. Viivalaukaus taitaa osua pelaajiin maalin edessä. Scrivens hukkaa kiekon täysin vaikka se on hänen jaloissaan, josta Pearson kjäy sen nappaamassa ja laittaa tyhjiin.

Oilersin kavennus tuli sitten tosiaan aivan lopussa. Neloselle harvinainen hyökkäyspään aloitus, jonka Gordon vääntää omille. Hendricks ottaa kiekon ja vetää lähes nollakulmasta sisään.

EDIT: Positiivista toki se, että Gordon ei pahemmin loukkaantunut vaan pystyi palaamaan kolmanteen erään kaukaloon.
 
Viimeksi muokattu:

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Jaa-a, ei hyvältä näytä.

Aika pahaan paikkaan sattuivat nämä loukkaantumisetkin, en oikeastaan näe esim. Yakimovin kannalta kovinkaan järkevänä peluuttaa parin AHL-matsin jälkeen jo änärissä. Lander olisi ollut jo siinä mielessä tässä vaiheessa kautta parempi vaihtoehto, että Yakimov saa pelejä alle Oklahomassa ja ehtii tottua pienen kaukalon valtteihin siellä ennen sysäämistä kevään mestarijoukkuetta vastaan. Draisaitl ja Nurse voisivat joo käydä vielä pelaamassa kauden junnuissa, mutta mistä tässä enää saadaan joukkueeseen 2.-3.ketjun sentteri? Hendricks-Gordon duon voisi tietysti erottaa.

Alkukauden perusteella ollaan aika vahvasti kiinni McDavidissa. Toivottavasti kurssi nyt saadaan käännettyä ylöspäin, vaikkakin sitten erottamalla Eakins.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Pakko sanoa, että vaikka Los Angeles tietysti huippukova ryhmä onkin ja Oilersilta pari kärkihyökkääjää sekä ehkä alkukauden paras puolustaja (Petry oli tätä ainakin Canucksia vastaan) puuttui, niin kyllä oli hengetön esitys Oilersilta. Harvoin näkee tuollaista pohjakosketusta ja "isät vastaan pojat" -peliä. Kings olisi halutessaan läpsytellyt luultavasti helposti kaksinumeroiset lukemat, mutta sen verran heillä oli reilun pelin henkeä, että tuo 10 minuutin pelaaminen riitti jo kertomaan kaiken.

Sääli nähdä Edmonton tuossa tilassa, kun jo tässä vaiheessa kautta aletaan suunnittelemaan muutoksia. Mutta ei tuo voi noinkaan jatkua, kun talossa ei näytä olevan minkäänlaisia perustuksia. Harjoituspeleissä kyllä jo ihmettelin, että joukkueella ei näyttänyt olevan välillä mitään käsitystä viisikkopuolustamisesta, mutta Canucksia vastaan selvittiin noihin nähden vielä melko kuivin jaloin ja Oilers taisteli hyvin. Nyt kun oli kovempi joukkue vastassa, niin Edmonton ei joko uskaltanut tai viitsinyt kun tiesi häviävänsä kuitenkin - ei tuo kokoonpanoltakaan todellakaan häikäise, mutta pään sisällä ja viisikkopuolustuksessa näytti olevan vielä suuremmat ongelmat.

Mikähän olisi paras lääke Oilersin kurssin nostamiseen tässä tilanteessa? Eakinsin lähtölaskenta taitaa olla jo alkanut? Entä nähdäänkö Oilersissa perusteita ravistelevaa vähän isompaa kauppaa, jossa Petrykin olisi osana?
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Pakko sanoa, että vaikka Los Angeles tietysti huippukova ryhmä onkin ja Oilersilta pari kärkihyökkääjää sekä ehkä alkukauden paras puolustaja (Petry oli tätä ainakin Canucksia vastaan) puuttui, niin kyllä oli hengetön esitys Oilersilta. Harvoin näkee tuollaista pohjakosketusta ja "isät vastaan pojat" -peliä. Kings olisi halutessaan läpsytellyt luultavasti helposti kaksinumeroiset lukemat, mutta sen verran heillä oli reilun pelin henkeä, että tuo 10 minuutin pelaaminen riitti jo kertomaan kaiken.

Mikähän olisi paras lääke Oilersin kurssin nostamiseen tässä tilanteessa? Eakinsin lähtölaskenta taitaa olla jo alkanut? Entä nähdäänkö Oilersissa perusteita ravistelevaa vähän isompaa kauppaa, jossa Petrykin olisi osana?

Olin tulossa lähes samoja asioita kirjoittamaan tänne, mutta näköjään nuck ehti taas ensin. Vaikka omasta mielestä tuo Edmontonin puolustus on edelleen aika heikko ja huonosti kasattu niin tuo pelisysteemi on varsin erikoinen tai sitä ei ole. Itse laitan paljon tuosta Edmontonin heikkoudesta nyt valmentajan piikkiin ja pakko kans kysyä, että kauanko Eakins saa vielä aikaa? Ei noi pelit ainakaan paljoa toivoa anna sille, että systeemi alkaisi toimimaan vaikka kuinka aikaa annettaisiin.

Puolustus on joka tapauksessa parantunut viime kaudesta, mutta kaukalossa se ei juuri näy. Hyökkäys on paperilla varsin hyvä, joskin "kolmosketju" puuttuu tai on vähän erikoisesti roolitettu. Maalivahdit ovat paremmat kuin aikoihin (parhaat koko 2000-luvulla Edmontonissa?), mutta eivät hekään voi tuossa paljoa loistaa. Tällä hetkellähän kummankin moken prosentti ja GAA on tasolla järkyttävä. Alle sata kutia ja 15 sisään - ei paha.

Omaan silmään tuo vaikuttaa edelleen siltä, että valmentajan vaihdon lisäksi tuo vaatisi sen yhden kärkihyökkääjän lihoiksi laittamista. En tiedä riittääkö Yakupovilla arvo tällä hetkellä siihen, että hänellä hankkisi kärkipakin ja mielellään vielä pätevän kolmosketjun hyökkääjän. Ehkäpä nimekkäämpi hyökkääjä pitää myydä jotta Edmonton saa vastinetta ja samalla sitten Yakupoville aukeaa paikkaa ylempiin ketjuihin. Mutta noita isoja kauppoja nykyisin tapahtuu todella harvoin, joten helppoa tuo kaupan tekeminen ei missään nimessä ole.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joo, saapa nähdä. Mitään ideaa siinä pelaamisessa ei tosiaan ole, joten siinä mielessä voisi varmaan syyttävää sormea osoittaa kohti valmentajaa. Hänellä on ollut nyt yli vuosi aikaa saada paketti kasaan eikä mitään kehitystä ole varsinaisesti tapahtunut. Krueger teki parempaa jälkeä ilman harjoitusleiriä siinä muutaman kuukauden pestinsä aikana, vaikka silloin tietysti olikin lyhyt kausi ja se saattoi sotkea kokonaistilannetta. Toki takana on vasta kolme peliä, mutta tosiaan kun samat virheet ja samat tilanteet toistuvat kuin viime kaudellakin, niin jotainhan asialle pitäisi tehdä.

Pelaajathan on oikeastaan jo vaihdettu. Toissa kaudella Oilersin paidassa esiintyi kaikkiaan 31 kaveria, joista jäljellä ovat Hall, RNH, Yakupov, Eberle, J Schultz, Petry, Lander (farmissa nyt) ja Arcobello (pelasi tuolloin yhden pelin). Vahvat merkit ovat siihen suuntaan, että Petry on se seuraava lähtijä. Mikä tietysti on harmi, koska on joukkueen parhaita ellei paras puolustaja. Tai ainakin tämän alkukauden on ollut paras. Mutta ilmeisesti valmentaja ei tykkää ja GM ei tykkää, joten ei väkisin. Mutta kauppa on varmaankin siis tulossa. Sitä ei sitten tiedä, että miten paljon se rakenteita ravistelee... tai onko siellä edes sellaisia rakenteita joita pitäisi tai voisi ravistella. Jos ylhäällä tällä hetkellä olevista kavereista on kaiketi sellaiset 16 tulleet jengiin viimeisen kahden vuoden sisään, niin ennemminkin veikkaisin ongelmana osittain olevan sen, ettei ole oikein mitään joukkuerakennetta.

Itse taisin keväällä veikkailla Eakinsin saavan kenkää marraskuussa. Saa nähdä miten käy. Tosin mikäpä hätä tässä on. Viime kautta ollaan kolmen pelin jälkeen perässä vaivainen yksi piste ja päästettyjäkin on saman verran, joten aika samoissa mennään (viime vuonna tehtyjä oli kolmen pelin jälkeen 12 eli siinä on vähän notkahtanut). Ja jos seuraavista viidestä pelistä saadaan raavittua kolme pistettä, niin oltaisiin jo edellä viime kauden vauhtia...

EDIT: Niin ja tänään tosiaan peli Kojootteja vastaan vieraissa. Scrivens tietysti aloittaa maalilla (kaiketi Bachman tuli tuuraamaan Fasthia). Coyotesilla aloittaa ekassa pelissä ilmeisesti epäonnistunut Smith eikä hyvän ensimmäisen pelin pelannut Dubnyk. Gagnerilla näyttäisi olevan vielä pistetili avaamatta, mutta nyt olisi paikkaa tarjolla. Loukkaantumisista on tietoa tulossa vähän lähempänä peliä.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
En näe kyllä mitään järkeä Petryn treidaamisessa. Mitä Petrystä saataisiin edes vastineeksi? Varausvuoroja ja prospekteja? Yakupovin treidaamisessa nyt olisi vielä vähemmän järkeä, kaverilla on niin kova potentiaali että loppupeleissä jäisi vain vituttamaan kun jantteri nousisi jossain toisessa joukkueessa 50 maalin mieheksi. Eakinsin voisi tosiaan heittää pellolle, viime kaudella istutti Yaksia katsomossa ja tällä kaudella taitaa sitten olla Petryn vuoro.

Tietysti jos Petrylla se kakkossentteri saadaan hommattua, niin mikä ettei. AHL:n puolella on kuitenkin Marincin, Klefbom ja Aulie, jotka nyt änärin puolella menisivät.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
En näe kyllä mitään järkeä Petryn treidaamisessa. Mitä Petrystä saataisiin edes vastineeksi? Varausvuoroja ja prospekteja? Yakupovin treidaamisessa nyt olisi vielä vähemmän järkeä, kaverilla on niin kova potentiaali että loppupeleissä jäisi vain vituttamaan kun jantteri nousisi jossain toisessa joukkueessa 50 maalin mieheksi. Eakinsin voisi tosiaan heittää pellolle, viime kaudella istutti Yaksia katsomossa ja tällä kaudella taitaa sitten olla Petryn vuoro.

Tietysti jos Petrylla se kakkossentteri saadaan hommattua, niin mikä ettei. AHL:n puolella on kuitenkin Marincin, Klefbom ja Aulie, jotka nyt änärin puolella menisivät.
Eihän siinä mitään järkeä olisikaan mutta Oilers. Tätähän on tehty vuodesta toiseen, että myydään hyödyllisiä pelaajia eikä saada mitään vastineeksi tai sitten päästetään heidät vapaina agentteina pois. Viime vuonna Smid vaihdettiin käytännössä Brossoitiin... no siinä on toki vielä toivoa, että Brossoitin ura lähtee nousuun. Muita esimerkkejä Hejda, Gilbert, Glencross, Brodziak, Penner, Torres, Cogliano... ja niin edelleen.
Eihän sieltä Petrystä tosiaan vaihdossa tulisi kuin varausvuoroja tai prospekteja. Eli jos jonkun hyödyllisen pelaajan haluaisi, niin kylkeen pitäisi laittaa jotain muutakin. Ja toisaalta jos se sitten taas tarkoittaa sitä, että tuodaan lisää tulokkaita kokoonpanoon paikkaamaan lähtijöitä, niin ei tilanne taas ainakaan paranisi. Mutta katsellaan.
Niin ja jossain vaiheessa on todennäköisesti kuitenkin pakko luopua jostain oikeasti hyvästä pelaajasta, jotta saadaan kaupoilla jotain takaisinkin. Itse luulen Hallin olevan ainoa, jota ei missään tapauksessa haluta kaupata... tai ei kaupata ennenkuin hän itse pyytää siirtoa.

Bachmanin nostaminen Fasthin tuuraajaksi vahvistettiin ja ilmeisesti Tuohimaa olisi nousemassa Baronsiin Brossoitin kaveriksi. Lisäksi Pinizzotto oli puuttunut Baronsin harjoituksista mikä nosti epäilyn siitä, että hänkin olisi matkalla Arizonaan. Mikä taas toteutuessaan tarkoittaisi mahdollisesti uutta loukkaantunutta... Gordon?

EDIT: Gene Principe kertoo Pinizzotton olevan Oilersin mukana. Tiedä sitten onko kyseessä varotoimenpide, joku uusi loukkaantuminen vai mahdollisesti kokeneemman kaverin ottaminen mukaan eilisen katastrofin jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei tuo Eakinsin pelitapa vaan toimi Oilersissa. Tuota joukkuetta ei ole tehty puolustusvoittoiseen peliin, jollaista Eakins on nyt reilun vuoden sisään ajanut. Tuossa porukassa on niin pelottava hyökkäyspään potentiaali, että nyt tarvitaan vain valmentajan vaihdos ja muutos takaisin hyökkäysvoittoiseen pelitapaan. Niin se vain on.

Eli Eakinsille kenkää. Ainoa oikea ratkaisu kurssin kääntämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ei kai se pelitapa kovin puolustusvoittoinen kuitenkaan ole mitä Eakins yrittää ajaa sisään? Tai no. En itse osaa niin sanoa mitä siellä yleensä edes yritetään. Mutta ovathan puolustajat esimerkiksi saaneet ohjeeksi osallistua rohkeasti hyökkäyksiin ja nousevatkin siihen malliin, että viime yönäkin pelasivat itsensä useampaan kertaan pihalle. Ja on se ainakin surkeasti epäonnistunut jos tarkoituksena olisi pelata puolustusvoittoisesti.

No, toisaalta samapa se mitä ovat yrittäneet tai kuka siellä valmentaa, mutta ihan ensimmäinen kuntoon laitettava asia on viisikkopuolustus. Nyt on reilu vuosi katseltu sitä samaa showta kun omassa päässä kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Ja jatkuvasti on miestä vapaana oman maalin edessä. Viime yönä kaksi maalia taidettiin tehdä b-pistettä kauempaa ja kaikki muut neljä aivan maalin edestä. On aivan käsittämätöntä miten tuota ei saada kuntoon. Sitten kun omassa päässä homma olisi hanskassa voitaisiin alkaa keskittymään siihen hyökkäämiseen. Tai ensi alkuun vaikka erikoistilannepelaamiseen. Tiivillä puolustuksella ja sillä taidolla, mitä ylivoimaan Oilersilla on heittää, saataisiin tuossakin sarjassa raavittua aika paljon pisteitä kasaan. Siihen se hyökkäyspään taitotaso ei kuitenkaan riitä, että omissa soi yli kolme kertaa jokaisessa pelissä.

Yakimov laitettiin takaisin alas samalla kun Pinizzotto ja Bachman nostettiin ylös. Ja Fasth meni IR:lle. Ketjuista ei vielä tietoa.

EDIT:Vahvistus sille, että Tuohimaa nostettiin Baronsiin.
RNH on jäällä, mutta ei tule pelaamaan. Eberle on myös jäällä ja hänen pelikuntoisuutensa selviää vasta aivan pelin alla.
Petry palaa kokoonpanoon ja Hunt katsomoon eli se meni ainakin ihan oikein.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
No, toisaalta samapa se mitä ovat yrittäneet tai kuka siellä valmentaa, mutta ihan ensimmäinen kuntoon laitettava asia on viisikkopuolustus.
Tässä kuvaa tuosta viisikkopuolustuksesta harjoituspelistä

Ja tässä runkosarjasta tältä kaudelta vähän alivoimaa.

Kuvat kertovat esimerkein miten pihalla joukkue on ollut. Toki nuo ovat vain ääriesimerkkejä, mutta on siellä pelistä toiseen sooloiltu muutenkin tavalla, joka saa kyllä kylmän hien pintaan tälläiseltä neutraalilta "viha-rakkaus -suhde kannattajaltakin". Olen yrittänyt hahmottaa seuran pelifilosofiaa, enkä ole toistaiseksi siihen pystynyt. Ehkä vielä jonain päivänä minäkin siihen pystyn? Nyt näyttää vaan siltä, että pelaajat sinkoilevat sinne tänne tietämättä itsekään mihin.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
On tämä surullista. Olen pitänyt Oilersia sympaattisena jenginä täynnä taitavia nuoria hyökkääjiä. Menestymättömyys yhdistettynä talenttien hamstraamiseen on alkanut ärsyttää isoa osaa neutraaleista katsojista, mutta olen jaksanut kärsivällisenä odottaa että kyllä se siitä vielä lähtee. Nyt alkaa hiekka loppua tiimalasissa meikäläisen kohdalla. Joukkueeseen hankitaan lisäpalasia joka kesä ja paperilla nimilista on vuosi vuodelta vahvempi, mutta otteet kentällä vain heikkenevät. Eihän se voi olla mahdollista! Eakins vaikuttaa täydeltä urpolta, laittaa koirankoppiin Yakupovia ja Petryä eikä osaa luoda minkäänlaista systeemiä. Riittääkö omistajalla rahat, miten olisi Eakins pihalle ja Bylsma sisään? Bylsma on kuitenkin tottunut valmentamaan kiekollisesti vahvaa joukkuetta vaikka onkin kallis valmentaja.

Toivon totisesti ettei Oilers saa varattua McDavidia, pilaavat vielä lupaavimman lahjakkuuden vuosikymmeneen.

Ja piti kirjoittaa tämä purkaus vasta siinä kymmenen ottelun korvilla mutta tähänastinen räpellys sai minut näköjään hätiköimään.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ei se nyt ihan huonoa tällä kertaa ollut (aika paljon ehkä sanottu kun taululla on lukemat 7-4). Hyvä alku pelille ja vielä siihen Hallilta johtomaali. Muutenkin homma hyvin hallussa ja jengi vaikutti pirteältä. Sitten alivoimalle ja melko käsittämätön nukahdus. Ethän sä päästä vastustajaa yksin läpi ylivoimalla. Petryllä oli selvästi se vastustajan siniviivan tuntumassa ollut kaveri tähtäimessä eikä huomannut, että selän takana omalla sinisellä oli Boedker kytiksellä. Noh, ei vieläkään mitään hätää kunnes Scrivens käy oman maalin takana luovuttamassa kiekon vastustajalle. Tämä oli ainakin neljäs maali tässä alkukauden aikana, jossa Scrivens on käynyt pelaamassa kiekkoa ja seuraavan kymmenen sekunnin sisään on omissa soinut. Eivät ne kaikki ole suoraan hänen piikkiinsä menneet, mutta tämä meni. Pitäisiköhän siltä ottaa maila pois tai sitoa mies maaliin kiinni. Ekan erän lopulla Oilers vielä tuli peliin mukaan. Draisaitl joko veti suoraan ohi tai sitten Smith torjui kiekon ohi, mutta joka tapauksessa se pomppasi maalin takaa toiselle puolelle Faynelle, joka laittoi kiekon sisään.

Toisesta erästä itselläni jäi ensimmäinen puolikas näkemättä. Erän lopulla ainakin Oilersilta ihan hyvännäköistä peliä ja saivat hyvin painetta vastustajan päätyyn. Maalit näin vain koosteesta. Kolmannessa maalissa kiekonmenetys keskialueella ja Oilersilla vaihtokin kesken. Noista keskialueen kiekonmenetyksistä pitää päästä eroon ja voisivat nöyrästi heittää kiekkoa päätyyn jos tilanne niin vaatii. No, Coyotesilta hyvä vastahyökkäys ja Murphylta veto viivalta sisään. Toisessa päässä Smith otti esimerkiksi Hallin paljon paremmasta paikasta vetämän kiekon kiinni, joten voisi Scrivenskin jossain vaiheessa ottaa jonkun huippupelastuksen. Siis nimenomaan noissa kriittisissä tilanteissa, jolloin peli on vielä auki. Neljännelle ei sitten Scrivens taas voinut mitään vaan tuttuun tapaan maalin edessä vastustajan lapa vapaana ja kiekko läheltä ylös.

Kolmannessa erässä homma näytti ihan hyvältä ja Hallin upeasta lätystä Arcobello kavensi. Draisaitlin ketjulta lisäksi hyvää painetta vastustajan päähän ja Nursekin aika päällikkönä hyökkäyspäässä. Vähän siinä jo toiveet nousivat kunnes Scrivens hörppäsi jostain kainalosta Coyotesin viidennen. No, sitten Oilers alkoi vetää isolla riskillä ja senhän tietää miten se päättyi eli maalin edestä Kojooteille kuudes. (EDIT: Tämän kun katsoi vielä uudestaan, niin Nurse siis peittää syöttöä ja Eratin syöttö osuukin hänen jalkaansa. Kiekko valuu siitä kohti Scrivensiä joka tökkää sen mailallaan takaisin Eratin lapaan. Ei sekään ehkä ihan putkeen mennyt.)
Ykkösketju vielä kävi tekemässä yhden ja onhan Hall ihan kuningas. Eakins sitten otti veskarin 3 minuuttia ennen loppua pois. Ajoitus oli vähän erikoinen kun Oilersilla ei ollut edes kiekkoa hallussa hyökkäyspäässä silloin kun Scrivens lähti penkille, mutta siitä selvittiin hetken aikaa. Vikalla minuutilla Schultz vielä lahjoitti Boedkerille hatun menettämällä alimpana miehenä kiekon keskialueella.

Kokonaisuutena mielestäni ihan hyvää pelaamista Oilersilta, mutta henkilökohtaisista virheistä rangaistiin kylmästi jälleen kerran. Voisi mielestäni auttaa jos ihan vaikkapa veskarit pelaisivat pari maagista peliä ja jengi pystyisi sen avulla ottamaan voitot. Tällä hetkellä Scrivens ei ainakaan näytä siihen pystyvän ja kun Fasthin saikun pituudesta ei tiedä, niin pahalta näyttää. Itseasiassa mielestäni maalivahtipeli on jopa huonompaa kuin viime vuonna samaan aikaan.
On varmaan porukan itseluottamuskin niin alhaalla, ettei joukkue itsekään taida uskoa mahdollisuuksiinsa. Eikä se ainakaan helpota, että jokainen oma virhe tuntuu päätyvän tulostaululle.

Muutama yksittäinen huomio vielä. Korpikoski taklasi tokassa erässä Hallin aika pahannäköisesti laitaan, mutta toivottavasti ei tullut mitään vammaa. Joensuu pelaa itseään alivoimalla jatkuvasti pihalle liian rohkeilla katkoyrityksillään. Tai sitten valuu liian lähelle omaa maalia ja jättää viivamiehen vapaaksi. On se Hall vaan hyvä. Siirtopyyntöä odotellessa. Keskialueen kiekonmenetyksiä Oilersilla hurjasti. Aloituksissa otettiin pahasti takkiin silmämääräisesti arvioituna. Gagner paini kulmissa kuin isompikin kaveri.

EDIT:
Ja tässä runkosarjasta tältä kaudelta vähän alivoimaa.

Kuvat kertovat esimerkein miten pihalla joukkue on ollut. Toki nuo ovat vain ääriesimerkkejä, mutta on siellä pelistä toiseen sooloiltu muutenkin tavalla, joka saa kyllä kylmän hien pintaan tälläiseltä neutraalilta "viha-rakkaus -suhde kannattajaltakin".
Tosiaan tuo alivoimaesimerkki ei sinänsä ehkä ole ihan kuvaava. Siinähän yritettiin isolla riskillä hakea viimeisellä minuutilla vielä kavennusta vaikka pelattiin alivoimalla ja Flames pääsi johonkin 3-1 hyökkäykseen tai vastaavaan. Scrivensin torjuessa pari ekaa vetoa ryntäsivät kaikki sinne maalin edustalle siivoamaan. Toki ei niin olisi pitänyt käydä, mutta oli enemmänkin pikku paniikkitilanne enkä tuota sinänsä laittaisi minkään systeemin piikkiin. Mutta on niitä muitakin esimerkkejä tosiaan olemassa.

EDIT2: Voi olla, että kaikki ovat tämän jo nähneet mutta Darryl Belfryltä kiva pikku analyysi Kingsin toisesta maalista. Suosittelen katsomaan. Ja sitten miettimään miten esimerkiksi tuo Martinezin ja Richardsin lähtö omasta päästä tapahtuu Oilersin tapauksessa. Aikalailla samaan tapaanhan Oilerskin niitä avauksia hakee juuri tuosta samasta paikasta kuin missä Richards on. Mutta siinä missä Martinez rauhassa katsoo ja odottaa, että Perron varmasti tulee päätyyn asti ennen kuin antaa syötön, on Oilersin puolustajilla yleensä tapana huitaista se kiekko samantien ränniä pitkin ylös (tai sitten maalin taakse vastustajan karvaajalle). Ja nyt kun Richards voi rauhassa ottaa kiekon haltuun ja jälleen odotella miten Hunt höntyilee itsensä ulos, olisi Oilersin tapauksessa hyökkääjä kalastelemassa kiekkoa sieltä laidasta ja saisi vstustajan pakin niskaansa.
Lisäksi naurahdin sille kohdalle missä Belfry epäilee kapteenimme olevan vastaanottamassa ja palauttamassa avauspotkua, kun jättää siihen malliin tilaa.
 
Viimeksi muokattu:

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Tosiaan aika surullista nähdä, miten täynnä hyökkäyspotentiaalia oleva konttaa heti kauden alkuun. Valmentajan potkut kyllä tässä kohtaa väkisinkin tulevat mieleen kun näin pahasti homma tökkii. Jossainhan aika osuvasti sanottiin että Eakins saa jatkaa lähinnä siksi, että pari hänen edeltäjäänsä sai kenkää huonon kauden jälkeen niin piti kokeilla vaihteeksi saman valmentajan alaisuudessa räpeltämistä. Taitoa tosiaan tuossa hyökkäyksessä riittäisi vaikka mihin, mutta puolustus on auttamattoman heikko. Eikä penkitykset auta yhtään asiaa tässä kohtaa. Bylsman nimi heitettiin jo ilmaan ja kyllähän häntä voisi ilman muuta harkita jos rahkeet vaan siellä riittävät ja hän itse olisi halukas. Penguinsissa oli hänellä myöskin lahjakas hyökkäysarsenaali ja hän on tottunut maksimoimaan runkosarjassa hyökkäyspään tehot tunnetusti hienosti. Ongelma olikin siinä, että Penguinsin pelitapa pleijareissa oli aivan liian kaavamainen ja fyysisyys ja maalille ajaminen puuttuivat likimain täysin kevään ratkaisupeleissä. Oilers tarvitsisi kyllä hänenlaistaan valmentajaa jottei nuorten lahjakkuuksien parhaat vuodet valu hukkaan niin kuin nyt näyttää yhä vaan käyvän. Hall on täysin supertähdeksi luokiteltava pelaaja ja RNH, Eberle Yakupov & co takaavat laadun leveyden. Rohkeasti vaan ja äkkiä minun mielestä monoa koutsille, niin siellä voidaan nousu aloittaa ennen kuin on liikaa etumatkaa muilla.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ongelma olikin siinä, että Penguinsin pelitapa pleijareissa oli aivan liian kaavamainen ja fyysisyys ja maalille ajaminen puuttuivat likimain täysin kevään ratkaisupeleissä.
Tähän on pakko kommentoida, että pelitavan toimimista tai toimimattomuutta pudotuspeleissä en pitäisi tässä vaiheessa kynnyskysymyksenä. Jos nyt ensin ratkaisisi muutaman muun pikku pulman tässä matkan varrella. Itse olisin ainakin Bylsman palkkaamiseen ihan tyytyväinen.

Olet varmasti oikeassa siinäkin, että jatkuva valmentajan vaihtaminen on aiheuttanut sen, että nyt ei haluta heti tarttua siihen mahdollisuuteen. Itse ainakin viime kauden olin sen kannalla, ettei valmentajaa pidä taas vaihtaa. Toki keväällä alkoi vaikuttaa siltä, ettei homma ole mitenkään kehittymässä. Lisäksi MacT ei halunne myöntää virhettään valmentajakysymyksessä ihan helposti, mutta kyllä se hetki lähenee kovaa vauhtia, jolloin ratkaisu on tehtävä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Bylsman nimi heitettiin jo ilmaan ja kyllähän häntä voisi ilman muuta harkita jos rahkeet vaan siellä riittävät ja hän itse olisi halukas. Penguinsissa oli hänellä myöskin lahjakas hyökkäysarsenaali ja hän on tottunut maksimoimaan runkosarjassa hyökkäyspään tehot tunnetusti hienosti. Ongelma olikin siinä, että Penguinsin pelitapa pleijareissa oli aivan liian kaavamainen ja fyysisyys ja maalille ajaminen puuttuivat likimain täysin kevään ratkaisupeleissä.

Bylsma voisi kyllä olla hyvä ratkaisu tuonne Oilersin penkin taakse, tuo ongelma ei nyt mielestäni olisi ongelma, kunhan Oilers nyt vain pääsisi edes sinne playoffeihin mikä toisi uskottavuutta tuohon heidän toimintaansa ja nuorille kavereille oikeasti niitä kovia ja opettavaisia pelejä. Sillä nyt ei varmaan olisi kauheasti väliä Oilers-fanien keskuudessa, jos ensimmäisellä kierroksella tulisi tukkaan 4-0 joltakin lännen contenderilta, mutta se oppi mikä sieltä olisi mukaan ammennettavissa nuorille kavereille olisi varmasti hyödyksi tuleville vuosille.

Mutta mitä tulee tuohon Oilersin itse pelaajistoon tulee niin jotain semmoista särmää tuo hyökkäyskin huutaa. Kunitzin, Callahanin, Burrowsin tapaiset kaverit puuttuvat tyystin tuosta joukkueesta, Pouliot nyt oli ihan hyvä tälläinen haku vapailta saas nähdä vaan miten Oilersissa onnistuu. Pakistosta nyt ei varmaan tarvitse edes alkaa höpisemään mitään?

Mike Richardsin hankkiminen voisi olla Oilersilta hyvä veto ja täysin mahdollinen? Ei ole Richards ehkä aivan palkkansa väärti siellä Kingsissä ollut ja Kingsillä on tulevan kauden jälkeen jonkin verran uusia sopimuksia solmittavana ja Richards vie kumminkin paljon pelimerkkejä tästä. Miehellä tosin on joku siirron estävä pykälä(?) mikä voi kyllä vesittää koko tämän idean.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Joo, olin itsekin vielä syyskuussa sitä mieltä, että Eakins tarvitsee vain aikaa. Nyt kun on nämä neljän ottelun highlightit katsonut, niin samat virheet toistuu mitkä edelliskaudella, pelaajisto vain on vaihtunut. MacTavishilta oli joo Eakins aika hasardiveto, mutta on sieltä tullut hyviäkin hankintoja, kuten Perron ja Purcell. Fasth ja Scrivens myös hyviä hankintoja, enkä kyllä nyt Scrivensin piikkiin laittaisi näitä kaikkia maaleja. Tuo Yotesin 5-3 maali nyt sellainen oli, mikä Scrivensin olisi pitänyt saada kiinni, mutta minkäs teet kun lähes jokainen seitsemästä maalista tulee siitä nokan edestä ja tiimikaverit huitelee ties missä.

Mike Richards olisi aika täydellinen hankinta kakkossentterin tontille. Kokenut, erinomainen kahdensuunnan sentteri, ja mikä parasta, luontainen johtaja. Hallin siirtopyyntö taas olisi täydellinen kauhuskenaario tähän paikkaan, sillä kaveri on kuitenkin se joukkueen todellinen kantaja jolle pitäisi se C präntätä rintaan eikä Ferencelle. Varakapteenin A:t Eberlelle, kuten nytkin ja siihen sitten kyytipojaksi Richards jos sellainen joukkueeseen saadaan. Muuten siinä voisi sitten mennä joku Gordon, Ference tms.

Toivotaan toivotaan. Yakupovilla taas -2 Coyotesia vastaan. Ei pistä kaveri silmään noiden maalien aikana, mutta näköjään kentällä ollut. Hyvin esiintynyt muutenkin ja pari maalipaikkaa viime yönä, komean taklauksenkin tarjoili. Arcobellolta jälleen hyvää peliä, kun saa rinnalleen astetta parempia ketjukavereita viime kauden tapaan.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Fasth ja Scrivens myös hyviä hankintoja, enkä kyllä nyt Scrivensin piikkiin laittaisi näitä kaikkia maaleja. Tuo Yotesin 5-3 maali nyt sellainen oli, mikä Scrivensin olisi pitänyt saada kiinni, mutta minkäs teet kun lähes jokainen seitsemästä maalista tulee siitä nokan edestä ja tiimikaverit huitelee ties missä.
Joo, kyllähän isoin ongelma on puolustamisessa eikä maalivahtipelissä. Enkä itsekään laita kaikkia Scrivensin piikkiin. Mutta ei Scrivenskään ole pystynyt mitenkään puolustusta auttamaan. Se 5-3 maali oli aivan samaa sarjaa kuin viime vuonna Dubnykin kanssa. Eli Arco oli juuri kaventanut pelin ja Draisaitlin ketju melkein heti perään pelasi todella vahvan vaihdon hyökkäyspäässä. Siellä mm. Nurse teki sellaisen pinchingin, että ei näytä paljoa päätä palelevan. Mutta tosiaan siis siinä jo ihan alkoi innostumaan, että tämä homma vielä hoidetaan tasoihin. Kunnes yksi vastahyökkäys ja heppoinen rystyveto, joka livahti sisään. Siinä vaiheessa tiesi, että enää ei nousta. Vähän sama oli siinä 3-2 maalissa. Eli joukkue olisi tarvinnut ison torjunnan, mutta ei sitä saanut. 2-1 maalin hölmöilyllä ei sinänsä ollut ratkaisevaa merkitystä, kun se vielä saatiin kuitattua. Mutta nuo kolme olivat sellaisia tilanteita, jotka olisin toivonut Scrivensin ottavan. Ja kyllähän hän itsekin pelin jälkeen sanoi pelanneensa huonosti.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joku järjen ääni käynyt kertomassa pari vinkkiä valmennukselle/johdolle. Marincin kutsuttiin ylös. Ja Nurse laitettiin junioreihin. Kaksi oikeaa päätöstä omasta mielestäni. Tosin ei Nurse mitenkään huonosti pelannut, muttei ole kuitenkaan valmis NHL:ään. Eikä ainakaan Oilersissa, jossa turpaan tulee jatkuvasti.

Nyt vielä jos jostain hankkisivat pari sentteriä ja laittaisivat Draisaitlin junioreihin tai Eurooppaan.

EDIT: Ja kun vauhtiin ovat päässeet, niin seuraavaksi voisivat muuttaa puolustajien peluutusta ainakin siten, että Schultzilta raapaistaisiin sellainen kymmenen minuuttia peliaikaa pois. Vaikka hänen mukaansa onkin juuri nimetty uusi verbi: Jultz.

Niin ja Pinizzottokin laitettiin alas.
 
Viimeksi muokattu:

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joku järjen ääni käynyt kertomassa pari vinkkiä valmennukselle/johdolle. Marincin kutsuttiin ylös. Ja Nurse laitettiin junioreihin. Kaksi oikeaa päätöstä omasta mielestäni. Tosin ei Nurse mitenkään huonosti pelannut, muttei ole kuitenkaan valmis NHL:ään. Eikä ainakaan Oilersissa, jossa turpaan tulee jatkuvasti.

Nyt vielä jos jostain hankkisivat pari sentteriä ja laittaisivat Draisaitlin junioreihin tai Eurooppaan.

EDIT: Ja kun vauhtiin ovat päässeet, niin seuraavaksi voisivat muuttaa puolustajien peluutusta ainakin siten, että Schultzilta raapaistaisiin sellainen kymmenen minuuttia peliaikaa pois. Vaikka hänen mukaansa onkin juuri nimetty uusi verbi: Jultz.

Niin ja Pinizzottokin laitettiin alas.


Viihdoin ja viimein ensimmäinen järkevä roster movement. Nyt vielä Draisaitl lainalle Eurooppaan, vaikka Suomeen niin voisi ehkä SM-liiga peliäkin mennä katsomaan. Kunhan nyt molemmat Nurse ja Draisaitl on poissa tuolta rämpimisen keskeltä. Sitten siihen hassun hauskaan, Yaks on kerran löytänyt taas pelinsä ja omaan silmään tuo näyttää paljon paremmalta kuin ikinä, tekee kentällä kaikkea mahdollista ja peli ei pelkästään ole parempaa kuin viime kaudella vaan ottanut aimo harppauksen eteenpäin. No tästähän innostuneena kun Oilersin ahdinko huomioiden, niin Arizona (piru että on vaikea tottua nimeen) pelissä oli scoutteja kuin haaskalintuja raadolla, Mutta näinhän nämä huhut taas pyöriivät, eikä sitä helpota sekään että joka ikinen toimittaja/kommentaattori Dreger, LeBrun, Ferraro jne... huutelevat sen perään että OIlersin tulisi kaupata joku coresta ja varmaan kaikki ovat siitä samaa mieltä, että Hall ja RNH on totaalisesti untouchable joten tämä jättää vaihtoehdoksi Eberlen ja Yakupovin ja ainakin itse olen aika varma siitä että Mac on ehkä jopa nopeasti pakottavan tarpeen edessä kaupata jompi kumpi.

Edit:

Illan ottelussa taas vastassa Nucks ja eiköhän sieltä taas ole turpakeikka tulossa, parilla kivalla merkkausvirheellä höystettynä. Jotain positiivista niin ketjuja on jopa hiukan muutettu, tai no edellispelin toimiva ykkönen pidetty kasassa. Pakisto jopa näyttää taas paremmalta ja AHL jätkät Acton ja Hunt jätetty sivuun.

Hall Arcobello Eberle
Pouliot Draisaitl Perron
Purcell RNH Yakupov
Hendricks Gordon Joensuu

Ference Petry
Nikitin Schultz
Marincin Fayne
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös