Jokipojat 2014–2015

  • 130 826
  • 207

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kylla, Kotro on tosi mielenkiintoinen haku. Ehdottomasti parasta kiekonkasittelyn ja pelialyn osalta mita kouvolan junioripuolelta on tullut ikuisuuksiin. Nopeus on se miksei varmaankaan saanut kokeilla edari-KooKoossa, joskin olisi sen ehdottomasti ansainnut. Toki ei ole nelosen rouhija vaan tarvii ison roolin kiekollisena, SS tasoon taitopuolen taso on varmasti riittava, saanee isoa roolia YVlla ja potentiaalia piisaa.
 
Jännä nähdä, kuinka Kotro pärjää aikuisten peleissä. Täällä nimittäin monet ovat ihmetelleet, kuinka ei ole annettu oikein edes toivoa näyttöpaikasta - vaikka on todellista KooKoo-sukuakin. Isänsä on siis Ari Kotro, joka on ollut vahvasti mukana KooKoon toiminnassa jo viidellä vuosikymmenellä. Niin ja taitaa kyllä muuten Roope Lantankin isä olla aikoinaan pelannut KooKoossa liigaa.

Roope Lantan isä Jari on pelannut kookoossa ainakin yhden liigamatsin, muuten pelaillut eri divareita. Voisin sanoa, että Roopella on paremman kädet ja liike kun Elemeri Kotrolla. Annetaan kuitenkin miesten näyttää kentällä taidot ja katsotaan sitten miten ovat onnistuneet.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
. Voisin sanoa, että Roopella on paremman kädet ja liike kun Elemeri Kotrolla. Annetaan kuitenkin miesten näyttää kentällä taidot ja katsotaan sitten miten ovat onnistuneet.

Liike kyllä, kädet ei kyllä mielestäni missään nimessä. Sanon niin rohkeasti, että KooKoon junioreista ei ole tullut kiekon kanssa noin hyvää ja luovaa kaveria vuosikausiin. Tämä kertoo tietty osin KooKoon juniorityöstä, mutta kyllä myös kaverin taitotasosta, mutta haasteitakin on varmasti ja pelit näyttää lopullisen tilanteen.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ja jos Taisto on Roopen isoisä ja pojanpoika on tullut yhtään häneen niin ajaa varmasti rohkeasti ahtaaseen paikkaan.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Joo-o, kaikki markkinointi pelistä oli sit turhaa meidän (Ketterän) puolelta. Vapaaliput, jne. Viiminen sammuttaa valot teidän päästä, vieläköhän HCK:n sais Suomi-sarjaan?
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Upeeta toimintaa näköjään Jokipojilta, peruuttaa ottelun myöhään edeltävänä iltana !

Jokipojille on myönnetty ehdollinen lisenssi Suomi-Sarjaan. Jotta lisenssi lopullisesti varmistuu, on seuran maksettava jotain edelliseltä jääneitä rästejä jonnekin. Näitä ei ole saatu maksettua kokonaisuudessaan vielä. Jos en väärin muista, niin aikaa asioiden järjestelyyn on enää viikko. Muuten se on soronoo.

Luulen, että kun ei ole lisenssi varmistunut, niin liitto ei anna pelata edes harjoituspelejä. Jokipojat ei peruuntumista perustellut mitenkään. Pelaajasopimuksiakin odoteltiin perjantaina ja niitä ei tullut. Homma näyttää jälleen helvetin huonolta. :(
 

The Rock

Jäsen
Luulen, että kun ei ole lisenssi varmistunut, niin liitto ei anna pelata edes harjoituspelejä. Jokipojat ei peruuntumista perustellut mitenkään.

Ei liitto mitään harjoituspelien pelaamista ala eväämään.

Eiköhän Jokipojille ole tässä tapauksessa käynyt perinteinen ja erittäin mutasarjatyylinen "ei ole riittävästi pelikuntoisia pelaajia edes kolmeen kentälliseen" -källi, kun valmennus on kysellyt perjantaina Imatralle lähtijöitä.

Ilmoituksen tulon perumisesta olisi tosin voinut hoitaa ammattimaisemmin esim. jo alkuviikosta tehdyllä varoitussoitolla, että nyt näyttää lauantaina pelaaminen olevan vaakalaudalla, eikä nyt nähdyllä vajaa 20h ennen pelin alkua tehdyllä ilmoituksella.

Toinen vaihtoehto on toki se, että Jokipojilla ei ole rahat riittäneet edes linja-auton vuokraamiseen ja silloin ollaan jo aika lähellä kuilun reunaa.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei liitto mitään harjoituspelien pelaamista ala eväämään.

Ei varmaan pelkästään tuon lisenssin takia, mutta jos siellä on lisäksi vielä jotkut vakuutusmaksut maksamatta, niin ei varmasti pelata edes harjoituspelejä.

Paha arvioida mikä on meininki. Luulisi tässä kohtaan tiedotettavan jotain. Todella nolo juttu ja pahoittelut Ketterän suuntaan. Hävettää näiden touhut.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Onpa siellä susirajalla taas melkoista sirkusta! Jokipoikien pitäisi tulla ensi perjantaina Iisalmeen, mutta mutta...

Onhan tämä sirkusta kyllä. Se tässä eniten ottaa päähän, että omat fanitkin pidetään pimennossa ja epätietoisuudessa missä mennään.

Välillä ajatus karkaa siihen, että olisiko pitänyt rakentaa rauhassa se uusi alku tuolta pohjilta ja vasta kun perustat on kunnossa. Samaan aikaan tosin on kilpailuakin ilmestynyt kun Kiekkokopla elvistelee rinnalla, joten kovin hirmuista etumatkaa ei ole vara antaa.
 

Lombardi18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Washington Capitals, Manchester United
Toinen vaihtoehto on toki se, että Jokipojilla ei ole rahat riittäneet edes linja-auton vuokraamiseen ja silloin ollaan jo aika lähellä kuilun reunaa.

Tätä itseasiassa pitäisin jopa todennäköisenä selityksenä.

Voisiko nyt joku tehdä oikean päätöksen ja vetää johdon irti seinästä, tämä hengityskoneessa rimpuilu alkaa olemaan melko hävettävää. Kaiken kruunaa pelien peruminen 20h ennen matsia, mutta todennäköisesti toimistolla ei edes hävetä asiaa. "Kyllä tää tästä hei lähtee..."

Itse jännitän eniten, että tuleeko tälläkin kaudella -6000€ (saatan muistaa väärinkin summan) makkaranmyynnistä? Miten vitussa tuo edes mahdollista, jos makkara maksaa hallissa 2,5€/kpl?
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Helposti siittä makkaran myynnistä tulee -6000e takkiin jos se makkara ja sen myyminen maksaa vaikka sen 6e ja siitä saadaan tuloja se 2.5e.

Ja maksaahan se makkarakin eikä pelkästään sen myyminen.

Itse asiaan: En ymmärrä tätä nyt - jos kerran talous on noin pahasti ruvella niin onko reaaliteettien myöntäminen siellä niin huonoissa kantimissa että ei tajuta aloittaa sieltä "pohjalta" kun pitäisi vaan räpistellään menemään. Homman huumoriarvotkin alkavat olemaan aika vähissä jo.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Asiat etenee näköjään, mutta jostain syystä seura pysyy edelleen hiljaa näistä positiivisistakin tapahtumista.

Pelottaa ihan mitä sieltä mahtaa seuraavaksi tulla, kun tiedotteen pistävät eetteriin. Toivottavasti sellaista mikä putsaa kerralla ilmapiiriä joka tämän projektin yllä leijuu. Se tiedote voi olla taivaan ja helvetin väliltä. Mulla on tullut sellainen tunne, että Joonas Kolkka ei kauaa enää laivaa vie eteenpäin. Olisiko jotain tällä rintamalla tapahtumassa?

Muutama pelaajasopimuskin olisi ihan jees, jos muuten on asiat oikenemassa.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Uskon vakaasti pääseväni tulevalla kaudella Mehtimäenlauteille. Ja sarjatasosta riippumatta. Seurataan vaikka junnuja jos ei edustus pysty laatikkoon riittävästi pelaajia lataamaan. Tai sitten mikäs se KiekkoKopla oli? Missäs he pelaavat siis fyysisesti ei sarjatasolla.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Ja te runkkarit ette tule Imatralle? Kyllä yleensä pidetään kiinni sovituista peleistä vai mitä?
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Minä "runkkari" en tullut Imaaatralle kun kukaan ei kutsunut. Mitäs kivaa siellä olisi ollut?

Oltaisiinko lyöty puikkopalloa, heitelty soikkopalloa, pelattu junttikuulaa vai jotain nettipeliä?

Kaikki muut käy paitsi viimeinen.

Vai oliko joku meistä runkkareista joku Jokipoikien pelaaja, jonka olisi sinne Vuoksen rannoille pitänyt tulla.

Ääliömäistä huutelua tuon edellisen kirjoittajan avautuminen.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ja te runkkarit ette tule Imatralle?

Siisti suusi.

Jokipojat mokasi totaalisesti Ketterää kohtaan. Meni ihan päin sitä itteään. Toivottavasti ei tapahdu enää koskaan vastaavaa.

Jokipojat heräsi henkiin. Uusia pelaajia on värvätty mm. taas KooKoolta vuorostaan Mikko Sierman. Kun lisenssin on nyt taskussa, niin seuraavaksi alkaa tulla kokeneempaa peluria. Jospa se nyt tästä, vaikka kyllä on tiedottamisessakin harjoiteltavaa ja reilusti.

JOUKKUE TÄYDENTYY NELJÄLLÄ NUORELLA PELAAJALLA - MYÖS LISENSSI ON VAHVISTETTU| jokipojat.fi
 

jokepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Jokipojat täydensi rivejään - Mehtimäkeläinen

Uunituoreita uusia sopimuksia ja uusia nimiä Jokipojille. Kertokoon ken tietää kavereista.
Pitkäänhän tuota tiedotushiljaisuutta kesti, jopa niin pitkään että Mehtimäkeläisen fanipalstalla osa faneista alkoi elää omaa maailmaansa ja Jokipoikien hautaa on kaivettu siellä pitkin syksyä.
Kolkasta ei ole tietoa, mutta kyllä siellä toimistolla on ihan oikeita ihmisiä töissä: asioitten hoito vaan ei ole ollut helppoa kun ei ole ollut lisenssiä. Kaikki on myöhässä: sponsorointi, sopimukset, markkinointi, kausarimyynti jne.
Toivotaan vaan, että tästä kausi saadaan aikaiseksi. Tuskin tuolla joukkueella kuitenkaan kuuhun mennään!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös