Liigan siirtohuhut kaudelle 2014–2015

  • 2 581 706
  • 2 839

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Voi olla aika iso kynnys lähteä ainakaan KHL:ään pelaamaan jonnekin Uralin toiselle puolelle, kun samanaikaisesti kotona kaksi pienokaista.

Tommi Taimella oli pieni muksu, tosin vain yksi, mutta lähti silti rahan perään. Tämä lähtöhalukkuus tosin riippuu aina henkilöstä, aviosiipasta ja kuun asennosta.
 

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nuo pienet lapset saattavat vaikuttaa melko paljon siihen, missä Pakarinen pelaa.
Voi olla aika iso kynnys lähteä ainakaan KHL:ään pelaamaan jonnekin Uralin toiselle puolelle, kun samanaikaisesti kotona kaksi pienokaista.

Yleisestihän pelaajat tapaavat perustella seuravalintansa/paikkansa lapsiin viitaten vasta kun nämä ovat kouluiässä. "Halusimme asettua kotiseudulle/paluu Suomeen tuli ajankohtaiseksi, kun esikoisemmekin aloittaa syksyllä koulun".

Tuommoinen pieni lapsi ei myöskään sen enempää vielä tunne ikävää tms. niin lienee myös parempi siinä vaiheessa isin reissata ja kerryttää kassaa. Aikaisessa vaiheessa myös äiti hoitaa lapsiaan kotona ja tätä kautta toinen vanhempi on koko ajan paikalla. Ulkomaan keikkaa parilla vuodella siirtämällä voi tilanne olla pahimmassa tapauksessa se, että iskä asustelee suurimman osan talvesta ulkomailla ja äiti painaa 3-vuorotöitä, tällöin uhmaikäinen lapsi saakin sitten elää pääosin tarhassa tms. ikävöiden vanhempiaan.

Mitäänhän en siis tiedä Pakarisen lähtöaikeista ja muutenkin koko viesti olisi sopinut paremmin vauva.fi palstalle. Mutta tulipahan nyt mieleeni, kun tässä mietittiin miten nuo pienet lapset vaikuttavat pelaajan haluun lähteä tienaamaan perheelle rahaa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuo pienet lapset saattavat vaikuttaa melko paljon siihen, missä Pakarinen pelaa.
Voi olla aika iso kynnys lähteä ainakaan KHL:ään pelaamaan jonnekin Uralin toiselle puolelle, kun samanaikaisesti kotona kaksi pienokaista.

Totta, yleensä pelaajat vain mainitsevat, että nyt oli mahdollisuus lähteä ulkomaille, kun lapset ovat vielä pieniä jne..

Lähinnä ajattelin, että isänä Pakarinen varmasti ajattelee omien unelmiensa lisäksi pitkällä tähtäimellä perheensä tulevaisuutta. Jos parin kauden Siperian komennuksella voi tienata sellaisia summia, jotka auttavat turvaamaan perheen elintason pidemmällä aikavälillä, niin se on varmasti houkutteleva vaihtoehto epävarmalle AHL-tielle. Kuten sanoin, raha on rahaa ja sen takia en ymmärrä, miksi NHL-unelman ja AHL-todellisuuden sijaan KHL:n valitsevat pelaajat saavat täällä niin paljon paskaa niskaan. Kunnianhimon puuttesta on helppo puhua, kun kyse ei ole omasta elämästä.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kuten sanoin raha on rahaa ja sen takia en ymmärrä, miksi NHL-unelman ja AHL-todellisuuden sijaan KHL:n valitsevat pelaajat saavat täällä niin paljon paskaa niskaan.

Kaksi asiaa lienee tässä oleellisia. Yksi on palstalla vallitseva NHL:n ja pohjoisamerikkalaisen kiekkoilun yliarvostus ja toinen on se, että Suomi on tutkitusti Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa heti Kosovon jälkeen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Wolves

Jäsen
toinen on se, että Suomi on tutkitusti Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa heti Kosovon jälkeen.

Yksi: Minäkin haluaisin tuon tutkimuksen nähdä

Kaksi: Hmm..mistäköhän tuo vastaisuus mahtaakaan johtua?
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Vähän vaikea uskoa, että suomalaiset olisivat lähimainkaan yhtä Venäjä-vastaisia verrattuna entisiin Varsovan liiton maihin tai joihinkin tiettyihin entisiin neuvostotasavaltoihin (Baltian maat, Georgia) verrattuina.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Kaksi asiaa lienee tässä oleellisia. Yksi on palstalla vallitseva NHL:n ja pohjoisamerikkalaisen kiekkoilun yliarvostus ja toinen on se, että Suomi on tutkitusti Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa heti Kosovon jälkeen.

Shefki Kuqi on sitten varmaan varsinainen Pirun lapsi.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kaksi asiaa lienee tässä oleellisia. Yksi on palstalla vallitseva NHL:n ja pohjoisamerikkalaisen kiekkoilun yliarvostus ja toinen on se, että Suomi on tutkitusti Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa heti Kosovon jälkeen.

Minä taas tykkään puuttua tuohon NHL yliarvostamiskohtaan. Otetaan vaikka top10 pistemiestä shotsista, 9 NHL miestä yksi KHL. Top4 maiden kokoonpanossa pyöreästi 100 äijää näistä 8 KHL 3 Liigasta, loput NHL:stä, kaikki NHL ulkopuoliset pelurit suomen joukkueessa. Turnauksen parhaat pelaajat ja tähdistöt kaikki NHL miehiä.

Niillä satsauksilla mitä Venäjällä tehdään pystytään tuota rakoa kuromaan kiinni, mutta aika perkeleenmoinen savotta on edessä, lisäksi liiga laajenee jatkuvasti niin paljon että tason nosto taitaa olla toissijainen juttu.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Laitapa linkkiä tuohon tutkimukseen.

Ihan Wikipediasta artikkelin Venäläisvastaisuus alta poimittuna: "Eurooppalaisen Gallup Internationalin mielipidemittauksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa kosovolaisten jälkeen: 62 % suomalaisista suhtautui kielteisesti Venäjään. Mittauksessa haastateltiin 50 000 ihmistä 60 maasta, Suomessa 621 ihmistä."
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Totta, yleensä pelaajat vain mainitsevat, että nyt oli mahdollisuus lähteä ulkomaille, kun lapset ovat vielä pieniä jne..

Lähinnä ajattelin, että isänä Pakarinen varmasti ajattelee omien unelmiensa lisäksi pitkällä tähtäimellä perheensä tulevaisuutta. Jos parin kauden Siperian komennuksella voi tienata sellaisia summia, jotka auttavat turvaamaan perheen elintason pidemmällä aikavälillä, niin se on varmasti houkutteleva vaihtoehto epävarmalle AHL-tielle. Kuten sanoin, raha on rahaa ja sen takia en ymmärrä, miksi NHL-unelman ja AHL-todellisuuden sijaan KHL:n valitsevat pelaajat saavat täällä niin paljon paskaa niskaan. Kunnianhimon puuttesta on helppo puhua, kun kyse ei ole omasta elämästä.

Minä ajattelin tätä asiaa taas siltä kantilta, että tuonne ulkomaille siirtymisellä on aina omat riskinsä. Varsinkin jos sinne perheen ottaa mukaansa. Kyllä se tuo varmasti enemmän turvallisuudentunnetta, kun saa lapsen hoitoon Lastenklinikalle kuin etsiä sitä lastenlääkäriä jossain Siperian perämailla.
Mutta näissä asioissa on aina kaksi puolta niinkuin kolikossakin. Toivottavasti Pakarinen pelaa vielä ensi kauden Liigassa, niin on kotimaan pelikentillä ainakin jokunen 2015 MM-kisakandidaatti. :)
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan Wikipediasta artikkelin Venäläisvastaisuus alta poimittuna: "Eurooppalaisen Gallup Internationalin mielipidemittauksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa kosovolaisten jälkeen: 62 % suomalaisista suhtautui kielteisesti Venäjään. Mittauksessa haastateltiin 50 000 ihmistä 60 maasta, Suomessa 621 ihmistä."

No just.

Tämäkö nyt sitten on absoluuttinen totuus ja mitäköhän on edes kysytty? Vihaatko Venäjää/venäläisiä?
__ Kyllä
__ En

Lopetan tämän osaltani tähän, ennen kuin ehdin aloittaakaan.
Sorry OT.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Ihan Wikipediasta artikkelin Venäläisvastaisuus alta poimittuna: "Eurooppalaisen Gallup Internationalin mielipidemittauksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa kosovolaisten jälkeen: 62 % suomalaisista suhtautui kielteisesti Venäjään. Mittauksessa haastateltiin 50 000 ihmistä 60 maasta, Suomessa 621 ihmistä."

Eurooppalaisen Gallup Internationalin mielipidemittauksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa kosovolaisten jälkeen: 62 % suomalaisista suhtautui kielteisesti Venäjään.[4] Mittauksessa haastateltiin 50 000 ihmistä 60 maasta, Suomessa 621 ihmistä. Yhdysvaltoihin suhtautui samassa mittauksessa kielteisesti 56 %

Viitteen (johon on viitattu 14.09.2009.) linkki ei johda mihinkään, eli olipas ihan helvetin kattava ja laadukas tutkimus. Tutkimus muutenkin vaikuttaa melkoiselta hassuttelulta, mutta se ei ihmetytä, kun miettii kuka tuollaisen tutkimuksen toi tähän ketjuun esiin.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Minä taas tykkään puuttua tuohon NHL yliarvostamiskohtaan. Otetaan vaikka top10 pistemiestä shotsista, 9 NHL miestä yksi KHL. Top4 maiden kokoonpanossa pyöreästi 100 äijää näistä 8 KHL 3 Liigasta, loput NHL:stä, kaikki NHL ulkopuoliset pelurit suomen joukkueessa. Turnauksen parhaat pelaajat ja tähdistöt kaikki NHL miehiä.

Kukaan tuskin kiistää, että maailman top 10 pelaajista se 90 % pelaa NHL:ssä. Voipi olla 100 %:kin. Mutta mediaani NHL-pelaajan ja Euroopassa pelaavien ero ei sitten olekaan niin iso kuin moni tuntuu kuvittelevan. Terävimmän kärjen (sanotaan vaikka NHL-joukkueiden 1- ja vahvempien joukkueiden 2-ketjujen taso) takana on iso pelaajajoukko, jossa erot eivät enää olekaan niin suuren suuria ja näistä osa pelaa NHL:ssä, osa KHL:ssä ja osa muissa Euroopan sarjoissa tai AHL:ssä.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tuota kuitenkin vähän tasaa se, että Ruotsissa on nyt vähemmän suomalaispelaajia kuin kymmenen vuotta sitten.

Miten niin muka? Avaa vähän. Jos ulkomaisissa huippusarjoissa pelasi kaudella 2013-14 melkein 40 suomalaista enemmän kuin reilu kymmenen vuotta sitten, millä tilannetta tasaa, että Ruotsissa pelaa nyt vähemmän suomalaispelaajia kuin 2000-luvun alussa?

Lähinnä ajattelin, että isänä Pakarinen varmasti ajattelee omien unelmiensa lisäksi pitkällä tähtäimellä perheensä tulevaisuutta. Jos parin kauden Siperian komennuksella voi tienata sellaisia summia, jotka auttavat turvaamaan perheen elintason pidemmällä aikavälillä, niin se on varmasti houkutteleva vaihtoehto epävarmalle AHL-tielle.

Tämä on aivan totta, mainitsemistasi syistä voisin jopa kuvitella, että isäksi tuleminen saattaa lisätä Pakarisen kiinnostusta KHL:ää kohtaan. Uskon kuitenkin hänen jatkavan ainakin vielä ensi kaudella IFK:ssa.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viitteen (johon on viitattu 14.09.2009.) linkki ei johda mihinkään, eli olipas ihan helvetin kattava ja laadukas tutkimus. Tutkimus muutenkin vaikuttaa melkoiselta hassuttelulta, mutta se ei ihmetytä, kun miettii kuka tuollaisen tutkimuksen toi tähän ketjuun esiin.

Linkki Hesarin uutiseen kyseisestä mielipidekyselystä: Helsingin Sanomat - International Edition - Foreign

Kyselyn laatijana oli Gallup International, joka on kyllä sangen arvostettu alallaan (perustaja George Gallup yms).
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saahan sitä toivoa mitä vaan, kuten esim. että Raanta olisi pelannut IFK:ssa :D

Raantahan ei muistaakseni lähtenyt KHL:n, vai miten oli? Samoin Pakarisen kohdalla uskon vaihtoehtojen olevan NHL/AHL ja HIFK. Nuori jätkä joka on ottanut huimia kehitysaskelia IFK:ssa ja ensi kaudelle on saatu osaava valmennus jengiin. Jos Iirolla NHL-unelma on niin suuri kuin uskon sen olevan, miksi ihmeessä hän ottaisi sen valtavan riskin jota KHL:ään lähteminen merkitsisi. Ja tähän on ihan turha selittää sarjan kovasta tasosta jne. jne. Itselle vieraaseen ympäristöön lähteminen (joka ei kuitenkaan ole lopullinen tavoite) etenkin KHL:n turbulenssin huomioonottaen on kiistatta kova riski. Tämä nimenomaan tilanteessa, jossa pelaaja on jo herättänyt NHL-skouttien mielenkiinnon ja lyönyt läpi kansainväliselläkin tasolla.

Tilanne voisi olla eri jos Pakarinen olisi esim. 28-vuotias. Itse ainakin hänen sijassaan miettisin vain ja ainoastaan sitä, että huippukausi HIFK:ssa, jossa kehityskäyrä on ollut kovaa ylöspäin, avaa todennäköisesti paikan rapakon takaa. Jos juuttuu AHL:ään, on Pakarisella vielä aikaa koluta Sveitsit ja Venäjät ja tehdä rahaa. Tai jos ura kariutuu niin voi vaikka lukea lääkäriksi. Miettikää nyt omalle kohdallenne! Ikää 22, paljon vastuuta ja ihan mukavasti fyrkkaa kotimaisesta liigasta, menestystä kansainvälisellä tasolla, NHL-unelma alkaa näyttää mahdolliselta... Niin ja ne lapsetkin taisi olla kuviota hämmentämässä? Monellako ihan oikeasti tulisi tuossa mieleen, että "Venäjältä saan ensi kaudella paremmat rahat"?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Linkki Hesarin uutiseen kyseisestä mielipidekyselystä: Helsingin Sanomat - International Edition - Foreign

Kyselyn laatijana oli Gallup International, joka on kyllä sangen arvostettu alallaan (perustaja George Gallup yms).

Tutkimusta vääristää se, että Baltian maissa on isot venäläisvähemmistöt. Saman toteaa myös tutkimus itse.

Minun kokemusteni mukaan virolaisten suhtautuminen Venäjään on vähintäänkin epäluuloinen, Venäjä on itse lietsonut tilannetta Putin-nuorten marsseilla ja desanteillaan.
 
Suomalaisten suhtautuminen Venäjään ei tosiaankaan ole tämän ketjun aiheita. Keskustelua voi jatkaa vaikka Vapaan keskustelun puolella, mutta ei täällä.

Pilliin on nyt vihelletty. Jos off-topic tästä aiheesta vielä jatkuu, niin palaamme asiaan rangaistusten kera.


Moderaattorit
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ainakin HIFK-fanien toiveissa ollut Mikko "bambi" Lehtonen siirtyy SHL:n Skellefteåhon. Lehtonen pelasi kyseisessä seurassa kaudella 2010-2011 ollen koko sarjan parhaita pelaajia. Sen jälkeen ura Venäjällä ja Sveitsissä kääntyi melkoiseen laskuun.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tuukka Mäkelä on ilmeisesti vielä vapaana. Onko kellään tietoa Mäkelän suunnitelmista?

Eiköhän ne vaihtoehdot ole Tappara tai KHL. Viime kausi ei tilastojen valossa mikään jättimenestys ollut, mutta eiköhän mies kuitenkin johonkin suuntaan sopparin saisi Venäjällä.
 

Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Eiköhän ne vaihtoehdot ole Tappara tai KHL. Viime kausi ei tilastojen valossa mikään jättimenestys ollut, mutta eiköhän mies kuitenkin johonkin suuntaan sopparin saisi Venäjällä.

Taidat nyt sekoittaa Tuukka Mäntylään :))
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös