Liigan surkeimmat veskarit kautta aikojen?

  • 99 124
  • 224

Masentaja

Jäsen
Surkeimmat veskarit tandemiksi ehdotan siis kaksikkoa Goehring & Passmore!

Kannatetaan! Toi setti oli jotain niin vitun jäätävää että ei sitä voi käsittää. Kilpeläinen oli viime pleijareissa suorastaan loistava verrattuna tuohon kaksikkoon.
 
Oma suosikki on Timo "Tinde" Laaksoharju, jonka torjuntatyö oli niin epävarmaa, ettei omat uskaltaneet edes hyökätä. Tuli jengiin, kun Riksman ei halunnut jäädä toisen huipun, Tom Draperin taustalle ja toista kassaria kuitenkin tarvittiin. "Huippulupauksen" ura päättyikin kahteen HIFK:ssa vietettyyn kauteen. Tai päättyi ja päättyi, teki comebackin kolmosdivarissa viisi vuotta HIFK-aikojen jälkeen ja ainakin eliteprospectsin mukaan torjui ensin kauden huikealla 53,9 prosentin tarkkuudella ja seuraavalla kiekot tarttuivat jo 67%. Kolmas ja comebackin huipentavalla kaudella naputti yli 90%.

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=92264
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Aivan liian kovia koppareita tarjotaan täällä Liigan huonoimmiksi maalivahdeiksi. Lahdessa on varsinkin kultaisen 90 -alun joukkueissa vetänyt melkoisen kuumia koppareita ja esimerkkinä esim. nykyinen seuran hallituksen puheenjohtaja Pekka Ilmivalta on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen, tosin sen verran täytyy Pekan puolustukseksi sanoa, että koko Reipas Lahti pelasi aivan väärässä sarjassa tuolloin.

Timo Hankela on myös jäänyt hyvin mieleen sekä Lahdesta että molemmista Tampereen joukkueista, siis korkeimmalla tasolla. Tosin Timo pelasi Lahdessa vain karsinnoissa ottelukohtaisella sopimuksella ja ihan hyvin veti, muuten ei paljoa numerot mairittele.
 
lihaani

Jäsen
Mihin on unohtunut kreikkalainen jumala Dave Stathos?

Eka kaudella HIFK:ssa oli ihan kelpo veskari, mutta suli niin sysipaskaksi, ettei edes alamaissa rämpiville Pelsuille hänestä ollut torjujaksi.

Missähän muuten mies vaikuttaa?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Oma suosikki on Timo "Tinde" Laaksoharju, jonka torjuntatyö oli niin epävarmaa, ettei omat uskaltaneet edes hyökätä.

Olikos tämä Laaksoharju jonkun IFK-vaikuttajan sukulaismies tai jotain vai muistanko väärin?

Tom Draper oli Lukossa tosi hyvä, ja mestaruudenkin voitti Tapparassa aikanaan, vaikka myöhemmin menikin vituiksi. Pasi Häkkinen tulee mieleen kun Lukon tämän vuosituhannen huonoimmista puhutaan. Lukossa kakkosmaalivahdit on olleet keskimääräistä useammin hyviä (Vehanen, Raanta, Tarkit, Engren), joten sieltä ei mitään aivan tyhjää arpaa tule mieleen.
 
Viimeksi muokattu:
Timo Hankela on myös jäänyt hyvin mieleen sekä Lahdesta että molemmista Tampereen joukkueista, siis korkeimmalla tasolla. Tosin Timo pelasi Lahdessa vain karsinnoissa ottelukohtaisella sopimuksella ja ihan hyvin veti, muuten ei paljoa numerot mairittele.

Hankelahan taisi pelipäivänä pyytää lisää liksaa, ei saanut ja häipyi. Joku tälläinen muistikuva on.

Lahtelaiset veskarit liigassa on muuten yhtä ohut vihkoinen kuin muukin junnutuotanto. Tai no onhan toi Nurminen mikä nyt olisi noussut vaikka mistä peräreiästä liigatason veskaksi ja sen lisäksi... kuka?

Missähän muuten mies vaikuttaa?

Linnunlauluja vai mitä lie ennen matsia kuunnelleelle Stathosille linkedin tarjoa tälläistä:

Current
Goaltending Consultant at Senators Sports & Entertainment
Princeton University Admission Interviewer (Eastern Canada) at
Princeton University
Teacher at Ottawa-Carleton District School Board (OCDSB)
Sport Psychology Consultant at Independent
Private Goalie Coach at Independent
Past
Teacher at Commission scolaire Marie-Victorin
Actor at Lance et Compte Productions, TV Series
TV Reality Series participant (Goaltender) at La Série Montréal- Québec, TVA
Goalie Instructor at ProTek Goaltending
Goalie Instructor at Académie de Hockey Joel Bouchard
Goalie Instructor at Olivier Michaud Goalie School
Professional Hockey Goaltender at Skelleftea AIK
Professional Hockey Goaltender at Helsinki HIFK
Professional Hockey Goaltender at Philadelphia Flyers
Goalie Instructor at Textbook Goaltending
Head Goalie Instructor at Rick Heinz Goalie Schools
College Hockey Goaltender at Princeton University
Goalie Instructor at Northern Elite Hockey Development
Goaltender at Cornwall Colts
 
Viimeksi muokattu:

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun täällä ei ole mainittu turkulaista maalivahtia nimeltä Kiili, niin onko paskapuhetta, että hän kuulemma pelasi pelejä kännissä?=)Turkulainen miesystäväni tätä muisteli ja naureskeli.Liekö sitten vaan joku vitsi..tiä noista turkulaisista...
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Lahtelaiset veskarit liigassa on muuten yhtä ohut vihkoinen kuin muukin junnutuotanto. Tai no onhan toi Nurminen mikä nyt olisi noussut vaikka mistä peräreiästä liigatason veskaksi ja sen lisäksi... kuka?

Karri Rämön voinee laskea liigatason veskariksi, vaikkei liigaa olekaan paljon pelannut. Vähänhän niitä kyllä on.
 
Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Jotenkin tähän on vaan pakko nostaa Steve Passmore. Mies jota kehuttiin aikoinaan avausottelussaan miehenä, jonka torjuntatyyli on hyvin omaperäinen mutta hän on silti aina kiekkojen edessä. No ei se ihan kuitenkaan siltä vaikuttanut.. Hyppäsi sitten Jokereihin 05-06, edellisillä kausilla peräti NHL tasolla pelannut heppu. Omasta mielestän aikamoinen floppi.
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Hankelahan taisi pelipäivänä pyytää lisää liksaa, ei saanut ja häipyi. Joku tälläinen muistikuva on.

Lahtelaiset veskarit liigassa on muuten yhtä ohut vihkoinen kuin muukin junnutuotanto. Tai no onhan toi Nurminen mikä nyt olisi noussut vaikka mistä peräreiästä liigatason veskaksi ja sen lisäksi... kuka?

Linnunlauluja vai mitä lie ennen matsia kuunnelleelle Stathosille linkedin tarjoa tälläistä:

Oikeassa olet, Timo sai 1000 markkaa per peli ja yllättäen pelipäivänä ei seuran kassasta rahaa löytynyt ja Timo lähti himaan. Seuraavaan peliin taas kassa oli kunnossa Timo palasi maalilla. Ai niitä ihania aikoja.

Karri on kyllä minun kirjoissa Heinolasta ja on tosiaan todella ohut oman kaupungin maalivahtituotanto.
 
laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Kyllähän Hilppa Halme Tapparan maalinsuulla paremmin onnistui kuin Jaromir Šindel.

Sindel veti kyllä todella vihkoon Lahdesta lähdön jälkeen. Muistako ihan väärin, että äijällä olisi ollut välilevy ongelma tuon Tappara kauden aikana?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Sindel veti kyllä todella vihkoon Lahdesta lähdön jälkeen. Muistako ihan väärin, että äijällä olisi ollut välilevy ongelma tuon Tappara kauden aikana?

Se oli sillä jo myynnin aikana. Lahtelaiset kusetti ja tamperelaiset meni vanhanaikaiseen...
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Olikos tämä Laaksoharju jonkun IFK-vaikuttajan sukulaismies tai jotain vai muistanko väärin?
Ei taida olla kuitenkaan IFK:ssa sukulaisia vaikuttamassa, mutta ilmeisesti Vaasan Sportissa on. Vaasasthan Laaksoharju on lähtöisin, joten mahdollisesti asioista enemmän tietävät voivat täydentää.

Toki voi olla, että tällä sukulaisella on ollut sitten suhteita IFK:hon.
Tai sitten minulta on mennyt kokonaan ohi, että olisi jonkun IFK-vaikuttajan sukulainen.

Moneen kertaan mainittu jokeri Steve Passmore on tosiaan yksi vahvimmista tämän tittelin taistelijoista. Lisäksi tästä kaverista jäi mieleen se, että joskus saattoi ottaa huikean torjunnan, mutta seuraavassa tilanteessa tiputtaa kiekon räpylän kautta maaliin - näin kävi ainakin ensimmäisessä pelaamassaan ottelussa IFK:ta vastaan marraskuussa 2005, kun tuli tauon jälkeen "huippuvahtina" Helsinkiin.
 
Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
KalPan ensimmäisen liiganousun jälkeen Hannu Nyqvist oli aika lailla omintakeinen. Muistan, kun pikkupoikana pelissä olin ja punaviivalta lähti jonkun Ilves-pakin veto, Hannu ei tehnyt elettäkään ja kiekko kilahti tolppaan. Siinä Hannu-poika heräsi. Tuli muistaakseni edellisellä pelikatkolla maaliin. Luottoa ei ainakaan minulle herännyt mutta valmentajana lienee hyvän uran tehnyt.
Toinen KalPan veskareista joka herätti pelkoa siihen aikaan AINA, oli Ari Hilli.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jos oikein muistan, niin ku Thomas lähti änäriin. Tämä päätti sit ehdottaa Masalle, "tää o mun frendi ja on hyvä veska". Oliko se depyytti just, ku saatiin teiltä 8-0 kuonoon tai vastaavasti. Voi olla toi tarina, ihan vaa mielenkatkos. mutta musitelisin jostain kuulleen tuon. Masasta tosi uskoisinki, että vois tehäkki sopparin nuilla perusteilla.
Tosi on: Thomashan karkasi tuolloin äkkiarvaamatta Amerikoihin juuri ennen SM-liigakauden alkua ja käytti tarkalleen ottaen seuraavaa sanamuotoa manttelinperijäänsä promotessaan: "Valitkaa tilalleni Karl Goehring; hän kykenee voittamaan pelejä yksin".

Massiivi-Masa oli vanhana autokauppiaana luultavasti niin häkeltynyt moisen mainospuheen edessä, että unohti tyystin kysyä, kenelle Goehring niitä matseja voittaa, kun faksi jo lauloi ilosäveltään "Hermannin" agentille.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sindel veti kyllä todella vihkoon Lahdesta lähdön jälkeen. Muistako ihan väärin, että äijällä olisi ollut välilevy ongelma tuon Tappara kauden aikana?
Sindelillä taisi olla selkä niin paskana, että ei pystynyt oikein menemään jäihin.

Talk about stand-up goalie...
 
tuukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se oli sillä jo myynnin aikana. Lahtelaiset kusetti ja tamperelaiset meni vanhanaikaiseen...

Ellei peräti johtunu siitä, että edellisellä kaudella Tappara-Reipas karsintapeleissä Petri Aaltonen kolas Sindelin maalin takana levyks ja selkä olis menny siinä. Sitte mies kuitenki ostettiin Tapparaan. Eikös sillon saanu veskariaki ottaa vähä rajummin, jos maaliltaan lähti kikkaileen.

Hilppa Halme oli varmasti mainettaan parempi veskari. En sano, etteikö vois ottaa esille tässä ketjussa, mutta ei se mikään ihan susi ollu. Kyllähän sillon veskareille tais järjestään mennä se 3-4 maalia/peli.
 
Kaj Vinkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Timo Hankela on myös jäänyt hyvin mieleen sekä Lahdesta että molemmista Tampereen joukkueista, siis korkeimmalla tasolla. Tosin Timo pelasi Lahdessa vain karsinnoissa ottelukohtaisella sopimuksella ja ihan hyvin veti, muuten ei paljoa numerot mairittele.

Olen kuullut Hankelasta sellaisenkin tarinan, että aikanaan Jukka Tammi koitti päästä kesken pelin vaihtoon, mutta kun Tammi oli luistelemassa aitioon, nosti Hankela jalkansa laidan päälle. Muuten hyvää verryttelyä ennen jäälle menoa, mutta Timolla oli jaloissaan lenkkarit...
 
lennu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Joni Puurula?

Ehkä ei liigan huonoin maalivahti, mutta pitää huipputilastoja
hävittyjen mestaruuksien sarjassa.

Vuosituhannen taitteessa tai sen jälkeen muistaakseni Mika Lartama meni hämeenlinnalaiseen yökerhoon ja siellä oli joku kaveri Puurulan paita päällä.
Laru kommentoi asiaa, että miten voit pitää jätkän, joka vei Kerholta 2 SM-kultaa, paitaa.

Puurula oli kova poika kikkailemaan kiekon kanssa maalin takana. Puurula jäi sinne ja kiekko tuli tyhjän maalin eteen. Muutenkin epävarmuus.
 
Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils

Ei kai nyt pelkkään Puurulaan HPK:n pelit silloin kaatunut? 02-03 kaudella torjunut playoffeissa 11 ottelua torjuntaprosentilla 93.1 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 1.69. Seuraavalla kaudella sitten 8 peliä lukemin 93.6%/1.74. 03-04 kaudella ainakin näyttää HPK:n paras maalintekijä olleen Itävallan ihme Oliver Setzinger neljällä osumallaan, hänen takanaan kolmeen maaliin ei ole kyennyt kukaan.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Puurula oli kova poika kikkailemaan kiekon kanssa maalin takana. Puurula jäi sinne ja kiekko tuli tyhjän maalin eteen.

Tämä oli Ässissä 02-05 torjuneen Scott Langkowin tavaramerkki. Olisi tarvinnut niskasta ylärimaan sen verran lyhyen köyden tai ketjun, että maihin pääsee, mutta ei sen pidemmälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös