Kokkolan Hermes 2013–2014

  • 252 526
  • 370

Raymound

Jäsen
Nyt on sitten näytön paikka kun kohta tippuu kiekko jäähän Kokkolan jäähallissa ja vastaan asettuu Nokian Pyry. Pyry on sarja taulukossa kolmantena 25 pisteella 10 peliä pelanneena ja Hermes on 8 17 pisteellä 12 ottelua pelanneena. Mikä tilastollisesti on huolestuttavaa on se, että Hermes on kerännyt 15p sarjataulukon neljältä viimeiseltä joukkueelta ja vain 2 pistettä on saalistettu ns. paremmista joukkueista ja nämäkin ovat tappioon päättyneet pelit Rokia ja KooVeetä vastaan. Hermeksen tavoite on pelata keväällä Playoff pelejä ja se vaatii voittojen ottamista myös sarjan ykkösjoukkueista. Ainakin kotiottelut olisi pääsääntöisesti voitettava oli vastassa mikä sarjan joukkueista tahansa. Kun kausi alkoi laskin Hermeksen yhdeksi niistä ykkösjoukkueista tässä sarjassa mutta alkukausi on näyttänyt ihan muuta. Kohta ollaan veitsenterällä kumpaan suuntaan loppukauden sijoitus näyttää. Ollaanko taistelemassa sarjataulukon ylä- vai alapäässä. Toivottavasti kurssi kääntyy jo tänään koska pian on joulukuu ja kohta tulee kiire ja kiiressä tuppaa yleensä virhelyöntien määrä tuplaantumaan niin kuin Uuno armeijassa jo tokaisi..
 

devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Oliko tämän päivän ottelu hyvä, ei mielestäni. Ja se kertoo joukkueen potenttiaalin. Hermes oli ekassa erässä aavistuksen heikompi. Sivonen oli paras, ja muutenkin tuntuu että kiekot osuu häneen. Ripareita tippu mutta ne oli joukkueen hanskassa.

Toinen erä oli sitten tapahtumia täynä, 6 kpl maaleja, mylly ja sitten yksi pyryn järkyttävän tyhmä ulosajo. Kärnä tuulettaa maalia, ja vaikka ehkä provosoi tai ei mutta pää pitää kestää. Pelissä oli toinenki mylly. Se nyt oli enemmän tyyliä illan viimeisiä hitaita.

Pelissä oli kuitenkin sellanen mukava rentous, ja tästä on hyvä jatkaa. Onko jumalapaidat heränneet? Sitä jäädään odottelemaan. Ja haetaanko lainoja? Pakit alkaa käydä vähiin pelikieltojen takia?
 

Mahika7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Lauantaina Kokkolaan saapuu rakas S-kiekko, ja kovassa vireessä ne myös ovat. Miten paljon tulee Hermeksen pelikiellot vaikuttamanäan (Arima, Kivinen, Sippola) (?) , ja mikäs on Jeskasen, Leppäsen ja Buchertin tilanne? Ainoa asia mikä on varma vaikka kaikki kyseiset herrat puuttuisvat niin kovaa saa S-Kiekko painaa päälle sillä helpolla ne eivät pääse.. Sivonen jatkaa huippu otteita maalissa ja hyökkäykselle tulee lisää onnistumisia niin pisteet jäävät Kokkolaan!
 

Klokoski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Finnish Defence Forces, Ukraine
Hiljaista on kun huopatossu-tehtaalla. Keskiviikkona taas jatketaan kun vastassa Red Ducks. Ankat voittivat viimepelin ja liitävät muutaman ottelun voittoputkessa, mutta luottavaisin mielin ainakin itse lähen otteluun. Pelikieltoja taitaa olla vielä kahinoista jäljellä ja sen verran loukkaantumisia että tuskin koko orkesteria saadaan kotikentälle kehiin. Mieli on jo kovasti jäähallilla ja keskiviikon pelissä.
 

4ahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Hermes puolustaja Riku Väkiparta äsken twitterissä:
Riku Väkiparta @RVkiparta
Iso kiitos koko kokkolanhermeksen organisaatiolle, mahtavat 3kk! #isokiitos #suomisarja #tsemppiä ja menestystä!

Omaan korvaan kuulostaa siltä, että nokka on käännetty kohti uusia tuulia. No odotellaan ja kuulostellaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.
 

Akilles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Toronto Maple Leafs
Hermes puolustaja Riku Väkiparta äsken twitterissä:

Omaan korvaan kuulostaa siltä, että nokka on käännetty kohti uusia tuulia. No odotellaan ja kuulostellaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.

Kuulin sellaista huhua että ulkomaille suuntaamassa. Mutta tosiaan odotetaan vielä joukkueelta virallista tiedotetta asiasta. Lienee kuitenkin selvää että Väkiparta on johonkipäin suuntaamassa että ei muuta kuin kiitos tästä ajasta ja menestystä valitsemalleen tielleen!
 

Mentos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Provoviestit & Ylilyönnit
Kuulin sellaista huhua että ulkomaille suuntaamassa. Mutta tosiaan odotetaan vielä joukkueelta virallista tiedotetta asiasta. Lienee kuitenkin selvää että Väkiparta on johonkipäin suuntaamassa että ei muuta kuin kiitos tästä ajasta ja menestystä valitsemalleen tielleen!

Italiaan on lähdössä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Riku sukua legendaariselle Marko Väkiparralle? Poika?
 

nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV
Seuraavana RoKi

Nostetaas vähä ylöspäin.

Mikkeli on ikävä paikka, eivät anna pisteitä, eivät ole ikinä antaneet niitä "viheltämällä"

Potentiaaalia joukkueesta tuntuu löytyvän, parhaimmillaan aivan loistavaa peliä pelaava joukkue, nuoren ryhmän kantti ei vielä jokaisessa pelissä kestä täyttä 60:tä minuuttia.
Parempaa ja yhtenäisempää kohti ollan kuitenkin kehittymässsä, joten en ihmeenä pitäisi jos Rovaniemeltä olisi pisteitä plakkarissa, kun kotio tulevat.

RoKI on kuitenkin tämän sarjan Huippujoukkue, kuuentena pelaajanaa fanaattinen rummun soittaja, helppoa ei ole kellään, eikä pdiäkkään olla.
Meillä tosin hiukan helpompaa kun ei ole niskassa sitä pakkonousun apinaa, kuten on RoKilla.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Potentiaaalia joukkueesta tuntuu löytyvän, parhaimmillaan aivan loistavaa peliä pelaava joukkue, nuoren ryhmän kantti ei vielä jokaisessa pelissä kestä täyttä 60:tä minuuttia.
Parempaa ja yhtenäisempää kohti ollan kuitenkin kehittymässsä, joten en ihmeenä pitäisi jos Rovaniemeltä olisi pisteitä plakkarissa, kun kotio tulevat.

RoKI on kuitenkin tämän sarjan Huippujoukkue, kuuentena pelaajanaa fanaattinen rummun soittaja, helppoa ei ole kellään, eikä pdiäkkään olla.
Meillä tosin hiukan helpompaa kun ei ole niskassa sitä pakkonousun apinaa, kuten on RoKilla.

Niin löytyykin (potentiaalia)! Hermeksen peli paranee vielä huomattavasti ennen kevättä. Nyt jo pelottaa, taivas varjele mitä sieltä keväällä tuleekaan! Tuleva peli RoKia vastaan on molemmille joukkueille tuntuman hakemista tulevia koitoksia varten. Helpolla niitä pisteitä ei kyllä Lappi Areenalta lähde, koska vieraspistepussissa ei ole enää monta pistettä jäljellä tälle kaudelle.

RoKi on tosiaan tälle sarjatasolle ihan hyvä joukkue, mutta se nyt ei vaan meille kaikille riitä. Rummut on varastettu jo viime kaudella ja fanaatikotkin sairastaa, harmi. Tuskin RoKilla joukkueena kuitenkaan suuria apinoita on tuon nousun kanssa. Seuran johdon harteille tässä on koetettu apinalaumaa heitellä. Jos kerran tavoitteena (puheiden) on nousta tällä kaudella Mestikseen, niin vellit eivät saisi olla housuissa nyt, vaan reippaasti ostoksille. Tässä suhteessa RoKilla olisi paljon oppimista Hermeksestä, mitä Hermes tähän mennessä RoKi tästä eteenpäin.
 

Reppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Toivon todellakin, että oot Elina oikeassa. Nyt en vielä usko, että Hermeksestä on RoKin kaatamiseen, ehkä keväällä (tai sitte ku pelataan Mestiksessä toisiamme vastaan). Mutta meikäläinen taitaapi tulla ihan sinne asti kannustamaan omaa joukkuetta kuitenkin.

Sunnuntaina nähdään :)
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Mutta meikäläinen taitaapi tulla ihan sinne asti kannustamaan omaa joukkuetta kuitenkin.

Sunnuntaina nähdään :)

Terve tuloa vaan! Jotenkin minusta olisi kiva, että RoKi ja Hermes taistelisivat Mestiksessä. Silloin kun minäkin vielä pelasin oli kerta kaikkiaan ihana käydä katsomassa Raksilassa Kärpät - Hermes pelejä. Kärpät oli yksilötasolla varmaankin parempi, mutta Helle syötti katkeraa kalkkia. Imatralaiset eivät kiinnostaneet juuri ollenkaan, mutta annas Hermes.
 

Mahika7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Tänään taistelee sitten edellisvuosien suuret, Hermes vs FPS! Joukkueiden viime kohtaamisesta on jo vuosia, ja niitä Mestisotteluita voi vain muistella enää. Usko on Hermekseen kova ja eiköhän napata täydet kolme pistettä! Toivottavasti yleisöä löytää paikalle ja tunnelma nousee kattoon kuten tavallisesti! Kohta mennään, Cmon Punasiniset!

Ja niin, Ruutanat, tervetuloa Kokkolaan!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mites Jeskanen on pelannut?`Ei hirveästi näytä tehopisteitä tulleen kuitenkaan. Toni on kuitenkin nk. "Kimmo Kuhta-like" eli maalintekijä Jumalan armosta...
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Mites Jeskanen on pelannut?`Ei hirveästi näytä tehopisteitä tulleen kuitenkaan. Toni on kuitenkin nk. "Kimmo Kuhta-like" eli maalintekijä Jumalan armosta...

Ihan hyvin on Jeskanen pelannut. Alussa oli pientä hakemistä mutta nyt on ruvennut kulkemaan. Uskon että akselista Jeskanen-Sopanen saadaan vielä nauttia talven mittaan. Jeskanen on tälle tasolle aivan loistava pelaaja, ehdottomasti yksi sarjan parhaimmista pelaajista.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Ahaa, siksi oli pohjoispäädyssä niin hiljaista HCK-KiVa matsissa eilen!

Mutta Vaasassa riittää tänään meteliä. Onhan ne "Vääpelit" ennenkin sen Areenan pienellä porukalla hiljentänyt! ; )

Ps. Sorry kaikkien offtopikkien isoäidistä.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Pari Ruutanaa kävi vierailulla Kokkolassa. Oli etkot, matsi Hermes-FPS ja jatkot. Kiitos Hermesfaneille. Peli oli pikkaisen vaisunoloinen. Jeskanen oma itsensä, Pallassalolla parannettavaa, Arima pystyy parempaan. Onnea Hermekselle loppu kauteen.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Herpa haki pisteen Vaasasta. Jätettiinkö paukkuja huomiselle, vai? Nyt olisi näytön paikka, Rovaniemiset jäänrakoon. Onnistuuko se sitten, son eri stoori. Mie veikkaa ettei nappaa, vaikka eihän näistä tiedä. Hermes näyttää kuitenkin menettävän pisteitä sellaisissa peleissä missä ei saisi. Viivan päälle on kuitenkin kova tunku. KeuPa tulee ainakin kovaa takaa.
 
Viimeksi muokattu:

Reppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Mielenkiintoinen tappio oli kyllä eilen Vaasassa. Eka erä oli täysin Hermeksen pyöritystä, silti aina omissa töpeksittiin ja Hermes tarjosi RD:lle tasoitusmaalinkin; oma pelaaja töppäili alueellaan ja RD:n pelaajalla oli oikein aikaa harkinnan kanssa miettiä, että mihin kohti maalia kiekon lämää.
Kaikki RD:n tekemät maalit menivät täysin Herpan piikkiin, erityisesti puolustuksen. Olli teki puolustajana hyvää työtä, muut puolustajat vaikutti väsyneiltä/välinpitämättömiltä tai säästelivät huomista varten? En tiedä?
Maalissa Sivonen ei ollut oma itsensä, kaikki meni sisään. Tosin, eipä Sivoselle paljon apuja tullutkaan.
Toki päästiin 3-1 tappioasemasta lopulta 4-4 -tasoihin, mutta kyllä tuosta pelistä olisi pitänyt se täydet kolme pistettä napata.

Huvittavaa silti, että 3. erä ja jatkoaika oli täyttä Hermeksen pyöritystä ja oltiin lähes jatkuvasti RD:n alueella pelaamassa pakkopeliä ja lopussa vielä ylivoimaakin (jatkoajan torjunnat RD 6 - Hermes 1), ja silti ei vaan sitä voittoa tuotu kotiin?

Vähän pistää ärsyttämään. Pakkitilanne pitää äkkiä saada kuosiin, ei tästä muuten mitään tuu!
 

Reppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Ja halli tyhjillään ku Tiikereillä peli samaan aikaan. Surullista.
 

Reppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Onhan se lentopallokin "ihan ok" mutta en kyllä ymmärrä tätä....

Suurin osa Kokkolalaisista suuntaa aina sinne, missä pärjätään parhaiten. Kannustetaan Kokkolaa, ei joukkuetta eikä lajia, vaan Kokkolan tulee pärjätä. Ja hävetään siellä, missä Kokkola ei pärjää.

No, enpä miekään tuota ymmärrä. Kokkolan Hermes ftw. Ja voittokin tuli tänään!

Katsojia 405...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös