JYP ja JYP-Akatemia

  • 99 330
  • 468

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jostakin kumman syystä tuolla Mestis-osion puolella ei JYP-Akatemian ympärillä käydä kovin tiivistä keskustelua. Johtunee varmaan siitä, että aika monilla kiinnostus JYP-Akatemiaan rakentuu täysin tuon hissiliikenteen ympärille. Joka vuosi täällä on ollut ketju, jossa käsitellään tuon hissin liikkeeseen liittyviä syitä ja seurauksia, mutta jospa tänä vuonna perustettaisiin ketju, jossa voisi laajemmin keskustella JYP-Akatemian touhuista siltä osin kun se liittyy JYPin toimintaan. Käytännössä siis kaikkea mahdollista. Mielenkiintoista olisi kuulla esim. ihan peliraportteja siltä osin, mitä mielenkiintoista siellä on JYPin näkökulmasta tapahtunut. Mutta aloitetaan siitä hissiliikenteestä.

Kuten tiedetään, on periaatteessa aika virheellistä lähteä tekemään suoraa eroa näiden kahden seuran pelaajien välillä. Akatemian riveissä pelaa JYPin sopimuspelaajia, joiden lähtökohtaisesti kuuluukin pelata siellä, esim. Kankaanperä ja Nättinen. Salmio ja Nenonen taas osoittivat viime vuonna, että nuo Akatemian sopimuspelaajatkin voivat murtautua JYPin vakiokokoonpanoon. Samanaikaisesti JYPin Roine sai peliaikaa liigassa tasan yhden pelin verran. Mutta jos tämän kauden liikkumisia pikkaisen summaisi:

JYPin pelaajat Akatemiassa:

Jonne Virtanen 6 ot. 1+2=3
Antti Jaatinen: 3 ot. 1+0=1

Liigapelit niiltä JYPin sopimuspelaajilta, joiden "kuuluisi" pelata Akatemiassa:

Valtteri Hietanen 5 ot. 0+0=0
Aleksi Salonen 1 ot. 0+0=0

Akatemian pelaajat JYPissä:

Joonas Sammalmaa 3 ot. 1+0=1

Muut JYPin (eli Akatemian) pelaajat Akatemiassa:

Oula Palve 9 ot. 3+5=8
Topi Nättinen 9 ot. 4+3=7
Miika Roine 9 ot. 2+2=4
Joose Antonen 4 ot. 1+1=2
Samu Markkula 9 ot. 1+0=1
Henri Auvinen 9 ot. 1+0=1
Aleksi Salonen 8 ot. 0+0=1
Samuli Kankaanperä 7 ot. 0+0=0
Valtteri Hietanen 2 ot. 0+0=0
(vertailuna, Sammalmaa 2+4=6)

Mylläriä en laskenut mukaan, menneen talven lumia. En tiedä mistä nuo luvut nyt kertoo, mutta sen voi nostaa esiin, ettei Jonne ja Jaatinen ole ainakaan pisteiden valossa dominoineet alemmalla sarjatasolla, toisin kuin esim. Pessi parhaina päivinään (ei hänkään tosin aina).
 
Viimeksi muokattu:

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
No varmaan kaikki jotka paikallista lätkää seurasivat kaudella 2010-11, kun Määttä pelasi JYPin A:ssa ja D Teamissa.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaan että ne nimimerkit tältä foorumilta on yhden käden sormilla laskettavissa jotka näkivät Määtän pelaavan Jyväskylässä.

Tuskinpa nyt sentään. Kyllä itse ainakin tuli käytyä lähes kaikki Akatemian kotipelit katsomassa kun vielä Jyväskylässä asuin.

Edit. Tai taisi olla D Team vielä silloin kun Määttä Mestistä pelasi, mutta kumminkin.
 
Viimeksi muokattu:

paistio

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ottawa Senators
Markus Kankaanperä 7 ot. 0+0=0


Tarkoitat varmaan Samuli Kankaanperää? Markus kun taitaa edelleen kiekkoilla Tapparassa ja jos jyväskylään palaa pelaamaan, niin toivoisin tietenkin ihan JYP:iä.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Markus Kankaanperä 7 ot. 0+0=0


Tarkoitat varmaan Samuli Kankaanperää? Markus kun taitaa edelleen kiekkoilla Tapparassa ja jos jyväskylään palaa pelaamaan, niin toivoisin tietenkin ihan JYP:iä.
Ja minä kun olen koko ajan luullut, että se Akatemian Kankaanperä on se Markus! :) No joo, pitää käydä korjaamassa.

Nyt viime päivien siirroista voisi pikkaisen kommentoida: Salonen pelasi kauden toisen ottelunsa Liigassa ja mielestäni oli ihan eri tasolla ekaan verrattuna. Ei sillä että olisi erityisesti loistanut, mutta se eka peli oli niin epävarma esitys, että siihen verrattuna tason parantaminen oli helppo juttu. Kaiken kaikkiaan kuitenkin perushyvä vääntö Aleksilta. Tuskin kuitenkaan tulee haastamaan Hietasta Viitasen stunttina. Hietasen otteet paranee koko ajan ja hänellä tuntuu olevan sellaista perusvarmuutta. Nättinen taas pääsi pelaamaan ekan matsinsa ja hieman vaisuksi jäi. Välillä näytti, että yrittää haastaa Lahden kaatuilukisassa ja mitään hienoja kiekollisia oivalluksia ei nähty. Tosin ei mitään erityisen negatiivistakaan jäänyt mieleen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällähetkellä liikenne akatemian ja JYP:n välillä on toiminut jopa ihan ok, mutta huolestuttavaa alkaa olemaan tuo akatemian jumbopaikka jo tässävaiheessa kautta. Todennäköisesti kun tuossa vielä JYP vie tammikuussa muutaman pelaajan niin joukkue on todella kusessa.

Jotain tuossa melkein joukkueen pitäisi keksiä tai taru mestiksessä alkaa olemaan ohi, toki taitaa edelleen karsinnat olla edessä vai mitenköhän tuo monimutkainen mestiksen sarjajärjestelmä edes menikään kauden loputtua kun sitä nyt muutettiin.

Jokatapauksessa ehkä tuohon pitäisi jotain hankintoja tehdä, osittain JYP:kin kannalta, mutta ehkä tuossa hieman kasvattaa pelaajabudjettiakin sen kannalta, ettei tippumista tule, silloin nuo tuhlatut eurot vasta kalliiksi taitaisi tulla. Loppujen lopuksi tuo JYP:kin rosteri alkaa olemaan aika ohutta kun ilmeisesti Jääskeläinen ja Viitanen on aika pitkään poissa, mahdollisesti koko kauden. Toki sielä on vielä miehiä jotka ei ole edes omaa näytönpaikkaa saanut ja silti voisi liigan puolelle mahtua, mutta aika kapeahan tuo akatemian kärki tuntuu tälläkaudella olevan. Jonne ja jaatinenkaan ei ihmeelisesti vahvistanut alkukauden pelejä ja sitten JYP:n viimeaikaiset loukkaantumiset kaventanut kärkeä entisestään.
 

Winston Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Boston Bruins
No varmaan kaikki jotka paikallista lätkää seurasivat kaudella 2010-11, kun Määttä pelasi JYPin A:ssa ja D Teamissa.
Olikohan Määttä koskaan mukana Jypin liigajoukkueen harjoitusotteluissa?
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Tällähetkellä liikenne akatemian ja JYP:n välillä on toiminut jopa ihan ok, mutta huolestuttavaa alkaa olemaan tuo akatemian jumbopaikka jo tässävaiheessa kautta.

Täysin eri mieltä. Rajaniemi on saanut Akatemiasta tärkeitä pelejä, mutta mitä muuta liikennettä on ollut? Ai se, että Jonne ja Jaatinen kävivät pari peliä hakemassa tuntumaa ennen paluuta liigaympyröihin?

Ymmärrän Veltsu Virtasta siinä, että ensimmäisellä kaudella pitää tehdä alussa vähän tulostakin. Pitää pitää tärkeät miehet tyytyväisinä. Ottaa joukkue haltuun. Mutta: harvinaisen pientähän tuo liikenne on ollut. Hietanen on täyttänyt paikkansa just ja just, ei ole tuonut pakistoon mitään lisää vaan yleensä tippunut penkille kolmannessa erässä. Miksi hänen paikallaan ei kierrätetä muita, kun valmennus ei uskalla peluuttaa? Hyökkääjistä ylhäällä on käynyt vain Sammalmaa ja Nättinen (1 peli), vaikka juurikin kolmos-neloskentässä olisi huoletta voinut käyttää viime vuonna ylhäällä vierailleita Markkulaa & co.

Ymmärrän yllä kerrotun peluutuksen siksi, että sillä haluttiin kenties antaa Akatemiallekin aikaa koota tiivis nippu ja iso kasa pisteitä alkukaudesta. No, ei toiminut. Pisteitä ei ole ja paikka on jumbona. Lisäksi liigassa on hyvin usein tiputettu kolmos-nelosketjun peliaikoja viimeiseen erään niin paljon, että kyllä siellä ne kaksi ensimmäistä erää Akatemia-jätkä painaisi ihan yhtä tehokkaasti kuin joku Jaatinen.

En ole nähnyt yhtään Akatemia-matsia tänä vuonna, enkä tiedä kenelle sieltä soisi sen näyttöpaikan ja miten valmiita äijät on liigan mukaan hyppäämään. Mutta liigajätkille kierrätys toisi virtaa ja varmasti myös nuorille. Meillä on mm. se Eurohöntsän lopputurnee edessä - eli peliruuhkaa tiedossa, soisi kokemusta Akatemian jätkille. On ihan varmaa, että se myös lisäisi JYPin/Akatemian houkuttelevuutta tulevaisuudessa. Tai ei ainakaan vähentäisi sitä.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Jotain tuossa melkein joukkueen pitäisi keksiä tai taru mestiksessä alkaa olemaan ohi, toki taitaa edelleen karsinnat olla edessä vai mitenköhän tuo monimutkainen mestiksen sarjajärjestelmä edes menikään kauden loputtua kun sitä nyt muutettiin.

Mestishän on supistumassa 10 joukkueen sarjaksi, joten tämänkaltaisilla esityksillä Akatemian sarjapaikka on kyllä todellisessa vaarassa. Putoamiskarsinnassa on käytössä eräänlainen playout-systeemi:

Mestis.fi kirjoitti:
Sijoille 9. - 12. sijoittuneet joukkueet pelaavat ottelusarjat paras seitsemästä (4 voittoa) joutumisesta Mestiskarsintaan otteluparein 9.-12 ja 10.-11. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella. Otteluparien häviäjät joutuvat Mestiksen karsintaan Suomi-Sarjan kahden parhaan kanssa.

Karsinta pelataan seuraavasti: Paremmin Mestiksen runkosarjassa sijoittunut karsija kohtaa paras viidestä –menetelmällä (3 voittoa) Suomi-Sarjan toiseksi parhaan karsijan. Mestiksen runkosarjassa huonoimmin sijoittunut karsija puolestaan kohtaa karsintaotteluissa Suomi-Sarjan parhaan joukkueen. Näiden ottelusarjojen voittajat kohtaavat lopullisessa karsinnassa paras viidestä –menetelmällä (3 voittoa) kotiedun ollessa paremmin sijoittuneella. Otteluparin voittaja saa paikan Mestikseen kaudelle 2014-2015. Mestiksen joukkuemäärä supistuu näin olleen 11:een kaudeksi 14-15 ja edelleen kaudeksi 15-16 10:een joukkueeseen.

Eli kaikilla Mestis-joukkueilla jatkuu pelit runkosarjan jälkeen. 8 parhaan joukkoon olisi päästävä, jos mielii säälipleijareihin eikä putoamiskarsintaan. Mutta vaikeaa on.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan vetelen hatusta, mutta jotenkin tuntuu, että kun D-Teamistä tehtiin tietoisesti junnuseura, niin samalla sinne pelaamaan joutuminen tuntuu kokeneemman pelaajan näkökulmasta aiempaa enemmän "rangaistukselta". Onkohan niillä sovittu seurojen kesken, että esim. yli 25 vuotiaita ei oteta JYPistä lainaan. Itse en tällä hetkellä näe ongelman olevan siinä, saako Akatemian pelaajat tarpeeksi näytönpaikkoja Liigassa vaan siinä, että Akatemia ei yksinkertaisesti pärjää tuolla rosterilla. Lisää vahvistuksia Tsekin kolmosdivarista, niinkö? Ehkä JYPin pitäisi vielä vahvistaa rosteriaan yhdellä kovalla nimellä ja sitten noita ylijäämäpelaajia, iästä huolimatta, työnnetään avuksi Akatemiaan.
 
Vähän ihmetyttää tässäkin ketjussa esiintynyttä Markkulan kokeilemista liigan puolelle kun on koko mestiksen pakkastilaston kiistaton ykkönen. Samoin muutkin "liigasoppari" miehet mm. Salonen aika reilusti miinus merkillä. Kannattaisi varmaan Ahvenjärvenkin pikkuisen katsella teholukemia, voisi vaikka "yllättyä".
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän ihmetyttää tässäkin ketjussa esiintynyttä Markkulan kokeilemista liigan puolelle kun on koko mestiksen pakkastilaston kiistaton ykkönen. Samoin muutkin "liigasoppari" miehet mm. Salonen aika reilusti miinus merkillä. Kannattaisi varmaan Ahvenjärvenkin pikkuisen katsella teholukemia, voisi vaikka "yllättyä".

Aina pakkastilasto ei kerro koko totuutta pelaajasta vaan myös ketjukaverit vaikuttaa siihen. Markkula ainakin viimekaudella toi luisteluvoimaa liigan puolelle ja auttoi siten joukkuetta aihauttamalla esimerkiksi jäähyjä vastustajalle. Samoin muutama kausi sitten Kostnerin kokeilu liigapuolella oli juurikin tuon energisen pelin ansiosta onnistunut, mutta ei jatkoa tullut ja mies lähtikin muihin maisemiin.

Tuossa tosiaan olisi parannettavaa, että pitäisi enemmän olla kilpailua ja mahdollisesti myös liigamiehet pelata mestiksen puolella. RD:n aikaan tuota vielä tapahtui, mutta ei enää. Varmaan Jääskeläinenkin kun kohta varmaan kauden ollut sivussa ja kun tekee paluun ehkä jossain kohti niin todennäköisesti hyppää suoraan liigajoukkueen mukaan vaikka järkevämpää olisi antaa pari peliä tuntumaa mestiksen puolella, vahvistaa mestisjoukkuetta ja näyttää esimerkkiä junnuille. Kyllähän tuossa myös harkinnan paikka on siltäkin osin, esim Jaatinen pelannut vaisusti ja muutaman pelin ylhäällä oleva sammalmaa ¨pelannut varmaan vähintään samalla tasolla niin ehkä tuossa voisi rulettia vähän pyörittää ja pistää pojille kilpailua.

Moni pelaaja kuten esimerkiksi Palve on pyörinyt joukkueen mukana jo pitään ja tehnyt hyviä tehojakin, ei varmasti kauan enää katso tuota ettei liigan puolella pääse pelaan, työ miehen kanssa alkaa menemään hukkaan ja varmasti lähtee etsimään toista työnantajaa kun ei kannata jäädä polkemaan uralla palkatta samaan joukkueseen ilman etenemismahdollisuutta.
 

Baldrick

Jäsen
Ja onhan noitakin tilanteita nähty, missä alemmalla sarjatasolla menee miten menee, mutta ylemmäksi noustessa alkaa peli kulkea. Tulee mieleen Markus Nenonen näin ensimmäisenä esimerkkinä tällaisesta pelaajasta.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään siis Julius Nättinen pelaa ensimmäisen liigaottelunsa JYPin paidassa ja onhan se jonkinlaista koodin rikkomista, että hypätään A-junnuista liigajoukkueeseen kokonaan tämän "hissin" ohi. D Teamin/Akatemian aikana ei ole kyllä montaa omaa junnua ollut, jotka tulisi pelaamaan JYPiin ilman yhtään mestisottelua. Tuomas Helminen ja Santeri Palsola taisivat kaudella 2009-10 olla tällaisia.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään siis Julius Nättinen pelaa ensimmäisen liigaottelunsa JYPin paidassa ja onhan se jonkinlaista koodin rikkomista, että hypätään A-junnuista liigajoukkueeseen kokonaan tämän "hissin" ohi. D Teamin/Akatemian aikana ei ole kyllä montaa omaa junnua ollut, jotka tulisi pelaamaan JYPiin ilman yhtään mestisottelua. Tuomas Helminen ja Santeri Palsola taisivat kaudella 2009-10 olla tällaisia.

Ihan hyvä vetohan tuo taisi olla olla, toisaalta huomenna on varmaan jo Myttynen tai joku muu tuossa pelaamassa, että yhden ottelun markkinointikikkakin osittain taisi olla vaikka pelattiinkin vieraissa, mutta saatiin nuori pelaaja kokoonpanoon ja vähän lehtiin ehkä palstatilaa ja parempaa mainetta nuorien pelaajien kasvattajana.

Ei varmaan paras tilanne kuitenkaan akatemian miehille jotka yrittänyt pitkään Päästä JYP:n joukkueseen jos sinne suoraan junnuista joku nostetaan, kun osa kuitenkin 3-4 vuotta yrittänyt ja ehkä päässyt sen pari peliä pelaan, mutta viimeaikoina ei oikein kutsua ylös ole kuin lähinnä Topi Nättiselle ja parille pakille tullut.

Eilen oli ilmeisesti ennätysyleisö tämänkauden osalta jotain 700 katsojaa, toki olivat ilmeisesti jyskän ja palokan koulun oppilaat tuonne kutsuttu joten yli 500maksanutta katsojaa ei tainut paikalla olla, mutta hyvä vetohan tuo taitaa olla markkinoida joukkuetta koulujen ja miksei ehkä jatkossa myös päiväkotien kautta. JYP:n joukkueen peleissä alkanut nuorien katsojien määrä olemaan aika laskussa, ehkä tuosta akatemian avulla saadaan lätkäfaneja lisää ja tällä tavalla myös JYP:n peleihin ehkä lisää nuorisoa paikalle. Nuoret kun tulee paikalle usein myös vanhemmat.
 

marras

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei varmaan paras tilanne kuitenkaan akatemian miehille jotka yrittänyt pitkään Päästä JYP:n joukkueseen jos sinne suoraan junnuista joku nostetaan, kun osa kuitenkin 3-4 vuotta yrittänyt ja ehkä päässyt sen pari peliä pelaan, mutta viimeaikoina ei oikein kutsua ylös ole kuin lähinnä Topi Nättiselle ja parille pakille tullut.

Itse olen ymmärtänyt, että Julius on poikkeuslahjakkuus jonkalaisia JYPin junnuakatemia ei ole hyökkäyspäähän useaan vuoteen pystynyt tuottamaan. Hyviä puolustajia on kyllä tullut.
Roheka vetohan tuo toki on, mutta ihan hyvin tuo peli meni ja itse mieluummin näkisin noita nuoria "superlupauksia" kun monta vuotta mestistä tahkonneita pelaajia, joilla ei ehkä samaa potentiaalia ole.
Kyllähän esim Oula Palve ja Miika Roine on monta vuotta odottaneet toedellista näytönpaikkaa liigassa, mutta eivätköhän he vuoronsa saa jos peliesitykset niin edellyttävät.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen ymmärtänyt, että Julius on poikkeuslahjakkuus jonkalaisia JYPin junnuakatemia ei ole hyökkäyspäähän useaan vuoteen pystynyt tuottamaan. Hyviä puolustajia on kyllä tullut.
Roheka vetohan tuo toki on, mutta ihan hyvin tuo peli meni ja itse mieluummin näkisin noita nuoria "superlupauksia" kun monta vuotta mestistä tahkonneita pelaajia, joilla ei ehkä samaa potentiaalia ole.
Kyllähän esim Oula Palve ja Miika Roine on monta vuotta odottaneet toedellista näytönpaikkaa liigassa, mutta eivätköhän he vuoronsa saa jos peliesitykset niin edellyttävät.

En väittänytkään että oli tyhmä veto, mutta kyllähän tuossa vielä enemmän voisi pyöriä ruletti. Varmaan tuossa olikin tarkoitus yrittää estää se mikä ehkä Honkan ja määtän tapauksissa kävi, annetaan peli tai pari liigassa, tehdään pitempi sopimus käteen ettei karkaa amerikkaan jo ennenkuin pääsee yhtään liigapeliä pelamaan. Karatkoon vasta sitten varauksien jälkeen kuten Vatanen.
 

marras

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En väittänytkään että oli tyhmä veto, mutta kyllähän tuossa vielä enemmän voisi pyöriä ruletti. Varmaan tuossa olikin tarkoitus yrittää estää se mikä ehkä Honkan ja määtän tapauksissa kävi, annetaan peli tai pari liigassa, tehdään pitempi sopimus käteen ettei karkaa amerikkaan jo ennenkuin pääsee yhtään liigapeliä pelamaan. Karatkoon vasta sitten varauksien jälkeen kuten Vatanen.

Samaa mieltä olen ehdottomasti siitä, että omia junioreita tulee ajaa vahvasti sisään, mutta tällä kaudella tuolla on jo käynyt kahteenkymmeneen peliin seitsemän tulokkaaksi laskettavaa pelaajaa + Salmio, joka itse vielä laskisin tuohon junnu-osastolle vaikka onkin "jo" -91 -ikäluokkaa. Se on mielestäni aika iso luku tässä vaiheessa kautta kun puhutaan joukkueesta, joka taistelee mestaruudesta. Eiköhän noita vielä tässä kauden mittaan tipu lisää, luulisi että ainakin Roine ja Palve pääsisivät ylhäällä kokeilemaan.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Salmio, joka itse vielä laskisin tuohon junnu-osastolle vaikka onkin "jo" -91 -ikäluokkaa.
Salmio pelasi viime kaudella 28 runkosarjapeliä plus kaikki playoffit. Aika nopeasti annettiin myös tuota av-vastuuta, eli ainakin on ajanut itsensä sisään perusrosteriin ja kun ikää on kuitenkin jo 22 vuotta, (kuten esim. Näkyvällä), en puhuisi enää junnusta. Riippuu tietenkin vähän mitä tuolla "junnuosastolla" tarkoitetaan.

Jormakka otettiin vähän Nättisen tyyliin suurelle yleisölle puskista näyttämään taitojaan ja jos oikein muistan, niin heti ensimmäisen pelin jälkeen iskettiin kolmen vuoden sopimus käteen. No, RD:n kanssa homma ei lähtenyt lentoon ja peliaikaa tuli enemmän D:n puolella - tosin kyllähän Jormakka sai pelata 08-09 -kaudella 17 ottelua. Sitten kun pelit lähti oikeasti rullaamaan, niin vastuuta ei enää edes tarjottu. No, kaikki tietää tämän tarinan...

Toivottavasti Nättiselle tarjotaan uusi mahdollisuus, ehkä heti nyt pelsuja vastaan.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Laitetaan nyt tännekin ketjuun: eli Jaatinen on palannut sairaslomalta ja on pelaamassa tänään Lekiä vastaan. Myös Julius Nättinen näyttänee siirtyneen Akatemian vakiokokoonpanoon. Olisihan sinne voinut lainata myös vaikka Poukkulaa, Akatemia kyllä tarvitsee apuja jos jumbopaikalta halutaan ylöspäin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Laitetaan nyt tännekin ketjuun: eli Jaatinen on palannut sairaslomalta ja on pelaamassa tänään Lekiä vastaan. Myös Julius Nättinen näyttänee siirtyneen Akatemian vakiokokoonpanoon. Olisihan sinne voinut lainata myös vaikka Poukkulaa, Akatemia kyllä tarvitsee apuja jos jumbopaikalta halutaan ylöspäin.

Myös Rajaniemi on akatemian maalilla.

Minusta jos akatemiaa meinataan jatkossakin pyörittää pitäisi sielä pelata kaikkien pelaajien jotka ei mahdu kokoonpanoon. Jatkuva rotaatio ja niin että osa istuu paljon penkillä ei ole kummankaan joukkueen etu. Mielummin niin että esimerkiksi Poukkula on hetken aikaa Akatemian mukana ja sitten liigaan mukaan eikä niin että käy pari satunnaista peliä pelaamassa ja istutetaan sitten yhtä peluria katsomossa. Mielummin niin että kaikki pelaa jossain. Lisäksi kilpailua voisi olla enemmän juuri tuon takia että osa voi tippua alaspäin, nyt sielä on äijillä vakio paikat. Sielä pelutettiin vain yhden pelin ajan Nättistä lähinnä näytöksen vuoksi kun nuorin jyp peluri, muuten hyökkääjiä eikä oikein puolustajiakaan ole peluutettu. Olkoonkin että sielä on nyt hyökkäyksessä aika hyvä tilanne, mutta siitä huolimatta.

Sami Niku on myös yksi mielenkiintoinen kaveri akatemiassa, joko jo tälläkaudella JYP:n mukaan?
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuten -pasilla-, oma mielipiteeni myös on, että turha istuttaa pelaajia popparilla ja parempi antaa vahvistusta Akatemialle. Tänään oli Myttynen ja Jaatinen auttamassa ja voitto KooKoosta tuli lukemin 6-4. Myttyselle tehot 0+3, Jaatiselle 2+2 ja ketjun kolmannelle lenkille Riku Pitkäselle 2+2. (Pitkästä uumoiltiin jo viime kaudella kenties pääsevän näyttämään taitojaan liigassa - ehkä nyt...) Kertokaas te, jotka pelin näitte, oliko Jaatisen ja Myttysen kontribuutio näin merkittävä, vai sattuiko kiekot vain pomppimaan sattumalta samoille kavereille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös