TUTO Hockey Liigaan kaudesta 2014–2015 alkaen

  • 28 617
  • 74

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Seuraan ja kannatan TuToa aktiivisesti, koska on hienoa tukea pientä, kiinnostavaa ja kehittyvää toimijaa. Paljon kiinnostavampaa kuin isoa ja hiipuvaa. Ymmärrätte varmasti, mitä ja ketä tällä tarkoitan. :) Erityisen mukavaa TuTon otteita oli seurata jo viime kaudella, puhumattakaan juuri nyt, kun joukkue porskuttaa vakuuttavalla pelillä sarjan kärjessä. Olen pitänyt jalat maassa liiganousuodotusten suhteen ja todennut, että on mukavampaa seurata menestyvää Mestis-seuraa kuin rimpuilevaa ja kituvaa liigajoukkuetta. Muistan vielä TuTon edellisen liigavisiitin, vaikka melko nuori mies silloin olinkin. Sellaista pikavisiittiä ja/tai mahdollista konkurssia en TuTolle missään nimessä toivo ja siksi mielestäni omistajien viime keväinen päätös rakentaa TuToa määrätietoisesti ja kärsivällisesti kaikilla osa-alueilla oli enemmän kuin järkevää. Nyt kuitenkin joukkueen pärjätessä ja Jokereiden jättäessä Liigan, herää väkisinkin ajatus, että mitä jos kuitenkin?

Avasin tämän viestiketjun siksi, että tässä voitaisiin keskustella siitä, mitä liigaan nouseminen ja ennen kaikkea siellä pysyminen ja pärjääminen meidän kannattajien mielestä seuralta edellyttäisi. Minkälaisia konkreettisia muutoksia nousu edellyttäisi budjettiin, joukkueeseen, seuran toimintaan, yleisömääriin, fanitoimintaan jne.? Ja miten nämä voitaisiin saavuttaa näinkin lyhyessä ajassa?
 

Manray

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Toveri-76 kiteytti varmasti monien ja monien TUTO Hockeyn otteita seuraavan ajatuksia ja toiveita.

Mtä JOS ajatuksia...?

Lehkonen sanoi seuraavaa IS-haastattelussa:

- Pitkässä juoksussa meidän eväät tulevat olemaan sellaiset, että tästä tehdään väkisin liigakelpoinen joukkue, Lehkonen aloitti.

- Lyhyellä tähtäimellä taas – niin kuin kilpaurheilussa kuulukin olla – me halutaan voittaa tää koko paska!

Lehkonen kertoo mielestäni joukkueen omistajatahon toimintasuunnitelman ytimekkäästi. Tuote kuntoon ja sitten motarille tosi mielellä. Lyhyellä tähtäimellä Mestiksen voitto antaisi mahdollisuuden miettiä uusia kuvioita nousun suhteen ja toivonkin, että seuran johdossakin haistellaan nyt hyvän alkukauden ansiosta näitä mahdollisuuksia vieläkin aktiivisemmin.

Tämän hetkinen menestys kertoo mielestäni sen, että liiallinen ja mahtipontinen sijoittaminen pelaajiin ei välttämättä takaa menestystä. Enemminkin se luo paineita koko joukkueeseen ja organisaatioon. Nyt TUTO Hockeyn on mahdollisuus pelata vapautuneemmin ilman suurempia paineita ja tämä näkyy sarjataulukossa (vrt. Kookoo, Jukurit).

Toivottavasti talousalueemme yritysten ja rahamiesten mielenkiinto herää kauden edetessä ja omistuspohjaa saadaan laajennettua merkittävästi. Ilman tätä Liigapaikasta on vielä turha suuremmin puhua, vaikka tietäisimmekin/ tiedämme:) jo voittavamme koko paskan. Fakta vain on se, että liigakelpoisen joukkueen ja riittävien taloudellisten edellytysten luominen ei ole mahdollista enää mestiksen voittajan löydyttyä.

Mutta joka tapauksessa haaveillahan aina saa. Ja se on Oikein!

Läheltä kuultua: Yllätys tuskin on, mutta Juhani Tamminen sai lapikkaasta juuri sen takia, ettei hän keskittynyt itse tuotteeseen, vaan oman minänsä pönkittämiseen joka osa-alueella ja muiden kustannuksella ja rahalla. Nyt halutaan siirtyä Minä-hengettärestä ME - ajatteluun. Tämä projekti on MEIDÄN juttu!
 

Tavarits

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo ja föönit (Phoenix Coyotes)
Sarjaporrasta korotettaessa suurimmaksi kysymykseski nousee seuran talous. Talouteen vaikuttavat kaikki seurassa tapahtuva toiminta. Mikä samalla tarkoittaa sitä että seuran toimintaan osallistuvat aktiivit voivat vaikuttaa sen talouteen. Tämän yhtälön vaikutukset ovat sitä suurempia mitä pienempi seuran talous on. Eikö olekin mahtavaa filosofointia? On tällä muukin tarkoitus kuin ympäripyöreä sanahelinä. Kuten palstaveli Manray omassa viestissään asian ilmaisi liiganousu TuTon kokoisella seuralla on nimenomaan MEIDÄN kaikkien tarina.
Vaikuttaa pilvilinnojen rakentelulta ja ehjä se sitä onkin, mutta mielestäni se ei ole mahdottomuus. Ajatelkaa mikä tuhkimotarina se olisi jos seura pystyisi nousemaan liigaan, laittamaan hallin remppaan (korotetaan kattoa) ja haastamaan paikallisseuran urheilullisesti. Sarjataulukossa korkeammalla kuin naapuri puolet pienemmällä pelaajabudjetilla ja omilla junnuilla (ANREI!!!)
Tuhkimotarina pitäisi sisällään mieletöntä tunteen paloa seuraa kohtaan (vrt. unelmana mestis- HCK:n nousun kevät), fanien kolehdin keruuta ja varainkeruutapahtumia, mieletön ottelutapahtuma jossa herkemmillä tulee lusikallinen housuun. Uskalletaan unelmoida, ilman unelmia ei voi olla tavoitteita. Ilman tavoitteita ei päästä minnekään.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Lehkonen kertoo mielestäni joukkueen omistajatahon toimintasuunnitelman ytimekkäästi. Tuote kuntoon ja sitten motarille tosi mielellä. Lyhyellä tähtäimellä Mestiksen voitto antaisi mahdollisuuden miettiä uusia kuvioita nousun suhteen ja toivonkin, että seuran johdossakin haistellaan nyt hyvän alkukauden ansiosta näitä mahdollisuuksia vieläkin aktiivisemmin.

Toivottavasti myös seurajohto olisi tosiaan samoilla linjoilla. Olihan Lehkonen edelliselläkin TuTo-rundillaan samalla tavalla sataprosenttisesti sitoutunut, mutta hänkin sitten pettyi, kun silloinen seurajohto alkoi vetämään mattoa alta, ja lopulta mestaruuteen johtanut lupaava usean vuoden nousujohdanne plätsähti mahalleen, ja seura oli parin vuoden sisällä lähellä kuolemaa kun sarjajumbona ja playout-karsinnoissa taisteltiin kirjaimellisesti koko seuran olemassaolosta.

Minustakin nyt olisi kenties se viimeinen mahdollisuus TuToa nostaa ennen kuin SM-liiga lyödään taas kiinni ja Mestis kuihtuu liikaa, mutta niin monta kertaa olen minäkin nähnyt näitä "X vuoden projekti huipentuu liiganousuun"-hankkeita ja niiden lopputuloksia, että en yksinkertaisesti uskalla enää täysipainoisesti luottaa ja uskoa siihen, että urheilullisen tason (=mestaruus) vastapainoksi myös taustavoimilta löytyisi rohkeasti kanttia nousta yhtä pykälää korkeammalle ja ottaa se liigapaikka myös taloudellisesti.

Toivon kyllä kovasti, että TuTon nykyiset tytäryhtiöt ja apufirmat kuten Kovasetti ynnä muut saisivat tulosta tehtyä, ja se tulos voitaisiin käyttää TuTon budjetin kehittämiseen eikä kaikki olisi pelkästään katsojamäärien ja perussponsorien varassa.

Jos se SM-liiga lukkoon lyödään ja nyt sinne joku Mestis-seura pääsisi, niin se hyöty tietysti liigan sulkeutumisesta olisi, että ensimmäisellä liigakaudella ei pitäisi pistää kaikkea yhden kortin varaan konkurssin uhalla, jotta sarjapaikka säilyisi.

Liiganousun toteutuessa Kupittaan hallia pitäisi vähän korottaa ja laajentaa, jotta sinne saataisiin vähintään noin 5 000 - 6 000 katsojan areena, ja samalla halli pitäisi ostaa kaupungilta omaksi jos mahdollista. Eihän halli muutenkaan ole "monitoimiareena", ja voisihan niitä kaupungin kaipaamia jäävuoroja myydä yksityisenäkin sopuhintaan.

Sinänsä mahdollinen liiganousu toisi etuja sekä TuTolle että Tepsille, koska kyllähän paikallispelit kiinnostaisivat kummasti enemmän kuin vaikkapa loputtomat TPS-Blues -väännöt sun muut. Yleisöä tulisi kummankin paikallispeleihin enemmän kuin muihin peleihin, näin uskon. Ja lisäksi jääkiekko saisi Turussakin taas takaisin niitä asemiaan, joita se on suotta menettänyt jalkapallolle. FC Interin tietystä muovisuudesta huolimatta paikallispeliasetelma kuitenkin kiinnostaa, ja tarjolla on pääsarjatason jalkapalloa tuplaten.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tänne saa varmaan ulkopuolisetkin kirjoittaa näkemyksiään?

Ensinnäkin, KooKoosta en tiedä mutta Jukurien osalta on pakko korjata Manrayn tekstistä kohta "liiallinen ja mahtipontinen sijoittaminen pelaajiin ei välttämättä takaa menestystä. Enemminkin se luo paineita koko joukkueeseen ja organisaatioon. Nyt TUTO Hockeyn on mahdollisuus pelata vapautuneemmin ilman suurempia paineita ja tämä näkyy sarjataulukossa (vrt. Kookoo, Jukurit)."

Jukurit on organisaationa antanut erittäin selkeän kuvan näihin liiganousuasioihin liittyen. Sinne mennään silloin kun jokainen osa-alue on siihen valmis. (Kohta ne vaan alkaa olla valmiita) Eli ei ole mitään ehdotonta Liiga-nousu 2014-projektia. Mutta jos rahkeet keväällä riittää mestaruuteen ja kriteerien täyttämiseen, niin me kyllä mennään liigaan. Pitkäjänteisyys on päivän sana. Eli tässä suhteessa Jukurit on TuTon kanssa täysin samalla linjalla.

Mutta itse näkisin Turussa lähinnä TPS:n tuoman taloudellisen aukon ja nykyisen hallin estävänä tekijänä teidän liiganousulle. Junioritoiminnasta en tiedä, missä siellä teillä mennään.

Halliongelmanhan saa korjattua rahalla 1-2 vuodessa(ilman rahaa kestää vähän pidempään) ja tuo talousasia ei ole niin yksiselitteinen, että liigassa joko pärjää tai sitten ei. (Nyt voisi sanoa vrt. Mikkeli)
 

Manray

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey
Ensinnäkin, KooKoosta en tiedä mutta Jukurien osalta on pakko korjata Manrayn tekstistä kohta "liiallinen ja mahtipontinen sijoittaminen pelaajiin ei välttämättä takaa menestystä. Enemminkin se luo paineita koko joukkueeseen ja organisaatioon. Nyt TUTO Hockeyn on mahdollisuus pelata vapautuneemmin ilman suurempia paineita ja tämä näkyy sarjataulukossa (vrt. Kookoo, Jukurit)."


Mutta itse näkisin Turussa lähinnä TPS:n tuoman taloudellisen aukon ja nykyisen hallin estävänä tekijänä teidän liiganousulle. Junioritoiminnasta en tiedä, missä siellä teillä mennään.

Halliongelmanhan saa korjattua rahalla 1-2 vuodessa(ilman rahaa kestää vähän pidempään) ja tuo talousasia ei ole niin yksiselitteinen, että liigassa joko pärjää tai sitten ei. (Nyt voisi sanoa vrt. Mikkeli)

Liiallisella ja mahtipontisella viittasin Tammisen toimintamalliin, josta on luovuttu. Tamminen olisi haunnut lisää rahaa 50% pelkästään pelaajapalkkioihin. Tästä olisi seurannut TUTOssa kaikki tai ei mitään tämän kauden menestyksen suhteen eli liigapaikka olisi pitänyt asettaa viralliseksi tavoitteeksi. Ja paineet olisivat varmasti olleet tämän myötä sen suuruiset, että hammasta olisi kiristetty kaukalossa ja sen ulkopuolella siihen malliin, että peliesitykset olisivat olleet todennäköisesti hyvinkin ailahtelevia. Joten viittaus Jukureihin ja Kookoohon sisältyy teemaan "paineita ja ailahtelevia suorituksia". Vaikka Jukurien nousutavoitteet olisivat/ ovat terveellä pohjalla, niin jonkinlaista mentaalista kiristystä ja klikkiä joukkueen esityksissä on ollut.

Hallista ja junioriorganisaatiosta TUTOn tulevaisuus ei tule olemaan kiinni. Junnutoiminta on hyvässä mallissa ja jos halli ei kasva niin onhan täällä makkarakattila ainakin väliaikaisena ratkaisuna olemassa. Talouden kasvattamisen kannalta TPS on varmasti suurin ongelma. TPS on kuitenkin niin suuri tekijä ollut viime vuosikymmenet, että rahoittajista kilpaileminen voi olla vaikeaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Liigaan on TuTolla vielä pitkä matka monessakin suhteessa, mutta oikealla tiellä ollaan. Etenemistä tapahtuu pienin askelin ja askel kerallaan pyritään lähemmäksi päämäärää. Itse kannatan 12 joukkueen liiigaa ja vahvempaa Mestistä, sekä kunnollisia karsintoja neljän joukkueen kesken. On todella syvältä, jos urheilullisesti ei voi nousta tai pudota. Kaipaan sitä nousun riemua ja putoamisen tuskaa. Putoamisen tuskaa ei taida liigassa olla koettu sitten TuTon putoamisen ja siitä on jo aikaa. Oman säväyksen tilanteeseen tuo tietysti nykyiset KHL kuviot ja ehkä jopa Mestiksestä voi tulevaisuudessa vielä lähteä joukkueita ulkomaan sarjoihin. Jokerit toimii tällä hetkellä kokeena ja antaa suuntaviivoja sarjan vaihdolle täysin uuteen ympäristöön ja maahan. Mikäli Jokerien tie osoittautuu pitkällä tähtäimellä menestykseksi voi koko Liigan tulevaisuus olla vielä suurten murrosten edessä muidenkin joukkueiden halutessa laajemmille vesille. Jokerien tekemisellä on siis suuri merkitys ja heidän tilanteensa kiinnostaa varmasti myös muissa pohjoismaissa.

Liigaan nousemisessa taloudelliset tekijät ovat nykyään lähes avainroolissa (tärkeämpiä kuin jopa urheilullisuus). Tosin talouden toimiessa on myös varaa panostaa urheilupuoleen, joskaan se ei vielä urheilullista menestystä takaa. Kehitys haluja ainakin TuTon uudella omistajaportaalla on riittänyt kiitettävästi ja uusia ratkaisuja varmasti tarvitaan jos halutaan rakentaa menestyvä joukkue. Jossain vaiheessa on muistaakseni uutisoitu, että TuToa oltaisiin kehittämässä Lukko tyyppiseen taloudelliseen ratkaisuun, missä konsernilla olisi tärkeä rooli. Konserni mahdollistaisi taloudellisen pelivaran ja tappioidenkin hyvän kestämisen, jos voitolliseksi pääsy vie aikansa. Itse kuitenkin kannatan voitolliseksi tulevaa toimintaa, mutta se on kieltämättä vaikea yhtälö heti toteuttaa. Yleinen taloustilanne on huono ja yritystenkin edustuskulujen verovähennyksen poistaminen voi vaikeuttaa yritysmyyntiä huomattavasti tulevaisuudessa. Lisäksi TPS:llä on lähes monopoliasema jääkiekkopuolen myynnissä ja sieltä ison siivun saaminen on kovan työn takana. Toisin sanoen ilman taloudellista pelivaraa on suuri riski joutua ongelmiin heti Liiga nousun jälkeisinä kausina (näin TuTolle viimeksi Liigassa kävi). Uskon kuitenkin, että TuTosta olisi mahdollista rakentaa voittoa tuottava ja menestyvä joukkue Liigaan oikeissa käsissä oikealla strategialla. Tähän kuitenkin tarvitaan pitkäjänteistä kehitystä, sekä uusia näkökulmia moniin asioihin ja toimintatapoihin. Ympäristön muuttuessa pitää itsekkin muuttua ja sopeutua siihen. Liigaan nousu on iso muutos.

Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoista nähdä miten lopulta käy Mestiksen tämän vuoden voittajalle. Pahimmassa tapauksessahan voittaja ei nouse ja Liigaan nostetaan joku muu joukkue ihan vain Liigan täyttämisen tarpeesta. Tämän vuoden Mestiksen tulos voikin olla vain se kyselyjärjestys keneltä ensiksi kysytään riittääkö rahkeet meidän ehtoihin. Toisaalta olisi mielenkiintoista jos Liigan täyttö haluista huolimatta mikään joukkue ei lähtisikään mukaan? Alennettaisiinko Liigaosakkeen hintaa vain mitä tapahtuisi? Epäilen kuitenkin, että taloudelliset intressit ovat aika kovia Liigajoukkueiden määrän pitämiseksi ennallaan, joskaan mitään vaihtoehtoa ei voi pois sulkea.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Seuraan ja kannatan TuToa aktiivisesti, koska on hienoa tukea pientä, kiinnostavaa ja kehittyvää toimijaa. Paljon kiinnostavampaa kuin isoa ja hiipuvaa. Ymmärrätte varmasti, mitä ja ketä tällä tarkoitan. :)

Johan nyt keulii. Annetaan keulia, kun siihen on jonkin verran aihetta. Hienoa nähdä, että TuTo on nousussa ja liiganousu tavoitteena. Todella toivon, että lähivuosina nähtäisiin Liigassa derbyjä Turun suurimman ja kauneimman sekä tämän teidän kannattamanne kakkosseuran välillä. En ole seurannut Toverien otteita tällä kaudella, mutta ilmeisen hienoa työtä Ika on tehnyt Kupittaalla. En ihan usko, että TuToa vielä ensi kaudella Liigassa nähdään, mutta lienee kuitenkin suht mahdollista.

Kaikkea hyvää TuTon kannattajille ja koko seuralle. Peukut pystyssä liiganousunne puolesta.

PS. Kiitos Famusta!
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Hienoa, että avaukseni on herättänyt keskustelua. :)

Kertaan vielä, että oma kantani on ollut se, että mielummin toiminta vakaalla pohjalla ja laadukasta kiekkoa Mestiksen kärjessä kuin taloudellisessa ahdingossa Liigan hännillä. Mutta, kun nyt Jokereilta jää paikka tyhjäksi ja TuTokin on vakuuttavalla pelillä siellä piikkipaikalla, niin tokihan sitä vähän saa ja pitääkin haaveilla.

Moni toi esille talouspuolen ja rikkaiden omistajien järeät kukkarot sekä hallin laajennukset, konsernibisnekset yms. Sieltä talousasioistahan se Liigakelpoisuus toki pitkälti tänä päivänä lähtee, mutta lähtisin pohdinnoissani liikkeelle vähän toisesta suunnasta... sillä...

Rikkaat omistajat... Olen käsittänyt, että urheilubisnes Suomessa ei oikeastaan ole bisnestä nimeksikään ja ehkä näille rikkaille urheilubisnekseen lähteminen on harrastus siinä, missä tavikselle jokin vähän halvempi juttu. Toisaalta nämä äveriäät omistajat voivat nähdä urheilussa mukana olemisen ns. parempien bisnestensä edistäjänä. Joka tapauksessa, ajat ovat taloudessa kovat lähes tulkoon kaikilla tällä hetkellä ja siksi pääomistajat eivät lähteneet Tammisen vaatimuksiin isoista nousubudjeteista. Hyvä niin. Jo nyt olemme nähneet, että pelillisesti voidaan pärjätä pienemmälläkin budjetilla. Ja vastaavasti Jokerit on tällä hetkellä loistava esimerkki siitä, että aina ei rahallakaan taata onnistumisia.

Toinen, mitä kommentoitiin on TPS:n valta-asema sponsori- ja yhteistyökumppanipuolella. Näinhän toki onkin, mutta näkisin huonon taloustilanteen myös mahdollisuutena tämän valta-aseman horjuttamiseen. Yritykset nimittäin pohtivat jatkuvasti kustannuksia ja näkyvyyttä panos-tuotossuhteen kautta. Mikä on hinta ja mitä sillä saadaan? Minkälaista näkyvyyttä ja/tai kumppanuutta? Jos jossakin on tapahtuma, missä on jatkuvasti tuhansia ihmisiä, niin kyllä se yrityksiä kiinnostaa - varsinkin, jos tapahtuman kohderyhmä on sama kuin yrityksellä ja yhteistyön hinta on kohtuullinen.

Mitä ajan tällä takaa?

Sitä, mitä selvästi viime kaudella jo yritettiin tehdä, mutta missä olisi vielä paljon tekemistä. Katsojamäärät pitäisi saada nousemaan niin, että ne olisivat aina 2000-2500 ja huippupeleissä "häkki olisi täynnä". Tämä on asia, mihin omistajien kukkaroita ei sillä tavalla tarvita, mutta sen sijaan toimiston puolella pitäisi olla joku "aleksi valavuori" tai vastaava velho, joka keksisi uudenlaisia keinoja yleisön houkuttelemiseksi hallille. Viime kaudella jaeltiin toistuvasti alennus- ja ilmaislippuja, mutta uskon, että parempiakin keinoja olisi olemassa, kun niitä alettaisiin keksimään. Ja oikeastaan nyt olen pääsemässä asian ytimeen ja miksi avasin tämän keskustelun. Mitä konkreettisia temppuja toimistonväki voisi tai pitäisi tehdä, jotta katsojamäärät nousisivat? Mitä konkreettisia temppuja aktiiviset kannattajat voisivat tehdä asian eteen? Tai mikä parasta, mitä toimisto ja kannattajat voisivat tehdä yhdessä katsojamäärän nostamiseksi? Tuotehan on tällä hetkellä kunnossa, kun johdetaan sarjaa ja pelataan hyvin, joten tuotetta pitäisi olla nyt helppo markkinoida kavereille, tutuille, jne. Eikö?

Uskon, että tuo edellä mainittu katsojamäärän nopea nousu olisi mahdollista saavuttaa ja mikäli se saavutettaisiin, niin yhdessä pelillisten asioiden kanssa ne auttaisivat parhaalla tavalla sponsori- ja yhteistyökumppanien hankinnassa. Tietenkin tarjoamalla vähän parempia diilejä kuin, mitä suurseura Artukaisissa tarjoaa. Tähän yhdistettynä mahdollinen osakeanti ja omistajapohjan laajennus tai pääomistajien todellinen innostuminen sekä luottamus tulevaisuuteen niin mitä siihen Liigalisenssiin vielä tarvittaisiin?

Lopuksi...

Mielestäni hallia ei pitäisi lähteä missään nimessä remontoimaan ennen kuin aikaisintaan 3-5 vuoden päästä, vaikka tuo edellä maalaamani uni toteutuisikin. Ensin pitäisi vakiinnuttaa paikka Liigassa, pitää talous kunnossa ja yleisö sekä yhteistyökumppanit tyytyväisinä. Uusi kulttuuri pitäisi saada juurtumaan. Tämän jälkeen sitten vasta niitä kattoja nostelemaan ja laajentamaan. Näen niin, että mikäli halliin olisi ensi kaudella Liigaa pelatessa tulossa enemmän katsojia kuin mitä Marli-Areeena tällä hetkellä vetää (3000), niin eikö helpoin ja nopein tapa olisi muuttaa osa katsomosta edulliseksi seisomokatsomoksi ja vastaavasti istumapaikoista ottaa vähän korkeampaa hintaa? Marli-areenalla sivut istumakatsomoa ja päädyt seisomakatsomoa, ja yleisöä siinä 4000, ja hallissa hillitön meininki. Tepsun peleissä ei ole samanlaista tunnelmaa ollut sen jälkeen, kun Jari "lätty" Hirsimäki tälläsi kypärätempun JYP:piä vastaan SM-liigan finaalipelin kolmannessa erässä Kupittaalla joskus vuonna -89, vai milloin se nyt oli? :)
 
Viimeksi muokattu:

Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Joo-o.

Kyllä oma kantani on, että toistaiseksi yksi turkulainen pisteautomaatti/heittopussi liigassa on ihan tarpeeksi. Aika radikaalisti pitäisi porukan uudistua, että sillä pystyisi pelaamaan uskottavaa ja varovaisen tylsää liigalätkää.

Mieluummin ihan oikea sarjasysteemi kuin paineeton hyvävelisarja. Pysytään vaan vielä Mestiksessä kehittymässä, jos saadaan sarjasysteemi ja oikeaa urheilullista vaihtuvuutta liigan ja muiden portaiden välille.

Kun vaan olisi joku, jolla olisi valtaa halua. Tulisi ja laittaisi sarjasysteemin sellaiseksi, että Mestiksessäkin oli joku panos, muillakin kuin sieltä putoamista pelkäävillä. Voisi meininki olla ihan toisenlaista. Valistunut diktatuuri olisi läkässäkin ihan toimiva systeemi. Nythän se on vaan sellaista lapsellista nokittelua.

Toistaiseksi tilanne on täällä Turussa sellainen, ettei sieltä kuraisen pellon keskeltä Raision rajoilta vaihdeta kaupungissa olevaan halliin mestis-lätkää katsomaan, elleivät lippujen hinnat ole riittävän halpoja ja lehdessä kunnon kampanjoita.

Varmasti se on laskettu milloin kannattaa mieluummin pitää hallissa tyhjiä tuoleja, kuin myydä lippuja halvalla. Luulisi kuitenkin noiden hallin palveluiden tuoton näkyvän kassassa jos yleisöä olisi enemmän, varsinkin kun sama määrä ihmisiä näyttäisi (suurinpiirtein) kioskeissa ja juottoloissa olevan töissä. Vaikka sitten ostokset tilitettäisiinkin tililtä vasta seuraavalla kaudella. :D
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toveri-76 kirjoitti:
Mitä konkreettisia temppuja toimistonväki voisi tai pitäisi tehdä, jotta katsojamäärät nousisivat? Mitä konkreettisia temppuja aktiiviset kannattajat voisivat tehdä asian eteen? Tai mikä parasta, mitä toimisto ja kannattajat voisivat tehdä yhdessä katsojamäärän nostamiseksi?

Minkä takia tavallinen jääkiekkoa seuraava tallaaja eksyy hallille? Uskaltaisin väittä, että syyt ovat jossain kiinnostuksen kohteessa. Häntä saattaa kiinnostaa vastustajan joukkue, tietty pelaaja, tapahtuma, ystävän tapaaminen, ottelun tärkeys, lippu tarjous jne. Tavallinen kotijoukkueen kannattaja taas tulee hallille pitkälti jo kiinnostuksesta joukkueeseen ja sen pelaajiin paljon muusta välittämättä. Omalta kohdaltani täytyy vielä sanoa, että pystyn jotenkin kannattamani joukkueen peliä seuratessa unohtamaan kaiken muun aika hyvin ja voitoista jää aina hyvä fiilis pelin jälkeen, tappiot taas pistävät miettimään. Pelit siis toimivat kohdallani mukavana rentouttajana arjen aherruksesta ja huolista.

Ehkä parasta olisi jos tuota kannattajien ryhmää saataisiin kasvatettua, jos halutaan otteluihin tasaisesti lisää väkeä ja tunnelmaa (enkä nyt tarkoita pelkkiä faneja vaan suurta joukkoa omalla tavallaan kannattavia ihmisiä). Tämä on kuitenkin työtä vaativaa hommaa. Se että mistä syistä joku rupeaa kannattamaan jotain on vaikea kysymys ja siihen voi olla hyvin erinlaisia vastauksia. On myös paljon erinlaisia kohderyhmiä. Ehkä joukkueen imago pitäisi kuitenkin olla helposti lähestyttävä ja siihen pitäisi voida jotenkin samaistua. Henkilön pitäisi saada jonkunlainen positiivinen kokemus seurasta, mikä madaltaisi kynnystä ryhtyä aktiivisempaan kannattamiseen. Tässä suhteessa seuran osallistuminen erinlaisiin tapahtumiin saaden positiivista näkyvyyttä voi olla tärkeää ja tätähän on viime vuosina tehtykin. Sanoisin, että TuTon kannattajamäärät ovat olleet hienoisessa kasvussa viime vuodet.

Tavallisten jääkiekkoa seuraavien ihmisten hallille tulemisen suurin este on mielestäni Mestiksen imago. Mestiksessä on yksinkertaisesti liikaa lähes täysiä farmijoukkueita ja liian vähän ns. huippu seuroja. Verrattuna esim. ruotsiin tilanne on huono. Jos vastustajat mielletään farmijoukkueiksi se varmasti vaikuttaa kiinnostavuuteen. Toisinsanoen Mestiksestä pitäisi saada vahvempi sarja, missä vastustajat kiinnostavat omana itsenään. Jos TuTo nousisi Liigaan sanoisin, että pelkästään nimekkäämmät vastustajat tuovat peleihin 1000-1500 katsojaa heti lisää.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Kiitos "tosiasia" osallistumisesta keskusteluun.

Kyllähän jääkiekko on yleisölle viihdettä ja vastapainoa arjen askareille. Urheilutapahtumista haetaan suuria tunteita ja jännittäviä draamankaaria, kuten elokuvista. Jääkiekko kilpailee ihmisten yhä hupenevasta vapaa-ajasta useiden muiden palveluiden ja viihteen kanssa. Helppous ja elämykset ovat päivän sanoja. Siksi ottelutapahtumistakin tulee innovatiivisesti kehittää monipuolisempia ja enemmän sisältöä halukkaille tarjoavia kokonaisuuksia. Mielestäni tässä ollaankin parin viime vuoden aikana edistytty hyvin. Monella tapaa TuTo Hockeyn toiminta on kehittynyt eri osa-alueilla ja vähän parempien resurssien salliessa, toiminta olisi vielä parempaa. Mutta kuten aina, kysymys on resursseista (työvoimasta, rahasta, palkoista, ajasta) ja epäilemättä melko pienistä resursseista. Niinpä ottelutapahtumien oheispalvelujen ja -tapahtumien järjestäminen pitääkin pitää maltillisena ja oikeassa suhteessa itse päätuotteeseen eli jääkiekko-otteluun.

Mitä omasta mielestäni voisi kehittää varsin pienillä resursseilla olisi seuran ja aktiivisten kannattajien (tai vähän vähemmänkin aktiivisten kannattajien) yhteistyötä. Aktiiviset kannattajat voitaisiin esim. valjastaa "asiakashankkijoiksi" tarjoamalla heille etuja jokaisesta uudesta hallille tuodusta katsojasta. Esim. TuTo-korttilaisille ja kausikorttilaisille jaettaisiin 3-5 ilmaislippua, jotka oikeuttavat sisäänpääsyyn TuTo-korttilaisen/kausikorttilaisen seurassa. Ja mikäli henkilö tämän jälkeen päättäisi hankkia TuTo-kortin saisi "värvääjä" jonkin alennuksen omaan seuraavan vuoden korttiinsa.

Noh, tämä oli vain yksi idea. Vastaavanlaisia ja varmasti paljon parempia ideoita voitaisiin porukalla kehitellä täällä keskustelupalstalla. Jos vaikka toimiston väki olisi hereillä ja ottaisi parhaita ideoita käyttöön tai lähtisi kehittämään ideoiden pohjalta järjestelmää, millä saataisiin lisää väkeä houkuteltua hallille. Sitä odotellessa koittakaamme jokainen tuoda kavereita mukanamme peleihin.

Ja Mestiksen imagosta... Itse en koe Mestiksen imagoa huonona, joskaan ei se nyt erityisen hyväkään ole, mutta TuTolla ja kannattajilla ei ole siihen hirveästi vaikutusvaltaa. Toivottavaa olisi, että TuTo olisi aktiivinen äänenkäyttäjä siellä liitossa vai missä näistä asioista päätetään. Tässä suhteessa Tami teki hyvää työtä rummuttaen koko Mestiksen ja suomalaisen jääkiekkoilun tulevaisuuden puolesta.

Jään innolla odottelemaan ideoita siitä, miten seura ja me kannattajat voisimme yhdessä olla vaikuttamassa katsojalukuihin...
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Kaikkea hyvää TuTon kannattajille ja koko seuralle. Peukut pystyssä liiganousunne puolesta.

Thanks. Olkoonkin, ettei se mahdollisuus nyt välttämättä kovin lähitulevaisuutta ole.

PS. Kiitos Famusta!

On hyvä vaan. Kiva kun saitte sinne Artukaisiinkin yhden hiukan massasta erottuvan persoonan. Kun on kannattajien keskustelua Derekistä seurannut, niin on tullut väkisin mieleen, että on tainnut parin viime kauden Palloseura olla melko lailla tylsä poppoo. Meinaan kun Derekin kaltaisesta, hyvästä Mestis-tason pelurista, saa niin hyvät kiksit.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Vähän olen hämmästynyt - keskustelu tämän aiheen ympärillä lähti rivakasti liikkeelle ja paljon pyöriteltiin siitä, miten liiga on sulkeutumassa ja mestiksen arvostus on heikkoa, ja omistajien pitäisi pumpata rahaa seuraan enemmän ja että tänä päivänä liigakelpoisuus lähtee talousasioista. Koitin kääntää keskustelua siihen suuntaan, että mitä seuran toimisto yhdessä meidän kannattajien kanssa voisi tehdä yleisömäärien ja sitä kautta fiiliksen sekä tulojen (talouden) eteen, niin keskustelu päättyi kuin seinään.

Näen asian niin, että yleisömäärän kasvattaminen on se, mihin seuralla itsellään on eniten mahdollisuuksia vaikuttaa lyhyellä aikavälillä tekemällä hyviä ratkaisuja. Näissä ratkaisuissa voisi aktiiviset kannattajat olla mukana. Mikäli katsojamäärät saataisiin kasvatettua sinne 2500-3000 tasolle, tietäisi se nopeasti paljon hyviä asioita. Aivan ensimmäisenä sillä olisi vaikutusta pääsylipputuloihin sekä oheispalveluista saataviin tuloihin. Yritysyhteistyökumppanien hankinta ja mainosmyynti olisi luultavasti myös huomattavasti helpompaa, mitä enemmän hallissa käy säännöllisesti ihmisiä. Sitä kautta myöskin omistajien kiinnostus lisäpanostuksiin voisi herätä tai seuran omistajapohjaan saattaisi olla tulossa laajennusta. Joka tapauksessa, yhtenä liigakelpoisuuden kriteerinä on hyvin todennäköisesti yleisömäärät. Tällä hetkellä ne eivät ole riittävät ja siitä on turha syyttää muita tahoja.

Moni asia vaikuttaa siihen, miksi hallille tullaan tai ei tulla. Hallille tullaan helpommin, mikäli

- joukkue pelaa hyvin ja pärjää, kuten nyt...
- joukkueessa on kiinnostavia pelaajia ja/tai valmentaja
- joukkueesta kirjoitetaan lehdissä jatkuvasti positiivisesti
- seura tiedottaa, markkinoi ja mainostaa jatkuvasti (mainonta syö euroja)
- myydään alennuslippuja ja annetaan ilmaislippuja (vähentää tuottoa ja uskottavuutta)

- kaveri pyytää lähtemään mukaan !!!

Mitään edellä olevista asioista väheksymättä uskon, että tuo viimeisin on se tehokkain tapa saada uusia kävijöitä. Siksi seuran kannattaisi kehittää jokin tuote tai etu kannustamaan "värväystoimintaa". Mikäli saataisiin esim. jokainen kausi- ja TuTo-korttilainen tuomaan edes 3-5 uutta kaveriaan peleihin tutustumaan kauden aikana, niin siinä olisi melko monta mahdollista uutta vakiokävijää. Varsinkin, kun kerran itse tuote eli peli ja ottelutapahtuma ovat hyvällä mallilla.

Onko tämä foorumi väärä paikka huudella tällaisia ideoita?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toveri-76 kirjoitti:
mitä seuran toimisto yhdessä meidän kannattajien kanssa voisi tehdä yleisömäärien ja sitä kautta fiiliksen sekä tulojen (talouden) eteen

Toveri-76 kirjoitti:
Onko tämä foorumi väärä paikka huudella tällaisia ideoita?

Vaikea aihe, johon ei ole todellakaan helppo vastata, muuten kaikkien joukkueiden hallit pullistelisivat. Ideoita toki voidaan yrittää tuoda esille ja muutenkin kehitellä kaikenlaista ja yrittää kannattaa aina. Ehkä lähtökohtaisesti pitäisi kysyä aluksi oikeita kysymyksiä, jotta voisimme saada oikeita vastauksia. Mikä on tärkein kohderyhmä ja ennenkaikkea mitä ihmiset nykyään haluavat, sekä toivovat jne? Missä ollaan epäonnistuttu tai onnistuttu? Miten kasvattaa katsojamääriä, vaikka joukkue ei menestyisikään "loistavasti"?

Hiukan itselläni on tunne, että yleisesti ottaen katsojamäärät ottelua kohden ovat tasaisesti jääkiekossa laskeneet turun seudulla. Yksi syy on varmasti kova kilpailu ihmisten vapaa-ajasta ja lisääntynyt tarjonta, mutta ehkä myös syytä voi olla ikäluokkien muutoksessa ja kohderymien valinnassa. Suuremmat ikäluokat ovat menossa jo eläkkeelle ja nuoremmat ovat yhä pienempiä. Myös naisia käy peleissä kohtuu vähän, vaikka he ovat suuri mahdollisuus. Osammeko kuitenkaan vedota tarpeeksi näihin suurempiin ryhmiin vai onko tarkoituskin keskittyä pieneneviin ryhmiin?

Suurimmalle osalle ystävät ja läheiset ovat kaikista tärkeimpiä asioita elämässä ja peleihinkin monille on suuri kynnys mennä ilman kaveria. Pelistä voitaisiin yrittää ehkä tehdä vielä enemmän ihmisten kohtaamispaikaa ja saada lisää jotain sosiaalista ulottuvuutta siihen. Monet nykyään kaipaavat myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä, mikä on käynyt hiukan harvinaisemmaksi. Tässä suhteessa ehdotettu kaverin rekrytointi peliin voisi olla yllättävänkin toimiva ratkaisu. Sitä kautta voisi myös syntyä uusia kasvavia ryhmiä, jotka vetäisivät muita uusia ihmisiä puoleensa. Tosin mitä sitten tapatuisi jos kaikki olisivat kaikkien kavereita ja menisivät ilmaisilla kausikorteilla?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO tekee itse jo aika paljon ihmisten saamiseksi halille.
Joukkoe pelaa hyvin ja Ika saa TUTO:n ja myös itsensä näkyville ja tietoisuuteen. Ei huutamalla vaan tuloksilla.
TUTO näkyy myös jo paremmin paikallisessa valtalehdessä (paremminkin voisi).
Muu markkinointi ja näkyvyys ei ehkä samaa mitä viimevuonna.
Lipputarjouksia on myös käytetty.
Kaverin voi aina pyytää mukaan tai ainakin puheilla mainostaa tulemaan tai käymään.....

Mutta yksi mitä olen huonosti seurannut, on TUTO henkisten ihmisten näkyminen kaupunkikuvassa. Siis moniko tavallisena päivänä laittaa TUTO-pipon päähänsä ? Voisiko tällainen näkyvyys myös herättää muiden mielenkiintoa? Siis hiljaista mainostamista.

Toinen paikallinen joukkoe näkyy kai jollain tavoin tällaisella tavalla myös. Kuopiossa käydessäni yritin asiaa seurata miten siellä näkyy ja näkyyhän se. Aiemmin kai paremminkin. Mutta vaikka siellä ei seura juuri tällä hetkellä menesty, niin pipot on päässä silti. Toisaalta siellä kyllä katsojaluvut ei kovin kummoisia ole nyt.

En usko että kovin helposti yli 2000 katsojan määrään päästään syksyllä. Keväällä ehkä, jos menestyminen jatkuu. Ikävä kyllä katsojamääriin vaikuttaa myös muut tekijät ja jos huonosti käy niin seuraavana kautena katsojamäärät saattavat pudota vielä alemmas.

Mutta vaikeaa on keksiä punaista lankaa, jolla tämä asia parantuisi.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Joukkue pelaa hyvin ja muutamalla pelaajasiirrolla on saatu joukkuetta vahvistettua. Otteluissa on hyvä meininki ja positiivinen uutisointi on lisääntymään päin. Heikki Salmelan esiintulo ja vakuuttelu, että talouspuolesta Liiga-nousu ei tule jäämään kiinni, mikäli pelillisesti ja muutenkin sinne oltaisiin valmiita, on mitä parhainta hegemonian nostatusta. Toivon mukaan buumi vain ottaisi vielä lisää tuulta purjeisiin ja alettaisiin saamaan halli täyteen.

Sitten...

Turun Sanomien nettisivuilla TS Kiekossa julkaistiin pari päivää sitten pitkä kolmen osan blogikirjoitus TPS:n tilanteesta ja taustoista. Erittäin mielenkiintoinen ja surullinen tarina. Tässä linkki ykkösosaan: TPS – täysamatöörien puuhasteluseura (osa 1) | TS Kiekko

Toki juttuun kannattaa suhtautua pienellä varauksella, mutta kuitenkin...

Toimii pitkälti esimerkkinä siitä, miten asioita ei kannata tehdä ja hoitaa. Ainakin näin kannattajan näkökulmasta katsottuna TuTolla on TPS:aan verrattuna täysin päinvastainen suhtautuminen ja meininki. Kannattajia kuunnellaan, ollaan erittäin aktiivisia kehittämään ottelutapahtumaa ja tiedottamaan sosiaalisen median kautta jne. TuTo antaa mahdollisuuksia nuorille lupauksille ja joukkueessa on erittäin paljon turkulaisia tai turkulaislähtöisiä pelaajia. Kaiken kaikkiaan TuTo on positiivisessa kierteessä tällä hetkellä kaikin tavoin. Lisää vaan vettä myllyyn ja ensi kaudeksi Liigaan!

(Kaikesta huolimatta toivon TPS:lle nousua suosta, mutta ilmeistä on, että kabinetin puolella pitää tapahtua isoja muutoksia, mikäli tuohon bloggaukseen ja mediassa esillä olleisiin juttuihin on yhtään uskomista. Jotenkin tämä juuri tullut TPS-uutinen Milan Jurcina TPS:ään - SM-LIIGA - 20.11.2013 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta tuon blogitekstin jälkeen luettuna vain alleviivaa blogikirjoittajan olevan varsin hyvin perillä mustapaitaisten asioista.)
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Voi hevonperse tätä Liigan toimintaa. Tänään julkistettu uutinen liigakarsintojen lopettamisesta vahvistanee huhua kassakaappisopimuksesta, minkä pohjalta Sportille olisi jo pedattu paikka Liigassa valmiiksi. Nyt kerrottiin, että ensi kauden nousija "ilmoitetaan" tammi-helmikuussa. Siis tällä päätöksellä vedetään tämän vuoden Mestiksen tulokset vessasta, kun niilllä ei ole päätökseen mitään vaikutusta. Periaatteessa Sportkin voisi aloittaa tyhjennysmyynnit kohta ja alkaa valmistautua jo seuraavaan kauteen.

Näkökulma: Sport liigaan – Mestis hautaan? | Yle Urheilu | yle.fi

Urheilullisuus eli toiminnan ydin on täysin unohdettu ja lähdetty mammonankiilto silmissä tuhoamaan ja kuppaamaan Mestistä tyhjäksi. Mestiksen merkitys suomalaiselle kiekkoilulle on kiistaton ja tätä porrasta tarvittaisiin myös tulevaisuudessa toimivana ponnahduslautana, ei pelkkänä farmisarjana. Karsintojen lopettaminen johtaa liigassa peräpään joukkueiden entistä masiivisempiin tyhjennysmyynteihin ja entistä pettyneenpiin kannattajiin, sekä panoksettomiin peleihin. Kannattaako kausikorttia ostaa, jos joukkueen parhaat pelurit pistetään kauden puolessa välissä lihoiksi? Mestiksessäkin unelma noususta urheilullisesti ansaittuna voidaan myös unohtaa, riittää kun lyö tarpeeksi ison nivaskan pätäkkää pöytään, urheilu tulee kaukana perässä. Harmittaa ja paljon, TuTolla olisi nyt yksi parhaita joukkueitaan pitkästä aikaa ja taas ollaan ryöstämässä mahdollisuutta uskoa unelmiin. TuTo ei päässyt edellisenkään mestaruuden jälkeen kokeilemaan liigajoukkueiden kestävyyttä, vaikka oli todella hyvät eväät nousta.

Jos Liigaan ei pääse, pakko hakea kiintopistettä jostain muualta. Pitäisikö ruotsalaisten kanssa tehdä joku uusi Elitmestis? Joka tapauksessa tämä päätös pakottaa kartoittamaan jo muitakin vaihtoehtoja ainakin pitkässä jouksussa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En ehtinyt tännne vielä tulemaan lukemaan, mitä mieltä täällä ollaan, mutta näköjään samaa mieltä kuin minä.

Liiga uhosi ulostavansa Jokerit KHL uutisen takia. No nyt sitten munaa tähän sarjaan ja ulostetaan alkuvuodesta julkaistava nousija.

Ja sen jälkeen munaa sen verran, että lopetetaan tämä jääkiekkoliiton alaisuudessa roikkuminen. Ei tällaisessa ole mitään järkeä.

Kyllä nyt naulittiin ensimmäiset naulat arkkuun. Sääli kun TUTO nousi mudasta ja nyt sitä painetaan kaksin käsin takaisin sinne.
 

Oadie

Jäsen
Lappu luukulle vaan kauden jälkeen. Tuskin Super-Hessut jaksavat tällaista pelleilyä enää katsella. Vituttaa kun olivat oikeasti panostusmielellä mukana. TUTO:n vikahan tämä hölmöily ei ole, mutta raja se tulee vastaan suurkuluttajallakin. Tämä kausi vielä ja sitten oikean kilpaurheilun pariin. Loimuhan vetää tuossa ihan naapurissa ainakin..
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Voi hevonperse tätä Liigan toimintaa. Tänään julkistettu uutinen liigakarsintojen lopettamisesta vahvistanee huhua kassakaappisopimuksesta, minkä pohjalta Sportille olisi jo pedattu paikka Liigassa valmiiksi. Nyt kerrottiin, että ensi kauden nousija "ilmoitetaan" tammi-helmikuussa. Siis tällä päätöksellä vedetään tämän vuoden Mestiksen tulokset vessasta, kun niilllä ei ole päätökseen mitään vaikutusta. Periaatteessa Sportkin voisi aloittaa tyhjennysmyynnit kohta ja alkaa valmistautua jo seuraavaan kauteen.

Joo, mutta päätöksen mukaan kaksikin joukkuetta voi nousta liigaan, toinen tosin vasta kaudelle 2015-2016. Tässä päätöksessä Mestiksen voittamisella lienee merkitystä, joten täysillä vain kohti kevätaurinkoa ja voitettuja pudotuspelejä.

Uusi järjestelmä on sysipaska ja saattaa lopettaa tavoitteellisen pelaamisen liigatason alapuolella. Mutta sinänsä perusasetelma ei ole muuttunut mihinkään: Jos TuTon taakse saadaan riittävästi rahaa niin nousu on mahdollista, kaudeksi 2015-2016.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ei kyllä missään nimessä TuTon kannata heittää pyyhettä kehään vaan jatkaa samaan tahtiin, mitä on menty.
Keväällä Mestis-play offeista voitto kotiin ja sen jälkeen anomus Liigaan liigalisenssin ostamiseksi ja syksyllä 2015 aukeavat Liigan ovet.

Selväähän on, ettei menestyvää liigaorganisaatiota yhden kesän aikana rakenneta, vaan se vaatii pidemmän ajan. Siksi tuo tähtäin Liigaan on ehdottomasti asetettava syksyksi 2015. Missään nimessä syksy 2014 ei ole järkevä, koska aika loppuu kesken. Antaa Sportin mennä Liigaan jo ensi syksynä. Tulevat todennäköisesti pettymään, koska meno voi olla heillekin liian kovaa, sillä ei tuo organisaatio vielä ole alkuunkaan liigatasoinen. Rahaa ja ammattitaitoa tarvitaan vielä paljon lisää, ja toivotaan, että he onnistuvat hankkeissaan. Liigajumboksi ei kannata pyrkiä. Jätettäköön se sijoitus edelleenkin TPS:lle.

Vaikka Liigan laajentaminen ei sen urheilullisen tason kannalta olekaan järkevää niin turkulaisnäkökulmasta katsottuna se on hyvä juttu, sillä nyt TuTo voi aidosti rakentaa joukkueensa ja organisaationsa sillä silmällä, että se pelaa Liigassa syksystä 2015 alkaen.

Kaiken tämän edellytyksenä kuitenkin on, että tämän kevään Mestiksen play offit päättyvät TuTon voittoon.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Joo, mutta päätöksen mukaan kaksikin joukkuetta voi nousta liigaan, toinen tosin vasta kaudelle 2015-2016. Tässä päätöksessä Mestiksen voittamisella lienee merkitystä, joten täysillä vain kohti kevätaurinkoa ja voitettuja pudotuspelejä.

Uusi järjestelmä on sysipaska ja saattaa lopettaa tavoitteellisen pelaamisen liigatason alapuolella. Mutta sinänsä perusasetelma ei ole muuttunut mihinkään: Jos TuTon taakse saadaan riittävästi rahaa niin nousu on mahdollista, kaudeksi 2015-2016.

Aion kyllä seurata TuTon pelit tänä vuonna loppuun asti, kävi miten kävi näiden kabinetti pelleilyjen kanssa. Tästä huolimatta tulevaisuus tuntuu munaukselta ja se sapettaa. Mikäli TuTo sattuisi voittamaan pytyn ja Sport nousisi Liigaan, normaali maalaisjärki sanoo tilanteen vääräksi ja vitutus olisi lievä ilmaisu. Sitten TuTolle vielä luvattaan, että pääsette nousemaan vuoden jälkeen (nousun ilo jäisi päätöksen varjoon). Pelattaisiin "välimeno kausi" ja odotettaisiin porttien aukeamista? Pahintahan tilanteessa on mielenkiinnon ja panoksen tappaminen, mikä varmasti näkyy myös yleisömäärissä.

Vaikka Liigan johtajat perustelevat päätöstä rahalla, niin tuotetta ei saisi unohtaa. Tulee mieleen mm. Microsoft ja potkut saanut Ballmer, joka suoraan sanoi vain rahan merkitsevän ja tuote unohdettiin. Monopoliaseman avulla MS vielä pärjää, mutta esim. puhelimiin se ei päässyt vaikka liittoutui aikanaan markkinajohtajan (Nokia) kanssa. Nokian puhelimet oikeastaan tuhoutui juuri tähän liittoon ja MS hitauteen kehittää tuotetta. Liigalla on nyt hiukan samantapaista meininkiä. Ei nähdä ollenkaan kuluttajien kyllästymistä kasvaviin pelimääriin ja panoksettomiin otteluihin. Taloudellisten riskien minimointi on myös johtanut Liigan sulkemiseen, joukkueiden tyhjennysmyynteihin yms. Sitten vain ihmetellään miksi katsomot eivät täyty. Liigan hallituksen johtoon nousi muuten äskettäin Vesa Puttonen, joka on rahoituksen professori Aalto yliopistossa. Luulisi tällaisen ihmisen osaavan tehdä rahaa, mutta onko hänellä näkemystä kehittää toimitaa? Puttonen rahoitusosaamisestakin on kyseenalaista näyttöä, kun hän meni sijoittamaan Kreikan valtionlainoihin odottaen kovaa tuottoa, mutta häviten läjäpäin rahaa. Jotenkin tuntuu, että tässä sulkemispäätöksessä on yhtä paljon järkeä kuin tuossa Kreikkaan sijoittamisessa.

Jos talous oikeasti haluttaisiin Liigassa kuntoon, miksei oteta palkkakattoa käyttöön? Ilmeisesti tätä ei oikeasti edes haluta. Liigassa on joukkueita, joiden intresseissä ei ole tuottaa voittoa ja joille palkkakatto tietäisi urheilullista romahdusta, mitä joissain leireissä pelätään. Tilanne on siis varsin ristiriitainen ja taloudelliset säännöt vaihtelevat joukkueittain. Mestisjoukkueilta vaaditaan varsin hyvää taloudellista pohjaa, vaikka tähän ei edes Liigassa useat joukkueet pysty ilman vahvoja ulkopuolisia tukijoita. Kuitenkin jos palkkakatto saataisiin toiminaan, kaikki seurat tekisivät varmasti voittoa ja liian suuria riskejä ei olisi mahdollita ottaa. Liigajoukkueille putoaminen on myös kamala peikko, mitä sen ei pitäisi olla. Jos toiminta on hyvää, nousemaan pystyy pian takaisin. Toisin sanoen Mestistä pitäisi kehittää vahvemmaksi ja kiinnostavammaksi, mikä pienentäisi sarjojenvälistä eroa ja loisi toimivamman systeemin sarjaportaiden välille. Pienellä rahastolla voitaisiin myös tasata sarjaportaiden vaihtoja. Nyt ollan menossa aivan eri suuntaan. Mestiksestä ollaan tekemässä täydellistä farmisarjaa ja sarjatasot hiljalleen lyödään lukkoon.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Ei kyllä missään nimessä TuTon kannata heittää pyyhettä kehään vaan jatkaa samaan tahtiin, mitä on menty.
Keväällä Mestis-play offeista voitto kotiin ja sen jälkeen anomus Liigaan liigalisenssin ostamiseksi ja syksyllä 2015 aukeavat Liigan ovet.

Selväähän on, ettei menestyvää liigaorganisaatiota yhden kesän aikana rakenneta, vaan se vaatii pidemmän ajan. Siksi tuo tähtäin Liigaan on ehdottomasti asetettava syksyksi 2015. Missään nimessä syksy 2014 ei ole järkevä, koska aika loppuu kesken. Antaa Sportin mennä Liigaan jo ensi syksynä. Tulevat todennäköisesti pettymään, koska meno voi olla heillekin liian kovaa, sillä ei tuo organisaatio vielä ole alkuunkaan liigatasoinen. Rahaa ja ammattitaitoa tarvitaan vielä paljon lisää, ja toivotaan, että he onnistuvat hankkeissaan. Liigajumboksi ei kannata pyrkiä. Jätettäköön se sijoitus edelleenkin TPS:lle.

Vaikka Liigan laajentaminen ei sen urheilullisen tason kannalta olekaan järkevää niin turkulaisnäkökulmasta katsottuna se on hyvä juttu, sillä nyt TuTo voi aidosti rakentaa joukkueensa ja organisaationsa sillä silmällä, että se pelaa Liigassa syksystä 2015 alkaen.

Kaiken tämän edellytyksenä kuitenkin on, että tämän kevään Mestiksen play offit päättyvät TuTon voittoon.

Tuto:lla on tosiaan mahdollisuus nousta liigaan kaudeksi 2015, mikäli voitetaan Mestiksen mestaruus keväällä. Tämän jälkeen vuosi aika laittaa organisaatio liigakelpoiseksi. Jos ei onnistuta ensi keväänä niin sitten keväällä 2015 ja liigapaikka aukeaa kaudelle 2016-2017!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös