Aleksander ”Sasha” Barkov jr.

  • 256 061
  • 360

BigRedKoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Sasha onkin fyysisempi, monipuolisempi ja kookkaampi kuin aina vertsiluissa oleva MG, niin minun mielestäni vielä ensi kausi kannattaisi pelata Tapparassa. Mikä kiire sinne änäriin nyt pitää olla. Vaikka onkin suuri lahjakkuus ja voisi pärjätä siellä jo ensi kaudella, niin näkisin että tuon ikäinen pelaaja tarvitsee paljon peliaikaa ja vastuullista roolia.

Tapparassa valmennus on kunnossa, joukkue menestyy varmasti myös ensi kaudella, peliaikaa tulee varmasti niin paljon kuin jaksaa pelata mikäli pelamisen taso pysyy korkealla, vierellä kokenut ja kaiken nähnyt Nieminen opastamassa uralla eteenpäin. Lisäksi ensi vuoden nuorten kisat olisi mahdollisuus ottaa kokemusta nopeavauhtisesta pelistä ja dominoida siellä. Ja tällä kertaa jos saataisiin sovittua jo ennen kautta että miltä osin Barkov osallistuu maajoukkueiden kuvioihin ja missä määrin. Ei tarvitsisi polttaa poikaa loppuun.

Oma mielipide siis että kausi viellä Suomessa.

Suurelta osin samaa mieltä mutta lisäksi kannattaa muistaa, että alussa mainittu MG on kuitenkin Barkoviin verrattuna ainakin toistaiseksi... SM-liigan mestaruuden voittaneen joukkueen ehkä tärkein pelaaja, paukutteli viimekaudella enemmän tehoja vähemmällä pelimäärällä kuin Barkov tälläkaudella, kahdet aikuisten MM-kisat käynyt ja siellä kykynsä näyttänyt, nuorten mm-kisoissa kykynsä näyttänyt ja päälle vielä pienessä kaukalossakin AHL-tasolla hyvin pärjännyt... ja silti ei oikein meinaa vielä taso riittää NHL:ään.

Vastoin "yleistä mielipidettä" olen kokolailla varma, että MG tulee pelaamaan hyvän NHL-uran kunhan vielä hieman kehittyy. Tuon tasoiset lahjakkuudet vaan yleensä pelaa vaikka nyt muutaman pelin perusteella hätäisimmät jo tuomitsevat "menetetyksi lupaukseksi". Itse näen, että edellä mainituista meriiteistä huolimatta MG ei ole vieläkään aivan "valmis".

Barkov on samantasoinen (sanotaan nyt vaikka vielä parempi, ettei tarvitse ajautua "meidän isi/teidän isi" väittelyyn) lahjakkuus, aivan huikean potentiaalin omaava nuorukainen. Kaiken lisäksi hänellä tosiaan on yllämainittuja NHL:ään paremmin istuvia ominaisuuksia... Mutta, juurikin MG:hen vertaillen... kannattaa muistaa, ettei tämänpäivän SM-liiga välttämättä kerro vielä ollenkaan riittävästi siitä mitä NHL:ssä tarvitaan ja muita näyttöjä Sashalla ei oikeastaan ole. Tänä vuonna joka toisessa jengissä on joku "lasten suojelun piiriin kuuluva" joka pysyy hyvin liigavauhdissa mukana ja paukuttaa huipputehoja. Osin kyse on varmasti todella kovan luokan lahjakkuuksista, mutta osin taitaa kyse olla takavuosiin verrattuna heikompitasoisesta liigasta. Ts. liigassa voi vaikuttaa hyvinkin kokonaisvaltaisesti valmiilta paketilta vaikka olisi tosiasiassa vielä kaukana siitä. Kuten 17-vuotiaat yleensä ovat.

En pidä ollenkaan varmana sitä, että Barkovilla olisi vielä mitään asiaa NHL-kaukaloon. Hyvinkin kannattaa kehittyä, kasvaa ja dominoida liigassa ainakin yksi kausi vielä. Hyvä NHL-ura on myöhemmin joka tapauksessa täysin saavutettavissa.

Toki vaihtoehtona voisi olla lähtö kokeilemaan siipiä NHL:ssä ja soppariin pykälä mahdollisuudesta tulla Tapparaan "farmiin" jos ei vielä siivet kanna. AHL ei kai ole edes mahdollista ja toisaalta tuossa iässä SM-liiga voi huonommasta tasostaan huolimatta olla parempi ympäristö kehittymiselle.
 

viettinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Devils
AHL ei kai ole edes mahdollista ja toisaalta tuossa iässä SM-liiga voi huonommasta tasostaan huolimatta olla parempi ympäristö kehittymiselle.

Euroopasta varattu voi pelata kyllä AHL:ääkin heti draftin jälkeen, mutta tarkoititko nyt että Tapparan sopparin puolesta ei olisi AHL mahdollista? Itse olisin kyllä enemmän Pohjois-Amerikkaan lähtemisen kannalla, sillä pieneen askiin totutteleminen vie aikansa ja varmasti muutama peli ainakin tulisi showssakin pyörähdettyä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Jusu75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers
Joku fiksumpi voi varmistaa mutta eikös se mennyt näin: Euroopasta tullut alle 20v pelaaja farmikomennuksen sattuessa saa lähteä myös takaisin eurooppaan. (Anaheimin 19v Hampus farmissa) P-Amerikan sarjoista alle 20v NHL:ään siirtynyt pelaaja voidaan siirtää vain juniorisarjoihin mutta ei farmiin, eurooppalainenkin. (Buffalon Grigorenko viime viikolla)
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Joku fiksumpi voi varmistaa mutta eikös se mennyt näin: Euroopasta tullut alle 20v pelaaja farmikomennuksen sattuessa saa lähteä myös takaisin eurooppaan. (Anaheimin 19v Hampus farmissa) P-Amerikan sarjoista alle 20v NHL:ään siirtynyt pelaaja voidaan siirtää vain juniorisarjoihin mutta ei farmiin, eurooppalainenkin. (Buffalon Grigorenko viime viikolla)

Näin juuri. Eli siis jos lähtisi ensi kaudella P-Amerikkaan ja tulisi eteen siirto AHL:n niin saisi itse palata Eurooppaan jos tahtoisi, mutta voisi myös pelata AHL:ssä. Tuota Eurooppaan lähtöä ei aiemmin ollut edes mukana, mutta muuten hommat olleet useamman vuoden jo samoin.
 

Härkä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tietääkö joku miksi Barkov pelasi keskoviikkona HIFK:ta vastaan vain vähän päälle 13minuuttia? Tämä oli Barkoville koko kauden alhaisin peliaika.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilmeisesti kärsinyt flunssasta. Täällä on virusta ollut liikkeellä, kokemusta on.
 
Pahus soikoon. Kirjoitin aikaisemmin tuosta taklausten vastaanottamisesta ja nopeasti nähdyn tulosruudun pätkän perusteella eilinen loukkaantuminen oli seurausta juuri sellaisesta. Sasha ajoi itsensä väliin jossa Melartin osuu maksimaalisella voimalla.
 

teippi-77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ducks
Sashan tweetti kertoo ainakin mielestäni sen, että ranne se ei ainakaan ollut mikä eilen pamahti. Tuskin olkapää/solisluukaan voi ihan tohjona olla.

"Pelaan änäriä kotona"
 
Sashan tweetti kertoo ainakin mielestäni sen, että ranne se ei ainakaan ollut mikä eilen pamahti. Tuskin olkapää/solisluukaan voi ihan tohjona olla.

"Pelaan änäriä kotona"
Käden asennosta näki heti, ettei se ranne ole - kyynärvarsi oli laidan suuntaisesti. Mutta juuri sen takia olkavarsi työntyi "tulosuuntaansa" -> olkapää tai solisluu pomppaa pois paikoiltaan. Veikkaan, että siteitä/jänteitä venähtänyt/revennyt. Käsi kantositeessä sitten hakkaa änäriä kotosalla.
 
Suosikkijoukkue
Montréal Canadiens
Olisko se sitten Nääsvillestä Nashvilleen... NHLssä saatiin ensimmäiset 14 varausvuoroa järjestykseen, toki kaupoilla nekin saadaan vielä sotkettua, ja nyt vaikuttaisi hyvinkin vahvasti että Barkov päätyisi Nashvillen mieheksi. Ja mikäs siinä sitten, Rinteen Pekka ainakin vielä muutaman vuoden jatkaa joten olisi joku juttukaveri suomen kielelläkin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllähän se Nashville hyvä paikka Sashalle olisi mennä. Pidän tuota erittäin todennäköisenä osoitteena. Sashan kannalta hyvä, että se ei ole mikään mediahelvetti, vaan saa rauhassa kehittyä "piilossa" suuremmalta hälyltä. Predatorsin organisaatio nimenomaan osaa prospektien kehittämisen.

Mies sopii vahvana puolustavana pelaajana Predatorsin muottiin täydellisesti, ei heillä oikeastaan koskaan ole ollut tällaista pelaajaa, jonka Barkovista voi saada. Vahva omassa päässä, hurjat fyysiset raamit, hyvä aloituksissa, ja sitten vielä se pelikäsitys ja offensiivinen potentiaali, joka tulee viimeisenä. Kyllä siinä Tapparan pelitavassa yhteyksiä nimenomaan Predatorsiin on.

Jos ja kun Predators varaa Sashan, niin näkisin että mies menee Amerikkoihin tuota Filip Forsbergin reittiä. Nyt on hyvin paljon vakiintumassa Euroopan NHL-prospektien kanssa tuo, että annetaan heidän olla Euroopassa yksi ylimäräinen kausi ja tuodaan mies Euroopan kauden päätteeksi Amerikkaan tutustumaan organisaatioon ja ehkä pelaamaan AHL-playoffseja. Pieni sisäänajo keväällä, josta sitten voi ponnistaa jo joukkueen ympäristöt opetelleena seuraavaan kauteen. Ei ihan kaikki tule kerralla.

Sashan kehittymisen kannalta edelleen SM-Liigan 20 minuutin rooli ensi kaudella armeijat sun muut opinnot hoitaen on se paras vaihtoehto. Mutta siihen se sitten jää.

Ja Filip Forsbergista tulee miehelle ihan hyvä rightin kätisyyden tutkapari.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tikkasen kielikylpyyn ja jos ne siitä vielä jotain ymmärtää, niin Remulta loput. :)
 

Gemondo

Jäsen
Barkovin varasi sitten Florida numerolla 2. Taitaa lähtö tulla jo ensi vuodeksi rapakon taakse.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Loistavaa Sasha! Onnea Floridaan. Tapparalla ykkös- ja kakkossentteri hankintalistalla. Ei mitään jakoa, että Sasha enää meillä jatkaisi...
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Kova saavutus olla kakkosena draftissa. Siellä jäi monta todella hienoa pelaajaa taakse.

Loistavaa Sasha! Onnea Floridaan. Tapparalla ykkös- ja kakkossentteri hankintalistalla. Ei mitään jakoa, että Sasha enää meillä jatkaisi...

Ihme on jos Barkov vielä pelinkin Tapparassa vetää.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hienoa! Onnea. Todella kovan luokan juttu ja ei suomalaispelaajien kohdalla todellakaan arkea. Toivon mukaan Barkovilla olisi hieno NHL-ura edessä. Raameja ja taitoa ainakin on. Kaikki eväät olemassa.
 

lego

Jäsen
Elättelin aiemmin toiveita, että Sasha jatkaisi meillä vielä tulevan kauden, mutta tämän varauksen jälkeen se on turhaa. Ei jaksa edes harmittaa, kakkosvaraus on helvetin hieno juttu Barkovin ja myös Tapparan kannalta!
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan mahtavaa Barkov! Onnittelut täältä Jokerileiristäkin. Vaikkei varausnumerosta saa ainuttakaan tehopistettä tai voittoa uralle, on kutkuttavaa ajatella millaisia nimiä on ollut top3-varauksissa historiassa. Hieno homma Suomikiekon kannalta että 2/8 ensimmäisestä varatusta on suomalaisia. 10 vuoden päästä toivotaan että silloin alkaa todenteolla näkymään junnutyöhön panostus ja on ihan peruskamaa että top 10:ssä on 1-2 suomalaista.

Floridan kaltaisessa keskivertoa heikommassa NHL-jengissä on hyvä lyödä itsensä läpi nopeasti tuloskenttiin. On myös mukava homma että Barkov on saanut melko rauhassa pelata junnuvuosiaan piilossa median pyörityksestä (vrt, Granlund). Kaikkea hyvää tulevaisuuteen ja toivotaan että Barkov on tienraivaaja mahdollisille tulevillekin Suomilupauksille! Yhdessä tietysti Granlundin, Vatasen ja kumppaneiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Onnea Barkoville! Tulevaisuuden Mikko Koivu. Nyt vaan kannattaisi monen Tappara kannattajan harmiksi lähteä mahdollisimman nopeasti änäriin opettelemaan maan tavoille.
 

Patamies#72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onnittelut täältäkin Barkoville! Uskomattoman kova varausnumero, vaikka jotain tälläistä uskalsikin odottaa. Harmi Tapparafanien kohdalla, kun poika ei taida kauaa viihtyä tällä erää kirvesrinnoissa. Näin toisen joukkueen fanina silti katselen mielummin Barkovia tekemässä tuhoja esimerkiksi Ottawaa vastaan, kuin Ässiä. Huolimatta siitä, että tälläisiä taitopelaajia on mukava Sm-liigassa nähdä. Uskon, että Barkov on yksi monista nuorista Suomalaislupauksista, joka tulee tekemään kovan uran nhl:ssä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös