RoKi 2012–2013

  • 182 415
  • 380

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Tästähän juuri on kyse. Tappio huomenna olisi katastrooffi. PYRY varmasti mielellään tekisi kiusaa ottamalla tästä yllätysvoiton. Kotiyleisön tuki vain paine?

Periaatteessa ei pitäisi olla mitään ihmeellisiä paineita. Seura on menossa eteenpäin riippumatta siitä toteutuuko nousu jo tällä kaudella vai vasta jatkossa. En minä kylläkään PYRYn voittoa ihan niin mahdottomana yllätyksenä pitäisi, koska kerran ovat vahvistuneet edellisistä jo tiukoista kohtaamisista. Se on kuitenkin selvää, että voittoa haetaan kaikin voimin ja kauden toinen kotitappio olisi todella ikävää.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Kyllä ne paineet sarjan suhteen on satavarmasti aivan toisella päin suomenniemeä. Rennosti vaan, jos ei tänä keväänä niin tulevana sitten. Nousu tulee vääjämättä jossain vaiheessa.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllä ne paineet sarjan suhteen on satavarmasti aivan toisella päin suomenniemeä. Rennosti vaan, jos ei tänä keväänä niin tulevana sitten. Nousu tulee vääjämättä jossain vaiheessa.

Juurikin näin. En oikein tiedä miltä kantilta tätä pitäisi katsoa että Rokilla on paineet nousemisesta?! Eiköhän ne paineet ole siellä Keravalla, meneekö 3 vuoden projekti pyttyyn.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Ennakkolippu kauppa käynyt kiivaana. Hienompi homma, saadaan tilaisuuteen arvoisensa tunnelma.

Tsemppiä jätkät!!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Olihan huikeeta jännitystä taas kerran. 4-2 voitto ja mielestäni ansaitut lukemat mutta. Ei oltu otettu sitä askelta mikä pitää vielä löytyä viiden pelin ajan. Arvelin että Nokialaiset tulee kovalla karvauksella alkuun ja niinhän siinä kävi. Nuori joukkue puristi mailaan ja ekassa erässä viisikko pelaamisen säveltä ei löytynyt. Yksittäisiä hyökkäyksiä päädyn kautta ja olihan siinä pari maali paikkaa joka ois vapauttanut. Wedman löi tyhjistä ohi noin esimerkkinä. Toisen erän alkuun vielä hiukan nukuttiin ja Nokian lyödessä avausmaalin painui nokka katsomossa hetken jo alas. Sitten alkoi diisseli lämmetä ja alettiin saada oman pelin kautta rytmitystä kuntoon. Pitkien pyöritysten jälkeen joutui pyry rikkomaan mutta ylivoima oli luokatonta. Liian vähän lauotaan ja nurkissa hierotaan sitä hienoa maalia. Erän lopussa sitten se hierominen aukaisi tontin josta Iivari laittoi karkin maalille nousellee Springarelle joka latoi kiekkon tyhjään nuottaan. Tasoitus tuli makeaan saumaan. Kolmanteen erään epäilin että nyt se liike ja rytmi löytyy ja näin kävi. Nokialaiset ihmettelivät kun sinisiä pyöri joka paikassa. Suoria hyökkäyksiä useita mutta ratkaisut olivat heppoisia. Pyry linja pelasi ylhäällä koko pelin ja ajoittain se toimi mutta tarvittava juoni löydettiin. Järvitalo pääsi Väänäsen loistavasta syötöstä karkuun eikä kokenut kettu erehtynyt. Vajaa pari minuuttia tästä niin Inkeröinen petasi Erkkilälle paikan pisteiden väliin ja putkista 3-1. Nallin ainoa virhe tässä pelissä mutta tulihan laukaus parhaasta sektorista ja pakkien jaloista. Tämän jälkeen sitä seuraava askelta alettiin nähdä, joukkue hurmioitui ja mahdollisuus oli kahteen-kolmeen lisä maaliin mutta heikko viimeistely piti luvut kolmenayhtenä. Sitten kaikkien pallopelien juoni putkahti esiin, jos et tee niin kaveri tekee. Nopea vasta hyökkäys ja kolmannesta riparista kiekko rysään. Loppu kiri jäi vaisuksi vaikka ylivoimaakin tarjottiin. Inkeröinen kaunisteli luvut lopussa J-E:n todella järkevän pelaamisen johdosta. Vessestäkin näki että nyt eletään tunteella kun limppu löysi tiensä maaliin.

Seuraavasta askeleesta saatiin viitteitä ja se on löydyttävä jos meinataan voittojen tiellä pysyä. Wedman-Iivari-Fomin on nostettava profiilia 5vs5 pelissä. Huumonen oli hyvä ja pelaa varmasti. Vesse elää kun kärsä on kunnossa, taklasi eniten Rokista ja värkkäsi pari häkkiä. Sandhu lämpeni Vesselle mutta hienosti piti maestro pään kylmänä. Ylivoimaan laukauksia ja ukkoa maalille. 1/6, nautitaan tästä ja perjantaina mietitään sitten Keupaa. Camaa Roki!
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Tulkaa pois sieltä

Tulkaa jo pois sieltä. Itsenäinen RoKi tuhansine kannattajineen takaisin Mestikseen! Sitten sarjassa on yksi farmi vähemmän. Talvisaloonkin Rovaniemi vetää paremmin väkeä kuin Kerava. Peli kerrallaan ja sata lasissa!
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
”Lappi Areenan viereen, sen jatkeeksi aiotaan rakentaa lisäharjoitushalli”, kirjoittaa Lapin Kansa ja jatkaa… Onpa hieno juttu! Kolmas jää tulee kyllä tarpeeseen. Halli pitäisi valmistua ensi vuoden kesään mennessä. Toivottavasti nyt sitten ollaan järkeviä ja laitetaan se joustokaukalo nykyiseen kilpahalliin ja siirretään kilpahallin kaukalo tulevaan harjoitushalliin. Jos uudessa hallissa olisi myös yleisöluisteluun mahdollisuus minäkin kaivaisin kanakopista vanhat Bauerit esille ja menoksi. RoKia uusi jää palvelee kyllä suuresti. Jääkiekko tulee menemään Rovaniemellä kovasti eteenpäin. Junnuille tarvitaan tämä jää. Onhan se kiva seurata omien kasvattien viilettämistä edustusjoukkueen riveissä meidän katsojien iloksi. Aika positiiviselta näyttää RoKin tulevaisuus!
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Game II

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu napapiirillä. Tänään kirnun vieras aitioon saapuu Keuruun pojat. Viime Keupa matsissa Rovaniemellä nukuttiin 10 minuuttia lopussa ja se maksoi voiton. Tänään ei ole siihen varaa vaan on pelattava ehjä 60 minuuttia. Keupa tulee ilmeisesti hieman siipirikkona mutta niinkuin monta kertaa on nähty niin aliarviointiin ei ole varaa. Rokin on nyt lyödettävä kotiluolassa se kuudes vaihe ja kammettava tästä voitto jotta vieras kiertueelle päästään täydet pisteet pussissa. Viime pelin kaltaista alun nukkumista en usko tänään tulevan vaan Pyry pelistä on otettu opiksi ja sininen tulee itsevarmana sekä kovavauhtisena ekaan erään. Tasainen peli joka tapauksessa tulee olemaan ja oman pään peli on otettava tarkasti. Maalivahti osastolla on tänään suomisarjan kaksi parasta maalivahtia, saa nähä kumpi veskoista vetää pidemmän korren. Kokoonpanossa muutoksena lienee se että Kauvosaari luovuttaa paikkansa Sutiselle. En oikein pidä tästä muutosta koska se vie Laakon pelaamisesta nousut pois. Kauvosaari tai Tirri olisi vahvempi puolustus suuntaan ja näin ollen "Laamanen" voi pelata huolettomammin ylöspäin. Iivarin kentältä odotan paljon enemmän, ketju pelasi keskinkertaisen pelin viimeksi ja esimerkiksi se kertoo paljon ettei Fomin saanut laukaustakaan vierasmaalia kohti. Uskon että pojat ryhdistäytyy ja latoo pari häkkiä tänään kaverin verkkoon. Toinen pelillnen asia on ylivoima, Kokkosen mukaan sitä on reenattu ja tänään nähään alkaako se tuottaa tulosta. Roki löytää tänään uuden vaihteen ja iloisuuden. Latoo taululle 5-2. Wedman 2, Erkkilä 1, Laakko 1, Järvitalo 1
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
”Lappi Areenan viereen, sen jatkeeksi aiotaan rakentaa lisäharjoitushalli”, kirjoittaa Lapin Kansa ja jatkaa… Onpa hieno juttu! Kolmas jää tulee kyllä tarpeeseen. Halli pitäisi valmistua ensi vuoden kesään mennessä. Toivottavasti nyt sitten ollaan järkeviä ja laitetaan se joustokaukalo nykyiseen kilpahalliin ja siirretään kilpahallin kaukalo tulevaan harjoitushalliin. Jos uudessa hallissa olisi myös yleisöluisteluun mahdollisuus minäkin kaivaisin kanakopista vanhat Bauerit esille ja menoksi. RoKia uusi jää palvelee kyllä suuresti. Jääkiekko tulee menemään Rovaniemellä kovasti eteenpäin. Junnuille tarvitaan tämä jää. Onhan se kiva seurata omien kasvattien viilettämistä edustusjoukkueen riveissä meidän katsojien iloksi. Aika positiiviselta näyttää RoKin tulevaisuus!

Rovaniemellä taitaa olla toinenkin junioriseura, Pantterit? Mikä viritys tähän kahden seuran politiikkaan liittyy? Käsittääkseni Rovaniemeläisessä urheilussa on laajemminkin ollut tapana perustaa rinnakkaisia seuroja.

Rokille menestystä karsintaan toivottaen.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Keupalle sympatiat

Pantterit on junioiri organisaatio jotka tekee todella hyvää työtä paikallisen kiekko touhun eteen, todella pätevillä koutseilla.

Tänään peli oli rentoutunut ja puolustuksellisesti osattiin vastata Keupan hurmioituneeseen alkuun. Lähtökohta Keuruulaiten osalta ei ollu häävi, ei vara veskaa, 4 pakkia ja kolme trioa hyökkäyksessä. Sävel ja taktiikka oli heidän osalta selvä, alussa kaikki peliin. Ei onnistunut ei vaikka 10 minuuttia jaksoivat tulla todella kovaa ja hankaluuksia oli sinisillä rakentaa omaa hyökkäyspeliä. Roki sai ylivoiman mutta paikoista ei maalia saatu. Rokin pelin ainoa alivoima tuli erän puolivälissä, Keupan viiva mies heitti puolittaisen lepakon kohti maalia ja siellä heilahti. Tuukka ei nähnyt mitn ja kiekko pomppasi oman pelajaan mailasta ylä häkkiin. Tämän jälkeen suunnan ja vauhdin näytti kotijoukkue. Pitkät hyökkäykset Keupan päädyssä aiheuttivat rangaistuksen. Ylivoimalla haettiin suoraviivaisuutta ja pitkän ajan pimeydessä ollut Laakon rannari livahti Pitkäsen putkista sisään. Roki jatkoi valtavalla vyöryllä, Fomin pelasi Iivarin läpiajoon josta Keupa mies veti komealla koukulla Antin selälleen. Iivari veivasi pitkäsen aivan kartanolle ja laittoi limpun tyhjään katiskaan. Jäätävä rankkari tuohon pisteeseen kun koko kirnu oli noussu taputtamaan. Peli-ilo ja uus askel löytyi, sen kertoo torjunnat. Roki myllytti kerta toisensa jälkeen hyökkäyksiä Keupan maalille. Pitkäsen loisto peli ja tolpat pitivät lukemat siedettävissä tiloissa. 3-1 oli suoraviivaisen ylivoiman tuotosta jossa Wedman nakkasi rannarilla maalille ja Tuunala ohjasi kiekon reppuun. Loppu oli Rokin, hyökkäys toisen perään johti hyviin maalitilanteisiin mutta se viimenen tatsi ja röhkeys uupui. Keupa sai pari tilannetta roikottamalla alivoimallikin miestä Rokin sinisen tuntumassa. Tuukka hoiti nurkista tulleet laukaukset ongelmitta. Pitkänen on erinomainen veska, on kohta jo ihme ettei miestä viedä suurempiin kaukaloihin. Keupa pelasi uhrautuvasti ja jaksoi liikkua ihmeen hyvin kokoonpanoon nähden mutta väsy tuli ja hermo alkoi pettää. Sorakangas ja Kova pari hieman jäätyi kun toinen oli ylivoimainen ja toinen rikkoi kokoajan. Jäähyjä ois voinu puhaltaa toisen mokoman mutta ei peli siihen kaatunut. Hienosti on siniset aloittaneet karsinnat. Nyt kun tuo playoff-peli löydetään niin kaikki on mahdollista. Röyhkeys, itsensä peliin laittaminen ja viimenen kiima tähän lisää. Kovasti onnea vieras turneelle!!

JK. Oli hienoa nähdä kuinka "vanha" faniporukka otti toisiaan kaulasta kiinni ja näin ollen riemu ja ralli oli hallissa valmis. Propsit saa myös Keupan tehoketju eteläpäädystä jotka jaksoivat paukuttaa rumpua väsyneen tiimin hyväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Niklas Nalli olisi oiva kiinnitys maalivahdin tontille tulevalle kaudelle, mikäli Tuukka menetettäisiin. TiHC:n kasvatti kun on, niin voisin kuvitella tämän olevan jopa mahdolista.

Tämä vain ja ainoastaan, jos kävisi niin ikävästi, että Tuukka menetettäisiin.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Keskiviikkona RoKilla on pakkovoiton paikka, jos haluaa säilyttää mahdollisuutensa omissa käsissä. Nyt kysytään tahtoa voittaa muiltakin kuin ykkösketjulta. Ei oikein riitä, että Inkeröinen tekee yhden maalin, koska omissakin voi kilahtaa useamman kerran. Osaahan maaleja tehdä muutkin ketjut, mutta se lopullinen tahto ja huolellisuus ovat puuttuneet. Joukkuepelaaminen ei mielestäni tarvitse muuttua, vaan yksilöiden on pystyttävä ratkaisemaan niistä paikoista joita eteen tulee.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Peukut Rovaniemen valtuustolle. Valtuusto on hyväksynyt yksimielisesti rahoituksen Lappi Areenan laajennukseen. Kolmas jää on käytössä noin vuoden kuluttua. Tämä helpottaa huomattavasti jääaikapulaa Rovaniemellä. Saapas nähdä tuleeko Areenalle joustokaukalo.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Viimeisiä viedään!

Kauden viimeinen vierasottelu on tänään edessä. Lähtökohta peliin on sama kuin aikaisempiin karsinta peleihin, pisteitä tarvitaan. Viime aikoina peli on kulkenut ihan mallikkaasti mutta maalinteko on tökkinyt. Kapea puolustuksen runko on tähän osa syynä, hyökkääjät tekevät valtavan määrän töitä puolustus pelaamiseen ja tämä syö hieman tehoja sitten hyökkäys päässä. HCK pelistä puuttui olennaisia pelaajia kuten sentteri Sainio ja Kokkonen pakistosta mutta näiden taakse ei voida piiloutua vaan limppua on lyötävä pussiin. Tänään pojat lienee kokoonpanossa ja palataan normaali ryhmitykseen. Pakisto on ollut koko kevään niin ohkanen ettei yhtään poissaoloa kestäisi näissä ratkaisu matseissa olla. Vanha ykkönen eli nykyinen kolmonen on pitänyt tasonsa ja jopa hieman nostanut sitä. Maaleja on tullut joka pelissä ja taitaa taikuri olla karsintasarjan pistepörssin piikissä vaikka Keupan miehet mättivätkin Pyryä vastaan valtavan määrän maaleja. Kokkonen kertoi Lapin Kansassa että juonikkuutta hyökkäykseen haetaan vielä treenien kautta ja tänään nähdään onko se tuottanut tulosta. Perus sapluuna pelaamisessa on kunnossa kuhan se viimeinen naksaus maalintekoon löydetään. Uskon Rokin lähtevän tähän peliin kovaa ja alusta asti lyömään painetta Keuruulaisten maalille. Alku on ottelulle tärkeä ja omissakaan ei saisi soida. Maali tai kaksi alkuun niin uskon pelin hiukan vapautuvan ja flow-tila siivittää "keltaiset" voittoon. Fomin-Iivari-Wedman trio on pelattava tänään ehjä peli ja hyökkäys päähän on tehot löydyttävä. Pelkästään Vessen ja Tuukan selkärangalla tätä karsintasarjaa ei hoideta. Väänäsen ja Ilarin ketju pelaa perus peliään ja pitää vastustajan pois maalintekopaikoilta.
Ketjulotto:

Järvelä-Väänänen-Järvitalo
JE-Kokkonen
Fomin-Iivari-Wedman
Laakko-Tuunala
Inkeröinen-Kostamo-Erkkilä
Springare-Tirri
Joona-Sainio-Kemppainen

AM Huumonen
Kankaanranta

Rokin tasaisuus, liike sekä kovempi tahtotila tuo tänään sinisille voiton lukemin 1-4. Viimenen saadaan tyhjiin. Wedman 2, Laakko 1, Erkkilä 1
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Minne on pienempi Kokkonen joutunut kokoonpanosta? Ollut muutaman pelin pois ja on tänäänkin.

Ketjut tänään:

Järvelä-Väänänen-Järvitalo
JE-Kauvosaari
Inkeröinen-Kostamo-Erkkilä
Tuunala-Springare
Fomin-Iivari-Wedman
Laakko-Sutinen
Joona-Sainio-Kemppainen

AM Huumonen
Kankaanranta

Ja lopuksi lopputulos, 2-4, viimeinen tyhjiin. Fomin 2, Springare 1 ja Sainio 1
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Minne on pienempi Kokkonen joutunut kokoonpanosta? Ollut muutaman pelin pois ja on tänäänkin.

Ketjut tänään:

Järvelä-Väänänen-Järvitalo
JE-Kauvosaari
Inkeröinen-Kostamo-Erkkilä
Tuunala-Springare
Fomin-Iivari-Wedman
Laakko-Sutinen
Joona-Sainio-Kemppainen

AM Huumonen
Kankaanranta

Ja lopuksi lopputulos, 2-4, viimeinen tyhjiin. Fomin 2, Springare 1 ja Sainio 1

Onko Kokkonen sitten vieläkin kipeä kun ei pelaa. Itse en ymmärrä miksi Tirri jätetään kokoonpanosta pois ja Sutinen pelaa. Näitä kahta verrattaessa en tiedä yhtään asiaa jossa Tirri olisi Sutista huonompi. Laakon pelaaminen kärsii valtavasti kun Sutinen on parina. Toivottavasti olen väärässä tänään. Suurin alisuorittaja kyllä on kakkonen mutta eiköhän tatsi tänään löydy. Keupallakin pari poissa muttei nimimiehiä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ompa vähän sekavat tunnelmat vaikka kaikki on edelleen mahdollista. Harmittava johtoaseman menettäminen ja lopussa ei sitten saatu edes tyhjään rysään. Jatkoajalla sitten taikurin johdolla värkättiin osuma että pysytään hengissä. Kaksi erää on pelattu kun katsoo katkotilastoja ja laukauksia. Kolmannessa ilmeisesti sitten pakitettiin kun katkotilaston mukaan ihan yhtä päätä, se nähtiin jo kotona suomisarjassa miten käy kun tuolle hyökkäykselle antaa kiekon. Nyt on pari kertaa maksettu oppirahoja ja toivottavasti tämä valmentaa pojat suureen lentoon kotikirnuun lauantaiksi. Keupa-HCK peli näyttää ratkaistaanko paikka Rovaniemellä vai onko Rokin voittaessa ratkaisu vietävä Keravalle. Kaikki sympatiat ja kannustuksen voimat Keuruun pojille että kiinnostaisi vähäkään pelata perjantaina. Toivottavasti edes hiukkasen enemmän väkeä haalautuu huutamaan kuin tänään.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Keuruun koitos

Kirjoittelin tämän saman viestin tuonne otteluketjun puolelle. Alkutiivistyksenä: Roki on silminnähden vahva, mutta maalinteko tökkii, sillä tuohon vauhtiin ei löydy sellaista miestä joka osaisi laittaa mustan reppuun.

Pelin viimeisien sekuntien jäähystä: Erkkilä oli todellakin laittamassa kiekkoa tyhjään maaliin aivan viime sekunneilla. Veto oli lähtemässä oman sini- ja punaviivan välistä, vasemmasta kulmasta. Keupan pelaaja veti hillittömän virvelin Erkkilän kainaloon ja näin täydet kolme pistettä jäi vierailijoilta saamatta.

Ottelun tilastoja en ole nähnyt, mutta istuin sen sijaan paikanpäällä katsomossa. Ottelusta jäi päällimmäisenä mieleen Rokin hillitön luistelu- ja kaksinkamppailuvoima. Keupa oli useaan otteeseen nesteessä Rokin karvauksen kanssa, jota sateli usein takakarvauksen muodossa. Molemmilla oli ottelussa maalipaikkoja, mutta Rokille niitä ilmaantui enemmän. Todella huono viimeistely piti pelin noinkin tiukkana. Huumonen imaisi keupan tasoituksen, muuten mies oli jäätävän varma, tosin mitään pahoja vetoja ei ottelussa juurikaan tullut.

Roki oli vahvistunut silminnähden joka osa-alueella, verraten alkusarjassa näkemääni peliin. Vanhat ketut, kuten Sainio, Järvitalo ja Joona pelasivat hyvin. Fomin ja Iivari olivat täysin pimennossa, kun taas Wedman ja Vesse väläyttelivät aika ajoin mukavasti, vaikka Keupan Heikkinen ja Lahtinen viskelivätkin kavareita useaan otteeseen kuin märkää rättiä Ihme, ettei Vessen pälli palanaut kertaakaan.

Hck:n täytyy pelata Napapiirillä kaikin puolin täydellinen peli, jos se meinaa ottaa matkaansa pistettäkään. Roki saa sellaisen kuudennen kenttäpelaajan lehtereiltä taaksensa, että oksat pois! Ei olisi suurikaan ihme, mikäli Roki juhlisi tänä keväänä nousua Mestikseen.

Go, Roki!
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Fomin ja Iivari olivat täysin pimennossa,...


En tiedä mistä johtuu, mutta kyseisten herrojen peliesitys on ollut mielestäni surkea. Ei sitten minkäänlaista ratkaisukykyä, jota heiltä voisi odottaa. Ehkä molempien pelipaikka on tosiaan Suomisarjassa, valitettavasti.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
En tiedä mistä johtuu, mutta kyseisten herrojen peliesitys on ollut mielestäni surkea. Ei sitten minkäänlaista ratkaisukykyä, jota heiltä voisi odottaa. Ehkä molempien pelipaikka on tosiaan Suomisarjassa, valitettavasti.

Kyllä se ratkaisukyky on siellä olemassa ja varmasti suurin sellainen joukkueesta mutta onnistumisista nämäkin herrat elää. Isoissa otteluissa isot pelaajat astuvat kehiin ja minä ainakin uskon että se onnistuminen sekä yhteis-sävel sieltä löytyy. Täytyy muistaa vielä sekin ettei ko herrat ole pelanneet vielä kymmentä ottelua yhdessä. Ajoittaisia väläyksiä miesten pelistä löytyy mutta hakevat vielä toisiaan. Lauantaina on tarjotalla isoa viittaa jospa se lauantaina purkki aukeaa.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Isoissa otteluissa isot pelaajat astuvat kehiin ja minä ainakin uskon että se onnistuminen sekä yhteis-sävel sieltä löytyy. Täytyy muistaa vielä sekin ettei ko herrat ole pelanneet vielä kymmentä ottelua yhdessä.

Toivon sydämeni pohjasta, että olet oikeassa. Harjoittelun aika ja pelituntuman hakeminen on ohitse. Nyt se vain huomenna on palikat loksahdettava kohdalleen. Enää ei harjoitella, nyt pelataan. Toivottavasti ko herrat ovat sisuuntuneet saamattomuudesta ja näyttävät huomenna meikäläiselle mistä se kana sittenkin pissii, en panisi hanttiin.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Toivon sydämeni pohjasta, että olet oikeassa. Harjoittelun aika ja pelituntuman hakeminen on ohitse. Nyt se vain huomenna on palikat loksahdettava kohdalleen. Enää ei harjoitella, nyt pelataan. Toivottavasti ko herrat ovat sisuuntuneet saamattomuudesta ja näyttävät huomenna meikäläiselle mistä se kana sittenkin pissii, en panisi hanttiin.

Jos yhtään tuskaasi helpottaa niin on hyvin todennäköistä, että Rokille on ensikaudeksi paikka ylempänä jo nykyisellä sijoituksella ;) Vahva huhu erään joukkueen kohdalla Mestis-pelien loppumisesta voimistuvat päivä päivältä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Jos yhtään tuskaasi helpottaa niin on hyvin todennäköistä, että Rokille on ensikaudeksi paikka ylempänä jo nykyisellä sijoituksella ;) Vahva huhu erään joukkueen kohdalla Mestis-pelien loppumisesta voimistuvat päivä päivältä.

Voihan se olla, että erään joukkueen lompakosta on koitkin ulosmitattu. Mutta en luottaisi siihen, että asia varsmistuu ajoissa. Todennäköisintä lienee, että konkurrsi tapahtuu liian lähellä kauden alkua ja kausi pelataan jälleen ns. vajaalukuisena, ja sitten seuraavassa karsinnassa on lisäpaikka. Ensikaudella Mestistä pelata haluavien kannattaa koittaa voittaa menossa olevat karsinnat.
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Jos yhtään tuskaasi helpottaa niin on hyvin todennäköistä, että Rokille on ensikaudeksi paikka ylempänä jo nykyisellä sijoituksella ;) Vahva huhu erään joukkueen kohdalla Mestis-pelien loppumisesta voimistuvat päivä päivältä.

Nuo huhut on mitä on, parempi vaan saavuttaa se paikka pelaamalla, eikä millään "sääli" paikalla, joka varmistuu kesäkuun lopussa. Silloin on turha ottaa mitään paikkaa vastaan, kun ei kerkee saamaan tarpeeksi rahaa kasaan, eikä kunnon pelimanneja, jos niitä tarvitaan. Huomenna/ viimeistään keskiviikkona kun paikka auringossa varmistetaan, niin silloin ei kannata enää odotella kesäpaikkoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös