TV-sarjaketju

  • 2 212 860
  • 9 797

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Olin jostain syystä vältellyt kyseistä sarjaa todella pitkään, mutta kun parisen viikkoa sitten pistin ensimmäisen jakson pyörimään, niin sehän johtikin siihen, että olin kolmen päivän sisällä katsonut kaikki siihen mennessä ilmestyneet jaksot. Vieroitusoireet olivat valtavat, kun uusia jaksoja ei enää ollut saatavilla. Aivan uskomattoman kova sarja kyseessä, eikä omasta mielestäni yksikään jakso ole ollut huono, vaikka jotkut tahot ovat ilmeisesti liiallisesta draamasta valittaneetkin, mitä en kyllä ymmärrä, sillä se draamahan tuossa juuri kiehtoo, eikä niinkään "kävelijöiden" lahtaaminen.

Hyödyit huomattavasti siitä, että sait katsoa toisen kauden yhdessä pötkössä. Tuolloin alkoi kieltämättä välillä jo kyrpimään, kun jaksoja joutui aina sen viikon odottamaan ja sitten tuli monen viikon putkia ettei tarina edennyt senttiäkään. Kauden loppupuoli kuitenkin pelasti sen verran, että mielenkiinto pysyi yllä. Kolmoskausi onkin sitten ollut silkkaa timanttia tähän mennessä, kuten moni onkin todennut.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
American Horror Story on myös päässyt aloittamaan kakkoskautensa. Käsikirjoittajat tekivät sinällään rohkean tempun, että aloittivat 2. kauden ihan uudelta, edellisestä kaudesta riippumattomalta, timelineltä. Toimii huomattavasti paremmin kuin joku teennäisesti kyhätty jatko ykköskauden juonen päälle.

AHS on malliesimerkki sarjasta (tai leffasta) jossa musiikki on valittu onnistuneesti. Esimerkiksi American Horror Story: Asylum - Soundtrack - Dominique - YouTube
 

Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
Kylläpä on TV-sarjojen osalta ollut mahtava syksy! Lähes jokaisen sarjan uusin tuotantokausi iskee napakymppiin, vaikka kuinka olisi edellinen kausi ollut pettymys. Ainoastaan Supernatural ei ole vakuuttanut kasikaudellaan. Neljäs jakso Blair Witch Project tyyliin tehty oli aivan hirveää kuraa, veljesten jäädessä lähes täysin huomiotta. Samalla tyylillä tehdyt ghostfacers-jaksot sentään oli fiksusti kasattu.

Ruusuja ansaitsee ehdottomasti paljon puhetta aiheuttanut TWD. Huikeaa mättöä, eikä paikallaan junnaamisen vaaraa ole ollut. Vankilaan sopeutuminen ei ole aiheuttanut farmityylistä lamaannusta, vaan heti alusta asti on voinut odottaa lähes mitä vain. Kuvernöörin oma kaupunki tuo mahtavaa lisäväriä ja sarja on viimein osoittautunut niiden kehujen arvoisiksi, minkä vuoksi sarjaa ylipäätään aloin seuraamaan.

Toinen erikoismaininta menee Dexterille. Nyt painellaan lujaa ja koko ajan ympyrä lähes sympaattisen verianalysoijan ympärillä kiristyy. Todella mielenkiintoista nähdä, kuka tappaa ja kenet, ja kuinka silmukasta ulos Dexter tällä kertaa vääntäytyy.

Kolmantena sitten ei niin kaikkia kiinnostava tosi-TV tuotos Survivor, jonka edellisvuosien ennalta-arvattavuus loistaa poissaolollaan. Peli on todellakin auki kaikille. Eikä sovi myöskään unohtaa uutta supersankarisarjaa Arrowta, joka keskittyy Oliver Queenin Green Arrow sankarin kostoretkiin.

Kerrankin joka viikko on oikeasti monta jaksoa ohjelmissa, jotka vain on pakko katsoa!
 

rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Maanantaista alkaa kehkeytymään pikkuhiljaa minun lempipäivä. TWD, Boardwalk Empire ja Dexter. Siinä saakin hyvin 3h työpäivästä kulutettua. TWD:tä myös sarjakuvana lukeneena tykkään siitä miten käsikirjoittajat ei vie sarjaa täysin sarjiksen mukaan ja näinollen en oo spoilannu iteltäni sarjaa.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Maanantaista alkaa kehkeytymään pikkuhiljaa minun lempipäivä. TWD, Boardwalk Empire ja Dexter. Siinä saakin hyvin 3h työpäivästä kulutettua. TWD:tä myös sarjakuvana lukeneena tykkään siitä miten käsikirjoittajat ei vie sarjaa täysin sarjiksen mukaan ja näinollen en oo spoilannu iteltäni sarjaa.

Tuohon vielä päälle Homeland, niin eipä ainakaan ole maanantai-iltaisin tekemisen pulaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Nyt jokainen joka pitää laatuviihteestä, eikä TWD:tä ole vielä katsonut, kipin kapin katsomaan!

Nojaa, eipä kolahtanut itselleni. Zombiemaailman rakentaminen on jäänyt puolitiehen, siis nimenomaan se zombie-teoria. Jättäisivät zombien toimintakyvyn ja teoriapohjan mieluummin arvoitukseksi, mikäli katsojille esitetty selitys on tasoa "ala-asteelaisen kynästä". Näyttelijät ovat pääasiassa kehnoja ja draama väljähtänyttä. Täytyy myös sanoa, että sarjan äänimiksaus on tehty aivan harvinaisen huonosti, hirveätä kuraa. Kannattaa siis katsoa mahdollisimman huonoilla kaiuttimilla.

Lavastus on kuitenkin hienonnäköistä, siitä plussaa.

Boardwalk Empire sen sijaan on kyllä nostanut tasoaan entisestään kolmoskaudelle. Harmi, ettei puitteista otettu kaikkea irti alusta lähtien, suosio voisi olla suurempikin.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
TWD:n neljäs jakso juuri katsottu, ja täyttä tykitystä. Ei junnaa tämä kausi paikoillaan. Hurja oli jakso.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eka kausi TWD:ta takana, hieno sarja! Toinen kausi menossa, kiitos vinkistä arvon palstalaiset!
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Katseleekos joku Netflixistä sarjoja? Löytyykö sieltä Boardwalk Empiren ja Walking Deadin kolmannet kaudet? Meni lomamatkan toisen viikon tallennukset pieleen, kun unohdin talviaikaan siirtymisen.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Katseleekos joku Netflixistä sarjoja? Löytyykö sieltä Boardwalk Empiren ja Walking Deadin kolmannet kaudet? Meni lomamatkan toisen viikon tallennukset pieleen, kun unohdin talviaikaan siirtymisen.

Ei tuolla noin uusia sarjoja ole, nuohan tulossa juuri vasta tv:stä. Ellen nyt väärin muista Boarwalkin kauden numeroa. En vielä itse tuota ole ehtinyt aloittaa, mutta katsottua tulee kyllä.

24 menossa Netflixixtä, 3. kautta katson töissä tauoilla ja työmatkoilla, perään sitten 4. ja 5. kaudet.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Minua ärsyttää suunnattomasti Cheekin tapa muuttaa coveroimansa biisin sanat, jotta voi lisätä niihin omista biiseistään tuttuja elementtejä.

Tossa nyt on se ongelma, että nuo tavalliset iskelmät yms. ei oikein toimisi tuossa skenessä ilman tekstien lisäystä. Pirun lyhyiksi jäisi tuo kertsien välinen osuus ja olihan Jare kuitenkin kysynyt kaikilta etukäteen luvan. Normaalisti en tuota skeneä kuuntele lainkaan, mutta yllättävän hyvin se on tuossa toiminut ja mielestäni nuo ovat oikein piristäviä versioita.

Neumann on ollut pieni pettymys myös minulle, joskin Sillanpään Bum Bum Bumin muuttaminen oikeasti kuunneltavaan muotoon kertoo miehellä edelleen olevan selkeää näkemystä ja lahjakkuutta biisien tekemiseen. Laulaminen onkin sitten vähän niin ja näin. Katri Helena on ollut lähinnä turhake, mutta kokonaisuutena tuo on ollut oikein mukavaa seurattavaa, toivottavasti tuleville kausille saadaan kasattua yhtä mielenkiintoinen porukka.
 

rainman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
24 menossa Netflixixtä, 3. kautta katson töissä tauoilla ja työmatkoilla, perään sitten 4. ja 5. kaudet.

Toimiiko tekstitykset sulla ihan normaalisti? Itse aloitin katsomaan toista tuotantokautta mutta yllättäen tekstit katosivat. Kysyin asiaa puhelimitse. Vastasivat, että tekstien kanssa on ollut kyseisen sarjan kanssa ongelmia, ensin ne tulivat kuulemma norjaksi (sitä en itse huomannut) ja ongelmaa korjatessa ne on poistettu kokonaan.

Muiden sarjojen ja leffojen tekstitykset ovat toimineet normaalisti.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Toimiiko tekstitykset sulla ihan normaalisti? Itse aloitin katsomaan toista tuotantokautta mutta yllättäen tekstit katosivat. Kysyin asiaa puhelimitse. Vastasivat, että tekstien kanssa on ollut kyseisen sarjan kanssa ongelmia, ensin ne tulivat kuulemma norjaksi (sitä en itse huomannut) ja ongelmaa korjatessa ne on poistettu kokonaan.

3. kausi katosi valikoimasta yht'äkkiä ja tuon jälkeen tosiaan tuli norjankieliset subit ainoaksi vaihtoehdoksi, sitten subit katosivat ja välillä oli hetken vain englanninkieliset.

Ihme sekoilua, mutta onneksi nyt ei itseäni haittannu yhtään. Sääli niitä, joita tuo sekoilu haittaa.
 

Stemu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Vancouver Canucks
Pakko tulla ylistämään Sons of Anarchyn 5. tuotantokautta sillä onhan se nyt ollut tähän asti aivan naurettavan kova. Ensi viikolla 90 minuutin spessujakso ja varmasti eeppistä tykitystä luvassa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Väittäisin että sunnuntaina oli kyllä The Walking Deadissa todella kova jakso. Melkoinen ylläri pylläri oli taas yhden alusta asti mukana olleen päähenkilön kuolema. Eipä ole noin "rankkaa kamaa" nähty koskaan ennen tv-sarjoissa.

Muuten, saas nähdä selviääkö koskaan, että keitä olivat ne Michonnen kaksi kädetöntä ja hampaatonta "lemmikkiä" - siis miten ja miksi Michonne oli heidät valinnut?

Olen täysin koukussa tähän sarjaan.
 

Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
Missäs vaiheessa näytettiin TWD:ssä Carolin kuolema? Kolme hautaa kaivettiin, mutta omien muistikuvien mukaan Carol vaan häipyi ovesta ulos kun T-Dog jäi pidättelemään kävelijöitä. Missasinko jotain toissa viikon jakson lopusta?
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Missäs vaiheessa näytettiin TWD:ssä Carolin kuolema? Kolme hautaa kaivettiin, mutta omien muistikuvien mukaan Carol vaan häipyi ovesta ulos kun T-Dog jäi pidättelemään kävelijöitä. Missasinko jotain toissa viikon jakson lopusta?

Carolista ei näytetty muuta kuin vankilan käytävän lattialta löytynyt verinen huivi - kaipa se hänen kohtalonsa piti sitten tuosta osata päätellä. T-Dogin isoa ruhoa sen sijaan revittiin, mässytettiin ja maiskutettiin niin perusteellisesti, että hänne kohtalostaan ei ainakaan jäänyt epäselvyyttä.
 

J.Petke

Jäsen
Menipähän Dexterkin sitten taas reisille. Pakko tuoda taas joku akka tuohon vierelle salaisuutta jakamaan. Tää on jo niin nähty. Muutenkin koko edellisen jakson sai ketsella pikakelauksella.
 

rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Väittäisin että sunnuntaina oli kyllä The Walking Deadissa todella kova jakso. Melkoinen ylläri pylläri oli taas yhden alusta asti mukana olleen päähenkilön kuolema. Eipä ole noin "rankkaa kamaa" nähty koskaan ennen tv-sarjoissa.

Muuten, saas nähdä selviääkö koskaan, että keitä olivat ne Michonnen kaksi kädetöntä ja hampaatonta "lemmikkiä" - siis miten ja miksi Michonne oli heidät valinnut?

Olen täysin koukussa tähän sarjaan.

Sarjakuvaa lukeneena yms. triviaa selanneena voin kertoa että:

Michonnen lemmikit ovat hänen entinen poikaystävä ja frendi joilta Michonne katko kädet ja repi alaleuat irti, etteivät ne pääse pureskelemaan tai raapimaan. Ja nämä kaiffarit sitten pitävät muut "kävelijät" loitolla
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
-Liza Minnelli esittää itseään Smashin keväällä nähtävässä jaksossa.

-The Jersey Shoresta tuttu Vinny Guadagnino saa oman talk show'n, The Show with Vinnyn, Vinny haastattelee julkkiksia kotonaan, Vinnyn äiti Paula ja setä Nino ovat myös mukana show'ssa.

-The Voicen kolmas kausi päättyy kaksiosaisena, joulukuun 17. ja 18. päivänä.

-Syfy on tilannut Havenin neljännen, 13-osaisen, kauden, kausi esitetään ensi vuonna.

-24:sta tuttu Mary Lynn Rajskub(Chloe) nähdään tammikuussa The Mentalistin jaksossa, Rajskub esittää kuntoutuksessa olevaa potilasta jonka huonetoveri murhataan.

-HBO:n huhutaan suunnittelevan jo Girlsin kolmatta kautta.

-Ernie Hudson on palkattu ABC:n Last Resort- sarjaan, Hudson esittää sarjassa edustajainhuoneen puhemiestä.

-EastEndersissä näytellyt Rob Kazinsky nähdään True Bloodissa kuudennella kaudella, Kazinsky tulee ilmeisesti olemaan Sookien jonkinlainen rakkauden kohde.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Kyllä! Aivan jäätävää settiä ollut neljä ekaa jaksoa! Huh huh. Pelkäsin toisen kauden jälkeen, että sarja lässähtää totaalisesti, mutta mitä vielä. Mahtavaa kerrassaan!

Walking Deadissahan 2. kauden puolessa välissä sarjan tuottajan/luojan vaihtuminen uuteen mieheen näkyi heti myös puolivälin jälkeisissä jaksoissa. Oletettavasti 2. kauden ensimmäiset jaksot olivat jo pitkälle käsikirjoitettuja ja lukkoon lyötyjä, jolloin vaihdos ei vielä niissä näkynyt kummemmin. Nyt kolmas kausi on tämän ensimmäinen kokonainen ja kyllä on tykki aloitus ollutkin. Huikea tasonnosto jos vertaillaan 2. kauden ensimmäistä kuutta jaksoa.

EDIT: korjataan siis että sarjan luoja Frank Darabont lähti ohjaksista ja uusi mies korvasi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Katson pääasiassa viittä sarjaa tällä hetkellä:

- Big Bang Theory

- Walking Dead

- Once Upon a Time

- Californication (tauolla, palaa tammikuussa ohjelmistoon)

- Game of Thrones (tauolla, palaa VASTA maaliskuussa ohjelmistoon)


Tosta Once Upon a Timestä, että on kyllä jännä sarja. Hirveetä paskaa, mutta jotenkin on saanut koukutettua minut mukaan. Eka kausi varsinkin oli kauheeta *piip*, mutta toinen kausi nyt on tuntunut jo hieman paremmalta. En kyllä ymmärrä, miksi joka jaksoon pitää laittaa jotain rakkaushömpötystä. Toisaalta sarjassa on paljon hyvää toimintaa ja draamaa sekoitettuna.
 

Balrog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Erilliset saarekkeet
-Amerikkalainen TBS-kanava on tilannut pilottijakson "Have I got news for you:n" jenkkiversiosta, uutisvuoto perustuu tuohon formaattiin.

-Muodon vuoksi (Nip/Tuck) sarjasta tuttu Dylan Walsh nähdään myöhemmin toisella kaudella Kosto-sarjassa.

-National Geographic Channel esittää huomenna Sandy-myrskystä kertovan Superstorm 2012 dokumentin.

-Kyle MacLachlan nähdään The Good Wifessa myöhemmin neljännellä kaudella, myös T.R. Knight ja Stockhard Channing nähdään sarjassa myöhemmin kyseisellä kaudella.

-Simpsonit irvailevat Karl Roven sekoilulle Fox Newsissa vaali-iltana, Rove väitti ettei Obamaa voida julistaa Ohion voittajaksi vaikka jopa Fox Newsin asiantuntijat julistivat Obaman voittaneen osavaltion, Bart kirjoittaa koulun liitutaululle, joka jakson alun tapaan, "I will not concede the election till Karl Rove gives me permission" http://www-deadline-com.vimg.net/wp-content/uploads/2012/11/SimpsonsRove__121112162446.jpg

-Michelle Obama on näköjään vaatinut Downtown Abbeyn dvd:t itselleen etuajassa:

It pays to be the first lady ... especially when you're obsessed with "Downton Abbey." According to The Sun, Michelle Obama requested DVDs of the third season -- which has already concluded in the U.K. but doesn't premiere in the U.S. until January -- and her wish was granted. "They were very polite and we were more than happy to sort out some DVDs to send over,” an ITV source told the tabloid. The network's decision to send the DVDs abroad could have something to do with the fact that Mrs. Obama has made her love of the series known and even invited the show's stars Hugh Bonneville and Elizabeth McGovern to the White House. Or, it could be Big-Bird related. President Obama defended PBS -- "Downton's" U.S. broadcast home -- in the first presidential debate of 2012, while his opponent Mitt Romney wasn't quite as gung ho about it.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Väittäisin että sunnuntaina oli kyllä The Walking Deadissa todella kova jakso. Melkoinen ylläri pylläri oli taas yhden alusta asti mukana olleen päähenkilön kuolema. Eipä ole noin "rankkaa kamaa" nähty koskaan ennen tv-sarjoissa.

Muuten, saas nähdä selviääkö koskaan, että keitä olivat ne Michonnen kaksi kädetöntä ja hampaatonta "lemmikkiä" - siis miten ja miksi Michonne oli heidät valinnut?

Olen täysin koukussa tähän sarjaan.

Sama täällä. Kyllä on ollut 3. kausi sellaista menoa, varsinkin tämä viime sunnuntainen, että ihan mykisti minutkin. Sarja on todella taitavasti tehty ja henkilöhahmot ovat saaneet sellaista syvyyttä, että heidän selviytymisensä todella merkitsee sarjaa koko ajan seuranneelle paljon.
Rickin loppuun tullut murtuminen oli siksikin niin raju, kun taustalla oli hänen
pitkään jatkunut kylmä käytös vaimoaan kohtaan johtuen Shane-vainaan kanssa tehdystä syrjähypystä. Hermoja raastanut tilanne ajoi Rickin purkamaan kiukkuaan vaimoonsa, mutta kun hänelle selvisi tämän kolkko kohtalo, näki miten paljon hän tätä oikeasti rakasti. Tässä sen huomaa, ettei tarvita mitään huikeita erikoistehosteita voimakkaimpien tunteiden herättämiseksi jos on näin murhaavan tehokas juoni ja hyvät hahmot sarjassa.

Noista Michonnen "kesytetyistä" zombeista veikkaisin että niiden tehtävänä oli ehkä toimia jonkinmoisena suojakilpenä oikeasti vaarallisia zombeja vastaan. Ehkä vaikutus on sama kuin kauan sitten näytetyssä osassa, jossa pari ryhmän jäsentä pääsi pakenemaan tukalasta tilanteesta kun he möyrivät vainajan suolenpätkissä ja veressä ja sen jälkeen menivät pokkana nilkuttamaan zombieiden sekaan. Ehkä niistä vielä selviää jotain jatkossa.
T-Dogin kävi sitten huonosti, hienosti mies taisteli vielä senkin jälkeen kun hänen pelinsä oli jo pelattu, jäi tosiaan itsellenikin avoimeksi miten Carolin lopulta kävi? Mielestäni on hyvin mahdollista että hän jostakin vielä putkahtaa hengissä esiin.

Lopuksi vielä tuli mieleen veikata, että tuo vankeihin kuulunut musta mies taisi oikealla valinnallaan lunastaa itselleen ja symppiksen oloiselle viiksekkäälle kaverilleen paikan ryhmän uusina jäseninä. Seuraavaa jaksoa odotan suurella jännityksellä, tapetilla on nyt ensisijaisesti se, miten Rick pääsee ylitse vaimonsa menettämisestä, kuinka vauvaa pystytään hoitamaan ja ruokkimaan? Vankilan muonavarastoista tuskin löytyy äidinmaidonvastiketta....
Ja vielä yksi uusi uhka, mitä tapahtuu jos ja kun Merle ja Kuvernööri löytävät ryhmän? Merle on varmasti kostonhimoinen jo sarjan alussa menettämästään kädestä vaikka siitä äijä saa kyllä syyttää vain itseään ja kuvernöörin raakuus tulikin jo kaikille selväksi kun hän teurasti ne sotilaat täysin kylmästi vain aseita ja kalustoa saadakseen. Todella tiukka sarja!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Joskus kun telkkarissa pyöri Prison Break, niin sarjasta tuli nähtyä yhteensä ehkä tunnin verran materiaalia. Nyt on sitten muutaman viikon sisään katsottu niin, että kolmannen kauden levyt pyörii jo pitkällä. On ihan uskomattoman koukuttava sarja kyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös