RoKi 2011–2012

  • 108 304
  • 121

kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Roki saa tänään vastaansa Kovan Ketterän Imatralta, joka väänsi rutiinisuorituksellaan eilen voiton (2-3) varmana kotijoukkueena tunnetusta Junkkareista. Ketterä on sarjataulukossa kaukana kärjestä, mutta se selittyy osin sillä, että joukkue on pelannut vähemmän pelejä kuin muut. Lienee selvää, että Sinisiltä vaaditaan illalla täyttä rosteria ja ehjää suoritusta, jotta pisteet jäävät pohjoiseen.

Uskon, että ottelun ensimmäinen erä näyttelee pelissä suurta roolia. Ketterä on saanut pelituntuman kalajoelta ja vaikka se on kuluttanutkin persusta bussissa kilometrikaupalla, on sillä varmasti lennokas jalka areenan liukkaalla jäällä. Roki on lienee treenannut jonkin verran loman aikana, mutta kuinka on sen kuuluisan pelituntuman laita? Ovatko syömähampaat jo terveiden kirjoissa ja pysytäänkö pois boxista? Odotan maalirikasta peliä, mutta senkin suhteen ollaan illalla viisaampia. Toiveissa on luonnollisesti täydet kolme pistettä sinisten laariin, mikäli aiotaan pysyä kärkikahinoissa mukana.

Niin, ja mikä on Fobban tilanne? Onko mies Kajaanissa pureksimassa tuppia vai lainaako Hokki edelleen äijää Rovaniemelle?

Ei kovin kaukana ole Ketterä kärjestä. Voitto tänään niin on sarjan kakkonen.
Sittenkin peli vähemmän pelattuna kuin esim. Rokilla.

Kyllä kaikki pitää tänään onnistua Rokilla jos mielii pisteet saada. Sitähän me toki toivomme.
 

kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Tulipa mielenkiintoinen lisämauste loppusarjaan, kun Mestis teki päätöksen karsintasarjan kahden parhaan pääsystä Mestikseen keväällä. Kooveen jälkeen kuusi seuraavaa joukkuetta on kolmen pisteen sisällä! Saapa nähdä alkaako jonkinlainen kilpavarustelu ennen siirtorajaa?

Yhden kentällisen joukkue Roki näytti voittaneen Kalajoella joten siltäkin osin jännättävää vielä riittää. Josko päästäisiin vaikka karsimaan. Tosin ei taida Roki täyttää taloudellisia kriteereitä vaikka nousumunkki kävisikin. No, ensin olisi selvittävä sinne karsintaan...
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
RoKi saa sunnuntaiksi Bernardin SaiPasta tilkitsemään maalia. SaiPan kotisivujen uutinen asiasta. Lisäksi liiton vahvistamattomien siirtojen listalta bongattu Markus Mäkinen viikonlopun mittaiselle lainapestille TuTosta Rokiin.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
RoKi saa sunnuntaiksi Bernardin SaiPasta tilkitsemään maalia. SaiPan kotisivujen uutinen asiasta. Lisäksi liiton vahvistamattomien siirtojen listalta bongattu Markus Mäkinen viikonlopun mittaiselle lainapestille TuTosta Rokiin.

Yleensä jos RoKi saa liigasta pelaajia, niin voisi suoraan alkaa tuulettamaan, mutta ihmeellistä kyllä tämän veskarin lainaaminen ei nyt mitään hirveitä hurraa huutoja saa meikäläisessä aikaan. Toivottavasti kaveri todistaa minun olleen väärässä, mutta yhden pelin laina on oikeutettu vain mikäli toinen omista veskareista ei pääse reissuun. Maalivahtipeli on viime aikoina toiminut erinomaisesti.

Toisaalta Mäkisen paluu vaikkakin vaan kolmen pelin ajaksi on todella tervetullut asia. Peukut pystyyn, että tulee pohjoiseen loppukaudeksi. 6 pistettä tästä kiertueesta ja ollaan vielä mukana karsintataistelussa, muussa tapauksessa voidaan alkaa keskittyä ensi kauteen.
 

kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Yleensä jos RoKi saa liigasta pelaajia, niin voisi suoraan alkaa tuulettamaan, mutta ihmeellistä kyllä tämän veskarin lainaaminen ei nyt mitään hirveitä hurraa huutoja saa meikäläisessä aikaan. Toivottavasti kaveri todistaa minun olleen väärässä, mutta yhden pelin laina on oikeutettu vain mikäli toinen omista veskareista ei pääse reissuun. Maalivahtipeli on viime aikoina toiminut erinomaisesti. .


Samaa mieltä. Maalivahtipeli on toiminut niin hyvin kuin sen voi odottaa toimivan näillä miehillä. Toivottavasti tässä nyt ei ole pelkästään kyse siitä, että Kallioniemien omalla seuralla on tarve saada pojalle peliaikaa...
Kallioniemi Rokin sivuilla: ”Meillä on edessämme rankka kolmen ottelun viikonloppu, joten tarvitsimme hieman apuja. Toisaalta Bernard tarvitsee peliaikaa ja hän halusi tulla RoKin mukaan Tuusulaan, kun mahdollisuutta tarjottiin”,
Kuka tarvitsi ja kuka tarjosi? Valitettavasti olen hieman skeptinen Kallioniemen touhuun ja sitoutumiseen Rokiin.

Mutta- mielelläni olen väärässä ja poika pelaa kaksi nollapeliä ja kolmannenkin pelastaa Rokille...


Mäkisen tulo on varmasti hyvä asia ja tuo toivottavasti rauhallisuutta alakertaan. Yhtä enenmpää ei viikonloppuna kestä hävitä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Sinällään on tulevaisuutta ajatellen hyvä, että Kallioniemen kautta on mahdollista saada kohtuu tasokkaita pelaajia lainaan paikkaamaan vaikka loukkaantumisia. Tällä kaudella olisi erinomainen mahdollisuus nousta - teoriassa. Käytännössä RoKin talous ei ole Mestiskunnossa. Mutta mikäli jatkossa talous vahvistuu ja tämä yhteys säilyy, niin nousumahdollisuudet paranevat.
 

Jamppa75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viraskorven Pojat
Onkohan Rovaniemen pojilla tönkköjalat pelin alussa, peli Imatralla viivästynyt tunnilla vierailijoiden bussiongelmien vuoksi.
 

kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Makia voitto, oli jalat tönkössä eli ei !
 

kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
Hattua täytyy nostaa tuolle porukalle, ei muuta voi sanoa! 40 sekuntia erotti tänään kolmen pisteen voitosta.

Olen aikaisemminkin sanonut, että en ymmärrä tätä maalivahtien sosiaalipeluutusta. Jos voittaneella mokella, eli Pirttisellä, ei ollut mitään vaivoja, en todellakaan ymmärrä Ruokasen maalissa oloa tällaisessa pelissä. Pirttisen torjuntaprosentti yli 91, Ruokasella 88 ja risat. Ja kolmas maalivahti vielä käytettävissä huomiseen peliin. Näissä peleissä ei mielestäni enää kannattaisi kokeilla.
En tiedä mitä mietti Väihkönen?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllä voi taas olla ylpeä oman kylän joukkueesta toisella etelän-turneella. Viis pistettä oli allekirjoittaneen harrastoive tuolta reissulta mutta pojat toivat 7 pistettä. On hienoa myös nähdä Väihkösen onnistuminen koska vaikka sarja on vasta reilun puolen niin onhan joukkue ylittänyt jokaisen odotukset jo nytten ja peli tuntuu vaan paranevan, ainakin voittojen valossa. Moni epäili kauden alussa Väihkösen onnistumista ja olen syyllistynyt siihen itsekkin mutta hän on näyttänyt että homma toimii. Jotain lapsuksia on kotiotteluissakin nähty mutta virheistä mies ottaa opiksi. Hieman harmittaa silti tuo HCK tappio rankkareissa, varsinkin kun monen suusta kuultu tasoitus maali oli ollut vähintään kyseenalainen mutta se siitä, ei voi sanoa enempää kun ei nähnyt. Seuraavaksi on sitten kotipelejä jotka pitää hoitaa samanlaisella asenteella kuin vieras pelit. Kovimmat vastustajat on Lappi Areenalla jo nähty mutta tässä tasaisessa sarjassa ei ole ylimielisyyteen varaa. Pelillisesti tarvitaan huippua joka matsissa mikäli karsintoihin mielitään, sehän on joukkueen tavoite. Jokainen sininen tuo kotimatseihin pari kaveria mukana, Rovaniemellä on nostetta kiekkoon se on varma. Lauantaina sitten sankoin joukoin RuRy:n tahdittamana pohjaalaasteen kaatoon! KiiponROKIN!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hieman harmittaa silti tuo HCK tappio rankkareissa, varsinkin kun monen suusta kuultu tasoitus maali oli ollut vähintään kyseenalainen mutta se siitä, ei voi sanoa enempää kun ei nähnyt. !

Tasoituksessa ei ollut mitään kyseenalaista, vaan pelattiin täysin tasapuolisesti kahta viimeistä minuutista, jossa tuomarin linja näemmä oli se, että vain jos tulee verta kentälle niin vihelletään.

Pelin kyseenalaisin tuomio oli rankkari, tämä tullaan näkemään myöhemmin TV:stä tod. näk. Ottaen huomioon tuomarin perseilyt puolin ja toisin, jos olen täysin objektiivinen niin tulos oli täysin oikeutettu. Jos pikkuisen vedän kotiinpäin, olisi 3 pistettä kyllä kuulunut HCK:lle, sillä ekan erän jälkeen RoKi oli aika jäässä, eikä tasakentällisillä omin avuin pystynyt haastamaan HCK:ta. Mutta se ylivoima. Oli ehkä kauden upeinta yv-pelaamista mitä olen tällä kaudella nähnyt. Siinä RoKi oli täysin suvereeni. Siksi hieman harmittaa että hieman heppoisesti välillä HCK:n kavereille jäähyjä vihellettiin.

Karsintasarjassa ehkä sitten revanssi, vaikkakin luulen että KeuPa ottaa kolmannen paikan.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Mutta se ylivoima. Oli ehkä kauden upeinta yv-pelaamista mitä olen tällä kaudella nähnyt. Siinä RoKi oli täysin suvereeni.

Onpa hienoa kuulla, että Rokin ajoittain tällä kaudella surkeaksikin luonnehdittu ylivoima on toiminut tai ainakin näyttänyt upealta, sillä luonnollisesti juuri erikoispelaaminen tulee näyttelemään ratkaisevaa roolia jaettaessa pisteitä tiellä karsintaan.

Karsintasarjassa ehkä sitten revanssi, vaikkakin luulen että KeuPa ottaa kolmannen paikan.

Toivotaan, että revanssi järjestyy!

Sarja on vielä nuori ja jopa tämänhetkinen kolmen kärki voi tippua kokonaisuudessaan pysyvästi viivan alapuolelle. KeuPa on kyllä vahva, mutta näkisin joukkueen mahdollisuuksien kaatuvan tällä hetkellä heikkoon ylivoimapeliin ja haavoittuvaiseen puolustukseen sekä ei niin varmaan maalivahtitoimintaan. Toki potentiaalia on paljon, mutta saadaanko se esille ratkaisevilla hetkillä, kun nousuhalutkin ovat luultavasti aika vähissä.
 

kma12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sisukkaat peräkylien seurat
RoKi - S-kiekko

Roki otti eilen rutiinivoiton S-kiekosta pelissä, joka oli pakko voittaa. Tosiasiassa kotijoukkueelle riitti perussuoritus, kyllä tasoero näillä joukkueilla oli sen verran selvä. Tuolla kommentilla en ota mitään pois vierailijalta, joka pelasi yritteliäästi ja saikin pelin loppupuolella Rokin ajoittain paniikin partaalle, sen alkaessa lepsuilla tilanteissa.
Ilahduttavaa oli Kemppaisen ja Laakon pirteät peliesitykset, joille vastustajan taso antoi ylimääräistäkin näyttävyyttä.
Huolestuttavaa oli tuo yllämainittu lepsuilu pelin loppuvaiheilla. Sitä ei enää loppupeleissä kestä tapahtua.
Parhaimmillaan Roki oli ylivoimainen ja esti S-kiekon lähdöt omasta päästä niin, että joukkue joutui seisomaan pitkät ajat maalin takana pakki-pakki syötöjä pallotellen.
Paljon riippuu seuraavasta vieraskierroksesta. Taas kerran.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
RoKi on tehnyt pitkäaikaisen ja toimitusjohtajan mukaan merkittävän yhteistyösopimuksen Napapiirin betonin kanssa. Sopimus on ensimmäinen merkittävä yhteistyösopimus saaneeraukseen joutumisen jälkeen, ja on selkeä signaali siitä, että seura pääsee kuin pääseekin takaisin jaloilleen. Kovimmat tavoitteet on ladattu ensi kauteen, mutta tätäkin kautta on vielä jäljellä. Alkaako viimeinkin näyttämään vähän valoisammalta?
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Olisi hieno juttu että alkaisi siellä jo helpottamaan. Tosin vaatii vain tarkkaa taloudenpitoa jatkossakin ettei ihan ylilyönteihin sorruta, vaikka tilaisuus saattaa houkuttaa.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
RoKi on tehnyt pitkäaikaisen ja toimitusjohtajan mukaan merkittävän yhteistyösopimuksen Napapiirin betonin kanssa. Sopimus on ensimmäinen merkittävä yhteistyösopimus saaneeraukseen joutumisen jälkeen, ja on selkeä signaali siitä, että seura pääsee kuin pääseekin takaisin jaloilleen. Kovimmat tavoitteet on ladattu ensi kauteen, mutta tätäkin kautta on vielä jäljellä. Alkaako viimeinkin näyttämään vähän valoisammalta?

Kuulostaa hyvältä! Toivotaan, että ketsuppipullo aukesi ja myös muut merkittävät tukijat astuvat koko Lapin ykkösjoukkueen taakse. Tämänkaltaista uutista hieman ounastelinkin, paljastihan toimitusjohtaja jo aiemmin suuntaviivoja, joiden mukaan tällä kaudella ei ole syytä painaa jarrua hyökkäyspäässä, ajatellen mestiskarsintoja. Tämä sopimusuutinen (kiitos Napapiirin betoni!) on hyvä signaali siinäkin mielessä, että nyt voidaan aloittaa kartoittamaan ensi kauden joukkuetta ja muita kuvioita jo hyvissä ajoin. Saneeraus -sana ja pohjaton kassa lienee pitäneet tällä kaudella tulijapuolen rosterissa minimissään, mutta ensi syksynä on toivottavasti toinen meininki, tosin maltillinen sellainen.

Niin, tietenkin täytyy kiittää Lappeenrannassa etänä Rokin tj:n tehtävää hoitavaa Teemu Kallioniemeä. Jatka Teemu samaan malliin, niin saat koko Lapin taaksesi!

Roki lähtee viikonloppuna elintärkeälle vierasreissulle, jossa se kohtaa KeuPa:n, KooVee:n ja S-kiekon. Lienee selvää, että vain voitot kelpaavat sinisille. Kuulin myös, että kiertueella olisi mukana rumpuryhmän jäsenistöä ja muita faneja. Toivottavasti huhut pitävät paikkansa ja peleissä kuullaan kuudennen kenttäpelaajan kannustusta vanhaan tapaan. Itsekin vääntäydyn johonkin näistä kolmesta pelistä ja toivon näkeväni parasta rokia, joka voisi olla vielä piirun verran parempaa kuin Forssan kaatojuhlissa. Kykyjenmukainen Roki haalii varmasti tulevalta reissulta 6-9 pistettä!
 

Karpaasi_

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Jäi harmilliseti Rokin peli tällä kaudella keravalla näkemättä, mutta kävipä tuuri, nimittäin lauantaina satutaan olemaan nääsvillessä ja veri vetää haka kakkoseen :D
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Onnittelut toimistolle ja koko seuralle ensimmäisestä merkittävästä yhteistyösopimuksesta tämän pari vuotta kestäneen talouskurimuksen jälkeen. Nyt voi vain toivoa, että alueen muut yrittäjät seuraavat esimerkkiä ja lähtevät mukaan tukemaan koko Lapin potentiaalisinta urheiluseuraa yleisömäärissä mitattuna. Lapin taloudellinen tilanne on kokonaisuudessaan todella haastava, mutta RoKin toivoisi ottaneen opiksi virheistään ja satsaavan kestävän toimintamallin rakentamiseen. Kannattajana tietenkin toivoisin, että jollain aikavälillä tämä pitäisi sisällään Mestiksessä pelaamisen, mutta sinne pitää mielestäni päästä suurimmilta osin omilla resursseilla eli ei lainarahalla. Tämän takia pidän ensiarvoisen tärkeänä, että junioripuolen kehitystä jatketaan ja parin viime vuoden aikana saatujen tulosten päälle rakennetaan kestävää junioripohjaa, joka tuottaa edustusjoukkueelle pelaajia vuodesta toiseen.

Tämän viikonlopun pelit ovat kuluvan kauden osalta ratkaisevia ja uskoa on siihen, että kuusi pistettä sieltä etelästä tulee ainakin mukaan, mutta suuremmassa mittakaavassa tämä joukkue on osoittanut todella isoa sydäntä ja taistelua koko seuran tulevaisuuden puolesta tämän kauden esityksillään. Siitä iso kiitos sinne pukukoppiin, mutta myös johtoportaaseen, joka on varmasti tehnyt haastavassa tilanteessa parhaansa. Kokonaisuutena tämän kertainen kappale RoKin taloustaistelusta seuran värikkäässä historiassa on tulossa päätökseen. Juhlitaanko sitä Mestiskarsinnoissa vai aikaisemmin alkavalla kesälomalla jää nähtäväksi. Eniten toivoisin kuitenkin sitä, että seuran talouden hoidossa tehdyistä virheistä otettaisiin lopullisesti opiksi, jotta RoKin olemassaolo ei olisi enää koskaan tässä mielessä uhattuna.

Onnea sinisillle Keuruun, Tampereen ja Seinäjoen keikalle!
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Kausi päättyi ensimmäistä kertaa neljään vuoteen ennen karsintoja, mutta siitä huolimatta sitä voi kutsua monella yllätodetulla tapaa menestykseksi. Ehkä on tosiaan välillä parempi olla karsintojen ulkopuolellakin, jotta ihmiset eivät liiaksi totu siihen että niistä suuremmista panoksista pääsee pelaamaan joka kevät. Ainakin henkilökohtaisesti on hyvä antaa pumpulle lepovuoro tänä keväänä ettei tarvitse sydän syrjällä jännittää karsintapelejä vaikka ne hienoja ovatkin.

Täytyy toivoa että ensi kauden kuviot selviävät tällä kertaa aikaisemmassa vaiheessa kuin parina viime vuotena ja pääsemme kannattajina jännittämään joukkueen kokoamista hyvissä ajoin ennen ensi syksyä. RoKin tulevaisuus ainakin vaikuttaa paremmalta kuin vuosikausiin.

Kiitokset taas palstaveljille ja -siskoille kirjoituksista ja keskusteluun osallistumisesta tässä ketjussa menneellä kaudella!!!
 

Teukka Teräs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät Rangers
RoKilla vain yksi tavoite: Nousu Mestikseen ensi keväänä

Tällainen tiedote löytyy Rokin sivuilta. Parasta uutisessa oli, että Hannu Erkkilä oli tehnyt Rokin kanssa peräti kolmen vuoden sopimuksen. Tämän lisäksi sopimuksia löytyy ensi kaudeksi 7kpl.
 

Karpaasi_

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tänään areenalla try-outilla Rokiin ens kaudeksi pari joukkueellista miehiä Norjasta ja Suomesta :D Menkäähän paikalliset kalasteleen nimiä papereihin :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös