Muiden maiden maajoukkueet

  • 157 360
  • 483

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Eli päätin avata tällaisen ketjun, sillä tietääkseni Jatkiksessa ei ole yhtään ketjua, jossa voisi puhua ympäri vuoden muiden maiden maajoukkueiden edesottamuksista ja tekemisistä yleensä. Otsikko sinänsä on laadultaan surkea, mutta kun en keksinyt niin tuollainen hölmöltä kuulostavahan siitä tuli. Saa toki ehdottaa parempaa nimeä ketjulle.

Tarkoituksena siis yksinkertaisesti keskustella muiden maiden maajoukkueista (kuulostaa edelleen typerältä).

Itseäni on valtavasti alkanut kiinnostaa kyseessä oleva aihe. Olen alkanut innolla seuraamaan mm. pienten jääkiekkomaiden tekemisiä. Jääkiekon MM-kisatkin ovat 100 päivän päässä, joten keskustelua varmasti riittää myös ennen kisoja ja niiden jälkeen, näin uumoilisin.

Pitemmittä puheitta, olkaa hyvät!
 
Suosikkijoukkue
Slovenia & muut sympaattiset
Ja minä kun olin jo avaamassa aiheen Slovenian jääkiekosta... Tämän kerran nöyrryn ja myönnän alppimaan juuri ja juuri "muuksi maaksi". Sitten itse asian pariin.

Viime vuoden mm-kisoja aktiivisesti seuranneet saattavat muistaa Slovenian pirteät otteet. Parasta kiekkoa koskaan pelanneet sloveenit joutuivat kuitenkin taas tippumaan b-sarjaan, josta noin kolmen kuukauden kuluttua voimme odottaa nousua innokkaan kotiyleisön edessä Ljubljanassa.
Tietyistä vaikeuksista huolimatta maan kiekko on taas vuoden verran kehittyneempi ja parempi. MM-kisoissa onnistuneet pelaajat pääsivät joukolla kokeilemaan ympäri eurooppaa ja tehot ovat olleet varsin maukkaita. Myös junnujoukkueet ovat esiintyneet edukseen.. viime vuonna molemmat ikäluokat jäivät pisteen päähän noususta a-sarjaan ja tänäkin vuonna alle parikymppiset taistelivat tasavahvasti muunmuassa v-venäjän kanssa.
Kehitystä on siis pelaajarintamalla tapahtunut, mutta maan pitkäaikaisin ykkösseura, legendaarinen Acroni Jesenice kamppailee tällä hetkellä vaikeuksien kanssa. Talous kusee ja kentällä ei onnistuta.. joukkue majailee itävallan ebel-ligan jumbosijalla. Toisaalta Ljubljana pelaa aivan mukiinmenevästi ja Slovenian omassa liigassa maan toiseksi suurimman kaupungin Mariborin joukkue menestyy hyvin ja kasvaa koko ajan niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.

Siinä oma arvioni yleisestä tilanteesta pähkinänkuoressa.. seuraavaksi siirrymme osa-alueeseen jota lukijat ovat odottaneet täristen: Pelaajiin.

Anze Kopitar
-Tuskin kaipaa esittelyjä. Slovenian kiekon terävin kärki. Ilmeisesti NHL-tason ykkössentteri. Toisaalta viime vuoden kisoissa havaittiin, että Slovenia kykenee laadukkaisiin suorituksiin ilman Kopitariakin.

Jan Mursak
-Myöskin nykyään monelle tuttu Detroitin organisaatiossa eläimellisesti luisteleva laituri. Alkukausikausihan meni pilalle nilkkavamman takia, mutta nyt on takaisin askissa ja toivon hänelle peliaikaa.

Ziga Jeglic, Rok Ticar ja Robert Sabolic
Viime kaudella Jesenicessä murhaavaa jälkeä tehnyt nuori hyökkäyskolmikko hurmasi koko kiekkoilevan maailman otteillaan MM-kisoissa.. tai ehkä ei. Joka tapauksessa Jeglicin ja Sabolicin tiet veivät allsvenskanin Södertäljeen ja Ticar luistelee Saksassa Krefeldin riveissä. Peliaikaa on tullut jokaiselle ja pistetahti on noin 0,3 pistettä per peli. En tiedä onko allsvenskan kovempi liiga kuin Itävallan EBEL, joten jätän väittelyn nimimerkeille, jotka nauttivat omien liigojensa ylistämisestä.

Blaz Gregorc, Ziga Pavlin Ja Mitja Robar
Puolustajakolmikon tie vei niinikään Ruotsin Allsvenskaniin. Nuori Gregorc täydentää Södertäljen sloveenikolmikon, Pavlin puolustaa Troja-Ljungbyn joukkuessa ja Robarin kärsimystie vei hänet Ruotsin ja Suomen kautta Ticarin kaveriksi Saksan Krefeldiin. Erityisesti isokokoinen Ziga Pavlin on onnistunut mainiosti. Puolustavalta puolustajalta tehot 9+11 reilussa 30 pelissä ei ole lainkaan huono. Robaria tuskin moni lukkofani muistelee ilolla, mutta Saksassa taso on miehelle sopiva ja mies saa vihdoin tarvittavaa vastuuta.

Robert Kristan

Itävallan liigaa Zagrebissa pelaava maajoukkueen selkeä ykkösvahti jatkaa tasollaan ollen vaatimattomasti liigan paras maalivahti. Ei muuta.

David Rodman
Ensimmäistä kauttaan pitkään aikaan ilman veljeään Marcelia pelaava laituri on noussut allsvenskanin oskarshamnin ykköshyökkääjien joukkoon. 38 peliä ja tehot 10+17 kertovat hyvää tästä Jesenicen kasvatista.

Vaikka pieni kiekkomaa onkin niin Sloveniassa on monia pelaajia, joista löytyisi vielä kirjoitettavaa. Toivottavasti tämä pintaraapaisu kiinnosti edes jotakuta ja odotan innolla analyysiä muistakin "muista maista".
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Samma här. Siksi kysyisinkin, mistä pystyisi seuraamaan B- tai C-divisioonan MM-kisoja?

Tätä itsekin tiedustelin Maajoukkueet-osion "Nettilähetykset"-ketjussa. Mutta eipä ole vastausta kuulunut. Kuvittelisin, että jostain nettistriimeistä noita pitäisi löytyä. Jostain kumman syystä minua on alkanut kiinnostamaan myös nuo divarikisat. Ainakin ykkösdivisioonan kisat haluaisin jostain katsella. Ihme juttu kyllä, en tiedä mikä noissa kiinnostaa, mutta itse olen innoissani. Ja kun olen kammiossani näitä asioita yleisellä tasolla pohdiskellut, olen tullut siihen tulokseen, että MM-kisakulta A-sarjassa on todella aliarvostettu asia näissä isoissa jääkiekkomaissa. Jääkiekkokin on tietääkseni tosi iso juttu esimerkiksi Sloveniassa, josta Jäähykuningas tuossa laittoikin kiintoisaa viestiä.

Joten jos jollain tietoa löytyy niin pari kiinnostunutta on ilmaisseet mielenkiintonsa asiaan!
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Kuvittelisin, että jostain nettistriimeistä noita pitäisi löytyä.

Itse olen viime vuosina katsellut 1- ja 2 -divarikisoja streameilta. Kyllähän niitä silloin löytää ottelukohtaisesti. Esimerkiksi viime keväänä näkyi lähes kaikki Viron ja Liettuan ottelut, jotka streamattiin paikallisen ViaSatin läheyksistä. Vuonna 2006 taidettiin kolmosdivarin kisoistakin näyttää kaikki ottelut IIHF:n nettisivujen kautta. Tuossa ennen joulua katselin Viron ja Romanian kohtaamista U20 kakkosdivarissa. Ottelun näytti Tallinnan kanava, joka pyöri myös kanavan nettisivulla. Nykyisin monet Euro Ice Hockey Challengen (EHT vastine) ottelutkin näkyvät oman nettiyhteyden kautta.

Jostain kumman syystä minua on alkanut kiinnostamaan myös nuo divarikisat

Minua on kiinnostanut jo 20 vuotta. Nettiaikana pelaajien ja joukkueiden seuraaminen on todella helppoa. 90-luvulla kokoonpanoja sai selville ehkä seuraavana vuonna ilmestyvästä Jääkiekkokirjasta.

Ja kun olen kammiossani näitä asioita yleisellä tasolla pohdiskellut, olen tullut siihen tulokseen, että MM-kisakulta A-sarjassa on todella aliarvostettu asia näissä isoissa jääkiekkomaissa.

Näinhän se on. Vuoden 1995 jälkeen olen huomannut olevana useamman pienen ja kehittyvän jääkiekkomaan puolella, vaikka ne pelaisivat Suomea vastaan. Olen kasvanut ajassa jolloin MM-kisoissa oli vain 8 maata. Tuolloin pelattiin tärkeitä otteluja heti ensimmäisestä pelistä lähtien.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Slovenia on ylipäätään ihmemaa palloilulajien maailmankartalla. Maa tuntuu pääsevän arvokisoihin lajissa kuin lajissa, vaikka asukkaita maassa ei kummoisesti olekaan. Ilmeisesti kaikki siellä urheilevat työkseen..?
I-divaripelien lähetyksiä olen minäkin katsellut satunnaisesti löytyneinä striimeinä. Viihdyttäviä ovat pelit, etenkin jotka pelataan kiekkohulluissa maissa, kuten Unkari, Slovenia tai Liettua.
 
Suosikkijoukkue
Slovenia & muut sympaattiset
Slovenia on ylipäätään ihmemaa palloilulajien maailmankartalla. Maa tuntuu pääsevän arvokisoihin lajissa kuin lajissa, vaikka asukkaita maassa ei kummoisesti olekaan. Ilmeisesti kaikki siellä urheilevat työkseen..?

Pari paikallista tuttuani eivät ole ainakaan ilmoittaneet olevansa ammattiurheilijoita, mutta never know;). Mututuntumalla sanoisin että Slovenian yllättävänkin hyvä menestys joukkuelajeissa johtuu nöyrästä, mutta kunnianhimoisesta asenteesta. Oma potentiaali tiedetään ja etenkin tärkeissä paikoissa siitä saadaan kaikki irti. Yleisestikin uskoisin että mentaalipuoli on porukoilla kohdillaan.. ja miksi ei olisi, kun joukkueet ovat enemmän tai vähemmän laadukkaita, mutta ennakkosuosikin paineet ovat harvoin riesana.

Jaws kyseli kiekon suosiosta Sloveniassa, mutta jalkapallo ja koripallo ovat yleisellä tasolla suositumpia. Maan sisäinen jääkiekkokulttuuri elää Olimpija Ljubljanan sekä Acroni Jesenicen välisestä derbystä ja siitä että joukkueet pelaavat astetta kovemmassa Itävallan liigassa. Joukkueistä jälkimmäisenä mainittu on kotoisin Itävallan rajaa lähellä sijaitsevasta (ankean oloisesta) metalliteollisuuskaupungista, jossa leipää ja sirkushuveja ei ole aivan joka sormelle. Täten Jugoslavian aikana maan parhaaksi noussut joukkue on saanut pikkukaupungin väestöstä itselleen fanaatisista fanaattisimman fanipohjan.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Samma här. Siksi kysyisinkin, mistä pystyisi seuraamaan B- tai C-divisioonan MM-kisoja?

Viime vuoden III-divarin kisoista Etelä-Afrikan lähetettiin jokainen peli IIHF:n nettisivujen streamilta ilmaiseksi. Kuvanlaatu oli ihan mukiinmenevä, joskin vähän pätki. Uusintoja ei tullut, mutta muuten ihan hauskaa seurattavaa oli. Tämän vuoden Internetlähetyksistä ei ole tietoa.
Kreikan joukkueen otteita tuli seurattua, mutta valitettavasti siellä perseiltiin koko maajoukkuetoiminnan kanssa sillä tavoin että jengi oli ihan paska ja otti pataan jokaisessa matsissa lähes 20 maalin erolla..

Saa nähdä mitä tämän vuoden kisoissa Turkissa käy. Saako Kreikka tällä kertaa jalkeille joukkueen, joka koostuu oikeasti parhaimmista pelaajista.
Muut maat turnauksessa Kreikan ja isäntämaan lisäksi ovat paluun MM-tasolle tekevä sympaattinen Pohjois-Korea, syvällä pohjalla tarpova Irlanti, viime vuonna kisat väliin jättänyt Mongolia sekä Kapkaupungissa kaikille muille paitsi Kreikalle hävinnyt Luxemburg.

Kaikki joukkueet ovat enemmän tai vähemmän pohjasakkaa eikä viime vuoden Etelä-Afrikan ja Israelin kaltaista dominointia nähtäne. Odotettavissa tasaisia matseja.
Hienoa olisi nähdä taas Kreikan joukkueen saalistavan mitalit ja siihen on täydet mahdollisuudet jos kunnon joukkue saadaan kasaan.
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Yllättäen jääkiekko on nousussa muutamissa pienemmissä jääkiekkomaissa. Norja ja etenkin Tanska ovat nostaneet tasoaan huimasti viime vuosien saatossa. Kiinnostusta on myös ilmeisesti yleisönkin puolelta. Unkarissa tunnutaan elävän myös jonkinlaisen kiekkovillityksen aikaa. Maajoukkueen peleissä täydet hallit ja innokas yleisö.

Ranskalla näyttäisi asiat olevan tällä hetkellä mallillaan. Moni pelaaja hankkii patonkinrahansa laadukkaissa kiekkosarjoissa Ruotsissa ja Suomessa. Suomen maalta tuttujahan ovat Charles Bertrand ja Yohan Auvitu (Johan Aivittu). Myös Nicolas Besch on tuttu nimi Mestiksen puolelta. Tällä hetkellä ranskalaisten suurin nimi lienee NHL-läpimurtoa Ottawassa yrittävä Stéphane Da Costa. Ranska saa varsin mukavan oloisen nipun kevään MM-kisoihin kasaan, jos vaan kaikki pysyvät ehjinä ja pääsevät maajoukkueen mukaan. Ranskassa olosuhteet ovat sinänsä kohtuulliset, sillä maasta löytyy yllättävän paljon jäähalleja, joskin suurin osa niistä lienee melkoisia rotteloita. Pelaajamassaakin on jonkin verran. Laji ei suureksi hämmästykseksi nauti kovinkaan suurta suosiota Ranskassa, joten raha on tiukilla. Maasta löytyisi kyllä potentiaalia, mutta se vaatisi rahallista panostusta, joka menee nyt jalkapalloon, rugbyyn ynnä muuhun.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ranskalla näyttäisi asiat olevan tällä hetkellä mallillaan.

Sinänsä kyllä ainakin hyvin mallillaan, että kun tarkkaillaan aiempien vuosien menestystä arvokisoissa, niin Ranska on useimmiten ollut yksi suurimmista heittopusseista, mutta on pienessä nousussa. Ranskahan oli pitkään divisioonassa, mutta on nyt vakiinnuttanut paikkansa A-sarjassa. Ranska osallistuu tämän vuoden kisoissa jo viidettä kertaa perättäin ylimmän tason MM-kisoihin.

Sen lisäksi että paikka ylhäällä on vakiintunut, on myös tullut aiempien murskatappioiden sijaan hyviäkin tuloksia. Esimerkiksi Slovakian kisoissa tulleet tulokset Valko-Venäjää (2-1 jatkoaikavoitto) ja Sveitsiä (1-0 jatkoaikatappio) vastaan kertovat kehityksestä. Poislukien Kanada-peli, kisat menivät siis paremmin kuin ennen. Uumoilisin, että paikka ylhäällä on taattu myös tämän kevään jälkeen, sillä en millään jaksa uskoa siihen, että Ranska kämmäisi Kazakstania vastaan.

Edit: Mainitaan nyt sekin vielä, että Ranskan tärkeimmät kulmakivet lienevät Stephane Da Costa sekä Cristobal Huet. Jos nämä miehet saadaan raahattua kisoihin, pitäisin ensi vuoden kisapaikkaa selvyytenä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Dinamo Minskin kanadalaispelaajat Geoff Platt, Charles Linglet ja Kevin Lalande ovat saaneet Valko-Venäjän kansalaisuuden ja voivat IIHF:n sääntöjen puitteissa edustaa uutta kotimaataan aikaisintaan syyskuussa 2013. Näin tämä kolmikko olisi Valko-Venäjän maajoukkueen käytettävissä vuoden 2014 kotikisoissa.

Niinikään Dinamo Minskissä pelaava Daniel Corso hankki Valko-Venäjän kansalaisuuden jo aiemmin ja myös hän on maajoukkueen käytettävissä kotikisoissa.

Jere Karalahti ja Teemu Laine seuraavaksi?
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Dinamo Minskin kanadalaispelaajat Geoff Platt, Charles Linglet ja Kevin Lalande ovat saaneet Valko-Venäjän kansalaisuuden ja voivat IIHF:n sääntöjen puitteissa edustaa uutta kotimaataan aikaisintaan syyskuussa 2013. Näin tämä kolmikko olisi Valko-Venäjän maajoukkueen käytettävissä vuoden 2014 kotikisoissa.

Niinikään Dinamo Minskissä pelaava Daniel Corso hankki Valko-Venäjän kansalaisuuden jo aiemmin ja myös hän on maajoukkueen käytettävissä kotikisoissa.

Jere Karalahti ja Teemu Laine seuraavaksi?

Ohhoh! Kiitokset TOJ:lle tiedosta!

Itse kummastelen kovasti tätä systeemiä. Nämä kaverit kun tuntuvat nyt olevan niitä kavereita, jotka hakevat kansallisuuden päästäkseen pelaamaan maajoukkueessa. 2014 kisat seurantaan ehdottomasti, jos nämä pelaajat ovat mukana.

En arvosta kuitenkaan tätä temppua, sillä mielestäni olisi oikein, jos he eivät saisi edustaa Valko-Venäjää. Tai ainakin uskoisin, että eivät niinkään tunne olevansa valkovenäläisiä vaan kanadalaisia. Onko tällaisia tapauksia nähty useinkin?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Onko tällaisia tapauksia nähty useinkin?
Ainakin Saksan maajoukkueessa on perinteisesti ollut paljon kahden passin miehiä (lähinnä tietysti kanadalaisia).

Muistaakseni homma menee jotenkin niin, että edustusoikeuden saamiseksi pelaajalla täytyy sekä olla edustettavan valtion kansalaisuus, että pelaajan täytyy olla pelannut edustettavan valtion seurajoukkueessa vähintään kahden vuoden ajan. Joku muukin ehto saattoi vielä olla.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
En arvosta kuitenkaan tätä temppua, sillä mielestäni olisi oikein, jos he eivät saisi edustaa Valko-Venäjää. Tai ainakin uskoisin, että eivät niinkään tunne olevansa valkovenäläisiä vaan kanadalaisia.
Otan vielä tähän kantaa.

Tuskinpa pelaajat tätä päätöstä vastoin omaa tahtoaan tekivät. Kanadan MM-kisajoukkueeseen heistä kenelläkään ei ole asiaa, joten heidän ainoa mahdollisuus pelata MM-kisoissa oli ottaa uuden maan kansalaisuus. Miesten tämänhetkinen asuinmaa Valko-Venäjä oli varmaan heille paras vaihtoehto.

Minusta asia on muutenkin ihan OK. Saksa, Itävalta, Ranska ja monet muut keski-Euroopan valtiot ovat käyttäneet kahden passin pelaajia maajoukkueessa jo iät ja ajat.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Otan vielä tähän kantaa.

Tuskinpa pelaajat tätä päätöstä vastoin omaa tahtoaan tekivät. Kanadan MM-kisajoukkueeseen heistä kenelläkään ei ole asiaa, joten heidän ainoa mahdollisuus pelata MM-kisoissa oli ottaa uuden maan kansalaisuus. Miesten tämänhetkinen asuinmaa Valko-Venäjä oli varmaan heille paras vaihtoehto.

Minusta asia on muutenkin ihan OK. Saksa, Itävalta, Ranska ja monet muut keski-Euroopan valtiot ovat käyttäneet kahden passin pelaajia maajoukkueessa jo iät ja ajat.

Olet kyllä tavallaan oikeassa, mutta mielestäni maajoukkueiden väliset kisat eivät saisi olla sellaisia, joissa kokoonpanosta puolet on ulkomailta. Onko esimerkiksi Valko-Venäjän maajoukkue enää Valko-Venäjän maajoukkue, jos ykkösviisikossa pelaisivat Platt, Linglet ja Corso, maalivahtina Lalande? Voisihan Suomikin sitten "hankkia" itselleen vaikkapa Eric Perrinin, jos kokisi tarvetta olevan.

Toisaalta taas viestini kyseenalaistaa Suomen jalkapallomaajoukkueen toimintaa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Olet kyllä tavallaan oikeassa, mutta mielestäni maajoukkueiden väliset kisat eivät saisi olla sellaisia, joissa kokoonpanosta puolet on ulkomailta.
Valko-Venäjän tapauksessa ei puhuta vielä puolesta joukkueesta, jos määrä jää tähän neljään pelaajaan.

Onko esimerkiksi Valko-Venäjän maajoukkue enää Valko-Venäjän maajoukkue, jos ykkösviisikossa pelaisivat Platt, Linglet ja Corso, maalivahtina Lalande?
Eivät välttämättä edes pelaa ykkösviisikossa, jos Pohjois-Amerikasta on tulossa Grabovski ja Kostitsinin veljekset.

Voisihan Suomikin sitten "hankkia" itselleen vaikkapa Eric Perrinin, jos kokisi tarvetta olevan.
Perrin tuskin vahvistaisi Suomen maajoukkuetta :).

Toisaalta taas viestini kyseenalaistaa Suomen jalkapallomaajoukkueen toimintaa.
Juuri näin. Muiden maiden pelaajien kalastelu on ollut heikompien joukkueiden tapa kaventaa etumatkaa vahvempiin riippumatta lajista. Näin tekevät Saksa, Italia ja Ranska jääkiekossa ja Suomi jalkapallossa.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Valko-Venäjän tapauksessa ei puhuta vielä puolesta joukkueesta, jos määrä jää tähän neljään pelaajaan.
Näin, mutta heitinkin vaan. Minusta on sama, onko lukumäärä neljä vai kymmenen, puhutaan kuitenkin hyökkäysketjusta ja maalivahdista.
Eivät välttämättä edes pelaa ykkösviisikossa, jos Pohjois-Amerikasta on tulossa Grabovski ja Kostitsinin veljekset.
Eivät varmasti pelaakaan, mutta voivat muodostaa arvokkaan kakkos/kolmosketjun.
Perrin tuskin vahvistaisi Suomen maajoukkuetta :).
No eipä välttämättä, mutta mielestäni Valko-Venäjäkään ei tarvitsisi esimerkiksi Lingletiä.
Juuri näin. Muiden maiden pelaajien kalastelu on ollut heikompien joukkueiden tapa kaventaa etumatkaa vahvempiin riippumatta lajista. Näin tekevät Saksa, Italia ja Ranska jääkiekossa ja Suomi jalkapallossa.
Tästä olen samaa mieltä.
 

mestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ruutu bros. Ilves. George Parros. Vaasan Sport
Toisaalta taas viestini kyseenalaistaa Suomen jalkapallomaajoukkueen toimintaa.

Itse en kyllä näe näissä tapauksissa yhtäläisyyksiä Huuhkajiin. Näillä V-V:n haalimilla pelaajilla ei ole mitään siteitä V-Venäjään, mitä nyt ovat vähän aikaa siellä kiekkoa pelanneet. Ennemminkin vertaisin näitä kavereita Lähi-idän öljyvaltioiden hankkimiin urheilijoihin, jotka kovalla rahalla vaihtavat kansalaisuuttaan. Huuhkajissa tällä hetkellä pelaavista ulkomaalaistaustaisista pelaajista kaikki ovat asuneet pienestä asti suomessa
Lukas Hradecky- 1....
Alexei Eremenko Jr.-7....
Roman Eremenko-3...
Perparim Hetemaj-5 vuotiaana Suomeen.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Itse en kyllä näe näissä tapauksissa yhtäläisyyksiä Huuhkajiin. Näillä V-V:n haalimilla pelaajilla ei ole mitään siteitä V-Venäjään, mitä nyt ovat vähän aikaa siellä kiekkoa pelanneet. Ennemminkin vertaisin näitä kavereita Lähi-idän öljyvaltioiden hankkimiin urheilijoihin, jotka kovalla rahalla vaihtavat kansalaisuuttaan. Huuhkajissa tällä hetkellä pelaavista ulkomaalaistaustaisista pelaajista kaikki ovat asuneet pienestä asti suomessa
Lukas Hradecky- 1....
Alexei Eremenko Jr.-7....
Roman Eremenko-3...
Perparim Hetemaj-5 vuotiaana Suomeen.

Totta, mutta hieman pilke silmäkulmassa tuon heitinkin. Kuitenkin Suomen jalkapallomaajoukkue koostuu aika lailla näistä "ulkomaalaisvahvistuksista".

Ei nyt mennä ihan OT:n puolelle.

Seuraako joku muuten muita divarimaita kuin esimerkiksi Jäähykuningas Sloveniaa? Olisi mielenkiintoista lukea uudenlaisia, erilaisia näkemyksiä kv-jääkiekosta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Onkos Kevin Dallman edustuskelpoinen Kazakstanin riveissä jo tämän vuoden kisoissa?
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Onkos Kevin Dallman edustuskelpoinen Kazakstanin riveissä jo tämän vuoden kisoissa?

Milloin mies on Kazakstanin passin saanut? Ei kai tuossa ole esteenä kuin nuo aikarajoitukset. Riippuu siis passin saamisen ajankohdasta. Miksi multa menee nämä kaikki ohi, ja milloin tämä villitys oikein on alkanut?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Milloin mies on Kazakstanin passin saanut? Ei kai tuossa ole esteenä kuin nuo aikarajoitukset. Riippuu siis passin saamisen ajankohdasta. Miksi multa menee nämä kaikki ohi, ja milloin tämä villitys oikein on alkanut?
Kevin Dallman - Wikipedia, the free encyclopedia

"Dallman became a citizen of Kazakhstan and is now eligible to play for the country in international competitions.[4] Kevin has also expressed interest in playing for Kazakhstan internationally"
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Kevin Dallman - Wikipedia, the free encyclopedia

"Dallman became a citizen of Kazakhstan and is now eligible to play for the country in international competitions.[4] Kevin has also expressed interest in playing for Kazakhstan internationally"

Yep, rapakon takana arvostetaan olympialaisia ja kun känädän mj:een on tie tukossa, pääsevät pojat vääntämään mukaan kisoihin. Valko-Venäjä ei näytä miltään heittopussilta (en sitten tiedä valmennuksen tasosta). Mielenkiintoista olisi tietää ovatko kaverit näin "urheiluhenkisiä" vai onko raha vaihtanut omistajaa...
 

Theone

Jäsen
Tuskinpa pelaajat tätä päätöstä vastoin omaa tahtoaan tekivät. Kanadan MM-kisajoukkueeseen heistä kenelläkään ei ole asiaa, joten heidän ainoa mahdollisuus pelata MM-kisoissa oli ottaa uuden maan kansalaisuus. Miesten tämänhetkinen asuinmaa Valko-Venäjä oli varmaan heille paras vaihtoehto.

Veikkaisin, että kyseessä on samantyyppinen operaatio jota Slovenia yritti 2000-luvun alkupuolella. Eli, tavoitteena on kasata muutamaksi vuodeksi hieman kovempi joukkue näiden "ulkomaalaisvahvistusten" ansiosta ja näin maa nousisi IIHF:n rankingissa muutaman sijan joka helpottaisi huomattavasti A-ryhmässä pysymistä siihen asti kun uusi ja parempi sukupolvi ottaa homman haltuun. Slovenialla tosin tavoitteena taisi olla A-ryhmään nouseminen.

Slovenia kiekkoliittohan tarjosi maan pääsarjassa pelanneille ja silloin muistaakseni Itävallan liigassa pelanneen HDD Olimpija Ljubljanan ulkomaalaisille mahdollisuutta hakea kansalaisuutta nopeutetulla hakemuksella ja tuosta vaivasta vielä maksettiin pieni korvaus, en muista moniko tuohon tarttui vai tarttuiko kukaan. Silloin Sloveniassa pelannut maalivahti Tommi Satosaarihan tuosta kertoili ja myös hänelle oli tuota tarjottu.

Valko-Venäjän kohdalla veikkaisin, että nuo kotikisat luovat sen verta painetta, että on päädytty hieman samanlaiseen ratkaisuun ja kun Lukašenka on kova kiekkomies, niin menestystä halutaan kaikin keinoin. Tämä on vain oma veikkaukseni mutta veikkaan, että se on lähempänä totuutta kuin se, että Plattilla, Corsolla ja kumppaneilla on vain niin kova halu pelata MM-kisoissa. Toki kaikki on mahdollista...

edt. nopealla vilkaisulla Slovenian maajoukkueessa on muutama "kahdenpassinmies" pelannut mm. Greg Kuznik (CAN), Stanley Reddick (CAN) ja Valerij Sahraj (UKR). Kas kummaa, kaikki ovat ilmeisesti pelanneet kansalaisuutta hakiessaan HDD Olimpija Ljubljanassa...
 
Viimeksi muokattu:

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
En arvosta kuitenkaan tätä temppua, sillä mielestäni olisi oikein, jos he eivät saisi edustaa Valko-Venäjää. Tai ainakin uskoisin, että eivät niinkään tunne olevansa valkovenäläisiä vaan kanadalaisia. Onko tällaisia tapauksia nähty useinkin?

Härskeimmistä ajoista on mielestäni tultu eteenpäin. Käytetään esimerkiksi Italian maajoukkuetta vuoden -92 Albertvillen olympialaisissa.

Statistics Italy 1991-1992 - Eurohockey.com

Näistä pelaajista ainoastaan Lucio Topatigh, Robert Oberrauch, Martino Soracreppa, Georg Gomploi, Giovanni Marchetti ja Marco Scapinello olivat Italiassa syntyneitä ja italialaisen kiekkokoulutuksen saaneita. Neljän jälkimmäisen tilalle oltaisiin varmasti löydetty paremmatkin korvaajat kahden passin miehistä, sillä he olivat ainoat ilman tehopisteitä jääneet pelaajat ja olivat todennäköisesti mukana vilttiketjussa että joukkue olisi edes hieman "italialaisempi". Toki suurin osa pelaajista oli italialaisten siirtolaisten jälkeläisiä, mutta jokainen heistä tietenkin oli kasvanut ja saanut Pohjois-Amerikkalaisen kiekkokoulutuksen.

Perinteisesti "rapakontakaisia foreignereita" ovat eniten käyttäneet Italia, Iso-Britannia, Hollanti ja Ranska. Myös Saksalla, Itävallalla, Sveitsillä ja Tanskalla näitä muistan monikossa olleen. Mutta tänä päivänä käytäntö on tosiaan huomattavasti harvinaisempaa. Tietenkin toisesta ilmansuunnasta katsottuna Neuvostoliiton satelliitit ovat saattaneet koostua monesti lähes täysin etnisesti venäläisistä pelaajista. Tämä on kuitenkin erilainen asia, koska he ovat syntyneet maassaan ja saaneet siellä juniorikoulutuksensa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös