Leime vaihtoon?

  • 230 732
  • 715

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
BOL tuossa kirjoittikin suurelta osin samoja ajatuksia kuin itsekin olisin laittanut.

Viime kauden TPS oli tismalleen valmentajansa näköinen. TPS:n johtoa ei voi syyttää ainakaan siitä, etteikö Leimelle annettu mahdollisuutta. Toisaalta hänellä ei ollut mahdollisuutta, johtuen siitä, ettei miehellä ollut kokemusta minkäämoista liigastamme. Ranskan ja Suomen liigat eivät sentään ole yks yhteen vertailtavia, näin uskon vakaasti.Ei sieltä sentään ihan noin vain ykkösvalmentajaksi nousta menestyksellä. Meidän mestiksestä on toki noussut hyviä valmentajia, kuten Suikkanenkin on ollut, joten liekö tuohonkaan verrattavissa tuo Ranskan liiga. Asiaa paremmin tuntevat infotkoot.

Tähän tilanteeseen, kun vuoden loppu ei enää kovin kaukana häämötä, lyhyen ajan valmentaja on paikallaan. Tai toisaalta sellainen, jolla on soppari seuraavallekin kaudelle, kuten meillä Haapakoskella, vaikkakin pitää muistaa, että Haapakoskihan oli silti jo valmennusringissä mukana.

Tamminen on mun silmissä vakavasti otettava valmentaja. Hän pystyy ottamaan tässä ajassa ehkä potentiaalisimman hyödyn irti joukkueesta. Pientä painoarvoa en laittaisi tuliselle luonteelle. Ehkä se on juuri se, mitä TPS tarvitsee. Mikäli mielialapelaajia on useampiakin Turun suunnassa Tami laittaa kyllä tällaiset ruotuun aivan varmasti. Sen riskin TPS tietysti ottaa ,että valmentaja hankkii sakkoja maksettavaksi, mutta aina ei voi kaikkea saada:)

Tsemiä vaan Turkuun. Hieno kaupunki pitkine perinteineen! Se olisi mun silmissä oikea pääkaupunki. Noh, kulttuurinhan se onkin.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jahas, se on sit ens kaudella taas mestaruus tiedossa Turkuun !
Taidat puhua Jääkiekkoliiton mestaruudesta.

Taitaa tosiaan olla pätkätyö RPL:lle. Tami ruoriin? Sytyttää joukkueen? No varmasti sytyttää. Valitettavasti sytyttää koko organisaation samalla. Jälkisammutusta tehdään tälläkin hetkellä ympäri Suomea.

Ei Tepsi tee Tamilla hevon helvettiä. Tämä kausi on menetetty joka tapauksessa. Nyt on tärkeintä saada homma edes sellaiseen kuosiin, että pysytte sarjassa. Jos esim. ensi kaudesta on sovittu Nokan kanssa, voidaan mennä tilapäistyövoimallakin. Jos Nokkaa tai vastaavaa ei ole tiedossa, annetaan RPL:n hoitaa homma siihen asti, että se uusi pitemmän linjan koutsi on saatu haravoitua. Ja sitten rauhassa keskittymään seuraavaan kauteen.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Nyt sitten järki käteen, eikä ketään Tammista koutsiksi. Mieluiten joku halvempi mestis koutsi, kiitos! Köyhällä tepsillä ei ole varaa maksaa Tamille huippupalkkaa ja lisäksi SM-liigalle sakkoja tuomarien haukkumisesta.

Peesaan kirjoittajaa että J.Tamminen ei ole pelastus TPS:llä. Tarvitaan jätkämäinen tyyppi, ei kaveria joka puhuu asoista jota ei kukaan ymmärrä. Aurinkokuninkaan aika valmentajana on ohi, ollaan siirrytty eri vuosikymmenille. Sitten tästä Kojon kassakaappisopimuksesta että mitenkähän Tepsillä olisi varaa Kojoon ja sen vaatimiin pelaajiin jos ei muutenkaan ole rahaa. Tuossa yhtälössä ei kaikki täsmää...
 

Waky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sitten tästä Kojon kassakaappisopimuksesta että mitenkähän Tepsillä olisi varaa Kojoon ja sen vaatimiin pelaajiin jos ei muutenkaan ole rahaa. Tuossa yhtälössä ei kaikki täsmää...

Niin Kojosta nyt tulee ensimmäisenä mieleen viime Jortikan visiitin inkarnaatioon jossa valitetaan joka pressissä että ei näillä pärjää. En ole kyllä kaveria ikinä nähnyt valmentajana joka saa porukasta kaiken irti. No kaiketi TPS:n talous korjaantui niin hyvin että on varaa hommata tähtikaarti pelaamaan Turkuhalliin.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Huhuh. Nyt tuli kyllä hyvä fiilis, kun vihdoinkin saatiin Leime ulos. Toivottavasti jo pelkästään tuo valmentajan potkiminen herättäisi joukkuetta, mutta sitten odotan vasta kunnon pelejä, kun saadaan uusi mies tilalle, tai sitten kunhan Lehtonen tottuu ykkösvalmantajan hommiin, mutta silti tänään voi hyvällä fiiliksellä odottaa pisteitä, kun ei ole enää Leime tuhoamassa joukkuehenkeä.

Kaikki turkulaiset sitten halliin katsomaan, ja kannustamaan kovaan ääneen, eiks je?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Paljon sanoja

Niinpä. Samanlaisia täällä olen minäkin yrittänyt selittää. Tepsissä ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin jossain yksittäisessä valmentajassa, enkä tästä syystä usko, että se peli siitä hirveästi tämän jälkeenkään paranee.

Mutta ennen kuin tämä taas menee liian jännäksi ja minut ristiinnaulitaan Leimeen parhaana kaverina, en alunperinkään pitänyt Leimettä oikeana miehenä hommaan, en pitänyt häntä siinä välissäkään oikeana miehenä hommaan, enkä pidä vieläkään.
 

Puolikaspakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito kilpailu ja rehellinen tuomaritoiminta
Kukakohan jättäisi nykyisen työpaikkansa ja lähtisi valmentamaan Tepsiä kevääseen asti ulottuvalla työsopimuksella ja vielä halvalla?

Öö - minä?

Mielenkiintoista katsoa miten homma tästä kääntyy. Täällä Tampereella liikkuu sitkeä huhu Tapparan "motivaatioristeilystä", jonka olisi määrä alkaa heti pelin jälkeen. Onko tuo totta ja vaikuttaako peliin, en tiedä, mutta jos näin on niin RPL:a on elämänsä tilaisuus kääntää joukkueen kurssi jo ekassa pelissä.

Mikäs tuo Lehtosen rooli on ollut ja miten se on muuttunut Suikkasen ajasta Leimeen aikaan? Meinaan vaan, että onko hänellä jotain sellaista annettavaa, mitä ei olisi pystynyt kakkosena jakamaan?

Iltasanomissa on mielenkiintoinen kirjoitus Anaheimin tilanteesta, josta löytyy ihan osuvia kohtia myös TPS:n tapaukseen.

Joka tapauksessa tsemppiä Turkuun.
 

Rosvoroope

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tamminen. Jos joku, niin Tamminen saa tällä hetkellä pahasti ahdistuneesta pelaajistosta huomion itseensä. Pelaajat tarvitsevat tietynlaisen rauhan koppiin, jotta henkinen umpisolmu aukeaa. Tästä huomion siirtämisestä hyvänä esimerkkinä Sportin liigakarsinnat pari kevättä takaperin. Kokematon ryhmä sai keskittyä rauhassa pelaamiseen, kun valmentaja veti kaiken huomion itseensä ja tavallaan heittäytyi sen kranaatin päälle. Ja jos yhdistetään nämä TPS, Tamminen ja heittäytyminen, niin mustavalkoisempaa sydäntä saa kyllä hakea. Tuskin kovin moni koutsi olisi yhtä motivoitunut vetämään Tepsin tarjoamia housuja jalkaan, joissa paskat on jo valmiiksi. Ei Tamminen pelillisellä puolella enää ole samalla vuosikymmenellä sm-liigan kanssa, mutta henkisellä puolella varmasti pystyy sytyttämään pelaajamateriaalinsa henkiin. Tarkoittaa se sitten Kivenmäen tms surffailijan siirtämistä Tutoon, ja vaikkapa Mikko Laineen nostamista ykkösketjuun, munaa pitäis näihin siirtoihin löytyä.

Voihan se olla joku muukin äijä, ja todennäköisesti valitettavasti onkin. Nyt olisi vaan jotenkin sellanen fiilis, että.... Vielä kerran, Tami!!!
 

TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paha sanoa auttaako Leimeen potkiminen heti mihinkään. Pakollinen herätys kuitenkin. Turha tuosta RPL:stä vetää mitään suurempia johtopäätöksiä. Koutsaa todennäköisesti juuri niin pitkään, kun uusi koutsi on löytynyt. Tämä "herätys" oli vain pakko tehdä. Voi tietenkin olla, että mikäli RPL saa jollain ihmeellä jengin voittamaan niin täksi kaudeksi ei uutta valmentajaa hommatakaan. Epäilen silti.

Olisihan se surkuhupaisaa, jos TPS sattuu nyt voittamaan vaikka 2-3 peliä seuraavasta neljästä. Leimeen potkujen jälkeisten kommenttien perusteella ei mitään katkeruutta kyllä näy ilmassa. Ainakin itse totesi välien pelaajistoon olleen kunnossa. Eihän esimerkiksi Mave ole minkän joukkuepelaajan maineessa, mutta ei se sitä tarkoita automaattisesti, että olisi sukset ristissä koutsin kanssa ja huonot otteet johtuisi siitä. Tuntuu siltä, että aina näiden taiteiljapersoonien huonot suoritukset perustellaan yksinkertaisesti henkisen puolen ongelmina. Voi olla, että Mave on ollut eräänlainen syöpä joukkuhengelle, mutta ei tuo mitenkään absoluuttisen varmaa ole kuten moni ajattelee.

Huolimatta kaikesta negatiivisesta henkilön Tamminen ympärillä, niin kelpaa. Saadaan ainakin väriä ja sopii näihin hommiin. Tilanne olisi eri, jos jengi kauden alussa kauhean tähtinipun kanssa, niin silloin en Tammista ottaisi millään. Kriisissä kyllä sillä varauksella ettei ole kohtuuttoman kallis. Päästäisiin pitkästä aikaa näkemään mikä Tami on nykyään valmentajana. Paljon on ennakkokäsityksiä, mutta varmuutta kyvyistä suuntaan tai toiseen ei.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Leimeen valinnassa, ajassa ja potkuissa paljastuu tietynlaista heikkoutta Tepsin nykyjohdossa. Näistä osa on tietysti helppo heittää jälkikäteen.

1. Alunperinkin valmentajan valintaa vetkutettiin pitkälle kesään ja lopulta otettiin piirin sisältä kaveri, jolla ei ollut vähäisintäkään kompetenssia tehtävään.
2. Ei uskallettu myöntää virhettä ajoissa, vaan toivottiin ja toivottiin, että kyllä se tästä kääntyy. Potkujen venymisen syynä ei siis ollut toisen valmentajan hakeminen. Tämä on selvää, koska vastuuvalmentajana toimii nyt RPL.
3. RPL:n valinta on myös osoitus uskalluksen puutteesta tehdä kerralla oikeita päätöksiä. Ei ole vaikea arvata, että jossain käy tällä hetkellä vaatimaton ajatusprosessi tyyliin "katsotaan nyt pari peliä miten RPL:n kanssa lähtee käyntiin ja sitten ehkä jotain jos jos jos"
4. Jos surullinen Nokka-huhu pitää paikkansa, niin sekin paska menee tähän samaan vihkoon.

Disclaimer: Tiedän, että olen itse kirjoittanut, että Leimeen kanssa voidaan mennä seuraavalle tauolle ("kunhan sairastupa tyhjenee" jne.), mutta ei siinä vaiheessa voinut villeissä painajaisissakaan kuvitella näin helvetin levotonta nollasaldoa.
 

Mutanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näinhän tässä sitten kävi. Harmi Leimeen kannalta, mutta muuta ei enää ollut tehtävissä. Oli kyllä mahdollisimman vittumainen paikka tulla Suikkasen tilalle mestaruuskauden jälkeen pikahälyytyksellä. Ja kun vielä joukkue on suht keskinkertainen, paha loukkaantumissuma heti alkuunsa ja kohtuuttoman kovat odotukset monelta suunnalta - oli kaikki katastrofin ainekset kasassa.

Jos oli Leimeellä kova paikka, niin nyt uudella koutsilla (tai Rikulla) on paljon helpompi. Tulosten valossa ei voi enää huonommin mennä, mutta todellisuudessa ei joukkue noin surkea ole. Suuntaa kääntyy vaikka väkisin. Eri asia on mihin se sitten lopulta riittää.

Yksi asia on varma. Jos Tamminen millään tavalla liitetään palloseuraan, ei ainakaan tämä perse enää tällä kaudella halille lähde. Tamin palkkaaminen olisi mielestäni räikeää yleisön ja muiden sidosryhmien aliarviomista. Luotan Vuoreen kuitenkin kuin vuoreen, ettei näin tule tapahtumaan.

TPS on siis kerran aiemmin potkinut valmentajan kesken kauden. Viimeksikin TPS lähti uuden koutsin kanssa jumbopaikalta nousten puolessatoista kaudessa häikäisevään mestaruuteen. Mites käy tällä kertaa?
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Yksi asia on varma. Jos Tamminen millään tavalla liitetään palloseuraan, ei ainakaan tämä perse enää tällä kaudella halille lähde. Tamin palkkaaminen olisi mielestäni räikeää yleisön ja muiden sidosryhmien aliarviomista. Luotan Vuoreen kuitenkin kuin vuoreen, ettei näin tule tapahtumaan.

Salli mun nauraa. Millä tavalla Tamin palkkaaminen muka olisi yleisön ja "muiden sidosryhmien" (mitä sitten ikinä näillä tarkoitatkaan) aliarvioimista?! Nyt niitä kuuluisa valoja tauluun! Vapaana olevista valmentajista Tamminen edustaa parhaiten juuri sellaista valmennustapaa, jolla on edellytykset kääntää tuo teidän uppoava laivanne uuteen nousuun. Kuten täällä jo muutamat ovatkin kirjoittaneet, joukkue tarvitsee ohjaksiinsa sellaisen auktoriteetin, joka kykenee joka perkeleen reenissä/pelissä ottamaan pelaajistaan 110% irti. Tätä koulukuntaa edustavia huippuvalmentajia on nähdäkseni JT:n lisäksi Suomessa tasan kaksi: Suikkanen ja Summanen. Leime ei omalla tyylillään saanut Turussa mitään aikaan, mutta aurinkokingin intohimoinen asenne ja päämäärätietoinen tekeminen saavat takuulla jokaisen pelaajan antamaan kaikkensa. Tämän henkisen puolen lisäksi Tamilla on myös kaikki tarvittava taktinen tietämys, jotta joukkueeseen saadaan iskostettua toimiva pelitapa. Mutta ensimäinen askel kohti parempaa huomista on tietysti saada tunnepuoli, voitonnälkä ja itseluottamus kuntoon.

Ristiriitaisena persoonana Tamminen herättää paljon erilaisia mielipiteitä, joten sikäli ymmärrän jos osa tepsukkafaneista ei toivottaisi häntä tervetulleeksi joukkueensa peräsimeen. Oma vahva vaikkaukseni kuitenkin on, että Turussa tehdään hänen kanssaan kauden loppuun kestävä sopimus. Hänellä kun lienee nykyvalmentajista eniten kokemusta liigakarsinnoista ;)
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pari asiaa tuli tuossa mieleeni...

Jos minä olisin Tepsin herra ja hidalgo, ja herra Kivenmäki heittäisi huomenna tehot tyyliin 1+3, niin minä antaisin herralle kenkää välittömästi. Että jos sen nyt selvästi näkee, että mies protestoi joukkueen kustannuksella pelaamalla tahallaan päin vittua, niin käskisin kyllä painua helvettiin. Kyllä nyt joku roti pitää olla, on sitten kuinka taiteilijasielu hyvänsä. Toivottavasti asian pointti valkeni.

Kivenmäen yhteydessä kannattaa tosiaan huomioida, että hän oli kaikesta päätellen pelaamassa useampaakin valmentajaa ulos Porista ja nyt kun mies siirtyi Tepsiin, niin siellä sitten pelataan valmentajaa ulos. Samalla Kivenmäestä eroon päässyt Ässät on kivunnut sarjan kärkipaikoille.

Miksi kukaan edes palkkaa tällaisen organisaation syövän, jos tuloksena on joka kerran erotettu valmentaja?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Miksi kukaan edes palkkaa tällaisen organisaation syövän, jos tuloksena on joka kerran erotettu valmentaja?

Näissä jutuissa on aina se paska ruoto mukana, että ei ole mitään takeita, etteivät nämä jalot mustavalkoisuuden esitaistelijat päätä lyödä hommaa läskiksi seuraavan kerran kun valmentajan naama tai ääni eivät miellytä. Luottaisitko sinä alaiseen, joka perseili edeltäjäsi pihalle?
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Johtava heittää loat Arse Vuoren niskaan. Huikea, sisäpiiristä tullut väite jostain Suikkasen Tepsin dvd-koosteesta, jonka mukaan Leimen pitäisi valmentaa joukkuetta.
Totta kuitenkin toinen puoli. Leime ei oikein missään vaiheessa osannut kertoa, minkälaista jääkiekkoa hän tarkalleen haluaa peluuttaa. "Mitään suurempia muutoksia pelitavassa ei tule"- taisi hän suoraan sanoa. Tuollaiset viestit huokuvat juuri sitä epävarmuutta, minkä osaltaan myös Ari Vuori Leimeelle loi. En yhtään ihmettele, vaikka Vuori olisi rekrytoinut kivenmäet jne luvaten heille Leimeen noudattavan Suikkasen pelitapaa, kun kerran se hyväksi havaittiin ja vieläpä TPS:n kannalta edulliseen hintaan.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Vahva lähde Turun suunnalta" on suurella todennäköisyydellä Juhani Tamminen. Varsinkin kun tietää Sihvosen ja Tammisen kohtalonyhteyden. Toinen vuotaa tietoa toiselle, toinen mainostaa toista valmentajana. Molemmat luulevat voittavansa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
"Vahva lähde Turun suunnalta" on suurella todennäköisyydellä Juhani Tamminen. Varsinkin kun tietää Sihvosen ja Tammisen kohtalonyhteyden. Toinen vuotaa tietoa toiselle, toinen mainostaa toista valmentajana. Molemmat luulevat voittavansa.

Tami ja Sihvonen eivät ainakaan Sihvosen mukaan ole yksityishenkilöinä puheväleissä vaikka Sihvonen Tamin persettä nuoleekin. Urkkalehden uutisen kommentteja lainatakseni:

TPS(Arse) oli epäammattimainen, koska eivät suostuneet tahraamaan mainettaan palkkaamalla kakkoskoutsiksi rattijuoppoa, joks istuu muutenkin vähän väliä kunnianloukkauksista oikeudessa..?
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Johtava heittää loat Arse Vuoren niskaan. Huikea, sisäpiiristä tullut väite jostain Suikkasen Tepsin dvd-koosteesta, jonka mukaan Leimen pitäisi valmentaa joukkuetta.

Toivola kieltäytyi Tepsin pestistä kaksi vuotta sitten "epäammattimaisen neuvotteluprosessin" takia...no huhhuh.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekk...-lahtasi-vaaran-miehen-vuori-tuhon-arkkitehti

Niin, Mopo-Sihvonenhan oli Toivolan aisapari, ja TPS kieltäytyi ottamasta Toivolaa Sihvosen kanssa. Tästähän tässä on kyse, luuseri-Sihvonen koettaa maksaa kalavelkoja takaisin, vaikka kaikki tietää miten asia oikeasti oli. Kukaan täysijärkinen (Ari Vuori) ei palkkaa Toivolaa ja Sihvosta tuhoamaan joukkuettaan.
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Kukaan täysijärkinen (Ari Vuori) ei palkkaa Toivolaa ja Sihvosta tuhoamaan joukkuettaan.

Varsinkaan kun jo kyseisen aisaparin toinen osapuoli osaa tuhota jääkiekkojoukkueen pelillisen identiteetin ihan yksinään.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kukaan täysijärkinen (Ari Vuori) ei palkkaa Toivolaa ja Sihvosta tuhoamaan joukkuettaan.

Toisaalta voisi väittää, ettei edes Toivola & Sihvonen olisi suoriutunut Leimeä huonommin tehtävästä. Ja Leimeen Vuori sentään palkkasi.

Muuten olen kyllä samaa mieltä Toivolan kyvyistä päävalmentajana. Sihvonen kakkosena voisi jossain määrin toimiakin, vaikka monilla kovat antipatiat onkin tätä kohtaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös