La 2.1.2010 SaiPa - Lukko

  • 9 582
  • 41

theref

Jäsen
Vaikka kusessa Lukko toki selostuksenkin perusteella oli, ei sillä.

Kyllä, Lukko oli kusessa. Jopa yllättävänkin suurissa vaikeuksissa. Lukko nappasi pisteen mukaan lähinnä maalivahtinsa ja SaiPan maalintekopaikkojen tuhlailun takia.

"Vain" kaksi pistettä SaiPalle oli varmaan pettymys monelle SaiPan kannattajalle, mutta realiteetit huomioiden ihan kohtuu tulos silti.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Ei nuo torjuntalukemat koko totuutta ottelusta kerro. Pelitapahtumiin nähden kaksi pistettä SaiPalle ja yksi vieraille on varsin oikeutettu tulos. Lukon tekemä tasoitus viisi minuuttia ennen loppua saa varmasti monen ajattelemaan, että SaiPa menetti pisteen, mutta pitää kuitenkin muistaa, että raumalaiset pelasivat tänään ihan hyvää vieraskiekkoa lukuun ottamatta varsinaisen peliajan viimeistä vitosta, jolloin kotijoukkue vei peliä miten tahtoi ja sai luotua puolisen tusinaa hyvää tekopaikkaa. Ei tämä kuitenkaan niin yksipuolinen näytös ollut kuin moni antaa ymmärtää - ja yhtälailla Lukon kaverit hukkasivat niitä maalipaikkoja, joskin ei niin montaa kuin kotijoukkue. Jaskon tekemä ottelun avausmaali oli myös melko kyseenalainen, sillä näin keltamustien lasienkin takaa tilannetta edelsi selvä väärä vaihto SaiPalta.

SaiPan ylivoimapelaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen. Paljon saatiin yrittää, mutta muutamaa hyvää paikkaa lukuun ottamatta ei saatu oikeastaan yhtään mitään aikaiseksi. Ja Toporowski voisi typerien jäähyjen ja mussuttamisen sijaan keskittyä laittamaan kiekkoa häkkiin.

Tärkeät kaksi pistettä joka tapauksessa plakkariin ja tästä on hyvä jatkaa kohti ensi torstain Tampereen reissua. Jumbopaikkakin jätettiin muiden hallintaan.

Edit. Pieni lisäys ja tarkennus.
 
Viimeksi muokattu:

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Jaskon tekemä ottelun avausmaali oli myös melko kyseenalainen, sillä näin keltamustien lasienkin takaa tilannetta edelsi selvä väärä vaihto SaiPalta.
Ei mitään kyseenalaista. Jaskon saadessa kiekon hänen vaihtomiehensä oli jo puoliksi vaihtoaition puolella.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Ei mitään kyseenalaista. Jaskon saadessa kiekon hänen vaihtomiehensä oli jo puoliksi vaihtoaition puolella.
Nyt kun katsoi Nelosen suttuisesta koosteesta tilanteen uudestaan, niin en sano, että tuo on selvä väärä vaihto, mutta kyllä musta näyttää edelleen siltä, että Jaskon vaihtomiehellä on vielä molemmat luistimet tukevasti kiinni jäässä, kun Jasko saa kiekon lapaansa. Joku olisi viheltänyt - joku ei. Parempi toki näin, ettei vihelletty.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Ei mitään kyseenalaista. Jaskon saadessa kiekon hänen vaihtomiehensä oli jo puoliksi vaihtoaition puolella.

Jep. Mielestäni ei mitään epäselvää, koska molemmat "vaihtoalueen" sisällä ja vaihtoon menevä ei osallistunut peliin.

Edit."SaiPan avausmaalia kritisoitiin vääränä vaihtona, jonka otteluvalvoja myönsi pelin jälkeen Uraman sitä tiedustellessa."

Eli taas tuli todistettua tietämättömyyteni.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ei mitään kyseenalaista. Jaskon saadessa kiekon hänen vaihtomiehensä oli jo puoliksi vaihtoaition puolella.
Väärin. Tilannetta edelsi täysin selvä väärä vaihto. Muutkin katsomossa ehtivät sekunnin ennen maalia ihmetellä, että peli jatkui. Mutta ei peli siihen kaatunut. SaiPa olisi tehnyt maalin vuoren varmasti maalin jostain toisesta tilanteesta. Muutenkin linjatuomarit olivat kuutamolla tänään. Olivat varmaan mielestään jossain vuosisadan pelissä, jossa koettivat saada itseään esille. Tajuttoman paljon turhaa pilkkimistä ja selkeä paitsiokin jäi viheltämättä, jonka näki vanha nakin myyjäkin kioskistaan.

SaiPa pelasi hienosti ja liike säilyi lähes läpi ottelun parempana kuin Lukolla. Kaikesta näkyi, että kotijoukkueella on vahva jakso menossa. Lukolle on annettava tunnustusta siitä, että ilme oli kohtuullisen taisteleva ja taisi olla Keränen, joka esti Redenbachin varman maalin heittäytymällä eteen (laittoi perseen tielle), kun tämä pääsi vetämään lähes vastapalloon kohti tyhjää maalia.

Molemmissa päissä veskarit olivat erinomaisia ja palkinnot menivät oikeiseen osoitteisiin.

Lukon peliä katsellessa huolettaa se, ettei peli ole sellaista iloista kuin oli syksyn puolella. Pelkkä taisteleva ilme ei riitä. Maalille ei oikeastaan kukaan mene ottamaan iskuja vastaan ja laittamaan kiekkoa reppuun. Peli-idea alkaa olla muisto vain ja paikoin Lukon peli näyttää vähän kuin viime kaudellakin. Tänäänkin paineen alla Lukko roiski kiekkoa paljon, kuten Ässiäkin vastaan. Toisaalta ottelussa nähtiin joitain Lukon hyviäkin painostusjaksoja, mutta pitäisi sitä kiekkoa sinne maaliinkin laittaa. Lukko saa olla tyytyväinen yhteenkin pisteeseen, sillä paremmalla viimeistelytaidolla SaiPa olisi murskannut Lukon, kuin tyhjän kuoren tänään.

Nyt voidaan vain arvailla, mistä Lukon tuskaisuus johtuu. Kovaa treeniä vai? Masu täynnä syksyn takia? Ei vaan kiinnosta? Kunto loppu? Ongelmia henkisellä puolella ja sisäisiä riitoja?

Onnea SaiPalle voitosta. Ansaitsitte sen.

edit.
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Onnea SaiPalle voitosta. Ansaitsitte sen.

edit.

Ilmeisesti paikalla olleen kommentti? Joko sinä tai arvovaltaiset toimittajat nähneet väärin, joska Lukko oli tänään "vaisu". Ainakin mediassa.

Edit. Jotenkin lueskellessa arvovaltaisia median verkkosivuja tulee mieleen, ettei SaiPa VOI voittaa hyvällä pelillä, vaan vastustaja pelaa "vaisusti" jne. Sinälläänhän tuo ei harmita, mutta se vääjäämättä karkoittaa noita satunnaisia katsojia. "Tuurilla SaiPa voitti", SaiPa voitti vaisusti pelanneen x-joukkueen. Eikai tuo nykyinen pistetahti nyt vittu VOI olla sattumaa/tuuria? Varmaankin täysin väärä ketju, mutta alko "kivistää" tuo pska.:)
 
Viimeksi muokattu:

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Mitäs siellä Lappeenrannassa tapahtui toisen erän lopussa? SM-liigan www-sivujen viimeisellä minuutilla Toporowski sai rangaistuksen ja samassa ajassa Jere Myllyniemi vaihdettu pois, kolmannessa erässä jälleen normaalisti maalille. Sivuilla ei kuitenkaan ole mainintaa, että kakkosmolari (Hostikka?) olisi lainkaan käynyt kentällä. Tuskin SaiPa nyt kuitenkaan alivoimaa on pelannut ilman molaria viidellä kenttäpelaajalla...

Eli otaksun, että kakkosmolari on käynyt pelaamassa nuo reilut 30 sekuntia toisen erän lopussa tai sitten on täydellinen kirjausvirhe tilastoissa. Ja minkä takia Myllyniemi ylipäätään vaihdettu toisen erän lopussa, varusteiden korjaaminen, pieni loukkaantuminen, Selinin taktiikka saada joukkueelle "ylimääräinen" aikalisä...?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Nelosen koosteesta päätellen tuo Saipan ainokainen(juu ja rankit ammuttiin) haiskahti pahasti väärältä vaihdolta. Pitkään oli maalintekijä kiekollisena ennen kuin ko. pelaajan vaihtomies pääsi kentältä pois. Jos tuosta olisi väärästä vaihdosta vihelletty jäähy, niin olisi kyllä syyttävä sormi osoittanut vaihtoon menevää pelaajaa, sillä sen verran löysästi vaihtoon meni. Tai jäähyhän tuosta olisi kuulunut tulla eikä maalia.
 

theref

Jäsen
Mitäs siellä Lappeenrannassa tapahtui toisen erän lopussa? SM-liigan www-sivujen viimeisellä minuutilla Toporowski sai rangaistuksen ja samassa ajassa Jere Myllyniemi vaihdettu pois, kolmannessa erässä jälleen normaalisti maalille. Sivuilla ei kuitenkaan ole mainintaa, että kakkosmolari (Hostikka?) olisi lainkaan käynyt kentällä.

Ei tapahtunut mitään. Liigan sivujen kukkanen joita siellä silloin tällöin on, tuntemattomasta syystä. Myllyniemi oli maalilla koko ajan.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jep. Mielestäni ei mitään epäselvää, koska molemmat "vaihtoalueen" sisällä ja vaihtoon menevä ei osallistunut peliin.

Edit."SaiPan avausmaalia kritisoitiin vääränä vaihtona, jonka otteluvalvoja myönsi pelin jälkeen Uraman sitä tiedustellessa."

Eli taas tuli todistettua tietämättömyyteni.

En ole videota edes katsonut, mutta videon nähneiden kommenttien perusteella ihmetten tuota otteluvalvojan kommenttia. Täysin normaalilta vaihdolta tuo mielestäni kuulostaa. Joskus muinoin oli tapana ainakin viheltää väärä vaihto silloin kun vaihtoon menossa oleva pelaaja puuttui pelin kulkuun.'

Edit. Tuli sitten katsottua tuo video ja edelleen ihmettelen missä kohdassa se väärä vaihto tapahtuu. Kenties sääntökirjassa lukee, että tuollainen kuuluu viheltää, mutta käytännössä noita ei kyllä koskaan vihelletä. Salibandy on sitten toinen laji.

Edit 2. Tuosta "väärästä vaihdosta" vielä hieman. Tapauksessahan ei edes "varastettu" metriäkään, päinvastoin kentälle tuleva pelaaja lähtee matkaan vaihtoon menevän takaa.

Edit 3. Luvattoman helpolta näytti Saipan ainoa pelitilannemaali kuten myös tuo ratkaiseva rankkari (oli toki hienosti veivattukin).
 
Viimeksi muokattu:

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno ottelu, ihanata ihanata. Parasta ottelussa oli se, että Lukko ei ollut huono. Agressiivinen karvaus, taitoa, kovuutta. Pelissä sattui vaan tällä kertaa olemaan vielä parempi joukkue.

Lukko karvasi äärettömän hyvin, mutta ei päässyt maalipaikkoihin koska SaiPa liikkui vielä paremmin. Huonommin liikkuvaa joukkuetta vastaan Lukko olisi vienyt pelin helposti. Tänään oli vastasta parhaiten liikkunut SaiPa mitä olen koskaan nähnyt.

Pelaajabudjettiin 200 000 - 300 000 eggua lisää niin löytyy ne kädet jotka lyö kiekot sisään noista paikoista.

Lukon kannattajien ei tarvitse olla huolissaan, koska tuolla vieraspelaamisella kaatuu 85% SM-liigajengeistä.

-H-
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
En tiedä huomasiko joku muu kolmannen erän mielenkiintoista hetkeä, kun SaiPa iski aika lailla peräkkäin kaksi pitkää, Lukon kovassa pyörityksessä. Pitkissä ei sinänsä mitään ihmeellistä, mutta kenttämiehityksessä kylläkin. Ennen ensimmäistä pitkää SaiPan pakkiparina oli Koponen-Mielonen ja kun toisen pitkän jälkeen aloitettiin, niin kentällä oli Backman-Pukka.

Tuomaristo oli kyllä täysin kuutamolla, kun ensin Koponen ja seuraavan pitkän aikana Mielonen sujahtivat linjurin selän takana aitioon. Ihmettelen, että mitä se toinen päätuomari seurasi, kun SaiPa onnistui näin jekuttamaan tuomaristoa. Koomisintahan oli ekan pitkään jälkeen Backmanin toiminta, kun mies suoraan vaihdosta tulleena esitti kuin olisi pelannut pitkänkin vaihdon.

Itse ottelusta sen verran, että oli kyllä oikein viihdyttävä kiekkopeli. Tykkäsin kyllä olla paikalla ja seurata taistoa. Pikkasen tietty harmittaa, että SaiPa ei voittanut varsinaisella peliajalla, mutta hyvä näinkin. Ja saipahan alapuolella istunut pitkän linjan kannattaja tulosvetonsa kiinni.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ihmettelen, että mitä se toinen päätuomari seurasi, kun SaiPa onnistui näin jekuttamaan tuomaristoa.
Vahti, ettei Hongisto hyökkää aitiosta kentälle.

Hyvä matsi. Kolmea pistettä työnnettiin tarjottimella eteen, mutta eipä maistunut. Maalinteossa ei onneksi olla enää yhden tai kahden miehen varassa, vaan löytyy Topon seuraksi Jaskoa, Barneyta, Koskirantoja ja Jokilaa (kunhan tervehtyy).

Tuominen pelaa kovalla itseluottamuksella taas vaihteeksi. Lukon tasoitus meni tosin aika lailla hänen piikkiinsä, kun mies lähti harhauttamaan keskialueella lukkolaista ja epäonnistui. Siitä tuli nopea suunnanmuutos ja omissa soi. Nämä pitää antaa anteeksi, jos kiekon kanssa tapahtuu tarpeeksi hyviä asioita. Kiekollisia pakkeja kun meillä ei tuhlattavaksi asti ole.

Hallissa oli mukava tunnelma.
 

Don Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Edit. Jotenkin lueskellessa arvovaltaisia median verkkosivuja tulee mieleen, ettei SaiPa VOI voittaa hyvällä pelillä, vaan vastustaja pelaa "vaisusti" jne. Sinälläänhän tuo ei harmita, mutta se vääjäämättä karkoittaa noita satunnaisia katsojia. "Tuurilla SaiPa voitti", SaiPa voitti vaisusti pelanneen x-joukkueen. Eikai tuo nykyinen pistetahti nyt vittu VOI olla sattumaa/tuuria? Varmaankin täysin väärä ketju, mutta alko "kivistää" tuo pska.:)

Tämä seikka on itseänikin ärsyttänyt vuosikausia. Valtamediat ovat niin pääkaupunkiseutukeskeisiä, että puolueetonta raporttia on vaikeaa löytää. Noista kannattaa antaa palautetta ko mediaan tai suoraan toimittajalle, osoitteet löytyvät kyllä. Ihmettelen esim. tällä hetkellä, ettei Maikkarin sivuilla päivity sarjataulukko ollenkaan. Ilmeisesti ottaa niin paljon toimitusta päähän, kun SaiPa nousi Jokereiden edelle. Viime vuonna HS ei noteerannut mitenkään Koikkiksen aiheelista vastinetta Hjalliksen Saipa dissaukseen, Harkimohan taitaa olla Sanoman osakas, tämä lienee se syy.

Tästä aiheesta varmasti tarinoita löytyisi, jos joku avaisi ketjun SaiPa-keskusteluun.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ilmeisesti paikalla olleen kommentti? Joko sinä tai arvovaltaiset toimittajat nähneet väärin, joska Lukko oli tänään "vaisu". Ainakin mediassa.
Siis mitä ihmettä. Totesin vain, että SaiPa ansaitsi voittonsa. Pitääkö tässä nyt vielä nöyristellä ja pokkuroida ja kieriä sen vakuudeksi, että SaiPa tosiaan oli parempi?

Kyseessä kuitenkin vain yksi runkosarjaottelun voitto hyvällä hallinnalla ja tuloksena piste enemmän kuin Lukolle. Happy now?
 

Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Siis mitä ihmettä. Totesin vain, että SaiPa ansaitsi voittonsa. Pitääkö tässä nyt vielä nöyristellä ja pokkuroida ja kieriä sen vakuudeksi, että SaiPa tosiaan oli parempi?

Kyseessä kuitenkin vain yksi runkosarjaottelun voitto hyvällä hallinnalla ja tuloksena piste enemmän kuin Lukolle. Happy now?

Sorry, tarkoituksenani oli lähinnä toimittajien kirjoittelua "kitistä", ei sinun. Asiallinenhan viestisi oli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös