Inttiin lähdössä?

  • 1 217 809
  • 3 574

-RVL-

Jäsen
En näe mitään huonoa tuossa. Juoksua tulee muutenkin aivan tarpeeksi, joten pieni sauvakävely tekee varmasti hyvää, ja kaiken lisäksi jos se vielä vähentää loukkaantumisia.

Ennemmin Wiitä iltaisin, kuin paikallaan oloa.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Kyllä, OHI ON 180. Tällä hetkellä olo on aika ristiriitainen, mutta toki pirun onnellinen. Takana on jotain, jota ei oikein osaa vielä sisäistää, mutta sen varmasti oppii ymmärtämään tässä tulevien viikkojen ja kuukausien aikana. Ehkä silloin voisi tähän ketjuun tulla uudestaan purkamaan osiksi sen, mitä intistä jäi käteen, nyt on vielä liian aikaista sellaiselle.
Hoh. Kuin omasta suustani. Tosin kotiutumisestani on suunnilleen vuodenpäivät aikaa, mutta aika pitkälti noilla fiiliksillä oltiin silloin. Olo oli tietysti pirun onnellinen, mutta todella monella tapaa myös haikea.

Ei oikein tiennyt miten olisi. En tarkoita, että aamulla olisi ollut mitään "PATTERISSSAAA HERRRÄTYYYS"-säpsähdyksiä, mutta varsinkin reservielostelun alkuaikoina tuli usein palauteltua mieleen niitä satoja kokemuksia armeijan vihreistä. Ja eipä sillä, ettenkö näihin muisteloihin vielä nykyäänkin itsekseni tai kavereiden kanssa palaisi.

Kokemisen arvoinen reissu. No question about it.

PeräSanoma: Onnittelut nollista itse kullekin!
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Viimeinen viikonloppu ennen inttiä. Ei oikein tiedä, kuinka tähän suhtautuisi. Pikkuisen jo jännittää tuo maanantai ja se, millaista touhua intissä oikein on. Toisaalta armeijaan meno kiehtoo jollakin tavalla, mutta toisaalta ahdistaa mennä. Eiköhän se ensimmäisen viikon jälkeen ole selvää, millaisin mielin loppuintti tulee käytyä.
 

Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kunhan muistaa, että siellä oleminen ei ole yleisesti ottaen mukavaa, vaan tarkoitus on oppia jollain lailla sotimaan niin hyvin menee. Aina tietysti helpottaa jos porukkaan eksyy joku tarinaniskijä. Lähes kaikki sieltä on takaisin tulleet joten turha jännitys pois.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viimeinen viikonloppu ennen inttiä. Ei oikein tiedä, kuinka tähän suhtautuisi. Pikkuisen jo jännittää tuo maanantai ja se, millaista touhua intissä oikein on. Toisaalta armeijaan meno kiehtoo jollakin tavalla, mutta toisaalta ahdistaa mennä. Eiköhän se ensimmäisen viikon jälkeen ole selvää, millaisin mielin loppuintti tulee käytyä.

Monen näköistä pätijää siellä varmasti on, joten turhaa stressaamista kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan. Varmasti jossain välissä tai useinkin vituttaa tehdä jotain täysin turhaa vain sen takia, että joku alikessu haluaa näyttää kuka talossa määrää. Niihin jos pystyy suhtautumaan rennosti tai jopa huumorilla, niin ollaan jo pitkällä.

Juuri tajusin, että on 11 vuotta kun itse lähdin inttiin. Ensimmäinen saapumiserä, jolloin oli voimassa uudet inttiajat, 6 kk, 9 kk ja 12 kk. On siitäkin perskeles jo kauan.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Hivenen oli vittumaista katella puolen vuoden kavereita heiluttelemassa nolliaan. Siinä porukassa oli omatkin tavoitteet, mutta toisinpa kävi. AUK kutsui ja nyt sitä tässä odotellaan maanantaita, uutta saapumiserää ja omaa alokastupaa. Nyt siis pari jämää rikkaampana.

Maanantaina palvelukseen astuville sen verran että turha jännitys ja murehtiminen vaan pois niin kyllä se siitä. Aluksi "vapauden riisto" ja jatkuva kiire vituttavat, mutta pikku hiljaa homma alkaa tuntumaan aina vain paremmalta. Rohkealla ja nöyrällä mielelle vaan niin tulette hyvin toimeen. Aamuja siis kaikille tasapuoleisesti.

Itsellä olisi vielä toinen puolikas jäljellä eli Parolaan palataan vielä jokunen kerta ennen viimeistä aamua.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Viimeinen viikonloppu ennen inttiä. Ei oikein tiedä, kuinka tähän suhtautuisi. Pikkuisen jo jännittää tuo maanantai ja se, millaista touhua intissä oikein on.

Eihän tuo alussa koskaan niin kivaa ole kellekään. Touhut ovat kuitenkin täysin poikkeavia totuttuihin rutiineihin. Meikäläisen keskimmäinen poika lähtee nyt Säkylään.

Muutaman viikon ryntäilyn jälkeen alkaa tottumaan ja osaamaan olemaan iisisti. Valan jälkeen helpottaa ja paremmaksi käy loppua kohden.

Kun pääsee pois niin on jotenkin haikea olo kaiken ilon keskellä. Hyviä frendejä siellä kuitenkin saa.
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
Itsellä olisi vielä toinen puolikas jäljellä eli Parolaan palataan vielä jokunen kerta ennen viimeistä aamua.

Jaaha, saapa nähdä osutaanko samaan "hyttiin".

Minkälaiset salimahdollisuudet siellä on? Ja miten paljon on vapaita (iltavapaita lähinnä) näin aluksi? Ei tää inttiin meno muuten vituta, mutta tottunut käymään joka päivä salilla, niin tulee ihan fiilis, että kaikki lihakset katoaa.
 

tutzba

Jäsen
Minkälaiset salimahdollisuudet siellä on? Ja miten paljon on vapaita (iltavapaita lähinnä) näin aluksi?

Juttelin Parolasta kolmisen kuukautta sitten kotiutuneen kanssa torstaina ja kysyin aivan samat kysymykset. Vastaukset: Parolassa on hyvät salimahdollisuudet. Alkuun ei ole paljoa vapaita.

Löytyisiköhän Pappaykkösestä salikaveria tutzballe?
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Juttelin Parolasta kolmisen kuukautta sitten kotiutuneen kanssa torstaina ja kysyin aivan samat kysymykset. Vastaukset: Parolassa on hyvät salimahdollisuudet.
Joo, ainakin meillä oli yksikössä kuntosali, joskin aika karsittu. Isompi ja parempi sali löytyy ainakin vanhan soden alakerrasta.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeinen viikonloppu ennen inttiä. Ei oikein tiedä, kuinka tähän suhtautuisi. Pikkuisen jo jännittää tuo maanantai ja se, millaista touhua intissä oikein on. Toisaalta armeijaan meno kiehtoo jollakin tavalla, mutta toisaalta ahdistaa mennä. Eiköhän se ensimmäisen viikon jälkeen ole selvää, millaisin mielin loppuintti tulee käytyä.

Jos mies on varustettu hyvällä itsetunnolla, hyvällä huumorintajulla ja hyvällä itsekriittisyydellä, ei mitään hätää ole. Ei siis ole paljon vaadittu!

No ei, hyvin se menee. Itsellä on jo yli kahdeksan vuotta kun pääsin pois intistä. Ja palvelin 362 Rovaniemellä. Hemmetin nopeasti menee aika! Mutta usko pois, intti on ihmisen parasta aikaa ja sieltä saa hemmetin paljon uusia frendejä! Aivan kuten Vanha Len tuossa ylempänä kertoilikin...
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
Löytyisiköhän Pappaykkösestä salikaveria tutzballe?

Juuh mikä ettei. Saapa nähdä miten tässä kuihtuu, kun jää luultavasti mömmöt pois, ainakin näin aluksi. No oishan se varmaan hyvä hieman laihtuakin samalla ja lähteä sitten uuteen nousuun armeijan jälkeen. Saisi nyt edes yllä pidettyä jonkinlaista lihasmassaa.

Riittää, että ihan perus penkki, smith/kyykky -teline (normi kyykyn tekeminen hieman haastavampaa erinäisistä syistä mutta kyllä pakosta luonnistuu), leuanveto, käsipainoja (kässäri penkki, pystypunnerrus jne.). Tuossapa tärkeimmät. Suorinjaloin maastavedon saa tehtyä ihan normitangolla, pohkeet menee nyt missä vaan. Prässi ois vielä helmi. Selkä liikkeitä olisi sitte jo kolme; leuanveto, ruohonleikkuri ja kulmasoutu. Rintaa ainakin kaksi; normi ja kässäripenkki. Sitten ehkäpä vino kässäreillä (jos löytyy penkkiä). Jaloille prässi(?), kyykky, suorinjaloin, joku koukistus & ojennus (epäilen) ja pohkeet. Jos koukistusta ei ole, niin bulgarialainen menee siitä ja bulgarialainen korvaa jotenki ojennuksenkin, riippuu jalan kohdasta. Lopuksi perus käsiliikkeet, no eihän niitä tarvi nyt mainita. Ohhoh, kaippa sitä on nyt valmis aikuistumaan.
 

J.Petke

Jäsen
Jos mies on varustettu hyvällä itsetunnolla, hyvällä huumorintajulla ja hyvällä itsekriittisyydellä, ei mitään hätää ole. Ei siis ole paljon vaadittu!

Juuri näin. Huumorintaju ja terve suomalainen järki kantavat pitkälle. Ainakin minulla oli juuri intin alkuaikoina erittäin hauskaa kun ei ottanut asioita liian vakavasti ja osasi pitää sen pienen pilkkeen silmäkulmassa. Eniten tuossa varmasti jännittää se asioiden totaalinen muuttuminen. Siihenkin tottuu nopeasti ja esim. nykypäivänä osaa arvostaa ihan eri tavalla sitä, että joka päivä oli loistava aamiainen valmiina ja paljon kavereita ympärillä. Jos ei kestä yhtään käskyä keneltäkään niin silloin tulee vaikeuksia. Teette vain sen mitä käsketään sitä kummemmin miettimättä. Ei siellä enää nykypäivänä ketään nöyryytetä. Alku on erilaista mutta nopeasti se muuttuu ja Aukissa ja sen jälkeen tuo vasta hauskaa onkin.

Ja sitäpaitsi ampuminen on helvetin kivaa.
 

Selänne 8#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, KalPa ja Anaheim Ducks
Mikään muu ei oikeastaan jännitä, kuin se, että miten tutustuu uusiin kavereihin. Itse olen ainakin aikamoinen tarinoija, runoilija ja laulaja, mikä nyt milloinkin. Ja ihan tuntemattomienkin kanssa kyllä pystyy juttua heittämään lähinnä se että minkälaiset luonteet tupakavereilla on. Mutta ylihuomennahan se nähään. Ei muuta ku lykkyä pyttyyn kaikille, jotka nyt lähtee lihamyllyyn ;)Puolen vuoden tai vuoden päästä huudellaan täällä nollia.
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Mutta usko pois, intti on ihmisen parasta aikaa ja sieltä saa hemmetin paljon uusia frendejä!

Mutta usko pois, intti on rajatonta vitutusta 180 vrk:ta. Armeijassa tapaa niin ihme sakkia että oksat pois. Monet äijistä ovat ensimmäistä kertaa pois yötä kotoaan ja sen kyllä huomaa. Ei pystytä huolehtimaan itsestään ja kaikki on hukassa miestä myöten. Kavereita sieltä tietenkin voi saada.

Oma töppi jos tähtää puoleen vuoteen ja "joutuu" aukkiin ja lomat kantsii ryypätä ja muija potkasta pellolle, ettei se sitten vahingossakaan hypi silmille kun viikonloppuisin näkee niitä oikeita kavereita.

Itse en Niinisalossa aikanaan viihtynyt, mutta kunhan pään pitää kylmänä ja ei funtsaile liikoja, niin pikkuhiljaa se tj siitä vähenee. Ruokailut oli päivän kohokohtia, ja niitä riitti neljästi päivässä.
 

J.Petke

Jäsen
Oma töppi jos tähtää puoleen vuoteen ja "joutuu" aukkiin ja lomat kantsii ryypätä ja muija potkasta pellolle, ettei se sitten vahingossakaan hypi silmille kun viikonloppuisin näkee niitä oikeita kavereita.

Itse en Niinisalossa aikanaan viihtynyt, mutta kunhan pään pitää kylmänä ja ei funtsaile liikoja, niin pikkuhiljaa se tj siitä vähenee. Ruokailut oli päivän kohokohtia, ja niitä riitti neljästi päivässä.

Näin on, jos olet liian tyhmä tai et vaan jaksa tehdä asioita niin hyvin kuin pystyt niin voit päästä puolella vuodella, oma luonto ei antanut periksi kusta asioita mitkä osasin. Ja jos olet vain tyhmä niin helposti pääset puolella vuodella.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juuri tajusin, että on 11 vuotta kun itse lähdin inttiin. Ensimmäinen saapumiserä, jolloin oli voimassa uudet inttiajat, 6 kk, 9 kk ja 12 kk. On siitäkin perskeles jo kauan.

Me taidettiin olla sitten se viimeinen jolla oli ne vanhat ajat. 240 päivää siellä tuli käkittyä ja näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä kokemus. Kyllähän se alussa vitutti rankasti ja pää oli kovilla, ja tuntui että se 240 päivää on puolet elämästä, mutta sitten kun osasi vaan suhtautua asiaan eri tavalla ja vähän huumorilla niin homma alkoi sujumaan ihan eri tavalla. Pieniä vitutuksen hetkiä tuli koettua jatkossakin silloin tällöin mutta pääosin ihan mukavaa aikaa se sitten kuitenkin oli. Ei pidä hyytyä siihen alkuvitutukseen vaan rimpuilla sen yli niin kyllä se siitä alkaa lutviutumaan.

Mutta tuosta olen kyllä Seppiksen kanssa samaa mieltä että ihan vitun ihme porukkaa siellä tapaa. Onhan se selvä kun tulee vitusti erilaista porukkaa ihan eri puolilta suomea asumaan saman katon alle niin kyllä sinne monenlaista viheltäjää sekaan mahtuu. Vaan monet naurut on noistakin tyypeistä jälkeen päin saanut kun on muistellut sitä sekoilua.
 

Selänne 8#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, KalPa ja Anaheim Ducks
Rokotuskortti

Onko tuo rokotuskortti pakollinen, kun minä en omaani löydä mistään ja en tiedä edes onko mulle sellaista annettu?
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lomat armeijassa vuonna 2009?

Mites nykyarmeijassa lomat pyörii? Onko varuskuntakohtaiset erot viikonloppulomien määrissä vielä tänä päivänäkin suuret?

Omasta palveluksestani on aikaa jo 17 vuotta ja silloin omassa yksikössäni lomat pyöri keskimäärin kaksi viikonloppua lomilla ja joka kolmas sitten kiinni.

Ennen ainakin esim. rannikkotykistössä lomat pyörivät todella huonosti ja aika hajalla oli kaikki ne tyypit jotka niissä paikoissa palvelivat. Kun taas jossain Säkylässä porukka oli käytänössä aina lomilla.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mites nykyarmeijassa lomat pyörii? Onko varuskuntakohtaiset erot viikonloppulomien määrissä vielä tänä päivänäkin suuret?

Sehän on myös aika yksikkökohtaista. Esim. meillä kävi sellainen tuuri että oltiin ainoana prikaatin yksikkönä kaikki joulun pyhät kiinni, ja jokainen pyhäpäivä vastaa yhtä viikonloppuvapaata niin ginesviikonloppuja olikin sitten muuna aikana todella vähän.
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Mites nykyarmeijassa lomat pyörii? Onko varuskuntakohtaiset erot viikonloppulomien määrissä vielä tänä päivänäkin suuret?

Meikäläisellä oli kolme ginestä koko intin aikana. I/08, Niinisalo. Väittäisin, että muilla puolen vuoden miehillä oli keskimäärin n. 5 ginestä. 2-3 leirityksien takia, sekä parit virka-avut. Itsehän pääsin sluibailemaan noista virka-avuista "pienten" onnenkantamoisten saattelemana. :coolface:

Niin, ja ensimmäinen viikonloppuhan on aina kaikilla kiinni. Tietääkseni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös