LeKi 2009–2010

  • 58 775
  • 132

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Jos aloitetaan hallikeskustelun rinnalle keskustelua LeKin tulevan kauden joukkueesta. Kisalla on ensi kaudeksi valmiina kaksi sopimusta ja muutamia ''suullisia sopimuksia''.

Maalivahtiosasto on kaikista eniten auki tulevalle kaudelle. Sekavuuden aiheuttajana on Ilves. On näet mielenkiintoista nähdä, haluaako Ilves pitää Korhosen Toivosen kakkosena vielä ensi kaudellakin, vaikka Markuksella on sopimus LeKin kanssa tulevalta kaudelta. Mikäli Karhu saapuu Lempäälään ja pelaa Lempäälässä koko kauden, Lempäälässä taistellaan varmasti pitkälle kevääseen. Toisena mahdollisuutena HPK:ssa poppareita mässyttävän Mikko Tolvasen sopimustilanne näyttäisi olevan auki. Toivottavasti Papinsaari tarjoaa miehelle paikkaa Lempäälästä mikäli HPK-ura ei jatku. Tähän kakkoseksi joku nuori haastaja ja voilá.

Puolustuspäässä ei voi kuin rukoilla jatkoa herroille Virkki, Leimu ja Suhonen. Virkki oli puolustavien peruspakkien eliittiä koko sarjassa ja siivoaa maalinedustaa jykevin ottein(98 jäähyminuuttia). Luutijan rooliin ehdottomasti ykkösvaihtoehto. Leimu nyt oli jälleen sensaatio! 13 maalia puolustajalle ja 29 pistettä. Sarjan paras kiekollinen pakki, joten hänen jatkonsa olisi ensi kauden kannalta merkittävä siirto eteenpäin. Suhonen on pelannut Tampereella jo pitkään ja toivonkin Samin jäävän kotikonnuilleen. Miehen voi heittää yv:lle, av:lle, kiekolliseen tai puolustavaan rooliin, aina onnistuu. Mikäli tämä kolmikko saadaan jotenkin jatkamaan, ensi kauden pakiston rakentelu on jo hyvässä käynnissä. Muuten pakisto onkin melko auki. Heinon Ville ei onnistunut murtautumaan kunnolla joukkueeseen ja Raine Hartus on jaloistaan hidas ja käsistään huono, vaikka kuti lähteekin välillä varsin mukavasti. Hartus hyvänä joukkuepelaajana ja kapteenina toivottavasti saa jatkaa hieman pienemmässä roolissa. Tämän lisäksi pakisto kaipaisi ehdottomasti vielä vahvistusta ns. kakkoskolmospariin. Tapparasta lainalla ollut Miko Malkamäki ehdottomasti kävisi tähän. ainakin yksi pakkihankinta tekisi hyvää. Isokokoisen pakiston sekaan yksi kiekollinen puolustaja Leimun kaveriksi voisi tuoda tasapainoa.

Hyökkäyksessä on tällä hetkellä LeKin ainoat varmat pelaajasopimukset, kun Antti Hölli ja Johannes Alanen ovat rustanneet nimensä LeKin pelaajasopimukseen. Tästä onkin hyvä lähteä rakentamaan ensi kauden joukkuetta. Joukkueessa jo hieman pidempään kiekkoilleet Jose Nippala, Juho Joki-Erkkilä, Mikko Suvanto, Henri Silvennoinen, Jaakko Kolari ja Tommi Välimaa toivottavasti saavat jatkosopimuksen käteensä, sillä miehet toisivat mukavasti leveyttä, fyysisyyttä, kokemusta ja LeKi-henkeä joukkueeseen. Kokenut kehäkettu Jaakko Hagelbergille varmasti löytyisi ottajia, mutta toivon yritteliään laiturin jatkavan Xeroxilla. Viime kaudella täällä pelanneista Ipa-lainoista Pellisen, Mattilan ja Snellmanin soisi jatkavan, mutta tuskin enää säästyvät liigapeleiltä. Ensi kaudeksi mm. Tomi Karlssonilla ei ole vielä pelipaikkaa.

Kokoonpanoehdotus tässä vaiheessa:

Alanen - Suvanto - Hagelberg/Laina
Joki-Erkkilä - Hankinta/Laina - Hölli
Snellman/muu laina - Nippala - Hankinta/Laina
Silvennoinen - Välimaa - Kolari

Suhonen - Virkki
Leimu - Malkamäki
Hankinta/Laina - Hankinta/Laina
Hartus

Korhonen/Tolvanen(Laina)
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
LeKin 09/10 joukkueen kasaaminen tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa. Eniten "jännittää" tulevat yhteistyökuviot ja niiden selkeytyminen. Ainakin päällepäin näytti, että Ilves-kuvio toimi mainiosti, toivottavasti homma jatkuu tulevallakin kaudella. Tuo voisi toisaalta mahdollistaa myös Sami Hirvosen jatkon LeKin penkin takana, joka taas toisi kaivattua jatkuvuutta Kisan kuvioihin. Lisäksi Hirvosen jatko vaikuttaa varmasti esim. Pellisen halukkuuteen jatkaa LeKissä ihan virallisella Mestis-pahvilla. Huhujen mukaan Ipa ei olisi käyttämässä optiotaan Pelen soppariin.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ja jäämme odottamaan seuran ulostuloa ensikauden asioista.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKin 09/10 joukkueen kasaaminen tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa. Eniten "jännittää" tulevat yhteistyökuviot ja niiden selkeytyminen. Ainakin päällepäin näytti, että Ilves-kuvio toimi mainiosti, toivottavasti homma jatkuu tulevallakin kaudella. Tuo voisi toisaalta mahdollistaa myös Sami Hirvosen jatkon LeKin penkin takana, joka taas toisi kaivattua jatkuvuutta Kisan kuvioihin. Lisäksi Hirvosen jatko vaikuttaa varmasti esim. Pellisen halukkuuteen jatkaa LeKissä ihan virallisella Mestis-pahvilla. Huhujen mukaan Ipa ei olisi käyttämässä optiotaan Pelen soppariin.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ja jäämme odottamaan seuran ulostuloa ensikauden asioista.

Ja Hirvonenhan toi täksikin kaudeksi mukanaan esimerkiksi Henri Sandvikin ja Mikko Pätsin. Molemmat saivat hienon nosteen uralleen! Ennen kauden alkamista Sami väläytteli jopa isoveli-Villen siirtymistä LeKiin. Olisi erittäin tervetullut hankinta kyllä LeKin sentteriosastolle. Paikkaisi varmasti Pajulan paikkaa ykkössentterinä. Kuitenkin parhaimmillaan 26 pistettä SM-liigassa.

Toivottavasti LeKi tulee tänä keväänä ulos kuorestaan hieman aikaisemmin, jotta joukkue olisi vuosi vuodelta paremmin kasassa harjoituspeleissä, kuten Mestiksen pleijaritason joukkueen kuuluu ollakin.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Sami Hirvonen jatkaa LeKissä!

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=9425 Siinä LeKin päivän ehdoton ilouutinen! LeKin tällä kaudella kahdeksanneksi luotsannut Sami Hirvonen jatkaa ensi kaudellakin LeKin päävalmentajana, joka tuo kyllä hienoa jatkuvuutta LeKin penkin päällikön hommaan. Hyökkäävä ja räväkkä pelityylikin saa jatkoa. Nuori valmentaja, joka tulee vielä valmentajana pääsemään pitkälle.

Samalla tämä tietää myös yhteistyötä Ilveksen kanssa myös ensi kaudella. Samat sanat tähänkin, jatkuvuutta saatiin.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Hirvosen jatko on kyllä erinomainen ja toivottu uutinen. Lisäksi Marko Kangasjärvi vahvistaa edelleen valmennusta ollen toinen päätoiminen valmentaja Kisan joukkueelle.

Mielenkiintoinen uutinen on myös se, että LeKi-ikoni Tuukka Suoniemi tekee paluun seuraan managerin paikalle. Pienen seuran on onnistuttava pelaajahankinnoissaan ja siinä on Suoniemelle mukavasti haastetta sikälikin, että Papinsaari on kasannut kaksi vahvaa nippua Mestikseen aiemmilla kausilla. Flopeiksi voitaneen laskea kahdelta kaudelta ainoastaan J-P:t Koistinen ja Pajula. Tosin heiltäkin olisi voinut luonnollisesti odottaa saatua enemmän aiempien kausien tilastojen perusteella.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Hirvosen jatko on kyllä erinomainen ja toivottu uutinen. Lisäksi Marko Kangasjärvi vahvistaa edelleen valmennusta ollen toinen päätoiminen valmentaja Kisan joukkueelle.

Mielenkiintoinen uutinen on myös se, että LeKi-ikoni Tuukka Suoniemi tekee paluun seuraan managerin paikalle. Pienen seuran on onnistuttava pelaajahankinnoissaan ja siinä on Suoniemelle mukavasti haastetta sikälikin, että Papinsaari on kasannut kaksi vahvaa nippua Mestikseen aiemmilla kausilla. Flopeiksi voitaneen laskea kahdelta kaudelta ainoastaan J-P:t Koistinen ja Pajula. Tosin heiltäkin olisi voinut luonnollisesti odottaa saatua enemmän aiempien kausien tilastojen perusteella.

Kangasjärven valmentajapestin lomassa toivon, että Hannu Juppalalle löydetään edelleen rooli penkin takana. Kuitenkin kokenut kettu Lempäälässä. LeKin sivuilla Juppalan mahdollisesta jatkamisesta väläyteltiinkin.

Tuukka Suoniemelle täytyy kyllä nostaa hattua! Pelaajana 134 peliä(v. 1997-2008) LeKissä tehoin 41+60 ja vielä jaksaa alkaa managerin hommiin. Puolustajalegenda kyllä varmasti omaa tarpeeksi auktoriteettia ja tietämystä hommaan ja toivottavasti pääsee hyödyntämään Ranskan reissuillaan hankittuja kontakteja. Varmasti Tuukka vielä yv:lläkin paukuttelisi maaliverkkoja, mutta hyvä näinkin. Papinsaaren perintö on iso, mutta hoideltavissa.
 

Jäske#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi, Minnesota Wild
Varsin mielenkiintoisia vaihtoehtoja LeKin ensi kauden kannalta löytyy myös Tapparasta useampikin. Lähde/Peltonen kaksikosta toinen, luultavimmin Peltonen tulee ainakin kaipaamaan peliaikaa ensi kauden aikana, Peltosellahan ei ole edes sopimusta ensi kaudeksi Tapparaan hänestä 2-3 sentteri LeKiin? Myös junnusopimuksella Tapparassa oleva loppukauden TuTossa hyvin pelannut Martin Tuominen kuuluu vahvasti Tapparan tulevaisuuden suunnitelmiin, hänkin potentiaalinen vaihtoehto LeKiin, jopa 1.kenttään asti.
Pakki puolella on etenkin J.Turkulainen, jolle on hyvä saada miesten pelejä alle. Kaksi viimeiseksi mainittua kilpailevat myös nuorten kisapaikasta, joten tulevat pyörimään kovasta Tappara/A-jun/LeKi väliä luulisin.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Varsin mielenkiintoisia vaihtoehtoja LeKin ensi kauden kannalta löytyy myös Tapparasta useampikin. Lähde/Peltonen kaksikosta toinen, luultavimmin Peltonen tulee ainakin kaipaamaan peliaikaa ensi kauden aikana, Peltosellahan ei ole edes sopimusta ensi kaudeksi Tapparaan hänestä 2-3 sentteri LeKiin? Myös junnusopimuksella Tapparassa oleva loppukauden TuTossa hyvin pelannut Martin Tuominen kuuluu vahvasti Tapparan tulevaisuuden suunnitelmiin, hänkin potentiaalinen vaihtoehto LeKiin, jopa 1.kenttään asti.
Pakki puolella on etenkin J.Turkulainen, jolle on hyvä saada miesten pelejä alle. Kaksi viimeiseksi mainittua kilpailevat myös nuorten kisapaikasta, joten tulevat pyörimään kovasta Tappara/A-jun/LeKi väliä luulisin.

Lähdettä tuskin nähdään LeKissä ensi kaudella. Tapparan ainoita voimahyökkääjiä ja hyvä loppukausi takaavat varmasti peliaikaa liigassakin. Peltonen voisi olla jopa mahdollinen sopimuspelaaja, sillä Peltosen optiota ei välttämättä käytetä. Mikäli Peltonen LeKiin saapuisi, olisi sentteriosasto hyvällä mallilla. Turkulainen varmasti olisi hyvä pelaaja molempien joukkueiden kannalta. Suht isokokoisena puolustajana pärjäisi maalin edessä ja LeKillä kieltämättä olisi tilaa pakistossa kakkoskolmospariin. Tulee mietittävää Suoniemen Tuukalle!
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Huhtikuu etenee ja LeKin ensimmäisiä uusia sopimuspelaajia odotellaan. Tänään Ilveksen julkistamasta jatkosopimuslistasta puuttui Lassi Mattilan ja Antti Ropon nimet. Roppo on ekstraplussaa, mutta Mattila voisi LeKi-kasvattina palata kasvattajaseuraansa jo ihan sopimuspelaajanakin. Toisi sentteriosastolle ykkösnimen ja varman 25-30 pisteen miehen, joka hoitaa puolustuspäässä hommansa hyvin. Ja potentiaalia on enempäänkin!
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Passo LeKiin!

LeKi julkisti Aamulehden mukaan viisi uutta pelaajasopimusta, joista neljä jatkosopimusta ja yksi uusi mies. Uutena miehenä LeKin takalinjoille liittyy Pasi ''Passo'' Petriläinen. Tuo kokemusta ja leveyttä puolustukseen kahden vuoden sopimuksella. Loistohankinta Tuukalta!

EDIT: http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=9520 Tuossa Jatkoajan artikkeli aiheesta. Jatkajat siis Pätsi, Nippala, Sandvik ja Hessu. Osoittaa kyllä seurauskollisuutta Nippalalta vääntää vielä kahden vuoden jatko. Vuonna 2003 alkanut LeKi-taival(II-Divisioona) siis jatkuu! Ja vielä viime kaudella uran paras kausi. Pätsi tuo haastajan Markus Korhoselle(ellei jatka Ipassa, sopimus kuitenkin LeKiin) ja Sandvik/Hessu tuovat kaksi ihmiskuulaa nelosketjuun.
 
Viimeksi muokattu:

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Pitääpä vihdoin kommentoida julkaistuja sopimuksia, kun en h-hetkellä ehtinyt.

Nyt julkaistut viisi sopimusta on aikalailla sitä ydintä, jota Kisaan odotinkin. Varsinkin Sandvikin lähtö olisi kirpaissut, kun Nivalan lahja kiekkoilevalle maailmalle pääsi sinuiksi Mestis-vauhdin kanssa ja alkoi pelaamaan erinomaista peliä myös pisteiden valossa. En näe ainoatakaan syytä, miksi trendi kääntyisi yhtäkkiä huonompaan suuntaan. Samat sanat koskee pitkälti myös Silvennoista, josta kehittyi edellisen kauden aikana takuuvarma runkopelaaja Mestis-joukkueeseen. Hienoja sopimuksia molemmat.

Mikko Pätsin kiinnittäminen on myös samaa sarjaa, kuin kaksi aiempaa. Pelasi keväällä selkeästi parhaat pelinsä ja mahdollisti joukkueen pääsyn pudotuspeleihin. En ole aivan 100% varma, onko Pätsistä kiistattomaksi ykkösvahdiksi LeKiin, jos tulevalla kaudella haaveiltaisiin vaikkapa väölieräpaikasta. Markus Korhosella on sopimus LeKiin, mutta hänen pelaamisen varaan en tässä vaiheessa laittaisi, sillä jotenkin tuntuisi että liigassa hänelle riittää ottajia luotettavaksi kakkosvahdiksi. Saapa nähdä.

Nippalan jatko on myös loistava asia, ennen kaikkea siksi, että hän edustaa perus lekiläisyyttä joukkueessa. Pelasi pisteidenkin valossa hienon kauden, nakuttaen enemmän pisteitä kuin ykkössentteriksi hankittu *rotsi* Pajula. Nippalan monipuolisuutta korosti myös Suoniemi; Jose pelasi muutaman pelin erinomaisesti myös kolmosparin kiekollisena pakkina.

Ja sitten se pommi, joka täytti kyllä kovimmatkin odotukset tulevan pakiston rakentamisessa. Pasi Petriläisen ympärille kelpaa rakentaa melkeinpä minkä tahansa Mestis-joukkueen puolustus. Ja kun otetaan huomioon, että aiempien kausien kovin satsaus pakistoon on ollut Jarno Virkki, niin kovettaahan tuo hankintana. Tosin Virkki oli painonsa arvosta kultaa menneellä kaudella ja tarjoaisin jatkopahvin hänelle milloin tahansa, mutta Petriläisen lasken joka tapauksessa eri tason kaveriksi.

Kyllä tästä kelpaa aloittaa seuraavan sopimuskierroksen odottelu. Kuulopuheiden mukaan LeKin kesäreenirinkiin on saatu kohtuullisen kova rinki, josta nimiä alkaa tippumaan rosteriin pikkuhiljaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Petriläisen sopparista pitikin kyselemäni. Jatkoajan uutisessa ei tainnut olla mitään mainintaa, mutta jossain toisessa yhteydessä kerrottiin sopimuksen (+ seurojen farmisopparin) mahdollistavan Petriläisen pelaamisen myös Ilveksessä. Näinhän asia on käytännössä ehkä lähes jokaisella LeKi-pelaajalla, mutta erillisenä mainintana tuo pisti vaan silmiini.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Petriläisen sopparista pitikin kyselemäni. Jatkoajan uutisessa ei tainnut olla mitään mainintaa, mutta jossain toisessa yhteydessä kerrottiin sopimuksen (+ seurojen farmisopparin) mahdollistavan Petriläisen pelaamisen myös Ilveksessä. Näinhän asia on käytännössä ehkä lähes jokaisella LeKi-pelaajalla, mutta erillisenä mainintana tuo pisti vaan silmiini.

Petriläisellä ei sopimuksessa ole liiga- tai ulkomaapykälää, mutta paha mennä sanomaan, että miten vaikuttaa tämä farmisopimus. Olisiko jollakulla tietoa?

Pakistoon LeKille toivoisin Suhonen/Virkki/Leimu -kolmikosta ainakin kaksi jatkajaa, vaikka Suoniemi kertoikin Leimulla olevan kiinnostusta liigassakin. Tällöin pakisto alkaisi olla kovaa tasoa Mestikseen. Sitten vielä yksi hankinta tarvittaisiin niin saataisiin kaksi ensimmäistä paria valmiiksi. Kolmoseen sitten lainamies, Ranta tai Hartus. Jopa mitalipelejä kestämään koottu pakisto, jossa vain yksi lainamies. Ei paha!

Hyökkäyksessä on onneksi saatu yksi ''kärkiosaaja''(Alanen), yksi potentiaalinen sellainen(Hölli), yksi sarjan luotettavimmista senttereistä(Nippala) ja kaksi terrierihyrrää(Silvennoinen ja Sandvik), joilla myös mahdollisuudet tehoihin.

Tästä on hyvä alkaa kasaamaan joukkuetta, jolla olisi resurssit LeKin ensimmäiseen playoff-voittoon.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
LeKistähän tulee mieleen jo isompikin seura, jolla on farmeja siellä täällä... Tämä liittyen uutiseen Markus Korhonen jatkaa Ilveksessä.

Korhonen solmi LeKin kanssa kaksivuotisen sopparin viime syksynä, mutta ei siis näillä näkymin tule pelaamaan seurassa yhtään ottelua. Siirtyi tuolloin heti sopimuksen teon jälkeen Sloveniaan, josta tuli tammikuussa Ilvekseen, ja sinne myös jäi.

Itsekin pidin tätä aikoinaan kovana kaappauksena LeKiltä, mutta totaaliseksi tabula rasaksi(*) tämä sitten kuitenkin jäi.

(*) kun kyseessä on LeKi, ei viitauksia Heikki Silvennoiseen voi välttää, vaikkei sanaleikki sataprosenttisesti osuisikaan
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Harmittava uutinen LeKin kannalta, sillä näitä huipputason ykköskassareita ei LeKin resursseilla puissa kasva. Korhosen kannalta varmasti oikea ratkaisu ja toivottavasti vielä LeKiin joskus saapuu uraansa päättelemään.

LeKin maalivahtiosastolla sitten tämän jälkeen uuden ykköskassarin etsinnän paikka. Mikko Pätsi omasta mielestäni ei vielä ole Mestikseen mikään varma ja tasainen ykköskassari, joten tasokasta kaveria kaivattaisiin.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
LeKin maalivahtiosastolla sitten tämän jälkeen uuden ykköskassarin etsinnän paikka. Mikko Pätsi omasta mielestäni ei vielä ole Mestikseen mikään varma ja tasainen ykköskassari, joten tasokasta kaveria kaivattaisiin.
Tolvasen jos saisi koko kauden pahvilla, niin sopisi minulle. Ilmeisesti Kerholla ei (viime keväisestä jatkopahvista huolimatta) ole käyttöä hänenlaiselleen kaverille.

Joo, mutta joo. Epäilemättä Korhosen "menetys" kirpaisee, mutta oli osittain odotettua. Kaikkea hyvää Markukselle Ipassa!
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Tolvasen jos saisi koko kauden pahvilla, niin sopisi minulle. Ilmeisesti Kerholla ei (viime keväisestä jatkopahvista huolimatta) ole käyttöä hänenlaiselleen kaverille.

Ehdottomasti Tolvanen kannattaisi LeKiin hommata, sillä Mikko pelasi todella vahvasti ennen paluutaan Rinkelinmäelle. Nyt, kun kakkoskassarin paikka HPK:ssa on varattu Metsolalle, siirto olisi kaikille eduksi.

Rauhallinen ja tasainen isokokoinen veska, jolla varmasti hyvä tulevaisuus.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKin miehistöön täydennystä!

Aamulehti toi jokaiselle LeKi-fanille lisäiloa kertoen LeKin tehneen jatkosopimukset Juho Joki-Erkkilän ja viime kauden pakkien pistepörssin voittaneen Juha Leimun kanssa. Varsinkin Leimulle ottajia olisi varmasti löytynyt monestakin paikkaa ympäri maailmaa, joten todella hieno jatkosopimus ja ensimmäinen kunnon sulka Tuukka Suoniemen managerin hattuun. JJE:n jatkosopimuskin tekee kyllä hyvää, sillä mies pelasi viime kaudella läpimurtokautensa ja tästä on hyvä jatkaa. Monipuolinen peluri, jolla asenne ja rymistely kohdillaan!

Uusvanhoina pelaajina LeKin kanssa sopimuksen tekivät Mikko Tolvanen ja Lempäälän omat pojat, Anssi Tieranta ja Lassi Mattila. Tolvanen on kyllä erittäin mieluinen haastaja Pätsille täksi kaudeksi, niin hyvin viime kaudella pelit sujuivat loppua kohti tultaessa. Tieranta on pakistoon LeKin näköinen isokokoinen peruspuolustaja, jolta odotetaan varmasti fyysistä peliä ja hyvää joukkuepeliä. Ei varmaankaan Hartuksen kanssa pakkipari? Ja viime kaudella LeKissä 11+14 tehot aikaansaanut Lassi Mattilakin joukkueessa siis jatkaa sopimuspelaajan roolissa, joten sentteriosastokin alkaa näyttämään hyvältä, kun Lassin kanssa tiedetään tasan mitä saadaan.

Suoniemen mukaan enää muutamia paikkoja jäljellä täytettäväksi ensi kauden joukkueesen plus sitten tietty määrä lainapelaajia. Kuitenkin näyttäisi, että omavaraisuusaste nousisi täksi kaudeksi mukavasti.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Nämä nyt julkaistut sopimukset ovat kyllä erinomainen signaali tulevan kauden joukkueen tasosta. Tällä hetkellä puolustukseen on nimetä kaksi Mestis-tasolla odotusarvoiltaan erinomaista kiekollista pakkia (Petriläinen ja Leimu) sekä kaksi kautta odotettu isokokoinen perusluutija Tierannan muodossa. Tuo kaipaisi enää paria luotettavaa sopimuspakkia, esim. Virkki ja Suhonen, niin pakiston runko olisi lähellä optimaalista omiin toiveisiin suhteuttaen. Liigasta kun on varmasti tarjolla jopa aiempia kausia helpommin täydennyspakkeja, ja kun esim. Tapparan pelaajaluetteloa vilkaisee, niin Malkamäen pelaaminen Kisassa voisi olla jopa ihan todennäköistä.

Mattilan sopimuksesta ei voi olla iloitsematta, sillä kahdella kaudella Lassi on osoittanut olevansa laatupelaaja Mestikseen. Edellisen kauden ehkä hieman epätasaiset näytöt eivät avanneet ovia Ipaan, mutta mielestäni Lassilla on edelleen potentiaalia nousta liigapelaajaksi. Ei ole Mestiksessä ihan ykkössentteriainesta, mutta ei kaukanakaan, jos peli-ilo ja esitykset pysyvät sillä tasolla, mitä ne parhaina iltoina ovat. Joki-Erkkilä on parantanut esityksiään jatkuvasti, ja jos alkaa osumaan paremmalla prosentilla kehikoiden sisään, niin muut ominaisuudet riittävät komeasti pelaamaan kahdessa ensimmäisessä hyökkäysketjussa.

Ja sitten tämä Tolvanen. Itselle jäi sellainen kuva (jota kuulopuheet ovat myös vahvistaneet), että Tolkille jäi melko paljon hampaankoloon siinä vaiheessa, kun joutui tammikuun lopussa palaamaan takaisin Hämeenlinnaan. Tolvanen pystyi syksyn kurimuksessa kääntämään pelejä henkilökohtaisella panoksellaan Kisalle, ja oli pitkälti yksi suurimmista syistä, miksi LeKi pelasi pudotupelipaikasta loppuun saakka. Kaikki kunnia Pätsille erinomaisesta saappaiden täytöstä, mutta olisin mieluummin nähnyt loppukeväällä Tolvasen maalinsuulla ratkaisupeleissä. Mutta nyt on maalivahtikaksikko kaikin puolin Mestis-mitat täyttävä, sen suhteen on varsin levollinen mieli tulevaa kautta odoteltaessa.

Tulevan kauden joukkueeseen odotan vielä:
- toista laadukasta sentteriä (kenties Suvanto?)
- yhtä-kahta laadukasta laitahyökkääjää
- yhtä-kahta runkopuolustajaa (Suhonen, Virkki?)

Tässähän alkaa hiljalleen odotukset nousta!
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Paljonkin samaa mieltä Anadigin kanssa. Maalivahtiosastolla viime kausi meni Kerhon ansiosta pipariksi, kun ykköskassari Tolvanen menetettiin. Omastakin mielestäni Pätsi pelasi hyvin oletuksiin ja paineisiin nähden, mutta Tolvasen vire esimerkiksi viime kauden TV-pelissä Jokipoikia vastaan antoi odottaa kauden päättyvän erilaisessa tilanteessa eli ainakin yksi playoff-voitto taskussa. Nyt sitten ensi kaudella ei pääse yhteistyöseurat riistokalastamaan(ainakaan ilmaiseksi) kumpaakaan, joten vihdoin etenkin lähtökohtaisesti molemmat kassarit ovat sopimuspelaajia ja laatukin on kohdallaan ja, kun on nuorista kavereista kyse niin varmasti myös kehitystä on tapahtunut.

Pakistossa Suhosen ja Virkin jatkon jälkeen alkaisi näyttää jo hieman liiankin hyvältä ja pahaa pelkään, että toinen viime kauden luottomiehistä menetetään. Tosin kummastakaan ei mitään pahaa siirtohuhua ole kuulunut ja Suhonenkin on pitkään Tampereella viihtynyt. Suhosen ja Virkin jatkaessa pakistosta löytyisi aivan kaikkea mitä toivoa voi, kovuutta(kokoa ja ilkeyttä), kokemusta ja kiekollista taitoa. Ja, kun ottaa huomioon, että LeKin tilanteessa määrä ei korvaa edes laatua. Kovuutta tarjoavat etupäässä Virkki, Suhonen ja Tieranta, kokemusta Virkki, Tieranta, ''Passo'', Leimu ja Suhonen sekä kiekollista taitoa koko Mestiksen paras kiekollinen pakki Leimu, ''Passo'' ja mahdollisesti lähes varmasti Tapparasta vapautuva Malkamäki.

Haavepakkiparit tyyliin:
Leimu - Suhonen
Petriläinen - Virkki
Tieranta - Malkamäki/Muu laina

Hyökkäyksessä miehiä löytyy vähän päältä kahteen ketjuun ja tilanne näyttää hyvältä kalenteriin nähden. Ainoa ongelma on, että tuossa on oikeastaan vasta kaksi sentteriä(Joki-Erkkilä laiturina), joten Anadigin kaipaama Suvanto olisi oma toiveeni jatkosopimuksen saajaksi. Alasen kanssa peli sujui lupaavaan malliin ja Hartuksen mahdollisen jatkon jäädessä, selkeä kapteeniehdokas, vaikka välillä kentällä kuumana käykin. LeKin reeneissä nähty jokaisen vantaalaisen toivevävy Tommi Välimaa olisi heikoimmasta viime kaudesta huolimatta tervetullut mies jatkossa. Maalintekotaitoa ja kokoa löytyisi plus sentteriosastolle vahvistusta. Vanhoista pelaajista Hagelberg ja Kolari energisinä yleisön sytyttäjinä haluaisin saada jäämään, mutta Hagelberg saa varmasti kovempiakin tarjouksia ja Kolarin motivaatio pieneen rooliin jäämiseen on kysymysmerkki. Nykyisistä sopimushyökkääjistä löytyy yritteliäisyyttä, taklausvoimaa ja luisteluvoimaa, mutta Suvannon, Hagelbergin, Välimaan ja muiden hankintojen tai lainojen muodossa toivottavasti saadaan lisää maalintekotaitoa ja kärkiosaamista ykköskakkosketjuihin, jottei nousujohteisille pelaajille kuten Sandvik, Mattila, Joki-Erkkilä ja Hölli, ladata liikaa painetta. Parempi olisi kyseisten miehien päästä kokeneempien pelaajien muodostaman ykkösen varjossa takomaan tehoja ja olemaan energisiä. Hyökkäyspäässä kokenutta osastoa edustavat oikeastaan vain Alanen ja Nippala, joista Jose tuskin on ykkösen keskellä ensi kaudella, vaikka hoitaisi senkin roolin 100% varmasti hienosti kotiin.

Haavehyökkäys:
Alanen - Suvanto/Hankinta/Laina - Hagelberg/Hankinta/Laina
Hölli - Mattila - Joki-Erkkilä
Sandvik - Nippala/(Välimaa/Hankinta/Laina) - Hankinta/Laina
Tieranta - Nippala(/Kolari) - Silvennoinen
Kolari(?)
 

Fordél

Jäsen
Haavepakkiparit tyyliin:
Leimu - Suhonen
Petriläinen - Virkki
Tieranta - Malkamäki/Muu laina

Huh huh. Siinä olisi kyllä kova puolustus Mestikseen ja vaikka nuo muutamat paikat ovat edelleen auki, ei LeKi tule varmasti pakistoon kaatumaan ensi kaudella. Malkamäen pelaamiseen LeKissä en usko, mutta varmaan Tren liigaseuroista tulee sitten Turkulainen, Savolainen tai joku muu tuomaan leveyttä LeKin pakistoon. Toni Niemi olisikin sitten jo kova vahvistus, mutta hänen mennyt kausi oli liigassa sen verran hyvä ja tasapainoinen, että toivotaan uran jatkuvan Ipassa.

Haavehyökkäys:
Alanen - Suvanto/Hankinta/Laina - Hagelberg/Hankinta/Laina
Hölli - Mattila - Joki-Erkkilä
Sandvik - Nippala/(Välimaa/Hankinta/Laina) - Hankinta/Laina
Tieranta - Nippala(/Kolari) - Silvennoinen
Kolari(?)

Hyökkäyksenkin hahmotelmat näyttää todella hyviltä, varsinkin jos Suvanto jatkaa. Tohon kolmosen toiseen laitaan heittäisin Ilveksen Ropon, joka ei ole ilmeisesti saamassa sinne sopparia.

Vielä kun lisätään, että maalivahtipeli on LeKillä kunnossa niin varsin hyvälle näyttää tuleva Mestiskausi lempääläisten kannalta. Pudostuspelipaikka lienee tulossa selvemmin kuin viime kaudella.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Huh huh. Siinä olisi kyllä kova puolustus Mestikseen ja vaikka nuo muutamat paikat ovat edelleen auki, ei LeKi tule varmasti pakistoon kaatumaan ensi kaudella. Malkamäen pelaamiseen LeKissä en usko, mutta varmaan Tren liigaseuroista tulee sitten Turkulainen, Savolainen tai joku muu tuomaan leveyttä LeKin pakistoon. Toni Niemi olisikin sitten jo kova vahvistus, mutta hänen mennyt kausi oli liigassa sen verran hyvä ja tasapainoinen, että toivotaan uran jatkuvan Ipassa.

Mikäli Suhonen ja Virkki LeKissä jatkavat, vapaana olisi oikeastaan paikka kolmospakkiparista, joten joku nuori viime kauden Petteri Frimanin tapaan(tällä kaudella Turkulainen? Savolainen? Malkamäki? Näppilä?) varmasti sopisikin paremmin. Varsinkin, kun viime kauden pelaajista esimerkiksi kapteeni Hartuksen ja 100-kiloisen Anssi Rannan sopimusten jatko on vielä auki ja pakkimarkkinoilla on hyvä tilanne Mestiksen kannalta. Eli kahden viime kauden joukkueesta poiketen on puolustuspää tilkitty ensi kautta ajatellen kovilla nimillä, joka varsinkin mahdollisia kevään pelejä varten ei ole ollenkaan huono juttu. Tosin ehkä vähemmän nähdään näitä LeKille tyypillisiä isomaalisia pelejä? Suoniemi vanhana pakkina muuttanut kokoonpanon painopistettä?

Oikeastaan ''ongelmana'' on tällä hetkellä hyökkääjistö, jossa on vielä miesvajausta, mutta Suoniemen Jääkiekkolehdelle antaman lausunnon mukaan sopimuspelaajista tuskin pulaa on LeKissä ja monta viime kauden LeKin sopimuspelaajaa on vielä jatkoa vaille, joten toivottavasti Suvanto, Hagelberg, Kolari ja Välimaa eivät kaikki karkaa muualle. Näistä neljästä, kun vielä oikeastaan kaikki ovat viime kaudellakin pelanneet sekä laidassa että sentterinä niin monipuolisuutta ei saataisi menettää.

Jonkunlaista LeKin läpimurtokautta voitaisiin odottaa tästä kaudesta. Vaikkakin molempina Mestis-kausina on päästy playoffeihin(kova saavutus meinaan!), on vielä lopullinen läpimurto Mestis-seurana tekemättä ja kaatopaikkaleimaakin voisi alkaa karistelemaan ihmisten mielistä. Kuitenkin LeKillä omavaraisuus selkeästi paranemaan päin ja LeKi on farmiasiansa hoitanut todella fiksusti ja hyöty on molemmissa päissä otettu irti. Ja kannattaa muistaa, että ei siitä montaa vuotta ole, kun LeKi tahkosi vielä kakkosdivarissa(2004-2005 kaudella) ja Suomi-sarjastakin tultiin kahdessa vuodessa Mestikseen, joten LeKin pelaaminen Mestiksessä on jo melkoinen ihme ja tälläiset rosterit ja sijoitukset ison hatunnoston arvoinen juttu. Toivottavasti ensi kaudella myös saadaan halliin enemmän porukkaa ja keskiarvoksi n. 400-500 ja jatkettua paranemaan päin ollutta meininkiä Xeroxilla.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
kaatopaikkaleimaakin voisi alkaa karistelemaan ihmisten mielistä.

Kyllähän LeKi on nostanut profiiliaan koko ajan ja alkaa olla jo ihan suotava poppoo kaikin puolin. Ainakin D Teamiin verrattuna. :)

Kovanoloinen nivaska on Lempäälässä, veikkaan että ensi kaudella se eka playoff-voitto on hyvinkin pitkälti todellisuutta siellä pienessä hallissa ja vielä pienemmässä kaukalossa. Vielä kun täällä viime kaudella esiintynyt loistopakki Akkanen liittyy joukkueen vahvuuteen niin tässähän alkaa jo tuntua inhottavalta näin vastustajajoukkueen fanina...
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Kovanoloinen nivaska on Lempäälässä, veikkaan että ensi kaudella se eka playoff-voitto on hyvinkin pitkälti todellisuutta siellä pienessä hallissa ja vielä pienemmässä kaukalossa. Vielä kun täällä viime kaudella esiintynyt loistopakki Akkanen liittyy joukkueen vahvuuteen niin tässähän alkaa jo tuntua inhottavalta näin vastustajajoukkueen fanina...

Pitäisikö tämä ottaa huhuna? :D

Akkanenhan on ollut Tapparassa try-outilla ja LeKi on loistopaikka näyttää taitojaan liigaa varten, joten ei sinänsä olisi edes ihme(kaverin osaaminen nähden pitäisi kyllä olla). Ja LeKin näköinen pakki vielä, isokokoinen ja ilkeä peruspakki, joka ei työmoraalissa säästele. Aikas tutunnäköistä iloista hyökkäysvoittoista duunarisakkia kasataan Lempäälään! Akkanen tekisi kyllä LeKin pakistosta melko nimekkään sellaisellekin, joka ei vielä Suhosen tai Leimun kaltaisista Mansen kuuluisuuksista ole kuullut.

Lukisin Akkasen mahdollisen tulon niin, että Virkki ei jatka?
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Tämänpäiväinen Lempäälän Sanomat kertoi muutaman tärkeän LeKi-uutisen koskien ensi kauden joukkueen rakentumista.

1) SaPKo-ikoni ja viime kauden LeKi-kapteeni Raine Hartus lopettaa pitkän ja kunniakkaan uransa. Onnittelut Rainelle hienosta urasta, vaikka ensi kauden pakistossa miehelle olisikin ollut vielä käyttöä.

2) Viime kauden suurin pettymys pelaajarintamalla, Jari-Pekka Pajula, ei jatka LeKin riveissä ensi kaudella. LeKin budjettiin nähden isoa korvausta nauttinut isokokoinen(197cm, 104kg) Pajula oli suurimman osan kaudesta varsinkin puolustuspäässä niin unessa, että hävetti. Hyökkäyspäässä tehot 7+12 eivät ihan riittäneet vakuuttamaan, kun piste-ennätys oli ex-Hermeksen miehellä 41. Hyvä, että päästiin eroon!

3) Pajulaa ja Tapparaan kauden varrella siirtynyttä Mika Niemeä lukuunottamatta kaikki viime kauden pelaajat ovat edelleen mukana sopimusneuvotteluissa ja harjoitusringissä, joten jatkosopimukset tuskin loppunevat tähän. Manageri Suoniemi aikoo ilmeisesti tulevissa harkkapeleissä(jotka ovat...?) kilpailuttaa viime kauden miehistöstä muutaman pois. Suoniemi myös kertoo ensi kauden pelaajaringin olevan noin 17-19 pelaajaa + 2 maalivahtia, joten sielläkin omavaraisuutta lisää. Loput sopimukset ennen lainapelaajien saapumista julkaistaneen ennen juhannusta. Toivottavasti tällöin saadaan tietää ainakin Suvannon, Suhosen tai Virkin ja mahdollisten hankintojen sopimuksista. Herrat Hagelberg, Välimaa ja Kolari ovat sitten plussaa.

4) LeKin todellinen pelaava legenda, keskushyökkääjä Jose Nippala, LeKin joukkueenjohtaja Jouko Mattila ja päävalmentaja Sami Hirvonen olivat LeKin edustajat Vierumäellä järjestetyssä suurseminaarissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös