18-vuotiaiden MM-kisat, 9.-20.4.2009, Fargo & Moorhead, USA

  • 92 622
  • 222

Katto

Jäsen
Ei varsinaisesti lähde kotiin vaan Marttilakin toteaa tuoreimmassa kiekkolehdessä että kolmasvahti jää kisapaikkakunnalle. Donskoi sekä Mattila suuntaavat sen sijaan kotiin.


Mahtaa muuten varmaan harmittaa pudota tässä vaiheessa joukkueesta. Varsinkin jos(kun) tulee mitali.

Joku mainitsi aiemmin Fargossa olevista tulvista. Red River tosiaan tulvii ja nyt ollaan kuulemma jo 13 metriä normaalin veden pinnan yläpuolella. En tiedä miltä Fargossa näyttää tai miten tulva vaikuttaa kisoihin, mutta lukeman vaikuttaa aika kovalta.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Slovakiasta muutama sana. Tämä 1991-ikäluokka on aikalailla samanlainen kuin aiemmatkin. Ei hyvä, ei huono. Slovakian paras 1991-syntynyt pelaaja Richard Panik on loukkaantuneena, eikä pysty pelaamaan MM-kisoissa. Joukkueen nimekkäin kaveri on hyökkääjä Marek Hrivik, joka pelasi jo vuoden vaihteessa U20-kisoissa Kanadassa. Pohjois-Amerikan juniorisarjoista tulee mukaan kolme pelaajaa: Miroslav Pressinger, Filip Janosik ja Dalibor Bortnak. Heistä kukaan ei ole kova pistemies. Pressingerillä ehkä eniten potentiaalia.

Slovakian joukkue: http://stats.iihf.com/Hydra/199/IHM1990SVK_33_1_0.pdf

Harjoitusotteluiden tuloksia ja maalintekijöitä tutkailemalla päätyy siihen loppupäätökseen, että rökäletappioita ei ole kuin yksi ja samat nimet ovat viimeistelleet osumat. Tällä porukalla ei, kuten Ladallakaan, päästä kuuhun, joten realistinen tavoite on laittaa isommille kampoihin ja varmistaa sarjapaikka.

Treenipelien parhaita pistemiehiä (satunnaisessa järjestyksessä): Majdan, Bortnak, Pressinger, Hrivik, Stastny, Krentos, Kudrna, Jebornik, Kentos.

Slovakian U18-maajoukkueen harjoitusottelut kaudella 2008-09 (SVK-CAN 2-5 oli viimeinen ennen MM-kisoja):

SVK-CAN 2-5, SVK-SUI 4-2, SVK-CZE 2-3, SVK- USA-U17 1-7, SVK-GER 5-3, SVK-SUI 4-2, SVK-SUI 5-8, SVK-GER 2-4, SVK-FIN 2-4, SVK-CZE 5-3, SVK-GER 1-5, SVK-DEN 2-0, SVK-BLR 1-2 rl, SVK-CZE 3-4, SVK-CAN 1-9, SVK-SUI 3-1, SVK-SWE 5-6, SVK-USA 2-6.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Mahtavaa. Suomi voitti Venäjän peräti 7-4. Meillä on nyt kultamitalia tavoitteleva ikäluokka käsissämme todella pitkästä aikaa. Ja kaiken lisäksi joukkueessa on nyt nimenomaan niitä lahjakkaita. Ykkösketju oli tuhoisa, kuten vähän ounasteltiinkin. Toivottavasti tuleva menestys ei kuitenkaan vie pohjaa pois toukokuun jääkiekkoseminaarilta, jossa puidaan juniorikiekkoilun ongelmia ja luodaan uutta systeemiä tulevaisuuden tähtien kouluttamiseen.

Muut tulokset, kuten Kanadan, USA:n ja Ruotsin murskavoitot antavat selvän viitteen tulevista asetelmista. Kisoissa on vain neljä kovaa joukkuetta ja siksi Suomellekin riittää sijoittuminen alkulohkossa kahden parhaan joukkoon. Mutta tottakai lohkovoitto antaisi lepopäivän.
 
Hieno voitto todellakin Venäjästä. Harvinaista herkkua junnukarkeloissa.

Merkittävää on myös se, että Suomen ykköskenttä sai koneensa käyntiin jo heti ensimmäisessä ottelussa ja kakkosketjukin pystyi antamaan taustatukea. Nyt yksi lepopäivä, jonka jälkeen vastaan asettuu USA. USA -ottelussa luultavasti ratkaistaan lohkovoiton kohtalo. Kaikki mahdollisuudet Suomellakin siihen on.

Loppuun vielä Venäjää vastaan pisteillä kunnostautuneet:

Rajala 2+2
Granlund 0+3
Pulkkinen 2+0
Aaltonen 1+1
Nättinen 1+1
Vatanen 0+2
Haula 1+0
Pakarinen 0+1
Kumpulainen 0+1
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Rakas naapurimme, Ruotsi, aloitti myös kisat pirteästi kaatamalla Tshekin komeasti 7-0. Voiton takuumiehinä toimivat tulevan kesän kuumimmat Ruotsalaisnimet Jacob Josefson ja Magnus Pääjärvi-Svensson. Puolustuksessa tukea antoivat kilpaa Tim Erixon ja Oliver Ekman-Larsson, (luultavasti) ykköskierroksen kamaa hekin.

Ruotsin tehomiehet:

Oliver Ekman-Larsson, Sweden 0+2=2
Carl Klingberg, Sweden 1+1=2
Magnus Pääjärvi-Svensson, Sweden 2+1=3
Jacob Josefson, Sweden 1+3=4
Tim Erixon, Sweden 1+1=2
Calle Järnkrok, Sweden 1+2=3
 

Schadowan

Jäsen
Mahtavaa. Suomi voitti Venäjän peräti 7-4. Meillä on nyt kultamitalia tavoitteleva ikäluokka käsissämme todella pitkästä aikaa. Ja kaiken lisäksi joukkueessa on nyt nimenomaan niitä lahjakkaita. Ykkösketju oli tuhoisa, kuten vähän ounasteltiinkin. Toivottavasti tuleva menestys ei kuitenkaan vie pohjaa pois toukokuun jääkiekkoseminaarilta, jossa puidaan juniorikiekkoilun ongelmia ja luodaan uutta systeemiä tulevaisuuden tähtien kouluttamiseen.

Muut tulokset, kuten Kanadan, USA:n ja Ruotsin murskavoitot antavat selvän viitteen tulevista asetelmista. Kisoissa on vain neljä kovaa joukkuetta ja siksi Suomellekin riittää sijoittuminen alkulohkossa kahden parhaan joukkoon. Mutta tottakai lohkovoitto antaisi lepopäivän.

Loistava avauspeli Suomelta, vaikka omissa soi vähän liiankin kanssa, mutta kuitenkin harvinaista herkkua kouluttaa Venäjää arvokisoissa. Rajala yleensä kunnostautuu juuri Venäjää vastaan ja nyt 2+2. Haula ja Pulkkinen tekivät elintärkeät ensimmäiset maalit, joilla päästiin tasoihin tuossa ottelussa.

Nyt on varmasti pelihuumori korkealla, joten ihan hyvä, että Jenkit tulee
vastaan heti. Tiukka peli kaiken järjen mukaan siitä on tulossa, ja toivotaan nyt voittoa, mutta tärkeämpää on sitten voittaa mitalipeleissä.

Puolustus epäilyttää allekirjoittanutta aika paljon, varsinkin kun Ruotsilla on niin hemmetin kova ja isokokoinen hyökkäys. Samoin USA:lta löytyy tulivoimaa.
Kuten Icewalker sanoi, niin neljä kovaa jengiä näissä skaboissa on ja heidän kesken mitalit tullaan jakamaan.
 

eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Olipa hyvä avaus joukkueelta! Hienoa myös että ylivoimapeli toimi noin hyvin.
 
Hienoa! Hyvä että Pulkkinen ja kumppanit pääsivät heti maalin makuun, tästä on hyvä jatkaa. Tepsi pakki Aaltonen 1+1, nam!

Voiko näitä maaleja nähdä jostai? Youtube?
 

R-G-P

Jäsen
Aivan loistava avaus Suomelta. Rajala-Granlund-Pulkkinen rules!! Jospa se Rajalan draft-statuskin alkaisi nousta kisojen myötä:) Olisiko jossakin maalit nähtävänä. Olisin erittäin kiitollinen. Ja mukava nähdä ettei olla ihan vaan ykkösen varassa vaan taustaltakin tulee apuja. Itse mietin jo ennen kisoja että kannattaisiko tasakentällisin jopa hajoittaa ykkösketju ja levittää maalintekovoimaa siten muihinkin kentällisiin ja peluuttaa meidän "supermiehiä" (Tamminen Tamminen:) vain ylivoimalla yhdessä. Mutta mitäpä sitä turhaan muuttelemaan niin kauan kun homma toimii.
 

Schadowan

Jäsen
Aivan loistava avaus Suomelta. Rajala-Granlund-Pulkkinen rules!! Jospa se Rajalan draft-statuskin alkaisi nousta kisojen myötä:) Olisiko jossakin maalit nähtävänä. Olisin erittäin kiitollinen. Ja mukava nähdä ettei olla ihan vaan ykkösen varassa vaan taustaltakin tulee apuja. Itse mietin jo ennen kisoja että kannattaisiko tasakentällisin jopa hajoittaa ykkösketju ja levittää maalintekovoimaa siten muihinkin kentällisiin ja peluuttaa meidän "supermiehiä" (Tamminen Tamminen:) vain ylivoimalla yhdessä. Mutta mitäpä sitä turhaan muuttelemaan niin kauan kun homma toimii.

Itse olin ihan samoilla linjoilla ennen tuota Nyköpingin turnausta. Mutta sieltä sitten ykköskenttä nappasi sijat 1-3 pistepörssissä, joten antaa pelata yhdessä, kun tuolla tavalla homma luistaa. Lisäksi tämä joukkue on siitä
poikkeuksellinen Suomen mittakaavassa, että kakkoskenttä on myös täysin pätevä kenttä ratkomaan otteluja Nättisen johdolla.

Tuosta Rajalan draft-statuksesta vielä sen verran, että parhaimmillaan se tulee olemaan ensimmäisellä kierroksella viimeisten joukossa. Olisi aika hienoa, jos joku Detroitin kaltainen jengi draftaisi hänet, Rajala sopisi hyvin Detroitin kokoonpanoon tulevina vuosina, koska sieltä puuttuu selkeästi taitavia laitureita, sentteriosastolla on taas aika kovia nimiä. Nojoo, nämä on näitä spekulointeja.

Tuota viime öistä Suomen ottelua tuskin on missään nähtävillä, mutta USA-matsi ainakin tulee FastHockey-palvelun kautta, mutta uskon, että joku sen ilmaiseksikin näyttää.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Puolustus epäilyttää allekirjoittanutta aika paljon, varsinkin kun Ruotsilla on niin hemmetin kova ja isokokoinen hyökkäys. Samoin USA:lta löytyy tulivoimaa.

Puolustuksessa saattaa olla ongelmia, mutta Suomi pelaa hyökkäävää peliä, joten peräti epäsuomalaisesti hyökkäys on paras puolustus. Kanadaa vastaankin Suomi teki harjoitusmatsissa viisi maalia. Olisikohan tämä sitä uutta kiekollista ajattelua KalPan tyylin. Ruotsi ja USA ovat tietenkin vahvoja, mutta hurmiossa pelaava joukkue voi ylittää itsensä. Suomella ei ole mitään paineita ennakkoon: kisajärjestäjien sivuilla ei Suomea noteerattu millään tavalla ennen kisoja. Tämä jos mikä on loistava asetelma joukkueelle.

Niin tai näin, tämän joukkueen herättämä innostus on todella ymmärrettävää. Muistetaan, että Suomi voitti kymmenen vuotta sitten U18 MM-kultaa, joukkueella, josta vain yksi pelaaja saattaa päästä olympiakisoihin 2010 (Kukkonen). Nyt Suomella on kymmenkunta pelaajaa, jotka voivat muodostaa olympiajoukkueen rungon joskus 2018.
 

katariina

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NCAA
Tänään sitten luultavasti lohkovoiton ratkaiseva ottelu USA:ta vastaan. Pikkuleijonille vain hyvä henki päälle ja kaatamaan jääkiekon suurmaata. Mahdollisuudet ovat todella hyvät, kaksi ensimmäistä kenttää hyökkää puolustuksekseen, kolmoskenttä pitää jenkit poissa omalta alueelta. Tehokasta ylivoimapeliä ja nöyrää alivoimaa. Turhat jäähyt pois ja paikoista maalit.

Ehdottomasti odotan itse voittoa Leijonilta, sen on pakko tulla nyt tärkeimmällä hetkellä.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt kentälle saapasteli jotain meikäpojan mailatekniikalla varustettuja tankeroita :)

Huima pelastus Murraylta erän loppupuolella. Ei kyllä päätä huimaa tuon streamin laatu, mutta mitäpä sitä ilmaisesta valittamaan.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
USA vei sitten ensimmäisen erän 2-0. USA:n toinen maali meni täysin suomalaispakin (Aaltonen?) piikkiin, joka kierrettiin tilanteessa luvattoman helposti. Erän lopussa ote siirtyi kuitenkin Suomelle ja siinä oli paikkoja tehdä parikin maalia, mutta USA:n veskari torjui loistavasti ja kerran kiekko kävi tolpassa.

Vauhdissa Suomi tosiaan pysyy hyvin mukana, mutta fyysisyydessä jenkit ovat selvästi edellä, siellä suomalaiset joutuivat keräilemään kamojaan useampaan kertaan jään pinnasta. Seuraava maali on hyvin ratkaiseva, Suomelle kavennus ja voittoon on vielä kaikki mahdollisuudet.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
No jossain suhteessa toistaiseksi kyllä Suomen joukkue noudattaa vahvasti perinteitä. Joukkue luo valtavasti todella hyviä paikkoja, mutta ei tee maaleja ja sitten vastustaja tekee melkein joka paikastaan maalin. Eli kyllä nämä pelaajat suomalaisia ovat kisoissa, vaikka taitoa onkin enemmän kuin yleensä on ollut.
 

katariina

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NCAA
doddih 4-0 USA:lle. Jälleen kerran tehdään vastustajan molarista sankaria. Ortio pelannut hyvän pelin, mutta ei ole pystynyt pitämään joukkuetta pystyssä venymällä huippupelastuksiin. Ykköskenttä luonut hyviä tilanteita, mutta hyvät maalipaikat ovat niilläkin olleet kortilla.

Viimeiseen erään sitten semmonen draivi päälle ja venytään vähintään tasapeliin.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Suomella ei tule kyllä olemaan mitään ongelmia Slovakian kanssa alkusarjan viimeisessä ottelussa. Pikkuleijonien komea voitto Venäjästä luo odotuksia jopa mitalista.

E: Pitää opetalla seuraamaan paremmin IIHF:n tilastointia. Päivittävät laukaukset luonnollisesti aina erätauoilla eivätkä reaaliajassa. Menin aluksi lankaan. Kahden erän jälkeen Venäjän laukaisutehokkuus Slovakiaa vastaan 17,86 % - slovakeilla vastaavasti 3,33 %.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
samaan aikaan pelattavassa Venäjä - Slovakia -ottelussa tilanne on 5-1 toisessa erässä ja venäläiset ovat viimeistelleet aika kovalla prosentilla (5 maalia / 11 laukausta eli 45,45 % tehokkuus laukauksissa).
Nuo 11 laukausta Venäjä ampui 1. erässä. Toisen erän laukaustilasto päivittyy IIHF:n sivuilla toisen erän päätyttyä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tuli tuosta paikkojen hyödyntämisestä mieleen, niin samaan aikaan pelattavassa Venäjä - Slovakia -ottelussa tilanne on 5-1 toisessa erässä ja venäläiset ovat viimeistelleet aika kovalla prosentilla (5 maalia / 11 laukausta eli 45,45 % tehokkuus laukauksissa). Suomella ei tule kyllä olemaan mitään ongelmia Slovakian kanssa alkusarjan viimeisessä ottelussa. Pikkuleijonien komea voitto Venäjästä luo odotuksia jopa mitalista.

Ei pitäisi olla ongelmia, jos Suomi tekee vain maaleja siinä ottelussa. Kuitenkin pelillisesti väittäisin Suomen olleen jopa hiukan tai vähän enemmänkin USA:ta edellä tässä pelissä. En tiedä onko jenkit vain tyytyneet tähän, kun johtavat kuitenkin 4-0, vai onko Suomi vain oikeasti näin hyvä pelillisesti. Ikäviä merkkausvirheitä tulee, mutta kiekollisena Suomi on kyllä USA:ta edellä. Voiko jopa olettaa että Suomi on kisojen parhaita maita kiekollisena tämän perusteella. YV:llä varsinkin pari kertaa kyllä hyvin siirreltiin, mutta esim. Pulkkinen eikä Karjalainen sitten saaneet enemmän tai vähemmän tyhjään maaliin kiekkoa. Onneksi nyt pelataan kuitenkin alkusarjaa vielä.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Nuo 11 laukausta Venäjä ampui 1. erässä. Toisen erän laukaustilasto päivittyy IIHF:n sivuilla toisen erän päätyttyä.
TOJ oikeassa tuossa laukausten tilastointiasiassa. Kovin tuntuu olevan nollatoleranssi näissä kisoissa valloillaan. Slovakia-Venäjä -pelin 1. erässä jaettiin jäähyjä slovakeille 5x2 min ja venäläisille 3x2 min.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
TOJ oikeassa tuossa laukausten tilastointiasiassa. Kovin tuntuu olevan nollatoleranssi näissä kisoissa valloillaan. Slovakia-Venäjä -pelin 1. erässä jaettiin jäähyjä slovakeille 5x2 min ja venäläisille 3x2 min.

Sama oli nuorten(siis U-20) MM-kisoissa. Itse ainakin tykkään siitä ja jos pelaajat eivät opi pelaamaan niin, niin sitten voivat syyttää itseään.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuo 11 laukausta Venäjä ampui 1. erässä. Toisen erän laukaustilasto päivittyy IIHF:n sivuilla toisen erän päätyttyä.
Mikä muuten on mielipiteesi Venäjän ja Suomen välisestä ottelusta? En muistaakseni ole sitä lukenut mistään, mutta ehdottomasti se kiinnostaisi. Pitäisikö olla huolissaan Venäjän tämän ikäluokan tason riittämättömyydestä?

Ihan vilpitön kysymys venäläisen kiekon asiantuntijalta.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mikä muuten on mielipiteesi Venäjän ja Suomen välisestä ottelusta? En muistaakseni ole sitä lukenut mistään, mutta ehdottomasti se kiinnostaisi. Pitäisikö olla huolissaan Venäjän tämän ikäluokan tason riittämättömyydestä?

Ihan vilpitön kysymys venäläisen kiekon asiantuntijalta.

-91 on Venäjän huonoin ikäluokka kai pitkään aikaan. Joukkueen parhaat/paras pelaaja on -92 syntynyt(Kabanov varmaankin etunenässä). En ole nähnyt, mutta lukenut tästä ikäluokasta.

Suomella taas on sitten pitkästä aikaa parhaat ikäluokat kärkitaidon puolesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös