Ke 1.4.2009 KalPa-JYP (4. välierä)

  • 36 804
  • 199
Tila
Viestiketju on suljettu.

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Häh, mitä sinä oot oikein juonu, kun on näkö hävinnyt aivan täysin? Selvempää paitsiota ei voi olla!! JYP:in yv olisi todennäköisesti valunut hukkaan, jos tuomarit olisi olleet tilanteessa ajan tasalla. Ja väitän, että tilanne olisi kolmanteen erään lähdettäessä ollut KalPan 1-0 johto, jos näin olisi toimittu. Että sen verran se tuomarivirhe vain vaikutti pelin kulkuun. Vittu mitä touhua.

On tässä vuosien varrella tullut pari selvempääkin paitsiota nähtyä :) Useamman hidastuksen jälkeenkin jäi pieni epäilys asiasta, mutta uskon kyllä tilanteen paitsion olleen, kun täällä niin vakuuttuneita siitä ollaan. KalPa kärsi tilantesta ja kannattajien pettymys on aivan oikeutettua.

Sekin on kuitenkin yhtä totta, että tuollaisia virheitä tulee joka pelissä. Nyt siitä sattui tulemaan maali ja se kirpaisee. Mikä oli esimerkiksi se pelin poikkivihellys ennen tuota jäähyä, jossa KalPan pelaajat eivät olleet lähelläkään kiekkoa ja JYPillä 2-1 täydessä vauhdissa. Kyllä muuten vitutti itseäkin siinä, kun päivänselvällä dumarivirheellä vietiin 1000 taalan paikka.

Joka pelissä tulee myös näitä epäselviä pitkä kiekko vihellyksiä tai viheltämättä jättämisiä. Niissä syö aika rankasti miestä, kun hyökäävään joukkueen pelaaja karaa kiekon kulmasta pitkän jälkeen ja tilanteesta kehkeytyy maali. Jos maalia ei tule, niin kukaan ei näitä epäselviä paitsioita, pitkiä kiekkoja tai muita vastaavia muistele.

Niin kauan, kun homma on inhimillisten aistien varassa, niin näitä tulee ja joku kärsii ja joku voittaa. Luulisi, että lättyyn saa jonkun RFID-zipin ja maaliviivalle ja sinisille skannerit, niin voitaisiin heivata linjurit helvettiin sotkemasta :)
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Paitsio voi olla, vaikka tuomari ei tilannetta vihellä. Tällöin kyseessä on tuomarivirhe. Tänään nähtiin tuomarivirhe.

Itse ottelun lopputulokseen tai tuon paitsiomaalin vaikutukseen ottelussa en ota kantaa, mutta kyseinen tilanne oli paitsiotilanne, tuomari teki virheen, eikä viheltänyt. Ei ihme, että savolaisilla keittää.

Jääkiekon pudotuspelit on siitä kiva ja oikeudenmukainen juttu, että paras seitsemästä sarjassa tuomarin, pelaajan, valmentajan yksittäinen virhe ei ole ratkaisemassa jatkoon pääsyä. Se joukkue joka voittaa sen neljä peliä on aina ansainnut jatkopaikkansa.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Kannattaa lukea Liljaniemen teksti etusivulta. Kukaan ei tunnu tajuavan yhtä pikkuriikkistä juttua:

Ja kannattaa ottaa huomioon tuomareille painotettu asia: "kaikki vähänkään epäselvät paitsiotilanteet tulee viheltää".

Mustasta ei saa puhumalla valkoista. Kyseessä oli räikeä virhe, joka on aina tekijöitä ja otteluvalvojaa myöten tunnustettu. Sitä, miten paljon tällä oli vaikutusta ottelun lopputulokseen, voidaan jossitella tietysti maailman tappiin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ja kannattaa ottaa huomioon tuomareille painotettu asia: "kaikki vähänkään epäselvät paitsiotilanteet tulee viheltää".

Pakko kysyä sillä asia kiinnostaa minua, mutta onko tälle kommentille joku lähde?
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
http://www.nelonen.fi/videot/sm-liiga/default.asp?c=18

Oli se sittenkin paitsio, muttei niin selkeä kuin täällä (ja muissa medioissa) annetaan ymmärtää.

Ei helvetti. Olen ilmeisesti täysi puusilmä, mutta jos paitsioksi kiekon täytyy käydä kokonaan yli, niin en pysty 100-prosenttisen varmasti sitä tuosta videosta toteamaan. Se on selvä, että kiekko käy yli, mutta onko siitä se milli vielä viivan päällä, niin sitä ei tuosta Mäntymaan lavan läpi kyllä näe.

Ei sillä, että olisin yleistä mielipidettä vastaan, mutta uskon arvon veljillä olleen käytössä jotakin tuota parempia kuvakulmia ja suurennoksia, koska tuon videon perusteella ei pysty päätä pantiksi laittamaan. Tuomarivirhe on toki sikäli ilmeinen, jos ohjeistuksen mukaan kyseenalaiset tilanteet tulee aina viheltää.

Vastaavia tulee 5 per peli ja kuten aiemminkin totesin, ne muistetaan, jos niistä tulee maali.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Pakko kysyä sillä asia kiinnostaa minua, mutta onko tälle kommentille joku lähde?

Canalin lähetyksessähän tätä toisella erätauolla asiaa puitiin. Taisipa olla otteluvalvojan kommentti ko. tilanteeseen liittyen, että näin linjatuomareita on ohjeistettu. Jos joku tietää asiasta enemmän niin kertonee..?
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Canalin lähetyksessähän tätä toisella erätauolla asiaa puitiin. Taisipa olla otteluvalvojan kommentti ko. tilanteeseen liittyen, että näin linjatuomareita on ohjeistettu. Jos joku tietää asiasta enemmän niin kertonee..?

Canal plussan toisen erätauon aikana kävi ilmi, että joku tuomarijohtaja oli tällaisen ohjeistuksen liigatuomaristolle antanut.

OK, asia selvä. Saatoin olla laittamassa lapsille iltapalaa samaa aikaan :)

Mutta hankala tilannehan tuo on, linjurihan taisi olla just väärällä puolella JYPin puolustajaa nähden ja tilanteen tulevat nopeasti jne. Kuitenkin on muistettava se, että tuonkin maalin jälkeen tilanne oli vielä täysin KalPakin käsissä.

Laitetaan vielä ISn kommentit eli "Pika-analyysi: Oikeusmurhako? No, ei nyt suinkaan!"
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Kannattaa lukea Liljaniemen teksti etusivulta. Kukaan ei tunnu tajuavan yhtä pikkuriikkistä juttua:

Liljaniemi näki tilaisuuden tulleen, ja pääsi katkerana HPK-miehenä iskemään kostoiskun KalPalle. Tämä kaveri on aina vihannut KalPaa, ja tuoreesta kirjoituksesta se käy kyllä hyvin ilmi. Nyt tuomarit ovat vain Liljaniemen mielestä erehtyväisi ihmispoloja, kun virhe tapahtui KalPaa vastaan. Voi sitä itkua tuomareista, jos sama olisi tapahtunut HPK:lle.

En tiedä, onko tämä nyt off-topicia, mutta tähän peliinhän tuo Liljaniemen "kirjoitus" perustuu.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Liljaniemi näki tilaisuuden tulleen, ja pääsi katkerana HPK-miehenä iskemään kostoiskun KalPalle. Tämä kaveri on aina vihannut KalPaa, ja tuoreesta kirjoituksesta se käy kyllä hyvin ilmi. Nyt tuomarit ovat vain Liljaniemen mielestä erehtyväisi ihmispoloja, kun virhe tapahtui KalPaa vastaan. Voi sitä itkua tuomareista, jos sama olisi tapahtunut HPK:lle.

En tiedä, onko tämä nyt off-topicia, mutta tähän peliinhän tuo Liljaniemen "kirjoitus" perustuu.

Samaan kiinnitin itsekin huomiota. Aivan pellekirjoitus koko sepostus. Täysin turhaa tuomareiden puolustelua räikeääkin räikeämmän tuomarivirheen jälkeen. HPK on ollut jo lomilla tovin ja täysin ilman tuomareiden avustusta, joten voisi Liljaniemi niellä tappionsa ja keskittyä vaikka siihen limpparin juontiin...
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Vastaavia tulee 5 per peli ja kuten aiemminkin totesin, ne muistetaan, jos niistä tulee maali.
Kyllähän noita tulee melkein joka pelissä, mutta jos tässä tapauksessa vetoaa "oikeuskäytäntöön", niin kyllähän ne aika usein paitsioiksi vihelletään. Mun mielestä tuo tilanne, vaikkakin kiekko käy vaan vähän viivan yli, niin on vallitsevan käytännön mukaan selvä paitsio. Mutta ei sillä että ottaisin kantaa pelin lopputulokseen.

Mitä Splendide kirjoittaa Liljanniemestä, niin pitää kyllä harvinaisen hyvin paikkaansa. Kalpa-vihaan en ota kantaa, mutta on helppo yhtyä väitteeseen, että tilanne olisi toinen jos virhe olisi tapahtunut Hpk:ta vastaan.
 

Afan

Jäsen
Liljaniemi näki tilaisuuden tulleen, ja pääsi katkerana HPK-miehenä iskemään kostoiskun KalPalle. Tämä kaveri on aina vihannut KalPaa, ja tuoreesta kirjoituksesta se käy kyllä hyvin ilmi.
Parastahan näissä toimittajien ja selostajien vihoissa on se, että toisinaan kahden joukkueen kohtaamisessa kyseiset henkilöt vihaavat molempia - riippuu vaan siitä, keneltä kysytään...

No juu, asiaan. Voisi suhteuttaa tätä kohuasiaa.

Kahden sentin paitsio on aika mitätön tilanne 60 minuuttia ja valtavan määrän erilaisia tapahtumia sisältävässä jääkiekko-ottelussa. Maksimissaan sen viheltämättä jättäminen antaa hyötyneelle joukkueelle yhden maalipaikan lisää, mikä on edelleen aika mitätön asia kokonaisuuden kannalta. Nyt JYP sattui tekemään maalin juuri tuosta virhetuomiotilanteesta, mutta se ei millään muotoa ole linjatuomarin vika. Linjatuomari ei toimittanut kiekkoa siniviivalta maaliin. Sen päätyminen sinne oli JYPin hyvyyttä ja KalPan huonoutta.
 

Anzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,
Maksimissaan sen millin, sentin, kahden sentin tai 10 sentin paitsion viheltämättä jättäminen maksaa vähämaalisessa ottelussa toiselle joukkueelle maalin omiin ja sitä kautta finaaliin pääsyn. Siis maksimissaan;)
 

Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
Nyt kun tätä juupaseipäs -leikkiä on käyty muutaman sivullisen verran, niin voitaisiinko keskittyä siihen mitä pelissä oikeasti tapahtui. Itse en hirveitä syväanalyyseja lähde rakentelemaan. Tässä kuitenkin muutama:

Mielestäni peli ratkesi siihen, että JYP hallitsi kenttää pelin kannalta tärkeimmällä alueella, eli maalin edustoilla. Varsinkin JYPin oman maalinedustapelin hallitseminen oli silmiinpistävää. Wallinheimolta eteen pomppineet kiekot löysivät miltei poikkeuksetta Hurrikaanilavan.

Toinen tärkeä asia on jo nostettu pöydälle, nimittäin jäähyt. JYP otti tänäänkin hirvittävän määrän jäähyjä. Tässä vaiheessa kautta tuollaisen määrän jäähyjä ottava joukkueen ei luulisi johtavan välieräsarjaa otteluvoitoin 3-1. KalPan ylivoima on todella surkeaa. KalPan saadessa painetta yv:lla hyökkäyspäätyyn on se silloinkin lähinnä näinnäistä. Kovin montaa todellista maalintekotilannetta ei KalPa saa rakennettua. Toisaalta JYP av -pelaaminen on vahvaa ja keskusta maalinedustoineen pysyy visusti suljettuna.

Muitakin asioita kaukalossa varmasti tapahtui, mutta enempää en jaksa ruotia. Niin muuten, onko ottelun jälkeistä lehdistötilaisuutta mahdollista kuulla mistäinpäin nettiä?
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Parastahan näissä toimittajien ja selostajien vihoissa on se, että toisinaan kahden joukkueen kohtaamisessa kyseiset henkilöt vihaavat molempia - riippuu vaan siitä, keneltä kysytään...

No juu, asiaan. Voisi suhteuttaa tätä kohuasiaa.

Kahden sentin paitsio on aika mitätön tilanne 60 minuuttia ja valtavan määrän erilaisia tapahtumia sisältävässä jääkiekko-ottelussa. Maksimissaan sen viheltämättä jättäminen antaa hyötyneelle joukkueelle yhden maalipaikan lisää, mikä on edelleen aika mitätön asia kokonaisuuden kannalta. Nyt JYP sattui tekemään maalin juuri tuosta virhetuomiotilanteesta, mutta se ei millään muotoa ole linjatuomarin vika. Linjatuomari ei toimittanut kiekkoa siniviivalta maaliin. Sen päätyminen sinne oli JYPin hyvyyttä ja KalPan huonoutta.

Paitsi että KalPan peli seisahtui, kun jätkät näkivät tilanteen olevan paitsio, mitä taas linjuri ei nähnyt. Eli kyllä se linjatuomari oli aika vahvasti osallisena myös kiekon joutumisessa maaliin.
 

Vilbert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivitaskut
No, aika vaikea oli sanoa nelosen koosteesta kävikö yli vai ei. Todennäköisesti kävi. Jos tuomari oli Mäntymaan takapuolella niin ei pysty varmasti sanomaan. Mitä tuomareiden ohjeistukseen tulee, niin olisi pitänyt viheltää.

Sikäli aika pieni virhe tuomareiden puolelta, jos verrataan esimerkiksi Koistisen "maaliin" viime kevään mm-kisoissa USA:a vastaan.

OT: Tietääkö kukaan onko tuomareiden näön tarkkuudelle olemassa mitään raja-arvoja. Saako esim -2,0 näöllä tuomita?

Muuten ihan mukava peli.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Paitsi että KalPan peli seisahtui, kun jätkät näkivät tilanteen olevan paitsio, mitä taas linjuri ei nähnyt. Eli kyllä se linjatuomari oli aika vahvasti osallisena myös kiekon joutumisessa maaliin.
Urheiluruudun kuvan perusteella mm. lähin pakki syöksyy Pihlmanin eteen estääkseen vedon. Itse pitäisin tuota outona käyttäytymisenä pelaajalle, jonka mielestä peli on vihelletty poikki.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paitsi että KalPan peli seisahtui, kun jätkät näkivät tilanteen olevan paitsio, mitä taas linjuri ei nähnyt. Eli kyllä se linjatuomari oli aika vahvasti osallisena myös kiekon joutumisessa maaliin.

höpöhöpö, ainut joka tuossa hieman lopettaa on Kapanen ja hän olisi joka tapauksessa ollut ulkona tilanteesta. Enemmän näyttää ettei kukaan muu edes tajunnut tilanetta. Ja turha puhua kymmenen sentin paitsiosta, vaikka miten päristelisi kaksoisleukaa tv-lähetyksessä.

Edit. Sergei ehtikin aikaisemmin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Jukurit, LahenRami
Oliko Virta kenties ohjeistanut KalPan pelaajia lopettamaan pelaamisen aina kun he luulevat että kyseessä voisi olla paitsio? Suositeltavampaa olisi pelata aina vihellykseen asti.

Mielestäni tässä tapahtunut tuomarivirhe (en ole nähnyt hidastuksia, uskon yleiseen mielipiteeseen) on verrattavissa esim. viheltämättä jääneeseen jäähyyn. Ottelun tapauksessa virheestä aiheutui ylimääräinen maalipaikka, kun sopivasti kainaloon laitettu koukku jää viheltämättä, menetetään maalipaikka. Se, mitä noista paikoista tapahtuu tai ei tapahdu, on kiinni joukkueesta itsestään.

KalPan kannattajien on myös sen puoleen turha haukkua tuomareita, että aika keltamustin lasein tuntuivat seeprat peliä katselevan, etenkin kolmannessa erässä. Mitään ei vihelletty niin kauan kun JYP olisi saanut yv:n, mutta ensimmäisen KalPapelaajan kaatuessa nousi käsi heti pystyyn, että saataisi yleisöön menevämpi ja jännittävämpi loppu. Toisaalta edellisessä Jyväskylän ottelussa nähtiin tuomarikaksikolta aivan samanlaista kotijoukkuetta suosivaa totaalista linjattomuutta, joten ehkä tämä oli odotettavissa vaikka nimet paitojen selkämyksissä vaihtuivatkin.

Mielestäni JYP oli tänään parempi, mutta ei paljoa. Jatkoaikavoitto olisi ehkä ollut enemmän pelitapahtumia vastaava, mutta hyvä näinkin. Sarja ei silti missään tapauksessa ole vielä ohi. En ihmettelisi yhtään jos KalPa vielä pitkittäisi sarjaa perjantaina, toivon vain ettei niin käy.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tunnetusti jo vuosia Kalpa-vastaista politiikkaa harjoittanut Jatkoajan toimittaja Juha Koljonen vääristelee tuomaritarkkailijan sanoja:

"Otteluvalvoja (Kari) Nieminen vahvisti linjatuomarin tehneen virheen.

- Katsoin tilanteen hidastuksena, ja se oli millin verran paitsio, totesi Nieminen tyynesti lisäten, ettei linjatuomareille ole annettu selkeää ohjeistusta, miten epäselvissä paitsiotilanteissa kuuluisi toimia."

Oikeastihan se oli toista metriä paitsiossa ja sen näkivät kaikki ilman mitään hidastuksia. Lisäksi on selvää, että linjatuomareille on tatuoitu käteen ohjeistus viheltää mahdollisimman paljon paitsioita.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paljon on tullut nähtyä "oikeismurhilla" ratkaistuja pelejä - maalivahtien päälle on ajettu ja kiekko reppuun etc, mutta tämän keissin puiminen ja sen saamat mittasuhteet kyllä hieman hymyilyttää. Kiekko ilmeisesti kävi kuin kävikin sentin viivan toisella puolella kesken JYPin hyvän pyörityksen, mutta hieman koomista väittää tuomareiden ratkaisseen pelin tai edes koko tilannetta. JYPillä oli hyvä yv päällä ja jos KalPan pelaajien konseptit menevät sitten tuollaisesta epäselvästä viivan ylityksenstä sekaisin, niin huh huh.

Entäpä se tilanne, missä KalPalle oli tulossa jäähy, Sipiläinen oli karkaamassa hyvään maalipaikkaan ja tuomari viheltää pelin poikki? Kyllähän näillä voidaan jossitella ja jaaritella. Mutta jos peli ratkeaa siihen, että kiekko käväisee pelin puolessa välissä sentin verran peliä johtavan joukkueen siniviivan väärällä puolella, eikä tuomari jostakin kumman syystä hoksaa sitä, niin ei tässä tiedä enää mitä sanoa.

Jakelle taas voittomaalin syöttö - hauskoja kuriositeetteja.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Paitsi että KalPan peli seisahtui, kun jätkät näkivät tilanteen olevan paitsio, mitä taas linjuri ei nähnyt. Eli kyllä se linjatuomari oli aika vahvasti osallisena myös kiekon joutumisessa maaliin.

Ensinnäkin, KalPan pelin seisahtuminen ei kyllä näy tuossa Nelosen klipissä. Toisekseen, sitä ei näy siinä koska KalPan pelaajat ovat fiksuja ammattilaisia, jotka varmasti ymmärtävät että peli jatkuu kunnes vihelletään.

Tuon Nelosen klipin perusteella näyttäisi tosiaan siltä että tuomaristo teki virheen. Varsinkin jos ohjeistus on ollut että kaikki epäselvät vihelletään. Mutta näitä nyt vaan tulee aina silloin tällöin. Helvetin ikävää, mutta niin se vaan on. Mutta nämä ovat yksi syy miksi paras seitsemästä on ainoa oikea tapa ratkaista pudotuspelisarjoja. Yksittäisissä otteluissa tuomarivirheet ynnä muut satunnaistekijät voivat vaikuttaa tuloksiin, mutta pitkän sarjan parempi joukkue voittaa aina.
 

InTheYear2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mukava lukea jyp fanien "puolusteluja" paitsiomaalista. Helppohan se on puolustella, kun oma joukkue ei koe vääryyttä, mutta sen vaan sanon jos tilanne olisi toisinpäin, niin jokainen näistä jypin faneista olisi täällä itkemässä maalista ja tässä ketjussa olisi jo varmaan toistakymmentä sivua.

SM-liigan tuomarit, Vittu mä rakastan teitä!
 
Viimeksi muokattu:

avt84

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jääkiekon pudotuspelit on siitä kiva ja oikeudenmukainen juttu, että paras seitsemästä sarjassa tuomarin, pelaajan, valmentajan yksittäinen virhe ei ole ratkaisemassa jatkoon pääsyä.

Taisi olla silloin välieräsarja kolmesta voitosta poikki, mutta Saarenheimon käsimaali taisi ratkaista välieräpelin (ja finaalipaikan) Kärpille vuonna 2003.

Mitä tulee tuohon tämäniltaiseen paitsiomaaliin, niin selvä paitsiohan se kuitenkin loppujen lopuksi oli. Tuossa kun Nelosen maalikoostetta katselee näkee selvästi, kuinka toinen päätuomari seisoo vain muutaman metrin päässä Mäntymaasta, ja uskallan väittää, että näkee varsin hyvin sen kohdan, johon syöttö napsahtaa. Tuollaisessa tilanteessa lienee päätuomarillakin oikeudet viheltää peli poikki paitsion merkiksi, vai? Jos näin on, ihmettelen suuresti, miksi näin ei käynyt.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Ei se kyllä minusta paitsio ollut.. Jos oli niin puhutaan senteistä. Tuollaisia tilanteitahan tulee joka pelissä kymmeniä.

Aika iso juttu tuollaisesta tuli. Ei kai se peli siihen voi ratketa?

Mieshän puhuu itsensä pussiin heti kättelyssä...!!! =) Kyrpii niin, että harmittaa kun ottelun lopputulokseen vaikutti SELKEÄ tuomarivirhe. Mutta JYPpi on liian kova pala meille...ei voi mitn. Toivottavasti Blues voittaa mestaruuden...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös