Pudotuspelit 2009 – kuinka pitkälle päästään puolustuspelillä?

  • 55 057
  • 264

Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Porukka täällä ei edes tajua kuinka huono joukkue Pelicans todellisuudessa on. .

Tällaiset puheet voi jättää omaan arvoonsa. Ei Pelicans todellakaan mikään huono joukkue ole. Jotkut osa-alueet ovat olleet mielestäni Bluesia edellä pofseissa eikä mikään huutava vääryys 1-2 otteluvoitot ole.

Mutta normaalitasolla pelattaessa Blues vie peliä kyllä ja siksi olen edelleen luottavainen jatkon suhteen. Ja yleensä Petu on kyykyttänyt arvostelijoita juuri siilloin, kun kritiiikki on ollut kovimmillaan. Uskon, että niin käy nytkin.
 
Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ai että Pelicans ei ole huono joukkue? No sanoppa yksikin joukkue, jonka olisit ottanut mielummin vastaan play-offeihin? HPK, Jokerit, Kärpät, Kalpa, Jyp tai HIFK? Ilves ja TPS pääsevät edes lähelle. Kyllä Pelicans on huono joukkue näihin karkeloihin. Turha sitä on kieltää. Monta joukkuetta vastaan Blues olisi tällä pelillä jo menettänyt mahdollisuutensa jatkopelien suhteen. Onneksi vastaan asettui noinki paska porukka, niin Bluesilla on vielä mahodllisuudet semeihin.
 
MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues

Siis hetkonen. Ilves ja TPS ovat molemmat huonompia joukkueita, kuin Pelicans. En sano sitä, että eikö Pelicans olisi kelpo vastustaja, niin sanotulla huonous mittapuulla, mutta totuuden nimissä ei ole montaa joukkuetta, ketä en vastaan olisi halunnut. Kärpät ja HIFK olivat mielestäni pahimmat vaihtoehdot, Kärpät etäisyyksien takia ja IFK sen takia, että KJ tuntuu osavaan Matikaisen metkut ulkoa ja tuntuu aina kyykyttävän Petua.

Jos paperilla joukkueita katsoo, niin ei Pelicans jää hirveästi jalkoihin juuri kellekkään. Ei JYP, HPK tai KalPakaan ole hirveästi kovempia paperilla. HPK, tuskin ollenkaan. Pelicansin joukkue on hyvä kokonaisuus, ei ole tähtiketjua, kuten JYP:llä, HPK:lla tai KalPalla, mutta heillä on taas 4 ratkaisuihin pystyvää ketjua mitä noilla ennen mainituilla ei ole.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Pakko sanoa, että - kaikella kunnioituksella Sapea kohtaan - omat odotukseni Sallisen onnistumiseen tuossa ketjussa eivät ole kovinkaan korkealla. Totta kuitenkin on että Stefan on ollut vaisu ja jotain muutoksia oli pakko tehdä.
Itselläni toi idea lähti siitä, että Öhmanin räväkkyys ei ole riittänyt ja on yleensä vaan pyrkinytpelaamaan kiekon Kellerille ja jäänyt sen jälkeen ihailemaan Ryanin suoritusta. Nyt ketjukaverit "pakottavat" Öhmanin keskittymään viisikkona pelaamiseen. Sallisen kohdalla taas odotan yritystä, tasapainoista puolustutsta helppoja syöttöjä. Jalkakikat ovat muita varten. Tuloksesta en tiedä, mutta jotain on pakko tehdä. ÖRK on ollut joukkueen huonoin ketju.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Pakko sanoa, että - kaikella kunnioituksella Sapea kohtaan - omat odotukseni Sallisen onnistumiseen tuossa ketjussa eivät ole kovinkaan korkealla. Totta kuitenkin on että Stefan on ollut vaisu ja jotain muutoksia oli pakko tehdä.
Ja tämä muutos on ihan oikea. Ei Öhmania kannata tuossa ketjussa pitää kun pelinteko on ketjussa jäänyt Kellerin harteille. Mielummin viereen todellinen puolustava sentteri (=Sape) jonka avulla saadaan Kellerille (ja Ekille) enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan. Vastaavasti Öhman saa "uudessa" ketjussaan hoitaa tuon pelinrakentelun. Toisaalta Öhman pysynee ylivoimalla ja hyvä niin. Miehellä on erinomainen pelisilmä, nyt tarvittaisiin vain hieman otetta sekä suoraviivaisuutta.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Siis voi luoja miten huonoa peliä Bluesilta.
Joukkue pystyisi niin paljon parempaan.

Onneksi vastustaja on sen verran huono että Blues rypistelee mukana.

Pelitaktiikka kusee, johtoasemassa menee paskat housuun ja passivoidutaan omaan päähän. Koskinen on todella epävarma. Päästää tärkeissä peleissä aina kolme maalia ja neljä maalia on Bluesille todella kova pala tehtäväksi.

Usko koetuksella, toivottavasti koko jengi ottaa itseään niskasta kiinni ettei kevät ala ennen aikojaan.
 
Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Jollain muilla jengeillä on keskusteluissa positiivisuus -ketjut mut näköjään tänne Bluesin puolelle on perustettu negatiivisuusketju. Modejen pitäisi puuttua...

Haloo kanssasiniset; Pelicans ei ole juuri sen kummempi (huonompi) jengi kuin 7 muuta poffeissa pelaavaa. Ja joka tapauksessa parempi kuin TPS on tai Ilves olisi ollut. Ei niillä näihin kekkereihin ole yhtään hullumpi valmentajakaan, vaikka nyt yhen 5-1 johdon on kerran jossain menettänytkin.

Mut silti tullaan Espoossa menemään jatkoon ja neljän joukkoon.

Mut ei kelpaa. Pelicans on paska, peli on täysin paskaa, mokke vuotaa ku seula, ja kenttäpelaajat räiskii kiekkoa. Ootteko kertaakaan tällä kaudella kuulleet, että liigan taso nyt on vaan selkeesti laskenut viime kaudesta? Ja niin on sinistenkin taso mutta sen kanssa nyt vaan joudutaan elämään.

Mut tällaset negailut joutaisi mieluummin vaikka tuonne Ässien tai Lukon sivuille.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Haloo kanssasiniset; Pelicans ei ole juuri sen kummempi (huonompi) jengi kuin 7 muuta poffeissa pelaavaa. Ja joka tapauksessa parempi kuin TPS on tai Ilves olisi ollut. Ei niillä näihin kekkereihin ole yhtään hullumpi valmentajakaan, vaikka nyt yhen 5-1 johdon on kerran jossain menettänytkin.
Kyllähän kai sinäkin voit myöntää, että peli kauheata kuraa. Liike puuttuu täysin. Puolustuspeli on kuin E-junnuista. Yksilötaito ratkaisi ottelun tänään Bluesille. Oikeusmurhatkin ovat nyt 1-1. Blues pelaa selvästi alle oman tasonsa, joten kyllähän tässä nyt vähän saa antaa sapiskaa.
Mut silti tullaan Espoossa menemään jatkoon ja neljän joukkoon.
Tästäkään en ole ihan varma....
 
Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
En minäkään ole varma, että Blues jatkaa tästä semeihin, mutta loppuun asti kannatetaan. Nämä sydäntä raastavat itkut milloin kenestäkin Bluesin pelaajasta voisi todella jättää sinne anukseen mistä ovat tulleetkin.
 
Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Liikaa omiin !

Eli kun nyt vihdoinkin on saatu maalinteko kuntoon, omiin päästetään liikaa. Nöyryys puolustuspelaamisesta puuttuu. Kiekko keskialueelle, ei turhaa neppailua omassa päässä, jos nopeaa ja varmaa syöttöä ei löydy. Eli tältä osin suositan Kaaneja vastaan Hanttakiekkoa.

Vaikuttaa siltä, että joukkuetta rasittaa häviämisen pelko, mikä näkyy varsinkin pelaamisessa johtoasemassa.

Pelsu on ihan hyvä, mutta ei mikään "voittamaton Kärpät".

Lauantain otatus on ratkaiseva. Siihen pitää Matikaisen löytää reuhkat eväät.
 
BluePhoria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Lauantain otatus on ratkaiseva. Siihen pitää Matikaisen löytää reuhkat eväät.
Samaa mieltä ylläolevan kanssa. Nyt on ryssitty lähes "varma" voitto 2 kertaa ja nyt täytyy viimeistään herätä ja olla skarppina koko 60 min. En tiedä kuinka moni oli Lahdessa tänään ja kuinka moni kattoi analilta, niinkuin allekirjoittanut, mutta silmiinpistävän pelottavaa oli se, että Kaanit pelaa enemmän pleijari-hokia kuin Blues. Ja mikä pahinta, Lahdessa tuntuu olevan sama flow ja intohimo, mikä viime keväänä vieraili täälläkin. Meinasi tirahtaa kyynel silmään kun Nupe huusi omilleen ja sai ne pelkäämään itseään. Ne ei kertakaikkiaan kehdanneet alisuorittaa. Ja nimenomaan siksi oli liikuttavaa kun oli järkyttävän hienoa nähdä sellaista intohimoa voittoa kohtaan että oksat pois. Espoossa pelataan pian samaa lätkää kun Ilmalassa 3-4v.sitten. Liian virkamiesmäistä, kartetaan liikaa vastuuta jne. Eihän ne pelaajien taidot mihinkään katoa viime pleijareista tai saatika runkosarjasta. Pleijareissa ratkaisee henkinen vahvuus ja se miten pystyy käsittelemään ns.ennakkosuosikin paineet. Blues on tähän asti ollut lähestulkoon aina altavastaajana tai sitten tasoissa alkuasetelmissa ottelusarjaan lähdettäessä. Nyt kaivataan taisteluilmettä, taklauksia,vastustajan maalivahdin häirintää, sellasta Anssi Salmela/Selänne maista herätystä että jengi rupeisi pelamaan toisilleen, joukkueena. Mitä vaan mikä saa vastustajan kuumenemaan ja ehkä sitä kautta nämä herrat liikkeelle.
 
Iippo31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Monta
Jollain muilla jengeillä on keskusteluissa positiivisuus -ketjut mut näköjään tänne Bluesin puolelle on perustettu negatiivisuusketju. Modejen pitäisi puuttua...

Haloo kanssasiniset; Pelicans ei ole juuri sen kummempi (huonompi) jengi kuin 7 muuta poffeissa pelaavaa. Ja joka tapauksessa parempi kuin TPS on tai Ilves olisi ollut. Ei niillä näihin kekkereihin ole yhtään hullumpi valmentajakaan, vaikka nyt yhen 5-1 johdon on kerran jossain menettänytkin.

Mut silti tullaan Espoossa menemään jatkoon ja neljän joukkoon.

Mut ei kelpaa. Pelicans on paska, peli on täysin paskaa, mokke vuotaa ku seula, ja kenttäpelaajat räiskii kiekkoa. Ootteko kertaakaan tällä kaudella kuulleet, että liigan taso nyt on vaan selkeesti laskenut viime kaudesta? Ja niin on sinistenkin taso mutta sen kanssa nyt vaan joudutaan elämään.

Mut tällaset negailut joutaisi mieluummin vaikka tuonne Ässien tai Lukon sivuille.

Joo mutta minkäs teet kun joukkue vaan alisuorittaa illasta toiseen...pitäisikö kattoon pomppia? Itse juuri Lahdesta kotiutuneena voin sanoa että ei hyvältä näytä Bluesille. Muutamaa positiivista hyökkääjää lukuunottamatta joukkue on täysin mitätön. Hyvin ennen joulua pelannut Koskinen on jäämässä tärkeissä peleissä joukkueen heikoimmaksi lenkiksi. Maalivahti on puoli joukkuetta ja se näkyy!
 
Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK

Vieraisiin pöytiin huutelu nyt tuskin koskaan on järkevää, mutta nyt se on tehtävä. Canal+ tarjosi ottelun ja sieltä nähtynä ei Koskista kyllä voi maaleista syyttää. Viimeinen ehkä, kuitenkin kohtuullisen läheltä pääsi vetämään. TV:stä nähtynä monta kovaa koppia jotka otti kokonsa tuoman peiton avulla. Kahdelle ensimmäiselle ei voinut mitään, hyvin pelsun kundit maskia puskivat maalille.

Ette te maalivahtiinne tänään nähdyn perusteella kaadu. Ennemminkin kolmannen erän kunnon loppumiseen tai vastaavaan. Jotenkin Kähy ja Kyller tuntuivat olevan viimeisessä erässä ainoat jotka jaksoivat luistella ja painaa eteenpäin kiekon kanssa. Uskomatonta neppailua tuntuu olevan teidän viimeiset erät.

Myös fyysisyys ongelma on todellinen. Komarovin ketju sai joka kerta karmean pyörityksen aikaiseksi kun kentälle saapuivat. Ei sielä käsiä kuitenkaan mitenkään erikoisen paljon ole. Tahtoa ja fysiikkaa nähtävästi sitäkin enemmän.

Miika ja Heiskanen voisivat reenailla tsekkien trademark purku neppejä välipäivien reeneissä. Uskomattomia ongelmia purkamisen kanssa.... toisaalta ehkä koko joukkue voisi tätä vähän harrastaa.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Jos jotain positiivista hakee, niin Blues ei varmasti häviä (eihän, Blues?) kolmea kertaa kotona putkeen Pelicansille.

Lisäksi kalenteri käy Bluesin hyväksi, mitä pidemmälle sarja menee, sen suuremman vaikutuksen saa Bluesin viikon lepo ja Pelicansin sarja Ilvestä vastaan. Eri asia että näkyykö nuo vaikutukset suurenakaan, mutta joka tapauksessa. Edge meille.
 
jap1812

Jäsen
Suosikkijoukkue
ESPOON BLUES
Muistaako joku miten peli eteni viimekauden finaaleissa (aika monesti)?

BLUES painoi jatkuvasti peliä Kärppä päädyssä. Mutta kuka voitti? Kärpät.

Eiköhän nää oo aika paljon henkisen puolen hommiakin. Eli lauantaina BLUES voittaa ja marina loppuu.
 
Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eihän tässä ole mitään vielä hävitty, eikä voitettukaan. Tilannehan on se, että Blues lähtee nyt kotiedulla paras kolmesta sarjaan. Ja uskoisin, että vie homman, kuitenkin.

Koskinen päästi kolmannen helposti, mutta otti myös avauserässä pari tärkeää torjuntaa, tosin lähinnä olemalla edessä. Siihen en kuitenkaan näe Bluesin kaatuvan, ei ollut Brücklerkään vuosi sitten kovin maaginen.

Positiivista on se, että Kelleristä on kasvanut pelaaja, joka pystyy ihan omalla panoksellaan ratkaisuihin. Ja Kähkönen päätti myös herätä. Mutta yksilötason onnistumiset eivät pelkästään auta, kun tarvittaisiin kokonaisvaltaisempaa raivoa toimintaan.

Tuo joukkue ei ole kuitenkaan mielestäni liigan tasoon suhteutettuna heikentynyt kovin paljon viime vuodesta. Lada & kumppanit olivat helvetin tärkeitä jätkiä, mutta kyllä tuollakin porukalla pitäisi pystyä parempaan. Se viime kevään tunnetila ja fiilis pitäisi jostain noutaa uudestaan, mutta mistäpä sen nyt tuosta vain takaisin rykäisee?
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eilistä oman pään panikointia katsellessa tuli mieleen, että millä ihmeen puolustuspelillä?

Matikainen nyt vain katselee ne videot ja miettii miten tuota Pelsun päätyjen kautta pyöritystä vastaan pitäisi pelata. Kaltaistani katsomovalmentajaa ainakin ihmetyttää miksi se kiekko pitää aina pelata sinne laidan vieressä suorin jaloin seisovalle pelaajalle, jonka niskassa on valmiiksi yksi vastustaja.
 
Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kaltaistani katsomovalmentajaa ainakin ihmetyttää miksi se kiekko pitää aina pelata sinne laidan vieressä suorin jaloin seisovalle pelaajalle, jonka niskassa on valmiiksi yksi vastustaja.

Tämä on kyllä ihan totta. Kellerin ensimmäinen maali oli kuitenkin hyvä poikkeus siitä, miten tuollainen yleensä menee. Normaalin kulmaan viennin sijaan Sallinen toimittikin kiekon maalille ja joskus menee. Hieman veikkailen, että Öhman olisi siinä paikassa kääntänyt kiekon ja pelin nurkkaan ja mitään ei olisi syntynyt.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Vaikka eilinen esitys oli monin osin karseata katseltavaa, antoi se omalla tavallaan luottoa tulevaan. Jos tuolla pelillä pystytään voittamaan, pitäisi jatkopaikan irrota. Peliesitysten pitää tietysti parantua ja paljon, mutta jostain syystä jaksan uskoa vielä siihenkin.

Mitkäs ne parannettavat asiat sitten ovat? Puolustuspäässä hyökkääjien on tarjottava itsensä pelattavaksi hakemalla avauksia tarpeeksi alhaalta (kuten eilen). Tällöin pakin velvollisuus on
1) Antaa helppoykkössyöttö huolellisesti - kärkikarvaaja pois pelistä
2) Pelata kiekko varmasti pois omalta alueelta, vaikka sitten pitkänä
Lähes kaikki Pelsu-pyöritykset saivat alkunsa siitä, kun pakki jäi hautomaan omaan päähän (Clarke, my focus is on you). Jos näitä pyörityksiä tulee, on nöyrästi ja varmasti lyötävä kiekko pois.

Kiekon menetys hyökkäyspäässä. Seurauksena hyökkääjien pitää lähteä kohti omaa päätyä peräsuoli pitkänä, mutta muistaa pysyä "omilla kaistoillaan". Tämä helpottaa oman peli avaamista kiekonriiston jälkeen. Kiekon menetyksen "vakavuutta" vähentää myös hyökkääjien porrastus. Hyökkäysalueella eivät kaikki saa olla samassa linjassa. Tämä vaikeuttaa myös Pelsujen pelin avaamista. Pakit eivät myöskään saa ennakoida liikaa jä lähteä pudottamaan liikaa, jos näyttää siltä, että kiekko kohta menetetään. Painollisen puolen pakin on pyrittävä pelaamaan hyökkäsinisen ränni kiinni. Painottoman puolen pakki taas pudottaa sini- ja punaviivan väliin keskelle.

Nämähän ovat ihan perusasioita, mutta tuntuvat unohtuneen tyystin. Perusteisiin palaaminen on paikallaan eilisen fiaskon jälkeen. Väitän, että jo nämä asiat vieät Blues jatkoon voitoin 4-2.

Yksilöistä on ollut paljon puhetta. Lähinnä tämä kai johtuu siitä, että joukkuepeli on tökkinyt. Onneksi meillä on ollut näitä yksilöitä jotka ovat pystyneet kantamaan joukkuetta vaikeina aikoina. Yksilöillä ei kuitenkaan mennä kovin pitkälle. Joskin tämä sarja saatetaan hoitaa jo sillä. Kähkönen, Häppölä, Kähkönen, Puustinen, Heiskanen ja Koskinen erottuivat eilen edukseen. Lopputulema voi olla todella murhaava, jos nämä yksilöt saavat vielä joukkueen taakseen. Muuten yksilötasolla Lammassaari voisi olla huomattavasti vaarallisempi, jos malttaisi odottaa Eavesin ja Tolsan duunin hedelmiä maalintekosektorissa. Tähän asti sektorissa on ollut lähinnä Super-Jari. Öhman pelasi eilen kaksi hyvää erää, mutta suoritusten tasaisuus puuttuu.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kokolle kyllä yksi plussa siitä Kähkösen yv-maalista. Laukaus suoraan syötöstä ja maalia kohti. Noinhan sen pitäisi aina mennä eikä mitään leipomista ja laukausta päin ensimmäistä pelaajaa.
 
Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Teki kyllä eilen (ja oikeastaan koko kevätkauden) suorastaan pahaa katsoa tuota Clarken räpellystä. Meno näyttää aivan käsittämättömän löysältä ja varsinkin omassa päässä mies oli jatkuvasti vaikeuksissa. On kyllä vaikeaa ymmärtää miten miehen peli näyttää noin haluttomalta. Ettei vaan olisi samaa tautia kuin pari vuotta sitten Tapparassa kun sopimus Bluesiin oli ilmeisesti jo takataskussa? Melkein toivoisi ISMOa ja, sairasta kyllä, jopa Rönnbergiä kokoonpanoon.
 
Sopimus on varmasti jo muualle, mutta olisikohan taustalla myös jonkin asteinen loukkaantuminen, fyysinen tai henkinen. Clarke ja Eaves eivät ilmeisesti ole ihan parhaita kavereita. En nyt tässä paljasta lähdettä, mutta uskon sen luotettavuuteen.

Tuosta Clarken korvaamisesta tuleekin mieleen kaiken näköistä. Kuoppalahan tykkää pitää kiekko omassa päässä ja on siksi samaa hasadriluokkaa kuin Clakre. Rönnberg taas keskittyy olennaiseen eli varmuuden maksimointiin. Siinä mielessä Rönnberg voisi olla parempi vaihtoehto. Entäs sitten ylivoimapeli ilman Clarkea? Ehdottaisin viivalle Puustista. Kovalla työmoraalillaan Juuso voisi paikata vajavaisuuksiaan puolustajana omassa päässä ja viivamiehenä veto lähtee aika hanakasti. Mikäli Kuoppala halutaan kentälle pitäisi hänen olla hyökkääjä. Mielellään se kolmastoista.
 
ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Teki kyllä eilen (ja oikeastaan koko kevätkauden) suorastaan pahaa katsoa tuota Clarken räpellystä. Meno näyttää aivan käsittämättömän löysältä ja varsinkin omassa päässä mies oli jatkuvasti vaikeuksissa. On kyllä vaikeaa ymmärtää miten miehen peli näyttää noin haluttomalta. Ettei vaan olisi samaa tautia kuin pari vuotta sitten Tapparassa kun sopimus Bluesiin oli ilmeisesti jo takataskussa? Melkein toivoisi ISMOa ja, sairasta kyllä, jopa Rönnbergiä kokoonpanoon.
Tismalleen samaa mieltä kanssasi, Clarke on puolustuspäässä niin saatanan lapanen kuin vain vaan voi olla. Seisoskelee suorin jaloin keskellä ja yrittää heittää pikkuneppiä omille käytännössä aina epäonnistuen.
Hyökkäyspäässä Clarkelle on paikkansa, mutta koska puolustus ei nyt viisikkona toimi, niin Dale on selkeä riski kentällä ollessaan.
Koskinen oli eilenkin niin epävarma, että joukkuejohto varmasti vakavissaan miettii tälläkin hetkellä maalivahti-asioita kuumeisesti.
Itse pistäisi seuraavaan peliin Brucklerin kentälle ja Ismon Dalen tilalle... sairasta,,, tiedän!
 
Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Hämmentävintä tässä sarjassa on ollut se, että joukkueenkin peli on ollut suurimman osan ajasta niin tunteetonta että putoaminen tässä vaiheessa ei edes vituttaisi erityisen paljoa. Toisaalta, en tiedä mistä johtuu, mutta tuntuu että kaikilla joukkueilla - ehkä tepsiä lukuunottamatta - peli näyttää olevan tällä hetkellä melko tunteetonta paskaa.
 
Blues forever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Omasta mielestäni herra Clarken pelit on olleet vaisuja ja haluttomia viime kaudella Hämeenlinnassa sattuneen polven loukkaantumisen jälkeen. Jotenkin se tuntui olevan rajapyykki Clarken pelisuoritukselle. Sairaslomalta ei enää palannut sama pelimies.

Tiedä sitten, vaivaako polvi ihan fyysisestikin vai jättikö mahdollisesti henkisiä vammoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös