Sekalaisia kysymyksiä jääkiekosta

  • 1 999 679
  • 8 416

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo, muistan kyllä että Lukko käväisi tuona aikana divarissakin, mutta luulisi että edes säkällä mukaan mahtuisi yksi kausi pleijareissa. Mutta alkujaan niihin taisi mennä vain neljä jengiä.

Kaupparin peliurallahan Lukko oli parhaimmillaan viides, kun neljä pääsi pudotuspeleihin, ja pari kertaa kuudes. Viides Lukko oli kaudella 1975-76 kaksi pistettä neljännen sijan vienyttä HIFKiä perässä ja kausilla 1978-79 ja 1979-80 Lukko oli kuudentena.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Lisäksi maalivahti Kari Kaupinsalo ei ole Jääkiekkokirjan mukaan esiintynyt koskaan playoffeissa. Kuulostaa kyllä erikoiselta, kun runkkispelejä on Lukosta 343 kappaletta (pelattuja 228) vuosilta 1974-86. Ekalla kaudella ei tosin vielä ole pudotuspelejä ollutkaan ja seuraavinakin vuosina minimalliset sellaiset.
Joo, muistan kyllä että Lukko käväisi tuona aikana divarissakin, mutta luulisi että edes säkällä mukaan mahtuisi yksi kausi pleijareissa. Mutta alkujaan niihin taisi mennä vain neljä jengiä.
Kyllä kai tuohon Kaupinsaloon pitää alkaa uskoa. Katselin tilastoja myös vähän wanhemmista Jääkiekkokirjoista.

Jääkiekkokirja 1975-76 väittää Lukon maalivahdeiksi kaudella 1974-75:
Hannu Siivonen 35 ott.
Jarmo Kaistakari 33 ott.
Kari Kaupinsalo 2 ott.

Kuitenkin kaudella 1974-75 pelattiin kymmenen joukkueen nelinkertainen sarja eli 36 ottelua, joten maalivahtien yhteenlaskettu ottelumäärä tulisi olla 72. Noh, randomilla valituista Jääkiekkokirjoista 1978-79 ja 1984-85 löytyy kummastakin Kaupinsalon tilastoiksi kaudelta 1974-75 neljä ottelua.

Siis Rauman Lukon maalivahti Kari Kaupinsalo 10 kautta ja 339 ottelua SM-liigassa vuosina 1975-1983 ja 1984-86 ilman ensimmäistäkään playoffs-ottelua.

EDIT:
Jääkiekkokirjan mukaan Jari Multasella on muuten sekä SM-hopea että pronssi, mutta ei yhtään pudotuspeliä tilillään. Ja on siis pelannut nimenomaan pudotuspelien aikakaudella. Jos tuossa ei ole virhettä, niin on sitten ollut kumpankin keväänä loukkaantuneena tai muuten poissa kokoonpanosta, mutta pelannut kuitenkin riittävästi runkosarjan pelejä saadakseen mitalin. Jokseenkin erikoista joka tapauksessa.
Ja Multasen tilastot ovat mitä ilmeisemmin kirjassa väärin. Playoff-pelejä löytyy ainakin eurohockeysta.
Jääkiekkokirjoista 1989-90 sekä 1990-91 löytyvät Multaselle ne samat 11 playoffs-ottelua, jotka löytyvät tuolta Eurohockey-tilastoistakin.

Multasen playoffs-tilastot ovat näemmä hävinneet tuon 1995-96 Porin Ässissä pelatun neljän pelin aikana. Jääkiekkokirjassa 1995-96 tilastot ovat vielä oikein. Jääkiekkokirjassa 1996-97 tilastoihin on lisätty hänen pelaamansa neljä runkosarjaottelua (1995-96 Ässät), mutta poistettu 11 playoffs-ottelua (1988-89 ja 1989-90 Ilves).
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kenelläköhän mahtaa olla SM-liigan ennätys kyseisessä asiassa (tai eniten otteluita ennen ensimmäistä playoff-esiintymistä)?
Selailinpa tässä Jääkiekkolehden 2008-09 kausinumeroa ja poimin nykyiset SM-liigapelaajat (kauden alussa), joilla ei ole pudotuspelikokemusta. Löysin seitsemän pelimannea, joilla oli ennen kauden 2008-09 alkua vähintään 100 runkosarjaottelua ilman yhtään playoffs-ottelua.
Koodi:
BLU/TAP Sami Ryhänen      106
JYP     Jani Tuppurainen  154
JYP     Mikko Hakkarainen 133
KAL     Ville Varakas     124
KAL     Juha Alastalo     119
KAL     Tuomas Kiiskinen  129
ÄSS     Eero Kilpeläinen  112
Näyttää voimakkaasti siltä, että tästä porukasta Ässien Kilpeläinen on ainoa, joka jää tänäkin keväänä ilman pudotuspelejä (saatan tietysti olla väärässäkin). Näihin lukemiinhan pitää tietysti vielä lisätä tällä kaudella pelatut ottelut (varmasti keskimäärin 50 ottelua per ukko), joten esim. JYP:n Mikko Hakkaraisen ottelumäärä nousee jo lähelle 200:a. Kilpeläiselle tulee mahdollisesti jopa 57 + 58 ottelua (tämä kausi ja ensi kausi) ennen ensimmäisiä mahdollisia playoffs-otteluita, jolloin runkosarjassa puettujen otteluiden yhteismääräksi tulee jo 227. Tämä tietysti edellyttää kaikkiin otteluihin pukeutumista sekä Ässiltä kaudella 2009-2010 playoffs-paikkaa.

EDIT: Kilpeläisen lisäksi myös Ryhänen saattaa jäädä keväällä 2009 ilman pudotuspelikokemusta. Ryhänen vaihtoi kesken kauden Bluesista Tapparaan.

Kiitokset tarkkaavaisuudestasi Bobcat!

Mielenkiintoinen kysymys on tietysti se, että lasketaanko playoffs-karsinnat eli säälipleijarit playoffs-otteluiksi. Virallisissa tilastoissahan näin tehdään, mutta itse haistatan lähinnä vitut näille pelleilyille. Näin ollen pitkäikäisin playoffs-neitsyt löytyisi todella läheltä.
Koodi:
TPS     Juha Kuokkanen    260
Virallisissa tilastoissa Kuokkasella on kaksi puettua ja yksi pelattu playoffs-ottelu, mutta todellisuudessa ne ovat näitä SM-liigan kannattajathaistakaavittu-kaikkijatkaarunkosarjanjälkeen-otteluita keväältä 2008 HIFK:a vastaan. Tällä kaudella Kuokkasella on ollut jo 32 puettua ottelua, joten 300:n raja saattaa paukkua jopa tämän kauden viimeisessä runkosarjamatsissa. Siihen kun lisätään mahdollisesti joskus tulevaisuudessa tulevat jopa 58 ottelua ennen edes mahdollisuutta osallistua playoffs-kahinoihin, niin ollaan jo reilusti yli 350:n. Jos tuo aiemmin laskemani Kari Kaupinsalon 339 runkosarjaottelua on lähelläkään ykkössijaa, niin SM-liigan tämän kyseenalaisen tilaston kärkipaikka saattaa vaihtua jopa ensi vuonna.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tuossa katselin, että parhaassa tapauksessa Jokerit kohtaa HIFK:n 12+1 kertaa tämän kauden aikana: 5 kertaan runkosarjassa, 7 kertaa pudotuspeleissä ja kerran harjoitusotteluissa. Toki tämä on vielä toteutumatta, mutta kysytään silti: Mitkä joukkueet ovat kohdannet useimmiten yhden kauden aikana harjoitusottelut ja kaiken maailman turnaukset laskettuna mukaan?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mitkä joukkueet ovat kohdannet useimmiten yhden kauden aikana harjoitusottelut ja kaiken maailman turnaukset laskettuna mukaan?
Willi veikkaus: TPS - Blues kaudella 2003-04; kahdeksan runkosarjakohtaamista ja kuusi matsia puolivälierissä. Tarkennan hetken kuluttua!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Markku Tähtinen (Ässät, Lukko). Vuosien 1998-2005 aikana 321 runkosarjamatsia ennen ensimmäistä playoffs-ottelua. Keväällä 2005 Lukon paidassa yhdeksän playoffs-ottelua, jotka toistaiseksi ovatkin uran ainoat.
Tähtinen kyllä pelasi jo kaudella 03-04 playoffs-otteluita, jotka valitettavasti jäivät vain neljään.
 

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Selailinpa tässä Jääkiekkolehden 2008-09 kausinumeroa ja poimin nykyiset SM-liigapelaajat (kauden alussa), joilla ei ole pudotuspelikokemusta. Löysin seitsemän pelimannea, joilla oli ennen kauden 2008-09 alkua vähintään 100 runkosarjaottelua ilman yhtään playoffs-ottelua.
Koodi:
BLU Sami Ryhänen      106

Näyttää voimakkaasti siltä, että tästä porukasta Ässien Kilpeläinen on ainoa, joka jää tänäkin keväänä ilman pudotuspelejä (saatan tietysti olla väärässäkin).

Eiköhän tuo Sami Ryhänenkin jää ilman pudotuspelejä. Siirtyi nääs Tapparaan tammikuun lopulla.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tähtinen kyllä pelasi jo kaudella 03-04 playoffs-otteluita, jotka valitettavasti jäivät vain neljään.
Eiköhän tuo Sami Ryhänenkin jää ilman pudotuspelejä. Siirtyi nääs Tapparaan tammikuun lopulla.
No sillä lailla!

Tätä se on, kun yrittää esittää viisasta eikä tarkasta faktoja. Tähtisen tapauksessa luotin sokeasti Eurohockeyn pelaajatilastoihin ja Ryhäsen tapauksessa kopioin suoraan Jääkiekkolehden kausioppaasta.

Noh, ehkä juuri tästä syystä mä en olekaan ammattitoimittaja... hmmm... tai itse asiassa... Eikös juuri näillä taidoilla olisikin tulevaisuutta kumman tahansa iltapäivälehden jääkiekkotoimituksissa?
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näyttää voimakkaasti siltä, että tästä porukasta Ässien Kilpeläinen on ainoa, joka jää tänäkin keväänä ilman pudotuspelejä (saatan tietysti olla väärässäkin).

Taitaa olla kuitenkin lähempänä se, että Ryhänen jää vielä ilman playoff-kokemusta. Ässillä kuitenkin ihan hyvät mahdollisuudet poffeihin toisin kuin Tapparalla. Saatan tietty minäkin olla väärässä (mikä on tietenkin hyvin epätodennäköistä).

edit. Aika hyvin tuossa listassa kyllä oli taustaa KalPasta. Ainut Ryhänen joka ei ole pelannut Kuopiossa ja sitäkin tavoiteltiin. Se on sitä voittamisen kulttuuria.
 

Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Miksi millään miesjoukkueella ei ole naisvalmentajaa tai edes kokeiltu sitä.?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksi millään miesjoukkueella ei ole naisvalmentajaa tai edes kokeiltu sitä.?

Keskustelupalstan perusitkujen mukaan naisia on nähty useampiakin ja ihan liigatasollakin. Toisaalta: mitä sitten vaadittaisiin valittavan valkun päälle, jos se olisi jo valmiiksi pukeutunut hameeseen?

Naisvalmentajat taitavat olla vähemmistönä naisurheilunkin puolella, ainakin mitä korkeammalle tasolle mennään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Keskustelupalstan perusitkujen mukaan naisia on nähty useampiakin ja ihan liigatasollakin. Toisaalta: mitä sitten vaadittaisiin valittavan valkun päälle, jos se olisi jo valmiiksi pukeutunut hameeseen?.
Sehän siinä hauskinta onkin, että ämmät eivät itse ole ollenkaan ämmämäisiä siinä merkityksessä kuin jossa sanaa kiekkojargonissa käytetään. En ainakaan ole koskaan nähnyt yhdenkään naisjääkiekkoilijan pelaavat pikkusikaa, luikkivat tuomarin taakse piiloon, tuomarille purnanneen suuremmin tai filmanneen loukkaantumista. Miesmäistä toimintaa tuo tuollainen siis.

Naistuomareiden määrä miesten peleissä on myös melko vähäinen. Käsipallossa ainakin on ihan pääsarjatasolla naistuomareita. Eri asia on sitten että voidaanko tuo lajin pääsarjasta puhua oikeasti pääsarjatasona, kyse on kuitenkin harrastustoiminnasta.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ossi Lairi (kuka ikinä onkaan?) vaikuttaisi kanssa aika hyvältä ehdokkaalta: 316 runkosarjaottelua Jokereissa, SaiPassa ja JoKP:issa vuosina 1983-92. Eikä yhtään playoff-matsia.

Lisäksi maalivahti Kari Kaupinsalo ei ole Jääkiekkokirjan mukaan esiintynyt koskaan playoffeissa. Kuulostaa kyllä erikoiselta, kun runkkispelejä on Lukosta 343 kappaletta (pelattuja 228) vuosilta 1974-86.
Puolivaloilla tilastoja lukien löytyi ainakin yksi 300+/0 pelaaja lisää.

Erkki Laine, Lahden Reipas nimiväännöksineen

Vuosien 1976-1994 aikana hieman laskentatavasta riippuen joko 319 tai 324 runkosarjaottelua eikä yhtään playoffs-ottelua. Heitto syntyy siitä, että kaudella 1983-84 Laine pelasi Olympiajoukkueen mukana viisi runkosarjan ottelua. Tuolla kaudellahan Olympia-84 pelasi kaikkia SM-liigajoukkueita yhden ottelun (10 ottelua) keräten näissä otteluissa enemmän pisteitä kuin esim. sarjan silloinen heittopussi HPK 37 ottelussaan (10 vs 6).

Joka tapauksessa Laineelta ihan hatunnoston arvoinen suoritus; 18 vuodessa (1976-1994) ja kahdeksan kauden aikana SM-liigassa 319 ottelua seurajoukkueessaan 329:stä mahdollisesta. SM-liigakausien lisäksi 20 vuoden (1975-1995) aikana kahdeksan kautta Elitserienissa (Ruotsi), kaksi ja puoli kautta I divisioonassa (Suomi), yksi kausi 1.Bundesligassa (Saksa) ja puoli kautta Nationalliga B:ssa (Sveitsi). Ruotsin vuosina Laine sai sentään 38 ottelun edestä maistaa playoffs-otteluitakin. Wikipedia tarjoaa kiinnostuneille lisääkin faktoja.

Siis Lahden Reippaan hyökkääjä Erkki Laine kahdeksan kautta ja 319 runkosarjaottelua seurajoukkueessa vuosina 1976-78, 1982-84 ja 1990-94 ilman ensimmäistäkään playoffs-ottelua. Samoina vuosina yhteensä 324 SM-liigan runkosarjaottelua seurajoukkueessa ja Olympiajoukkueessa.
Jani Södöllä on erikoiset tilastot: runkosarjassa yksi ottelu mutta playoffseissa viisi ottelua.
Tapio Sammalkangas, Ilves pelasi kaudella 1997-98 kolme playoffs-ottelua, mutta ei ensimmäistäkään runkosarjaottelua. Ensimmäisen runkosarjaottelunsa Sammalkangas pelasi vasta kaudella 1999-00.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Jani Södöllä on erikoiset tilastot: runkosarjassa yksi ottelu mutta playoffseissa viisi ottelua.
Södön lisäksi samassa Kärpät-JYP-puolivälieräsarjassa nähtiin muitakin keltanokkia liigatasolla. JYPin paidassa liigauransa suoraan pudotuspeleissä aloittivat Ari Kovanen ja Jaakko Viljanen sekä Kärppien riveissä Jyri Junnila. Seuraavalla kaudella he pääsivät pelaamaan runkosarjassakin, toisin kuin Södö.
 

tutzba

Jäsen
Naistuomareiden määrä miesten peleissä on myös melko vähäinen.

Vähäinen on myös se määrä naistuomareista, jotka oikeasti haluaisivat viheltää miesten pelejä. Yhden naistuomarin kanssa juttelin, ja hänelle C-junioreiden - eli siis n. 14-15-vuotiaiden poikien - pelit ovat niitä, mitä hän erityisesti haluaisi viheltää, mutta mitä samalla jännitti niin helvetisti.

Tavallaan se on loogista, että naistuomarit viheltävät joko junioreiden tai sitten naisten otteluita, ja miehet viheltävät junioreiden tai miesten otteluita. Jos naistuomari tulisi vaikka B-nuorten otteluun, ei kovinkaan kauaa tarvitsisi odotella ensimmäistä alatyylistä ilmaisua naiselle.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tässä ovat siis tähän mennessä löydetyt 300+ runkosarjaottelun miehet, joilla ei ole yhtään playoffs-ottelua.
Koodi:
[U][B]Nimi[/B]             [B]Seura (-t)[/B]            [B]Ottelut[/B]  [B]Vuodet[/B]                   [/U]
[B]Kari Kaupinsalo[/B]  Lukko                 339      1975-83, 1984-86
[B]Erkki Laine[/B]      Reipas                319      1976-78, 1982-84, 1990-94
[B]Ossi Lairi[/B]       Jokerit, SaiPa, JoKP  316      1983-92
Sitten Raumalta pamahtaakin pommi! Nyt olen melko varma siitä, että ennätysmies sekä ensimmäinen perintöprinssi ovat löytyneet.

Eniten SM-liigan runkosarjaotteluita ilman playoffs-otteluita
Koodi:
[U][B]Nimi[/B]             [B]Seura (-t)[/B]            [B]Ottelut[/B]  [B]Vuodet[/B]                   [/U]
[B]Jari Laiho[/B]       Lukko                 384      1975-83, 1984-87
[B]Jouni Peltonen[/B]   Lukko                 371      1975-83, 1984-87
Huomionarvoista on se, että noiden vuosien aikana pelattiin yhteensä 404 SM-liigan runkosarjaottelua, joten Laiho on ollut poissa 11 kauden aikana 20:sta ja Peltonen 33:sta ottelusta. Keväällä 1988 Lukko meni ensimmäisen kerran pudotuspeleihin, joten teoriassa on mahdollista, että Lukon paidassa olisi pelattu 448 perättäistä SM-liigan runkosarjaottelua ennen ensimmäistä playoffs-ottelua. Mainittakoon vielä selvyyden vuoksi, että kaudella 1983-84 Lukko pelasi I divisioonassa.

Näiden lisäksi Lukosta löytyi vahva ehdokas siihen toiseenkin kategoriaan.

Eniten SM-liigan runkosarjaotteluita ennen ensimmäistä playoffs-ottelua
Koodi:
[U][B]Nimi[/B]             [B]Seura (-t)[/B]            [B]Ottelut[/B]  [B]Vuodet[/B]                   [/U]
[B]Jarmo Kuusisto[/B]   Lukko                 304      1979-83, 1984-88
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Milloin viimeksi runkosarjan toisena olevalla joukkueella maaliero on ollut miinuksella?

Milloin viimeksi joukkue jolla on maaliero plussalla on jäänyt ulos play-offeista?

Olis hupaisa tilanne kun runkosarjan lopuksi Jokereitten maaliero olis miinuksella ja sitten play-offeissa ne voittais mestaruuden, ja samalla Pelsut joutuis positiivisella maalierolla play-outteihin ja tippuis mestikseen.

Tarkoittaako tämä tasaista liigaa? Vai pieniä marginaaleja?
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Milloin viimeksi joukkue jolla on maaliero plussalla on jäänyt ulos play-offeista?

Ainakin kaudella 1990-91 Lukko ajautui liigakarsintaan positiivisella maalierolla (178-177), eli sijoittui 9:nneksi 10 joukkueen sm-liigassa. Samassa runkosarjassa HPK oli neljäs maalierolla 173-181, eikä kakkosena ollut KalPakaan jäänyt kuin neljä maalia plussalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös