St. Louis Blues 2008-2009

  • 25 979
  • 106

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Torstaina tuli Avsista mukava voitto ja lauantaina vielä nipistettiin piste Chicagolta. Ennen taukoa ei pisteitä sitten olekaan tiedossa, kun Chicago kohdataan uudestaan vieraissa, kuten myös Boston.

Bostonista irtosi sitten oikein kunnon taisteluvoitto, kun vähän manattiin. LA Kings häämöttää enää pisteen päästä. Toisaalta nämä asetelmat olisi silti hyvä säilyttää, että pääsee kesän lottoarvontaan mukaan. Nyt ollaan jaetulla neljännellä.

Taas kovin erikoinen tuomio tuo Backesin maali. Oli varmaan jo kolmas lyhyen ajan sisään, kun Toronton päässä päätettiin näin päin. Ensin Crosby, sitten oli joku välissä ja nyt Backes.

Taklauskone Backes on kyllä nostanut viime peleissä hurjasti profiiliaan, ja näyttänyt ettei ollut turhaa kuitata Canucksin offersheet kesällä. Yhdeksässä viime pelissä on tehot 6+2.

Legacen Mannyn nivuset sitten taas paukkuivat. Alkaa loppua molarit organisaatiosta, kun Marek Schwarz sanoi bye bye ja lähti Alaskasta Tshekkeihin takaisin. Bust-leimaa päälle ja sinne menetettyjen ykköskierroslaisten joukkoon. Chris Holt on Peoriassa napannut ykköstorjujan paikan, joten Charan kokoinen Ben Bishop kutsutaan varmasti hätiin NHL:ään. Hyvän alkukauden jälkeen Bishop on taantunut rajusti ja jäänyt tosiaan Holtin varjoon. Ehkä olisi aika hieman miettiä sitä maalivahtivalmentajankin vaihtoa kohta?

Ensi kaudelle onkin maalivahdin hommaus edessä, sillä ilmeisesti ykköseksi kaavailtu Chris Mason ei ole ollut ykkösveskan tasoa. Legacen loppuu sopimus, ja hyvä niin. Toisaalta jos Masonin tandemiksi hommataan maalivahti, on Mason kolmella miljoonallaan taas turhan kallis kakkonen. Alkaa jo käydä taakaksi tämä johdon suonenveto viimekesältä hommata Mason Nashvillestä.
 

Gifus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Maple Leafs
Masonilla sitten mennään!

Mielenkiintoiset tilastot Bluesin maalivahdeilla:

...................W L OT SV% GAA
C. Mason ......7 14 3 .915 2.60
M. Legace.....13 9 2 .885 3.18
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Mielenkiintoinen on kyllä tuo Bluesin maalivahtikuvio. Legace menee siis Peoriaan päästyään waiverista läpi. Mason on nyt ykkösvahti ainakin tämän ja ensi kauden osalta. 2-veskarin paikasta taitavat nyt sitten loppukauden taistella Bishop sekä ainakin itselleni puskista tullut Chris Holt. Marek Schwarzhan päätti ECHL-uransa siirtymällä Tsekkeihin.

Jännä nähdä mitä ensi kaudelle tehdään, hommataanko Masonille kokenut kakkosveskari vai annetaanko kaksikolle Bishop & Holt mahdollisuuksia ottaa tuo paikka. Ainakin alkukauden Holt on ollut Bishopia parempi ja nythän Holt nostettiin ylös Legacen mennessä Peoriaan.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Masonilla sitten mennään!

Mielenkiintoiset tilastot Bluesin maalivahdeilla:

...................W L OT SV% GAA
C. Mason ......7 14 3 .915 2.60
M. Legace.....13 9 2 .885 3.18

Noissa tappiosarakkeissa on se hämäävä seikka, että Legace on aloittanut 28 peliä, mutta nopeiden laskujeni mukaan neljästi vaihdettu pois, koska on ns. ryssinyt pelin heti alkumetreillä. Näin kävi juuri hiljattain Detroit-ottelussa, josta Mason onnistui vielä pelastamaan 0-3 tappiosta 3-4 rankkaritappiopisteen.

Eli 3-4 Masonin tappiota on tullut tuollaisista vaihtotilanteista.

Uskoisin kyllä, että tuohon haetaan Masonille vähintään joku kokenut kakkonen tai sitten rotaatiokirittäjä. Masonin 3 miljoonan palkka tekee sen, että tuskin tuohon mitään kallista kaveria haetaan tyyliin Manny Fernandez. Ehkä Antero Niittymäki voisi olla yksi ehdokas. Pelannut kuitenkin kauden erittäin hyvillä tilastoilla, vaikkei olekaan pystynyt viemään Bironilta ykkösvahdin paikkaa muutamista tilaisuuksista huolimatta.

Andy Stricklandilta jälleen hyvä ja valottava kirjoitus case-Legacesta. Melko erikoista poukkoilua Legacelta. Toivottavasti nyt nappaisi vielä niskasta kiinni itseään, jotta pystyisi vielä vuoden pari torjumaan.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Sillä Andy McDonald on tehnyt 4 vuoden jatkopahvin Bluesin kanssa. Tai en tiedä pidättekö te tätä positiivisena vai negatiivisena, mutta kuulostaisi positiiviselta.
Kyllähän tämä positiivinen uutinen on ilman muuta, tosin kyllähän tuo sopimuksen arvo lopulliseen "tuomioon" vaikuttaa. Cap spacea vapautuu reilusti vuoden päästä kun Kariyan & McKeen soppari loppuvat ja loppuuhan nyt esim Tkachukin sopimus. Nuoria kuitenkin puskemassa esiin ihan hyvin joten siinä mielessä tulevaisuus näyttää valoisalta. Eikä Bluesilla ole tällä hetkellä mielestäni yhtään sopimusta joka olisi pahasti ylihinnoiteltu ja jatkuisi vielä useamman kauden.
 

Fakap

Jäsen
McDonaldin jatkosopimuksen myötä St. Louisin tulevaisuus näyttää kyllä entistä lupaavammalta. Tuohan voi olla huippujoukkue vaikka jo ensi kaudella, varsinkin jos löytävät maalivahdin ja kiekollisen pakin jostain. En luottaisi pakiston kiekonjakelu-vastuuta pelkästään aina rikki olevan Colaiacovon ja nuoren Pietrangelon harteille.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
En luottaisi pakiston kiekonjakelu-vastuuta pelkästään aina rikki olevan Colaiacovon ja nuoren Pietrangelon harteille.

Vaan luottaisitko Erik Johnsoniin. Eihän häntä kannata unohtaa ja hän tuleekin olemaan tärkein palanen Bluesissa ensi kaudella.
 

Fakap

Jäsen
No voi helvetti, huippulupaus on ollut yhden kauden verran pois kuvioista ja unohdin jo hänet. Eli siis maalivahtia vaille mahdollinen huippujoukkue.
 

Gifus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Maple Leafs
Kiitoksia TaoTao:lle maalivahtitilastojen infosta sekä linkistä. On kyllä tosiaan ihme poukkoilua Legacen leirissä.

Niitty olisi kova pari Masonille, taitaa Antsa pelata tällä hetkellä ykkösroolia itselleen.

Hienoa kun Andylle tuli jatkoa, alkaa tosiaan näyttää hyvältä joukkueen rakenne.

http://www.hockeysfuture.com/nhl_organisation_rankings/

Mielenkiinnolla odotellaan Keskisen divisioonan tulevia voimasuhteita. Columbuskin taitaa olla enempi vahvistumaan päin.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
McDonaldin jatkosopimuksen myötä St. Louisin tulevaisuus näyttää kyllä entistä lupaavammalta. Tuohan voi olla huippujoukkue vaikka jo ensi kaudella, varsinkin jos löytävät maalivahdin ja kiekollisen pakin jostain. En luottaisi pakiston kiekonjakelu-vastuuta pelkästään aina rikki olevan Colaiacovon ja nuoren Pietrangelon harteille.

No ei ehkä vielä huippujoukkue, mutta ainakin pudotuspelitaistelussa tiukasti mukana. Jos nyt kaikki taas pysyisivät ehjänä. Aika yllättäen tuo McDonaldin sopimus sieltä tupsahti, vaikka tiesin neuvottelujen olevan käynnissä. Aikaisemmin ketjussa jo totesin, etten paljoa yli neljää maksaisi. Caphitiksi Stricklandin mukaan tuli nyt neljältä kaudelta 4,7. Eipä tuossa välttämättä kauheasti liikaa ole, ja jos on, niin ne ylimääräiset ovat onneksi pilkun oikealla puolella.

Ensi kauden poppoo on aika lailla nyt jo sopimuksissa:

Kariya - McDonald - Boyes
Perron - Berglund - Oshie
Steen - Backes - Janssen
King - Stastny - Crombeen*RFA
+ Eller, Tkachuk*UFA ja sopimuksettomat prospektit Sonne ja Palushaj

Johnson - Jackman
Brewer - McKee
Colaiacovo - Polak*RFA
+ Strachan, Junland, Pietrangelo, Wagner*RFA, Woywitka *RFA ja sopimukseton Ian Cole

Mason
+Bishop, Allen

Tuossa on nyt laskujeni mukaan 20 pelaajassa kiinni 47,9 miljoonaa Bishop mukaanlukien. Tosin Pietrangelo antaisi cappiin tilaa sen 3,2 miljoonaa lisää. Itse ainakin pitäisi Alexin vielä yhden vuoden kehittymässä. Sitten McKeen neljän miljoonan sopimus olisi sopivasti loppu, joten Pietrangelon voisi ottaa mukaan.

Hyökkäyksen toivomuslistalla olisi ainakin joku hyvä maaleja sylkevä oikea laituri. Prospektiosastolta ensi kaudella hyökkäykseen ovat tunkemassa ainakin Lars Eller, Brett Sonne ja Aaron Palushaj, joten hyvältä näyttää tilanne. Itse ainakin näkisi WHL:n pistepörssin kolmosena olevan Sonnen tuossa kolmosketjun sentterinä. Mies kuitenkin hallitsee peliä kokonaisvaltaisesti, kun oli Kanadan U20:ssäkin juuri alivoiman erikoismiehiä.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
TJ Oshie on paukuttanut viime peleissä mutulla sellaista 1,4 pistettä per peli. Voisiko joku miehen pelejä nähnyt analysoida, kuinka kausi on sujunut ja millaiselta peli on näyttänyt. Myös kaikki Oshieen liittyvät haastattelu/analyysilinkit ovat tervetulleita.

Perron - Berglund - Oshie

Vaihtakaapa Toskalaan. Saatte Antropovin kevääksi kaupan päälle.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
No niin, kirjoitetaas tänne taas vähän.

Varausvuoro senkuin vain huononee. Yöllä hieno 2-1 voitto kojooteista, ja nyt Blues on liigan 22. Läntisessä taakse ovat jääneet jo Coyotes ja Avalanche. Puolustuspeli ja Mason ovat olleet viime peleissä aivan rautaa, alan varmistua sille kannalle, että ensi kaudeksi Mason ei tarvitse kuin pätevän kirittäjän.

Andy Strickland avasi hieman Tkachukin tilannetta. Tällä hetkellä Keith ei olisi lähdössä minnekään, kun playoff-taisto on noin "jännä". Onhan tuossa vielä 20 peliä aikaa, ja mitä vain voi vielä tapahtua. Helppoa homma ei tule olemaan, jos pitäisi saada vähintään viisi pistettä enemmän loppukaudesta kuin edellä olevat viisi joukkuetta ottavat.

Tkachukista vielä eli Strickland pitäisi todella erikoisena, että Tkachuk haluaisi nykytilanteessa Rangersiin. Siellä kun on valmentajatilanteenkin myötä paketti melko lailla auki. Saakin nähdä, tapahtuuko siirtorajalla mitään Bluesin osalta. Henkilökohtainen toiveeni olisi, että joku hakisi McKeen pois. Saisi vaikka jonkun varausvuoronkin kylkiäisinä.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Henkilökohtainen toiveeni olisi, että joku hakisi McKeen pois. Saisi vaikka jonkun varausvuoronkin kylkiäisinä.
Tuen ajatusta. Bluesin pakistossa on käynyt tällä kaudella kyllä aikamoinen kuhina mutta toisaalta aika moni on osoittanut pystyvänsä pelaamaan "ylhäällä". Ensi kaudella Johnson on takaisin ja oletan Pietrangelon saavan myös enemmän vastuuta joten jos McKeen 4 milj diili saadaan ulostettua niin se olisi ihan suotavaa. Kimurantiksihan tilanteen tekee se että varsinkin viime aikojen hyvien otteiden takia play-off raja on enää 3 pisteen päässä.

Tätä silmälläpitäen Tkachukkaan ei nyt sitten taida mihinkään lähteä. Kaksipiippuinen juttu, toisaalta miehestä saisi varmaan suht hyvän varausvuoron mutta toisaalta se indikoisi hieman pyyhkeen heittämistä kehään. Ainoa toinen "järkevä" kaupattava lienee Dan Hinote mutta enpä ymmärrä miksi joku hänestä mitään merkittävää haluaisi maksaa.

Manny Legace on muuten siinä mielessä ottanut farmikomennuksen tosissaan että on esittänyt todella hyviä otteita. 7 ottelua, GAA 1.85 ja torjuntaprosentti 93,8. En kuitenkaan näe Mannylle enää käyttöä. Jos/kun taistelu play-offpaikasta pysy yllä pelannee Mason loppukauden pelit. Mikä taas toisaalta johtaa siihen että ensi kaudeksi on löydettävä kakkosveskari, en usko että nykyisillä näytöillä Holt/Bishop tuon paikan saa.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Blues pikkuhiljaa mukana pleijaritaistossa. Taitavat olla shoppaajia treidirajalla. Tkachukille luvattu, että ei myydä. Pronger palaamassa Bluesiin?
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Tuossa on nyt laskujeni mukaan 20 pelaajassa kiinni 47,9 miljoonaa Bishop mukaanlukien. Tosin Pietrangelo antaisi cappiin tilaa sen 3,2 miljoonaa lisää. Itse ainakin pitäisi Alexin vielä yhden vuoden kehittymässä. Sitten McKeen neljän miljoonan sopimus olisi sopivasti loppu, joten Pietrangelon voisi ottaa mukaan.
Saa nähdä miten tuo cap tuosta nykyisestä muuttuu mutta näkisin että tilanne on joka tapauksessa hyvä. Suunnilleen samoihin summiin päädytään täälläkin. Jos uusi cap hit olisi vaikka 54 miljoonaa olisi pelivaraa 6 miljoonaa hankkia yksi "maalintekijä" ja kenties kakkosmaalivahti. Lisää pelivaraa capiin saadaan jos Pietrangelo jatkaa junnuissa. Tosin eikös Petrangelon cap hit ole 2.25 miljoonaa?

Miten muut ovat mieltä pakiston RFA-tilanteen suhteen? Sopimus on katkolla Wagnerilla, Woyvitkalla ja Polakilla, lisäksi Weaver on UFA. Weaverista olisin valmis luopumaan eikä tuosta RFA-kolmikostakaan ole mielestäni pakollista pitää kaikista kiinni. Toki olisin valmis luopumaan McKeesta viimeistään kesällä jolloin varmaan yksi lisää em kolmikosta saisi jatkoa.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tosin eikös Petrangelon cap hit ole 2.25 miljoonaa?

Miten muut ovat mieltä pakiston RFA-tilanteen suhteen? Sopimus on katkolla Wagnerilla, Woyvitkalla ja Polakilla, lisäksi Weaver on UFA. Weaverista olisin valmis luopumaan eikä tuosta RFA-kolmikostakaan ole mielestäni pakollista pitää kaikista kiinni. Toki olisin valmis luopumaan McKeesta viimeistään kesällä jolloin varmaan yksi lisää em kolmikosta saisi jatkoa.

Pietrangelon hit on 3,225,000.

Olen kyllä täysin samaa mieltä, että sopimustilanne näyttää todella hyvälle. Tosiaan tuohon se laituri sekä maalivahti, niin muut paikat täytetään sitten niillä syvyyspelaajilla.

RFA-pakeista itse päästäisin Wagnerin menemään. Polakin jatko nyt on mielestäni ihan selviö, ja noussut yhdeksi suosikeistani. 1+11, ja peliaikaa on tullut 21.40. Woywitka on myös pelannut hyvää kautta, 1+13 ja -1. Antaisin miehelle ehdottomasti jatkoa. Wagner ei ole jotenkin löytänyt ihan paikkaansa joukkueessa, ja sopimuksen alla ovat farmissa Jonas Junland sekä 27 peliä ylhäällä pelannut Tyson Strachan niin Wagner saa mennä. Tosin Brewerin, McKeen ja Colaiacovon loukkaantumisherkkyys tuntien pakistoon tarvittaisiin pari muutakin farmipaikkaajaa kaiken varalle. Tosin yliopistosarjoista sopivasti Ian Cole ja Cade Fairchild tulevat farmi-ikäisiksi ensi kautta ajatellen. Etenkin Colesta meikäläisellä on kovat odotukset. Tällä hetkellä on jopa hieman vaikea nähdä Pietrangelolle paikkaa rosterissa, ellei sitten ole kehittynyt vuoden aikana reilusti.

Niin ja meinasi unohtua, että WHL:n pistepörssin kolmantena olevalle Brett Sonnelle sorvattiin entry level. 57 pelissä tehot 46+46, niin näkisin Sonnen parhaimmillaan jopa taistelemassa kolmossentterin paikasta ensi kaudella.

Kaikkineensa oikein kutkuttavalle näyttää ensi kautta ajatellen, ja onhan tässä tälläkin kaudella vielä hyvin mahdollisuuksia pudotuspeleihin.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tkachukin diili Bostoniin oli Stricklandin blogin mukaan hyvin lähellä valmista. Tkachuk kävi allekirjoittamassa jo hyväksyntänsä, ja oli muutamia seuratovereitaankin hyvästellyt, mutta lopulta osapuolet eivät päässeetkään sopuun ehdoista. Strickland kirjoittelee, että Tkachuk nähtiin playofftaistossa jopa Bostonin ykkösvarausta arvokkaammaksi.

Sellaisesta siirrosta ilmeisesti myös huhuttiin, että Kessel olisi siirtynyt Bluesiin, ja Tkachuk & Perron Bostoniin. Kessel olisi mielestäni ollut vastaus Bluesin maalintekijälaiturin ongelmaan, mutta näillä mennään. Kesselille olisi pitänyt kesällä kuitenkin uusi sopimus sorvata, ja Perronilla vastaavasti on vielä kausi alle miljoonan sopimusta, että erittäin hyvä näin.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Nyt on edessä neljän peräkkäisen kotiottelun rypäs. Dallasista on päävastustajana otettava jo varsinaisella peliajalla kahden pisteen voitto, San Jose ja Detroit kaksikolta olisi niistettävä yhteensä kaksi pistettä, ja back-to-back Minnesota-peli haisee aika selkeältä jatkoajalta, mutta kaksi pistettä olisi siitäkin otettava, mieluiten varsinaisella peliajalla, koska Minnesotakin on päävastustajia.

Itse itseäni lainaten tuolta Playoff Run -ketjusta.

Eli viime yönä tuli sitten pakkovoitto Dallasista. Oikeastaan tappio olisi romuttanut haaveet aika täysin, nyt voitolla ollaankin hyvin taistelussa mukana. Viivalle on kolme pistettä matkaa, ja vielä yksi peli vähemmän kuin kahdeksantena majailevalla Nashvillellä. Tosin väliin mahtuu vielä Minnesota ja Dallas eli vääntö on kova.

Backes heitti 1+1, ja Perron hienosti kaksi maalia. Tuota ennen Perronilla oli kasassa huikeat 9 osumaa eli ihan kivassa paikassa purskahti. Onneksi tämä osasto on Oshien kanssa ollut erittäin pirteänä, kun vastaavasti Berglund ja Tkachuk pelaavat selkeästi vaisumpaa jaksoa. Molemmilla on kasassa vain 4 pistettä viimeisestä 13 ottelusta. Tosin Berglund saalisti yöllä taas pari plussaa. Plus 17 on pudotuspeliviivan alapuolella olevan joukkueen tulokassentteriltä ihan käsittämätön saldo. Toisena Bluesin pörssissä on muuten tulokas T.J. Oshie plus 12 -saldollaan.
 
Viimeksi muokattu:

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Neljän kotiottelun putkesta kaksi peliä pelattu, ja täysi pistepotti on taskussa. Pudotuspelirajalla on nyt uskomattoman tiukkaa - kuusi joukkuetta vääntää kahden pinnan sisällä, ja vain kahdelle heistä olisi tarjolla tiketti pudotuspeleihin. Bluesilla on tuo kaksi pinnaa rajaan, mutta myös yksi ottelu vähemmän kuin esimerkiksi kahdeksantena olevalla Dallasilla.

Yön peli oli ilmeisesti ollut hyvin tyypillistä viime aikojen puolustustaistoa. Meinasin vetää unenpöpperössä aamukahvit keuhkoihin, kun katselin että Jackman oli McKeen esityöstä tehnyt alivoimamaalin. Koosteesta vasta tajusin että Barretti veti tyhjiin. Tosin kääntölämärillä omasta päästä.

Berglund huilasi Sharks pelin. Syy oli itselleni hyvin tuttu vaiva morning stiffness, mutta tosin selässä. Toivottavasti jumit hierotaan kuntoon, että Patrikki olisi valmis Detroitin kaatoon.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Niin siinä kävi sitten, että Detroit pelasi taas näitä parempia pelejään, ja St. Louis joutui nöyrtymään. Tulevan yönä on back-to-back Wildia vastaan. Aika lailla pakkovoiton paikka, sillä tämän pelin jälkeen edessä on kolmen pelin Kanada-kiertue.

Blues julkisti myös muutamat rookiesopimukset hiljattain. Brett Sonnen sopimuksen lisäksi nyt julkistetiin Philip McRaen ja Anthony Peluson pahvit.

Bluesin entisen pelaajan ja nykyisen skoutin Basil McRaen poika Philip on pelannut OHL:n Londonissa oikein mukavaa kautta. Etenkin ennen Tavaresin tuloa McRae oli tehopisteiden valossa hienossa vedossa, nyt mies on saanut vähemmän minuutteja ja keskittynyt puolustavampaan rooliin. Takana 57 peliä ja 60 tehopistettä. Varmasti syksyn leirillä heittää mukavaa haastajan roolia muun muassa Sonnelle sentterin tontilla, mutta ikänsä puolesta ('90) pelannee varmasti vielä yhden kauden junioreissa, ja luultavasti tunkee itsensä myös U20-kisoihin.

Anthony Peluso taasen on näitä kovemman osaston kavereita, mutta on innostunut myös pistetehtailuun siirryttyään kesken kauden OHL:n Bramptoniin Sault Ste. Mariesta. 26 Battalionsin peliä ovat tuottaneet 10+11 ja 55 minuuttia jäähyjä. 2007 vuoden 6. kierroksen projektivaraus on näemmä jo tuottamassa pientä hedelmää. Ja tekihän Blues töitäkin kesällä Peluson kehityksen eteen, sillä Kekäläinen muistaakseni kierrätti tätä nuorukaista Suomessa parin liigajengin treeneissä. Kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen tapaus. On ilmeisesti kantanut OHL:ssä kunniakasta sukunimeään sen ansaitsemalla tyylillä.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kanadan kiertueelta ei ole paljon pisteitä irronnut, ja ensi yönä olisi vielä viimeisenä Calgary.

Suurin takaisku tuli kuitenkin yöllä Vancouverissa, kun Tkachuk otti tiukan lämärin ranteeseen. Ranne mäsäksi ja koko kauden sivussa. Tätäpä tässä kaivattiin, kun muutenkin on kärsitty Islandersin jälkeen eniten loukkaantumista. Vielä enemmän harmittaa se, että Tkachukin ura St. Louisissa ja ehkä jopa koko NHL:ssä loppuu tällaiseen.

Andy Strickland oli kaivanut mielenkiintoisen tilaston Cam Janssenista. Cam on penkitetty viime peleissä, ja yllättäen tappioita on tullut. St. Louis on vetänyt hienon 29-19-7 saldon kun Janssen on tuonut energiaa kokoonpanoon. Huikeamman tästä tilastosta tekee se, että niissä 16 pelissä joissa Janssen ei ole pukenut, Blues on voittanut vain KOLME! Vaikka harvoin voi väittää yhden miehen vaikutuksen olevan noin kova joukkueeseen, ei tuo tilasto silti varmasti aivan täysin valehtele.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kanadan kiertueelta ei ole paljon pisteitä irronnut, ja ensi yönä olisi vielä viimeisenä Calgary.

Suurin takaisku tuli kuitenkin yöllä Vancouverissa, kun Tkachuk otti tiukan lämärin ranteeseen. Ranne mäsäksi ja koko kauden sivussa.

Tkachukin vammat olivat sitten vahvasti liioteltuja. Uusissa röntgeneissä mitään murtumaa ei sitten ollutkaan, ja Keith on vain day-to-day. Hieno homma! Tässä pudotuspelikisassa kyllä kaivataan kaikkia äijiä.

Kanadan kierros päättyi sitten hienoon voittoon Calgarystä. Kolme pistettä piti nuottipaidat ihan aikataulussa ja nyt Blues on yhdeksäs kaksi pistettä Nashvilleä jäljessä. Seuraavaksi kolme peliä kotona, joista pitäisi vähintään se neljä ottaa, että saadaan homma omiin käsiin.

Ensin tiistaina vieraaksi tulee Kings, sitten torstaina hurjassa vireessä oleva Vancouver ja lauantaina saapuu Bluejackets. Ja heti perään on Columbusta vastaan back-to-back. Tuossa kahden pelin aikana olisi hyvä sauma tiputtaa sinitakitkin tähän samaan pudotuspelitaistoon mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös