Ti 30.12.2008 HIFK-Blues

  • 24 117
  • 136

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
No minun näkemykseni mukaan tuossa ei ole kyllä yhtään mitään, jäähynkin olisi voinut jättää viheltämättä. Muukkosen linjan mukaan tullee 2-3 matsia kuitenkin Kangelle. Rajamäki toimii ihan oikein, Kanki ei oikein ehdi mukaan, mutta todellinen pussy ja suurimman pelikiellon tilanteessa ansaitsisi Bluesin pelaaja joka menee "third man in" mukaan nahinaan. Tuollaisilta hampaat kurkkuun välittömästi. En mitään yhtä raukkamaista ole nähnyt sitten Soosi Sihvosen, joka teki saman tempun Darren Stolkin takoessa paskat ulos Bob Halkidiksesta takavuosina.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuon videon perusteella Kellerin selkä oli koko ajan kentälle päin, kun luisteli tuonne kulmaan.

Tuon videon perusteella Hakki oli kuitenkin lähempänä kuin esim. Petri Matikainen, joka itki pressissä törkeästä selkäänajosta ja jatkoi samaan vetoon, että ei enää itke. Vittu normaali pelitilanne. Noita sattuu ja tapahtuu. Helvetin hauskaa on tällä palstalla seurata espoolaisteinien brändiretoriikaa siitä mikä on väärin ja mikä on oikein. Siis joukkueen, jonka ainoat viime vuosien kovan pelin ilmentymät (Rajamäki, Lostedt ja Ben-Amour) ovat kaikki HIFK-kasvatteja. Mitä tulee Kankaanperän tapaukseen verrattuna Janne Lahden vastaavaan, niin liigan linjausten mukaisesti Muukkonen lätkäisköön sen pelikieltonsa. HIFK vei taaskin fyysisellä puolella Bluesia kuin märkää rättiä?
 

hanttap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urpolan Kiekko, HIFK, MP
Keller on...

Mainasin kirjoittaa että on mummo. Ei pysy pystyssä liukkaalla jäällä. Tästä oli tänäänkin kysmys. Herra K ei osaa mennä laidan viiereen kiekkoa hakemaan, laitaan mennään kiinni eikä jäädä metrin päähän horjumaan. Tuomari herra isosika itse ei nähnyt tilannetta oikein, oli melkein maalin takana. Säälittää tietysti kun pelaaja loukkaantuu omaa huonouttaan. Kanadassa AAA junioreiden ottelussa olisi Keller taklattu tajuttomaksi, jos ei osaa kasvoja pitää kentälle päin. Ja tämä nähtynä F8 katsomosta. Hakki näki parammin vielä selostuskopista tuon viimehetken kääntymisen, väliajalla sitä erikseen herra EX-valmentajalle ihmetteli. Heads up!
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että miten sitä kiekkoa pitää mennä hakemaan sieltä laidasta? Takaperin luistellen?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että miten sitä kiekkoa pitää mennä hakemaan sieltä laidasta?
Valmiina ottamaaan taklaus vastaan. Aina. Silloin ei tarvi jälkikäteen ihmetellä mistä se vastustaja tuli joka sen niitin veti. Helppoa kuin heinänteko, maalaisille.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Selkeästi osuu Kankaanperän kyynärpää Kellerin päähän taklauksessa. Kysymyksessä on siis päähän kohdistunut taklaus, josta seurauksena Kellerin loukkaantuminen ja toivottavasti myös lisäsanktiota Kankaanperälle.

Bluesin peli sekosi täysin tuon tilanteen jälkeen, onhan Keller oikeastaan yksin kantanut suuren vastuun Bluesin tehoista muiden poissaollessa tässä kaamoksen keskellä.

Onnea kuitenkin HIFK:lle ensimmäisestä kotivoitosta varsinaisella peliajalla "pikkuveljestä" kolmeen vuoteen. Onneksi olkoon myös pääkaupunkiseudun herruudesta. Etenkin viime kevään jälkeen pikkuveliseuran kannattajana tämän ilon mielellään HIFK-faneille suo. Varsinkin kun taas ensi keväänä niistetään kisumirrit tosipeleissä.
 

Kahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Espoo Blues, Färjestad
Tulipahan käytyä Nordiksella. IFK oli selvästi parempi ja ansaitsi voittonsa, ei siinä mitään. Kuoppala oli mielestäni hyvä, ja Flinckistä semmoinen huomio, että voitti 3 aloitusta ja hävisi 3, eli viidelläkymmenellä prosentilla hoiteli, eiks se oo ihan kohtalaisesti Mestis-mieheltä? Mukavaa, että Ville Lajunen iski taas maalin, pojassa on potentiaalia vaikkapa uudeksi Arto Laatikaiseksi.

Oli kyllä huvittavaa kuunnella F-katsomon IFK-"asiantuntijoiden" kommentteja, mm. Kellerin loukkaantumista pidettiin niin uskomattomana filmaamisena, että vastenmielisempää joukkuetta ei olla ikinä nähty jne :D Niin, ja Bluesin pääsy kahden miehen ylivoimalle (josta ainoa maali syntyi) oli kuulemma NIIN hirveä vääryys, vaikka jäähyt olivat aivan selkeitä. Mutta mitäpä näistä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että miten sitä kiekkoa pitää mennä hakemaan sieltä laidasta? Takaperin luistellen?

Ihan sama meni sinne sitten ihan millä tavalla tahansa, niin jääkiekko on kuitenkin laji, jossa taklataan. Keller ei ole tuossa tilanteessa valmis taklaukseen ja kipeää teki.

Kanki ei tee tuossa tilanteessa mitään väärää. Keller ei osaa ottaa taklausta vastaan, vaan kääntyy juuri ennen tilannetta, josta johtuen loukkaa itsensä. Oma moka.

On se perkele kumma, ettei niitä värilaseja voi ottaa edes hetkiseksi pois päästä.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Samaa mieltä. Osalla faneista on mennyt pahasti överiksi tuo kitinä ja syyttely. Kyllähän tuo vituttaa kun Kellerkin loukkaantui, mutta en nyt lähtisi huutelemaan mitään tahallista vahingoittamista kun en tilannetta ole nähnyt. Noita sattuu lätkässä. Hyvä asia se että Rajamäki reagoi asiaan.

No on siinä totuuttakin, että kun avainpelaajia puuttuu niin peli ei ole samanlaista. Mutta toki, jos sitä joka välissä jatkuvasti käyttää verukkeena niin se alkaa jo ärsyttämäänkin. Samalla tavalla esim Jokereilla ja IFK:lla on ollut paljon kärkipelaajien loukkaantumisia.

Ja mulle kelpaa hyvin 3p himasta, kun siellä on ollut niin vaikeaa. Kolme ottelua Bluesia vastaan, joista kolme voittoa, niin syytä on ehkä muuallakin, kuin IFK:n "sikailuissa". Toki turhautuneena siihen on helppo takertua, kun oma tähtipelaaja loukkaantuu, mutta kannattaa etsiä ehkä niitä oikeita syitä muualta.

Tuntuu, että nyt on löydetty sopiva sekoitus taitoa ja kovuutta. On liigan kärkitason taitoa esim Bates, Loppi, Hirso, Kibe, Piku ja toisaalta puhdasta voimaa. Pakistossa on leveyden kanssa tekemistä, mutta toivotaan että pakisto pysyy kasassa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistä tuomareista sinä puhut? Ei tuossa nelosen videossa mitään tuomareita näy kuin vasta siinä vaiheessa, kun kaikki on jäässä selällään. Eki tuuppaa muutaman kerran Kankaanperää näköön ja IFK 71 tulee Puustisen kanssa tilanteeseen ja kaikki kaatuu jäähän.

Jos tuo ei ole selästä taklaamista niin mikä sitten? Puoli metriä laidasta ja kaveri ajaa suoraan selkään. Hakki selitti IFK radiossa Kellerin kääntäneen selän :-) Tuon videon perusteella Kellerin selkä oli koko ajan kentälle päin, kun luisteli tuonne kulmaan.

Huoh. No jos vielä kerran yritetään...

Itse Taklaus: Kangella ei ole kädet ylhäällä eikä kyynärpäätä kohti kelleriä vaan ihan puhtaasti olkapää se siihen Kelleriin kolahtaa. Laitataklauksesta tuli sitten jäähyä. Se, että Keller loukkaantuu oli tietysti suuri HIFK-salaliittoko? Paskat, ihan puhdasta vitun huonoa tuuria. Pitäiskö näitä pienempiä pelaajia ottaa jotenkin hellemmin?

Jälkitilanne: Joo, tokihan se Eki saa pari osumaa kun Kanki on jatkamassa peliä eikä odottele mitään hippasia tosta. Kohtahan liigassa saa aina tapella kun on taklannut, vai? Ja lopuksihan se on itse Eki joka sinne kasan alimmaiseksi jää. Itse olin f8-katsomossa, siis tilanteen 'takana ja ylhäällä' niin sanotusti. Kanki kävi aivan vitun kuumana tilanteen jälkeen ja luulen että olis ollu täysin valmis matsaamaan Ekin kanssa. Rehellisellä matsilla siis tarkoitin sitä, että Kanki ei edes ajatellut että 'hei nyt me mennään' vaan oli jo jatkamassa peliä. En silti pidä Rajamäkeä mitenkään sikana vaan ihan omien 'puolustusta' tossa oli ja siitä propsit edelleen. Faktat silti faktoina.

Edelleen painotan että todella sääli jos Keller pidemmän huilin tosta saa mutta ei siitä silti mitään maailmanlopun- sikamaisuutta saa.

Katkeran vittumaistahan se on hävitä. Tuleeko Pate nyt Kangen kimppuun ens matsissa, heti aloituksesta?
 

hanttap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urpolan Kiekko, HIFK, MP
Nyt meni tieteeksi kiekon haku

Savolaisten ja venäläisten ohjeiden mukaan kiekkoa hakiessa silmissä täytyy näkyä neljä omaa ja viisi vastustajan kenttäpelaajaa, ne erottaa väreistä. Muutoin tulee noutaja puun takaa.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
On se perkele kumma, ettei niitä värilaseja voi ottaa edes hetkiseksi pois päästä.

Samat sanat.

En todellakaan väitä tuota miksikään kaikkien aikojen törkeimmäksi tilanteeksi, mutta jos taklaus tulee kyynerpäällä takaraivoon irti laidasta, en tuota ihan kyllä puhtaaksikaan saa millään. Tähän päälle vielä höpinät Kellerin neitimäisyydestä jne. Hiljaiseksi vetää.

Yksi asia mikä aina jaksaa ihmetyttää on se, että suuri osa tällaisistä tilanteista vedetään aina taklattavan mokaksi. Itse ainakin toivoisin pelaajien kunnioittavan toistensa terveyttä siinä määrin, että ei lähdettäisi taklaamaan miehiä pää edellä laitoihin tällaisissä tilanteissa. Toki lätkä on kontaktilaji jne. Silti en kyllä mitenkään saa tästä Kelleriä syylliseksi ja Kankaanperälle puhtaita papereita.

Toki IFK-fanit varmasti ymmärtävät tästäkin enemmän ja osaavat katsoa tilannetta ilman värilaseja. Siitähän nämä punanutut ovat tunnettuja.
 

stones

Jäsen
No minun näkemykseni mukaan tuossa ei ole kyllä yhtään mitään, jäähynkin olisi voinut jättää viheltämättä. Muukkosen linjan mukaan tullee 2-3 matsia kuitenkin Kangelle. Rajamäki toimii ihan oikein, Kanki ei oikein ehdi mukaan, mutta todellinen pussy ja suurimman pelikiellon tilanteessa ansaitsisi Bluesin pelaaja joka menee "third man in" mukaan nahinaan. Tuollaisilta hampaat kurkkuun välittömästi. En mitään yhtä raukkamaista ole nähnyt sitten Soosi Sihvosen, joka teki saman tempun Darren Stolkin takoessa paskat ulos Bob Halkidiksesta takavuosina.

Siis häh? Mitä videota katsot? Ainakin tuossa nelosen pätkässä se kolmas mies on nimenomaan IFK numero 71, jonka siihen ryntää ensin, ja Puustinen sitten ottaa sitä kurkusta kiinni.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mainasin kirjoittaa että on mummo. Ei pysy pystyssä liukkaalla jäällä. Tästä oli tänäänkin kysmys. Herra K ei osaa mennä laidan viiereen kiekkoa hakemaan, laitaan mennään kiinni eikä jäädä metrin päähän horjumaan. Tuomari herra isosika itse ei nähnyt tilannetta oikein, oli melkein maalin takana. Säälittää tietysti kun pelaaja loukkaantuu omaa huonouttaan. Kanadassa AAA junioreiden ottelussa olisi Keller taklattu tajuttomaksi, jos ei osaa kasvoja pitää kentälle päin. Ja tämä nähtynä F8 katsomosta. Hakki näki parammin vielä selostuskopista tuon viimehetken kääntymisen, väliajalla sitä erikseen herra EX-valmentajalle ihmetteli. Heads up!

Tässä nähdään tekti joka on täyttä paskaa. Itse voin kertoa pitkäaikaisena jääkiekon pelaajana, että ei sinua kukaan voi pakottaa menemään laitaan kiinni. Joissain tilanteeissa taklaajan pitää vain hillitä itsensä ja olla menmättä tilanteeseen kovalla vaudilla. Ja sitäpaitsi Keller on kanukki ja taitopelaaja ja on varmasti saanut ottaa Kanadalaisena taklauksia vastaan todella paljon.

Parhaana taklauksien oikein lukijaksi voin sanoa Rami Alangon. Ei kikinä tekisi vastaavaa temppua kuin Hifk-pelaaja vaikka taklaamisesta pitääkin.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Saanko kysyä, että miksi Jullikannattajat buuasivat juuri aivotärähdyksen saaneelle Kellerille kun nousi ylös jäästä? Saatanan urpon nyt vähän pelisilmää! Suoraansanoen vituttaa tuollaiset paskaaivot, joita näytti olevan hallissa parisensataa. Taas nähtiin Hifk kannattajien taso.
 

Jindebyne

Jäsen
Nojo täällä kun on paljon puhuttu tästä Kangen niitistä Kelleriin, niin laitetaan nyt oma näkökulmakin mukaan.

Itse taklaus ei ollut mikään erityisen törkeä mielestäni, mutta täytti kyllä ne kriteerit, josta Rajamäen huomautus oli ihan kohdallaan. Sääli, ettei Kankaanperä ehtinyt ihan ottaa vastaan Rajamäen tulistumista, olisi voinu tulla hyväkin mylly.

Hienoa, että tällä kaudella HIFK:n ja Bluesin keskenäisistä on löytynyt sähinää ja fyysisyyttä. Loukkaantumiset tietysti aina ikäviä tälläisistä tilanteista, mutta tällä kertaa taisi siinäkin käydä onni onnettomuudessa ja Keller ei montaa peliä, jos peliäkään missaa?
 

Kahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Espoo Blues, Färjestad
Saanko kysyä, että miksi Jullikannattajat buuasivat juuri aivotärähdyksen saaneelle Kellerille kun nousi ylös jäästä? Saatanan urpon nyt vähän pelisilmää! Suoraansanoen vituttaa tuollaiset paskaaivot, joita näytti olevan hallissa parisensataa. Taas nähtiin Hifk kannattajien taso.

Kuten jo kirjoitin pari viestiä ylempänä, niin IFK:n "asiantuntevat" fanit olivat katsos niin vakuuttuneita siitä, että koko tilanne on päivänselvä filmaus :D
Ja, että Bluesin pelaajat harrastavat tällaista koko ajan.
 

Jindebyne

Jäsen
Taas nähtiin Hifk kannattajien taso.

No jos äsken bongasit viestin täynnä paskaa, niin tässä näet lauseen täynnä sitä itseään.

Koitetaan nyt kuitenkin herätä vielä huomennakin, tuskin ajanlasku tähän yhteen niittiin pysähtyi? Ei viitsitä tehdä kärpäsestä härkästä.

Bluesin pelaajat kentällä hoitivat seuraamukset kaukalossa asiallisesti, kannattajat voisivat ottaa vaikka sieltä oppia.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Wilson- kirjoitti:
Taas nähtiin Hifk kannattajien taso.

Ymmärrän, että kuuman ottelun jälkeen tunteet ovat kannattajillakin pinnassa, mutta eikö olisi parempi miettiä ja rauhoitella itseään edes hiukkasen ennen kuin tulee tänne kirjoittamaan yhtään mitään? Minusta tuntuu, että häpeät itsekin näitä kirjoituksia aamulla.

Jääkuutio kirjoitti:
Yksi asia mikä aina jaksaa ihmetyttää on se, että suuri osa tällaisistä tilanteista vedetään aina taklattavan mokaksi. Itse ainakin toivoisin pelaajien kunnioittavan toistensa terveyttä siinä määrin, että ei lähdettäisi taklaamaan miehiä pää edellä laitoihin tällaisissä tilanteissa.

En minä ainakaan aina laita taklauksia taklattavan viaksi, mutta tässä laittaisin kyllä. Ja siihen en millään jaksa uskoa, että tässä olisi kyse mistään tahallisesta vahingoittamisesta. Kyllä tuossa nimittäin olisi saanut siinä tarkoituksessa paljon pahempaakin jälkeä aikaiseksi, jos niin olisi vain halunnut.

Nyt hän tuo on epäonninen tilanne vähän molemminpuolin. Kanki lähtee ajamaan ja Keller kääntyy juuri h-hetkellä kankeen päin. Ja siitä johtui tuo loukkaantuminen. Jos Keller ei olisi kääntynyt, niin koko tilanne olisi muuttunut huomattavasti vaarattomammaksi. Laidan läheisyydessä kannattaa olla sillä mielin, että joku sieltä saattaa tulla ajamaan.

Ja vielä.... HIFK-kannattajien leimaaminen idiooteiksi on mielestäni merkki siitä, että on tultu vähän liian kovilla kierroksilla tänne kirjoittelemaan. Jos fanit ovat buuanneet Kellerin loukkaannuttua, niin varmasti ovat tehneet sen johtuen tuosta taklattavan vastuun unohtamisesta, eikä mistään muusta. Silti täytyy sanoa, että tuskin itse olisin viheltänyt.

No, tämä tilanne lienee on minun osaltani ainakin käsitelty. Jaksamisia kuitenkin sinne Euroopan eliittiseuran fanien piiriin, ei oo helppoa, kun iso ja ilkeä IFK kiusaa.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Oli kyllä huvittavaa kuunnella F-katsomon IFK-"asiantuntijoiden" kommentteja, mm. Kellerin loukkaantumista pidettiin niin uskomattomana filmaamisena, että vastenmielisempää joukkuetta ei olla ikinä nähty jne :D Niin, ja Bluesin pääsy kahden miehen ylivoimalle (josta ainoa maali syntyi) oli kuulemma NIIN hirveä vääryys, vaikka jäähyt olivat aivan selkeitä. Mutta mitäpä näistä.

Taisit kuunnella mun puheita. :)
Tämä "asiantuntija" on vieläkin sitä mieltä(hidastukset katsottuaan värilasien läpi), että Kangen niitistä olisi 2 in. ollut maksimi.
Bluesin päsy kahden miehen ylivoimalle oli oikeasti käsittämätöntä. Petrellin ryntäysjäähy oli mahtava. Kaikki(paitsi Blues-fanit?) odottivat espoolaisjäähyä. Petrell lähti...Just.
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ymmärrän, että kuuman ottelun jälkeen tunteet ovat kannattajillakin pinnassa, mutta eikö olisi parempi miettiä ja rauhoitella itseään edes hiukkasen ennen kuin tulee tänne kirjoittamaan yhtään mitään? Minusta tuntuu, että häpeät itsekin näitä kirjoituksia aamulla.
.

Hifk fanien tässä pitäisi hävetä itseään kaikkien muiden kannattajien myötähäpeän lisäksi. Jo ennestään tuon täysin turhan suomenruotsalaisuuden pönkittämisen jälkeen Hifk fanit osoittavat typeryytensä vastustajan anti-kinnioittamisella. Teidän on vastedes täysin turha nimitellä ketään muita kuin toisianne junteiksi. Ulkomaalaistaustaisena voin kertoa, että te olette eniten junttimaisin porukka kaikkien muiden paitsi itsenne silmissä.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Hifk fanien tässä pitäisi hävetä itseään kaikkien muiden kannattajien myötähäpeän lisäksi. Jo ennestään tuon täysin turhan suomenruotsalaisuuden pönkittämisen jälkeen Hifk fanit osoittavat typeryytensä vastustajan anti-kinnioittamisella. Teidän on vastedes täysin turha nimitellä ketään muita kuin toisianne junteiksi. Ulkomaalaistaustaisena voin kertoa, että te olette eniten junttimaisin porukka kaikkien muiden paitsi itsenne silmissä.

Hei, Wilson-
Kiitos tästä. Mene nukkumaan.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Nyt hän tuo on epäonninen tilanne vähän molemminpuolin. Kanki lähtee ajamaan ja Keller kääntyy juuri h-hetkellä kankeen päin. Ja siitä johtui tuo loukkaantuminen. Jos Keller ei olisi kääntynyt, niin koko tilanne olisi muuttunut huomattavasti vaarattomammaksi.
En ihan tätä kääntymisajatusta ymmärrä, koska Kellerhän oli selin koko ajan. Varsinkin siinä mielessä ettei voinut nähdä taklaajaa. Ehkä se sitten näytti erilaiselta muusta kulmasta kuin tuosta nelosen koosteesta.

Taklaus ei itsessään pahalta näyttänyt, eikä Kellerkään onneksi mennyt pää edellä laitaan. Tosin sääntökirjan mukaan olisi sitten OR ollut oikea rangaistus.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Jotenkin arvasin kutakuinkin tälläisen reaktion. Oletko hieman hämilläsi? Kerro nyt toki oma näkökulmasi asiaan.

En ole hämilläni. Mielestäni HIFK-Blues-ketju ei ole oikea paikka HIFK-fanien mielenliikkeiden analysoimiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös