La 5.1.2008 Tappara-HPK

  • 12 389
  • 49

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan vuoden ensimmäiseksi vastustajaksi asettuu jo neljäntenä vuonna peräkkäin HPK. Kolmena edellsenä vuonna Kerho on vienyt voiton, mutta tänään kaikki näyttäisi puhuvan kotivoiton puolesta. Tappara ei ole kertaakaan jäänyt kolmea kertaa peräkkäin pisteittä, lauantaikotipeleistä on totutusti pelkkiä voittoja ja HPK kärsii loukkaantumisista. Tappara saa mukaan tärkeän palasen, kun Benoit palaa voitokkaalta maajoukkuereissulta. Mahdollisten voitonjuhlienkaan ei pitäisi enää painaa missään päin.

Tappara lähtee tutulla miehistöllä:

Koskela - Ojanen - Vertala
Benoit - Aalto

Enlund - Lehterä - Nurmi
Salmela - Pentikäinen

Saviano - Kiilholma - Venäläinen
Grönvall - Halme

Pyymäki - Piispanen - Nieminen
Koistinen (Lehtonen)

Lehto (Nikkilä)

Vierailijan kokoonpano:

JAndersson - Lundberg - Vihko
Tikkanen - Nyrhinen

Sailio - Loikas - Tuominen
Erholtz - Leinonen

Salonen - Niinimäki - Väisänen
Palomäki - Korkeavuori

Hokkanen - Eskelinen - Pellinen
Ruohola

Chiodo (Lassila)

Kerhon puolustuksesta ainoastaan Tikkanen on tuttu nimi, muiden kohdalta ei ole selvää muistikuvaa. Valitettavasti Chiodo pystyy parhaana päivänä olemaan todellinen muuri, joten sillä paikataan puolustuksen vajausta. Niinimäkeä täytyy seurata.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
No missäs itte-kultaranne sitten on? Vatsatauti vai myyty?

Tämä pitää kyllä nähdä paikanpäällä!

Aikamoista roskakiekkoa luvassa Kerholta ja kun Andy pitää nollan, niin rankkareilla voitto kotiin.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Nurmisen veneluussa jotain murtumaa. 4-6 viikkoa kai huilii suurinpiirtein. Ei kyllä ihmeitä lupaa tuo Kerhon pakkikalusto. Ei kyllä hyökkäyskään, etenkään Nurmisen poistuminen jälleen ei paljoa naurata. Tämän jos Kerho voittaa, uskon siihen, että minäkin voin joskus saada naista. Onko Kerholla ollut 15 vuoteen noin kova kerroin? Aikamoista..

Toivotaan, että tuo Nyrhinen osoittautuu pelimieheksi ja hankitaan kaveri loppukaudeksi vähintään tänne, kiitos.
 

Stealth

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nurmisen veneluussa jotain murtumaa. 4-6 viikkoa kai huilii suurinpiirtein. Ei kyllä ihmeitä lupaa tuo Kerhon pakkikalusto. Ei kyllä hyökkäyskään, etenkään Nurmisen poistuminen jälleen ei paljoa naurata.

Ja selvennyksenä, että kyseessä on nilkassa sijaitseva veneluu. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että mikäli ranteen veneluu olisi murtunut, olisi Kaitsun kausi ollut paketissa yhdessä käden kanssa.
 

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Kerho on näköjään aika hyvässä vedossa; Kuula on saanut kaverit suoranaiseen lentoon. Lisää vastaavaa vain, niin ei tarvitse nurista jokakeväisen pronssin ripustamisesta kaulaan.

Edit: toivottavasti agitaattorikaksikon Pentikäinen-Salonen rähinä näytetään maalikoosteen yhteydessä.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Lisää vastaavaa vain, niin ei tarvitse nurista jokakeväisen pronssin ripustamisesta kaulaan.

Suurempi ongelmahan toi pronssi on ollut muille kuin hämeenlinnalaisille. On siitä täällä osattu nauttiakin.

Mielenkiintoista kuulla paikallaolijoilta, että tarvitsiko Tapparan edes esittää mitään ihmeellistä vai oliko Kerho varustettuna kuudella tai seitsemällä mestistason pakilla noin paska. Veikkaan ja luulen tietäväni, että oli.

Hämäläislukemat.
 

Jasu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja meikäläistä kiinnostaisi miksei Teemu Aalto tee enää pisteitä?

t. liigapörssivihat


Viimekevään kokemuksilla voin todeta, että: Ei sitä kiinnosta kun on vissiin jo sopimus johonkin rikkaampaan seuraan.... Vois laittaa myyntiin jos siitä vielä sais edes osan palkasta pois. On tollanen kyllä hanurista.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Täydellinen teurastus, ei tästä muuta voi sanoa. Tappara pyöritti aivan alkuminuutteja lukuunottamatta Kerhoa aivan miten halusi ja tyylitteli 10 maalia tuosta vaan. Sääli on sairautta, joten todetaan vaan, että ei käy kateeksi HPK:n maalivahteja. Noilla puolustajilla ja hyökkääjien lepsuilulla tulee jatkossakin tuskaiset illat jatkumaan.

Tappara hölläsi 7-0 jälkeen, mutta silti piti pelin täysin hallussaan. Pari kertaa HPK meinasi saada otteen hetkeksi, mutta nopeasti peli palasi normaaliin.

Harmi, ettei Lehto saanut nollapeliä. Kerhon ainoa pelimies pääsi rikkomaan nollan.

Kiitos tästä Tappara, näitä ei todellakaan koe joka kausi!
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Mielenkiintoista kuulla paikallaolijoilta, että tarvitsiko Tapparan edes esittää mitään ihmeellistä vai oliko Kerho varustettuna kuudella tai seitsemällä mestistason pakilla noin paska. Veikkaan ja luulen tietäväni, että oli.

Hämäläislukemat.

Otsikoksi voisi laittaa murha hakametsässä mutta olkoon. En ole vastaavanlaista nähnyt sitten ilves 11-0 pöllytyksen. Tappara oli joka osa-alueella suvereeni tämän päivän pelissä ja kun vielä pistettiin joka maalin jälkeen lisää vauhtia lustimiin, mikä on ihan uutta minulle tapparan pelissä niin tuo on tulos. Tapparasta tais onnistua pelillisesti kaikki muut paitsi Arsi joka tais istua kolmannen erän viltissä. Ehkä parhaiten Kerhoo pyörittivät nämä Saviano, Vertala, Salmela ym. Tämän pelin perusteella voi sanoa että : Hyvää yötä Kerho, kiitos ja näkemiin. Jos nyt pitää vieraitten onnistujat etsii niin paras oli Teemu Lassila. Otti muutaman tosi hyvän kopin. Jos Chiodo olis jatkanu vielä kolmannenkin erän niin 4-5 maalia enemmän olis tullu. Andersson oli myös suht hyvä eikä Salonenkaan pudonnut hanskauksessa. Jesse Niinimäkeä ei näkyny missään. Pelasko edes?

Tom Laaksonen pääsi helpolla tänään ja pinnat siitä ettei antanut OR:ää kummallekaan kahinasta. Muuten linja oli Tomppamainen.

Niin ja onnea 'pappa', onko vanhin hatun saanut liigapelaaja?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jos oikein katsoin niin HPK:n maaliin on viimeksi tehty yhdessä pelissä vähintään kymmenen maalia 7.1.1995, eli lähes tasan 13 vuotta sitten. Tuolloin Jokerit voitti HPK:n Helsingissä luvuin 11-2.

Tämän hetkisiä tunnelmia kuvaa varmaan parhaiten verbi hävettää. Mutta toisaalta tolla pakistolla ei mikään ihme tällaiset lukemat.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Hämäläislukemat.
Kivaa, että IFK:n ja Jokereiden ex-junnut tehtailee pisteitä muualla. Hyvä, että kelpaavat Kehä III:n ulkopuolella. Tänne niitä ei kukaan huoli. Ei riitä taito eikä into eikä asenne eikä potentiaali. Rimaa Nordis-Hjallis -linjalla eivät ylitä kuin miljoonamiehet ja silmät-kiinni-ja sinnepäin -AHL-prospektit. Muu Suomi korjaa hedelmät. Mutta onnittelut Tapparalle tuloksesta ja Enlundin jatkosopparista. Ei harmita yhtään.
 

Kyylä

Jäsen
Tämän hetkisiä tunnelmia kuvaa varmaan parhaiten verbi hävettää. Mutta toisaalta tolla pakistolla ei mikään ihme tällaiset lukemat.


No, toisaalta voi todeta että pakiston kapeus on kyllä aika suppea selitys. Jos joukue tekee vain yhden maalin, niin ei hyökkääjienkään suoritusta voi kehua. Taisi koko joukkue lähteä valmiiksi tappiomielialalla peliin.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Kerho aloitti kyllä hyvin takaa-ajon mutta aika sit loppu kesken..
 
Hpk oli varamiehisellä porukalla mukana. Tulos oli mikä oli, Tapparalla oli tilaa mellastaa. Saviano liekeissä ja ainahan hattutemppu on hattutemppu (Ojanen) Tällä kokoonpanolla hämeenlinnalaiset eivät ole smliigatasoa.
 

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Kiinnostaisi suunnattomasti Niinimäen +/- saldo illan pelistä ?

Mä en edes huomannut että Niinimäki pelasi ennen kuin kaveri sanoi että on se siellä kentällä.

Kerho oli huono, kolme erää Tappara vei kuin kuoriämpäriä, teki maalit ja otti tappelussakin edgen vaikka molemmat latasivat hyvin sisään.

Jokohan nyt Kuula lähtee lomille?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kyllä Seikolan poissaolo näkyy...

Sorry, oli aivan pakko tulla vieraisiin jakamaan sarkasmia. Kaitsukin menee hukkaan kun loukkaantumishuolet jatkuvat. Hiton sääli juttu koska toivoin miehelle hyvää kautta.

Onnittelut tampesteriin. Vakuuttava voitto tällä tasolla.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
En tiedä onko kukaan vielä niin sanonut, mutta jos joku sattuu sanomaan Kerhoa paskaksi, niin loukkaa kyllä silloin pahasti paskaa.

JaKi olisi ollut parempi.

Atte Pentikäinen on silti tosi ihQu.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Kyllä Seikolan poissaolo näkyy...

Sorry, oli aivan pakko tulla vieraisiin jakamaan sarkasmia. Kaitsukin menee hukkaan kun loukkaantumishuolet jatkuvat. Hiton sääli juttu koska toivoin miehelle hyvää kautta.

Onnittelut tampesteriin. Vakuuttava voitto tällä tasolla.

Itseasiassa Seikolan poissaolo näkyy tällä hetkellä Kerhon pakistossa, minun mielestäni. Jonkinlaista idean tynkää oli havaittavissa, kun Markus pelaili Mäenpään kanssa mutta sitten tuli nämä loukkaantumiset. Tämä tietysti kertoo jotakin vallitsevasta tilanteesta ja pelaajien tasosta.

Nurmista on onnistuttu haaskaamaan lähes koko kausi jollakin ilveellä. Lähinnä sentteri, joka osaisi joskus syöttää lapaan olisi ollut toivelistalla. Toisaalta, jos puolustajat eivät saa sitä kiekkoa sinne hyökkääjille...

Kerhon voittamiseen ei tällä hetkellä tarvita kovinkaan vakuuttavaa esitystä. Ihan normaali suoritus sm-liiga joukkueelta riittää. Kerhon pelissä on järjenhivenet hyvin vähissä, eikä ne puolustajat pärjäisi Mestiksessäkään välttämättä paljon paremmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös