SM-liigajoukkueiden talous retuperällä

  • 68 708
  • 293

senilix

Jäsen
Kun puhutaan pelkästä jääkiekkotoiminnan tuloksesta, pitäisi Lukon osalta ilmeisesti vähentää kulut osallistumisesta kaupungin omistaman jäähallin remonttiin. Tuskin viisaat taloustutkijat ovat tätä huomanneet tehdä.

Minä en tiedä, miten iso osa näistä kustannuksista on kirjattu viime VUODEN kuluina. Joku, joka tietää, voisi kertoa, sillä viime vuoden tappio ennen tilinpäätössiirtoja oli aika iso.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Nämä kaksi kuntaa, Lappi, Eurajoki, Pyhäranta, Laitila ja Luvia ovat ne tärkeimmät Lukon kannalta. Vaikka tiedän kyllä, että on niitä Lukon kannattajia petollisella kakkostielinjallakin (Kokemäki, H-valta, Nakkila, Ulvila, Pori).
Kyllä Laitila ja Luvia lienevät pääasiassa hairahtaneita, vaikka tietysti sielläkin Lukkoa kannatetaan. Laitilassa ehkä hieman enemmän. Kakkostien kunnat + Uki ovatkin sitten jo vähintään 95%:sti jonkin muun kuin Lukon kannattajia

EDIT. Näiden mainitsemieni kuntien yhteenlasketuksi asukasmääräksi tulee n.36000, eli suunnilleen saman verran mitä Raumalla asuu väkeä.
Kyllä tuosta määrästä saa ottaa melkein puolet pois, mikäli halutaan puhua Lukon kannattajista. Tietysti suuri osa noistakin asukeista ovat sellaisia jotka eivät koskaan peleissä käy, oli kyseessä sitten Lukko, Ässät tai TPS.
 
Viimeksi muokattu:

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kannattaisiko niistä jutuista lukea muutakin kuin otsikko ennenkuin tulee tänne valittamaan?

Ihana raivari taas Korkilta. Mielestäni Lukon kannattavaa sivubisnestä ei voi erottaa joukkueen taloudellisesta tilanteesta. Kyllä Ässienkin voittoihin lasketaan pelissä myytävät kaljat ja makkarat.

Toiseksi Lukon "tappioita" ei kuittaa kukaan ulkopuolinen vaan Lukko itse. Pelkällä jääkiekkotoiminnalla Lukon pyörittäminen ei olisi kannattavaa. Mikäli tätä tuottoisaa bisnestä ei olisi, niin kaipa Lukko pelaisi "hieman" pienemmällä pelaajabudjetilla ja voisi tuottaa voittoakin puhtaalla jääkiekolla. Eiks je?
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Ihana raivari taas Korkilta. Mielestäni Lukon kannattavaa sivubisnestä ei voi erottaa joukkueen taloudellisesta tilanteesta. Kyllä Ässienkin voittoihin lasketaan pelissä myytävät kaljat ja makkarat.

Toiseksi Lukon "tappioita" ei kuittaa kukaan ulkopuolinen vaan Lukko itse.

Ymmärtääkseni aika moni muukin seura myy omissa nimissään kaljat ja makkarat. Mutta Rauman Lukko Oy (tms) ei siivoa ja hoida kiinteistöjä. EIkä RTK pelaa jäääkiekkoa.

Ihan aiheellisesti ne on erotettu tuossa analyysissä. Olihjan siinä erotettu myös Jokerit ja Areena, sekä Blues ja Länsi-Auto Arena. Erottuu tavallisen kuluttajankin silmään paremmin se miten kannattavaa pelkkä asian ydin eli kiekko on.

Toki hieno järjestelmä Raumalla. Meillä täällä olisi osaomistajana sen verran rikas kaveri että Salonojien ja kumppanien omaisuus vaikuttaa taskurahoilta. Harmi vaan että Tappara tai siis Tamhockey ei hyödy hänen varoistaan yhtään. Halutessaan Tappara olisi todella rikas, mutta ymmärsin että hän on mukana vain sijoitusmielessä, ei tekemässä tappiota rakkaudesta seuraan.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ymmärtääkseni aika moni muukin seura myy omissa nimissään kaljat ja makkarat. Mutta Rauman Lukko Oy (tms) ei siivoa ja hoida kiinteistöjä. EIkä RTK pelaa jäääkiekkoa.

Kyllä kyllä, mutta ymmärrätkö että mikäli Lukolla ei olisi tätä sivubisnestä, niin myöskään joukkue ei tietenkään olisi näin kallis? Mikä taas vaikuttaa suoraan siihen taloudelliseentulokseen mitä tämäkin artikkeli käsitteli. Ei ole ihan noin yksinkertaista erottaa tuota bisnestä Rauman Lukko OY:stä ja puhua samalla siitä kuinka paljon joukkue tuottaa tappiota.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Kyllä kyllä, mutta ymmärrätkö että mikäli Lukolla ei olisi tätä sivubisnestä, niin myöskään joukkue ei tietenkään olisi näin kallis? Mikä taas vaikuttaa suoraan siihen taloudelliseentulokseen mitä tämäkin artikkeli käsitteli.

Aivan, hyvä pointti kyllä.
Ymmärrän sen että Lukko suunnittelee taloutensa myös konserniavustuksen varaan. Tai varaan, ehkäpä huomioiden on oikeampi ilmaisu.

Silti, kun oli erotettu Jokerien ja Bluesin hallitkin niin ehkä reiluuden nimissä Lukon ja RTK:n erottaminen artikkelissa oli oikein. Vaikka on myönnettävä että kuva tulee vääristyneeksi. Toisaalta. Siinä voisi tulla esille se että ilman RTK:ta LUkon nykytasoinen budjetti ei olisi mahdollista ja samalla se toisi esille sen että nykyisillä budjettitasoilla Raumalla ei ehkä (?) olisi mahdollista pyörittää liigaseuraa ilman tuota RTK:ta, sinänsä aikansa neronleimausta.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Siinä voisi tulla esille se että ilman RTK:ta LUkon nykytasoinen budjetti ei olisi mahdollista ja samalla se toisi esille sen että nykyisillä budjettitasoilla Raumalla ei ehkä (?) olisi mahdollista pyörittää liigaseuraa ilman tuota RTK:ta, sinänsä aikansa neronleimausta.

Kyllä pitää paikkansa. Mielestäni on aina kliseistä sanoa, että ilman RTK:ta tai ilman Salonojaa ei pelattaisi liigaa jne. Loppujen lopuksi tässäkin bisneksessä on kyse elonjäämistaistelusta ja Raumalla oli tosiaan tämä neronleimaus muinoin mikä nyt on kantanut hedelmää jo pitkään. Ilman sivubisnestä tai Salonojaa olisivat nämä seurat varmasti kehittäneet jotain muuta rahantulolähdettä ja operoisivat Saipan kaltaisilla budjeteilla. Who knows.

Usein näissä valtamediankin kirjoituksissa unohtuu se, että RTK ei ole mitenkään Lukosta irtonainen yritys, vaan yksi monista yrityksistä joka "Lukko-konserni" pitää sisällään. Kyse ei ole siis tavallaan mistään avusta tms, vaan käytännössä siitä että Lukko siirtää varojaan toisesta taskusta toiseen. Toki RTK:sta vapautuvat varat oli alunperin tarkoitettu vain junioritoiminnan tukemiseen, mutta markkinoiden muuttuessa ollaan niitä otettu yhä enemmän itse liigajoukkueen käyttöön.

Muistaakseni pelkästään RTK:n (joka on yksi yrityksistä) viime tilinpäätöksessä oli 7 miljoonaa euroa siirrettävissä olevia varoja. Periaatteessa Lukolta löytyy siis tuo määrä rahaa takataskustaan, mutta käytännössä tuossa summassa on paljon puskuria tulevaisuuteen niin firmalle kuin Lukolle.

Se on tosiaan fakta, että ilman tätä bisnestä ei Lukko operoisi nykyisellä budjetillaan.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Muistaakseni pelkästään RTK:n (joka on yksi yrityksistä) viime tilinpäätöksessä oli 7 miljoonaa euroa siirrettävissä olevia varoja. Periaatteessa Lukolta löytyy siis tuo määrä rahaa takataskustaan, mutta käytännössä tuossa summassa on paljon puskuria tulevaisuuteen niin firmalle kuin Lukolle.
7 miljoona se tilinpäätös tosiaan taisi olla. Jos oikein törkeästi ajattelee, niin Lukkohan voisi hakata, vaikka kaikki rahat kerralla ensi kauden joukkueeseen, mutta kuten jo useasti nähty on, niin rahalla ei mestaruuksia voiteta. Monikin joukkue on tämän todennut lähimenneisyydessä.

Lukon johto linjasi näitä talousasioita jossain vaiheessa keväällä tai kesällä sanomalla, että Raumalla halutaan pelata liigakiekkoa vielä monen kymmenen vuoden kuluttuakin, joten maltillisesti täytyy silloin olla liikkeellä, eikä hakata päättömästi kassaa kuivaksi parissa vuodessa.

Ja viidenneksi suurin budjetti liigan pienimmältä paikkakunnalta on kuitenkin mielestäni ihan mukavasti, jos ajatellaan vaikkapa menestystäkin. Voi tulla kohtalaista, tai sitten ei, koska urheilu on vaan tällaista. Aina ei voi voittaa, eikä edes joka kerta.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistaakseni pelkästään RTK:n (joka on yksi yrityksistä) viime tilinpäätöksessä oli 7 miljoonaa euroa siirrettävissä olevia varoja. Periaatteessa Lukolta löytyy siis tuo määrä rahaa takataskustaan, mutta käytännössä tuossa summassa on paljon puskuria tulevaisuuteen niin firmalle kuin Lukolle.

Se on tosiaan fakta, että ilman tätä bisnestä ei Lukko operoisi nykyisellä budjetillaan.

Käytännössä Lukko ei voi käyttää kokonaan tuota 7 miljoonaa, koska osa summasta on kiinni tavalla tai toisella RTK:n palvelun toiminnassa. Ja lisäksi konsernilla on myös velkaa. Käytännössä Lukolla on tarvittava puskuri noin kolmelle kaudelle tästä eteenpäin, jos oletetaan, että RTK-palvelu ei pystyisikään tuottamaan enää voittoa.

Kuinka todennäköinen skenaario on RTK:n voiton kasvattaminen/pienentyminen tai peräti tappion tekeminen tulevaisuudessa, onkin sitten hyvä kysymys. Kiinteistönhuoltoalalla oli kultaiset vuodet, koska viimeisen kymmenen viidentoista vuoden aikana ovat käytännössä kaikki vähänkin merkittävät firmat ulkoistaneet kiinteistöt ja niiden huollon ulkopuolisille tekijöille. Eli alalla oli kova kasvu ja tämä houkutteli mukaan lisää pelaajia ja osa alalla jo olleista, kuten RTK investoivat lujasti. Tänään ei ole enää juurikaan lisää markkinaa näkyvissä ja alalla lienee kapasiteettia vähintäänkin riittävästi, joka pitkällä tähtäimellä tulee näkymään myös alan toimijoiden katteissa. Ja tämä puolestaan on juurikin se syy miksi Raumalla puhutaan tänä päivänä paljon budjeteista, on pyritty saamaan halli hyvään iskuun jne, eli kiekkopuolta pyritään saamaan koko ajan vähemmän tappiolliseksi.

Oma visioni Lukon tulevaisuudesta on ollut jo pitkään se, että RTK-palvelu tullaan myymään ulos ja tämän kaupan pääomilla ja tietenkin kaikken mieluiten pääomien tuotoilla rahoitetaan Lukon toimintaa tulevaisuudessa.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Käytännössä Lukko ei voi käyttää kokonaan tuota 7 miljoonaa, koska osa summasta on kiinni tavalla tai toisella RTK:n palvelun toiminnassa.

Ei tietenkään. On hyvä kuitenkin ottaa huomioon, että nämä 7 miljoonaa euroa ovat tilipäätöksessä siirrettävissä olevia varoja. Eli ne eivät ole kokonaan sidoksissa RTK-palvelun toimintaan.

Itse en ainakaan osaa sanoa tuosta kolmen kauden puskurista mitään, koska en tiedä muiden konernin yhtiöiden tuottavuudesta tai varallisuudesta. Vaikea myös sanoa miten RTK on varojaan sijoittanut.
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tietenkään. On hyvä kuitenkin ottaa huomioon, että nämä 7 miljoonaa euroa ovat tilipäätöksessä siirrettävissä olevia varoja. Eli ne eivät ole kokonaan sidoksissa RTK-palvelun toimintaan.

Itse en ainakaan osaa sanoa tuosta kolmen kauden puskurista mitään, koska en tiedä muiden konernin yhtiöiden tuottavuudesta tai varallisuudesta. Vaikea myös sanoa miten RTK on varojaan sijoittanut.


Menee ohi ketjun aiheen, mutta en keksinyt kysymystäni muuallekkaan laittaa:

tuleeko lyhenne RTK sanoista Rauman Tuki Kiekkoilulle? Näin olen joskus asian kuullut...
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Menee ohi ketjun aiheen, mutta en keksinyt kysymystäni muuallekkaan laittaa:

tuleeko lyhenne RTK sanoista Rauman Tuki Kiekkoilulle? Näin olen joskus asian kuullut...

RTK:n omistaa RKT niminen yritys joka on Rauman Kiekkoilun Tuki, jos en ihan väärin muista.
 

senilix

Jäsen
Selvennetään taas kerran

RTK-Palvelu Oy oli alunperin 70-luvun alkupuolella Rauman Teollisuus- ja Kiinteistöpalvelu Oy, joten tällä NIMELLÄ ei ole mitään tekemistä jääkiekon kanssa.

RTK-Palvelun omistaa Contineo Oy, joka on konsernin emoyhtiö ja omistaa myös Lukko Oy:n.

Contineon omistaja on sitten Raumalaiskiekkoilun Tuki ry
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ihana raivari taas Korkilta. Mielestäni Lukon kannattavaa sivubisnestä ei voi erottaa joukkueen taloudellisesta tilanteesta. Kyllä Ässienkin voittoihin lasketaan pelissä myytävät kaljat ja makkarat.

Toiseksi Lukon "tappioita" ei kuittaa kukaan ulkopuolinen vaan Lukko itse. Pelkällä jääkiekkotoiminnalla Lukon pyörittäminen ei olisi kannattavaa. Mikäli tätä tuottoisaa bisnestä ei olisi, niin kaipa Lukko pelaisi "hieman" pienemmällä pelaajabudjetilla ja voisi tuottaa voittoakin puhtaalla jääkiekolla. Eiks je?
Jos tuo oli raivari niin mitähän sanot kun oikeasti suutun...

Jos jutussa puhutaan jääkiekkotoiminnasta niin siihen ei vaan kuulu mitkään siivousbisnekset. Kuten itsekin tiedät, pelkkä jääkiekkobisnes ei raumalla ole kannattavaa. Halusit vain (taas kerran) puhua asian vierestä...
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ainakin itse näen tämän talouskysymyksen paljon laajempana ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että miten suomalaiseen jääkiekkoon saadaan pyörimään enemmän rahaa? Fakta kuitenkin on, että jotta Suomessa kilpailtaisiin kutakuinkin tasaväkisesti Euroopan tasolla, niin SM-liigan pyörittämän liikevaihdon pitäisi kaksinkertaistua varsin lyhyellä ajanjaksolla.

Tällaisen ulkopuolisen rahan hankkiminen taas edellyttää todennäköisesti sitä, että voitaisiin näyttää toteen itse jääkiekkobisneksen kannattavan tässä maassa. Kun tätä tarkastelee niin silloin pitää omalta osaltaan pyrkiä myös tarkastelemaan pelkkiä jääkiekko-operaatioita. Se kertoo sen missä kunnossa perusta on. Tuohon voi sitten päälle viritellä vaikka minkälaisia seurakohtaisia rahoituskuvioita, koska kyllähän näitä harrastemiljonäärejä tulee sikiämään aina ja iankaikkisesti. Eivät ne mihinkään lopu näillä yhteiskuntarakenteilla. Mutta mikään itsestäänselvyys ne eivät voi olla, eikä niiden varaan voi jääkiekon tulevaisuutta Suomessa rakentaa.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Jos jutussa puhutaan jääkiekkotoiminnasta niin siihen ei vaan kuulu mitkään siivousbisnekset. Kuten itsekin tiedät, pelkkä jääkiekkobisnes ei raumalla ole kannattavaa. Halusit vain (taas kerran) puhua asian vierestä...

Toiminta saadaan toki kannattavaksi, jos tuo sama summa siirretään sponsorirahana sisään. Nyt se hoidetaan tappio kuittaamalla.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Siitä nousee esiin se varsin validi seikka, että sellaisenaan pelkkä jääkiekko ei liiketoimintana Suomessa tällä hetkellä kannata. Tilanne on siinä mielessä huolestuttava, että liiketoiminnan kehittäminen ja lisärahan houkutteleminen edellyttävät kyllä väistämättä huomattavaa parannusta tuolla saralla.
Jääkiekko ei Suomessa ole liikentoimintana kannattavaa, mutta minä en tiedä että onko se nyt niin huolestuttavaa vai ei. Suomen ei vain kansantaloudellisessa mielessä ajateltuna tule panostaa liiketoimintana jääkiekkoon, vaan esim metsä- ja teknologiateollisuuteen. Jääkiekko tulee sitävastoin nähdä harmittomana huvina, jolla on vielä kansanterveyteen positiivinen vaikutus (näin uskoisin, vaikka peleissä kaljaa juodaankin ja epäterveellistä ruokaa syödäänkin). Tokihan jääkiekosta voitaisiin saada taloudellisesti kannattavaakin, mutta se edellyttäisi palkkatason huomattavaa laskemista, mikä vastaavasti tarkottaisi pelin laskua kansainvälisesti ajateltuna.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tokihan jääkiekosta voitaisiin saada taloudellisesti kannattavaakin, mutta se edellyttäisi palkkatason huomattavaa laskemista, mikä vastaavasti tarkottaisi pelin laskua kansainvälisesti ajateltuna.

Ei edellytä. Päinvastoin täällä voidaan maksaa aiempaa kilpailukykyisempää palkkaa jos osataan kehittää tuotetta eli itse peliä kiinnostavammaksi ja saadaan tätä kautta aiempaa enemmän tuloja. Tottakai kannattavuus tarkoittaa myös sitä, että menot pidetään kurissa ja tälläkin saralla on varmasti jokaisessa seurassa vaikka kuinka paljon kehitettävää edelleen muutoin kuin yksittäisen pelaajan palkkaan kajoamalla. Eli ovatko kaikki työntekijät tarpeellisia ja mikä on panos/tuotos-suhde jne.

Jääkiekon kansantaloudellinen merkitys nyt on tietysti mitätön. Eikä metsäteollisuuteenkaan Suomessa hirveästi näytetä tällä hetkellä panostettavan...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös