KooKoo 2007-2008

  • 344 323
  • 2 160

Fordél

Jäsen
Kaverihan on harvinaisen yksiulotteinen pelaaja, jonka vahvuudet ovat ainoastaan karvaamisessa ja siinäkin vastustajan kenttäpuoliskolla. Keski- ja puolustusalueella on vaikeuksia yli-innokkuuden, pienen koon ja keskinkertaisen pelinlukutaidon takia ja kädettömyyden seurauksena karvatut kiekot realisoituvat harvoin maalien muodossa. Todellinen niché-pelaaja, jonka pelillinen lokero on hyvin rajallinen jopa Mestis-tasolla.

Jep, allekirjoitan lausuntosi ja tarkoitin monipuolisuudella lähinnäsitä, että pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidalla. Menee myös ylemmissä kentissä kuin nelosessa jos laitetaan tärkeään rouhijan rooliin. Ei siis niin yksipuolinen pelaaja kun monet ajattelevat vaikka ei Kossu tietysti mikään kameleontti-Liukkonenkaan ole. Tärkeää kuitenkin, että saadaan halvalla leveyttä joukkueeseen ja omalle kasvatille parhaan kautensa jälkeen todellinen näytönpaikan mihin potentiaali riittää. Viime kauden jälkeen oisin heittänyt kaverin menemään, mutta onneksi näpäytti meitä epäilijöitä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tatu Miettisen hankinnan suhteen monelta on varmaankin jäänyt nyt big picture huomaamatta. Parin vuoden päästähän meillä on lupa odottaa Kouvolaan jo veljestroikan kovinta jannua Tommia!

Itselläni on jäänyt Miettisestä kuva tunnollisena puolustavana sentterinä, vähän Teemu Timoskaisen tyyliin. Hämärä muistikuva olisi siitäkin, että olisi pelannut jonkun KooKoo-KalPa-matsin jopa pakkina?

KalPassa junnuissa, S-sarjassa ja ekalla Mestis-kaudella hyvät tehot ja pikavisiitti liigassa. Ehkä häneltä odotettiin silloin liikaakin. Eli tuskin innostuu Kouvolassakaan tehoilemaan, mutta rooliinsa kolmossentterinä kelpuutan minäkin. Huilla menee kyllä varmaan YV-roolituksessa ohi.

Koskelainen on kanssa hyvä jatkaja, vaikkei mikään avainpelaaja olekaan. Viime kaudella nähtiin kehitystä ja alla on nyt ehjä jakso. Hyvä, että joukkueessa on yksi sellainen pörriäinen, joka voi saada vastustajan tähdetkin sekaisin. Useimmiten vielä puhtaasti - tai korjataan se muotoon "tuomarin huomaamatta".

Depth Chart:

Maalivahdit:
I-II Ore, Härmä
III (Turtiainen)

Puolustus:
I -
II Tarkiainen, Vuorisaari, Tamminen
III Lustberg
IV (Miettinen, Silvonen, Sierman)

Sentterit:
I -
II -
III Huilla, Miettinen
IV Viantie, Koskelainen (Arola)

Laitahyökkääjät:
I Liukkonen
II Lampinen, Lindholm, Saarela, Vilkman
III Pyhäjärvi
IV Korhonen, Nykänen, Koskelainen (Cihangir, Sompi, Räty, Viskari)
 
Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä linja mikä on pelaajahankintojen suhteen tässä keväällä ollut, niin Miettiseen saa olla tyytyväinen. Olisi voinut tulla jotain vielä pahempaa, kuten Rory Dynan.

Koskelaisen sopimusta taas en ymmärrä. Eiköhän tosiaan tämä kortti ole jo moneen kertaan katsottu, mutta pojalla tuntuu silti olevan kova luotto KooKoossa. Se ei ihan riitä, että taistelee kovaa, kun pitäisi tulostakin syntyä, ei välttämättä tehojen valossa, vaan pelillisillä otteilla.
 
Monta hankittua aloitusta vastustajan päähän per peli, hyvää karvauspeliä, jäähyjä vastustajan pakeille sekä joukkueen ainoita pelaajia, jotka uskaltavat taklata? MItä muuta voi vaatia kaverilta , joka pelaa neloskentässä riisikuppipalkalla? Kannattaa aina miettiä kokonaisuutta.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Everton kirjoitti:
Hyvä, että joukkueessa on yksi sellainen pörriäinen, joka voi saada vastustajan tähdetkin sekaisin. Useimmiten vielä puhtaasti - tai korjataan se muotoon "tuomarin huomaamatta".

Tässä juuri on mielestäni Koskelaisen erikoisosaamisessa se kehityksen ja mahdollisen oman jutun löytämisen paikka. Eli koska pelin lukeminen on vielä puhtaisiin puolustustehtäviin liian heikkoa ja kädet ovat mitä ovat, olisi lähdettävä vielä rohkeammin ärstytys- ja agitaattorilinjalle, jotta Empusta ja hänen vähäisestä peliajastaan saisivat mies ja seura mahdollisimman paljon irti. Nykyisellään Koskelainen pelaa rooliinsa nähden vähän liian nuorisuomimaista kiekkoa. Viemällä taklaukset ajoittaisten rangaistuksienkin uhalla loppuun asti, olemalla aikaisempaa aktiivisempi maalinedushässäköissä ja pelaamalla suomeksi likaisemmin, mies olisi varmasti todella ärsyttävä vastustaja ja tässä tilanteessa pienestä koosta olisi varmasti lähinnä etua.

Nykyisellään Koskelaisessa (tai siis pelityylissään) nyppii juuri tämä asioitten kesken jättäminen. Miehen rooli on olla joukkueessa energiaketjun spark plug ja tässä roolissa pitäisi olla valmis vähän räväkämpiin ottaisiin, koska pelkkä pörrääminen ei riitä ja taklaukset itsessään ilman hanskanaamaa-aspektia ovat miehen koon vuoksi liian kevyitä. Toki tällainen pelityyli ja rooli ovat usein luonnekysymyksiä ja sisäsyntyisiä asioita, eikä niiden muuttaminen käy yhdessä yössä.

Fordél kirjoitti:
Mitä muuta voi vaatia kaverilta, joka pelaa neloskentässä riisikuppipalkalla? Kannattaa aina miettiä kokonaisuutta.

Kaipa moni kannattaja ajattelee asian, niin että näitä neloskenttäläisiä voisi ajoittain kierrättää ja katsoa, jos jostain löytyisi se todellinen yleisönsytyttäjä/vastustajan inhokki (jollainen Koskelainen ei ainakaan vielä ole) ,eikä roikkua samassa kaverissa vuosia odottaen sitä mahdollista tason nostoa.
 
Mauritzio

Jäsen
Mikko who??? Ei sano kyllä mitään toi nimi. Joo tänne vaan Tamminen.

Edit: http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=662 Noi "huikeat" tehot Norjankin sarjasta kertoo jo et kuinka huippupelaajaa tänne oltaisiin saamassa. Mistä näitä löydetään.

Koskelaisen sopimusta taas en ymmärrä. Eiköhän tosiaan tämä kortti ole jo moneen kertaan katsottu, mutta pojalla tuntuu silti olevan kova luotto KooKoossa. Se ei ihan riitä, että taistelee kovaa, kun pitäisi tulostakin syntyä, ei välttämättä tehojen valossa, vaan pelillisillä otteilla.

Kuinka monta NHL-peliä KooKoon uudella vahvistuksella pitäisi olla vyöllään, että pelaaja kelpaisi KooKoon otteita seuraavalle yleisölle ja nimimerkki Ice Hockeylle? Realiteetit nyt täytyy vaan pitää mielessä kun uusia vahvistuksia kartoittaa ja hankkii. Kivahan se on nähdä märkiä unia oikeasti nimekkäistä vahvistuksista Kouvolassa mutta enpä jaksa uskoa niitä ensi kaudeksi tulevan. Nimettömämmistäkin pelaajista voi hyvin saada koottua toimivan joukkueen, jolla taistellaan tosissaa Mestiksen voitosta.

Miten paljon muuten seurasit KooKoon otteita livenä viime talvena? Peli näyttää paikan päällä hyvin erilaiselta kuin teksti-tv:n välityksellä. Mutta uusista pelaajista siis, paskoja mitä paskoja. Ei niillä mitään tee. En tainnut nähdä yhtäkään (en ainakaan muista) Tammisen tai Miettisen peliä viime kaudella mutta turhia vahvistuksia ne on silti. Täytyy olla kun ei ole huipputehoja tilastoituna. Eikö?
 
koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK

Niinpä, ja pitää aina katsoa kokonaiskuvaa koko mestiksen osalta ja miettiä muiden joukkueiden vahvistuksia.
Suurin osa näistä muidenkin "vahvistuksista" on siirtoja toisesta mestisporukasta toiseen. Pari viime kautta hyvin mestiksessä pelannut on näitä mestiksen kuumia perunoita, joiden perässä kaikki on ja rahaseurat tai kasvattajaseurat nämä sitte kerää omaa laariinsa.
Miettinen on sentteri, mikä on hyvä asia. Tuon enempää en kaverista kommentoi kun en muista juurikaan miestä kentällä nähneeni. Ja toivon, että näyttää epäilijöille.

Koskelainen on hyvä nelosen laidalle, vaikkakaan miehestä ei ratkaisemaan ole, mutta laajuuttaa ringissä pitää olla.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Koskelainen on kanssa hyvä jatkaja, vaikkei mikään avainpelaaja olekaan. Viime kaudella nähtiin kehitystä ja alla on nyt ehjä jakso. Hyvä, että joukkueessa on yksi sellainen pörriäinen, joka voi saada vastustajan tähdetkin sekaisin. Useimmiten vielä puhtaasti - tai korjataan se muotoon "tuomarin huomaamatta".

Hyvä, että lisäsit tuohon viimeiseen lauseeseen nuo kuusi sanaa. Koskelainen ja puhdas taklaus on yhtä todennäköinen yhtälö kuin mitä huippupyöräily ja puhtain keinoin huipulle. Mestiksen yksi pahimmista sikailijoista viime kaudella, todellinen Kolekin luottomies siis. Onneksi jatkaa myös ensi kaudella, oikein odotan sitä uutista jostain päin Mestis-Suomea, kun joku on vetänyt tämän selkään/polveentaklaajan omilla lääkkeillään edes kerran jäänpintaan.

Tämän viestin tulkinta KooKoo-ketjussa = provo.
Yleinen mielipide muualla = Loistavaa HCM.
 
jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!

Todella säälittävää ja olen joskus pitänyt HCM:ää fiksuna kirjoittajana, mutta Lustberg-case ja tää viesti näytää jätkän tason..

Ei helvetti kukaan aito lätkädiggari voi toivoa tuollaista. HCM kaukaloon ja joku pelaaja vetämään polveen/selkään kunnolla, oisko kivaa?

Ja KiVassahan Simo Pulkki pelasi siististi..Mitäs siellä Kouvolassa tapahtuikaan viime kaudella. HCM väänsi itkua palstalla jostain näyttelemisestä tjsp..

PS: Jos sua noin pahasti nyppii Barcan mestaruuden sössiminen, pura kiukkus vaikka lenkillä..
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Vitut mistään kirjoittajien kunnioituksesta, vaihda Jesse levyä. Meidän pakki-ikonilta meni käytännössä koko kausi pieleen jo ennen ensimmäistäkään runkosarjamatsia, kun neiti Koskelainen päätti ajaa ruman selkääntaklauksen harjoitusottelussa. Kun tätä ceissiä käsiteltiin kauden aikana, sain (laskin juuri äsken, kaikki tallessa) yhteensä kahdeksan yv:tä muilta kirjoittajilta muilta Mestis-paikkakunnilta, kun Koskelainen oli "näyttänyt omaa osaamistaan" kaukalossa. Pelaisi kovaa ja puhtaasti, siitä HCM tykkäisi. Mutta polveentaklaukset ja selkäänajelut, aivan kuten Pohjois-Amerikassa: sitä saat mitä tilaat. Ei ne muuten opi. Että se siitä Jessen yleistyksestä, että allekirjoittanut toivoo jonkun loukkaantumista kaukalossa.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
HCM kaukaloon ja joku pelaaja vetämään polveen/selkään kunnolla, oisko kivaa?

Voin mennä kaukaloon jos joku ottaa, mutta kerro toki miksi minua pitäisi ajaa polveen / selkään? Opettele lukemaan tai yritä edes ymmärtää lukemaasi. Tarkempi selvitys edellisessä viestissä.

Ja KiVassahan Simo Pulkki pelasi siististi..Mitäs siellä Kouvolassa tapahtuikaan viime kaudella. HCM väänsi itkua palstalla jostain näyttelemisestä tjsp..

Heh, tää oli hyvä. Juttelin Pulkin kanssa kopissa kaksi minuuttia tuon tilanteen jälkeen ja Pulkki kertoi ärsyyntyneensä tästä KooKoon pelityylistä jota he silloin harrastivat. Mm. Koivistoa kohtaan ruma polvitaklaus ja juuri ennen Pulkin hermostumista muistaakseni Hagelberg selästä laitaan. Mutta se siitä, löytyy faktat toisesta ketjusta. Over, ainakin minun osaltani.

PS: Jos sua noin pahasti nyppii Barcan mestaruuden sössiminen, pura kiukkus vaikka lenkillä..

Just tulin 15 km pyörälenkiltä, purettu on : ) ei vihtori, KooKoo ketjussa puhutaan Koskelaisesta ja spede vetää jonkun Barcan mukaan, ei voi kuin nauraa.

EDIT = Ruma sana editoitu, ei mene yöunet *******.
 
Viimeksi muokattu:

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
ei vittu, KooKoo ketjussa puhutaan Koskelaisesta ja spede vetää jonkun Barcan mukaan, ei voi kuin nauraa.

Oho sä oot oppinu jo noita v-alkuisia sanojakin. Hui kun pelottaa. Eiköhän ainoa spede, joka tähän KooKoon viestiketjuun on kirjoittanut ole juuri nimimerkki HCM. Älä nyt kuitenkaan viitsi haukkua asiakirjoittaja jesse72:ta spedeksi. Sinun ala-arvoisista tuotoksista ei viitsi edes puhua samana päivänä jesse72 asiallisten kirjoitusten kanssa.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Yllättävän vähän on Koskelaiselle merkitty jäähyjä, kun tosiaan niinkin monta rumaa taklausta sai todistaa viime kaudella a) Vantaa matseissa livenä, b) mitä kuulin muualta. Ehkä eri teitä pitkin sana leviää ja jos pelityyli jatkuu samanlaisena ensi kaudella, tuomaritkin alkavat huomaamaan näitä tarkemmin. Sarjassa kuin sarjassa ympäri maailmaa on näitä "ärsytysroolipelaajia" joiden nimi/numero on tuomareilla tarkemassa syynissä kuin muiden. Sitten on näitä Koskelaisen tyylisiä "rottapelaajia", jotka osaavat tehdä sikailunsa tuomareiden selän takana (aivan kuten Everton kirjoitti). Ja juuri tähän ei sitten ole yleensä muuta lääkettä, kuin että vastustaja ottaa ns. oikeuden omiin käsiin (kuten Pulkki viime kaudella KooKoota vastaan) ja ottelu karkaa tuomarilta käsistä. Tässä vielä lisäselvitys tästä "HCM:ämmän haluamasta vastustajan tahallisesta telomisesta".

Ajatukset laitettu foorumiin, tämä täältä.
 
Tarkiaisen taklaus oli puhdas ja Pulkki tunnetaan siitä, että päässä ei ole ihan kaikki kohdallaan. Sen osoitti mm. se, että Pulkki yritti päästä vielä protestointinsa jälkeen johonkin KooKoon pelaajaan käsiksi.

Minusta alkaa tuntua, että vantaalaiset kirjottelijat, fanit ja pelaajat eivät ole ihan täysjärkisiä.

HCM takaisin ihmettyketjuun taikka ilmastoituun huoneeseen, että punoitus menee ohi.
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Minusta alkaa tuntua, että vantaalaiset kirjottelijat, fanit ja pelaajat eivät ole ihan täysjärkisiä.

Heh, teitkö tämän päätelmän ihan minun tekstieni perusteella? Olen minä suuri ihminen, edustan koko Vantaata, faneja ja jopa pelaajiakin : ) Tarkiaisen taklaus puhdas? Kaikkihan mitä KooKoo kaukalossa tekee on puhdasta, tottahan toki. Pitäkää oma "ihqu oranssi maailmanne".
 
Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onpa tällä vantaalaisella HCM:llä taas paljon annettavaa tämänkin viestiketjun keskustelulle. Eipä uskoisi kyseistä henkilöä millään 29-vuotiaaksi.

Mutta asiaan. Ihan ok hankinta tuo Tatu Miettinen. Tosin ykkösketjun sentteri on edelleen hakusessa. KooKoo neuvottelee edelleen kahden viime kauden joukkueen pelaaajan kanssa eli ilmeisesti Mikko Mattilan ja Valtteri Skytän kanssa. Molemmat ottaisin kyllä ilomielin joukkueeseen kuten myös Jani Keskisen ja Teemu Sompin, mutta ilmeisesti herrat Keskinen ja Somppi ovat lopettaneet jääkiekkoilijan uransa. Mattilan ja Skytän jatkosuunnitelmista ei ainakaan minulle ole kantautunut mitään huhujakaan.

Titaaneissa on muuten edelleen kolme ex-KooKoolaista ilman sopimusta eli E-T Palmu, Hapsu ja Onnela. Maalivahdit meillä jo on ja Hapsulla ei taida olla käyttöä. Vieläköhän Onnelan saisi jatkamaan vaikka ei hänkään nyt tietysti mikään ykkösketjun pakki ole.
 
Fordél

Jäsen
Täysi pelle koko HCM! Pahempaa itkijää en ole kyllä ikuna näillä palstoilla tavannut. Eikö sulle ole noiden Koskelaisten yms. taklausten jälkeen tapahtunut mitään muuta elämässä vai miksi niistä pitää vielä jauhaa?

Ja olet sitten jutellut vaikka Pulkin äidin talonmiehen kanssa asiasta niin veikkaan, että et tunne pelaaja nimeltä Eemeli Koskelainen niin hyvin kuin moni meistä KooKoo-faneista. Tai ainakin se paistaa selvästi läpi sun täysin paskoista kirjoituksista, joilla tulet tänne provoilemaan. Toisaalta ymmärtäähän sen kun omaa joukkuetta käsittelevässä ketjussa on hurjat 25 viestiä niin pakkohan se on välillä tulla vieraisiin pöytiin huutelemaan kun omassa ei ole ollut elämää sitten Marko Fromin jatkosopimuksen...
 
Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Eikös tämä taklaus pitänyt laittaa nettiin kaikkien nähtäväksi? Vai muistankohan nyt ihan väärin..

Ei sitä kannattanut laittaa, kun videolta näkyi, että osuma oli puhdas.

Nykyjääkiekon suuntaus, jossa lähetetään pelaaja suihkuun sen perusteella että ukko jää makaamaan kentälle ärsyttää todella paljon. Vrt. Jarkko Ruutu Moskovassa. No, mutta nyt menee OT:ksi

Ykkössentteriä tässä odotellaan vieläkin. Veikkaan kuitenkin, että tässä vaiheessa voi olla vaikeaa enää mitään kovaa nimeä haalia porukkaan.
 
RooHoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KalPa, rullakiekko, tuomarit
Molemmat ottaisin kyllä ilomielin joukkueeseen kuten myös Jani Keskisen ja Teemu Sompin, mutta ilmeisesti herrat Keskinen ja Somppi ovat lopettaneet jääkiekkoilijan uransa.

Keskinen ilmeisesti etsii vielä töitä Lappeenrannan suunnalta. Jos ei löydy, niin toivottavasti palaisi Kouvolaan ja KooKooseen pelaamaan.

Somppi yrittää suunnata ulkomaille, "hallituskin" on antanut siihen luvan. En tiedä mihin suuntaan tai mikä on tilanne, kun tuo "tiedonvälittäjä" on kesälomalla.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös tämä taklaus pitänyt laittaa nettiin kaikkien nähtäväksi? Vai muistankohan nyt ihan väärin..

Ja lupailtiinko myös sitä pätkää, jossa selviää kuinka joku KooKoon toimihenkilöistä lällättelee suihkuun höyrypäissään marssivalle Pulkille?

No, Tarkiaisen taklaukset menevät jo vähän ohi alkuperäisen aiheen. Jotain niidenkin "törkeydestä" voi kyllä päätellä siitä, millaisia sanktioita niistä tuli. Niinpä. Ei minkäänlaisia.

Eemeli Koskelainen ei ole muuten vielä kertaakaan lentänyt urallaan suihkuun. Tosin viime kaudella tuosta HeKi-ottelun taklauksesta annettiin sitten jälkikäteen yhden matsin pelikielto. Eli joko Emppu ei pelaa järin sikamaisesti, vaarallisesti ja vastustajia vahingoittaen tai sitten hän on tilannut TV-shopista näkymättömän tuomareilta suojaavan auran...

Sitä en kiistä, etteikö Koskelainen pelaisi vähintäänkin sääntöjen rajamailla. Naputtelee säärisuojiin ja hankaa välillä hanskalla, mutta se kuuluu peliin. Jos joku kokenut pelimies ei sitä kestä, vaan pitää mennä itkemään asiasta joukkueen tappelijalle (joka polttaa kääminsä, lentää pihalle ja kääntää siten pelin vastustajalle) niin vika mahtaa olla kenessä?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ja lupailtiinko myös sitä pätkää, jossa selviää kuinka joku KooKoon toimihenkilöistä lällättelee suihkuun höyrypäissään marssivalle Pulkille?

No tämä kyllä on nähty ihan omin silmin ja tämä toimihenkilö oli itse coach-Vladimir.

Eemeli Koskelainen ei ole muuten vielä kertaakaan lentänyt urallaan suihkuun.

Sitä en kiistä, etteikö Koskelainen pelaisi vähintäänkin sääntöjen rajamailla. Naputtelee säärisuojiin ja hankaa välillä hanskalla, mutta se kuuluu peliin. Jos joku kokenut pelimies ei sitä kestä, vaan pitää mennä itkemään asiasta joukkueen tappelijalle (joka polttaa kääminsä, lentää pihalle ja kääntää siten pelin vastustajalle) niin vika mahtaa olla kenessä?

110 Mestis-pelissä Eemelillä on 30 jäähy minuuttia eli sinällään kovin likaisesta pelaajasta ei voida puhua. Kuten aiemmin kirjoitin, niin Koskelaisen pitäisi pelata vielä paljon likaisemmin, jotta hänestä saataisiin kaikki irti. En usko, että Eemeli siellä kentällä on uusia kavereita etsimässä.
 
Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuinka monta NHL-peliä KooKoon uudella vahvistuksella pitäisi olla vyöllään, että pelaaja kelpaisi KooKoon otteita seuraavalle yleisölle ja nimimerkki Ice Hockeylle? Realiteetit nyt täytyy vaan pitää mielessä kun uusia vahvistuksia kartoittaa ja hankkii. Kivahan se on nähdä märkiä unia oikeasti nimekkäistä vahvistuksista Kouvolassa mutta enpä jaksa uskoa niitä ensi kaudeksi tulevan. Nimettömämmistäkin pelaajista voi hyvin saada koottua toimivan joukkueen, jolla taistellaan tosissaa Mestiksen voitosta.

Miten paljon muuten seurasit KooKoon otteita livenä viime talvena? Peli näyttää paikan päällä hyvin erilaiselta kuin teksti-tv:n välityksellä. Mutta uusista pelaajista siis, paskoja mitä paskoja. Ei niillä mitään tee. En tainnut nähdä yhtäkään (en ainakaan muista) Tammisen tai Miettisen peliä viime kaudella mutta turhia vahvistuksia ne on silti. Täytyy olla kun ei ole huipputehoja tilastoituna. Eikö?

En mä ole muita pelaajahankintoja kritisoinut, kun Tammista, vaikka en hirveän tyytyväinenkään niihin ole. En mä mitään änärivahvistuksia Kouvolaan odotakaan, mutta olen pettynyt noihin hankintoihin, koska joukkue on heikentynyt viime kaudesta sitä ei voi kieltää. Sori nyt mauritzio, mutta kaikki ei välttämättä ole noin yltiöpositiivisella mielellä näistä vahvistuksista. Mutta tosiaan Tamminen voi olla hyvä vahvistuskin, sen näkee sitten kun mies on jäällä, mutta suhtaudun varauksella silti. Enkä katsonut pelkkiä tehoja, vaan +/- tilastoja sekä jäähytilastoja Tammiselta tutkailin. Onhan toi plus/miinustilasto viime kaudelta ihan hyvän näköistä, mutta katsotaan nyt.
Kuten sanoin Miettiseen pitää olla tyytyväinen, kun pahempaakin olisi voinut tulla.

Eikä ole muutkaan joukkueet vahvistusrintamalla juhlineet, mutta KooKoo on häviäjä näillä markkinoilla omasta mielestäni, kun vertaa lähtijöitä ja tulijoita. No katsotaan nyt mihin tolla joukkueella pärjätään ja ketä sieltä tulee vielä.
 
John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Kyllä aivan selkeästi joukkue on heikompi kuin viime kaudella. Ei siitä pääse mihinkään. Ykkössentteriä ja ykköspakkia toi rosteri tällä hetkellä huutaa. Olisin erittäin tyytyväinen, jos edes toinen kaksikosta Mattila - Skyttä jatkaisi.

1.
Liukkonen - "XXX" - Lampinen
"YYY"/Keskinen(?) - Tamminen

2.
Lindholm - Skyttä(?) - Saarela
Vuorisaari - Lustberg

3.
Pyhäjärvi/Vilkman - Miettinen/Huilla/Viantie - Mattila (?)
Tarkiainen - Miettinen

4.

Koskelainen - Viantie/Miettinen/Huilla - Nykänen
Silvonen/Sierman

"XXX"= Ykkössentteri, ylivoiman pyörittäjä.
"YYY"= Oikealta ampuva kiekollinen pakki, ylivoimaspesialisti.

Ei ole helppoa löytää tuon tasoisia ukkoja. En tiedä kuinka suuri osa pelaajabudjetista on käytetty. Mutta jos puuttuvat "XXX" ja "YYY" löydetään, niin eihän tuo kokoonpano ollenkaan hullumalta näyttäisi.

Viime kaudella moni pelaaja pelasi KooKoossa uransa parhaan kauden. Meillä on myös rosterissa erittäin potentiaalisia pelaajia, esim. Vilkman, Pyhäjärvi, Huilla, Lindholm. He voisivat ensi kaudella tehdä lopullisen läpimurtonsa Mestis tasolla.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
"XXX"= Ykkössentteri, ylivoiman pyörittäjä.
"YYY"= Oikealta ampuva kiekollinen pakki, ylivoimaspesialisti.

Ei ole helppoa löytää tuon tasoisia ukkoja. En tiedä kuinka suuri osa pelaajabudjetista on käytetty. Mutta jos puuttuvat "XXX" ja "YYY" löydetään, niin eihän tuo kokoonpano ollenkaan hullumalta näyttäisi.

Mattilan Mikon kanssa on tehtävä ajoissa sopimus, ettei karkaa taas ulkomaille. Sitten ennen harjoitusotteluja tai viimeistään ennen sarjan alkua on löydyttävä "XXX" ja "YYY", jos mielitään sarjassa kärkipäähän. Mestiksen voittoon asti eivät taida KooKoon rahkeet vielä ensi kaudella riittää. Maltilliseti vaan eteenpäin.
Lampisen, Lustbergin ja Koskelaisen jatkosopimukset ovat hyvä asia. Toivottavasti Skyttä jatkaa vielä kauden KooKoossa. Tuomas Gärdströmin lähtö Titaaneihin oli itselleni pettymys, koska nyt olisi ollut todellinen mahdollisuus kehittyä myös KooKoossa. Mikko Tarkiaiselta odotan nousua ykköspakkipariin. Tamminen on nähtävä kuten muutkin hankinnat ennenkuin kirjoittaa heistä mitään. Kuitenkin Tatu Miettiseltä odotan nousua Mestiksen huippusentteriksi.
Mielenkiintoista nähdä, ottavatko Harri Silvonen, Eemeli Arola ja Matti Nykänen paikkansa KooKoon ykkösestä. Pelimiehiä ovat kaikki.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös