Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 397 636
  • 4 114

Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuolloin 2015-2016 lähetettiin Venäjän masinoimana tarkoituksella häiriköitä/rikollisia ”turvapaikanhakijoina” Suomeen, jotta saataisiin ilmapiiriä polarisoitumaan. Nuo häiriköt sitten aiheuttivatkin mm. Oulun ongelmat. Oikeata turvaa tarvitsevia ihmisiä oli pieni osa ja heidän maineensa meni myös pesuveden mukana tuon häirikköporukan takia.

Hyvä puoli tässä tilanteessa on se, että samankaltainen tilanne on käyty jo kertaalleen läpi. Venäjän intressit tiedetään ja niihin on myös nykyään keinoja vastata. Nyt ei tarvita muuta kuin jämäkkää johtamista Orpolta ja koko itäraja säppiin jo tänään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Edellisen hallituksen rajalaista huolimatta raja on auki ja alluah akbareita tulee sankoin joukoin Suomeen.

Kauniita sanoja, mutta edelleen nykyisen hallituksen teot puuttuvar. Jospa sitten jo huomenna tekevät jotain päätöksiä.

Laki vaatii tietyn tilanteen rajan sulkemiseen ja sellaista meillä ei ole. Laitoin eilen lain oleellisia kohtia tähän ketjuun. Lakia arvosteltiin jo valmisteluaikana löysyydestä. Silti kun se on hyväksytty, sen mukaan mennään. Ei Orpon hallitus voi toimia rikkomalla lakia vaikka moni toivoo itseni lailla rajaa jo kiinni ja turvapaikanhakemusten siirtämistä Helsinki-Vantaalle.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmaan korottavat polttoaineen, röökin ja kaljan verotusta että saadaan kuitattua nämä.

Siinä on ne vakiot kolme vipuvartta mistä revitään sitten takaisin. Ideat alkaa olla melko vähissä.
Mä kyllä kannatan kaikkien kolmen verotuksen nostamista, mutta käyttäisin varat ihan muualle.
 
Hei,

Muistuttaisimme että tästäkin aiheesta pitää pystyä keskustelemaan asiallisesti ja ilman rasistiselta kalkahtavaa termistöä. Alla olevassa lainauksessa esimerkki epäilyttävästä termistöstä.

Terkuin,

Modet
Edellisen hallituksen rajalaista huolimatta raja on auki ja alluah akbareita tulee sankoin joukoin Suomeen.

Kauniita sanoja, mutta edelleen nykyisen hallituksen teot puuttuvat. Jospa sitten jo huomenna tekevät jotain päätöksiä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Rantanen myös nosti esiin, että Venäjältä tulleet turvapaikanhakijat voivat joko yksin, yhdessä tai ajan myötä aiheuttaa ongelmia yleiselle turvallisuudelle.

Tätähän tuossa jo aiemmin kirjoittelin, että yksikin sekopää voi saada pahaa jälkeä aikaan, jos on siis halua siihen. Tekovälineitä löytyy kyllä vaikka rautakaupasta. Ehdottomasti tälläiset henkilöt, joilla ei ole papereita eikä taustoista tiedetä mitään pitäisi kasata johonkin keskukseen odottamaan turvapaikkakäsittelyä (mieluiten pikakäsittelyä) eikä päästää vapaasti hengailemaan minnepäin Suomea haluavat mennäkään. Todennäköisesti suurin osa on tullut vain parempaa elämää Euroopasta hakemaan itselleen ja perheelleen mutta joukossa voi olla myös muunlaisella suunnitelmalla tulleita. Ongelma on, että emme voi tietää eikä viranomaisetkaan tiedä kaikkea.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei hyvältä näytä. Veikkaan, että ensi viikolla tulee 200 päivässä ja siitä yltyy vain. Ei auta edes rajojen sulkeminen (siinäkin kestää useampi viikko ennen kuin sitä tehdään), sillä Venäjä kuskaa tuota porukkaa vaikka tulemaan metsän kautta Suomeen.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Lappeenrannan kentälle vaan pikakarsinta siitä kenellä on edes mahdollisuudet päästä turvapaikkaharkintaan ja itänaapurin masinoimat turhapaikan hakijat suoraan lentokoneeseen ja takaisin sinne mistä on tulleetkin (Irak/Syyria kai lähinnä).

Ei tuolle invaasiolle mitään voida ja halvemmalla pääsee kun laitetaan suoraan pois kuin että laitettaisiin vasta kuukausien päästä. Kaikki Venäjältä tulijat ovat myös riski, kun kenenkään oikeita motiiveja ei tiedetä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Turvapaikanhakijoiden määrä itärajalla on lisääntynyt viime aikoina voimakkaasti ja on lisääntymään päin.

Keskiviikkona aamukymmeneen mennessä Nuijamaan ja Vaalimaan raja-asemille oli saapunut jo 53 turvapaikanhakijaa eli liki yhtä paljon kuin edellisen vuorokauden aikana yhteensä.

Lisääkin on tulossa. Jukka Lukkari kertoo, että rajan ylittää päivittäin noin 3 000 henkilöä. Heiltä saatujen tietojen mukaan Venäjän puolella on näkynyt ryhmiä, joiden voi olettaa olevan turvapaikanhakijoita ja tulossa kohti raja-tarkastusasemaa.

Itärajalle saapuneita turvapaikanhakijoita yhdistää pääpiirteittäin se, että he ovat lähtöisin Lähi-idästä tai Afrikasta ja että heidän matkustusasiakirjansa ovat puutteelliset. Lisäksi moni turvapaikanhakija saapuu rajatarkastukseen polkupyörällä.

– Useimmiten näissä tapauksissa lähes sataprosenttisesti henkilö hakee kansainvälistä suojelua, jolloin rajavartioviranomaisena otamme hänen turvapaikkahakemuksensa vastaan.




Kuulostaa siltä, että nyt pitäisi reagoida heti, tai on myöhäistä. En usko, että näistä Lähi-idän ja Afrikan kansalaisista päästään eroon, kun on Joutsenoon bussilla viety.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kuulostaa siltä, että nyt pitäisi reagoida heti, tai on myöhäistä. En usko, että näistä Lähi-idän ja Afrikan kansalaisista päästään eroon, kun on Joutsenoon bussilla viety.
Jos laki kerran mahdollistaa näiltä tietyiltä väestönryhmiltä maahantulon, niin se voimaan ASAP.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lappeenrannan kentälle vaan pikakarsinta siitä kenellä on edes mahdollisuudet päästä turvapaikkaharkintaan ja itänaapurin masinoimat turhapaikan hakijat suoraan lentokoneeseen ja takaisin sinne mistä on tulleetkin (Irak/Syyria kai lähinnä).

Helpommin sanottu kuin tehty jos nämä mainitsemasi maat eivät suostu ottamaan kansalaisiaan vastaan. Pattitilanne.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Miten voi hakea kansainvälistä suojelua, jos on lähtenyt egyptistä opiskelemaan Moskovaan, eikä viihdy siellä?

KV-lakien mukaan helposti. Aiemmat matkustusdokumentit roskiin ja turvapaikkahakemus vetämään.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Varmaan korottavat polttoaineen, röökin ja kaljan verotusta että saadaan kuitattua nämä.

Siinä on ne vakiot kolme vipuvartta mistä revitään sitten takaisin. Ideat alkaa olla melko vähissä.

Mutta Persut lupas et polttoainevero laskee. Lupaukset pitää pitää.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Helpommin sanottu kuin tehty jos nämä mainitsemasi maat eivät suostu ottamaan kansalaisiaan vastaan. Pattitilanne.

Järjestetään lomalento, joka sitten tekee hätälaskun ja evakuoidaan kone. Problem is solved

Edit. Oli kirjoitusvirhe, ilmalento korjattu muotoon lomalento
 
Viimeksi muokattu:

Bay

Jäsen
Eikö noita voi käännyttää saman tien takaisin sinne mistä tulivatkin? Mikä velvollisuus niitä on ottaa Suomeen kuskailtavaksi sinne tänne. Jos ne ovat tunkioon jo päässeet niin tunkio hoitakoon ne sitten mihin haluavatkin.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Helpommin sanottu kuin tehty jos nämä mainitsemasi maat eivät suostu ottamaan kansalaisiaan vastaan. Pattitilanne.
Ei Suomella ole mitään velvollisuutta ottaa näitä vastaan ja kun ovat lähtöisin turvalliseksi katsotusta maasta saavat palata sinne, varsinkin jos ovat kansalaisia siinä ei pitäisi olla edes vaihtoehtoja. Pitää potkaista pois koneesta jos ei muu auta. Yhtä iso turvallisuusriski nämä ovat kuin "pienet vihreät miehetkin".
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei Suomella ole mitään velvollisuutta ottaa näitä vastaan

No hommahan menee niin, että venäläiset eivät heitä takaisin ota, niin mitäpä veikkaat kumpi osapuoli taipuu ensin? Rajavyöhykkeellehän ihmiset eivät voi missään olosuhteissa jäädä hengailemaan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
No nyt on otettu järeät keinot käyttöön. Saa nähdä milloin seuraava aalto tulee hiihtämällä raja-asemalle.
Eihän tuolla ole mitään käytännön merkitystä, kun nämä tulijat hakevat turvapaikkaa eli yhtä tyhjän kanssa koko kielto. Ihan sama millä tulevat rajalle anomaan turvapaikkaa, niin he pääsevät prosessiin sisälle ja sitten kuskataan vastaanottokeskuksiin odottamaan jatkoa. Se raja täytyy nyt vain yksinkertaisesti sulkea kokonaan, koska muuten on kohta täysi kaaos edessä ja Moskovassa hymistellään tyytyväisinä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laki vaatii tietyn tilanteen rajan sulkemiseen ja sellaista meillä ei ole.

Eli miten hyvin tähän nyt on sitten on varauduttu? Mielestäni varautuminen on ollut heikkoa tai sitä ei edes ole ollut, jos ei mitään voidaan tehdä.

Loppujen lopuksi päiväkohtainen määrä oli melko pieni myös 2015. Pahimpana päivänä 22.9.2015 turvapaikanhakijoita oli 1060. Koko vuoden saldo kuitenkin 32500.

Tänään tai viimeistään huomenna menee sata rikki ja tarvitaan lisää busseja rajalle, loppuviikosta ollaan ehkä 500:ssa.

Jotain on nyt tapahduttava ja käsien päällä istumisen loputtava.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Kyllä nyt tosiaan pitää viheltää peli nopeasti poikki. Jonella oli hyvä idea RadioRockilla (oli ehkä sen jostain muualta lukenut), että nyt tulleita turvapaikanhakijoita pitäisi kohdella "sotavanki"-statuksella. Niistä tässä on enemmän kyse kuin hädässä olevia, joita pitäisi auttaa. Toinen vaihtoehto on pelkkä "ilman oleskelulupaa" -status. Molemmissa tapauksissa voidaan kuskata takaisin lähtömaihinsa, jos eivät ole pakolaisia eikä turvapaikkaa ole myönnetty.
Minulla ei ole mitään työperäistä maahanmuuttoa vastaan ja hädänalaisia pitää auttaa, mutta nyt on ihan eri tilanne. Rajanylityspaikat pitää sulkea välittömästi, luvat sitten myöhemmin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eli autolla tultava, ja ei venäjän kilvissä olevalla. Jos tullaan EU-kilvillä, niin aletaanko auton omistajaa automaattisesti epäillä myös laittoman maahantulon järjestämisestä tms?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli miten hyvin tähän nyt on sitten on varauduttu? Mielestäni varautuminen on ollut heikkoa tai sitä ei edes ole ollut, jos ei mitään voidaan tehdä.

Lain mukaan

"Valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi, ja jos kyse on:

1) lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä; tai
2) tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa."


Käytännössä tämä antaa nähdäkseni mahdollisuuden siirtää hakemusten käsittely Suomen haluamaan paikkaan rajoillamme. Kakkoskohta riittää tähän ja sekin riittää, että meillä on perusteltu epäily Venäjän toimista tulijoiden takana. Tämä mielestäni täyttyy 100 % varmuudella.

Orpon halltus näyttää valinneen hitaamman kiiruhtamisen tien. Yksi asia päätetään kerralla ja sen kanssa tullaan ulos. Jos Venäjä ei muuta toimiaan rajalla, otetaan seuraava asia päätettäväksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös