Eduskuntavaalit 2023

  • 357 944
  • 4 401

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Niinhän sitä luulisi että Keskustaa äänestävät, mutta juuri aamulla luin tutkimustulosta asiasta. Itsellekin yllätys oli että Kok ja PS on keskimäärin Keskustaa suositummat nykyään metsänomistajien keskuudessa tammi-helmikuussa tehdyssä gallupissa.

Keskustaa kannattaa 18,2% metsänomistajista, virhemarginaali 3,3%. Puoluekannatuksissa on aika paljon heiluntaa metsätila koiden muuttuessa.

Tässä taitaa olla tuo tutkimus.

Baldrick

Jäsen
Tuota olen itsekin mietiskellyt. Ylipäätään poliittisen väkivallan lähihistoria Suomessa tuntuu valtaosin olevan vasemmistolaista hörhöilyä (poislukien se Jyväskylän tapaus, joka oli Persujen sisäistä välienselvittelyä). Itseäni kiinnostaisi tietää, ottiko Vasemmistoliiton johto jotenkin kantaa Zysseen kohdistuneeseen hyökkäykseen? Julkisuudessa on näkynyt suurin piirtein kaikkien muiden tuomitsevia kannanottoja, mutta Lin ja hänen uljaan adjutanttinsa Saramon lausuntoja en ole nähnyt.

En kyllä oikeasti jaksa uskoa, että Li olisi niin tyhmä, ettei olisi Zysseen kohdistunutta hyökkäystä julkisesti tuominnut riippumatta siitä, mitä asiasta oikeasti ajattelee (vassarien todelliset tuntemukset olen ehtinyt näkemään jo somessa, ei ole yksi eikä kaksi, jotka ovat väittäneet, että kyse on lavastetusta vaalitempusta).
Li Andersson tuomitsi tapauksen pikaisesti muiden tavoin.

Sellainen huomio tässä välissä, että Benkun kimppuun käynyt kaveri ainakin juutalaisjutuista päätellen lienee todennäköisemmin äärioikeistoon kallellaan olevalta, joten en vetäisi vielä ainakaan yhtäläisyysmerkkejä oikeistopuolueisiin kohdistuvaan vasemmistolaisten hyökkäysten aaltoon.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Ainahan sitä kaikenlaisia pimeitä puhutaan. Zyskowiczillä nyt ei ole mitään tarvetta lavastettuihin vaalitemppuihin. Mies on toiminut eduskunnassa 44 vuotta ja on sementoinut vahvan kannattajakunnan puolelleen Helsingissä. Zysse menisi heittämällä läpi, vaikka ei olisi jalkautunut kertaakaan vaalien alla kansan pariin, mitä työtä BZ kylläkin on ahkera tekemään.

Poliittista väkivaltaa ei kukaan halua Suomeen. Jos joku kaikesta huolimatta erehtyy jotakin sen suuntaista sanomaan, saati tekemään, niin näihin juttuihin pitää puuttua ankaralla kädellä. Aivan sama, mitkä vaikuttimet ja mielipiteet ovat takana.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Li Andersson tuomitsi tapauksen pikaisesti muiden tavoin.

Sellainen huomio tässä välissä, että Benkun kimppuun käynyt kaveri ainakin juutalaisjutuista päätellen lienee todennäköisemmin äärioikeistoon kallellaan olevalta, joten en vetäisi vielä ainakaan yhtäläisyysmerkkejä oikeistopuolueisiin kohdistuvaan vasemmistolaisten hyökkäysten aaltoon.

Juutalaisviha on yleisempää vasemmalla kuin oikealla ainakin, jos on laajaan eurooppalaiseen tutkimukseen uskominen parin vuoden takaa. Syyt ovat todennäköisesti pitkälti Israelin politiikan vastustamisessa. Silloin tutkimuksessa haastateltiin 6000:tta juutalaista kahdeksassa Euroopan maassa. Vakavimpien hyökkäysten tekijöistä 27 prosenttia oli ääri-islamilaisia, 22 prosenttia vasemmistolaisia. Äärioikeistolaisiksi osoittautui tutkimuksessa 19 prosenttia.

Mitä tulee ounastelemaasi hyökkääjän kuulumiseen äärioikeistoon, no, sekin mahdollista. Mutta yksi tuomio on tullut Helsingissä 9. syyskuuta 2006 järjestetyn Smash Asem -mielenosoituksen tapahtumista. Mies oli tuomion mukaan ollut mukana joukossa, joka heitteli Mannerheimintiellä esineitä poliiseja kohti. Oikeuden mukaan Zyskowiczin pahoinpitelystä epäilty heitti poliiseja pullolla ja parin muun henkilön kanssa puisella penkillä.

Tarkoituksena oli murtaa kilvillä suojautunut poliisirintama. Mies myönsi rikokset. Tuloksena oli puolen vuoden ehdollinen vankeusrangaistus.

Vasemmistolaiselta anarkistihuligaanilta tuo minun silmin vaikuttaa.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Li Andersson tuomitsi tapauksen pikaisesti muiden tavoin.

Sellainen huomio tässä välissä, että Benkun kimppuun käynyt kaveri ainakin juutalaisjutuista päätellen lienee todennäköisemmin äärioikeistoon kallellaan olevalta, joten en vetäisi vielä ainakaan yhtäläisyysmerkkejä oikeistopuolueisiin kohdistuvaan vasemmistolaisten hyökkäysten aaltoon.

Tässä varmaan viitattiin siihen, että Zyssen päälle karannut on heilunut myös vasemmiston/anarkistien kanssa Smash ASEM -mellakassa, jossa hän kohdisti väkivaltaa poliisiin. Antisemitismiä puolestaan esiintyy molempien äärilaitojen touhuissa, joskin toki itsekin pidin tässä tapauksessa äärioikeistolaisuutta todennäköisempänä.

On ihan mahdollista ettei kyseessä ole äärivasemmistolainen tyyppi mutta on silti hieman kiusallista että eräät "äärioikeistoasiantuntijat" ja ääriliiketutkijat kuten Gurbanov ja Eerola tekivät tapauksesta heti tuoreeltaan poliittisen keppihevosen äärioikeiston uhkaan. Nyt sitten selitellään kilpaa miksi Smash ASEMiin osallistunut riehuja onkin oikeasti äärioikeistolainen. Ihan mahdollista mutta soisi vähän malttia ulostuloissa jos haluaa säilyttää edes rahtusen uskottavuudesta objektiivisena tarkastelijana. Toki nämä herrat ovat molemmat kaukana vasemmalla joten tuo olisi lähtökohtaisestikin vaikeaa.

edit: Aivan yhtä tyhmiä olivat kommentit joissa hyökättiin suoraa päätä mehustelemaan "äärivasemmiston uhkaa". Näitä en ole kuitenkaan yhdeltäkään "asiantuntijalta" tai tutkijalta nähnyt.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jos ja kun SDP ei voita vaaleja, niin mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä, kun Sanna Marin heittää 80% Suomen kansasta bussin alle. Kaikki kollegansa on jo muutamaan otteeseen sinne heittänytkin kun milloinkaan syy ei ole itsessä, miksi siis syyllinen pettymykseksi osoittauvaan vaalitulokseenkaan löytyisi peilistä.
Veikeää tosiaan nähdä jos/kun-tilanteessa, millaisella paatospuheella todetaan, että "hoidimme globaalin pandemian, Ukrainan sodan ja energiakriisin, mistä kiitokseksi Suomen kansa petti meidät".

Globaali pandemia on muuten yksi häiriintyneimmistä sanapareista, joita Marin viljelee toistuvasti.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se syy taitaa kuitenkin olla se, että Keskustan äänestäjät eivät halua Keskustan olemassa takaamassa ja mahdollistamassa vihervasemmistolaista politiikkaa.
Sipilän hallitus teki oikeistolaista politiikkaa, joten tällä logiikalla kepun äänestäjien olisi se pitänyt palkita. Mitä vielä: kaikkien aikojen romahdus kannatuksessa.

Ja mitä on torpannut? Turve meni, bensaverot kasvoi jne. eihän Keskusta ole mitään saanut tehtyä? Omilleen vaan suojatyöpaikkoja himmeleistä, mikä on kuitenkin aika marginaalista näihin verrattuna.
On siellä paljonkin. Esim. uusi eläinsuojelulaki vesitettiin. Maataloussektorille on junailtu jälleen tukipaketteja, samaten alueille.

Turvetuotantokaan ei mene itsekseen alas, vaan sinnekin on sorvattu tukipakettia.

Turkistarhaukselle ei ole tehty mitään, vaikka se on monissa länsimaissa kielletty. Suomessa sinne vain lapioidaan lisää rahaa.

Bensavero nousi hyvin marginaalisesti, kun taas dieselin sekoitevelvoitetta laskettiin.

Sote-himmeli betonoi Suomeen tarpeettoman suuren määrän hyvinvointialueita, joista osa ajautunee jo lähivuosina rahoitusongelmiin. Kepulla tässäkin vahvasti sormensa pelissä.

Jos vihreät päättäisi asioista, ei Suomessa olisi tolkuttoman kalliita, verovaroista maksettavia maan sisäisiä lentoyhteyksiä, joiden hyöty on lähinnä siinä, että joku Sinuhe Wallinheimo säästää puoli tuntia matkassaan Helsingistä Jyväskylään. Näissäkin kepu toimii jarrumiehenä.

Pohjois-Pohjanmaan lapsikatraita kepu muisti ylimääräisillä lapsilisillä, vaikka kovasti yrittivät esittää tiukkaa taloudenpitäjää.

Tähän päälle vielä sähkötuet, joilla kuitataan ihmisten huonot päätökset muuttaa jonnekin kuuseen sähkölämmitteiseen omakotitaloon.

Nämä tuli sellaisella 5 min pohdinnalla, joten aika paljon jäi asioita luettelematta. Kepulle tämä hallituskausi oli poliittisesti jättipotti, mutta kannattajat vain jurnuttavat, kun "mitään ei saatu läpi".
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Osoittaisin syyttävän sormeni myös äärioikeistolaisiin anarkisteihin, joiden mielestä persut ja kokoomus eivät ole tarpeeksi oikeistolaisia. Tarpeeksi äärilaitaan kun mennään, niin ihan samanlaista on toimintamalli kummallakin laidalla.
Äärilaidoilla määritelmät ”oikeistolaisuudesta” ja ”vasemmistolaisuudesta” voivat perustua hivenen eri nimittäjiin kuin poliittisen kentän muissa osissa. En myöskään usko, että yhdessäkään äärioikeistolaiseksi luettavassa ryhmittymässä on varteenotettavia eväitä käydä julkista keskustelua esimerkiksi talouspolitiikasta kansantaloudellisessa katsannossa.

Ja toisaalta, kun ihmisellä on kykyä ymmärtää monimutkaisia syy-seuraussuhteita ja ajatella käsitteellisesti, hän pystyy helposti ymmärtämään ääriliikkeiden yksinkertaistetut ratkaisut kompleksisiin kysymyksiin perusteiltaan heikoiksi ja vastuuttomiksi.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mitä tulee ounastelemaasi hyökkääjän kuulumiseen äärioikeistoon, no, sekin mahdollista. Mutta yksi tuomio on tullut Helsingissä 9. syyskuuta 2006 järjestetyn Smash Asem -mielenosoituksen tapahtumista. Mies oli tuomion mukaan ollut mukana joukossa, joka heitteli Mannerheimintiellä esineitä poliiseja kohti. Oikeuden mukaan Zyskowiczin pahoinpitelystä epäilty heitti poliiseja pullolla ja parin muun henkilön kanssa puisella penkillä.

Tarkoituksena oli murtaa kilvillä suojautunut poliisirintama. Mies myönsi rikokset. Tuloksena oli puolen vuoden ehdollinen vankeusrangaistus.

Vasemmistolaiselta anarkistihuligaanilta tuo minun silmin vaikuttaa.

Ja sitähän tuo onkin. Nimihän on jo levinnyt ympäri nettiä, ja vassaritaustaahan kaverilla on melko lailla.

Toki, jotain muutakin on pakko kaverissa olla vialla, kun katsoo tuota CV:tä...
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Hieman merkit ovat kuten uumoilin Keskusta nousee kurittaen pääasiassa PS ja Kokoomus kannatusta. Tässä käy viellä niin että SDP on suurin ja ei saa hallitusta kasaan.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Nopeasti vilkaisin niin ainakin Etelä-Suomeen luvattu hyvää säätä sunnuntaille. Aurinkoinen kevätpäivä saanee ihmiset liikkeelle. Ennakkoäänestys on tainnut olla vilkkaampaa vrt. 2019, joten taitaa aktiivisuus nousta näissä vaaleissa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjoitin jo tuonne toiseen ketjuun: Vaalipäiväksi luvattu upeaa aurinkoista keliä. Moni joka ei normaalisti äänestä tulee eksymään vaalipaikalle. Tämä sataa persujen, demareiden ja vassareiden laariin. Kokoomus ei tule olemaan suurin.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
SDP Marinin johdolla syö ikäänkuin omiaan, miksi olen aina sanonut ettei tuolla meiningillä valtaa kasvateta, kun liittolaiset ovat melkein yhtä tärkeitä kuin omakin kannatus. Ei mikään puolue tee 25% kannatuksella mitään, vaan oleellista on saada tarpeeksi saman henkisiä yli 50% kannatukseen.
 
Ann Arbor

Tämä ilmiö on kieltämättä mielenkiintoinen, että sää todella vaikuttaa jonkin verran äänestysvilkkauteen. Useimmilla äänestyspaikka on sen verran lähellä ja koko proseduuri Suomessa vaivaton, ettei harmaakaan päivän päivän, tai jopa pikkumyräkän olettaisi juuri vaikuttavan.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Turkistarhaukselle ei ole tehty mitään, vaikka se on monissa länsimaissa kielletty. Suomessa sinne vain lapioidaan lisää rahaa.

Tähän päälle vielä sähkötuet, joilla kuitataan ihmisten huonot päätökset muuttaa jonnekin kuuseen sähkölämmitteiseen omakotitaloon.

Turkistarhauksesta luulen, että se on enemmän RKP:n lempilapsi kuin Keskustan. Nuo tarhat kun ovat aikalailla Ruotsalaisten hallussa. Samaa uskon myös kasvihuone tuotannosta, jotka myös ovat Vaasan seudun heiniä. Keskustan lempilapsi sen sijaan on Oulu ja sen alueen turve, joka on heille elämä ja kuolema.

Sähkötuista sen verran, että eikös sen sähkön pitänyt olla puhtain energia. Näin enemmin ehkä Vihreiden juttu tukea sähköä käyttäviä, kuin Keskustan. Käsittääkseni Vihreät näitä sähköistämis ja muita hankkeita eniten ajavat.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tutkija Marinin sinimusta-puheista:

”Onhan se aika kovaa retoriikkaa”, arvioi politiikan tutkija Rauli Mickelsson. Mickelsson tunnetaan erityisesti Suomen puolueet -kirjasta, joka on eräänlainen suomalaisen puoluekentän käsikirja. Se käy läpi kaikki Suomessa vaikuttaneet puolueet 1700-luvulta 2000-luvulle. Mickelssonin ajatuksissa sana sinimusta johtaa heti 1930-luvulle ja Lapuan liikettä sekä myöhemmin Isänmaallista kansanliikettä (IKL) lähellä toimineeseen Sinimustat-järjestöön.

Järjestön nimi on innoittanut myös viime vuonna puoluerekisteriin merkattua sinimustaa liikettä. Mickelssonin mukaan sinisellä viitataan usein oikeistoon, mustalla puolestaan fasismiin. Hän arvioi, ettei termiä ”sinimusta” ole aiemmin vaalikeskusteluissa juuri käytetty.

Mickelssonin mielestä sanavalintaa voi pitää myös historiattomana.

Onhan tämä aika vastenmielistä, repivää ja populistista retoriikkaa josta Marin on päässyt jopa hämmästyttävän vähällä. Jos Orpo alkaisi heitellä kommari-, punakapina- ja Neuvostoliittovertauksia niin voisi kuvitella metelin olevan melkoinen.

edit: Erityisen naurettavaksi Marinin sammakon tekee se, että demarit ovat nelikentässä vähintään yhtä lähellä sitä todellista sinimustaa liikettä kuin kokoomus.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
SDP Marinin johdolla syö ikäänkuin omiaan, miksi olen aina sanonut ettei tuolla meiningillä valtaa kasvateta, kun liittolaiset ovat melkein yhtä tärkeitä kuin omakin kannatus. Ei mikään puolue tee 25% kannatuksella mitään, vaan oleellista on saada tarpeeksi saman henkisiä yli 50% kannatukseen.
Marinille on oleellista voittaa edes yhdet vaalit kotimaan politiikassa. Politiikan supertähteys on huumaavaa, mutta koko kansan Johtajaksi on sittenkin vaikea profiloitua ilman vaalivoittoa.

Siitä johtuu ehkä pieni hysteerisyyskin. Vielä odotan jotain aivan puolivaloilla annettua "vappusatasta" hihasta. Toki pian sen kanssa alkaa olla jo kiire.

Tämä sinimusta oli niin sairas läppä, että jo siksi ansaitsisi hävitä. Jälleen kerran olisi hyvin miellyttävää, jos nämä kulissien heiluttelijat tuntisivat historiaa edes syntymävuoteensa asti.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Onhan tämä aika vastenmielistä, repivää ja populistista retoriikkaa josta Marin on päässyt jopa hämmästyttävän vähällä. Jos Orpo alkaisi heitellä kommari-, punakapina- ja Neuvostoliittovertauksia niin voisi kuvitella metelin olevan melkoinen.

edit: Erityisen naurettavaksi Marinin sammakon tekee se, että demarit ovat nelikentässä vähintään yhtä lähellä sitä todellista sinimustaa liikettä kuin kokoomus.
Siellä on Sanna opiskellut naapurin vitopään käsikirjaa siitä, kuinka mustamaalata poliittisia, ym. vastustajiaan.
Toisaalta, natsi-korttihan on heilahdellut, toki pienemmissä piireissä, jotakuinkin joka vaalien alla joissain muodoissa jo pidempäänkin, ettei tää nyt mitään uutta tuolta suunnalta ole.
 
Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viime vaaleissa tuolla äänestettiin eniten Sirpa Paateroa (198 ääntä) ja Juho Eerolaa (182 ääntä). Keräsivät kaksin lähes 40 prosenttia annetuista äänistä. Mäkelä, Laakso ja Turtiainen saivat yhteensä 23 ääntä.
Äänestysalueen suurimmat puolueet olivat SDP 32,3 %, PS 27,8 % ja Vasemmistoliitto 12,3 %.

Ohhoh, Persuisoveli valvoo kirjoittelua, Juho Eerolan viestiin vastaukset.
Olisi mielenkiintoinen selvitettävä, onko Karhuvuoren äänestysalueella ollut koskaan korkeaa äänestysprosenttia, edes silloin kun vähemmistön vähemmistö oli voimissaan.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan tämä aika vastenmielistä, repivää ja populistista retoriikkaa josta Marin on päässyt jopa hämmästyttävän vähällä. Jos Orpo alkaisi heitellä kommari-, punakapina- ja Neuvostoliittovertauksia niin voisi kuvitella metelin olevan melkoinen.
Samaa ihmetellyt. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kuvastaa lähinnä toimittajien hampaattomuutta, ettei tuohon ole puututtu. Olisiko mennyt läpi Sirkkalan ja Pajusen vetämän Politiikkaradion vaalitenteissä? Tuskin.

Ihan hirveän monta vuotta ei ole siitä, kun sininen kraka + musta paita oli jonkinlaisena asuyhdistelmänä myynnissä jossain H&M:llä tai muussa vaatekaupassa. Siitä kuitenkin syntyi kohu ja nimenomaan tuosta fasismi-kytköksestä johtuen.
 
444

Jäsen
Vaihdoin viime tippaan ajatusta, että kenelle tarkalleen se ääni meneekään. En lähtenyt SDP, Kokoomus vai PS -taktikointiin, vaan menin sillä, mikä parhaalta tuntui omille ajatuksille. Puolueesta aloin olla varma, mutta halusin ehdokkaalta sittenkin hieman omaa kokemusta ajamistaan asioista. Jotenkin tuntuu, että se toinen vaihtoehtoni saattaa läpi mennäkin, tämä äänestämäni ei välttämättä, mutta tuettu on yhdellä äänellä.
Sama. Eilen kävin äänestämässä ja päätin olla "taktikoimatta". En mä ole valmis myymään itseäni sen varjolla, että epäkelvot eivät pääsisi hallitukseen. Täällä laitaöyhölistön luvatulla alueella ei ole varmaan todennäköistä, että oma ehdokkaani menee läpi, mutta ääni on annettu ja se riittää minulle. Ei tästä maasta Venezuelaa tule, vaikka taikaseinäläiset pari kautta hallituksessa mekastaisivatkin ennen hajoamistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös