PDA

View Full Version : Sykemittarit?


M@rko77
24.02.2002, 19:13
Käyttävätkö Jatkoaikalaiset ko.vempeleitä ja onko niistä sanottavaa hyötyä? nimim. tuleva sykemittarin omistaja

Tommy
24.02.2002, 19:21
Mihis niitä tarvitsee?
Kyllä tiedän ilman mittareita millon jaksan, millon en jaksa ja koska pitää mennä vaihtoon.

jepujee
24.02.2002, 20:28
Olen käyttänyt sykemittaria toistakymmentä vuotta, nykyään tosin vähemmän kuin ennen. Parasta sykemittarissa on sykkeen ylä- ja alarajan varoitus, jolloin varmistaa, ettei juokse liian kovaa tai liian hiljaa. Jos haluaa kohentaa kestävyyttään, ero sopivan ja liian kovan vauhdin välillä ei välttämättä ole kovinkaan suuri ja tässä sykemittari on hyvä apuväline. Aikansa kun seurailee sykettään, sen oppii melko tarkasti arvioimaan ilman mittariakin. Itselläni ainakin suurin ongelma oli pitkään liian kova vauhti, kunnes rupesin juoksemaan sykerajoja seuraten.

Lisäksi kunnon kohentumista on mukava seurata esim. lepopulssin laskevista lukemista sekä palautumismittarin kasvavasta lukemasta (kuinka monta lyöntiä pulssi laskee esim. minuutin kuluessa rasituksen päättymisestä).
Suosittelen sykemittaria motivaation lisääjänä joskus tylsäänkin kuntoharjoitteluun.

erzo
24.02.2002, 21:17
Itse kokeilin kerran sykemittaria kiekkomatsissa, siis katsomonpuolella. Pulssi nousi parhaillaan yli 160:n, joten hyvästä treenistä kiekkomatsi käy, ihan katsomostakin!

jepujee
24.02.2002, 21:50
Viestin lähetti erzo
Itse kokeilin kerran sykemittaria kiekkomatsissa, siis katsomonpuolella. Pulssi nousi parhaillaan yli 160:n, joten hyvästä treenistä kiekkomatsi käy, ihan katsomostakin!

Minäkin kokeilin kerran finaalimatsin aikana kotikatsomossa:
160-170 välillä pyöri.

#28
17.12.2006, 16:24
Suosittelen sykemittaria motivaation lisääjänä joskus tylsäänkin kuntoharjoitteluun.

Niin on moni muukin suositellut ja ajattelin nyt sitten sellaisen hommata juuri tuon kuntoilumotivaation lisääjäksi. Jos joku noista enemmän tietää niin voisi jotain vinkkiä heittää?

*Mitkä merkit noin yleisesti on pärjänneet?
*Mistä ominaisuuksista on eniten apua perushölkkääjälle?
*Onko jossain nyt tarjous mikä kannattaisi hyödyntää?

Lyrinna
17.12.2006, 16:45
Itselläni on käytössä Polar F6-sykemittari. Hinnasta en tiedä, koska sain sen lahjaksi, toverimme google varmaankin valaisee asian tiimoilta mielellään.

Oma kuntoiluni on lähinnä perushölkkäystä ja kuntosaliharjoittelua. Minulle on ainakin ollut sykemittarista kovasti apua. Itse huomasin myös juosseeni liian kovalla sykkeellä, ja alussa jouduin paljonkin himmaamaan, että syke laskisi toivotulle alueelle.

Suurin hyöty minulle on ainakin ollut juuri se kuntoilumotivaation nostaminen: omaa harjoittelua ja mahdollista edistymistä pystyy seuramaan vaivatta. Treenien kestoa, kulutettuja kaloreita ja käytettyjä sykealueita voi seurata niin päivittäin, viikoittain kuin koko käyttöajaltakin. Ja treenittömistä viikoista seuraa toivottua morkkista, kun mittarit näyttävät nollaa.

Tuo omistamani F6-malli ainakin laskee, montako kaloria harjoittelussa kuluu ja arvioi, kuinka suuri prosenttiosuus on rasvaa. Lisäksi se määrittää käyttäjälleen automaattisesti yksilölliset sykerajat pienen alkulämmittelyn aikana. Tiedot voi siirtää kätevästi rannelaitteesta nettiin mikrofonin avulla, jolloin voi rakentaa itselleen "treeniohjelman" Polarin sivuille ja tallentaa sinne kaikki harjoitukset. Omien kokemusteni perusteella suosittelen kyllä hankkimaan sykemittarin avuksi kuntoiluun.

kharon
17.12.2006, 19:11
Juu, tuo F6 on kyllä oiva mittari..hintaa sillä on 110 (OVH) ja tuossa tulikin edellisessä hyvä kuvaus ominaisuuksista.

F4 on F6:sta halvempi ja pelkistetympi...se anna sykerajoja päivittäisen kunnon mukaan, mutta kertoo toki kalorinkulutuksen ja antaa arvioidut sykerajat...hintaa tällä 85 (OVH)

F11 on sitten jo kunnon peli..f6 ominaisuuksien lisäksi se laatii kuntoiluohjelman. Eli kuinka paljon tulee liikkua ja millä sykkeellä. Se antaa motivaatiota, sillä näet kuinka paljon viikkossa tulee liikkua. Lisäksi tässä mallissa on kuntotesti. Testissä käydään 5 minuutiksi makuulle ja mittari kertoo sinulle missä kunnossa olet. Kunnon seuraaminen on siispä helppoa. Hintaa tällä 155(OVH)

Tuossa nuo polarin perusmittarit, jota kannattaa harkita. Itse ottaisin juuri tuon F6 mittarin...Niin ja kaikissa Polarin mittareissa on 2 vuoden takuu, ja takuu korjaukset on hoitunut suhteellisen nopeasti ja mutkattomasti.

Kannattaa ketella netistä vielä lisä tietoa ja ainakin polarin omasta esitevihkosta löytyy todella hyvin tietoa mittareista ja niiden eroista/ominaisuuksista.

#28
17.12.2006, 20:16
Kiitoksia kovasti vinkeistä. Taidan kallistua tuon F-6:sen puolelle nyt kun itsekin kävin Polarin sivuilla selailemassa. Toisaalta tuo F-11 kuntotestijuttu kuulostaa mielenkiintoiselta, tiedä sitten että tekeekö sillä oikeasti hittoakaan. Ykkösjuttu tässä on se että välttäisin edellisen kerran syksyllä kokemani tilanteen, jossa kunto laski ylireenaamisen takia nollille ja muutenkin alkoi paikat hajoilemaan. Ei vaan malta juosta hiljempaa kun vauhtiin pääsee, josko nyt sitten kun on jotain faktaa millä perustella itselleen pikku himmailu.

JimmyConway
17.12.2006, 21:14
Ostin maaliskuussa 2006 Polarin WM41 painonhallintamittarin. Olen saanut mittarin avustuksella laskettua painoa tähän mennessä n. 20 kg. Eihän se mittari painoa pudota, mutta on "kertonut" minulle miten paljon minun pitää viikossa liikkua painonpudotustavoitteeseeni pääsemiseksi. Mittari on toiminut hyvin, kunhan vaan on kostuttanut elektrodit. Ainoa paikka missä mittari on seonnut on sähkölinjojen alla, mutta siitäkin varoitettiin ohjekirjassa. Polarin mittaria on myös helppo käyttää.
Polarin mittari on tällä hetkellä myynnissä, ja aion seuraavaksi ostaa ehkä Suunnon T3-mittarin, koska siihen saa mm. polkupyörään anturin, jolloin mittaria voi käyttää myös polkupyörän mittarina.
Mittarista on ollut minulle paljon hyötyä, koska en ole ennen harrastanut liikuntaa juuri ollenkaan, enkä tiennyt miten paljon minun pitää liikkua ja miten kovaa. Esimerkiksi huomasin, että pelkällä kävelyllä en saanut sykettä tarpeeksi korkealle.

scholl
20.12.2006, 14:43
Mielestäni sykemittarin merkitystä liioitellaan. Tottakai jos tarkoitus on tehdä monen tunnin mittainen suoritus niin sykemittari auttaa siinä ettei syke karkaa alkuvaiheessa liian korkeaksi tai pitkäkestoisen peruskuntoharjoituksen pystyy tekemään kohtuualhaisella sykkeellä.

Muuten taas jos tekee ihan perusharjoittelua niin kyllähän tuntemalla oman kroppansa tietää millaista vauhtia pitää esim. juosta tai hiihtää. Eivät ne sykkeet tai ajat kovin paljon vaihtele, vaikkei mukana olisi minkäänlaista kelloa tai sykemittaria.

Itse ostin ensimmäisen Polarin joskus 80-luvun puolivälin paikkeilla ja sen jälkeen on ollut niiden asiakas. Välillä toki laitteita on ollut hajallakin, enkä ole todellakaan panostanut siihen tieteelliseen puoleen tai jälkianalyysiin, vaan se on vain apuna antamassa sykettä ja kulutettua aikaa.

Nyt on sitten vähän sellainen epämääräinen tilanne, kun olen lukenut tuota Polarin katalogia niin en ole oikein löytänyt sopivaa laitetta. Se johtuu siitä, että haluan käyttää sykemittaria juoksun lisäksi satunnaisesti spinningissä ja kesäfillaroinnissa. Kuitenkin laitteet ovat ilmeisesti hyvinkin erilaisia juoksu- ja fillarikäyttöön. Niinpä asia on nyt harkinnassa ja ostin välikauden laitteeksi Suunnon perusrouskun, jotta voi vertailla Suunnon ja Polarin toimintatapoja ja käytettävyyttä. Mutta tosiaan aika monet lenkit tulee tehtyä ihan ilman mitään mittaria omaa kehoa kuunnellen.

Slite
20.12.2006, 16:06
Mulla on ollut Timexin Ironman -sarjan mittari käytössä pari vuotta. Ei sitä sykettä ole kylläkään tullut hirveästi seurailtua, sillä aika nopeasti oppi tuntemaan varsin tarkasti sen, millä tasolla pumppu operoi. Viime lenkin jälkeen katkesi tuon sykemittarin hihna, enkä tiedä jaksanko tilata uutta jenkeistä.

Enemmän olen tykännyt käyttää sen kanssa GPS:aa, josta näkee kulloisenkin kilometrivauhdin, väliajat jne. Harmi vain että tuo GPS tuppaa heittämään itseään päältä aina silloin tällöin, ja silloin lenkkifiilis menee välittömästi pilalle. Samaa ongelmaa ollut valtaosalla kavereista jotka tilasivat omat mittarinsa samaan aikaan. Sen sijaan hiukan aiemmin omansa tilannut kaverini sai nähtävästi eri valmistuserän GPS-yksikön, joka se on toiminut koko ajan moitteitta.

Flu
23.12.2006, 19:16
Sykemittarin tärkein tehtävä on optimoida monipuolisia harjoituksia. Sykemittarin avustamana on helpompi juosta peruskuntolenkkejä. Ainakin itselläni on kokoajan hirvittävä halu jousta kovempaa kuin mikä on peruskuntolenkillä takoituksenmukaista. Tästä ainakin itselläni on ollut vaikea päästä eroon, joten sykemittari on ollut jo pitkään ollennainen osa harjoittelua. Itse suosittelen Suuntojen ja Polarien jäleen Garmin Forerunner 305:sta. Hyvin toimiva GPS ja sykemittaus mahdollistaa monipuolisen harjoittelun, kun ei tarvitse tuntea matkaa ja siihen kuluvaa aikaa lenkillä. Loistava systeemi.

Hasse
23.12.2006, 19:58
Sykemittari tulee valita käyttötarkoitusen mukaan joka erottelee turhat ominaisuudet tarpeellisista. Polarilla on selvät luokat ja helppokäyttöiset käyttöliittymät kelloissa. Ensimmäinen polarin mittari mitä kannattaa edes harkita on mielestäni F6 johtuen siitä ettei ota mitään muuta koodia kuin omastalähettimesta tullutta. F6 on niin sanotusti allaround (fitness) mittari. Polarilta toki löytyy samanhintainen ja tasoinen erikoismittari esim. jouksijalle.. Mitä enemmän haluaa erikoisuuksia ja erikoistuvuuksia saa maksaa tasaisesti lisää. Ostaessa mittaria kannattaa aina muistaa mihin tarvitsee ja sitä mukaa valita. Eli listaa vaikka paperille mitä haluat ja tarvitset ja mene kauppaan..jolloin taitava myyjä myy mitä sattuu

oman suositus perusmittariksi on F11
juoksumittariksi RS200sd

Hasse
23.12.2006, 20:07
Mittarista on ollut minulle paljon hyötyä, koska en ole ennen harrastanut liikuntaa juuri ollenkaan, enkä tiennyt miten paljon minun pitää liikkua ja miten kovaa. Esimerkiksi huomasin, että pelkällä kävelyllä en saanut sykettä tarpeeksi korkealle.

Erikoinen juttu koska kovaa kävely polttaa tavaraa paremmin kuin taas juokseminen.. Esim laihtuminen siis tehokkaampaa kovassa kävelyssä kuin juoksiessa, joten ehkä kävelysi ollut liian löntystelyä?

#3
04.09.2007, 09:58
Nostetaanpa tättäketjua takaisin ylös. Tarkoitus olisi ostaa syke mittari ja tämän ketjun perusteella vaaka alkaa kallistua Polarin F6:n puolelle ehkä F11 mutta muutama kyssäri. Salilla monissa aeroobisessa kuntovälineessä kuten fillareissa ja cross trainereissä on sykemittarit, jossain jopa lukee että on Polar yhteensopivia. Miten on ne joissa lukee että niissä on vastaanotin, ovatko kaikki käytänössä yhteen sopivia Polarin mittarin kanssa? Onhan se kivempi tuijottaa laitteen ruutua kun omaa rannetta. Entäs muut merkit? Jos vaikka sortuu ostamaan Suunnon tai jokun muun merkkisen mittarin. Onko niiden lähetin yhteensopiva?

scholl
09.04.2008, 19:22
Osaako joku neuvoa, miten Suunto footpodin saa irti siitä kiinnikkeestä?
Ohje on niin sekava, etten tajua mistä painetaan ja minne suuntaan.

scholl
09.04.2008, 19:27
Jos vaikka sortuu ostamaan Suunnon tai jokun muun merkkisen mittarin. Onko niiden lähetin yhteensopiva?

En tiedä ovatko kaikki laitteet yhteensopivia kaikkien laitteiden kanssa. Ne juoksumatot ja cross-trainerit, mitä itse olen viimeisen vajaan 1,5v aikana käyttänyt, ovat toimineet myös Suunnolla.

Tosin nyt on jo toinen Suunnon mittari. Niissä tuntuu olevan kestävyys huonompi kuin Polarissa. Se sykevyö tarjosi nimittäin koko ajan check beltiä, vaikka vaihdoin pariston. Vitutti sen verran paljon, etten jaksanut viedä huoltoon, vaan tilasin uuden ja samalla otin footpodin.

arpa80
26.01.2009, 11:32
Olen harkinnut ostavani Beurer-merkkisen sykemittarin.
Onko jollain käyttökokemuksia tämän valmistajan mittareista?

Niilo
26.01.2009, 13:38
Itsellä on Polarin F7 sykemittari, jonka Korvatunturin setä toi. Ihan kiva kapistus on ja se on parhaimmillaan näyttänyt sykkeeksi 195.
Tosin tässä pari kesää sitten sain jollain Polarin härvelillä huippulukemiksi 204.

Myyrä
08.03.2009, 21:24
Onko jollain käyttökokemuksia suunnon t3c -mallista. Ja jos on, niin haluaisiko jakaa niitä täällä.

dana77
08.03.2009, 22:49
Onko jollain käyttökokemuksia suunnon t3c -mallista. Ja jos on, niin haluaisiko jakaa niitä täällä.Mulla on. Tänään alkoi vituttamaan kun siitä ei saa sellaista tarkkaa graafia ulos mistä näkee että miten syke käyttäytyy harjoituksen aikana vaan pelkästään sykealueet. Lähtee huuto.netiin ja ostan tilalle T6:sen. Tuota varten tuli kuitenkin PC POD hankittua. Muuten ihan toimiva peli eli perusominaisuudet kuten keskisyke, maksimisyke, harjoitusalueet, 15 viimeisen harjoituskerran muisti ja muut löytyvät ja toimivuuden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.

kamik
08.03.2009, 23:01
Joulusta saakka käytössä on ollut Polar F7. Laite on kulkenut hiihtolenkeillä mukana ja kertyvää dataa on ihan mielenkiintoista katsella. Yksi asia kuitenkaan ei onnistu ja se on leposykkeen (HRsit) muuttaminen. Laite antaa oletusarvoksi 60 ja vaikka sen muuttaa, niin oletus tulee uudelleen käyttöön. Itsellä leposyke on tällä hetkellä max 50, joten mitähän tuo heitto vaikuttaa esim. kalorikulutuksen laskemiseen?

Myyrä
08.03.2009, 23:55
Mulla on. Tänään alkoi vituttamaan kun siitä ei saa sellaista tarkkaa graafia ulos mistä näkee että miten syke käyttäytyy harjoituksen aikana vaan pelkästään sykealueet. Lähtee huuto.netiin ja ostan tilalle T6:sen. Tuota varten tuli kuitenkin PC POD hankittua. Muuten ihan toimiva peli eli perusominaisuudet kuten keskisyke, maksimisyke, harjoitusalueet, 15 viimeisen harjoituskerran muisti ja muut löytyvät ja toimivuuden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa.
Ok. Tota ominaisuutta olisin kyllä vähän kaivannut, mutta kai sitä täytyy jostain tinkiä. Ajattelin ostaa 200e:llä tollasen päkin, mihin kuuluu gps podi. Sulla ei varmaan ole sitä? t6 olisi myös hyvä vaihtoehto, mutta vähän turhan kallis kuitenkin.

pitääkö toi pc pod olla, että pystyy siirtämään tietoja koneelle?

dana77
09.03.2009, 08:52
Mulla ei gps-podia ole kun tulee vain pallopelejä harrastettua. Voisihan se olla mielenkiintoista kokeilla, että montako kilometriä sählyssä tulee juostua, mutta veikkaan että satelliitin tarkkuus ei riitä tuon mittaamiseen. En tiedä auttaisiko foot-podi. Onko joku muu noita koittanut pallopeleihin?

PC POD tarvitaan tosiaan tietojen siirtämiseen koneelle, mutta kun kerran tuossa ei sitä graafia saa niin sen hyödyt ainakin minulle ovat hieman kiistanalaiset. Nuo kaikki muut minua kiinnostavat tiedot (keskisyke, harjoitusvaikutus, maksimisyke, poltettujen kalorien määrä) kun saa kaivettua kellon näytönkin kautta ja muistia tuntuu olevan useammaksi kuukaudeksi. Minä en ole kiinnostunut noita vuosien päästä seuraamaan.

Jos tuon gps-palikan saat yksittäin, niin t3 lähtee kaksinumeroisella summalla.

Fordél
16.03.2009, 23:06
Onko kellään kokemusta Garminin Forrunnereista ja lähinnä 305 ja 405 malleista?

Ajattelin aluksi ostaa normaalin sykemittarin (Suunto TC3:n) ja siihen sitten jossain vaiheessa Foot Podin, koska allekirjoittaneelle tuo matkan mittaus olisi todella tärkeä tieto sykkeen ohella. Äsken löysin tietoa noista Garminin laitteista ja niissä saisi kaiken samassa (Forrunner 305 ja 405). Hinnaltaan vähän kalliimpi ratkaisu, joten olisi kiva kuulla käyttäjien lausuntoja noista malleista.

Fordél
18.03.2009, 13:24
Heitetääs vielä sellainen tyhmäkysymys, että kait tuota GPS podia voi kuljettaa mukana lenkin aikana ihan missä vain kuten vaikka taskussa? Meinaan en tiedä miten se vaikuttaisi juoksuun jos käteen pitäisi "teipata" tuollainen mötikkä...

Blunttis
18.03.2009, 18:11
Heitetääs vielä sellainen tyhmäkysymys, että kait tuota GPS podia voi kuljettaa mukana lenkin aikana ihan missä vain kuten vaikka taskussa? Meinaan en tiedä miten se vaikuttaisi juoksuun jos käteen pitäisi "teipata" tuollainen mötikkä...

Öö, no ei nyt tietysti ihan missä tahansa (kai?). Mulla on käytössä myLogger ja todella hyvin on toiminut juuri taskussa. Pitää sanoa että suuri yllätys on ollut laitteen tarkkuus, jopa uskomattoman hyvä. Jos myLoggerista miinuksia haluaa etsiä, nii korkeuskäyrissä on heittoa. Satelliitteja ei ole hävittänyt vielä kertaakaan.

Jos halvalla haluaa GPS-aikaan, nii suosittelen kyllä myLoggeria. Halvimmillaan nyt taitaavat myydä 49€:lla. Hemmetin kiva on ollut reippailuja tutkailla.

Laitteen Suomi-kotisivu.http://www.mylogger.fi/

Laitteen "oikeat" kotisivut. GT-120 on malli, mitä Suomessa myydään nimellä myLogger. Softat yms, toimii suoraan.http://www.i-gotu.com/

Fordél
18.03.2009, 18:30
Öö, no ei nyt tietysti ihan missä tahansa (kai?). [/URL]

Jep, lähinnä vain se mietitytti, että saako taskussakin yhteyden itse kelloon, mutta varmasti jos molemmat ovat samalla puolelle niin homma toimii.

Mutta suurkiitokset tuosta myLoggerin esittelystä. Ei yhtään pöllömpi laite ja hinta olisi todella kohdillaan. Ainoa ongelma on vain se, että siinä ei ole näyttöä, josta selviäisi matkan aikana, että paljonko on matkaa tehnyt.

Täytyy nyt funtsia mihin laitteeseen tässä päätyy. Jos ei tuota myLoggeria hanki niin sitten pitäisi päättää, että hankkiiko GPS podin vai foot podin. Jälkimmäistä puoltaisi se, että tarve tulee lähinnä vain juoksuun, halvempi hinta ja pidempi käyttöaika yhdellä patterilla. Tällä hetkellä eräästä liikkeestää saisi Suunnon T4c:n ja foot podin yhteishintaan 179€, joka olisi varsin hyvä tarjous.

Perhana kun näitä vaihtoehtoja on näin paljon! NL:ssakin oli omat hyvät puolensa...

Korinekki
29.07.2009, 13:00
Tarkoitus olisi hommailla sykemittaria. Millaista suositellaan? Ei nyt mitään kaikkein kalleinta/parasta, mutta kuitenkin hyvää.
Kellään kokemuksia näistä: Polar FT60M tai Suunto T4.

DAF
29.07.2009, 14:11
Tarkoitus olisi hommailla sykemittaria. Millaista suositellaan? Ei nyt mitään kaikkein kalleinta/parasta, mutta kuitenkin hyvää.
Kellään kokemuksia näistä: Polar FT60M tai Suunto T4.

Riippuu niin täysin, mitä olet hakemassa. Jos haluat sykemittarin ja vain sen, osta Polar. Jos haluat syketoimintoisen GPS-pulikan, osta Garmin Forerunner 305 tai 405. Jos haluat suunnistusvehkeen, jossa on sykemittari, sitten Suunnon kamoja.

Myyrä
29.07.2009, 14:23
Tarkoitus olisi hommailla sykemittaria. Millaista suositellaan? Ei nyt mitään kaikkein kalleinta/parasta, mutta kuitenkin hyvää.
Kellään kokemuksia näistä: Polar FT60M tai Suunto T4.
Mulla on nyt ollut jonkin aikaa polarin FT80. Melkein sama kun toi 60, pari turhaa toimintoa enemmän. Aika paljon on käytetty ja olen ollut ihan tyytyväinen. Ei ole tullut mitään virheitä sykkeen mittauksissa eikä ota häiriöitä. Kalorien kulutuksenkin laskee. Niitten määrästä mulla ei ole totuuskuvaa, mutta voi ainakin verrata muihin lenkkeihin ym.

Kuntotesti on myös ihan mielenkiintoinen, kunhan muistaa mitata aina optimiolosuhteissa, eli ei minkään ruokailun tai liikkumisen jälkeen. Siinä näkee ihan hyvin, onko kehitystä tapahtunut. Tutkimusten mukaan vastaa aika lailla hyvin jotain maksimihapenottokykyä tms.

Lisävarusteena on vielä ostoslistalla sellainen footpod, minkä avulla saa vielä matkankin mitattua. Tälläkään ei mitään tee, mutta kaikki ylimääräinen nippelitieto on kivaa!

Hinta oli 270 e, mutta mukana tuli flowlink (ovh ~40e), jolla siirtää tiedot kellosta tietokoneelle. Kyllähän hinta silloin vitutti, mutta ei ole tarvinnut katua ja treeneihin tulee ainakin mulle lisää motivaatiota, kun voi seurailla eri juttuja.

Jotain treeniohjelmiakin se tekee, en ole niitä orjallisesti seurannut, mutta silloin tällöin jos tavoitteesta puuttuu tietyltä sykealueelta joku määrä, niin suoritan senkin loppuun.

Ei varmaan hirveästi tällaisessa peruskäytössä eroa suunnolla ja polarilla. Suosittelen kyllä ostamaan kunnon koneen, mikä miellyttää itseä. Kestää kuitenkin pirun kauan ja sitten pian voi vituttaa, kun ei maksanut muutamaa kymppiä enemmän paremmin sopivasta laitteesta.

Knower
29.07.2009, 15:29
Tarkoitus olisi hommailla sykemittaria. Millaista suositellaan? Ei nyt mitään kaikkein kalleinta/parasta, mutta kuitenkin hyvää.
Kellään kokemuksia näistä: Polar FT60M tai Suunto T4.

Itselläni oli tuo Suunto T4 käytössä viikon verran ja vaihtoon meni. Sykemittarille olennainen toiminto, eli sykkeen mittaus, ei ottanut toimiakseen tyydyttävällä tavalla. Pätki mulla niin perkeleesti. Ominaisuudet oli ihan jees, mutta mulla ei pelittänyt. Nämä tosin on myös yksilöllisiä juttuja joskus, joillain tuo sykkeen saaminen on hankalampaa. Suunnolla on kuitenkin jonkun verran ollut käsittääkseni luotettavuusongelmia.

Tilasin vaihturiksi Polarin jonkun supermallin kun ei ollut muutakaan tekemistä. Varmaan helvetisti turhia toimintoja, mutta antaa mennä vaan.

scholl
29.07.2009, 18:06
Itselläni oli tuo Suunto T4 käytössä viikon verran ja vaihtoon meni. Sykemittarille olennainen toiminto, eli sykkeen mittaus, ei ottanut toimiakseen tyydyttävällä tavalla. Pätki mulla niin perkeleesti. Ominaisuudet oli ihan jees, mutta mulla ei pelittänyt. Nämä tosin on myös yksilöllisiä juttuja joskus, joillain tuo sykkeen saaminen on hankalampaa. Suunnolla on kuitenkin jonkun verran ollut käsittääkseni luotettavuusongelmia.


Mulla meni yksi Suunnon mittari roskiin sen takia, kun en enää saanut sykettä millään. Ilmoitti koko ajan check belt. Tosin oli sydänlihastulehduksen takia silloin käyttänyt sitä about yötä päivää, joten ehkä väsyi. Paristonvaihto ei auttanut mitään. Nyt on taas Suunto ja ei ole vastaavia ongelmia ollut.

Suurin ikävä puoli Suunnossa on se, että ajanotto on niin pienellä. Jos juoksee esim. rataa niin olisi kiva nähdä yhdellä vilkaisulla mahdollisimman helposti se aika. Nyt syke näkyy isolla, vaikka sitä ei koko ajan jaksaisi seuratakaan.

Aikaisemmin tuli käytettyä Polarin laitteita ja sitä ennen Polarelectroa. Oikeastaan ainoa syy Suuntoon vaihtoon oli se, että se, mistä sellaisen hankin, myi nimenomaan Suuntoa, eikä Polaria. Polariin verrattuna Suunnon hyvä puoli on se, ettei vyö osaa tarvitse lähettää minnekään tehtaalle, jos paristo loppuu, vaan sen voi vaihtaa itse.

Onko jollain muuten yksinkertaista ohjetta, miten Footpod kalibroidaan? Se on alkanut näyttämään liian paljon matkaa, enkä muista kuinka kalibroidaan enkä muista kyllä missä ohjeetkaan ovat.

U2
29.07.2009, 20:59
Polariin verrattuna Suunnon hyvä puoli on se, ettei vyö osaa tarvitse lähettää minnekään tehtaalle, jos paristo loppuu, vaan sen voi vaihtaa itse.

Ainakin mun Polariin (F11) voi vaihtaa lähettimen pariston itse. Kello-osaan paristo sen sijaan pitää vaihdattaa huollossa. Sama pätenee kaikkiin muihinkin Polarin malleihin, joissa on wearlink-vyö.

hemppo
07.08.2009, 09:10
Tarkoitus olisi hommailla sykemittaria. Millaista suositellaan? Ei nyt mitään kaikkein kalleinta/parasta, mutta kuitenkin hyvää.
Kellään kokemuksia näistä: Polar FT60M tai Suunto T4.

Mulla on tuon T4:n pikkuveli T3c multisport packilla ja olen ollut laitteeseen tyytyväinen. Laiteet ovat käsittääkseni muuten samanlaisia, mutta tässä T3:ssa ei ole itselleni turhaa coach-toimintoa. Alkuun oli sykkeen mittauksen kanssa ongelmia, mutta se korjaantui lähettimen oikean paikan löytymisellä.

Datsun
24.10.2009, 16:42
En oikein fiksumpaakaan ketjua tälle löytänyt - nimittäin tänään oli aamulla klo 10 nelosdivarin salibandypeli ja pelaan maalilla. Olimme koko ottelun varsin helteessä ja tuntuikin että veto oli täysin loppu ottelun jälkeen.

Mittarista (Suunto TC3) katsoin jälkeenpäin että keskisyke oli 179, huiput 197(!) ja kaloreita paloi tunnissa reilut 1 200. Voiko lukemiin luottaa? Oon nyt jo kuitenkin 34-vee ja käsittääkseni huippusykkeen ei enää pitäisi ihan noin korkealle nousta. OK, matsi oli helevetin raskas...mutta silti? Muistaakseni vain 2 kertaa aiemmin olen nähnyt että huiput kävisivät yli 190 - mutta nyt siis lähes 200?

dana77
24.10.2009, 21:27
Minä kellotin tänään samassa lajissa tosin eri pelipaikalla eli sentterinä maksimisykkeeksi 195, keskisykkeeksi 175 ja kaloreita paloi hieman reilu tuhat, joten miksei tuo olisi mahdollista. Keskisyke on ainakin joskus ollut yli 180.

Watson
24.10.2009, 21:36
Muistaakseni vain 2 kertaa aiemmin olen nähnyt että huiput kävisivät yli 190 - mutta nyt siis lähes 200?Parin kuukauden T3C:n käytön jälkeen väittäisin että Suunto näyttää maksimisykkeen hiukan liian isona. Tämä ainakin jos vertaan lukemia aikaisemmin käytössäni olleeseen kivikautiseen Polariin. Vaikuttaisi siltä että Suunto tekee herkästi jonkinnäköisen yksittäisen virhemittauksen, joka rekisteröityy lokiin oikeana. Ainakin tämän parin kuukauden käytön perusteella pitäisin kuitenkin keskisyke- ja kalorilukemia kohtuullisen oikeana.

Suuntoon siirryin kun haluan nähdä lenkin aikana juostun matkan ja -ajan, näissä ominaisuuksissa t3c on todella kätevä peli (gps-mokkulalla), vaikkakin allekirjoitan Schollin moitteet näytön turhan hankalasta luettavuudesta.

Mynsterin Makarov
30.07.2010, 23:13
Omistan Polar FT 60 sykemittarin. Kiva ja hieno laite, antaa motivaatiota harjoitteluun, paitsi tällä hetkellä. Syke saattaa kesken lenkin nousta 224:ään, ja seuraavaksi 60:een. Välillä syke menee nollille minuuteiksi. Takuuaikana sykevyö vaihdettiin kertaalleen uuteen. Nyt pitää kai itse ostaa. Huuhtelen vyön aina käytön jälkeen juoksevassa vedessä ilman pesuaineita enkä vääntele taikka muutenkaan kohtele mittaria pestessä kaltoin. Ei vaan tunnu kestävän mun käytössä. Onko muilla ollut Polarin mittareiden kanssa samoja ongelmia?

Hiili
31.07.2010, 03:08
Onko muilla ollut Polarin mittareiden kanssa samoja ongelmia?Onko häiriöt paikkoihin sidonnaisia vai ihan missä sattuu esiintyviä? Itselläni on Polar CS300 ja se näyttää junanradan läheisyydessä pyöräillessäni 200+ pulssia ja 110+ km/h nopeutta tovin ennen kuin sekoaa hetkellisesti ja palaa alkutilaan.

Mynsterin Makarov
31.07.2010, 09:59
Onko häiriöt paikkoihin sidonnaisia vai ihan missä sattuu esiintyviä? Itselläni on Polar CS300 ja se näyttää junanradan läheisyydessä pyöräillessäni 200+ pulssia ja 110+ km/h nopeutta tovin ennen kuin sekoaa hetkellisesti ja palaa alkutilaan.
Eivät ole paikkoihin sidonnaisia. Hetken jo luulin, että näin olisi kun taisi mittari seota peräkkäisillä kerroilla saman metallivalimon kohdalla, mutta sen jälkeen kyseinen paikka ei ole saanut mittarissa aikaan mitään häiriöitä. Muut satunnaiset paikat sen sijaan ovat.

Se vaan alkaa vituttaa kesken juoksulenkin suunnattomasti kun mittari tilttaa. Itselläni oli käytössä usein Polarin kunto-ohjelma jossa tietyillä sykealueilla tuli viikon aikana olla määrätyn ajan. Ei tällä hetkellä kiinnosta ottaa mittaria lenkille mukaan ollenkaan.

Nahkaparturi
31.07.2010, 10:15
Minulla on ollut Polarin F7-malli runsaan vuoden verran. Laite pelaa moitteettomasti, kunhan vain muistan pestä vyön 'anturikohdat' joka käytön jälkeen, niin että ihosta irronneet kuona-aineet saadaan pois. Käytän ihan nestesaippuaa ja haaleaa vettä.

Jos olen jättänyt tuon homman tekemättä, niin seuraavalla kerralla on ollut juurin tuollaisia ongelmia; välillä syke jumiutuu johonkin 220:een ja sitten se näyttää nollaa pitkän aikaa.

Ennen käyttöä olen kastellut vyön ihan reilusti. Eipä tuo tähän mennessä ole nokkiinsa ottanut.

Mynsterin Makarov
31.07.2010, 13:27
Minulla on ollut Polarin F7-malli runsaan vuoden verran. Laite pelaa moitteettomasti, kunhan vain muistan pestä vyön 'anturikohdat' joka käytön jälkeen, niin että ihosta irronneet kuona-aineet saadaan pois. Käytän ihan nestesaippuaa ja haaleaa vettä.

Jos olen jättänyt tuon homman tekemättä, niin seuraavalla kerralla on ollut juurin tuollaisia ongelmia; välillä syke jumiutuu johonkin 220:een ja sitten se näyttää nollaa pitkän aikaa.

Ennen käyttöä olen kastellut vyön ihan reilusti. Eipä tuo tähän mennessä ole nokkiinsa ottanut.

Itse olen tosiaan aina huuhdellut anturikohdat vain haalealla vedellä. Täytyykin koittaa tuota nestesaippuaa tulevaisuudessa.

Väsyneet Kädet
27.08.2010, 15:31
Hommasin tossa Polarin FT7-sykärin ja käytän myös sitä polarpersonaltrainer-nettipalvelua. Sielä saa hienosti tehtyä tavoiteohjelmia jne, mutta saako jotenkin niitä punttiliikkeitä lisättyä siihen jo tehtyyn harjoitukseen? Nyt oon kirjottanu harjotuksen sisällön siihen huomautuksia-laatikkoon, mutta ois kätsy, jos vois ne liikkeet laittaa kuten niitä ihme tavoitehommia tehdessä.

Jääkoneenkuljettaja
15.02.2011, 23:13
Voi kiesus sentään, että omista aktiivivuosista on menty paljon eteenpäin tällä osastolla. Ennen riitti tieto sykkeestä, mutta nyt nämä laitteet tarjoavat niin monia ominaisuuksia, että tässä kuluttajana tuntee vallan tarvitsevan niitä kaikkia ja vielä vähän päälle. Näillä näkyminen pitäisi hankkia muutama eri laite tyydyttämään tarpeet, joten käännynkin asiantuntemuksenne puoleen, arvon palstalaiset.

Elämäntapamuutos on menossa ja kunto on hyvä, sekä koko ajan paranemaan päin kohti tavoitteita... tähän kaipaisi avuksi sykemittaria, jotta voisi kontrolloida liikkumistaan, sillä minulla on aina ollut paha tapa vetää överiksi vauhtiin päästyäni. En kaipaa ylikunnon iloja, enkä rikkoutuneita paikkoja ja -harjoittelumotivaatiota. Pelaan säännöllisen satunnaisesti 1-4 kertaa viikossa sulkapalloa 1-2h kerrallaan, jonka lisäksi salibandya satunnaisesti kerran viikossa 2h. Kesällä ohjelmaan tulee pyöräily, sekä ympäri vuoden kuljen paljon luonnossa kameran tai ampuma-aseen kanssa.

Ei siis taida löytyä yhtä oikeaa laitetta avuksi kunnon tarkkailuun ja harjoittelun kohdentamiseen, sillä mitään peruslenkkeilyä en todellakaan harrasta. Ainoana siihen verrattavana lienee pyöräily, joten minkäslaista laitetta tässä pitäisi alkaa kaivamaan kauppojen uumenista? Onko näihin laitteisiin ohjelmoitavissa erilaiset liikuntamuodot, sillä esimerkiksi pyöräilyyn laitteet ovat omiaan, mutta jos siirrytäänkin pidemmälle metsästystaipaleelle: ymmärtääkö laite maaston raskauden ja joskus jopa 50kg ylimääräisen kantamuksen? Mukava bonus olisi tietysti, jos laitteen mukana tulisi jokin pc-softa, jonka avulla kohdentaa harjoittelua. Vielä kun ne näyttäisivät hyvältä ranteessa, eikä miltään "hei-näetsä-et-mullon-tällainen-himoharrastelijan-värkki-ranteessa" -varoituskolmioilta. Hinta ~200€, jos mahdollista.

Tavoitteina laitteen kanssa ja ilman ovat pieni painonpudotus, peruskunnon lievä kohotus alkuunsa ja pidemmälle ehdittyäni mahdollisen huippukunnon hakeminen pitkiä survival-tyylisiä marsseja varten.

Kiitokset avusta jo etukäteen.

SamSpade
16.02.2011, 01:16
Jääkoneenkuljettajalle. Polarin FT80 mallin saloihin lähtisin tutustumaan. On nettisofta ja tiedonsiirto sinne, on voimaharjoitteluun oma ohjelma, on kuntotestiä ja sen perusteella tehtyä harjoitusohjelmaa ym.
Omani hankin viime kesänä enkä ole pettynyt. Tosin fillarointiin se ei ehkä ole ihan omiaan.

vstk
16.02.2011, 06:04
Jääkoneenkuljettajalle. Polarin FT80 mallin saloihin lähtisin tutustumaan. On nettisofta ja tiedonsiirto sinne, on voimaharjoitteluun oma ohjelma, on kuntotestiä ja sen perusteella tehtyä harjoitusohjelmaa ym.
Omani hankin viime kesänä enkä ole pettynyt. Tosin fillarointiin se ei ehkä ole ihan omiaan.

Lahden komppaamaan tata kirjoitusta, FT80 on ollut itsella jo hetken aikaa. Flowlink ja footpodi mukana. Ei ole ollut mitaan valitettavaa toiminnoissa, tarkemmat kuvaukset ovatkin tulleet jo ylhaalla joten allekirjoittaneella ei mitaan lisattavaa muuta kuin yksi suositus lisaa.

Jääkoneenkuljettaja
16.02.2011, 14:18
Kiitokset vastauksista.

Tuo laite kyllä vaikutti pätevältä jo ensivilkaisuidenkin perusteella ja teidän kehut sinetöivät päätöksen. Hyvään hintaankin löytyi pienellä etsiskelyllä, joten nyt vain Kustin polkua odottelemaan.

Tanskanen
16.02.2011, 14:25
Kiitokset vastauksista.

Tuo laite kyllä vaikutti pätevältä jo ensivilkaisuidenkin perusteella ja teidän kehut sinetöivät päätöksen. Hyvään hintaankin löytyi pienellä etsiskelyllä, joten nyt vain Kustin polkua odottelemaan.

Hyvä päätös. Itellä sama vekotin ja hyvin on toiminut.

Sigmaa en suosittele kellekään. Liika heikko signaali vyön ja mittarin kesken. Mulla käsi suoraks, niin kadottaa sykkeen...

Alvajärven Urho
16.02.2011, 14:54
Itse olen reilun vuoden verran käyttänyt Polarin RS300X -sykemittaria ja parempi pitäisi saada. Ei tuo nyt suoraan sanoen paha pettymys ole, mutta..
- GPS-mokkula on painava, epätarkka ja epäluotettava. Vaatii ihan tuliterän patterin toimiakseen hyvin, ladattavilla pattereilla hävittää satelliitit kotipihasta poistuttaessa. Näyttää selkeästi liian vähän matkaa mäkisessä tai mutkaisessa maastossa, eli tuskin on koko ajan yhteydessä. Pitäisi herjata kun patterit heikkenee, mutta herjaamatta mittari saattaa mitata saman mittaisen pururadan 1,2 - 3,4 km:n mittaiseksi (ilmoitettu mitta 3,5 km) samalla lenkillä.
- painavasta mötikästä huolimatta noita kuljettuja reittejä ei saa siirrettyä tietokoneelle, eli minkäänlaista reittimuistia laitteessa ei ole
- sykemittarin vyö löystyy koko ajan. Olen laitetta kuljettanut noin 186 tuntia 136 eri urheilusuorituksen aikana ja kohta loppuu kuminauhasta venyvyys. Olen huoltanut vyötä tasan ohjeiden mukaan; huuhdellut joka lenkin jälkeen ja kastellut ennen lenkkiä sekä pessyt pesukoneessa noin viiden käyttökerran jälkeen. Ei auta. Jos en kiristä jokaiselle lenkille lähdettäessä edellisistä säädöistä, sykkeen mittaus pätkii kun mittari jää liian löysälle. Nykysuuntaus tuntuu olevan, että nämä tekstiilivyöt ovat parempia, mutta edellisessä halpismittarissa ollut muovinen vyö oli reilusti parempi kuin tämä. Kun tuota jatkuvasti kiristää ja joutuu vetämään nauhan oikeasti kireälle että se pysyisi paikoillaan, hiertää vyö paikoitellen ihoa rikki. Toisin sanoen: kuminauha on surkean laatuinen.
- Polarin harjoitusohjelmat netistä eivät kyllä oikein päteviltä vaikuta. Niiden muokattavuus varsinkin on lähes nolla. Tai sitten en osaa.
- käytän mittaria myös kellona. Herätyskello toimi ehkä kerran viikossa (asetuksella arkisin), joten eipä siihen oikein voinut luottaa.
+ tuo kuntotesti on pätevä, kätevä ja kiinnostava! Ihan loistava!
+ perussyketoiminnot toimii
+ näytölle saa kätevästi vaihdettua haluamansa informaation riittävän isona

Garmin kiinnostaisi. Matkan mittaaminen olisi minulle syke- ja kaloritietojen lisäksi tärkein ominaisuus, koska mielelläni hiihtelen korvessa, eri reittejä, outoja reittejä, merkitsemättömiä reittejä jne. Samaten kesällä jalkalenkit vievät mieluummin poluille kuin teille.

Onko siis suosituksia? Garminista, miksei myös kotimaisista vaihtoehdoista. Hinta on tässä toissijainen, koska laadukkaan laitteen kanssa voisin solmia pitkäaikaisen sopimuksen.

jussi_j
16.02.2011, 16:22
.... Matkan mittaaminen olisi minulle syke- ja kaloritietojen lisäksi tärkein ominaisuus...

Matkan mittaamiseen ei tarkempaakaan tekniikkaa ole kuin GPS, niin joudut odottamaan parempia paikannusjärjestelmiä vielä muutaman vuoden. Kunhan itänaapuri ja EU saavat omat paikannusatelliittinsa taivalle niin päästään jo alle metrin tarkkuuksiin niin jo alkaa nämäkin sovellukset toimia kunnolla.

Sitä ennen, ei tule toimimaan kunnolla mikään.

Alvajärven Urho
16.02.2011, 16:40
Matkan mittaamiseen ei tarkempaakaan tekniikkaa ole kuin GPS, niin joudut odottamaan parempia paikannusjärjestelmiä vielä muutaman vuoden. Kunhan itänaapuri ja EU saavat omat paikannusatelliittinsa taivalle niin päästään jo alle metrin tarkkuuksiin niin jo alkaa nämäkin sovellukset toimia kunnolla.

Sitä ennen, ei tule toimimaan kunnolla mikään.

No joo, en minä odotakaan että se GPS mulle kertoo jokaisen metrin mitä olen liikkunut. Mutta sen verran tarkkuutta laitteilta odottaa, että jos kaksi tuntia vietän hikihatussa ladulla, kone ei laske keskituntinopeudeksi 3 km/h...

Garminilla kun on noita laitteita, jotka piirtävät reitin kartalle lenkin jälkeen. Olettaisi, että jos laite pystyy piirtämään reitin tarkasti pyöräilylenkin jälkeen, miksei pystyisi hiihto- tai juoksulenkin? Oletettavasti vauhti on rauhallisempi kuin fillarilla, jolloin GPS:n luulisi pysyvän paremmin kartalla eikä kuutamolla.

Vuokralainen
16.02.2011, 18:14
Garminista:

Innokkaana maastopyöräilijänä hankin Garmin 705-mittarin.

Ongelmana hiihtämisessä ja kävellessä tuossa on tietysti ettei laitetta saa ranteeseen.
Vielä on laitteen opiskelu jonkin verran kesken, mutta mukavalta tuntuu. Reitit saa siirrettyä esim. googlemapsiin.

Laitteesta erittäin paljon lisätietoutta Fillarilehden foorumilla (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?t=31228).

2006 Nevö Forget

Alvajärven Urho
17.02.2011, 12:15
Garminista:

Innokkaana maastopyöräilijänä hankin Garmin 705-mittarin.

Ongelmana hiihtämisessä ja kävellessä tuossa on tietysti ettei laitetta saa ranteeseen.
Vielä on laitteen opiskelu jonkin verran kesken, mutta mukavalta tuntuu. Reitit saa siirrettyä esim. googlemapsiin.

Laitteesta erittäin paljon lisätietoutta Fillarilehden foorumilla (http://www.pixmania.com/fi/fi/984660/art/garmin/gps-polkupyora-edge-705-h.html?srcid=211&mctag=ref_goog_1159&gclid=CPL9hN2HjacCFUOBzAodFUH_dw).

2006 Nevö Forget

Tuo sinun linkki ei kyllä tainnut Fillarilehden foorumiin viedä. Olettaisi kuitenkin, että Garminin vermeet käyttävät samaa GPS-tekniikkaa, joten jos tuossa tuo GPS toimii hyvin, niin kai se toimii rannevermeissäkin. Joten - onko ollut havaittavissa häiriöitä matkan mittaamisessa eri vauhdeilla ja erilaisissa maastoissa liikuttaessa?

Vuokralainen
17.02.2011, 13:10
Tuo sinun linkki ei kyllä tainnut Fillarilehden foorumiin viedä. Olettaisi kuitenkin, että Garminin vermeet käyttävät samaa GPS-tekniikkaa, joten jos tuossa tuo GPS toimii hyvin, niin kai se toimii rannevermeissäkin. Joten - onko ollut havaittavissa häiriöitä matkan mittaamisessa eri vauhdeilla ja erilaisissa maastoissa liikuttaessa?

Kiitos huomautuksesta. Linkki korjattu.

Käyttäjäkokemus on vielä aika vähäistä osaltani, joten siksi laitoin(ja nyt korjasin) linkin tuohon keskusteluun.
Olen testannut laitetta kävely- ja juoksulenkeillä sekä muutamalla fillarilenkillä sekä autonkin kyydissä tässä talven aikana ja kyllä mielestäni matkan mittaus on näissä kokeiluissani toiminut moitteettomasti.

calvin
17.02.2011, 20:56
Garmin kiinnostaisi. Matkan mittaaminen olisi minulle syke- ja kaloritietojen lisäksi tärkein ominaisuus, koska mielelläni hiihtelen korvessa, eri reittejä, outoja reittejä, merkitsemättömiä reittejä jne. Samaten kesällä jalkalenkit vievät mieluummin poluille kuin teille.

Onko siis suosituksia? Garminista, miksei myös kotimaisista vaihtoehdoista. Hinta on tässä toissijainen, koska laadukkaan laitteen kanssa voisin solmia pitkäaikaisen sopimuksen.
Mulla on Garminin 405CX ja on toiminut loistavasti. GPS on tarkka, ainoastaan korkeuden mittauksessa on välillä mielenkiintoisia lukemia. Olen käyttänyt suunnistustreeneissä, hiihdossa, pyöräillessä ja juoksemisessa keskisuomalaisissa maastoissa (jossa on siis kunnon mäkiä ja olettaen myös GPS:n kanssa katvealueita) ja hyvin on reitit pitäneet paikkaansa esimerkiksi suunnistuskartoille siirrettynä. Ainoa miinus on että kun kello on hiestä märkä niin kosketuskehän toimiminen joskus tökkii mutta harjoitusten aikana kehä on muutenkin lukittuna jolloin ei haamupainalluksia tule. Aiemmin olen omistanut mm. Polarin ja Suunnon mittareita erilaisilla podeilla varustettuna mutta kyllä Garmin on ollut selvästi paras.

True Blue
08.08.2011, 10:37
Kyselläämpä täältä jos löytyisi vastaus. Eli käytössäni on Suunto T3 ja ongelmana on ettei se löydä oikein sykettä enää kunolla. Onkohan tuo laite tullut tiensä päähän? Paristo vaihdettu vyöhön. Ja onhan tuo jo vanha ~4vuotta..

calvin
08.08.2011, 12:47
Kyselläämpä täältä jos löytyisi vastaus. Eli käytössäni on Suunto T3 ja ongelmana on ettei se löydä oikein sykettä enää kunolla. Onkohan tuo laite tullut tiensä päähän? Paristo vaihdettu vyöhön. Ja onhan tuo jo vanha ~4vuotta..

En tiedä mitä hoito-ohjeissa sanotaan mutta oletko kokeillut vyön pesua vedellä (tai ehkä jopa laimealla saippuavedellä)? Voi olla että hikeä on päässyt johonkin kriittisiin paikkoihin. Eipä tuon pitäisi käytössä kulua jos ei mitään vaurioita ole päässyt tulemaan.

polvipetteri
08.08.2011, 17:09
Kyselläämpä täältä jos löytyisi vastaus. Eli käytössäni on Suunto T3 ja ongelmana on ettei se löydä oikein sykettä enää kunolla. Onkohan tuo laite tullut tiensä päähän? Paristo vaihdettu vyöhön. Ja onhan tuo jo vanha ~4vuotta..

Itsellä Suunto T4C ja siinä oli keväällä samaa vikaa. Huomasin sitten, että lähetinvyössä toisen pään toinen pienistä metallilevyistä (koskettimista) oli hiukan vääntynyt. Ei paljon, mutta kun painelin ne paikoilleen, yhteyskin löytyi ja nyt on toiminut moitteetta. Ilmeisesti metallilevy oli vääntynyt joskus sitä lähettimeen runnoessa.

True Blue
09.08.2011, 08:06
Kiitos vinkeistä! Täytyy kokeilla noita. Pari kertaa ollut jäällä mukana mutta sekin oli jo silloin kun sain tuon vyön. En muuten olisi mennytkään mutta oli Suunnon joku projekti työpaikalla niin olisin saanut heti uuden jos olisi rikki mennyt ;)

Elazi
08.02.2012, 09:23
Mulla on Polar FT 60 ja ensimmäistä kertaa mittasin sykkeitä eilen höntsätessä. Ei saatu edes pelejä aikaseksi vaan lähinnä lauottiin ja välillä koetettiin toiselta napata kiekkoa pois. 50min pelailtiin, keskisyke oli 156 ja maksimi 186. Kaloreita olin kuluttanut 735, kai tuo suuntaa antaa, mutta aika suurelta määrältä kuulostaaa, joten mietinkin, miten tarkasti sykemittarit arvioi kaloreiden kulutuksen?

SamSpade
08.02.2012, 10:29
Mulla on Polar FT 60 ja ensimmäistä kertaa mittasin sykkeitä eilen höntsätessä. Ei saatu edes pelejä aikaseksi vaan lähinnä lauottiin ja välillä koetettiin toiselta napata kiekkoa pois. 50min pelailtiin, keskisyke oli 156 ja maksimi 186. Kaloreita olin kuluttanut 735, kai tuo suuntaa antaa, mutta aika suurelta määrältä kuulostaaa, joten mietinkin, miten tarkasti sykemittarit arvioi kaloreiden kulutuksen?

"
The American College of Sports Medicine and the "British Journal of Medicine" have put Polar's heart rate monitors to the test over the years. In these studies, the measurement of calories expended has a non-significant margin of error, meaning the difference between the control and the Polar monitor is not enough to skew your results. These studies revealed that entering your actual VO2 max and maximum heart rather than having it calculated by the formula, yields only a 12 percent overestimate of calorie expenditure versus a 33 percent overestimate. On average, Polar's heart rate monitors are 75 percent accurate."

Tässä korostaisin vielä paria asiaa. Lähtöarvot kuten ikä, paino jne oikein mittariin, sekä tärkeimpänä oman oikean maksimisykkeen mittaamista.
Minulle laskennallinen (jonka mittarikin antaa ehdotukseski alkutietojen jälkeen) näyttää noin 180 sykettä, kun taas oikeasti pumppuni on "kierroskone" joka vetää noin 205 sykettä ja tällä on iso vaikutus laskelmiin.
Samoin kuin koneen ehdottamiin sykerajoihin ym.

Teddy_H
08.02.2012, 12:08
Onko kellään kokemuksia bluetooth-sykevöistä? Ei ole tällä hetkellä erillistä sykemittaria, mutta Sports Tracker ja Endomondo ohjelmia käyttelen kännykässä kun hikiurheilua tulee harrastettua. Ei olisi iso hyppy tuosta hankkia bt-sykevyötä, niin saisi kaiken infon mitä amatöörikuntoilija lenkiltä voisi kaivata.

Vähän vaan mietityttää kun tuota Sports Trackerin omaa sykevyötä kehutaan Polarin valmistamaa paremmaksi (mm. ladattava akku ja parempi kantama), mutta Polarin mallia voisi käyttää käytännössä kaikkien ohjelmien kanssa. ST:n malli toimii ilmeisesti ainoastaan heidän ohjelmansa kanssa. Insinöörin rentut pilaavat tämänkin asian kun pitää kaiken olla epäsopivaa keskenään.

Fox
08.02.2012, 13:14
Onko kellään kokemuksia bluetooth-sykevöistä? Ei ole tällä hetkellä erillistä sykemittaria, mutta Sports Tracker ja Endomondo ohjelmia käyttelen kännykässä kun hikiurheilua tulee harrastettua.

Olen nyt vajaa pari kuukautta käyttänyt tuota Sports Trackerin sykevyötä ja ainakin minulla on toiminut ihan moitteetta. Kantama on tosiaan hyvä ja ainakaan salibandya pelatessa ei ole kertaakaan yhteys kännykän ja sykevyön välillä katkennut. SP:n sykevyö ei sitten tällä hetkellä toimi Windows Phonen kanssa koska siinä on suljettu bluetooth profiili jota Sports Tracker käyttää. Se kannattaa ottaa huomioon jos tuota sykevyötä meinaa hankkia.

Teddy_H
08.02.2012, 13:29
SP:n sykevyö ei sitten tällä hetkellä toimi Windows Phonen kanssa koska siinä on suljettu bluetooth profiili jota Sports Tracker käyttää. Se kannattaa ottaa huomioon jos tuota sykevyötä meinaa hankkia.

Joo, tuo on yksi asia mitä olen tässä pohtinut. Puhelimen vaihto lienee edessä loppuvuodesta ja WP7-puhelimet kyllä himottaisi, mutta ainakin nyt toistaiseksi mennään tällä HTC:n androidilla.

Sports Trackerin keskusteluissa jannut olivat ilmeisen vakuuttuneita että muutos noihin bt-profiileihin on tulossa ja ettei siitä mene kauaa kun vyö saadaan toimimaan. Saa nähdä nyt sitten.

Mutta hyvä tietää että tuo kantaman hehkutus on perusteltua. Sekä lenkkikäyttöön että satunnaisiin sulkapalloilu ja sähly -sessioihin tuota vyötä olen suunnitellutkin. Kiitokset Foxille vastauksista.

timosusi
08.02.2012, 13:57
Mulla on Polar FT 60 ja ensimmäistä kertaa mittasin sykkeitä eilen höntsätessä. Ei saatu edes pelejä aikaseksi vaan lähinnä lauottiin ja välillä koetettiin toiselta napata kiekkoa pois. 50min pelailtiin, keskisyke oli 156 ja maksimi 186. Kaloreita olin kuluttanut 735, kai tuo suuntaa antaa, mutta aika suurelta määrältä kuulostaaa, joten mietinkin, miten tarkasti sykemittarit arvioi kaloreiden kulutuksen?

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa että noihin energiamääriin voi suhtautua erittäin suurella varauksella. Vaimokkeen kanssa ollaan testailtu noita, ja aivan hyvin saattaa mittari näyttää kauniimmalle puoliskolle korkeampaa kulutusta jos ollaan yhdessä kierretty joku lenkki, vaikka mulla on painoa 25kg enemmän. Alkuarvot ovat taatusti oikeita, ja laboratoriomitatusti vaimokkeella on hieman parempi juoksun taloudellisuuskin kuin itselläni. Eli tosiasiassa valistuneella arvauksella pääsisi ainakin omalla kohdallani aivan yhtä tarkkaan arvioon kuin sykemittarilla. Koko toimintohan on laitteessa pääasiassa vain motivaatiotekijänä, mittauksen tosiasiallisesta tarkkuudesta ei ole niin väliä. Tietysti jos ei ole mitään käsitystä siitä mitä mikin liikuntalaji voisi kuluttaa, niin saahan noista jotain suuntaa. Tarkempi vertailu sitten on aivan turhaa.