View Full Version : Pelaajien palkat vuonna 2000
Mahtoiko kukaan lukea tämänpäiväistä Ilta-Sanomaa? Siinä oli urheilusivuilla käsitelty parinkin aukeaman verran pelaajien saamia palkkoja edellisellä kaudella. Siinä oli kerrottu jokaisen joukkueen lähes kaikkien pelaajien palkat.
Miljoonapelaajia olivat ainakin Benda, Bednar, Vykoukal ja Draper, joista Benda tienasi viime vuonna kaikkein eniten n.1,5 miljoonaa markkaa.
Itseäni kiinnosti tietysti Lukko kaikkein eniten, jonka kallispalkkaisin pelaaja viime vuonna oli ehkä hieman yllättäenkin Allan Measures joka tienasi hieman yli 800 000mk. Muita yli puolen miljoonan miehiä Lukossa olivat Erik Hämäläinen ja Petr Nedved. Bruce Racine tienasi noin 460 000mk palveluksistaan Lukon maalilla. Raicenen jälkeen listalla tulivat Janne Seva ja Harri Sillgren noin 300 000 markan palkoillaan. Huomion arvoista oli ainakin se, että Lukon nuorista tähdistä Vehanen tienasi viime vuonna n.100 000 markkaa, Toni Koivisto juuri ja juuri yli 70 000 markkaa ja Maajoukkueessakin tällä kaudella käynyt Janne Niskala sai vajaa 30 000 markkaa! Listalta puuttui ainakin Pasi Saarelan tienestit, jotka noussee ainakin yli 500 000 markan paremmalle puolelle.
wundermann
31.01.2002, 17:04
Kyseessähän oli vuoden 2000 ansiot, ei siis viime kauden.
Viestin lähetti Dexu
Petr Nedved
Tarkoittanet Zdenek Nedvediä? Petr Nedvedhän tienaa NHL:ssä varmaan kymmeniä miljoonia kaudessa.
Viestin lähetti Dexu
ja Petr Nedved. .
Ai New York Rangersin sentteri vahvisti Lukkoa viime kaudella..??:D
Päivän IS julkaisi pelaajien palkat ja jokainen voi sieltä itse katsoa mutta Hpk:laisten ei kannata ihmetellä jos kaverit lähtee pois kun Esim Miettisen palkka oli satatonnia ja jo täydessä teholla pelannut Timo Pärssinen tienas runsaat 400tuhatta.
Narrit maksoi Bendalle 1,5 milliä ja Cipruksellekin runsaat 0.8 milliä.Mahtaako Ilves ilmoittaa kaikki tulot verottajalle kun Raipe parhaana ansaitsi vain 0.54 milliä.
Luin netistä vastaavasta jutusta "lyhennyksen" ja siinä mainittiin ainakin Draperin ja Vykoukalin nimet Bluessista, joilla on miljoonaluokan sopimukset. Tällä kaudella niitä on sitten taas hieman enemmän todennäköisesti.
Kuznetsov
31.01.2002, 17:25
Siis nuo palkathan eivät siis ole kauden 2000-2001 palkkoja, vaan vuoden 2000 palkkoja. Siis osa palkasta on kauden 1999-2000 sopimuksesta ja osa kauden 2000-2001 palkasta. Monilla pelaajillahan on varmasti palkka noussut kesän 2000 aikana, joten olkaapa tarkkoina miten noita lukuja tulkitsette..
Muuten olisi hienoa, jos joku saisi HPK:n tienestit tänne, kiitos!
Tässä nämä Hpk palkat
steiner 0.6,pärssinen 0.42,palo 0.38,määttänen 0.36
kapanen k 0.36,vallin 0.32,somervuori 0.31,nuutinen 0.22,louhi 2.0,hahl 0195,sulku 0.195,peltonen 0.18,santala 0.17,ahmaoja 0.12,aalto 0.12,lundell 0.15,miettinen 0,1,kesti 0.09
Melkoista pelaajien hyväksikäyttöä vai mitä
rossoblu
31.01.2002, 17:49
Viestin lähetti Kuznetsov
Muuten olisi hienoa, jos joku saisi HPK:n tienestit tänne, kiitos!
Ole hyvä, Igor:
Steiner 605 (tuhatta markkaa)
Pärssinen 418
Palo 387
Määttänen 364
Kapanen 359
Vallin 323
Somervuori 312
Nuutinen 227
Louhi 197
Hahl 194
Sulku 193
Peltonen 184
Santala 171
Ahmaoja 126
Aalto 125
Lundell 115
Miettinen 101
Kesti 94
Suoniemi 66
Puurula 45
Edellisiin viesteihin viitaten: Bednarin palkka EI ollut miljoonaa vaan 876000, josta kai siis JYP maksoi noin 4 ja HIFK 8 kuukautta. Tonin palkka oli 737000, joten ei nyt hänkään missään palkkakuopassa näyttäisi Jyväskylässä olevan.
HIFK:ssa jossakin vaiheessa uraansa vaikuttaneista: Ciprussin 876000 näyttää kyllä selvästi ylisuurelta kakkosketjun keskushyökkääjälle. Sihvosen palkka vuonna 2000 oli hulppea 743000 pisteisiin nähden, mutta vielä kalliimaksi tuli Nieminen 758000 markalla. Zidlickyn palkka oli jopa peliesitykseen nähden alakanttiin 672000. Mäkiaholla, kuten tunnettua, sensijaan törkeä ylipalkka 653000. Kortelainen (mallia 2000) ei näytä lainkaan ahneelta 377000 markallaan. Nielikäinenkin sai 198000, vaikka ei tainnut pelata matsiakaan (?) vuoden 2000 aikana.
Miksei muuten näitä palkkoja voisi julkistaa jo kauden aikana, kun ne kuitenkin näyttävät tulevan kaikkien tietoon pienellä viiveellä?
Johannes
31.01.2002, 17:51
Saa nauraa/itkeä: Bednar 0,87 mmk; Veikko 0,758 mmk; Sihvonen 0,743 mmk; Z 0,672 mmk; Mäkiaho 0,653 mmk; Stepanek 0,586 mmk; Pirjetä 0,527 mmk; Kauppila 0,461 mmk;Hurme 0,45 mmk; Hyvönen 0,379 mmk; Hucko 0,379 mmk; Kortelainen 0,377 mmk; AAhonen 0,267 mmk; Kuhta 0,256 mmk; Lindfors 0,251 mmk, Rajala 0,244 mmk; Kautonen 0,242 mmk; Nielikäinen 0,198 mmk; Uusi-Kartano 0,197 mmk; Eskelinen 0,182 mmk; Tuominen 0,134 mmk
Master God
31.01.2002, 18:00
Ei voi kuin itkeä, kun katsoo Ondrej Steinerin palkkaa, vaikka kerho ei tuosta olekaan maksanut kuin vähän yli puolet. Pärssinen lienee saanut viime kaudesta puoli miljoonaa - niin kertoi ennen kauden alkua eräs sisäpiiriin kuuluva. (Pärssisen inttikaveri, heh, heh, heh ;))
Viitsisikö joku ystävällinen laittaa Jokereiden liksat, mikäli ne lehdessä olivat.
Johannes
31.01.2002, 18:17
Benda 1,523 mmk; Varis 1,061 mmk; Cipruss 0,876 mmk; TKoivisto 0,647 mmk; Saarikoski 0,6 mmk; PNurminen 0,562 mmk, Hentunen 0,561 mmk, Törmänen 0,466 mmk; NMikkola 0,393 mmk, MKauppinen 0,37 mmk; PSaarinen 0,365 mmk, Vesa 0,32 mmk; JVirtanen 0,294 mmk; Heiskanen 0,257 mmk, Valtonen 0,229 mmk; Alanko 0,225 mmk, MRuutu 0,212 mmk, Rita 0,193 mmk, Hulkkonen 0,16; Haakana 0,149 mmk, TRuutu 0,137 mmk
Viestin lähetti Johannes
Saa nauraa/itkeä: Bednar 0,87 mmk; Veikko 0,758 mmk; Sihvonen 0,743 mmk
Tunnen löyhästi Mika Niemisen pelaaja-agentin tyttären (näin hän ainakin väittää) ja pakko myöntää että on kyllä pirun hyvä agentti jos nytkin IFK maksaa Veikon palkan...
Ai niin, tai sitten Pena on varsinainen kämmäri! :D
No kun tilaamalla saa niin yritetäänpä myöskin, eli voisiko joku listata SaiPan palkat tänne ?
Johannes
31.01.2002, 18:25
Draper 1,144 ; Vykoukal 1,046; Ahola 0,621 , Banham 0,5; Davidsson 0,492; Krykov 0,422; Pirnes 0,347; TKoivunen 0,344; Säilynoja 0,317; JJääskeläinen 0,275; Tiilikainen 0,27; Sedlak 0,27; THirvonen 0,268; Kalto 0,262; Pisto 0,258; Willman 0,245; AKorhonen 0,234; Laatikainen 0,174; Gustafsson 0,143; Virkkunen 0,12; ARantanen 0,12; Jämsänen 0,112, N Hedberg 0,107 (oli se ainakin halpa); Oksa 0,097
Johannes
31.01.2002, 18:29
Ahlberg 0,49
Kuznetsov 0,469
Tirkkonen 0,317
PTuominen 0,304
Rolle Carlsson 0,279 (voi jehna)
Kallioniemi 0,267
Bäckström 0,233
MKauppinen 0,233
JSalonen 0,211
PHäkkinen 0,175
Skyttä 0,168
Jokela 0,157
VHämäläinen 0,144
VImmonen 0,144 (hä)
Reijonen 0,103
Kokko 0,1
Kaartinen 0,076
Sipiläinen 0,067
Viestin lähetti Johannes
Benda 1,523 mmk; Varis 1,061 mmk; Cipruss 0,876 mmk; TKoivisto 0,647 mmk; Saarikoski 0,6 mmk; PNurminen 0,562 mmk, Hentunen 0,561 mmk, Törmänen 0,466 mmk; NMikkola 0,393 mmk, MKauppinen 0,37 mmk; PSaarinen 0,365 mmk, Vesa 0,32 mmk; JVirtanen 0,294 mmk; Heiskanen 0,257 mmk, Valtonen 0,229 mmk; Alanko 0,225 mmk, MRuutu 0,212 mmk, Rita 0,193 mmk, Hulkkonen 0,16; Haakana 0,149 mmk, TRuutu 0,137 mmk
Muutama pistää silmään. Benda ensinnäkin on ollut törkeän ylipalkattu. Variksen milli on ok. pistepörssin voittajalle.
Cipruss sai aivan liikaa, Kohu Kauppinen sai liikaa, Vesa sai liikaa, Heiskanen sai liikaa.
Alanko saa liian vähän, T.Ruutukin otteisiin nähden liian vähän, mutta sopimuksen tehdessäänhän ei näyttöjä vielä ollut, Haakana on ollut törkeästi alipalkattu.
Aikalailla odotusten mukaan. Bendan summa hätkähdyttää eniten, olisin luullut olevan millin luokkaa. Samoin Ciprussin, jonka kuuluisi olla suunnilleen samassa hintaluokassa Hentusen, Törmäsen, N.Mikkolan kanssa. Muut ovat suurinpiirtein markkansa ansainneet. Kohu on kallis, mutta kova lupaushan oli kyseessä.
Haakanan ja Alangon lukemat yllättävät pienuudellaan.
Johannes
31.01.2002, 18:48
Eniten minua jokereiden palkoissa hirvittää Cipruksen liksa. Ei kai se Pena ole vaan maksanut saman verran tästä kaudesta. Bendan liksa olisi pitänyt olla jotain 0,75-0,9 mmk, kun vertaa muihin.
Yksi huomio. Nämä on kalenterivuodelta 2000, joten ifk:ssa Stepanekin liksa 2000-1 on 2x0,586 = 1,17 mmk. Bednarkin on tienannut jypissä n. 0,3 mmk alkuvuonna (arvaus) ja ifk:ssa saman verran kuin Stepanek eli n. 1,1-1,2 mmk vuodessa. Calounin palkkaa ifk:ssa ei ole tilastossa. Herra palasi joulukuussa Suomeen, joten n. puoli vuotta hänkin sai isoa palkkaa ifk:lta kaudella 00-01.
Mike eikös tossa ole kuitenkin vain 2000 vuoden puolella tienatut rahat. Joten T.Ruutu olisi saanut sen mukaan kuitenkin enemmän. Eli kevään palkka päälle. Vai oliko tuo sitten koko kausi 2000-2001? Itse sain käsityksen, että vain vuosi 2000. Eihän Ruutu ole välttämättä HIFK:ssa junnupeleistä palkkaa kuitenkaan saanut alkuvuodesta.
Viestin lähetti kaakko
Mike eikös tossa ole kuitenkin vain 2000 vuoden puolella tienatut rahat. Joten T.Ruutu olisi saanut sen mukaan kuitenkin enemmän. Eli kevään palkka päälle. Vai oliko tuo sitten koko kausi 2000-2001? Itse sain käsityksen, että vain vuosi 2000. Eihän Ruutu ole välttämättä HIFK:ssa junnupeleistä palkkaa kuitenkaan saanut alkuvuodesta.
Aivan totta. Tuolla selittyy myöskin Haakanan käsittämättömän surkea liksa. Hänhän tuli tänne saksasta, ja on maksanut alkuvuodesta veronsa sinne.
Johannes
31.01.2002, 18:59
Raipe H 0,541
Viitakoski 0,486
TMiettinen 0,445
Hautamaa 0,375
Nikko 0,308
Puistola 0,252
Nikander 0,245
Sammalkangas 0,197
SKarjalainen 0,187
Antila 0,174
Pettinen 0,16
MPietilä 0,14
Koskela 0,136
VHirvonen 0,102
Tukio 0,099
Pitkämäki, Dahlman, Bruun ym. vielä vähemmän.
Johannes
31.01.2002, 19:03
Ton 0,737
Siekkinen 0,436
OAhonen 0,276
THirvonen 0,242
Välivaara 0,189
PPoikolainen 0,183
Glad 0,163
MKankaanperä 0,152
MLehto 0,147
Pesonen 0,132
AVirtanen 0,111
Jari Jääskeläinen 0,102
loput alle 100 tmk esim. Hauhtonen, Paananen, Paukkunen,Pihlman ym.
Johannes
31.01.2002, 19:07
Lievers 0,747
Fanduls 0,645
Haapakoski 0,452
KKivi 0,392 (oho)
Laukkanen 0,376
Aho 0,36
Palsola 0,358
Rousu 0,321
Korhonen 0,296
Taubert 0,289
Joenväärä 0,262
Salminen 0,255
Hagman 0,23 (what)
Koskenkorva 0,196
Viuhkola 0,125
Siltavirta 0,105
loput alle 100 tmk esim. MLehtonen, Kukkonen
Johannes
31.01.2002, 19:10
Measures 0,805
Eepi Hämäläinen 0,534
Z Nedved 0,504
Racine 0,464
Sillgren 0,315
Seva 0,3
Kaipainen 0,255
Heinänen 0,197
Kuoppala 0,193
Lotvonen 0,191
MLaaksonen 0,174
Pakaslahti 0,158
Lätti 0,154
Vauhkonen 0,15
MToivonen 0,143
STorkki 0,125
Vehanen 0,106
loput alle 100 tmk esim. TKoivisto, Harikkala, Niskala
Johannes
31.01.2002, 19:14
Peltola 0,531
Kratoska 0,492
Kuivalainen 0,465
TTurunen 0,285
Latvala 0,282
Vopat 0,28
KKoskinen 0,244
Myrrä 0,219
Keinänen 0,189
Jämsen 0,188
Saarinen 0,186
Nutikka 0,184
Riihijärvi 0,173
SLehtinen 0,158
Reimari 0,153
V-P.Laitinen 0,147
Salminen 0,141
MNiskanen 0,139
Ollikainen 0,107
Sinkkonen 0,103
Johannes
31.01.2002, 19:17
JOjanen 0,845
Barkov 0,829
Tarvainen 0,526
Hassinen 0,483
Grönvall 0,478
Lehterä 0,378
Markkanen 0,349
Kangasniemi 0,312
Vertala 0,295
MOjanen 0,258
Kuki 0,256
Alanen 0,185
Vuorela 0,169
Uhlbäck 0,162
Luoma 0,145
TJärvinen 0,115
Hakanen 0,106
TMäntylä 0,106 ???
Isaksson
31.01.2002, 19:19
Nyt kannattaa hetki miettiä ennenkuin vedetään liian vahvoja johtopäätöksiä. Ensinnäkin siis kyseessä on kalenterivuosi ei pelikausi. Toiseksi kaikki verottomat korvaukset (päivärahat, matkakulut ym.) puuttuvat. Luontaisedut, toki veronalaisia, saattavat olla monenlaiset. Eri pelaajat arvostavat eri asioita.
Ja lopuksi kannattaa laskea joukkueiden palkat yhteen ja katsoa päästäänkö lähellekään ilmoitettuja palkkabudjetteja. Nopeasti laskien ainoastaan Helsinkiläisseurat maksoivat yhteensä yli 9 miljoonaa.
Ja Benda oli tietysti eri asemassa kuin moni vasta kaudelle 2000-2001 hankittu huippu, koska pelasi myös alkuvuonna.
Johannes
31.01.2002, 19:20
Rintanen 0,705
TVirta 0,593
Sahlstedt 0,557
Lius 0,542
NKapanen 0,524
loponen 0,498
Järventie 0,439
IMikkola 0,366
Rajamäki 0,327
TElomo 0,319
Lehtinen 0,294
Norrena 0,28 ??
Eronen 0,275
Vahalahti 0,254
Kiviharju 0,244
Varvio 0,229
Elofsson 0,228
Niittymäki 0,223
Tuokko 0,207
Tallinder 0,184
Rautee 0,181
Johannes
31.01.2002, 19:22
PPeltonen 0,329
VSalo 0,318
Hård 0,284
Väänänen 0,259
Korpisalo 0,246
Kivenmäki 0,217
Hede 0,193
Levokari 0,173
Wesslin 0,16
Tähtinen 0,15
Kyhä 0,15
Konttila 0,148
SSalonen 0,147
Johannes
01.02.2002, 08:38
Viestin lähetti Johannes
Bednar 0,87 mmk; Veikko 0,758 mmk; Sihvonen 0,743 mmk; Z 0,672 mmk; Mäkiaho 0,653 mmk; Stepanek 0,586 mmk; Pirjetä 0,527 mmk; Kauppila 0,461 mmk;Hurme 0,45 mmk; Hyvönen 0,379 mmk; Hucko 0,379 mmk; Kortelainen 0,377 mmk; AAhonen 0,267 mmk; Kuhta 0,256 mmk; Lindfors 0,251 mmk, Rajala 0,244 mmk; Kautonen 0,242 mmk; Nielikäinen 0,198 mmk; Uusi-Kartano 0,197 mmk; Eskelinen 0,182 mmk; Tuominen 0,134 mmk
Koska nämä tiedot ovat verovuodelta 2000 on joidenkin pelaajien tiedot vain puolelta kaudelta mukana. Koko kauden palkkojen täytyy olla siis jotain tähän suuntaan:
Bednar 1,2 mmk (puoli vuotta jypissä arvio 0,27 + ifk 0,6 mmk); Stepanek 1,17 mmk; Hucko 0,758 mmk (ei ihme että suostui istumaan katsomossa); Calounille puolesta kaudesta yli 0,5 mmk. Giroux 4 kk n. 0,4 mmk. Arvauksia, mutta suuntaa antavia sellaisia.
Kuten varmaan tiedätte, on ko. liksatiedot kaivettu verokarhun pohjattomasta julkisesta veroarkistosta. Muutama pointti, jotka on hyvä pitää mielessä:
- urheilija, siis suomessa yleisesti verovelvollinen (täällä yli 6kk verovuoden aikana), saa siirtää bruttotuloistaan 20% rahastoon, joka verotetaan sinä vuonna kun urheilija ne sieltä nostaa. Joten jos esim. Raipella lukee 600tmk, on todellinen bruttopalkka voinut olla 750tmk.
- lisäksi, jotkut ulkomaisista (esim. venäläiset) pystyvät/pystyivät kikkailemaan verosopimuksella siten, että verottaja ei täällä voi verottaa koko potista.
- on myös mahdollista, että suomessakin on harrastettu esim. ruotsissa paljastunutta kuviota, jossa osa palkkiosta maksetaan esim. agenttipalkkiona suoraan ulkomailla (usein verokeidasvaltiossa) sijaitsevaan väliyhtiöön. Nämä korvaukset sitten unohdetaan ilmoittaa täällä verottajalle.
- kuten joku mainitsikin sisältää bruttopalkka myös kaikki luontaisedut (autot, kämpät, lennot himaan jne.). Tai ainakin pitäisi sisältää.
- lisäksi jotkut sponssit (siis joukueen) voisivat maksaa joukkeen ulkomaalaisille suoraan erinäisiä korvauksia "PR-tilaisuuksista", jotka ko. urheilija unohtaa täällä ilmoittaa
Eli summa summarum: ei pidä vetää hätiköityjä johtopäätöksiä vertaamalla liksoja suoraan toisiinsa.
Eldritch
01.02.2002, 09:27
Huckon palkka näyttää todella pöyristyttävältä, mutta mutta... Eikös esimerkiksi Huckon sopimus julkistettu jo toukokuussa? Ja eikös silloin miehen palkanmaksu ala heti eikä vasta kauden alusta – kyllähän kesätreeneistäkin pitää palkkaa saada? Tällöin Huckon tulot Ilta-Sanomissa eivät olisi puolet vuosituloidta vaan lähempänä kahta kolmasosaa, jolloin kausipalkka asettuisi kai jonnekin 600 000 markan paikkeille. Ihan liikaa sekin tietenkin on.
Ja Johannes: Stepanekhan pelasi kevään 2000 Lukossa, joten HIFK-palkkaa ei voi laskea kertomalla tulot kahdella. Siitäkään huolimatta, että mies varmasti tienasi HIFK:ssa enemmän kuin Lukossa
Mäkkärin ylipalkka tiedettiinkin, mutta Bendan ja Ciprussin tienestit ovat kyllä käsittämättömiä. Ja pelkäänpä pahoin, että meidän Pena on Aigarsnaattorin, "liigan parhaan sentterin", kanssa tehnyt aika vastaavansuuntaisen sopimuksen.
Johannes
01.02.2002, 09:34
Eldritch. Unohdin Stepanekin pelanneen lukossa ennen ifk:ta. Varmaan oikeampi arvio olisi n. 400 tmk x 2 = 800 tmk ifk:sta/kausi.
Hexinkin tarkennukset on tosiaan syytä ottaa huomioon.
Jos joku uskoo Iltasanomien tekemää pelaajien palkkatilastoon muka verottajalta saatuihin tietoihin, uskoo myös joulupukkiin. Listoilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekoa, niissä on paljon olettamuksia. Hyvä esimerkki on pelaajasta, jolla ei ollut mitään sopimusta tietyn joukkueen kanssa ja nimi vaan loisti Iltasanomissa. Tietoni ovat tosia.
Master God
01.02.2002, 12:48
Viestin lähetti vsop
Jos joku uskoo Iltasanomien tekemää pelaajien palkkatilastoon muka verottajalta saatuihin tietoihin, uskoo myös joulupukkiin. Listoilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekoa, niissä on paljon olettamuksia. Hyvä esimerkki on pelaajasta, jolla ei ollut mitään sopimusta tietyn joukkueen kanssa ja nimi vaan loisti Iltasanomissa. Tietoni ovat tosia.
Mitä IS hyötyisi siitä, että painaa keksityt verotiedot? Sen 5 e/pelaaja, jonka joutuu maksamaan henkilön verotiedoista?
Eniten itselläni pisti silmään tuo Jari Jääskeläisen palkka. Kohtalaisen korkee tuntu olevan vaikka peliaikaa ei tainnut sitten loppujen lopuksi noihin aikoihin tulla. Että näin.
Virmanen kommentoi jokeripalkkoja siten että esim. Bendan puoleentoista milliin sisältyy KAIKKI edut: asunto, auto, lentomatkat perheelle yms.
Kalliiksi hänkin silti Bendan myönsi, mutta muistutti, että täytyy ottaa huomioon pelaajan julkisuusarvo. Fanit rakastivat Bendaa ja tulivat hallille seuraamaan idolinsa otteita.
Ja kivahan niitä oli seurata.
Vielä lehdessä luki, että kaikki seurat eivät ilmoita pelaajien palkkoja niinkuin Jokerit, siis että mukana on kaikki edut myös.
"Master God" kyseli mitä Iltasanomat hyötyy pelaajien palkkatietojen julkistamisesta. Tottakai Iltasanomia myydään lööppien perusteella, ei siinä sen kummenpaa. Luettelosta myös puuttui useita pelaajia joille myös maksettiin useamman sadantuhannen markan palkkaa. Joten lukekaa mitä luette, mutta Iltasanomista ette totuutta näihin palkkatilastoihin löydä ja arvon toimittaja ei tosiaankaan ole ollut ajan tasalla.
Isaksson
01.02.2002, 14:00
Viestin lähetti ks1828
Vielä lehdessä luki, että kaikki seurat eivät ilmoita pelaajien palkkoja niinkuin Jokerit, siis että mukana on kaikki edut myös.
Toi nyt on silkkaa puppua. Ensinnäkään verottajalle ei palkkoja ilmoita työnantaja vaan työntekijä itse. Oletko koskaan kuullut veroilmoituksesta? Työntekijä saa palkkaerittelyn työnantajalta, se sisältää rahapalkan ja luontaisedut. Ei verottomia kilometrikorvauksia, ei verottomia matkakuluja ei sitä eikä tätä. Eikä varmasti erikseen lentomatkoja. Jos työnantaja katsoo lentoliput palkaksi ne sisällytetään rahapalkkaan.
Tämän jälkeen työntekijä merkitsee itse kaikki vähennykset, lainakulut, työmatkavähennykset ym. ym. ym., minkä jälkeen jää verotettava ansio. Se minkä IS ilmoitti. Se on siis kaukana varsinaisesta palkasta.
Master God
01.02.2002, 14:17
Viestin lähetti vsop
"Master God" kyseli mitä Iltasanomat hyötyy pelaajien palkkatietojen julkistamisesta. Tottakai Iltasanomia myydään lööppien perusteella, ei siinä sen kummenpaa. Luettelosta myös puuttui useita pelaajia joille myös maksettiin useamman sadantuhannen markan palkkaa. Joten lukekaa mitä luette, mutta Iltasanomista ette totuutta näihin palkkatilastoihin löydä ja arvon toimittaja ei tosiaankaan ole ollut ajan tasalla.
Juu, ei todellakaan ole tarkoitus ylistää IS:n toimittajien ammattitaitoa.
Lehtihän myy luultavasti kaikkein eniten suurituloisten pelaajien palkkatiedoilla - ketä kiinnostaa paljonko SaiPan kakkosmaalivahti sai. Suurituloisimpien pelaajien palkkatiedothan löytyvät myös Verohallinnon julkaisuista, esim Jannen ja Raipen tiedot ovat samat. Kai sinulla on hankittuna näiden "kyseenalaisten" pelaajien oikeat tiedot, kun kerran voit varmuudella sanoa, että tiedot ovat vääriä? Ilman sopimustakin voi maksaa palkkaa, sitä ei kiellä kukaan, ja toisaalta artikkeliin oli käsittääkseni kerätty kaikki veronalaiset ansiotulot eikä pelkästään liigajoukkueiden maksamat palkat (joskin muut tulot lienevät pelaajilla aika vähäisiä). Edelleen kysyn, mitä IS hyötyy julkaisemalla joidenkin tusinapelaajien vääriä verotietoja? Enkä edelleenkään ota kantaa siihen, ovatko kaikki tiedot oikeita, koska en ole nähnyt todisteita kumpaakaan suuntaan. Ei sillä, että se erityisesti kiinnostaisikaan, mutta minulla ei ole mitään syytä epäillä tietoje oikeellisuutta.
Suomalaisille huippupelaajille ilmoitettuun palkkaan voi lisätä 150.000mk, jonka pelaajat saavat tallettaa verovapaasti rahastoon.
Nämä varat kasvavat korkoa ja pelaaja voi/juotuu nostamaan säästönsä peliuran jälkeen.
Käytännössä seura (palkanmaksaja) maksaa kyseisen summan suoraan pelaajayhdistykselle, joka vastaa rahastosta.
Läheskään kaiiki eivät ole kyseistä etua käyttäneet, mutta esim. Raipe on näin tehnyt jo pidemmän aikaa. Kuitenkin puhutaan todella marginaalisesta pelaajamäärästä, joilla maksimaalinen summa on voitu rahastoihin sijoittaa.
Kyllähän kyseiset summat ovat lähes oikeita. Kuitenkaan kyseiset listat eivät kata läheskään pelaajabudjetilla ilmoitettua kokonaiskulua. Olisi myös kiva tietää miten verotus hoidetaan muutamissa seuroissa, jossa tukijat maksaa lähes kokonaan pelaajan korvaukset ja kulut.
trivekku
01.02.2002, 14:47
Viestin lähetti Johannes
Ton 0,737
Siekkinen 0,436
OAhonen 0,276
THirvonen 0,242
Välivaara 0,189
PPoikolainen 0,183
Glad 0,163
MKankaanperä 0,152
MLehto 0,147
Pesonen 0,132
AVirtanen 0,111
Jari Jääskeläinen 0,102
loput alle 100 tmk esim. Hauhtonen, Paananen, Paukkunen,Pihlman ym.
Mika Paanasen liksa kuulostaa oudolta, se oli muistaakseni reilusti oliko se vain 50 000mk? Kovin vähän 34-vuotiaalle, lähes 500 liigaottelua pelanneelle Jypin ykkösentterille.
Paananen on lisäksi valmis psykologi, joten eihän tuolla palkalla olisi kannattanut pelata. Hänellä oli käsittääkseni noita psykologin töitä "siviilissä"
Eikös se Paananen pelannut alku vuoden ulkoisillamailla ja kesän jälkeen pitkään Jypissä ottelukohtaisella sopparilla ?
Toimitus
01.02.2002, 19:25
Välitän Iltasanomien toimittajan vastineen.
Viestin lähetti vsop
Jos joku uskoo Iltasanomien tekemää pelaajien palkkatilastoon muka verottajalta saatuihin tietoihin, uskoo myös joulupukkiin. Listoilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekoa, niissä on paljon olettamuksia. Hyvä esimerkki on pelaajasta, jolla ei ollut mitään sopimusta tietyn joukkueen kanssa ja nimi vaan loisti Iltasanomissa. Tietoni ovat tosia.
Koska olen vastuullinen henkilö kyseisten verotietojen hankinnasta ja pääjutun kirjoittamisesta, kommentoin sen verran, ettei listoilla ole ainuttakaan "olettamusta" kuten väitit. Jutussa "Näin selvitys tehtiin" kerrottiin kyllä varsin selkeästi, mistä tiedot ovat peräisin ja miten niitä pitää tarkastella. Ne ovat täsmälleen niitä lukuja, joita verovirastot ovat meille ilmoittaneet. Jos virheitä on, ne ovat inhimillisiä ja toki oikaistavissa. Ole hyvä ja ota yhteyttä, jos sinulla on veroluvuista parempaa tietoa.
Yst. terv.
Pasi Kivioja/IS
pasi.kivioja@sanoma.fi
trivekku
04.02.2002, 13:40
Viestin lähetti diego
Eikös se Paananen pelannut alku vuoden ulkoisillamailla ja kesän jälkeen pitkään Jypissä ottelukohtaisella sopparilla ?
Tuosta en ole varma, minun mielestäni oli sopimus koko kaudeksi, ehkä aluksi try-out, kun ei tiennyt onko mies kunnossa. Olihan Patu ja pelasi ihan ok kauden ja lopetti sitten uransa.
Liksan luulisi olleen n. 250 000-300 000 mk/kausi, tuo on oma veikkaus.
Nuorempi Nelson
04.02.2002, 16:40
Saako sinuun arvon toimittaja ottaa yhteyttä myös silloin kun kirjoittelet valheita ja lietsot "jääkiekko väkivalta" keskustelua.
Kylläpä ottaa koville kun joku uskaltaa epäillä kaikkitietävän "journalismin ruusun" iltasanomien tekstejä.
yst. terv. iltasanomien alaarvoiseen jääkiekko journalismiin kyllästynyt.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.