View Full Version : Kaikkien aikojen hirveimmät biisit
Kysytäänpä Jatkoaikalaisten mielipiteitä kaikkien aikojen hirveimmistä biiseistä. Omat anti-suosikit ovat:
New kids on the block: Step by step
-Katselin joskus teininä jotain musaohjelmaa ja sieltä tuli video uudelta "kyvyltä" nimeltään new kids on the block. En ollut koskaan kuullutkaan "bändistä" ja katselin sitä täysin vailla ennakko-oletuksia. Lievää puutumista oli havaittavissa jo ennen väliosaa, kunnes väliosan aikana(Step one...jotain...step two jne.) minulla tuli aivan yhtäkkiä oksennus kun joku kavereista heitti hirveän falsettiosuuden. Kädet suun päällä sain juostua vessaan sotkematta olohuoneen mattoa. Rajuin ensireaktio mitä olen koskaan saanut mistään biisistä.
Def Leppard: Make love like a man
-Jos biisissä voi olla paskat soundit, paska laulaja, paskat sanat ja koko biisi on täyttä paskaa, niin tämä on se. Joskus kännipäissään leikittiin kaverin kanssa urheaa ja yritettiin kuunnella tätä biisiä kilpailuna kumpi luovuttaa ensin. Emme pystyneet kuuntelemaan tätä kertaakaan niin etteikö jompikumpi olisi luovuttanut ennen biisin loppua. Hirvittävää crappia.
Janos Valmunen: Bussipysäkillä
-Mafialta tuli ainakin joskus "vihatut levyt"-ohjelma ja tämä voitti äänestyksen suunnilleen joka kerta. Yksinkertaisesti kammottava tekele.
Oiva Kaltiokumpu: Soittajan betuniat
-Aikoinaan levyraadissa kuultu. Halusin koko videon ajan käydä sanomassa kaverille, että tuu nyt pois sieltä, ei ole pakko. Tunsin suurta myötähäpeää, kun raati sitten antoi kappaleelle about 12 pistettä. Jollain tavalla tunnen sympatiaa esittäjää kohtaan, mutta biisi oli kammottava.
Eiköhän Anssi Kelan koko tuotanto täytä kriteerit...Aivan järkyttävää skeidaa, se eka biisi 'Mikan faijan BMW' oli edes jonkinnäköinen yritys mutta loput on aivan järkyttävää scheisseä.
Eisenhower
25.01.2002, 10:32
1. Joskus aikanaan kuulin radiosta huonon musiikin toivekonsertissa VR:n kuoron esittämänä vanhan biisin "Menolippu". Puoli minuuttia kuuntelin ja sitten pääsi hysteerinen naurukohtaus.
2. Teuvan Rivakan oma poika, olympiavoittaja Pauli Nevala on keihäänheiton jätettyään alkanut säveltää ja sanoittaa. Sain v****maisilta kavereiltani kasetin, jonka helmi oli vahvan elämänmakuinen viisu "Hip hei, viljat on puitu". Järkyttävää tuubaa!
3. Johanna Raunion "Päiväkahvimies" on ihan oma lukunsa. Ensinnäkin tällä "ikinuorella" artistilla on musiikissa kaksitasoinen puhtauskäsitys: puhdas ääni on puhdas sattuma. Kyseisen biisin tekstikin on aika huima: "Kun sä tulet, niin pannuni viheltää".
4. Edellisten kanssa ihan samalle tasolle yltää suomalainen räppibändi Finntelligens. Ei rytmistä osaamista, ei oivalluksia, huonoja riimejä huonojen riimien perään. En nimeä yhtään biisiä erikseen. Kaikissa on nämä samat ongelmat.
Ike
New Kids On The Block oli kyllä aikoinaan ihan yliveto. Ja toinen jopa vielä kauheampi on Westlife. Niin ja jo edesmennyt Steps ja Radiohead pitää taas mainita.
Mikko Alatalo, Janne Tulkki ja moni muu iskelmäpuolelta saavat "tunnustusta" tässä osiossa.
Vielä muutama mainitsemisen arvoinen: N*Sync, Soul Captain Band (lukuunottamatta kappaletta "Taistelun arvoinen"), Rasmuksen uusi tuotanto (vanha materiaali oli loistavaa) ... Listalle tulisi vielä moni nimi, mutta en juuri nyt muista.
Eli kaikkien näiden bändien tai "bändien" tuotanto on aivan jostakin.
Yö(k) orkesteri = koko tuotanto
Tapani ( tuletette tuntemaan ) Kansa = koko tuotanto
Ultra Bra = koko tuotanto
ps. Janos Valmusen " Bussipysäkki " on loistava tekele
ervatsalo
25.01.2002, 10:42
Niin, itse kallistun Nykäsmasan kannalle, myös suurin osa MTV:ltä tulevasta soitannosta on sitä ihteään, vai kuka kehtaa oikeasti väittää että esim Destiny Child (yms) on hyvää kamaa?
Myös Radio Novan koko soittolista on perseestä, ja no.. samoin kuin Kissinkin ja sitä kautta monen muunkin.
Oikeastaan suurin osa nykymusiikista on suoranainen rikos tai ainakin karkeaa pilaa musiikkiteollisuuden taholta.
T:Nimimerkki Popeda rulez ;)
Täältä tähän
1. Matti Nykänen - Tuotanto (tragikoomisuudessaan tosin loistavaa)
2. Freddi ja ystävät - Pylly vasten pyllyä pum pum
3. 2. Maanantai - Mikset tahdo olla mun kaa? (se oli just se, "mikset tahdo olla mun kaa jos mä rakastan sun leviksii?")
4. Smurffit - Tuotanto
En tiedä bändiä enkä muista biisiäkään edes kunnolla, mutta jotenkin se meni kai seuraavasti:
Maailman laidalla
viimeisellä raidalla
sun nimesi muistan vaivalla
Aivan hirveää tuubaa!
Jälleen päästiin asiaan... :cool:
Jotain mitä mieleen tulee:
Bon Jovi - Libresse. Anteeksi Always.
BJ:n balladit aiheuttavat paria poikkeusta lukuunottamatta oksennusreaktion, mutta tässä biisissä kiteytyy koko pateettinen nyyhkyrock yhteen pakettiin.
Spice Girls - Wannabe
Koko "bändi" on (oli?) todella rasittava, mutta tuota piisiä voisi käyttää jo sotavankien kiduttamiseen. Se rili-rili-rili-rili-want-kohta aiheuttaa varmaan herkimmissä epilepsiakohtauksia.
Celine Dion - My Heart Will Go On
Järkyttäviä muistoja: kerran katsoin televisiosta kanavaa A ja sieltä rupesi tulemaan tuon nyyhkytyksen video. Vaihdoin äkkiä kanavalle B, jolla meni - tuon nyyhkytyksen video. En ole vieläkään täysin toipunut shokista.
Whitney Houston - I Will Always Love You
Jo Partonin originaali(?) oli tarpeeksi kamala ja kaikki muutkin versiot, joita olen mahdollisesti kuullut, mutta tämä om karmeusasteikolla Partonin versio potenssiin kolme.
Toni Braxton - Unbreak My Heart
Armeija-aikoina soi jatkuvasti radiosta. Joku tupalainen tykkäsi siitä biisistä, eikä koskaan saanut sulkea radiotakaan. Vessaan piti karata tai yrittää sulkea korvansa parhaan mukaan.
Eli komen viimeisen perusteella voin sanoa, että noiden ns. diivojen tuotanto on 99,9%:sesti hirveää tuubaa. Mariah Careylta en keksinyt tähän hätään yksittäistä biisiä, mutta koko tuotannollaan neito vetää kotiin kokonaiskilpailun voiton...
Sing with Sebastianin tekeleet Golden boy ja Shut up and sleep with me, ovat kyllä niin karmeita tekeleitä, ettei niitä edes musiikiksi voi kutsua.
Jakke Huuliparta
25.01.2002, 10:49
Janos Valmusen kanssa kärkipaikan jakaa jo legendaarinen "Fränti ja Vahanen", joka Vihatuissa levyissä soi joka helevetin lähetyksessä! On kyllä niin kamala kappale että meinaa itku tulla. Yksi biisi pompsahti myös mieleen, esittäjästä ei ole hajuakaan, mutta joku Jari Litmas-aiheinen tekele se on. Ainakin Radio Helsingissä Njassa tykkäsi yhteen aikaan soittaa kovastikin tätä hirvitystä. Myös yleistäen kaikki suomalaiset "rap"-yhtyeet tekevät kamalaa tuubaa. Ulkomaisista tulee ekana mieleen Enrique Iglesias ja kaikki jenkkiläiset ns. R'nB -äijät, R. Kelly ja mitä niitä nyt on. Kaikki laulut on samanlaista mankumista.
Viestin lähetti werther
En tiedä bändiä enkä muista biisiäkään edes kunnolla, mutta jotenkin se meni kai seuraavasti:
Maailman laidalla
viimeisellä raidalla
sun nimesi muistan vaivalla
Aivan hirveää tuubaa!
Taidat tarkoittaa Suurlähettiläitä. Se on tosiaan myös kamalaa sontaa.
Niin ja vielä yksi kamala nimi tuli mieleen: Eros Ramazzotti.
Cher: Chup chup song
Yäk.
Radiomafian Vihatuissa Levyissä Anssi soitteli usein kappaletta Vaajakosken Pelikaanit nousee kakkosdivariin. Se oli järkyttävyydessään ihan omaa luokkaansa, esittäjänä oli joku Jyrki Siukola tai Siukonen.
Eräs ohjelmassa kyseistä kappaletta vihannut kuuntelija kertoi, että aikoinaan kappaletta soitettiin paljonkin Jyväskylän seudun paikallisradiossa. Huvittavaa oli se, että kyseisen kappaleen valmistuttua Vaajakosken Pelikaanit putosikin nelosdivariin.
Joku Jyväskylän suunnalta oleva varmaan muistaa tuon taideteoksen, ja osaa kertoa lisää siitä.
Samassa Vihatut Levyt-ohjelmassa Pikkupioneerit esittivät usein kappaletta Lenin-setä asuu Venäjällä. Niinpä.
Ruutiveijari
25.01.2002, 11:25
Lähes mikä tahansa näistä B-luokan piirrettyjen alkubiisien suomennoksista.
Laulaakohan ne yksi ja sama nainen? Sanoitukset on kuin koulusta potkut saaneen autoasentajan kahvikupin kylkeen kynsillään väsäämiä, taustalla kuuluu alkuperäinen (useimmiten japanilainen) versio ja päällä rääkyy se nainen. Ei se edes laula, ei se puhu. Se on kuin aina välillä ruudulta avautuisi yhteys johonkin toiseen ulottovuuteen, jossa banaanit on aina kaupassa vihreitä, omenat nahistuneita ja naiset kuulostaa apinoilta, joita tökitään kepeillä.
"...Pikkupioneerit esittivät usein kappaletta Lenin-setä asuu Venäjällä."
Tuo kyseinen kappale on muuten aivan HILLITTÖMÄN hauska. Nauroin itseni tärviölle, kun kaverini minulle kyseisen klassikon lähetti. Oivaa työpaikkamusiikkia:
" Lenin setä asuu Venäjällä. Sieltä on pitkä matka Vietnamiiiin. Mutta minusta vain tuntuu, että, Lenin setä asuu yhtä lähellä kuin setä Ho Chi Minh... "
Käsittämättömän hienoa lyriikkaa kerta kaikkiaan, lapsikuoron laulamana. Kaikki mukaan!
Ruutiveijari
25.01.2002, 11:29
Kyseinen Pikku Pioneerien kappale esiintyy myös nimellä "Setä Ho"
"Lenin-setä asuu venällä.
Sieltä on pitkä matka Vietnamiin,
mutta minusta vain tuntuu, että
Lenin setä asuu yhtä lähellä
kuin setä Ho Tshi Minh.
Leninillä on niin suuri otsa,
että siihen mahtuu koko maa
ja taivaskin.
Lenin setä hymyilee
ja silmät tuikkivat
ja hän nauraa
niin kuin setä Ho Tshi Minh.
Lenin setä asuu venäjällä,
minä kutsun hänet kylään
tänne Vietnamiin.
Hän rakastaa meitä,
meille hän on aivan yhtä kultainen
kuin setä Ho Tshi Minh.
Minä olen pikku pioneeri
ja vähäinen on vielä
minun voimani,
mutta pienikin voi taistella
rauhan puolesta kuin Lenin
ja setä Ho Tshi Minh.
Rauhan puolesta kuin Lenin
ja setä Ho Tshi Minh."
Olkaa hyvä.
Viestin lähetti Roku
Radiomafian Vihatuissa Levyissä Anssi soitteli usein kappaletta Vaajakosken Pelikaanit nousee kakkosdivariin. Se oli järkyttävyydessään ihan omaa luokkaansa, esittäjänä oli joku Jyrki Siukola tai Siukonen.
Taitaa olla Jyrki Siukonen, jo edesmenneen Kollaa Kestää -yhtyeen rumpali. Kuinka alas nuo entiset punkkarit voivatkaan vajota? Vaikka jotainhan sitä varmaan on pakko tehdä leipänsä eteen, kuten huonoa musiikkia.
fiftyeight
25.01.2002, 11:34
Nyt kun "padot sisälläin opin avaamaan" täytyy ehdottaa kipaletta "Rakkauden aakkoset" by Roma.
Arrgh, en voinut vastustaa kiusausta...
Niin, tässä on linkki, mistä löytyy muutama todellinen helmi:
www.cc.jyu.fi/~pasikein/badmusic.html (http://www.cc.jyu.fi/~pasikein/badmusic.html )
Kaikki nuo Karate-Pekan kappaleet ovat aivan kamalia, erityisesti tuo Kuka keksi rakkauden.:D . Sepi Virta vetää puolestaan aivan vituroilleen Ricky Martinin Livin la vida locan (tai mikä lie onkaan)... "Si si.. sö supertissön...". Eikä tuo Bailamoskaan jää kauas.:D Kuuntele, jos et tiedä kappaleita.
"Oikeiden" artistien tuotannosta voisin mainita seuraavat biisit:
Janos Valmunen - Bussipysäkillä, Tähti
Sepi Kumpulainen - kaikki
Matti Nykänen - kaikki
Anssi Kela - kaikki
Ultra Bra - Hauki (sorry, suosittu biisi, mutten voi sietää. Muuten kyllä pidän UB.sta.)
Meiju Suvas - Kun lähdet armeijaan.
Zen Café - Todella kaunis
Kari Kuuva - Rupsahda rauhassa rakkaani mun
Se J.Karjalaisen "Marjaniemessä"-biisi. Hyi hittolainen.
"Minä olen muistanut" - kuka sen sitten esittääkään.
Siinä vain pari mitkä heti saavat supistajalihakseni kouristelemaan.
Viestin lähetti Rocco
Se J.Karjalaisen "Marjaniemessä"-biisi. Hyi hittolainen.
"Minä olen muistanut" - kuka sen sitten esittääkään.
Siinä vain pari mitkä heti saavat supistajalihakseni kouristelemaan.
"Minä olen muistanut" esitti Edu Kettunen. Niin ja tuo Karjalaisen kappale on "Verinen mies", joka todellakin on hirveä.
Viestin lähetti Arnold
"Minä olen muistanut" esitti Edu Kettunen. Niin ja tuo Karjalaisen kappale on "Verinen mies", joka todellakin on hirveä.
" Minä olen muistanut " esitti Kim Lönnholm eli Edun bändikaveri Broadcastersista
Patarouva
25.01.2002, 11:49
Taivas varjele, iskit tuohon listaasi sitten kolme inhokkiani.
Bon Jovi: Always
Celine Dion: My Heart Will Go On
Whitney Houston: I Will Always Love You
Teennäisiä uikutuksia, jotka saavat minut suorastaan raivon partaalle. Hyi hitto!
Siitäpä tulikin mieleeni, että jossain lehdessä oli taannoin haastattelu, missä Nina Moberg kertoili ensitreffeistään Tonin kanssa. Kun hän saapui Tonin luo, niin siellä tämä kuulemma kokkaili ja soimassa oli Celine Dionin levy. Nina oli kovin otettu kyseisestä musiikkivalinnasta. Makuja on niin monenlaisia...
Viestin lähetti Brewer
" Minä olen muistanut " esitti Kim Lönnholm eli Edun bändikaveri Broadcastersista
Ai perhana. Niinpäs olikin.. Niin samantyyliset nimetkin jne. No hyvä että asia tuli korjattua.
Karavaanarit, Karavaanarit.. Kaikkien kaverit!!
fiftyeight
25.01.2002, 11:54
Karate-Pekka rules!
Eihän tuohon pysty Erkkikään...
Eisenhower
25.01.2002, 12:27
Lenin-setä asuu Venäjällä on muistaakseni Kalle Holmbergin teksti, jonka Meripioneerikuoro levyllä laulaa. Tuon ajan telaketjukommunistibiisit on tänä päivänä todella huvittavia, vaikka ne on silloin tehty ilman huumorin häivää.
Ike
Eisenhower
25.01.2002, 12:46
Kuuntelin Karate-Pekkaa. Äijä laulaa hyvin samalla tapaa kuin Neuman - kylläkin puhtaammin.
Ike
Pylly vastaan pylly tosin kuuluu ihan ikivihreisiin klassikoihin.
Oma inhokkini on Veera Teleniuksen Miljoona ruusua. Sitä soitettiin aikoinaan niin miljoonan miljoona kertaa ja joka kerta ne loppunasaalit kuulostivat vain kauheammilta. Veeralla oli todella miehekäs ääni.
Viestin lähetti Moto
Whitney Houston - I Will Always Love You
Jo Partonin originaali(?) oli tarpeeksi kamala ja kaikki muutkin versiot, joita olen mahdollisesti kuullut, mutta tämä om karmeusasteikolla Partonin versio potenssiin kolme.
Toni Braxton - Unbreak My Heart
Armeija-aikoina soi jatkuvasti radiosta. Joku tupalainen tykkäsi siitä biisistä, eikä koskaan saanut sulkea radiotakaan. Vessaan piti karata tai yrittää sulkea korvansa parhaan mukaan.
Eli komen viimeisen perusteella voin sanoa, että noiden ns. diivojen tuotanto on 99,9%:sesti hirveää tuubaa. Mariah Careylta en keksinyt tähän hätään yksittäistä biisiä, mutta koko tuotannollaan neito vetää kotiin kokonaiskilpailun voiton...
Näistä olen täsmälleen samaa mieltä. Kaikkein kestämättömin "kuuluisa" biisi on minun mielestäni kuitenkin 80-luvun bändi Wham ja kappale Wake Me Up Before You Go-Go. Aivan älyttömän tekopirteää lässytystä.
Kuninkaan kanssa olen samaa mieltä siitä Sin With Sebastianista.
Näiltä koko tuotanto:
Ultra Bra
Matti Nykänen (kukaan täysjärkinen ei tosissaan kuuntele)
Fintelligens (sama pätee tähänkin)
Christina Aguilera
TLC + muut vastaavat rap-tyttöbändit
Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen, täydennetään listaa sitten myöhemmin. Parhaitenhan huonoa musiikkia löytää avaamalla MusicTV-kanavan.
Patarouva
25.01.2002, 14:21
Shane:"Kaikkein kestämättömin "kuuluisa" biisi on minun mielestäni kuitenkin 80-luvun bändi Wham ja kappale Wake Me Up Before You Go-Go. Aivan älyttömän tekopirteää lässytystä. "
Ja suomennettu versiohan menee: "Riisu pois jo arkipaita jotain kiiltävää päälle laita. Riisu pois jo arkipaita se ei tanssi alla valojen..."
OldTimeHockey
25.01.2002, 14:24
Viestin lähetti Brewer
" Minä olen muistanut " esitti Kim Lönnholm eli Edun bändikaveri Broadcastersista
Whatever... onko kenelläkään itseasiassa mitään vedenpitäviä todisteita siitä, että Edu Kettunen ja Kim Lönnholm olisivat eri henkilö. Samanlaista nyyhnyyh-näpertelyä.
Jonkun mainitsema Litmas-biisi saattaa olla Martti Servo & Napanderin diskoveivaus "Hitti-Litti Litmanen". Servon suomi-iskelmäparodiat ovat muuten aivan hervotonta kamaa ja livenä heppu vasta pääseekin oikeuksiinsa.
Ja sitten niitä ärsyttävimpiä:
- Jo monen mainitsemat siirappiballadit, esittäjinä mm. Bon Jovi, Celine Dion, Mariah Carey, Whitney Houston, Toni Braxton jne... siis tästä kategoriasta ei kertakaikkiaan löydy edes yhtä siedettävää biisiä!
- kotimainen kasari-rock, ts. Yö, Dingo, Miljoonasade yms. Menee hermot!
- kaikki MTV:llä soitettava nykysoul, varsinkin tämä rap-/hiphop-vaikutteinen. Voi elämä, mitä tusinakamaa! Samaan nippuun menee myös soulvaikutteeton nykyrap - oi niitä aikoja, kun Run DMC ja Beastie Boys hallitsivat alaa!
- kotimainen teollisuusiskelmä, jota edustavat kaikki tangokuninkaalliset ja sitten nämä Tarja Lunnaksen kaltaiset tusina-artistit. Oikeasti, erottaako joku näitä jollottajia toisistaan? Pieni piiri tekee biisit kaikille ja jokainen laulaa täsmälleen samalla persoonattomalla tyylillä.
No, eipä itseasiassa tullut yhtään yksittäistä biisiä mainittua, mutta kun niitä olisi niin helevetin monta...
Eino_Mies
25.01.2002, 14:32
"On pakko painaa pitkää päivää"
Kuuntele ja kauhistu!
"Kop-kop, avaa hakas!"
Kuuntele ja kauhistu!
P.S. Allekirjoituksellani ei suinkaan ole mitään tekemistä tämän viestiketjun otsikon kanssa!
Kaikkia Janos Valmusen faneja kehotan käymään minun ylläpitämilläni virallisilla sivuilla osoitteessa http://janosvalmunen.cjb.net .
Käyttäjänimi velvoittaa... :p
cosmic_rodeo
25.01.2002, 15:04
Pekka Ruuskan 'Rafaelin Enkeli' tuli ensimmäisenä mieleen kun tuon otsikon huomasin. Siinäpä vasta hivittävä biisi!
Seuraavaksi mieleen juolahtivat sellaiset suomalaiset orkesterit kuin Neljä Ruusua sekä Don Huonot, joiden molempien tuotanto on kokonaisuudessaan aivan hirvittävää kuraa.
Kaikkien aikojen kamalimmista lauluista ei voida puhua mainitsematta Tommi Läntistä. 'SOS' ja 'Syvälle sydämeen sattuu' ovat kivuliaita kokemuksia!
Hector. Ja Kirka!
Ulkomaisista tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen kaikki nämä MTV-musiikkikanavalla suurta suosiota nauttivat teiniorkseterit, mutta niitä en välttämättä osaa pitää musiikkina.
Vakavemmin otettavista ulkomaisista artisteista ainakin nämä punkpoppikset tulevat mieleen. Green Day ja Blink182, voi jeesus!
Lisäksi eräänä päivänä radiosta soi eräs kappale, jonka olin jo onnekseni unohtanut. Nyt minä taas muistan sen, ja se tekee kipeää; Wheatuksen 'Teenage Dirtbag' on siis kuitenkin joskus sävelletty, ja se on muuten todella väärin!
Tietenkin jotain voisi mainita näistä linkinparkeista ja limpbizkiteistä. No onhan Linkin Parkilla ihan hyviä melodioita, mutta enemmän heidänkin musiikissaan vituttaa pakkoliikemetalli-tyylisuunta ja se seikka, että koko touhusta paistaa läpi melko rankasti teennäisyys.
Mutta huonoja biisejä on oltava olemassa. Ei siinä ole mitään väärää.
Ervatsalo & Matwee
Ettekös tykkää Matista. Mielestäni Matin biisi: 'Vain mäkimies voi tietää sen' on täydellistä hittikamaa. Ja biisissä on paljon sanomaa. :D :D ;)
OTH
Mistäs sais ton Hitti-Litti Litmasen kappaleen, olen pari kertaa sen kuullut?
Kysymys kaikille: 'Onko tehty mitään CD-kokoelmaa, mistä löytyisi kaikkien sm-liiga seurojen kannustusbiisit?'
bystander
25.01.2002, 15:32
Viestin lähetti cosmic_rodeo
Kaikkien aikojen kamalimmista lauluista ei voida puhua mainitsematta Tommi Läntistä. 'SOS' ja 'Syvälle sydämeen sattuu' ovat kivuliaita kokemuksia!
Anteeksi.
Mietin pitkään, julkaistako tätä viestiä vai ei. Päätin kuitenkin julkaista. Silläkin uhalla, että viimeisetkin uskottavuuden rippeeni tällä palstalla häviävät kuin se paljon puhuttu pieru sinne paljon puhuttuun Saharaan.
Anteeksi.
Eli. Kyseiset biisit löytyvät samaiselta singleltä. Tuolta sinkulta löytyy lisäksi kerrassaan legendaarinen live-versio kappaleesta Via Dolorosa, joka sekin on aivan perkeleen... öö... äärimmäinen kappale. Ja kyllä, tuo single löytyy levyhyllystäni. Miksi? Sitä en tiedä. Aivan liian helppoa olisi vedota ns. känniin ostotilanteessa. Enpähän vetoa. Totean vaan, että levyyn törmätessäni, muistaakseni Helsingin Itäkeskuksen Anttilassa, oli minun aivan pakko ostaa se. Siis aivan pakko. Syytä en tiedä. Vieläkään.
Anteeksi.
Joku minua viisaampi kertoi, että Syvälle sydämeen sattuu -kappale kertoisi koulukiusaamisesta. Niin kai se kertookin. Ilmeisesti kappaleen funktio on toimia viimeisenkin hyvänolon tunteen poistajana, ellei sitten kappaletta ole tarkoitettu nimenomaan kiusaajien kuultavaksi. Kiusatuillehan tuota en ihan heti uskaltaisi soittaa, ties vaikka ajatukset itsemurhasta saattaisivat kristallisoitua ja muuttua ihan käytännön teoiksi. Ei millään pahalla, Tommi, muttei kovin hyvälläkään.
Anteeksi.
Missä tilanteissa moista tuubaa sitten voi kuunnella? No sitäkään en tiedä. (Nyt seuraa tämän viestin toinen tunnustus, vastuu edelleen lukijalla itsellään.) Kahdesti olen singlen läpi kuunnellut. Molemmilla kerroilla olin ns. liikuttuneessa tilassa - siis ennen ja jälkeen kuuntelukokemuksen. Ensimmäistä kertaa en ko. singleä yksin uskaltanut kuunnella vaan kutsuin apuun hyvän ystäväni. Tämä hyvä ystävä ei muuten kyseisen session jälkeen enää ole soitellut. Toisella kerralla olin tukevassa jousessa, myönnetään. Kolmatta kertaa - sitä tuskin tulee. Tai no, vannomatta paras. Ja ei - en suosittele singleä kenellekään.
Anteeksi.
Äiti, mä en tahdo mennä kouluun..
OldTimeHockey
25.01.2002, 15:32
Viestin lähetti Kempes
OTH
Mistäs sais ton Hitti-Litti Litmasen kappaleen, olen pari kertaa sen kuullut?
Löytyypi Servon kolmannelta levyltä, joka kantaa nimeä "Hyvältä näyttää".
Yes: Owner Of A Lonely Heart - Jon Andersonille on ilmeisesti käynyt aikoinaan kuin Charlie Sheenin onnettomalle tappelukumppanille Hot Shots 2:ssa, kun terävän potkun jälkeen kivekset poistuivat kehosta suun kautta. Itse asiassa ei oikein pysty edes kuvailemaan mikä kaikki tässä raidassa oksettaa, mutta kuvotusreaktio on taattu joka h*tin kerta, kun tämän sattuu kuulemaan.
Kiss: Rock And Roll All Nite - Vaikka Kiss onkin yksi ikisuosikeista, niin tätä ei kyllä enää selvin päin kestä. Niin kuolleeksi pieksetty juhta, kuin jokin biisi vain olla voi.
Ultra Bra: Kirjoituksia / CMX: Jatkuu niin kuin sade - Ehkä hieman epäharmoninen biisikaksikko liittää yhteen, mutta kun nämä kesällä tulivat peräkkäin Radiomafian taajuuksilta oli puolessavälissä tuota CMX:n (joka on vain yksi monista ko. orkesterin oksettavista itkuvirsistä) raitaa oli pakko pistää radio kiinni. Ultra Bran joistain biiseistä olen pitänyt paljonkin, mutta
Kirjoituksia ei todellakaan kuulu siihen sarjaan.
Red Hot Chili Peppers: Around The World, Give It Away - RCHP:n suuri suosio on kyllä 90-luvun yksi suurimmista mysteereistä. Erittäin keskinkertaisia ja mukarankkoja biisejä, joista nämä
kaksi ovat erinomaisia esimerkkejä. Kyllä Faith No More oli paljon parempi bändi.
The Cure: Friday I'm In Love - Robert Smith jaksaa varmaan vedellä huulipuniaan iloisesti päin vittua hautaan asti, mutta väkinäinen pirteys ei miehelle todellakaan sovi. Yksi niistä biiseistä, joka sai kanavan vaihtumaan nopeasti, kun aikoinaan MTV:llä 90-luvun alussa oli powerplayssa.
Muuta oksettavaa:
The Doors - tuotanto
Sting - tuotanto
Manic Street Preachers - Motorcycle Emptiness
Jay Z - persoona
Kun tuota radiosoittoakin tässä ketjussa on sivuttu, niin todella tehokkaalla rotaatiolla saadaan alunperin hienotkin kappaleet muutettua todella rasittaviksi. Paras esimerkki lienee R.E.M.:in Losing My Religion, jota tuli ihasteltua pitkään 90-luvun alussa, mutta nykyään sitä ei jaksa kuunnella ilman erillismaksua.
bystander
25.01.2002, 15:42
http://www.sonymusic.fi/biokuvat_2001/tommi.jpg
oli ihan pakko.
Oliko nyt ihan pakko??!! Lens' limut suusta kun näin Läntisen pärstän! Kauheeta! :D :D :p
Toi Läntisen pärstä oli kyllä liikaa. Syvälle sydämeen sattuu on kyllä ihan kauheata kuraa ja samoin Via Dolorosa. Samalla sinkulla! Huh huh! On kyllä maailmanhistorian huonoin singlejulkaisu! :D
BigRedBob
25.01.2002, 16:12
Pepe Willberg - Saat miehen kyyneliin (kamala itkuvirsi, puistattaa koko äijä. Niinkuin kaikki Mestarit)
Tony Halme - koko tuotanto (ei edes naurata)
Tommi Läntinen - koko tuotanto (tuskin tarvitsee selittää?)
Mikko Kuustonen - koko tuotanto (perustelu sama kuin edellisessä)
Bon Jovin ja Aerosmithin sokerihuurretut ja siirappia tihkuvat balladit oksettavat, kuten myös r'n'b - musiikki, brittipop ja lähes poikkeuksetta kaikki proge.
PS. Matti Nykänen rules!
1.MATTI NYKÄNEN:"Liekö kukaan kaikki mailman mäet laskenut edestaskulaskimellakaaaaaaaan...."
Ei saakeli!:D
Kaikki räp, kaikki trance, kaikki Metallicaa raskaampi musiikki, Celine Dionit, Whitneyt, Britneyt ja vastaavat sekä linkiparkit ja limpbizkitit. Eikä ne meijusuvakset tai maritataavitsaisetkaan oikein iske. Kaikissa noissa musiikkityypeissä on biisejä, joiden takia nuo on tässä yhteydessä mainittava.
Viestin lähetti BigRedBob
Tony Halme - koko tuotanto (ei edes naurata)
Heh, ehkä Tony Halmeen laulu-ura nyt ei ole silti niin varteenotettava, vaikka sinua ei se naurata, niin tuskin levyä silti ollaan tehty vakavassa mielessä. Halme on 2000-luvun Matti Nykänen.
P.S. Mikko Kuustonen tosiaan on myös aivan pärseestä.
Suuri punainen
25.01.2002, 16:39
Yksi karseimmista ja samalla huvittavimmaste biiseistä on Tony "Viikinki" Halmeen biisi "Mä olen Viikinki" samaan kastiin Lapan mainitsema Matti Nykäsen luikautus ja hei ulkomaisista tuli mieleen tämä Eddie "the Eagle" Edwarsin biisi muistattehan vielä tuon Englannin lahjan maailman mäkihypylle se meni jotenkin näin " hyppää Eetu , hyppää lennä korkealle vain" :D :D
BigRedBob
25.01.2002, 16:44
Viestin lähetti Arnold
[B]Heh, ehkä Tony Halmeen laulu-ura nyt ei ole silti niin varteenotettava, vaikka sinua ei se naurata, niin tuskin levyä silti ollaan tehty vakavassa mielessä. Halme on 2000-luvun Matti Nykänen.No siinä se juuri onkin, käsitän kyllä hyvin, että Halmeen biisien pitäisi olla juuri tätä mattinykäs-huumoriosastoa ei kä mitään vakavaa huttua, mutta Mattipa naurattaa minua, mutta Viikinki ei. Matti teki sen jotenkin "aidommin". ;)
Vaicci#63
25.01.2002, 16:50
alien ant farmin movies-biisi ja koko bändin tuotanto
Vähän aikaa mietittyäni luulin, etten osaisi vastata tähän mitään. Mutta sitten se välähti: Neljä Ruusua - Missä vaan. Suomalaisen musiikin osalta Yksi Huonoimmista Ikinä.
Anssi Kelan rallit yksittäisinä tekeleinä ovat aikamoista kierrätyskamaa sellaisinaankin, mutta miksi niiden kaikkien biisien pitää olla mahdollisimman samanlaisia? Kuten Juicekin moitti, joka biisissä kärjistettynä on sama tempo, sama komppi ja sama sävellaji, ja itse lisäisin tähän vielä että sama sointukuvio ja sama melodia! Grr... puuh... vituttaa... Ois vaan Kela tehnyt yhden 40 minuutin pituisen Mikan faijan BMW:n + sitten se Milla, ni siinähän se ois ollut se koko levy.
THE Scorpions: Still loving you:ta en pysty enää ikinä kuuntelemaan kokonaan läpi...
Van Halen: Jump tökkii...
Mamba sekä J. Karjalainen ja syynä on NOVA:sta hankittu yliannostus... "vanhan valokuvan löysin.." arg!! "toiset menee sekaisin..." arg!! Kitara taivas ja tähdetkin on kyllä kuultu jo turhan monta kertaa ja tahrat paperilla. On se kumma, kun ei voi soittaa muuta esim. Delirium tremens, jackpot, kuulen parran kasvun, kuolleet kakarat, diggaan itseäni.... voi p** mahtavia biisejä, mutta ei ikinä radiossa, -kele.
Mutta huonoin? Se on "Nolla" Kojon -nuku pommiin.
Jack Daniel's
25.01.2002, 21:14
Pahinta tuubaa mitä olen kuullut:
1. Fintelligens - koko tuotanto
2. Ultra Bra - koko tuotanto
3. Mikko alatalo - kaikki "kappaleet"
4. Paleface - Kaikki muut paitsi "back to square one"
5. Britney Spears - koko tuotanto!
Eisenhower
25.01.2002, 21:40
...kovasti, mikä Ultra Brassa niin kovasti ihmisiä riepoo. Hienoa musaa. Itse asiassa helVetin hienoa musaa. Jotakuta ärsytti myös Sting. Miksi?
Ike
PS. Kuka vielä sanoo, ettei makuasioista voi kiistellä. Niistähän sitä vasta voikin peistä taittaa. Tosiasioista on huomattavasti vaikeampi kiistellä.
Viestin lähetti Eisenhower
...kovasti, mikä Ultra Brassa niin kovasti ihmisiä riepoo. ...
Uskaltaisin kaikkien näiden ihmisten puolesta vastata, että sanoitukset... Niitä sen enempää itse kommentoimatta, sanon vaan että näin on, mahtavaa kamaa. UB siis. Useilta jää kokonaan noteeraamatta itse musiikki - sävellys ja sovitus - kun sanat ärentävät niin maan perhanasti. Mutta eihän siinä mitään.
railwayman
25.01.2002, 22:17
Tässä ketjussa mainituista kappaleista saisi rankan kokoelman, sitä voisi jakaa vaikkapa liigajoukkueille matkamusiikiksi, niin johan alkaisi asennetta löytyä. (Jos häviätte, niin saatte kuunnella samaa levyä paluumatkallakin)
Oman inhokkini on CatCat duon Euroviisu: Bye Bye Baby. Se verran voin paljastaa, että on ollut hetkiä, jolloin suomalaisuus on hävettänyt ja rankasti.
Johnny99
25.01.2002, 22:53
Ah, niin ilkeä aihe tämmöinen luettavaksi. Ilkeä siksi, että varmaan jokainen löytää listattuna myös omasta mielestään ok musaa. Mutta, puolustelemaan ei hyödytä alkaa...ei se toisen mielipide sillä kuitenkaan muutu. Sitäpaitsi itselleni musa on pääasiassa tunnejuttu, joko tykkää tai ei - pääasiassa fiilispohjalta. Musiikin kuunteleminen liian teknisesti latistaa monta nastaa juttua.
Paljon on ansiokasta sontaa täällä lueteltu, ei voi kuin yhtyä tuohon Tommi Läntiseen. Voi kun Tommi ja Alatalon Mikko olis ollu mukana mestareissa, ja Timo T.A Mikkonen managerina .Ois saatu kaikki pahin törky samaan pakettiin.
Ja seuraavan kerran pientä rajaa sitten, meinas pumppu pettää T. Läntisen pärstän pläjähtäessä silmille. Varoitusviesti vähintään etukäteen ens kerralla. :cool:
Viestin lähetti Mäkelä
The Cure: Friday I'm In Love - Robert Smith jaksaa varmaan vedellä huulipuniaan iloisesti päin vittua hautaan asti, mutta väkinäinen pirteys ei miehelle todellakaan sovi. Yksi niistä biiseistä, joka sai kanavan vaihtumaan nopeasti, kun aikoinaan MTV:llä 90-luvun alussa oli powerplayssa.
Et ole tainnut kuulla The Curen biisiä Hot Hot Hot!!, joka sisältää kaikki nuo bändin pirteiden kappaleiden huonot puolet kymmenenteen potenssiin... Ei Cure silti voi huonoin olla, ei ei.
Minä äänestäisin näitä:
AC/DC: Thunderstruck - Maailman huonoimman bändin huonoin biisi. Yhtä kärsimystä alusta loppuun asti. Tilannetta ei yhtään paranna se, että monet pitävät tätä klassikkona.
Aerosmith: Crying, Crazy ym. nyyhkyballadit - Steven Tylerin ääntä en ole koskaan kestänyt, ja sitten kun se yhdistetään periamerikkalaisiin paisutusballadeihin, ei tuloksena voi olla kuin rikos ihmiskuntaa vastaan.
Uhrilehto: No Fucking Memories - Terveisiä vain niille Dark Throne -paitaisille pitkätukille, jotka minulle tämän kasetin kauppasivat kerran Ilokiven synkistelybileissä. Ette osanneet laskea rahoja, mutta vielä vähemmän osaatte tehdä musiikkia. Absoluuttisesti huonoimmat mahdolliset soundit.
Popeda: Maailmankaikkeuden suvijenkka(?) - Tuttu Diskoksen pelien erätauoilta viime kaudella. Lyyrisen säkeen "kyllä on ihanaa, otatko makkaraa" puistattavuutta ei lievennä edes olettamus, että kyseessä on vitsi.
EDIT: Vaajakosken Pelikaaneista tuskin on sentään laulanut Jyrki Siukonen. Kollaa-uransa jälkeenhän mies on noussut arvostetuksi taiteilijaksi ja kulttuuritoimittajaksi... Tuon biisin minäkin olen kyllä kuullut. Ja Pelikaanit pelaa nykyään taas kolmosessa.
Stonecold
25.01.2002, 23:44
Ei tainnut olla vielä mainintoja näiltä helmiltä:
¤¤¤¤¤ Arja Havakka, Veera Telenius, Hanna Ekola, Tauski Peltonen, sekä Anita Hirvonen.
¤¤¤¤ Näistä nykyajan tangokuninkaallisistakin kelpuutan oikeastaan kaikki tälle listalle(*).
¤¤¤ Neontuu eli Neon 2 täytyy myös mainita - aivan järkyttävää sontaa.
¤¤ Matti Nykänen, Toni Halme, Smurffit
¤ Radio-Nova, Kiss-FM, Energy -> soittolistatuuba joka tukahduttaa joka ainoan ajatuksen päästä...
(*)= Lehtosen Saulilla oli otetta ja karismaa ainoana näistä tangokuninkaallisista. Harmi, että elämä katkesi nuorena.
Sellainen biisi tulee tässä vielä mieleen, jonka olen onneksi kuullut vain kerran. Iskelmäosastosta löytyy sellainen mahtava tekele, missä voivotellaan vuorotöiden kamaluutta. Ei koskaan ehditä näkemään, kun vuorotellen ollaan aina töissä... voi tätä tuskaa. Eikä ne sanatkaan vielä riitä, vaan aivan kamala rimputus muutenkin.
Enempää en biisistä halua muistaa/tietää.
Heikki Kinnunen - Saunaan saunaan suomalaiset
Paula Koivuniemi - Kapteeni Aika
Kojo - Nuku pommiin
Vesa-Matti Loiri - Huilumies
Siinä niitä hirvityksiä alkuun, niitä Suomen vanhoja euroviisu-hirvityksiä olisi lisääkin laitettavana listaan. Nyt ei vaan muistu mieleen. Ainiin, Lappooniaaa....
keltainen vaara
26.01.2002, 00:50
On kertakaikkiaan uskomatonta, että kukaan ei ole vieläkään sanonut sitä. Pelleilettekö te?
Universumin absoluuttisesti syperhyperjyperkamalin biisi on hirvittävä hoilotus: lennä Juri Gagarin lennä lennä Juri Gagarin lennä, tule elävänä takaisin
Mitään hirveämpää ei voi olla, se on absoluuttinen ja ehdoton tosiasia.
seis. kiekkomaailma
26.01.2002, 00:55
Maailmaan mahtuu kaikenlaista törkyä, mutta itse en ole ikiknä pitänyt paatoksellisesta Pave Maijasen "Pidä huolta"-jollotuksesta. Voi h-tti, Kahdeksan radiota jo särkynyt vuosien saatossa!!!
seis. kiekkomaailma
26.01.2002, 01:00
tuli mieleeni vielä hirveämpää. Katri Helena lauloi joskus jonkun oopperalaulajan (olisko ollut Raimo Sirkiä) kanssa dueton. Muistaakseni brittien euroviisu. Ei ole ollut kunnia kuunnella montaa kertaa ja sekin on riittänyt hyvin. En muista hitin nimeä, tosin ei tee mielikään.
Viestin lähetti Viikate
Popeda: Maailmankaikkeuden suvijenkka(?) - Tuttu Diskoksen pelien erätauoilta viime kaudella. Lyyrisen säkeen "kyllä on ihanaa, otatko makkaraa" puistattavuutta ei lievennä edes olettamus, että kyseessä on vitsi.
Ööh... tuo kappale on Oodi makkaralle. Ja jos haluttaisiin n****a pilkkua, niin kappaleessa lauletaan: "Kyllä on mukavaa. Otatko makkaraa...." Mutta joo, kamala kappale. Samoin tuo Maailmankaikkeuden suvijenkka on hirveä. Siinähän kertosäe menee jotenkin näin: "Presidentti heittää pommin. Tappaa monta miljoonaa. Humanoidi tarjoo rommin. On aika jättää tämä maa."
Taitaa tässä ketjussa olla jo kaikki bändit ja kappaleet edustettuina... No, kuitenkin meikäläisen inhokit:
1. TeknoJUMPUTUS (trance myös). Kun joku teinicorolla menee ohi niin aina ihmettelen onko niillä korvatulpat vai miten ne siellä pystyy olemaan. Ei taida enää tuntuakaan jumputus korvissa kun kuulo on jo mennyt...
2. Smurffit. Siniset oliot laulavat nylonbeat -äänellä hittejä smurffi-sanoituksilla. huh huh ...
3. Söpöt poikabändit, alkaen NKOTB:sta jatkuen Takethatin kautta boyzoneen ja westlifeen ja mitänäitänytonkaan. Tuotteita, hyt s**tana... Emmääainakaankaupastaostais...
4. Suomenkielinen rap. En nyt ameerikan räpistäkään tykkää mutta suomalainen on jotain niin huonoa ettei voi sanoin kuvailla. (silloin suomenkielinen "rap" oli hyvää kun oli raptori ja pääkköset :))
Makuasioistahan ei voi kiistellä, eikä mitään musiikkia voi haukkua ellei ole itse kuullut.
Tänään ykköseltä voi katsoa euroviisukarsintoja ja laittaa koko listan uusiksi. Tosin voiton vienee vieraileva "tähti" Johnny Logan, joka tulee jälleen marisemaan ruutuun. Se oli eilen ollut keikallakin Helsingin Cobacabanassa. Ajat muuttuvat, mutta Johnny Loganin kitinä ei.
Silti Euroviisut ovat huippuviihdettä. wadde hadde dudde da!
nedomansky
26.01.2002, 14:22
ekan tulee mieleen Engelbrecht Humperdinck ja "Without you"
Viestin lähetti keltainen vaara
On kertakaikkiaan uskomatonta, että kukaan ei ole vieläkään sanonut sitä. Pelleilettekö te?
Universumin absoluuttisesti syperhyperjyperkamalin biisi on hirvittävä hoilotus: lennä Juri Gagarin lennä lennä Juri Gagarin lennä, tule elävänä takaisin
Mitään hirveämpää ei voi olla, se on absoluuttinen ja ehdoton tosiasia.
Sliipparithan tekivät version jossa lauletaan: "lennä Nykäsen Matti, lennä, tule elä humalassa takaisin."
J.Pursey
26.01.2002, 14:57
1. Fredi: Muukalainen (alunperin Bowien Starman)
2. Harry Belafonte: Banaaninlastaajien laulu
3. Pelle Miljoona & N.U.S : Yhdistytään
4. Suomalainen RAP (poislukien Petri Nygård)
5. Ulkomainen RAP
6. Koko Matin ja Tepon tuotanto
7. Kaikki joululaulut
8. Koko V-P Lehdon tuotanto
Viestin lähetti werther
Sliipparithan tekivät version jossa lauletaan: "lennä Nykäsen Matti, lennä, tule elä humalassa takaisin."
Ja Turo´s Heavy Gee teki: "Aja Tapani Kansa, Aja! Hae kortti hyllyltä takaisin."
Ai niin tuli mieleen joku Japanilainen. Nimellä YATTA kun haette morpheuksella voitte valmistautua elämänne nauruihin... Naurettavin video minkä olen nähnyt. Oikea Nipponin Backstreet boys.
"-It's so easyyyyy..." sen jälkeen jotain siansaksaa.
Hirveistä biiseistä mainittakoon vielä Dr. Bombayn taxi driver in Calcutta ja tiger took my family. Samaan sarjaan kuuluu myös Bloodhound gang joka omien sanojensa mukaan tekee tyhmää musiikkia tyhmille ihmisille. Scooterin coco tuotannon voi kans laskea samaan sarjaan
Sisäliitin
26.01.2002, 21:02
no tämä karavaanari ja tämä viiniä wienissä taitavat olla molemmat Samuli Edelmanin niin satanan ärsyttäviä! ja sitten Kwan koko "tuotanto" aina alan nauramaan kun joku Nova popittaa sitä kappaletta Late siitäkään ei saa mitään selvää jotain ässisissitaal...
1. Anssi Kela - koko tuotanto
2.Ultra Bra - koko tuotanto.
3.suomiräppi
Tuo Karavaanari on kyllä yks biisi, milloin aina vaihtuu radiokanava kun se rupeaa soimaan..aargh.
...Laura Voutilaisen äsken esittämä kappale, on kyllä kauhein biisi jonka olen ikinä kuullut! 0 pistettä tullee taas kisoissa.
Ps. Oli muuten Laura halvan h***an näköinen ällöttävässä mekossaan... YÖK!
Viestin lähetti tiki10
...Laura Voutilaisen äsken esittämä kappale, on kyllä kauhein biisi jonka olen ikinä kuullut! 0 pistettä tullee taas kisoissa.
Ps. Oli muuten Laura halvan h***an näköinen ällöttävässä mekossaan... YÖK!
Olin kohtuullisen lähellä kirjoittaa tähän ketjuun suurinpiirtein samat sanat...
Eipä tarvitse taaskaan vuonna 2003 hävetä suomalaisten puolesta euroviisufinaalissa. Eli jotain positiivistakin.
Ne ei ikinä opi. Ne ei jumal--ta ikinä opi säveltämään HYVÄÄ BIISIÄ EUROVIISUIHIN. Se biisi tehdään Euroviisuihin, eikä "¤%!#¤& Suomen radioon tai mihinkään muualle! Ei ole vaikeaa heittää sekaan klisheisiä koukkuja ja mehukasta sointukuviota. Helevetti sentään.
No joo... olkaamme silti iloisia siitä, että Ressu Redfordia ei valittu Euroviisuihin. Ei silti... eipä siellä kyllä yhtäkään hyvää biisiä ollut. Ennen manattiin, että suomen kieli on syypää siihen, ettei pärjätä... no niin... mitäköhän nyt syytetään?
Ihan välikommenttina Euroviisuista: Lappeenrannan raadin sihteerillä oli suhteellisen hauska nimi: Sini Tiainen.:D
Lapa: Yatta (tai Greenl tai millä nimellä nyt sattuukaan kulkemaan) olikin alunperin vitsi - se on jonkun paikallisen koomikkoryhmän viritys - mutta ihmiset ovat kummallisia ja kappaleesta tuli kauhea hitti. Näin olen siis kuullut.
Euroviisuista puheenollen, minkä takia niiden euroviisubiisien pitäisi olla "parempia" tai "erilaisempia" kuin ne ihan normaalit suomalaiset hittibiisit ? Vaikka omasta mielestäni 95% suomalaisista hittibiiseistä - viihdemusan puolella siis, johon euroviisut katson kuuluvan - on täyttä tuubaa, siihen viiteen prosenttiin mahtuu myös helmiä. Nythän kaikista kilpailukappaleista oli väen väkisin yritetty tehdä "kansainvälisiä", ja tulos oli hirveä.
Mutta ... kuten useat esimerkit osoittavat - "wadde hadde dudde da", Ruotsin voittobiisi vuosi pari sitten, Viron voittobiisi viime vuonna, jopa tuo "Yatta" - huonollakin biisillä voidaan menestyä, jos se on tarpeeksi huono. Ja ihmisten maku voi olla kummallinen, joten ...
No, eipä sillä nyt ole ollut henk. koht. sen suurempaa merkitystä pärjääkö Suomi joissain puolivillaisissa lauluskaboissa.
Ai niin, hirveimmät biisit ? Väkisin väännetty huumorimusiikki, tyyliin Turo's Hevi Gee, Rehupiikles ja Matti & Teppo.
Kerta-annoksissa voi olla ihan mukavaakin, mutta esim. Turo's Hevi Geen kokoelmalevyn kolme kertaa pakosta läpikuunnelleena (koulussa ATK-tunnilla) voin väittää sen olevan aika hirveää.
Näin.
--- pykli
Viestin lähetti pykli
...
Euroviisuista puheenollen, minkä takia niiden euroviisubiisien pitäisi olla "parempia" tai "erilaisempia" kuin ne ihan normaalit suomalaiset hittibiisit ? Vaikka omasta mielestäni 95% suomalaisista hittibiiseistä - viihdemusan puolella siis, johon euroviisut katson kuuluvan - on täyttä tuubaa, siihen viiteen prosenttiin mahtuu myös helmiä. Nythän kaikista kilpailukappaleista oli väen väkisin yritetty tehdä "kansainvälisiä", ja tulos oli hirveä.
...
--- pykli
Sen takia "parempia", että ne voittaisivat. Mutta oli kyse sitten Euroviisuista tai kalle koikkalaisen kotidemosta, useimmitenhan pyritään siihen että kappale on hyvä. Minun mielestä hyvässä kappaleessa on (mm.) mielenkiintoinen ja monipuolinen sävellys, sekä melodia, joka jää päähän. Lisäksi tietysti omaperäisyyttä, mutta sitähän ei Euroviisujen voittoon välttämättä tarvita...
Laura Voutilaisen biisi oli minulle, ja uskoisin että monille muillekin, totaalisen mitäänsanomaton. Siinä ei ollut mitään mielenkiintoista, ei mitään koukkua, ei mitään mistä sen jälkeenpäin muistaisi. Ainoa asia jonka minä siitä muistan, on se, että siinä hoettiin "addicted to you". Ja se ei riitä, ei.
joku vuosi n.-93 kun autolla mökiltä kotiin oltiin menossa, itse nukuin onnellisesti kunnes radio alkoi soittamaan jotain tosi skeidaa.. olikohan se joku suomalainen 'tekno' viritys, muuta en muista kuin että siinä laulettiin suunnilleen: "tuuliko se hiekkaa kuljettaa" ja tuota hoettiin koko hemmetin biisin ajan.. harmikseni (vai onnekseni) en ole sen jälkeen tuota tuotosta kuullut..
JokeriJätkä
27.01.2002, 11:44
Kyllä KAIKKI tekno ja räppijumputukset ja selitykset pitäis kieltää lailla! Joku täällä puhuikin jo ohi ajavista teinicorollista, joissa kyseinen jumputus pauhaa. Kun erään kaverin kyytiin "joudun" (muuten hyvä jätkä) mutta se jumputus kyllä se on KÄRSIMYSTÄ!
Täällähän mollataan myös Popedan Maailmankaikkeuden suvijenkkaa, jokaisella on mielipiteensä mutta minä sanon että se on loistava biisi.
Ja Popedan Oodi makkaralle on kyllä biisi, johon kannattaa suhtautua huumorilla, kyllähän sen huomaa että huumorilla koko biisi on tehty kun sitä vähän viitsii kuunnella.
Ai niin meinas unohtua että kaikki blacmetalbändit on enemmän tai vähemman pellejä. Tulee tässä mieleen bändi, jota yläasteella (useita vuosia sitten) kuuntelin, tosin nyt se on makunsa menettänyt eli Klamydia, joka laulaa näin:
Norjalaisen blackmetalbändin karmee solisti
Henrik Belsebuuvi uhkaa tappaa kaikki
basisti Ruunarkaan ei enää dikkaa turskaa
tosi raskas mies syö vain kivimurskaa
Enenpää en muista.
mission16W
27.01.2002, 11:47
Viestin lähetti JokeriJätkä
Norjalaisen blackmetalbändin karmee solisti
Henrik Belsebuuvi uhkaa tappaa kaikki
basisti Ruunarkaan ei enää dikkaa turskaa
tosi raskas mies syö vain kivimurskaa
Enenpää en muista.
Aah, legendaarista. Kovalevyltäkin löytyy Klamydia - Sattans Fjongar.mp3. Mahtava kappale, jossa vedetään "cooleja" death metal-tyyppejä oikeen kunnolla. Samaa sarjaa on myös "Negatiivisemman ajattelun ryhmä".
mission16W
27.01.2002, 11:48
Kauhein kappale? 99% "hittimusiikista" on niin turhaa p*skaa ettei sitä kukaan muista enää kolmen vuoden päästä.
Kyllä silti on näitä legendaarisia kauhuklassikoita, kuten Kikan "Mä haluun viihdyttää". Nauroin vedet silmissä sitä mahtavaa syntikkaintroa viime viikolla.
Niin ja tietenkin kaikki Matti Nykäsen ja Jasmin Mäntylän tuotokset.
Viestin lähetti mission16W
Niin ja tietenkin kaikki Matti Nykäsen ja Jasmin Mäntylän tuotokset.
joko sinä etukäteen teilaat Jasmin Mäntylän tuotokset?
mission16W
27.01.2002, 13:03
Viestin lähetti Hamraan
joko sinä etukäteen teilaat Jasmin Mäntylän tuotokset?
Mene Seiskan sivuille ja imaise Jasminin uusi single. Kun saat kyyneleet loppumaan ja keräät luusi lattialta, jossa olet pyörinyt ulvoen naurusta, lienet samaa mieltä :)
Viestin lähetti mission16W
Mene Seiskan sivuille ja imaise Jasminin uusi single. Kun saat kyyneleet loppumaan ja keräät luusi lattialta, jossa olet pyörinyt ulvoen naurusta, lienet samaa mieltä :)
Mistä tuon löytää??? Itse en ainakaan löytänyt linkkiä.
Täällä on lueteltu jo niin pitkät listat hyviä huonoja kappaleita, että vaikee pistää enää paremmaksi. Jotakin silti tulee mieleen:
* Mikko Alatalon koko hänen itsensä esittämä tuotanto
* Paula Koivuniemen "Kuuntelen Tomppaa"
* Suurin osa J.Karjalaisen kappaleista ensimmäisen 3 minuutin jälkeen (kun mies ei ymmärrä lopettaa jankutusta)
* Reijo Taipaleen raiskaama versio "Blue Cafe";sta (alkuperäinen loistava!)
* Kaikki Tina Turnerit
* Koko Kikan tuotanto
* Koko smurffituotanto
* Koko Muskan tuotanto
* Arja Korisevan "Kun mieli maailmoja juoksee" (Biisissä sanotaan "Minä olen tyhjä pallo ilman sinua, ellet minuun ilmaa puhallaaaa..." Voi herranjumala, mitä lyriikkaa...)
Tässä joitakin esimerkkejä...
- alien ant farm
- limp biskit
- linkin park
- europe
- smurffit
- whitney houston
- britney
jne jne...
Koko metalliosasto on täyttä hevosenp*skaa!
John-Lennonjohtaja
28.01.2002, 01:53
Ultra Bran kaikki biisit(viirurilli tyttöjen trendibändi)
Tkachuk7
28.01.2002, 04:09
Viestin lähetti mission16W
Mene Seiskan sivuille ja imaise Jasminin uusi single. Kun saat kyyneleet loppumaan ja keräät luusi lattialta, jossa olet pyörinyt ulvoen naurusta, lienet samaa mieltä :)
URL kehään, pakko kuulla.
Melkein unohdin; kaikki kuulemani Jive Bunny -tuotokset ovat rikos ihmiskuntaa vastaan.
Viestin lähetti pykli
Mutta ... kuten useat esimerkit osoittavat - "wadde hadde dudde da", Ruotsin voittobiisi vuosi pari sitten, Viron voittobiisi viime vuonna, jopa tuo "Yatta" - huonollakin biisillä voidaan menestyä, jos se on tarpeeksi huono. Ja ihmisten maku voi olla kummallinen, joten ...
[/B]
Olen melko varma siitä että "Wadde hadde dudde da" biisi oli saksalaista tuotantoa, eikä voittanut mitään. Ruotsin voittobiisi oli se "tusen och en natt" tms. joka kuulosti aivan Abbalta.
Pakko laittaa tähän vielä Bruce Willis - koko tuotanto, sekä Ressu Redford - koko tuotanto...
Bjogae :
Olen melko varma siitä että "Wadde hadde dudde da" biisi oli saksalaista tuotantoa, eikä voittanut mitään. Ruotsin voittobiisi oli se "tusen och en natt" tms. joka kuulosti aivan Abbalta.
No niin niin, olisipa pitänyt laittaa tai sinne väliin, tottahan minä nyt Stefan Raabin ja jonkun hurriblondin erotan. Mutta hitti kai siitä tuli siitäkin renkutuksesta.
Raabhan on se ääliö joka taisi / taitaa (?) yrittää olympialaisiin hiihtäjänä Moldovan edustajana ihan vain ollakseen "hauska". Lähes koko saksalaisen viihdemusiikin vuosisatainen perinne voitaneen muuten suuremmitta mutinoitta liittää tähän viestiketjuun.
--- pykli
(liite: saksalaisen viihdemusiikin vuosisatainen perinne (http://www.jameslast.com))
Voittaja
29.01.2002, 10:05
Kyllähän kaikki J. Karjalaisen "biisit" ovat surkeinta mitä on yritetty laulaa...40 kymppinen mies laulaa lipeäkalan äänellä lastenlauluja
bystander
29.01.2002, 16:01
onko tämä Stefan Raa(tähän en saa millään iskettyä tuota saksalaista kirjainta) sama heppu, jolla on ProSiebenillä oma talk-show?
Eräs Stefanin hip hop -vaikutteinen huumoripläjäys taitaa muuten tälläkin hetkellä olla saksalaisten vaivaskanavien soittolistoilla. Senkään nimeä en juuri nyt muista.
Viestin lähetti Tkachuk7
URL kehään, pakko kuulla.
En ole itse kokeillut, mutta oiskohan www.seiska.fi ?
Kaikki Scooterin ja Puff Daddyn (vai mikä Pee Diddy se nykyään onkaan) versiot vanhoista klassikkobiiseistä.
HIM:in koko tuotanto Greatest Lovesongs vol. 666 -albumin jälkeen.
Limp Bizkitin koko tuotanto.
Nightwishin versio Over The Hillsistä.
Kissin Psycho Circus.
Euroviisut.
Blink 182, Alient Ant Farm, kaikkimuuttämäntyylinbänditjabiisit.
John-Lennonjohtaja
29.01.2002, 16:45
Tähän on vielä pakko mainita,että:
Ainakin SPORT FM:llä soi mainos jossa Mikko Alatalo laulaa jotenkin näin:
Mainonnan viikko on viikko mainonnan...
KAMMOTTAVAA!
"HIM:in koko tuotanto Greatest Lovesongs vol. 666 -albumin jälkeen."
Kärjistätkö korostaaksesi homman kluun vai tarkoitatko tuota kirjaimellisesti?
Jos pitää HIMin ensimmäisestä levystä, on vaikea uskoa, ettei Razorblade Romancelta löydä YHTÄÄN hyvää biisiä. Eivät ne mielestäni nyt sentään NIIN paljon paskempia ole, vaikka GLSV666 onkin raskaampi ja tummempi, mikä monien mielestä tarkoittaa = automaattisesti parempi. Kaupallisemmaksihan Villen touhu on kieltämättä mennyt, mutta onneksi RR:n parhaita biisejä ei silti yhtä mittaa renkuteta radiossa tai jyrkikauntauneissa. Ovatko todella RR:n kaikki loppupäänkin biisit Razorblade Kissistä alkaen mielestäsi pelkkää kakkaa? Puhumattakaan Join Me -singlellä olevasta ilmiömäisestä Rebel Yell Live -tulkinnasta. Eipä silti, makuasioita.
Ärsyttäviä biisejä:
Kutakuinkin koko Mamban/Britney Spearsin tuotanto.
I'm a big big girl (vai mikä goddamnmotherfucking nimi sillä biisillä onkaan)
Fintelligensin koko tuotanto, jos nyt kannattaa edes mainita
Milla
Jaaniijuu, kyllä voiton vie kuitenkin "lauantai-iltana en kaipaa sua... en kaipaa sua ei ei... sunnuntaiaamuna mä kaipaan sua... mä kaipaan sua joo joo..." On tainnut runosuoni kukkia sillä verbaalivirtuoosipiruparalla, joka tuon mestariteoksen on sanoittanut. Ismo Alankokin kääntyy kohta haudassaan eikä jätkä ole vielä edes vainaa.
Ranger
Luistelutaidoton
29.01.2002, 19:05
Ismo Alankokin kääntyy kohta haudassaan eikä jätkä ole vielä edes vainaa.
Ford Fairlane.
Bigreds.
29.01.2002, 21:46
Gonna Fly Now :) no ei vaisinkaan..
1. Linkin Park - In The End
2. Koko C. Aguileran tuotanto / Britneyn
3. RAmstein Koko tuotanto
Nyt en yksilöi biisejä, vaan ärsyttävimmät esiintyjät "tuotantoineen" :
1. M.A.Numminen - (kiekumisen maailmanmestari, muka-hauska)
2. Agit Prop - kommaripaatosta
3. Ultra Bra - (edellisen moderni kopio, mutta ilman politiikkaa)
No tästä ihan lähiajalta tulee ensinnäkin mieleen sellainen kun Rasmus ja F-F-F-F AARGHH!!! (vai oliko se sittenkin f-f-f falling).
Toinen hermoja raastava on tämä Tehosekoitin ja biisi nimeltä Kaikki nuoret..huoh
Muita paljon inhopisteitä saavia:
ÖÖh..se suomalainen rap-jutska, jossa laulaa se muija jolla on kromihymy, biisi on kaiketi joku Microphoneye tjsp.
Sitten semmonen yhtye kun Lumo ..biisien nimiä en onnekseni muista.
HIM - Pretending
Anssi Kela - Mun täytyy kävellä jne.
Aerosmith - kreisi ..siitä biisistä todella tulee ihan kreisiksi
Mikko Alatalo - koko tuotanto :)
Popeda - koko tuotanto :)
Jooh.. Oishan noita paljon, paljon muitakin, mutta olkoon nyt tossa.
Jep.
Un-fucking-believable!
Ranger
Muutama baritoni ja poppoppoppoppoppop-musiikkia.
Matti Nykänen: Moottoritie on kuuma
Siinä ainakin alkuun...
HIM:in paras levy on se neljän biisin mini-CD, joka ilmestyi ennen 666:iä.
666 on hyvä levy, koska siinä pääosassa ovat vielä ne ainekset, joiden ansiosta Villen orkesterista oli tulla uusi hieno suomalainen rock-yhtye. Biiseissä on enemmän kuin yksi koukku, ne ovat pääsääntöisesti pätevästi soitettuja, eikä tuotannossa ole tyydytty kompromisseihin. 666:in kipaleissa on syvyyttä ja yllätyksellisyyttä, mikä puuttuu RR:ltä täydellisesti.
RR:n biisit kulkevat alusta loppuun samalla kaavalla: alkuriffi - kolmen markan rumpukompilla säestetty a-osa - siirappisen tarttuva kertosäe - jne. Kaikki syvempää oivaltamista vaativa on tahallaan jätetty pois, ja jäljelle on jäänyt riisuttu lista-HIM, jonka kertosäkeistä jokainen voi valita mieleisensä kännykkänsä soittoääneksi.
RR on minun makuuni aivan liian kliininen, yksinkertainen ja helppo levy. Se on kahden kuuntelun jälkeen loppuun kulunut, valmiiksi pureskeltu täsmätuote itsestäänselvään markkinarakoon. Se ei ole enää musiikkia musiikin itsensä, luomisen ja soittamisen riemun, takia. Se on musiikkia markkinoille. Music for the masses, niin kuin Depeche Mode aikoinaan itsestään ironisesti totesi.
Anssi Kelan Milla on niin huono että sillä voi pyyhkiä perseen!!
BigRedBob
30.01.2002, 21:06
Oman listani jatkeeksi voi lisätä vapaasti ihan minkä tahansa Linkin Parkin biisin.
Kyllähän noita hirveitä biisejä on vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä hirvein on Anssi Kelan Milla. Yöök!
Viestin lähetti mission16W
Mene Seiskan sivuille ja imaise Jasminin uusi single. Kun saat kyyneleet loppumaan ja keräät luusi lattialta, jossa olet pyörinyt ulvoen naurusta, lienet samaa mieltä :)
Katselinpa tuossa televisio-ohjelmatietoja, joissa mainittiin, että Kymppitonnissa oli kilpailijana mukana ARTISTI Jasmin Mäntylä. Näin se ura kehittyy osaavalla...Missasin Kymppitonnin, pahus.
Kamalin piisi minkä tiedän on Ruotsin kansallislaulu.
Kirjoitit tapasi mukaan erinomaiset perustelut.
"HIM:in paras levy on se neljän biisin mini-CD, joka ilmestyi ennen 666:iä."
Tarkoitatko Wicked Gamen singleä?
"666 on hyvä levy, koska siinä pääosassa ovat vielä ne ainekset, joiden ansiosta Villen orkesterista oli tulla uusi hieno suomalainen rock-yhtye. Biiseissä on enemmän kuin yksi koukku, ne ovat pääsääntöisesti pätevästi soitettuja, eikä tuotannossa ole tyydytty kompromisseihin. 666:in kipaleissa on syvyyttä ja yllätyksellisyyttä, mikä puuttuu RR:ltä täydellisesti."
Allekirjoitan täysin, paitsi sanan "täydellisesti", jota en sulata alkuunkaan. Toisaalta ihmettelen, mikä RR:n biiseistä sitten ei ole pätevästi soitettu. Vai tarkoititko verrattuna yleisesti suomalaiseen rock-musiikkiin?
"RR:n biisit kulkevat alusta loppuun samalla kaavalla: alkuriffi - kolmen markan rumpukompilla säestetty a-osa - siirappisen tarttuva kertosäe - jne."
Mielestäni sanaa "siirappinen" lukuunottamatta, 666 pätee kutakuinkin samat sävelet, ainoastaan paljon tummempana, raskaampana ja "mustaa tunnetta" tulvien. En kyllä itse näe rumpukompeissa niin suurta eroa, että toisen tuomitsisin "kolmen markan rumpukompiksi".
"Kaikki syvempää oivaltamista vaativa on tahallaan jätetty pois, ja jäljelle on jäänyt riisuttu lista-HIM, jonka kertosäkeistä jokainen voi valita mieleisensä kännykkänsä soittoääneksi."
No joo, ehkä jotain sinnepäin ainakin joissain biiseissä, myönnettäköön. En tosin missään tapauksessa vetäisi noin jyrkkää linjaa.
"Se on kahden kuuntelun jälkeen loppuun kulunut, valmiiksi pureskeltu täsmätuote itsestäänselvään markkinarakoon."
Niin, itselleni RR ei ole kulunut loppuun kahden kuuntelun jälkeen, lukuunottamatta pahimpia listarenkutuksia. Oletko aivan varma, etteivät RR:n korkeat myyntiluvut saa Sinua näkemään siinä sellaisiakin vikoja, jotia ei itse asiassa ole olemassakaan, ei ainakaan niin kärjistettynä kuin annat ymmärtää? Tai ettet hyvän menekin takia ole ainakin paljon kärkkäämpi sellaisia etsimään?
"Se ei ole enää musiikkia musiikin itsensä, luomisen ja soittamisen riemun, takia."
Ohhoh. Väitän, että Valo on nauttinut valtavasti myös RR:n luomisesta ja aivan musiikin itsensä vuoksi. Kenties ilman samanlaista hurmiota kuin 666:ssa ja kiistatta eräissä biiseissä markkinoita ajatellen, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen. Eihän se nyt herttileeri sentään pelkkää rahastusta ole. Vaikka monet discopoppisbiisitkin ovat mielestäni pääsääntöisesti pelkkää rahastusta, joku voi silti aivan aidosti nauttia sellaisenkin koneellisen"musiikin" tekemisestä.
Niin paljon kuin kirkuvat teinitytöt vituttavat, en henkilökohtaisesti mahda mitään sille, että RR kaikesta kaupallisuudestaan huolimatta pääosin kuullostaa helvetin hyvältä. Johtunee romanttisesta luonteenlaadustani. HIM kolahti aikoinaan 666:n myötä niin syvälle, etten osaa oikein vertailla näitä kahta levyä, koska voin autuaasti kuunnella kumpaa tahansa mielialasta riippuen. Sittemmin viimeistään DSABH:n myötä intoni on pikkuhlijaa laantunut...
Henkilökohtaisesti minua ottaa päähän sekin ajatusmalli, että kaupallinen = automaattisesti aivan paska. Musiikkiin tulee suhtauta ennakkoluulottomasti, ja tehdä omat johtopäätökset (kuten olet siis kiistatta tehnyt) riippumatta siitä, kuka sitä kuuntelee, kuka sen on tehnyt ja kuinka paljon sitä kuunnellaan. Jopa jossain viestissä kauan sitten alimpaan helvettiin manaamallasi lihatiski-discopoppis-massamarkkina-Senssillä voi silloin tällöin kuulla ihan oikeasti hyvän kappaleen, jos malttaa istua alakerran Suomi-rock-puolella... Välttäkäämme siis iankaikkista mustavalkoisuutta.
Ranger
Disco: Sanon sinulle
Yritetään saada biisi kuullostamaan niin #¤%#¤!sti Depeche Modelta (Dream on), että! Jotain rajaa, kiitos! Jotain omaa, kiitos! Kuvottavaa, mutta voi niin säälittävää.
Dj tumu 89 - I hate you my friend
Frederikin versio kung fu fightingista
Initial D - Vocal 4 (Japanese Version)
toi vocal 4 on jonkun japanilaisen miehen laulama coveri hyvästä kappaleesta, jonka olen kuullut, mutta toi lauluääni voittaa karatepekan ihan 10-0
Sit on ne legendaariset dubatut piirrettyjen alkuthemet ;) Digimon, Miten ois mimi ja (flipper ja polaka) taitaa viedä voiton (nimet tunnen sen ansiosta, että olen vielä koulussa ja telkkari menee päälle heti kun sieltä saavun)
Nyt riipii niin pahasti korvaa ja sydänalaa, että lienee paikallaan nostaa tämä ketju ylös.
Yleinen virhehän on noteerata jokin uunituore biisi "kaikkien aikojen listoilla" kärkeen, joko toppiin tai nottiin, vaikka historiasta tuppaa aina löytymään parempia tai huonompia suorituksia. Tätä valintaa olen kuitenkin miettinyt tarkkaan ja hartaasti, mutta en yksinkertaisesti keksi mitään biisiä, joka saa sappinesteet kipuamaan kurkunpäähän näin raivokkaasti.
Ovathan kaikki jo varmasti kuulleet tämän uuden Suomirap-artistin, Gimmelistä irroittautuneen Jonnan Ei heru -sinkkupläjäyksen?
Kertakaikkiaan, luokaton biisi! Hermojaraastavaa mongerrusta Pritni-tyyliin ja sotkuista epärytmiräpätyspaskaa. Ei tätä voi edes kunnolla kuvailla, vetää niin sanattomaksi.
Ja minä hölmö kun jo luulin kuulleeni neidon pohjanoteerauksen debyyttisinkun "Tyytyväinen" muodossa. Lupaan seistä tämän noteerauksen takana, ainakin siihen asti kun neitonen saa seuraavan sinkkunsa soittoon.
YleX:n soittolista on huono, huomattavasti huonompi kuin edeltäjänsä, mutta joku roti pitää olla talkkunansyönnissäkin. Ei tällaista paskaa voi soittaa radiossa. Ymmärtäisin soittoajan edes jossain määrin jos kysymyksessä olisi jokin aikaisemmin nimeä tehnyt artisti, mutta että neverheard-Jonna, jonka debyyttikin hipoi jo helvetin tulia.
Pistää todella vihaksi.
Mahtiankka
16.05.2003, 12:00
Cheeky Girls - Cheeky Song on aivan helevetin ärsyttävä!
Oloneuvos
16.05.2003, 12:07
Kaikki mömmöm-kisoihin sähelletyt "sävellykset." Olikohan ne tehty ihan tosissaan kuunneltaviksi? Toisaalta olivat linjassa maajoukkueen pelaamisen kanssa.
Kaikki Nellyn biisit
kaikki JaRulen biisti
kaikki Alicia Keysin Biisit
monet Britneyn biisit
monet Rasmuksen biisit
99% kaikista trance-biiseistä
Esa Saarinen - Poikarakkaus
Huumorilla ajatellen toki aivan loistava tekele.
2 kertaa oksennus! Eminem, jota tähän asti olen pitänyt kohtalaisena musiikin päälle puhujana, on osoittanut olevansa aivan samaa paskaa muidenkin saman genren nollien kanssa tekemällä biisin, joka rippaa törkeästi Aerosmithin 'Dream on' -klassikon. Biisin nimeä en muista enkä haluakaan muistaa.
Toinen vitutus on joku saman genren persläpi, joka rippaa KoRnin A.D.I.D.A.S -biisin. Vitun nollat! Kun et itse osaa säveltää, varasta muilta!
Aivan järkyttävää tuubaa löytyi menneenä päivänä kovalevyltä.
Nimittäin Kisun biisi Juustossa Löytyy...
Kyllä Juu, Juu, Juustossa löytyy...
Voi helvatta...
Viestin lähetti Kariyafani
Cheeky Girls - Cheeky Song on aivan helevetin ärsyttävä!
Allekirjoitan.
Ja lisäksi lähestulkoon kaikki, mitä velipojan tietokoneen soittolistalta löytyy, on hirvittävää diibadaabaa. Ei voi käsittää...
Jos Torquemada eläisi nykyaikaa, niin hän todennäköisesti soittaisi taustalla kidutuskammiossaan Zen Cafen musiikkia.
Zen Cafe hapattaa maidon, irrottaa poskihampaiden paikkoja ja tukkii pölyimurien letkuja.
Zen Cafeeta myyvät Anttilan kassaneidit pitäisi panna vankilaan.
finnishninja
16.05.2003, 13:00
Tiputanssi. Meinasin repiä pelihousut kun kuulin (ja näin) sen ekan kerran.
Kyllä Seppo Kaalia himoitsevien vintelikenttien Tahdon voimaa on niin järkyttävää tuubaa, ettei tosikaan. Se, kun kymmenisen tuhatta ihmistä heihettelee ja heiluttelee käsiään sen tahtiin vie voiton jopa siitä *$@#! noise levelistä. Noita kahta odotin kauhulla paikanpäällä näkemissäni matseissa.
Jotain hyvää Suomen konttaamisesta sentään löytyy - tuota biisiä ei enää tarvitse kuulla juuri missään. Miten kauheasti sitä oltaisiin soitettukaan, jos Suomi olisi voittanut mestaruuden?
Pidin aikoinaan myös Ihanaa Leijonat, ihanaata aivan paskana biisinä, mutta siitä lopulta opin melkein tykkäämään. Tuon Seppo Kaalin kohdalla sitä ei voi tulla tapahtumaan.
Mäntyharjun kultakurkun Kake Randelinin "Nasta Pimu" hakkaa tipu- ym muut tanssit 100-0.
Jakke Huuliparta
16.05.2003, 13:05
Artistia en muista mutta biisin nimi on "Tule kanssani kylpyyn". Vetää leuat lukkoon ja selkäranka menee jengalle. Ja näistä kaikenmaailman Nellyistä ja muista saman musiikkityylin pelleistä en edes viitsi aloittaa.
Jakke:
Artistia en muista mutta biisin nimi on "Tule kanssani kylpyyn".
Kyseisestä tekeleestä voi syyttää bändiä nimeltään "Pamberos".
Kaikkien aikojen hirvein biisi on Kreikan Eurovisukappale viime vuodelta. Sen esittää herra nimeltä Michalis Rakintzis ja kappaleen nimi on S.A.G.A.P.O.
Viestin lähetti Rontti
Kaikkien aikojen hirvein biisi on Kreikan Eurovisukappale viime vuodelta. Sen esittää herra nimeltä Michalis Rakintzis ja kappaleen nimi on S.A.G.A.P.O.
Ei. Siis tämä S.A.G.A.P.O:han on loistava kipale.
Huonoin? Kyllä se on Hanna Ekolan "Villihevosia". Kohta alkavan Paskalistan vakiokipaleita...
"täytyy olla realistinen, ei pessimistinen"
naurettava kappale. kukahan nuo sanat on keksinyt? Pistää aina hymilyttämään kun kuule tämän biisin.
Snadi kundi Stadista
16.05.2003, 14:29
Anssi Kela
koko tuotanto - kivistää.
Zen Cafe
koko tuotanto - nykyrunoutta parhaimmillaan?
Ultra Bra
ekan biisin jälkeinen tuotanto - eivät tajunneet lopettaa tarpeeksi ajoissa.
Erikoismaininta:
Kwan
Murheellista kuunneltavaa - sen lisäksi ovat niin dorkia, etteivät hiffaa, että heittämällä 3-4 typpiä vitt... muille jäis enemmän liksaa! "Musa" ei kyllä kärsis yhtään.
cosmic_rodeo
16.05.2003, 14:31
Viestin lähetti aaa
"täytyy olla realistinen, ei pessimistinen"
naurettava kappale. kukahan nuo sanat on keksinyt? Pistää aina hymilyttämään kun kuule tämän biisin.
Aamen.
Koko biisi ja sen oheistoiminta todellakin tuoksahtaa arveluttavalle.
Videon olen kai jopa kaksi kertaa erilaisissa videoraati-henkisissä ohjelmalähetyksissä kohdannut ja jo ensimmäisellä kerralla en voinut kuin tuijottaa suu auki. Ja syy ei ollut Jonnan (vai mikä se ex-Gimmel nyt onkaan) push-upeissa. Kuvottavaa amerikanmeininkiä, tosin sillä erotuksella, että Jenkeissä tuollaisten videoiden budjetit ovat sentään kunnossa.
En todellakaan ole sellainen Suomi-ihminen, että väkisin vaadin kaikkien suomeksi laulettujen kappaleiden videoista mahdollisimman SF-henkistä toimintaa, mutta silti. Ei tällainen maalaisjuntti ainakaan voi ymmärtää tuollaista jenkkien apinointia.
Muovia perkele.
Jakke Huuliparta
16.05.2003, 14:56
Viestin lähetti Anton
Kyseisestä tekeleestä voi syyttää bändiä nimeltään "Pamberos".
Ahaa, siis sama orkesteri joka on antanut meille iskelmähelmen nimeltään "Kettunen keskiyön cowboy"
Jos ette ole vielä kuulleet aiemmin mainostamaani Jonnan "Ei Heru" biisiä, you ain't heard nothing yet!
"Sun täytyy olla realistinen, muttei liian pessimistinen..." Näin tuo lyriikan helmi taitaa mennä sanatarkasti.
Mitä seuraavaksi?
Sun täytyy olla juutalainen, muttei liian natsi?
Ei. Ei rimmaa, miten olisi:
Sun täytyy olla tummaihoinen, muttei liian vaaleaihoinen?
Vesi kielellä odottelen jo Ei heru -videota. Tuskin pysyn housuissani kun näen jo silmissäni Jonnan potkivan sovinistisikapaskamiehiä pitkin seiniä tiukassa mustassa latex-asussa. Sen vähän mitä olen sanoitusta kyennyt tyrmistykseltäni seuramaan, jotain tuollaista voisi olla luvassa.
Innolla vastaustasi odottaen Jonna,
Siivu-Leevi
Rubberduck
16.05.2003, 15:11
Viestin lähetti Siivu-Leevi
Yleinen virhehän on noteerata jokin uunituore biisi "kaikkien aikojen listoilla" kärkeen, joko toppiin tai nottiin, vaikka historiasta tuppaa aina löytymään parempia tai huonompia suorituksia.
Tästäkin huolimatta nostaisin yhdeksi kaikkien aikojen hirveimmistä biiseistä Anna Erikssonin "kuka auttaa vooo-oo-oiis" -länkytyksen, joka ainakin minulle aiheuttaa niin spontaanin vitutuksen, että meinaa happi loppua. Eihän tämä enää tietenkään uunituore biisi ole, mutta vitutus on vieläkin ihan uutta vastaavaa ja käsi hakee autoa ajaessa paniikinomaisesti radion on/off -nappulaa.
Toinen tekele, joka nostaa kylmän hien pintaan on tuo jo mainittukin Bamberoksen "Tule kanssani kylpyyn". Olin jo unohtanut autuaasti koko kauheuden, mutta nyt palaa mieleen lapsuuden painajaiset, joissa isot karvaperseäijät houkuttelevat irstaasti hymyillen itselleen seuraa kylpyammeeseen. Ja vielä telkkarissa mainostivat kyseistä hommaa.
Nih.
Viestin lähetti Justus
2 kertaa oksennus! Eminem, jota tähän asti olen pitänyt kohtalaisena musiikin päälle puhujana, on osoittanut olevansa aivan samaa paskaa muidenkin saman genren nollien kanssa tekemällä biisin, joka rippaa törkeästi Aerosmithin 'Dream on' -klassikon. Biisin nimeä en muista enkä haluakaan muistaa.
Kappaleen nimi on Sing for the moment. Enpä nyt tuota kovin törkeäksi sanoisi. Kappale on tehty Aerosmithin luvalla ja kaiken lisäksi Joe Perry soittaa kappaleessa kitarasoolon.
Snadi kundi Stadista
16.05.2003, 16:19
Viestin lähetti Rubberduck
Tästäkin huolimatta nostaisin yhdeksi kaikkien aikojen hirveimmistä biiseistä Anna Erikssonin "kuka auttaa vooo-oo-oiis" -länkytyksen, joka ainakin minulle aiheuttaa niin spontaanin vitutuksen, että meinaa happi loppua.
Neidillä on toinenkin helmi, ja kenties vielä enemmän soitettu, jossa riimi menee jotenkin näin: "sytyin sylissäs ja paloin, silloin rakastaa sua aloin"
APUA!
Erkenholt
17.05.2003, 15:37
Annanpa kuitenkin ääneni Tuton maalilaululle Lättyä pussiin. Esittäjää en tiedä enkä välitäkkään. Siinä mielessä käsittämätön viisu, että vuosienkin päästä se kuulostaa joka kerta yhtä kornilta.
Ruma lapsi
17.05.2003, 16:34
Richard Marxin lällätys joka menee jotenkin "Whatever you do wherever you go, I´ll be right here waiting for you"
Hirveetä sontaa.
Viestin lähetti Prookie
Kappaleen nimi on Sing for the moment. Enpä nyt tuota kovin törkeäksi sanoisi. Kappale on tehty Aerosmithin luvalla ja kaiken lisäksi Joe Perry soittaa kappaleessa kitarasoolon.
Kuka sen sitten soittaisi? Eminem itsekö? Siinähän menisi käsien heiluttelu vituiksi jos erehtyisi soittimiin koskemaan.
Ennen Eminem oli minulle täysin merkityksetön, mutta Oscar-gaalassa vitutukselta ei voinut välttyä. Parhaan kappaleen Oscar ryöstettiin U2:lta ja ojennettiin Eminem-paskiaiselle. Matkustinkin saman tien tulevaisuuteen, vuoteen 2023, koska arvasin että tästä tulee oitis yksi Oscar-historian hassuimmista vikatikeistä.
2023: U2-papat ovat tulossa massiivisella rundillaan Ouluun Miika Juntunen Stadiumille, samalle jossa pelattiin vuoden 2018 MM-finaali (Suomi-Ruotsi 4-3, vaikka Ruotsi johti 3-0 vielä tunnin kohdalla. Ruotsin valmentaja Henrik Larssonia vitutti niin että hänen verenkiertonsa pysähtyi useiksi minuuteiksi. Suomi sai lopullisen hegemonian Ruotsista urheilussa) soittamaan 100 000 ihmiselle. Ja minulla on vielä nykyään syntymätön poika, ikä 17 vuotta (en halua arvata mitä tapahtuu lähimmän parin vuoden aikana). Radio Mega hehkuttaa konserttia soittamalla tauotta U2-klassikoita. Poika surffaa netissä.
Poika: tiesitkö isi että Hands that built America oli Scorsesen Gangs of New Yorkissa?
Minä: tiesin, kävin sen aikoinani katsomassa vanhassa Formiassa, siihen aikaan siinä ei ollut vielä 45 salia...
Poika: saikohan se biisi Oscarin? Käväisenpä IMDb:ssä. (kuluu n. 10 sekuntia) Isi, kuka oikein on Eminem?
Minä: se oli niitä sen ajan lökärihousu-hupparimiehiä...
Poika: onko sulla sen levyä?
Minä: no ei tietenkään ole. Etsi vaikka www.silliestmusicgenres.comista jos löytyisi...
Poika etsii.
Poika: mitä vittua tämä on? Äijä lässyttää jotain paskaa aneemisen konekompin päälle ja heiluttaa käsiään kuin CP-vammainen. Onko tämä joku vitsi vai mikä? Minä lähden kuuntelemaan AC/DC:tä. Vituttaa koko touhu.
Sitten heräsin.
Viestin lähetti Snadi kundi Stadista
Ultra Bra
ekan biisin jälkeinen tuotanto - eivät tajunneet lopettaa tarpeeksi ajoissa.
Erikoismaininta:
Kwan
Murheellista kuunneltavaa - sen lisäksi ovat niin dorkia, etteivät hiffaa, että heittämällä 3-4 typpiä vitt... muille jäis enemmän liksaa! "Musa" ei kyllä kärsis yhtään.
Samoilla linjoilla. Ultra Bra on paria biisiä lukuunottamatta aivan kauheaa kuunneltavaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kwan puolestaan jaksaa ihmetyttää minua suuresti, millä avuilla se on noin suosittua? Biisit ovat aivan hirveitä, Mc Mariko on maailman kymmenen rumimman naisen joukossa ja se lakupetterikin luulee olevansa jotain suurta.
Yksi hirveimmistä biiseistä, mitä viime vuosina on tehty, on ehdottomasti Tiktakin "Häiritsen sinua". Tekee mieli aina tuon biisin kuullessaan todeta, että niin toden totta häiritsetkin.
Viestin lähetti Dave
2023: U2-papat ovat tulossa massiivisella rundillaan Ouluun Miika Juntunen Stadiumille, samalle jossa pelattiin vuoden 2018 MM-finaali (Suomi-Ruotsi 4-3, vaikka Ruotsi johti 3-0 vielä tunnin kohdalla. Ruotsin valmentaja Henrik Larssonia vitutti niin että hänen verenkiertonsa pysähtyi useiksi minuuteiksi. Suomi sai lopullisen hegemonian Ruotsista urheilussa) soittamaan 100 000 ihmiselle. Ja minulla on vielä nykyään syntymätön poika, ikä 17 vuotta (en halua arvata mitä tapahtuu lähimmän parin vuoden aikana). Radio Mega hehkuttaa konserttia soittamalla tauotta U2-klassikoita. Poika surffaa netissä.
Poika: tiesitkö isi että Hands that built America oli Scorsesen Gangs of New Yorkissa?
Minä: tiesin, kävin sen aikoinani katsomassa vanhassa Formiassa, siihen aikaan siinä ei ollut vielä 45 salia...
Poika: saikohan se biisi Oscarin? Käväisenpä IMDb:ssä. (kuluu n. 10 sekuntia) Isi, kuka oikein on Eminem?
Minä: se oli niitä sen ajan lökärihousu-hupparimiehiä...
Poika: onko sulla sen levyä?
Minä: no ei tietenkään ole. Etsi vaikka www.silliestmusicgenres.comista jos löytyisi...
Poika etsii.
Poika: mitä vittua tämä on? Äijä lässyttää jotain paskaa aneemisen konekompin päälle ja heiluttaa käsiään kuin CP-vammainen. Onko tämä joku vitsi vai mikä? Minä lähden kuuntelemaan AC/DC:tä. Vituttaa koko touhu.
Sitten heräsin.
Hyvin kirjoitettu. Sain oitis iloa elämään, kun huomasin, että löytyyhän niitä Eminemin vastustajia tältäkin palstalta. Vituttaa koko äijä. Mies ei tiedä musiikista yhtään mitään, mutta levyt myy ja rahaa tulee. Poistun takavasempaan kuuntelemaan kunnon musiikkia, nimittäin Iron Maidenia.
Paitselo
17.05.2003, 23:30
Ultra Braa... sinä putosit parvekkeelta... minä juoksin liikennemerkkiin. Niinkuin sitä ei olisi. Tjs.
Justin Timberlake : Cry me a river. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka huono kyseinen kappale on. Ei prkl. ei kukaan täysi-ikäinen mies voi laulaa noin. Korkeintaan, jos sukukalleuksiin on kiinnitetty jonkinlainen esiaikainen kidutuslaite. Hyi saatana.
Radioheadin koko tuotanto. Tekotaiteellista paskaa. Kriitikot tykkäävät, koska eivät tajua mitään, joten kehuvat voidakseen vaikuttaa intellektuelleilta muiden silmissä.
Nelly : Hot in here. Rap-musiikin Timberlake.
Leningrad Cowboys : Where's the moon now tjsp. Ei putoa, ei sitten millään. Vaikka huumoripoppi muuten uppoaa, mutta ei kauboit.
Jack Daniel's
17.05.2003, 23:50
Jos muutamia pitää mainita niin:
Linkin Park (koko tuotanto...)
Limp Bizkit (koko tuotanto...)
Räp kokonaisuudessaan
Apulanta - Hiekka, uhh vaihdan aina kanavaa kun tämä aivan hirveä renkutus alkaa soimaan radiossa!
The Rasmus(koko tuotanto in the shadowsia lukuunottamatta, se on sentään kuunneltava)
TPS:n maalibiisi!
Rubberduck
18.05.2003, 00:05
Viestin lähetti vision
Ei prkl. ei kukaan täysi-ikäinen mies voi laulaa noin. Korkeintaan, jos sukukalleuksiin on kiinnitetty jonkinlainen esiaikainen kidutuslaite. Hyi saatana.
Heti tulee mieleen Pepe Willberg! Olen miettinyt, että jos norsun munat vääntäisi solmuun, niin norsusta lähtisi samanlainen ääni kuin Pepestä. Toki Willbergillä on useita hienoja lauluja.
Meinasin jo lopettaa, mutta pakko on vielä mainita Pepen innosta tulkita jo 60-luvulla edesmennyttä Paul McCartneyta. Olin pari vuotta sitten Turussa John Lennonin muistoillassa, jossa muun muassa Jiri Nikkinen ja kumppanit heittivät hienoja covereita Johnin biiseistä. Mitä teki Pepe? Soitti saatana Penny Lanen ja kaikki kuviteltavissa olevat McCartneyn biisit. Kun huomautin valppaana tästä epäkohdasta, sain osakseni äärimmäisen vittumaisen mulkaisun höystettynä painokelvottomilla kommenteillla. Onkohan Pepenkin muna väännetty solmuun?
Reijo Taipale - Ihan kuin nuo toiset
Siis... Sanat eivät riitä kuvaamaan. Kentin sinänsä aivan hyvä "Domandra" -biisi raiskataan tässä.
Jack Daniel's
18.05.2003, 00:21
Viestin lähetti Poison
Reijo Taipale - Ihan kuin nuo toiset
Siis... Sanat eivät riitä kuvaamaan. Kentin sinänsä aivan hyvä "Domandra" -biisi raiskataan tässä.
Niin, tuo unohdin listastani. Aivan ehdoton! Kun kuulin tämän todellisen raiskauksen ensimmäisen kerran, järkytyin. Kentin originaali on erittäin hyvä kappale, tämä cover olikin sitten katastrofaalisen paska!
Baritoni
18.05.2003, 14:40
Viestin lähetti JiVe
Muutama baritoni ja poppoppoppoppoppop-musiikkia.
Elä perkele! Suomirokin Raimo Helmisen tekemä ja Baritonien esittämä Pop-musiikkia on maailman paras kappale. Lisäksi biisiin liittyy musiikkihistorian huikein Neljän Minuutin Hurmio Ruisrääkkärokissa 98 - semmosta fiilistä ei ole koettu edes Hakametsässä.
Maailman kaikkien aikojen paskin kappale on "Kurkkija Oot". Sen ovat esittäneet ainakin Katri-Heluna ja Kristiina Mäki. Jumalauta, ämmä lirkuttaa tyhjänpäiväistä tarinaa ja nössö jätkä kommentoi jokaista säettä taustalla "Ai menit vai? Ihan tosi?".
Tuo hirvitys tuli joka Raimon aamu Radio Suomesta kesällä 98 tai 99. Oikein itseäni kiusatakseni pidin stereoissa aamuherätyksenä tuota maitolaiturikanavaa, jotta olisin ollut mahdollisimman vittumainen asiakaspalvelija kesäduunissa.
Maailman kaikkien aikojen toiseksi paskin kappale on Jari Sillanpään Sydän lyö bumbumbum vaimikäsennimio. Suuri mysteeri on, miten se karaokekuningas pystyi rahastamaan sellaisia keikkaliksoja niin järisyttävän kammottavilla biiseillä.
Smurffit yms. bombaykalkuttarallatukset ovat niin kauheita, ettei niitä tarvitsisi edes mainita, mutta mainitsinpa kuitenkin.
B
Rasmus - F-F-F-Forssa
Tehosekoitin - Kaikki nuoret
Lordi - Monsterman
Lumo -Vesivehmaan jenkka tjsp.
Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen
Timo Rautiaisen Trion koko tuotanto. Hyi vittu!
Kuninkaat Saatanan Palveluksessa. Todella yliarvostettua Scheissea.
Ei enempiä, ettei mene rassukoilla herneet nenukkiin.
Asenne yli kaiken!
Satellite
18.05.2003, 23:26
Viestin lähetti Ikijokeri
Jos muutamia pitää mainita niin:
Linkin Park (koko tuotanto...)
Räp kokonaisuudessaan
Mielipiteitä on tässä maailmassa monia..
Ärsyttävän kappaleen mainetta pitää Robbie Williamsin Feel. Zen Cafen "Seison väkevästi sänkys edessä, aamuisin.." on myös kamalaa kuuneltavaa.
Viestin lähetti Satellite
Zen Cafen "Seison väkevästi sänkys edessä, aamuisin.." on myös kamalaa kuuneltavaa.
Eli tarkoittamasi kappale on siis nimeltään "Aamuisin". Itse en silti allekirjoita tätä väitettä, koska pidän ZC:n tuotannosta.
Kamalia viisuja; onko niitä? Jokaisessa kappaleessa on jotain hienoa, kun sen oikein oivaltaa. Uskokaa vaan! Miettikääpä nyt Hanna Ekolan iki-ihanaa "Villi hevosiakin". Aah.. silti siinä iskee se jokin. Sairastako?
ipa rules
19.05.2003, 00:30
Kyllä Hanna Ekolan villihevosia on maailmankaikkeuden karmein renkutus - paska biisi ja korvia vihlova kiljunta aiheuttaa raavaassa miehessä haluja vetää itsensä jojoon.
Janus Valmusen (tai jotain) kappale Bussipysäkillä..miten tälläisen äänen omaava kaveri on päässyt ikinä levyttämään? Minkä tahansa räkälän karaokeillasta löytyy useita taidokkaampia artisteja.
Anssi Kelan koko tuotanto - miten helvetissä ihmiset viitsivät kuunnella sellaista melankolista paskaa jonka jälkeen on pahalla tuulella?
Niin ja sokerina pohjalla tunnari joka kotioloissa (lue radio suomi taloudessa) raastoi nuoren miehen sielua: Kuuntele minua, kuuntelen sinua, ääni kun on nyt KANSANRADION - - AAAAAAARGH!
-ipa rules
Kerranhan tähänkin on jo näköjään tullut lisättyä, mutta kuvotuslistaan voidaan lisätä helvetin monta 70-luvun rock-klassikoa (kuten Whatever You Want, All Right Now, Layla), joiden viimeinen myyntipäivä on mennyt umpeen jo aikoja sitten, mutta niitä jaksetaan vieläkin käyttää ns. hyvän fiiliksen ( (C) Tommi Läntinen ) nostamiseen jokaisessa edes etäisesti jäähallia muistuttavassa kasvihuonerakennelmassa ympäri suomenniemeä.
Tällä hetkellä väittäisin, että kaikkien aikojen hirveimmän biisin tittelistä käyvät Eaglesin Hotel California ja Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama aika tasavahvaa kilpailua.
Äsken tuli MTV:ltä *N Sync-merkkisen poikaorkesterin kappale Gone. Tämä itkuvirsi oli jotain niin kamalaa, ettei mitään rajaa. Ja mikä pahinta, tuollaisesta valittamisesta maksetaan hunajaa...
Satellite
19.05.2003, 13:42
Viestin lähetti Arnold
Eli tarkoittamasi kappale on siis nimeltään "Aamuisin". Itse en silti allekirjoita tätä väitettä, koska pidän ZC:n tuotannosta.
Kamalia viisuja; onko niitä? Jokaisessa kappaleessa on jotain hienoa, kun sen oikein oivaltaa. Uskokaa vaan! Miettikääpä nyt Hanna Ekolan iki-ihanaa "Villi hevosiakin". Aah.. silti siinä iskee se jokin. Sairastako?
Niin, kyllähän kaikissa biiseissä on jotain hyvää. Ton Zen Cafen tapauksen sanoitus on vaan vähän...omituinen.
Nyt muistan! Kuunelkaapas joskus sellaisen kappaleen kuin Saariahon Nymphea! Kaikkien aikojen pohjanoteeraus, tätä ei voi sanoa musiikiksi vaan...
Zen Cafen sanoitukset ovat tyypillistä tekotaiteellista teinipoikalyriikkaa, jota tekijä itse viimeistään viiden vuoden kuluttua häpeää. Osa lauluntekijöistä jämähtää tälle asteelle eikä huomaa hävetä (A.W. Yrjänä, Timo Rautiainen, Heikki Salo).
Omalle inholistalle pääsevät myös kaikki puolikompilla kulkevat aikuisrokki-känni-yhteislaulu-kappaleet, joita ovat mm.
Suzanna (onkohan Toto?)
Life is live (kaikki tietää tämän)
Roxanna (Police)(ylipäätään koko Policen tuotanto)
jne.
Ikävää laiskatahtista jollotusta.
Pressiboxi
19.05.2003, 14:35
Viestin lähetti Bast
Zen Cafen sanoitukset ovat tyypillistä tekotaiteellista teinipoikalyriikkaa, jota tekijä itse viimeistään viiden vuoden kuluttua häpeää. Osa lauluntekijöistä jämähtää tälle asteelle eikä huomaa hävetä (A.W. Yrjänä, Timo Rautiainen, Heikki Salo).
Niskalaukauksen "Surupuku" kisaa paskimman lyriikan palkinnosta viimeisten vuosien aikana, Ilkka Alangon ja Kalle Aholan kontribuutioita odotetaan. Myöskään Zen Cafén "sinä olet ihminen, muistatko" -setäily ei ole ihan kirkkainta mahdollista luokkaa. Sääli sillä Samuli Putro oli vielä "Ua Ua" -aikoihin erinomainen lyyrikko. Salon Hessun ja Iiro Rantalan kimppakiva ei sekään ole ihmiskorville tarkoitettua verbaliikkaa, puhumattakaan Kari Hotakaisen tai Reijo Mäen "kirjoista".
Viestin lähetti Bast
Suzanna (onkohan Toto?)
Ei vaan Art Company, mikäli puhumme samasta biisistä.
Zen Café on omalta osaltani todella kaksijakoinen bändi. Aamuisin ja Ihminen ovat mielestäni varsin hyviä biisejä kun taas kaikki muu tuotanto on täysin kestämätöntä kuunneltavaa. Sama pätee oikeastaan myös Rasmukseen, F-F-F-Falling on aivan raivostuttavan ärsyttävä biisi, mutta In The Shadows on puolestaan oikein mukava kappale.
Siis tää maailmahan on täynnä huonoja biisejä, mutta jostain kumman syystä niitä huonojakin biisejä haluaa kuunnella. Mistä lie johtuu...
Luulin Cheeky Girlsin Cheeky Songia maailmankaikkeuden turhimmaksi biisiksi, mutta tässä männä viikolla kuulin kyllä kaikkien aikojen pohjanoteerauksen. Olin salilla, kun joku musakanava (ei ollu MTV) soitti Fast Food Rockers'in (siis joku tollanen se nimi oli) Fast Food Songin. Siinä meinas monelta putoilla painot varpaille, kun jäi suu auki tuijottaan telkkarin ruutua. Aivan järkyttävää, suosion toivossa väkisin väännetty halpa tekele, jossa "laulettiin" Pizza Hutista ja McDonaldsista. Miten tollasia voi olla olemassa?
Euroviisuja sen sijaan ei kannata ottaa mitenkään vakavasti ainakaan musiikin osalta. Toisaalta vielä viitisen vuotta sitten joukossa oli todella hyviäkin biisejä, kun mukana oli vielä oikea orkesteri eikä kaikkea oltu tehty tietokoneella. Nykyäänhän viisut on, veljeni sanoin, "vuoden kitch-party". Hauskaa.
L. Paraske
19.05.2003, 15:13
Viestin lähetti Bast
Suzanna (onkohan Toto?)
Olisikohan Toton Rosanna kysymyksessä.
Matti Koskinen
19.05.2003, 21:50
Kyllä tässä kisassa Joel Hallikainen vie ylivoimaisen voiton. Hänen kappaleensa ovat sellaista paskaa!
Sanokaapa mikä on imelämpää kuin Hallikainen laulamassa joululauluja?? Siinä jää imelletyt perunalaatikot kakkoseksi!
Pelkkä ukon näkeminen saa minussa aikaan vastareaktion joka on yleensä TV/radiokanavan vaihtaminen sekunnin kymmenysosassa.
Täällä kovasti haukutut Zen Cafe ja Timo Rautiainen kuuluvat kyllä suosikkeihini. Heillä on mieleen tarttuvia sanoituksia ja erittäin hyvä soundi kappaleissa.
Kyllä suomalaisilla on erilainen musiikkimaku.
Iso osa tässä ketjussa mainituista biiseistä on sellaisia, joista minä jopa pidän. Tosin musiikkimakuni on niin laaja, kiero, omituinen ja kaikki muutkin inhottavat adjektiivit voi luetella perään.
Mutta kyllä minultakin niitä inhokkeja löytyy:
Joel Hallikaisen kaikki biisit
Kaikki uudet "yhden hitin ihmeet"
Lähes kaikki TOP-miljoona suomalaisten ostamat levyt. Hittipop on paskinta musaa mitä tiedän.
Mutta Saatanallisten Säkeitten listalle pääsee TODELLA huonoilla biiseillä. Pakko pitää varastoa myös huonoista biiseistä, niitä tarvii joskus.
Päätän kirjoitukseni acidjamin sanoihin: BeeYkkonen, Saatanan lahja suomalaisten musiikkimaulle..
Hausmylly - Gigolo
Selvä ykkönen. Säälittävä.
Perässä tulee jo mainittu "lauantai-iltana..sunnuntaiaamuna..."
Huttua, sanon mä.
Listalle mahtuisi loistavasti vielä J. Karjalaisen biisejä. Mun mielestä nää väinöt ja keihäänkärjet on täyttä paskaa...Ankeaa ruikutusta.
Pressiboxi
19.05.2003, 22:44
Viestin lähetti Matti Koskinen
Kyllä tässä kisassa Joel Hallikainen vie ylivoimaisen voiton. Hänen kappaleensa ovat sellaista paskaa!
Sanokaapa mikä on imelämpää kuin Hallikainen laulamassa joululauluja?? Siinä jää imelletyt perunalaatikot kakkoseksi!
Pelkkä ukon näkeminen saa minussa aikaan vastareaktion joka on yleensä TV/radiokanavan vaihtaminen sekunnin kymmenysosassa.
Hallikainen on muuten taustaltaan, uskokaa tai älkää, punk-rokkari. Soitteli sellaisessa raisiolaisbändissä kuin Korroosio 70-luvun lopulla. Biisejä mm. "TV:n uhri" ja "Kuka myi kapinan". Ensimmäinen "hitti" oli samaisen pumpun "Hei hei hei" öbaut vuodelta 1981. Hallikainen oli myös kova kommari nuoruudessaan, että sikäli.
Fränti ja Vahanen, joutuivat vangiksi Jolon saaren, tai jotain.
Aivan kammottavaa skeidaa, miten joku on voinut edes miettiä ja sitten tehdä tollasta paskaa? Nimi esille! Voiko limasempaa yritytystä rahastukselle enää löytyä? (Mikko Alataloa ei lasketa mukaan)
Ehdotuksia: G.Glitter: Isojen poikien lauluja lapsille.
Ex neekeri Jackson: Y re my son, I m Y re lover, uh.
Aarne Tanninen: Täällä Washington, remix.
VR.n kuoro: Muna jyskyttää vanhaa ystävää.
Muuten, alatalo olisi pitänyt hakata ajat sitten....
Jaahas, tällainen ketju...
And the winner is.... Phil Collinsin nykytuotanto, hyi helvetti.
Nahkaparturi
20.05.2003, 04:01
Viestin lähetti Pressiboxi
Hallikainen on muuten taustaltaan, uskokaa tai älkää, punk-rokkari. Soitteli sellaisessa raisiolaisbändissä kuin Korroosio 70-luvun lopulla. Biisejä mm. "TV:n uhri" ja "Kuka myi kapinan". Ensimmäinen "hitti" oli samaisen pumpun "Hei hei hei" öbaut vuodelta 1981. Hallikainen oli myös kova kommari nuoruudessaan, että sikäli.
'Punk'-Hallikaisen taiteilijanimi Korroosion aikoihin oli Jesus Caesar. Myöhemmin 'Punk'-Hallikainen kertoi jossain haastattelussa, että kuunteli noina 'Punk' aikoina salaa Katri-Helenaa.
Yhtäkäikki; skeidaa koko tuotanto. Olisi pitänyt vaan tuon taiteilijanimensä...
Viestin lähetti pale
Fränti ja Vahanen, joutuivat vangiksi Jolon saaren, tai jotain.
Aivan kammottavaa skeidaa, miten joku on voinut edes miettiä ja sitten tehdä tollasta paskaa? Nimi esille! Voiko limasempaa yritytystä rahastukselle enää löytyä? (Mikko Alataloa ei lasketa mukaan)
Larharyhmä - Fränti ja Vahanen. Löytyy mm "Euroviisut" -sinkun b-puolelta.
Snadi kundi Stadista
20.05.2003, 11:13
Viestin lähetti Arnold
Fränti ja Vahanen
Kyseinen biisi on kylläkin Tero Moilasen tuotantoa.
Herran kotisivuilta löytyy mm. discografia, sanoituksia ja jopa Fränti ja Vahanen -kipale ladattavaksi (suosittelen).
Dyykkaa tästä Teron maailmaan! (http://teromoilanen.setri.org/Moilanen.htm)
Biisi muuten roikkui pitkät tovit ykkösenä Radio Helsingin Paskalistalla. Eikä suinkaan ansiottaan.
Nuorempi Nelson
20.05.2003, 11:19
HaHAA
Mulla on Teron nimmari, hän antoi sen minulle kun hän "esiintyi" zetorissa.
Ps: Myös Teron kappale "vantaa" on loistava.
raksipoi
20.05.2003, 16:33
Viestin lähetti Ikijokeri
Jos muutamia pitää mainita niin:
Räp kokonaisuudessaan
Ootko oikeesti kuullu paljonkin räppii??No tietenkin kaikilla on omat mielipiteet ,mutta tätä en ihan heti sulata =)..
Viestin lähetti Hurricane
Olisikohan Toton Rosanna kysymyksessä.
Joo voi olla. Tuossa aiemmin korjattiin se Suzanna jo Art Companyn pieceksi eli näitä raivostuttavia laahaavia naisennimikappaleita on ihan riesaksi asti.
Samaan kategoriaan menee Kojon laulu, jossa hoetaan koko ajan:
Suloinen Mariaaaa, kaipaan SUO niin...tms
Naurettavaa hienostelua, sua on sua eikä suo.
Viestin lähetti Bast
Samaan kategoriaan menee Kojon laulu, jossa hoetaan koko ajan:
Suloinen Mariaaaa, kaipaan SUO niin...tms
Mikäs se Kirkan kappale on jossa hoetaan tuhannen kertaa "mami mami bluuu, oi mami bluu".
ÄRSYTTÄVÄÄÄÄÄ!!!!
Viestin lähetti Pressiboxi
Hallikainen on muuten taustaltaan, uskokaa tai älkää, punk-rokkari. Soitteli sellaisessa raisiolaisbändissä kuin Korroosio 70-luvun lopulla. Biisejä mm. "TV:n uhri" ja "Kuka myi kapinan". Ensimmäinen "hitti" oli samaisen pumpun "Hei hei hei" öbaut vuodelta 1981. Hallikainen oli myös kova kommari nuoruudessaan, että sikäli.
Ellen ihan väärin muista, Hallikaisen taiteilijanimi oli muuten Korroosiossa Jesus Caesar !
Viestin lähetti Helinkopteri
Mikäs se Kirkan kappale on jossa hoetaan tuhannen kertaa "mami mami bluuu, oi mami bluu".
ÄRSYTTÄVÄÄÄÄÄ!!!!
Yllättävää, että se on jäänyt sinulta huomamatta..heh heh.
Kappale on nimeltää Blue Mamy.
Ajattelinpa osallistua omallla listallani
1. Räppi kokonaisuudessaan
2. Myös tekno
3. Ultra Bra, nimi Ultra Paska sopisi paremmin heille
onneksi ovat lopettaneet
4 Suomalainen iskelmämusiikki noin yleensä
Nämä tulee nyt ensin mieleen, tästä saisi aika pitkänkin
listan, mutta näin työn lomassa ei ehdi keskittyä sellaisen
tekoon
Jack Daniel's
22.05.2003, 14:15
Viestin lähetti raksipoi
Ootko oikeesti kuullu paljonkin räppii??No tietenkin kaikilla on omat mielipiteet ,mutta tätä en ihan heti sulata =)..
Valitettavasti olen joutunut sitä kuuntelemaan vähän liiankin paljon ja tällaisen rock-miehen korvalle se ei hyvää tee.
Niin, nämähän ovat mielipiteitä, mutta kyllä munkin oli vaikea sulattaa tuota nimim. "Viikatteen" mielipidettä AC/DC:stä ja thunderstruckista, hetken piti itseään hillitä ;)
"Forever young, I want to be forever young" tai jotain sinne päin. Ei jumalauta, tulee oikeasti fyysinen inhoreaktio, kun kappaleen kuulee! Kuka haluaa olla ikuisesti nuori jolloin ei tiennyt mistään mitään vaikka kuvitteli tietävänsä kaiken?
Ruma lapsi
23.05.2003, 11:15
Tahdonvoimaa, tahdon voittaa!!! ei helvata....päätä särkee kun ajatteleekin kyseistä kipaletta. Yleensäkin kaikki ns Mömmöm-kisabiisit tms ovat järjestään kauhiaa kuultavaa, kävi kisoissa miten kävi.
Lisää hirveyksiä myöhemmin
Baritoni
23.05.2003, 23:38
Viestin lähetti Kate
Olin salilla, kun joku musakanava (ei ollu MTV) soitti Fast Food Rockers'in (siis joku tollanen se nimi oli) Fast Food Songin. Siinä meinas monelta putoilla painot varpaille, kun jäi suu auki tuijottaan telkkarin ruutua. Aivan järkyttävää, suosion toivossa väkisin väännetty halpa tekele, jossa "laulettiin" Pizza Hutista ja McDonaldsista. Miten tollasia voi olla olemassa?
Kate!!!
Oli pakko testata. Suosittelen kaikille. Ilman tätä ei tiedä hirveistä biiseistä mitään. Tämä oli todella jotain ihmisjärjelle käsittämätöntä. Minkähänlaisen rautaisannoksen tarvitsisin Ismo Alankoa, jotta tästä toipuisin?
Barska
Olipa kerran ihminen,
joka piti itseään omnipotenssina.
Sitten tuli laulu,
joka puhutti, nauratti,
itkettikin...
Saatana,
minullahan on valtaa.
"Pistän noiden suut suppuun!
Kiusallista, tosiaan!"
"Ei tuollaista voi sanoa!"
Paskantärkeät biisien renkuttajat kuvottaa.
Kuunnelkaa, arvon ihmiset, hyvää musiikkia.
ipa rules
24.05.2003, 01:07
Viestin lähetti Baritoni
Oli pakko testata. Suosittelen kaikille. Ilman tätä ei tiedä hirveistä biiseistä mitään. Tämä oli todella jotain ihmisjärjelle käsittämätöntä.
Barska
Okei, pakko oli testata, että mikä biisi nyt näin kauhea on. Joo-o onhan se myönnettäväv, että vaikka europoppiakin ihan mielelläni kuuntelen, niin olihan tuo todella huono. Toisaalta ei lähelläkään Janos Valmusta ja Bussipysäkkiä.
Niin ja kyllä mä totakin mielummin kuuntelen, kuin brittipoppia.
-ipa rules
Olin salilla, kun joku musakanava (ei ollu MTV) soitti Fast Food Rockers'in (siis joku tollanen se nimi oli) Fast Food Songin.
Siihen loppui Siivun saliura. Kävin katsastamassa "bändin" webbisivun (http://www.fastfoodrockers.co.uk) ja nyt pelkään että suosimallani salilla pyörii tuo samainen ei-MTV. Viisua en ole kuullut, mutta lyriikat ja kuvat katsastettuani olen varma etten ole valmis toiseen perättäiseen aivokorroosioon.
Henkinen tasapainoni ei ole vielä normalisoitunut Jonnan Ei heru -vengutuksesta, joten en uskalla ottaa riskiä ainakaan tällä viikolla. Myös revähtänyt olkapää sai juuri hymyn naamalle ensi kertaa. There is a God!
Useimmiten paskan musiikin voi ottaa huumorin kannalta ja siitä sitten pitää (Nykänen, Halme). Itse pidän kevyestä popista ja rockista, sekä sitten näistä huumoribiiseistä.
Mutta kun paskimpia biisejä kysytään, niin minulta ei kertakaikkiaan heru ymmärrystä milleen pitkätukkien renkutukselle. Ja vaikka jotkut renkutukset menisivätkin, niin kuppi kaatuu viimeistään jos "laulu" on jotain örinää. Tuo on sellaista paskaa, mitä ei pysty edes huumorilla ottamaan, sillä korvat eivät kestä.
Poikkeuksena linjasta vihaan Yön Joutsenlaulua vallan suunnattomasti.
Viestin lähetti Siivu-Leevi
Siihen loppui Siivun saliura. Kävin katsastamassa "bändin" webbisivun (http://www.fastfoodrockers.co.uk) ja nyt pelkään että suosimallani salilla pyörii tuo samainen ei-MTV. Viisua en ole kuullut, mutta lyriikat ja kuvat katsastettuani olen varma etten ole valmis toiseen perättäiseen aivokorroosioon.
Dear Siivu, eikö teidän kuntosalilla ole kaukosäädintä?
Ainakin tällä hetkellä yksi hirveimmistä biiseistä on R-kioskin(?) mainoksessakin soiva "näytä mulle sun rusketusraidat" jota joku naisihminen suorastaan huutaa. Se on jotain järkyttävää.
Viestin lähetti Chip
Dear Siivu, eikö teidän kuntosalilla ole kaukosäädintä?
On toki! Puolitoistametrinen puukeppi jolla on ilo ja nautinto tähtäillä katonrajassa sijaitsevaan kylmän sodan aikaisen Saloran yläkulmaan. Osumatarkkuus on samaa luokkaa kuin Janne Niinimaan lämärissä.
Valitettavan usein tuo kepukka on jonkun harhaluuloisen tolvanan käytössä. Kuka hitto nyt keppiä venyttelyyn käyttää? Tällöin on pakko turvautua tasapainottelemaan käsipainotelineen päällä ja sohimaan käsillä hiukan sinnepäin.
Kaikin puolin mukava sali siis, jopa kanavanvaihto edellyttää jonkiasteista urheilusuoritusta.
Ettei mene vallan off-topiciksi, näitä otsikon mukaisia ehdokkaita on helppo metsästää tuolta em. saksankieliseltä "Ei-MTV":ltä, jossa biisejä äänestetään textmeddelandeilla. Saksanmaalla sitä osataan polttaa kelvollinenkin kipale loppuun vuorokaudessa.
On siinä vielä Kissillä ja NRJ:llä oppimista!
Tämän kisan voittajasta ei ole epäselvyyttä: M.A.Nummisen "riipaiseva" tulkinta Katri Helenan alunperin esittämästä kappaleesta "Kesän lapsi" on koskettava ja tunteita herättävä kappale, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Kun Mauri Antero pääsee kohtaan, jossa lauletaan kovaa ja korkealta
"aaaaaaaa...kesän lapsi mä ooooon....aaaaaaa...villi luonteeni oooooooon (tai jotain sinne päin)
niin kyllä alkaa väreet kulkea selkärankaa pitkin. Etenkin Nummisen kamalalta kuulostava "vibraatto" tekee kipeää. Kyllä minä murtuisin jo kahden soittokerran jälkeen, jos kuulustelija soittaisi tällaista taidetta...
Myös minua taivaalliset M.A Nummisen hengentuotteet ovat ovat koskettaneet.
Armeijassa ollessani 'toimistossani' olleesta putkiradiosta ei kuulunut muita kanavia kuin Nova ja kevään korvilla ihana kymmenen kertaa päivässä raikunut rengasliike Vianorin mainosbiisi sai hiukset irtoamaan, itkun silmään sekä sormet korviin.
Huerzon jo kehuma Mauri Anteron jostain toisesta maailmasta oleva monen sävellajin yhtäaikainen vibraattomainen tulkinta on kyllä ainutlaatuisen hirveä. Ja kun se yhdistää vielä nasaaliseen lauluääneen on kombinaatio sydänvaivaisille hengenvaarallinen.
"Se on rengasliike VIIIAAAANOORRRRR!!"
Aamulla sain radiosta korviini tuhdin annoksen todella rankkaa kamaa. Joskus ilmestyessään myös iltapäivälehdistössä jonkin verran kohua rohkeilla sanoilla herättänyt Mari Rantasilan 'Auringossa' on varmasti yksi huonoimmmista kuulemistani kipaleista.
Ja mitä rohkeaa siinä on jos "...vie pientä sormea ylös ja alas, auringossaa-aa..."??
sivurauta
16.06.2003, 11:21
Pääsääntöisesti kuuntelen itse vain heavyyn edes viittaavaa musiikkia ja niistä haluankin erityisinä floppeina mainita Stratovariuksen sekä Trio Paskalaukaus...vai kuinka se nyt kirjoitetaankaan.
Kaiken maailman Tonihalmeita ja Mattinykäsiä en pidä edes muusikkoina ja siksi hetiä ei voi edes arvostella. Kotimaisista ei oman tyylini muusikoista pidän kyllä Anssi Kelaa kaiken huonoimpana. Hänen laulun sanoituksensa ovat suoraan kakkosluokkalaisen kouluaineesta tyyliin "Mentiin kesällä mummolaan, paistettiin makkaraa.... Hyttynen inisi ja pisti naapurin Maijaa.."
Samoin kaikenlainen (siis sekä suomalainen että ulkolainen) rap on yksi asia mitä miellä musiikiksi...(yo yo). Enimem on varmaan yksi kaiken eniten yliarvostettuja yhdessä P. Diddy vai mikä tämä yksi roskan esittäjä olikaan.
AOR kokonaisuudessaan, Life is life biisi erityisesti ja Arja Koriseva (musiikki & henkilö).
Kaikki Pikku-Geen (voi helevetti mikä nimi) räppäämät (vai onko oikea termi räpättävät? rääppäävät?) kipaleet. Täyttä paskaa.
viestin lähetti Kidd
Kaikki Pikku-Geen (voi helevetti mikä nimi) räppäämät (vai onko oikea termi räpättävät? rääppäävät?) kipaleet. Täyttä paskaa.
Älä muuta turise...
"Suomen kuumin, nopein, pienin, suurin, turhin, komein"... voi vittu mitä pekkaa...
Koskahan pikku-g ja ISO-H tekevät dueton.. Ensi vuoden euroviisuihin??
Bruce Springsteen - Born in the U.S.A. Jenkkien asuntovaunujunttien kruunaamattoman kuninkaan aivan kamala renkutus. Luulisi ihmisten tajuavan pomon syntyneen usassa ilman, että sitä pitää toistaa yhdessä kappaleessa lukemattomia kertoja.
Sitten muutama uusi kappale :
Killer : Naughty boy. Sanat loppuneet hieman kesken, sitä samaa lausetta koko laulu. Prkl:een rasmuksen Lauri minkälie takia joutuu tälläistä sontaa radiosta kuuntelemaan.
Spesialisti - Älä tule myöhään kotiin. En olisi uskonut, että suomesta voi tulla näinkin huonoa räpäytystä. Fintelligenssit vaikuttavat neroilta tämän rinnalla.
Kronik - Tuleen ei saa jäädä makaamaan. Suomalaista pomppumetallia, ei tarvinne perustella enempää.
Viestin lähetti Iker
Älä muuta turise...
"Suomen kuumin, nopein, pienin, suurin, turhin, komein"... voi vittu mitä pekkaa...
Koskahan pikku-g ja ISO-H tekevät dueton.. Ensi vuoden euroviisuihin??
Minkäs ikäinen tämä pikku-g on? Euroviisuesiintyjän tulee muistaakseni olla 16-vuotias.
Kamalaa skeidaa tuo kaveri kyllä suustaan päästää. Meitä rangaistaan nyt. Kaveria kuitenkin varmuudella sitten muutaman vuoden päästä, kun hän tajuaa, mitä paskaa sitä tuli tehtyä pikkunatiaisena. Hyi helvetti. Voi sitä häpeän määrää, jota hän joutuu kokemaan.
Viestin lähetti vision
Bruce Springsteen - Born in the U.S.A. Jenkkien asuntovaunujunttien kruunaamattoman kuninkaan aivan kamala renkutus. Luulisi ihmisten tajuavan pomon syntyneen usassa ilman, että sitä pitää toistaa yhdessä kappaleessa lukemattomia kertoja.
Muistelisin että Bossin biisi olisi nimenomaan amerikkalaisvastainen ja siinä ironisoidaan amerikkalaisuutta. Eivät sitten kaikki jenkkijuntit ole sitä tajunneet.
Viestin lähetti Gellner
Muistelisin että Bossin biisi olisi nimenomaan amerikkalaisvastainen ja siinä ironisoidaan amerikkalaisuutta. Eivät sitten kaikki jenkkijuntit ole sitä tajunneet.
Ronald Reagan aikanaan koetti hyötyä vaalikampanjassaan tästä biisistä käyttäen sen kertosäettä jossain mainoksessaan. Bruce kertoi sitten Reaganille, että halusi kappaleessaan esittää vaihtoehdon Reaganin ajamalle politiikalle. Nolosti kävi Ronaldille.
Nelly Furtadon (vai mikälie) tuotanto. Sen eukon ääntä ei vaan pysty kuunnella, pää hajoo vähemmästäkin.
Panjabi MC - Jogi
Aargh! Tuossa on biisi, jota en todellakaan kestä. Kun vielä kuulet sitä jossain discossa, meinaa tuo hilkuti kilkuti -meininki pamauttaa korvat hajalle. Kreetalla meinasimme menettää ystäväni kanssa hermot aivan lopullisesti, joka himpuran ilta kuului aina sama hilkutikilkuti ja kilkutihilkuti.
El Samuel
12.08.2003, 07:36
Kaikki örinähevi renkutukset on aivan kaameaa sittiä! Sitten vielä AC/DC, Iron Maiden ja muut Eglantilaiset/Australialaiset bändit pitäs poistaa maan päältä! On ne niin älyttömän rumiaki...
Oma lukunsa on nämä "uudet" Suomalaiset hevirokki pumput, kuten viikate ja kumppanit! Myöskin Yup, Zen Cafe ja CMX jatkavat edelleen mitä huonoimpaa musiikki tuotantoa.
Viestin lähetti Sistis
Minkäs ikäinen tämä pikku-g on? Euroviisuesiintyjän tulee muistaakseni olla 16-vuotias.
Kamalaa skeidaa tuo kaveri kyllä suustaan päästää. Meitä rangaistaan nyt. Kaveria kuitenkin varmuudella sitten muutaman vuoden päästä, kun hän tajuaa, mitä paskaa sitä tuli tehtyä pikkunatiaisena. Hyi helvetti. Voi sitä häpeän määrää, jota hän joutuu kokemaan.
Ja pikkulinnut on kertonu, että kulkee koulussa kun maailman omistaja... Ei se näköjään paljoa vaadi että kusi nousee päähän.
EDIT: "Propsit kaikille jotka tuli tsekkaan mun settii doupimpaa jengii voi ettii vaik, pitkin mettii" YOU YOU!!
Viestin lähetti JMK81
Ja pikkulinnut on kertonu, että kulkee koulussa kun maailman omistaja... Ei se näköjään paljoa vaadi että kusi nousee päähän.
No oisko se nyt imagon mukaista, jos gängstä kulkis hiljaa seiniä myöten. Kyllähän karismaattisella maailmanluokan artistilla pitää joku roti olla.
Kun nyt kerran puheeksi tuli tämä tavattoman suosittu YUP-yhtye, niin todettakoon -jos se jotain kiinnostaa- että minusta ko. orkesteri on yliarvostettua paskaa, joka menee läpi vain epämusikaalisuudestaan tunnetussa Suomessa. Poislukien klassinen musiikki, tietenkin.
Perustelut;
-YUP-yhtyeen vokalisti Martikainen ei osaa laulaa. Ei yhtään, ei ollenkaan
-käsittääkseni hän myös tekee biisit. Teksteistä en sano mitään, mutta säveltää hän ei osaa myöskään. Ei yhtään, ei ollenkaan.
-YUP-yhteen soitanto on jo levylläkin säälittävää, epätarkkaa räpellystä. Keikalla potenssiin 10. Tiktak soittaa nämä tyypit suohon huomattavasti lyhyemmällä keikkakokemuksellaan.
Edellä mainitut jutut sulkevat pois sen mahdollisuuden, että kyseessä olisi musiikillisesti mainittavan arvoinen orkesteri. Sen sijaan tämä Martikainen on oiva sanaseppo ja filosofi ja mukavan tuntuinen hemmo. Kirjailija ja runoilija valepuvussa siis. Miksi hän haluaa levyttää ja esittää musiikkia? Mitä saamme seuraavaksi? Arto Mellerin kitaran kanssa?
Ai että juppi kyrsii. Mielipiteensä kullakin.
Tälle listalle on tekemässä vahvaa tulemistaan enitnen tango-mimmi Kirsi Ranto. Radio ilahduttii muuten niin harmaata päivääni cover-kappaleella Ei jaksa kiinnostaa, joka on versiointi Twainin kappaleesta Don´t impress me much.
Aivan hirveetä tuubaa. Lisää tätä Kirsi... siis tarkoitan lisää tätä Rock-Kirsi.
Viestin lähetti JHag
-käsittääkseni hän myös tekee biisit. Teksteistä en sano mitään, mutta säveltää hän ei osaa myöskään. Ei yhtään, ei ollenkaan.
Biiseistä puolet tekee basisti Valtteri Tynkkynen.
Ei voi mitään, mutta mikään biisi ei ole kahteenkymmeneen vuoteen saanut aikaan samanlaista pahoinvoinnin tunnetta kuin Tik Takin Lähdetään tänään
Söisin enemmin vaikka tonnin hapankaalia kuin kuuntelisin tuota kamalaa tekelettä.
[QUOTE]Viestin lähetti vision
[B]Bruce Springsteen - Born in the U.S.A. Jenkkien asuntovaunujunttien kruunaamattoman kuninkaan aivan kamala renkutus. Luulisi ihmisten tajuavan pomon syntyneen usassa ilman, että sitä pitää toistaa yhdessä kappaleessa lukemattomia kertoja.
Kannattaisi ottaa selvää asioista. Oletkos koskaan kuunnellut kappaleen sanoja tarkemmin...Kannattaa! Vinkkinä sen verran että kappaleen tarkoitus ei ole ollut erityisemmin korostaa jenkkiläisyyden ihanuutta. Muutenkin, jos tarkemmin kuuntelet Pomon tuotantoa, erityisesti tutustut kappaleiden sanoihin, veikkaan että sinäkin alat keskustella miehen tuotannosta ihan jossakin muussa ketjussa kuin tässä.
tant gredulin
12.08.2003, 13:52
Mitä vaan CMX:ltä. Ei putoo, ei yhtään. 'Ruoste syö uimapukuni sisäsaumaa ja ullakko hyytyy'...
Tässä porukassa ainoa, mitä arvostan on soittotaito. Muilta osin se on Paha Kurki -tyyppistä tekotaiteellista fuulaa. Sorry.
Viestin lähetti JMK81
YOU YOU!!
Sinä sinä?!
Käsittääkseni rapparit eivät noin sano. Yleensä rappareiden imagoon kuuluu itsekeskeisyys, eli siinä tapauksessa he sanoisivat "i i" tai "me me". Niin ja itse asiaan eli se on "yo yo" mitä luultavimmin tarkoitat.
Viestin lähetti Arnold
Sinä sinä?!
Käsittääkseni rapparit eivät noin sano. Yleensä rappareiden imagoon kuuluu itsekeskeisyys, eli siinä tapauksessa he sanoisivat "i i" tai "me me". Niin ja itse asiaan eli se on "yo yo" mitä luultavimmin tarkoitat.
Niinhän tais ollakkin, toi räppi juttu kun ei ole minun alaani. Mutta sinulla se näyttää olevan hyvin hallussa.
Viestin lähetti JMK81
Niinhän tais ollakkin, toi räppi juttu kun ei ole minun alaani. Mutta sinulla se näyttää olevan hyvin hallussa.
Ei se nyt niin hyvin ole hallussa, mutta rappia nyt vain on jonkun verran tultu kuunneltua, että perusasiat ovat tiedossa. Ja "yo yo":han on tunnettu rappitokaisu.
Viestin lähetti Viikate
Biiseistä puolet tekee basisti Valtteri Tynkkynen.
Huoh, siinä vasta säveltäjäkaksikko. Sama kuin kaksi sokeaa perustaisi autokoulun. Ja juppi kyrsii nimenomaan musiikillisin kriteerein kammottavan taidonpuutteensa takia, ei muuten. Martikainen on älykäs, sivistynyt ja sanavalmis kaveri.
gredua hieman myönteisemmin suhtaudun CMX:ään, jolla on myös musiikillista kunnianhimoa mukana, varsinkin tuplakitarointi epärockmaiseen tapaan on ajoittain upeaa kuultavaa. Lisäksi biisien tahtilajit ovat usein ihan progeosastoa, 8/9 jne. Tämänkin orkesterin heikoin lenkki (musiikillisesti) on liideri AW Yrjänä.
Viestin lähetti tant gredulin
Mitä vaan CMX:ltä. Ei putoo, ei yhtään. 'Ruoste syö uimapukuni sisäsaumaa ja ullakko hyytyy'...
Käsittämättömän kaunis kielikuva. Maltan tuksin odotta, että tämä levytetään.
Makuna kullakin, mielestäni CMX on suomalaisen musiikin parhaimmistoa. Vajaa kymmenen keikaa takana ja iskee edelleen kuin miljoona volttia.
Korvia särkevää poljentoa kuulee Ylexiltä kesäisin liian usein. Tämä suomalainen? RnB poppoo Beats n Stylen Dynamite biisi on kaikkinensa aika hirveä..
"*Jigigi*..tatainamait...*jigigi*...tatainamait"
Etenkin se hirveä vinkuva "skrätsäys" ei sovi siihen ollenkaan, sekä mikahäkkis englanti taipuu hyvin..
En tiedä muista, mutta ainakin minua oksettaa jokainen Telexin tekele! Siis niin huonoa että sattuu oikeasti päähän kun sitä tuubaa kuulee...
Eikä Discokaan irroita mitään sen suurempia hurraa-huutoja.
Räppäreistä emme edes puhu.
Perkele.
Edit:
Nimim. Zeppo näyttää olevan vahvasti hengenheimolainen!
Kuka esittää sen kamalan ränkytyksen joka menee äbaut:
"skibää... skäbää... skebäää... skibää... läläläääälläää... lälälälääää"
Biisinimi on jotain ...with that... tjsp.
Soi YleSuX:illa pari kolme kertaa päivässä.
Tämähän on melkein yhtä paska kuin Tiktak.
tant gredulin
14.08.2003, 13:53
Viestin lähetti Jii
Käsittämättömän kaunis kielikuva. Maltan tuksin odotta, että tämä levytetään.
Seawolf on jo buukattu sessiota varten, yuppi-Martikainen laulaa, minä soitan harmonikkaa ja Duo JHag eli 'kahden sokean autokoulu' komppaa ja hoitaa kuljetukset. Sinä, Jii, huolehtinet, että ollaan Ruissalon päälavalla ensi kesänä?
Rehellisesti sanoen oma musiikkimakuni on kummallisesti muuttunut hyväksyvämpään suuntaan näin iän myötä. Nykyään menee läpi paljon sellaista, minkä päälle nuorempana lähes sylki. Yksi entinen pomoni valittelikin 'kun sulla on niin epäkaupallinen maku' ehdotettuani yhden back-catalogin maahantuontia. Niitä äänitteitä taidettiin myydä kokonaista kuusi kappaletta :)
Viestin lähetti Jii
Kuka esittää sen kamalan ränkytyksen joka menee äbaut:
"skibää... skäbää... skebäää... skibää... läläläääälläää... lälälälääää"
Biisinimi on jotain ...with that... tjsp.
Soi YleSuX:illa pari kolme kertaa päivässä.
Tämähän on melkein yhtä paska kuin Tiktak.
REDRAMA: If You With That ?
Suomi rap. Kamalan kuullosta.
En tiedä mitään biisiä, mutta Sean Paulilla on ärsyttävämpi ääni kuin kaikilla jou-gängsta-nigga-räppäreillä yhteensä. Äsken ennen Frendejä meni taas joku sen video ja mukaillen eilen uusittua Frendit-jaksoa, olisi tehnyt mieli repiä käsi irti ja heittää se päin televisiota vain siksi, että olisi jotain heitettävää.
Biisissäkään ei ole mitään kehumista, mutta se ääni... AAAAAAAAAARGH!
polvipetteri
15.08.2003, 09:37
Metallica: St. Anger
äääää tzugutzugutzugutzugutzugutzugu
äääää tzugutzugutzugutzugutzugutzugu
plimplimplimplimplim
kgccccchchchchcggggzzzz
äääää tzugutzugutzugutzugutzugutzugu
äääää tzugutzugutzugutzugutzugutzugu
plimplimplimplimplim
Me ollaan kovia jätkiä ja nyt me taivutaan pitkäaikaisten fanien tahtoon ja tehdään ämteeveehittibiisien sijaan taas sitä vanhaa hyvää metalmusaa, jota toivotaan kuitenkin soitettavan ämteeveellä ja soittaahan ne, kun me ollaan soittamassa vankilassa ja meillä on mustat vaatteet päällä ja me irvistellään kameralle. Sitten meillä on uusi basisti, joka soittaa sormilla plektran sijaan. Onnistuen näyttämään siltä, kuin olisi kaatamassa kanadalaisia ikihonkia.
Ja vielä sananen ämteeveestä kun kerran vauhtiin päästiin: uskomattoman kaksinaamainen ja näennäismoralistinen paskakanava, joka piippailee vähäisimmätkin kirosanat (ja Ozzyn jaksotkin ovat pelkkää piippausta) ja suttailee ihmisten paidoissa esiintyvät kirosanat ja tiettyjen yritysten logot, mutta antaa marilymansoneiden ja muiden saatananpalvojaluukalaikkien mellastaa kanavallaan. Nytkin on tulossa joku erikoisohjelma tai manson-viikonlopputaimikälie.
Eino_Mies
23.11.2003, 20:44
Äsken TV1:n Yokotai- ohjelman lopussa esiintyi joku Marjo Leinonen yhtyeineen. He esittivät versionsa Frederikin biisistä "Harva meistä on rautaa". Mitään niin järkyttävää musisointia en ole kuullut pitkään aikaan. Kertakaikkiaan kammottava performance!
Täytyy kyllä kehua tällä saralla naisräppäri Kanaa. Tytöllä on kyllä sellaisia sanoituksia, että Anssi Kelakin jää kakkoseksi...
Aallon Harjalla
Jee jee jee, laiva etenee, roudaa risteilijät hassuun tunteeseen, ei mee täällä pippalot koskaan pieleen, aallon harjalla ollaan aamuvarjaiseen...
Takas puuterit ja tekotukat, ettei karistettais charmii niinkuin kuivakukat vaikka äijät täällä karmii ei aiheuta se harmii sitten lähdettiin hissill kohti baarii...
Sydän ja pää
Tissit on edessä siksi, että tajuaisit toisen puolen takaportiksi
Tuu takas
Tuu takas ja tuo pakastin, sun vuokses kaikki kalapuikot lahtasin, tuu takas ja tuo pakastin, meni pehmeeks mun herne-maissi-paprikakin...
MarkusMaggot
23.11.2003, 22:10
Viestin lähetti polvipetteri
Metallica: St. Anger
En tiedä mikä sai tekemään nopeamman levyn kuin aikaisemmin, mutta olisihan sitä tietysti voinut tehdä edes hyvän levyn, ei tämä uusin kipua minun asteikossani lähellekään Kill´em Allia tai Ride the lightningia. Ja johan tuosta biisistä kuulee että MTV:tä vartenhan se on tehty, pelkkää kertosäettä suunnilleen alusta loppuun. Vielä surkuhupaisampi esitys on Frantic, jonka kerto saa aikaan lähinnä kyynelehtimistä.
Tuo Yokotaissa kuultu kappale sai sormen hakeutumaan kaukosäätimelle välittömästi.
Omia inhokkeja ovat dance ,trance ,disko ,tekno ,räp ja lähes kaikki pop musiikki. Kaikki paitsi kolme sointua on turhaa musaa. Eli Rock ,hardrock ,heavy ,heavymetal ,speedmetal ja kaikki metalli missä saa sanoista selvää kicks ass huh huh!
Örinmusa taasen kuuluu inhokkeihin ja HIM on paskaa.
Mitä tulee takapassin kommenttiin st. Angerista niin se on Metallican parasta antia sitten Black albumin.
MarkusMaggot
23.11.2003, 22:57
Viestin lähetti wade
Mitä tulee takapassin kommenttiin st. Angerista niin se on Metallican parasta antia sitten Black albumin.
Tietysti makuasia, minä en tykännyt edes Black-albumista, mutta se nyt lienee ihan oma vika, kun kaikki muut siitä tuntuvat pitävän, monet jopa ihan koko orkesterin parhaana tuotoksena.
Siitä en kuitenkaan kuitenkaan tingi etteikö St. Angerilla olisi melkoisen huonot sanoitukset.
pavenro8
23.11.2003, 22:59
Viestin lähetti wade
.
Mitä tulee takapassin kommenttiin st. Angerista niin se on Metallican parasta antia sitten Black albumin.
Eipä ole tarvinnut kovin kummoista lättyä kasata, että voittaa nuo Metallican "välilevyt". Sitä luokkaa kakkaa olivat, eikä tuo St. Angerkaan kyllä hyvä ole, erilainen kenties. Voi pojat niitä vanhoja, etenkin Puppetsia. Ei sellaisia levyä enää tehdä (nostalgiahetki nuoruuteen).
Ja ettei ihan aiheesta täysin eksyttäisi, niin nro 1. paskimmat biisit listalla on Mamba : no, biisin nimeä en muista, olisko joku Meille vai Teille tai pieni lemmenleikki. Hyi helvata.
En minäkään pidä Black albumista tai no Sad but true on rautaa.
Eli mielestäni tämä uusi levy jopa soitannollisesti hakkaa Black albumin. Eli viimeinen oikea Metallican levy on Justice for all.
Rattlehead
23.11.2003, 23:26
Kysyn vaan, että mitkä vitun "välilevyt"? Itse tykkään kaikista Metallican albumeista pl. Reload, josta kyllä kuulee, että siinä on Loadin ylijäämäbiisejä. Onko se sitten hyvä, että bändi vääntää 20 vuotta samaa jöötiä? Luulisi fanien ja myös itse yhtyeen kyllästyvän, jos kaikki levyt on "sitä samaa". Joillekin tällainen sopii ihan hyvin (lähinnä AC/DC). Tietenkin se on ns. shokki, kun musiikkityyli vaihtuu radikaalisti toiseen suuntaan, mutta omasta mielestä katsoisin, että Metallica onnistui uudistumaan jollain tapaa tultaessa 90-luvulle toisin kuin esim. Megadeth. Tietenkään Black ja siitä eteenpäin ilmestyneet albumit eivät pääse lähellekkään Pyhää Kolminaisuutta(Ride, Puppets ja Justice), mutta ainakin omalla kohdalla toimii. Ja kun mentiin reippaasti off-topiciksi niin ihmettelen, että mitä Metallica teki vuosina 91-96? Siinä ajassa olis ihan hyvin voinut tulla pari albumia lisää.
Itse asiaan: Mamba on kyllä jöötilistan ykkösenä, varsinkin kun ovat menneet raiskaamaan jotain joululauluja kaiken lisäksi. Hyi saatana. Erikoismaininnan ansaitsee Lou Began Mambo no. 5 puhumattakaan suurimmasta osasta rap/hip hoppia.
Lueskelin Metallican kirjan tässä taannoin ja silmään pisti bändin kommentit Master Of Puppetsin ajoilta kun bändin fanit haukkuivat MOP:n pystyyn silloin kun se ilmestyi. Sitä oli haukuttu liian löysäksi ja Metallica dumattiin täysin Trashmetallipiireissä. Nykyään moni kuuntelija on taas sitä mieltä, että se oli ainoaa oikeaa Metallicaa. Melkein kaikki menestyvät bändit vaihtelevat linjaansa ja harva kuuntelija tykkää joka levystä. Minä en ole erityisemmin kuunnellut Metallicaa Blackin jälkeen. St Angeria en jaksa kuunnella yhtään mm. sen typerän rumpusoundin sekä melodioiden puuttumisen takia. Tämän olisi voinut tietenkin kirjoittaa Metallica-ketjuunkin.
Otsikkoon liittyen mainittakoon Räp-Kanan koko tuotanto (tai se mitä olen kuullut). Sanoitukset on maailman huonoimmat, sävellyksistä ei voi edes puhua ja kaikenlisäksi itse Kana on harvinaisen ärsyttävä ämmä.
pavenro8
24.11.2003, 12:40
Viestin lähetti Rattlehead
Kysyn vaan, että mitkä vitun "välilevyt"?
Eikös ne kaverit itsekin oo haastatteluissa todenneet suurin piirtein niin, että nyt on paskan teko ohi ja paluu juurille edessä. Voin toki olla väärässäkin, mutta näin muistelisin. Tähän siis tämä välilevyjuttu, ja paskojahan ne olivat.
Ja mitä V-manin kertomaan juttuun tulee, niin en tuominnut Puppetsia paskaksi sen ilmestyessä, sillon kun en bändiä kuunnellut. Pikkuskidi kun kuunteli vain Iron Maidenia. Metallica tuli mukaan sitten Justicen myötä.
Ja pysytään myös hieman otsikon aiheessa. Mamba on edelleen paskaa, mutta Suurlähettiläät tulee hyvänä kakkosena.
Lust4life
24.11.2003, 14:05
Viestin lähetti Eino_Mies
Äsken TV1:n Yokotai- ohjelman lopussa esiintyi joku Marjo Leinonen yhtyeineen. He esittivät versionsa Frederikin biisistä "Harva meistä on rautaa". Mitään niin järkyttävää musisointia en ole kuullut pitkään aikaan. Kertakaikkiaan kammottava performance!
Eilinen esitys oli tosi kaukana siitä mitä Marjo Leinonen oikeasti osaa. Eksyttyäni kerran Ballsin keikalle totesin naisen olevan luultavasti tämän valtakunnan tiukin rock-laulajatar. Marjon tulkinta pääsee oikeuksiinsa vasta kun kitarat kunnolla vonkuvat ja rumpalin hiki pärskyy eturivin silmille.
polvipetteri
24.11.2003, 14:09
Sadetanssi: Kuvasi kaltainen
Ja jos ei heti sytytä, laitetaan kertosäe tähän:"tunnet ylpeänä häpeää kun katsot minua kasvoihin. Tunnet ylpeänä häpeää kun katsot minua kasvoihin
olen kuvasi kaltainen".
On taas sellainen jollotus, että kuuntelen paljon mieluummin vaikka nastarenkaiden kurinaa kuivalla asfaltilla kuin tuota.
viestin lähetti Rattlehead
Itse asiaan: Mamba on kyllä jöötilistan ykkösenä, varsinkin kun ovat menneet raiskaamaan jotain joululauluja kaiken lisäksi.
Pitkästä aikaa tarjolla oikein kunnon paskaa joululahjapaperiin käärittynä.
Lähinnä töllön välityksellä olen joutunut seuraamaan kyseisen levyn mainontaa, ja jos siinä on tarkoitus mainostaa parhaita paloja levyn tarjonnasta niin ei hyvää päivää! Olen ymmärtänyt siitä mainoksesta, että Vieläkö on mennyttä vuodenaikaa tähellä- renkutus on jotenkin ympätty mukaan? Jos näin on, voisi paremminkin kysäistä, että Vieläkö on joulumieltä jäljellä…
Ja hieman asiaan liittyen: talvessa on se hyvä puoli, ettei mikään radioasema, ei edes Nova, soita silloin Tomas Ledinin sommaren är kort-biisiä.
Dougie KillMore
27.11.2003, 17:51
Ihminen, joka kuuntelee radiota, valittaa sieltä tulevan musan paskuutta jonka jälkeen palaa kuuntelemaan radiota = TYHMÄ IHMINEN.
Nännimäinen
27.11.2003, 18:48
Lisätään listalle kaikki Pink-nimisen "artistin" biisit. Kyseiselle typylle on myös rakennettu ärsyttävä kovan gimman imago, mikä tekee hänestä vielä noin miljoona kertaa Britney & co:ta feikimmän tuotteen. Yök! Vaikka onhan sillä kohtuullisen hyvät perät.
No sehän on nyt selvää että tämä nyky suomiräppi on aika
tuutista! Siis nytkin pukkaa ulos jos jonkinmoista artistia ja kaikki
pitäisi olla tuttuja jo "sen ja sen" videolta/levyltä/kaverikirjasta
tai ties mistä. Jokainen kertoo kivoin mutsi-tutsi-futsi
sanaväännöin omaa elämään. Onkohan jokaisella levy-yhtiöllä
oma suomiräppäjänsä keräämässä liikkuvat rahat ja ihmisten
kiinnostuksen laannuttua ne heivataan ulos?
Myös tämä Kapteeni Ääni oli kyllä karmeinta tavaraa silloin
Radiomafian aikoihin. Kuulleet kyllä tietää.
Mitä suomalaista soulia, vai mitä reaggeetä (vai miten nyt
kirjoitetaankin) ne sanoivat soittavansa.
Jestas!
Omasta mielestäni suomirapissa on pitkän taantumuksen jälkeen menty joidenkin artistien osalta huomattavasti eteenpäin. Etenkin nämä uudet tulokkaat: Redrama, Helpus ja RDN:n uudet viisut. Redrama ja RDN heittävät tasokasta englantia, eikä RDN unohda kotikieltämmekään. Helpus taasen yllättää oikeilla soittimilla, mistä plussaa.
Kun ketjun aihe on Kaikkien aikojen hirveimmät biisit, niin pitänee mainita Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön uudet kappaleet. Ei helvetti mitä tuubaa! Suomi-r&b on niin suurta kuraa ettei mitään rajaa. Mihin jäi ko. bändien vetovoimaiset rappiviisut? Miksi saimme köyhänmiehen hiphoppia?
Kipeä ukkeli
28.11.2003, 16:26
Yksinkertaisesti 95% siitä mitä Kiss fm soittaa...
Baritoni
28.11.2003, 19:06
Viestin lähetti Warre
Ja hieman asiaan liittyen: talvessa on se hyvä puoli, ettei mikään radioasema, ei edes Nova, soita silloin Tomas Ledinin sommaren är kort-biisiä.
Hyvä pointti! Tuon ääreistylsän, hermoja repivän renkutuksen totaalipoissaolo on tosiaankin tämän synkän ja mustan vuodenajan harvoja valopuolia.
B
^eikä Mamban: Vielä on kesää jäljellä.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.