View Full Version : Ilves - TPS torstaina 17.1 Hakametsä
TwilightZone
16.01.2002, 11:33
Jeps .
Turkulaiset saapuvat torstaina Hakametsän jäähalliin, josta he eivät tällä kaudella ole saaneet pisteen pistettä ( hävinneet kerran Ipalle 2:1 ja sille toiselle 2 kertaa 3:0 ). Katkeaako putki nyt ?
Ilves ei ole nyt hävinnyt kolmeen kotiotteluun (wow !) , kun näitä ennen seurasi kotona 5-6 tappiota putkeen . Viime kauden kotihurmio on kuitenkin kaukana.
Onko maalissa Racine vai Pitkämäki ? Itse usko, että Racer saa jälleen torjuntavuoron.
Vaikka TPS on noussut sarjataulukossa jo 5. Niin peli-esitykset eivät vakuuta. Paikanpäällä katsottuna Jokerit olivat joka osalaueella huomattavasti edellä ja HPK olisi ns. ansainnut voiton, mutta vain maalit lasketaan.
Hyvänä uutisena TPS:n kannalta on kohupelaaja Peter Schaefer pelikiellon loppuminen. Schaefer on pelannut SM-liigassa viimeksi 8.12. surullisen kuuluisassa HIFK-matsissa. Tässä välissä Schaefer pelasi Sveitsissä Sprengler-cupissa. Pelituntuma on varmasti hukassa mutta täytyy muistaa että että ennen pelikieltoa tehoja syntyi todella hyvin ja liukuhihnalta. KJalonen on ilmoitti että ketjukoostumukset on rauhoitettu kunnes Schaeferin pelikielto on ohi. Vaikka MRautee pelaakin kapasiteettinsa ylärajoilla ei ole silti kyennyt vastaamaan siihen huutoon mitä "ykkös-ketjun" sentteriltä vaaditaan. Mielenkiinnolla odotan nostaako Kojo Mkoivun ennakkoluulottomasti "hyökkäys"rooliin rottaketjusta, vai odotetaanko vielä sitä jo kesällä luvattua YKKÖSsentteriä.
Ramchester
16.01.2002, 12:08
Tepsi ei ole todellakaan saanut vielä pistettäkään Hakametsästä tällä kaudella. Pistemenetykset Tapparalle olivat odotettavissa, mutta tappio Ilvekselle oli kyllä jo hyvin karvasta kalkkia - Tepsin esitys oli suorastaan säälittävä! Pietilä kirjasi pelistä 14 torjuntaa, joten ei ole kovinkaan suuri ihme, ettei Tepsi pisteillä juhlinut.
Huomenna toivottavasti nähdään erilainen TPS. Tepsillähän on taas pitkään aikaan kaikki miehet pelikuntoisia, joten ratkaisijoita pitäisi löytyä laajemmalta rintamalta. Ketjut menevät luultavasti näin:
Nurminen-Rautee-Schaefer
Vahalahti-Shearer-Alatalo
Kiviharju-Koivu-Tuokko
Suoraniemi/hannus-Kankaanperä-Holmqvist
Joseph-Lehtinen
Kauppinen-Eronen
Petriläinen-Paukkunen
Kangasalusta
Niittymäki
Norrena, luultavasti pelaa!
Tepsin olisi pakko ottaa molemmat saatavilla olevat pisteet mikäli tavoittelee paikkaa auringossa(neljän parhaan joukossa) ja siihen pitäisi olla kaikki mahdollisuudet. Paremmiltaan Tepsi ei runkosarjassa pisteitä saa, joten otetaan ne heikommilta:D
Itselläni on sellainen kutina, että Tepsi intoutuu mättämään taululle lukemat 2-7!
ipanmies
16.01.2002, 14:33
Mielenkiintoinen matsi tulossa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että seuraavat kolme ottelua(TPS,Jokerit sekä Tappara) tulevat näyttämään hyvinpitkälti suunnan sille onko Ilves play offeissa vai ei. Joku noista kolmesta on kaadettava tai viiva karkaa liian kauas. Se joku on mitä todennäköisemmin TPS, mikä mielestäni noista kolmesta olisi "helpoin" voittaa. Toivon että Selin ja kumppanit ymmärtäisivät laittaa Juhan maaliin koska Racine ei ole pelannut kotiotteluissa mitenkään vakuuttavasti.
Eikös Ipan ja Tepsin ensimmäinen matsi päättynyt Hakametsässä 2-1 jatkoajan jälkeen? Virkistäkää muistiani. Jos näin oli, silloinhan meillä on YKSI huima piste Tampereelta! ;)
No, tämän päivän pelistä tulee tiukka, sillä Tepsin peli ei ole kauhean hyvässä mallissa, kuten Loiro totesi. Hyökkäys on aivan liikaa Shearerin kentän varassa, ja tätä menoa ei hyvää seuraa.
Onneksi saadaan Susikoira takaisin, ja toivottavasti läksynsä oppineena ja loistavien esitysten kera (ja toivottavasti myös maalien kera!)
Veikkaan, että tänään tulee tasapeli, 2-2.
Viestin lähetti Sparrow
Eikös Ipan ja Tepsin ensimmäinen matsi päättynyt Hakametsässä 2-1 jatkoajan jälkeen? Virkistäkää muistiani. Jos näin oli, silloinhan meillä on YKSI huima piste Tampereelta! ;)
Ei, vaan Ipa teki sen voittomaalin n. 30s ennen kolmannen erän loppua.
Se peli oli todella kummallinen, kaksi erää todella saamatonta pelailua eritoten Ilvekseltä, joku voisi sanoa jopa kahvausta. Komas erä oli sitten ehkä paras erä, mitä Ilves on tällä kaudella pelannut, Töpseli jäi täysin jalkoihin vaikkei kiekkoa tahdottu maaliin asti saada sitten millään. Lopulta kuitenkin voitoon tarvittavat pari maalia survottiin viimeisen vitosen aikana väkisin.
Se oli edelleenkin yksi niitä harvoja väläyksiä viimekautisesta Ilveksestä, sen asenteen ja yrityksen soisin näkeväni tänäänkin, ja mielellään koko pelin ajan.
TwilightZone
17.01.2002, 11:02
Joo se edellinen matsi päättyi todellakin 2:1 kolmen erän jälkeen. Tepsi meni ekan erän lopulla johtoon ylivoimalla, toinen erä oli todella surkeata peliä kummaltakin joukkueelta, mutta kolmanteen erään Ipa sai todellisen jyrän päälle.
Tilanteita oli, mutta maalia ei saatu aikaan, kunnes muistaakseni 53 minuutin kohdalla Veikko veti tulisen lämärin paluukiekosta siniviivalta aivan laidan vierestä ja ylärepussa oli.
Lopussa näytti siltä, että ainakin Tepsi halusi vain jatkoajalle, mutta Ipa olikin eri mieltä, kauhean myllytyksen jälkeen T.Miettinen siirsi kiekon maalin edestä maalivahdin ali ajassa 59:47 :)
Syksyinen Ilves-Jokerit sensijaan päättyi 2:1 ja.
Antakaa Ipa meille Miettisen Tommi niin saatte tuon Passon vaihdossa!
Tai vaikkapa Niemisen Veikko?
Kari Jalosen tuska jatkuu, kunnes Rautee tajutaan vaihtaa rottaketjuun Tuokon ja Kiviharjun rinnalle, missä mies parhaiten osaa pelata. Keskitason sarjajyrä on keskitason sarjajyrä.
Koivu ykköseen ja jos ei onnistu niin vajaa pari viikkoa aikaa hankkia se tsentter!
TwilightZone
17.01.2002, 11:19
Viestin lähetti Kossu
[B]Antakaa Ipa meille Miettisen Tommi niin saatte tuon Passon vaihdossa!
[B]
Pasi Saarinen ?? JUUUJUUJUU ! You got a deal ! :D
Olisikohan silti Petriläisen Pasi tuo Passomme.
TwilightZone
17.01.2002, 11:40
Joo tajusin itsekin oman mokani , taisi mennä Järventien ja Saarisen seurat Ilveksen jälkeen sekaisin ... *häpeää*
Copypaste .comin ylläpidolta
"Ilveksen kokoonpano:
Bruce Racine
Juha Pitkämäki
Vesa Viitakoski-Raimo Helminen-Mika Nieminen
Antti Bruun-Arto Tukio
Mikko Kuparinen-Tommi Miettinen-David Nemirovsky
Ville Koistinen-Ivan Majesky
Jarkko Nikander-Ville Hirvonen-Kalle Mattila
Tomi Pettinen-Matt Smith
Antti Hildén-Jari-Pekka Pajula-Ville Snellman
Teemu Jääskeläinen
Tony Salmelainen ei pääse vielä tällä viikolla pelaamaan."
Lisäksi Niinimäki "gineksessä", eli ei taaskaan tippunu armystä lomaa :mad:
Pappaketju edelleen koossa ja tulostakin pitäisi jo syntyä... Jännä nähdä miten Miettinen pelaa tulevaa seuraansa vastaan ;)
Ilves vie 3-1
TPS:N KETJUT ILLAN ILVES-OTTELUSSA
1. Schaefer - Holmkvist - Nurminen
2. Vahalahti - Shearer - Alatalo (C)
3. Tuokko - Rautee - Kiviharju (A)
4. Suoraniemi - Kankaanperä - Hannus
--------------------------------------------------------------------------------
Puolustajat: Joseph - Lehtinen, Eronen (A) - Petriläinen, Kauppinen - Seikola, Paukkunen - Kangasalusta
MV: Niittymäki (Norrena)
Lähde: http://www.auranaallot.fi/k_uutiset.htm
Koivu viltissä? Onko kellään tiedossa syitä tähän?
Rottaketjun kasaaminen on positiivinen asia.
Ramchester
17.01.2002, 14:28
Jaahas, Rautee on pudotettu sitten takaisin "rottaketjuun". Tämä tietää vain ja ainoastaan sitä, että Jaloselle on kerrottu uuden sentterin löytymisestä.
Näin ollen Tepsillä on koossa kaksi ketjua, mitkä pelaavat kauden loppuun saakka samassa koostumuksessa, ellei loukkaantumisia tapahdu, ja uuden sentterin tultua ykköskentänkin vaihtuvuus taitaa olla aika vähissä.
Schaefer - Herra 47- Nurminen
Vahalahti - Shearer - Alatalo
Tuokko - Rautee - Kiviharju
Koivu ja Kankaanperä taistelevat sitten siitä neloskentän sentterin paikasta.
Täytyy kyllä sanoa, että nyt kyllä jännittää minkälainen sentteri sieltä oikein on tulossa:eek:
Pasi Petriläistä ei kaipaa Ilves,eikä mikään muukaan itseään kunnioittava SM-liiga seura:D .
Jos Miettistä oltaisiin vaihtamassa johonkin, niin minulle(ja varmaan monelle muulle Ilves fanille) kelpaisi Ville Vahalahti.
TwilightZone
17.01.2002, 16:29
www.sm-liiga.fi antaa hieman eri tietoa aloittavista maalivahdeista, sen mukaan Ipalla aloittaa Pitkämäki ja Tepsillä Norrena.
YES YES YES: He ovat täällä tänään ===> Rottis
t4: Toivottavasti arvauksesi osuu oikeaan.
Vesa: Vaikka meidän sentteritilanne (tällä hetkellä) on mikä on, niin en silti vaihtaisi Vahalahtea TMiettiseen. No onneksi en ole Narvanmaa/KJalonen.
Luetko KYNÄ Jalonen näitä viestejämme?
VIHDOIN Rottaketju on kasassa. Jälkeä TULEE syntymään. SE on takuuvarma juttu!
Mutta missä on Mikko Koivu? Ennemmin Honken vilttiin kuin Mikko!
Niin ja...
Vahalahdesta pitäisi saada Viitakoski tai Helminen. Älkää naurattako edes Villen vaihtamista Tommiin.
Jaa miksi maajoukkuemies Vahalahdesta?
1) Katsokaa ikää
2) Katsokaa 3:n viime kauden kehityskäyrää (Ville)
3) Katsokaa Vesan ja Raipen ikää.
Ei pitäisi olla kysyttävää.
:)
Vanha Len
17.01.2002, 20:57
Tepsi voitti oikeutetusti ja sai arvokkaat kaksi pojoa. Loistavaa peliä pojat tällä kertaa ja tästä on hyvä jatkaa. Onnittelut!!!!
TwilightZone
17.01.2002, 21:13
Ilves aloitti todella ryminällä, ja Tepsi oli vikisemässä, kiekkoa ei kuitenkaan saatu maaliin, peli tasoittui ja erä päättyi maalittomana. Toisessa erässä kummallakin oli paikkansa, Ilves iski kerran, mutta Tepsi kaksi.
Ken odotti kolmanteen erään taistelevaa Ilvestä, sai pettyä pahasti, erä oli pitkälti Scheissea tuutin täydeltä. Norrenalle 5 torjuntaa siinä erässä.
Jääkiekkoilta meni muutenkin täysin pipariksi, kun Jyp sen kuin kasvatti eroa, ja Jokeritkin möhlivät ottelunsa -> runkosarjavoitto Tapparalle näyttää erittäin todennäköiseltä.
Nyt riitti.
Olen 16 vuotta sitten ostanut perheelleni ensimmäiset kausikortit( 2 kpl) ja olen tehnyt niin joka vuosi, mutta...
Nyt riitti!!
Kortteihin menee rahaa n.900 Euroa per vuosi eikä viihdearvo kykene peittämään kustannuksia. Ennen tunsi kutinan vatsassa pelipäivinä.. ei enää. Tämän illan TPS -ottelu sai mittani täyttymään lopullisesti ja myynkin 2 kappaletta Ilveksen kausikortteja eniten tarjoavalle (B1, rivi 18).
Joo mä tiedän ettei joukkuetta pitäisi hylätä vaikealla hetkellä plus muut kliseet joita hoetaan vuodesta toiseen. Aivan sama, mulle riitti. Ehkä kyse on omista henkisistä vaikeuksista ja liian läheisiksin käyneistä Ilveksen ihmisistä. Helvetti kun tietäisitte.
Olen itse pelannut Ilveksessä A-junnuihin asti kaikki ykkösjoukkueet ja kuvitellut, että minussa asuu pieni Ilves, Mutta V***t.
Mitta on tullut täyteen ja oikeastaan toinen viimeinen niitti oli se, että Jalokin on melkoisen paniikissa... Budjetti kusee. Ja tämä on tieto. Hyvästi Ilves ja hyvästi Nimimerkki Aatos. Kiitos ja Anteeksi.
Jaksakaa te uskolliset Ipafanit, jotka jaksatte uskoa typerään illuusioon isoista miehistä "pelaamassa" kiakkoa. Mä en jaksa.
Vetäkää joka viikkoiset regressiot ihan rauhassa Ilveksen peleissä, ei kuulu mulle, ja vaikka kuuluisikin, niin mitä sitten.
Leimatkaa minut ihan millä nimellä tahansa ei
nimittäin koske enään minua, tämä viesti on viimeinen. Tiedän etten ole suuri menetys tälle palstalle, josta löytyy monta hyvää ellei jopa erinomaista kirjoittajaa.
LOPPU.
Ps. Tuliko muuten selväsi, että nyt riitti.
TwilightZone
18.01.2002, 02:46
Aatoksen kirjoitus oli todella koskettava, varsinkin se illuusio-kohta.
Itse olen myös päätökseni tehnyt, mutta se on erilainen.
Päätin muutama päivä sitten, että tästä lähtien joka ikisenä kautena siihen asti kunnes makaan matosten luona, ostan Ilveksen fanipaidan ja laitan kaikki talteen. Nyt viimekautisen Nikon kaveriksi pääsi valkoinen vieraspaita milläs muulla kuin #41:llä (kas kuinka originellia) . Lapsenlapsille on sitten hauskaa näyttää 50 vuoden päästä Raipen paitaa ja kertoa muistoja, niitä on negatiivisia, kuten tämän paidan ostohetki, mutta myös paljon lämpimiä muistoja, esim. viime pronssiottelu. Ilves saattaa silloin 50 vuoden päästä jyrätä liigaa tai sitten olla mennyt ajat sitten konkurssiin, ei sitä voi ikinä tietää, mutta muistot säilyy, ja varsinkin nämä paidat, huivit, liput ym. liittää helposti tiettyihin muistoihin.
Kriisiaikoina toki välinpitämättömyys kasvaa ( "mitä v*tun välilä yhdellä tappiolla, kausi on kumminkin pilalla), mutta toisaalta tosifanin erottaa siitä, että hän ei jätä ikinä seuraansa (ei kuitenkaan millään pahalla, Aatos) .
tPS tarjosi Ilvekselle sitten erittäin vaikean pelin eilen Hakametsässä. Ensimmäinen eri oli lievää Ilves painosstusta, toiden erän alku katastrofaalinen ja kolmas erä oli sitten vain pelailua, TPS:n puolustaessa maalin johtoaan.
Seuraavassa sitten hyvät ja huonot Ilves leiristä
Hyvät
David Nevirowsky
Ensimmäisessä erässä väläytteli todella lupaavasti. Liikkuminen hieman hidasta, mutta käsistään todella taitava. Kahden pelin perusteella miehestä on vielä Ilvekselle iloa pitkälle kevääseen.Konto ei vaan vielä kestä pelaamista kuuttakymmentä minuuttia. Sai yhdessä Kuparisen kanssa Miettiseen lisää liikettä. Selkeä roopelaaja kakkosketjuun.
Tomi Pettinen
Näillä otteilla Peraa ei Ilveksessä ensi kaudella enään nähdä. Ruudin tarkkaa, kaunista,tehokasta ja yksinkertaista puolustuspelaamista Ainoita Ilvespakkeja, jotka uskaltavat siivota oman maalinedustan roiskaisuilla keskialueelle.
Tommi Miettinen
Pelaa jatkuvasti erittäin suurella intensiteetillä joukkueen eteen. Kaikista paskapuheista huolimatta Miettinen näytti eilen taas olevansa todellinen kiekooammattilainen. Vaikka oma peli ei vieläkään uomissaan ole, jaksaa mennä yli 110 % lasissa vaihdosta vaihtoon. Miettisen paikka on myös loppukauden Ilveksessä.piste
Juha Pitkämäki
Tuo vihdoin tervettä kilpailua maalivahtiosastoon. Jos Rachinella ei kotona kulje, pelatkoon Pitkämäki vaikka kaikki kotimatsit. Eilisen perusteellaei peli maalivahtiin ainakaan kaatunut. Sylkee kikkoja tosin eteen, mutta missä ihmeessä on ilkeät puolustajat omalta maalilta.
Huonot
Matt Smith
Nikkaripakille aivan käsittämätön Ilta. TPS meni ohi turhan monta kertaa ja pelin avaukset osuivat säännöllisesti vastustajan lapaan tai pitkäksi kiekoksi. Ensimmäisen erän jälkeen ei uskaltanut enään peliä avata. Paikka olisi ollut eilisen esityksen perusteella penkin päässä.
ipa rules
18.01.2002, 10:00
Aatos voisi vetää narun kaulaan ja hypätä kaivoon. Saman tekstin kaveri laittoin noin kymmeneen ketjuun ilves.comiin.
Eilisessä pelissä huono TPS voitti umpisurkean Ilveksen.
Eniten jäi ihmetyttämään TPS "tähtien" Alatalon ja Nurmisen kuumeneminen. Täysin älyttömiä käsille hakkuita ja mailallaheilumisia esiintyi vähän väliä. Nurmisen jäähy huitomisesta hänen pelatessaan kiekkoa Pitkämäen edessä oli kyllä tuomarivirhe, mutta ei se oikeuta huitomaan kaikkea kentällä liikkuvaa.
-ipa rules
Ilves on tällä hetkellä niin huono, että se ei voittaisi edes divarijoukkuetta. Tepsi oli eilen surkea - paljon huonompi kuin viime sunnuntain telkkaripelissä, jonka voitti säkällä. On kuitenkin karu tosiasia, että nyky-Ilveksen pystyy kaatamaan saapumalla kaukaloon.
Eilen Ilves pystyi pelaamaan tyydyttävällä tasolla tasan yhden erän. Kun maaleja ei osata tehdä, ei avauserän selvälläkään hallinnalla voiteta pelejä. Heti toisen parikymmenminuuttisen alussa joukkue romahti kuin indonesialainen lantamaja monsuunimyrskyssä. TPS ei merkittävästi lisännyt luisteluaan, ei karvannut aktiivisemmin, ei taklannut edelleenkään eikä edes käsitellyt kiekkoa yhtään huolellisemmin kuin avauserässä. Silti kotijoukkue luhistui täydellisesti.
Mitähän Ilveksen pukukopissa tapahtui avauserän jälkeen? Tai oikeammin: mitä ihmettä siellä on tapahtunut koko kauden ajan?
Miksi joukkue romahtaa täydellisesti nollatasolle pelattuaan 20 minuuttia hyvää kiekkoa? Jos Ilves on aloittanut pelin tasaisen vaatimattomasti, se on tällä kaudella yleensä jatkanut koko ottelun ajan samaa harmaata puurtamista ilman merkittäviä lässähdyksiä. Joskus on jopa nähty pieni kirinpuolikaskin. Hyvä avauserä tuntuu kuitenkin merkitsevän totaalista neliraajahalvausta loppupelin ajaksi.
Mika Niemiselle pitää välittömästi löytää joko uusi seura (kuka sen muka vielä huolisi?) tai miehen pelipanosta paremmin vastaava paikka Ilveksen kokoonpanosta. Jokeri-pelissä Veikkoa voisi kokeilla vaikka kolmosessa.
Jarkko Nikander, Ville Hirvonen ja Jari-Pekka Pajula eivät hekään nykyesityksillään ansaitse peliaikaa SM-liigassa. Nikander on ollut koko kauden ajan umpisurkea, mutta Pajula ja Hirvonen sentään hämäävät joskus esiintymällä parissa pelissä pirteästi ennen kuin taas surffaavat kymmenen seuraavaa.
David Nemirovsky on Ilvekselle kova vahvistus. Muu porukka on niin lukossa, että Nemon (kieltämättä taidokkaat) harhautukset näyttävät suorastaan yliluonnollisilta. Jotain on vialla, kun vajaakuntoinen farmijyrä on koko porukan selvästi paras mies kiekon kanssa. Nemo onneksi parantaa joka pelissä ja jaksaa ensi viikolla toivottavasti jo pelata kolme erää täysillä.
Kun Mikko Kuparinenkin on Ilves-hyökkäykselle kovan luokan vahvistus myös kiekollisena, ei muun porukan itseluottamuksen ja liikkeen tasosta tarvitse enää mainita mitään. Ilves tarvitsisi vielä toisen kuparisen ja pari nemirovskya lisää, jotta pystyisi haastamaan liigan keskitason joukkueita tosissaan.
Tommi Miettinen pelasi eilen hyvin ja oli Ilveksen paras hyökkääjä, kun huomioidaan pelaaminen myös puolustussuuntaan. Miettinen tekee, kuten Juri mainitsi, rajusti hommia ja pistää itsensä likoon. Eilen avauserässä näytti siltä, että miehen yläpääkin on vihdoin alkanut raksuttaa odotetusti. Toma löysi ketjukaverinsa muutamaan kertaan oivallisesti. Miehen peliä leimaavat silti vieläkin väärät ratkaisut hyökkäyspäässä ja liiallinen kiekon hautominen. Kovakaan tsemppi ei auta, jos tehottomuus on sitä luokkaa kuin Tomalla tällä kaudella.
Ilveksen kelvollisesti pelanneet hyökkääjät tulikin lueteltuna. Kolme kolmestatoista ei ole sellainen määrä, että pelien voittamisesta voisi edes haaveilla. Alakerrassa hyvin pelasivat maalivahti Juha Pitkämäki ja joukkueen tämän kauden ylivoimaisesti paras puolustaja Tomi Pettinen. Pera on aivan käsittämättömän selvästi kaikkia muita Ilves-pakkeja parempi.
Pettinen pelaa ensi kaudella NHL:ssä ja mahtuu kuuden vakiopakin joukkoon.
Olisiko jotain vielä pelastettavissa? Saisiko joku huippuvalmentaja Ilveksen vielä pelaamaan materiaalinsa edellyttämällä tasolla? Materiaalihan on pelaajatyypeiltään ja ominaisuuksiltaan liigan keskitasoa. Se, mitä puuttuu, on johtajuus, päämäärätietoisuus ja selkeys kaikesta pelaamisesta. Kun yli puolet joukkueen aivan kelvollisesta materiaalista alisuorittaa rankasti, voidaan syyttävä sormi osoittaa myös niihin henkilöihin, jotka seisovat vaihtopenkin takana ja niihin, jotka rakentavat koko organisaation ilmapiiriä.
ipanmies
18.01.2002, 12:23
Nemirovskystä on varmasti vielä iloa Ilvekselle loppukaudesta. Eilinen maali oli maalintekijän maali ja olen varma että herrat: Nikander, Pajula, Miettinen..... eivät olisi kyseisestä paikasta maalanneet vaan survoneet päin. Ilveksen loppukauden ohjelma on muuten erittäin vaikea. PÁLJON vaikeampi kuin esim. Jypillä. Jyp pelaa noin joka toisen pelin jotain saipaa tai lukkoa vastaan ja Ipalla on lähes jatkuvasti kärkiporukoita vastaan. Nyt on alettava viimeistään pelaamaan ja ottamaan voittoja jos meinataan Play offiin mennä.
Hakametsässä nähtiin eilen surkea SM-liigan ottelu. Jotenkin tuntui, että maalintekokipsi on molemmilla jengeillä kamala. Mutta ei tuollaisella pelillä, mitä Töpseli eilen esitti pitäisi SM-liigamatsia voittaa. Jotain kertoo, että Viitakoski tuhlasi parhaan maalipaikkansa pitämällä puolustajan mailasta kiinni ja yrittämällä yhdellä kädellä. Siis hyökkäysmaalilla!
Maalivahdit eivät itseasiassa edes joutuneet kamalan koville, tekopaikkoihin pääsy tuntui tosi vaikealta puolustajien virhemäärästä huolimatta. Molemmat TPS:an maalit voidaan kyllä osittain laittaa Pitkämäen piikkiin, ekassa putosi helppo veto rintapanssarista ja toisessa, hyvästä maskista huolimatta, olisi veto pitänyt pystyä torjumaan kulmaan eikä suoraan eteen. Riparit ovat toki pakkien siivottavia, mutta molempien antaminen oli kyllä myös moken virhe.
Norrena tosiaan haukkui Nurmisen sen Ipan maalin jälkeen, käsittääkseni se oli kuitenkin Petriläisen Basso, joka käsittämättömästi lähti ryntäämään kiekon perään kulmaan jättäen Nemon yksin maalin eteen, Kaitsu oli tulossa apuun, muttei ehtinyt.
Nemirowskystä on tulossa uusi Kaipainen Ilvekseen, pientä kivaa ronkkimista aina tilanteen jälkeen ja kaatumistaidotkin ovat kunnossa. Tämän lisäksi myös pelimies, hakeutuu hienosti vapaisiin paikkoihin hyökkäyksessä kuten maalikin osoitti, Miettisen vierellä vaan tuo paikan haku menee hieman hukkaan. Tepsin Joseph tosiaan otti neljä kakkosta, olisi ottanut viidennenkin mutta Nemo tehosti siinä tilanteessa hieman liikaa ja kakkonen jäikin tulematta.
HN:kin tuossa Veikkoa oli heivaamassa, eilinen esitys, kaksi todella tyhmää jälkipelijäähyä turhautuneena omiin mokiinsa, eka niistä vieläpä lopetti Ipan 5-3 YV:N.
Ja sitten erityismaininta, kentään parhaat olivat eilen M Kruus ja, uskokaa vaan oululaiset, Simo Saarinen. Kahvapeli oli välillä kyllä roisia, mutta linja piti. Uskallusta oli myös selvistä virheistä antaa peräkkäisiä jäähyjä samalle jengille ilman mitään ihmellisiä tasoitusjäähyjä.
Ilveksen hallinta ensimmäisessä erässä oli kyllä jo totutun näennäistä. Ainoastaan Kuparisella oli hyvä paikka tehdä maali. Ylivoima on jumalauta kauheeta katseltavaa. Pakit eivät saa edes helppoa pakki-pakkia syötettyä omille ja seuraavat kaksikymmentä sekuntia menee siihen että pyöriteellään päätä ja hiihdellään hakemaan kiekkoa omista ja nimenomaan hiihtely on tuo sana mitä tuosta voi käyttää.
Näkemykseni pelin jälkeen muuttui Ilveksen pakeista - ihan kaikkea paskaa ei voi kyllä pakkien niskaan heittää. Laitureiden haut ovat niin syvältä. Ollaan hakevinaan vauhtia, mutta vauhti on kovin koominen ilmaisu tuolle liukumiselle. Hyökkäyspäässä kaveria ei auteta ollenkaan. Liian usein eilen oli Ilves-hyökkääjä yksin kahden ellei kolmen vastustajan kanssa painimassa samasta kiekosta. Onkohan meillä harjoituksissa kaikilla omat kiekot ettei tulisi riitaa?
Valmennuksesta sen verran, että tulee mieleen Jursinov pahimmillaan. Ei vaihdoksia vaan dieselillä läpi koko ottelun. Olisi voinut piristää jos vaikka Vähä-Ruoholaa olisi koitettu ottaa peliin mukaan. Men in Black-rivistö voisi edes yrittää näyttävän tekevän jotain. Perkele, yrittäisitte edes. Kaveeraaminen ei auta tai leipätyö on jossain muualla. Jotenkin kaipaisinmyös sinulta Ari-Pekka pelisilmää. Ymmärrän, että kolme ottelua neljässa päivässä on raskas rupeama ja tasainen peluutus on ymmärrettävissä jotenkin tuota selitystä vastaan, mutta harvoin on ollut noin huono TPS Tampereella. Nyt oli täydet saumat pisteisiin, lauantaina ja sunnuntaina ei ehkä ole edes saumoja, joten nyt on alettava elämään tässä ja nyt eikä huomisessa. Ja nyt haluan Bogdanovin sanoin "Hjuva peli, takla peli" - takaisin. Taisin laskea 5-6 taklausta pelin aikana. Ringetessäkin on enemmän kontaktia!
Risto Jalo. Kyseenalaistan 2/3 meidän pelaajan ja valmentajan palkankorotuksen ensi kaudelle. Jos kehtaavat pyytää niin monoa perkele. Noilla esityksillä saisivat moni maksaa, että pääsisi pelaamaan. Luulisi pelaajien tahto olevan edes kohdallaan - sama koskee valmentajiakin. Katsojan aliarvioimista tuollainen "ollaan tekevinään" asenne. Pian on yleisökin vaan tulevinaan hallille Hakametsään.
Ainoat lähes puhtaat paperit annan Maestro Helmiselle. Äijää käy sääliksi, kun itse yrittää taklata, rakentaa yv:tä, av:tä, karvata kärjessä ja kaiken kukkuraksi katsella 15-vuotta nuorempien tahdotonta surffailua. Tappelisitte edes! Missä se sydän oikein on?
Jokainen SM-Liiga porukka toivoo tällä hetkellä Ilvestä PO-vastustajaksi. Niin helppo vastus me olemme juuri nyt. Tiedä millä mielellä olen huomenna?
Kaikesta huolimatta olen mukana katkeraan loppuun, maksan lipun ja kuuntelen naapurin vittuilun hymy suupielessä. Yrittäkää edes olla sen arvoisia!
Ramchester
18.01.2002, 15:17
Tämä ei mikään vittuilu Ilvekselle/Ilvesläisille!
TPS-HPK, Ässät-TPS ja Ilves-TPS -otteluiden jälkeen on vain jäänyt ihmetytttämään SM-liigan nykyinen taso. TPS on paska, eikä kuuluisi edes SM-liigaan, mutta silti tuntuu joka toinen päivä löytyvän vielä paskempia joukkueita?
Mikäs seuraavaksi pääsee listalle - Blues?
Onko nyt joku punttireenikausi menossa?
Baritoni
18.01.2002, 18:24
Viestin lähetti t4
Tämä ei mikään vittuilu Ilvekselle/Ilvesläisille!
TPS-HPK, Ässät-TPS ja Ilves-TPS -otteluiden jälkeen on vain jäänyt ihmetytttämään SM-liigan nykyinen taso. TPS on paska, eikä kuuluisi edes SM-liigaan, mutta silti tuntuu joka toinen päivä löytyvän vielä paskempia joukkueita?
Mikäs seuraavaksi pääsee listalle - Blues?
Onko nyt joku punttireenikausi menossa?
Thänks, tämä pisti naurattamaan. Herättää kysymyksiä. TPS oli todellakin paska, mutta koti"joukkue" oli vielä monta astetta paskempi.
Kokonaistilanne ei kyllä naurata. R, Viitakoski, Salmelainen, Miettinen, Vopat/Nemirovsky ja Nieminen ovat suhteellisen nimekkäitä kavereita. Joku Hilden esitti erittäin lupaavia otteita viime kevään playoffeissa.
Tukio - viime kaudella rakettimaisesti kohti Suomen terävintä huippua. Majeský - maailman kaikkien aikojen paras fyysinen pakki. Pettinen - erinomainen pronssikausi peruspakkina. Smith - nosti hurjasti profiiliaan viime keväänä. Vai nostiko? Oliko se pelkkää silmänlumetta, kuten kansallissankarista divaritasoiseksi surkimukseksi taantuneen Bruunin uljas voitto-osuma?
Racine - monien mielestä liigan paras molari viime kaudella.
Materiaalia siis pitäisi olla. Silti tää menee näin.
Muutamia mahdollisia syitä (älkää kysykö miten todennäköisiä)
- valmennuksessa on jotakin mennyt todella pahasti keturalleen
- pelaajat ovat mukavoituneet, ja pronssi sokaisi heidät
- Risto J:kin on tavallinen kuolevainen urheilutoimenjohtajana, eikä yli-ihminen
Väsyneitä veijareita, voimattomia virtuooseja. Siinä tämän kauden todellisuus. Synkeä autius korpimailla odottaa turhaan kevättä.
Vituttaa.
B
PÁLJON vaikeampi kuin esim. Jypillä. Jyp pelaa noin joka toisen pelin jotain saipaa tai lukkoa vastaan ja Ipalla on lähes jatkuvasti kärkiporukoita vastaan.
Kaikesta huolimatta, JYP on pelannut koko kauden materiaaliin nähden yläkanttiin ja Ilves pahasti alakanttiin. Kaikki kunnia Jypin porukalle, joka on sentään jaksanut yrittää koko kauden, toisin kuin eräät.
Pressiboxi
27.01.2002, 01:48
Viestin lähetti TwilightZone
Onko maalissa Racine vai Pitkämäki ? Itse usko, että Racer saa jälleen torjuntavuoron.
Ei välttämättä. Pitkämäki onnistuu aina kiusallisen hyvin TPS:ää vastaan. Matsi silti 2-5 nousuvireiselle Palloseuralle. Schaeferille hat trick, ellei Vahalahti ehdi ensin.
Pressiboxi
27.01.2002, 01:57
Viestin lähetti Pressiboxi
Ei välttämättä. Pitkämäki onnistuu aina kiusallisen hyvin TPS:ää vastaan. Matsi silti 2-5 nousuvireiselle Palloseuralle. Schaeferille hat trick, ellei Vahalahti ehdi ensin.
No perskeles, se seuraava Ipa-matsihan onkin 5.2. Turggusses? Vanha ketju pääsi hämäämään, ei pitäisi olla selvinpäin la-su välisenä yönä...
Noh. Vaihdetaan 5-1 kotivoitoksi aiemmin esitetyin perustein ja mv-valinnoin! :)
Viestin lähetti Pressiboxi
No perskeles, se seuraava Ipa-matsihan onkin 5.2. Turggusses? Vanha ketju pääsi hämäämään, ei pitäisi olla selvinpäin la-su välisenä yönä...
Noh. Vaihdetaan 5-1 kotivoitoksi aiemmin esitetyin perustein ja mv-valinnoin! :)
Taisit hämääntyä siitä syystä, että täältä on välistä häipyneet erään uuden ja kaiketi tällä hetkellä entisen Kalliossa asuvan baarimikon (jonka sekoitukset taitavat mennä pääasiassa omasta kurkusta alas) hengentuotteet.
Kaveri oli kirjoitusoikeudet saatuaan rohkaissut mielensä ja päätti hyökätä samantien kaikkia jatkoaikalaisia vastaan. Minäkin hetken luulin, että joku halusia säästää ketjun avaamisessa seuraavaa Ilves-TPS ottelua spekuloidessaan. Totuus oli kuitenkin se, että kaveri oli vain päättänyt haistatella kaikkia kirjoittajia.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.