PDA

View Full Version : Blues A - Tappara A


Cosmo
15.11.2001, 00:01
Olihan kelpo viihdettä. Tappara oli kyllä tosi surkea, ja liukas Blues-porukka vei pisteet täysin ansaitusti 4-0.

Tapparan rupusakista erottui #33 Pentikäinen, joka oli kyllä ihan vitsi koko äijä. Hirveetä jälkipeliä ja suunsoittoa ja pelleilyä koko ajan, ja sitten katsoi vielä näyttävän 4-0 maalin aitiopaikalta. Tai ei se varmaan mitään nähnyt, niin pihalle se siinä pyöritettiin.. Kaveri oli kuitenkin jäällä melkein koko ajan, joten ehkä #33:lta oli ihan hyvä ilta sitten. Sen enempää kaverin roolista puolustuksessa tietämättä.

#33:sta taklattiin myös selkään laidan vieressä, mutta onneksi ei isoa miestä sattunut pahemmin. Bluesille aiheellisesti tuomitun 5min jäähyn aikana ei Tappara saanut aikaiseksi kuin nipun nousuyrityksiä sinisen yli. 5min jäähyn aikana ei edes yritetty muuta kuin kuljettaa kiekko maaliin. Luulisi että jo siinä 4min jälkeen olisi tullut jo muuta mieleen..

Oli Tapparallakin muutamia hyviä paikkoja, mutta Bluesin molke pelasi hyvin. Silti Matinkylässä on käynyt paaaaljon parempia porukoita, ja paljon Tapparaa alempaa sarjataulukosta. Mutta ehkä se "pohjoislohko" on vaan niin paljon heikkotasoisempi..? ;)

Tuota katsoi erittäin mielellään eilisen IFK-jokerit ajantuhlauksen vastapainoksi. Vastinetta joka pennille!

Kh
15.11.2001, 09:41
Cosmo: ... Matinkylässä on käynyt paljon parempia porukoita...
Myönnän olevani jotain tyhmän ja tietämättömän väliltä, mutta pelaako Bluesin A-junnut kotipelinsä vielä Matinkylän jäähallissa? Siis, ylipäätänsä millaisia sarjaotteluita pelataan nykyään Matinkylässä? Junnupelejä, alasarjakiekkoa?

... ehkä se "pohjoislohko" on vaan niin paljon heikkotasoisempi?...
No joo, ensi viikolla Kärpät on vierasturneella etelässä FoPS:aa ja HPK:a vieraana, mutta sitten seuraavana viikonloppuna tulee Ouluun ensin lauantaina Jokerit ja sitten pyhänä Blues. Parin viikon aikana nähdään kyllä se, että mistä on Kärppäjunnut tehty?

Cosmo
15.11.2001, 12:06
Matinkylässä pelaa ainakin A ja B-junnut. C-junnut mun käsittääkseni myös, ainakin vanhemmat. Sehän on oiva paikka just tollasille matseille. Turha sinne länsiauto-areenalle on mennä pyörimään, kun katsojia on niin vähän. EPS pelaa matsinsa Espoonlahdessa.

Blues kärpät on vasta välisarjan vikalla kierroksella, 13.1. prkl.

eagle
16.11.2001, 23:12
Niin voisikos noista peleistä kirjoittaa jotain rakentavampaa. Nyt kun kommentit ovat "Hyvä matsi ja vastustajaa vietiin kuin litran mittaa... seuraavat 20 riviä haukutaan vastustajaa paskaksi ja vastustajan pelaajia täysin pelleiksi"?

Niin ja varmaan Tapparalla on tosiaan todella surkeat A-junnut, kun noita mitaleita niin harvoin Tapparan junioreille yleensäkkään tulee, toisin se on siellä Espoossa, jossa mitaleissa kylvetään, niin miehissä, kuin junnuissakin... vuodesta toiseen.

Cosmo
17.11.2001, 14:32
Viestin lähetti eagle
Niin voisikos noista peleistä kirjoittaa jotain rakentavampaa.

Jep, mikään ei estä esim Sinua tekemästä niin. Ja "rakentavampia" kommentteja voit lukea vaikka em. matsista www.blues.fi sivuilta.

Ihan sama missä kylvetään ja missä kaupungissa, mä puhuin tuosta otsikon matsista, enkä mistään vuosikymmenien historiasta. Tappara oli surkea keskiviikkona, kysy vaikka pelaajilta. :)

eagle
18.11.2001, 14:40
...miksi edes laittaa sitten tuollaista tekstiä, jos ei pysty rakentavampaa laittamaan? Niin ja toki voisin kirjoittaa vaikka kuinka monesta ottelusta raporttia, jos se olisi mahdollista, valitettavasti tuo armeija ei päästä katselemaan matseja kovinkaan hyvin.

Kh
18.11.2001, 20:47
En tiedä, eihän tämä minulle kuulu, mutta ymmärrän kyllä täysin Eaglen yskän. Tuossa alla lihavoituna ja kursivoituna tekstin kohdat, joista Eagle varmaankin kommentoi:

Viestin lähetti Cosmo

Olihan kelpo viihdettä. Tappara oli kyllä tosi surkea, ja liukas Blues-porukka vei pisteet täysin ansaitusti 4-0.

Tapparan rupusakista erottui #33 Pentikäinen, joka oli kyllä ihan vitsi koko äijä. Hirveetä jälkipeliä ja suunsoittoa ja pelleilyä koko ajan, ja sitten katsoi vielä näyttävän 4-0 maalin aitiopaikalta. Tai ei se varmaan mitään nähnyt, niin pihalle se siinä pyöritettiin.. Kaveri oli kuitenkin jäällä melkein koko ajan, joten ehkä #33:lta oli ihan hyvä ilta sitten. Sen enempää kaverin roolista puolustuksessa tietämättä.

#33:sta taklattiin myös selkään laidan vieressä, mutta onneksi ei isoa miestä sattunut pahemmin. Bluesille aiheellisesti tuomitun 5min jäähyn aikana ei Tappara saanut aikaiseksi kuin nipun nousuyrityksiä sinisen yli. 5min jäähyn aikana ei edes yritetty muuta kuin kuljettaa kiekko maaliin. Luulisi että jo siinä 4min jälkeen olisi tullut jo muuta mieleen..

Oli Tapparallakin muutamia hyviä paikkoja, mutta Bluesin molke pelasi hyvin. Silti Matinkylässä on käynyt paaaaljon parempia porukoita, ja paljon Tapparaa alempaa sarjataulukosta. Mutta ehkä se "pohjoislohko" on vaan niin paljon heikkotasoisempi..? ;)

Tuota katsoi erittäin mielellään eilisen IFK-jokerit ajantuhlauksen vastapainoksi. Vastinetta joka pennille!

Jokainen saa tehdä mitä tykkää, mutta kyllä lihavoidut ja kursivoidut kohdat olisi voinut lievemmin sanankääntein kertoa. Ainakin minulle tuli selväksi, että tämä Pentikäinen pelasi huonon ottelun, mutta että ei hän varmaan noin huono ollut mitä Cosmo kertoo. Ja toiseksi, mitä puuttua toisen joukkueen pelaajan huonouteen, kun voisi ylistää omaa joukkuetta taivaisiin? Tässäkin tapauksessa mitä takertua tapparalaisiin, kun olisit voinut ylistää jokaisen blueslaisen suoritusta?

Toivottavasti Eagle pian pääset pois armeijan harmaista, ja toivottavasti pian saamme lukea raporttejasi Tapparan A-junioreiden otteista.

Näin, rakentavasti?

Cosmo
18.11.2001, 21:40
Joo, onhan tuo totta. Vähän puukkoja heittelin, turhaankin ehkä. (Muutama taisi tosin osuakin..;)

No, tulipahan threadiin ainakin replyjä. Voi sanoa että keskusteluja on käyty, vaikka ei tosin ihan aiheesta.

Viime la Blues - JYPiä en nähnyt, kun suuntasin LA-areenalle. Mutta katsotaan jos pikkujoulujen kangessa jaksaa matinkylään vaivautua ensi lauantaina Blues - Saipa matsiin.

rauha miehet, rauha..:)

eagle
21.11.2001, 16:56
Juu, eiköhän sitä kohta ainakin jonkunlaista raporttia tule. Eri asia kuinka hyvää, mutta ainakin yritän asialinjan säilyttää. Ja Kh sanoikin kaiken tarvittavan puolestani.

Cosmolle lyhyesti, turha puukkoja heitellä jatkossa, kerran jaksan huomauttaa, seuraavan kerran en tuon tason kirjoituksiin jaksa vastata. Vaan mielessäni kirjoittajan tekstit menettävät merkityksen. Ihan yleisesti sitten tämä.

Jatkossa fiksummin, niin ottelut saavat arvoisensa huomion.