PDA

View Full Version : Santala ja Miettinen


kundera
06.10.2001, 23:48
Näin Häneenlinnalaisena täytyy hieman hehkutella herrojen esityksiä, varsinkin kun viime kaudella oli ilon aiheet vähissä. Poikien pistepörssiluvut ovat varmaan kaikkien tiedossa, mutta vielä uskomattomampi on herrojen +/- tilasto. Santalalla luvut ovat +19, koostuen 20+:sta ja 1:stä miinuksesta !!!!! Miettisella luvut ovat +18, muodostuen 20 +:sta ja 2:sta miinuksesta. Antti on siis ollut todella lepsu omassa päässä. Tasaisella tahdilla esim Santalan saldo kauden päätyttyä olisi tehopisteitä 106 ja plussia VAATIMATTOMAT 118.
Aika hyvin kavereilta, joiden syntymävuodet ovat -79 ja -80, täydennettynä ikäluokkaa -79 olevalla Somervuorella. Positiivistä näin HPK-laisittain on se, että Lintumäki kaukaa viisaasti rustasi Miettisen kanssa keväällä 3-vuoden sopimuksen. Yritti Santalankin kanssa tehdä pidemmän sopimuksen, tähän Santala ei kuitenkaan suostunut. No, tätä vauhtia kyllä molemmat pelaavat ensi kaudella rapakon takana.
Vielä lopuksi haluaisin muistuttaa ennen kauden alkua Santalan sentterinkykyjä arvioivasta viestiketjusta. Esim Porilaiset olivat kovasti asettamassa Perriniä edelle, ja muutenkin Santalaa taidettiin hieman aliarvioida, vai kuinka arvoisat ko viestiketjuun alkusyksystä osallituneet ??

Taisi tulla hehkutettua ja kuittailtua hieman liikaakin, mutta kyllä em kolmikon peli on tällä hetkellä aivan tolkuttomalla tasolla. Tännänkin Ilvestä vastaan ketju teki 5 maalia, ja paikat olisi kevyesti ollut vielä toiseen mokomaan. Nuo muinaiset teletapit alkaa vaikuttamaan B-luokan ketjulta tämän trion rinnalla.

Playmaker
06.10.2001, 23:54
Kovia jätkiä ovat kumpainenkin..
Nyt kun vauhtiin ovat päässeet.

Hepitus
07.10.2001, 00:07
Ei voi kun ihmetellä kavereiden peli-iloa ja taitoa.Kyllä sen näkee miten jotkut asiat ovat päästä kiinni.Hienoa katsella "uusien" nuorten esiin marssia.Liikaa ovat vanhat parrat jo liigaa hallinneet.

Pitäisi kaikkien ottaa oppia kavereiden yrityksestä ja itseluottamuksesta.

-H-

P.S. Ihme jos ei kavereita kokeilla maajoukkueeseen.Ei Salt Lake Cityyn mutta kyllä kevään mm-kisoihin on hyvät tsäänsit. Itse ainakin mielummin katselisin täysiä yrittäviä "junnuja" kuin jotain ikäloppuja kehäraakkeja ala Nieminen.Maalilla pitäis myös alkaa peluuttaa nuorempia veskoja.Turhaan siellä haetaan konkareilla mestaruuksia B-kisoissa.Junnut kehiin ja eikun änäriin.

eagle
07.10.2001, 00:17
Lähinnä Somervuoresta asiaa, vaikka tämän viestiketjun otsikko ei sitä katakkaan. Ajattelin vain, että turha avata toista ketjua lähes samasta aiheesta.

Niin missäs ovat ne lähinnä Jokerifanit, jotka haukkuivat Eeron maanrakoon ennen kautta? "Puukäsi joka ei maalia osaa tehdä, vaikka se olisi tyhjä" "ei saa mitään aikaan, vaikka kuka olisi vierellä" "menetetty lupaus", jne. Tälläistä oli, missäs ovat nyt ne kirjoittajat?

Pitkä kausi toki vielä edessä, mutta nyt jo aika tappavaa jälkeä tehnyt tämä toivoton puukäsi.

Fiksusti HPK tehnyt joukkueen, onnittelut siitä. Varmaan neljän joukossa nähdään hämeenlinnalaista väriä.

Playmaker
07.10.2001, 00:21
Minä ainakin henk. kohtaisesti olen erittäin iloinen Eeron puolesta.
Tommista en ihan yhtä iloinen kun en kyseisen jäpikän pelitavasta niin pidä...

Kaikkea hyvää Eerolle...

Jokke
07.10.2001, 00:57
Onnea vaan HPK:lle jatkoon.

Pärjääpähän edes yksi pienemmän budjetin omaava joukkue isojen tahdissa. Tai no menee pelikaaneillakin kohtuullisesti.. :-D

Pata
07.10.2001, 04:13
Olemmehan me Porin pojat & tytöt toki kaikesta huolimatta hienoa ja kunniakasta väkeä, mutta kyllä meidätkin voi kirjoittaa ihan vain pienellä kirjaimella aloittaen. Siis porilaiset eikä Porilaiset.

Tjooh, surkeaa pilkun viilaamista ellei jopa pahempaakin, mutta homman nimi on nyt se, että Ässien kannattajana tässä on yritettävä päteä aina kuin se vain hiukankin on mahdollista. Jääkiekkoilullinen anti ei siihen anna mitään mahdollisuuksia, joten yrittäkää ymmärtää tällaista surkeaa epäoleellisuuksiin tarttumista.

Perrin vs. Santala 0-6. Tuossa ei ole tällä hetkellä mitään kiistämistä. Me aliarvioimme räikeästi Tommi Santalan ja yliarvioimme erittäin räikeästi Eric Perrinin. Enpä ole kylläkään nähnyt yhtään Santalan peliä tällä kaudella, mutta tuskinpa tilastot ja raportit aivan hirveästi valehtelevat. Pelimies isolla Peellä. Ja mitä tulee herra Eerikkiin, niin tähän astisten näyttöjen perusteella kyseessä on pelkkä perrin hyvin pienellä peellä. Mutta tuskinpa se ketään yllättää, kun kyseessä on kuitenkin surullisen kuuluisan autokauppiaan löytö. Ja siihenhän sitten toinenkin surullisen kuuluisa autokauppias ihastui. Ei kai kaksi autokauppiasta voi olla väärässä? Ei ainakaan luulisi, mutta kaikki on mahdollista. Jopa Ässien voitto. Niin ainakin luulisi.

HPK:ta ei oikein voi kuin kadehtia ja arvostaa. Virallisten tietojen mukaan yhtä suuri budjetti kuin Ässillä, mutta ero kaukalossa on jotain aivan järkyttävää. Porissa monet kuuluttavat jatkuvuuden perään, mutta eipä tuota jatkuvuutta Hämeenlinnassakaan silti kovin paljoa ole ollut. Miehiä tulee ja miehiä menee, mutta aina HPK löytää jostain kirkkaimmat helmet riveihinsä, lukuun ottamatta ajoittaisia "välivuosia". Kaiketi Hämeenlinnassa tehdään helvetisti asioita oikein, juuri niitä samoja asioita joita Porissa tehdään helvetisti väärin.

Se on selvä, että patasydän sykkii loppuun asti ja todennäkäisesti sen jälkeekin, mutta kun meillä ei tässä nyt mitään mahdollisuuksia ole, niin toivon suuresti, että HPK tekee temput ja juhlii Suomen mestaruutta. Periaatteessa sillä ei ole yhtään mitään väliä kuka sitä juhlii niin kaun kuin Ässät ei juhli, mutta HPK:n mestaruudelle minäkin kohottaisin maljan. Kuitenkin patapaita päällä, kuinkas muuten.

Vujtekin pelaaminen ritaripaidasssa on edelleen hieman katkera pala, mutta toisaalta olen iloinen VV:n puolesta. Loistava pelaaja ja sympaattinen ihminen ansaitsee hyvän joukkueen. En silti aio missään nimessä osoittaa suosiota VV:lle, kun hän saapuu Poriin, mutta enpä taida vaivautua mihinkään ikävään viheltelyyn tai buuaukseenkaan. No enpä kyllä moista muutenkaan harrasta, mutta jossain siinä pahimman katkeruuden tienoilla suunnittelin poikkeavani tavoistani Hämeenlinnan Vladon kurvatessa Isomäkeen. Mutta olkoot.

Näin porilaisena tuntuu silti täysin käsittämättömältä, että Vujtek ei ole HPK:ssa edes sellainen pelin sielu tai niin suuren luokan megastara, että Kerhon peli kaatuisi jos Vitkovicen Virtuoosi uupuisi kokoonpanosta. Herran jestas, Ässien peli kuoleentuu jo pelkän rautakankikanukin puuttumiseen. Ei tätä yhtälöä pysty pieni porilainen ihmismieli millään ymmärtämään.

Toisaalta jos tässä nyt syytetään meitä kurjia Santalan aliarvioimisesta, niin taitaapi olla paree, että muutama hämeenlinnalainenkin tuijottaa kohtuullisen pitkään peiliin. Muistuu vain mieleen ne poraamiset, kun sitä miljoonaluokan ykkössentteriä ei kuulunutkaan, vaan hankittiin taas jotain kakkosketjun tusinatavaraa Porista...joko Santala kelpaa kaikille ykkössentterikiksi vai haikaileeko joku vielä jotain maailmanluokan pelintekijää? Vieläkö joku on Hämeenlinnassa toisen peräkkäisen välivuoden tunnelmissa?

Taskinen
07.10.2001, 05:33
SANTALA on kone!
Hauskaa nähdä tommi tosi toimissa liigassa. onnex narrit päästi tommin pois pari kautta sitten. kaverin peliäly on aivan uskomaton. samaa on sanonut stekit vlasak sekä vutjek....
ja allekirjottaneena tiedän että mies ainakin osaa syöttää.. (samassa lukion salibandyjengin kentässä palanneena...)
voitettiin muuten mestaruus.. joukkueessa mukana myös m.from sekä t.häppölä...!
tommi lähtee tämän kauden jälkeen atlantaan, se on varma. ellei ne mulkut kauppaa tommia muualle , esim. varaus vuoroihin...??
tiedä heitä. olin itse jo varma että tommi pelaisi rapakon takana jo tämän kauden, mutta atlanta ei halunna kaveria tarpeeksi ja tommi teki viisaasti ja jäi kehittymään... toisin kuin t.dalhman... joka kuulema lähti vain rahan perään jenkkeihin....
hpk vedossa ei voi mitään, vaan pitää toivoa että narrit konttaa oikein kunnolla hämeenlinnassa... eka hpk-narrit ottelua... santala 3+2. muuta ei voi sanoa. ja toivon että tommi tuulettaa hjallikselle. on se hjalliksen poika niinkuin vanha narrimainos sanoo... hah!

Luu2
07.10.2001, 12:39
Toivottavasti ketju Miettinen-Santala-Somervuori jatkaa samaan malliin. Ovat meinaan mun liigapörssikentällisen hyökkääjät (pakit Bruun-Kukkonen, mokke Vehanen). :D

spoonful
07.10.2001, 19:41
Eivät Santala ja Somervuori koskaan Jokereissa pelanneet ykköskentässä. Mutta ainakin Eero sai aivan tarpeeksi mahdollisuuksia näyttää kykynsä, ei vaan näyttänyt. Sikäli ei kaduta, että HPK:ssa peli sujuu. Hyvä niin.
Saapas nähdä, saako Jokerit rökäletappion Hämeenlinnassa, vai onko joukkue vähän parempi kuin HIFK ja Ilves. Otaksuisin, että ottelusta tulee tiukka, kyllähän Jokerien maalivahtipeli ja puolustuskin on aika hyviä, hyökkäyksestä puhumattakaan.

Vakio
07.10.2001, 19:59
Ensin mainitun menettämistä Hämeenlinnaan olen surkutellut jo moneen kertaan. Aivan surkea veto vaihtaa pikkari-Virtaseen. Tästä lienevät likimain kaikki Jokeri-fanit yhtä mieltä. Kotimaisia sentterilupauksia ei kasva joka oksalla, joten paha moka. Kaikkea hyvää kuitenkin Tommille. Jokereissa näköjään juniorityö tuottaa tulosta. Kaikista hedelmistä ei kuitenkaan päästä itse nauttimaan.

Somervuoren kohdalla näyttävät palaset vihdoinkin loksahtavan kohdalleen. Eerolle oli erinomainen asia päästä Kerhoon. Paineet putosivat. Viime kausi ei vielä sujunut, kuten käynti divarissakin osoittaa. Loppukaudesta alkoi kulkea ja nythän Eeroa ei pysäytä näköjään mikään. Se mitä Eerosta on tullut kirjoiteltua, on perustunut hänen suorituksiinsa Jokeri-nutussa, joten ei niistä ole mitään takaisin vedettävää. Kehitystä on tapahtunut ja hyvä niin.

eagle
07.10.2001, 20:25
...turha oli varmaan Somervuoreakaan tuomita jo muutama vuosi sitten täysin menetetyksi lupaukseksi. Kuitenkin hänellä oli huomattavissa taidot, ainoastaan päästähän homma on ollut kiinni.

Eerolla taisi olla liian kovat odotukset, jotka hänelle kasattiin lähinnä muitten toimesta. Mies on 22-vuotias, joten kyllä vielä ehtii liigassa ainakin pitkälle.

Oman kirjoitukseni kirjoitin vain juuri niille, jotka tuomitsivat Eeron turhaksi/menetetyksi lupaukseksi/puukädeksi/mieheksi joka ei koskaan saa mitään aikaan.

TosiFani
07.10.2001, 20:25
Flonandon kanssahan me kiistelimme senttereistä ja tällä hetkellä täytyy myöntää että Santala on tehnyt vakuuttavaa jälkeä.

PJay
07.10.2001, 21:53
Viestin lähetti Hepitus

P.S. Ihme jos ei kavereita kokeilla maajoukkueeseen.

Tämä ketjuhan oli nykyisessä muodossaan Tshekin turnauksessa.
Jos Aravirran sana pitää, niin nämä miehet nähdään enää yhdessä turnauksessa ennen MM-kisoja.

Henkka
07.10.2001, 22:05
Ja jos sama tahti jatkuu, kaverit nähdään myös MM-kisoissa. :)

tsei_tsei
07.10.2001, 22:05
Viestin lähetti PJay


Tämä ketjuhan oli nykyisessä muodossaan Tshekin turnauksessa.
Jos Aravirran sana pitää, niin nämä miehet nähdään enää yhdessä turnauksessa ennen MM-kisoja.

Salt Lake Cityssä?

Maestro
07.10.2001, 22:08
Mikäli Ara noudattaa aiempien MM-turnaustensa valintatapaa, hän valitsee kisoihin kyseisestä ketjusta vain Tommi Santalan sekä Eero Somervuoren ja korvaa trion parhaan pisteentekijän Antti Miettisen vaikkapa Antti Törmäsellä. Uuden kolmikon hän nimeää "vihikoiravitjaksi".

Sistis
07.10.2001, 22:56
Tulikin tuosta mieleen, että onko tällä Santalan kentällisellä vielä lempinimeä? Sehän voisi olla 'Kolme muskettisoturia' tai 'Pyöreän pöydän ritarit':D

acidjam
07.10.2001, 23:36
... Santala, Somervuori ja Miettinen.
Mutta ennenkaikkea hienoa HPK.
On se kumma miten HPK pystyy kehittämään
hyviä KETJUJA. Ei ainoastaan, että Kerho koulisi "raakileista"
hyviä pelaajia antamalla luottamusta ja peliaikaa, vaan
he löytävät myös pelaajalle juuri oikeanlaiset ketjukaverit.
(kuten tämä nykyinen, vielä nimeämätön ketju, sekä
"teletappiketju": Hentunen - Kapanen - Pärssinen.

Kerrassaan loistavaa työtä valmennuksessa ja scouttauksessa.
Ei voi muuta sanoa, vaikka pahalta tuntuukin Kerhoa kehua ;)
Sääli vain, että näitä miehiä tuskin nähdään ensi vuonna HPK-paidassa, saati sitten nähdäänkö Suomessa lainkaan.. jos siis tahti jatkuu samana.

flintstone
08.10.2001, 07:46
Itselläni ei ainakaan ole mitään sitä vastaan että Santala ja Somervuori ovat saaneet kauteen lentävän lähdön. Santala ei saanut Jokereissa edes kunnon näyttöpaikkaa ja on ihan hyvä että Tommi näyttää meidän Jokerijohdolle pitkää nenää. Ehkäpä sielläkin opitaan tästä jotain?

Somervuoren kohdalla taas on ihan turha tulla väittämään että meidän pikku-Eerolle ei olisi annettu aikaa ja mahdollisuuksia näyttää kykyjään - meillä Eero ei onnistunut vaikka sai pelata Janeckyn, Variksen ja monen muunkin huipun rinnalla, Eero sai vastuuta niin yli- kuin alivoimallakin, ja kaikissa neljässä ketjussa aina ykkösestä lähtien ja kaiken lisäksi vielä usean kauden ajan jaksettiin odottaa kukkaan puhkeamista mutta kun ei natsannut niin ei natsannu. Ja en muista että meistä Jokerifaneista kukaan olisi tuominnut Eeron siirtymistä Kerhoon ja suurin osa, kaikki jotka itse muistan, toivottivat Eerolle onnea jatkoon uudessa seurassa ja toivoivat että ura kääntyisi uudelleen nousuun. Joten syytökset siitä että me Jokerifanit olisimme jotenkin haukkuneet Eeron tuntuvat melkoisesti tuulesta temmatuilta, vai?

Designer
08.10.2001, 08:58
Viestin lähetti flintstone
Ja en muista että meistä Jokerifaneista kukaan olisi tuominnut Eeron siirtymistä Kerhoon ja suurin osa, kaikki jotka itse muistan, toivottivat Eerolle onnea jatkoon uudessa seurassa ja toivoivat että ura kääntyisi uudelleen nousuun. Joten syytökset siitä että me Jokerifanit olisimme jotenkin haukkuneet Eeron tuntuvat melkoisesti tuulesta temmatuilta, vai? En minäkään muista, että Eeron siirtymistä olisi kummassakaan leirissä pahemmin tuomittu. Soraääniä varmaan oli, mutta vähän (tai sitten muistan taas kerran ns. perunoita). Enemmän oli puhetta juuri siitä, että onko Eerosta yhtään mihinkään muuhun kuin vaihtopenkin lämmittimeksi. Viime kaudella ei juuri ollut, nyt näyttää joltain aivan muulta.

Mutta näin se suomalaisen mieli joskus kulkee, on kiva päästä sanomaan "ähäkutti, mitäs mä sanoin". Jokerifanien kommentit Eerosta tuolloin olivat perusteltuja: ne perustuivat siihen, mitä Eero oli narripaidassa esittänyt. Eikä ne esitykset juuri muunlaisia kommentteja oikeuttaneetkaan. Emmekä me kerhofanit voineet silloin tietää, miltä E:n peli syksyllä -01 tulee näyttämään. Hyvä, että näyttää siltä kun nyt näyttää. Toivottavasti näyttää keväälläkin.

mikkoz
08.10.2001, 09:37
jj: Salt Lake Cityssä enpä usko että euroopasta saati sitten kerhosta olympia-joukkueeseen miehiä mahtuu. jos senttereitä loukkaantuu niin santalalla voi pienet tsänssit olla.
veikkaanpa että aravirta tarkoitti entistä izvestia kuppia eli venäjän turneeta. sinnehän yleensä lähtee nuorin ryhmä.

Luiro
08.10.2001, 09:43
Miten olisi ketjun uudeksi lempinimeksi vaikkapa "Ruskean reiän ritarit"? Tuon ritarilogon kanssa on niin muutenkin "paska" toimia, että perk...

Kuznetsov
08.10.2001, 10:56
Pata kirjoitti:

Muistuu vain mieleen ne poraamiset, kun sitä miljoonaluokan ykkössentteriä ei kuulunutkaan, vaan hankittiin taas jotain kakkosketjun tusinatavaraa Porista...joko Santala kelpaa kaikille ykkössentterikiksi vai haikaileeko joku vielä jotain maailmanluokan pelintekijää?

Minähän olin yksi näistä kriittisistä kannattajista. En ehkä aivan kriittisin, mutta kuitenkin. Tommi Santala on aloittanut kauden uskomattoman hyvin. Minä luotin kaveriin kyllä aika paljon jo viime kesänä, mutta täytyy myöntää että tämän hetkiset tehot ovat kyllä melkoinen yllätys. Mitä sitten tulee näihin haikailuihin pelintekijöistä, niin on muistettava että kritiikin ollessa kovimmillaan HPK:n riveissä ei ollut Vladimir Vujtekia eikä Jarkko Savijokea. Tuolloin HPK:lla oli keskustaan tarjolla Santala-Kucharcik/Nedved-Hahl. Nyt on Santala-Kucharcik/Nedved-Savijoki ja etenkin Vujtek. Toisin sanoen pelintekijöiden määrä ja laatu ovat parantuneet muutenkin viime kesästä.

Eräs asia tulee kuitenkin kaikessa tässä huumassa vielä muistaa, kausi on vasta aivan aluillaan. Santala ja kumppanit(Miettinen, Somervuori ja Vujtek) ovat suoraan sanoen pelanneet HPK:lle nämä kaikki voitot. Joukkueen muut profiilipelaajiksi kaavaillut hyökkääjät ovat lähes kaikki enemmän tai vähemmän vaeltaneet varjojen mailla. Keskushyökkääjien osalta tilanne on edelleen aika sekava. Kucharcik(laituri) ei kykene pelintekemiseen, Nedved(laituri) on ollut aivan pihalla ja Savijokikin on ollut kaukana parhaista päivistään. Toisin sanoen Santala on ketjuineen kantanut vastuun hyökkäyspelaamisesta lähes tulkoon yksin. Ainoastaan Vujtek on muista pelaajista pystynyt samaan. Pitemmän päälle tämä tietää takuulla suuria ongelmia, sillä ei kai kukaan usko, että koko Santalan ketju sekä Vujtek tekevät tällä kaudella yli 100 tehopistettä mieheen. Näin täytyy nimittäin käydä mikäli HPK aikoo nykyisellä reseptillä menestyä.

Mielestäni HPK:n valmennus- ja ehkäpä myös johtoportaalla on vielä paljon tekemistä, jotta joukkueesta saataisiin enemmän irti hieman laajemmalta pohjalta. Yksi merkittävimmistä kysymyksistä on se, kenen kanssa "Vlado" Vujtek pelaa? Mies itse haluaisi pelata Santalan ja Miettisen kanssa, mutta sitä tuskin tapahtuu ainakaan vähään aikaan. Tshekkiketju ei tuntunut oikein toimivan sekään. Tällä hetkellä mies tuuraakin Savijokea kolmosketjun sentterinä! Joukkueen arvokkain pelaaja(minun mielipide) kolmosketjun sentterinä! Ja kaveri on vielä laitahyökkääjä. Jotain "Vladoakin" tyydyttäviä ratkaisuja täytyy syksyn mittaan tehdä, mikäli haluamme että mies jatkaa seurassa myös jatkossa. Vujtek tuli Hämeenlinnaan nimenomaan johtamaan nuorta joukkuetta. Tällä hetkellä hän tekee tuuraushommia siellä missä milloinkin tarvitaan. Tämä kertoo tietenkin miehen tasosta ja monipuolisuudesta sekä tietysti uhrautuvaisuudesta joukkueen eteen. Auttaakseen joukkuettaan parhaiten Vuijtek tarvitsee kuitenkin ennen pitkää permanenttikentän sekä selkeän roolin. Tällä hetkellä toimivaa kokonaisuutta ei kuitenkaan ole tarjolla.

Toisin sanoen pelintekijöitä HPK:lla on kyllä riittävästi, mutta keskushyökkäjääosasto ja ketjukokoonpanot ovat edelleen ongelmallisia, sillä HPK tarvitsisi myös toisen tehokkaaseen hyökkäyspeliin kykenevän kolmikon. Ketkä siis muodostaisivat HPK:n kakkosketjun?

Nedved-Savijoki-Vujtek?
Määttänen-Savijoki-Vujtek?
Rajamäki-Nedved-Vujtek?

Siinäpä sitä pohdiskeltavaa.. Ehdotuksia..?

Roman
08.10.2001, 11:19
minä näissä haukkuma talkoissa. Ei ehkä niinkään Eeron mutta Kuhan haukkuja täältä jaettiin ja samalla koko joukkueen arvostelua.
Nyt täytyy kyllä nöyrästi myöntää olleeni väärässä. Mieleeni tulee muuan Flonaldo jonka kanssa kinasin asiasta ja jonka luotto juuri Santalaan oli mielestäni järkyttävän suuri.:cool:

Siitä olen kuitenkin Igorin kanssa samaa mieltä että kerho on ollut lähi ajat vain akseli Santala, Miettinen ja Somervuori varassa.
Vujtek sen sijaan on surffannut jo useita pelejä jotenkin turhautuneena. Nyt joku sanoo että katsoppa kaverin pisteitä ja puhu sitten. Mutta pisteitä on tullut kyllä kaikkea muutakuin tilanteiden järjestelyistä. Syöttö on usein ollut joku omanpään kiekon jättö ylösnousevalle pelaajalle tms. Tässä kohtaa on mielestäni kerhon pelin jatkuvuuden suurin huoli. Tsekki kun turhautuu niin voi loppukausi mennä aivan penkin alle. Joten VV olisi saatava parempaan ketjuun.
Kaikki muut Tsekit kyllä ovat jotenkin alittaneet ehkä Smidiä lukuun ottamatta. Tai en minä kyllä heiltä yhtään ton parempaa odottanutkaa.
Toivottavasti ykköskenttä ei vaan hyydy ennen toukokuuta :D

Kuznetsov
08.10.2001, 12:31
Kyllähän tuon Vujtekin pelaaminen on ollut viime aikoina hieman hakemista, mutta se johtunee pelkästään siitä, että kaverit rinnalla ovat vaihtuneet viimeisen kahden viikon aikana jatkuvasti. Siinä ei ole helppoa vääntää kauniita yhdistelmiä, kun ei ole kerran yhteistä säveltäkään. Kaiken kaikkiaan olen miehen työmoraaliin kuitenkin tyytyväinen. Mies ei pelkää vastuuta, pelaa taiteilijaksi yllättävän hyvin myös alaspäin eikä löysäile muulloin kun siihen on oiva tilaisuus. Erinomainen kiekkoilija, jonka panoksen mukaan HPK tulee tänä vuonna menestymään. Jos miehelle saadaan ympärille toimiva kokonaisuus, HPK voi mennä tällä kaudella hyvin pitkälle. Mikäli Vujtek "jätetään heitteille", HPK:n ongelmat yhden ketjun joukkueena alkavat ennen pitkää paljastua. Vladimir Vujtek on edelleen HPK:n valttikortti sekä kullanhohtoinen avain menestykseen.

rinkeli22
08.10.2001, 12:32
Miettinen-Santala-Somervuori toimii paremmin kuin hyvin. Ehdoton ykkösketju!

Kakkoseks kokeilisin Määttänen-Vujtek-Nedved. Vujtekin rinnalla Määttäsen pelissä on alkanu näkyä valoa, ja faktahan on et Määttäsestä ei oo hyötyä AINAKAAN kolmos-kentässä.

Kolmoseks Savijoki-Kucharcik-Rajamäki. Kucharcik on ehdottomasti parhaimmillaan PUOLUSTAVANA ja alivoimalla. Tää ketju ei varmaan seisois sormi suussa hyökkäyspäässäkään.

Nelosena Sillanpää-Suutarinen-Lahti/Kenig. Toimii... pitää oman pään aika puhtaana, ja saa mylläkkää aikaan hyökkäyspäässäkin.. Vastuuta vaan pojille nykyiseen malliin...

Reporter
08.10.2001, 13:59
Mukava lukea nyt kun tuli avattua kauan sitten
ketjut :
Sm-liigan paras sentteri
Sm-liigan paras kentällinen.
Santala otsikon arvoinen.

Tekee mieli sanoa mitä minä sanoin ja
tulihan sanottua.

Keväällä moni ihmetteli mistä saadaan ykkössentteri
Hämeenlinnaan.

Meitä oli tuolloin paljon vähemmän jotka tiesivät
Santalan todellisen arvon.

Ehkä ja varmasti on Aravirtakin herännyt kuuluttaessaan
sentteripulaa maajoukkueessa.
Vaikea jättää Santalaa rannalle olympia-joukkueesta .

Sääli vain HPK:ta ,sillä näillä otteilla Hämeenlinnassa
ei nautita tulevalla kaudella Tommin palveluista:

Tommin kokoinen taito sentteri on kuumaa tavaraa
ensi kauden nhl-markkinoilla.

eagle
08.10.2001, 18:51
Kyllähän kaikki jokerifanit(tai lähes kaikki) kovasti olivat vain tyytyväisiä että Somervuori siirtyi HPK:n ja osa toivotti onneakin. Muistan vain hyvin kuinka hänet tuomittiin jo menetetyksi lupaukseksi ja oli juttua "jos ei Jokereissa saanut mitään aikaan tuolla vastuulla, ei varmasti saa HPK:ssakaan". Kyllähän noita tuli ainakin miljoona kertaa tuollaisia. Joten turha väittää ette sellaista olisi kirjoitettu ollenkaan.

Mutta eipä enempää aiheesta, toivottavasti Eero jatkaa samalla tasolla.

spoonful
08.10.2001, 19:46
No, kyllähän se siltä tuntui, että Somervuoresta ei pelimiestä tule. Ihmeellistähän se kyllä oli, kun pojasta puhuttiin jopa Selänteen tasoisena pelaajana vielä nuorten sarjoissa. Moni pelaajakin oli tätä mieltä ja olivat sitten ihmetelleet kun peli ei kulje liigassa.
Myönnetään sitten, että Jokerifanit olivat erehtyneet. Ei se Somervuoren lahjakkuus ja taito minnekään ollut kadonnut, paitsi Jokereissa se pysyi piilossa. Vauhtiahan Eerolla riitti, mutta se ei kanavoitunut tehoiksi millään lailla. Laitoihin jäi puristuksiin, kun olisi voinut joskus lähteä keskeltäkin...

PJay
08.10.2001, 21:10
Viestin lähetti mikkoz
veikkaanpa että aravirta tarkoitti entistä izvestia kuppia eli venäjän turneeta. sinnehän yleensä lähtee nuorin ryhmä.
Siis tarkennan hieman, eli Aravirta ei (tietääkseni) ole luvannut valita tätä ketjua, tai yksittäisiä pelaajia, mihinkään tiettyyn turnaukseen.
Edellinen viestini viittasi Aran lupaukseen käyttää kutakin pelaajaa korkeintaan kahdessa harjoitus-turnauksessa tällä kaudella.

rinkeli22
10.10.2001, 13:24
Kokonaistehot: ------------------- Ylivoimalla:

Miettinen Antti, 8 + 10 = 18 ----- 1 + 3 = 4
Santala Tommi, 6 + 11 = 17 ------ 2 + 1 = 3
Vujtek Vladimir, 2 + 15 = 17 -------0 + 5 = 5
Somervuori Eero, 7 + 7 = 14 -------2 + 1 = 3

mission16W
10.10.2001, 15:06
Viestin lähetti Maestro
Mikäli Ara noudattaa aiempien MM-turnaustensa valintatapaa, hän valitsee kisoihin kyseisestä ketjusta vain Tommi Santalan sekä Eero Somervuoren ja korvaa trion parhaan pisteentekijän Antti Miettisen vaikkapa Antti Törmäsellä. Uuden kolmikon hän nimeää "vihikoiravitjaksi".

Jep, näitähän löytyy. On se Arajuuri ihme pelle. "MM-kisoihin ei kannata valita vain hyökkäyspäässä elävää pelaajaa, koska pisteiden teko on siellä niin paljon vaikeampaa". Joo, koska homma on vaikeaa, ei kannata ottaa parhaita miehiä vaan toivoa että huonommat pärjäävät.

Playmaker
10.10.2001, 15:08
Viestin lähetti mission16W


Jep, näitähän löytyy. On se Arajuuri ihme pelle. "MM-kisoihin ei kannata valita vain hyökkäyspäässä elävää pelaajaa, koska pisteiden teko on siellä niin paljon vaikeampaa". Joo, koska homma on vaikeaa, ei kannata ottaa parhaita miehiä vaan toivoa että huonommat pärjäävät.
No mutta nytpä osuit naulan kantaan.
Miksei oteta SM-liigasta pistepörssin 20 parasta suomalaista?
Oliko liian vaikea kysymys?

Jii
10.10.2001, 15:37
Viestin lähetti narri #42
No mutta nytpä osuit naulan kantaan.
Miksei oteta SM-liigasta pistepörssin 20 parasta suomalaista?
Oliko liian vaikea kysymys?
Montakohan pakkia joukkueeseen mahtuisi?

Playmaker
10.10.2001, 15:39
Viestin lähetti Jii

Montakohan pakkia joukkueeseen mahtuisi?
Noin kolme..
Mutta mitä me pakeilla? Voihan hyökkäjiäkin peluuttaa pakkeina, kunhan tulee maaleja!