View Full Version : Paljonko on paljon; Leijonien MM-lipun hinta.
Johannes
17.03.2012, 10:08
Kuinka paljon olet, olisit, valmis maksamaan Leijonien näkemisestä MM-kisoissa, kun vastassa on Ranska, Valko-Venäjä, Slovakia, Kazakstan tai Sveitsi. Peli ei ole huippuottelu, mutta näet Leijonat jäällä Helsingissä MM-kisapelissä. Jukka Jalonen hioo pelitapaa, tekee kokeiluja, keskitytään erikoistilanteiden toimivuuden parantamiseen yli-ja alivomalla ja tarkkaillaan mv-peliä. Paljonko olet valmis maksamaan tällaisen pelin näkemisestä. Laitan alarajaksi 35 euroa, koska jos et sitä ole valmis maksamaan, et tulisi kuitenkaan paikanpäälle. Äänestetään.
Johannes
17.03.2012, 10:12
Vastasin itse 80-99 euroa. Sen verran maksaisin Leijonien näkemisestä MM-pelissä, en enempää. Huippupelit ovat asia erikseen, joka pitäisi miettiä, jos ei olisi jo päättänyt jäädä MM-peleistä kokonaan pois, lippujen hinnoittelun takia.
Äänestin ensimmäistä vaihtoehtoa eli en vaivautuisi tulemaan paikalle.
MM-kisoja on kiva katsoa suorana netistä. Tämä koskee sekä otteluita huippumaita vastaan kuin myös niitä heikompia vastustajia tyyliin Ranska.
Olympiakiekko on se, josta olisin valmis maksamaan tuon 120. Tosin tuolloinkin vastustajan tulisi olla luokkaa Venäjä tai muu vastaava huippumaa.
Pavlovin Koira
17.03.2012, 10:21
50 euroa enempää en kyllä Suomi-Ranska -pelistä maksaisi. Sekin tuntuisi aika kovalta: paljon enemmän kuin katsella hyvältä paikalta SM-liigan finaaliottelua.
Pisin Kääpiö 186cm
17.03.2012, 10:31
Joistakin alkusarjapeleistä ilman merkittävää panosta en olisi valmis maksamaan Kummolan hintoja. Yläkatsomoon 50 erkkiä ja paremmille paikoille 80-100 olisi aika maksimi. Pudotuspeleihin voisin maksaa etenemisvaiheesta ja hieman vastustajasta riippuen lisää.
Toisaalta peleistä saa nykyään aika paljon irti kotisohvalta käsin, varsinkin HD-kuvalla. Lisäarvo läsnäolosta paikan päällä toki nousee panosten kasvaessa.
ernestipotsi
17.03.2012, 10:41
Sanotaanko näin, että vähemmän kuin HIFK-Jokerit -sarjan lipuista. Ei mahdu tuohon asteikkoon
sonnychiba
17.03.2012, 11:16
Olisin mennyt tänä vuonna katsomaan kisoja, jos hinnat olisivat olleet inhimilliset. Rahastus vituttaa, mutta katsomot ovat varmaan silti täynnä riippumatta hinnoista.
banaaninviljelijä
17.03.2012, 11:31
Tuo ensimmäinen rahavaihtoehto, sekin on liikaa, mutta sen vastasin, koska pienempää ei ollut tarjolla.
60 ecua on 300 markkaa. Sen enempää en maksa mistään ottelusta koskaan, missään tilanteessa.
Silläkin hinnalla pitäisi saada matsi omalle takapihalle ja pelaajat puhaltelemaan Evilin muksuille ilmapalloja sekä antamaan oppitunteja lämärien vetämisessä pojalleni.
Johannes
18.03.2012, 11:28
Joku äänesti, että nykyiset hinnat ovat oikein. Hienoa, koska haluan realistisen otoksen mielipiteistä, en mitään rahahenkilöiden oman egon korostamista tai ns. köyhyyden ihannointia esiin. Tulos ulos, kiitos. Äänestäkää. Uskon, että rahaa löytyisi oikeasti jo lähes kaikilta äänestäneiltäkin lipun ostamiseen, mutta mikä on/olisi lipun oikea hinta sinulle, kun ajattelet asiaa.
Siiklake
18.03.2012, 12:24
Nykyisillä hinnoillahan liput ovat liian kalliita, vaikka ne saisi puoleen hintaan. Jos joku on oikeasti sitä mieltä, että nykyiset hinnat ovat ok, hän todennäköisesti provoilee. Ellei hän ole Kale.
Axbor Nocturne
19.03.2012, 10:10
En menisi kuitenkaan, MM-kisat kuuluu katsoa kotisohvalta. Jos nyt välttämättä joku pakottaisi lähtemään, niin olisin valmis maksamaan tuon 35-59€.
En tulisi paikan päälle, vaikka minulle maksettaisiin, jos Suomi pelaa jotain rupujengiä vastaan. Maajoukkue kiinnostaa muutenkin sen verran vähän, että iso kynnys siinä on, että menisin paikan päälle halliin, jossa on lappalaisia ilman paitaa ja Karjala-lippiksiä. Tosin 1991 kävin katsomassa Turussa ottelun Suomi-USA ja 1982 Helsingissä ottelun Suomi-Kanada, mutta silloin meininki katsomoissa ei ollut vielä yhtä irvokasta kuin tänä päivänä.
Mitä tulee sitten hinnoitteluun niin uskon, että monella tuo euromäärän suuruus riippuu siitä, mihin katsomolohkoon se maksettu summa oikeuttaa. Eli alakatsomosta ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin yläkatsomosta.
Kaulasuoja
19.03.2012, 11:15
15 euroa alakatsomosta kun vastassa Ranska, Kazakstan yms.
Silloinkin tosin menisin halvemmalla lipulla yläkatsomoon mielummin.
Jos vastassa olisi Datsyukin, Malkinin ja Ovetshkinin Venäjä tai Crosbyn Kanada ja Vehanen meillä maalissa niin ehkä maksaisin 50-100 euroa, mutta Ranskaa, Kazakstania, Valko-Venäjää yms. vastaan pelattavaa maalieroa kaunistamaan tarkoitettua peliä en menisi katsomaan yli 20 euron hintaisella lipulla. Rahaa on, mutta en halua rohkaista Kummola Co. tuollaiseen rahastukseen.
Maastomasto
19.03.2012, 11:48
En olisi mennyt katsomaan, vaikka liput maksaisi 5 euroa ja niitä olisi mulle tarjolla. Ei se mikään protesti ole , ihan vaan ei jaksa sitä menoa, menkööt he jotka jaksavat. Tosin kun hinnat ovat näin korkeat, niin suorastaan toivon, että muutama äänestäisi jaloillaan ihan protestiksikin.
Toivon silti Suomen jääkiekolle kaikkea parasta, joten onhan tää suhtautuminen vähän ristiriitaista. Hinnat ovat tosiaan sellaiset, että pitäisi tosiaan olla kyseessä olympialätkä ja sielläkin ne kovimmat pelit, että hintatason voisi katsoa olevan kohdillaan.
Olen ollut katsomassa MM-lätkää 1982,1991 ja 1997 Suomessa. Suhteessa taloustilanteeseen lippujen hommaaminen 1997 oli kovempi juttu kuin nyt olis, mutta ei vaan innosta istua samassa hallissa karnevaalisakin kanssa. Hyvähän se on, että on meininkiä, mutta itselle ei vaan toi meno istu alkuunkaan. Itse katon matsit kotisohvalla oluet ja parit lätkäätuntevat immeiset seurana. Ei jauheta viivelähdöistä ja pelikirjoista, mutta jonkinmoista asiantuntemusta kumminkin luulis löytyvän.
Noista vaihtoehdoista ja tuolla kysymyksen asettelulla vastasin etten tulisi paikalle kuitenkaan. Mutta kyllä harvinaislaatuisesta tapahtumasta, esim. konsertti tai lätkän mm-kisat Suomessa, jota ei ihan joka vuosi tapahdu, voi sen 50-100e per nenä maksaa jos sattuu kiinnostamaan. Joku mömmöm finaali missä Suomi pelaa, tai lempibändin keikka jonka tietää olevan viimeinen, niin menee helposti tuplatkin eli 100-200e. Se on vielä minun näkökulmastani kohtuullista.
Mutta mitä sitten, vaikka ei olisi? En minäkään itke sitä että lätkän katsominen televisiosta on liian kallista. Joko maksan ja katson tai olen maksamatta enkä katso. Ihmettelen tätä vallatonta itkua lippujen hinnoittelusta. Eiköhän siellä asiansa osaavat ole laskeneet, että näillä hinnoilla halli ja kukkaro täyttyy sopivasti. Järkätkää omat kisat ja hinnoitelkaa itse lippunne jos teidän mielestänne mömmömmien hassuttelutunnelma kärsii kun karjalalippispäisten yh-äitien sijaan jaffalan täyttääkin vain ne keskiluokkaiset lapsiperheet ja yritysporukat ympäri maan. Mitä ne ulkomaillakin meistä ajattelisivat, jos ei katsomossa valssattaisikaan suomen väreissä kolmen promillen kännissä hevosnaamari päässä.
Johannes
19.03.2012, 14:11
Mutta kyllä harvinaislaatuisesta tapahtumasta, esim. konsertti tai lätkän mm-kisat Suomessa, jota ei ihan joka vuosi tapahdu, voi sen 50-100e per nenä maksaa jos sattuu kiinnostamaan. Joku mömmöm finaali missä Suomi pelaa, tai lempibändin keikka jonka tietää olevan viimeinen, niin menee helposti tuplatkin eli 100-200e. Se on vielä minun näkökulmastani kohtuullista.
Mutta mitä sitten, vaikka ei olisi? En minäkään itke sitä että lätkän katsominen televisiosta on liian kallista. Joko maksan ja katson tai olen maksamatta enkä katso. Ihmettelen tätä vallatonta itkua lippujen hinnoittelusta. Eiköhän siellä asiansa osaavat ole laskeneet, että näillä hinnoilla halli ja kukkaro täyttyy sopivasti. Järkätkää omat kisat ja hinnoitelkaa itse lippunne jos teidän mielestänne mömmömmien hassuttelutunnelma kärsii kun karjalalippispäisten yh-äitien sijaan jaffalan täyttääkin vain ne keskiluokkaiset lapsiperheet ja yritysporukat ympäri maan. Mitä ne ulkomaillakin meistä ajattelisivat, jos ei katsomossa valssattaisikaan suomen väreissä kolmen promillen kännissä hevosnaamari päässä.
Ei kiinnostakaan itku, vaan se, paljonko porukat olisivat valmiit maksamaan MM-lipuista. Ei vihreähenkinen gallupin tekijäkään moiti PS-puolueen kannattajaa mielipiteestään tai kd-kannattajaa. Ei gallup ole moite, vaan mielipiteen kysymistä.
Eikä se kuule noin mene. Suomen jääkiekkoliitolla on IIHF:n kanssa yksinoikeus jääkiekon MM-kisojen järjestämiseen Suomi-nimisessä maassa. Luuletko, ettei syntyisi kilpailua jääkiekon miesten MM-kisojen järjestämisestä, jos se olisi mahdollista.
Luuletko, ettei syntyisi kilpailua jääkiekon miesten MM-kisojen järjestämisestä, jos se olisi mahdollista.Minä veikkaan että noilla spekseillä mitä olemme kisojen pääsihteeriltä kuulleet, kilpailua ei syntyisi.
Johannes
19.03.2012, 19:42
Minä veikkaan että noilla spekseillä mitä olemme kisojen pääsihteeriltä kuulleet, kilpailua ei syntyisi.
Saattaa olla, ettei ei syntyisi, mutta vedettiin esiin taas se kortti, että "järjestä itse", niin vastasin siihen, enkä kokonaisuuteen. Toistetaan vielä kerran, että liput hinnoittelemalla siten, että myynnissä olisi esim. satasen lippuja Leijonien peleihin pieni määrä, ei vaarantaisi liiton tuottotavoitetta, koska vastaavasti nostettaisiin muiden lippujen hintoja.
Noista vaihtoehdoista ja tuolla kysymyksen asettelulla vastasin etten tulisi paikalle kuitenkaan.
Ihmettelen tätä vallatonta itkua lippujen hinnoittelusta. Eiköhän siellä asiansa osaavat ole laskeneet, että näillä hinnoilla halli ja kukkaro täyttyy sopivasti.
Kyllä maailmalla on normaalia, että urheilutapahtumien lippujen hinnoista käydään keskustelua. Kysymys on siitä, että kuinka paljon tuloista katetaan pääsylipputuloilla ja kuinka paljon muista lähteistä. Toinen olennainen asia on se, että kuinka lipputulot jakautuvat. Toisin sanoen jos firmatyypit maksavat vaikkapa 1000 euroa per lippu niin huonommissa katsomoissa karvalakkinuoriso voi maksaa opiskelija tai koululaiskortilla 10 euroa. Kolmas keskustelun aihe on se, että kuinka paljon kisoista tulisi ylipäätänsä tehdä voittoa. Kisoja ei toki järjestetä tappiolla, mutta täytyykö niitä tuloja maksimoida.
Ongelma tässä taitaa olla se, että järjestäjät ovat niin kusiaivoja, että sponsorisopimuksiin kuuluu ilmaisina lippuja, vaikka firmoille pitäisi myydä liput ihan sikakalliilla.
Johannes
19.03.2012, 20:28
Ongelma tässä taitaa olla se, että järjestäjät ovat niin kusiaivoja, että sponsorisopimuksiin kuuluu ilmaisina lippuja, vaikka firmoille pitäisi myydä liput ihan sikakalliilla.
Jep, jos tätä haisevaa MM-tunkiota tonkisi joku oikea tutkiva journalisti, niin eiköhän sieltä paljastuisi esiin tuttu suomalainen "hyvä veli"-porukka, joille kaikki on ilmaista, myös Helsingin MM-liput ja tavallisten myyntikanavien lippujen myyntituloilla halutaan tienata tuo 8 miljoonan euron voitto.
Ongelma tässä taitaa olla se, että järjestäjät ovat niin kusiaivoja, että sponsorisopimuksiin kuuluu ilmaisina lippuja, vaikka firmoille pitäisi myydä liput ihan sikakalliilla.Järjestäjien sponsoreille vai IIHF:n sponsoreille, joiden lippujen määrään järjestäjä ei voi vaikuttaa?
Johannes
19.03.2012, 21:03
Järjestäjien sponsoreille vai IIHF:n sponsoreille, joiden lippujen määrään järjestäjä ei voi vaikuttaa?
IIHF:n sivuilla on pdf-tiedosto, josta näkee sivulta 29 IIHF:n budjetin kaudeksi 11-12 ja myös mitä IIHF tienaa MM-kisoilla. Siellä on IIHF:n tuloslaskelmat 2008-11 ja budjetti kauden 2011-12 osalta.
http://www.iihf.com/fileadmin/user_upload/BigFiles/AnnualReport/2011AnnualReport.pdf
Tiedot sivulta 29:
"INCOME:
Season 08/09; Season 09/10; Season 10/11; Season 11/12 Budget in 1'000 CHF
Marketing Contracts 20,350 20,000 20,000 20,000
Sponsors and Suppliers 1,271 2,946 942 1,168
Champions Hockey League 18,272 0 0 0
Olympic Contribution 117 32,501 11,606 6,800
Championship Income 2,573 3,695 2,621 4,760
Other Income 5,080 3,576 3,711 2,484
Total Income 47,663 62,718 38,880 35,212
Season 08/09; Season 09/10; Season 10/11; Season 11/12 Budget in 1'000
CHF
EXPENSES
World Championships 18,365 17,628 19,833 19,929
Other Tournaments 0 0 343 0
InLine World Championship 304 284 262 400
Champions Hockey League 17,693 0 0 0
Other Club Competitions 840 825 821 989
Olympic Games (incl. Qualification) 253 22,414 0 275
Committees 1,763 2,288 3,008 4,329
Congresses 514 478 401 693
Council 954 725 753 1,005
Operational Costs 9,547 11,906 14,823 12,274
Total Expenses 50,233 56,548 40,244 39,894
Gain/Loss -2,570 6,170 -1,364 -4,682"
Johannes
19.03.2012, 21:08
Järjestäjien sponsoreille vai IIHF:n sponsoreille, joiden lippujen määrään järjestäjä ei voi vaikuttaa?
Miten Tukholmassa toimitaan v. 2012 ja 2013, kun ne myy liput murto-osalla Helsingin hinnoista. Selitys kiitos ja kunnollinen.
Järjestäjien sponsoreille
järjestäjien. Tai puhutaan sitten liiton yhteistyökumppaneista. Karjala, Veikkaus ja mitä niitä on. Sm-liigassa on ihan sama homma. Maksetaan joku snadi summa ja saadaan näkyvyyden lisäksi läjä lippuja. Pitäisi olla sponsorisopimuksen lisäksi 1000 euroa per lippu ja antaa sitten ne liput alakatsomoihin.
Tai puhutaan sitten liiton yhteistyökumppaneista. Karjala, Veikkaus ja mitä niitä on. Sm-liigassa on ihan sama homma. Maksetaan joku snadi summa ja saadaan näkyvyyden lisäksi läjä lippuja. Pitäisi olla sponsorisopimuksen lisäksi 1000 euroa per lippu ja antaa sitten ne liput alakatsomoihin.Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta minulla on sellainen kutina että vapaalipuista suurin osa menee nimenomaan IIHF sponsoreille, eikä niinkään Suomen jääkiekkoliiton yhteistyökumppaneille. Voin toki olla väärässäkin, jota tosin vahvasti epäilen. Jos tästä olisi jotain tarkempaa tietoa jollakin, kuulisin mielelläni asiasta lisää.
Areenan aitionomistajathan ovat jo ymmärtäneet repiä rahat irti kisoista, kun 20 henkilön aitiota vuokrataan yhteen otteluun 17.000 euron hinnalla, joka ei sisällä lippuja...
Midnight Rambler
27.03.2012, 12:09
Mielestäni sopiva hinta ainakin valtaosaan lipuista liikkuisi hintahaarukassa 40-70 euroa. Kuitenkin se innokkain ja äänekkäin osa kiekkokansasta koostuu edelleen opiskelijoista, duunareista ja muista ei niin high society-jengistä, joilla ei ole nykyisillä kummolamafian hinnoilla asiaa edes Areenan parkkikselle.
Johannes
29.04.2012, 11:06
Nostetaan ketju ylöspäin, kun pelit lähenevät ja ainakin kolmeen Suomen ja kahteen Kanadan peliin saa jo yhden hinnalla 2 lippua, kun ne eivät mene kaupaksi täyteen hintaan.
Voisin 100 euroa maksaa Detroit Red Wingsin pelistä mutta en ikinä MM-kisoista.
Itseäni tuolla kisoissa on aina kiinnostanut Tshekki, koska rakastuin niiden peliin 90-2000 luvun taitteessa mutta ne taitaa pelata Tukholman lohkossa. Niistä peleistä olisin ollut sen 60 euroa valmis maksamaan.
30-60e on aikalailla se mitä noista viitsii vielä maksaa.
Nyt kun Kummola on hinnoitellut rahvaat pihalle, koska köyhyys on tarttuvaa niin eipä tarvitse mennä paikanpäälle ostetulla lipulla katsomaan yhtään ottelua.
Muutenkin on mukava katsoa isolla kaveriporukalla matsia oluen ja muun alkoholin kera, jonkun kaverin luona tai baarissa :)
Nostetaan ketju ylöspäin, kun pelit lähenevät ja ainakin kolmeen Suomen ja kahteen Kanadan peliin saa jo yhden hinnalla 2 lippua, kun ne eivät mene kaupaksi täyteen hintaan.
Poetic justice, eli sitä saa mitä tilaa. Hienoa nähdä, että todellisuudesta vieraantunut Kummolan klaani saa tässä asiassa näpeilleen. Itse olisin valmis maksamaan kolmehenkisen perheen lipuista 100
35€ Suomi-Italia pelistä olis liikaa. Seisomapaikka esim Tampereella pitäs irrota 15€ hintaan niin voisin mennä.
Alkulohkojen höntsäpeleihin voisin just ja just sen 30€ maksaa.
Vituiks meni vastaus. Olis taas voinu lukee kysymyksen eikä olettaa sitä..
Robin Big Snake
02.05.2012, 17:34
Jos 155 euroa maksaisivat en varmaan silti lähtisi yhteenkään matsiin. Kuulun siis niihin Kummolan mainostamiin en olisi tullut kuitenkaan.
On kyllä ihan vitun sikamaiset hinnat, vaikka toisaalta tekevät kunniaa kisojen ainoalle tarkoitukselle. Mutta yritäpä jesselle 9v selittää miksei päästä kisoihin vaikka luvattua tuli.
Nostetaan ketju ylöspäin, kun pelit lähenevät ja ainakin kolmeen Suomen ja kahteen Kanadan peliin saa jo yhden hinnalla 2 lippua, kun ne eivät mene kaupaksi täyteen hintaan.Tämä se vasta onkin lippuja jonottaneiden ja niistä täyden hinnan maksaneiden päälle kusemista. Omaa mokaa korjataan innokkaimpien kannattajien kustannuksella.
Saatanan tunarit!
Empä kyllä ite tuota kolmekymppiä enempää maksaisi jostain MM-kiekko matsista jotain Ranskaa vastaan.
Kourujärven Ponnistus
03.05.2012, 20:14
Mutta yritäpä jesselle 9v selittää miksei päästä kisoihin vaikka luvattua tuli.
"Isää ei aikoinaan opiskelu kiinnostanut, jonka takia patalaiska faijasi joutuu sinulle jälleen kerran pettymyksen tuottamaan. Oikeastaan äidinkin lähtö johtui köyhästä isästäsi, enkä sitä He-Man linnaakaan sinulle pystynyt ostamaan.
Anteeksi että olen pilannut elämäsi, poikani. Toivottavasti opit tästä jotain."
Johannes
04.05.2012, 07:57
Äänestäjiä oli 245 kpl, kiitos kaikille. Palkinnoksi voitte hakea itsellene lipun 5 eurolla bensa-aseman ravintolasta tai Sukarin huonekalukaupasta, jos hän laittaa lisää MM-lippuja jakoon ilmaiseksi, kiitos Toivolle ja bensakaupalle. Toivottavasti lippuja tulee lisää myyntiin ja ilmaisjakeluun.
Kansa äänesti seuraavasti; Kun Suomi pelaa ja vastustaja ei ole huippumaa, niin oikea MM-lipun hinta on:
1. 35-59 euroa
2. 60-79 euroa
3. En tulisi paikalle kuitenkaan
4. 80-99 euroa
5. 100-154 euroa
6. nykyiset hinnat ovat oikein 155 ja 195 euroa
Itse äänestin alunperin 80-99 euroa, mutta tuo dynaaminen parivaljakko Kummola & Sulin eivät ansaitse rahojani ja vaikka suomalainen jääkiekko ansaitsisi, niin nyt ei pysty. Katsellaan MM-kisat TV:stä, jos ei saa ilmaislippuja tai erittäin halpoja lippuja hankittua omien kanavien kautta.
Äänestyksessä yli 50% äänesti, että esim. Suomi-Ranska pelin lipun oikea hinta olisi 35-59 euroa, jolla hinnalla Tukholmassa pääsisitte nyt katsomaan Ruotsin MM-pelejä esim. huomiseen Norja-peliin. Yli 75% maksaisi MM-lipuista 35-79 euroa, johon hintahaarukkaan suosittelisin laittaamaan kevään 2013 MM-kisoihin suuren osan Lejonien MM-lipuista myyntiin, kun vastustaja ei ole huippumaa.
Kansa on äänestänyt ja se ei vaikuta mitään v. 2012 MM-kisoihn, koska kisat käynnistyvät tänään. Toivon, että liitto tienaa sen 6-8 miljoonaa euroa, jonka tietää varmaan jo nyt tienaavansa, v. 2012 MM-kisoista. Kaikkea hyvää suomlaiselle jääkiekolle ja herrat tekee nyt sitten parempia päätöksiä, kun määrittelevät MM-lippujen hinnat v. 2013 kisoihin, koska se on ollut alkuperäinen tavoite, ainakin minulla.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.