Silloin kuumotti

[Uleåborgir]

Onko ollut tilanteita, kun on ajanut paskaa housuun tai veri on kiertänyt aivan erityisen nopeasti, mikä on tuntunut kuumotuksena?

Pistin armeijassa alokaskaudella kiväärin hetkeksi hukkaan. Armeijan käyneet tietävätkin, että se on paha juttu se. Koulutuksessa jaksetaan muistuttaa, että rynkkyä ei saa hukata, sen on oltava aina käden ulottuvilla. Aseen numero on painettava kaaliin ja se on muistettava herätettäessä unen ihanimmastakin siestä.

Oli ensimmäinen yöpymisharjoitus helmikuussa 2004, ja varuskuntasairaalaan autojen lavalla matkustavien määrä ihan saatanan suuri. Pakkasin telttavehkeitä ryhmän kuorma-autoon ja otin aseen selästä siten, että en suoritusta itsekään huomannut. Satoi lunta pyryttämällä. Sukset olivat jääneet teltan pihaan kaivettuun kuoppaan, temmellys ja tohina olivat melkoisia. Otin "sairastuneen" kaverini repun ja lähdin kantamaan sitä muutaman sadan metrin päässä olevaan kuorma-autoon. Kaveri kysyi että "mihinä sun rynkkyys on?". Rupesi kuumottamaan! Muille vehkeille oli siinä vaiheessa aivan sama, ryntäsin kohti tulosuuntaa, en muistanut tarkasti missä torrakko on, ja lunta satoi koko ajan. Muistelin, että pyssy on jossakin tienhaarassa, mutta niitä oli paljon siellä, kaikki saman näköisiä. Olin laskea ilokuset housuun, kun rynkky löytyi kymmenen minuutin panikoinnin jälkeen parin sentin lumikinostuman alta. Vältin esitutkinnan ja varman kiinniolon. Niitä olisi voinut olla saatavissa jo siitä, jos joku vittupääkappari olisi hoksannut syyn vereksen viestimies Uleåborgirin syöksyilyyn. Onneksi oli pimeä aamu.

[Evil]

14-vuotiaana vastasin puhelimeen, olin yksin kotona. Soittaja sanoi olevansa sejase senjasen paikkakunnan poliisista. Kysyi onko äitini kotona, ei ollut. Antoi numeron ja pyysi että mutsini soittaisi kunhan saapuu.

Tiesin heti, että faija on kuollut, sitä se soittaa. Kuten olikin. Silloin kyllä kroppa reagoi.

[Pavlovin Koira]

Yhtenä talvena oltiin muksujen kanssa pulkkamäessä ja annoin mäen päältä pojalleni (silloin taisi olla 3- tai 4-vuotias) vauhdit. Makasi pulkassa selällään ja näin että lopussa pulkka kääntyikin ja meni pidemmälle kuin olin odottanut. Edessä oli sellainen puinen aita jonka alimman laudat olivat noin reilun puolen metrin korkeudella. Jos poika ei olisi ollut laskua loppuun asti selällään vaan olisi nostanut päänsä, olis tullut pahaa jälkeä. Silloin kyllä jalat tärisi ja alkaa ahdistaa vieläkin kun tapausta muistelee.

[Pavlovin Koira]

Tiesin heti, että faija on kuollut, sitä se soittaa. Kuten olikin. Silloin kyllä kroppa reagoi.

Tuo oli kyllä paha. Pakko kysyä että oliko jotain syytä olettaa tuollaista?

[Vanha Len]

Aikoinaan kuumotti suht messevästi kun meikäläistä ammuttiin ilmapistoolilla naamaan metrin päästä ja olin tuolloin 9-vuotias. Isäni oli ostanut kyseisen vehkeen ja ja jemmasi sen mutta pieni Vanha Len näki tuon paikan. Kävin sen sieltä noutamassa ja purkki panoksia matkaan eikä muuta kuin aseen kanssa Raision yöhön. No, kaverit tietty messiin ja siinähän ammuskeltiin pitkin ja poikin kunnes kaverin hanskoissa ase laukesi vahingossa ja suoraa meitsiä poskipäähän.

Itkien kotiin pyssy kourassa. Pieni Len sai kaiken päälle suht rajut nuhteet ja iskä oli ilman pimppiä viikkotolkulla. Kyllä kuumotti lampsia kotiin kaiken tapahtuneen jälkeen.

[Evil]

Tuo oli kyllä paha. Pakko kysyä että oliko jotain syytä olettaa tuollaista?
Vuosia jatkunut itsetuhoinen alkoholinkäyttö. Avioero, työpaikasta "sairaslomalle" siirto, masennus, rauhoittavat... You name it.

[Evil]

Kyllä kuumotti lampsia kotiin kaiken tapahtuneen jälkeen.
Vaan saitpa tarinan jota kertoilla. Ei kai ihan joka jätkää ole ammuttu naamaan kuitenkaan.

[Uleåborgir]

Vaan saitpa tarinan jota kertoilla. Ei kai ihan joka jätkää ole ammuttu naamaan kuitenkaan.

Minua on ammuttu ilotulitusraketilla silmäkulmaan kolmesta metristä. Raketti osui noin 5 milliä silmämunasta yläviistoon. Saman verran alaviistoon niin raketti olisi uponnut mitä todennäköisimmin silmän sisälle ja räjähtänyt siellä, raketti kun räjähti pari sekuntia osuman jälkeen. Sillä kertaa tuli vain hemmetisti verta ja mahtava musta silmä. Jälkeenpäin on kuumottanut, kun olen miettinyt tapahtumaa.

[powerplaymaker]

Ei varmasti kuumottavinta mitä on käynyt, mutta ekana tulee mieleen:

Joskus seiskaluokkalaisena heiteltiin busseja lumipalloilla ihan vain tylsistyksissämme, kun äkkiä, bussin juuri liikkeelle lähdettyä, kaveri osuikin bussin takana olleeseen poliisiautoon. Jäimme kavereiden kanssa naureskelemaan, kunnes tajuttiin, että poliisit lähtivät tulemaan kohti. Sillä hetkellä muut kaverit lähtivät juoksemaan ja itse jäin kuin nalli kalliolle. Onneksi noin parin sekuntin päästä tajusin itsekkin lähteä pakoon. Tässä vaiheesa poliisit olivat jalakautuneet ja juoksivat perässämme ja huusivat jotain, että pysähtykää jne...

Porukassa juostiin sitten karkuun viereiseen metsään ja siellä juostessamme yksi kaveri alkoi yht' äkkiä laulamaan Haaveet kaatuu-biisiä (vrt. pahat pojat elokuva). Rupesi naurattamaan niin paljon, ettei voinut enää juosta ja oli pakko piiloutua. Hetken piilossa kykittyäni poliisit kävelivät kohdalle ja toinen totesi melko kovaan ääneen: "NONIIN..." Olin aivan varma, että jäin kiinni, kunnes poliisi jatkoi: "Saivat penskat vähän hyötyliikuntaa". Molemmat lähtivät naureskellen pois ja pelastuin lähes varmalta vankilatuomiolta... Ihmettelen edelleen, miten kytät eivät tajunneet lumisten jalanjäkien johtavan suoraan piilopaikkaani...

[BattleHymn]

Itseltä katos armeijassa yksi kolmesta rynnäkkökiväärin lippaasta metsäleirin jälkeen. Ja tietenkin pidettiin varustetarkastus suoraan metsästä tultua. Silloin todellakin kuumotti, kun luutnantti astu sisälle tupaan ja mun punkka oli ekana oikealla, ajattelin jo et mitähän tästä nyt seuraa kun lipas on kadonnut, ja jos aloittaa tarkistuksen mun puolelta.

Onneks luti alotti tarkistuksen vasemmalta puolelta ja kun oli pari ekaa tarkistanu, heitti tämä mua vastapäätä ollu kaveri yhden lippaistaan mulle.´

Lopulta asia selvis onnekkaasti niin, että lipas löyty yhden tupakaverin kaapista. Oli epähuomiossa ottanut sen leirillä itelleen.

Näin siis herran vuonna 1994 vekaralla.

[Evil]

Minultakin oli mennä silmä kerran, himmeällä 90-luvulla. Silminnäkijän mukaan (en muista tilannetta) olin keskustellut jonkun kanssa kapakassa, seisaallani. Ilmeisesti vessaan olin menossa tai jotain. Sitten olin yksinkertaisesti sammunut seisaalleni ja kaatunut kuin mahtava honkapuu, silmäkulma edellä suoraan terävään pöydänkulmaan. Verta oli tullut desitolkulla.

Puoliväkisin kaverit sitten olivat käyttäneet pari tikkiä ottamassa, ja ehdin vielä (toiseen) kapakkaan mukavasti, verta valuvassa paidassa. Aamulla kun heräsin eteisen lattialta niin kuumotti.

[powerplaymaker]

tekstiä



EI JUMALAUTA! Mulle kävi sanasta sanaan sama tarina! Punkkani oli myös ekana ovesta oikealle, alapunkka muuten, jne. Tarkastuksen tehnyt skappari oli tosin yliluutnantti, mutta muuten aivan täysin sama tarina!!! Tämä Isosaaressa...

[pot67]

Olin käymässä Balilla 2007 ja siinä sitten tietenkni harjoiteltiin surffaamista. Parin viikon jälkeen osas jo aaltoja ottaa, ja jompaan kumpaan suuntaan laskettiin aina. No reissun loppupuolella oltiin taas meressä, kun alko taivas tummumaan ja isoa aaltoa tulemaan. Jäätiin tietenki kokemattomina metsästää suurta aaltoa, vaikka toivoakaa ei olisi ollut sitä saada. Kohta tulikin ihan julmettu aalto, tipuin sen harjalta veteen ja "rumpu" alkoi pyörimään. Eli surffilaudasta tulee naur jalkaa, jotta se ei karkaa. Kun olet aallon alla vedessä, olet niin sanotusti "rummussa", kun lauta sinkoilee ylempänä aallon mainingeissa. Sitten kun "rumpu" loppuu, on aalto mennyt ohi. Tämä iso aalto pyöritti minua todella kauan veden alla, mutta vihdoinkin se loppui ja aloin nousemaan pintaan haukkaamaan happea. Sattuipa olemaanki ns. tupla-aalto, eli perässä tuli toinen iso aalto. Luulin jo päässeeni ekan aallon jälkeen pintaan, mutta nielaisinkin vettä keuhkot täyteen ja uudelleen "rumpuun". Tässä vaiheessa rupesi kuumottamaan, että näinkö tässä kävisi. Veden alla tovin aikaa ilman happea ja juuri nielaisti urakalla vettä keuhkoihin. Viimein pääsin kuitenkin tuosta "rummusta" pois, ja hengissä pysyttiin. Kaveri sanoi rannalla, että isoin aalto minkä hän reissulla näki, ja meikäläinen tietenkin kynti pohjaa sen alla.

Muutama päivä tuosta tapauksesta paikallinen surffiopettaja otti osumaa salamasta ollessaan opettamassa jotain muijaa surffaamaan ukonilmalla. Jäi se kerta paikallisen surffiopettajan viimeiseksi opetukseksi.

[Buffalo_1988]

Ajelin mönkijällä lumista mökkitietä aika reipasta vauhtia, ehkä 50-70 km/h. Nooh päätin mutkaisella osuudella sitten kokeilla, että meneekö se hyvin sladissa ja kyllähän se meni.... Mönkijä pyörähti ja perä tökkäsi penkkaan, mutta minä jatkoi samaa vauhtia kohti ojan pohjaa ja vielä selkä edellä. Kävi aivan uskomaton Joulu, koska oli aika paljon lunta, noin metri ojan pohjalla ja helvetin iso kivi oikealla noin 40cm päässä kyljestä. Jos olisin kiven kohdalle osunut niin tuskin tässä kirjottaisin, onneksi lumi ja ojan valli muodosti todella pehmeän patjan joten nousin vain ylös hyppäsin takas mönkijän selkään. Siinä oli aika nöyränä loppu päivän

[-RVL-]

Olin aikoja sitten työharjoittelussa eräässä kaupassa pari kuukautta. Eräänä iltapäivänä sain idean kiivetä pullohuoneessa olevien korien päälle. Ylös päästyäni olin asettanut jalat korien sisälle ja tietenkin tornit lähtivät kaatumaan ja jalat jumissa. Korien jo ollessa maan vetovoiman käsittelyssä hyppäsin parin metrin korkeudelta lattialle ja selvisin ehjin nahoin. Korit sen sijaan lensivät kaupan ikkunaan ja sitten kuumotti. Sirpaleita ei syntynyt, mutta metrin pituinen halkeama oli ikkunassa, tosin uskottelin itselleni että tämä halkeama oli jonkun muun tekosia. Siitä sitten turpa valkoisena ja horkka päällä helvetin liukkaasti ulos, tosin eiköhän kaikki tiennyt kuka sen rytinän oli aiheuttanut.

Seuraavana aamuna seitsemän jälkeen pukuhuoneeseen marssiessa oli vartiointiliikkeen pojat kaupan takahuoneessa, kuumotti. Sain myöhemmin tietää, että olivat olleet vain virittelemässä uusia laitteistoja. Tietenkin panikoin jo että siellä sitä kelataan videolta edellis-iltapäivän tapahtumia ja hierotaan sopivaa rangaistusta. En jäänyt kiinni, tosin pomo vihjaili jossain vaiheessa että pullohuoneessakin voi syntyä vaarallisia tilanteita.

Armeijassa tietenkin kuumotti, jos rakkaan Riitta-Kaarinan hukkasi hetkeksikään. Kerran ainakin olin vaihtanut asetta jonkun kanssa ruokailun yhteydessä.

--

Hieno aihe! Kuumottaa lukea, vapisuttaa.

[Schadowan]

Minä 14-15vuotiaana vs kolme mannea paikallisella juna-asemalla talvi-illan hämärtyessä. Röökiä ja rahaa tietenkin kyselivät, ja kun ei löytynyt niin allekirjoittanut olikin aika nopesti altavastaajan asemassa selkä seinää vasten. Eikä ollut ristinsielua lähelläkään. Klassisesti vilauttivat puukkoakin, mutta taisivat olla sen verran mukavassa nousuhumalassa, kun eivät mua pahemmin satuttaneet. Mutta joo, lievästi sanottuna kuumotti silloin.

Sanomattakin selvää, mitä olen ajatellut kyseisistä ihmisjätteistä sen jälkeen.

Tähän voisi myös lisätä lähes viikottaiset "Missä mun lompakko,avaimet,kännykkä"-kuumotukset darra-päivän sarastaessa. Vittu sitä fiilistä, kun kädet täristen etsit näitä hyvin piilotettuja arvokkaita esineitä kämpästä. Viimeksi lompakko löytyi 2pv etsimisen jälkeen vaatekaapista kaikkien mahdollisten paitojen/housujen/sukkien alta. Onneksi en ollut kortteja kuolettanut.

[Laitapuolen Hyökkääjä]

14-vuotiaana vastasin puhelimeen, olin yksin kotona. Soittaja sanoi olevansa sejase senjasen paikkakunnan poliisista. Kysyi onko äitini kotona, ei ollut. Antoi numeron ja pyysi että mutsini soittaisi kunhan saapuu.

Tiesin heti, että faija on kuollut, sitä se soittaa. Kuten olikin. Silloin kyllä kroppa reagoi.

Hieman samanlainen tapahtuma itsellä viime syksyltä.

Istuin luennolla, kun yht äkkiä rupesi puhelin taskussa värisemään. No, tuo oli äänettömällä, enkä siinä tilanteessa siihen kyennyt vastaamaan. Ihmettelin, kun soittaja ei suostunut lopettamaan sitten millään, vaan puhelin värisi useamman minuutin verran. Katsoessani soittajan olevan siskoni, tajusin että nyt on jotain tapahtunut.

Äitini oli päivää aiemmin mennyt sairaalaan, jonkinlaisten rauhasvaivojen takia. Hänellä oli ollut aikaisemmin ko. tulehdus, ja oli siitä kerran ollut leikkauksessa. Tulehdus ei ollut mikään erikoisen vakava asia, ja leikkauskin täysin "normaali toimenpide", mistään kuolemanvakavasta ei ollut kysymys. Hän oli soittanut minulle illalla, ja kertoili viettävänsä yön sairaalassa, ja että leikkaus olisi aamupäivällä.

Noh, luonnollisesti ensin tuli mieleen, että leikkauksessa olisi sattunut jotain komplikaatioita. Odotin kuitenkin luennon loppuun (jota oli jotain 5 minuuttia jäljellä). Tämän jälkeen kävelin ulos ja tupakkapaikalle. Ennen kuin ehdein soittamaan siskolleni takaisin, soitti emäntä. No, vastasin siihen, ja hän pyysi värisevällä äänellä istumaan alas. Tiesin saman tien mistä oli kyse. Tähän totesin välittömästi, ja vielä yllättävän rauhallisella äänellä, että meidän äiti on kuollut, eikö vain? Ja valitettavasti osuin oikeaan.

Tuolloin luokassa istuessa kuumotti kyllä melko lailla, kun kävi päässään kaikkia mahdollisia sattumuksia, vaikka kyseessä ei kuitenkaan ollut kuin yksi puhelu, jonka soittaja ei tahtonut luovuttaa helpolla.

Vielä voisi tarinan jatkoksi todeta, mikäli se jotain kiinnostaa, että kyse ei ollut mistään komplikaatiosta, tai muustakaan tuohon tulehdukseen viittaavasta syystä. Kyse oli aivovaltimon pullistuman (josta kenelläkään ei ollut mitään tietoa, vaikka ko. henkilö oli käynyt aivoskannauksessa pari vuotta aiemmin) repeämisestä aiheutuneesta aivoverenvuodosta. Täysin terve ihminen, 56-vuotias, ilman mitään oireita. Pisti hieman kliseiseti vähän miettimään, ettei sitä koskaan tiedä, milloin kilometrit loppuu kesken.

[Uleåborgir]

Minä 14-15vuotiaana vs kolme mannea paikallisella juna-asemalla talvi-illan hämärtyessä. Röökiä ja rahaa tietenkin kyselivät, ja kun ei löytynyt niin allekirjoittanut olikin aika nopesti altavastaajan asemassa selkä seinää vasten. Eikä ollut ristinsielua lähelläkään. Klassisesti vilauttivat puukkoakin, mutta taisivat olla sen verran mukavassa nousuhumalassa, kun eivät mua pahemmin satuttaneet. Mutta joo, lievästi sanottuna kuumotti silloin.



Odotin Tornion linja-autoasemalla linja-autoa. Ei ollut muita siinä. Mutta sitten oli, kun parikymppinen manne ilmestyi varjoista ja totesi että "sie tarjootki mulle kyydin." Vastasin, ettei minulla ole rahoja, on vain tämä kortti. Vastaus ei oikein kelvannut, ei varsinkaan se, että kortti on henkilökohtainen ja sillä voi maksaa vain yhden matkan per kyyti. Alkoikohan se manne räplätä puhelintaan sen oloisena, että sukulaiset. Minä siinä vaiheessa ääneti veks gehen. Menin vasta illemmalla takaisin asemalle.

Toisaalta eräs vanhempi mustalaisherra oli turvallisuuteni takuumiehenä muudannessa perkeleen kuumottavassa tilanteessa. Sairaalahuoneeseen ryntäsi keskellä yötä palavin silmin yksi henkinen kanttuveipotilas, joka vaati tupakkaa. Mustalainen konahti, että "mee helevettiin, me nukutaan". Uskoi perkele.

[mestari]

Onko ollut tilanteita, kun on ajanut paskaa housuun tai veri on kiertänyt aivan erityisen nopeasti, mikä on tuntunut kuumotuksena?

Pistin armeijassa alokaskaudella kiväärin hetkeksi hukkaan. Armeijan käyneet tietävätkin, että se on paha juttu se. Koulutuksessa jaksetaan muistuttaa, että rynkkyä ei saa hukata, sen on oltava aina käden ulottuvilla. Aseen numero on painettava kaaliin ja se on muistettava herätettäessä unen ihanimmastakin siestä.

Oli ensimmäinen yöpymisharjoitus helmikuussa 2004, ja varuskuntasairaalaan autojen lavalla matkustavien määrä ihan saatanan suuri. Pakkasin telttavehkeitä ryhmän kuorma-autoon ja otin aseen selästä siten, että en suoritusta itsekään huomannut. Satoi lunta pyryttämällä. Sukset olivat jääneet teltan pihaan kaivettuun kuoppaan, temmellys ja tohina olivat melkoisia. Otin "sairastuneen" kaverini repun ja lähdin kantamaan sitä muutaman sadan metrin päässä olevaan kuorma-autoon. Kaveri kysyi että "mihinä sun rynkkyys on?". Rupesi kuumottamaan! Muille vehkeille oli siinä vaiheessa aivan sama, ryntäsin kohti tulosuuntaa, en muistanut tarkasti missä torrakko on, ja lunta satoi koko ajan. Muistelin, että pyssy on jossakin tienhaarassa, mutta niitä oli paljon siellä, kaikki saman näköisiä. Olin laskea ilokuset housuun, kun rynkky löytyi kymmenen minuutin panikoinnin jälkeen parin sentin lumikinostuman alta. Vältin esitutkinnan ja varman kiinniolon. Niitä olisi voinut olla saatavissa jo siitä, jos joku vittupääkappari olisi hoksannut syyn vereksen viestimies Uleåborgirin syöksyilyyn. Onneksi oli pimeä aamu.

Tuokin hieman tapauskohtaista. Komppaniamme mp-lähetti oli kaatunut pyörällään pimeässä metsässä eikä huomannut, että rytäkässä taittoperäinen rk tippui maastoon. Tästä noin puoli tuntia eteenpäin joukkueemme kokoontui, jolloin mp-lähetti tuli hieman nöyränä kertomaan yliluutnantille, että nyt kävi näin. Luti vain totesi, että kukaan ei lähde tältä leiriltä ennen kuin ase on löydetty. Mp-lähetti näytti kartalta paikan missä oli suunnilleen kaatunut, jonka jälkeen haravoimme koko komppanian voimin aluetta kunnes löysimme rynkyn. Jälkiseuraamuksia tästä ei tullut. Mikäli kyseessä olisi ollut kovapanosammunta leiri olisi tapaukseen luultavasti suhtauduttu hieman rankemmalla kädellä.

[Evil]

Mikäli kyseessä olisi ollut kovapanosammunta leiri olisi tapaukseen luultavasti suhtauduttu hieman rankemmalla kädellä.
Minä en ole käynyt armeijaa, mutta kovapano-sammuntaa olen harjoittanut paljon. Usein on kuumottanut.

[BattleHymn]

meillehän meinas käydä kovapanos-ammunnoissa ohraset, kun nuoremman saapumiserän jääkäri yritti tunkea raskaan krh:n kranaattia väärinpäin putkeen.

[powerplaymaker]

Alokasleirin viimeisenä päivänä sotilaspastori piti ihan jäätävän puheen. En osaa edes kuvailla puhetta tai asioita, joita se sisälsi, mutta kaikilla tuli outo ja jäätävä kuumottuneisuuden tunne sen jälkeen.. "Me kuollaan kaikki" tyyppisiä kommentteja kuuli illalla viereisestä kuopasta... :D

Ehkä rankka väsymys, kylmyys jne vaikuttivat asiaan, mutta oli se jäätävin puhe, jonka olen kuullut.

E: Tapahtui muuten Kiikalassa... Tähänastisen elämänkokemukseni perusteella se muistuttaa lähinnä sitä paikkaa, jota raamatussa kutsutaan helvetiksi. "Kiikalassa linnut lentää väärinpäin ja vesisade menee maasta kohti taivasta..."

[Murmeli]

Joskus 13-14 -kesäisenä oltiin harrastuksen parissa bussilla kilpailumatkalla jonnekin hevon kuuseen. Paikan päällä sitten minä vastakkaisesta sukupuolesta varsin kiinnostuneena ja taikurimaiset näpit omanneena pihistin läheiseltä R-kioskilta aikuisviihdelehden.

Koska olin myös erittäin etevä ja kekseliäs rikollisenalku, piilotin saaliin matkalla mukana olleen tyynyni sisään, eli tyynyliinan sisään. Paluumatkalla sitten joku lainasi tyynyäni ja eikös koko bussin takaosa kuhissut yhtäkkiä, kun teinilauma teki mainion löydön tyynystäni. Kaikki varmasti uskoivat selitykseni, että löysin kyseisen aviisin läheisestä metsästä...

Olin varmasti punaisempi kuin HIFK:n pelipaita ja sain käyttää kaikki alkeelliset sosiaaliset taitoni, jotta asia ei levinnyt bussin etuosaan, jossa myös äitini matkusti muiden huoltajien tapaan.

Hieman kyllä kropassakin tuntui.

[Konnamuori]

Viitisen vuotta sitten oltiin parin kaverin kanssa ajelemassa viikonlopun jälkeen takaisin opiskelijapaikkakunnalle. Oli syksy ja keli sateinen ja hämärä. Nukuin takapenkillä ilman turvavyötä kun yhtä-äkkiä edestä kuuluu: JARRUTA.
Avaan silmäni ja näen edessäni pusikosta tielle rynnivän suuren hirven. Välittömästi täydellinen lamaantumisen tunne ja silmät kiinni. Voin kertoa että sen pienen hetken luulin kuolevani. Pari sekunttia ja silmät auki, auto on poikittain tiellä ja hirvi juossut jonnekkin pimeyteen. Ei osunut.
Oltiin aika hiljaisia poikia kun vedettiin tupakkia urakalla auton vieressä. Sen jälkeen en ole pystynyt nukkumaan auton kyydissä, ja olen käyttänyt aina turvavyötä.

[Tifosi]

Vaan saitpa tarinan jota kertoilla. Ei kai ihan joka jätkää ole ammuttu naamaan kuitenkaan.

Oli heinäkuinen helle/kuivakausi menossa n. 6 vuotta sitten ja meikä intissä ja vkloppugines valmiusosastossa. No niitä metsäpaloja oli tietenkin pitkin viikkoa ja me joka helvetin palossa jälkisammutustöissä. Lauantai-iltana oltiin iloisella tuulella kun tiedettiin että sunnuntaina ei ole mikään tappo-aikainen herätys kun ei ole aamiaista. Iltavahvarin jälkeen tuvan ikkunan ollessa auki, aikamoinen savun haju kantautui sisään, ja joku siinä tokaisikin että "ettei vain kasarmin mettä palaisi ja meille taas hommia" No siinä vähän naurettiin ja totta kyrvässä kahdelta yöllä hälytys että metsäpalo kasarmin lähialueella joten taas mentiin.

Koska oltiin kasarmin lähimaastossa niin meitä varoitettiin että alue on tietenkin kovassa harjoituskäytössä, joten maastossa saattaa olla räkäpäitä. Muutama tunti siinä käännettiin pesäkkeitä kunnes kuulin laukauksen alta metrin päästä. Korvat lukkoon ja jokin napsahti ohimoon niin perkeleesti ja niska ihan juntturaan ja meikä polvilleen. En pystynyt kääntämään päätä katsoakseni kuka minua ampui, joten rintamasuuntaa kääntämällä ei näkynyt ketään. Mutta maassa oli savuava pesäke jonka vieressä hylsy. Kokeilin kädellä ohimoani ja sieltä putosi jotain silppua. Katsoin kättäni joka oli täysin punainen verestä ja nyt sitä alkoi tulla vanana leukaa pitkin maahan. Silloin vähän kuumotti. Paljon toimintaelokuvia katsoneena tiesin että minulla on muutama sekunti elinaikaa joten kokeilin pään toiselta puolelta että tuliko läpi. No ei tullut joten tässä vaiheessa tiesin että kyseessä oli paukkupatruuna. Siinä vaiheessa luokseni oli jo tullut muutama kokelastoverini jotka olivat verisestä päästäni ihan kauhuissaan ja tivasivat wadahell?

Tarinan hauskin osa tuli tämän jälkeen. Joku varusmiehistä oli soittanut ambulanssin paikalle jotka saapuivat paikkaamaan minua. Kun side oli päässä niin oltiin lähdössä sairaalaan tikattavaksi, jolloin koko touhua vetävä sotilaspoliisivääpeli saapuu paikalle ja kieltää moiset aikeet toteamalla "varusmiehiä ei viedä varuskunnan ulkopuolisiin sairaaloihin." Tähän joku noteva taistelija huomauttaa että kello on 5 sunnuntai aamuna, ja että varuskuntasairaalassa ei ole kuin lääkintämiehiä. Tämä ei kelvannut vääpelille sairaalareissun syyksi joten meikä veksiin ja siellä ohimoon laitettiin jonkin sortin liimaa ja buranaa käteen ja tervemenoa. Pää särki viikon.
Alikersantti kun olin niin sikalistaan ilmestyi mitä mainiompia kommentteja.
mm. "Headshot, ja hengissä? Cheat!!"

[-Kantor-]

Avaan silmäni ja näen edessäni pusikosta tielle rynnivän suuren hirven.

Tästä tulikin mieleeni kerta, jolloin olin ajelemassa nelostietä iltahämärässä kohti pohjoista, mittarissa nopeutta ehkä rapeat sata; jostain pientareiden pimeydestä juoksi yhtäkkiä hirvi aivan auton keulan edestä ohi. Se meni julmetun läheltä, perskarvansa varmasti hipoivat sivupeilejä kun sen ohitin. Paljon kertoo, että jalka oli vasta tilanteen jälkeen jarrupolkimella, eli kaikki kävi kuin silmänräpäyksessä. Sekunnin murto-osaa aikaisemmin jos olisi juossut, niin henkihän siinä olisi todennäköisesti mennyt. Jatkoin ajamista ja ajattelin aluksi vain, että "ookoo, menipäs se elukka läheltä", mutta hetkeä myöhemmin alkoi järjetön vapina ja tämän jälkeen olikin pakko pysähtyä lähimmälle P-paikalle vetämään tupakkia ketjussa. Silloin kyllä kuumotti tietyllä tavalla.

[Tadu]

Kun side oli päässä niin oltiin lähdössä sairaalaan tikattavaksi, jolloin koko touhua vetävä sotilaspoliisivääpeli saapuu paikalle ja kieltää moiset aikeet toteamalla "varusmiehiä ei viedä varuskunnan ulkopuolisiin sairaaloihin." Tähän joku noteva taistelija huomauttaa että kello on 5 sunnuntai aamuna, ja että varuskuntasairaalassa ei ole kuin lääkintämiehiä. Tämä ei kelvannut vääpelille sairaalareissun syyksi joten meikä veksiin ja siellä ohimoon laitettiin jonkin sortin liimaa ja buranaa käteen ja tervemenoa. Pää särki viikon.

Ei saatana! Tämä kyllä todistaa kuinka pihalla jotkut ovat maailmasta. Kaverin pää veressä ja rupinen vääpeli tulee pätemään säännöillä kuinka ei saa poistua varuskunta-alueelta. Priceless.

[RäpyläRepe]

Ei saatana! Tämä kyllä todistaa kuinka pihalla jotkut ovat maailmasta. Kaverin pää veressä ja rupinen vääpeli tulee pätemään säännöillä kuinka ei saa poistua varuskunta-alueelta. Priceless.

Niin tai olisikohan kyse ollut siitä, että varusmiehet eivät saa käydä omine nokkinensa julkisilla terveysasemilla. Liittyyköhän nyt jotenkin vakuutuksiin tahi jotain, mutta kuitenkin. Lomillakin pitäisi käydä lähimmässä varuskuntasairaalassa, ellei tosi hätä iske. Ja silloinkin pitää ilmoittaa varuskunnalle.

[Lombardi18]

Loistava ketju, puistattavia kokemuksia on kyllä sattunut tämänkin palstan kävijöille.

12-vuotiaana olimme kavereiden kanssa läheisessä leikkipuistossa karusellissa kokeilemassa, että kuinka kovaa sillä karusellilla voi pyöriä. Meitä oli 2 kyydissä ja 3 antoi vauhtia, vauhtia oli kertynyt jo melkolailla. Muistan kuinka otteeni karusellin tangosta alkoi lipeämään ja huusinkin "STOP!" melkein välittömästi. En kuitenkaan tarpeeksi aikaisin vaan ote lipesi ja siitä sitten lähti pikku lombardi lentoon. Päädyin 2 metrin päässä sijaitsevaan puskaan ja tunsin kun joku tökkäsi kasvoihin. Kosketin kädellä kasvoja ja aivan veressähän se käsi oli. Sitten tajusin, että en nähnyt vasemmalla silmällä mitään, nousin ylös puskasta ja kavereiden ilmeet oli melko priceless, kun tajusivat mitä oli tapahtunut. Olin osunut puskassa olleeseen katkenneeseen oksaan, joka oli tökännyt silmän alapuolelle. Siitä sitten juosten kotia päin melko paniikin omaisessa tilassa. Kaverin, joka asui naapurissa, äiti oli pihalla ja sattuu olemaan lääkäri huomasi tilanteen ja tuli meille sitten sisälle tutkimaan tilannetta, kuulemma välittömästi sairaalaan. Faijan kyydillä sitten keskussairaalaan ja silmä tutkittavaksi. Ei onneksi ollut mennyt näkö silmästä, vaan keppi oli tehnyt 4cm mittaisen viillon silmän alapuolelle, 5 tikkiä silmäkulaan ja kotia. Vielä tänäkin päivänä siinä on havaittavissa melko komea taistelu arpi, 5mm ylöspäin ja näkö olisi lähtenyt. Voisin sanoa, että hyvä säkä kävi, ja en ole mennyt karuselliin enää sen jälkeen.

Toinen tilanne tapahtui Sotinpuron ampumaleirillä. Kyseessä oli taisteluparin hyökkäysammunta. Olimme normaalissa asetelmassa vierekkäin ja lähdin etenemään syöksyen 5 metriä ja siitä sitten mahalleen lumihankeen. Taisteluparini lähti sitten etenemään ja kuulin kuinka heti hänen noustua seisomaan hän ampui laukauksen ja lähti juoksemaan eteenpäin. Tässä vaiheessa kuitenkin kuului ammunnan valvojan terävä "SEIS!!!!". Varmistin aseeni ja jäin odottamaan lisä käskyjä, askeleet lähenivät ja takaa kuului "MITÄ HELVETTIÄ TAISTELIJIA AJATTELI ÄSKEN?" Käännyin katsomaan puhuuko luutnantti minulle, ei puhunut, vaan puhui taisteluparille joka oli ampunut peltijantterin pääni yli etuoikealta. Täytyy sanoa, että kuumotti aika perkeleesti kun tajusin mitä oli tapahtunut. Kyseessä kuitenkin kovapanosammunta ja sitten siellä hölmöillään tuolla tavalla. Annoin kyseiselle kusipäälle aika kovalla kädellä palautetta tapahtuneesta, vieläkin vituttaa tuon kyseisen henkilön naaman näkeminen.

[Turder]

Ajelin moottoripyörällä Tsekin ja Saksan rajaseutua, Tsekin puolella kohti Saksaa. Vauhtia oli vähän liikaa ja vastaan tuli kytät Skodalla. Katsoin peileistä, että jarruvalot palaa ja uukkaria siellä puuhailivat. Jatkoin matkaa kun tieviittojen mukaan rajalle on vain joitan kilometrejä ja kohta tulikin raja vastaan. Kuumotteli hieman kun tuli heti mieleen kaikki macgyver-henkiset kommunistikuulustelut jos siellä on vaclav ja jaroslav pitämässä tiesulkua rajalla ja muuta rajavartijaa paikalla. Oli vielä älytön sumu siellä mäen huipulla, jossa raja oli. Onneksi oli normaali Schengen raja eli ei mitään vartiointia tai muuta ja pääsi pujahtamaan Saksan puolelle.

[powerplaymaker]

Porselandin huitaisu Ben Eavesin silmään! Olin ihan varma, että Beniltä lähti näkö. Muutenkin vitun kuumottavia kaikki, mikä tapahtuu silmille/lähellä silmiä. Puistattaa...

[Tadu]

Niin tai olisikohan kyse ollut siitä, että varusmiehet eivät saa käydä omine nokkinensa julkisilla terveysasemilla. Liittyyköhän nyt jotenkin vakuutuksiin tahi jotain, mutta kuitenkin. Lomillakin pitäisi käydä lähimmässä varuskuntasairaalassa, ellei tosi hätä iske. Ja silloinkin pitää ilmoittaa varuskunnalle.
Missä menee raja? Pitääkö olla oikea luoti päässä ennen kuin saa mennä hakemaan kunnon hoitoa?

[Squit]

Missä menee raja? Pitääkö olla oikea luoti päässä ennen kuin saa mennä hakemaan kunnon hoitoa?

En tiedä missä menee raja, mutta meikäläistä ainakin vietiin varuskunnan ulkopuolelle, kun sain pähkinästä anafylaktisen shokin. Olin ihan valkoisena tuvassa, kun alikessu sanoi että nyt sitten veksiin. Siellä oli kenttäsairaanhoitaja joka sanoi lääkintäalikessuille että sirraan vaan ja terveyskeskukseen. Sirrassa alikessu vain huusi hätääntyneenä "Mikä olo? MIKÄ OLO? Laitetaanko pillit päälle?? Laitetaanko???!!!". Terveyskeskuksessa sitten adrenaliinia ja kortisonia suoneen ja tilan tarkkailua. Sitten kun homma tasaantui, niin sairaanhoitajat lähetti sirran takaisin varuskuntaan, kun meikäläistä odotti oikea ambulanssi joka vei minut sairaalaan yöksi. Seuraavana aamuna oli sitten kuski odottamassa, joka vei mut takasin.

Eli ainakin silloin pääsi varuskunnan ulkopuolelle hoitoon. Itse asiassa ihmetyttää, ettei sitä saatanan adrenaliinia lyöty heti varuskunnassa. Luulisi olevan perus ensiapua antaa piikkiä allergikolle. Varsinkin kun paikalla oli kenttäsairaanhoitaja. Olin jo tuvassa ihan valkoinen, joten rupesi oikeasti ahdistamaan siinä yhdessä välissä.

[Individual]

Mutsi sai tuossa jokunen vuosi sitten lievähkön sydänkohtauksen ja joutui tietenkin sitten sairaalaan tehotarkkailuun. Noh, kävin häntä katsomassa ja sitten normisti omaan kotiin. (Asutaan samassa kaupungissa) Öisin minulla on tapana pitää yleensä luuri kiinni, mutta sinä yönä se oli jäänyt auki. Joskus klo 03 maissa puhelin pärähti soimaan ja heräsin siihen. Niinä muutamana hetkenä ennen kuin tajusin puhelun olleen soitetun vain väärään numeroon, tuntui todella pahalta. Olin ihan sata varma, että nyt on käynyt jotain. Vähän aikaa siinä joutui itseään keräilemään, ennen kuin menin uudelleen nukkumaan. Onhan noita kuumotuksia sun muita varmasti lisääkin, mutta toi tuli ekana mieleen.

Kyllä sekin kuumotti kun katseli haulikkoa piippua pitkin, eikä ollut ihan sata varma, että oliko se ladattu vai ei. Eräällä miehellä oli eriävä näkemys siitä miten ja kenen kanssa hänen poikansa viettää keskikesän juhlaa.

[NiksuP]

Onhan noita monenlaista, mutta kerrotaan nyt yksi muutaman vuoden takaa.

Olin lähes koko ala-asteen ollut aina enemmän tai vähemmän vaikeuksissa. Viimeinen vuosi huipentui sitten lopulta siihen, että illalla ilman mitään kummempaa syytä tuli avonaisesta ovesta mentyä parin kaverin kanssa koulumme sisälle. Jossain portaissa oltiin menossa ja oli jo ilta ja pidimme aikamoista meteliä, ajattelimmehan ettei koulussa ketään ole sisällä.

Yhtäkkiä huomaamme, että kanslisti se sieltä tulee ja kyllä muuten siinä vaiheessa löytyi jaloista vauhtia, kun talvipakkasessa pingottiin koulusta pihalle ja lähimpään kauppaan. Ei ilmeisesti kanslisti ollut kuullut kauheasti keskusteluja (eli tunnistanut ääniä) mutta koitti se kiinni saada, siinä onnistumatta.

Noh tyhminä pojankloppeina sitten seurasimme tottakai läheltä koulua, että koska kanslisti lähtisi pois ja sulkisi ovet. Hänen lähdön jälkeensä löimme tietysti viisaat päämme yhteen ja heppoinen ovi väkisin auki ja kouluun sisälle.

Noh tuosta reissusta jäi käteen se, että teimme siellä ilkivaltaa, tyhjensimme koulun ruokavarastoja ja muuta tälläistä. Seuraavana päivänä asia sitten vaihe vaiheelta selvisi ja lopulta syylliset löytyivät. Tuloksena poliisitutkinta, rikosrekisteri ja sossukäyntejä puoli vuotta.

Kyllä siinä vaiheessa, kun saivat selville, että meidän porukka oli teon takana, niin vähän oli semmoinen fiilis, että mitä tuli taas tehtyä ja mitähän tästä vielä seuraa..

Tuon jälkeen tapahtui ala-asteen aikana vielä monenlaista pikkurötöstä, pääosin ilkivaltaa. Sittemmin olen kyllä siistinyt tapani. ;) Tuosta teostahan ei tosiaan ole kuin joku pari vuotta, käyn nyt kahdeksatta luokkaa.

[Woofer]

Joskus nuorena ja tyhmänä tuli pöllittyä makuunista karkkia. Sattumalta paikalla oli myös siviilipukuinen poliisi, joka sai kaverini rysän päältä kiinni. Siinä kuumotti taskut täynnä mässyä, kun poliisi kysyi kaverilta onko tuo kaverisikin(minä) varastanut myös. Olimme niin nuoria, että kaverini olisi voinut käytännössä vastata mitä vaan. Ei sen ikäinen paniikissa ajattele järkevästi, mutta kaverini vastasi kuitenkin kieltävästi.

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Tuloksena poliisitutkinta, rikosrekisteri ja sossukäyntejä puoli vuotta.


Ei tarvitse huolehtia, et saanut rikosrekisteriä, koska olit alle 15-vuotias. Nuo tiedot pyyhkiytyvät pois poliisin järjestelmistä kun täytät 18 tai jotain vastaavaa.

Nimim. Kaksi myymälävarkautta, alle 15-vuotiaana, luojan kiitos. Noista kerroista on myös tänne ketjuun asiaa, mutta kirjoittelen sitten myöhemmin. Toisen käryn jälkeen sentään ymmärsi onneksi lopettaa.

[NiksuP]

Ei tarvitse huolehtia, et saanut rikosrekisteriä, koska olit alle 15-vuotias. Nuo tiedot pyyhkiytyvät pois poliisin järjestelmistä kun täytät 18 tai jotain vastaavaa.
Jotain tuollaista meikälle siellä puhuttiin ja sain sellaisen käsityksen, että jossain vaiheessa ne pyyhkiytyy pois. No hyvä vaan.

[Uleåborgir]

Lapsena oli aika eeppisiä kuumotuksia vesirokon jälkitautien kanssa. Olin 7-vuotias ja keuhkokuumeen jälkeisessä enkefaliitissa eli aivokuumeessa. Kuumetta oli ihan saatanasti, 42 astetta. Henki oli lähteä varmaan, näin kun jälkeenpäin ajattelee, silloin asia ei tullut mieleen, eikä aihe oikeastaan kiinnostanutkaan. Ahdistavat houreet olivat niin viimeisen päälle, ja ilmeisesti enkefaliitti aiheutti sen, että näköhäiriöitä ja tuntoaistin ihmeellisiä herkistymisiä oli vielä 11 vuotta taudin jälkeen. Maisema alkoi paeta kauemmas, ihmisten puhe kuulosti huudolta ja kätöset painoivat vähintään tonnin.

Olen joskus sitäkin miettinyt, että olisiko aivokuume voinut altistaa myös myöhemmälle ahdistuneisuushäiriölle, masennukselle ja lopulta bipolaarihäiriölle, vai tekikö vain jatkuva, välillä lähes hulluksi pelosta ajava koulukiusaamiskuumotus tehtävänsä.

[FASlapsi]

Voi vittu mitä stooreja. Pakko itsekin osallistua parilla.

Lombardin inttitarinan kopio käynyt itsellekin. Santahaminassa jossain vitun ammuntaleirillä olin juurikin tällaisessa taisteluparin kovapanosharjoituksessa, jossa edettiin syöksyillä sun muulla vammailulla ja matkalla räiskittiin janttereita. Innoissani syöksyin aina vuorollani pikkasen kauemmas kuin kaveri, joten loppuvaiheessa olin aika lailla kaveria edellä. Jotenkin sitten tuli kuningasajatus lähteä omalla juoksuvuorollani leikkaamaan kaverin edestä jonkun kiven suojaan. Kuulin kyllä että kaveri kesken juoksuni ampui mutten sen kummemmin tajunnut mitä oli käynyt, kunnes kiven juurelle päästyäni tajusin harjoitusta valvoneen skapparin huutavan naama valkoisena TULI SEIS, TULI SEIS! Kaveri oli ampunut kohti ylösnoussutta maalitaulua, välittämättä siitä että meikäläinen paineli sen minkä kerkesin tulilinjan läpi. Kaverin kertoman mukaan jos olisin ollut hieman nopeampi liikkeissäni, tai kaveri vastaavasti hitaampi liipaisinsormensa kanssa, olisi luoti lävähtänyt kivasti selkään. Skapparin naaman valkoisuudesta, raivosta ja käsien tärinästä päätellen kyseessä taisi tosiaan olla melkoinen läheltä piti-tilanne. Itse en kyllä osannut mitenkään suuttua kaverille, enkä ees kuumottua aluksi, kunhan vaan naureskeltiin että höhö, näitkö kun se oli vihanen, öhöhö, ens kerralla mä tähtään vähän tarkemmin, öhöhöhö. Mutta myöhemmin kyllä iski pienet tärinät päälle.

Tuosta tapahtumasta sai sittemmin kuulla ihan ihme tahoilta kaikenlaisia tornihuhuja, yhden mukaan tämä kaverini olisi ampunut sarjalla ja mä oisin juossut sen sarjan läpi vahingoittumatta, suunnilleen väistellen luodit ku missäkin vitun Matrixissa.

Joskus 13-vuotiaana leikin himassa itseäni 10 vuotta nuoremman pikkubroidini kanssa jotain saatanan hippaa, Juoksin broidia karkuun huoneeseen, ja päätin läväyttää oven äkkiä kiinni ennen kuin pikkuveli kerkeää väliin. Veljeni kuitenkin kerkesi sen verran ujuttamaan päätänsä karmien sisään, että lopputulemana kalautin aivan täysiä ovella pikkuveljeäni päähän. Broidi oli vielä tuohon aikaan juuri sen mittainen, että oven kahva kalahti ihan vitun lujaa sitä otsaan. Tajusin heti että nyt sattu ihan vitusti, tuntu että se ovenkahva oli mennyt sen pään läpi, ja se kyllä tuntu ihan saatanan pahalle.

Helvetinmoinen vekkihän siitä sille otsaan tuli, ja silloin kyllä tuli pienimuotoinen paniikki kun en oikein tiennyt että mitä helvettiä sille oli käynyt ja mitä nyt pitää tehdä, oltiin yksin himassa, ahdisti ku olin vetänyt sitä niin rajusti turpaan ja se vaan itki ja parkui otsa veressä, ovenkahva ja lattiat ja kaikki oli veriroiskeissa. Hain vaan jotain saatanan paperia sille ja mutsille taisin lopulta sit saada hädissäni soitettua, ja kohta joku naapurin täti tuli tsekkaamaan tilanteen ja rauhottamaan meitä molempia. Ei broidille siitä vekkiä ja himmeetä kuhmua pahempaa tullut, mutta mulla kuumottaa ja meinaa kädet täristä vieläkin kun sitä muistelee, se törmäys tuntui niin vitun hirveältä sen ovenkahvan läpi, ja olin ihan varma että olin murtanu siltä kallon ja pelkäsin että se kuolisi.

[olkikuukkeli]

Olin siinä 10-11-vuotias kun kiikuttelin tutulle naapurin sedälle ahvenia virvelöintireissulta. Tuo ukkeli oli kyllä todella mukava heppu, hieman yksinäinen, mutta aina ystävällinen ja keitteli kaakaot pikkupojalle kun tuli katsomaan koiraa, jolle nuo kalatkin olivat siis menossa.

Pimpottelin ovelle, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Koira kuitenkin haukkui, mitä ei koskaan tapahtunut jos isäntä oli kotosalla. Pimpottelin siinä siis aikani ja aloin jo huhuilemaan oven läpi, että onko siellä jokin hätänä. Kun vastausta ei kuulunut, mutta haukkuminen jatkui, päätin laskea kalaämpärini ja kurkistaa postiluukusta. Näky onkin syöpynyt ikuisiksi ajoiksi verkkokalvoilleni. Mies makaa vessasta puoliksi ulkona n. 4 metriä katselupaikastani katsottuna ilmiselvästikin kuolleena. Olo ei ollut ehkä kuumottava, mutta sellainen puutunut ja turtunut olo levisi nopeasti otsasta ympäri kehoon.

No, juoksin täysillä pihan poikki kotiin ja soitin hätänumeroon, josta paikalle tuli aika nopeasti ambulanssi. Setä oli mennyttä kalua kuten arvelinkin, aivohalvaus oli tappanut. Kerran kävin vielä paikalla, mutta lähdin nopeasti kun miestä ei ollut vielä siirretty. Koira (susikoira muuten) oli aivan vauhkona, eivätkä poliisit meinanneet saada maijan kyytiin, kävin sen rauhoittamassa siinä... Sitten menikin pari viikkoa kuolemaa pohtiessa, kai se oli kehittyvälle mielelle lopulta "hyväkin" kokemus siinä mielessä, että kuolema piti kohdata ja käsitellä.

[Vanha Len]

Mulla on isän kuolemasta hieman samankaltaisia kokemuksia kuin nimimerkki Evilillä.

Vuosi oli -86 ja olin tuolloin 18 vuotias. Olimme silloisen tyttöystäväni kanssa tervehtimässä isoäitiäni kunnes lähdimme ajelemaan kohti Turkua. Taisi olla keskiviikko ilta. Ajomatka kesti tunnin ja siinä puolessa välissä matkaa mulle tuli jotenkin omituinen fiilis. Mainitsin tästä tyttökaverillekin. Helkkarin epätodellinen olo tosiaankin.

No, vein tytön kotiin ja lähdin ajelemaan siitä sitten omaan himaan. Kello oli puoli yksitoista ja keittiössä paloi vielä valo. Tiesin, että äidin pitäisi olla jo nukkumassa kun oli aikainen aamuvuoro edessä. Siellä se äityli sitten istuikin keittiön pöydän ääressä ja kertoi, että isä on saanut aivoverenvuodon ja on nyt sairaalassa koomaan vajonneena. Äiti sanoi, että menisin katsomaan häntä...he olivat eroneet jo vuosia sitten...mutta ajattelin ensin soittaa sairaalaan josko isä olisi vaikka heränyt.

Sain sairaanhoitajan kautta hoitavan lääkärin kiinni joka kertoi, että isä oli menehtynyt noin tunti sitten...juuri silloin kun mulle iski se omituinen fiilis siellä matkalla. Kuumotus oli melkoinen.

Toinen kuumotus asian suhteen tapahtui hautajaisissa kun ruotsin tätini oli vaatinut arkkua pidettäväksi auki enkä tiennyt tätä. Ihmettelin, että mitäs ihmiset jonottavat tuonne kirkon sivuhuoneeseen ja menin katsomaan. Siinä isäni makasi arkussa aivan eri näköisenä ja pää ajeltu kaljuksi kun olivat yrittäneet leikata vielä tuon veren vuodon. Sitten vielä olin yksi kantajista kun äijä laskettiin multiin. Oli siinä tunteiden kirjo 18 -vuotiaalla pojan klopilla ja eritoten...silloin kuumotti.

Niin...isäni oli kuollessaan 41-vuotias eli kaksi vuotta nuorempi mitä meikäläinen nyt.

[banaaninviljelijä]

Sain sairaanhoitajan kautta hoitavan lääkärin kiinni joka kertoi, että isä oli menehtynyt noin tunti sitten...juuri silloin kun mulle iski se omituinen fiilis siellä matkalla. Kuumotus oli melkoinen.



No, vasta jälkikäteen on kuumottanut vähän saman tyylinen tilanne. Oli Vappuaatto ja koulussa oli kuvaamataidon tunti, olin silloin 10v. Tarkoituksena oli tehdä jonkin sortin vappuhattu. Ensi alkuun ajattelin tehdä iloisen kirjavan hatun, koska on vappu, mutta juuri kun olin aloittamassa tekemään sitä, päätinkin tehdä mustan silinterihatun papalle. Mietin, että toivottavasti pappa ei suutu, kun ilonjuhla olisi tarkoitus olla ja musta silinterin sille tein. No, menin kotiin koulupäivän jälkeen ja sain kuulla, että pappa oli juuri noihin kellonaikoihin kuollut, kun tein päätöksen tehdä sen silinterin. Sattumaako?

[Vanha Len]

Koko teksti.

Tuossa olisi melkoinen paikka biisin aiheelle. Iski tuo musta silinterihattu, jonka lapsi väsää isoisälleen. Ballaadi?

Mua kuumotti tämä kertomus.

[wilco]

Minä en ole käynyt armeijaa, mutta kovapano-sammuntaa olen harjoittanut paljon. Usein on kuumottanut.

Auttoiko penisilliini kuitenkin?

Että silleen...

[Evil]

Auttoiko penisilliini kuitenkin?

Että silleen...
Juu, toki. Tosin virtsaputkeen työnnetty pumpulipuikko on vittumaisimpia kokemuksia elämässäni. Silloin kuumotti lisää.

Tuossa olisi melkoinen paikka biisin aiheelle. Iski tuo musta silinterihattu, jonka lapsi väsää isoisälleen. Ballaadi?

Arttu Wiskari voisi tehdä sen, jos Anssi Kela ei ehdi.

[Jääkaappipakastin]

Ei heti kuumotuksia ole tullut mutta useampaakin asiaa jälkikäteen miettiessä on kuumottanut, tämä taitaa olla pahin:

Joskus 2002 käytiin Turussa keikalla, sain olla toisen auton kuski. Paikalla olisi ollut yöpyminen järjestetty mutta teki mieli päästä kotiin. Turusta lähtiessä tämä tuntui vielä hyvältä idealta mutta Salon kohdalla eli n 10-30km Turusta alkoi ratissa väsyttämään.
Reissu, n 300km, muuten meni ok mutta Liedenpohjan sillan kohdalla, eli n 30km kotoa, velipoikaa nappaa ratista kiinni ja kysyy "etkö meinaa kääntääkkään". Silloin nauratti että "hehe, nukahdinpa rattiin" mutta näin jälkikäteen hieman kuumottaa ajatella jos velipoikakin olis torkkunut...

[hanu]

Hienoja tarinoita!

Joskus 80-luvun alkupuolella, olisinko ollut 14v, olin SOK:n maatalouspuolen varastolla kesätöissä. Olimme keräilemässä ulovarastossa sadetuslaitteiden putkia ja purin kakkosnelosesta tehtyä putkien kuljetuskehikkoa moottorisahalla kun päätin sahata naulaan ja pienen Stihlin sähkösahan teräketju napsahti poikki. Ketju irtosi ja viuhakti pääni vierestä niin että sen ketjun pää painui viereisen männyn runkoon niin tiukasti, ettemme saaneet sitä käsivoimin irti. Kehänopeus oli siis melkoinen. Pari minuttia ihmettelin tilannetta, sitten oli pakko istua kannolle tupakille kun jalat menivät alta. Monesta sentistä ei ollut kiinni elämä silloin.

Auton kanssa on noita 'hupsista' tilanteita ollut jokunen. Minäkin olen katsonut tuulilasin takaa joskus hirveä melko läheltä. Samaten karhua, tosin tiekarhua. Sivutieltä saatanan lumisena talvena tulli tiekarhu suoraan eteen. Paikka oli sellainen, ettei se karhukuski yksinkertaisesti nähnyt päätielle kunnolla. Painoin jarrua, mutta tuntui, ettei tapahdu mitään, tie oli saatanan liukas. Pientareelta löyti sitten pitoa sen verran, että sain pysäytettyä niin, että auton keula oli osittain tiekarhun alla, en kuitenkaan osunut mihinkään. Kaksi kilometriä myöhemmin joutui pysähtymään bussipysäkille tupakalle, kun jalat löivät loukkua niin, ettei ajamaan pystynyt.

t. hanu

[Evil]

Auton kanssa on noita 'hupsista' tilanteita ollut jokunen. Minäkin olen katsonut tuulilasin takaa joskus hirveä melko läheltä.
Minä olen ajanut yhden hirvikolarin, sellaisena 19-vuotiaana junnuna. Silloisen tyttöystävän kanssa köröteltiin satasta syyspimeällä, tie oli kuiva. Yht'äkkiä sarvipää pompsahti eteen pusikosta. Ehdin väistää jonkin verran, joten otus ei tullut konepellin kautta syliin vaan Sunnyn kylki vain meni ruttuun, katto painui alas ja tuulilasin saimme syliin. Ainoat vammat olivat lopulta lasinsirujen aiheuttamat haavat käsissämme. Hirvi jäi henkiin, pakeni paikalta. Jalat kyllä vispasi kun autosta nousin mällin jälkeen.

Onnettomuuden jälkeen oli hauskaa täytellä vakuutusyhtiölle raporttia.
- Kuka mielestänne on syypää vahinkoon?
- Hirvi.
- Myöntääkö syyllisyytensä?
- En ehtinyt kysyä.

[seisnauraa]

Autotarinoita varmaan riittää tähän ketjuun eniten. Riipastaan oma.

Ehkä 4-5 vuotta sitten oltiin palaamassa vaimon kanssa joulun vietosta iltasella Ouluun. Ajelin moottoritietä pohjoiseen päin 100km/h. Lähestyimme Kajaaniin kääntyvää ramppia ja jo kaukaa näin, että rampilla on jotain häppeninkiä, kun siinä oli autoja pysähtyneenä. Edellä olevat autot näyttivät kuitenkin ohittavan paikan normaalisti myös oikeaa kaistaa, joten en nähnyt tarpeelliseksi itsekkään vaihtaa kaitaa, tai hidastaa vauhtia. Kun olimme melko lähellä rytäskää, huomasin yllätyksekseni, että yksi paikallaan ollut auto rampilla laittoi vilkun päälle ja rupesi kääntämään nokkaansa tielle. Jarruttaa en kerennyt. Vaistomaisesti käänsin varovasti rattia vasemmalle. Auto lähti tietenkin luisuun. Välttääkseni kaiteen käänsin ripeästi oikealle ja siinä auto sitten pyörähti perä menosuuntaan. Auto liukui edelleen kovaa vauhtia kohti meno suuntaan nähden oikeaa penkkaa. Tuossa vaiheessa vaimo huusi hätääntyneenä: Rakastan sinua. Luuli kuulemma sanovansa viimeiset sanansa. Itse katsoin lähestyvää penkkaa sivupeilistäni ja huomasin, että ehkä tässä ei henki mene. Penkka viettää tuossa kohtaa loivasti alas, eikä isoja puita, tai ojaa ole. Luntakin oli vähän. Itse odotin vaan, että kohta sattuu, kun auto lähtee pyörimään. Suureksi yllätykseksi kuitenkin auto vain liukui sivuttain rinteen alas ja pysähtyi. Olo oli erittäin epätodellinen. Nousin autosta ja kävin katsomassa, miten tuosta pääsee pois. Nurmialue näytti suotuisalta ja arvelin, että ajamalla saattaisi onnistua rampille meno. Ja niin kävikin, kiitos vähäisen lumen.

Tuossa tuli suoritettua temppu, jota moni ei ole tehnyt. Siinä vaiheessa, kun kynnettiin kunnolla, ohitimme yhden oikealla kaistalla olleen auton perä edellä. Mitä lie tuossa autossa miettineet. Kukaan ei paikalle jäänyt katsomaan, miten meille kävi. Mielelläni olisin hieman jutustellut tuon moorroritieltä poistuvasta rampista eteemme kääntyneen auton kuskin kanssa.

Ihmeempiä tärinöitä tuo ei jostain syystä aiheuttanut. Oli vaan semmonen voittajan fiilis ja jotenkin rento olo. Kuin olis voittanut jotain. Autokaan ei kärsinyt suuresti. Edestä joku muovi hajos ja vanteet tms kärsi vähäsen. Sopivassa vauhdissa joskus vähän täristi.

Ajojälkeni näkyivät tuossa kohtaa monta viikkoa jälkeenpäin. Lunta ei tullut aikoihin. Pääsi työkaveritkin vielä ihastelemaan reittiä.

[Surukuku]

Minulla on yksi tarina(monien joukossa), joka liittyy moottoripyöräilyyn ja tyhmyyteen.

Eräällä moottoripyöräajelulla syksyisenä päivänä ystäväni kanssa päädyimme erääseen hiljaiseen kalasatamaan, ihan vain kävimme katsastamassa, mitä tien päästä löytyi.
Ystäväni, > 40v., halusi kokeilla moottoripyörällä ajamista, kun ei ollut siihen mennessä vielä ajanut muilla kaksipyöräisillä kuin polkupyörällä ja mopolla, minulla taasen oli jo kymmenien vuosien kokemus moottoripyöristä.
Hiljainen kalasataman asfalttipiha/laituri, fiilis korkealla, joten totesin, jotta: "Mikä ettei!". Hän kiipesi kuskinpukille ja minä kyytiin opastamaan kytkimen ja kaasun käyttöä ja ennen kuin ehdin paljoa varoitella, kytkin nousi ylös ja kaasu vääntyi pohjaan.
Pyörän eturengas pomppasi ylös ja se suuntautui viettoviivan suuntaisesti kohti merta ja vauhti vain kiihtyi, kun kuski kouristuksenomaisesti puristi kahvoja osaamatta tehdä mitään muuta. Törmäsimme laiturin reunalla sen ainoaan pollariin kymmenien metrien matkalla ja pyörä linkosi meidät kuin katapultista arviolta lähes kymmenen metrin päähän mereen lentäen myös itse veteen.
Muistan vain, kuinka kaikki tuntui niin kovin hiljaiselta ja epätodelliselta siinä ilmalennon aikana ennen kuin kylmä syksyinen merivesi herätti minut todellisuuteen rajulla tavalla. Ponnistelin pintaan ja epätoivoisesti etsin näköyhteyttä ystävääni, joka lähes samalla pulahti pintaan muutaman metrin päästä. Lähdimme uimaan kohti laituria kaikki ajokamppeet, kypärät, ym. päällä, mutta betoninen laiturin seinä ei tarjonnut edes pientä otetta kädelle. Ajattelin apaattisena ja voimakasta syyllisyyttä tuntien: "Oliks tää nyt tässä?" ja tunsin kuinka helppo oli vajota pinnan alle...
Ystäväni töni minua ja huusi kypäränsä sisältä vaimeasti, että meidän pitäisi uida kauempana sivussa olevalle sorarannalle. Uin kömpelösti ja raskaasti jonkin matkan päässä olevalle laituriin kiinnitetyn veneen luo ja totesin, että joko pääsen kipuamaan sen päälle tai hukun ja jotenkin lopulta pääsin kiinnitysköyden avulla puisen kalastajaveneen kannelle ja sain vielä vedettyä ystävänikin sille. Siitä pääsimme lopulta ryömimään laiturille, jossa voimat loppuivat - eikä ketään muuta edelleenkään ollut mailla eikä halmeilla.
Lopulta, märät kamppeet riisuttuani, lähdin katsomaan kalahalliin, olisiko siellä hieman lämpimämpää, jolloin "löysin" kolme työntekijää, jotka olivat hallin sisällä toimistossa täysin tietämättömänä koko episodista - hämmästys oli melkoinen, kun läpimärkä, puolialaston, sekava mies käveli heidän luokseen. Heidän, trukin ja liinojen avulla saimme lopulta nostettua pyöränikin ylös merestä, joka taasen löytyi sen avulla, että toinen takavilkku vielä iski silmää syvyydestä kertoen pyöräni olinpaikan.
Kysyi muuten jonkin verran sinniä sukeltaa takaisin hyiseen mereen ja pujottaa nostoliina pyöräni takarenkaan läpi...

Pyörä oli melkoisesti kärsinyt törmäyksestä ja meni lunastukseen ja kun vakuutusyhtiössä rouva luki onnettomuusselostustani silmät pyöreänä, hän totesi: "Täähän on kuin jostakin elokuvasta..." Silloin jaksoin jo naurahtaa ja myöntää näin olevan.

Minulta meni pitkä aika toipua henkisesti ko. tapauksesta, fyysisiä vammoja olivat vain mojovat mustelmat ja lihaskivut. Asiaa ei yhtään helpottanut, että siinä oli vähällä tulla yhteensä viidestä lapsesta orpoja tuon minun harkitsemattoman toimintani takia. Heräsin alkuun useasti yöllä uneen/tunteeseen, että olin hukkumaisillani.

Eli - kyllä kuumotti ja pitkään - vielä nytkin, kun tätä kirjoitan, tunnen ahdistusta tapahtuneesta...
Kerrottakoon vielä, että ao. ystävälläni on nykyisin oma moottoripyörä, jonka hän hankki omien sanojensa mukaan "terapeuttisista syistä".

[peruspata]

Olin parikymppisenä saumailemassa betonielementtejä rakennustyömailla, betonipumppumme siirtyi holvilta maahan ja takaisin tietysti nosturilla. Erään päivän päätteeksi työkaverin kanssa odottelimme nosturin viimeistä siirtoa, pumppu alas.

Radiopuhelinmies pyysi nosturin raksit pumpulle, ja nepä tulivatkin ja lähtivät laskeutumaan yllämme. Jostain syystä radiopuhelinta käyttävän asennusporukan jampan tietämättä nosturin ketjuihin oli laitettu jo työmaakoppi, eikä se nosturikuskikaan tajunnut, että on lyömässä meitä työmaakopilla.

Jäädyimme kaverin kanssa, lamaannuimme jotenkin vain paikoillemme, ja viime hetkellä se elementin asentaja karjaisi radiopuhelimeen, että nyt seis ja sivuun se kontti. Sivuliike teki sen, että kolhaisi jo asennetun elementin kulmaa, pieni pala siitä lohkesikin. Tilanne oli käsittämätön, vasta jälkeenpäin tajusimme, mitä meinasi käydä. Myönnän, että joskus kypäräkin oli sivussa pumpulla, mutta eipä olisi isosti auttanutkaan. Tupakkaa en polta, mutta oli niitä tilanteita, missä toteutui yhden tuttavani sanonta; sielu vaatisi tupakkaa, mutta mies ei polta.

Auton ratissa on tullut pari lähitilannetta hirven kanssa, Nokialla niitä liikkuu paljon sekä Porintien että Huittistentien varrella. Tuoreempi juttu autoillessa tapahtui, kun kävin töissä Helsingissä (siis viikot majoituin Etelä-Suomessa ja perjantaisin ajoin kotiin Tampereelle). Moottoritietä Tampereelle ajelin yhtenä perjantaina vähän uupuneena, ja Turuntien liittymän tuntumassa olin nukahtanut. Kaasulta jalka oli irronnut ja sen 9-tien rampilta havahduin, vauhtia ei ollut kuin 20 km/h enää. Jouduin käymään melko pitkällä, ennen kuin pääsin heittämään U-käännöksen, ensimmäinen risteys on liki vankilan tienoilla Kylmäkoskella. Tärisin aika paljon kotimatkan aikana ja vielä kotonakin. Ei nukuttanut enää.

[Leon]

Hieno ketju ja hienoja tarinoita. Jännä juttu, miten läheisen kuoleman joskus "tietää" etukäteen. Mulle isän kuolema ei saanut tähän ketjuun sopivaa fiilistä aikaan, mutta jotain kuitenkin. Mulla oli jostain syystä pari päivää todella ahdistunut olo. Ahdistus loppui kuin seinään, kun veljeni soitti minulle. Jotenkin tiesin heti, mistä oli kysymys. Ja sen jälkeen mielen valtasi rauhallisuus, kuumotuksesta ei ollut tietoakaan. Ehkä se johtui siitä, että olin jo valmistautunut reilun vuoden verran tuohon uutiseen.

[Jape]

Onhan näitä tarinoita useampia, mutta laitetaan yksi, joka tuli ensimmäisenä mieleen.

Olin muutaman kaverini kanssa joskus 18-vuotiaana paikallisella urheilukentällä heittelemässä keihästä. Meillä oli tapana silloin tällöin käydä siellä ajankuluks eri yleisurheilulajeja harrastamassa.

Sillä kerralla meistä oli osa vuorollaan ns. mittamiehenä ja nakkelemassa keihäitä takaisin heittopaikalle. Satuin olemaan yhdessä vaiheessa siellä kentän puolella hetken aikaa selin heittopaikkaan nähden kun jotakin siinä kaverin kans juteltiin. Samalla hetkellä yksi kavereista heitti keihään lentoradalleen.

Kaverin heittämä keihäs putosi aivan vasemman jalkani viereen siten, että varsi hieman kosketti pohjettani. Naarmuakaan ei jalkaani tullut, mutta lähellä oli. Silloin kyllä kuumotti hetken aikaa ja on tullut sen jälkeen oltua tarkkana urheilukentällä.

[Haastattelija]

Pari vuotta sitten Rodoksella sydän jätti pari lyöntiä väliin. Oli kahden viikon reissun viimeinen päivä ja ennen lentokentälle siirtymistä kulutimme aikaa viskomalla pelikortteja hotellimme parvekkeelta (7. kerros), yrittäen osua vastapäisellä uimarannalla paahtuviin turisteihin, tyhmää I know.

Meitä oli ahtautunut pienelle parvekkeelle 7-8 nuorta miestä ja joku oli päättänyt siirtää lasisen, noin kilon painavan tuhkakupin lattialle. Siinä sitten apinoidessamme onnistuin potkaisemaan tuhkakupin parvekkeen kaiteen ja lattian välisestä raosta alas, kohti täpötäyttä terassia.
Noin minuutti tästä huoneemme puhelin soi ja koko seurue käskettiin alas respan luo. Mielessä kävi jo kaikki mahdolliset ja mahdottomat sanktiot kuolemantuottamuksesta. Onni oli tällä kertaa myötä: Tuhkis oli tippunut keskelle terassia, ohittaen jonkun suomalaisen ruokailijan noin metrin päästä, hajoten miljoonaksi sirpaleeksi lattialle. Ei henkilövahinkoja.

Kuunnellessamme respan huutoa, ehdin mielessäni kiittää luojaani ja kaikkia muita korkeampia tahoja onnestani. Kun huuto loppui, kävin pyytämässä anteeksi ja maksoin tämän vanhemman herran laskun. Tapaus oli sillä selvä, mutta ei kyllä koskaan ole niin paljon kuumottanut.

[Pavlovin Koira]

Ihan viime viikoilta löytyy tällainen tapaus, että klikkasin vahingossa yhdestä kaverin sähköpostiviestista auki linkin josta alkoi kunnon pornojyystöä ja naisen kovaäänistä voihkintaa. En todellakaan tiennyt että minulla on koneessa äänet niin kovalla että tuo kuului taatusti hyvin viereiseen työhuoneeseen jossa on noin 50+ -vuotias aika tosikon oloinen naisvirkailija. Kesti vielä piinaavan kauan että sain tuon linkin suljettua ja pornoilijan voihkinan lopetettua.

Nolottaa yhä.

[Isaskar]

Silloin kuumotti kun menin yleiseen vessaan ja tajusin vasta kopissa ollessani äänistä, että olinkin tullut vahingossa naisten puolelle. En keksinyt mitään kunniakasta ja mukahauskaa tapaa poistua, joten pakko oli odotella lukkojen takana niin pitkään, että reitti oli selvä.

Toisen kerran kuumotti kun luin metsässä karttaa lampun valossa ja siinä lähellä noin 5-10 metrin päässä alkoi puu heilua. Oli ihan tyyntä ja ihmettelin taivasta vasten heiluvaa latvaa. Vähän aikaa oli hiljaista ja sitten hyytävä karhun murahdus ja silloin Isaskaria vietiin. Karkuun ei saisi juosta, mutta eipä ehtinyt ajatella ja otin sellaisen vajaan 10 metrin spurtin ennen kuin lensin naamalleni mättääseen. Karhun liikkeistä murahduksen ja puun nylkyttämisen jälkeen ei ole mitään hajua.

[Uleåborgir]

Olin parikymppisenä saumailemassa betonielementtejä rakennustyömailla - -

Raksatyömaat ovat kyllä sellaisia paikkoja, että kuumotussavukkeet on aina hyvä pitää mukana, vaikka ei polttaisikaan.

Parikymppinen silloin olin minäkin, kun ohjailin nosturin ketjuissa roikkuvaa roskalavaa 6. kerroksen reunalle tehdyn puisen lipan kohdalle. Olin kontallani, pienessä etukenossa, eikä siltä rakennusliikkeeltä kehdannut edes kysyä turvavaljaita, jos asian olisi tajunnut. Yht'äkkiä nosturikuski päätti ohjata lavan pois lipan alta. Lava oli vähän pönkässä lippaa vasten ja tärähdys oli melkoinen. Horjahdin vähän eteenpäin, mutta en ihan niin paljon, että fysiikan laki olisi toimittanut minut maahan. Ilmeisesti nosturikuskille oli ilmaantunut tärkeämpää nostettavaa, ja olikohan vielä päissäänkin. Eikä hän nähnyt minua sen lipan ja lavan takaa. Olin kuumotuksissani lähteä vetämään kuskia turpaan, mutta en sitten käynytkään.

Seuraavana kesänä - saman rakennusyhtiön palveluksessa - kuumotti taas. Sirkkelöin työkaverin kanssa laudoista rimoja Oulun Kaukovainiolla sijaitsevan AMK:n rakennuksen katolla. Rakenteet olivat pressujen peitossa. Pakittelin menemään ja äkkiä totesin, että nyt pudotaan. Rojahdin kaksi metriä alas, perse jysähti betoniin, ja olin vähän pörrössä. Eipä lähtenyt henki, ja ei nyt mahdottomia kipujakaan tullut, oli ensimmäinen ajatus. Eniten oikeastaan hävetti, koska jengiä tuli helvetisti auttamaan, ja ajattelin olevani kömpelö raksa-hanslankari. Katselin ympärilleni ja totesin, että ympärilläni oli pystyssä sojottavia harjateräksiä betonirakenteissa kiinni. Kaksikymmentä senttiä oikealle tai vasemmalle, niin jokin niistä olisi uponnut kyljestä läpi ja erityistä kuumotusta on tuottanut ajatus harjateräksen uppoamisesta haarojen väliin, mikä ei ollut sekään kaukana.

Tapaturmasta selvisin lopulta haavaliimalla - käsivarteen tuli melkoisia rohtumia - ja viikon niskajännityssäryllä. Mestari naureskeli, että "ethän nää puvonnu ku kaks metriä". En pudonnutkaan, mutta sama mestari putosi saman vuoden syksyllä kaverinsa mökkityömaalla puoli metriä ja katkaisi jalkansa. Eikä siinäkään mitään verrattuna siihen mieheen, joka kaatui selvinpäin kolmenkymmenen sentin korkuisen korokkeen reunalta kenttään ja kuoli.

[finnjewel]

Nuorena miehenä oli kortteliralli normiviihdettä, myös Kouvolassa. Yleensä toki ajeltiin hitaahkosti, mutta joskus kilpailuvietti pääsi valloilleen. Eräänä lauantai-iltana, kaupungin ollessa tupaten täynnä kansaa, ajoin "hiukan" liian lujaa käännöksen silloiselta Valtakadulta torin laidalle (Mutterin kulma), jolloin autoni nousi kahdelle pyörälle, siinä sitten huojuttiin ikuisuudelta tuntuneet pari sekuntia katolle kääntymisen partaalla, mutta rysähtihän se sitten pyörilleen. Ja heti sen jälkeen näin etuoikealla poliisiauton... Jostain ihmeen syystä eivät kuitenkaan olleet nähneet urpoiluani, eivätkä lähteneet perääni. Häpeä olisi ollut kyllä hirvittävä jos kymmenien ikätoverien nähden olisin joutunut kaatunutta autoani pelastamaan.

*****************

Sananmukaisesti kuumotti myös vuonna 1986, kun Tshernobylissä pössähti. Asuin silloin Moskovassa. Paikallinen tiedotus vaikeni koko jutusta pari päivää, mutta alkoihan tuosta sitten huhuja kierrellä. Selkeää kuvaa tapahtuneesta ei kuitenkaan länsimaisillakaan ollut, mm. amerikkalaiset uutistoimistot olivat puhuneet tuhansista kuolleista Skandinaviassa asti. Nämä tiedot oli puhelimitse saatujen tietojen perusteella kumottu, mutta kuumotti silti kun tuli kutsu suurlähetystön tiedotustilaisuuteen ja kuuntelemaan Suomesta radioteitse lähetetty uutisraportti asiasta. Uutiset ja tiedot olivat helpottavia, mutta matkalla tilaisuuteen kyllä kuumotti. Oli lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä...

[Noosebleed 68686]

Eikä siinäkään mitään verrattuna siihen mieheen, joka kaatui selvinpäin kolmenkymmenen sentin korkuisen korokkeen reunalta kenttään ja kuoli.Tuosta tulikin mieleen, että näyttelijänä tunnettu kääpiöneekeri Gary Coleman kuoli pari vuotta sitten kaaduttuaan kynnykseen. Melkoinen saavutus sekin, että saa itsensä telottua niin pahasti, ottaen huomioon ettei tuon kokoinen mies niin hirveän korkealta kaadu. Kai häntäkin hetkellisesti kuumotti.

[BitterX]

Raksatyömaat ovat kyllä sellaisia paikkoja, että kuumotussavukkeet on aina hyvä pitää mukana, vaikka ei polttaisikaan.

Kyllä.

Työmaaonnettomuus on tapahtunut minullekin. Eristin pystysuuntaista ilmastointikanavaa remontoitavan toimistotalon 9. kerroksessa (sisätiloissa) tikapuilla. 8. ja 9. kerroksen välillä oli reikä ilmastointikanavan asentamista ja eristämistä varten. 7. ja 8. kerroksen väliseen vastaavaan reikään oli asennettu palosuojaeristys ja se oli päältä kevyesti betonoitu. Eli se reikä oli jo sulki, muttei erityisen kestävä. Tikkaitteni alla oli tietysti pysyvä välikatto, mutta se petti tikkaideni alta, koska viereisen reiän piikkaus oli heikentänyt valua reunalta.

Putosin siis 7. kerroksen lattialla olevan kevyesti betonoidun palosuojaeristyksen päälle tikkaineen päivineen.

Saatana.

Olin mennessäni kolhinut käsivarsiani ilmastointikanavan saumoihin ja selälteen suoritetussa alastulossa purrut huuleni paskaksi. Ilmat lähti pihalle. Ensireaktio oli raivokas nousu jaloilleen, istuminen alas ja rööki huuleen. Adrenaliinipuuska oli niin raivoisa, ettei sattunut mihinkään ollenkaan.

Pelästyneelle silminnäkijälle kiistin tarvitsevani ambulanssia. Tietenkin silminnäkijä ambulanssin silti soitti.

Vähitellen tapahtuneen alkoi tajuamaan, kipu tuntumaan ja pelästyksestä johtuva hengenahdistus iski.

Sairaalassa avohaavat paikattiin, sisäelimien ja luuston kunto tarkistettiin ja keho turrutettiin särkylääkkeillä. Selvisin yhdellä yöpymisellä - seuraavana iltapäivänä minut kotiutettiin.

Poliisin raportin mukaan putoamismatka oli ollut kaikenkaikkiaan 5,2 metriä. Minut pelasti se, että vaistomaisesti olin hidastanut putoamisvauhtia yrittämällä tarttua käsilläni ilmastointikanaviin (eristeet olin repinyt mukanani). Tuplatuuri kävi myös siinä, että alempien kerroksien väliin oli asennettu palosuojalevy, joka kesti iskun vain siksi, että se oli ohuesti päältä betonoitu. Levy jousti ja pehmitti näin iskua - ei kuitenkaan pettänyt ja siten en pudonnut vielä yhtä / useampaa kerrosta alemmaksi.

Vartalo oli iskusta totaalijumissa, mutta vammat jäivät muutamaan tikattuun haavaan. Selvisin siis tikeillä ja muutaman päivän sairaslomalla ja särkylääkekuurilla. Jälkikäteen olen myös miettinyt, että raivokas jaloilleen nousu olisi saattanut olla se liike, joka vie liikuntakykyni loppuiäksi, mikäli selkä tai niskanikamat olisi olleet vaurioituneet (sitä ei siinä tilanteessa oikein osannut ajatella rationaalisesti).

Käsittämätön tuuri.

[kiljander]

nuorempana miehenä Verbierissä offarin (olikohan "Barrys Bowl" muistaakseni) yläpäässä päätin TYHMÄ ottaa sukseni irti jotta pääsen kallion yli muutaman askeleen alemmalle kielekkeelle, josta lähti 3-4 metriä leveä superjyrkkä ja jäinen piiiiitkä kuru, jota ympäröi siis kallio.

Kuinka ollakkaan jalkani lipesi, lensin perseelleni ja lähdin liukumaan miljoonaa alas. Matkani tyssäsi kurun AINOAAN noin jalkapallon kokoiseen kiveen n. 5-10 metriä lähtöpaikastani. Olin ollut kuolemastani n. 0.3s aikaisemmin jo täysin varma.

Telemark-sauvat kymmeneen senttiin ja tökkäys tökkäykseltä kiiveten takaisin huipulle. Irtonaiset skimbatkin olivat jääneet lähtökielekkeelle jotenkin jumiin ja talteen

Tämä on harvoja tapahtumia elämässäni joita vielä 15v jälkeenkin tekee pahaa muistella.

[BitterX]

...

Skitouringia harrastavana - tai ehkä paremminkin harrastaneena - voin sanoa vain, että:

Hyi helvetti


Pahaa teki jo pelkkä tilanteen ajatteleminen.

[Shard]

Olin 10-vuotias ja juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle. Koulu alkoi ja sain uusia kavereita. En tuntenut kotitaajamastani juuri muuta kuin koulureittini. Uusien kavereitten kanssa sitten lähdettiin joku päivä pyörillä koulusta kotiin ja juttua riitti. Aika pian sitten kotiin vievät tiet erosivat, mutta kun puheltavaa vielä oli niin kaverit houkuttelivat menemään kiertotietä. Menin sitten heidän kanssaan jonkun kilometrin pidempään, kunnes tuli risteys josta minun täytyi kääntyä että pääsisin takaisin kotiin vievälle tielle. Kaverit neuvoivat reitin josta pääsisin tutulle tielle ja lähdin ajamaan. Lpoulta tulin alamäen huipulle, joka laskeutui t-risteykseen. Olin innoissani, alamäki oli jyrkkä ja hyvin pitkä. Moista mäkeä en ollut koskaan nähnyt tai ajanut. Poljin sitten kunnon vauhdit ja ajattelin kääntyä tyylikkäästi hiukan jarruttaen 90 asteen kulmassa oikealle. En tajua miten olin niin tyhmä että luulin sen onnistuvan. Halusin nauttia vauhdeista joten aloin jarruttamaan vasta viime hetkellä samalla kääntäen pyörää. Pyörä lähtikin sivuluisuun. Se tuntui uskomattomalta, en hallinnut pyörää yhtään ja olin varma että kaatuisin. Päädyin sivuluisussa tielle ja vastaan tuli rekka, joka tööttäsi ja löi jarrut lukkoon. En edes kaatunut, sain pyörän hallintaani sivuluisusta ja jatkoin sulavasti jalkakäytävälle suoraan liikkeestä. Silloin kuumotti, sydän oli käynyt kurkussa ja tärisin kauttaaltaan. Pyörittelin päätäni koko loppumatkan ja ihmettelin onneani. Siinä kävi kuolema muutaman metrin päässä. Enkä ole koskaan ollut mikään pyörällä temppuilija, ei ole BMX:t tai jotkut rullalautailut kiinnostaneet, päin vastoin olen surkea sellaisessa. Mutta tuo olisi pitänyt saada videolle, varmasti komea näky.

Toinen onnettomuus pyörän kanssa sattui vuotta paria myöhemmin. Olin veljen kanssa tulossa kirjastosta ja ajoimme loivahkoa alamäkeä. Olen äärimmäisen kilpailuhenkinen ja pakko oli polkea pientä kaulaa veljeen tuossakin tilanteessa. Edessä oli sivutien risteys johon näkymän peitti rakennus, mutta tuolta sivutieltä tuli autoja äärimmäisen harvoin, joten suojatie ylitettiin aina täydessä vaudissa. Tällä kertaa sieltä sitten tuli pakettiauto joka ei voinut nähdä minua ja minä näin sen vasta parin metrin päässä suojatiestä. Jarrutin mutta vauhtia oli liikaa ja törmäsin auton kylkeen. Pyörä hieman vääntyi ja kaatui (minä tietenkin mukana), mutta seurauksena oli vain muutama mustelma ja vähän verta. Autoon ei tainnut tulla lommoa. Kuski nousi autostaan, väänsi pyöräni kuntoon ja varmisti ettei sattunut pahemmin. Pelottaa ajatella jos en olisi tajunnut jarruttaa vaan törmännyt täysiä autoon, se olisi vieläpä luultavasti osunut kylkeeni. Törmäykseen jälkeen jarrutin aina pyöräillessäni tuossa kohtaa, ja olin yli päänsä varovaisempi pyörän selässä. Nyt ei ole pyörää niin ei ole mahdollistakaan jälleen yrittää tappaa itseään.

[Heimopäällikkö]

Tää on kyllä loistava ketju, taitaa lähes jokaisella olla tähän omat tarinansa kerrottavana.

Nuo läheisen kuolemat on melko pelottavia juttuja, koska todella usein olet itse jollain tavalla tietoinen asiasta ennenkuin mitään tapahtuu. Yliluonnolista, kuka tietää? Entisen muijan kanssa asuin Kuopiossa ja olin pitkän päivän jälkeen tullut kotiin. Nukahdin sohvalle ja eksä katteli siinä telkkaria, kun yhtäkkiä pomppasin ylös ja huusin että nyt se kuoli. Näin unta missä istuin autossa apukuskin paikalla jossain autossa, kuljettajaa en nähnyt tai ainakaan en muista tunnistaneeni, ja ajettiin lyhtypylvääseen. No kuten painajaisesta herättyään vähän kuumottaa muutenkin niin tässä oli joku oma viba, enkä sit saanu enää nukuttua loppuyöstä. Muutama päivä myöhemmin kuulin isäukolta että sinä yönä serkku oli ajanut tieltä ulos ja koivuun, menehtyi seuraavana päivänä sisäiseen verenvuotoon.

Olin isäukon kanssa kattomassa 8 vuotta sitten isoisääni, joka oli melkolailla sekaisin kuin seinäkello. Mulle se aina jutteli ihan järkeviä mutta muille se kertoili aivan omiaan, sairasti alzhaimeria ja oli melko pahasti dementoitunut. Tällä kertaa sit oltiin tekemässä lähtöä hoitokodista ja isäukko meni edeltä, kun isoisä sanoi että ootahan vähän, halasi ja sanoi että pidä sinä meidän nimen kunniaa yllä (oltiin samannimisiä), minun taistelu on täällä ohi (sotaveteraani) ja huomenna olet ainut M**** tässä suvussa. Isäukolle kerroin tästä, niin se naureskeli että on se taas vanhus ollu sekaisin ku tuommosia selittelee, huomenna sillä on taas ihan uudet tarinat. Lopun varmaan arvaattekin, nukkui seuraavana yönä pois ja isäukkoa ei paljoa naurattanu sinä aamuna. Tietääkö vanhukset millon on "se aika" tullut täyteen?

Vielä yks, ja tällä kertaa meinas kuumottaa ihan kunnolla. Ajelin töissä bensakuorma (n.54 tuhatta litraa) päällä kun vähän ennen Jämsää katoin peilistä ja ihmettelin että mistä tuommonen valo loimottaa. Auto seis ja äkkiä ulos, sivukaapista oli menny jotain oikosulkuun ja siellä oli syttynyt tulipalo. Sillon oli nimittäin jalat vetelänä kun tajusin tilanteen vakavuuden ja yritin sammuttaa tulipaloa ja puhua hätänumeroon. Melkein valuu paskaa lahkeesta vieläkin kun ajattelen sitä tilannetta. Hyi saatana.

[alwahla]

Muutaman kerran on tullut vastaan tilanne, jossa kuumotus on ollut pääasiallinen tuntemukseni.

Elettiin heinäkuun loppupäiviä vuonna 2004, kun sain tehtävän painella Hankoon vuokratulla Sitikka C3:lla. Takana oli lähes 120 tunnin työrupeama, jonka aikana olin nukkunut vain vähän yli 14 tuntia. Silmät pyörivät päässä ja olin kaikkea muuta kuin ajokunnossa, mutta työt oli hoidettava.

Toivuttuani ensijärkytyksestä Turun väylällä (ensimmäinen kerta ilman autokoulunopettajaa) aloin hiljalleen rentoutua ja luottamaan sekä itseeni että jopa autoon, jolla ajelin. Hirvivaara-merkkejä tuli ja meni, mutta minä se vaan jatkoin nopeuksien mukaan köröttelyä. Tammisaaren kohdalla olin nukahtaa rattiin ainakin viisi kertaa, mutta jotenkin sitä vaan jaksoi painaa eteenpäin.

Noin kymmenen kilometriä ennen Hankoa eli vähän ennen niitä tuulimyllyjä liiallinen tuudittautuminen turvallisuuden tunteeseen sekä osittainen herpaantuminen melkein kostautuivat: tien oikealta puolelta harvasta puustosta laskeutui tielle kovaa vauhtia täysikasvuinen valkohäntäpeura. Kesti pari sekuntia ennen kuin refleksit alkoivat toimia. Lopulta etäisyys peuraan paljastui noin kymmeneksi metriksi, joten kovinkaan lähelle se ei päässyt.

Paluumatka Hangosta aamuyön tunteina todella pahassa hernerokkasumussa venäläisten rekkojen kaukovalojen paistaessa taustapeilistä oli myös varsin sykähdyttävä kokemus. Varsinkin kun nämä kuskit ajelivat ihan puskurissa kiinni.

Ensimmäinen kerta, kun näin hirven luonnossa oli oikeastaan vielä tuota peurakohtaamista kuumottavampi tapaus.
Ajelin tuolloin Opel Tigra Twin Topilla, katto alhaalla, kuten kesään kuuluu. Olin keskellä metsää vähän jälkeen iltakymmenen ja paikkana oli Snappertuna. Metsätiellä ei ollut näkynyt muita autoilijoita liki 20 minuuttiin, kun yhtäkkiä vain 15 metrin päästä auton keulan edestä tien yli ryntäsi ainakin kuskin penkiltä katsottuna valtavan kokoinen hirvi, naaraspuolinen sellainen. Päästyään tien toiselle puolelle ojan penkalle tuo helvetin iso narttu päätti pysähtyä. Itse olin äkkijarrutuksella pysäyttänyt auton välittömästi vain hetkeä aikaisemmin. Varovaisesti käänsin sitten katseeni nuoreen koivikkoon, jonka lehtien lomasta saatoin erottaa hyvin heikosti pällistelevän uroshirven.
Aika tuntui pysähtyvän siinä kesäisellä metsätiellä ja hetken aikaa me kolme vain tuijotimme toisiamme. Lopulta jossain epämääräisessä adrenaliinihöyryssä starttasin auton ja tallasin kaasupolkimen lattiaan. Taustapeilistä näin, kuinka narttua isompi uros asteli ylväästi tielle. Lopun matkaa motarille katselin silmä kovana ympäröivää metsää.

Päästyäni onnellisesti Turun väylälle luulin jo onneni kääntyneen paremmaksi, kun yhtäkkiä siinä Nummelan paikkeilla pilkkopimeästä ja taas kerran sumuisesta metsästä asteli auton valonheittimien eteen nuori hirvisonni. Sydän villisti pomppaillen pysäytin auton, mutta tällä kertaa hirvi päätti jäädä omalle puolelleen.

[Iker]

Jos nyt yksi mieleen jäänyt kuumotustilanne otetaan, viitisen vuotta sitten yllätyin kun aamuyöllä puoli viiden aikaan silloiseen duuniin lähtiessäni oli heti siinä oveni edessä joku järjettömän kokoinen nelikymppinen peto naisensa kanssa rivitaloyhtiömme pihassa. Äijällä oli maastohousut ja huppari sekä ihan saatanasti lihasta ja kaljua päätä.

Olivat olleet jossain juhlissa nurkilla eli pienessä jurrissa molemmat, ja nyt piti saada tämä nainen päivän ajaksi nukkumaan ja mikäs sen parempi idea kuin majoittaa tämä jurrinen ventovieras mimmi minun kämppääni kun nyt kerran sopivasti olen töihin lähdössä.

Yllättäen en oikein lämmennyt idealle, ja selitin vaan että ei se nyt käy ja ymmärrätte varmaan ja nyt pitäisikin lähteä jatkamaan kohti duunia. Ei tullut mieleenikään että tämä arviolta 120-kiloinen raskassarjalainen saattaa ottaa kielteisestä kannastani nokkiinsa, ja sieltähän se alkoi käydä samalla hetkellä jo päälle ja minä samaan tahtiin otin muutamia taka-askelia. Nopeasti loppui tontti kesken kun oltiin sopivasti talon seinustalla ja pienen aidanpätkän vieressä eli olin nurkkaan ahdistettuna.

Hieman siinä kuumotti kun ajattelin kesäisenä keskiviikkoaamuna puoli viiden aikaan saavani joko elämäni selkäsaunan tai lopullisen viimeistelyn, ihan vitun hieno fiilis ja ei oikein keksinyt mitä seuraavaksi tekisi. Jotenkin ei halunnut lähteä karkuunkaan juoksemaan, kun ajattelin että siellä on ikkunat potkittu sisään tai kämppä poltettu kun tulen takaisin. Tappeluun ei kannattanut joutua mistään hinnasta. Siinä kun katselin tätä pullisteluasennossa edessäni heiluvaa ja avaimiani kyselevää karjua, naisellansa soi luojan kiitos puhelin. Vastasi siihen että "vitun hyvä, kiitos" ja lähtivät kävelemään jonnekin. Minä lähdin töihin ja näin jälkikäteen ajateltuna toiveeni toteutui kun eivät jatkossa olleet siellä vuodepaikkaa kyselemässä.

Toinen tarina on vastaava kun esim. avausviestissä, eli rynnäkkökivääri tuli intissä leirillä aamuisella sissipaskareissulla unohdettua sinne sumuiseen korpeen. Palasin uni silmässä ja suoli tyhjänä teltalle ja tajusin että nyt on muuten helvetti sentään kädet tyhjät ja rynkky siellä jossain puunoksalla roikkumassa. Ei muuta kun hämärässä maastossa hätäistä juoksujalkaa takaisin ja ihan hyvältä tuntui löytää oikea puu ja saada kapistus takaisin kouraansa. Hetken jo kuumotti, sen verran siellä oli selkärangassa se että asetta ei kannata hukata.

[powerplaymaker]

Yksi parhaista, jolle oikeastaan vieläkin naureskelen.

Silloin ei naurattaunut.

Olin tällöin ala-asteella ja kaverini kanssa ulkona koulun jäkeen.. Jostain kumman syystä saimme älynväläyksen heitellä busseja ruusunmarjoilla. Aika lähellä silloista asuntoamme oli juuri tien vieressä, jalkakakäytävän reunassa, ruusunmarjapensas sellaisen n. 1,5m korkean kivimuurin juurella. Asetuimme about 5m päähän risteyksestä (jossa myös muuri kääntyi) ja aloimme viskomaan ohi ajavia busseja ruusunmarjoilla. Jälleen kerran minulla välähti! Ohi ajoi punainen Toyota, joka oli samanlainen kuin isälläni taannoin ja jostain syystä päätin täräyttää marjan täysillä sen ikkunaan.. Marja levähti ilmeisen hyvin ja heti sen jälkeen auto veti jarrut pohjaan ja pysäytti tien varteen...

Reaktioni? Usain Bolt mainen kiihdytys mielivaltaiseen suuntaan, kohti risteystä, luojan kiiton. Juoksin noin viisi metriä suoraan ja käännyin vasemmalle. Jatkoin suunnilleen saman verran eteenpäin, yhä muurin viertä, kun kuulin, auton lähtevän liikkeelle. Tajusin sen lähtevän perääni. Ajattelin ensin juoksevani katua eteenpäin niin kauas ja kovaa kuin vain suinkin jaksan, kun tulin muurissa olevan ajoväylän kohdalle. Otin muurin "pilarin" reunasta kiinni ja lensin komeasti 180 astetta pilarin ympäri muurin toiselle puolelle. Voin vannoa, että juuri sillä hetkellä perässäni ollut auto (joka oli tod. näk. täynnä verenhimoisia natsi-psykopaatti-ihmissyöjiä) kaartoi kulmantakaa samalle tielle! Kyykin muurin takana hiljaa, VITUN kuumottuneena, kun kuulin auton ajavan muurin toisella puolella. Olin kuolla pelosta kun kuulin auton hiljentävän kohdallani. Sydämmeni meinasi räjähtää kun kuulin auton oven käyvän...

Naisen ääni: "Mihin vittuun se penska meni?"

Suunnaton helpotus.

[xAnZax]

Aikoinaan yläasteella ollessani odoteltiin englannin luokan edessä oppitunnin alkamista, no jostain syystä kaverini sai päätti ottaa niskalenkillä kiinni minusta. No ei siinä mitään kunnes toinen kaveri päätti ottaa vuorostaan niskalenkillä kiinni tästä ensimmäisestä kaverista, no kuten arvata saattaa tasapainohan siinä meni ja kaaduttiin kaikki kolme päällekkäin lattialle, minä luonnollisesti alimpana ja löin pääni täysillä lattiaan.

No nousin ylös lattialta pää hiukan hellänä ja pian opettaja saapuikin ja oppitunti alkoi. Kyseisellä tunnilla olikin sanakoe ja sitä siinä sitten alettiin tekemään kaikessa rauhassa.

Kaikki menikin ihan hyvin kunnes vähän ajan päästä huomasin että alkaa näkö sumenemaan vähitellen näkökentän reunoilta alkaen. Siinä sitten pikku ahdistus iski päälle että mitäs nyt tapahtuu. Yritin vain keskittyä kokeen tekemiseen, mutta eihän siitä mitään tullut kun lopulta näin kunnolla vain ihan pienellä alueella ja jouduin koko ajan liikuttamaan paperia silmien edessä että sain edes jotain tolkkua mitä siinä luki.

En tiedä oliko sen hetkinen tuntemus kuumotus,mutta kyllä kaikennäköisiä tuntemuksia päässä liikkui noina hetkinä kun olin täysin varma että nyt lähti sitten näkö. Itseasiassa tämä kyseinen kaveri joka aiheutti kaatumisepisodin istui suoraan minun takana kyseisellä tunnilla, jossain vaiheessa käännyin ympäri ja sanoin kaverille tyyliin: Mä en näe mitään,kiitti. En tiedä ymmärsikö hän mitä höpisin.

Onneksi näkö alkoi pikkuhiljaa taas kirkastumaan yhtä nopeasti kun sumenikin ja sain kokeenkin muistaakseni tehtyä jotenkuten. Loppupäivän armotonta päänsärkyä lukuunottamatta ei ole mitään ongelmia esiintynyt, tiedä sitten mikä tuon näön sumenemisen tarkkaan ottaen aiheutti.

[H.J.Simpson]

Olin muistaakseni 14 ja pienen lätkäonnettomuuden seurauksena keppien kanssa liikuskelin. Olin samanikäisen kaverin kanssa liikkeellä eräänä keväisenä iltana, kun erään pubin kohdalla näin sellaisen jää- pakastinkaapin kokoisen äijän kaatuvan (todennäköisesti lievähkön alkoholinkäytön seurauksena). No siinä ilman itsesuojeluvaistoa räjähdin nauruun, mutta nauru loppui n. kolmen sekunnin jälkeen kun tajusin ukon tuijottavan minua maasta, nousevan ylös ja tokaisi "Nyt sä penska kuolet!" Siinä sitten äkkiä keppien kanssa lähimpien autojen taakse pikkaisen karkuun kun tämä hiukan humalainen yksilö tulee kohti. Onneksi pubin ovimies tajusi tilanteen ja sai tämän hienon hienon herrasmiehen kaadettua maahan.

Silloin meinasi oikeasti laskea alleen.

[KKtig]

...tiedä sitten mikä tuon näön sumenemisen tarkkaan ottaen aiheutti.

Sait aivotärähdyksen.

Vaarallista touhua, jos et käynnyt lääkärissä? Noista voi jossain vaiheessa ilmaantua vaikka pysyvä aivovamma.

[Pisin Kääpiö 186cm]

Olin suunnilleen 15-vuotias kun eräänä maaliskuisena iltana menin hakemaan jotakin tavaraa ulkorakennuksesta. Asuin maaseudulla ok-talossa. Oli siis sellainen valoisa lopputalven alkuilta kun aurinko ei ollut vielä laskenut. Runsasluminen talvi oli kerryttänyt ulkorakennuksen tiilikatolle massiivisen sanotaanko puolimetrisen lumipeitteen. Tai pakkaslumena sitä olisi varmaan ollut paljon enemmänkin, mutta kevättä kohti kerros oli vettynyt ja tiivistynyt.

Kun olin melkein ojentamassa kättä ovenkahvaan, niin yläilmoista kuului jotakin matalaa ja raskasta jyrinää. Selkäytimestä oivalsin että nyt on tulossa helvetin paljon lunta alas. Totesin silmänräpäyksessä etten ehtisi avaamaan ovea ja syöksymään sisälle pois lumikuorman alta. Päätin jättää oven avaamatta ja sen sijaan painauduin ovea vasten.

Tästä silmänräpäys ja taakseni jymähti monen monta tonnia lumimassaa. Otin samalla ovenkarmeista kiinni ja hyppäsin hieman ylöspäin etten jäisi lumivallin ja seinän väliin puristuksiin. Tämäkin osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, muuten olisin jäänyt ainakin polviin saakka kiinni.

Koko tilanne oli tietysti muutamassa sekunnissa sekunnissa ohi. Kiipesin rauhassa lumivallin yli pihan puolelle tarkastelemaan tilannetta. Lunta oli varmaankin 150-senttinen keko rakennuksen edessä, koko seinän matkalta. Koko lumilasti oli tullut alas kerralla. Katolle ei jäänyt juuri edes lumipallon tarpeita.

Henki olisi mennyt saletisti jos olisin jäänyt alle. Näin olisi saattanut käydä myös siinä tapauksessa jos olisin yrittänyt jäädä avamaan ovea. Ovessa kun oli sellainen tiukanpuoleinen haka, jota ei välttämättä olisi saanut ihan sukkelasti avattua.

[Tinke-80]

Itselläni oli ikää 18v ja olin kavereilleni kuskina. No käytiin tutun tuttua tapaamassa. Hän kysyi minua autonsa kyytiin ja päätin mennä jostain syystä. Hän ajoikin ihan reikäpäässä pienen kierroksen lähialueella. Olin kauhusta kankea kun tulin autosta ulos. Tämän kauhukyydin jälkeen ilmeni että ko. kuski oli vielä ala-ikäinen (17v) ja oli kaiken lisäksi kännissä. Silloin kädet tärisivät.

-Tinke-80

[Domi28]

Mulle tuli äkkiseltään yksi tapaus mieleen:
Isäukolla on purkufirma ja joskus 90-luvun alkuvuosina oltiin Turun suunnalla purkamassa todella isoa ja vanhaa kivinavettaa.
Tiilikattoa purettaessa (siis heiteltäessä tiiliä alas) katto petti altani ja tietty olin aivan harjan korkeudella. Siitä siis putosin katon läpi n. 5 metriä välikatolle, jossa oli vielä onneksi ohuelti ikivanhoja heiniä pehmentämässä pudotusta.
Tässä ei sinänsä ollut vielä kovin erikoista, näitä sattui vähänväliä, mutta tällä kerralla oli heinäluukku noin puolen metrin päässä vasemmalla.
Jos olisin pudonnut siitä läpi, niin olisin laskeutunut n. 10 metrin pudotuksen jälkeen joko betonilattialle tai todennäköisemmin vanhan karsinan aidan päälle.
Tuloksena jäi melko paha korkean paikan kammo, joka on vasta nyt alkanut helpottaa.
Tätä kirjoittaessa tuli mieleen toinenkin juttu, mutta nyt täytyy hakea lisää olutta ja ehkä kontata vaimosta yli....
Palataan siis joko hyvin pian tai pian...

[Domi28]

Elämäni valo oli eri mieltä tuosta yli konttaamisesta, vaan halusi mennä nukkumaan. Siispä hain uuden oluen ja jatketaan.
Toinen tapaus:
Filippiineillä paluumatka Samal-saarelta Davao Cityyn.
Iltapäivällä alkoi myrsky nousemaan, mutta koska alkuasukkaat olivat rauhallisia ja minä kännissä, kukaan ei ollut huolestunut vielä bancaan (http://www.youtube.com/watch?v=FNIfDCerISI) noustessa.
Vaikka matkaa rantaan oli vain reilu kilometri, niin matkalla alkoi hirvittää ,kun sivuaallot löivät melkein laidan yli ja samaan aikaan huomasin, että sivuvakaimen tukipuu alkoi katketa. Pikkuhiljaa se jousti enemmän ja enemmän ja alkoi olla jo kokonaan sälöillä. Kerroin tästä matruusille, joka siirtyi loppumatkan ajaksi vastakkaisen puolen sivuvakaimen päälle vastapainoksi. Se oli ehkä rohkein jätkä, minkä olen tavannut. Jotenkin jäi semmoinen tunne, että sille matruusille tarjoamani ruoka ja muutama San Miguel ei riittänyt henkeni pelastamisesta.

[RDivis]

Mulla tulee mieleen uusivuosi 2002-2004, en ole aivan varma vuodesta. Anyway, tarinaan liittyvät yllätysyllätys ilotulitteet. Isällä oli tapana ampua raketteja rennolla fiiliksellä ja kohtuullisen hyvässä juhlakuunnossa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että joku ihan hyvä alusta rakettien ampumiseen oli, mutta aivan liian läheltä niitä tää meidän seurue katseli.

Tuona vuonna oli joku helvetin tiiliskiviviritys alustana ja vuoroon tuli joku 24-täräyksen pata... 3 paukkua se varmaan ehti ampua, kunnes se kellahti kyljelleen ja ampui loput sisältönsä meitä kohti. Aika jotenkin hidastui siinä kohtaa ja jossain vaiheessa paukkeen keskeltä kuulen pikksiskon sydäntä raastavaa ulinaa. Tyttö onneki älysi sukeltaa lumeen kierimään osuman jälkeen. Siinä, kun huutavaa siskoa kiikutetaan sisälle, tulee kuumotus, kun mietti, että "eikai vittu silmiin?!" Rintaan se oli tärähtänyt ja polttanut vaatteista läpi.

Ei oo Isä sen jälkeen ampunu raketteja. En kyllä minäkään pysty.

[Turder]

Tuona vuonna oli joku helvetin tiiliskiviviritys alustana ja vuoroon tuli joku 24-täräyksen pata... 3 paukkua se varmaan ehti ampua, kunnes se kellahti kyljelleen ja ampui loput sisältönsä meitä kohti.

Meillä kävi samanlainen episodi lapsuudessa, tosin ilman osumia. Isä ja setäni laittoivat juhlakunnossa sen kalleimman ja isoimman padan väärinpäin maahan. Ensimmäiset pommit nostivat padan kyljelleen ja putket suoraan meitä kohti. Sieltä tuli täyslaidallinen meidän asemiin ja koko suku veti maihin. Itsekin muistan kuinka hyppäsin tien vieressä olleen katajapuskan taakse. Meistä lapsista tuo oli lähinnä siistiä kun pääsi sotaa leikkimään, mutta aikuisille hieman kuumottava tilanne.

[Blue J]

Tämä ei tapahtunut minulle, mutta yksi lumenpudottaja kertoi hauskan tarinan. Luiskahti katolta alas ja valjaat olivat jostakin syystä päin helvettiä kiinnitettyinä. Jäi roikkumaan 2 metriä kadun yläpuolelle ja työkaveri huuteli katolta että "mitäs helvettiä sinne menit, mennään sinne baariin vasta ruokatauolla."

[Blue J]

Olin tällöin ala-asteella ja kaverini kanssa ulkona koulun jäkeen.. Jostain kumman syystä saimme älynväläyksen heitellä busseja ruusunmarjoilla.

Joskus penskana tein vastaavaa, mutta jäinkin kiinni. Se muuten kuumotti hieman kun 13-vuotias Blue J oli asianomistajan ja maijan vieressä toteamassa että taisinpa hieman hölmöillä. No, rahalla siitä selvisi onneksi vaikka onnistuin pistämään paskaksi sen jannun auton konepellin kun tähtäsin vahingossa niin hyvin..

Muuten ei ole moneen vuoteen enää ollut kuumottavia tilanteita. Perus turpajutut ym. ovat aina hiipuneet diplomatian taidoilla. Ok, muutama vuosi takaperin oli kuulemma tilanne että sammuin keskelle tietä ja joku joutui jarruttamaan kunnolla. Pari metriä oli välimatkaa lopulta. Mutta ei se erityisesti silloin kuumottanut, koska en muista asiasta mitään.

[-Niks-]

Enpä ole hirveän paljoa kokenut mitään kummallista tai pelottavaa.

Tuli vain äkkiseltään mieleen tilanne kun jätin kännykän autoon ja tulimme juuri salilta pois ex muijan kanssa, annoin avaimet muijalle että menee edeltä autoon kun jätin jotain pukuhuoneeseen, noh kun tulin autoon niin muija oli tutkinut kännykkäni ja sinne oli tullut eräältä vanhalta naispuoliselta koulukaverilta viesti "oli todella ihana nähdä sinua, toivottavasti kohtaamme taas". Kuumotti lähinnä se kun oikeasti tilanne oli 3 minuuttia kestänyt tapahtuma, vaihdoimme kuulumiset keskellä kauppakeskusta, toki tuossa ehtisi vaikka panemaan kuten exä tuon tilanteen käsitti. Lähinnä se tilanteen vaikeus ja kun se meni selittelyksi niin tilanne todellakin vaikutti hämärältä. "no mutku mutku"

Itse myös käytän aina sanontaa "ai ai nyt meni selittelyksi" kun joku alkaa epätoivosesti puolustelemaan, nyt se osui omaan nilkkaan vaikka olinkin täysin puhtailla papereilla liikkeellä. Vai olinko? NIINPÄ. Selittelyksi meni!!

[Anzta]

Joskus pikkupoikina oli talvella suurinta hupia heitellä lumipalloja talojen ikkunoihin. Yleensä kuului vaan kovaa kiroilua perään ei muuta. Kerran sitten heitettiin kaverien kanssa lumipallot erään rivitalon ikkunaan. Komeat osumat tuli ja äijä tuli vihaisena ulos huutamaan. No kova jätkä kun olin tein vielä yhden lumipallon ja heitin sen kohti taloa. No kuinka ollakaan pallo napsahti äijää suoraan kupoliin :D. Tässä vaiheessa alkoi kuumottaa, kun äijä oli melkoisen vihainen ja lähti juoksemaan meidän perään. Hajaannuttiin kaikki kolme eri suuntiin ja tietty äijä lähti juoksemaan mun perään, olihan se nähnyt kuka sitä kupoliin heitti. En sitten tiennyt minkälainen pikajuoksija se äijä oli ja eihän pikku-Anzta siinä mitään mahtanut vaan äijä sai kuin saikin mut kiinni. Tässä vaiheesa kuumotti niin helvetisti, mutta niin vain toinen kavereista oli jostain kiertänyt samaan paikkaan kuin minä ja pelasti tilanteesta yrittäessään heittää äijää uudestaan. Tämän jälkeen pääsin jo karkuun läheiseen metsään. Vielä pari vuotta tuon tapahtuman jälkeenkin kuumotti mennä kyseisen talon ohi.

[-RTK-]

Enpä ole hirveän paljoa kokenut mitään kummallista tai pelottavaa.

Tuli vain äkkiseltään mieleen tilanne kun jätin kännykän autoon ja tulimme juuri salilta pois ex muijan kanssa, annoin avaimet muijalle että menee edeltä autoon kun jätin jotain pukuhuoneeseen, noh kun tulin autoon niin muija oli tutkinut kännykkäni ja sinne oli tullut eräältä vanhalta naispuoliselta koulukaverilta viesti "oli todella ihana nähdä sinua, toivottavasti kohtaamme taas". Kuumotti lähinnä se kun oikeasti tilanne oli 3 minuuttia kestänyt tapahtuma, vaihdoimme kuulumiset keskellä kauppakeskusta, toki tuossa ehtisi vaikka panemaan kuten exä tuon tilanteen käsitti. Lähinnä se tilanteen vaikeus ja kun se meni selittelyksi niin tilanne todellakin vaikutti hämärältä. "no mutku mutku"

Itse myös käytän aina sanontaa "ai ai nyt meni selittelyksi" kun joku alkaa epätoivosesti puolustelemaan, nyt se osui omaan nilkkaan vaikka olinkin täysin puhtailla papereilla liikkeellä. Vai olinko? NIINPÄ. Selittelyksi meni!!
Eikös se tässä tilanteessa ole se ex-muijasi, kenen olisi pitänyt selitellä?

[Kourujärven Ponnistus]

Porukoiden sängyllä tuli pikkupoikana vähän sätkyteltyä. Tärisin kuin haavanlehti ja mutsi hätääntyi tästä. Mentiin siitä sitte sairaalaan, jossa ottivat kokeet ja tekivät kaikki perinteiset testit.
Yllätys yllätys, mitään ei löytynyt, eivätkä osanneet arvata mikä meikäläisessä oli vikana.

Muistan tuon tärinän varmasti lopun ikäni ja silloin kuumotti kyllä kohtalaisesti.

[d.campero]

Itseäni on muutaman kerran kuumottanut oikein kunnolla, mutta parhaiten on jäänyt mieleen muutama vuosi takaperin sattunut tapahtuma. Olin tuolloin 15-vuotias pojankoltiainen ja olin nuoremman siskoni kanssa kotona kahdestaan. Silloin oli talvi, ja lunta oli satanut jonkin verran. Ovikello soi ja oletin siellä olevan kaverini jonka olin kutsunut aikaisemmin meille. Oven avattuani ketään ei näkynyt missään. Kurkattuani talon molemmille kulmille näin jalanjälkien johtavan oman ikkunani alta naapurin pihalle. Eipä tuossa vielä mitään, mutta painallukset olivat aivan valtavan kokoisia. En omia kenkiäni niihin jäänyt vertaamaan, mutta varmaan jotain ~50 kokoa. Siinä tuli kyllä helvetin kovaa juostua sisälle ja lyötyä ovi lukkoon.

Toisen kerran "kuumotti" kun olimme jalkapallojoukkueemme kanssa Saksassa. Tuolloin suurta hupia oli pimpotella ihmisten ovikelloja ja juosta karkuun. No, päätimme sitten iltahämärässä lähteä kiusaamaan paikallisia ja löysimmekin varsin otollisen talon, joka oli pienellä sivukujalla. Pienen matkan päästä näimme kuinka talon isäntä tuli ovelle, mutta palasi kuitenkin sisälle. Hetken kuluttua päätimme palata talolle. Juoksimme 5-6 kaveria peräkkäin talon ohi, minä viimeisenä. Pimpotettuani ovikelloa toiselta puolelta tietä, jostain autokatoksesta juoksi tuon talon isäntä aivan helvetillistä kyytiä. Hän sai kaadettua minut, ja hyvä ettei kuset tullut housuun kun rupesi tivaamaan saksan kielellä vastauksia. Mitään muuta en ymmärtänyt, muutakuin että mies selitti jotain poliiseista. Vastasin ääni väristen vain että "no police". Mies tuijotti minua hetken ja päästi minut menemään, vielä jotain poliiseista huudellen.

[banaaninviljelijä]

Tulipa tuosta KP:n jutusta mieleen asia, joka on kuumottanut minua eniten ikinä.
Olin laittanut lapseni nukkumaan ja katselin televisiosta Manaaja elokuvaa ja katsoin sen loppuun asti. Menin siitä vielä tietokoneelle istumaan ja lastenhuoneesta alkoi kuulua huutoa. Menen huoneeeseen ja minun silloin noin 3 vuotias tyttöni veti sängyssä samanlaista loukkoa, kuin tyttö Manaaja elokuvassa. Teki mieli pinkaista karkuun, mutta kun kyseessä oli oma tyttö, niin eiku ottamaan tyttö syliin ja rauhoittelemaan. Kuumetta oli tytöllä selkeästi ja paljon. Laitoin tytön sohvalle ja sanoin, että haen sille lääkettä, niin siinä päästi taas semmoisen kauhun huudon, että minulta meinas oikeasti tulla kuspaskat housuun. En muuten nukkunut sinä yönä kovin hyvin, ei tohtinut ummistaa silmiä.

[fourtyone]

Muistan tämän kuin eilisen päivän, joskus lapsena oli tapana hiipiä pihapiirissä kavereiden kanssa ja pimpotella lähinnä naapureiden ovikelloja. Naapurissamme asui vanha ja melko kärttyisä pariskunta, joiden pihalla oli hervoton määrä sellaisia keraamisia pihatonttuja, sitten kaverini heitti kerran että "et muuten varmaan uskalla pölliä yhtä tonttua tuolta pihasta". No minä poika päätin näyttää että ei pidä paikkaansa, ja lähdin hiipimään naapurin ulkovarastoa kohti missä nämä pihatontut olivat. Nappasin yhden niistä kainaloon ja lähdin helvettiin ja päätin oikaista pihan poikki enkä mennyt pihatietä, mutta kuinkas muuten kun talvi oli niin jalkani jäivät siihen nietokseen kiinni kun lunta oli sellaiset puoli metriä maassa. En päässyt millään irti, ja eikös se naapurin ukko tallusta sieltä ulkovarastosta suoraan meikäläistä kohti. Sitten kun huomasin että ukolla oli kirves kädessä ja tämä tallustaa minua kohti, niin silloin kyllä kuumotti ja olin saatanan peloissani.

Ukko sai tietenkin mut rysän päältä kiinni itse teossa, ja nöyränä poikana palautin tontun takaisin ulkovaraston eteen, pyysin anteeksi ja lähdin menemään. Ukko kertoi että oli huomannut mut ryöstämässä sitä kun oli pilkkomassa halkoja ulkovaraston takana. Se olikin viimeinen kerta kun astuin jalallakaan naapurin tontille.