PDA

View Full Version : Jukurien valmennus 2012-13


Jape
10.12.2011, 13:07
Tulevan kauden valmentaja-spekulaatiot voitaisi jo aloittaa.
Piken sopparihan päättyy tähän kevääseen ja sitkeiden huhujen mukaan mies olisi suuntaamassa SaiPan peräsimeen.
Niin tai näin, mutta Jukureissa ensi kauden tilanne on vielä (ainakin julkisesti) avoin.

Turunen on ymmärtääkseni tehnyt hyvää työtä kakkosena, mutta olisiko miehestä silti ykköskoutsiksi? Vapaita koutsejahan on vielä tähän aikaan vuodesta tarjolla, joten heitetään tähän ehdokkaita. Itselleni tuli mieleen Mikko Manner. Hyvää työtä Mestiksessä ja jotenkin tuntuisi uran huippuhetket olevan vielä edessäpäin. Olisi myös tällä hetkellä ilman kiinnitystä, joten ehtisi pohjustaa jo ensi kautta. Mielestäni ensi kauden valmennuksen sopiminen/julkistaminen ajoissa (KooKoon tapaan) olisi hyvä asia, jotta pelaajia ehtii ajoissa kartoittamaan.

Muita ehdokkaita voisivat olla vaikka Ika, Selin, Pajuoja.. Ykkösvaihtoehtona toki Piken jatko, mutta niin kauan kun soppareita ei ole julki, niin vaihtoehtoja voidaan pyöritellä.

Tuusa
10.12.2011, 13:13
JOS Pike vaihtaa maisemaa, niin noista Japen laittamista ehdokkaista kääntyisin Mikko Manneriin. Jotenkin on vain jäänyt pelkästään positiivinen kuva Mannerista ja hänen pelitavastaan/valmentamisesta. Jukureiden kaltaisen joukkueen "palikat" kun vielä hyvissä ajoin kasattavakseen, niin voisi olla hyvää jälkeä odotettavissa.

Onhan se Ika Lehkonenkin kai vapaana (vai onko jo Turun miehiä?)? Minun puolesta kuitenkin ei kiitos.

Toivotaan kuitenkin Piken jatkoa.

Jukuri
10.12.2011, 14:27
Turunen on ehkä enemmän kakkoskoutsi tyyppiä. Vaikuttaa semmoselta kaverilta joka ihan mielellään tekee kakkoskoutsina duunia ja antaa ykköselle hyvät valmiudet hoitaa oma homma. Ellei halua jatkaa Piken kaa niin näkisin Turusen mielelläni täällä vielä valmentamassa.

Jukka Ahvenjärvi voisi olla mielenkiintoinen nimi. On saanut nuoren Akatemia joukkueen pelaamaan hyvin. Ahvenjärvella on hyvä auktoriteetti ja on Mestiksessä jo suhteellisen kokenut valmentaja, eli tietää hyvin kaikki pelaajat ja kuviot täällä.

Jos jotain yllätyskorttia hakee niin mikähän on Jukureiden suunnitelma Jussi Hyvärisen varalle? Hyvärinen palkattiin tänne kahden vuoden sopparilla valmentamaan A-junnuja ja edustusta. Nyt on ensimmäinen kausi tosta sopparista menossa. Jossain haastattelussa joskus Hyvärinen sanoi, että unelmana olisi valmentaa joskus ykkösenä. Sitä en tiedä onko kaverista valmentamaan ykkösenä Mestistason porukkaa, mutta kakkosena on varmasti hyvä mies.

Toivottavasti se uus valmentaja on joku ylöspäinpyrkivä kaveri, eikä mikään Lehkonen, Tamminen tai Makkonen.

Wiljami
10.12.2011, 22:37
Manner vissii parempi spottaamaan kykyjä ja saamaan niitä esiin nuorista kavereista.

Meiksin toivelista (jos Pike ei siis jatka tietty ja Turunen menee mukana) saattas olla et Ahvenjärvi ois 1. Hyvärinen siihen ottamaan kokemusta kakosena ja Manner pistettäis Hyvärisen paikalle ettimään ja koulimaan ne heput kenestä saadaan kasvatettua vahvistuksia edareihin.

-Jonne-
10.12.2011, 23:01
Toivotaan kuitenkin Piken jatkoa.

Toivoa saa mutta voinen lyödä kossun vetoa ettei jatka. Saipaa voisi luonnollisesti pitää Piken tulevana joukkueena, tosin onhan tuolla vielä muitakin paikkoja auki. Pidin tuota linkkiä ratkaisevana asiana Pikkaraisen Jukureihin tulon syynä.

Mites olisi Jukureille Lipiäinen?

Tuusa
13.12.2011, 08:42
SaiPan valmentajaksi on ensi kaudeksi tulossa Pekka Tirkkonen, joten Piken tilanne on auki siltä osin. Toivotaan jatkopahvia Mikkeliin, senhän voisi jo julkaistakin..

Wiljami
13.12.2011, 09:21
SaiPan valmentajaksi on ensi kaudeksi tulossa Pekka Tirkkonen, joten Piken tilanne on auki siltä osin. Toivotaan jatkopahvia Mikkeliin, senhän voisi jo julkaistakin..

Näyttäis olevan tällä hetkellä vasta Ilta-Sanomien tietoa toi Tirkkosen pesti. Ainakin mitä SaiPan foorumia lueskelee ni siellä elää vielä vahva toivo että tää ois joku aikaistettu aprillipila :D

juurihoito
13.12.2011, 09:25
Näyttäis olevan tällä hetkellä vasta Ilta-Sanomien tietoa toi Tirkkosen pesti. Ainakin mitä SaiPan foorumia lueskelee ni siellä elää vielä vahva toivo että tää ois joku aikaistettu aprillipila :D

Enpä usko, että välttämättä on mikään pila. Nouseva kyky ja ilmeisen pidetty valmentaja pelaajien keskuudessa. Minun puolesta Pike saisi mennä Saipaan ja kaapattaisiin Tirkkonen tänne. Saisi Tirkkonen näyttää kyntensä kunnon materiaalin kanssa.

edit: Vai onko Pikelle sorvattu jo parempi soppari muualle, kun Saipa kuvio ei onnistunutkaan? Jukurit tuskin kykynee kamppailemaan edes Saipan kanssa palkassa.

Makopide
13.12.2011, 15:57
Enpä usko, että välttämättä on mikään pila. Nouseva kyky ja ilmeisen pidetty valmentaja pelaajien keskuudessa. Minun puolesta Pike saisi mennä Saipaan ja kaapattaisiin Tirkkonen tänne. Saisi Tirkkonen näyttää kyntensä kunnon materiaalin kanssa.

Johan vitsin murjasit. Tirkkonen kuuluu näihin vanhan koulukunnan SaPKolaisiin, se ei Jukureihin siirry ellei aseella uhata ja tuskin sittenkään. Jesper Piitulainen on eri asia, sehän on nuori räkänokka joka ei näitä asioita ymmärrä. Ei ollu ees syntyny vielä kun nämä lait kirjotettiin.

Jos Pekka siirtyisi Jukureihin niin veikkaan että saisi Paavolta selkään.

karate Mauri
13.12.2011, 16:03
SaiPan valmentajaksi on ensi kaudeksi tulossa Pekka Tirkkonen, joten Piken tilanne on auki siltä osin. Toivotaan jatkopahvia Mikkeliin, senhän voisi jo julkaistakin..

Tätä ei kyllä todellakaan ole tulossa, varsinkaan tällä aikataululla ja tämä tarina on tosi. Pikkarainen tahtoo muualle ja katsoo siltä osin kortit loppuun saakka.

Tosin liigaan tähyävän organisaation ei minusta pitäisi julkistaa mitään uutta valmentajadiiliä seuraavalle kaudelle joka tapauksessa ihan uskottavuussyistä, jollei sitten kyseessä ole joku todellinen huippunimi, joka kykyjensä puolesta voisi valmentaa liigassakin.

Wiljami
13.12.2011, 17:19
Ettei vaan kävis sillai että valmentajat vaihtuu KooKoon kanssa päittäin... :/

Pelicans81
13.12.2011, 17:27
Ettei vaan kävis sillai että valmentajat vaihtuu KooKoon kanssa päittäin... :/

Ika tuskin haluaa Jukureiden kaltaiseen organisaatioon ja KooKoolla on jo Juha Juujärvi uutena valmentajana ensikaudeksi, että ei ole Pike tänne tulossa.

Jaded
13.12.2011, 17:29
Ettei vaan kävis sillai että valmentajat vaihtuu KooKoon kanssa päittäin... :/
Täh? nyt menee vähän ohi tää teksti. Meillähän on JJ valittu kahdeksi seuraavaksi kaudeksi valmentajaksi. Mitä me Pikellä enää siinä vaiheessa tehtäisiin? Ika varmaan siirtyy kotikonnuilleen Turkuun, joten en usko,että Mikkeliin tulee ja jos tulee ei paljon haittaa omalta osaltani. Mutta joo,eiköhän Jukurit saa jonkun hyvän valmentajan ensi kaudeksi ellei se ole Pike. Manner?
Tännehän voi totutusti veikata ihan ketä vaan, niin kauan kuin tieto tulee.

ventos
13.12.2011, 17:32
Tirkkonen kuuluu näihin vanhan koulukunnan SaPKolaisiin, se ei Jukureihin siirry ellei aseella uhata ja tuskin sittenkään.



Toivottavasti tuo tieto pitää paikkansa?
Ei tänne todellakaan kaivata valmentajaa jonka peli perustuu käsijarru kiekkoon.

Wiljami
13.12.2011, 21:11
Täh? nyt menee vähän ohi tää teksti. Meillähän on JJ valittu kahdeksi seuraavaksi kaudeksi valmentajaksi. Mitä me Pikellä enää siinä vaiheessa tehtäisiin? Ika varmaan siirtyy kotikonnuilleen Turkuun, joten en usko,että Mikkeliin tulee ja jos tulee ei paljon haittaa omalta osaltani. Mutta joo,eiköhän Jukurit saa jonkun hyvän valmentajan ensi kaudeksi ellei se ole Pike. Manner?
Tännehän voi totutusti veikata ihan ketä vaan, niin kauan kuin tieto tulee.

Joo mulla jonkuulainen oikosulku tossa vaiheessa iltapäivää, liikaa toimistolla pönötystä...
Manner ois yks mitä on veikkailtu ja vois olla ihan pätevä kaveri (ainakin mitä tuosta ny on lueskellu), ois ihan mielenkiintosta nähdä millasta jälkeä sais aikaan Mikkelissä. Samasta syystä Ahvenjärveä vois kattella ny ainakii testimielessä yhden kauden (saanut materiaalistaan ihan hyviä tuloksia irti, toisaalta tuntuu kesken matsin aika flegmaattiselta, ainakin mitä Jukurit - Jyp matseja oon tällä kaudella katellu). Siis kaikki tämä jos ny vaihtohommiin joudutaan kevään jälkeen.

atsku
14.12.2011, 08:59
Toivotaan kuitenkin Piken jatkoa.

Aamun Etelä-Saimaassa Pikkaraisen haastattelu, jossa mies ilmoitti, ettei valmenna SaiPaa, HPK:ta, eikä Ilvestä ensi kaudella. Oli SaiPan kanssa neuvottelut, mutta ei saanut oikeanlaista visiota tästä päähänsä. "Väärä aika, väärä paikka", totesi. On kuulemma neuvotellut Jukureiden kanssa jatkosta mutta kaikki on auki.

Tuusa
14.12.2011, 09:24
Aamun Etelä-Saimaassa Pikkaraisen haastattelu, jossa mies ilmoitti, ettei valmenna SaiPaa, HPK:ta, eikä Ilvestä ensi kaudella.

Ei taida netistä löytyä? Näinköhän Jukurit ja Jukka Toivakka tarjoilee meille joululahjan...

atsku
14.12.2011, 09:59
Ei taida netistä löytyä? Näinköhän Jukurit ja Jukka Toivakka tarjoilee meille joululahjan...

Joo, ei löydy kuin painetusta versiosta. Totesi: "Jatkosta Jukureiden kanssa on keskusteltu, mutta kaikki on ihan oikeasti auki, katsotaan nyt tämä kausi ensin loppuun."

SaiPankaan valmennuskuvio ei ole niin selvä kuin eilen annettiin ymmärtää. Hallituksen PJ kertoo, ettei Tirkkosen kanssa ole sopimusta, vaan vielä on 3-4 ehdokasta jäljellä Pikkaraisen pudottua pelistä pois.

Jukuri
14.12.2011, 12:52
Aika iso pommi olisi JOS Pike jäisi Mikkeliin. Mutta Pikkarainen tuskin jäisi tänne jos Jukureilla ei olisi tavoitteina muuta kuin menestyä Mestiksessä. Ulkomaille en usko Pikkaraisen suuntaavan. Jos Pikkarainen ei liigaan siirry niin Jukurit lienee se ykkösvaihtoehto. Mestiksessä Pikkarainen tuskin valmentaisi muita jengejä kuin Jukureita, KooKoo ja Sportia joilla on tavotteet korkealla, mutta KooKoolla on jo valmentaja ja Sportilla Räsänen. Oli se valmentaja kuka tahansa niin toivottavasti soppari tehdään tarpeeksi aikasi, että valmentaja voi alkaa nopeammin kokoamaan uutta joukkuetta.

Heimopäällikkö
14.12.2011, 13:09
Mestiksessä Pikkarainen tuskin valmentaisi muita jengejä kuin Jukureita, KooKoo ja Sportia joilla on tavotteet korkealla, mutta KooKoolla on jo valmentaja ja Sportilla Räsänen.

Taisit unohtaa Jokipojat. Ei ehkä vielä ensi kaudella ole tavoitteet korkealla, mutta kuitenkin aina korkeammalla kuin Mikkelissä jossa ei mahdollisuutta ole korkeampaan tavoitteeseen kuin mestiksen mestaruuteen ja se tuskin Pikkaraista enää lämmittää. Joensuu on miehen kotikaupunki ja taitaa vaimo edellenkin(?) asua täällä, ainakin hallilla on joskus näkynyt, niin en pistäisi pois tätäkään vaihtoehtoa. Ja täällä on johtoporras vaihtunut, kun jostain muistelen näin että Pikellä oli jotain ongelmia tuon edellisen hallituksen kanssa. Toisaalta itse en kyllä enää Pikeä tänne haluaisi, se pelityyli on jo nähty vaikka sillä mestiksessä hyvin pärjääkin. Ja toivoisin Pikelle valmentajapestiä ylemmältä sarjatasolta koska täällä on opinnäytetyö tehty.

Toveri -82
14.12.2011, 13:16
Mestiksessä Pikkarainen tuskin valmentaisi muita jengejä kuin Jukureita, KooKoo ja Sportia joilla on tavotteet korkealla, mutta KooKoolla on jo valmentaja ja Sportilla Räsänen.

Kyllä TUTOkin voisi olla varteenotettava ehdokas. Ensi vuonnahan tavoite on Kupittaalla Mestiksen mestaruus.

karate Mauri
14.12.2011, 13:44
Kyllä TUTOkin voisi olla varteenotettava ehdokas. Ensi vuonnahan tavoite on Kupittaalla Mestiksen mestaruus.

Itseasiassa pidän TUTOa todennäköisimpänä vaihtoehtona Mestiksessä tässä kohtaa.

Aika paljon noita seuroja raakkaa pois jo se fakta, että Pikkaraisen palkka on suunnilleen tuplat muihin hyviin Mestis-valmentajiin verrattaessa. Ei ou halapoo.

atsku
14.12.2011, 14:23
Itseasiassa pidän TUTOa todennäköisimpänä vaihtoehtona Mestiksessä tässä kohtaa.

Eikös se Ika Lehkonen mene sinne?

karate Mauri
14.12.2011, 14:26
Eikös se Ika Lehkonen mene sinne?

Sehän on vasta spekulaatioiden tasolla, mitään vahvistusta moiselle ei ole missään vaiheessa saatu. Itseasiassa itse taisi jo kieltää olevansa menossa.

Pelicans81
14.12.2011, 14:28
Eikös se Ika Lehkonen mene sinne?

Kaikki tuntuu automaattisesti olettavan Ikan menevän TUTOON, vaikka hän palaa Turkuun, koska perhe asuu siellä. Itse on sanonut, että välivuosi ja muut haasteet saattaisivat olla seuraavaksi edessä.

Toveri -82
14.12.2011, 14:54
Eikös se Ika Lehkonen mene sinne?

Ika on itse sanonut Turun Sanomien haastattelussa että mitään sopimusta ei ole tehnyt TUTOn kanssa ja antoi ymmärtää että ei ole tulossakaan takaisin. Eli siis spekulaatioita vaan.

-Jonne-
14.12.2011, 15:40
Kun nyt Pikkaraisesta on ruvettu tekemään jotain jumalasta seuraavaa valmentajaa, niin voisinkin kysyä, että miksi mies ei kelpaa liigaan tai liiga Pikelle? Itsehän on todennut, että kaipasi vielä kokemusta lisää. Tuosta on nyt 2 vuotta aikaa. Voittanut mestiksessä kaiken mitä voi. Mitä se pelkää? Luuserin mainetta pikkuseuran peräsimessä liigassa kun ei saakaan ns.valmista rosteria vaan joutuisi pärjäämään taktisella osaamisella paremmin tai kehittämään raakileita? Taitaa tuntea heikkoutensa. Joensuukin lienee vaihtoehtona Piken seuraksi ensi kaudella, mutta oma mielipiteeni on ei kiitos. En ymmärrä kyllä Pikkaraistakaan kaikilta osin. Miksi mies ei halua uralla eteenpäin? Kaikesta päätellen nytkin on torpannut itse Saipan ja käsittääkseni jo aikaisemmin joidenkin liigaseurojen kyselyt.

juurihoito
14.12.2011, 16:00
Kyllähän se Dufvakin aika monta vuotta sanoi ei kiitos liigaseuroille. Mikkelissä on niin mukavata, ettei valmentajat halua täältä pois (ellei tule potkuja).
Onhan tuo Piken kuvio aika mielenkiintoinen kieltämättä. Olisiko se juurikin niin, kuin täällä on arvuuteltu ettei ole luvattu parempaa rosteria ja tarpeeksi isoa palkaa.
Toivottovasti Jukurit maksaa Pikelle seuraavasta kahdesta vuodesta, kun ei tuolla vapailla markkinoilla hirveästi ole vaihtoehtoja.

Murmeli
14.12.2011, 16:06
Kaikesta päätellen nytkin on torpannut itse Saipan ja käsittääkseni jo aikaisemmin joidenkin liigaseurojen kyselyt."Kaikesta" ei kannata vetää tässä tapauksessa liian pitkiä johtopäätöksiä. Asioissa voi olla monia puolia, joita ei edes haluta julkisuuteen kokonaan. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että ei mennyt ihan noin kuin yllä lainaamassani osiossa päätellään.