PDA

View Full Version : La 10.12.2011 LeKi - Hokki


Hocki
10.12.2011, 11:38
Hokki jatkaa vieraskiertuettaan Lempäälässä. LeKi on ollut viime vuosina Hokille aivan saatanan vaikea vastus, viime kaudella LeKi voitti kaikki kohtaamiset ja tälläkin kaudella LeKi on vienyt molemmat kohtaamiset nimiinsä. LeKi voitti eilen SaPKon Savonlinnassa 2-4 ja Hokki hävisi eilen Turussa 5-3. Mattila totesikin, että kaksi ensimmäistä erää oli Hokilta kauden huonointa kiekkoa. Eli ennakkoasetelmat puoltavat vahvasti LeKin voittoa.

Hokki on pistänyt tänään ketjut uuteen uskoon. V-A Leinonen, Wedman ja Häkkinen ovat nousseet kokoonpanoon, Makkonen, Humaloja ja Laaksonen tiputettu pois (Laaksosella on ollut viikolla selkäongelmia). Kokoonpanoon on tällä hetkellä merkitty vain yksi maalivahti, onko Nielsen sitten saanut mennä takaisin Raumalle vai mikä bugi tuossa oikein on? Mutta tässä Hokin kokoonpano:

MV: Peltonen

1. Fofanov - Sillanpää - Häkkinen
Ylönen - Niemelä

2. Virtanen - Karppinen - Niskakangas
Hattunen - Heikkinen

3. Alanne - Komulainen - Fomin
Leinonen - Karhunen

4. Mäkiaho - Wedman - Palonen

Eli aikalailla nyt on palattu siihen, millä kokoonpanolla Hokki pelasi alkukaudesta. Veikkaan Hokin parantavan eilisestä, turpaan tulee siitä huolimatta 4-2.

kahvakiekko
10.12.2011, 15:38
Joku muu variaatio ketjuihin olisi voinut olla. Tuolla pelattiin kun tappioputki alkoi. Saakohan tänään lekin 300 katsojaa kotivoiton pahaa pelkään. pitää ostaa nauha nettiin niin voi itse todeta Hokin tason. mutta Mattila voisi sekottaa enemmänkin ketjuja..

PikkuKasi
10.12.2011, 16:05
LeKi tänään:

Antonen - Nippala - Laine
Suomaa - Mattila - Joki-Erkkilä
Susi - Peltonen - Alanen
Kalliosaari - Huhtala - Nikkilä

Pentikäinen - Mäkinen
Västilä - Virkki
Laine - Friman

Pätsi (Mäki)

Pienin muutoksin illan otteluun kokoonpanojen suhteen. Mikael Kuronen kolmosen laidalta sivuun ja messiin Ilveksen nuori Teemu Huhtala, joka on viihtynyt nelosen sentterinä lähes läpi kauden. Ykkösvitjan Laine ja kakkoskenttä kokonaisuutena olivat eilen voiton takeita, joten tulivoimaa pitäisi piisata. Tyhjiin osuneen Peltosen kolmoskenttä voi nousta yllätysratkaisijaksi. Pakistossa mennään samoin pakkiparein kuin eilen, mutta pelikiellosta vapautunut Ville Laine palaa kehiin.

Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoiset asetelmat. Kisa on hävinnyt viimeiset kaksi kotiotteluaan, mutta vieraissa on kulkenut loistavasti. Tässä onkin Hokin iskun paikka. LeKin itsetuntoa pitää pystyä horjuttamaan jo ottelun alussa. Jokatapauksessa olisihan tappio tänään pettymys. Hokkia vastaan on aina pärjätty hyvin ja kokoonpano on hyvässä kuosissa.

Ilveksellä on Hakametsässä tänään 80-vuotisottelu, joten saa nähdä, kuinka paljon yleisöä tänään hallille ''vaivaantuu''. Toivottavasti nähdään tasokas jääkiekkopeli lauantai-illan ratoksi ja paikkaillaan Kiekko-Laserin jättämiä pistemenetyksiä myös tänään.

PikkuKasi
10.12.2011, 21:22
Paskaa muniinpuhaltelua, ei mulla muuta. Hokille ansaitut kaksi pistettä, eilisestä todellinen tasonnosto. Hokki tuli tänään voittamaan, ei surffailemaan. Tuolla pelillä otetaan voittoja jatkossakin.

LeKistä plussat Virkille, Mattilalle, Pentikäiselle ja Pätsille. Muilta ei nähty mitään.