View Full Version : Sportin A-juniorit kausiketju 2011-2012
Avataan nyt tällainen, kun ketään ei ole hoksannut vielä...
Valtteri Autio pelailee siis ensi kauden Lukon a-junnuissa asepalveluksen vuoksi, toivotaan ettei jää sille tielle.
Köykkä-Luopa taasen on Ilveksen testissä, liekö saanut sopimuksen?
Hyvä ja tärkeä avaus! Kotisivuilla on juttua yhteistyöstä edustuskiekkoilun ja Junior-Sportin, ja oikeastaan laajemminkin koko Vaasan seudun kiekkoilun, kesken. Tämän yhteistyön merkityksestä on puhuttu juhlapuheissa jo vuosia, mutta oikeastaan vasta viime vuonna Antin tulon myötä asialle oikeasti tehtiin jotain. Toivottavasti tämä ei nyt ole vain sananhelinää, vaan yhteistyö olisi aitoa, vuorovaikutteista ja näin ollen hedelmällistä.
Hieman huolestuttaa taas tämä a:n tilanne. A:n kokoonpanon suhteen ollaan oltu tosi hissukseen, joten ilmeisesti hieman hataralla pohjalla ollaan. Tilannetta ei ollenkaan paranna muutamien runko- tai avainpelaajien lähtö muihin maisemiin - tänäkin vuonna näin pääsi käymään! Toisaalta viime kauden alla tilanne oli lähes samanlainen, ja pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen a pelasi hienon kauden. Toivottavasti tällä kaudella päästään samaan!
A:n liigapaikan turvaaminen on vaasalaisen kiekon ykkösasia! Totta kai sitä toivoo edustusjoukkueen menestystä, ja liigaunelman pitkäjänteistä rakentamista, mutta tämän unelman rakentamisen ehdoton edellytys on a:n liigapaikka. Nyt parin liigakauden aikana on nähty, kuinka paljon paremmin liigapelit valmistavat kavereita isompiin ympyröihin kuin divaripelit. Tavoitteena tulisi realistisesti olla, että a:sta pystyttäisiin vuosittain 1-3 pelaajaa edustukseen nostamaan.
Ja vielä tuosta Vaasan seudun jääkiekon yhteistyöstä... sen voin hyväksyä, että kaveri lähtee ulkomaille (esim. Kanadaan) kehittymään. Mutta millään en hyväksy sitä, että junnari lähtee/junnarin pitää lähteä liigaorganisaatioon kehittymään. Meidän on pystyttävä tarjoamaan sellaiset olosuhteet ja kehittymismahdollisuudet, että junnarit pysyvät täällä, ja saadaan vielä virta kääntymään Vaasaan päin eli myös muualta päin hakeudutaan Vaasaan pelaamaan.
Mustakotka
19.08.2011, 16:11
A-junnujen kokoonpano on ilmestynyt Finhockeyn sivuille. Punaisella maalatut ovat uusia tuttavuuksia.
Maalivahdit:
Jean Aurén (94)
Wille Mattila (92)
Puolustajat:
Juha Lehtomäki (92)
Tomi Kankaanpää (91)
Jere Lähdesmäki (91)
Simon Nässlin (92)
Ville Saukko (93)
Sami Tynjälä (93)
Hyökkääjät:
Janne Pitkäjärvi (91)
Christoffer Seppelin (93)
Jere Alanko (92)
Joonas Huovinen (94)
Jaakko Hautamäki (94)
Konsta Aaltonen (92)
Nicolas Wuolle (93)
Anton Ivars (93)
Jens Östman (91)
Markus Nässlin (91)
Samu Vähämaa (91)
Juuso Haavisto (94)
Jesper Portin (93)
Topias Kukkola (92)
Valtteri Vuorenmaa (92)
Jani Nylund (91)
mendieta
19.08.2011, 16:53
Jaakko Hautamäkeä voidaan myös pitää uutena, sillä viime kausi vierähti Lukossa. Juuso Haavisto on myös paluumuuttaja KalPasta.
Ei tuo paperilla niin pahalta näytä, jos jättää huomioimatta alakerran ohuuden. Parhaat pistemiehet lähtee A-junnuista joka vuosi. Nämä ovat yleensä vanhinta ikäluokkaa. Nuoremmat astuu sitten esille.
-91-ikäluokkaa näyttäisi olevan 7 pelaajaa, kun ilmeisesti 5 saa olla kerrallaan rosterissa.
Pat_LaFontaine
19.08.2011, 19:43
Iilahtihan saa 92 vuosimallina pelata tietysti myös A:ssa, mutta mitenkähän nää lainat yleensä mahtaa mennä? Oletus Bluesissa varmasti on, että kaveri pelaa miestenpelejä, eikä junnupelejä.
Konsta Aaltosen nimi pomppasi tuolta listasta silmiin. On varmaan kuta kuinkin kaikkien aikojen eka KooKoo-kasvatti Sportissa? Saa varmasti enemmän vastuuta teillä kuin Kärpissä.
Mustakotka
30.08.2011, 22:23
Junnujen puolustusta on täydennetty kahdella uudella nimellä. Nimensä sopimuksiin ovat kirjoittaneet AIK:sta tullut ruotsalainen Johan Rönning (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=15348) ja HC Kosicessa viime kaudella kiekkoillut slovakki Tomas Varholik. (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=89368) Molemmat '92 ikäluokkaa. Lisäksi tryoutilla ovat 1992 syntynyt latvialainen Vitalijs Hvorostinins (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=47705) ja vuotta nuorempi slovakki Michal Kristof. (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=51191)
Hvorostininsista löytyy jopa videopätkää youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=nB5YGO7KsqE
Silmiin pistävää on pelaajan nopeus vrt. muihin pelaajiin. Lisäksi kädet näyttäisivät käyvän ihan näppärästi. Toivottavasti vakuuttaa valmennusjohdon ja nappaa sopimuksen itselleen, mukava nähdä Sportissa pitkästä aikaa slaavilaistaituruutta, vaikka sitten a-nuorten puolella.
Laitetaan C-junnujen SM esikarsintaseurantaan linkkiä.
Hyvin alkoi turnaus voitolla. http://79.125.21.88/statistics/hockey/rt_schedule.php?LANG=FI&LID=106&GID=1923&TYPE=8&SEASON=2012&nomenu=1&BIND=&SHOW=1
Edittiä sen verran että näyttää hyvältä tämän päivän jälkeen. S-kiekkokin kaatui 6-3. Huomenna vielä Jeppis/MuIKkia vastaan yksi peli.
mendieta
17.09.2011, 18:27
A aloittanut kautensa odotetun hyvin. Keskiviikkona vierasvoitto Ässistä ja tänään kotona KalPasta. Viestit hallilta kertoi, että Iilahdelle tarttui tänään aika huonosti. Sinänsä hyvä homma A:n kannalta, että Iilahti pelaa myös junnuissa. Östman tänään kolome maalia. Ulkomaalaisetkin kivasti pisteillä.
Mustakotka
17.09.2011, 18:41
B:lle samaan aikaan harmittava 3-4 tappio SM-karsinnassa TuToa vastaan. Aika ihmeellistä, että Hautamäki tai Haavisto eivät pelanneet kummassakaan ottelussa. Pakko olla jotain loukkaantumista taustalla, sillä varsinkin B olisi voinut tuon maalin tappion kääntää voitoksi näiden poikien henkilökohtaisella panoksella. Maalissa pelasi Jean Auren.
A:n hyvä meno ei yllätä. Harkkapeleissä kaatui jengiä toisen perään ja maakunnasta on löydetty taas hyviä korvaajia joukkueesta uloskasvaneille. Myös ulkkarihyökit ovat esiintyneet edukseen.
Jep, hienosti on kausi lähtenyt käyntiin! Puolitoista erää katselin matsia alusta, ja varsinkin toisen erän alku oli a:lta hienoa peliä. Ulkkarit näyttivät ainakin tämän pätkän perusteella ihan pelimiehiltä, ja värkkäsivät kivan maalinkin. Tilastoja katsellessa kiinnittyy huomio toki Varholikin miinuslukemaan. Ja J. Östman tekee kaukalossa tällä hetkellä kovaa jälkeä.
No, liikaa ei vielä kannata henkseleitä venytellä. Mutta voittojen lisäksi lämmittää se, että raporttien ja osittain omien silmien perusteella Sport on hallinnut molempia pelejä, ja pelaa hyvää kiekkoa. Oka+muu valmennus tekee hyvää työtä. Oli kiva lukea kotisivujen blogista ja Pohjalaisen kiekkoliitteestä Okan näkemyksiä. Samoin paluumuuttajien Haaviston ja Hautamäen kommentit kiekkoliitteessä lämmittivät. Näin tämän pitääkin mennä eli Sport pystyy tarjoamaan sellaisen ympäristön, joka pitää omat kaverit täällä ja houkuttelee pelaajia muualtapäin.
B hävisi avausottelunsa Tutolle 3-4. Sitäkin ottelua vilkaisin, ja kyllä Tuto ainakin sen välähdyksen perusteella vei peliä. Auren teki maalissa, minkä pystyi.
Kausi on alkanut hienosti A:lta. Tänään tosiaan näytti siltä, että tämän vuoden joukkue on todella nopea. Lisäksi kiva oli huomata, että häkkipäitäkin oli joukossa muutama. Östman oli kuuma pelaaja tänään ja on kaveri kehittynyt paljon viime vuoden aikana. Ihmettelen jos ei ole Mestis-pelaaja ensi kaudella. Ulkomaalaisetkin (hyökkääjät) vaikuttavat vahvistuksilta.
Iilahti tosiaan oli vähän ruosteessa tänään ja varmasti haluaisi ottaa pari KalPan maalia takaisin mutta voitto tuli ja se on tärkeintä.
A-junnuille kolmas peräkkäinen voitto! Nyt kaatui Raumalla Lukko 3-5. Kristofille tänään kaksi maalia. Näinköhän oltaisiin osuttu lähes kultasuoneen näiden ulkkarijunnujen kanssa? Hieno A!
MrMacmanaman
18.09.2011, 18:14
Sportin A:lle taas voitto ja tänään kaatui Lukko vieraissa lukemin 5-3. Maalintekijöinä: Michal Kristof x2, Jesper Portin, Tomi Kankaanpää ja Eustathio Soumelidis. Maalissa pelasi Iilahti, joka pelasi tilastojen valossa paremmin kuin eilen. Hyvin on lähtenyt kausi käyntiin, kun kolmesta pelistä on kolme voittoa. Sport muuten sarjakärjessä ainoana puhtaan pelin joukkueena.
mendieta
18.09.2011, 18:36
Mahtava kauden alku kyllä. Ei voi muuta sanoa. Tänään Lukon riveissä pelasi kaksi Sport-kasvattia, kun jo viime kaudeksi Lukkoon lähteneet Joni Nikon ohella Valtteri Autio siirtyi täksi kaudeksi Raumalle.
Viime kauden Sportin A-junnuista kelpasi Mestikseen tässä vaiheessa kautta Miika Koivisto, Kai Lehtinen ja Juho Iloviita. Simon Suoranta on pelannut Mestistä ja A-junnujen SM-sarjaa. Valtteri Autio (Lukko) ja Anssi Köykkä-Luopa (Ilves) vaihtoivat kilpailijoiden riveihin. Unohtuikohan joku?
Pat_LaFontaine
18.09.2011, 19:39
Aika huikea alku kaudelle. Piikkipaikka ja ainoana, ilman pistemenetystä. Kauankohan menee, että edari tekee saman. :)
Vituttaa kyllä YLE:n teksti-tv:n tarjonta. Sportin pelin tulos puuttui niin eilen, kuin tänäänkin. Kaikki muut ottelut kyllä löytyy.
Lohipoika
18.09.2011, 20:08
Todella hienosti on Sport aloittanut kautensa! Ei tässä voi muuta kuin onnitella joukkuetta ja toivottavasti otteet jatkuvat samanlaisina läpi kauden. 15.10. pelattava K-Vantaa - Sport on jo merkitty kalenteriin.
Hautamäki tai Haavisto eivät pelanneet
Onko mitään tietoa näiden pelaajien tilanteesta? Sport haki vajaamiehisenä tänään voiton Raumalta, vain kolme ketjua oli saatu kasaan ja nämä kaksi puuttuivat edelleen.
Mahtava alku runkosarjalle joka tapauksessa. Sarjataulukko juuri nyt (18.9.) näyttää hyvältä. Saa nähdä miten homma jatkuu.
Hautamäestä ei tietoa, mutta Haavisto ilmeisesti kuntouttaa edelleen skootterionnettomuudessa loukkaamaansa jalkaa. En tiedä, koska paluu kaukaloon olisi ajankohtainen.
mendieta
18.09.2011, 21:36
Simon Nässlinkään ei ole pelannut näissä kolmessa ottelussa.
Vasabladet: "Mot Lukko kom Sport till start med femton spelare. Åtta spelare saknas på grund av skada eller feber, flera av dem hör till det ordinarie gardet."
A ja B tänään tulessa Etelä-Suomessa. B:llä taitaa olla liian suuri vuori kiivettävänään Hifk:n vieraana. No, toivotaan parasta. A:n kohdalla taas jännä nähdä, että onko koko viikko ihailtu sarjataulukkoa. Vaasalaiseen perinteeseen kuuluisi tässä tilanteessa lähteä otteluun ns. napit auki, ja tämän perinteen takia kyyti olisi Hämeenlinnassa kylmää. Toivotaan, että pelin jälkeen minut saadaan kivittää sanallisesti näistä lauseista.
Pat_LaFontaine
24.09.2011, 17:05
A:lla tänään paluu arkeen. 7-2 tulossa kuokkaan HPK:lta.
No ei muuta ku uutta matoa koukkuun.
B-junnuille myös 5-1 käkeen Helsingissä. Tilastojen mukaan oltu aika purjeessa.
B:llä tänään todella tärkeä peli Espoossa, kun vastassa on Blues-T. Tänään pitäisi kolmen pinnan voitto ottaa, jos vielä SM -loppusarjaan mielitään. Ja toivottavasti A pystyy kuittamaan eilisen tappion tänään Tampereella Ilvestä vastaan. Okastahan löytyy myös mietiskelijän ainesta, kun lainasi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Eino Leinoa. Eino Leino on runoillut myös näin: "Mutta heitä vastapäätä loisti lännen valta, välkkyi suuri kultaristi vaahderkunnahalta." Tuosta kultarististä en tiedä, mutta toivottavasti kaukalossa loistaa tänään lännen valta, ja Vaasaan tuodaan sotasaaliina kuusi pistettä!
MrMacmanaman
26.09.2011, 13:54
Sportin A:lle 6-4 tappio Tampereella ja B:lle 3-2 tappio Espoossa. B:n pääsy sm-sarjaan alkaa kyllä olla jo kovan työn takana. Seuraavan viikonlopun pelit ratkaisee.
Olipa murheellinen iltapäivä Kuparisaaressa. A hävisi katkerasti viime hetken maalilla. Ei tuo Jypin voitto nyt huutava vääryys ollut, mutta olis kolme pinnaa voinut jäädä Vaasaankin. Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta Östmanin mukanaolo olisi voinut kääntää ottelun A:lle. No, hienoa että kaveri pääsi eilen vetämään edustuksen mukana.
B:n ottelua katselin välillä, eikä oikein mieltä ylentävää katseltavaa ollut - tälläkään kertaa. Kyllä HPK vei B:tä korvasta oikein pahemman kerran. Pahasti ovat Sportin pojat jäljessä vastustajia lähes kaikilla jääkiekon osa-alueilla. Vähän tässä ihmettelee sitä, että mitä nuoremmissa ikäluokissa on tehty väärin tai jätetty tekemättä, kun tasoero on tällainen. Toivottavasti divarissa sitten tulee sopivampia vastustajia, ja ensi kauden karsintasarjapaikka pystytään turvaamaan.
Ikävästi alkanut tulla noita tappioita. Eipä tässä mikään paniikki ole, ei lähellekään, mutta tappioputki pitäisi saada poikki nopeasti. Takaa tulee nopeasti joukkueita ohi muuten.
Huomenna olisi hyvä paikka ottaa voitto kun TPS tulee kylään. Seuraavat vastustajat ovat sitten Blues ja HIFK joilta on harvemmin pisteitä irronnut.
Parannusta tapahtui jo melkoisesti viime viikonloppuun nähden, jolloin omiin tuli 14 maalia kahdessa pelissä. Nyt tuli vain kaksi ja alivoimapeli oli täydellistä.
B-junnujen kauden alku on aika perinteinen. Ei ole viime vuosina Sportilla ollut jakoa tuossa SM-sarjassa. Harmittava juttu ja ehkä vähän huolestuttavaakin Sportin kannalta.
Pat_LaFontaine
02.10.2011, 18:54
Huomenna olisi hyvä paikka ottaa voitto kun TPS tulee kylään.Vaan kuinkas sitten kävikään. Käkeen tuli, että napsahti. Tällä kertaa luvuin 1-3.
No uutta matoa vaan koukkuun. Seuraavasta ottelusta olisi syytä silti saada niskalenkki, ettei rupee liikaan painaan kupolinsisällä. Edarista vähän apuja??
Olin katsomassa ensimmäistä A:n matsia tällä kaudella, ja en oikein tiedä mitä ajattelisi. TPS:llä oli mukana vajaat 3 kentällistä pelaajia, Sportilla täydet ketjut. Silti Sport ei onnistunut väsyttämään vieraita. Etenkin toisessa erässä kun olisi pitänyt viedä kiekko päätyyn, pitää kiekkoa, pelata pitkiä hyökkäyksiä ja estää ettei TPS pääse vaihtoon... niin ei. Heti sinisen jälkeen veto kaukaa, ja TPS:lle kiekko. Ei näin.
Muutenkin peli oli sekavaa. Kunnon joukkuepelistä ei ollut tietoakaan, vaan pelaajat menivät läpi kentän yksin ja usein menettivät kiekon. Tässä pelissä täytyy sanoa, että TPS:n valmennus vei Sportin valmennusta 100-0. Toki, Sportin ekan erän paikoista olisi pitänyt tehdä 5 maalia, toisessakin paikkoja oli viiteen maaliin, mutta todella onnettomia olivat vedot. TPS:n toinen maali oli esimerkki miten ranteella lauotaan. Sportin miehet haki aivan liikaa lämäreitä kaikissa tilanteissa, ja sitten vedettiin päin.
TPS:llä oli taas malttia paljon, järkevästi siirrettiin kiekkoa alas ja Sportin karvatessa itsensä pihalle, peli aukesi.
Pitkä matka on vielä Sportilla jos meinaa koko sarjan pelata sarjapaikan arvoisesti.
Lyhyempi matka silti on kuin vuosi tai kaksi vuotta sitten samaan aikaan oli.
Sport sai huonon alun peliin ja joutui heti takaa-ajajaksi. Sitten kun ei taaskaan tee mistään maalia niin näin siinä käy. Ei ole ensimmäinen kausi kun Sportin kohdalla manataan huonoa laukaisu- ja viimeistelytaitoa. Maalipaikkoja on vaikka kuinka paljon.
Lyhyempi matka silti on kuin vuosi tai kaksi vuotta sitten samaan aikaan oli.
Näin varmasti, mutta Sport on siitä pahassa tilanteessa, että A:sta ei todellakaan ole varaa ottaa pelaajia edustuksen kokoonpanoon. Tilanne on paremminkin toisin päin. Edustuksen pitäisi kaikilla edustuskelpoisilla pelaajillaan auttaa A:ta menestymään sarjassaan.
Voisiko joku muuten nimetä ne edutuksen pelaajat, jota olisivat pelikelpoisia A:ssa?
Toimiston pitää pystyä reagoimaan, jos A:n pelit ei ala ottaa sujuakseen. A:n liigapaikka on kaikki kaikessa meidän tulevaisuuttamme ajatellen.
Runkosarjan jälkeen 9-16 pelaavat playoutit ja otteluparien häviäjät joutuvat karsimaan. Niihin playouteihin sitten tulisi edustuksen antaa kaikki pelaajansa jotka niissä saavat pelata. Runkosarjan merkitys on saatu siis melko pieneksi. Runkosarjan jälkeisellä viikolla kun on kunnossa niin se riittää.
Tietysti playoffseihin pääsy varmistaisi sarjapaikan mutta mielestäni ei ole realistista odottaa playoffs-paikkaa Sportilta.
Samalla olisi mielenkiintoista tietää millä systeemillä tuota karsintasarjaa pelataan. Liiton sivuilta en ainakaan itse löytänyt tietoa. Eniten kiinnostaisi tietää se että onko Sport ja K-Vantaa ainoat joukkueet jotka ovat mahdollisia putoajia. Myös se kiinnostaisi tietää että onko mahdollista että ensi kaudella A:ssa pelaisi sitten jo 17 joukkuetta.
Lohipoika
02.10.2011, 22:24
Samalla olisi mielenkiintoista tietää millä systeemillä tuota karsintasarjaa pelataan. Liiton sivuilta en ainakaan itse löytänyt tietoa. Eniten kiinnostaisi tietää se että onko Sport ja K-Vantaa ainoat joukkueet jotka ovat mahdollisia putoajia. Myös se kiinnostaisi tietää että onko mahdollista että ensi kaudella A:ssa pelaisi sitten jo 17 joukkuetta.
Liiton sivuilta löytyy ainoastaan tieto siitä, että play-outtien häviäjät (neljä joukkuetta) kohtaavat I-divisioonan kaksi parasta kaksinkertaisessa karsintasarjassa eli edellisvuosien malliin. Nyt jää vain kysymys, uskaltavatko liigapomot avata sarjan myös putoamismahdollisuudelle, mitä pitäisin urheilullisuuden kannalta parhaimpana ratkaisuna. "Karsintasarjan lopullinen malli päätetään 10.6. mennessä" lukee liiton sivuilla. Kaiken järjen mukaan luulisi, että tämä nykyinen 16 olisi ihanteellinen määrä, kun sarja voidaan jakaa siististi keskeltä kahtia pudotuspeleihin ja play-outteihin. Nyt sitten mitataan liigapomojen ego: urheilullisuus vai omat intressit?
No uutta matoa vaan koukkuun. Seuraavasta ottelusta olisi syytä silti saada niskalenkki, ettei rupee liikaan painaan kupolinsisällä. Edarista vähän apuja??
Niitä tarvitaan, sillä Sportilla on seuraavana vastassa Blues ja HIFK, kotona tosin. Onnea koitoksiin ja pieskää ne kunnolla.
MrMacmanaman
10.10.2011, 19:58
A kyllä kyntää melko syvällä tällä hetkellä. Eilen tuli jo kuudes tappio putkeen ja sarjassa ollaan valuttu kärkipaikalta melko alas. Kuinka monta pelaajaa siellä on tällä hetkellä loukkaantuneena?
B on tällä hetkellä oman SM-karsintalohkonsa viimeisenä ja on jo menettänyt mahdollisuutensa päästä SM-sarjaan. Kieltämättä myös loukkaantumisia sillä rintamalla.
Vähälle huomiolle on jäänyt se, että A-junnut ovat taas alkaneet voittaa pelejä. Tappara kaatui Vaasassa 6-2, SaiPa jäi odotetusti jalkoihin 0-5 ja Lahdestakin tuli kolme pinnaa maalein 3-1.
Sportin sijoitus sarjassa tällä hetkellä kahdeksas.
Auren on sarjan maalivahtipörssin viides ja paras tulokasvahti tällä hetkellä. Toivottavasti sama jatkuu, niin Iilahti saa keskittyä miesten peleihin.
Vieläkin on pelaajia sivussa mutta osa on jo palannut kokoonpanoon ryminällä ja pelaavat yli piste per ottelu tahdilla.
Keskiviikkona Sport - Kärpät Vaasassa.
Pienimuotoisen voittoputken takana on ennen kaikkea se, että joukkueen peli on tiivistynyt ja (karkeat) virheet ovat vähentyneet. Okan puheet alkavat näköjään menemään perille: kaverit ovat ottaneet torspon kauniiseen käteen ja alkaneet tekemään hommia kaukalossa. Tappioputken aikana energiaa kului turhaan valittamiseen. Ja tietenkin asiaa auttaa lasarettiosaston tyhjeneminen.
Sanoisin, että parin vuoden sisällä saattaa edustus korjata mukavaa satoa a-junnuista. Siellä näyttäisi ainakin 5-7 kaverilla olla kykyä pelata edustuksen pelejä, jopa suht isossakin roolissa. Toivotaan, että kehitys jatkuu ja työnteko maistuu jatkossakin.
MrMacmanaman
26.10.2011, 11:43
Sanoisin, että parin vuoden sisällä saattaa edustus korjata mukavaa satoa a-junnuista. Siellä näyttäisi ainakin 5-7 kaverilla olla kykyä pelata edustuksen pelejä, jopa suht isossakin roolissa. Toivotaan, että kehitys jatkuu ja työnteko maistuu jatkossakin.
Kyllä ja siellä on monta pelaajaa, jotka ovat -93 tai -94, joten A:n rungonkin luulisi pysyvän hyvin kasassa tulevilla kausilla. Monta pelaajaa tosiaan tässä parin vuoden sisällä voidaan nostaa edustukseen ja se on hyvä juttu.
Hieno voitto Kärpistä äsken. Itse missasin ensimmäisen erän joten siitä en osaa muuta sanoa, kuin että kuulin olevan aika päästä päähän. Erätauollehan lähdettiin Kärppien 0-1 johtoasemasta. Toinen ja kolmas erä olivatkin enemmän Sportin hallintaa, ainakin minun värilasieni läpi.
Ensimmäinen Sportin maali syntyi alivoiman lopussa kun Kristof (minun uusi suosikkini) ja Soumelidis karkasivat 2-1 hyökkäykseen. Upea lätty lapaan ja Soumelidisilla helppo työ nostaa kiekko repppuun. Tuuletukset olivat aika melkoiset myös. :)
Toisen Sportin maalin teki M. Mörsky, joka oli jäänyt edustuksen kokoonpanon ulkopuolelle tänään ja oli siis auttamassa A-junioreita. Sai kiekon lapaan maalin edessä jossa malttoi sitä pitää niin kauan, että puolustaja ja veskari olivat omat uhrautumisensa tehneet. Siinä sai sitten vaan siirtää kiekon reppuun.
Kärppien tasoitus tuli kolmannessa erässä jopa vähän puskista. Auren torjui eteensä ja juuri kun korjasi torjunta-asentoaan kiekko päästiin tökkäämään patjan alta sisään.
Sportin johtomaali tuli vähintäänkin yhtä puskista, kun M. Nässlin löi siniviivalta ranteella kiekon maalia kohti, jonka maalivahti pomputteli sisään. Oli tosin painava rannelaukaus, luultavasti kovin Sportin joukkueesta. Sitten viimeinen vielä Seppelinin toimesta tyhjiin niiin voitto oli taputeltu.
Erittäin viihdyttävä ottelu kaikenkaikkiaan ja yleisöäkin oli ihan kivasti. Erityismainintana M. Mörskyn yritys nostaa kiekko ilmaveivillä maaliin liikkeestä, mutta ei saanut kiekkoa nousemaan lavan päälle. Paska jää... ;)
Kiitos Katala "otteluraportista". Hinosti on A alkanut pelaamaan. Mutta eipä viitsi hehkutella. Viime kaudella tuli se käsittämätön tappioputki sen jälkeen kun foorumiella hehkuteltiin pitkää voittoputkea.
Eipä tuohon Katalan matsiraporttiin ole juurikaan lisäämistä. Hienoa A! Yleisöä oli tosiaan mukavasti lehtereillä, mutta kyllä sinne vielä lisääkin sopii. Lauantaina olisi mahdollisuus viettää hieno kiekkopäivä katsomalla ensin A:n matsi Lukkoa vastaan. Ottelu alkaa klo 13. Sitten pienen odottelun jälkeen alkaa edustuksen peli KooKoota vastaan.
Viime kaudella tuli se käsittämätön tappioputki sen jälkeen kun foorumiella hehkuteltiin pitkää voittoputkea.
Käsittääkseni pelaajien asepalveluksen aloittamisella oli osuutta tähän. Tänä vuonna joukkue on hieman nuorempi ja mukana on ulkomaalaisia, joten tämän ei pitäisi olla niin suuri ongelma. Mutta katsotaan kuinka käy. Nyt ainakin kulkee ja hyvä niin. Tässä saattaa olla Sportin kovin A-junnujoukkue koskaan.
Nythän näyttää kauhian hyvältä taas tuo A:n touhu, mutta olisin ihan mielenkiinnosta kysynyt, että onko kellään käsitystä tuosta tippumisesta tänä kautena? Liiton sivuilla lukee edelleen näin: "Putoamiskarsintaotteluiden häviäjät (4 kpl) pelaavat I-divisioonan kahden parhaan kanssa kaksinkertaisen karsintasarjan. Karsintasarjan lopullinen malli päätetään 10.6. mennessä."
"Karsintasarjan lopullinen malli päätetään 10.6. mennessä."
No mutta tuohan on hirmu kätevä systeemi! Kun tehdään päätökset ensi kesäkuussa, niin tiedetään sitten jo varmuudella miten peleissä kävi ja voidaan sopia säännöt sen mukaan. Ettei tule ainakaan väärien seurojen junnuja pudotettua.
Iso Punakka
31.10.2011, 21:36
No mutta tuohan on hirmu kätevä systeemi! Kun tehdään päätökset ensi kesäkuussa, niin tiedetään sitten jo varmuudella miten peleissä kävi ja voidaan sopia säännöt sen mukaan. Ettei tule ainakaan väärien seurojen junnuja pudotettua.
Tällä kaudella karsintasarjaa pelataan niin kauan, että molemmat divarijengit on karsintaviivan alapuolella eli jossain tuolla kesäkuun tienoilla ollaan varmasti viisaampia.
B:llä hyvä alku divarissa eli kaksi puhdasta voitto. RJK oli viime viikonloppuna suupala, mutta tänään tuli jo messevämpi päänahka kun Tuto kaatui 3-2. Peli oli varsin tasaista vääntöä, ja tällä kertaa Sport pystyi matsin edukseen kääntämään. SM -karsintasarjassahan sama matsi päättyi 3-4. Nyt vaan samaa tahtia eteenpäin, jotta paikka ensi kauden karsintasarjassa turvataan!
A:lta kiitettävä Hämeenlinnan turnaus, kun saaliina oli viisi pistettä! Sportin osalta tämä miniturnaus oli todella kovatasoinen, kun vastassa oli A-SM:n kaksi kärkijoukkuetta Jokerit ja Blues sekä play off -viivan päällä keikkuva Pelicans.
Tänään tuli todella riemukas jatkoaikavoitto Bluesista. A oli jo 3-1 tappiolla, kun meille tuttu M. Mörsky teki Bluesin kolmannen maalin. 3-2 kavennus tuli viitisen minuuttia ennen loppua. Sen jälkeen A selvitti vielä kahden miehen alivoimatilanteenkin, ja tasoitusmaali tehtiin minuuttia ennen loppua ilman maalivahtia. Ja sitten jatkoajalla Soumelidis räjäytti pankin! Loistava taistelu A:lta!
B:llä sen sijaan alkaa ote lipsumaan ensi kauden SM -karsintasarjapaikasta. Nyt on tullut neljä ottelua peräkkäin koteloon. Viikonloppuna tamperelaisseurat Tappara ja KooVee kävivät hakemassa täydet pisteet Vaasasta. Harmi homma!
Mahtavaa! Edelleenkin nämä A:n pelit tai siis voitot lämmittää vanhan sydäntä melkeinpä enemmän kuin edustuksen pelit. Junnuissa on meidän tulevaisuus ja vaikka edustuksen budjetista joudutaankin iso siivu käytämään A:n hyväksi, niin tämä sijoitus saadaan tulevaisuudessa takaisin korkojen kera.
Täytynee yrittää pitää puheissa matalaa profiilia, ettei vaan vahingossakaan toistu se viime kauden pitkä tappioputki ;)
A:lta tänään ihan ok peli, mutta Ässät vei pisteet mukanaan. Ässät oli ehkäpä paras A -junnujengi, mikä tällä kaudella on Kuparisaaressa vieraillut. Tiukkaa on taistelu play off -viivan tuntumassa.
B näköjään johtaa Kouvolassa kahden erän jälkeen, ja rimpuilee vielä mukana taistelussa ensi kauden SM -karsintasarjapaikasta. Viikonlopun Itä-Suomen kiertueelta pitäisi pystyä täysi pistepotti nappaamaan.
A:lla tänään huilipäivä, mutta B konttasi Joensuussa tärkeässä ottelussa todella pahasti: Jokipojat murjoi meidät peräti 10-2. Sarjaa on vielä paljon jäljellä, ja B on mukana tasaisessa keskiryhmässä, joka taistelee ensi kauden SM -karsintasarjapaikoista. Toivotaan, että viime kauden malliin B rykäisee voittoputken sarjan lopussa ja kiipeää viivan päälle.
Sportin A-junioreiden ihyökkääjä Michal Kristof on kutsuttu Slovakian U20-maajoukkueen MM-leirille, joka alkaa Bratislavassa ke 7.12. Kristofilla on realistiset mahdollisuudet päästä Slovakian lopulliseen U20-MM-ryhmään.
Pat_LaFontaine
05.12.2011, 10:12
Sportista ei vissiin ole kellään realistisia mahdollisuuksia Suomen U20-joukkueeseen? Onkohan Aurèn päässyt edes kokeilemaan reenipeleissä, leirillä tms?
Sportista ei vissiin ole kellään realistisia mahdollisuuksia Suomen U20-joukkueeseen? Onkohan Aurèn päässyt edes kokeilemaan reenipeleissä, leirillä tms?
Auren on pelannut U18-maajoukkueessa mm. viimeksi kuukausi sitten.
Sportin A-junioreiden ihyökkääjä Michal Kristof on kutsuttu Slovakian U20-maajoukkueen MM-leirille, joka alkaa Bratislavassa ke 7.12. Kristofilla on realistiset mahdollisuudet päästä Slovakian lopulliseen U20-MM-ryhmään.Kristof ei päässyt Slovakian lopulliseen U20-MM-joukkueeseen. Hän jää Eurooppaan ja on varamiesten listalla (ei tietoa, mikä on varamiesten kutsujärjestys).
mendieta
18.12.2011, 12:33
Jean Auren ja Joonas Huovinen U18-maajoukkueen viiden maan turnausjengiin.
MrMacmanaman
18.12.2011, 21:28
A-junioritkin ovat nyt sitten joulutauolla. Sport on sarjassa tällä hetkellä yhdeksäntenä, tasapisteissä kahdeksantena olevan Pelicansin kanssa, joten pudotuspelipaikka on vielä hyvin haarukassa. Alkukauden kaltaisia 7 ottelun tappioputkia ei kyllä kärsi enää, eikä kompurointia ennalta heikompia vastaan. Hienoa olisi nähdä ensimmäistä kertaa Sport pudotuspeleissä. Joukkueen pistepörssiä johtaa slovakkivahvistus Michal Kristof, joka on tehnyt 28 pelissä 27 pistettä.
Sarja jatkuu Sportin osalta 4.1.2012, jolloin vieraaksi saapuu JYP.
Pohjalaisen twitteriboksi tietää kertoa, että Manner on "avittamassa" meidän A-junnujen valmennusta. Minusta hyvä liike, että omalle lupaavalle valmentajalle tarjotaan tekemistä.
kiekko.pohjalainen (http://kiekko.pohjalainen.fi)
A:lle paha tappio eilen, kun 3-0 johto tössittiin tappioksi. Nyt tuolla play off -viivan tuntumassa alkaa olemaan todella kova tungos. Todella harmittaa muutamat menneet ottelut, joissa kolme pinnaa on päästetty lipumaan käsistä. No, toisaalta runkosarja on pitkä, joten sen lopussa olet juuri sillä paikalla, minkä olet ansainnut.
Hieman kyllä kurkkua kuristaa tuo mahdollinen karsintasarja. Olen nyt tavanomaista enemmän ulkona, mutta en vieläkään tiedä kuinka sarjasta voi tällä kaudella pudota. Onkohan nyt kehitetty joku kivisaksetpaperi -menetelmä, jossa Sportin ja Vantaan osalta on kivi pudotettu pois, ja liigaherroilla on optio saksiin.
No, ei maalata pippeleitä seinille, vaan uskotaan kundien hoitavan itsensä vielä play off -viivan päälle!
Huokaus, tällaisten tulosten jälkeen ei tarvitse play off -paikasta haaveilla. Saipalta ansiokas taistelu, mutta kyllä Sportin olisi pitänyt tämä matsi hoitaa. Yv -peliäkin tarjottiin ihan riittävästi, mutta ei kun ei.
MrMacmanaman
07.01.2012, 18:43
Näköjään tilastojen perusteella pelejä hallitaan, mutta maaleja ei saada tarpeeksi ja myös omissa soi ainakin laukausmäärän perusteella liian usein. Onko ongelma maalivahtipuolella vai puolustuksessa vai missä? Sieltä olisi Erno Suomalainen kohta palaamassa, joten varmaan A-junnuissa pääsee pelaamaan.
Ei mun mielestä veskoja voi osoittaa sormella. Aina joskus tietenkin helppojakin menee, mutta veskat ovat suoriutuneet kaudesta ihan hyvin. MrMac kiinnitti kyllä huomion oikeaan asiaan eli maalinteon vaikeuteen. Paikkoja on melkein jokaisessa näkemässäni ottelussa luotu vastustajaa (selvästi) enemmän, mutta ratkaisut ovat välillä todella "junnumaisen kädettömiä".
Mutta sitten isoon ongelmaan. En ole joukkueen sisällä, joten mietin tämän asian ottamista esiin. Mutta koska Minste Jämsä toi ottelun jälkeen asian esiin, niin kai tästä voi sitten oman näkemyksensäkin kirjoitella. Joukkueella tuntuu olevan paha asenneongelma - tai ainakin osalla pelaajista. Kun jätkät pelaavat joukkueena, niin Sport haastaa sarjan kärkijengitkin. Se on tällä kaudella nähty. Mutta vaikeuksia on esim. sarjataulukossa alempana olevien joukkueiden kanssa. Peli menee kurittomaksi ja sooloiluksi. Ja kuten Minste sanoo, niin vaihtopenkillä vingutaan ja itketään koko ajan. Samaa Okakin sanoi syksyllä. Tämä todellakin harmittaa, koska Joukkueena jätkillä olisi talenttia pelata pudotuspeleissä.
Toivotaan että Erno palaa joukkueeseen yhtä vahvana kuin mitä oli ennen loukkantumistaan. Erno esitti todella huikeita suorituksia viime kaudella ja ainakin itselläni on iso luotto sihen, että hänen paluunsa vaikuttaa koko joukkueen suoritukseen kevään tärkeissä peleissä.
Suunta on ylöspäin ja kyllä tuolla joukkueella on täydet mahdollisuudet pelata vielä vaikka pleijareissa.
ShitBreak
08.01.2012, 19:17
Mutta sitten isoon ongelmaan. En ole joukkueen sisällä, joten mietin tämän asian ottamista esiin. Mutta koska Minste Jämsä toi ottelun jälkeen asian esiin, niin kai tästä voi sitten oman näkemyksensäkin kirjoitella. Joukkueella tuntuu olevan paha asenneongelma - tai ainakin osalla pelaajista. Kun jätkät pelaavat joukkueena, niin Sport haastaa sarjan kärkijengitkin. Se on tällä kaudella nähty. Mutta vaikeuksia on esim. sarjataulukossa alempana olevien joukkueiden kanssa. Peli menee kurittomaksi ja sooloiluksi. Ja kuten Minste sanoo, niin vaihtopenkillä vingutaan ja itketään koko ajan. Samaa Okakin sanoi syksyllä. Tämä todellakin harmittaa, koska Joukkueena jätkillä olisi talenttia pelata pudotuspeleissä.
Vaikka ketään ei saisi sormella osoitella, niin kyllähän kaikkien menestyvien joukkueiden kapteenit ovat tärkeässä asemassa. Sellanen joukkue, millainen kapteeni... Harmittaa aivan vietävästi Hautamäen loukkaantuminen. En jaksa tarkistaa, mutta väitän että Hautamäen terveenä olleena Sportin peli kulki huomattavasti paremmin kuin nyt ja kaikki todellakin pelasivat joukkueelle(btw. ensimmäinen peli Hautamäen loukkaannuttua Sport-TPS 2-9). Jos olisin Oka tai Minste, nostaisin kylmästi esim Saukon tai S.Nässlinin loppukaudeksi kapteeniksi.
Myöskään tuo suuri ulkomaalaisten pelaajien määrä joukkueessa ei kyllä varmasti ainakaan luo yhteishenkeä. Jotenkin on sellainen fiilis, että siellä on syntynyt kuppikuntia pukukoppiin.
Toivottavasti Oka tuo ryhtiä joukkueeseen, selvitetään loppukausi kunnialla läpi ja pelataan Liigaa myös ensi kaudella.
Välillä taas positiivista. Tänään kaatui vieraissa TPS 3-4 jatkoajalla. Varsinaisen peliajan loppuhetkillä päästiin tasoihin ja jatkoajalla ylivoimamaalilla 2 pistettä Vaasaan. Luonnollisesti tosi tärkeä voitto.
SPORTTIKOTKA
15.01.2012, 19:26
Junnut voitti rankuilla 2-1 Jokerit. Harvinaista herkkua joten propsit tästä junnuille. Taistelu jatkuu.
Tosiaan hieno viikonloppu a-junnuilta! Eilen Jokereita vastaan nähtiin työteliäs ja sitoutunut Sport, joka tarjosi ehkäpä kauden parasta peliään kotiyleisölle. Ja nyt ajatus ja pelaaminen pysyi koossa koko ottelun ajan. A on taas tiukasti kiinni mukana play off -taistelussa. Eilisen kaltaisella ilmeellä play off -paikka on hyvinkin mahdollinen!
Itse peluuttaisin Lehtistä A:n rosterissa jatkossakin. Edustus kyllä pärjää ilman hänen palveluksiaan, mutta A:lle hänen läsnäolollaan saattaa olla ratkaiseva merkitys kun puhutaan sarjapaikasta. Mutta meillä on ennenkin tehty päätöksiä peluutuksista pidemmälle miettimättä.
Lehtisen aika edustuksessa voisi alkaa täysipainoisesti sitten ensi kaudella.
MrMacmanaman
21.01.2012, 22:07
Jaahas, jätkiä ei ole näköjään taaskaan paskan vertaa kiinnostanut peli, kun Saipalle ollaan hävitty 6-2. Eikö nyt valmennus osaa reagoida tuohon löysäilyyn?
Jonkun verran alkaa jo kyrpimään tuo A-junnujen pelaaminen. Mikä siinä on ongelmana kun tällä kertaa hävittiin jumbolle. Alkaa pleijariviivakin kadota näkyvistä.
Saadaanko todeta kauden päätteeksi että nää oli ne jätkät, jotka pudotti joukkueen liigasta?
Lohipoika
05.02.2012, 22:31
Tarkoituksenani ei mitenkään ole vääntää veistä haavassa, mutta tämän viikonlopun kahden kotitappion myötä näyttää nyt käytännössä siltä, että Sportia ei valitettavasti pudotuspeleissä nähdä. Harmi sinänsä, olisin mieluusti halunnut nähdä vaasalaiset kahdeksan joukossa. Kannattaa nyt katseet kääntää tuleviin play-outeihin ja hoitaa homma kunnialla kotiin, ettei tarvitsisi jännätä karsintasarjassa. Jokipojat on I-divisioonassa ollut vakuuttava ja on vakavasti otettava haastaja.
Joo ihan itse se playoff-paikka menetettiin. Kaikki mahdollisuudet oli mutta ilmeisesti pää vaan ei nuorilla kestä kun aletaan sarjataulukkoa katselemaan kesken kauden.
Saas ny si nähdä, mitä kiekkoliiton pomoille on S/M-liigan puolelta "informoitu" putoamistavasta...
Tappioita tappioiden perään. Jotakin on tapahtunut henkisellä puolella, ei ne taidot voi näin totaalisesti kadota yhtä äkkiä.
Yllättävän pitkään on seurajohto seurannut tätä tilannetta sivusta. Ollaan kovaa vauhtia syöksymässä kohti divaria. Nyt on kyllä korkea aika tehdä jotain.
Vaikka en missään nimessä lähde valmentajaa moittimaan, niin tosiasia on se, että vain valmentajaa voidaan vaihtaa ja usein valmentajan vaihdos piristää.
Tässä olisi Mannerille hyvä projekti loppukaudeksi. Seurajohdon on nyt jotain tehtävä. On se Manner tai joku muu. Liigapaikan menetys olisi iso katastrofi.
Loppukausi on ollut taas huono Sportin A-junnuille. Alkukaudesta näytti taas niin hyvältä. Toivottavasti pojat saa varmistettua sarjapaikan. Helppoa se ei tule olemaan.
Siitä tuli mieleen, että on varmaan surkein tilanne kymmeneen vuoteen Sportin junnuilla juuri nyt. A-junnujen ensi kauden ja sitä seuraavan menestys riippuu täysin siitä, kuinka seura onnistuu hankkimaan pelaajia ulkopuolelta. B- ja C-junnut ovat sitä tasoa, että vähissä on avut omasta takaa. Junnupuolella on hirveästi tekemistä. Lukuisat Mestis-seurat ovat jo ajaneet Sportin ohi.
Joo surkeaa on. Kyllähän sarjapaikka alkaa olemaan nyt tosissaan uhattuna. Ihmettelen edelleen, ettei seurajohto reagoi tilanteeseen ainakaan millään konkreettisella tavalla. Vaikka en edelleenkään lähde valmentajaa syyttämään, niin silti tämä kierre on pakko saada jotenkin katkaistuksi. En näe muuta tietä kuin valmentajan vaihtaminen.
Voidaan toki katsella ja katsella pelistä toiseen, että paljonko tänään tulee turpaan, mutta sitten pelataan ensi vuonna divaria. Turha kuvitella, että tilanne mihinkään muuttuu kun aletaan sarjapaikasta pelaamaan! Herätys!
Ma-kE-69
27.02.2012, 12:16
Toivottavasti pojat saa varmistettua sarjapaikan. Helppoa se ei tule olemaan.
Niin, kuka putoo, kuka säilyy ei jääkiekkoliiton sivuilta selviä vaikka runkosarja vetää viimeisiä. Saas nähdä mitä liitto vielä keksii jotta sarjaa saadaan supistettua. Seuraava lainaus on jääkiekkoliiton sivulta ja alleviivaus on mun.
Sarjassa sijoille 9.-16 sijoittuneet pelaavat putoamiskarsintaottelut paras viidestä menetelmällä otteluparein 9.-16., 10.-15. ja 11.-14. ja 12.-13., kotietu ensin mainitulla. Putoamiskarsintaotteluiden häviäjät (4 kpl) pelaavat I-divisioonan kahden parhaan kanssa kaksinkertaisen karsintasarjan. Karsintasarjan lopullinen malli päätetään tammikuussa 2012.
Heimopäällikkö
27.02.2012, 21:32
Niin, kuka putoo, kuka säilyy ei jääkiekkoliiton sivuilta selviä vaikka runkosarja vetää viimeisiä. Saas nähdä mitä liitto vielä keksii jotta sarjaa saadaan supistettua.
En nyt löytänyt mitään vedenpitävää tekstiä internetistä tuosta putoamisjärjestelmästä, mutta tuolta Jokipoikien tietotoimiston asiasta tietäviltä kuulin että sarjasta voi pudota ainoastaan Sport ja K-Vantaa, liigajoukkueiden junnujen sarjapaikat on edelleen hakattu kiveen. Joten jos esim. Jokipojat pelillisesti nousisi SM-sarjaan niin sarjaa laajennettaisiin entisestään. Mutta tämä on vain tämmöstä HTT:n tietoa ja kuulopuhetta, enkä pysty asiasta mitään konkreettista näyttöä antamaan.
En nyt löytänyt mitään vedenpitävää tekstiä internetistä tuosta putoamisjärjestelmästä, mutta tuolta Jokipoikien tietotoimiston asiasta tietäviltä kuulin että sarjasta voi pudota ainoastaan Sport ja K-Vantaa, liigajoukkueiden junnujen sarjapaikat on edelleen hakattu kiveen. Joten jos esim. Jokipojat pelillisesti nousisi SM-sarjaan niin sarjaa laajennettaisiin entisestään. Mutta tämä on vain tämmöstä HTT:n tietoa ja kuulopuhetta, enkä pysty asiasta mitään konkreettista näyttöä antamaan.
Kyllä se juuri noin menee. Liigajoukkueiden A-junioireilla on automaattinen paikka sm-sarjassa. Tiedä sitten miten menisi, jos Sport tai Jokipojat nousisi miehissä liigaan ensi kaudeksi.
Sarjassa sijoille 9.-16 sijoittuneet pelaavat putoamiskarsintaottelut paras viidestä menetelmällä otteluparein 9.-16., 10.-15. ja 11.-14. ja 12.-13., kotietu ensin mainitulla. Putoamiskarsintaotteluiden häviäjät (4 kpl) pelaavat I-divisioonan kahden parhaan kanssa kaksinkertaisen karsintasarjan. Karsintasarjan lopullinen malli päätetään tammikuussa 2012.
Joo, ennen tuossa perässä oli vielä tekstiä joka meni jotenkin näin: Ja karsintasarjan neljä parasta pelaavat seuraavalla kaudella SM-Liigaa, Nuorten SM-Liigasta putoaa sen joukkueen A-Juniorit, joiden MIESTEN EDUSTUSJOUKKUE EI PELAA SM-LIIGASSA.
Nyt se on poistettu ja näköjään siellä odotellaan ja sumplitaan jotain. Mutta ilmeisesti se kuuden joukkueen karsinta pelaataan kuitenkin.
A on nyt ison tehtävän edessä. Liigapaikka on ehdottomasti säilytettävä! Paras olisi hoitaa homma kuntoon jo tässä play out -otteluparissa Ilvestä tai Tapparaa vastaan. Mielestäni siihen on ihan hyvät saumat, koska kauden ottelujen perusteella kumpikin joukkue sopii Sportille vastustajaksi melko hyvin. Sportin ailahtelevat otteet pistävät kyllä miettimään, että pystyykö joukkue kolmea voittoa ottamaan. Toki myös Tappara on viime viikkoina pelannut yhtä ailahtelevasti kuin Sport, ja joukkue on ollut melkoisessa tappioputkessa. Jos flunssa tästä yhtään hellittää, niin pakko tuota huomista peliä on lähteä katsomaan Tampereelle. The Näpistys tästä ekasta pelistä antaisi hyvän lähtökohdan ottelusarjan voittamiselle.
Pohjalaisessa oli tänään juttua A:sta sekä Kallasvuon Minnan hyvä kirjoitus Sportin ja VPS:n juniorityöstä. Sheareria kompaten täytyy sanoa, että A:n liigapaikka on vuosi vuodelta yhä suuremmassa vaarassa, koska oma juniorituotanto on b:stä alaspäin kamalalla tolalla. A rakentuu jo nyt yli 50 %:sti muualta tulleista kavereista, ja tämä luku on ennemminkin kasvamassa kuin pienenemässä. Hyvin pelimiehiä muualta on toki meille tullut, mutta jatkossa tämä vääristymä tulee aiheuttamaan kestämättömän tilanteen.
mendieta
29.02.2012, 13:06
Osaatteko te enemmän Sportin juniorikiekkoa seuraavat kertoa, mistä syistä alempien junnujen toiminta tökkii noin pahasti? Eikö harrastajamäärät ole korkeimmillaan koskaan. Voisi kuvitella, että suuremmasta massasta löydetään enemmän helmiä.? Menettääkö Sport lahjakkuutensa nykyään aiemmin muualle? Vai eikö lahjakkuuksia jostain syystä tule?
Kuka johtaa juniorivalmennusta tällä hetkellä? Onko hän tehtäviensä tasalla?
Hienosti väänsivät junnut Ässistä 5-4 voiton.
Saattaa olla tärkeä voitto joukkueen motivaatiolle.
Ässät on kuitenkin kolmantena sarjataulukossa.
Tsemppiä vaan junnuille karsintapeleihin.
Siis todellakin mielettömän tärkeä voitto henkiselle puolelle! Eihän ne alkukauden taidot mihinkään ole kadonneet. Jengi on vaan henkisesti täysin jumissa. Toivottavasti tästä oli nyt apua.
Toivottavasti järki voittaa edustuksen penkin takana ja Lehtinen vahvistaa A:ta niin pitkään kuin sarjapaikka saadaan toivottavasti varmistettua.
SPORTTIKOTKA
29.02.2012, 21:46
Junnut on pidettävä liigassa keinolla millä hyvänsä. Se on kaikilla mittareilla Sportin etu mikäli vuoropuhelu edustuksen ja junnujen välille saadaan kuntoon. Mikä on valmennuksen taso tällä hetkellä? Kuka vastaa Sportin junioritoiminnasta?
Tiukka on tahti. Tappara ja Ilves kun onnistuivat hankkimaan playoutteihin kotiedun ja kun Ilveksellä on SM-liigan puolella perjantaina kotiottelu JYP:iä vastaan, niin Tappara ja Sport aloittavat oman playout-sarjansa jo huomenna (!) kello 19:00 Hakamettässä.
Nyt selvisi tuo karsintamallikin kuin K-Vantaa jätti leikin kesken.
Suomen Jääkiekkoliitto - Artikkeliarkisto (http://www.finhockey.fi/taustasivut/artikkeliarkisto/?num=510825)
Mielenkiintoinen uutinen karsintasarjaan liittyen: Kiekko-Vantaa on luopunut sarjapaikastaan suosiolla ja sen play-out -pelejä ei pelata.
Aika erikoinen ratkaisu mielestäni. Ja harmillinen, itse olisin mielelläni pitänyt yhden mestisjenginkin junnut liigassa.
LÄHDE: Suomen Jääkiekkoliitto - Artikkeliarkisto (http://www.finhockey.fi/taustasivut/artikkeliarkisto/?num=510825)
Heimopäällikkö
29.02.2012, 22:37
Karsintasarjasta paikan ensi kauden Nuorten SM-liigaan lunastavat kaikki muut paitsi huonoiten sijoittunut sellainen joukkue jonka edustusjoukkue ei pelaa Jääkiekon SM-Liigassa.
Pitäskö tästä nyt sit ymmärtää että jompikumpi karsijoista nousee nyt joka tapauksessa? Jokipojat tulee ainakin karsimaan ja toiseksi K-Kissat tai KooKoo.
Lainaus jääkiekkoliiton sivuilta
Pitäskö tästä nyt sit ymmärtää että jompikumpi karsijoista nousee nyt joka tapauksessa? Jokipojat tulee ainakin karsimaan ja toiseksi K-Kissat tai KooKoo.
Eiköhän tuo pelata viidellätoista joukkueella jos divarista karsivat eivät sijoitu tarpeeksi korkealle. Niin kuin pelattiin ennen Vantaan nousuakin.
mendieta
01.03.2012, 10:24
Sitä otteluparia johon K-Vantaa olisi tullut kaavion mukaan pelaamaan, ei pelata.
Kolme muuta otteluparia pelataan ja niiden häviäjät jatkavat kauttaan Nuorten SM-karsintasarjassa yhdessä kahden A-nuorten I-divisioonan parhaan kanssa. Karsintasarjassa pelataan viiden joukkueen kaksinkertainen karsintasarja. Karsintasarjasta paikan ensi kauden Nuorten SM-liigaan lunastavat kaikki muut paitsi huonoiten sijoittunut sellainen joukkue jonka edustusjoukkue ei pelaa Jääkiekon SM-Liigassa.
Jos Sport joutuu karsintoihin, tulee sen siis jättää toinen divarijengi taakseen. Ja joukkuemäärä tulee siis olemaan ensi kaudellakin 16. Nyt on divarijengillä taas sauma nousta.
Farssihan tämä on, edelleen. Mitä vitun urheilua se on, että toisilla joukkueilla on mandaattipaikka ylhäällä ja toisilla ei? Tämähän sotii ihan yhdenvertaisuusperiaatettakin vastaan.
Miksi nämä SM-liigajoukkueiden junnujengit ovat edes mukana karsinnoissa, jos he eivät voi pudota? Nyt Sport saa olla sydän kylmänä kaiken maailman ristiin pelaamisten takia, koska näiden muiden motivaatiosta ja rostereista ei voi koskaan tietää. Ei heillä ole mitään väliä, kun ei ole panosta.
Jos Sport joutuu karsintoihin, tulee sen siis jättää toinen divarijengi taakseen. Ja joukkuemäärä tulee siis olemaan ensi kaudellakin 16. Nyt on divarijengillä taas sauma nousta.
Farssihan tämä on, edelleen. Mitä vitun urheilua se on, että toisilla joukkueilla on mandaattipaikka ylhäällä ja toisilla ei? Tämähän sotii ihan yhdenvertaisuusperiaatettakin vastaan.
Miksi nämä SM-liigajoukkueiden junnujengit ovat edes mukana karsinnoissa, jos he eivät voi pudota? Nyt Sport saa olla sydän kylmänä kaiken maailman ristiin pelaamisten takia, koska näiden muiden motivaatiosta ja rostereista ei voi koskaan tietää. Ei heillä ole mitään väliä, kun ei ole panosta.
Vaikka kerholla tuo paikka automaattisesti on, niin olen kieltämättä minäkin käytäntöä hieman ihmetellyt. Jonkinlaista rauhaa/turvaa liigaseuroille kai tuolla on alunperin suunniteltu. Toki täytyy sanoa, että 16 seuran sm-sarjakin on hieman turhan suuri. Tuo määrä aiheuttaa myös sen, että 1-divarikin jää aika torsoksi pienen joukkuemäärän takia. En tiedä miksi divarin joukkuemäärää ei voida nostaa niinä kausina, kun sm-sarjassa on noin paljon joukkueita.
Pari vuotta sitten kiersi kovasti huhua, että samaa systeemiä olisi joiltain tahoilta ajettu myös B-junnuihin, mutta nythän siellä ollaan päinvastoin menossa kymmenen joukkueen sarjaan. C-junnuissahan 10 joukkueeseen siirryttiin jo täksi kaudeksi.
En ole aivan varma, mutta sellainen kuva on, että myös B- ja C-junioreissa sm-liigajoukkueiden junioireilla on automaattinen sm-karsintapaikka, joka tietysti takaa sen, että liigaseurojen juniorijoukkueisiin yleensä saadaan naapuriseuroista tulijoita, vaikka heillä olisi muuten parempi joukkue... vaan ei sm-karsinta paikkaa.
NUORTEN SM-LIIGA / KARSINTAOTTELUT JA KARSINTASARJA
Jääkiekkoliiton hallitus on käsitellyt Nuorten SM-liigan karsintojen pelaamista
K-Vantaan luopumisen aiheuttamista muutoksista tulleen palautteen jälkeen.
Seuroilta saadun yksimielisen mielipiteen jälkeen ja Liiton ja SM-Liigan väliseen sopimukseen nojautuen liittohallitus on päättänyt, ettei Nuorten SM-Liigan karsintaotteluita pelata. Samalla päätettiin myös, ettei Nuorten SM-Liigan karsintasarjaakaan pelata.
Sen sijaan A-nuorten I-divisioonan kaksi parasta (joille on luvattu paikka karsintaan) pelaavat ottelusarjan noususta ensi kauden Nuorten SM-Liigaan paras viidestä –järjestelmälläTämähän meni oikein kätevästi, ainakin meidän osalta.
SPORTTIKOTKA
01.03.2012, 14:55
Huokaista sai helpotuksesta tämän päätöksen osalta. Eihän siinä muuten mitään järkeä olisi ollut. On nämä vain vaikeita asioita aina päätettäväksi meidän kiekkoherroille. Koskahan sinne saataisiin vaihtoa?
Mä en oikein osaa sanoa mitä mieltä tästä olisi.
Hienoa tietysti että sarjapaikka säilyy mutta... niin... Jääkiekon päättäjät kyllä osaavat yllättää näillä päätöksillään vuodesta toiseen.
Onnittelut Sportin A-junnuille joka tapauksessa. Kauden minimitavoitteeseen pääsitte.
magnum37
01.03.2012, 15:28
Mä en oikein osaa sanoa mitä mieltä tästä olisi.
Hienoa tietysti että sarjapaikka säilyy mutta... niin... Jääkiekon päättäjät kyllä osaavat yllättää näillä päätöksillään vuodesta toiseen.
Onnittelut Sportin A-junnuille joka tapauksessa. Kauden minimitavoitteeseen pääsitte.
No johan nyt sattuu ja tapahtuu. Sport ei voi pudota, vaikka edustus pelaa Mestistä?;) Saadaan siis huokaista helpotuksesta, mutta tosiaan hirveästi ei viitsi tuulettaakaan, koska urheilulliselta kannalta palikat ovat aika sekaisin.. Siis nyt kuitenkin haetaan K-Vantaan tilalle sitä 16. liigajoukkuetta ensi kaudelle, vaikka vielä viime kausi vedettiin 15 joukkueella. Sporthan nousi, koska se sijoittui karsintasarjassa (kiintiö)liigajoukkueita paremmin ja siksi liigassa oli 15 joukkuetta. Milloin on päätetty, että nuorten SM-liigaa pelataan jatkossa 16 joukkueella? Siihenhän tämä systeemi nyt viittaa.
--------
Junior-Sportissa pitäisi nyt joukolla miettiä, miten pelaajien motivoiminen hoidetaan murrosikä huomioiden ja valmennuksen tasoa on edelleen katsottava siellä kriittisellä silmällä. Nämä eivät ole mitään nopeita asioita korjata, mutta se on selvää ettei taso Junior-Sportissa riitä turvaamaan vielä vuosiin kovin omavaraista pelaajakantaa A:lle eikä edustukselle.
A:ssa syyskausi oli erinomainen, kevät sitten...noh kiltisti sanottuna, mahalasku. Oka ja kumppanit voisivat tarkastella kuntopiikkiä uusiksi.
Syvä huokaus! Silmät kostui kun tuon luin :)
Se mikä on urheilullista ja mikä ei, onkin sitten toinen asia. Nyt ollaan kuitekin onnellisia liigapaikan varmistumisesta.
Nyt toimistolla Jämsä ja kumppanit ISO herätys. Ensi kauden jokkueen rakennus alkaa tänään!
Nyt toimistolla Jämsä ja kumppanit ISO herätys. Ensi kauden jokkueen rakennus alkaa tänään!Oliskohan aika palauttaa Mamba kotiin eli vetämään jatkossa A-junnuja.
Oliskohan aika palauttaa Mamba kotiin eli vetämään jatkossa A-junnuja.
Kyllä Mamban tietotaito pitäisi saada pidettyä kotona. Se on selvä se.
Aivan loistava uutinen tämä! Ihan niin loistava uutinen ei ole se, että sain tämän tiedon Tampereella, jonne just saavuin katsomaan illan peliä :) No, kyllä sitä tästä riemusta yhden turhan reissun tekee.
Iso kivi vierähti sydämeltä, ja nyt sitten täysillä huomista kohti!
Sport kärsi loukkaantumisista tällä kaudella. Kolme tärkeää hyökkääjää pelasi vain osan kaudesta. Noiden avulla Sport olisi saanut toisenkin hyvän ketjun. Sport teki liian vähän maaleja tällä kaudella.
Kolme vuotta liigaa takana eikä yhtään jumbosijaa. Karsinnoissakin vain kerran. Mutta ensi kaudella olisi kiva nähdä jo playoffsejakin. Se vaatii SM-tason hankintoja ja tärkeimpien pelaajien pysymistä Vaasassa.
Veikkaan että tämän kauden joukkueesta on ihan mukavasti tunkua edustukseen ensi kaudeksi. Niin kuin pitääkin olla.
Mitähän tuo Kristof aikoo tehdä? Harmi ettei päässyt näyttämään osaamistaan Mestiksessä tällä kaudella.
Nyt kun SM-liigaseurat saivat turhat playout-pelit pois, niin kovin suuri ennustaja ei tarvitse olla että sellaisia ei pelata tulevaisuudessakaan. Urheilullisin ratkaisu varmasti olisi se että SM-sarjan heikoimmat joukkueet pelaisivat karsintasarjan divarin parhaiden kanssa, ja siitä sit parhaiten sijoittuneet pelaisivat seuraavalla kaudella SM-sarjaa. Oli edustusjoukkueet sitten millä sarjatasolla tahansa. Toki lienee päivänselvää että näin ei tule tapahtumaan, valitettavasti.
SPORTTIKOTKA
29.03.2012, 11:41
Manner 1 + 1 vuotisella sopimuksella a-junnujen päävalmentajaksi. Tämä oli ihan hyvä uutinen.
Manner 1 + 1 vuotisella sopimuksella a-junnujen päävalmentajaksi. Tämä oli ihan hyvä uutinen.
Jälleen yksi hyvä uutinen lisää toimistolta. Hyvin te vedätte.
mendieta
29.03.2012, 11:59
Ja Oka B-junnujen koutsiksi. Uskoisin, että Oka on kiinnitetty tähän vähintään puolipäiväisesti eli ammattimaisempaan suuntaan ollaan menossa myös junnuissa. Näihin varmasti tulee vahvistuksia, mutta sivukorvalla olen kuullut, että edustus osallistuu Okan kustannuksiin. Eli Sport sijoittaa tässä tulevaisuuteen, mikä on helvetin hyvä homma. Toivottavasti Oka puhaltaa henkeä koko junnuihin.
Mannerin kiinnitykselle peukku. Se on hyvä, että omaa osaamista aletaan hyödyntämään.
Nyt on Mannerilla hyvä paikka näyttää osaamistaan. Kokemusta Mikolla on jo sen verran, että luulisi tuon pestin hoituvan aivan hyvin. Sport A ei saa joutua karsintoihin ensi kaudellakaan.
Okalle myös onnea matkaan. Toivottavasti junnutouhu saadaan hyville urille. Juuri nyt Sportin junnut ovat aallonpohjassa ties missä ykkös- ja kakkosdivareissa. Ne pitäisi saada SM-sarjoihin sieltä asap.
Mestisjoukkueelta kova satsaus junnuihin tuo 200 000 euroa vuodessa mutta toisaalta ei Sportin kannatakaan verrata itseään Mestisjoukkueisiin jos ja kun aikoo kuroa eroa kiinni liigaseuroihin.
magnum37
29.03.2012, 14:19
Varmasti Sportin kevään paras uutinen on tässä! Kiitos Sport ja erityisesti kiitos Mikolle! Kun tietää Mamban terveen kunnianhimon valmentajan työhön niin sitoutuminen Sportin junioritoimintaan on iso uhrauskin Mikolta. Todella iso on kotkasydän. Kyllähän se on niin, että tuolla junioreissa tarvitaan ne parhaat ja fiksuimmat valmentajat. Parrasvaloissa kravatti kaulassa pärjää kyllä tyhmempikin.
Kiitos myös Okalle pitkäjänteisestä työstä A:n valmentajana! Hyvienkin eväät loppuvat aikanaan, joten vaihdos oli paikallaan. Toivottavasti Oka tosiaan jatkaa B-junnuissa, sillä Junior-Sportin alaisten joukkueiden tilanteelle on pakko tehdä jotain ja nopeasti. Pikkulinnut ovat kertoneet, että Vaasassa nuorilla kiekkopojilla on yleisesti ongelmia ihan elämänhallinnassakin, mutta pätevät valmentajat voivat tehdä paljon silläkin saralla.
Pat_LaFontaine
29.03.2012, 14:54
Mannerin signaus erittäin hyvä veto. A saa varmasti vetovoimaa, kun peräsimessä on "oikea" valmentaja. En tarkota tietty sitä, että Oka olisi mitenkään huonosti vetänyt, päinvastoin, mutta onhan Mamballa kuitenkin jo aika paljon kokemusta edarin valmentamisesta ja tunnettavuuttakin. Lisäksi A:ssa saadaan varmasti nyt hyvää ja laadukasta yksilövalmennusta.
Tämä oli erittäin postiiivinen uutinen ja hyvä alku paremman juniorituotannon aloittamisesta. Saatiin tähänkin puoleen kertaheitolla huomattavasti ammattimaisempi ote. Uskon, että tulosta alkaa näkymään hyvin nopeasti.
Hienoa Sport. Kantaisiko tämä hyvä uutinen lisää hyvää ajatellen iltaa? Toivotaan parasta.
Pat_LaFontaine
29.07.2012, 15:40
Kuuluisi avata varmaan kokonaan uusi ketju, mutta laitetaan nyt vielä kuitenkin tähän. Nuorten liigassa ensi kaudella yhteensä 48 ottelua, joten junnuja ei voi mielestäni kuormittaa edaripeleillä enää tuon lisäksi yhtään.
Uutena sellainen, että jokainen joukkue osallistuu myös kahteen turnaukseen kauden aikana.
Ketään ei varmaan yllätä, että mestisjoukkueen nuoret voi tippua, mutta uutena myös liigajoukkueen nuoret voivat tippua, tosin kriteerit on aika kaukaa jaettuja.
Linkki. (http://http://www.suomikiekko.com/2012/07/nuorten-sm-liiga-uudistuu-ensi-kaudeksi/)
Vanhempi herrasmies
29.07.2012, 22:48
Ketään ei varmaan yllätä, että mestisjoukkueen nuoret voi tippua, mutta uutena myös liigajoukkueen nuoret voivat tippua, tosin kriteerit on aika kaukaa jaettuja.
Linkki. (http://http://www.suomikiekko.com/2012/07/nuorten-sm-liiga-uudistuu-ensi-kaudeksi/)
Linkki ei toiminut. Liiton kriteerit alla. Hassua että melkein oletetaan Mestisjoukkueiden olevan karsinnoissa...
"Karsintasarjaan joutuvat Mestisseurojen joukkueet (mikäli sijoittuneet sijoille 11.-16.) sekä kaksi huonointa liigaseuran joukkuetta. Liigaseuran joukkue voi myös pudota sarjasta, mikäli on neljän viimeisen kauden aikana kolmatta kertaa neljän viimeisen liigaseuran joukossa."
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.