View Full Version : KHL, ennen kautta 2011-12
Johannes
17.04.2011, 07:30
Avataan uusi ketju, kun Ufan Salavat Julajev-joukkue, Bykov päävalmentajanaan, voitti 16.4.2011 Venäjän mestaruuden. On siis aika siirtää katse kevään pelaajakauppoihin, joita on jo paljon julkistettu ja valmentajahankintoihin, myös kaikkeen muihin kiehtoviin asioihin, joita KHL-liigan ympärillä sattuu ja tapahtuu.
En lähde tähän ketjuun, jonka avaan, toistelemaan jo tehtyjä hankintoja tai spekulaatioita tulevista hankinnoista, mutta olisi ihan hienoa lukea aika ajoin itsekin täältä mitä kaikkea KHL-rintamalla on tapahtunut, kunnes uusi kausi 2011-12 käynnistyy syyskuun alkupuolella 2011.
Heitellään nyt tänne twiittaus, joka sattui silmääni hetki sitten.
Medvedev on Sovsportissa ilmoitellut että neljä koutsia on vielä tyrkyllä SKA:han. Näistä kaksi vaihtoehtoa ovat Ken Hitchcock ja Craig MacTavish.
Johannes
19.04.2011, 17:59
Pekka Rautakalliosta mahdollisesti Riian Dynamon valmentaja. Satakunnan Kansa (http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/KiekkoKansa/1194675405476/artikkeli/rautakallio+lahdossa+khl+aan.html)
Rautakallio on fiksu valmentaja, jos menee KHL-valmentajaksi Riikaan. Sieltä on 400 km Helsinkiin ja lento kestää laskuineen ja nousuineen n. tunnin välillä Riika-Helsinki, eikä tarvitse viisumia Suomen vierailuun. Kesken kauden on siis helppo vierailla Suomessa tai pyytää perheen/tutut käymään Riikassa, jos ei perhe tule mukaan asumaan Riikaan koko kaudeksi. Toivottavasti toteutuu Rautakallion Riikan Dynamon valmennus, alkaen kaudesta 11-12.
Latvialainen media ilmoittaa, että Rautakallio on Riian seuraava päävalmentaja. Sopimus allkirjoitetaan ensi viikolla. Pekan apuvalmentajina jatkavat Artis Abols ja Viktors Ignatjevs.
The Original Jags
20.04.2011, 19:55
Severstal Tsherepovets on tehnyt uusia sopimuksia. Josef Straka on tehnyt seuran kanssa vuoden jatkosopimuksen. Straka aloittaa ensi kaudella Tsherepovetsissa jo viidennen kautensa.
Severstal on tehnyt myös sopimuksen ruotsalaispuolustaja Staffan Kronwallin kanssa. Kronwall teki viime kaudella Elitserienissä 20 pistettä ja on ollut Ruotsin maajoukkueessa tämän kauden EHT-turnauksissa. Kronwall pelaa myös Ruotsin MM-joukkueessa Slovakian MM-kisoissa.
Sovetskij Sportin jutussa (http://www.sovsport.ru/news/text-item/453189) kerrotaan, että Hannu Jortikka olisi Amur Habarovskin ensi kauden päävalmentaja.
Tämä uutinen tuli aivan puskista. En ole kuullut edes huhuja, että Habarovsk olisi rekrytoimassa suomalaisvalmentajaa.
Tämä uutinen tuli aivan puskista. En ole kuullut edes huhuja, että Habarovsk olisi rekrytoimassa suomalaisvalmentajaa.
Jostain syystä tämä uutinen sai aamulla hymyilyttämään. Oma veikkaukseni on, että Jortikka saa potkut ennen kuin joukkue on pelannut 10 runkosarjaottelua. Ei vain Jortikasta taida enää olla valmentamaan huipputasolla.
The Original Jags
21.04.2011, 11:29
Tässä vaiheessa voisi kartoittaa KHL-seurojen tilannetta ulkomaalaispelaajien suhteen. Ensi kaudella KHL:n venäläisissä seuroissa saa pelata vain viisi ulkomaalaista, mikä on väärä päätös (oikea määrä olisi kuusi tai seitsemän). Katsotaanpa miten moni ulkomaalaispaikka on täytetty tähän mennessä. Ensin läntinen konfferenssi.Tiedot on poimittu Eliteprospects sivuilta.
Lokomotiv Jaroslavl:
Sopimus ensi kaudelle: Josef Vasicek, Pavol Demitra, Stefan Liv.
Halutaan pitää: Karel Rachunek
Lähtevät: Jori Lehterä, Daniel Tjärnqvist, Dimitri Koschnew, Michal Barinka
Dynamo Moskova:
Sopimus ensi kaudelle: Filip Novak
Halutaan pitää: Dominik Granak
Kysymysmerkit: Janne Jalasvaara, Miroslav Satan, Juraj Kolnik
Lähtevät: Michael Garnett, Martin Strbak, Chris Simon
SKA Pietari:
Sopimus ensi kaudelle: Mattias Weinhandl, Tony Mårtensson, Jakub Stepanek
Halutaan pitää: Johan Fransson, Petr Prucha
Lähtevät: Petr Cajanek
HK Atlant:
Sopimus ensi kaudelle: -
Halutaan pitää: Jan Marek, Jaroslav Obsut, Jan Bulis
Kysymysmerkit: Zbynek Irgl
Severstal Tsherepovets:
Sopimus ensi kaudelle: Ondrej Nemec, Josef Straka, Staffan Kronwall
Kysymysmerkit: Martin Cibak, Timmy Pettersson
Spartak Moskova:
Sopimus ensi kaudelle: Ivan Baranka, Stefan Ruzicka, Branko Radivojevic, Juraj Mikus
Kysymysmerkit: Dominik Hasek
Dinamo Riika:
Sopimus ensi kaudelle: Chris Holt, Brock Trotter
Halutaan pitää: Mark Hartigan
Kysymysmerkit: Tomas Surovy
Lähtevät: Mikael Tellqvist, Robert Petrovicky
Dynamo Minsk:
Sopimus ensi kaudelle: Daniel Corso, Geoff Platt, Teemu Laine, Jordan Henry
Halutaan pitää: David Petrasek, Daniel Fernholm
Lähtevät: Josef Stumpel, Petr Sykora, Tomas Mojzis
Torpedo Nizhni Novgorod:
Sopimus ensi kaudelle: Matt Ellison, Ryan Vesce, Juuso Hietanen, Martin Thörnberg
Lähtevät: Berndt Bryckler
Kysymysmerkit: Charles Linglet, Danny Groulx
ZSKA Moskova
Sopimus ensi kaudelle: Steve Valiquette, Petr Caslava, Tomas Netik
Lähtevät: Karel Pilar, Jan Stastny
Vitjaz Tshehov:
Sopimus ensi kaudelle: -
Kysymysmerkit: Chris Simon, Darcy Verot, Josh Gratton
Lähtevät: Brandon Sugden
SKA Pietari:
Sopimus ensi kaudelle: Mattias Weinhandl, Tony Mårtensson, Jakub Stepanek
Halutaan pitää: Johan Fransson, Petr Prucha
Lähtevät: Petr Cajanek
Lisäksi:
Sopimus ensi kaudelle: Maksim Afinogenov, Maksim Sushinskij
Halutaan jatkosopimus: Maksim Rybin, Jevgeni Artjuhin
Lopettavat: Sergei Zubov
Lähtevät: Artem Krjukov, Sergei Brylin haluaisi palata Devilsiin.
Kysymysmerkki: Anton But, Aleksei Jashinin kanssa aloitetaan jatkoneuvottelut vasta sen jälkeen kun hän saa pudotuspeleissä loukkaantuneen jalkansa kuntoon.
Luulin Stepanekilla olleen vuoden paperi?
Medvedjev ilmoitti, että tällä kertaa päävalmentaja pääsee vaikuttamaan entistä enemmän joukkueen kokoonpanoon.
Mängimies
21.04.2011, 15:32
Sergei Brylin haluaisi palata Devilsiin.
Mihin tehtävään?
Medvedjev ilmoitti, että tällä kertaa päävalmentaja pääsee vaikuttamaan entistä enemmän joukkueen kokoonpanoon.
Hehheh. Pääsisikö valmentaja tällä kertaa jopa valitsemaan itse pelaavan kokoonpanon joihinkin peleihin? Jotenkaan ei ole luottoa Medvedevin sanomisiin.
Latvialainen media ilmoittaa, että Rautakallio on Riian seuraava päävalmentaja. Sopimus allkirjoitetaan ensi viikolla. Pekan apuvalmentajina jatkavat Artis Abols ja Viktors Ignatjevs.
Paljonkohan Rautakallio saa Riiassa palkkaa... Julius Supler sai 17,000 kuussa.
The Original Jags
21.04.2011, 22:29
Allhockey.ru sivuilla on Amurin varapresidentin Andrei Popugajevin haastattelu koskien Hannu Jortikan palkkaamista. Haastattelusta käy ilmi mm. se, että Jortikka aikoo tuoda mukanaan peräti viisi suomalaispelaajaa Amuriin. Mahdollisten hankintojen nimiä ei kuitenkaan mainittu.
Jortikka aikoo tuoda mukanaan peräti viisi suomalaispelaajaa Amuriin. Mahdollisten hankintojen nimiä ei kuitenkaan mainittu.
Eli kaikki ulkomaalaisvahvistukset olisivat samasta maasta?
Helpottaa tietenkin valmentajan työskentelyä kun suomalaiset voivat näyttää harjoituksissa edellä mitä pitää tehdä.
Mikähän mahtaa olla Jortikan kielitaito? Ainakin juotavan tilaaminen onnistui aikanaan hienosti Moskovan Inturist hotellin baarissa.
Johannes
22.04.2011, 08:53
Paljonkohan Rautakallio saa Riiassa palkkaa... Julius Supler sai 17,000 kuussa.
No, ei sitten ihme, että Supler lähti ZSKA:n valmentajaksi, jossa palkka lienee parempi ja tulee varmasti puhtaana käteen. Tiedätkö oliko tuo Latvian puolen Suplerin 17k/kuukausi nettopalkka vai bruttopalkka.
Suomalaisia lienee varmasti ainakin kauden 11-12 alussa 4 kpl KHL päävalmentajina, Riiasta Habarovskiin saakka eli Heikkilä jatkaa Magnitogorskissa (?) ja uusina Kari Jalonen Novgorodissa, Pekka Rautakallio Riikan Dynamossa ja Hannu Jortikka Amur Habarovskissa. Summasen tilanne lienee edelleen auki Omskissa vai onko tästä uutta tietoa, että kuka on Avangard Omskin päävalmentaja kauden 11-12 alkaessa.
Summasen tilanne lienee edelleen auki Omskissa vai onko tästä uutta tietoa, että kuka on Avangard Omskin päävalmentaja kauden 11-12 alkaessa.
Omskilainen gorod55.ru sivusto on spekuloinut koko kevään valmentajavaihtoehdoilla. He näyttävät pitävän varmana, ettei Summanen jatka seurassa.
Vladimir Ruzicka ja B-Å Gustafsson ovat ilmeisesti ehtineet kieltäytymään kunniasta.
Viimeisin ehdokas on Kosicen Slovakian mestariksi kahdesti peräkkäin valmentanut Rostislav Cada.
Seura on luvannut tiedottaa valmentajatilanteesta 2.5. Summasen sopimushan umpeutuu 30.4.
Sovetskij Sportissa kerrotaan Amurin tehneen sopimuksen Jan Lasakin kanssa, eli tuo viiden suomalaispelaajan pelaaminen seurassa ei totetuisi.
Ps. kyseinen tieto löytyy myös seuran sivuilta.
The Original Jags
22.04.2011, 10:46
Sovetskij Sportissa kerrotaan Amurin tehneen sopimuksen Jan Lasakin kanssa, eli tuo viiden suomalaispelaajan pelaaminen seurassa ei totetuisi.
Ellei sitten KHL vielä rukkaa sääntöjä ja nosta ulkomaalaisrajaa ylöspäin. Tämä on hyvinkin mahdollista (ja toivottavaa!) :).
Johannes
22.04.2011, 11:08
Sovetskij Sportissa kerrotaan Amurin tehneen sopimuksen Jan Lasakin kanssa, eli tuo viiden suomalaispelaajan pelaaminen seurassa ei totetuisi.
Ps. kyseinen tieto löytyy myös seuran sivuilta.
Jos sinne menee joku "siim liivik", niin sitten siellä voi edelleen pelata 5 ulkolaista ja Neuvostoliitossa syntynyt Liivik.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siim_Liivik
Olisiko tuolle Laineen Minsk-pestille missään minkäänlaista vahvistusta jotta voisin lopettaa turhan unelmointini miehen paluusta Jokeripaitaan?
Olisiko tuolle Laineen Minsk-pestille missään minkäänlaista vahvistusta jotta voisin lopettaa turhan unelmointini miehen paluusta Jokeripaitaan?
KHL :n sääntöjen mukaan uusia sopimuksia aletaan rekisteröimään 30.4. jälkeen kun edellinen sopimuskausi päättyy. Toukokuun ensimmäisellä viikolla tulee tietoja kevätkauden aikana solmituista aiesopimuksista.
Se, että Laineen agentti on maikkarin toimittajalle kertonut neuvotelleensa Minskin kanssa ei takoita sitä, että sopimus olisi tehty.
Viime vuonna Minskissä oli totaalista agenttien ja pelaajien harhaanjohtamista ja sama saattaa toistua tänäkin vuonna.
Mutta ei se Teemu silti teille palaa. Kyllä ottajia ulkomailta löytyy.
Pari slovakkiuutista KHL:stä
Varmistunut jatkopahvi ja siirto
puolustaja Dominik Granak | Dynamo Moskova (2-vuotinen jatkosopimus)
maalivahti Jan Lasak | Jokerit (FIN) -> Amur Habarovsk
Vahvoja huhuja
hyökkääjä Juraj Kolnik | Dynamo Moskova -> Ambri-Piotta (SUI)
hyökkääjä Josef Stümpel | Dynamo Minsk -> Spartak Moskova
EDIT: Lasakin siirtouutinen oli jo täällä, mutta toistetaan vielä kolmanteenkin kertaan.
Janne Jalasvaara ja Dominik Granak ovat tehneet Moskovan Dynamon kanssa 2 vuotiset jatkosopimukset.
Uutena pelaajana Dynamo on hankkinut Marek Kvapilin.
Edit: Granakin sopimuksesta oli näköjään tieto edellisessä viestissä. Tsori.
The Original Jags
25.04.2011, 14:40
Magnitogorsk sitä vastoin on tehnyt päätöksen olla jatkamatta puolustajien Jevgeni Varlamov ja Janne Niskala sopimuksia. Lieneekö Niskala jäämässä kuitenkin KHL:ään? Luulen että ottajia löytyisi.
Milos Riha ei jatka Atlantin valmentajana.
Hänen on kerrottu neuvottelevan SKA :n, Salavat Julaevin ja Avangardin kanssa.
The Original Jags
25.04.2011, 21:28
Vjatsheslav Voinov on ilmeisesti palaamassa Traktor Tsheljabinskiin ensi kaudella. Saa nähdä saadaanko tämän liian aikaisen Pohjois-Amerikkaan lähteneen puolustajan ura vielä uuteen nousuun? Ei muuta kuin kovaa treeniä, niin eiköhän se siitä. 21 vuotta ei ole vielä ikä eikä mikään pakille.
The Original Jags
25.04.2011, 21:35
Janne Jalasvaara ja Dominik Granak ovat tehneet Moskovan Dynamon kanssa 2 vuotiset jatkosopimukset.
Uutena pelaajana Dynamo on hankkinut Marek Kvapilin.
Edit: Granakin sopimuksesta oli näköjään tieto edellisessä viestissä. Tsori.
Nämä ovat hyviä sopimuksia Dynamolle. Jalasvaaran pelit viime kauden lopussa vakuuttivat ainakin minut siitä, että hän on paikkansa arvoinen Dynamon puolustuksessa. Granakin jatkosopimus on tietysti vielä tärkeämpi juttu. Hän on tuon puolustuksen selvä kiekollinen johtaja. Kvapil on kysymysmerkki. Hän on Tshekin maajoukkuemies, mutta tämä ei vielä takaa onnistumista.
Dinamo Riika:
Lähtevät: Mikael Tellqvist, Robert Petrovicky
Tietääkseni Mikael Tellqvist ei ole lähdössä.
Omskilainen gorod55.ru sivusto on spekuloinut koko kevään valmentajavaihtoehdoilla. He näyttävät pitävän varmana, ettei Summanen jatka seurassa.
Olisi aika ihmeellistä, jos jatkaisi...
The Original Jags
26.04.2011, 15:37
Useampikin KHL-seura on tshekkihyökkääjä Martin Ruzickan kintereillä. Tshekin MM-joukkueen Ruzicka on yksi kuumimpia nimiä kesän KHL:n siirtomarkkinoilla.
Mängimies
26.04.2011, 17:39
Useampikin KHL-seura on tshekkihyökkääjä Martin Ruzickan kintereillä. Tshekin MM-joukkueen Ruzicka on yksi kuumimpia nimiä kesän KHL:n siirtomarkkinoilla.
Martin Ruzicka saattaa olla monille kiekkofaneille melko tuntematon nimi johtuen siitä, että pelaa keskinkertaisessa Tshekin liigassa, mutta onhan Ruzicka jo maailmanmestari viime keväältä sekä tuore Tshekin mestari. Ja tuossa mestaruudessa Ruzickalla oli, sanoisinko, valtava rooli. Pleijareiden ylivoimainen pistekunkku tehoin 17+16=33, 18 ottelussa. Eli todella hyvä pelaaja on kyseessä. Sopimustahan Ruzickalla on vielä jäljellä Trinecin kanssa, mutta rahalla tästäkin ongelmasta päästään.
The Original Jags
26.04.2011, 22:38
Färjestadin tämän kauden tehokkain puolustaja, 23-vuotias Jonas Junland siirtyy Barys Astanaan. Junland teki viime kaudella Ruotsin pääsarjassa 22 pistettä 41 ottelussa. Olisiko Junlandista antamaan tukea Kevin Dallmannille Astanan takalinjoilla? Parina viime vuonna Astanan melkein koko puolustuksen hyökkäysvastuu on ollut Dallmannin harteilla.
Ensi kaudella näyttää tulevan melkoinen ruotsalaispelaajien invaasio KHL:ään.
The Original Jags
26.04.2011, 22:42
Martin Ruzicka saattaa olla monille kiekkofaneille melko tuntematon nimi johtuen siitä, että pelaa keskinkertaisessa Tshekin liigassa, mutta onhan Ruzicka jo maailmanmestari viime keväältä sekä tuore Tshekin mestari. Ja tuossa mestaruudessa Ruzickalla oli, sanoisinko, valtava rooli. Pleijareiden ylivoimainen pistekunkku tehoin 17+16=33, 18 ottelussa. Eli todella hyvä pelaaja on kyseessä. Sopimustahan Ruzickalla on vielä jäljellä Trinecin kanssa, mutta rahalla tästäkin ongelmasta päästään.
Lieneekö Ruzicka ensi kauden versio tämän kauden Roman Cervenkasta vai Tomas Netikistä, vai jostakin sieltä väliltä?
Cervenkan tasolle en sentään usko Ruzickan yltävän, mutta olisiko realistista odottaa hänestä Lukas Kasparin tai Jiri Novotnyn tasoista KHL-pelaajaa? Tämä sillä edellytyksellä, että Ruzicka todella siirtyy KHL:ään.
The Original Jags
27.04.2011, 12:06
Hockeypravda.ru mukaan Kazanin suomalaiset Niko Kapanen, Jarkko Immonen ja Janne Pesonen joutuvat lähtemään. Kolmikko olisi halunnut jäädä Kazaniin, mutta Kazanin valmennusjohto ei ollut tyytyväinen heidän panokseensa ja etsii korvaavia ulkomaalaisvahvistuksia heidän tilalleen.
Aika yllättävä uutinen Immosen ja Kapasen osalta. Pesosen lähtöä osasin odottaa, mutta odotin Kazanin olevan halukas pitämään Immosen ja Kapasen.
Hockeypravda.ru mukaan kolmikko ei kuitenkaan olisi lähtemässä pois KHL:stä, vaan useampi KHL-seura on ilmaissut kiinnostuksensa heidän palveluksistaan. Harmi joka tapauksessa näiden kolmen kannalta. Kazanin tasoista organisaation ja asuinpaikan yhdistelmää ei muualta Venäjältä löydy. Tatarstania pidetään Venäjällä yhdessä tiettyjen Siperian öljyntuotantoalueiden ohella kaikista parhaana asuinpaikkana (Moskova ja Pietari ovat liian isoja ja ruuhkaisia, vaikka vauraita ovatkin).
Mutta mistähän Kazan meinaa löytää Immosen ja Kapasen korvaajat, jotka olisivat heitä parempia? Aika vaikea urakka. Totta puhuen minun on todella vaikea ymmärtää tämän päätöksen syytä.
The Original Jags
27.04.2011, 12:14
Heh, saisiko Jortikka houkuteltua kolmikon kaukoitään ja Habarovskiin?
Myös Rautakallion Dinamo Riikassa olisi varmasti tilaa uusille suomalaisille, mutta Dinamon palkanmaksukyky on sitä luokkaa, että kolmikko joutuisi ehkä tyytymään palkanalennuksiin.
Kolmikko olisi halunnut jäädä Kazaniin, mutta Kazanin valmennusjohto ei ollut tyytyväinen heidän panokseensa ja etsii korvaavia ulkomaalaisvahvistuksia heidän tilalleen.
Sinänsä aika yllättävä tieto, että Immosella oli (ei siis ilmeisesti enää ole?) todella pitkää allekirjoittamaton sopimus valmiina "pöydällä" ja lopulta jopa Kazan oli valmis taipumaan Immosen vaatimaan yksivuotiseen jatkoon, eli seura todella halusi hänet siellä pitää. Tiedä sitten, onko organisaatiossa tapahtunut jotain muutoksia tai jotain vastaavaa sillä valmentaja on ainakin joka kerta kehunut sekä Immosen, että Kapasen maasta taivaisiin.
Pesosen lähtö ei ollut mikään yllätys ja harmi, että loukkaantumiset ovat pilanneet kaudet venäjällä. Terveenä olisi varmasti kelpo vahvistus mihin tahansa KHL-joukkueeseen.
Olisiko Heikkilän Lokomotiviin siirtymishuhuissa perää? Kari ottaisi varmasti joukkueeseensa kolme Suomen maajoukkuemiestä.
Tänään on kovasti väitetty Milos Rihan allekirjoittaneen sopimuksen SKA :n kanssa. SKA fanit olivat kovasti tätä nimitystä vastaan, liittyen Rihan lausuntoihin pudotuspeleissä. Minä olisin halunnut Rihan Pietariin jo täksi kaudeksi, sillä hän ei jätä aitiossa ketään kylmäksi. Mies on peleissä tunteella mukana. No Riha tuo kai omat miehensä mukanaan, eli eliteprospects Andrei Potaichuk pelaajakortti (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=54243) on myös Pietarin mies?
Medevdejev on päättänyt, että ensi kaudella joukkuetta valmentaa mies, joka puhuu venäjää. Olen kovasti ihmetellyt sitä, että SKA pelaajat, jotka lähes kaikki ovat pelanneet Pohjois-Amerikassa, eivät puhu englantia. Tai sitten joukkueen rahoittaja ei puhu englantia?!
Mängimies
27.04.2011, 20:08
Lieneekö Ruzicka ensi kauden versio tämän kauden Roman Cervenkasta vai Tomas Netikistä, vai jostakin sieltä väliltä?
Cervenkan tasolle en sentään usko Ruzickan yltävän, mutta olisiko realistista odottaa hänestä Lukas Kasparin tai Jiri Novotnyn tasoista KHL-pelaajaa? Tämä sillä edellytyksellä, että Ruzicka todella siirtyy KHL:ään.
Varmaan jotain Cervenkan ja Netikin väliltä. Toivottavasti kuitenkin lähempänä Cervenkaa. Siinä missä Netik on EHT-tason pelaaja, on Ruzicka MM-tason pelaaja ja Cervenka NHL-tason pelaaja. Tämä kaikki siis omissa papereissani. Riippuu ihan roolista ja joukkueesta KHL:ssä, mutta kyllä Ruzickalla varmasti on eväät tuollaiseen Kasparin tai Novotnyn tasoon eli erinomaisen tason KHL-pelaajaksi.
Mikael Tellqvist ei jatka Riiassa. Holt ja Trotter jatkavat. Loput ulkomaalaiset pihalle. Pekka Rautakallio on kiinnostunut tuomaan suomalaisia pelaajia Riikaan, kertoi samalla kun allekirjoitti tänään kahden vuoden sopimuksen Dinamo Riian kanssa.
Johannes
29.04.2011, 17:03
Raimo Summanen ei valmenna kaudella 11-12 Avangard Omskia, kertoo YLEn teksti-tv ja varmaan moni muu tietolähde. Pekka Tuokkola menee Kari Jalosen valmentamaan Novgorodiin maalivahdiksi.
The Original Jags
29.04.2011, 17:14
Pekka Tuokkola jatkaa uraansa Torpedo Nizhni Novgorodissa, uutisoi seuran kotisivut.
Torpedon ulkomaalaiskiintiö on nyt täynnä: Tuokkola, Juuso Hietanen, Matt Ellison, Ryan Vesce ja Martin Thörnberg. Torpedolla on ensi kaudella varsin laadukas joukko ulkomaalaisvahvistuksia myös KHL:n mittakaavassa, varsinkin kun kyse on tällä kaudella Gagarin Cupin ulkopuolelle jääneestä porukasta.
Johannes
01.05.2011, 13:37
Jonas Enlund jatkaa Sibir Novosibirskissa. Ville Nieminen ja Ilkka Heikkinen jättävät seuran.
ŠŃŠøŃŠøŠ°Š»ŃŠ½ŃŠ¹ ŃŠ°Š¹Ń Ń
оккейного ŠŗŠ»Ńба "ДибиŃŃ" (http://www.hcsibir.ru/)
Johannes
02.05.2011, 12:01
Eliteprospects vahvistaa:
Sergei Mozjakin Atlant ---> Magnitogorsk
Petr Cajanek SKA Pietari ---> HC Zlin (Tsekki)
Mike Garnett (mv) OHK Dynamo ---> Traktor
Väännön jälkeen Severstal lienee loppujen lopuksi Mikko Lehtosen KHL-seura mikäli sopimusta Minnesotaan ei synny kesän aikana.
Eliteprospects vahvistaa:
Sergei Mozjakin Atlant ---> Magnitogorsk
Mozajkinin kerrotaan saavan ensi kaudesta 4 M$. Aivan älytön summa, vaikka Mozajkin kova sarjajyrä onkin.
Aiemmin on kerrottu Radulovin saavan Salavat Julaevissa saman suuruista palkkaa, eli hän on nyt palkkakuopassa.
Tietääkö kukaan, mitä Jaromir Jagr ja Dominik Hasek aikovat? Jostain muistaakseni luin, että Hasekia huhuttiin Elitserieniin ja Jagria Montreal Canadiensiin. Liekö sitten jotain ihan perättömiä villejä huhuja.
Laitetaan tähän samaan, että Mika Oksa ilmeisesti pohtii ensi kauden sopimusta myöhemmin, mutta todennäköisesti hakisi KHL-paikkaa ensisijaisesti. Viisi peliä pääsi tällä kaudella Dynamo Minskin riveissä KHL:ää pelaamaan, mutta muuten aika sujui Yunostin puolella ja en itse kovasti uskoisi hänen jatkavan Minskissä.
Mikäli oikein ymmärsin niin Petri Kontiola siirtyy Traktor Chelyabinskin riveihin.
Lähde (http://www.sports.ru/hockey/94846159.html)
The Original Jags
03.05.2011, 12:00
Mikäli oikein ymmärsin niin Petri Kontiola siirtyy Traktor Chelyabinskin riveihin.
Lähde (http://www.sports.ru/hockey/94846159.html)
Ymmärsit oikein. Traktor on saanut uuden merkittävän sponsorin ja seuran budjetti on ainakin huhujen mukaan ensi kaudella aivan KHL:n suurimpien joukossa. Traktor on jo ennen Kontiolan hankintaa ehtinyt hankkia hyviä pelaajia ja lisää on varmasti tulossa.
Harmi vain, että tutkapari Aaltonen-Kontiola hajoaa. No, ehkä näemme sitten ensi kaudella parivaljakon Kontiola-Jevgeni Kuznetsov? Tosin Kuznetsovin vakiosentteri lienee kuitenkin isokokoinen 23-vuotias Andrei Popov, jonka ennustan nousevan ensi kaudella maajoukkueeseen ja yleiseen tietoisuuteen.
Olen kyllä hyvin tyytyväinen siihen, että Traktor näyttäisi vihdoin nousevan takaisin Venäjän huipputasolle, missä se oli viimeksi 1990-luvun alussa. Traktor on Venäjän parhaita kasvattajaseuroja. On hyvin tärkeää, että Traktor ei lisääntyneen rahoituksen myötä unohda pelaajakasvatusta vaan jatkaa hyvää kasvatustyötä.
The Original Jags
03.05.2011, 12:01
Tietääkö kukaan, mitä Jaromir Jagr ja Dominik Hasek aikovat? Jostain muistaakseni luin, että Hasekia huhuttiin Elitserieniin ja Jagria Montreal Canadiensiin. Liekö sitten jotain ihan perättömiä villejä huhuja.
Luulen että KHL ja Omsk on edelleen Jagrin ykkösvaihtoehto ensi kaudella.
The Original Jags
03.05.2011, 12:45
Väännön jälkeen Severstal lienee loppujen lopuksi Mikko Lehtosen KHL-seura mikäli sopimusta Minnesotaan ei synny kesän aikana.
Kerrotko tästä lisää? En onnistunut löytämään venäläismedioista huhua Lehtosen siirtymisestä Severstaliin.
The Original Jags
03.05.2011, 13:31
Karri Rämö jatkaa uraansa Omskissa, uutisoi allhockey.ru.
Ainakin seuraavat KHL-slovakit joutuvat etsimään uuden seuran.
Robert Petrovicky (h) | Dinamo Riga -> ?
Miroslav Satan (h) | Dynamo Moskova -> ?
Martin Strbak (p) | Dynamo Moskova -> ?
Tomas Surovy (h) | Dinamo Riga -> ?
The Original Jags
03.05.2011, 15:48

Slovakeista puheenollen Josef Stumpel siirtyy Minskistä Moskovan Spartakiin.
The Original Jags
03.05.2011, 19:00
Sports.ru mukaan Janne Niskala siirtyy Atlant Mytishiin. Tätä seuraa ovat suomalaisista aiemmin edustaneet Esa Pirnes ja Mikko Luoma.
The Original Jags
04.05.2011, 02:21
Puolustaja Denis Kuljash siirtyy Ak Bars Kazaniin. Kazanin puolustuksessa pelaavat jo entuudestaan Ilja Nikulin, Konstantin Kornejev, Aleksei Jemelin, Grigori Panin ja Jevgeni Medvedev. Ulkomaalaisvahvistuksia ei Kuljashin myötä puolustukseen tarvita, joten joukkue voi hankkia neljä ulkomaalaista hyökkäykseen. Petri Vehanen maalissa vie yhden ulkomaalaispaikan.
Suomalaisten Kapanen, Immonen ja Pesonen lähdöstä on spekuloitu, mutta en usko että kaikki heistä lähtevät. Ei Kazan voi mistään (ainakaan KHL:n ulkopuolelta) löytää Kapasen ja Immosen korvaavia keskushyökkääjiä. Ilmeisesti suomalaiset ovat itse halukkaita jatkamaan Volgan varrella myös jatkossa.
The Original Jags
04.05.2011, 02:30
Lisää sopimusuutisia. Puolustaja Martin Skoula on tehnyt 2 vuoden jatkosopimuksen Omskin kanssa. Hyvä kiinnitys Omskilta. Tshekin MM-joukkueen Skoula on ykkösluokan puolustaja KHL:ssä.
The Original Jags
04.05.2011, 02:35
Kazanilla on kohtalaisesti tulivoimaa siniviivalla Nikulinin ja Kuljashin muodossa. Voi maalivahdeilla olla tukalat paikat, jos herrat ovat yhtä aikaa ylivoimalla siniviivassa pommittamassa.
The Original Jags
04.05.2011, 10:39
Allhockey.ru mukaan Mikko Lehtonen jatkaa uraansa Severstal Tsherepovetsin joukkueessa. Uutisessa ei ollut mainintaa mahdollisesta NHL-pykälästä.
Severstalin ulkomaalaiskiintiössä ovat mukana nyt Lehtonen, Ondrej Nemec, Josef Straka ja Staffan Kronwall. Yhdelle on vielä tilaa.
The Original Jags
04.05.2011, 11:07
Lisää uutisia.
Bengt-Åke Gustafsson neuvottelee Atlant Mytishin kanssa ensi kauden valmentajan pestistä. Atlantin Gagarin Cupin finaaleihin asti valmentanut Miroslav Riha siirtyy ensi kaudeksi SKA Pietariin.
SKA:sa pelannut Anton But siirtyy Metallurg Magnitogorskiin kahden vuoden sopimuksella. Aiemmin Magnitogorsk on hankkinut mm. Sergei Mozjakinin ja päästänyt Petri Kontiolan Tsheljabinskiin.
Hyökkääjä Timofei Shishkanov on tehnyt sopimuksen Sibir Novosibirskin kanssa. Tämän kauden Shishkanov pelasi Omskissa.
Avangard on lähellä sopimusta Stefan Ruzickan kanssa. Slovakian MM-pelaaja pelasi viime kaudella Spartakissa.
Lokomotiv tiedotti virallisesti että maalivahti Stefan Liv pelaa seurassa ensi kaudella. Livin pitäisi olla ratkaisu seuraa tällä kaudella vaivanneeseen heikkoon maalivahtipeliin. Lokomotiv neuvottelee jatkosta myös puolustaja Karel Rachunekin kanssa. Rachunek haluaisi omien sanojensa mukaan jatkaa Jaroslavlissa.
Torpedo on tehnyt sopimukset seuraavien pelaajien kanssa: Aleksandr Suglobov, Jevgeni Varlamov, Dimitri Makarov ja Mihail Tjuljapkin.
The Original Jags
04.05.2011, 12:12
Nyt myös Severstalin kotisivut uutisoivat Lehtosen siirtymisestä seuraan, joten siirtoa voitaneen pitää varmana.
The Original Jags
04.05.2011, 12:26
Myös Lauris Darzins siirtyy ensi kaudeksi Kazaniin. Ak Bars on kyllä kasaamassa todella kovaa joukkuetta ensi kaudeksi. Saas nähdä ketä vielä tarttuu haaviin?
Harmittaa vain Dinamo Riikan fanien puolesta tuo Darzinsin lähtö. Darzins on seuran paras pelaaja ja fanien suurin suosikki. Dinamo ei voi millään korvata Darzinsia. Mutta minkäs teet? Ei Dinamo voi kilpailla Tatarstanin poikien kanssa taloudellisesti. No, saatiin sentään pidettyä Darzins KHL:ssä. Myös NHL:ssä oltiin hänestä kiinnostuneita.
No, saatiin sentään pidettyä Darzins KHL:ssä. Myös NHL:ssä oltiin hänestä kiinnostuneita.
No eipä tuo änäriin lähtö tainnut Darzinsin kohdalla olla kovinkaan realismia.
Lehtosella on ilmeisesti mahdollisuus siirtyä änäriin Heinäkuun 10. päivään asti. Lähde löytyy (eräs pelaaja) mutta enpä sitä tässä julkaise.
The Original Jags
04.05.2011, 12:48
No eipä tuo änäriin lähtö tainnut Darzinsin kohdalla olla kovinkaan realismia.
Jos Leo Komarovia on kosiskeltu NHL:ään, niin miksei myös vain kaksi vuotta vanhempaa Darzinsia, joka on parempi pelaaja kuin Komarov?
Näin tällä kaudella noin tusinan verran Dinamo Riikan pelejä ja niissä peleissä Darzins vakuutti minut. Saa nähdä mihin rooliin hän pääsee Kazanissa, missä kilpailu peliajasta on kovempaa kuin Riikassa.
Nyt myös Severstalin kotisivut uutisoivat Lehtosen siirtymisestä seuraan, joten siirtoa voitaneen pitää varmana.
2-vuotinen sopimus, eikö? Ja ihan kuten Theone totesi olen myös minä siinä käsityksessä että Lehtonen tiettyyn päivämäärään asti voi siirtyä NHL:ään. En tiedä mikä tuo tarkka päivämäärä on.
Jos Leo Komarovia on kosiskeltu NHL:ään, niin miksei myös vain kaksi vuotta vanhempaa Darzinsia, joka on parempi pelaaja kuin Komarov?.
Väitätkö oikeasti, että jos Pasia kysytään, niin silloin on pakosti kysytty myös Esaa kun se on parempi?
The Original Jags
04.05.2011, 12:53
2-vuotinen sopimus, eikö? Ja ihan kuten Theone totesi olen myös minä siinä käsityksessä että Lehtonen tiettyyn päivämäärään asti voi siirtyä NHL:ään. En tiedä mikä tuo tarkka päivämäärä on.
Severstalin kotisivujen jutussa ei ollut mainintaa sopimuksen pituudesta.
Severstalin kotisivujen jutussa ei ollut mainintaa sopimuksen pituudesta.
2-vuotinen.
The Original Jags
04.05.2011, 12:54
Väitätkö oikeasti, että jos Pasia kysytään, niin silloin on pakosti kysytty myös Esaa kun se on parempi?
Siis kyllä Darzinsin siirrosta NHL:ään on ollut puhetta pitkin kevättä: Lauris Darzins may prefer NHL club to Ak Bars - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/92088359.html)
"Lauris Darzins is courted by various clubs, including those from the NHL."
The Original Jags
04.05.2011, 12:57
2-vuotinen.
Kiitos tiedosta.
Lehtonen on Severstalin historian ensimmäinen suomalaispelaaja. Severstal näyttää hankintojen perusteella kuuluvan myös siihen joukkoon KHL-seuroja, jotka pyrkivät nostamaan profiiliaan ensi kaudella. Severstal tosin pelasi hyvän kauden myös tällä kaudella, mutta seuraa pidetään silti matalan profiilin KHL-seurana. Toinen esimerkki on Traktor Tsheljabinsk, jonka panostukset ovat ensi kaudella sitä luokkaa, että seuralla on mahdollisuudet nousta ns. suurten KHL-seurojen kastiin.
Siis kyllä Darzinsin siirrosta NHL:ään on ollut puhetta pitkin kevättä: Lauris Darzins may prefer NHL club to Ak Bars - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/92088359.html)
"Lauris Darzins is courted by various clubs, including those from the NHL."
Uskottava lähde, siis tuo puheenjohtaja. Voisiko mahdollisesti vain yrittää nyhtää Kazanilta hieman enemmän massia. Aika harvoin muissa liigoissa seuran puheenjohtajat tietävät pelaajiensa sopimusneuvotteluista. Myöskään yksikään tuttu joka on pelannut tai pelaa KHL:ssä ei ole maininnut kertoneensa sopimusneuvotteluistaan seuran puheenjohtajalle. Ehkä Riikassa sitten vain toimitaan eri tavalla ja puheenjohtaja tiedottaa pelaajien tulevista seuroista ja sopimusneuvotteluista.
The Original Jags
04.05.2011, 13:09
Uskottava lähde, siis tuo puheenjohtaja.
Jep, eiköhän Dinamon puheenjohtaja puhu paskaa. Eihän Nashville voisi olla kiinnostunut 25-vuotiaasta hyökkääjästä, joka nousi tällä kaudella yhdeksi sarjan parhaimmista hyökkääjistä?
Todellisuudessa homma varmaan ratkesi siihen, ettei Nashville halunnut tarjota 1-suuntaista sopimusta ja Darzins meni Kazaniin, missä palkkapussi on varmaan isompi kuin mitä 1-suuntainen NHL-sopimus olisi tuonut Darzinsille, 2-suuntaisesta sopimuksesta puhumattakaan.
Mozyakin
04.05.2011, 13:57
Lisää uutisia.
Bengt-Åke Gustafsson neuvottelee Atlant Mytishin kanssa ensi kauden valmentajan pestistä. Atlantin Gagarin Cupin finaaleihin asti valmentanut Miroslav Riha siirtyy ensi kaudeksi SKA Pietariin.
Sports.ru mukaan Janne Niskala siirtyy Atlant Mytishiin. Tätä seuraa ovat suomalaisista aiemmin edustaneet Esa Pirnes ja Mikko Luoma.
Jos viittit, niin heittäisitkö näistä kahesta suorat linkit?
Eliteprospectsis lukee:
04/28/2011 Doubtful Marcel Hossa (F) Ak Bars Kazan --> HK Atlant
The Original Jags
04.05.2011, 14:36
Jos viittit, niin heittäisitkö näistä kahesta suorat linkit?
Niskala: KHL: Janne Niskala ja Mikko Lehtonen KHL:ss - Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/khl/leijona-pakin-uusi-seura-selvisi---khlaan-myos-uusi-suomalaistahti/art-1288386822250.html)
Gustafsson: Hockey to AllHockey.Ru - [KKHL]: The atlas conducts negotiations [Bengt]- eye [Gustafssonom] (http://66.196.80.202/babelfish/translate_url_content?.intl=us&lp=ru_en&trurl=http%3a%2f%2fwww.allhockey.ru%2fnews%2f96427 %2f)
Jatketaan uutisilla.
Huhu Stefan Ruzickan siirtymisestä Omskiin on osoittautunut perättömäksi. Ruzicka jatkaa edelleen entisessä seurassaan Spartakissa.
Hyökkääjä Jan Bulis on tehnyt sopimuksen Traktor Tsheljabinskin kanssa. Bulis on pelannut neljä aikaisempaa kautta Atlant Mytishissä. Tuleva kausi Tsheljabinskissa on Bulisille viides peräkkäinen Venäjällä.
Ruotsalaishyökkääjä Patrik Zackrissonin siirto Atlant Mytishiin on saanut varmistuksen. Sopimuksen synnystä on uutinen Atlantin kotisivuille.
Hyökkääjä Ruslan Zainullin siirtyy OHK Dynamosta Torpedo Nizhni Novgorodiin.
The Original Jags
04.05.2011, 15:19
KHL:n siirtoruletti jatkuu. Ruotsin MM-hyökkääjä Niklas Persson siirtyy Nizhnekamskista Moskovan ZSKA:han. Nizhnekamsk on muuten menettänyt suuren osan parhaista pelaajistaan nyt kauden jälkeen. Veikkaan, että joukkue on ensi kaudella KHL:n häntäpäässä.
Mozyakin
04.05.2011, 15:30
Gustafsson: Hockey to AllHockey.Ru - [KKHL]: �The atlas� conducts negotiations [Bengt]- eye [Gustafssonom] (http://66.196.80.202/babelfish/translate_url_content?.intl=us&lp=ru_en&trurl=http%3a%2f%2fwww.allhockey.ru%2fnews%2f96427 %2f)
Kiitos.. Mielenkiintoinen kohta tossa Gustafssonin teksissä:
"Besides [Gustafssona] in the list of candidates in management Atlanta are registered three additional Finnish specialists.."
Ois kiva tietää keistä on kyse..
The Original Jags
04.05.2011, 21:04
Allhockey.ru sisäpiiritietojen mukaan Gustafsson on Atlantin uusi valmentaja. Saman uutisen mukaan myös Miroslav Satan olisi siirtymässä samaan seuraan.
David Petrasek lähtee Dynamo Minskistä, mutta toinen ruotsalaispakki Daniel Fernholm haluaisi jatkaa seurassa. Ilmeisesti raha on kuitenkin ollut suurin kysymys ja ilmeisesti Petrasek lähtee ainakin Minskin liian huonon sopimustarjouksen takia.
The Original Jags
04.05.2011, 21:14

Onko tietoa Petrasekin tulevasta seurasta? Jatkaako KHL:ssä?
Onko tietoa Petrasekin tulevasta seurasta? Jatkaako KHL:ssä?
Petrasek sanonut, että on vapaa nyt neuvottelemaan muiden KHL-seurojen kanssa, että eiköhän hän KHL:ssä jatka.
The Original Jags
04.05.2011, 22:00
Nizhnekamskin tyhjennysviikot jatkuvat. Puolustajat Jakov Rylov ja Jevgeni Rjasenski siirtyvät seurasta Moskovan ZSKA:han. Molemmat ovat parhaimmillaan ETH-tason pelaajia. Aiemmin päivällä myös Niklas Persson siirtyi Nizhnekamskista ZSKA:han.
Jep, eiköhän Dinamon puheenjohtaja puhu paskaa.
Luultavasti näin. Olisi aika ennen kuulumatonta, että pelaaja infoaisi seurajohtoa keskeneräisistä sopimusneuvotteluista toisen seuran kanssa. Valmiista sopimuksesta varmasti kertoisi ensi tilassa mutta tuskin pelkistä neuvotteluista ilmottaisi seurajohdolle.
Ainakaan kukaan tuntemistani pelaajista ei ole näin toiminut, enkä ole yhdenkään pelaajan kuullut koskaan näin toimivan. Toki voi olla, että Riikassa on uskomattoman avoin ilmapiiri mutta eiköhän tuo ole ollut puheenjohtajan puolelta pelkkää mutuilua kuten myös ovat nämä meidän kirjoitukset täällä ja yritystä saada Kazanilta muutama taala enemmän siirrosta.
Eihän Nashville voisi olla kiinnostunut 25-vuotiaasta hyökkääjästä, joka nousi tällä kaudella yhdeksi sarjan parhaimmista hyökkääjistä?
Mielestäni Darzins ei kyllä kuulu KHL:n parhaimpiin hyökkääjiin. Mitään häneltä pois ottamatta, kyseisestä sarjasta löytyy vain todella paljon häntä parempia hyökkääjiä.
Todellisuudessa homma varmaan ratkesi siihen, ettei Nashville halunnut tarjota 1-suuntaista sopimusta ja Darzins meni Kazaniin, missä palkkapussi on varmaan isompi kuin mitä 1-suuntainen NHL-sopimus olisi tuonut Darzinsille, 2-suuntaisesta sopimuksesta puhumattakaan.
Tässä olet oikeassa, Darzins tuskin tulee koskaan saamaan 1-suuntaista sopimusta NHL:stä, ei edes sarjan heikoimmista joukkueista. Yksinkertaisesti hän, eikä myöskään Komarov, ole tarpeeksi hyvä pelaaja ansaitakseen tuota. Rahallisestihan heidän ei ole järkevää siirtyä änäriin vaikka jollain ihmeellä tuon 1-suuntaisen tarjouksen saisivatkin.
The Original Jags
04.05.2011, 23:49
Hockeypravda.ru sivuilta poimittua:
BÅ Gustafsson on Atlant Mytishin uusi valmentaja. Gustafsson on KHL:n ja yleensä Venäjän pääsarjan historian ensimmäinen ruotsalaisvalmentaja.
Anton Kurianov on tehnyt jatkosopimuksen Omskin kanssa.
Puolustaja Vjatsheslav Buravtshikov siirtyy ZSKA:sta Ufaan.
ZSKA ei jatkanut puolustaja Karel Pilarin sopimusta. Pilar pelasi joukkueessa varsin keskinkertaisen kauden. ZSKA:ssa toinen tällä kaudella pelannut tshekkipuolustaja Petr Caslava pelaa Tshekin MM-joukkueessa.
OHK Dynamon puolustaja Roman Derljuk yrittää NHL:ssä Florida Panthersin joukkueessa.
Mängimies
05.05.2011, 00:14
Todellisuudessa homma varmaan ratkesi siihen, ettei Nashville halunnut tarjota 1-suuntaista sopimusta ja Darzins meni Kazaniin, missä palkkapussi on varmaan isompi kuin mitä 1-suuntainen NHL-sopimus olisi tuonut Darzinsille, 2-suuntaisesta sopimuksesta puhumattakaan.
Jos tuo on se ainoa motiivi, niin KHL:stä tuskin jatkossakin pelaajia NHL:ään siirtyy. Onhan se nyt selvää, että Venäjältä tienaat enemmän kuin kaksisuuntaisella sopimuksella NHL:ssä. Jos taas Darzinsin tavoite on/oli ihan oikeasti NHL:ssä ja jätti sen käyttämättä siksi, että saa Venäjältä enemmän, niin ei hänestä koskaan NHL-pelaajaa tule. No mutta KHL:n kannalta se on vain hyvä.
Mängimies
05.05.2011, 00:19
2-vuotinen sopimus, eikö? Ja ihan kuten Theone totesi olen myös minä siinä käsityksessä että Lehtonen tiettyyn päivämäärään asti voi siirtyä NHL:ään. En tiedä mikä tuo tarkka päivämäärä on.
Eiköhän tuo päivämäärä ole 15. heinäkuuta, joka on takarajana sopimuksettomille pelaajille. Ja kesäkuun loppuun mennessä Minnesotan, joka Lehtosen oikeudet omistaa, on tarjottava sopimusta tai menettää oikeutensa ja tämän jälkeen Lehtonen on NHL-seurojen kesken vapaata riistaa.
Johannes
05.05.2011, 14:56
Darzins on hyvä pelaaja, mutta tuskin mahtuisi NHL:ssä kahteen ensimmäiseen ketjuun yhdessäkään seurassa ihan helpolla ja ei Darzinsilla ole mitään käyttöä NHL:n kolmos- tai nelosketjuissa. Jatkakoon Darzins siis isossa roolissa paremmalla palkalla KHL:ssä, kaudella 11-12.
The Original Jags
05.05.2011, 15:41
Jatkakoon Darzins siis isossa roolissa paremmalla palkalla KHL:ssä, kaudella 11-12.
Niin, kuinka iso se rooli tulee sitten Kazanissa olemaan? Ettei kävisi kuten Marcel Hossalle, joka oli tähti Riikassa, mutta rivihyökkääjä Kazanissa? Darzins on aika paljon Hossaa taitavampi pelaaja, mutta pienentynyt rooli ja vastuu näkyy varmasti tuloksessa oli pelaaja kuinka taitava tahansa.
Uutista näyttäisi pukkaavan, en sitten tiedä tuleeko hyviäkin joskus. Dynamo Minskin ja Valko-Venäjän maajoukkueen hyökkääjä Sergei Demagin on siis palaamassa Neftekhimikin joukkueeseen.
The Original Jags
05.05.2011, 17:00
Sportbox.ru mukaan SKA Pietari ja Ilja Bryzgalov käyvät neuvotteluja ensi kautta koskien. SKA:lla on jo kiinnitettynä Tshekin MM-joukkueen kakkosmaalivahti Jakub Stepanek ensi kaudeksi, mutta SKA näköjään haluaa pelata maalivahtipelin suhteen varman päälle.
Bryzgalov kuuluu maailman parhaiden maalivahtien joukkoon, joten hänen saamisensa KHL:ään olisi iso juttu koko liigalle.
The Original Jags
05.05.2011, 17:01
Uutista näyttäisi pukkaavan, en sitten tiedä tuleeko hyviäkin joskus. Dynamo Minskin ja Valko-Venäjän maajoukkueen hyökkääjä Sergei Demagin on siis palaamassa Neftekhimikin joukkueeseen.
Hyvä että pelaajavirta kulkee myös tähän suuntaan. Neftehimikistä on viime päivien aikana viety noin puolet joukkueen tämän kauden parhaista pelaajista.
Hyvä että pelaajavirta kulkee myös tähän suuntaan. Neftehimikistä on viime päivien aikana viety noin puolet joukkueen tämän kauden parhaista pelaajista.
Samanlaista voisi toivoa Dynamo Minskille, jolta pelaajavirta on nyt viemässä niin ikään suuren osan muualle.
The Original Jags
05.05.2011, 17:05
Samanlaista voisi toivoa Dynamo Minskille, jolta pelaajavirta on nyt viemässä niin ikään suuren osan muualle.
Niin, keitä sieltä on lähtenyt? Stumpel, Sykora, Petrasek, Glazatshev, Podhradsky ja Spiridonov ainakin? Kanadalaiset Platt ja Corso ilmeisesti jatkavat joukkueessa kuten myös Fernholm? Teemu Laine tulee Minskiin uutena pelaajana.

Mistä löytyy Geoff Plattin jatko? Tuo olisi piristävää kuultavaa, mutta mennyt itseltä ohi. Fernholm tosiaan ainakin haluaisi jatkaa Minskissä, mutta varmuutta tuohonkaan ei ole. Kyllähän noita lähtijöitä tuossa onkin ja Demagin tosiaan joukkoon. Ilmeisesti kovin suuria summia ei Minskistä pelaajille tarjota muihin verrattuna.
Mitä nyt on tullut seurailtua, niin jokainen Minskiä koskeva siirtouutinen melkeinpä on ilmoittanut jonkun lähtevän. Tai sitten vain nämä lähtöuutiset ovat jääneet enemmän mieleen. Suomalaisia tosin kiva nähdä Minskissäkin!
The Original Jags
05.05.2011, 17:15
Mistä löytyy Geoff Plattin jatko?
Muistaakseni tästä oli joku uutinen joku viikko sitten, mutta en mene vannomaan.
The Original Jags
05.05.2011, 18:14
Viime kaudella Torpedossa pelannut Charles Linglet siirtyy Minskiin. Ihan kelpo vahvistus Minskille.
Viime kaudella Torpedossa pelannut Charles Linglet siirtyy Minskiin. Ihan kelpo vahvistus Minskille.
Pitänee alkaa manailemaan lisää, jos heti alkaa tulla pelaajia Minskiin!
Slovakkimedia kertoo veteraanihyökkääjä Miroslav Satanin neuvottelevan siirrosta Atlant Mytishiin. Hyvä 3-ketjun laituri jos joku onnistuu hankkimaan miehen halvalla. Satania alkaa ikä (36 v) painaa, ja se näkyy huomattavasti hidastuneena luisteluna. Peliäly on yhä tallella, mutta tehot ovat pudonneet rajusti viime vuosina. Satanin pelasi päättyneellä seurajoukkuekaudella Dynamo Moskovassa vain 6 ottelua käsivamman takia.
The Original Jags
05.05.2011, 20:49
Kazan on tehnyt Iltasanomien mukaan jatkosopimuksen Jarkko Immosen ja Niko Kapasen kanssa. Kävi vähän kuten ounastelinkin, eli Kazanin johto ymmärsi ettei Euroopasta löydy näisten miesten korvaajia.
The Original Jags
06.05.2011, 14:44
Karri Rämö on tehnyt 2 vuoden jatkosopimuksen Omskin kanssa kertoo allhockey.ru.
Ville Nieminen vaihtaa ensi kaudeksi Sibiristä Neftehimikiin yhden vuoden sopimuksella. Asiasta uutisoi Neftehimikin kotisivut (http://www.hcneftekhimik.ru/press/news/club_news/art-9298).
E: Asiasta uutisoi myös Iltalehti (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011050613670719_jk.shtml).
The Original Jags
06.05.2011, 15:36

Eipä taida Nieminen pelata Gagarin Cupissa ensi kaudella.
The Original Jags
06.05.2011, 15:52
Puolustaja David Petrasek siirtyy Minskistä Novosibirskiin.
Seuran verkkosivuilla on nyt vahvistus sille, että Bengt-Åke Gustafsson valmentaa ensi kaudella Atlant Mytishiä.
Mistä löytyy Geoff Plattin jatko?
Seura on tehnyt Plattille tarjouksensa ja odottelee nyt miehen vastausta. Näihin neuvotteluihin liittyy sellainen episodi, että seuran johto ei löytänyt pelaajan agentin kanssa yhteistä kieltä (rupesivat riitelemään keskenään) ja pyysivät Plattia vaihtamaan agenttia.
The Original Jags
06.05.2011, 18:38

Jos Platt saadaan mukaan on Minskillä mahdollisuus koota puhdas kanadalaisketju Platt-Corso-Linglet. Tuo olisi varmaan myös ykkösketju. Muihin ketjuihin sitten Teemu Lainetta ja kumppaneita.
Jakub Petruzalek sirrtyy Amur Habarovskiin. (lähde Amurin sivut)
Johannes
06.05.2011, 19:11
Ville Nieminen siirtyy Sibiristä Neftehimikiin, kertoo YLEn teksti-tv.
Muihin ketjuihin sitten Teemu Lainetta ja kumppaneita.
Laineen siirto on ilmeisesti vielä neuvotteluvaiheessa. Olen ymmärtänyt asian niin, että rahahanat ovat kiristyneet tuolla Minskin suunnalla. Lukashenko sanoi MM -kisapettymyksen yhteydessä näin: "Mitä enemmän satsaamme jääkiekkoon, sitä huonommin joukkue pelaa."
The Original Jags
06.05.2011, 21:37
Aikamoinen pelaajavirta muuten käynyt KHL:ään sekä SM-liigasta että Elitserienistä nyt kauden jälkeen. Mikä parasta pelaajat ovat usein parhaassa peli-iässä ja omien maidensa maajoukkuetasoa.
Ainakin tässä vaiheessa näyttää että ensi vuonna pelataan KHL:n historian kovatasoisin kausi.
Johannes
06.05.2011, 21:51
Minä näen suomalaispelaajien ja valmentajien siirtymisen KHL:n positiivisena juttuna. Saavat paljon palkkaa ja kokemusta ja tuovat uuden osaamisensa aikanaan takaisin sm-liigaan tai muuten Suomen jääkiekon hyväksi. Lisäksi sm-liigasta vapautuu pelipaikkoja uusille nälkäisille ja nuorille suomalaispelaajille ja valmennuspaikkoja uusille suomalaisille valmentakyvyille, joita riittää. Pitkässä juoksussa tästä kehityksestä sm-liigasta poispäin KHL:n suuntaan hyötyy enemmän Suomen jääkiekko kuin Venäjän.
Mängimies
06.05.2011, 21:58
Aikamoinen pelaajavirta muuten käynyt KHL:ään sekä SM-liigasta että Elitserienistä nyt kauden jälkeen. Mikä parasta pelaajat ovat usein parhaassa peli-iässä ja omien maidensa maajoukkuetasoa.
SM-liigasta Petruzalek, Lasak ja Tuokkola, sekä vielä vahvistamaton Lassila. Onko muita? Ei tuo vielä varsinainen pelaajavirta ole, vaikka toki laadullisesti hyviä pelaajia ovatkin jokainen.
Elitserienistä sentään useampia pelaajia. Ainakin Lehtonen, Thörnberg, Hietanen, Zackrisson, Kronwall, Junland ja mahdollisesti Laine. Onko muita?
Lisäksi sm-liigasta vapautuu pelipaikkoja uusille nälkäisille ja nuorille suomalaispelaajille ja valmennuspaikkoja uusille suomalaisille valmentakyvyille, joita riittää. Pitkässä juoksussa tästä kehityksestä sm-liigasta poispäin KHL:n suuntaan hyötyy enemmän Suomen jääkiekko kuin Venäjän.
Tästä olen samaa mieltä. Kävin viime kaudella katsomassa muutaman pelin Mestistä (Kouvola, Savonlinna) ja useamman pelin alasarjaa Imatralla. Ei voi muuta sanoa kuin, että Suomessa on hyvää materiaalia, joka peliaikaa saadessaan kehittyy, Hyvänä esimerkkinä voin sanoa päivät, jolloin ensin katsoin SKA :n puuduttavaa peliä Pietarissa. Nabokov vielä tiputteli eteensä kaiken. Seuraavana iltana katsoin Ketterän jääoloissa pelin ja se oli kyllä temmoltaan samanlainen näiden miljonäärien kanssa. Tosin Väre oli näistä kahdesta maalivahdista parempi.
Nyt tuli kerhoon valmentaja, jolla ei ole taloudellisa huolia ja joka näki vähän maailmaa. Tällä kaudella tulee paluupostissa pari lisää. Kari Heikkilä on kai ainut valmentajista, joka on satsannut venäjänkieleen? Se on pian ehdoton vaatimus KHL valmentajille.
_Kuusyks
06.05.2011, 22:25
Aikamoinen pelaajavirta muuten käynyt KHL:ään sekä SM-liigasta että Elitserienistä nyt kauden jälkeen. Mikä parasta pelaajat ovat usein parhaassa peli-iässä ja omien maidensa maajoukkuetasoa.
Ainakin tässä vaiheessa näyttää että ensi vuonna pelataan KHL:n historian kovatasoisin kausi.
Saas nähdä saako KHL napattua NHL:stä kovia nimiä ensi kaudeksi. Viime vuonnahan muunmoassa Maxim Afinogenov ja Jevgeni Nabokov siirtyivät Venäjälle. Toivotaan että saataisiin taas nimekkäitä ja hyviä pelaajia lisää.
Ville Nieminen vaihtaa ensi kaudeksi Sibiristä Neftehimikiin yhden vuoden sopimuksella. Asiasta uutisoi Neftehimikin kotisivut (http://www.hcneftekhimik.ru/press/news/club_news/art-9298).
Tuommoinen viesti tuli laitettua 21.1 tuohon edelliseen ketjuun:
"Mitä olen tuolta tarinoita kuullut, niin voipi olla, että Ville tosiaan jatkaa venäjällä mutta ei kovinkaan todennäköisesti kyseisessä seurassa. Myöskin muut seuran ulkomaalaiset pelaajat ovat ilmeisesti vaihtamassa seuraa, ainakin Heikkinen lähtee varmasti. "
Seuran ulkomaalaiset pelaajat olivat erittäin tyytymättömiä seuran toimintaan ja olosuhteisiin. Palkkoja tai bonuksia ei ole rästissä tai maksettu myöhässä mutta muuten vissiin lähemmäs kaikki oli hoidettu päin... ja luvatut asiat olivat hieman muuttuneet matkalla.
Heikkisen ja Niemisen lähtö seurasta kauden jälkeen oli käytännössä sinetöity jo ennen sarjan alkua, ainakin siihen malliin puhetta oli tullut. Eiväthän he tietenkään tuota voi ääneen sanoa kauden aikana mutta aika yleisesti tuo oli tiedossa. Kyllähän tuo taisi sitten lopulta näkyä aika selvästi useammankin ulkomaalaisen pelaajan otteissa kentällä.
Toivotaan, että Ville saa pelattua hyvän kauden paremmin asiat hoitavassa seurassa (toivottavasti) ja varmasti myös Heikkisestä olisi paremmassa seurassa enemmän hyötyä. Hyvä puolustaja KHL-liigaan.
Toivotaan, että Ville saa pelattua hyvän kauden paremmin asiat hoitavassa seurassa (toivottavasti) ja varmasti myös Heikkisestä olisi paremmassa seurassa enemmän hyötyä. Hyvä puolustaja KHL-liigaan.
Nieminen menee nyt seuraan, jossa on valmentajalähtöinen pelaajapolitiikka. Krikunov peluuttaa erittäin tarkkaa kiekkoa ja se Ville, jonka näin tällä kaudella sopii erittäin hyvin tuonne. Ihmettelen miksei Ville ole nyt Bratislavassa. Luistin kulkee ja mies on parhaimmillaan?
Saas nähdä saako KHL napattua NHL:stä kovia nimiä ensi kaudeksi. Viime vuonnahan muunmoassa Maxim Afinogenov ja Jevgeni Nabokov siirtyivät Venäjälle. Toivotaan että saataisiin taas nimekkäitä ja hyviä pelaajia lisää.
Afinogenovia peluutettiin sitten kolmos- nelosketjussa ja Nabokov floppasi. Seuran kannalta olisi parempi satsata omissa riveissä oleviin junnuihin.
Ps. Sushinskij pitäisi ulostaa jokonkin kauas seurasta.
The Original Jags
06.05.2011, 23:12
Minä näen suomalaispelaajien ja valmentajien siirtymisen KHL:n positiivisena juttuna.
Riippuu pelaajien ja valmentajien tasosta. 1990-luvun alun tshekkipelaajat ja venäläisvalmentajat hyödyttivät SM-liigaa ja suomalaista jääkiekkoa erittäin paljon. Tämä johtui siitä, että venäläinen valmennustaito oli silloin suomalaista edellä ja SM-liigaan tulleet tshekit olivat hyviä, jopa silloisen Tshekkoslovakian maajoukkuetasoa.
Pitkässä juoksussa tästä kehityksestä sm-liigasta poispäin KHL:n suuntaan hyötyy enemmän Suomen jääkiekko kuin Venäjän.
Ei välttämättä, jos pelaajat tulevat takaisin jo parhaat pelipäivänsä nähneinä.
Nykyisten kokoista KHL:ää ei voida pyörittää ilman merkittävää määrää ulkomaalaispelaajia, koska Venäjän juniorituotanto ei ole siihen riittävään laajaa ja laadukasta.
_Kuusyks
06.05.2011, 23:23
Afinogenovia peluutettiin sitten kolmos- nelosketjussa ja Nabokov floppasi. Seuran kannalta olisi parempi satsata omissa riveissä oleviin junnuihin.
Niin, haluaako KHL sitten olla kovatasoinen ja muitakin kuin Venäläisiä kiinnostava liiga, vai kasvattajaliiga. Itse toivon ensimmäistä, sillä onhan KHL:ää todella mukava seurata, vaikka en Venäjän kanssa ole missään tekemisissä. Ja tähtipelaajat luonnollisesti lisäävät kiinnostusta.
Ja Maxim Afinogenov oli todella tärkeä pelaaja SKA:lle. Teki hyvin pisteitä rooliinsa nähden ja playoffeissa tärkeitä maaleja. Huikea pelaaja, ei voi muuta sanoa.
Ja Maxim Afinogenov oli todella tärkeä pelaaja SKA:lle. Teki hyvin pisteitä rooliinsa nähden ja playoffeissa tärkeitä maaleja. Huikea pelaaja, ei voi muuta sanoa.
En ole sanonut, ettei Afinogenov olisi täyttänyt hänelle asetettua roolia. Ei vaan kuulu 3. ketjuun seurajoukkueesaan Venäjällä. Mielestäni hänen olisi pitänyt pelata ylemmissä ketjuissa. Emme todella nähneet ykkösenä ketjua Afinogenov-Mårtensson-Weinhadl. Silloin kun oli vaikeata olisi valmennus voinut heittää tuon kentälle.
Teemu Lassila on tehnyt sopimuksen Metallurg Novokuznetskin kanssa. Tuo on etukäteen katsoen tulevan kauden heittopussi ja kaupunkina täysi persereikä. Onnea uusiin koettelemuksiin Teemu! (ja ihan oikein sulle eilisen jälkeen)
Mängimies
07.05.2011, 10:45
Seuran ulkomaalaiset pelaajat olivat erittäin tyytymättömiä seuran toimintaan ja olosuhteisiin. Palkkoja tai bonuksia ei ole rästissä tai maksettu myöhässä mutta muuten vissiin lähemmäs kaikki oli hoidettu päin... ja luvatut asiat olivat hieman muuttuneet matkalla.
Heikkisen ja Niemisen lähtö seurasta kauden jälkeen oli käytännössä sinetöity jo ennen sarjan alkua, ainakin siihen malliin puhetta oli tullut. Eiväthän he tietenkään tuota voi ääneen sanoa kauden aikana mutta aika yleisesti tuo oli tiedossa. Kyllähän tuo taisi sitten lopulta näkyä aika selvästi useammankin ulkomaalaisen pelaajan otteissa kentällä.
Tätä taustaa vasten pidän melko erikoisena, että Enlund kuitenkin päätti jatkaa seurassa, vieläpä ilman muita suomalaisia. Onnea kuitenkin hänelle toiseen KHL-kauteen. Ja toinen asia mitä hieman ihmettelen on Ilkka Heikkisen siirtyminen Ruotsiin. Okei hän oli jo ennen sarjakauden alkua päättänyt vaihtaa seuraa, mutta että sai kokonaan tarpeekseen Venäjästä. Noh, en pysty valintoja arvostelemaan kun en tiedä taustoja, mutta luulisi, että halutessaan olisi saanut sopimuksen toisesta KHL-seurasta. Valitsi kuitenkin sen sijaan Ruotsin Elitserieniin nousseen Växjön, jossa tosin näyttäisi olevan ihan tekemisin meininki.
Ei Sibirillä kuitenkaan mitään hätää näytä olevan. Lähteneet pelaajar korvataan uusilla ja sama karuselli jatkuu. Liv korvattiin Brücklerillä ja Heikkinen Petrasekilla.
The Original Jags
07.05.2011, 13:33
Ilmeisesti Ufassa ollaan pienentämässä seuran budjettia. Bashkortostanin uusi hallinto ei suhtaudu jääkiekkoon yhtä suopeasti kuin Bashkortostanin entisen presidentin Murtaza Rahimovin hallinto, jonka aikana Salavat Julajevista kehittyi suurseura Venäjällä. Toisaalta joukkueen suurin tähti Aleksandr Radulov jatkaa joukkueessa $4 miljoonan vuosituloilla, joten aivan kokonaan rahahanat eivät varmaan tyrehdy. Mutta jos uutinen budjetin pienentämisestä pitää paikkansa, ei Ufa pysty kokoamaan tulevaksi kaudeksi samanlaista tähtisikermää kuin mitä sillä oli tällä kaudella, vaan joukkue tulee hajoamaan.
The Original Jags
07.05.2011, 13:47
Maalivahti Berdnt Bryckler siirtyy Sibiriin. Tästä oli jo aiemmin puhetta, mutta nyt siirto on varmistunut.
The Original Jags
07.05.2011, 13:49
Tätä taustaa vasten pidän melko erikoisena, että Enlund kuitenkin päätti jatkaa seurassa, vieläpä ilman muita suomalaisia.
Jori Lehterä on vielä ilman seuraa. Sibirillä on ulkomaalaiskiintiössä vasta Bryckler, Petrasek ja Enlund joten tilaa on vielä kahdelle. Vanha tutkapari Lehterä-Enlund yhteen Novosibirskissa?
Mängimies
07.05.2011, 14:22
Jori Lehterä on vielä ilman seuraa. Sibirillä on ulkomaalaiskiintiössä vasta Bryckler, Petrasek ja Enlund joten tilaa on vielä kahdelle. Vanha tutkapari Lehterä-Enlund yhteen Novosibirskissa?
Kannatan ajatusta. Kaverukset toimivat niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Olisi hyvä juttu molemmille.
Fedor Fedorov siirtyy Atlantista SKA :han. Tarkoittaakohan tämä Artjuhinin lähtöä, sillä ei joukkueessa tarvita kahta saman tyyppistä isoa tappeluihin valmista pelaajaa?
_Kuusyks
07.05.2011, 19:39
Fedor Fedorov siirtyy Atlantista SKA :han. Tarkoittaakohan tämä Artjuhinin lähtöä, sillä ei joukkueessa tarvita kahta saman tyyppistä isoa tappeluihin valmista pelaajaa?
Kuitenkin melko erityyppisiä pelaajia. Fedorov on huikean taitava ja pystyy maalintekoon kun taas Artyuhkin on enemmänkin rouhija. En usko, että tämä vaikuttaa Artyuhkinin tilanteeseen. Fedorov saa mun puolesta keskittyä pelaamiseen ja Artyuhkin voi sitten hoitaa ne muut hommat.
Fedor Fedorov on itelle se suosikkipelaaja #2 koko liigassa. Värikäs ja näyttävä pelaaja, jota on upeaa seurata.
Kaivoin vielä Fedorovin tehot Atlant Mytishchistä viime kaudella: 27 9+17=26. Toki pelasi sitä ennen parissa muussakin joukkueessa, jossa tehoja ei juuri tullut.
Runkosarjassa 105 minuuttia ja pudotuspeleissä 65 minuuttia. Taitava kaveri tosin, mutta hanskat tippuvat ehkä liiankin herkästi.
Tekeeköhän Lauris Darzins "Marcel Hossat" Ak Bars Kazanissa? Eli loistavan Dinamo-kauden jälkeen floppaa Kazanissa. Kazanilla on ehkä liikaa hyviä pelaajia...
SKA on tehnyt Petr Pruchan kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Gleb Klimenko palaa vuokralta (Magnitogorskista) SKA :han. Klimenko pelasi Metallurgissa hyvät pudotuspelit ja voitti maalipörssin yhdeksällä osumalla. Noille maaleille olisi kyllä ollut käyttöä Pietarissakin.
The Original Jags
08.05.2011, 11:31
SKA on tehnyt Petr Pruchan kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Tämän kaksi päivää vanhan uutisen mukaan Prucha olisi menossa Atlant Mytishiin: Petr Prucha joins Atlant Mytishchi - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/95849113.html)
The Original Jags
08.05.2011, 12:41
Ruotsalaismedian mukaan Elitserienin paras pistemies Joakim Lindström saattaisi olla siirtymässä Novokuznetskiin eli Lassilan seurakaveriksi. Ainakin neuvotteluja asiasta käydään pelaajan ja seuran välillä.
Lindström pelasi toissakaudella Venäjällä, silloin Torpedossa.
Tämän kaksi päivää vanhan uutisen mukaan Prucha olisi menossa Atlant Mytishiin: Petr Prucha joins Atlant Mytishchi - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/95849113.html)
Tämä on tuoreempi :
sport express SKA :n sopimuksista (http://news.sport-express.ru/2011-05-07/437118/)
Yleensä nämä mitä on laitettu Tochickin sanomiksi ovat pitäneet paikkansa. Noiden aiemmin mainittujen lisäksi myös Aleksei Petrovin Ja Maksim Sokolovin sopimuksia on jatkettu.
Teemu Lassila on tehnyt sopimuksen Metallurg Novokuznetskin kanssa. Tuo on etukäteen katsoen tulevan kauden heittopussi ja kaupunkina täysi persereikä. Onnea uusiin koettelemuksiin Teemu! (ja ihan oikein sulle eilisen jälkeen)
Eiköhän miehen pää hajoa jo ennen joulua ja loppukausi menee jossain Elitserienissä.
Mikko Lehtosella on muuten kait 2 vuoden sopimus Severstaliin? Mitä olen paikalla käyneen suusta kuullut, Novokuznetsk lienee kuin Pariisi verrattuna tuohon paikkaan.
Sergei Fedorov jatkaa myös tulevalla kaudella Metallurg Magnitogorskissa.
Rastislav Stanan agentti kertoo miehen lähtevän Severstalista mutta jatkavan KHL :ssä. Olisiko tässä Popradin maalivahti?
Saksan divarissa (milläköhän nimellä olikaan, 2.bundesliiga?) viime kaudella pelannut Alexej Dmitriev siirtyy Dynamo Minskiin hänen seuransa Hannover Indiansin sivujen mukaan. Saksan kansalainen, mutta tosin on syntyjään Minskistä. Ilmeisesti Valko-Venäjän passia oltaisiin pelaajalle hankkimassa, että tämä ei ole siinä tapauksessa yksi näistä kuudesta puhutusta ulkomaalaisesta.
Saksan divareissa pelaillut, mutta löytyy myös 191 ottelua DEL:ssä tehoin 12 + 16 = 28.
edit1. Ja tosiaan venäläishyökkääjä Konstantin Glazachev saa lähteä Dynamo Minskistä.
edit2. Dynamo Minsk näköjään hankkinut riveihinsä myös toisen Torpedossa pelanneen kanadalaisen eli tällä kertaa puolustaja Danny Groulxin. Aiemminhan siis ilmoitettiin Charles Lingletin sopimus. Eli aika kanadalaispainotteiselta ulkomaalaispaikat vaikuttavat näiden kahden Torpedon kanadalaispelaajan hankkimisen myötä.
Espoon Siniset
10.05.2011, 21:09
Eikös ei-venäläisillä joukkueilla ole vapaa ulkomaalaiskiintiö? Tämä luotiin lähinnä Minskiä ja Astanaa varten, koska Latviahan on EU-maa ja näin ollen EU-pelaajiahan ei voisi laskea Dynamo Rigan kiintiöön.
Levillä tietysti sama juttu tulevalla kaudella.
Johannes
10.05.2011, 21:17
Sergei Mikhalyov may become Salavat Yulaev head coach - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/96426265.html)
Sergei Mihailov (64v) korvannee Bykovin Salavat Julajevin päävalmentajana.
Johannes
10.05.2011, 21:25
KHL: Siperia kutsuu Jori Lehter - Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/khl/siperia-kutsuu-jori-lehteraa/art-1288388175168.html)
Jori Lehterä vaihtanee seuraa ja pelaa kauden 11-12 Sibir Novosibirskissä.
Eikös ei-venäläisillä joukkueilla ole vapaa ulkomaalaiskiintiö? Tämä luotiin lähinnä Minskiä ja Astanaa varten, koska Latviahan on EU-maa ja näin ollen EU-pelaajiahan ei voisi laskea Dynamo Rigan kiintiöön.
Levillä tietysti sama juttu tulevalla kaudella.
Kyllä. Dynamo Minskissä taisi viime kaudella pelailla 16-17 eri ulkomaalaista (eli ei valko-venäläistä) pelaajaa. Nyt ainakin on puhuttu vaan, että ensi kaudeksi Dynamo Minsk hankkisi vain kuusi ulkomaalaista lähinnä kai Valko-Venäjän kiekkoilun tason nostamiseksi.
The Original Jags
10.05.2011, 21:36
KHL: Siperia kutsuu Jori Lehter - Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/khl/siperia-kutsuu-jori-lehteraa/art-1288388175168.html)
Jori Lehterä vaihtanee seuraa ja pelaa kauden 11-12 Sibir Novosibirskissä.
Ennustukseni osui oikeaan. Hieno homma kaikkien (Sibir, Lehterä, Enlund) kannalta. Uskon että Lehterä onnistuu Novosibirskissa paremmin kuin Jaroslavlissa. Tarjolla on ykkössentterin paikka.
Latviassa huhuillaan, että Karlis Skrastins olisi siirtymässä Jaroslavliin.
Slovakkimaalivahti Rastislav Stana ei jatka Tsherepovetsissa. Stana haluaisi pysyä ensisijaisesti KHL:ssä ja on antanut agentilleen toimeksiannon kartoittaa vapaita KHL-seuroja. Stana pelasi Tsherepovetsin veräjällä 26 runkosarjaottelua päättynellä kaudella (GAA 2,24, 91,70 %). Seuran ykkösvahti oli kuitenkin Vasili Koshetshkin.
EDIT: Nimim. SKA1946 ehti minua ennen, mutta olkoon tämä täällä toistonkin uhalla.
* * * * *
KHL:ään liittyvä HC Lev Poprad on aika mielenkiintoisen tilanteen edessä. Heidän on kasattava rosteri käytännössä tyhjästä. Se tuskin tuottaa vaikeuksia, sillä suht laadukkaita slovakki- ja tshekkipelaajia löytynee 25 ukon verran.
Rastislav Stana olisi aika luonnollinen ratkaisu HC Levin ykkösvahdiksi.
Puolustukseen voisi olla tyrkyllä monivuotinen Slovakian maajoukkueen pakki Radoslav Suchy. Tosin hän on jo lopettanut maajoukkueuransa.
Hyökkäysosastolle tarjolla mm. MM-kisoissa esiintyneitä veteraaneja; Lubos Bartecko, Ladislav Nagy, Richard Zednik ja Tomas Surovy. Kaikki em. pelaajat ovat ilman sopimusta ensi kaudeksi.
The Original Jags
10.05.2011, 22:15
Slovakkimaalivahti Rastislav Stana ei jatka Tsherepovetsissa. Stana haluaisi pysyä ensisijaisesti KHL:ssä ja on antanut agentilleen toimeksiannon kartoittaa vapaita KHL-seuroja. Stana pelasi Tsherepovetsin veräjällä 26 runkosarjaottelua päättynellä kaudella (GAA 2,24, 91,70 %). Seuran ykkösvahti oli kuitenkin Vasili Koshetshkin.
EDIT: Nimim. SKA1946 ehti minua ennen, mutta olkoon tämä täällä toistonkin uhalla.
Eipä ole Severstalillakaan mitään järkeä roikottaa Stanaa kakkosmaalivahtina, kun Stana kuitenkin vie yhden arvokkaan ulkomaalaispaikan.
Eipä ole Severstalillakaan mitään järkeä roikottaa Stanaa kakkosmaalivahtina, kun Stana kuitenkin vie yhden arvokkaan ulkomaalaispaikan.Juuri näin. Ulkomaalaisvahvistuksen roikottaminen 2-vahtina on täysin turhaa.
Onko HC Levin ensi kauden mahdollisista pelaajista ollut mitään huhuja venäläissivustoilla? Slovakkisaitit ovat keskittyneet niin voimakkaasti MM-kisoihin viime viikot, joten sillä suunnalla on ollut erittäin hiljaista.
Nuo nimet jotka mainitsin, ovat pelkkiä omia hahmotelmiani.
Mängimies
10.05.2011, 22:38
Onko HC Levin ensi kauden mahdollisista pelaajista ollut mitään huhuja venäläissivustoilla?
Ja sitä ennen pitäisi löytää valmentaja ja muut seuran johtohenkilöt. No 'puheenjohtaja' (general manager) Roman Slavcek totesi tämän päivän pressissä, että kahden viikon kuluttua on tiedossa päävalmentaja ja joukkueen kokoonpano. Tämän on pakko tarkoittaa sitä, että joukkueella on jo pelaajasopimuksia tehtynä, sillä ei kahdessa viikossa luoda tyhjästä KHL-joukkuetta ja sen kokoonpanoa.
Levin "farmijoukkueesta" eli Slovakian liigaa pelaavasta HK Popradista tuskin kovin montaa pelaajaa kelpuutetaan KHL-joukkueeseen, mutta yksi varteenotettavimmista voisi olla kokenut Radoslav Suchy.
The Original Jags
10.05.2011, 23:13
Onko HC Levin ensi kauden mahdollisista pelaajista ollut mitään huhuja venäläissivustoilla? Slovakkisaitit ovat keskittyneet niin voimakkaasti MM-kisoihin viime viikot, joten sillä suunnalla on ollut erittäin hiljaista.
En ole huomannut huhuja Levin pelaajhankinnoista, mutta en ole seurannut kovin tarkalla silmällä uutisia tästä asiasta joten on voinut mennä myös ohi silmien.
Mitä mieltä olet Lev Popradin vaikutuksesta Slovakian kiekkoilulle? Onko se positiivinen vai negatiivinen? En usko että Levin mukaantulo tulee heikentämään Slovakian mestaruussarjan tasoa kovinkaan paljon, sillä en usko että Lev tulee kahmimaan Slovakian liigan parhaita pelaajia itselleen. Hankinnat tullaan tekemään pääasiassa muista sarjoista. Toki joitakin lupaavia nuoria pelaajia voi siirtyä Slovakian sarjan muista seuroista Leviin.
Oma suhtautumisesi Lev Popradin ottamiseen KHL:ään on aika negatiivinen. Ajattelen asiaa tässä Venäjän jääkiekon kannalta, en niinikään Slovakian. Lev Popradin toimintaa tullaan pyörittämään venäläisellä rahalla. Minusta venäläistä kiekkorahaa on turha tuhlata Venäjän rajojen ulkopuolella. KHL:n olemassaolon tarkoitus pitäisi olla nimenomaan Venäjän jääkiekon kehittäminen.
Venäjällä on paljon perinteikkäitä kiekkokaupunkeja - Togliatti, Penza, Tjumen, Saratov, Perm, Ust-Kamenogorsk (Kazakstan), Voskresensk, Karaganda (Kazakstan) - joissa on tehty hyvää työtä jääkiekon parissa jo vuosikymmeniä, mutta joilla ei tällä hetkellä ole KHL-seuraa. Jos venäläistä rahaa halutaan käyttää jääkiekon kehittämiseen uuden KHL-seuran muodossa, pitäisi sen tapahtua näillä paikkakunnilla.
Entisen Neuvostoliiton alueelle tehtävät kiekkoinvestoinnit olen valmis tietyistä syistä hyväksymään, mutta muualle tehtäviä investointeja vastustan.
Toivon silti Popradille menestystä KHL-kauteen ja toivottavasti seura herättää myös kiinnostusta Slovakiassa. Mitään Dinamo Riikan kaltaista ilmiötä ei silti varmaan kannata odottaa.
Mängimies
10.05.2011, 23:21
Ennustukseni osui oikeaan. Hieno homma kaikkien (Sibir, Lehterä, Enlund) kannalta. Uskon että Lehterä onnistuu Novosibirskissa paremmin kuin Jaroslavlissa. Tarjolla on ykkössentterin paikka.
Hieno homma jos toteutuu. Tuon IS:n jutun mukaanhan mitään sopimuksia ei ole kirjoitettu ja Lehterän tulevaisuus on muutenkin auki. Hänellähän on voimassaoleva sopimus St. Louisin kanssa, jonne hän lähtee tutustumaan parin viikon kuluttua.
The Original Jags
10.05.2011, 23:26

Juu huomasin asian kun luin jutun.
The Original Jags
10.05.2011, 23:33
Latviassa huhuillaan, että Karlis Skrastins olisi siirtymässä Jaroslavliin.
Onko miehestä enää mihinkään? Eipä ole tullut seurattua Skrastinsin uraa viime vuosina. Viime kaudella pelasi kuitenkin 74 peliä NHL:ssä, eli käyttöä varmasti löytyisi missä tahansa KHL-seurassa, vaikka ikää on jo 37.
The Original Jags
10.05.2011, 23:38
vetoolle vielä vinkki. Hfboardsilla on aika pitkä Leviä koskeva ketju: HC Lev Poprad - HFBoards (http://hfboards.com/showthread.php?t=800144)
MTV3:n sivuilla olevaan huhuun vievä linkki:
Veikkaaja: Karalahti j Bluesin ja siirtyy KHL-liigaan? - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - Uutiset (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/05/1326589/veikkaaja-karalahti-jattaa-bluesin-ja-siirtyy-khl-liigaan)
Tuollainen uutinen tai siis huhu jäänyt huomaamatta. Onko tämäkin ihan jostain tuulesta temmattu? Kuitenkin Dynamo Minskiä ehdotetaan toisena mahdollisena seurana Karalahdelle.
The Original Jags
11.05.2011, 01:06

Ja toinen mahdollinen Karalahden uusi seura on Neftehimik. Seura on sama jolle Karalahti teki pari vuotta sitten oharit.
Johannes
11.05.2011, 08:15
Ja toinen mahdollinen Karalahden uusi seura on Neftehimik. Seura on sama jolle Karalahti teki pari vuotta sitten oharit.
Jep ja Neftehimik oli silloin vihainen Jerelle pari kuukautta. Nyt haluaa nähtävästi Karalahden taas joukkueeseensa. Hienoa, että Neftehimikin joukkueessa on järkeviä ihmisiä seurajohdossa, jotka eivät jää jumiin märehtimään vanhoja juttuja.
The Original Jags
11.05.2011, 19:33
Jan Marek siirtyy vuoden sopimuksella Jaroslavliin. Tämä yksi Euroopan sarjojen parhaista pelaajista aloittaa Venäjällä jo kuudennen kautensa.
Kuka vielä sanoo, että ulkomaalaiset käyvät Venäjällä rahastamassa vain muutaman vuoden? Kyllä sinne mennään tekemään myös uraa.
The Original Jags
11.05.2011, 19:58
Leo Komarov on tehnyt 2 vuoden jatkosopimuksen Moskovan Dynamon kanssa, kertovat Dynamon verkkosivut.
The Original Jags
11.05.2011, 20:03
Hyökkääjä Ilja Zubov on tehnyt parin vuoden jatkosopimuksen ZSKA:n kanssa. Hyvä kiinnitys ZSKA:lta. 23-vuotias Zubov on KHL:n nousevia nuoria pelaajia.
The Original Jags
11.05.2011, 20:08
Jep ja Neftehimik oli silloin vihainen Jerelle pari kuukautta. Nyt haluaa nähtävästi Karalahden taas joukkueeseensa. Hienoa, että Neftehimikin joukkueessa on järkeviä ihmisiä seurajohdossa, jotka eivät jää jumiin märehtimään vanhoja juttuja.
Itse olisin toiminut Neftehimikin seurajohdossa toisin. Kerran oharin tehnyttä pelaajaa ei pitäisi kelpuuttaa joukkueeseen.
Neftehimikin tilanne on se, että se on kaupannut käytännössä kaikki viime kauden parhaat pelaajansa pois (tänään meni Renat Mamashev Magnitogorskiin). Aika ihmeitä pitäisi tapahtua, jos Neftehimik pelaa ensi kaudella Gagarin Cupissa.
Joukkueessa pelaa jo valmiiksi Ville Nieminen, joten Karalahdella olisi siellä myös suomalainen pelikaveri. Neftehimik taitaa olla ensimmäinen venäläisseura, missä on pelannut suomalainen pelaaja. Tero Lehterä pelasi siellä kaudella 2003-2004.
Mängimies
12.05.2011, 00:11
Leo Komarov on tehnyt 2 vuoden jatkosopimuksen Moskovan Dynamon kanssa, kertovat Dynamon verkkosivut.
Komarovin sopimus on mallia 1+1 ja sisältää NHL-pykälän. Lähteenä YLE Urheilu. Veikkaan, että Komarov lähtee NHL:ään viimeistään vuoden kuluttua.
Johannes
12.05.2011, 07:39
Itse olisin toiminut Neftehimikin seurajohdossa toisin. Kerran oharin tehnyttä pelaajaa ei pitäisi kelpuuttaa joukkueeseen.
Onneksi oikean elämän oikeat toimijat eivät totetuta tekemistään sinun sapluunallasi. Kokeneet ihmiset käsittävät esim. Neftehimik-seurassa, että tilanteet muuttuu ja reagoivat sen mukaisesti itsekin.
Sovetskij Sport kertoo, että Sergei Mihalev (s. 1947) valmentaa ensi kaudella Salavat Julaevia.
Hänen johdollaan Ufalaiset saavuttivat ensimmäisen mestaruutensa kaudella 2007-2008.
Laitoin johonkin muuhun KHL-ketjuun jo tästä juttua, mutta nyt on oikein lehtijuttukin linkittää. Saattaa ainakin joitakin kiinnostaa.
Valkeakosken Sanomat - Venäläisiä huippujoukkueita Koskiin (http://www.valkeakoskensanomat.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194678334926/artikkeli/venalaisia+huippujoukkueita+koskiin.html)
Komarovin sopimus on mallia 1+1 ja sisältää NHL-pykälän. Lähteenä YLE Urheilu. Veikkaan, että Komarov lähtee NHL:ään viimeistään vuoden kuluttua.
Ehdin jo itse ihmetellä, että tekikö Komarov tosiaan kahden vuoden sopparin, mutta onhan siinä näköjään NHL-optio. Nyt pitää toivoa Komaroville hyvää kautta KHL:ssä ja sitten kokeilemaan AHL:ään/NHL:ään, miten onnistuisi siellä.
The Original Jags
12.05.2011, 17:07
NHL:ssä hyvän uran luonut Aleksandr Frolov siirtyy Avangard Omskiin peräti kolmen vuoden sopimuksella. Frolov on vasta 28-vuotias.
Parhaassa tapauksessa Omskilla on ensi vuonna tulivoimainen hyökkäys: Jaromir Jagr, Roman Cervenka, Frolov, Aleksandr Perezhogin, Anton Kurianov, Aleksandr Popov, Denis Platonov... Ja lisää voi olla vielä tulossa.
Ja jälleen yksi venäläinen NHL-peluri palaa kotimaahansa. Frolovin viimeinen kausi Rangersissa tosin ei sujunut Kings-vuosien malliin.
Tuollainen juttu NHL:n sivuilla.
Reports: Penguins want to renew ties with Jaromir Jagr - NHL.com - News (http://www.nhl.com/ice/news.htm?id=562462&navid=mod-rr-headlines)
Kovasti aina tuntuvat käynnistyvän nämä huhut Jagrista NHL:ään.
The Original Jags
12.05.2011, 20:40
Ruotsalaishyökkääjä Jonas Andersson pelaa ensi kaudella Atlant Mytishissä.
Nyt tosiaan varmistui Teemu Laineen sopimus Dynamo Minskiin ja pituutta sopimuksella 2 vuotta. Hienoa nähdä suomalaisväriä siis ensi kaudenkin Minskin joukkueessa.
Kovasti aina tuntuvat käynnistyvän nämä huhut Jagrista NHL:ään.
Saattaapi liittyä siihen, että miehen sopimus Omskissa päättyi. Jotenkinhan on näytettävä, että muitakin kiinnostuneita on.
Sama selittää osittain miehen hienot otteet Bratislavassa - näyttöjä on annettava. Summanen sen tietää, että Avangardissa pelasi aivan erilainen Jagr.
Johannes
13.05.2011, 17:05
Jarkko Immosen palkka on ensi kaudella IS:n nettisivujen tietojen mukaan 2 miljoonaa dollaria Ak Bars Kazanissa, onnittelut Jarkolle sopimuksesta.
Leijonien ykkspyssy Jarkko Immonen hirmupalkoille - Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/leijonien-ykkospyssylle-hirmupalkka/art-1288388911489.html)
Johannes
14.05.2011, 12:35
Tuli mieleen, että onkohan nyt myös Ak Bars Kazanin johto Granludia hankkimassa. Miten olii tutkapari Granlund-Immonen Kzanissa, parin kauden ajan. Granlud olisi rikas jo ennen NHL-uraa, kun saisi Kazanista miljoonia dollareita palkkaa ja vasta senkin jälkeen 21-vuotias, kun NHL kutsuisi kesällä 2013. Omaa spelulointia, ei tiedonmurustakaan tueksi.

Dinamo Minsk taisi varata Mikaelin vuoden 2009 draftissa. En nyt kyllä tiedä ovatko nuo oikeudet säilyneet ja ainahan ne voi ostaa. Ja kyllä varmasti hänen agenttinsa puhelin soi Venäjän suunnasta.
Tuli mieleen, että onkohan nyt myös Ak Bars Kazanin johto Granludia hankkimassa. Miten olii tutkapari Granlund-Immonen Kzanissa, parin kauden ajan. Granlud olisi rikas jo ennen NHL-uraa, kun saisi Kazanista miljoonia dollareita palkkaa ja vasta senkin jälkeen 21-vuotias, kun NHL kutsuisi kesällä 2013. Omaa spelulointia, ei tiedonmurustakaan tueksi.
ILKKA LARVAN HAASTATTELU AAMULEHDESSÄ (http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kiekko/1194678319385/artikkeli/pelaaja-agentti+ilkka+larva+khl+on+korvannut+sm-liigan+tulevan+nhl-pelaajan+kasvupaikkana.html)
Pelaaja-agentti Ilkka Larva ainakin pitää KHL-liigaa hyvänä ponnahduslautana Ameriikkaan. Venäjällä käyneenä esim. Pietari ei todellakaan ole huono paikka. Venäjällä hyvät organisaatiot ovat tosin yhdellä kädellä laskettavissa, joihin kannattaa edes lähteä pelaamaan. Lähteenä muutamat pelaajat tohon kommenttiin. Aika tarinoita on nettiliittymien ja asunnon lämmityksen katkomisista kiirinyt. Tosin se varmaan motivoi pelaamaan paremmin.....
Vähän pisti tuossa silmiin tuo otsikko "KHL on korvannut SM-liigan tulevan NHL-pelaajan kasvupaikkana", minulle ei ainakaan tule mieleen yhtään suomalaista pelaajaa joka olisi KHL:stä NHL:ään lähtenyt, varmasti näitä tulevaisuudessa tulee mutta eipä tuo ainakaan vielä ole kasvupaikkana ole toiminut.
Mängimies
14.05.2011, 15:31

Nimenomaan näin. KHL on enemmänkin NHL:stä palaavien tai sieltä rannalle jääneiden "laskeutumispaikka" kuin sinne haluavien kasvupaikka. Ei tule yhtään eurooppalaista mieleen, joka olisi lähtenyt KHL:ään kehittymään ja jatkanut sieltä NHL:ään. Toki KHL:ää on pelattukin vasta kolme kautta, mutta siitä huolimatta. Tulevaisuudessa näitä varmasti nähdään, mutta silti Larvan puheet on helppo kuitata tulevaisuuden visiona ennemmin kuin ehdottomana totuutena.
. Pietari ei todellakaan ole huono paikka. Venäjällä hyvät organisaatiot ovat tosin yhdellä kädellä laskettavissa, joihin kannattaa edes lähteä pelaamaan. Lähteenä muutamat pelaajat tohon kommenttiin. Aika tarinoita on nettiliittymien ja asunnon lämmityksen katkomisista kiirinyt. Tosin se varmaan motivoi pelaamaan paremmin.....
Pietariin agentit eivät ole onnistuneet myymään yhttään suomalaista. Outoa sikäli, että alle kolmessa tunnissa kaveri olisi autolla Lappeenrannassa. Lehtonen teki sopimuksen Cherepovetsiin, josta hitaalla autolla on matkaa Pietariin 6 tuntia. Noilla palkoilla voi ostaa auton, jolla tuo on 4 tuntia.
Itketään noista lämmitysjutuista yms. Kaikki ovat normaalielämää, joihin joukkueiden johtohenkilöt ovat tottuneet. Ja elävät itse noissa oloissa. Jos agentti ei osaa hoitaa asiakkaalleen kunnoliisia elinoloja, niin syyllinen ei ole seura vaan agentti.
Ei tule yhtään eurooppalaista mieleen, joka olisi lähtenyt KHL:ään kehittymään ja jatkanut sieltä NHL:ään. Toki KHL:ää on pelattukin vasta kolme kautta, mutta siitä huolimatta. Tulevaisuudessa näitä varmasti nähdään, mutta silti Larvan puheet on helppo kuitata tulevaisuuden visiona ennemmin kuin ehdottomana totuutena.
Omark nyt veti ainakin yhden kauden KHL:ssä ennen NHL:n siirtymistä, mutta ei noita montaa tosiaan ole. Tiedä sitten oliko tuo kausi Omarkinkaan kohdalla nyt niin kasvupaikka, vai taskurahan keräämistä ennenkuin lähtee unelmansa perässä Atlantin toiselle puolelle.
Pietariin agentit eivät ole onnistuneet myymään yhttään suomalaista. Outoa sikäli, että alle kolmessa tunnissa kaveri olisi autolla Lappeenrannassa.
Huhut kertovat, että SKA jätti tarjoukset kahdelle suomalaiselle viime kaudeksi, mutta pelaajat odottivat muita tarjouksia ja SKA täytti ne paikat muilla miehillä.
Itseäni alkaa enemmän ja enemmän kiinnostamaan KHL. Viime kausi o meni jo väkisin seuratessa SM-liigaa. Tarvitsee varmaankin hommata joku kanavapaketti mistä näkisi KHL otteluja.
Tuli mieleen, että onkohan nyt myös Ak Bars Kazanin johto Granludia hankkimassa. Miten olii tutkapari Granlund-Immonen Kzanissa, parin kauden ajan. Granlud olisi rikas jo ennen NHL-uraa, kun saisi Kazanista miljoonia dollareita palkkaa ja vasta senkin jälkeen 21-vuotias, kun NHL kutsuisi kesällä 2013. Omaa spelulointia, ei tiedonmurustakaan tueksi.
Vaikka kyseessä onkin sinun spekulaatiota, usein ne ovat spekulaatioinakin ansiokkaita, tällainen vaihtoehto saattaisi olla varsin oivallinen Granlundinkin kannalta (tosin HIFK-fanit repisivät varmaan pelipaitansa tämän jälkeen). Mutta kuten SKA1946 totesi, oikeudet (taitavat olla) Dinamo Minskillä - mutta häntä lainatakseni: "ainahan ne voi ostaa".
Olishan KHL:ään siirtyminen uran tässä vaiheessa Granlundillekin mielenkiintoinen vaihtoehto mutta kehittäisikö se hänen pelillisiä avuja ja kuinka paljon? Paljon peliaikaa, vastuuta, Immosen tuki taustalla monessa asiassa - kaikki olisi mahdollista, myös kehittyminen pelaajana. Vaikka uskonkin, että myös SM-liiga tarjoaa hänelle riittävän hyvät edellytykset pelilliseen kehittymiseen. Toisaalta nuoren ulkomaalaishuipun siirtyminen ensin KHL:ään ja sieltä vasta NHL:ään saattaisi avata portit aivan uudelle "pelaajakierrolle", ja tästä KHL saattaisi myös hyötyä huomattavan paljon.
vlad.
Mängimies
14.05.2011, 21:50
Omark nyt veti ainakin yhden kauden KHL:ssä ennen NHL:n siirtymistä, mutta ei noita montaa tosiaan ole. Tiedä sitten oliko tuo kausi Omarkinkaan kohdalla nyt niin kasvupaikka, vai taskurahan keräämistä ennenkuin lähtee unelmansa perässä Atlantin toiselle puolelle.
Omark tosiaan täyttää ehdot. Nyt kun asiaa oikein aloin tutkimaan, niin muita esimerkkejä en löytänyt. Ja kuten itsekin sanoit, niin Omarkinkaan kohdalla ei voida aukottomasti todistaa KHL:n vaikutuksesta miehen kehityksessä, vaikka turha sitä toki on väheksyäkään.
Mikko Lehtonen voisi olla ensimmäinen suomalainen tämän reitin kulkija, mutta hänenkin NHL-paikkaan on vielä pitkä matka. Komarov sitten toinen, jonka mahdollisuuksia pelata NHL:ssä pidän realistisempina.
Metallurg Magnitogorsk will not renew Kari Heikkilas contract - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/97483231.html)
Kari Heikkilä ei siis jatka Magnitogorskissa sports.ru-sivuston mukaan, vaan palaa takaisin Suomeen. Aika yllättävää, koska luulisi onnistuneen kauden jälkeen löytyvän töitä muualtakin KHL:stä.
Espoon Siniset
15.05.2011, 15:40
Onko vielä joukkueita ilman valmentajaa? Tässä vaihessa usein paikat alkavat olla aika täynnä.
Heikkilä on sen verran arvostettu ja kun venäläinen valmentajien potkukulttuuri tunnetaan, niin voisi toisaalta uskoa, että voisi saada nopeastikin jonkun paikan kesken kauden.
Onko vielä joukkueita ilman valmentajaa? Tässä vaihessa usein paikat alkavat olla aika täynnä.
Atlant ja Lokomotiv eivät ainakaan ole kertoneet ensi kauden valmentajien nimiä. Myös Salavat Julaevin valmentajatilanne on Mihalev huhua lukuunottamatta auki, eli kyllä noita paikkoja on.
Edit> Unohtui, että Gustafsson on nimetty Atlantin päävalmentajaksi.
Norjalaismaalivahti Lars Haugenia huhuillaan Minskiin.
Aleksandr Barkov on nimetty Metallurg Magnitogorskin uudeksi päävalmentajaksi. Aika yllättävä nimitys, sillä Barkov on kokematon päävalmentajn paikalla.
Norjalaismaalivahti Lars Haugenia huhuillaan Minskiin.
Lars Haugen MV (Norja)
Danny Groulx P (Kanada)
Jordan Henry P (Kanada)
Daniel Corso H (Kanada)
Charles Linglet H (Kanada)
Teemu Laine H (Suomi)
Jos Lars Haugen tulisi, niin siinä pitäisi sitten olla nämä ulkomaalaisvahvistukset. Tosin eihän sitä kyllä koskaan uskalla sanoa, etteikö puheista huolimatta Minskiin hankittaisi muukalaislegioonaa ensi kaudeksikin. Itse en jaksa innostua Lars Haugenin mahdollisesta tulosta.
Mängimies
17.05.2011, 00:04
Ufan huhutuista talousvaikeuksista lisää tässä (http://sports.yahoo.com/nhl/blog/puck_daddy/post/How-KHL-money-issues-will-send-Alex-Radulov-back?urn=nhl-wp4812) Dimitri Chesnokovin kirjoituksessa. Niille jotka eivät tiedä, niin Chesnokov on jenkeissä vaikuttava erittäin arvostettu venäläistoimittaja, joka on yleensä varsin hyvin perillä maansa kiekkoon liittyvistä asioista.
Jutussa siis puhutaan siitä, miten Ufa joutuu luopumaan kalleimmista pelaajistaan, mahdollisesti myös Radulovista. Tämä tarkoittaisi luultavasti Radulovin paluuta NHL:ään. Ja Radulovin paluu NHL:ään puolestaan tarkoittaisi paluuta Nashvilleen joko petturina tai sankarina.
Täältä (http://www.sovsport.ru/news/text-item/456250) voit puolestaan lukea juttua Ufan palkkakulujen leikkaamisesta. Sponsorit ovat kiristämässä kukkaronnyörejään ja koska sponsorit ovat suurin (ainoa) tulonlähde, niin jostain on menopuolella tingittävä jos tulopuolelta leikataan. Ja se mistä voidaan tinkiä on tietenkin palkkakulut. Tuon jutun mukaan Ufan mestarijoukkueesta ainakin 11 pelaajaa saa lähteä muihin maisemiin ensi kaudeksi. Mielenkiintoinen juttu kaiken kaikkiaan.
Axbor Nocturne
17.05.2011, 14:05
Kamil Kreps ja Josh Gratton siirtyvät Barys Astanaan ensi kaudeksi. Grattonin kohdalla voisi kysyä, että mitä helvettiä?! Miten joku joukkue viitsii palkata tämän pelaajan? Ellei sitten ole tarkoitus käyttää samalla tavalla kuin Vityazissa?
Pari julkistettua siirtoa:
Ivan Vishnevski Rockford IceHogs => Atlant, Mytishi
Karlis Skrastins Dallas Stars => Lokomotiv, Jaroslav
Martin Cibak Severstal => Neftehimik
Sergei Konkov Neftehimik => OHK Dinamo
Grattonin kohdalla voisi kysyä, että mitä helvettiä?! Miten joku joukkue viitsii palkata tämän pelaajan? Ellei sitten ole tarkoitus käyttää samalla tavalla kuin Vityazissa?
Ehdin jo toivoa, että tätä pelleä ei olsi tarvinnut ensi kaudella katsella.
Konnamuori
17.05.2011, 18:51
Maailmanmestari Pasi Puistola olisi Iltasanomien (http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/kultaleijona-uuteen-kotiin/art-1288389823799.html)mukaan tehnyt vuoden sopimuksen Severstal Tsherepovetsiin.
Erämaan kettu
18.05.2011, 08:45
Alexey Emelin siirtyy Montreal Canadiensiin 1 v. / 2-suuntaisella sopimuksella: http://canadiens.nhl.com/club/news.htm?id=562604&navid=DL|MTL|home
Oliko Emelinillä sopimus Kazanin kanssa ensi kaudesta?
Paul Kemp
18.05.2011, 23:12
Jori Lehterä jatkaa sitten uraansa Venäjän kolmanneksi suurimmassa kaupungissa ja Sibir Novosibirskin paidassa. Pikaisella hockeydb-googlauksella siperialaisten rosteri ei kovin hurja ainakaan männäkaudella ollut, joten Jorille lienee peliaikaa ja vastuuta mukavasti luvassa.
Baarimikko
19.05.2011, 22:43
Skellefteån Fredrik Warg on Dinamo Rigan ensimmäinen kiinnitys ensi kauden joukkueeseen.
Lampinen
19.05.2011, 23:57
Warg on pelaajatyypiltään hyvin samanlainen kuin Jarkko Immonen, heikommalla laukauksella varustettuna. Toki luistelu on sitten ruotsalaisen puolella tässä vertailussa. Tarvitsee hyvät laiturit vierelleen ja mielellään vielä semmoisen joka pystyy niitä paikkoja miehelle rakentamaan.
SKA on tehnyt pelaajasopimuksia:
Dmitri Kalinin Salavat Julaev => SKA. Pitäähän joukkueessa ainakin yksi Gagarin Cupin voittaja olla.
Jatkosopimukset:
Maksim Rybin 3 vuotta
Jevgeni Artjuhin 2 vuotta
SKA on ilmoittanut nuorentavansa joukkuetta, ilmeisesti tästä syystä johtuen nyt neuvotellaan Jagrin kanssa.
Toteutuneita ja huhuttuja siirtoja:
Vjatseslav Kozlov Salavat Julaev => OHK Dynamo, olisin luullut kaksinkertaisen Stanley Cup voittajan ja Gagarin Cupin voittajan menevän ZSKA :han. No ilmeisesti Znarok kaipasi enemmän kokemusta.
Aleksandr Eremenko Salavat Julaev => OHK Dynamo, entinen maajoukkuemaalivahti tippui Ufassa kolmoseksi ja hakee nyt kotiseurassaan paluuta huipulle.
Aleksei Ugarov OHK Dynamo => Torpedo, oli liekeissä 2010 pudotuspeleissä. Viime kausi oli pettymys ja saa lähteä hakemaan nostetta Nokan alaisuuteen.
Aleksandr Guskov Lokomotiv => ZSKA, Lokomotiv nuorentaa joukkuettaan. ZSKA :n nuoreen joukkueeseen kokenut puolustaja, jolla on painava laukaus.
Huhu:
Daniel Tjärnqvist Lokomotiv => Djurgården, Lokomotiv nuorentaa joukkuettaan. Kärsi viime kaudella pahasta aivotärähdyksestä mutta oli pudotuspeleissä Lokomotivin parhaita pelaajia.
Valmentajat:
HIFK :ssa ja SaiPassa liigaa pelannut Juri Kuznetsov on nimitetty Hannu Jortikan kakkoseksi Amur Habarovskiin.
Milos Riha tuo mukanaan luottomiehensä. HPK :ssa, Ässissä ja Kärpissä pelannut Andrei Potaichuk on mukana SKA :n valmennustiimissä.
Edit: Kaksinkertainen Gagarin Cupin voittaja Aleksandr Stepanov palaa kasvattajaseuraansa. Pieni voimahyökkääjä 174/104. Yrittäkää horjuttaa tuollaisella painopisteellä varustettua pelaajaa.
Jorille lienee peliaikaa ja vastuuta mukavasti luvassa.
Ja kun Jonas Enlund jatkaa seurassa, niin odotukseni ovat parivaljakon suhteen korkealla.
Oliko Emelinillä sopimus Kazanin kanssa ensi kaudesta?
Ei ollut. Mies oli vapaa.
On hienoa, että nämä puolustajat lähtevät kokeilemaan voimiaan KHL menestysten jälkeen. Puolustajana samantyyppinen Ninita Nikitinin kanssa.
Kazan on vahvasti tulossa Raumalle ennen kauden alkua. Löytyykö tietoa, että pelaako muitakin joukkueita vastaan Suomessa?
DrMultihunter
21.05.2011, 22:00
Kazan on vahvasti tulossa Raumalle ennen kauden alkua. Löytyykö tietoa, että pelaako muitakin joukkueita vastaan Suomessa?
JYP yrittää viime vuotiseen tapaan saada Kazanin jkl:än pelaamaan...
JYP yrittää viime vuotiseen tapaan saada Kazanin jkl:än pelaamaan...
Viime vuoden harjoitusotteluhan oli sovittu jo Immosen kauppaamisen yhteydessä, eli oli osa tuota diiliä. Tänä vuonna ottelun toteutuessa JYP joutuisi maksamaan Kazanin kulut + mahdollisen korvauksen Kazanille. Tiedä sitten minkälaisista summista tuossa sitten puhuttaisiin.
Mängimies
22.05.2011, 00:11
Ei ollut. Mies oli vapaa.
On hienoa, että nämä puolustajat lähtevät kokeilemaan voimiaan KHL menestysten jälkeen. Puolustajana samantyyppinen Ninita Nikitinin kanssa.
Vielä kun saisivat sen Ilja Nikulinin jollain konstilla houkuteltua NHL:ään. Tiedän sen olevan toiveajattelua*, mutta saahan sitä fantasioida. Luulisi Nikulinin itsekin haluavan kokeilla kuinka korkealle ne rahkeet oikeasti riittävät. Taso kyllä riittää helposti NHL:ään.
* tarkoittaa montaakin seikkaa, joista yksi on miehen voimassaoleva ja varsin rahakas sopimus Kazaniin kauteen 14/15 saakka. Toinen merkittävä seikka on se, että aiemminkin kiinnostus välillä NHL-joukkue - Nikulin on ollut varsin yksipuolista.
Johannes
22.05.2011, 13:58
ŠŠ¾Š²Š¾ŃŃŠø ŠŠ„Š: ŠŠ»ŠµŠŗŃей ŠŠ°ŃŠ°Ńонов: ŠÆŠ³Ń ā Š¾Š“ин ŠøŠ· ŠŗŠ°Š½Š“ŠøŠ“Š°ŃŠ¾Š² Š“Š»Ń ŃŃŠøŠ»ŠµŠ½ŠøŃ Š”ŠŠ (http://www.belarushockey.com/khl/news_list/news17797/)
Aleksei Kasatonov on palkattu SKA:n johtoportaaseen, kuten kaikki tietää ja nyt haastattelussa Kasatonov vihjaa seuran neuvottelevan esim. Jagrin pelaamisesta Pietarin joukkueessa kaudella 11-12. Saa nähdä.
Kamil Kreps ja Josh Gratton siirtyvät Barys Astanaan ensi kaudeksi. Grattonin kohdalla voisi kysyä, että mitä helvettiä?! Miten joku joukkue viitsii palkata tämän pelaajan? Ellei sitten ole tarkoitus käyttää samalla tavalla kuin Vityazissa?
Eiköhän Grattonin rooli tule olemaan tismalleen sama kuin Vityazissa, kenties paremman valmennustiimin (?) avulla häntä voidaan hyödyntää enemmin mutta toisaalta, mahdollisuus "aivopieruihin" on aina olemassa. Toinen asia on sitten se voiko tällaista rehellistä goonia (enforcer on liian hieno nimitys hänelle) hyödyntää missään muussa kuin pugilistin roolissa.
Vai tarkoittaako tämä kenties sitä, että vastaisuudessa yhä useampi seura ryhtyy seuraamaan Vityazin viitoittamaa tietä ja palkkaamaan enforcereita tai puhtaita gooneja joukkueeseensa - kuten Barys Astana nyt. Jos lähtee niin toivottavasti seuraus on se, että hankitaan ennemminkin pelitaidoilla varustettuja enforcereita kuin puhtaita pugilisteja, joilla ei ole mitään annettavaa joukkueelleen - ei mitään muuta kuin nyrkit. Kiekollisestikin riittävän taitavia pelaajia löytyy tähän rooliin, jolloin joukkueen peliajatus ei välttämättä kärsi siitä, että joukkueessa on "riippakivi". Toisaalta voihan puhdasverinen pugilisti tuoda lisää katsojia, jos/kun vastaan asettuu joukkue jonka kokoonpanossa on vastaavantyylinen pelaaja.
Näkisin mielummin Artyukhinin tyylisiä pelaajia, jotka kuitenkin osaavat pelata kuin puhtaita gooneja, joiden pelitaidot ovat täysin olemattomat. Oikein roolitettuna kun Artyukhinista saa irti huomattavan paljon, mutta en usko, että Grattonista kovinkaan paljon enempää saadaan irti (ainakaan pelillisesti) olipa valmentajana kuka tahansa. Toki pelotteena Gratton joukkueessa on onnen omiaan ja jos tätä haetaan, ymmärrän hankinnan.
vlad.
Janne Lahti matkaa Hannu Jortikan perässä Habarovskiin. Sports.ru uutisoi asiasta: Janne Lahti will join Amur Khabarovsk - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/99590891.html)
E: Tai sitten ei, Lahti itse tyrmää huhut Ilta-Sanomissa (http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/lahti-tyrmaa-khl-vaitteet-en-ole-tehnyt-sopimusta-minnekaan/art-1288391315196.html).
Johannes
25.05.2011, 15:53
SKA general manager Kasatonov: Negotiations with Jaromir Jarg still underway, Yashin case pending - Hockey - Sports.ru (http://www.sports.ru/en/hockey/99294669.html)
Milos Riha on SKA Pietarin päävalmentaja kaudella 11-12 ja hänen apuvalmentajinaan työskentelevät Andrei Potaitshuk ja mv-valmentajana Jussi Parkkila. Näin kertoo SKA:n GM Aleksei Kasatonov.
Johannes
25.05.2011, 20:42
Ryska KHL nƤsta fƶr Oskar Osala - Vasabladet
(http://www.vasabladet.fi/Sport/Story.aspx?linkID=156282) Vasabladet vahvistaa Oskar Osalan siirtymiseen KHL-liigaan, Neftehimik Nizhnekamsk-seuraan.
aquanqua
25.05.2011, 23:18
Frölundan hylkäämä Mikko Mäenpää kiekkoilee ensi kaudella Jortikan valmentamassa Amur Habarovskissa. Lahti on ilmeisesti myös lähellä siirtymistä samaiseen seuraan.
YLE:n uutinen (http://www.yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/2011/05/amur_hankki_leijonapakin_-_quottodennakoisesti_paasemme_sopimukseen_lahden_k anssaquot_2621157.html) aiheesta.
Paul Kemp
26.05.2011, 09:32
Aika köyhäksi menee SM-liiga, kun nyt myös KHL vie Pohjois-Amerikasta palaavia maitojunamiehiä yksi toisensa jälkeen. Pidemmällä aikavälillä alkanee Elitserienin seurojakin ahdistaa idän jätin rohmuaminen ja veri.. eikun öljyruplat.
Siirtoja:
Oleg Kvasha: Metallurg, Magnitogorsk => Neftehimik
Kirill Knjazev: Spartak => AK Bars.
Nikolai Bushuev: SKA => Avtomobilist. Tämä siirto voi vielä peruuntua, sillä Avtomobilistia uhkaa koko sarjasta sulkeminen. Syy: hoitamattomat raha-asiat.
Jatkosopimuksia:
Geoff Platt on tehnyt 3 vuotisen jatkosopimuksen Dynamo Minskin kanssa. Pelaajan agentti julkisti samalla myös sen, että Plattille hankitaan nyt Valko-Venäjän kansalaisuus, jotta hän olisi edustuskelpoinen Sochin kisoissa.
Erik Ersberg jatkaa Salavat Julaevissa seuraavat 2 vuotta.
Ei jatka:
Johan Fransson ja SKA ovat sopineet, että pelaaja ei jatka seurassa. Syyksi mainitaan perheasiat. Todellisuudessa tässä raivattiin tilaa Jagrille tai ei venäläiselle keskushyökkääjälle.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä tuo KHL:n varaussysteemi oikein on? Onko sillä mitään laillistapohjaa vai onko se luotu käytännössä pelkäksi silmälumeeksi ja mediatempuksi?
Johannes
26.05.2011, 15:52
UL:n (26.5.2011) mukaan 2-3 KHL-joukkuetta on kiinnostunut palkkaamaan Antti Pihlströmin ja Avangard Omsk niin avoimesti, että UL mainitsee seuran nimeltä. Pihlström saattaa lähteä tai jatkaa JYPissä kauden 11-12, kertoo UL:n paperiversio.
AK Bars pelaa harjoitusottelut 1.9. JYP :iä ja 3.9. Lukkoa vastaan.
Geoff Platt on tehnyt 3 vuotisen jatkosopimuksen Dynamo Minskin kanssa. Pelaajan agentti julkisti samalla myös sen, että Plattille hankitaan nyt Valko-Venäjän kansalaisuus, jotta hän olisi edustuskelpoinen Sochin kisoissa.
Tämä on erinomainen uutinen. Platt on edustanut Dynamo Minskiä ensimmäisestä KHL-kaudesta lähtien ja on koko ajan kuulunut joukkueen kärkipelaajiin. Kertoo kyllä jotain Plattin sitoutumisesta Dynamoon ja Valko-Venäjään, että haluaa jopa edustaa V-V:n maajoukkuetta.
Mutta mutta... Milloinkas Lev Poprad aikoo alkaa hankkimaan pelaajia? Onko vieläkään kuulunut edes mitään huhuja?
Mutta mutta... Milloinkas Lev Poprad aikoo alkaa hankkimaan pelaajia? Onko vieläkään kuulunut edes mitään huhuja?
Matkustavat kuulemma lähiaikoina Moskovaan KHL herrojen juttusille. Samalla on tarkoitus pitää tiedotustilaisuus, jossa julkistetaan kokoonpano.
Mutta: mites se Slovakian liiton lupa? Onko se olemassa?
Mängimies
26.05.2011, 22:24
UL:n (26.5.2011) mukaan 2-3 KHL-joukkuetta on kiinnostunut palkkaamaan Antti Pihlströmin ja Avangard Omsk niin avoimesti, että UL mainitsee seuran nimeltä. Pihlström saattaa lähteä tai jatkaa JYPissä kauden 11-12, kertoo UL:n paperiversio.
Sovetskij Sport -lehti puolestaan huhuilee Pihlströmin siirtyvän Kazaniin. Tosin tuon huhun luotettavuutta heikentää se tosiasia, että samainen aviisi huhuilee Granlundin siirtyvän Minskin Dynamoon.
Mängimies
26.05.2011, 22:29
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä tuo KHL:n varaussysteemi oikein on? Onko sillä mitään laillistapohjaa vai onko se luotu käytännössä pelkäksi silmälumeeksi ja mediatempuksi?
Mitä tarkoitat laillisella pohjalla? Kyllähän pelaajan varanneella KHL-seuralla ihan oikeasti on pelaajan oikeudet KHL:ssä ja pelaajaoikeudet ovat kaupankäynnin välineenä siinä missä esikuvansa NHL:n kohdalla. Kuitenkin KHL on lyhyen historiansa aikanut osoittanut, että tuo draft on lopulta melko yhdentekevä juttu ja varsinkin ulkomaalaispelaajien kohdalla ihan pelkkää sirkusta ja propagandaa. En muista yhdenkään KHL:ään varatun ulkomaalaispelaajan siirtyneen KHL:ään. Lupaavien venäläispelaajien kohdalla systeemissä sen sijaan on jotain järkeäkin.
AK Bars pelaa harjoitusottelut 1.9. JYP :iä ja 3.9. Lukkoa vastaan.
Lukon mukaan Raumalla pelataan 2.9.
Lukon mukaan Raumalla pelataan 2.9.
AK Barsin sivuilla lukee 3.9. No aikaahan tuohon on yli 3 kuukautta.
Minskin sivuilta:
Jaroslav Obsut Atlant => Minsk, Hyvä kovaakin pelaava peruspuolustaja. Väittävät Minskin palkkojen olevan paljon Atlantia paremmalla tasolla.
Lukas Krajicek Trinec => Minsk
Tom Preissing Kärpät/Barys => Minsk, piti siirtyä Kärppiin pienen lainan jälkeen. Polvi paskaksi toisessa KHL pelissä. Siihen meni Preissingin kausi ja Oululaisten pudotuspelit. Yrittää nyt paluuta.
Se siitä 5+1 ulkomaalaista jutusta.
Se siitä 5+1 ulkomaalaista jutusta.
Jep. Tarkoitus ei ilmeisesti olekaan kehittää valkovenäläistä kiekkoilua, vaan saada vain menestystä Valko-Venäjälle, Dynamon muodossa siis. Joukkueeseen oltaisiin ihan hyvin voitu ottaa nuoria kehittyviä pelaajia Valko-Venäjän liigasta, mutta ilmeisesti Lukashenkon kärsivällisyys ei riitä, vaan menestystä pitäisi vihdoin alkaa tulla. Noh, tällä keinolla ei ainakaan paranneta maajoukkueen esityksiä.
Noh, tällä keinolla ei ainakaan paranneta maajoukkueen esityksiä.
Ei KHL menestystäkään tule kun jokaiselle kaudelle hankitaan uusi kokoonpano.
Lokomotiv Jaroslavl kertoi lopulta ensi kauden päävalmentajansa nimen. Hän on: Brad McCrimmon.
Nähtäväksi jää miten tämä NHL kakkosvalmentaja pärjää KHL :ssä.
sports.ru väittää Jyki Välivaaran siirtyvän Minskiin.
Ei KHL menestystäkään tule kun jokaiselle kaudelle hankitaan uusi kokoonpano.
Olet oikeassa. Käytännössä menestyäkseen missä liigassa tahansa, joukkueelta vaaditaan sitä kärsivällisyyttä ja oman rungon muodostamista, johon sitten hankitaan muutama täsmähankinta kunkin kauden alla tai kauden aikana. Esim. NHL:n puolella Red Wingsit on kestomenestyjä ja varmasti osin sen tähden koska joukkuetta ei olla muokkaamassa uusiksi jokaisen kauden jälkeen, vaan runko säilyy samana vuodesta toiseen ja joukkueeseen ajetaan rauhallisesti omia pelaajia farmista ja lisäksi hankitaan jokunen pelaaja kaupoilla joko kautta ennen tai kauden aikana. Tästä toimintamallista sietäisi monen joukkueen ottaa mallia ihan missä tahansa liigassa.
vlad.
Esim. NHL:n puolella Red Wingsit on kestomenestyjä ja varmasti osin sen tähden koska joukkuetta ei olla muokkaamassa uusiksi jokaisen kauden jälkeen, vaan runko säilyy samana vuodesta toiseen ja joukkueeseen ajetaan rauhallisesti omia pelaajia farmista ja lisäksi hankitaan jokunen pelaaja kaupoilla joko kautta ennen tai kauden aikana.
Mielestäni Detroitissa, kuten myöskin JYPissä SM-liigassa, tässä minimaalisen vaihtuvuuden ihannoinnissa on menty vähän överiksi, ja osittain tämän tulos on näkynyt parina viime keväänä aikaisena tippumisena playoffeissa. Yleisesti sanoisin että on aika lähellä ideaalia jos joukkueesta vaihtuu n. ketjullinen pelaajia.

En nyt ymmärrä oikein tätä että miten Detroitissa on menty liian pitkälle.
Viime ja tämän kauden välissä joukkueessa vaihtui
Lilja, Maltby, Williams, May, Lebda, Meech (Leino, Ritola) ulos ja sisään tulivat Modano, Hudler, Salei, Kindl (Mursak, Tatar)
2008-2009 ja 2009-2010 kausien välissä vaihtuvuus oli sellainen että ulos lähtivät Chelios, Conklin, Downey, Kopecky, Hossa, Samuelsson, McCarty ja Hudler. Sisään tulivat Helm, Abdelkader, Leino, Ericsson, Howard
Tuossa ollaan aika lähellä sitä määrittelemääsi ideaalitilannetta. JYPistä en lähde kommentoimaan kun ei ole pienintäkään käryä sen kokoonpanoista.
Tämä ei taaskaan liity oikein otsikon mukaiseen keskusteluun mitenkään, mutta pakko oli kyseenalaistaa.
_______
McCrimmon sitten siirtyi KHL:ään. Detroitissa McCrimmon ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan ja monet fanit syyttävätkin McCrimmonia joukkueen paskentuneesta puolustuspelistä. Ehkä ihan aiheestakin. Saapa nähdä tuleeko Paul MacLeankin KHL:ään. Detroitista ei työtä enää hänellekkään löydetty.
Viime ja tämän kauden välissä joukkueessa vaihtui
Lilja, Maltby, Williams, May, Lebda, Meech (Leino, Ritola) ulos ja sisään tulivat Modano, Hudler, Salei, Kindl (Mursak, Tatar)
2008-2009 ja 2009-2010 kausien välissä vaihtuvuus oli sellainen että ulos lähtivät Chelios, Conklin, Downey, Kopecky, Hossa, Samuelsson, McCarty ja Hudler. Sisään tulivat Helm, Abdelkader, Leino, Ericsson, Howard
Myönnettävä se on, olet oikeassa. Kuitenkin nuo lähtijät/tulijat viime kauden osalta ovat lähtökohtaisesti alempien ketjujen pelaajia, runkoakin on välillä hyvä tuulettaa, nyt Detroit joutuukin sitä hieman tekemään kun Rafalski lopetti.
Siirtoja:
Vladimir Antipov Salavat Julaev => Traktor
Igor Mirnov Sibir => Salavat Julaev
Vitali Atjushov Magnitogorsk => Salavat Julaev
Konstantin Panov SKA => Traktor
Libor Pivko Neftehimik => Minsk
Dustin Boyd ja Nigel Dawes
Montreal Canadiens => Barys Astana
Jatkosopimukset:
Janis Sprukts Dinamo Riga
Jevgeni Kuznetsov Traktor
Ei jatka:
Patrick Thoresen Salavat Julaev => ???
Axbor Nocturne
01.06.2011, 08:44
Olikos nämä Välivaara ja Lahti uutiset täysin ankkoja, vai onko venäläis urheilusaiteilla ollut vielä juttua näistä mahdollisista soppareista? Tai ylipäätänsä, onko joistain suomalaispelaajista ollut huhuja?

sports.ru oli noiden Lahtea ja Välivaaraa koskevien huhujen takana. Minskissä on ilmeisesti joku syväkurkku, joka kertoo toimittajalle kaikkien niiden nimet, joiden kanssa on neuvoteltu.
Muita suomalaispelaajia ei viime aikoina ole ollut esillä edes huhujen asteella.
Muista suomalaisista Jorma Valtonen piti leirin OHK Dynamon juniori maalivahdeille. Aiemmin tänä vuona hän oli ollut myös Jaroslavlissa, jonka maalivahtivalmentajaksi häntä tällä viikolla huhuiltiin.
KHL :stä lähtijöitä:
Petr Vampola Avangard Omsk => Timrå
Roman Derljuk OHK Dynamo => Rochester Americans / Florida Panthers
Isokokoinen Pietarin kasvatti lähtee kokelilemaan onneaan. Liike ja taito ei riitä NHL :ään. No vuosi AHL :ssä ja isolla sopimuksella SKA :han...
AK Barsin sivuilla on nyt virallinen tieto siitä, että Janne Pesonen ei jatka seurassa.
Muita lähtijöitä ovat: Sergei Nikolaev, Igor Shadilov, Aleksei Badjukov ja Jonas Andersson.
Niko Kapasen nimeä ei jutussa mainita, eli jatkaisikohan hän sittenkin Kazanissa?
Ivan Neprajev siirtyy Atlant Mytishistä SKA :han kaksivuotisella sopimuksella.
Tässä on sopiva mies Artjuhinin ja Afinogenovin väliin. Afinogenov ei saanut parastaan irti viimekaudella kun hänelle ei löytynyt tarpeeksi taitavaa keskushyökkääjää.
Mängimies
01.06.2011, 17:35
Muista suomalaisista Jorma Valtonen piti leirin OHK Dynamon juniori maalivahdeille. Aiemmin tänä vuona hän oli ollut myös Jaroslavlissa, jonka maalivahtivalmentajaksi häntä tällä viikolla huhuiltiin.
Ja nyt myös HPK:n junioreiden valmentaja Petri Karjalainen lähtee KHL:ään valmentamaan. Kohta varmaan Sihvonenkin kelpuutetaan...
No luultavasti tuo Karjalainen menee apuvalmentajaksi jollekin suomalaisvalmentajalle.
Ihmeilja
02.06.2011, 17:10
Joko tällainen siirto on tapahtunut, että Perttu Lindgren olisi siirtynyt Omskiin? Mulla on profeetallinen ennustus siitä, että ensi kaudella Omskin ykkönen on Cervenka - Lindgren - Jagr.
Ihmeilja
02.06.2011, 17:21
Vjatsheslav Voinov on ilmeisesti palaamassa Traktor Tsheljabinskiin ensi kaudella. Saa nähdä saadaanko tämän liian aikaisen Pohjois-Amerikkaan lähteneen puolustajan ura vielä uuteen nousuun?
Vojnovin ura on ihan hyvällä mallilla. Nousua tapahtuu lähinnä, jos kaveri on ensi kaudella KHL:n paras puolustaja. Voi tosin olla, että on Kingsissä ensi kaudella, jos saa yksisuuntaisen sopimuksen.
Oranssi 73
02.06.2011, 21:09
No luultavasti tuo Karjalainen menee apuvalmentajaksi jollekin suomalaisvalmentajalle.
Karjalainen menee magnitogorskiin Barkovin avuksi, jos on iltalehteä uskominen
Tässä vielä linkki kyseiseen juttuun
Petri Karjalainen Magnitogorskin apuvalmentajaksi | Jääkiekko | Iltalehti.fi (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011060213826485_jk.shtml)
(Linkki vie iltalehden uutiseen.)
Se siitä 5+1 ulkomaalaista jutusta.
Toden totta ulkolaisia pelaajia Dynamo Minskin riveihin saapuu ovista ja ikkunoista. Ellei sitten ole aikeissa kaikista tehdä valkovenäläisiä pelaajia. Jos tämä Geoff Plattin kansalaisuuden vaihto on vasta alkusoittoa.
Edit. Sentään valkovenäläisistä nuoremmista pelaajista Kitarov on nyt nousemassa Valko-Venäjän liigasta Yunostista Dynamon riveihin.
Ihmeilja
03.06.2011, 00:00
Jos tämä Geoff Plattin kansalaisuuden vaihto on vasta alkusoittoa.
Outoa tämä Plattin pelaaminen KHL:ssa. On ollut hyvin lupaava pelaaja ja on pelityyliltään enemmän NHL-tyyppiä, joten olisin kuvitellut miehen luovan uraa siellä toisessa suunnassa.
Ihmeilja
03.06.2011, 00:07
Afinogenovia peluutettiin sitten kolmos- nelosketjussa ja Nabokov floppasi. Seuran kannalta olisi parempi satsata omissa riveissä oleviin junnuihin.
Ps. Sushinskij pitäisi ulostaa jokonkin kauas seurasta.
Juu, ykköseen olis järkevää kasata Jashin - Cajanek - Afinogenov.
Juu, ykköseen olis järkevää kasata Jashin - Cajanek - Afinogenov.
Tuo olisi pitänyt tehdä viime talvena. Nyt se on myöhäistä, sillä Cajanek lähti kotiin ja Jashinin jatko on erittäin epävarma.
Axbor Nocturne
03.06.2011, 09:48
Vityaziin yhdistetty siirtohuhuissa seuraavat taitopelaajat; Steve MacIntyre, Raitis Ivanans, Zenon Konopka ja Nick Tarnasky. Ei voi kuin ihmetellä tätä joukkueen hankintapolitiikkaa (vaikka huhuja nuo vasta olivatkin)... Kaikki ulkkarit ovat aivan sekundaosastoa pelillisesti. Onko heillä omat nuoret pelaajat niin hyviä, että tässä olisi järkeä? Tai siis haluavatko omistajat edes, että tämä kyseinen joukkue pärjäisi KHL:ssä?
Joku uutisen tynkä noille huhuillekin löytyy:http://www.apollo.lv/portal/sports/articles/239840.
Lev Popradin kokoonpanosta liikkuu eri sivustoilla tällainen alustava lista:
Maalivahdit: Tomį Duba, Pavel Falta.
Puolustajat: Tomį Mojķ, Michal Barinka, Richard Stehlķk, Branislav Mezei, Jeff Jillson, Tomį Klouček, Karel Pilař, Petr Macholda.
Hyökkääjät: Ladislav Nagy, Petr Sżkora, Miroslav Hořava, Andrej Podkonickż, Róbert Petrovickż, Ľubo Bartečko, Vįclav Nedorost, Pavel Brendl, Zbyněk Irgl, Marek Tvrdoň, Mark Bomersback
Kyseessä on kuitenkin toimittajien luomus, joten todellinen kesäkuun puolivälissä julkaistava kokoonpano tulee olemaan erinäköinen. Tuolla kokoonpanolla pääsisi KHL :n pudotuspeleihin.
Zbyněk Irgl voidaan pyyhkiä Levin listalta pois.
Dinamo Minsk ilmoitti tehneensä hänen kanssaan sopimuksen.
Vityaziin yhdistetty siirtohuhuissa seuraavat taitopelaajat; Steve MacIntyre, Raitis Ivanans, Zenon Konopka ja Nick Tarnasky.
En nyt sanoisi, että ainakaan Konopka olisi sekundaosastoa pelillisesti. Itseasiassa kelpaisi meikäläiselle Detroitiin varsin mainiosti. Keskiverto tappelijaa parempi luistelija ja ihan oikeasti yksi liigan parhaista alottajista. Lisäksi ei ole tullut peliurallaan tunnetuksi mistään sikailuista vaan enemmänkin siitä että tappelee rehdisti, viihdyttävästi ja paljon. Mitään snaipperia ei kaverista kyllä saa, mutta väittäisin että on NHL-tasolle ihan hyvä nelossentteri pelillisilläkin ansioilla. Lisäksi on kuuleman mukaan todella hyvä pukukoppipelaaja ja pidetty ja arvostettu kaveri NHL:ssä.
Nuo muutkaan kolme eivät ole niinkään sikailuistaan tunnettuja vaan enemmän juuri sitä mainitsemaasi sekundaosastoa. Toivoisin ettei noista kukaan lähtisi Vityaziin kyllä pelaamaan juuri sen takia, että kaikkien maine on vielä toistaiseksi tappelijana kuitenkin rehti. Todennäköisimpänä pitäisin ehkä Tarnaskya, pelasi kuitenkin viime kauden AHL:ssä kun ei pelipaikkaa NHL:stä löytynyt. Ivananshan pelasi yhden pelin jossa sai vakavan aivotärähdyksen kun Steve "Big Mac" MacIntyren isku heläytti kaverin kanveesiin. Mahtaako olla vieläkään pelikunnossa? En tiedä.
Axbor Nocturne
03.06.2011, 15:36
Konopka on noista oikeasti hyödyllinen pelaaja joukkueelleen ja senpä takia se tuskin siirtyykään KHL:ään, ottajia löytyy NHL:stäkin. Eihän sitä tiedä, vaikka Ducks tekisi jatkosopparin kyseisen pelaajan kanssa. Laittaa kaiken likoon joukkueensa eteen.
aquanqua
03.06.2011, 18:12

Konopka pelasi koko päättyneen kauden NY Islandersissa. Palkka miehellä oli vain $600k ja voi hyvinkin olla, että hän tienaisi KHL:ssä huomattavasti enemmän kuin NHL:ssä ja sitä kautta olisi kiinnostunut siirtymään Venäjälle. Konopka on kuitenkin jo 30-vuotias.
Axbor Nocturne
03.06.2011, 18:18
Konopka pelasi koko päättyneen kauden NY Islandersissa.
No niin pelasikin, mistähän mä ton Ducksin keksin heittää tohon? Taisi olla joku huhu siirtorajalla ja sitä kautta yhdistin loppukauden pelipaikaksi ankkalammen. Enpä tiedä, saako tuon tason pelaaja parempaa liksaa kuin NHL:ssä saisi. Ei ne siellä KHL:ssä enää maksa mitä tahansa näille duunaripelaajille.
Ei jatka:
Patrick Thoresen Salavat Julaev => ???
SKA ilmoitti tehneensä sopimuksen Thoresenin kanssa.
Eli Jagria ei tule, mikä on hyvä!
Mitä ihmettä Kasatonov luulee Thoresenin tekevän SKA :ssa. Täysin tusinaukko.
Sports.ru-sivusto tarjoaa pari aika mielenkiintoista uutista/huhua tälle päivälle. Toisen mukaan Jevgeni Artjukhin olisi saanut tarjouksen kanadalaiselta seuralta NHL:stä, minkä arvo olisi melkein puolet suurempi kuin nykyiset tienestit Pietarissa. Olisikohan Burke yrittämässä saada miestä Torontoon? Hienoa olisi nähdä Jevgeni vielä NHL:ssä, mutta olisihan Jevgenin lähtö KHL:n kannalta negatiivinen asia.
Toinen uutinen koskee taas Jagrin sopimusneuvotteluita. Uutisen mukaan myös Atlant yrittää saada miestä riveihinsä, mutta Jagrin agentin mukaan Jagr kuitenkin harkitsee vain SKA:n ja Omskin tarjouksia. SKA:han siirtyminen on kuitenkin periaatteessa mahdotonta, koska Thorensenin tuore sopimushan täytti viimeisen paikan ulkomaalaiskiintiössä. Ei varmasti mikään suuri ihme olisi, jos kiintiötä nostettaisiin yhdellä, mutta siirtyminen SKA:han näyttää kuitenkin aika epätodennäköiseltä.
Mängimies
05.06.2011, 16:56
Mitä ihmettä Kasatonov luulee Thoresenin tekevän SKA :ssa. Täysin tusinaukko.
Onko jotain perusteluita tälle? Ei Thoresen nyt ehkä Jagr ole, mutta kaukana tusinaukosta. KHL:ssä yli 100 matsia 1,1 pisteen keskiarvolla. Tämän kauden pistepörssin toinen ja viime kauden kuudes. Sitä ennen Sveitsissä 1,3 keskiarvolla, AHL:ssä piste per peli... Ei Euroopassa Radulovin lisäksi montaa tehokkaampaa pelaajaakaan pelaa.
Mängimies
05.06.2011, 21:07
Vityaziin yhdistetty siirtohuhuissa seuraavat taitopelaajat; Steve MacIntyre, Raitis Ivanans, Zenon Konopka ja Nick Tarnasky. Ei voi kuin ihmetellä tätä joukkueen hankintapolitiikkaa (vaikka huhuja nuo vasta olivatkin)... Kaikki ulkkarit ovat aivan sekundaosastoa pelillisesti. Onko heillä omat nuoret pelaajat niin hyviä, että tässä olisi järkeä? Tai siis haluavatko omistajat edes, että tämä kyseinen joukkue pärjäisi KHL:ssä?
Joku uutisen tynkä noille huhuillekin löytyy:http://www.apollo.lv/portal/sports/articles/239840.
Tuosta nimilistasta unohtui vielä vanha tuttu Brandon Sugden, joka siis on samojen lähteiden mukaan tekemässä paluutta Vitjaziin. Hänethän "suljettiin" jo kertaalleen koko sarjasta, mutta aina on tilaa comebackille!
Ja noista mainitsemistasi nimistä, kyllä Zenon Konopka on ihan oikeasti pelimies ts. kaikkea muuta kuin sekundaosastoa. Konopka on voittanut nyt kahdesti putkeen NHL:n jäähytilaston ja kenties tämä fakta hämää Vitjazin paikallista mattivirmasta, joka scouttaa tilastojen perusteella. Konopkahan on hyvä av-pelaaja, suorastaan erinomainen aloittaja ja muutenkin hyvä joukkuepelaaja. Ja AHL-tehoista voi päätellä, että kyllä hän osaa tehdä tulosta myös hyökkäyspäässä sellaisen roolin saatuaan. Toki hänen avut eivät NHL:ssä riitä hyökkääviin ketjuihin. Olisin kuitenkin melko ihmeissäni mikäli yksikään 30 NHL-joukkuueesta ei tarjoaisi Konopkalle sopimusta, joka kulkee vapaana agenttina heinäkuun 1. päivästä alkaen.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.