View Full Version : Kiekko-Vantaa 2011-2012
Sen tiedän, että tätä farmitouhua tullaan järkeistämään ensi kaudella, mutta mitä sekin siten tarkoittaa on eri asia. Huhujen mukaan yksi vaihtoehto on, että Jokerit ottaa Lohen siipiensä alle yksinään, vähän Jyväskylän mallin mukaan?
Lohipoika
15.03.2011, 19:26
Sen tiedän, että tätä farmitouhua tullaan järkeistämään ensi kaudella, mutta mitä sekin siten tarkoittaa on eri asia. Huhujen mukaan yksi vaihtoehto on, että Jokerit ottaa Lohen siipiensä alle yksinään, vähän Jyväskylän mallin mukaan?
Tuo kuulostaa siinä mielessä hyvältä, että silloin lainarumba ei todennäköisesti olisi niin vilkasta. Varsinkin HIFK:n puolelta on tullut käytännössä vain muutaman pelin lainoja, joten ihan hyvä siinä mielessä. Viime kaudella jokerilainoja oli sentään koko kauden. Toivottavasti tässä ei kuitenkaan lähdetä täysin Jyväskylän mallin mukaisesti, että ei myydä osuutta seurasta Jokereille ja hyväksyttäisiin vain koko kauden lainoja. Itsenäisyys täytyy voida säilyttää edes jossain määrin.
Katsotaan nyt, minkälainen kausi on tulossa. A-junnutkin ovat nousemassa SM-liigaan, joten sieltä saattaa tulla kovia pelimiehiä.
Kuitunen jatkaa valmentajana.
Lohipoika
30.03.2011, 12:10
Vantaalta pukkaa mahtavia uutisia! Kiekko-Vantaa on solminut monivuotisen pääyhteistyösopimuksen Reebok-CCM Hockeyn kanssa. Näkyvin tekijä tästä yhteistyöstä on seuran uudet NHL-tyyliset peliasut ensi kaudelle. Uutinen ja peliasut on nähtävissä tästä linkistä (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=12959).
Vantaalta pukkaa mahtavia uutisia! Kiekko-Vantaa on solminut monivuotisen pääyhteistyösopimuksen Reebok-CCM Hockeyn kanssa. Näkyvin tekijä tästä yhteistyöstä on seuran uudet NHL-tyyliset peliasut ensi kaudelle. Uutinen ja peliasut on nähtävissä tästä linkistä (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=12959).
Jep, hyvältä näyttää. Ehdottomasti paremmalta kuin nämä mainospainotteiset rääsyt. Tästä se nousu alkaa.
Lohipoika
30.03.2011, 15:23
Jep, hyvältä näyttää. Ehdottomasti paremmalta kuin nämä mainospainotteiset rääsyt.
Todella hyvännäköiset pelipaidat, mutta jäävätköhän se tuollaisiksi vai myydäänköhän niihin edelliskausien tapaan mainoksia? Tuollainen NHL-tyylinen mainokseton pelipaita olisi mukavaa vaihtelua niihin kirjaviin versioihin, mutta onko varaa hylätä niin paljon potentiaalista mainostilaa? Monihan on täällä Jatkoajassa peräänkuuluttanut mainoksia pois pelipaidasta, joten katsotaan nyt, millainen paita on käytössä syyskuussa. D Team pelasi ensimmäisen kautensa Mestiksessä juuri tuollaisessa mainoksettomassa pelipaidassa, mutta jostain syystä muutti käytäntöään.
Toivottavasti A-junnutkin pelaisivat ensi kaudella edustuksen kanssa yhtenäisillä pelipaidoilla niin kuin muissa liigaseuroissa tehdään.
Kiekko-Vantaa ottannu Edmontonin mallit käyttöön :). On kyllä komeat vaikka niihin pari mainosta laittaisi.
Onko ensikauden pelaajista ja mahdollisesta SM-Liiga yhteistyöstä uudempia tietoja?
Kiekko-Vantaa ottannu Edmontonin mallit käyttöön :).
KooKoolle pitäisi tulla puolestaan ne Philly-paidat, eli ensi kaudella siis luvassa tuimia Oilersin ja Flyersin välisiä matseja...
Lohipoika
10.04.2011, 17:49
Valitettavasti toinen viime kauden A-junnujen tehomiehistä, Tomi Tuomisto, lähti Ranskaan.
Encore de nouveaux noms... (http://www.hcma.fr/index.php?option=com_content&view=article&id=591:encore-de-nouveaux-noms&catid=1&Itemid=100001)
Ikävä uutinen K-Vantaan kannalta. Olisin mielelläni nähnyt hänet Mestiksessä yhdessä Perttilän kanssa.
Aatelinen
10.04.2011, 19:25
Valitettavasti toinen viime kauden A-junnujen tehomiehistä, Tomi Tuomisto, lähti Ranskaan.
Encore de nouveaux noms... (http://www.hcma.fr/index.php?option=com_content&view=article&id=591:encore-de-nouveaux-noms&catid=1&Itemid=100001)
Ikävä uutinen K-Vantaan kannalta. Olisin mielelläni nähnyt hänet Mestiksessä yhdessä Perttilän kanssa.
Hieno mahdollisuus nuorelle Tuomistolle! Toivottavasti iskee kovia tehoja ja kehittyy vielä lisää. Omaa potentiaalia SM-liigajäille asti, joten joskohan se saataisiin nousemaan esiin sieltä Ranskan liigassa.
Lohipoika
11.04.2011, 16:10
Hieno mahdollisuus nuorelle Tuomistolle! Toivottavasti iskee kovia tehoja ja kehittyy vielä lisää. Omaa potentiaalia SM-liigajäille asti, joten joskohan se saataisiin nousemaan esiin sieltä Ranskan liigassa.
Tuomistolla on todellakin potentiaalia ja siksipä se harmittaakin, että hän lähti Ranskalaan. Toivottavasti joskus vielä nähdään liigajäillä, mutta parin mestiskauden jälkeen luonnollisesti. Nyt on myöskin Jatkoajan puolelle tullut uutinen (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=12098) asiasta, jota sen verran korjaisin, että Tuomistolle merkattiin yksi syöttöpiste pudotuspeleissä.
No nyt on uutiseenkin korjattu Tuomiston pistemäärä. Hienoa toimintaa!
Lohipoika
12.04.2011, 17:44
Toivottavasti lähiviikkoina saataisiin kuulla niitä pelaajasopimuksia. Loppuvaiheessa ei viime kaudella juurikaan omia pelaajia mukana enää ollut, joten jatkosopimusten teon pitäisi olla helppoa.
Maalivahtiosasto mennee uusiksi, sillä huhujen mukaan Norja olisi liigasopimuksen perässä. Kova paukku voisi olla oman pojan Aaro Peltosen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=24166) kotiuttaminen Vaasasta pois Puurulan tieltä. Tämä kaappaus voisi olla hyvä kosto Sportin tekemistä Kuusiston, Suonpään ja Koiviston kaappauksesta. Siihen sitten kakkoseksi joko omista A-junnuista Toni Tammi (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=42445) tai Jokereista Frans Tuohimaa (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=16434).
Joukkueessa pitäisi saada pidettyä puolustajista Ville Peltosuo (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=11902), Saku Salmela (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25296), Jarmo Mikonsaari (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=22757), Antti Nyrhinen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=15440) ja Lari Arima (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40815). Uusia hakuja voisivat olla esimerkiksi Juhamatti Hietamäki (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=7638) Jokipojista, Joni Öhberg (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=43575) TuusKista tai Jussi Erkkilä (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=46180) Huntersista. Hyökkääjäpuolella jatkopahvit ansaitsisivat Antti Pehkonen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25302), Timo Rinne (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=11828) ja Antti Hämeenheimo (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=51353) sekä kesken kauden Keravalle siirtyneet Toni Jeskanen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=12313), Mikko Siren (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=12322) ja Teemu Mustaniemi (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=22755). Uusia vahvistuksia olisivat sitten Joensuusta Henri Kivioja (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=12808), Keravalta Jesse Juntheikki (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=38437) tai Suomi-sarjan pistepörssin voittanut Arttu Reponen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=31466) Imatralta. Onpa Jarmo Jokilankin (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=4129) tällä hetkellä ilman seuraa. Try-outin kautta voisi lähteä kokeilemaan Toni Pulkkista (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=27541) tai Otto Karvista (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25299), jotka molemmat voisi laskea omiksi kasvateiksi. Lisäksi toiveissa on, että Jussi Haapasaari (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=12312) nähtäisiin vielä Vantaalla.
Omista A-junnuista liian vanhoiksi juniorisarjoihin kasvoivat puolustajat Joonas Purolinna (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25292), Sami Mällinen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=49715), Patrik Osterjärvi (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=49711) ja Juuso Arteva (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=49709) ja hyökkääjistä Juho Perttilä (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=50885), Niko Ahola (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=50960), Olli Vannesluoma (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=50886) ja Tommi Varttila (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=45650) sekä jo Ranskaan siirtynyt Tomi Tuomisto (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40835). Toivottavasti mahdollisimman monelle heistä tarjotaan edes try-out -sopimusta tai mieluiten esimerkiksi sopimusta mallia 1+2.
Kokoonpano voisi ilman/ennen liigalainoja näyttää sitten tältä:
Jokila-Haapasaari-Kivioja
Rinne-Jeskanen-Pehkonen
Hämeenheimo-Mustaniemi-Siren
Reponen-Juntheikki-Perttilä
Peltosuo-Nyrhinen
Mikonsaari-Arima
Salmela-Hietamäki
Peltonen (Tuohimaa)
Tuossa olisi sellainen ketjukoostumus, että sillä oltaisiin taistelemassa kotiedusta keväällä. Hyvä puoli vielä olisi, että moni noista olisi oma kasvatti ja vielä useammalta löytyisi aikaisempaa kokemusta lohipaidasta. Ykköskenttä olisi sama kova kenttä, kuin mitä nähtiin kaudella 2007-2008. Kakkonen olisi sitten nouseva ja nuori tähtikentällinen. Kolmonen ja nelonen olisivat sitten puolustavia kenttiä, joilta löytyisi myös maalintekokykyä. Tuskinpa tuo koostumus olisi mitenkään erityisen kalliskaan.
Sen tiedän, että tätä farmitouhua tullaan järkeistämään ensi kaudella, mutta mitä sekin siten tarkoittaa on eri asia. Huhujen mukaan yksi vaihtoehto on, että Jokerit ottaa Lohen siipiensä alle yksinään, vähän Jyväskylän mallin mukaan?
Yllä oleva tarkoittaa, sitä että Jokerit ostaa 51 % K-Vantaan osakkeista, KV palkkaa 2 ketjua itse, Jokerit antaa 2 ketjua (10 pelaajaa). Mutta tämän tyrmäsi Jokereissa yksi herra ja K-Vantaan piti ottaa suunnitelma B käyttöön. Nyt mennään, kuten tälläkin kaudella, eli yhteistyö jatkuu HIFK:n ja Jokerien kanssa. Kummatkin antaa sen viisi pelaajaa koko kaudeksi(1.2 kummatkin jättää sen 5 pelaajaa Loheen) ja Lohi palkkaa itse kaksi ketjua. Toi järkeistäminen on sitä, että nyt kaikki on laitettu paperille ja samallaista pelaaja rumbaa ei nähtäne, vaan pelaaja tulee pitemmäksi aikaan Loheen, kun esim Pallassalo...
Treenit on käynnissä Valtilla ja treenejä vetää Kuitunen. Vauhkonen, Pallassalo, Pehkonen, Norja, Kautto, Perttilä, Arima, Aitero, Lehtinen... ovat kirmanneet jäällä ainakin.
Kiekko-Vantaan edustusjoukkueen kakkosvalmentajana toimii kaudella 2011-2012 Jokereiden B-junnuista siirtyvä Mika Perttilä.
Lohipoika
30.04.2011, 12:21
Vantaalta kuuluu huhuja.
Valmennuskaksikko olisikin Kai Rautio - Jami Kauppi, ja Mika Norja olisi saanut sopimuksen liigaan, mutta ei HIFK:hon. Lisäksi HIFK:n tuore päävalmentaja Matikainen yrittäisi nostaa tuota lainapelaajien rajaa viidestä ylöspäin, mikä on kyllä täysin järjetön ajatus. Mihin omat pelaajat sitten mahtuisi? Toivottavasti toimistolla ollaan tiukkoja ja sanotaan "ei", kun aikaisemmasta viiden pelaajan sopimuksesta on kuulemma mustaa valkoisella. Omista pelaajista sen verran, että muutama sopimus on jo tehty ja muutamaa vielä sorvataan. Ehkäpä vapun jälkeen saadaan kuulla lisää näistä asioista. Omissa toiveissa olisi, että tälle junnuosastolle (Perttilä, Arima, Salmela, Lehtinen, Aitero) tehtäisiin parin-kolmen vuoden pahvit.
Talouspuoleltakin kantautuu positiivisia uutisia. Toisten huhujen mukaan K-Vantaa olisi jo täysin velaton ja toisten mukaan rahat velkoihin olisi kasassa, mutta velkasaneeraus estäisi kaiken maksamista kerralla. En ole itse ekonomi (onneksi), joten en tunne kunnolla velkasaneerausmenettelyä, mutta joka tapauksessa näytttäisi se aurinko paistavan risukasaankin.
waitsneik
01.05.2011, 00:41
Vantaalta kuuluu huhuja.
Talouspuoleltakin kantautuu positiivisia uutisia. Toisten huhujen mukaan K-Vantaa olisi jo täysin velaton ja toisten mukaan rahat velkoihin olisi kasassa.
Jaahas, millä ilveellä rahat ois nyt jo kasassa? Ei ainakaan lipputuloilla. Aletaanko sitten ens kauden joukkuetta kasaamaan velaksi! Tekohengitystä sanon minä.
Lohipoika
01.05.2011, 02:43
Jaahas, millä ilveellä rahat ois nyt jo kasassa? Ei ainakaan lipputuloilla. Aletaanko sitten ens kauden joukkuetta kasaamaan velaksi! Tekohengitystä sanon minä.
Huhujahan nämä vain ovat, mutta kyllä ihan uskottavia. Kiekko-Vantaan ilmoitettu pelaajabudjetti putosi edelliskautisesta 100 000 eurolla ja sijoitus oli kutakuinkin sama. Budjetoitu yleisömäärä ottelua kohden oli kauden alussa ilmoitetun mukaan noin 400-500, lopullinen 704. Lisäksi Kiekko-Vantaa sopi muutama viikko takaperin monivuotisen pääyhteistyösopimuksen Reebokin kanssa, joten ei mitään tekohengitystä, sanon minä.
Velkasaneerauksen jälkeen seuralle jäi velkaa pyöristettynä noin 175 000 €. Täysin ulkopuolisena seuran toimista arvioisin, että pelaajabudjetin laskun johdosta voittoa tuli mahdollisesti jopa useita kymmeniä tuhansia euroja ja budjetoidun yleisömäärän ylittämisestä joitakin tuhansia.
Ja tästä tulevan kauden joukkueesta sen verran, että ensi kausi mennään vielä farmimeiningillä niin, että Jokerit ja HIFK lähettävät molemmat kentällisen pelaajia Vantaalla ja K-Vantaa palkkaa itse kaksi-kolme kentällistä, eli ei kovin kalliiksi tule. Ehkäpä näissä velaton-puheissa on kyse siitä, että tämän kauden jälkeen näiden kahden kauden aikana olisi tullut sen verran säästöä, että velat olisi kuitattu. Tai sitten Antti Niemi on vipannut parisataatonnia kasvattiseuralleen ;).
Lohipoika
05.05.2011, 12:26
Vantaalta kuuluu huhuja.
Mika Norja olisi saanut sopimuksen liigaan, mutta ei HIFK:hon.
Niinhän siinä sitten kävi, että Norja meni try-outille Espooseen.
Bluesille viisi uutta pelaajaa - uutiset - SM-liiga - www.jatkoaika.com (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=12217)
Norjan sopimus on mallia 1+1, mutta sisältää elokuun loppuun asti kestävän koeajan. Hän on kuulemma itse sanonut, että pelaa Mestistä Kiekko-Vantaassa, jos ei saa liigasopimusta, joten syyskuun alussa häntä voisi odotella takaisin, vaikka en kyllä mitenkään usko, että ei saisi lopullista sopimusta; sen verran hyvä hän oli viime kaudella.
Nyt pitää siis etsiä uusi ykkösmaalivahti, koska en usko Tuohimaasta vielä olevan ykköseksi. Peltonenkin ehti mennä Kajaaniin, joten ketä on vielä vapaana?
Jaahas, millä ilveellä rahat ois nyt jo kasassa? Ei ainakaan lipputuloilla. Aletaanko sitten ens kauden joukkuetta kasaamaan velaksi! Tekohengitystä sanon minä.
Taustalla häärii entinen SM-liigajoukkueen pomo(ehkä useampikin?) ja se on luultavasti tuonut aikamoisen kasan rahaa (sponsoreita, velkasaneeraukseen tarvittavat rahat?).
Pajatso näyttää tyhjenevän pikkuhiljaa. Jortikka, Norja, Tuomisto, Helenius jo lähteneet muille maille. Pallassalo, Ölander, Pitkänen ainakin lähdössä muillemain. Vauhkonen ei ole saanut mistään yhtään tarjousta, vaikka pelasi upean loppukauden, huhuttiin menevän Pelicanssiin.
Lohipoika
14.05.2011, 04:06
Taustalla häärii entinen SM-liigajoukkueen pomo(ehkä useampikin?) ja se on luultavasti tuonut aikamoisen kasan rahaa (sponsoreita, velkasaneeraukseen tarvittavat rahat?).
Mahtaisikohan tuo Herra X olla kenties Keijo Säilynoja? Ei näytä Keke viime vuonna vaikuttaneen missään ja on vielä Vantaalta kotoisin.
Säilynoja on tätä edesmenneen Tikkurilan Jääveikkojen legendaarisen tehonyrkin osaa, joka voitti keväällä 1984 C-junioreiden SM-kultaa. Muut pelaajat tässä ykkösnyrkissä olivat Petri Aaltonen, Nemo Nokkosmäki, Veli-Pekka Kautonen ja Jyrki Poikolainen ja valmentajana heillä oli legendaarinen Leo Äikäs. Pahaksi onneksi TJV meni hajoamaan kesällä 84 ja liigaseurat sitten imivät tuon porukan. Jos pojat olisivat pysyneet uskollisina kotikaupungilleen, Vantaa voisi nyt olla liigakaupunki. Tähän vielä lisätään, että 1968 syntyneet EVU:n juniorit olivat ottaneet B-junioreissa seuran ainoan SM-mitalin, hopeamitalit, keväällä 1986 kapteeninaan Kari Martikainen. Miettikääpä nyt, jos vantaalainen seura olisi noussut liigaan siinä 90-luvun alussa, niin kaikki nämä Ruudut, Pihlström ja Filppulat olisivat pysyneet kotikaupungin joukkueessa, miten kova joukkue siitä olisi saatu. Pulkkistakin pidettäisiin nyt Vantaan eikä Jokereiden lupauksena.
No nyt ajaudun aamutuimaan hieman ohi aiheesta, joten palataan siihen alkuperäiseen kysymykseen: lieneekö tuo Säilynoja se mystinen taustahäärijä?
No nyt ajaudun aamutuimaan hieman ohi aiheesta, joten palataan siihen alkuperäiseen kysymykseen: lieneekö tuo Säilynoja se mystinen taustahäärijä?
Eikös Säilynoja edelleen ole Jokereiden koko konsernin toimitusjohtaja? Eli meneekö tuo konserni nyt nimellä Jokerit HC Oy ja Kekäläinen on sitten jääkiekkopuolen pomo.
Ma-kE-69
14.05.2011, 10:24
Mahtaisikohan tuo Herra X olla kenties Keijo Säilynoja? Ei näytä Keke viime vuonna vaikuttaneen missään ja on vielä Vantaalta kotoisin.
lieneekö tuo Säilynoja se mystinen taustahäärijä?
Ei ole. Aitiossa on näyty istuvan entinen autokauppias joka on lopettanut aktiivisen työnteon ;)
Rahaa hän on seuralle kyllä hankkinut ja isoista summista puhutaan, mutta ei sentään niin paljon että niillä seura saadaan velattomaksi.
On tää lohiseuran toiminta ja tiedotus lievästi sanoen surkuhupaisaa. Pian ollaan jo kesäkuussa, eikä edustuksella ole yhtään pelaajasopimusta julkaistuna. Turkulaisia lukuun ottamatta kaikki muut ovat jo pitkällä joukkueidensa rakentamisessa. Edes valmentajia ei varmuudella tiedetä pelaajista puhumattakaan. Viimeiset merkinnät joukkueen tekemisistä omilla nettisivuilla ovat maaliskuulta, vain a-junnut ovat tehneet mainetekoja sen jälkeen.
Nauru tästä touhusta on kaukana, itku pikemminkin lähellä. Seuran uskottavuus edustustasolla alkaa lähentyä nollaa, etenkin maamme kakkostasolla. Tällainen menettelee jotenkin alasarjojen amatööriseuroissa, joita talkoilla pyöritetään, mutta KiVassa on sentään joitakin palkattujakin toimihenkilöitä. Mitähän he nyt parhaillaan tekevät?
Vaikka seuralla on vaikeat ajat menossa, niin kai sillä nyt jokin strategian tapainen on toimintansa pohjana. Ja kai nyt jotain positiivisia asioitakin silloin tällöin tapahtuu, joista voisi pienen tiedotteen laatia. Monen fanin aika käy pitkäksi, kun maaliskuun ja elokuun välillä ainoa jännäyskohde on, tuoko Antti Niemi taas pojan kotiin vai ei...
Lohipoika
02.06.2011, 16:37
Lähes kuukausi on kulunut edellisestä viestistä tällä palstalla, mutta samaa itkuvirttä edelleen hoilataan. Enää ei tosin tarvitse jännittää, tuoko Niemi kannun Tikkurilaan.
Nyt mennään jo kesäkuun puolta eikä vielä ole tiedossa, kuka ja ketkä valmentavat ensi kaudella, ketkä jatkavat viime kauden joukkueesta, keitä nostetaan junioreista, keitä vanhoja tuttuja ollaan tuomassa takaisin... Toukokuun alussa Kiekko-Vantaan Facebook-sivulla jo lupailtiin, että "Lohi julkaisee ensimmäiset pelaajasopimukset lähiaikoina". En minä kyllä pidä kuukautta "lähiaikoina". Perinteisestihän kesä on ollut K-Vantaan kannattajan parasta aikaa, mutta nyt tämäkin ilo on viety pois. Viime vuonna ensimmäiset pelaajasopimukset julkaistiin juhannuksena, mutta päävalmentaja oli tiedossa jo toukokuun alussa.
Toivottavasti pian päästäisiin rakentamaan täysin omaa joukkuetta eikä tarvitsisi enää peluuttaa Jokereiden ja HIFK:n vitoskentän pelaajia. Kiekko-Vantaan pitää olla liigajoukkueiden kilpailija, ei renki.
tekstiä
Aika hassua vihamielisyyttä näitä lainapelaajia kohtaan, lainat HIFK:sta/Jokereista taitavat olla aika hyviä diilejä KiVan kannalta, emojoukkue vissiin maksaa palkan ynm. Ja osaavathan nämä lainapelaajat myös kiistatta ihan pelatakin, KiVan pistepörssin top-kympistä puolet oli lainamiehiä.
Vaikeaa myös kuvitella hirveää kilpailutilannetta kolmea pk-seudun liigajengiä kohtaan, kuulostaa lähinnä epätoivoiselta taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Liigajengi Vantaalla kuulostaa myös aika utopistiselta ajatukselta, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. ;)
Eipä esim. yhteistyöstä HIFK:n kanssa K-Vantaalle ollu tammikuun jälkeen mitään hyötyä, kun HIFK otti KAIKKI omat pelaajansa pois Vantaalta. Jokerit sentään jätti osan pelaajista myös loppukauden karkeloihin.
Enkä usko että Vantaalla pahalla katsotaan jos ainakin alustavasti sovitaan että pelaajat X ja Y pelaavat koko kauden Mestistä. Enemmän varmaan se kritisointi on kohdistunut niihin yhden tai kahden pelin pikavisiitteihin.
Ribarista ylös!
02.06.2011, 23:02
Toivottavasti pian päästäisiin rakentamaan täysin omaa joukkuetta eikä tarvitsisi enää peluuttaa Jokereiden ja HIFK:n vitoskentän pelaajia. Kiekko-Vantaan pitää olla liigajoukkueiden kilpailija, ei renki.
Vantaa tuottaa joka vuosi laadukkaita junnuja, jotka kelpaavat myöhemmin jopa rapakonkin taakse; saavutukset puhukoon puolestaan. Näillä näkymin ja tämänkaltaisella toiminnalla Vantaan rooli on todellakin renki ellei jopa talossa asuva mutta taloa omistamaton maaorja. Kaikissa muissakin palloilulajeissa Vantaa on ollut SM-sarjoissa (jenkkifudis TAFT, käsipallo Atlas, Koris Pussihukat, fudis Atlantis, lentopallo Kaivosveikot ja Korson Veto ja säbä VFT ja HaKi) ja pärjännytkin suht hyvin mutta aina on homma kuollut omaan mahdottomuuteensa. Vantaalla kannattaisi miettiä ihan porukoissa miksi homma aina menee näin.
KiVa:n edustus elää vain ja ainoastaan HIFK/Jokereiden a)rahallisella panostuksella ja b) pelaajilla, joita KiVa:lle annetaan lainaksi siinä tahdissa kun näille kahdelle sopii. Pelaajille palkka näyttelee erittäin suurta roolia ja ihan kuin työelämässä yleensäkkin, se joka tarjoaa paremman palkan saa myös työpanoksenkin. On aivan naivia väittää että jääkiekkoilijat, jotka ovat tehneet töitä pelipaikkansa eteen jo 4-5 vuotiasta lähtien eivät haluasi rahallista korvausta vuosien raatamisesta. Kiekkoilijan ammatissa kun kirjoilla ja "akatemioilla" ei ole mitään virkaa vaan tulos loorassa on ainoa asia mistä voi ja kannattaakin maksaa.
Lahjakkaiden A ja B junnujen tie vie nyt ja jatkossakin Stadiin tai Espooseen ellei sitten asioita aleta tekemmän toisin; A ja B maksaa nyt ja jatkossa vielä enemmän (kts. sarjamuutokset tulevilla kausille): RUUTIKUIVAA RAHAA VANTAA TARVITSEE EIKÄ MITÄÄN MUUTA! Itsenäinen toiminta edellyttää aina oman rahoituksen järjestämistä ja nyt sitä ei ole.
Vantaalla on valtakunnallisesti ottaen varsin hyvät puitteet ja kaupunki myös pyrkii kehittämään olosuhteita. Mutta valitettava tosiasia on se, että puitteet on aluksi ok mutta kun pitäisi siirtyä joukkuelajeissa harrastuspohjalta ammattilaispohjalle niin siihen se sitten tyssääkin. Vantaalla on tasan 4 kaukaloa ja väkeä 3 tai 4 eniten Suomessa. Aivan ensimmäinen minimitavoite täytyy olla kaukokapasiteetin tuplaaminen (esim. Espoossa on 11 askia ja populaa himpan enemmän).
Tekemällä oppii (joskus jopa virheitä tekemällä oppii vielä nopeammin) mutta kun ei edes tehdä niin eihän mikään mene eteenpäin.
Lohipoika
02.06.2011, 23:19
lainat HIFK:sta/Jokereista taitavat olla aika hyviä diilejä KiVan kannalta, Ja osaavathan nämä lainapelaajat myös kiistatta ihan pelatakin, KiVan pistepörssin top-kympistä puolet oli lainamiehiä.
Eipä esim. yhteistyöstä HIFK:n kanssa K-Vantaalle ollu tammikuun jälkeen mitään hyötyä, kun HIFK otti KAIKKI omat pelaajansa pois Vantaalta. Jokerit sentään jätti osan pelaajista myös loppukauden karkeloihin.
Enkä usko että Vantaalla pahalla katsotaan jos ainakin alustavasti sovitaan että pelaajat X ja Y pelaavat koko kauden Mestistä. Enemmän varmaan se kritisointi on kohdistunut niihin yhden tai kahden pelin pikavisiitteihin.
Suuri turhautumiseni kohdistuukin nimenomaan näihin parin pelin lainoihin. Ei ole mitään järkeä ottaa yhden viikonlopun lainaa, ellei joukke kärsi pahasta loukkaantumissumasta, koska kyseisestä kaverista ei kuitenkaan ole iloa enää pudotuspeleissä, näissä tosipeleissä, joissa miehet erotellaan pojista. Koko kauden laina taas ei käytännössä eroa mitenkään omasta pelaajasta, koska parhaimmat lähtevät kuitenkin kauden jälkeen liigaan.
Lainoja oli kyllä pistepörssin kärkisijoilla aika mukavasti, mutta siihen on parempi syy kuin se, että ne olisivat parempia kuin omat pelaajat. Syy oli yksinkertaisesti se, että lainat saivat pelipaikan joukkueesta ohi omien, kenties parempien pelaajien. Tähän kun vielä lisätään nämä ottelukohtaiset sopimukset, Mäkiaho, Porthén, Lostedt, Nyrhinen, niin ei siellä ole montaa pelipaikkaa omille miehille. Tästä kyllä syytän farmiyhteistyön lisäksi myös päävalmentajaa. Moni pelaajahan purki sopimuksen, kun ei saanut peliaikaa ja vakituisia ketjukavereita, ja lähti muihin joukkueisiin. Kaksi kolmasosaa kaudesta pelanneista pelaajista vain kuusi oli omia sopimuspelaajia. Pudotuspeleissä K-Vantaalla oli miehiä vain kolmeen kenttään. Missä järki?
On myös ihan turha sanoa, että kaikki viime kauden lainat olisivat olleet laadukkaita. Omasta mielestäni vain kahta pelaajaa, Ahonen ja Vauhkonen, voi sanoa laadukkaaksi liigalainaksi. Kaikki muut olisi voinut korvata omilla miehillä. Missä on itsenäisyys? Mikä saisi vantaalaisen menemään Jokereiden tai HIFK:n sijasta Valtille, jos K-Vantaassa pelaa vain näitä Jokereiden ja HIFK:n lainoja ja junioreita? Loppukaudesta joissain otteluissa K-Vantaassa ei pelannut ainuttakaan omaa kasvattia tai edes Vantaalla syntynyttä pelaajaa!
Lisäksi tämä määrä on täysin ylimitoitettu. Nythän molemmat Jokerit ja HIFK saavat lähettää viisi pelaajaa Vantaalle. Omille pelaajille on siis tilaa vain kahden kentän verran! Rakenna tuossa sitten pitkäaikaista kehitystä. Omasta mielestäni yläraja saisi olla yksi molemmista. Silloin olisi myöskin tilaa enemmän omille pelaajille ja omista junioreista voisi helpommin nostaa pelaajia edustuksen mukaan. Muutenkin koko Mestiksen roolin pitäisi olla tuottaa haastajia liigapaikasta, ei toimia liigajoukkueiden farmisarjana. Mieluummin minä seuraisin mestiskarsintoja täysin omilla miehillä kuin Mestiksen finaaleja lainamiehillä. Vantaa on kuitenkin suurin mestispaikkakunta, mutta joutuu käyttämään kaikenmaailman hekien ja lekien selviytymistaktiikkaa.
Fast Eddie
02.06.2011, 23:28
Samalla kaudella kun K-Vantaa pelaa liigaa, Atte Pentikäinen ja Matti Hana maalaavat kahdesti samassa ottelussa, Juti laihtuu 20kg ja Ilves sekä Tappara yhdistävät voimansa ja pelaavat sarjaa KooVeen tunnuksen alla.
Eli itse olen kovin skeptinen sen suhteen että Vantaalla liigaa pelattaisiin. Ei sillä etteikö unelmia saisi olla, mutta realistisesta liigasaumasta puuttuu halli, vitullinen mälli rahaa, muutama harjoitusjäähalli( juniorityön takaamiseksi), katsojat ja ammattimainen organisaatio. Nämä kaikki paitsi katsojat ovat hoidettavissa rahalla, mutta pelkällä rahalla rakennettu ei kauas kanna.
Ribarista ylös!
03.06.2011, 09:50
Mieluummin minä seuraisin mestiskarsintoja täysin omilla miehillä kuin Mestiksen finaaleja lainamiehillä. Vantaa on kuitenkin suurin mestispaikkakunta, mutta joutuu käyttämään kaikenmaailman hekien ja lekien selviytymistaktiikkaa.
Ne ajat on eletty jo ajat sitten kun oman kylän pojat pelasi "meidän" riveissä. Unelmoida voi vaikka mistä ja kehitellä toinen toistaan hienompia ketjukoostumuksia mutta RAHA on se tekijä jolla asiat saadaan tapahtumaan ja persaukiset perässähiihtäjät ja peesaajat ovat ne joita viedään. Espoo rypistelee (Blues,Honka,Oilers) ja pärjää siinä joten kuten mutta KiVan kohtalo on paljon tylympi. Salamat oli Espoon suhteen samassa tilanteessa mutta kun skritaa oli joka kauden jälkeen ja sama rumba toistui vuosi vuoden jälkeen niin loppuhan siitä tuli; ei Kulmalankaan börsä mitä tahansa kestänyt. KiVa on aivan samassa tilanteessa ja loppu häämöttää vääjäämättä. Suomisarjaan tai II-divariin; edes ne rahat lieneen jostain saadaan raavittua kasaan.
sekolust
05.06.2011, 22:15
Koko kauden laina taas ei käytännössä eroa mitenkään omasta pelaajasta, koska parhaimmat lähtevät kuitenkin kauden jälkeen liigaan.
Paitsi yhden melko oleellisen seikan osalta: palkan. Vantaalla on ollut viime vuosina erittäin pieni pelaajabudjetti tämän takia. Niin kauan kun Vantaalla ei riitä rahaa nostaa budjettia, lainat ovat enemmän tai vähemmän pakko ottaa vastaan. Raaka vertailu muihin Mestisporukoihin kertoo sen, että pelaajabudjetti pitää ~tuplata tai mennä lainoilla.
Syy oli yksinkertaisesti se, että lainat saivat pelipaikan joukkueesta ohi omien, kenties parempien pelaajien. T
Eli siis valmennus epäonnistui roolittamaan joukkueen? Mitä itse katsoin peliaikatilastoja, niin liigatason pelaajat (Melart, Mäkiaho, jne.) olivat kärjessä ja lähes liigatason lainat (Ölander, Pitkänen, jne.) eivät peliajan suhteen olleet mitenkään yliedustettuina. Voisikohan peliaikoihin vaikuttaa se, että nämä parjaamasi kesken kauden lähteneet olivat myös taidollisesti parhaita pelaajia? Jos Pehkonen olisi liigatasoa, olisi hänelle varmasti löydetty enemmän peliaikaa. Ja edelliskauden pääasiassa SS:ää vääntänyt kaveri ilman yhtään liigakokemusta ei oikein ole liigatasoa.
Lohipoika
06.06.2011, 01:01
Paitsi yhden melko oleellisen seikan osalta: palkan. Vantaalla on ollut viime vuosina erittäin pieni pelaajabudjetti tämän takia.
Puhuinkin yleisellä tasolla. Muualla kuin Kouvolassa tai muissa Mestiksen isoissa seuroissa (ja usein myös niissä) Mestiksessä läpi lyönyt kaveri saanee joltain liigaseuralta sopimuksen. Siinä mielessä koko kauden lainalla ja esimerkiksi menneellä kaudella Mika Norjalla ei ole eroa, että seuraavaksi kaudeksi molempien tie vie pois. Vantaalla ei tosiaan (vielä) ole rahaa kilpailla edes muita mestisjoukkueita vastaan puhumattakaan liigaseuroista.
Lisätään kuitenkin vielä se seikka, että Vantaalla on ollut erittäin pieni pelaajabudjetti vasta vuoden. Vielä Aholan aikaan budjetti oli täysin vertailukelpoinen muiden mestisjoukkueiden kanssa. Tuohon aikaan se oli noin 160 000 (en jaksa tähän aikaan etsiä tarkkoja arvoja), mutta menneellä kaudella vain 60 000.
Eli siis valmennus epäonnistui roolittamaan joukkueen?
Omasta mielestäni valmennus epäonnistui niin joukkueen rakennuksessa kuin roolituksessakin. Moni aikaisempina vuosina isossa roolissa pelannut kyllästyi hommaan ja siirsi varusteensa toiseen koppiin. Mustaniemi, Siren sekä fanien suosiossa oleva oma poika Jeskanen, Grönholm katosi mystisesti kuvioista, Mikonsaari oli pitkään poissa... Tilalle hankittiin sitten ottelukohtaisella sopimuksella pelaavia pelaajia, näitä muutaman pelin lainoja ja erinäisiä palkkasotureita. Moni faneista ihmetteli Heikki Laineen lainasopimusta, mutta kaveri lienee Kuitusen vanha tuttu HIFK-ajoilta, joten pelipaikka löytyi. Kyllähän hän onnistui 16 pelin aikana tekemään yhden maalin tyhjiin. Kautto pelasi vain pari peliä koko kaudella ja oli kuulemma saanut kuulla siirtymisestään pois HIFK:sta (sääliksi käy Tuohimaata, jos hän tulee Kuitusen valmennukseen). Pudotuspeleissä oli sitten vain ne kolme kenttää, kun viimeisetkin lainat häipyivät runkosarjan jälkeen.
Jos Pehkonen olisi liigatasoa, olisi hänelle varmasti löydetty enemmän peliaikaa.
Jos Pehkonen olisi liigatasoa, hän pelaisi liigaa. Kyllähän Pehkonen alkukaudesta pelasi hyvin ja jopa johti koko Mestiksen maalipörssiä parin kierroksen verran, mutta sitten tuli kuiva kausi. Minkäs sille sitten kaveri voi, jos ylhäältä tulee käsky, että näille jampoille peliaikaa, ja valmentaja on halukas tottelemaan. Tammikuun kun tuli ja lainat alkoivat siirtyä kohti emoseurojaan ja keikkatyöläiset ulkomaille tai Kouvolaan, jostain kumman syystä joukkue alkoi pelata kauden parasta peliään. Viimeisten kierrosten aikaan joukkue haki vieraspisteen sarjakärjeltä ja -kolmoselta, kaatoi kotonaan sarjakakkosen ja löi pitkästä aikaa Jokipojat ja kaikki tämä siis ilman näitä mäkiahoja ja kumppaneita.
Anteeksi siis, jos en heittäydy polvilleni liigaseurojen armon eteen ja hoilaa hoosiannaa heidän suurutensa tähden. Oleminen täällä ravintoketjun alapäässä antaa uuden näkökulman elämään. Realiteettit kannataa silti tunnustaa ja tällä hetkellä ne ovat se, että velkataakka painaa ja farmihuoraaminen on ainoa keinoa selvitä hengissä. Toivottavasti kuitenkin pari vuoden päästä kaikki tämä on historiaa eikä enää tarvitse peluuttaa näitä lainoja. Itsenäisyyshän siinä menee. Remember the Alamo!
K-Vantaa tiedottaa vihdoin perjantaina 10.6 klo 15.00: valmentaja(t) ja muutama sopimuspelaaja kaiketi. Tarkoin varjeltu salaisuus :(
Lohipoika
08.06.2011, 00:03
K-Vantaa tiedottaa vihdoin perjantaina 10.6 klo 15.00: valmentaja(t) ja muutama sopimuspelaaja kaiketi.
Kiekko-Vantaa tiedottaa perjantaina 10.6 kello 15:00 (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13129)
Kiekko-Vantaan uutiskirjeen tilanneet saavat tiedon jo klo. 12.00, eli puolen päivän aikaan on varmaan täälläkin tieto.
Todella jännittävä viikko on joka tapauksessa edessä, mutta vihdoin saadaan kuulla niitä uutisia. Jännä nähdä, kuka on saatu valmentajaksi. Ikonen sai Keravalta kenkää ja Siikala Tuusulasta. Onkohan jompi kumpi heistä se ykköskäskyttäjä? Jokohan K-Vantaa uskaltaisi tehdä pidempiäkin kuin yhden vuoden pahveja? Nyt olisi pari hyvinkin lupaavaa pelaajaa nousemassa omista A-junnuista. Perjantain sitten nähdään.
Ribarista ylös!
08.06.2011, 23:41
Pekka Siikala on EHC A:n vastuuvalmentaja ja jollei sieltä lähde/lähetetä niin KiVa ei lienee onnistu. Veikkaan että Kuitunen jatkaa mutta pelaajat kyllä kiinnostaa. Hifk/Jokerit/(Blues) farmijengi ei voi olla tässä vaiheessa iso joten jos 12-15 pelaajaa ilmoitetaan niin se olisi jo pieni ihme.
Lohipoika
09.06.2011, 23:46
Tänään oli sitten Myyrmannissa Tuomo Ruudun ja Antti Pihlströmin MM-kultajuhlat. Ihan mukavasti porukkaa oli saapunut paikalle. Lavan edessä ollut aukio oli aivan täynnä ihmisistä ja ylempien kerrosten kaiteihin nojasi satakunta ihmistä. Tarkkaa määrää en osaa arvioida, mutta useampi sata ihmistä oli paikalla. Juhlakalut sitten kertoilivat hieman tuntemuksistaan ja muistivat hehkuttaa nuoruusvuosiaan Vantaalla ja EVUssa. Hieno tilaisuus kaikenkaikkiaan ja päättyi Maamme-lauluun (peräti kaksi säkeistöä).
Veikkaan että Kuitunen jatkaa mutta pelaajat kyllä kiinnostaa. Hifk/Jokerit/(Blues) farmijengi ei voi olla tässä vaiheessa iso joten jos 12-15 pelaajaa ilmoitetaan niin se olisi jo pieni ihme.
Olisihan se aika ihme, jos Kuitunen jatkaisi, koska kotisivuilla kuitenkin mainostetaan, että huomenna julkaistaan päävalmentajan nimi. Aika antikliimaksihan se olisi, jos päävalmentajan nimi olisikin Kuitunen, Samu. Nyt ollaan kuitenkin Vantaalla, ei missään Kouvolassa. Siellä tällaista harrastetaan.
Pidän itse suurena ihmeenä, jos nyt julkaistaan edes kymmenen pelaajan sopimus. Kiekko-Vantaalla on itsellään farmikuvioiden takia tilaa rakentaa vain kaksi kenttää, joten pelipaikkoja on vain 8-10 + maalivahti. Voihan sieltä tulla useampikin sopimus, jos ne ovat try-outteja.
Vedetään tässä vaiheessa ässä hihasta ja veikataan, että K-Vantaan ykköskentän laidassa tulevalla kaudella hyökkää Blair Yaworski ja nakuttaa päälle 60 pistettä. "Hyvin ne Nistaksen nivuset kesti Vantaalla."
Lohipoika
10.06.2011, 12:21
Kuitunen jatkaa päävalmentajana.
Jatkosopimukset tekivät Peltosuo, Salmela, Arima, Pehkonen, Hämeenheimo ja Poutanen.
Lisää sopimuksia on odotettavissa jo ensi viikolla.
Kuitunen jatkaa päävalmentajana.
Jatkosopimukset tekivät Peltosuo, Salmela, Arima, Pehkonen, Hämeenheimo ja Poutanen.
Lisää sopimuksia on odotettavissa jo ensi viikolla.
Ihan kelpo runko koossa. Kaikille kuudelle on luvassa selkeä rooli joukkueessa, ja he tulevat varmaan säilyttämään paikkansa pitkään kokoonpanossa, ellei satu haavereita. Lisää runkoa kasataan jo ensi viikolla, ja toivoa sopii, että samat sanat pätevät myös heihin. Liigalainoja saataneen kokoonpanoon 5-10, mutta realismia olisi, että omat sainaukset / koko kauden kestävät sopimukset kattaisivat sen neljä kentällistä, kun pleijarit alkavat.
Toivottavasti ensi viikolla kuullaan myös veskarikaksikosta jotain, samoin kuin a-junnuista nostetuista. Kuitunen ei herätä edelleenkään suurta luottamusta, mutta lienee nykytilanteessa parhaita ellei likimain paras vaihtoehto.
Lohipoika
15.06.2011, 00:05
Nuorta voimaa ja osaamista lohipaitoihin (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13145&pid=5573)
Kiekko-Vantaa on tehnyt yksivuotiset sopimukset Jani Kauton (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=23825), Henrik Koiviston (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=16459), Joel Lehtisen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=44810) ja Juho Perttilän (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=50885) kanssa. Kautto ja Koivisto olivat viime kaudella lainalla K-Vantaassa ja Lehtinen ja Perttilä on nostettu K-Vantaan omista A-nuorista. Ihan hyviä sopimuksia kaikki neljä.
Kauton viime kautta häiritsivät inttikiireet, joten toivotaan, että tällä kaudella saa paljon pelejä alle. On vielä oma kasvatti ja kaikkea, joten odotuksia löytyy. Koivisto on tehnyt eri junioreissa kovat tehot, mutta jostain syystä ei ole saanut näyttöpaikkoja liigassa. Juho Perttilän sopimus on näistä neljästä se ennalta kaikkein mielenkiintoisin. Aivan älyttömän kovat tehot A-junnuissa ja toivotaan, että saa siirrettyä ne tehot myös Mestikseen. Viime kaudella hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin junnuissa Tuomiston kanssa, joten taitoa ainakin riittää. Vuoden tulokas -kamaa minun mielestäni. Lehtinen varmaan pelannee kauden pääasiassa A-junnuissa, mutta hienoa silti, että sai sopimuksen.
Lohipoika
30.06.2011, 15:55
Mikonsaari meni sitten Keravalle. Taas on yksi oma kasvatti vähemmän joukkueessa.
HCK nappasi Mikonsaaren - uutiset - Mestis - www.jatkoaika.com (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=12372)
Onneksi Mikonsaari ennätti kuitenkin tehdä sen maalin Mestiksessä. Kasassa on vasta pari kentällistä eikä lainarumbasta ole vielä mitään tietoa. Vapaana on kuitenkin vielä sellaisia pelimiehiä kuin Olavi Vauhkonen, Timo Rinne, Antti Nyrhinen, Toni Jeskanen, Patrik Lostedt, Tomi Lindfors, Jussi Haapasaari, Jesse Juntheikki, Mikko Siren, Teemu Mustaniemi ja Toni Pulkkinen sekä tusinoittain viime kauden omia A-junioreita, eikä myöskään kannata jättää laskuista Toni Mäkiahoa. Kuitunen ei hirveästi luottamusta herätä ja Kautto maalilla on vielä katsomaton kortti. Onneksi jumboja ei ainakaan tulla olemaan, kun tuo D Team pelaa kovasti itseään Suomi-sarjaan.
Kiekko-Vantaan Facebook-sivut: Ensi viikolla luvassa taas tiedotetta ensi kauden joukkueen kokoonpanosta!
Lohipoika
17.07.2011, 02:28
Kiekko-Vantaan Facebook-sivut: Ensi viikolla luvassa taas tiedotetta ensi kauden joukkueen kokoonpanosta!
Tämä kannattaa jo unohtaa. Tuo viikko tuli ja meni ja sen jälkeenkin on nyt mennyt yksi viikko eikä vieläkään ole kuulunut mitään uutta kokoonpanosta. Joko siellä on neuvottelut kariutuneet viime metreillä tai sitten tuo oli vain kalastelua, kuinka moni kävisi K-Vantaan kotisivuilla.
Joka tapauksessa ensimmäisiin harjoitusotteluihin on aikaa enää vain pari viikkoa ja Vantaalla on kasassa yhtä vaille kaksi kenttää (1+3+6). Myöskään yhteistyökuvioista liigaseurojen kanssa ei ole kuulunut mitään, joten kyllähän tuo hieman ihmetyttää ja pelottaa. Toiveissa olisi, että tulevat lainat olisivat remmissä jo elokuun harkkapeleissä. Jotain soisi pian kuulevan.
Ribarista ylös!
18.07.2011, 01:33
Joulu tulee Vantaallekin eikä edes tavitse maksaa lahjoista.
Lohipoika
30.07.2011, 00:24
Kiekko-Vantaa aloittaa jääharjoittelun maanantaina ja ensimmäinen treenimatsi Jokipoikia vastaan on perjantaina. Kymmenen sopimuspelaajan lisäksi ryhmässä on parisenkymmentä try-outtilaista (linkki (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13201)).
HYÖKKÄÄJÄT
Niko Aitero (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40363)
Vincent Amigone (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=42860)
Artem Iossafov (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=27546)
Ondrej Jezek (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=22583)
Tomi Lindfors (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=10929)
Tony Pihl (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=61252)
Joni Riihola (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=43381)
Niko Toivonen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=21588)
Jesse Tommola (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=50889)
PUOLUSTAJAT
Juuso Arteva (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=49709)
Markus Hämäläinen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40816)
Benjamin Kaikkonen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=39552)
Mikko Kettunen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=59198)
Jarkko Leino (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=49710)
Iiro Mäntylä (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40702)
Antti Oksa (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25412)
Roy Pihlström (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25300)
Joonas Purolinna (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25292)
Joni Salmela (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=40372)
Tony Sandberg (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=32986)
Kovin nimi tällä listalla on ehdottomasti Mestiksessä takuuvarma 30 pisteen mies Tomi Lindfors. Lisäksi Ranskassa pari kautta viihtynyt Niko Toivonen voi olla lupaava kaveri. Samoin A-junnuissa hurjaan vahtiin ehtineelle Niko Aiterolle voisi pistää parivuotista pahvia eteen. Imatran poika Iiro Mäntylä on myöskin aika mielenkiintoinen tapaus: 193 senttiä, 88 kiloa, rightin pakki ja jäähyminuutteja löytyy useampi sata. Hänessä on ilkeän pakin ainekset ja toivottavasti vakuuttaa harkkapeleissä. Hienoa kuitenkin huomata, että aika monta omaa A-junnua on mukana. Osa mahtuu vielä ensi kaudella junnuihin (Aitero, Leino, Salmela) ja osa kasvoi viime keväänä yli (Arteva, Purolinna). Ulkomaanavut eivät tilastojen perusteella vakuuta alkuunsakaan, mutta pidetään mieli avoinna ja annetaan kavereilla mahdollisuus. Suurin osa tätä porukasta taitaa etukäteen ajatellen olla lähinnä täytettä, mutta katsotaan, lyökö joku puskista läpi vähän niin kuin Norja viime kaudella.
Mitäköhän tekevät Toni Jeskanen, Timo Rinne, Olavi Vauhkonen ja Jussi Haapasaari?
Peteliuz
30.07.2011, 14:28
Imatran poika Iiro Mäntylä on myöskin aika mielenkiintoinen tapaus: 193 senttiä, 88 kiloa, rightin pakki ja jäähyminuutteja löytyy useampi sata. Hänessä on ilkeän pakin ainekset ja toivottavasti vakuuttaa harkkapeleissä.
Mäntylä ei todellakaan ole mikään ilkeä pakki, ei lähelläkään. Kaverilla olisi kaikki ainekset olla vähintään Mestis-tason pakki jos pää antaisi periksi, mutta kun mentaliteetti on "mä oon paras, ens vuonna pelaan NHL:ssä" niin peliaikaa ei herunut edes Ketterästä. Jäähymäärät selittyvät ääliömäisillä selästä taklauksilla ja typerillä kiekottomaan mieheen kohdistuneilla rikkeillä.
Mäntylä on kärsinyt myös lukuisia aivotärähdyksiä urallaan ja ovatpa lääkäritkin suositelleet jopa uran lopettamista.
Toivotaan nyt kuitenkin Imatran kasvatille onnea, jospa se sitten natsaisi vihdoinkin ja pää pysyy kunnossa henkisesti ja fyysisesti.
Mikko Kettunen ei ole Ketterässä pelaava puolustaja, vaan täysnimikaima tai painovirhe. Tämä kuultu suoraan Ketterän utj/valmentaja Salolta!
Lohipoika
01.08.2011, 00:41
Mikko Kettunen ei ole Ketterässä pelaava puolustaja, vaan täysnimikaima tai painovirhe. Tämä kuultu suoraan Ketterän utj/valmentaja Salolta!
Hyvä huomio. Kyseessä on ilmeisesti ollut vain huolimattomuusvirhe, koska nyt kyseisessä uutisessa kaveriksi mainitaan II-divisioonaa NuPSissa viime kaudella tahkonnut puolustaja Marko Kettunen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=59624).
Todennäköisesti papereihin on vahingossa lipsahtanut väärä etunimi ja sattumalta Mikko Kettunen -niminen pelaaja pelaa Ketterässä. Kun hänestä on sitten haettu aikaisempien kausien tilastoja Mikko-nimellä, lopputulos on ollut tämä. Kyseessä näyttää kuitenkin olevan aika lupaava pelaaja, joten ei olisi ollut ihmeellistä, jos tämä Kettunen olisikin ollut Ketterän Mikko. Olihan Hujalakin viime syksynä viikon try-outilla Vantaalla, joten ei olisi ennenkuulumatonta. Hyvä uutinen kuitenkin sinne Imatraan.
Saas kuitenkin nähdä, miten tämä Mäntylä pärjää. Ehkä vuosi Kouvolassa ja Mestiksen korkeampi sarjataso on saanut kaverin tulemaan alas pilvistä. Tulee kuitenkin olemaan erityisseurannassa harkkamatseissa.
Yli 400 liigaottelun konkari K-Vantaan valmennukseen - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - Uutiset (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/08/1369007/yli-400-liigaottelun-konkari-k-vantaan-valmennukseen)
Vantaalla vahvistetaan valmennusta. Mielenkiintoinen lisä.
Yli 400 liigaottelun konkari K-Vantaan valmennukseen - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - Uutiset (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/08/1369007/yli-400-liigaottelun-konkari-k-vantaan-valmennukseen)
Vantaalla vahvistetaan valmennusta. Mielenkiintoinen lisä.
Karjalainen oli jo kolmosvalmentaja viime kaudella, joten ei valmennusta mitenkään ole vahvennettu?
Lohipoika
06.08.2011, 03:20
Ensimmäinen harjoitusottelu on takana ja tuloksena on 3-2-voitto Jokipojista. Ottelun tähtiä oli K-Vantaan kolmoskenttä Perttilä-Taavitsainen-Lehtinen, joka vastasi jokaisesta K-Vantaan maalista. Varsinkin Perttilä (2+1) teki komean kausiavauksen ja tulee varmasti olemaan seuraamisen arvoinen kaveri tulevalla kaudella.
Ottelun alla K-Vantaan kokoonpanoon tuli muutama lisänimi. Osa lienee try-outille ja osa liigaseurojen lainoja.
Jere Karjalainen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=45429)
Justus Nurmi (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=50965)
Toni Pulkkinen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=27541)
Mikael Salmivirta (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=25276)
Tomi Taavitsainen (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=44725)
Riku Väkiparta (http://www.eliteprospects.com/player.php?player=16040)
Kun katselee näitä nyt esiintyneitä nimiä (ja tilastoja), niin väkisinkin tulee mieleen että eikö samoilla paikoilla voisi kokeilla ainakin näin harkkapeleissä joidenkin kohdalla niitä Vantaan omia poikia, jotka viime kaudella tekivät hienon tempun.
Lohipoika
06.08.2011, 15:01
Kun katselee näitä nyt esiintyneitä nimiä (ja tilastoja), niin väkisinkin tulee mieleen että eikö samoilla paikoilla voisi kokeilla ainakin näin harkkapeleissä joidenkin kohdalla niitä Vantaan omia poikia, jotka viime kaudella tekivät hienon tempun.
Onhan siellä ihan mukavasti porukkaa viime kauden nousijajoukkueesta. Suoraan sopimuksen saivat 90-syntyneistä Perttilä ja Arima ja 91-syntynyt Lehtinen. Lisäksi try-outilla ovat 90-syntyneet Arteva ja Purolinna ja 91-syntyneet Salmela, Aitero ja Leino. Ysiykköset ovat tulevalla kaudella niitä, jotka saavat pelata vielä junnuissa.
Kyllähän allekirjoittanut olisi toivonut esimerkiksi vielä Aholaa, Vannesluomaa tai Mällistä, mutta on hienoa huomata, että muutaman vuoden tauon jälkeen K-Vantaaseen nostetaan taas omista junnuista porukkaa muutenkin kuin vain loukkaantuneita tuuraamaan. Näin taisi viimeksi käydä kaudella 2006-2007. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
Onhan siellä ihan mukavasti porukkaa viime kauden nousijajoukkueesta.
Joo, tiedän. Mutta saavatko kunnon näyttöpaikkoja vai onko nämä reilutt kaksikymmentä ulkopuolista tryouttilaista menneet aina automaattisesti nokkimisjärjestyksessä ohi?
jokerit67
08.08.2011, 16:01
Jokerit.com:n uusimman uutisen mukaan Riku Väkiparta, Tony Pulkkinen sekä Jere Karjalainen ovat siirtyneet liigajoukkueen treeniringistä KiVan reeneihin.
Väkiparta on mielestäni näistä se lupaavin ja oli jo viime kaudella nuoresta iästään huolimatta isossa roolissa A-junnuissa ollen joukkueen tehokkain pakki. Mestis olisi varmasti kehityksen kannalta paras paikka tällä hetkellä ja luulen, että pärjäisi erittäin hyvin KiVan mukana.
Linkki: Jokerit.com (http://www.jokerit.com/index.php?id=1&nid=1395)
Lohipoika
08.08.2011, 16:56
Jokerit.com:n uusimman uutisen mukaan Riku Väkiparta, Tony Pulkkinen sekä Jere Karjalainen ovat siirtyneet liigajoukkueen treeniringistä KiVan reeneihin.
Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan kaikki kolme ovat koko kauden lainoja. Ihan ok-nimiä ja toivottavasti ovat vahvistuksia (ja siinä tapauksessa pysyisivät täällä koko kauden). Olivat kaikki jo viime perjantaina K-Vantaan mukana Leppävirralla ottelussa Jokipoikia vastaan. Vantaalaisittain katsottuna näistä kolmesta Pulkkinen on ehdottomasti mielenkiintoisin nimi. Onko tämä vanhempi Pulkkinen muuten Toni vai Tony? Molempia näkee.
Ensi perjantaina olisi sitten Valtissa seuraava ottelu pääosin pohjois-amerikkalaisista, Euroopasta pelipaikkaa hakevista ammattijääkiekkoilijoista koostuvaa 37 Hockey / Northern Hockey Experiencea vastaan.
Lohipoika
12.08.2011, 00:15
Huomenna sitten olisi edessä ensimmäinen edustuksen kotipeli puoleen vuoteen, kun kalenteriin on merkitty harjoituspeli 37 Hockeyn kanssa. Kokoonpanosta voi sen verran paljastaa, että try-outilla oleva divarijyrä Tomi Lindfors pelaa lohipaidoissa ja saman tekee tällä hetkellä ilman sopimusta oleva ja toistasataa liigaottelua pääasiassa kasvattiseuransa HIFK:n ja viime kaudella HPK:n paidoissa pelannut puolustaja Joni Haverinen.
Tulkaa siis Valtille klo. 18.30, jos haluatte nähdä kunnon jääkiekkoa ja sen, miksi Vantaalla on puhuttu koko kesän Juho Perttilästä. Sisäänpääsy on viisi euroa ja kahvio auki.
Lohipoika
13.08.2011, 12:16
K-Vantaa - 37 Hockey / Northern Hockey Experience: 12-4
Numerot kertovat kaiken oleellisen, vaikka vastus oli tasoa II-divisioona. Taas junnuketju oli tehokkaimmassa kunnossa: Perttilälle 2+3, Aiterolle 4+1 ja Taavitsaiselle 0+4. Näillä näkymin on tulossa ihan hyvä kausi eikä ole mitenkään ihmeellistä, jos K-Vantaa olisi jopa kuuden joukossa. Toivotaan kuitenkin, että pelaajaliikenne todellakin on maltillista eikä sen takia synny viime kauden tyylistä tilannetta ja peli sekoa. Talouden parantamisen kannaltahan olisi täydellistä, jos Lohi menisi ihan finaaleihin saakka ja päästäisiin nopeasti taas omille.
Ottelun kuvakoosteesta (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/galleria/2011_2012_kuvakoosteet/2011_08_12_kvantaa_37hockey_kuvat.php) on muuten nähtävissä tulevan kauden vieraspeliasu. Eiköhän noihin tule vielä muutama hassu mainos, mutta näyttävät kyllä ihan hyviltä noinkin.
Lohipoika
16.08.2011, 13:37
K-Vantaa - KJT TuusKi: 5-3
Kauden kolmas harjoitusottelu toi kauden kolmannen voiton. Tehokkaimmassa kunnossa olivat Joni Riihola ja Niko Aitero, jotka molemmat keräsivät tehot 1+1. Kautto maalilla torjui 21/24.
Otteluraportti (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/ennakot_raportit_11_12/harjoitusottelut_2011/2011_08_14_kvantaa_tuuski_raportti.php)
Kuvakooste (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/galleria/2011_2012_kuvakoosteet/2011_08_14_kvantaa_tuuski_kuvat.php)
Seuraavana vuorossa onkin sitten hieman kovempi vastus, kun 22. päivä K-Vantaa kohtaa Valkeakoskella KHL-joukkue Sibir Novosibirskin, jossa pelaa suomalaispelaajista Jonas Enlund ja Jori Lehterä sekä muista maininnan arvoisista Espoossa torjunut Bernd Brückler ja viime vuonna ensimmäisellä kierroksella NHL:ään varattu Vladimir Tarasenko. Sibir kohtaa tänään Valkeakoskella HPK:n, mikä antaa hieman esimakua joukkueen iskukyvystä.
Myös K-Vantaan pelaajarinki on alkanut kaventua, kun TuusKiin lähtivät Tony Sandberg, Marko Kettunen, Tony Pihl ja tshekkipelaaja Ondrej Jezec ja Keravalle Niko Toivonen. Vielä testissä on 15 pelaaja, joten on vain ajan kysymys, koska päitä alkaa putoilemaan lisää. Samoin kohtapuoliin varmaan kuullaan, ketkä vakuuttivat try-outilla ja saivat sopimuksen ensi kaudeksi. Lisäksi Olavi Vauhkonen harjoittelee edelleen K-Vantaan mukana, joten en pitäisi mitenkään mahdottomana, jos hän jatkaisi vielä yhden kauden isoilla minuuteilla ja kovilla tehoilla Vantaalla. Olisi siinä sitten hyvät lähtökohdat ensi keväänä liigasopparia neuvoteltaessa, jos meriittilistalla olisi 50 pisteen kausi Mestiksessä, mitä pidän täysin realistisena. Timo Rintella taas on käsi rikki ja mahdollisesti jopa ura ohi. Rinne on fanien keskuudessa ollut hyvinkin arvostettu, joten olisi ikävä menetys. Teki heti ensimmäisessä harjoitusottelussaan (http://sjl01.lahtis-enterprises.com/statistics/hockey/rt_event_frame.php?GAMEID=1272&LANG=FI&TYPE=8&SEASON=2010) kymmenessä minuutissa hattutempun, mutta meno hyytyi runkosarjassa. On kuitenkin pelannut nousujohteisesti ja teki viime kaudella tehot 7+12=19, joten toivotaan, että tulisi kuntoon ja jatkaisi.
Lohipoika
16.08.2011, 14:24
Tomi Lindors, Joni Haverinen, Toni Pulkkinen ja Tomi Taavitsainen Vantaalle.
Lindforsin, Haverisen ja Pulkkisen sopimukset ovat yksivuotisia ja Taavitsaisen peräti kaksivuotinen. Lisäksi Haverisen sopimuksessa on liigapykälä (mukavaa, että se ilmoitetaan etukäteen).
Tomi Lindfors tekee paluun lohipaitaan (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13322)
Joni Haverinen Kiekko-Vantaan puolustukseen (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13321)
Toni Pulkkinen ja Tomi Taavitsainen Vantaalle (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13320)
Tomi Lindors, Joni Haverinen, Toni Pulkkinen ja Tomi Taavitsainen Vantaalle.
Lindforsin, Haverisen ja Pulkkisen sopimukset ovat yksivuotisia ja Taavitsaisen peräti kaksivuotinen. Lisäksi Haverisen sopimuksessa on liigapykälä (mukavaa, että se ilmoitetaan etukäteen).
Tomi Lindfors tekee paluun lohipaitaan (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13322)
Joni Haverinen Kiekko-Vantaan puolustukseen (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13321)
Toni Pulkkinen ja Tomi Taavitsainen Vantaalle (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13320)
Ihan hyviä sainauksia kaikki. Etenkin Lindforsin puolesta lämmittää, ja tarvitseehan joukkue muutaman isähahmonkin porukkaansa. Peltosuo on kuitenkin vasta 26. Viime kaudella oli Mäkkäriä ja Porthenia ym. tuntipalkkalaisia, mutta toivottavasti permanentti pysyy nyt paremmin kasassa. Tryoutilaisissa on vielä muutama potentiaalinen sainaus (mm. Aitero, Iossafov, Riihola), joita odotellaan seuraavaksi.
Lohipoika
22.08.2011, 20:40
Kiekko-Vantaan kohtasi tänään harjoitusottelussa Valkeakoskella KHL-joukkue Sibir Novosibirskin ja juuri päättynyt ottelu meni venäläisjoukkueelle luvuin 0-4. Sibirin maalilla pelasi Bernd Brückler ja ykköskentässä Jori Lehterä ja Jonas Enlund. K-Vantaan kentälliset tuossa ottelussa olivat:
Antti Pehkonen - Panu Poutanen - Antti Hämeenheimo
Robert Nyholm - Lauri Tuohimaa - Teemu Tallberg
Henrik Koivisto - Eetu Koski - Toni Pulkkinen
Jere Karjalainen - Mikael Salmivirta - Juho Perttilä
Ville Peltosuo - Saku Salmela
Christian Silfver - Juuso Salmi
Roy Pihlström - Riku Väkiparta
Julius Nyqvist - Markus Hämäläinen
Frans Tuohimaa (Jani Kautto)
Vähän turhan paljon lainapelaajia kyllä oli matkassa, kun Jokereista oli neljä pelaajaa ja HIFK:sta seitsemän. Ilmeisesti nämä mahdolliset lainatkin olivat try-outilla, jotta nähtäisiin, keillä riittävät taidot. En kuitenkaan yhdessäkään runkosarjan pelissä haluaisi nähdä näin montaa lainaa samaan aikaan; sen verran on toivottavasti opittu viime kaudesta. Kolme ja kolme kenttäpelaajaa olisi hyvä yläraja, jotta jäisi pelipaikkoja myös omille pelaajille. Tallberg oli ihan hyvä niissä peleissä, joissa oli viime kaudella mukana, kunhan nyt pelaisi koko kauden. Samoin Jokereiden Koski voisi hyvin mennä tuohon kolmosen keskelle, kun noista senttereistä on pieni pula, ja samat sanat Salmivirtaan.
K-Vantaa - HK Sibir 0-4
Tulihan käytyä Valkeakoskella katsomassa Lohen peli. Tässä pelissä oli, just Sibir ton verran parempi, mitä numerot näyttää. Peli oli vauhdikasta päästä, päähän menoa. Ajoittain semmoista hurlumheitä. Lohi ei hirveesti Bruckleriä häirinnyt. Yksilötaidot, sitten lopulta ratkaisi tämän peli. Tarasenko vei jotain pakkia aikaslailla kahville ja Tarasenko-Lehterä-Enlund pyöritti klap klap ja takatolpilta tyhjiin tyyliin lopulliset numerot.
Uusia "Liiga" lainoja oli tullut kokoonpanoon. Ensiksi olen helvetin pahoillani Nyholmin puolesta, että JOUTUU farmiin pelaamaan. Toivon, että Nyholm marssii jullien toimistolle ja purkaa sopimuksensa ja lähtee muihin maisemiin. Vanhat/omat pelaajat (Peltosuo, Pehkonen, Salmela, Hämeenheimo, Tallberg, Poutanen, Nyholm) pelasi tasavahvan pelin. Loput/juniorit (Silfver, Salmi, Pulkkinen, Väkiparta, Pihlström, Koski...) oli pettymyksiä. Ei näistä Väkiparroista ja Nyqvisteistä ole vielä valitettavasti miesten peleihin. Ainoa oli Frans Tuohimaa, mikä ilahdutti. Frans piti numerot siedettävinä. Norjan saappaiden täyttämiseksi on vielä tehtävä töitä, mutta kun kausi alkaa, niin luulen, että taas saadaan nautti maalivahdista, joka voittaa pelejä yksin.
Lohipoika
23.08.2011, 19:24
Joni Haverinen matkaa Slovakiaan. Sepä oli ennätysnopea mestiskeikka. Ei muuten pelannut ainuttakaan harjoitusottelua.
Joni Haverinen muuttaa Slovakiaan - uutiset - Mestis - www.jatkoaika.com (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=12519)
Nyt olisi sitten pakki haussa. Vapaina olisi esimerkiksi Patrik Lostedt, Niko Tuhkanen, Tuomas Immonen, Mikko Turunen, Tommi Kovanen, Antti Nyrhinen... Toisaalta olisi tuo Vauhkonenkin vielä ilman sopimusta.
Niko Tuhkanen omasta mielestäni voisi olla sopimuksen arvoinen pelaaja. Pari Jokeri-peliä nähneenä ainakin mies näytti omasta mielestäni hyvinkin potentiaaliselta.
Mitähän KiVa olisi valmis maksaa pakille, koska myös Kovanen olisi kova luu. Mies kuitenkin yleisesti palkkasoturi niin taitaa aika kovat rahat haluta?
Kyllähän noita pakkeja tarjolla on aika paljonkin vielä. En usko, että Haverisen lähtö tulee olee ongelma.
Lohipoika
25.08.2011, 17:55
Kiekko-Vantaa murskasi Suomi-sarjassa pelaavan tamperelaisen KOOVEEn Tikkurilassa luvuin 15-6. Raportti ottelusta ja pelin tilastot on luettavissa täältä (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/ennakot_raportit_11_12/harjoitusottelut_2011/2011_08_24_kvantaa_koovee_raportti.php).
Maalivahti Kautto oli kuumeen takia poissa ja maalilla torjuivat A-juniorit Toni Tammi ja Jere Högbacka. Kovimmista yhteistehoista vastasi taas tuttuun tyyliin neloskenttä tällä kertaa muodossa Aitero (2+1) - Salmivirta (0+1) - Perttilä (2+2). Varsinkin Perttilä oli monesti hyvin liukas ja vaikeasti pidettävä KOOVEEn puolustukselle. Muita hyvin pelanneita olivat HIFK:ssa try-outilla oleva Lauri Tuohimaa (4+0), Tomi Lindfors (0+3), Ville Hämäläinen (1+2) ja puolustajat Lari Arima (0+3) ja Ville Peltosuo (1+2). Jokerit ja HIFK ovat kisamatkalla Tshekissä, joten liigalainoja ei juurikaan ollut ja omat miehet saivat näyttöpaikan. Ensimmäisen erän jälkimmäistä puoliskoa lukuunottamatta peli oli täysin K-Vantaan hallinnassa. Molemmat joukkueet peluuttivat molempia maalivahtejaan ja yhteistorjunnat olivat K-Vantaa 28/34 ja KOOVEE 47/62.
Huomionarvoista on se, että viime kauden joukkueen sisäinen maalitykki Antti Pehkonen on viidessä harjoitusottelussa kerännyt vain tehot 0+2. Koska kuivuu ruuti? Nuori Niko Aitero on pelannut sen verran hyvin, että parivuotinen sopimus ei ole mitenkään mahdoton. Kyykyttää Suomi-sarjajoukkueita, vaikka mahtuu itse vielä A-junnuihin.
Ville Hämäläinen (1+2).
Sama mies joka viime kaudella pelasi Jokereissa? Vai onko kyseessä joku toinen Ville Hämäläinen, koska tässä olen yrittänyt arpoa miehen seuraavaa osoitetta tuloksetta.
Vaikka en ole nähnyr niitä ET-pelejä missä Tuohimaa on esiintynyt, mutta jos otteluraportteja on yhtään uskominen, niin kaiken järjen mukaan KiVa saa Fränästä ensi kaudella vähintäänkin kelpo ykkösveskarin.
Muista Jokerijunnuista ainakin liigajoukkueen mukana ET-peleissä viilettäneet Eetu Koski, Markus Hännikäinen ja Petteri Lindbohm pelannevat leijonanosan kaudestaan Vantaalla.
Lohipoika
28.08.2011, 00:52
Sama mies, joka viime kaudella pelasi Jokereissa?
Sama mies. Sopimusasioista ei ole tietoa, mutta on ilmeisesti try-outilla.
Vaikka en ole nähnyt niitä ET-pelejä missä Tuohimaa on esiintynyt, mutta jos otteluraportteja on yhtään uskominen, niin kaiken järjen mukaan KiVa saa Fränästä ensi kaudella vähintäänkin kelpo ykkösveskarin.
Muista Jokerijunnuista ainakin liigajoukkueen mukana ET-peleissä viilettäneet Eetu Koski, Markus Hännikäinen ja Petteri Lindbohm pelannevat leijonanosan kaudestaan Vantaalla.
Tuohimaa pelasi kuulemma hyvin sitä KHL-joukkuetta vastaan ja ihan mielenkiinnolla odota, miten pärjää jatkossa, jos siis on Vantaalle tulossa. Hännikäisen ja Lindbohmin lukisin vielä tällä kaudella Jokereiden A-junnuihin, mutta Koski voisi sentterinä olla ihan hyvä vahvistus Loheen. Muista nimistä Alexander Ruuttu voisi olla mahdollinen laina.
Eipä tässä ole kauden alkuun enää kuin parisen viikkoa.
Ribarista ylös!
31.08.2011, 15:20
Norja on vapautettu, Bluesin tiedotteen mukaan heidän vahvuudestaan mutta mahtuisikohan hän enään KiVa:n kivikovaan ryhmään?
Lohipoika
31.08.2011, 15:28
Norja on vapautettu Bluesin tiedotteen mukaan heidän vahvuudestaan mutta mahtuisikohan hän enään KiVa:n kivikovaan ryhmään?
Ollaanpas sitä hauska kaveri. Keväällä Norjalla oli suunnitelmissa liiga tai Vantaa. Toivottavasti samoissa suunnitelmissa edetään. Norja-Kautto olisi hyvä kaksikko ja antaa Tuohimaan olla Jokereiden kakkosveska tai lainalle johonkin muuhun mestisseuraan. Norja käytännössä yksin torjui K-Vantaan pudotuspeleihin viime kaudella, joten eiköhän hänen johdolla tällä kaudella oltaisi kuuden joukossa. En laskisi kotietuakaan mahdottomaksi.
Lohipoika
05.09.2011, 15:56
Kiekko-Vantaan Facebook-sivut:
Viiden uuden sopimuspelaajan nimet tulossa alkuillasta. Nuorta voimaa lohipaitoihin, neljä esiintynyt edukseen kesän harjoitusotteluissa ja yksi ollut kesän mukana harjoitusvahvuudessa, mutta käy parhaillaan inttiä... ;
Try-outilla vielä ovat:
Tony Sandberg (TuusKi), Joonas Purolinna (K-Vantaa A), Markus Hämäläinen (TuTo), Roy Pihlström (Jokerit A), Artem Iossafov (Jokerit A), Joni Riihola (Ässät A) ja Niko Aitero (K-Vantaa A).
Jos sieltä esimerkisi Aitero tulee, toivottavasti on kaksivuotinen. Olisikohan Vauhkosella intti vielä kesken? ;)
Lohipoika
05.09.2011, 19:56
Uudet pelaajat ovat Roy Pihlström, Niko Aitero, Joni Riihola, Artem Iossafov ja Justus Nurmi. Kaikki sopimukset ovat yksivuotisia.
Lohipaidoille viisi uutta sopimusta (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13400)
Näillä sopimuksilla taidettiin hakea leveyttä ja edessä lienevät pelit TuusKin paidassa. Aitero tosin mahtuu vielä A-junnuihin ja pelannee varmaan siellä.
Taitavat nyt Kiekko-Vantaan omat sopimuspelaajat olla kasassa. Toivo tosin elää vielä Vauhkosen ja Norjan suhteen, mutta muuten taidetaan enää odotella liigalainoja.
Taitavat nyt Kiekko-Vantaan omat sopimuspelaajat olla kasassa. Toivo tosin elää vielä Vauhkosen ja Norjan suhteen, mutta muuten taidetaan enää odotella liigalainoja.
Norjaa huhuilevat vuoden sopimuksella HIFK:hon heidän osiossaan. Ihan ymmärrettävä ratkaisu, mikäli Riksman on kauemmin hajalla. Uskon Jokereilta kuitenkin irtoavan Tuohimaan tai Hetenyin KiVan maalinsuulle. Heistä kumpikin pystyy harkkapelien perusteella vastaamaan huutoon.
Vauhkosen tilanne on mielenkiintoinen. Kovat näytöt mestiksestä poikivat aivan varmasti työtarjouksia, mutta havitteleeko mies sopimusta liigaan tai ulkomaille? Eiköhän tuo pian selviä.
Uudet pelaajat ovat Roy Pihlström, Niko Aitero, Joni Riihola, Artem Iossafov ja Justus Nurmi. Kaikki sopimukset ovat yksivuotisia.
Lohipaidoille viisi uutta sopimusta (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=13400)
Toivo tosin elää vielä Vauhkosen ja Norjan suhteen, mutta muuten taidetaan enää odotella liigalainoja.
Lukumääräisesti alkaa tilanne olla viime kauden kaltainen, parikymmentä omaa peluria ja loput lainoja. Rosteri asettunee sinne 25-26 kaverin laajuiseksi, ja sillä pitkälti pärjättäneen. Aina parempi, jos joukkue pysyisi suunnilleen kasassa myös helmikuussa. Hyökkääjiä lie jo omiksi tarpeiksi, mutta sopimuspakkeja saisi pari olla lisää. Haverisellekin olisi ollut käyttöä.
Kaiken kaikkiaan lohipaitajengi lie sarjansa nuorimpia, nestorit ovat Lindfors ja Peltosuo, muut parikymppisiä. En tiedä, mikä lie virallinen tavoite mestiksessä, mutta ainakin nuorten pelaajien kasvatustavoite toteutuu. Sarjan voitosta tuskin kilvoitellaan, 8:n joukkoon pääsy olisi jo kova suoritus. Näyttää, että mestiksestä on tulossa varsin mielenkiintoinen ja tasainen sekä kova.
Jatketaan sen verran, että Kuituselta on mielenkiintoinen kokeilu pelata harkkamatseja etupäässä ennalta heikompiaan ja alempisarjalaisia vastaan. No voittamisen kulttuuria siinä tavallaan oppii, mutta jos junnupitoinen jengi nuijii vastustajan 11-0, niin herää kysymys, ketä matsi oikein hyödytti? Ainoa saman kaliiberin vastustaja oli kuukausi sitten Jokipojat, joka kaatui flipperissä 3-2. Sen jälkeisistä matseista on vaikea sanoa mitään varmaa. Kortit ovat pysyneet piilossa.
Viikkoa ennen sarja-avausta joukkue saa jalkeille veskarin, kaksi pakkiparia ja neljä vitjaa. Junnutkin alkavat keskittyä omaan liiga-avaukseensa, ja hieman kokeneemmat liiga-avut ovat vielä arvoituksia. Veikkauksia heistä on jo esitetty. Mr Kuitunen käyttänee ainakin syys-lokakuun pelitapansa iskostamiseen liigalainoille. Voi olla vaikeaa, jos rumba jatkuu tiiviinä jullien ja narrien kanssa. Ehkä sitten marraskuulla joku ex-jyrä Juntunen tai useampi sainataan tuntiliksalla avuksi nostamaan nuorisoporukka pohjalta kohti 8-sijaa. Joulutauolla parsitaan ukkoja kasaan, mutta tammikuussa sama meno jatkuu. Siirtorajalla kaikki muualle kelpaavat häipyvät ja loput matsit miekkaillaan minimiporukalla, 3 ketjua ja pakkiparia + veskari. Jotain tuttua?
Tämän käsikirjoituksen saa mielihyvin heittää roskikseen, mutta yhtä hyvin siihen voi jo salaa valmistautua. Toki tekee mieli luottaa mm. herroihin Kautto, Arima, Peltosuo, Salmela, Lindfors, Perttilä, Aitero, Pulkkinen, Koivisto jne. Mutta kun on kyse äijäsarjasta, ja kynnys sinne on usein korkea.
Mustakotka
07.09.2011, 00:03
Mikko Turunen siirtyy ainakin toistaiseksi Vantaalle, lähde Jääkiekkoliiton siirtolista.
Lohipoika
07.09.2011, 00:12
Mikko Turunen siirtyy ainakin toistaiseksi Vantaalle, lähde Jääkiekkoliiton siirtolista.
Näinpä tekee ja samainen siirtolista varmisti myös Norjan sopimuksen HIFK:hon.
Haverisen korvaaja on siis löytynyt. Ei äkkiseltään ole juurikaan havaintoja Turusesta viime kaudelta. Pistetehtailukin oli vaatimatonta ja samalta näyttää tehotilastokin, vaikka peliaika oli sentään 22 minuuttia per peli. Toisaalta eipä hän ole koskaan urallaan pisteillä juhlinut, vaan näyttääpi enemmän puolustavalta puolustajalta. Eipähän Lindforsin tarvitse enää olla joukkueen ainoa konkari.
Vielä kun saisi sen Vauhkosen.
Haverisen korvaaja on siis löytynyt. Ei äkkiseltään ole juurikaan havaintoja Turusesta viime kaudelta. Pistetehtailukin oli vaatimatonta ja samalta näyttää tehotilastokin, vaikka peliaika oli sentään 22 minuuttia per peli. Toisaalta eipä hän ole koskaan urallaan pisteillä juhlinut, vaan näyttääpi enemmän puolustavalta puolustajalta. Eipähän Lindforsin tarvitse enää olla joukkueen ainoa konkari.
Seurailin Turusta tarkalla silmällä viime kaudella kun tuli Bluesiin, koska ajattelin, että tästä voitaisiin saada hyvä peruspakki KooKooseen. No nyt tuli osoitteeksi Vantaa ja uskon, että tämä on ihan hyvä hankinta.
Turunen on monipuolinen peruspakki, jolla on hyvä liike ja asenne (ainakin liigassa oli). Ei ole mikään puukäsi ja uskon Mestiksessä pystyvän isompaan kiekollliseen rooliin vaikka ei hänestä mitään pistenikkaria saa. Liigassa ei juuri väläytellyt kiekollista peliään vaan pelasi ihan peruspeliä. Mestiksessä voisi paras rooli olla ykkösparissa kiekollisen pakin kaverina. Hyvällä ja suht sulavalla luistelulla pysyi ihan hyvin liigavauhdissa, joten liike ei tuota ongelmia Mestiksessä. Kokoonsa nähden on kuitenkin vähän pehmeä, joten jämäkkyyttä kaivattaisiin lisää. Asenne oli Bluesissa ainakin hyvällä tasolla. Hoiti hyvällä asenteella oman tonttinsa.
Eli summa summarum, jos saa parannettua oman pään pelaamistaan, fyysisyyttään ja kenties jopa kiekollista peliään niin uskon, ettei pelaa koko kautta Mestiksessä vaan siirtyy jossain vaiheessa jonkun liigaseuran pakistoon täydentämään loukkaantumisia.
Veikkaajan SM-liigaliitteessä oli hieman tarinaa ja pelaajalistat Mestis-joukkueista. Lohipaitojen kokoonpano näytti erittäin kapealta. Onko oletuksena se, että kaksi kentällistä pelaajia SM-liigajoukkueiden (HIFK, Jokerit) poppariosastolta skulaa teillä, vai onko tarkoituksena antaa näyttäpaikkoja myös A-junioreille? Viime kaudella en tätä tilannetta seurannut, mutta nyt kun A pelaa SM-sarjaa eikä ykköstä(erittäin suuri tasoero sarjoissa), voisi olettaa että hyvillä otteilla pääsee ylhäällä yrittämään.
Harjoitusotteluiden perusteella (itse olen nähnyt vain tilastoja, kaudella pitää käydä näidenkin pelejä väijymässä) ainakin HIFK:n kasvatit Juhon pikkuveli Juuso Perttilä sekä Peter Eskelinen ovat tehoilleet ihan mukavasti.
Vai miten itse luulette, onko kuilu Kiekko-Vantaan A:sta liian suuri Mestis peleihin? Melko nimettömällä nipullahan Kiekko-Vantaa A:ssakin lähtee taistelemaan. Miten junioreita esim. viime kaudella käytettiin, vai käytettiinkö ollenkaan?
Veikkaajan SM-liigaliitteessä oli hieman tarinaa ja pelaajalistat Mestis-joukkueista. Lohipaitojen kokoonpano näytti erittäin kapealta. Onko oletuksena se, että kaksi kentällistä pelaajia SM-liigajoukkueiden (HIFK, Jokerit) poppariosastolta skulaa teillä, vai onko tarkoituksena antaa näyttäpaikkoja myös A-junioreille?
Vai miten itse luulette, onko kuilu Kiekko-Vantaan A:sta liian suuri Mestis peleihin? Melko nimettömällä nipullahan Kiekko-Vantaa A:ssakin lähtee taistelemaan. Miten junioreita esim. viime kaudella käytettiin, vai käytettiinkö ollenkaan?
Rosteri on vielä tässä vaiheessa kapea, viime vuoden malliin. Jullit ja narrit lainannevat entiseen tapaan muutaman pelaajan kokoonpanoon, joten lopulta peliaikaa kyttää lähes 30 ukkoa - tai poikasta. Viime kaudella lainoja oli jäällä yleensä noin kahden kentän verran, loput sitten omia sainauksia. Toivomus monella taholla on, että nyt lainaluku olisi pienempi, esim. 5-6 pelaajaa per matsi.
A:sta oli muutama pelaaja haistelemassa mestistä helmikuussa. Nyt he ovatkin sitten jo äijäjoukkueessa (Arima, Salmela, Perttilä, Aitero, Lehtinen). A:lla ovat omat kovat pelit edessä, enkä usko että ainakaan alkuvaiheessa kahdessa jengissä pelaavia juurikaan on. Pelaako esim. Lehtinen A:ta vai mestistä, sen näyttää aika. A:n ringissä on leveyttä mutta riittääkö taso, jää nähtäväksi. A:n kärki on kyllä liian kova lohipaidoille (vrt. esim. Jokeri-pelit), mutta sinne noin 9-15-haarukkaan, mille sijalle tahansa on mahkuja. Sarjanousijalle on aina kunniaksi, jos se säilyttää paikkansa omin avuin.
Kun A:sta noustaan aikuistasolle (mestis, liiga), vie yleensä oman aikansa ennen kuin pelaaja on valmis täyteen vastuunkantoon. Viime kaudella sen kokivat mm. Pitkänen ja Helenius, jotka nyt pelaavat muualla. Ajoittain peli kävi, mutta usein oli aika hiljaistakin. Yksi esimerkki hitaasta kiiruhtajasta on JP Purolinna, joka on kiertänyt jo Rauman ja Kajaanin kautta Mikkeliin. Kehitystä lie tapahtunut, kun Pikkarainen huoli joukkoihinsa. Vantaalla aikanaan totesin, ettei JP riitä liigatasolle koskaan, mutta mestis saattaa olla sopiva taso.
Ribarista ylös!
14.09.2011, 10:44
Illan kokoonpanoa odotellessa, tämän kauden osalta ei lienee Espoon suunnalta kannata odotella lainapelaajia. Espoo siirtelee toipuvia ja uusia lupauksiaan muihin Mestis-seurojen rinkeihin; Mörsky,Valkonen...
Maikkarihan jo uutisoi tämän päivän liigalainoista:
Kiekko-Vantaa kaappasi kahdeksan liigapelaajaa Mestis-avaukseen - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - Uutiset (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/09/1390293/kiekko-vantaa-kaappasi-kahdeksan-liigapelaajaa-mestis-avaukseen)
Liigalainoja illalla ovat siis:
Julius Nyqvist, Mikael Salmivirta, Micke-Max Åsten, Teemu Tallberg, Tommi Kivistö, Nico Manelius, Frans Tuohimaa ja Eetu Koski.
Tommi Kivistö pelaa siis farminfarmissa. Hänellähän on sopimus Carolina Hurricanesin kanssa, ja pelaa tämän kauden lainalla Jokereissa.
karate Mauri
14.09.2011, 12:31
Nyt kun pelaajaralli Kiekko-Vantaalla on taaksejäänyttä elämää, kuten monesta ketjusta olemme saaneet lukea, niin tuus nyt Lohipoika ihan itte selittämään tää homma. :D
Surkeaa touhua, ei voi muuta sanoa.
Ma-kE-69
14.09.2011, 16:12
Nyt kun pelaajaralli Kiekko-Vantaalla on taaksejäänyttä elämää, kuten monesta ketjusta olemme saaneet lukea, niin tuus nyt Lohipoika ihan itte selittämään tää homma. :D
Surkeaa touhua, ei voi muuta sanoa.
Vaikka en olekkaan Lohipoika niin vastataan silti. Tiedossa on että lainoja tulee olemaan se 7-10 pelaajaa koko kauden jokaisessa pelissä ja vielä ainankin seuraavat kolme kautta vielä mennään näin. Nyt olisi fanien toiveessa, että nämä lainat eivät vaihtuisi joka peliin vaan samat lainat olisivat koko kauden. Jos nyt 1-2 lainaa vaihtuu niin ei sekään olisi maailmanloppu.
Surkeaa tuohua, totta ja pakkoraossa ollaan kun joukkue on vielä pitkään velkasaneerauksessa.
Maikkarihan jo uutisoi tämän päivän liigalainoista:
Kiekko-Vantaa kaappasi kahdeksan liigapelaajaa Mestis-avaukseen - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - Uutiset (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/09/1390293/kiekko-vantaa-kaappasi-kahdeksan-liigapelaajaa-mestis-avaukseen)
Kaappasi ja kaappasi. Voi voi sentään. Eiköhän se mennyt niin, että isobroidit päättivät ihan itsekseen, ketkä aloittavat kautensa Vantaalla. Esim. Hifkin veijareiden "sopimukset" kattavat alkuun päivät 13.-16.9. Ei siis kovin pitkä aika, kattaa kokonaiset kaksi peliä. Mitä sitten tapahtuu, jää nähtäväksi.
Toiveissa on, että alkuun päästyään kavereiden siirtopapereissa olisi takarajana esim. 30.4. Siinä olisi jo jatkuvuutta ja sitoutuminenkin toisenasteista.
Radiossa haastateltiin Tuohimaata ja Tallbergia, ja kummankin puheista kuulsi aika suoraan, että "ylös pitäisi päästä mahdollisimman pian..." Luonnollista, mutta miten se vaikuttaa joukkuekemiaan, jos kaverit hyppelee alkulämmöt julli- ja narriverkkareissa ja höpöttää liigapeleistä. Ehkä kaikki pelikaverit eivät katso suosiolla, vaikka kuinka ammattilaisia oltais.
Joten hieman ristiriitaisissa fiiliksissä tässä alkua odotellaan. Viime kauden rumbaa kukaan ei halua, mutta kuuluuko ääni (lainojen) isännille asti?
Lohipoika
15.09.2011, 15:33
Nyt kun pelaajaralli Kiekko-Vantaalla on taaksejäänyttä elämää, kuten monesta ketjusta olemme saaneet lukea, niin tuus nyt Lohipoika ihan itte selittämään tää homma. :D
Surkeaa touhua, ei voi muuta sanoa.
Kirjoituskielto on nyt lusittu ja paluu arkeen voi alkaa. Vastasin karate Maurille yksityisviestillä jo eilen, mutta laitetaan sama vastaus tähän kaiken kansan nähtäville.
Olen sanonut, että pelaajaralli on ohi. En ole missään todennut, että lainapelaajia ei tulisi. Rallilla olen koko ajan tarkoittanut joka peliin vaihtuvaa lainarumbaa. Jos tarkemmin laskee, huomaa, että molemmista liigajoukkueista tuli neljä pelaajaa, mikä on juuri siinä ennustamassani haarukassa (3-5 molemmilta). Juuri maanantaina Mestis-infossa Samu Kuitunen totesi (linkki (http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/mestis/3796-mestis-infon-valmentajat-tentissae-katso-video.html), alkaa 8 minuutin kohdalla), että lainarumbaa ei ole tulossa ja että hommaa on järkeistetty. Todennäköisesti siis nämä kahdeksan pelaajaa pelaa koko kauden lainalla Vantaalla. Täysin varmaa tämä ei tietenkään ole ja muutama saattaa vaihtua, kuten esimerkiksi Carolinan mies Kivistö, ja muutama parin pelin laina saattaa tulla jossain vaiheessa kautta, mutta tässä on se runko. Yli 50:ttä pelaaja tuskin Vantaalla nähdään. Noin 40 on oma veikkaukseni, jos omia junnuja ei lasketa.
Eihän tämä täysin ihannetilanne ole, mutta näillä mennään ja toivottavasti koko kausi.
Lohipoika
16.09.2011, 11:23
Kiekko-Vantaa on solminut monivuotisen pääyhteistyösopimuksen Reebok-CCM Hockeyn kanssa. Peliasut on nähtävissä tästä linkistä (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=12959).
Kiekko-Vantaan Facebook-sivut julkaisi hetki sitten ensimmäiset kuvat uudesta kotipelipaidasta mainosten kanssa (linkki (http://www.facebook.com/pages/Kiekko-Vantaa/89917165666#!/photo.php?fbid=10150281588140667&set=a.10150241043725667.318146.89917165666&type=1&theater)).
Aika komeathan nuo ovat. Mainoksia näyttää olevan suhteellisen hillitysti ja kädet on jätetty paljaaksi. Varsinkin tuo selkäpuolella oleva Cramon logo sopii aivan täydellisesti tuohon pelipaitaan.
jsavolai
16.09.2011, 13:01
Mainoksista viis, mutta tuo etupuolen logo on riittävän iso. Se toki on kaksipiippuinen juttu ja makuasia, mutta itse tykkään että logo on riittävän suuri. Eikä tuo pöljemmältä muutenkaan näyttänyt.
Lohipoika
22.09.2011, 20:44
Viime kauden muuri Mika Norja palaa Vantaalle toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella HIFK:sta.
Mika Norja palaa lohipaitoihin (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15099)
Itse olisin mieluusti antanut Kautolle mahdollisuuden, mutta Norja on hyvä haku. Toivottavasti pelaisi kauden loppuun, mutta hesalaiset tuntien tämäkin laina kattaa vain muutaman pelin. Valitettavasti.
Myös Zoltán Hetényi on tämän viikon K-Vantaa mukana. Tommi Kivistö huomenna Jokereiden mukana Tampereella.
Lohipoika
22.09.2011, 22:15
Mika Norja palaa lohipaitoihin (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15099)
Toivottavasti pelaisi kauden loppuun, mutta hesalaiset tuntien tämäkin laina kattaa vain muutaman pelin. Valitettavasti.
Ei kannata hesalaiseen luottaa. HIFK kutsui Norjan takaisin saman tien.
Maalivahtikaksikko on siis Kautto - Hetényi, joista antaisin mieluummin Kautolle pelivuoron. Vielä kun Kivistökin on liigan mukana, omille on toivottavasti luvassa enemmän pelipaikkoja.
Lohipoika
27.09.2011, 12:55
Huominen TV-peli Peliittoja vastaan on muuten samalla juhlaottelu: Keskiviikkona lohipaitojen 500. Mestis-ottelu (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15134).
Ihan kiitettävään saavutukseen tämä Vantaan lippulaiva on pystynyt, kun aiemmat yritykset (TJV, VaKi ja VHT) pelasivat vain yhteensä viisi kautta I-divisioonassa. Nyt on siis menossa K-Vantaan 12. kausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Pisteitä tosin aletaan pikku hiljaa tarvitsemaan, jos ensi vuonnakin halutaan pelata Vantaalla Mestistä. Toivottavasti juhlaottelussa aukeaa voittotili.
Toinen pinnalla oleva asia onkin sitten tämä lainarumba, jonka monesta suunnasta kesällä luvattiin rauhoittuvan. Nopea vilkaisu tilastoihin kertoo, että neljässä ensimmäisessä ottelussa K-Vantaassa on pelannut 12 eri lainapelaajaa. Tämä kokoonpano pitäisi lainapelaajien osalta nyt jäädyttää eli pitäisi sopia liigaseurojen kanssa, että nämä ja nämä tulisivat koko kaudeksi lainalle ja muille ei ole tilausta. Nythän tilanne on se, että varsinkin HIFK-lainat tulevat viikoksi tänne ja viikonloppuna menevät pelaamaan omiin A-juniorehinsa ja seuraavalla viikolla osa porukasta onkin vaihtunut uusiin. Nyt tähän touhuun tarvitaan jämäkkyyttä, eli Kiekko-Vantaan johdon ei pitäisi hyväksyä ainuttakaan lainaa, jonka papereissa ei ole merkintää "30.4. saakka". Vantaan fanienkin keskuudessa on alkanut ilmetä turhautumista tähän touhuun ja on luvattu, että hallille ei mennä nykyisenkaltaisessa farmihuoraamisessa. En voi itse syyttää ketään tällaisesta ajattelusta, sillä onhan tämä meininkiä hirveää seurattavaa. Sport ja Jukurit nyt vetävät aina väkeä paikalle, mutta odottakaaps vain, jos samanlainen lainarumba jatkuu, kun vuorossa ovat LeKi, Akatemia tai juurikin Peliitat. Hyvä, jos nämä vetävät edes 500 katsojaa. Yleisömäärätavoitteeksi kun vielä on ilmoitettu 900, niin ei hyvää päivää.
Sairasosastolla on hieman liikehdintää, kun joukkueen viime kauden maalikuningasta Antti Pehkosta odotetaan tällä viikolla tositoimiin ja hän saattaa pelata jo huomenna Peliittoja vastaan. Toinen loukkaantuneiden kirjoissa oleva on nuori lupaus Juho Perttilä, joka kärsii ylävartaloflunssasta ja jonka ennusteesta ei vielä ole tarkempia tietoja. Toivotaan kuitenkin Perttilää pian takaisin, sillä hän on ehdottomasti yksi omista suosikeistani joukkueessa.
kumikiekko
28.09.2011, 13:51
Ja kuin vastauksena Lohipojan viestiin Vantaalle saapuu tänään peräti 7 uutta lainamiestä. Huh-huh! Mahtaakohan enää valmentajakaan tietää ketä kaikkia kentällä luistelee pelin aikana?
Pelicans81
28.09.2011, 13:59
Ja kuin vastauksena Lohipojan viestiin Vantaalle saapuu tänään peräti 7 uutta lainamiestä. Huh-huh! Mahtaakohan enää valmentajakaan tietää ketä kaikkia kentällä luistelee pelin aikana?
On tuo touhu tainnut lopulta mennä sellaiseksi, että liigaseurat päättävät ketkää pelaa milloin ja missä ja Vantaan pomo(t) nyökyttelee perse ruvella liigaseuroihin päin. Harmi, sillä minä pidin Kiekko-Vantaasta vastuksena kun oli vielä touhu itsenäistä.
karate Mauri
28.09.2011, 14:09
On kyllä surkeaa hommaa. Kun kerran JYP-filatelia ei ole putoamassa, niin toivottavasti tämä sitten.
Olen sanonut, että pelaajaralli on ohi. En ole missään todennut, että lainapelaajia ei tulisi. Rallilla olen koko ajan tarkoittanut joka peliin vaihtuvaa lainarumbaa. Jos tarkemmin laskee, huomaa, että molemmista liigajoukkueista tuli neljä pelaajaa, mikä on juuri siinä ennustamassani haarukassa (3-5 molemmilta). Juuri maanantaina Mestis-infossa Samu Kuitunen totesi (linkki (http://www.leijonat.fi/index.php/sarjat/mestis/3796-mestis-infon-valmentajat-tentissae-katso-video.html), alkaa 8 minuutin kohdalla), että lainarumbaa ei ole tulossa ja että hommaa on järkeistetty. Todennäköisesti siis nämä kahdeksan pelaajaa pelaa koko kauden lainalla Vantaalla.
Millaisia tuntoja koet sisimmässäsi tarkastellessasi tätä kirjoitustasi nyt tämänhetkisen tiedon valossa?
Ribarista ylös!
28.09.2011, 17:15
Velkasaneeraus on juuri tätä; joku muu päättää ja antaa toiselle mahdollisuuden jatkaa. Itsenäisyys on mennyttä. Mutta toisaalta jollei yleisöä kiinnosta tämän tason pelaajat, joita tänään on rosterissa niin mikä helvetti heitä kiinnostaa? "Meidänpojat", jota hoetaan Espoossa? Minua ainakin kiinnostaisi tulevaisuuden pelaajat merkittävästi enemmän kuin 15 vuotta Suomi-sarjaa, 2. divaria ja jokusen Mestispelinkin pelanneet kehäraakit.
Surkeetahan tämä on mutta velkasaneerauskin loppuu aikanaan...
Lohipoika
28.09.2011, 18:07
Millaisia tuntoja koet sisimmässäsi tarkastellessasi tätä kirjoitustasi nyt tämänhetkisen tiedon valossa?
Aivan hitonmoisio. Koko kesän Kiekko-Vantaan johtoporras aina puheenjohtajasta päävalmentajaan ja jopa joukkueen faniporukkaan asti vakuutti, että tätä hommaa järkevöitetään ja tietenkin sitä uskoi, koska olihan se jo viime vuonna aivan hirveää seurattavaa, kun lainoja vain tuli ja meni ja omat edelliskausien luottopelaajat purkivat lopulta sopimuksen ja lähtivät Suomi-sarjaan. Pari ensimmäistä ottelua näytti vielä siltä, että puheissa on jotakin perää, sillä kokoonpano ei elänyt alkuunsakaan, mutta sitten revähti ja pahasti.
Minkälaisia idiootteja siellä Kiekko-Vantaan asioista oikein on päättämässä? Tässä pitäisi olla tarkoituksena kehittää vantaalaista kiekkoilua eikä edes hetkauttaa korviaan helsinkiläisjoukkueiden tilanteelle. Sen sijaan, että koottaisiin edullinen joukkue omista kasvateista ja junioreista, alueen liigaseurojen lupaavimmista ylijäämäpelaajista ja muista hauista ja asetettaisiin vähimmäisvaatimukseksi säälipelijarit ja kaksi kotiottelua, tässä ihan suoraan huorataan liigaseuroja. Kiekko-Vantaa ei edes ole mikään usean tonnin luksushuora vaan ihan tavallinen kadunkulmasta poimittu venäläisfemakko. Ei ole tietoakaan omista intresseistä tai oman toiminnan kehittämisestä, vaikka tällä kaudella ei pitäisi edes olla mitään pakottavaa tarvetta peluuttaa liigalainoja toisin kuin viime vuonna, jolloin yrityssaneeraukseen haku pakotti toimimaan näin.
Nyt jumalauta ryhtiä siihen touhuun tai saatte pelata tyhjille katsomoille! Kukaan ei tule katsomaan vantaalaista joukkuetta, jossa pelaa vain helsinkiläisjoukkueiden junnuja ja vielä joka viikko vaihtuvia sellaisia. Lainat vittuun ja nopeasti! Mitä ne hyödyttävät, jos lipputuloja ei ole?
Toejoen Veikko
28.09.2011, 21:40
Mielenkiintoista on se, että Vantaalla hallinto/toimistokulut (55k€) ovat lähes samaa tasoa kuin pelaajabudjetti (65k€). Lisäksi valmennus/muut johtohenkilökulut ovat 105k€. Mainittakoon verrokkina Peliitat, jolla hallinto/toimistokulut ovat 15k€, valmennus/muut johtohenkilökulut 40k€ ja pelaajabudjetti 110k€. Vantaalla tulotkin olivat kuitenkin 90 000 euroa suuremmat kuin Heinolassa.
Lainat vittuun ja nopeasti! Mitä ne hyödyttävät, jos lipputuloja ei ole?
Vantaan tulot olivat 390 000€, joista lippu- ja ottelutapahtumatuotot olivat 95 000€. Suurimmat tuotot tulevat sponsorointina ja mainontana (240 000). Sitähän emme kaiketi tiedä, millaisia ehtoja noihin sponsorointisopimuksiin liittyy.
jsavolai
28.09.2011, 21:49
Mjoo, Vantaan Hallinto & Johtotehtävä kulut vievät yli 40% budjetista. Vastaavaan lukuun pääsee vain Kiekko-Laser.
Tietämättä tarkalleen mitä noihin lukuihin toki on laskettu mukaan on niitä hankala verrata, joten kyseessä voi olla täysi nolla informaatio.
Toejoen Veikko
28.09.2011, 21:55
Tietämättä tarkalleen mitä noihin lukuihin toki on laskettu mukaan on niitä hankala verrata, joten kyseessä voi olla täysi nolla informaatio.
Ei se mielestäni informaatiosta tee mitenkään nollaa. Mahdolliset johtopäätökset saattavatkin sitten olla lähellä nollaa.
Lohipoika
30.09.2011, 20:53
Lappu luukulle ja viimeinen sammuttaa valot. Tämä oli nyt tässä.
Saatanan tunarit! (siis toimiston väki, eivät pelaajat)
jsavolai
30.09.2011, 21:56
Perusteles nyt vähän tuota näkemystäsi? Vai olikos taas eri ukot boxissa kuin viimeksi? Taitaa olla vaan semmonen juttu että tätä se on ainakin tää kausi vielä ja pahimmillaan myös pari seuraavaa :/
Lohipoika
08.10.2011, 03:20
Yhdeksän ottelua se vaati, mutta tulihan sieltä lopulta se kauden ensimmäinen voitto. Toivottavasti siellä toimiston puolella on nyt havahduttu todellisuuteen, sillä sen jälkeen, kun lainamäärää on lähdetty vähentämään, kolmesta ottelusta tuloksena on ollut kaksi jatkoaikatappiota ja yksi suora voitto. Ero aikaisempaan on huomattava.
Tämänpäiväisessäkin ottelussa mukana oli useampi pelaaja omista A-junnuista tuuraamassa loukkaantuneita ja juuri niinhän sen pitäisikin mennä. Mitä järkeä on peluuttaa naapuriseuran junnuja, kun omissakin on useampi lupaava pelimies jonossa? Aiterollekin peli oli uran toinen ja tämän kauden ensimmäinen Mestiksessä ja heti tuli maali komealla rannelaukauksella.
Koski, Tallberg, Manelius ja Nyqvist alkavat jo olla vakiokalustoa ja ovat parantaneet otteitaan peli peliltä. Pahinta, mitä nyt voisi tapahtua, olisi se, että ylhäältä tulisi kesken kauden kutsu liigarinkiin ja tilalle lähetettäisiin pari uutta keltanokkaa. Varsinkin Manelius ja Nyqvist kellottavat välillä huiketa minuutteja ja parasta heidän tulevaisuudelleen olisikin kokonainen kausi Mestiksessä isossa roolissa. Olisi sitten ensi kaudeksi hyvät eväät murtautua liigan puolella vakiokokoonpanoon kuten koodinimi Tuohilampi tai Taimi.
Lohipoika
21.10.2011, 00:19
Pulkkisen kausi on ohi (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15317).
Todella harmittava uutinen. Yksiä suosikkipelaajia joukkueesta, kova yritys ja tsemppaaminen illasta toiseen ja muutenkin kaverille olisi toivonut pääsyä pois veljensä varjosta. Oma kasvatti ja kaikkea, vaikka pelasikin muutaman vuoden Jokereissa, ja nyt käy näin ikävästi. Todella harmittavaa. No toivottavasti uutista mukaillen saamme aikanaan kokea Tonin komean paluun. Tuskin siis nähdään enää tällä kaudella, mutta toivon mukaan ensi kauden joukkueessa on Pulkkisen mentävä aukko. Kun poistuvien joukkoon lisää vielä Norjan (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=12763) (tulee vahvasti mieleen case-Nieminen), voi sanoa, että huono maku on jäänyt loppuviikosta.
Akatemiakin kävi erittäin ikävästi hakemassa voiton, joten toivottavasti kurssi on korjattu TUTOa vastaan. Kiekko-Vantaa kuitenkin on perinteinen pudotuspeliseura, joten toivottavasti pian päästäisiin pois jumbosijalta ja niille omille sijoituksille taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta.
Lohipoika
22.10.2011, 02:41
Viimeinkin ne maalihanat aukesivat, kun TUTO kaatui 9-2. Jesse Juntheikiltä upea mestisdebyytti ja tuloksena kaksi maalia ja parhaan pelaajan palkinto. Tälle kaverille kannattaa kyllä tarjota sopimusta vaikka loppu- ja ensi kaudesta. Kyllähän pelaajalta löytyy heti näyttöintoa, kun Mestis on ylennys eikä alennus. Tämäniltainen voitto kyllä herätti luottamuksen tähän jengiin (ja hieman Kuituseenkin) ja perhana vie Jukurit kyllä kaatuu keskiviikkona.
Koivisto on kyllä todellakin ollut komea haku ja Kiekko-Vantaan samivatanen, Saku Salmela, alkaa myös pelaamaan potentiaalinsa mukaisesti. Nyt ei ole muita toiveita, kuin että lainapelaajat vakiintuisivat ja Kauttokin pääsisi maalille.
Lohipoika
31.10.2011, 16:23
Oho, Raimo Summanen K-Vantaan valmennukseen (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15361)!
"Lohipaitojen ja Summasen yhteistyön malli ja muoto selviävät tarkemmin seurajohdon ja valmennustiimin välisissä keskusteluissa."
Summanen on kiistanalainen persoona, mutta on kaikesta huolimatta menestynyt valmentajana. Henkilönä on valovoimaisuudessa taatusti vähintään Tamin luokkaa ja houkuttaa ihan varmasti ihmisiä katsomoon. Tekee jopa hommia K-Vantaalle ilman korvausta. Erittäin kova veto tähän paikkaan!
Oho, Raimo Summanen K-Vantaan valmennukseen (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15361)!
No johan pomppas. Tai toisaalta, oli jo aikakin saada muutosta ennen kuin joukkue jumahtaa pysyvästi peränpitäjäksi. Rami on kiistanalainen persoona, mutta kuitenkin ammattimies, joka taatusti saa jokaisen jäällä olijan kuuntelemaan - ja toteuttamaan sanomaansa. Jotkut vaan eivät ole tottuneet saamaan suoraa palautetta. Toivotaan ettei siitä synny nyt isoa ongelmaa.
Kuuntelin Summasta viikonlopulla kirjamessuilla ja kieltämättä hyviä ajatuksia heitteli kuulijoille. Niistä kelpaa nuortenkin ammentaa lisäpilkkeitä reppuunsa.
Omasta puolestani voisi viipyä Valtissa pitempäänkin, kuin viikon tai kaksi.
Pat_LaFontaine
31.10.2011, 17:37
Hieno juttu koko Mestiksen kannalta, ehdottomasti ja monella eri tavalla. Toivottavasti saatte nauttia, niin ja me muut siinä sivussa mahdollisimman pitkään Ramin läsnäolosta.
Tami ja nyt vielä Rami samassa sarjassa. Hieno juttu, ja tuo varmasti väriä toimintaan.
Alocacoc
31.10.2011, 18:11
Johan pomppasi. Ensin Pena Jokipon hallitukseen, sitten Tami häärämään Turkuun ja nyt Rami iskee omat pippurinsa tähän keittoon. Mitä seuraavaksi? Alpo Suhonen Heinolaan?
Mutta hieno asiahan tämä on. Mestis se vain on entistä mediasexikkäämpi sarja. Toivottavasti tämä tuo lisää kansaa katsomoihin ympäri valtakuntaa. Mielenkiinnolla jo odottelen Kiekko-Vantaan ja Kiekko-Laserin kohtaamista, siellähän ovat sitten vanhat kiukkupussit Niinimaa ja Summanen jälleen saman kaukalon äärellä.
kumikiekko
31.10.2011, 18:13
Oho! Nyt pukkaa kateuden tunteita Vantaan suuntaan. Suomessa on kaksi valmentajaa, jotka ovat allekirjoittaneen mielestä pari päätä kaikkia muita pidempiä osaamiseltaan. Toinen meillä oli Kajaanissa vajaat kolme kautta ja toinen on Summanen.
Onnittelut Vantaalle, saitte ihan oikean tekijämiehen organisaatioon!
Summanen on kyllä tekijämiehiä. Ja tulisieluisena sytyttäjänä voi auttaa kovastikin kriisijoukkuetta. Mutta...
Eikö kellekään muulle tule jotenkin kummallista oloa tästä uutisesta? Kiekko-Vantaa tiedottaa Summasen liittymisestä seuran valmennukseen, mutta seurassa ei edes tiedetä mitä ja miten mies tulee tekemään. Onko nyt vaan tartuttu johonkin köyteen, vaikkei ole mitään tietoa mitä sen toisessa päässä on?
Hyvä veto Vantaalta. Saivat varmasti näkyvyyttä seuralle ja pelaajat varmasti saavat pienen potkun persuksiin. Nyt HIFK:n lainapelaajatkin saavat ehkä jotain uusia kokemuksia sieltä. Ehkä jokainen oppii vähän jotain. Summaselle tuo taas on jonkunlainen ponnahduslauta takaisin työelämään valmennuksen saralla, koska jos on kokonaan ulkona niin on vähän unohduksissa.
Ribarista ylös!
01.11.2011, 09:29
"Reilu lätkäjätkä": mistä asti reilu lätkäjätkä on tehnyt ilmaiseksi töitä? Ei koskaan kun on kysymys elannosta mutta kun kyseessä on hyväntekeväisyys, talkoot, varainkeruu, mediajippo tms. merkityksetön häpeninki niin se on sitten toinen tilanne. Summanen saa vielä rahaa idästä ja Rami ei ole niin tyhmä että laittaisi sen hanan kiinni näin pienen puljauksen takia. Voiko Ramii vaikuttaa pelaajarumbaan: ei voi kun ei ole edes palkollinen tai edes korvausta saavan konsulentin asemassa. Hevosmiehiä ja korvaansupsuttajia Vantaalla on varmasti omastakin takaa ja ihan yllin kyllin.
Kuitunen ja Karjalainen: onko jo jompikumpi lähtenyt tai lähetetty vai tapahtuuko tällä saralla jotain? Karjalaista ei ainakaan löydy Ki-Va:n kotisivuilta.
Olihan tämä Summasen tulo taas näyttävä mediatemppu mestiksen kannalta, se noteerattiin jopa radiokanavalla jossa harvemmin jääkiekosta puhutaan, siis ylex:llä. Siinä tosin mietittiin MIKSI summanen meni Vantaalle? No, vastaus tuli helposti: Se voi lähteä sieltä ihan millon vain, aivan kuin pelaajatkin. (karuselli pyörii) Toivottavasti Summanen pysyisi vantaan hommissa kauden loppuun tai edes vuoden vaihteeseen, niin ei tulisi paha maku tästäkin hommasta. Vantaa kuitenkin historiallaan ansaitsee OMAN jääkiekkojoukkueen.
Saatiinpahan mestis ja Kvantaa suuriin mediohiin edes hetkeksi.
Lohipoika
09.11.2011, 13:35
Pelaajauutisia pukkaa: Joni Karjalainen ja Mikael Paunio Vantaalle (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15417) ja Jesse Juntheikki jatkaa loppukauden Vantaalla (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15416).
Juntheikki sai siis oletetusti koko kauden sopimuksen Vantaalle. Uusina niminä joukkoon liittyvät Hokista potkut saanut Tappara-laina Joni Karjalainen ja HIFK:ssa try-outilla ollut Mikael Paunio. Molemmilla uusilla pelaajilla on kuukauden mittainen koeaika, mutta ovat muuten koko kauden sopimuksia.
Karjalainen on nuori ja vielä viime kevääseen asti hyvin potentiaalinen pelaaja. Tämä kausi ei ole alkanut ihan odotetusten mukaisesti, mutta toivotaan, että Vantaalla räjähtää. Mahtuu vielä kaiken lisäksi A-junnuihin, joten vahvistaa tarvittaessa myös sitä osastoa. Paunio sen sijaan on ihan mielenkiintoinen haku. Junnuissa on tullut kovaa jälkeä, mutta viime kaudella loukkaantuminen vaikeutti debyyttiä miesten sarjoihin. Pelasi kuitenkin puolen pisteen ottelukeskiarvolla tämäniltaisen vastustajan KooKoon paidassa. On vielä sentteri, joista on hieman pulaa.
Ihan hyvät fiilikset on molemmista, mutta onneksi molempien sopimuksissa on se kuukauden try-out.
Lohipoika
18.11.2011, 00:50
Ei välttämättä ole isoin ongelma, mutta todetaan se nyt tässä:
Tämän vantaalaisen mestisjoukkueen nimi voidaan kirjoittaa Kiekko-Vantaa tai K-Vantaa, mutta sitä ei koskaan, ikinä, missään tilanteessa lausuta Koo-Vantaa. Se on aina Kiekko-Vantaa riippumatta siitä, kumpaa yllä olevaa kirjoitusmuotoa käyttää. KiVa on sitten eri asia. Jossain Savonlinnan tai Heinolan paikallismediossa sen on ymmärtänyt, että vastustajan nimeä ei aina saada oikein, mutta se eri asia, kun kyseinen virhe tapahtuu kansallisella tasolla (ajassa 0:35):
SM-liiga - Blues - HIFK 17.11.2011 | Ruutu.fi (http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=209131)
Lohipoika
22.11.2011, 16:22
Viikonlopun Lapin kierueella tuli myös K-Vantaan kauden ensimmäinen pelikielto, kun Niko Aitero sai kaksi ottelu pelikieltoa päähän kohdistuneesta taklauksesta (uutinen ja video (http://www.mestis.fi/index.php?we_objectID=15460)) ja kärsii ne viime lauantain Hokki- ja ensi keskiviikon SaPKo-peleissä. Videon perusteella täysin oikeudenmukainen tuomio. Taklaus on pahasti jäljessä ja osui suoraan pään seutuville.
Iloisempiakin uutisia löytyy, kun Toni Mäkiaho palaa Vantaalle ottelukohtaisella sopimuksella (linkki (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15466)). Tuo johtajuutta nuoreen jengiin, taklaa kovaa ja tekee pisteitä. Hyökkääjiä on nyt muutama telakalla, joten tilaa kokoonpanossa on. Toivottavasti nähdään keväällä lohipaidassa myös pudotuspeleissä ja liigakarsinnoissa. Mäkiaho nähdään kokoonpanossa jo huomenna SaPKoa vastaan.
Ma-kE-69
22.11.2011, 17:26
Viikonlopun Lapin kierueella tuli myös K-Vantaan kauden ensimmäinen pelikielto, kun Niko Aitero sai kaksi ottelu pelikieltoa päähän kohdistuneesta taklauksesta (uutinen ja video (http://www.mestis.fi/index.php?we_objectID=15460))
Pelikielto on oikein, mutta onko 2 matsia liian vähän? Kyllä tossa varmasti Kireniltä menee tuikut himmeeksi kun suoraan päähän osuu. Jos näitä tilanteita oikeesti halutaan karsia niin kannattaa käydä uudet keskustelut sanktioista. No toivotaan ettei nyt mennyt Kireniltä nenäpoikki poskelle, polvi, selkä, naama kasaan kun viimeksi Lohen pelaaja Talaja antoi pusun Kirenille.
Mäkkäri siis takaisin Loheen. Viihdettä kentälle ja toisen syöttäjän titteliä ruinaamassa, jotta CV näyttäsi taas hyvältä ulkomaan pestiä ajatellen.
Mäkkäri siis takaisin Loheen. Viihdettä kentälle ja toisen syöttäjän titteliä ruinaamassa, jotta CV näyttäsi taas hyvältä ulkomaan pestiä ajatellen.
En tiedä itkeäkö vai nauraa näille "sainauksille". Aika toivotaan toivotaan -osastoa. Tällaiset ikämieskaverit eivät ajattele muuta kuin omaa palkkapussiaan, mikä tietysti on ok, mutta joukkueen kustannuksella. Putki ei enää kulje, kädet jäykistyvät entisestään ja motivaatio jotain x-luokkaa, niin miksi? Viime kaudella olin hetken kaverista innoissani, mutta nyt ei jaksa syttyä. Kuten ei muustakaan muukalaisjengistä. TM:llä on taipumus vedellä usein omia polkujaan ja linjojaan, joten saa nähdä miten ketjukaverit löytyvät. Mutta samapa se Kuitusen olemattomalla "pelikirjalla" kuitenkin on, missä seilaavat. Saa nähdä, miten Raadon kanssa sujuu...
Lohipoika
01.12.2011, 02:41
Eipä se peli Peliittoja vastaan ollut mitenkään kaunista katsottavaa, mutta lopputulos ja kolme pistettä on tärkeintä. Toivottavasti Hetényikin löi itsensä läpi Kekäläisen ja kumppaneiden papereissa, ettei tarvitse enää Vantaalla tulla ja viedä Kauton peliaikaa.
On se kyllä jännä juttu, miten sellainen pieni asia kuin Raimo Summasen mukaantulo voi parantaa otteita. Summasen tulon jälkeen K-Vantaa on pelannut yhdeksän ottelua, voittanut niistä seitsemän, hävinnyt vain sarjakärki KooKoolle ja aina pahalle Jokipojille ja noussut jumbosijalta kahdeksanneksi ja on parilla voitolla jo kuuden joukossa.
Seuraavana onkin vuorossa vanha rakas Mikkelin Jukurit. Heitä ei ollakaan tällä kaudella vielä voitettu. No onneksi siihen tulee muutos perjantaina.
Lohipoika
05.12.2011, 17:52
Kiekko-Laser meni siis odotetusti nurin, joten nyt voisi olla hyvä paikka hankkia hieman laajennusta. Tuskin kukaan odottaa, että tällä hetkellä kahdesta kentällisestä lainoja moni jatkaisi enää siirtoajan jälkeen, joten tuolta voisi nyt yrittää hankkia kohtuuhintaan pelimiehiä. Olli Julkunen on vanha lohipaita, mutta huhujen mukaan nautti melko kovaa palkkaa Oulussa. Alkukauden komeetta Sami Holappa voisi myös olla mielenkiintoinen kaveri, mutta näyttää tällä hetkellä olevan loukkaantuneena.
Aihetta (niin Oulua kuin pelaajasopimuksia) sivuten voisi mainita, että viime kaudelta tuttu Henrik Juntunen on Vantaalla try-outilla (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15525) joulutaukoon asti. Ei viime keväännä noussut mitenkään korkealla, välillä tuntui pikemminkin surffailevan kentällä, eikä tälläkään kaudella Salossa ole pelannut verkkoja heilutellen. Oma ennustukseni on, että jatkaa muualla joulun jälkeen, mutta ainahan näissä asioissa on mukavaa olla väärässä.
Perjantaiksi oli tosiaan merkitty kalenteriin kotipeli tätä Kiekko-Laseria vastaan, mutta se jää nyt pois.
Ribarista ylös!
06.12.2011, 04:00
No hyvä kun tämänkin tiesit muttet kuitenkaan osannut tai viitsinyt kertoa jo syyskuussa. Olisiko sinulla rahaa ostaa nämä pelaajat? Velkasaneerauksessa oleva seura ei osaa tai ei edes mieti ostavansa kun klemmareita tai kumiklenkuksuja. Ja jos haluaa molempia niin vouti kyllä kertoo onko kirstussa rahaa.
Norja K-Vantaan maalille?
Ainakin vahvistamattomien siirtojen taulukosta löytyy tuollainen merkintä. Ja sen mukaan ei edes olisi kyse lainasta, vaan siirtyisi pysyvästi.
Lohipoika
06.12.2011, 21:24
Norja K-Vantaan maalille?
Ainakin vahvistamattomien siirtojen taulukosta löytyy tuollainen merkintä. Ja sen mukaan ei edes olisi kyse lainasta, vaan siirtyisi pysyvästi.
Johan olisi mahtava uutinen! Tuohon vahvistamattomien listaukseen ei tosin aina kannata luottaa. Monta kertaa siellä on ensin ollut pysyvä siirto, joka on pian muuttunutkin lainaksi. Toisaalta sinne on myös ilmestynyt Salmen, Tuohilammen ja Åstenin laina joulutaukoon asti, joten kyllähän se panee kysymään, miksi Norja ei sitten olisi muodossa laina, kun nuo muut ovat. Hieman kyllä ihmetyttää, miksi HIFK luopuisi Norjasta, vaikka Endras sinne tulikin, kun Norja on kuitenkin torjunut todella hyvin.
Jäädään siis odottamaan Kiekko-Vantaan tiedotetta asiasta.
Ma-kE-69
07.12.2011, 00:54
Norja K-Vantaan maalille?
Ei ymmärrä tätä hankintaa jos pitää paikkaansa. Oma sopimusmaalivahti Kautto on näyttänyt jo kykynsä vaikka valmennus kyykyttää jatkuvasti Kauttoa. Esimerkiksi pari upeaa peliä pohjoisen kiertueella niin Kautto laitetaan sen jälkeen "lepäämään" kahdeksi viikoksi jotta Jokerien floppihankita Hetenyi saisi pelejä alle. Kautolla pärjätään helposti loppukausi joten turhaan laitetaan Norjaan rahaa kiinni varsikin näin velkasaneerausjoukkueena. Kunnon maalintekijää mä kaipaan jos sitä rahaa on yhtään säästössä! Vai odotetaanko Juntusesta sitten sitä "ketsuppipullon" avaajaa?
Lohipoika
07.12.2011, 12:25
Tuohon vahvistamattomien listaukseen ei tosin aina kannata luottaa. Jäädään siis odottamaan Kiekko-Vantaan tiedotetta asiasta.
Jep, laina on: Mika Norja tekee paluun lohipaitaan (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15535)
Lohipoika
09.12.2011, 00:31
Joni Haverinen K-Vantaaseen (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15562)
Haverinen siis palaa Vantaalle parin viikon try-outille. Tämä on siis se kaveri, joka teki elokuussa loppukauden ja liigapykälän sisältäneen sopimuksen K-Vantaan kanssa, mutta siirtyi pelaamaan Slovakiaan jo ennen ensimmäistä harjoitusottelua. Kuului siis seitsemän päivää K-Vantaan vahvuuteen. Katsotaan nyt, minkälainen pelimies on kyseessä. Pakistossa on tällä hetkellä vain kolme omaa pelaajaa, joten vahvistuksia tarvitaan, kun edessä on kaikenmaailman junnukisoja ja siirtoikkunaa. Mites tuo Ölander?
jokerit67
09.12.2011, 13:10
Antti Kerälä harjoittelee Jokerit.com-uutisen mukaan Vantaalla. Westerlundin sanoin "hakee motivaatiota peleihin ja omalle uralleen Vantaalta. Hänen suhteen eletään päivä kerrallaan."
Lähde: Jokerit.com - Uutiset (http://www.jokerit.com/uutiset/?nid=1589)
Lohipoika
09.12.2011, 18:48
Antti Kerälä harjoittelee Jokerit.com-uutisen mukaan Vantaalla. Westerlundin sanoin "hakee motivaatiota peleihin ja omalle uralleen Vantaalta. Hänen suhteen eletään päivä kerrallaan."
Lähde: Jokerit.com - Uutiset (http://www.jokerit.com/uutiset/?nid=1589)
Katsotaan nyt, miten kauan täällä viihtyy. Ensimmäinen pelikin on vasta keskiviikkona, mahtaako vielä silloin olla täällä. Hyvä pelimies hän Mestikseen on ja varmaan on mennyt eteenpäin jokeriaikanaan. Tuntuu kyllä vain parin pelin lainalta ja nämä parin pelin lainat ovat oikeita pikavippejä. Tuo kyllä osaamista ja menestystä, mutta lähtee pian ja sitten ollaankin entistä syvemmässä suossa. Tai ainakin se pikavipin tuoma noste on poissa ja tilalla on iso aukko.
Loppukaudeksi ottaisin kyllä ilomielin.
Lohipoika
12.12.2011, 15:58
Nähdäänkö Summasta enää Vantaalla? Omskin valmentajat ulos - Summanen korvaa? - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - Uutiset (http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/uutiset.shtml/2011/12/1458996/omskin-valmentajat-ulos-%20-%20-summanen-korvaa)
Hyvää jälkeä hän on ainakin saanut K-Vantaassa aikaan. Summasen tulon jälkeen K-Vantaa on voittanut 8/12, kerännyt 22/36 pistettä ja noussut jumbosijalta seitsemänneksi. Jos Summanen lähtee, toivottavasti hänen teesinsä ovat pitkäkestoisia, ettei käy niin, että heti alkaa tappiokierre.
Jääkiekko on hyvin yksinkertainenpeli. Summasen tulon jälkeen kävin kattoon kotipelin , joka oli kamalaa paskaa. Tiedän, että pelaajat on pitänyt Summasen treeneistä. K-Vantaan vahvuus on se, että nää laina miehet tiuntee toisensa. Summasen lähtö(Omsk) oli jo tiedossa, kun se tuli Vantaalle.
Lohipoika
04.01.2012, 14:49
Ei jaksa tuon Jyväskylän farmijengin takia avata omaa otteluketjua, joten pistetäänpä se tänne, että vihdoin ja viimein K-Vantaan kokoonpano alkaa muistuttaa oikean joukkueen kokoonpanoa. Lainoja on Jokereista ja HIFK:sta vain neljä, joista Manelius ja Nyqvist kuuluvat vielä vakiokokoonpanoon, ja maalivahti Norja sekä Tapparasta koko kauden laina Karjalainen ja tilapäinen peliittalaina Westerlund. Omista junioreista nostettujakin on pelaamassa Juho Perttilä, Lehtinen, Aitero ja Taavitsainen. Kerrankin sitä yllättyi positiivisesti, kun kävi katsomassa kokoonpanoa. Nyt vain Akatemiaa lättyyn satanolla!
Nyt heti Mäkiaho ja Juntunen helvettiin. Satsaus omiin. Lehtinen on osoittanut, et pystyy pelaa miesten peleja, miksei myös Perttilä ja Aitero... Nuorempaa Perttilää vois kokeilla Mestiksessä. Junnuissa on tulevaisuus. Lohijohdolle terveisia, et ei se Vauhkonen, niin huono ole.
Lohipoika
06.01.2012, 21:33
Nyt heti Mäkiaho ja Juntunen helvettiin. Satsaus omiin. Lehtinen on osoittanut, et pystyy pelaa miesten peleja, miksei myös Perttilä ja Aitero... Nuorempaa Perttilää vois kokeilla Mestiksessä. Junnuissa on tulevaisuus. Lohijohdolle terveisia, et ei se Vauhkonen, niin huono ole.
En ehkä itse olisi juuri tuota sanaa käyttänyt, mutta kyllä täällä samaa mieltä ollaan. Mäkiaho ei enää ole viime kauden iskussa, ja Juntunen ei edes viime kaudella ollut mikään sateentekijä, vaikka jokusen maalin teki. Nyt ei ole tullut edes niitä maaleja. Kyllä varmaan Vauhkosta yritettiin saada mukaan, mutta mahtoiko kytätä paikkaa liigasta, ja Jokipojat Rony Ahosen avustuksella iskivät sitten K-Vantaalle liian ison tarjouksen pöytään. Näin ainakin itse arvelen tapahtuneen.
Vauhkosesta sanottiin ei mahdu meille. Lopulta, kuulemma vain sadoista Euroista kiinni. Ahosen soinkin lähtevän muualle, koska jullit kohteli kaltoin. Ruutanat muistaa aina Ahosen ja Vauhkosen. Jos huomenna vaivaudun Valtille, niin hurraan herroille.
Toejoen Veikko
08.01.2012, 00:38
Vauhkosesta sanottiin ei mahdu meille. Lopulta, kuulemma vain sadoista Euroista kiinni.
Pitääkö tuo paikkansa?
Enemmänkin taipuisin ajattelemaan, että Vauhkonen halusi joukkueeseen, jonka kokoonpanon päättää oma organisaatio.
Entisistä lainapelaajista aika monen suunta vei muualle. Ölander, Pallassalo, Ahonen, Helenius, Vauhkonen.
HPK:n puolella joku kirjoitti että Marek Zagrapan pelaisi teillä tällä viikolla?
Lohipoika
11.01.2012, 00:04
HPK:n puolella joku kirjoitti että Marek Zagrapan pelaisi teillä tällä viikolla?
Tällaisesta ei ole kuulunut mitään, mutta huomennahan se selviää. Ainakin jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan Zagrapan olisi palaamassa Tsekkiin, mutta melko usein tuolla on ollut virhelyöntejä. Vantaalta ainakin putosi Paunio pois viime pelissä, joten sentterinmuotoinen aukko tuolla olisi eikä veisi kenenkään pelipaikkaa. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan.
Kerhon sivuilla Rindell vahvistaa tämän siirron, eli pelaa KiVa:ssa keskiviikkona. Polvi on vaivannut eikä ole tätä ennen itse kokenut olevansa pelikunnossa.
Lohipoika
15.01.2012, 00:36
Tammikuu on nyt repäisty kunnolla käyntiin ja pahaksi onneksi heti alkuun vastaan luisteli kolme sarjan neljästä kärkijoukkueesta. Yksi piste saatiin näiltä vietyä ja sarjasijoitus putosi yhdeksänneksi. Toisaalta kahden pisteen sisällä on neljä joukkuetta eikä siihen kuutossijaankaan ole eroa kuin parin voiton verran. Kautto taisi satuttaa polveaan Vaasassa, mutta toivotaan, ettei vamma ole kovin paha. Kauton stuntti Toni Tammi tosin pelasi todella hyvän ottelun, vaikka lopussa alkoikin uppoamaan. Se ei ollut Tammen huonoutta vaan Sportin hyvyyttä. Ehdottomasti soisin Tammelle lisäotteluja. Jopa Vaasan selostajat olivat sitä mieltä, että Tammi pelasi hyvin. Nyt on kuitenkin joukkueen kannalta kriittiset ottelut edessä.
Seuraavat pelit ovat nimittäin sijoja kuusi, seitsemän, kahdeksan, kymmenen ja yksitoista miehittäviä joukkueita vastaan eli järjestyksessä Peliittoja, TUTOa, Hokkia, JYP-Akatemiaa ja SaPKoa vastaan. Jo ihan maalaisjärkikin sanoo, että tästä putkesta on otettava vähintään neljä voittoa eli 12 pistettä, mielellään tietysti voitetaan kaikki viisi. Nyt tappio ei ole vain tappio vaan myös päävastustajan voitto. Jokainen näistä peleistä on niin sanottu kuuden pisteen ottelu. Näitä otteluja ei yksinkertaisesti saa hävitä. Siihen ei ole varaa, mikäli mielitään päästä pudotuspeleihin ja vielä välttää nämä kuumimmat joukkueet sieltä kärjestä.
Lohipoika
16.01.2012, 19:02
Juntunen jatkaa lohipaidassa, Mäkiaho ei (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15700)
Juntunen saa siis jatkaa kevään, kun taas Mäkiaho etsii itselleen uuden seuran. Ilmeisesti tässä haetaan laajuutta kevään ratkaisupeleihin, kun lainat alkavat pikkuhiljaa vähentyä, mikä tietenkin fanin näkökulmasta on mahtavaa, mutta ongelmana on tuo ohut kokoonpano.
Hämeenheimo on aloittanut taas jääharjoittelun, pelikunnosta ei ole tietoa, mutta loppukauden katsomossa istuvat Pulkkinen ja todennäköisesti myös Koski. Paunion tai Lehtisen loukkaantumisista ei ole tietoa. A-junnuilla on omat murheensa inttien ja muiden syiden takia, joten sieltäkään ei ole mahdollista nostella jatkuvasti.
Lohipoika
17.01.2012, 19:32
Hämeenheimo on aloittanut taas jääharjoittelun, pelikunnosta ei ole tietoa, mutta loppukauden katsomossa istuvat Pulkkinen ja todennäköisesti myös Koski. Paunion tai Lehtisen loukkaantumisista ei ole tietoa. A-junnuilla on omat murheensa inttien ja muiden syiden takia, joten sieltäkään ei ole mahdollista nostella jatkuvasti.
Nyt on virallistakin uutisointia vemppaosastolta: Jani Kauton ja Mikael Paunion kausi ohi (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15709)
Nyt sitten kävi niin, että Kauton polvivamma vie koko loppukauden. Todella, todella harmi. Samoin Mikael Paunio viettää loppukevään katsomossa kuten myös jo syksyllä uutisoitu Toni Pulkkinen ja näköjään myös Eetu Koski. Edustusjoukkueen kokoonpanosta inttiin nyt tammikuussa menivät Saku Salmela ja Tomi Taavitsainen, joten heitä ei tämän vuoksi enää montaa kertaa runkosarjassa nähdä. Ainakaan pariin ensimmäiseen viikkoon ei minun aikanani päässyt edes harjoitteluvapaalle. Joel Lehtinen tosin palailee pian takaisin, mutta tuskin vielä tämän viikon peleihin.
Tämä tarkoittaa nyt sitä, että Kiekko-Vantaan pitää lähteä maalivahtiostoksille. Tammi tosin pelasi ihan hyvän pelin Vaasassa ja saisi ainakin minun puolestani saada lisäotteluita, mutta siinä on aina oma riskinsä, jos lähtee kevään peleihin junnuveskalla. Ainakin tammikuun ajan on mahdollista lainata liigasta Norjaa ja kumppaneita, mutta tuon jälkeen ei taida olla mahdollista enää turvautua siihen oljenkorteen. Ehkäpä Jukureiden kanssa voisi yrittää Teemu Seppäsen saamista Vantaalle, mutta ainakin viime tietojen mukaan hän olisi jäämässä Savonlinnaan. Todella harmittava tämä Kauton loukkaantuminen.
Niin. Kerrankin kun Kautolla olisi ollut mahdollisuus näyttää mistä kaveri on tehty niin sitten tulee vamma joka päättää kauden. Sääli. Alku kauden katselet kun muut hoitaa torjunta vastuun ja auot luukkua. Sitten saat torjua pelin sieltä toisen täältä kun liigasta pomppii kaverit edelle. Näyttöpaikka on -> loukkaantuminen. ISO SÄÄLI! No ensi kaudella sitten sisukkaammin taistelemaan peliajasta.
Lohipoika
17.01.2012, 21:36
Kerrankin kun Kautolla olisi ollut mahdollisuus näyttää mistä kaveri on tehty niin sitten tulee vamma joka päättää kauden. Sääli. Alku kauden katselet kun muut hoitaa torjunta vastuun ja auot luukkua. Sitten saat torjua pelin sieltä toisen täältä kun liigasta pomppii kaverit edelle. Näyttöpaikka on -> loukkaantuminen. ISO SÄÄLI! No ensi kaudella sitten sisukkaammin taistelemaan peliajasta.
Sehän tässä onkin pahinta. Tuohimaa, Hetényi ja Norja vuoroperään veivät Kautolta pelipaikan. Kun sitten pääsee vihdoin pelaamaan, käy näin. Uusi yritys sitten ensi kaudella. Tammi siihen kakkoseksi, niin ei olisi edes tarvetta lainaveskoille. Kunhan vain penkin taakse saadaan mies, joka peluuttaa myös omia miehiä eikä aina vain niitä hiton lainoja.
Ribarista ylös!
17.01.2012, 21:43
Toivoa ei kannata menettää mutta niin kauan kun velkasaneeraus on päällä, penkin takana peluuttavat valmentajat eivät päätä siitä kuka tulee ja milloin. Raha-asiat kuntoon ja omaa tietä eteenpäin. Tammikuun loppu lähenee ja siirtoikkuna menee kiinni. Viime vuotinen lainojen postuminen lienee toistuu jälleen.
Lohipoika
17.01.2012, 21:59
Toivoa ei kannata menettää mutta niin kauan kun velkasaneeraus on päällä, penkin takana peluuttavat valmentajat eivät päätä siitä kuka tulee ja milloin.
Eivät, mutta kuulemma päättävät siitä, kuka pelaa ja kuka ei. Kuitunen on itse myöntänyt tämän. Jo viime kaudella omia miehiä istui järjestelmällisesti katsomossa poissa lainojen tieltä, mikä johtikin pieneen joukkopakoon. Tällä kaudella samankaltaista pakoa ei ole koettu, kun omia miehiä on ollut entistä vähemmän, mutta silti katsomo on ollut miehitettynä.
On ihan turha syyttää tästä rumbasta velkasaneerauksesta. Itsenäistä toimintaa on kyllä mahdollista pyörittää, jos vain tahtoa on. Sama tilanne on Vaasassakin, mutta niin vain siellä lainoja on korkeintaan kourallinen. Nämä anttivirtaset jäävät luonnollisesti hankkimatta, mutta hinta-laatu-suhteeltaan edullisia pelaajia on silti mahdollista hankkia Koivisto, Iossafov ja Salmela ihan muutama mainitakseni. Lainoja on turha hankkia, ellei lähtökohtaisesti kyse ole vain muutamasta ja koko kauden lainasta. Tällainen lainaralli karkoittaa ne viimeisetkin fanit.
Ribarista ylös!
18.01.2012, 00:04
Rahoitus kuntoon ensi kaudeksi ja pelaajaostoksille! Eipähän sitten tarvitse kuikuilla kädet ristissä mihinkään suuntaan. Sport ei tietääksi ole velkasaneerauksessa eli he päättävät ihan itse miten rahansa ja pelaajalainansa hoitavat. Saneerausohjelmassa, jonka paikallinen käräjäoikeus on vahvistanut kaikkien velallisten suostumuksella, on tarkalleen määritelty kuinka rahavirrat hoidetaan. Jollei ohjelmaa noudateta, napsahtaa pankrotti samoin tein.
Toinen vaihtoehto on varsin helppo: joku taho, yksityinen tai yritys, maksaa vanhat velat pois ja sen jälkeen on puhdas pöytä. Miksei Helppolainen maksa?
jsavolai
18.01.2012, 09:33
Vaasassa tosiaan tilanne on erilainen kun siellä vältyttiin saneerauspäätökseltä. Toisaalta, Vaasassa sitä velkaa taisi olla erilailla noin muutenkin joten vertailu Vaasan ja Vantaan kohdalla lienee hieman vaikeaa.
Kauton kannalta todella paska juttu, mutta kuten tuossa nyt aikaisemmin Lohipoika jo totesi jäi Kauton rooliksi sopimusvahtina ikävästi statistin rooli. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt päti tässä tapauksessa todella vahvasti maalivahti osastolla.
Mutta eikait tätä tilannetta voi oikeasti Vantaalla kauaa enää kestää? Mikäli samalla menolla mennään ensi kausi niin tuska on kannattajien keskuudessa varmasti samalla tasolla kuin tällä kaudella.
Lohipoika
18.01.2012, 12:52
Vaasassa tosiaan tilanne on erilainen kun siellä vältyttiin saneerauspäätökseltä. Toisaalta, Vaasassa sitä velkaa taisi olla erilailla noin muutenkin joten vertailu Vaasan ja Vantaan kohdalla lienee hieman vaikeaa.
Vaasalla ja Vantaalla on kyllä eroja, mutta lähinnä vertailin sitä, että molempien pitää taloustilanteen vuoksi vetää pari kautta säästöliekillä. Kaksi kautta on nyt kumarrettu liigaan päin eikä kolmatta saa tulla. Ei, mikäli halutaan säilyttää vantaalaisen kiekkoilun rippeet. Luulisi täällä pääkaupunkiseudulla, jopa täällä Vantaalla, olevan sen verran mahdollisia sponsoreita, että pystyttäisiin kokoamaan ne neljä kenttää itse.
Sitten hankitaan taas niitä vanhoja sotaratsuja, niin kuin tänäänkin Marko Tuomainen (http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=15716), joiden kunto on mysteeri ja joiden ansioluettelo liigatason. Toivotaan, että Tuomainen on vahvistus, mitä hän ei kyllä kuulemma Kouvolassa ollut.
Lohipoika
22.01.2012, 15:35
Seuraavat pelit ovat nimittäin sijoja kuusi, seitsemän, kahdeksan, kymmenen ja yksitoista miehittäviä joukkueita vastaan eli järjestyksessä Peliittoja, TUTOa, Hokkia, JYP-Akatemiaa ja SaPKoa vastaan. Jo ihan maalaisjärkikin sanoo, että tästä putkesta on otettava vähintään neljä voittoa eli 12 pistettä, mielellään tietysti voitetaan kaikki viisi.
Ensimmäiset kolme peliä takana ja saldona on viisi pistettä yhdeksästä. Peliitat kaatui jatkoajalla ja Hokki suoraan kolmen pisteen arvoisesti. TUTO perhana meni voittamaan, mutta tätä ottelua pidinkin ennakkoon pahinpana näistä viidestä. Akatemia pitäisi nyt pystyä vielä kaatamaan kotona ja Savonlinnasta olisi melkein pakko hakea kolme pistettä. Molemmat ovat täysin voitettavissa.
Juntunenkin piristyi heti, kun miestä alkoi vähän kritisoimaan. Ihan hyvä näin. Tuomainen surffaili pari peliä ykköskentässä Juntheikin tilalla, mutta molemmat tekivät maalin heti, kun paikkoja vaihdettiin ja Juntheikki palasi tutulle paikallee ykkösen laitaan. Kannattaisikohan nyt olla tunkematta sitä Tuomaista sinne ykköseen, kun se toimii hyvin näin. Tuohimaakin kokosi hyvin itsensä Turun reissun jälkeen ja pelasi kenties tämän kauden parhaimman pelinsä (ainakin Mestiksessä). Nyt näitä lainaveskoja voi ihan rauhassa kehua, kun oma maalivahti on telakalla.
Teoriassa jopa Lekin ohi viidenneksi on mahdollista nousta, mutta helmikuu näyttää sen verran pahalta (vs. Sport, Jokipojat ja KooKoo), että taitaa olla utopiaa. Kunhan nyt vain pysyttäisiin kahdeksan parhaan joukossa.
Jokereilta loppukauden KiVassa viettävät Ruuttu, Koski, Tuohimaa ja Kivistö. Erityisesti viimeksi mainittu on varmasti helvetin kova lisä muuten vajaamiehiseen pakistoon. HIFK:lta sen sijaan ei jää kukaan Vantaalle, eli esimerkiksi koko kauden lohipaidoissa luutinut Julius Nyqvist palaa HIFK:hon reserviksi. Klik (http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=13349)
Ajatuksia tästä Lohipoika?
En ole Lohipoika, mutta oman mielipiteen voin kertoa.
Aika odotettu homma. Myös viime vuonna Jokerit jätti pelaajia K-Vantaalle siirtoajan umpeuduttua, kun taas HIFK ei. Näin ollen oli hyvin oletettavaa että sama homma jatkuu tälläkin kaudella. Jos K-Vantaa ensi kaudellakin pelaa Mestistä ja haluavat vielä tehdä SM-liigayhteistyötä, niin toivottavaa olisi että ralli jatkuisi enää ainoastaan Jokereiden kanssa.
Miksi HIFK:n pitäisi jättää omia pelaajiaan K-Vantaaseen jos heille on tarvetta omassa ensisijaisessa joukkueessa?
Miksi HIFK:n pitäisi jättää omia pelaajiaan K-Vantaaseen jos heille on tarvetta omassa ensisijaisessa joukkueessa?
Ei tietenkään mikään pakko, mutta mikä esim. Julius Nyqvistin tai Miihkali Tepon rooli HIFK:ssa on loppukaudesta?
kumikiekko
01.02.2012, 14:51
Taustoista enempää tietämättä on erikoista että "yhteistyöseura" joka peluuttaa alkukauden Hifkin toiveiden mukaan porukkaa, jätetään aivan tyhjin käsin siirtorajalla. Toki persaukisen on otettava mitä saa, mutta jonkinlaista rajaa soisi olevan hyväksikäytölläkin. Tuskin parin junnun jättäminen Vantaalle olisi Hifkin menestystä muuttanut mihinkään suuntaan. Liigassa eivätsaa pelata kuitenkaan.
Onhan tuo aika perseen näyttö Vantaalle päin Hifkin osalta. Ensin väkisin tungetaan porukkaa Vantalle peliajan perässä ja sit kun siirtoraja umpeutuu niin otetaan ne loputkin kaverit syömään popcornia katsomoon.
Olen siltä osin samaa mieltä,että jos nyt pitää jonkun farmiseura olla niin pelkästään Jokereitten. Kusessahan Vantaa olisi ollut jos ei Jokereiltakaan olisi ketään tullut.
No Tuuskistahan saa Vantaa pelaajia nostella,mutta mikä sitten on tilanne siellä pelaajien määrän suhteen. Kuinka paljon he voivat antaa/Vantaa ottaa sieltä niitä.
Tsemppiä vaan Vantaalle loppukauteen!
Onhan tuo aika perseen näyttö Vantaalle päin Hifkin osalta. Ensin väkisin tungetaan porukkaa Vantalle peliajan perässä ja sit kun siirtoraja umpeutuu niin otetaan ne loputkin kaverit syömään popcornia katsomoon.
Olen siltä osin samaa mieltä,että jos nyt pitää jonkun farmiseura olla niin pelkästään Jokereitten. Kusessahan Vantaa olisi ollut jos ei Jokereiltakaan olisi ketään tullut.
No Tuuskistahan saa Vantaa pelaajia nostella,mutta mikä sitten on tilanne siellä pelaajien määrän suhteen. Kuinka paljon he voivat antaa/Vantaa ottaa sieltä niitä.
Tsemppiä vaan Vantaalle loppukauteen!
Toivotaan, että HIFK löytää jonkun toisen seuran farmikseen. Beweä ovat siihen rooliin joskus kaavailleet, mutta pelaa vielä II-divarissa. Aika yksisilmäistä on heidän hyötynäkökohtansa, ja aivan varmaa on, että osalla junnuista loppukauden pelit ovat vähissä. Jokerit, ja KiVakin, olisi ollut vaikeuksissa ilman Bumea ja Lupaschukia, mutta nyt Kivistö sai pestin Vantaalle. A:n pakit tarvitaan tietysti nuorten peleissä. Parilla TuusKi-lainalla Lohi selvinnee lopuista peleistä, ellei tule useita loukkaantumisia. Tilannetta helpottaa se, että TuusKilla ei juuri ole panosta loppupeleissä.
Nyt sitä pariin otteeseen tuloillaan ollutta Haverista olisi oikeasti tarvittu.
Lohipoika
01.02.2012, 17:43
Kivistöä en uskaltanut edes odottaa, mutta mahtavaa, että pelaa Vantaalla loppukauden. Pakki, joka pelaa melkein piste/peli, on kovaa valuuttaa.
Tuon Hifkin päätöksen tiesi jo etukäteen. Sama homma tapahtui viime kaudella. Nyt mitattiin miehen mitta ja toistamiseen niin kävi, että Jokerit oli selvästi miehisempi. Joku jo kysyikin, että miksi HIFK:n pitäisi jättää omia pelaajiaan K-Vantaaseen, niin sanonpahan vain, että katsotaan vain, jatkuuko tämä yhteistyö enää ollenkaan Hifkin kanssa. Jo toisena vuotena putkeen kustaan silmiin tosipaikan tullen. Jos vaan otetaan ja otetaan eikä tiukan paikan tullen anneta mitään, siitä tyhmempikin oppii (toisella kerralla). Katsotaan nyt, kuinka suuressa roolissa nämä nyqvistit ja tepot siellä liigassa ovat, kun eivät irronneet meille enää helmikuussa.
Nyt vasta varsinaisesti alkaa Kiekko-Vantaan kausi 2011-2012. Joukkueen kokoonpano on nyt selvillä poislukien nämä TuusKista nostettavat, joten enää ei tarvitse pelätä, että liigasta tullaan omien miesten edelle. Hoidetaan tämä loppukausi nyt kunnialla loppuun. Tällä hetkellä haasteotteluihin tulisi vastaan Peliitat ja JYP-Akatemia, joten kuusi pistettä on täysin realistinen odotus. Kunhan vain saadaan ero pudotuspelipaikkaan pidettyä tarpeeksi pienenä, sitten on hyvä lähteä kiusaamaan Jukureita, KooKoota ja kumppaneita. Kaksi kotipeliä tulisi ainakin pudotuspeleissä, pienellä tsempillä lisää.
Ensi kaudeksi voisi sitten heittää tämän HIFK-yhteistyön mäkeen, kun ei siitä mitään jää käteen, ja jättää toimiston puhelimeen vain Jaffalan numeron. Toisaalta ei Jokeritkaan ole ollut mikään ihanteellinen morsian, mutta onhan se naamavärkki ollut aivan toista luokkaa. Ensi kaudeksi voisi kuitenkin järkeistää tätä yhteistyötä. Solmi kauden alussa selvät pelisäännöt, että jokainen (= korkeintaan pari) laina pelaisi lähtökohtaisesti koko kauden Vantaalla.
Lohipoika
03.02.2012, 15:17
Vähän sai pelätä, kun Kilpeläinen hieman loukkaantui, että jäädäänkö ilman maalivahtia, mutta onneksi ei ollut kyse mistään vakavasti eikä näin ollen ollut tarvetta kutsua Tuohimaata takaisin. Kaikki kunnia Toni Tammea kohtaan, mutta onhan se vähän riskialtista lähteä kauden hupentumaan A-junnulla, jolla on vain yhteensä yhden ottelun verran kokemusta Mestiksestä. Ensi kaudella sitten on Tammen vuoro.
TuusKista on näköjään nostettu Tony Sandberg ja Markus Hämäläinen. Sandberg on vanha tuttavuus, oli viime kaudella sopimuspelaaja ja oli syksyllä try-outilla. Hämäläinen oli myös try-outilla ja häneltä löytyy kokonainen kausi TuTosta, joten ihan tuntemattomaan sarjaan hän ei tule.
Kovaan paikkaan kyllä tekevät debyyttinsä tällä kaudella, kun sarjakärki Sport tulee vierailulle.
Lohipoika
06.02.2012, 19:49
Kohta on tämä kovan onnen kausi purkitettu. Vielä on runkosarjaa jäljellä neljä peliä, joissa vastaan tulevat jumbo-Peliitat, ailahtelevainen KooKoo ja todennäköisesti haasteotteluissa JYP-Akatemia ja Peliitat uudestaan. Noista peleistä on hyvät mahdollisuudet kerätä jopa kymmenkunta pistettä ja nousta kahdeksan joukkoon. Antaa Heinolan ja Jyväskylän kamppailla play-outeissa* ja keskitytään me pudotuspeleihin, joihin K-Vantaa kuuluu.
* Ei haittaisi, kumpi näistä sitten putoaisikin.
Kohta on tämä kovan onnen kausi purkitettu. Vielä on runkosarjaa jäljellä neljä peliä, joissa vastaan tulevat jumbo-Peliitat, ailahtelevainen KooKoo ja todennäköisesti haasteotteluissa JYP-Akatemia ja Peliitat uudestaan. Noista peleistä on hyvät mahdollisuudet kerätä jopa kymmenkunta pistettä ja nousta kahdeksan joukkoon. Antaa Heinolan ja Jyväskylän kamppailla play-outeissa* ja keskitytään me pudotuspeleihin, joihin K-Vantaa kuuluu.
* Ei haittaisi, kumpi näistä sitten putoaisikin.
Heh, älähän vielä riemuitse Lohipoika. Heinola kyllä kamppailee play-outeissa, joihin me jo valmistaudutaan kovaa kyytiä, mutta saattaapi Vantaallakin pelko hiipiä puseroon, kun te sieltä hyvin todennäköisesti meitä vastaan ryömitte. Täällä päin voidaan pelata paineetta nämä muutamat viimeiset matsit, siellä on vielä pienet mahikset nousta ylöspäin. Mutta ettepä nouse.
Nähdään play-outeissa, meillä loppuu tämä tuskan Mestis-kausi niihin peleihin. Käykää te hakemassa vauhtia Suomi-Sarjasta tai II-divarista, niin loppuu tuo säälittävä lainaruljanssi, mitä te olette siellä Vantaalla liian pitkään harrastaneet.
Lohipoika
07.02.2012, 13:07
Heinola kyllä kamppailee play-outeissa, joihin me jo valmistaudutaan kovaa kyytiä, meillä loppuu tämä tuskan Mestis-kausi niihin peleihin. Käykää te hakemassa vauhtia Suomi-Sarjasta tai II-divarista, niin loppuu tuo säälittävä lainaruljanssi, mitä te olette siellä Vantaalla liian pitkään harrastaneet.
Eiköhän koko Mestis ole teidän takana ja toivo, että kampeatte Akatemian niihin karsintoihin, siitä olen varma. Me taas pidetään huolta, että te saatte juuri sen Akatemian niihin play-outeihin. Valitettavasti se tarkoittaa sitä, että me noustaan kahdeksan joukkoon siinä samalla, mutta jonkunhan on uhrauduttava. ;)
Kaksi kautta on kyllä aivan liian pitkä aika tähän lainarumbaan, siitä olemme samaa mieltä. Fanien suunnasta tulee kyllä nyt niin paljon painetta toimiston suuntaan, että samanlaista rumbaa ei enää ensi kaudella nähdä. Enpä yhtään ihmettelisi sitä, jos yhtäkään HIFK-lainaa ei Vantaalla nähtäisi.
Lohipoika
13.02.2012, 02:30
Kaksi ottelua olisi vielä jäljellä, ja Kiekko-Vantaan sijoitus on vielä täysin auki. Parhaimmillaan voidaan nousta kahdeksanneksi, huonoimmillaan tippua maalierolla jumboksi. K-Vantaa kohtaa ensin vieraissa LeKin ja sitten kotona Peliitat. Lisäksi seurattavat pelit ovat JYP-Akatemia vs. Hokki, TUTO vs. JYP-Akatemia ja Peliitat vs. LeKi. Muiden apua siis tarvitaan, mikäli mielitään nousta yhtäkään sijaa.
Kiekko-Vantaa voi nousta kahdeksanneksi, jos
joukkue voittaa LeKin ja Peliitat molemmat kolmen pisteen arvoisesti eivätkä LeKi tai JYP-Akatemia saa kuin korkeintaan yhden pisteen. LeKi saa saada toisenkin, mutta silloin K-Vantaan pitää näissä kahdessa ottelussa hankkia kuusi maalia parempi maaliero LeKiin verrattuna. Jos K-Vantaan onnistuu hankkia viisi pistettä, JYP-Akatemia ei saa saada pistettäkään ja LeKi korkeintaan yhden (tällöin pätisi maalierohuomio).
Kiekko-Vantaa voi nousta yhdeksänneksi, jos
se saa LeKiä vähintään neljällä pisteellä (huom. maaliero) kiinni tai JYP-Akatemiaa viidellä, jos LeKi onnistuu hankkimaan vähintään kolme pistettä. LeKi pitää siis molemmissa tapauksissa kaataa vähintään kahden pisteen arvoisesti.
Kiekko-Vantaa putoaa jumboksi, jos
se häviää molemmat ottelunsa varsinaisella peliajalla ja Peliitat voittaa molemmat ottelunsa kolmen pisteen arvoisesti (yksikin piste K-Vantaalle tai yksikin pistemenetys Peliitoille varmistaisi sijan kymmenen).
Kaikissa muissa tapauksissa Kiekko-Vantaa pitää kymmenennen sijansa.
Kova on paikka ja todennäköisyydet kielivät vaihtoehto D:n puolesta, mutta ainakin täällä Vantaalla on kova usko siihen, että tämä kovan onnen kausi päätetään Kouvolasta hankitun henkisen nosteen turvin komeaan nousuun päätöskierroksilla ja haastetaan runkosarjan voittaja vähintään kuuden ottelun verran (välieräpaikka on jopa minunlaiselle optimistille utopiaa [toistaiseksi]). Tämä ei tosin ole täysin omissa käsissä, minkä itse kukin voi yltä lukea. Mennään kuitenkin kierros kerrallaan kohti vaihtoehto A:ta, ja tällä ensimmäisellä kierroksella toiveissa olisi K-Vantaan vierasvoitto Lempäälästä ja Hokin vierasvoitto Jyväskylästä, molemmat mieluiten kolmen pisteen arvoisesti. Tämän ensimmäisen kierroksen jälkeen voidaan karsia vaihtoehtoja.
Lohipoika
14.02.2012, 01:13
Nonnih! Lempäälästä haettiin arvokas voitto, joten tällä varmistui ainakin se, että vähintään ollaan kymmenensiä. JYP-Akatemiakin meni häviämään Hokille, joten LeKi on enää pisteen päässä ja Akatemia kahden, joten hyvältä näyttää vielä. Huomenna pitää sitten kaataa Peliitat kotona mieluiten varsinaisella peliajalla. Jos tuo onnistuu, niin sitten keskiviikkona pitää jännittää, miten näillä kahdella muulla menee. Nämä kaksi ensimmäistä peliä menivät kuitenkin juuri suunnitelmien mukaan. Toivo pudotuspeleistä elää ja usko siihen on kova.
Lohipoika
14.02.2012, 22:28
Runkosarja on näin saatu päätökseen nollapelillä Peliitoista. Kahdeksanneksi on noustu komean kirin turvin. Kiekko-Vantaa on nyt tehnyt oman osuutensa, ja pudotuspelipaikka on nyt kiinni siitä, haluaako TUTO voittaa kotonaan JYP-Akatemian, nousta kuudenneksi ja saada todennäköisesti puolivälierissä vastaansa Sportin, ja siitä, innostuuko Peliitat kotonaan taistelemaan tosissaan LeKiä vastaan, vaikka Peliitoilla ei ole enää mitään panosta. Akatemia saa saada yhden pisteen, koska silloin he pysyisivät takana maalierolla. Myös LeKi saa kerätä yhden pisteen lisää mutta ei toista, koska heillä on tällä hetkellä kaksi maalia parempi maaliero.
Todennäköisin lopputulos on se, että LeKi tulee ohi, mutta Akatemia häviää oman pelinsä. Eipä tuokaan loppujen lopuksi kauheasti harmittaisi, koska silloin jyväskyläläiset joutuisivat play-outteihin. Peliitta-matsi saattoi olla kauden viimeinen ottelu, mutta täällä on kova usko siihen, että huomiset pelit menevät toivotulla tavalla. Silloin K-Vantaa olisi tehnyt kenties koko mestishistorian kovimman ja epätodennäköisimmän nousun kahdeksan joukkoon. Otetaan tähän loppuun vielä muutaman palstatoverin mietteet K-Vantaan pudotuspelihaaveista ennen viimeviikkoista KooKoo-ottelua:
Vantaallakin pelko hiipii puseroon, kun te sieltä hyvin todennäköisesti meitä vastaan ryömitte. Täällä päin voidaan pelata paineetta nämä muutamat viimeiset matsit, siellä on vielä pienet mahikset nousta ylöspäin. Mutta ettepä nouse. Nähdään play-outeissa!
Taitaa siis olla vielä ehkä teoriassa mahdollista, mutta käytännössä mahdotonta.
Pudotuspelipaikka on K-Vantaalla käytännössä liian epätodennäköinen, mutta voittoja ottamalla on kuitenkin vielä teoriassa mahdollista välttää playout-karsinnat, jonne joukkue ei varmaankaan halua.
Silläkin uhalla, että nämä palstaveljet pääsevät 24 tunnin päästä kuittailemaan takaisin, kysyn, mites nyt suut pannaan? Lohivoimaa!!!
Itseasiassa Peliitoilla aika hyvin asiat omissa käsissäänkin osaltaan. Voitolla LeKistä saisivat vastaansa saman joukkueen playout-peleihin. Toisaalta tappiolla saisi vastaansa joko K-Vantaan tai JYP-Akatemian. Siitä voisi tosin saada pientä etulyöntiasemaa playoutteihin, jos voitolla LeKistä sysäisi juurikin LeKin itseään vastaan. Eli K-Vantaa on noussut hienosti, mutta eipä tuossa vielä voi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Etenkin kun joukkue joutuu jännäämään parinkin eri pelin tulosta ennen oman sarjasijoituksen selviämistä. Ehkä se olisi parempi, että K-Vantaa playoffeihin menisi kuin LeKi tai JYP-Akatemia, vaikkakin kaikilla taitaa olla tuollainen farmin leima.
Silläkin uhalla, että nämä palstaveljet pääsevät 24 tunnin päästä kuittailemaan takaisin, kysyn, mites nyt suut pannaan?
Suut pannaan muikeaan hymyyn urheilullisuuden ilosta. Todennäköisyyksien vastaiset tulokset ja mahdollisuudet ihmeisiin tekevät urheilusta urheilua.
Huikea nousu kyllä Vantaalta. Kova on toki vastus kun Jukurit tulee vastaan,mutta kaikki on jääkiekossa mahdollista. Pistäkään Jukurit laulukuoroon ;)
Lohipoika
15.02.2012, 21:33
Upea nousu on nyt totta! Kyllä on mahtava fiilis. Elintärkeät omat pelit voitettiin ja samaan aikaan pahimmat kilpakumppanit töpeksivät ratkaisevalla hetkellä. Pääsi Kiekko-Vantaakin kokemaan nämä Mestiksen ensimmäiset neljän voiton puolivälierät, vaikka kaikki todennäköisyydet olivatkin vastaan. Nyt ei ole mitään hävittävää, vain voitettavaa. Toinen vuosi putkeen Jukureita vastaan ja kolmas Pikkaraisen jengiä. Nyt olisi paljon kalavelkoja maksettavana. 2009 johdettiin Hokkia jo otteluvoitoin 2-0 ja 2010 ja 2011 tiputtiin suoraan kolmessa. Nyt pudotetaan Mikkeli!
Silläkin uhalla, että nämä palstaveljet pääsevät 24 tunnin päästä kuittailemaan takaisin, kysyn, mites nyt suut pannaan? Lohivoimaa!!!
Vilpittömät onnittelut Vantaalle, mieluiten teidät näkee playoffeissa näistä kolmesta mahdollisesta ehdokkaasta (K-Vantaa, Akat, LeKi). Huikea nousu teiltä, en olisi uskonut mahdolliseksi!
Pistäkäähän Jukurit ahtaalle!
sekolust
15.02.2012, 23:03
Onnea tosiaan Vantaalle pleijaripaikasta. Taas vaihteeksi kausi oli helvetin vaikea pelaajaruletin takia ja lähtökohdat kauden huipennukselle olivat mitä olivat, mutta niin vain homma kääntyi.
Vantaa teki sen taas. Ei sentään mennyt yhtä täpärälle kuin viime vuonna. Väitän, että valmentaja Samu Kuitunen on saanut joukkueen taistelemaan juuri tärkeillä hetkillä.
Lohipoika
16.02.2012, 01:30
Väitän, että valmentaja Samu Kuitunen on saanut joukkueen taistelemaan juuri tärkeillä hetkillä.
Minä taas väitän, että suurin syy on yksinkertaisesti pelaajarallin loppuminen ja kokoonpanon rauhoittuminen. Viime kaudella Kiekko-Vantaa pelasi helmikuussa viisi ottelua (voitti kotonaan LeKin ja KooKoon, haki kaksi pistettä Joensuusta ja yhden Mikkelistä sekä hävisi viimeisen ottelun D Teamille). KooKoo, paha kärkijoukkue, Jukurit, paha kärkijoukkue, Jokipojat, meille vaikea muuten vain, ja noista 9/15 pistettä oli kova suoritus. Tuolloin taas moni lainapelaaja lähti pois runkosarjan jälkeen, joten Jukureita vastaan olikin sitten kasassa kunnon tynkäjoukkue.
Tällä kaudella ei saatu aivan samanlaista buustia, mutta saatiin kuitenkin kolmen ottelun voittoputki, joka sattui riittämään muiden suosiollisella avustuksella. Väitän, että Jukurit olisi vuosi sitten haastettu paljon tasaväkisemmin, jos Pitkänen, Tallberg, Näkyvä ja kumppanit olisivat saaneet pelata myös pudotuspeleissä. Nyt ovat säännöt näiltä osin muuttuneet ja Tuohimaa, Ruuttu, Kivistö ja kumppanit saavat pelata loppuun asti. Kotona on kuitenkin molemmilla kerroilla Jukureiden kanssa menty jatkoajalle asti, joten eväitä on.
Ribarista ylös!
16.02.2012, 15:10
Hyvä näin ja toivotaan että pleijarivastustaja joutuu erittäin ahtaalle. Ki-Va:n paikka Mestiksessä on hyvä asia ja josko HCK:kin pääsisi samaan sarjaan?Pelaajatuotanto on sen verran mittavaa koko Uudellamaalla, että ihan jo tulevien junnujen kannalta olisi varsin hyvä tilanne jos korkeimmissa sarjoissa olisi pelipaikka lähellä.
Laitetaan tämä nyt tänne:
KiVa ei aio toimitusjohtajansa mukaan jatkaa yhteistyötä HIFK:n kanssa ensi kaudella. (http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/02/kiekko-vantaa_pettyi_hifkiin_3264336.html)
Saa nähdä pitääkö lupauksensa.
Lohipoika
16.02.2012, 17:21
KiVa ei aio toimitusjohtajansa mukaan jatkaa yhteistyötä HIFK:n kanssa ensi kaudella. (http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/02/kiekko-vantaa_pettyi_hifkiin_3264336.html)
Melko odotettu uutinen viimeaikaisten tapahtumien valossa. Tästä (http://areena.yle.fi/audio/1329397084011) voi kuunnella tämä Korhosen haastattelun. Hienoa huomata, että Kiekko-Vantaan toimistolla oli oikeasti pokkaa, munaa ja selkärankaa todeta, että tämä oli nyt tässä. Varmaan HIFK:ssa suunnataan nyt katseet tuonne Keravan suuntaan HCK:n mahdollisen mestisnousun myötä, mutta tällaista lainarumbaa en toivoisi edes pahimmalle viholliselleni. Lisäksi yhtäkään uutta farmiseuraa Mestis ei kaipaa.
Jokerit on nyt molemmilla kausilla jättänyt pelaajiaan myös siirtorajan päättymisen jälkeen, joten heidän kanssaan tämä yhteistyö on toiminut paljon paremmin, vaikka sielläkin on ollut pieniä hiertymäkohtia. Eilisessä Hesarissa Kekäläinen kiisti Jokereiden aikeet ostaa K-Vantaa omaksi farmiseuraksi. Niinhän sitä sanotaan, että ei savua ilman tulta, mutta täytyy todella toivoa, ettei niin kävisi. Yhteistyötä kannattaa tehdä tässä taloustilanteessa, mutta kenenkään suoranaiseksi farmiksi ei saa alkaa. Tuossa Dekon linkittämässä uutisessahan toimitusjohtaja Korhonen sanoo suoraan, että farmijoukkueeksi ei olla menossa. Toivottavasti koko tämä lainarumba rauhoittuu merkittävästi HIFK:n lähdön jälkeen.
Jos nyt tässä saa omat toiveet esittää, niin esimerkiksi Esa Lindell koko kaudeksi olisi tämänhetkinen märkä päiväuni. Kaveri on kuitenkin Vantaalta lähtöisin eikä kunnon pelipaikkaa Jokereista välttämättä ole tiedossa, joten kehityksen kannalta voisi olla hyvä siirto. B-junnu ja puolustaja ja silti pelaa A-junnuissa yli piste/peli! Eivät nuo junnusarjat ole enää ensi kaudella Lindellin juttu. Jos lisäksi saisi vaikka pari hyökkääjää, esimerkiksi Ruuttu ja Henritius koko kaudeksi myöskin, niin ei ainakaan minulta tulisi soraääniä. Toivottavasti kuitenkin nyt loppuu nämä muutaman pelin lainat, eli jokainen Vantaalle tuleva pelaaja pelaisi täällä koko kauden.
En usko että ihan koko kauden mittaisia lainoja ainakaan suoraan tullaan näkemään, ihan maksimissaan jotain puoli kautta kestäviä (jouluun asti). Esimerkiksi jos Lindell esittää hyviä otteita niin varmasti haluaa Jokerit häntä liigassakin kokeilla.
Hännikäinen, Koski, Ruuttu, Henritius, Rekonen, Lindbohm, Lindell, Hovinen, Sami Salminen, Manelius, Tuohimaa, Hétenyi sekä pari vielä tulossa olevaa syvyyshankintaa muodostanevat pitkälti sen joukon joka Vantaalla ensi kaudella meiltä pyörii, osa enemmän ja osa vähemmän säännöllisesti. Tuohon päälle teiltä noin 15 omaa sopimuspelaajaa, niin Vantaalla voidaan pelata jopa yllättävän hyvistä sijoituksista ensi kaudella. :)
Lohipoika
17.02.2012, 13:34
En usko että ihan koko kauden mittaisia lainoja ainakaan suoraan tullaan näkemään, ihan maksimissaan jotain puoli kautta kestäviä (jouluun asti). Esimerkiksi jos Lindell esittää hyviä otteita niin varmasti haluaa Jokerit häntä liigassakin kokeilla.
Jos nyt vaikka tuo edellämainittu Lindell sattuisikin tekemään edes lähes yhtä tuhoisaa jälkeä Mestiksessä kuin mitä tällä kaudella on mennyt A-junnuissa, niin olisihan se Lindellille itselleenkin hyvä, jos pääsisi kokeilemaan liigavauhtia enkä usko K-Vantaan tuossa tilanteessa asettuvan mitenkään poikkiteloin. Pari peliä liigassa ja sitten todennäköisesti takaisin. Lähdenkin nyt siitä, että kauden alussa tarkoituksena olisi, että pelaaja pelaisi lainalla koko kauden. Tilanne voi muutta ja jos pelisuoritusten mukaan kaverin pitäisikin pelata kovemmassa sarjassa, mikäs siinä, kunhan alkuperäinen tarkoitus ei ollut vain hakea kokemusta miesten sarjoista muutaman pelin ajan. Lindell on nyt tilanteessa, jossa junnupelit tuskin enää kehittävät, mutta liigavauhti on vielä kysymysmerkki. Sellaisessa tilanteessa yksi kokokainen kausi Mestiksessä voisi olla juuri oikea ratkaisu jokaiselle osapuolelle. Vantaallakin voitaisiin mainostaa, että saatiin huippulupaava oma kasvatti joukkueeseen. :)
Hännikäinen, Koski, Ruuttu, Henritius, Rekonen, Lindbohm, Lindell, Hovinen, Sami Salminen, Manelius, Tuohimaa, Hétenyi sekä pari vielä tulossa olevaa syvyyshankintaa muodostanevat pitkälti sen joukon, joka Vantaalla ensi kaudella meiltä pyörii, osa enemmän ja osa vähemmän säännöllisesti. Tuohon päälle teiltä noin 15 omaa sopimuspelaajaa, niin Vantaalla voidaan pelata jopa yllättävän hyvistä sijoituksista ensi kaudella. :)
Toivottavasti ensi kaudella ei lähdetä tuolla laajuudella pelaajalainailuun. Muutama noista voi ihan hyvin tulla, mutta, jos lainapelaajien kohdalla puhutaan kaksinumeroisista luvuista, ei homma hyvältä näytä. Muutama koko kauden laina ja noin 20 omaa sopimuspelaajaa koostuen nykyjoukkueen rungosta, parista toivotusta paluumuuttajasta esim. Ranskanmaalta ja muutamasta nostosta (omista) A-junnuista, niin Vantaalla voidaan pelata jopa yllättävän hyvistä sijoituksista ensi kaudella. Varsinkin tällä kaudella huomaa hyvin, kannattaako jatkuva pelaajaliikenne: kaikki paljon lainapelaajia pyörittävät ovat yhtenä kasana sarjan hännillä. Kärjessä sen sijaan viilettävät omavaraiset, kokoonpanoiltaan rauhoittuneet joukkueet.
Masentaja
17.02.2012, 14:04
Tuosta Korhosen haastattelusta tuli mieleen että yksi keino millä KiVa vois saada lisää katsojia olisi a)aktiivisempi markkinointi ja b) lippujen hinta järkevälle tasolle. 12€ on mun mielestä melko kova hinta pelistä, kun kuitenkin puhutaan alemman kastin mestisjengistä. Kymppi olisi mentaalisesti jo paljon järkevämpi hinta. Jos ajatellaan että kaikki 700ka katsojaa ostaisi irtolipun á12€ se tekisi lipputuloja 8400€/ottelu. Jos lipun hinta tiputettaisiin siihen 10€, tarvitsisi myydä 140 lippua lisää jotta saadaan katettua tappio muista lipuista. Myös oheismyynnin tulo kasvaa lippujen lisääntymisen myötä jne... Mutta tää on teoriaa, vielä pitäisi saada ne ihmiset sinne halliin.
Toivottavasti ensi kaudella ei lähdetä tuolla laajuudella pelaajalainailuun. Muutama noista voi ihan hyvin tulla, mutta, jos lainapelaajien kohdalla puhutaan kaksinumeroisista luvuista, ei homma hyvältä näytä.
Niin no, olisihan sekin jo aika iso edistysaskel jos KiVaa edustaisi kauden aikana 30-35 pelaaja tämän kauden 64 sijasta. Enhän minä myöskään näistä asioista Jokeriorganisaatiossa päätä ja tuo lainaamasi oli vain oma suuripiirteinen arvioni, osa noista viettänee koko kauden intissä ja osa saattaa siirtyä jonnekin muualle.
Tuosta Korhosen haastattelusta tuli mieleen että yksi keino millä KiVa vois saada lisää katsojia olisi a)aktiivisempi markkinointi ja b) lippujen hinta järkevälle tasolle. 12€ on mun mielestä melko kova hinta pelistä, kun kuitenkin puhutaan alemman kastin mestisjengistä. Kymppi olisi mentaalisesti jo paljon järkevämpi hinta.
Markkinointia ja näkyvyyttä voisi varmaan lisätä, siitä vallinnee laaja yksimielisyys. Lippujen hinta oli viime kaudella 10 e aikuisilta ja 8 e erityisryhmien jäseniltä. Se tuntui sopivalta ja oli helppo kerätä tasalukuisena. Tälle kaudelle peruslippua korotettiin 12 euroon. Toivottavasti summa ei ainakaan nouse ensi kaudelle. Se taas on hieman horjuva peruste, että liput hinnoitellaan kauden alussa jonkun kastijaon perusteella. Tuskin elokuussa vielä kukaan tietää, miten pelit sujuvat, ja tasainen sarjakin osoittaa tehtävän vaikeuden. Toki kauden mittaan voi jaella erikoistarjouksia, kuten esim. Jokerit tekee.
Kerrottakoon vertailun vuoksi, että esim. Peliitat ja LeKi keräsivät tällä kaudella 10 e nupista. Olot ovat kuitenkin molemmilla askeettisemmat.
Parasta markkinointia on tietysti itse peli. Silloin kun se sujuu ja jengi taistelee uhrautuvasti illasta toiseen väkeäkin valuu katsomoihin. Ja päinvastoin. Kiinnostusta lisää se, kun joukkue profiloituu jo varhaisessa vaiheessa kautta ja yleisö oppii tuntemaan pelaajat. Jos tammikuussa pitää vielä arvuutella, että kukahan tuokin nimetön pelaaja on, niin ei hyvä. Muukalaiset eivät näillä leveyksillä suuresti kiinnosta, elleivät sitten tuo tuhtia lisäarvoa joukkueeseen (vrt. esim. Jasko, Engren, Rynnäs, Ranta...).
Masentaja
19.02.2012, 19:18
Lippujen hintoihin vielä sellainen että tänään huudettiin lipusta jo 15e, vaikka pleijarit onkin niin rajansa rosvoomisellakin. No josko sitä sitten sen viitsi tässä kärsiä, tuskin on jäljellä muuta kuin 1 peli tällä kaudella. Toivottavasti ymmärtävät toimistolla hinnoittelun vaikutuksen kävijämäärään. Hinnan pitäisi korreloida statukseen...
punisher
19.02.2012, 23:20
Lippujen hintoihin vielä sellainen että tänään huudettiin lipusta jo 15e, vaikka pleijarit onkin niin rajansa rosvoomisellakin. No josko sitä sitten sen viitsi tässä kärsiä, tuskin on jäljellä muuta kuin 1 peli tällä kaudella. Toivottavasti ymmärtävät toimistolla hinnoittelun vaikutuksen kävijämäärään. Hinnan pitäisi korreloida statukseen...
15 eurolla saa elokuvalipun ja karkkirahaakin jää yli viikonloppuna ja arkena päivänäytöksiin kaksi lippua. Kuka täysjärkinen maksaa 15 euroa paskasta divarikiekosta, jota lainalegioona pelaa. Hifkin toimistolla varmaan revitään nyt tukkaa päästä KiVA ei jatka enään ns. yhteistyötä. Ja viime syksynä oli samat tarinat. Veikkaan että ensi kaudella paidassa pyörähtää vähintään 50 lainapelaajaa ja surkeus senkun jatkuu. Joku kysyi täällä miksei Helppolainen maksa piikkejä pois, jos on olevinaan niin kova kiekkomies, ja se on mielestäni helvetin hyvä kysymys. Ei ne piikit kai niin isoja ole. Halvempaa kuitenkin varmaan on kusettaa faneja ja omia junioreita ja koittaa polttaa piikit pikku hiljaa pois lainarallilla. Mutta ei se mitään urheilutoimintaa tai Vantaalaisen jääkiekon kehittämistä ole vaan nimenomaan kusetusta. Turha ihmetellä miksei Valtti-areena täyty.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.