PDA

View Full Version : Metal Gear Solid


-Niks-
12.12.2010, 15:10
Pakko hehkuttaa kyseistä peliä.

Itse aloitin pelaamaan kakkospelistä lähtien ja siitä lähtien ollut täysin koukussa, omaan makuuni loistavaa tarinaa, upeita pelihahmoja, eeppisiä hetkiä, upeasti toteutettua toimintaa muutenkin. Äsken sain pelattua vihdoin viimeisimmän pelin läpi. Noloa myöntää mutta hieman siinä lopussa herkistyi. Sairasta että peli voi tälläistä saada aikaan aikuisessa miehessä, ehkä se kertoo pelistäkin jotain.

Nyt tässä jo odotellaan vesi kielellä jatkoa pelisarjalle, tilannehan muuttuu koska vanhat hahmot ovat poistuneet ja saadaan uusi päähahmo.

Eiköhän jatkoajasta löydy muitakin MGS pelaajia?

RDivis
12.12.2010, 15:21
Nyt tässä jo odotellaan vesi kielellä jatkoa pelisarjalle, tilannehan muuttuu koska vanhat hahmot ovat poistuneet ja saadaan uusi päähahmo.


Mitämitä? Onko jostakin uudesta osasta tietoa? Minä, kun käsitin niin, että Mr.Kojima ilmoitti, että edellinen osa oli finale ja se on sitten siinä. Tai sitten Hideo tarkoitti, että tuo oli viimeinen peli jota hän on muana työstämässä. Onkohan siinä enää hohtoa, kun Hideo ja tutut kasvot ovat sitten poissa.

Calcichew
12.12.2010, 15:44
Mitämitä? Onko jostakin uudesta osasta tietoa? Minä, kun käsitin niin, että Mr.Kojima ilmoitti, että edellinen osa oli finale ja se on sitten siinä. Tai sitten Hideo tarkoitti, että tuo oli viimeinen peli jota hän on muana työstämässä. Onkohan siinä enää hohtoa, kun Hideo ja tutut kasvot ovat sitten poissa.

http://pelaajalehti.com/2010/06/15/esittelyssa-metal-gear-solid-rising/

Linkissä kerrotaan uudesta Metal Gear Solid: Rising pelistä. Trailerikin on siellä mukana.

Julkaisuajankohdasta ei taida olla vielä tietoa.

Herkku
12.12.2010, 17:29
Pakko hehkuttaa kyseistä peliä.

Eiköhän jatkoajasta löydy muitakin MGS pelaajia?

Kyllä vain. Torstain ja perjantain välisenä yönä tuli pelattua MGS4 läpi ja kohtuullisen pitkän loppuvideon takia en nukkumaan päässyt koko yönä. Olihan kyseessä aivan fantastinen peli, parasta mitä olen konsolilla ikinä kokenut. Hieman aiemmin tuli nostalgianälässä osteltua PSX:n pelejä huutonetistä. Resident Evilien sun muiden mukana tuli myös hankittua ensimmäinen Metal Gear Solid joka tuli tahkottua kymmenen vuoden tauon jälkeen läpi.

Tuosta uudesta MGS Risingistä sen sijaan en hirveästi innostu, MGS4 oli kuitenkin päätös Old Snakelle joten peli ilman tätä päähenkilöä olisi todella väärin.

RDivis
12.12.2010, 19:03
Tuosta uudesta MGS Risingistä sen sijaan en hirveästi innostu, MGS4 oli kuitenkin päätös Old Snakelle joten peli ilman tätä päähenkilöä olisi todella väärin.
Sama ajatus täällä. Traileri vaikutti suoraan sanoen paskalta. Pelottaa vähän, ettei tämä uusi tekijä tiimi vain ole tapeeksi hyvä. Pakko-ostos tuo silti tulee olemaan

Forgive-Me-Not
12.12.2010, 19:37
Ykkösestä lähtien kaikki pelit pelattu useaan kertaan läpi ja koko PS3 hankin lähinnä MGS4 takia. Aivan loistavia pelejä ja harmittaa, kun ei PS3 pysty noita PS2 pelejä pelailemaan. Olisi mukavaa pelata pitkästä aikaa MGS2 ja MGS3. Risingista sen verran, että joku aika sitten muistaakseni tekijät jossain mainitsivat, että peli julkaistaan vuoden 2012 aikana. Voisikin kokeilla MGS4 tänään taas pitkästä aikaa, kun tuli joku aika sitten aloitettua pelaamaan uudestaan sitäkin ja tavoitteena olisi mennä ilman alertteja läpi.

Calcichew
13.12.2010, 11:18
Ykkösestä lähtien kaikki pelit pelattu useaan kertaan läpi ja koko PS3 hankin lähinnä MGS4 takia. Aivan loistavia pelejä ja harmittaa, kun ei PS3 pysty noita PS2 pelejä pelailemaan. Olisi mukavaa pelata pitkästä aikaa MGS2 ja MGS3. Risingista sen verran, että joku aika sitten muistaakseni tekijät jossain mainitsivat, että peli julkaistaan vuoden 2012 aikana. Voisikin kokeilla MGS4 tänään taas pitkästä aikaa, kun tuli joku aika sitten aloitettua pelaamaan uudestaan sitäkin ja tavoitteena olisi mennä ilman alertteja läpi.

Itseasiassa kyllä noita PS2:sen pelejä pystyy pelaamaan PS3:sellakin. Tai ainakin minulla toimii. Tarkemmin en osaa sanoa millä PS3 versiolla noi toimii, mutta tässä listaa mitkä toimivat yms.

http://www.ps3comp.com/view.asp?flt=m&console=

Kaikki itse kokeilemani pelit ovat toimineet.

Forgive-Me-Not
13.12.2010, 13:51
Ainakin ensimmäisissä 40 ja 60gt versioissa oli mukana tuo tuki noille PS2 peleille, mutta uudemmista versioista se on vissiinkin jo poistettu. Ainakin oman 120gt slim version kohdalla mm. wikipedia näyttää, että tukea ei ole. Playstation 1 pelejä tuo sentään kuitenkin pyörittää. Voisi kyllä kaverilta hakea lainaan jonkun PS2 pelin ja koittaa, että toimisiko se.

Bbird80
14.12.2010, 16:41
MGS4 oli kyllä huikea kokemus. Ensimmäisiä PS3-pelejäni, ja jätti kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Pelikokemus muistutti hyvin paljon elokuvan katselua, mutta toimi juonen ja tunnelman vuoksi kuin junan vessa.

Aiempia pelisarjan tuotteita en ole kokeillut, mutta uskon niiden olevan myös pelaamisen arvoisia.

Calcichew
16.12.2010, 10:50
Harmittaa, kun menin tyhmýyksissäni myymään tämän uusimman Metal Gear Solid pelin, sillä nyt iski älyttömät fiilikset taas pelata tätä. En edes pelannut tätä peliä loppuun asti! Häpeällistä.

Peliä ei tunnu saavan mistään normiversiona kovinkaan halvalla. Platinumia en missään nimessä halua, ne kun ovat niin saatanan rumia. Tiedän, että pelit ovat platinum painoksissa aivan samat ja näin, mutta jonkinlainen sairas fobia on noita kohtaan. :)

Vaikka peli on hieno ja lähes metarillinen teos, niin en silti maksaisi siitä yli 25 euroa, ikää kuitenkin kolmisen vuotta.

Kai se jostain täytyy pukinkonttiin hankkia.

RDivis
10.02.2012, 18:37
Nyt on pakko laittaa täky jokaiselle MGS-pelaajalle joka on myynyt PS2-konsolin, mutta ikävöi vanhalle konsolille julkaistuja MGS-osia. PS3:lle on Metal Gear Solid HD Collection, joka tarjoaa Sons of Libertyn ja Snake Eaterin päivitettynä kolmosen aikaan. Paketissa on myös PSP:lle ilmestynyt Peace Walker.

Itse olen pelannut vasta hieman Snake Eateria ja pakko sanoa, onhan tässä ollut hauskaa hiipparoida viidakossa!

Tifosi
10.02.2012, 20:26
Nyt on pakko laittaa täky jokaiselle MGS-pelaajalle joka on myynyt PS2-konsolin, mutta ikävöi vanhalle konsolille julkaistuja MGS-osia. PS3:lle on Metal Gear Solid HD Collection, joka tarjoaa Sons of Libertyn ja Snake Eaterin päivitettynä kolmosen aikaan. Paketissa on myös PSP:lle ilmestynyt Peace Walker.

Itse olen pelannut vasta hieman Snake Eateria ja pakko sanoa, onhan tässä ollut hauskaa hiipparoida viidakossa!

Kymmenen pistettä ja snake -merkki ei riitä RDivisille että löysi tällaisen ketjun! 90-luvun loppupuolella sain pleikkarin joululahjaksi ja siinä tuli mukana demo-levy jossa oli tämä (http://www.youtube.com/watch?v=WCFUAOhfF7c&feature=related) traileri ja pakkohan se itse peli oli hankkia. Peli oli niin jäätävä että rakastuin siihen ihan täysin.

Pleikka kakkonen oli pakko hankkia kun jatko-osa julkaistiin. Jostain syystä en ikinä Snake Eateria hankkinut kun kuulin että ei jatku edellisosasta vaan menee ajassa taaksepäin.

MGS 4:sta odotettiin kuin kuuta nousevaa ja sitä varten piti tietenkin hankkia pleikka3:nen. Ja olihan sekin peli ihan tajunnan räjäyttävä. Risingia odottelen pelonsekaisin tuntein että millainen tarina ja pelitaktiikka siinä tulee olemaan mutta nyt kun tämä HD-collection julkaistiin niin pakkohan sekin oli hankkia. Tätä kirjoittaessa Snake Eater on pausella ja melkein loppumetreillä. Ja pakko sanoa että taistelee parhaan Metal Gear pelin tittelistä. RDivisille tiedoksi että jos olet vasta alussa ja et ole kyseistä peliä ennen pelannut niin edessäsi on huikea seikkailu. Metal Gear on kirkkaasti maailman paras pelisarja. Leffaa kuulemma ovat ainakin suunnittelemassa kun imdb:ssäkin on sivu ja keskustelut käynnissä. Kuten näkyy. (http://www.imdb.com/title/tt0808372/)

(eka linkki vie youtubeen ja toinen imdb:hen.)

-Niks-
10.02.2012, 20:33
Onpas tästäkin jo aikaa kun avasin tämän ketjun.

No tilanne ei ole omalla kohdalla muuttunut, into pelisarjaan on suuri. Nyt menossa 5 kerta mgs4:sta ja aina sitä vaan nöyrtyy pelin hienouden edessä vaikkakin muistaa storyn jo hyvin mutta aina voi asiat tehdä toisin sekä tarkemmin.

Tuleva uusi spektaakkeli aiheuttaa sekavia fiiliksiä mutta eihän tämä tarina voi liian pitkään samassa hengessä kulkea, uudistuksia on mukava saada ja hypätä uudelle tasolle. Pelin ei tarvitse edes olla paras koko sarjasta niin silti meikäläinen ainakin on ihan vehje tanassa sitäkin pelaillessa!

RDivis
10.02.2012, 21:33
...
Tifosille kommenttia viestiin. Ilmaisin itseni heikosti, PS1-ajoista on pelisarja seurannut mukana. Se on ilman muuta suosikkini. Oma matkani alkoi siitä, kun serkkuni syntymäpäivillä tätini mies esitteli innokkaana nuorelle RDivisille pelikokoelmaansa. Totesi juuri hankkineensa Metal Gear Solid nimisen pelin. Mies lähti viihdyttämään lapsia, mutta peleistä innostunut RDivis jäi konsolin ääreen. Juhlien lopulla mies tunnisti sukulaispojassa syttyneen innon ja lupasi lahjoittaa pelin tälle. Ei ollut päässyt peliin sisälle, eikä hänellä kahden pienen lapsen takia ollut aikaakaan. Tämän jälkeen se oli menoa!

Ihastuin tarinaan aivan tuhottomasti ja minusta tuli aikamoinen Revolver Ocelot "fanboy". Vielä nykyäänkin on pelimaailmasta ehdoton suosikkihahmo. Eeppinen elokuvamainen tarinankuljetus on sarjassa huikeasti toteutettu.

Uudesta Rising Sunista en osaa odottaa paljoakaan. Rima on jo niin korkealla, että siihen on hyvin vaikea yltää. Elokuva on varmasti pettymys jos sellainen tulee, ne ovat valitettavasti aina. En lähde pahoittamaan mieltäni, kun jotain kaunista raiskataan.

Tifosi
10.02.2012, 23:18
...

Juu ymmärsin kyllä että itse sarja on teikäläiselle tuttu mutta tarkoitin että jos et ole snake eateria ennen pelannut ja nyt vasta alussa niin se on huikea peli. Kuten sanoin niin en ole näitä "tapahtunut ennen Solidia" pelejä ennen pelannut ja sen takia innolla nyt hankinkin tämän collectionin. Ihmetyttää vain että miksi Portable Ops puuttuu tästä vaikka wikipedian mukaan se kuuluu ihan juoneen. Onko RDivisillä tai jollakulla muulla tietoa miksi näin on ja jos on kokemusta itse pelistä(Port Ops) niin laittaisi vähän infoa siitä.

-Niks-
10.02.2012, 23:36
Vähän mitä luin netistä niin eihän tuo uuden pelin kehittely nyt taidakkaan olla niin pitkällä kuin itsekin luulin. Sitähän ei ollakkaan virallistettu näköjään.

kesäesa
10.02.2012, 23:53
MGS3 -> MGS1 -> MGS4 -> MGS2 on paremmuusjärjestys pelaamissani Metal Gear Solideissa. MGS3:en teema oli jotain uskomatonta. Olin täysin kikseissä heti alkuvideosta lähtien, kun Snake hyppäsi lentokoneesta laskuvarjolla viidakkoon. Kaikki on siinä pelissä täydellistä. Grafiikat oli vielä PS2:en aikaan huippuluokkaa ja kaikki ne yksityiskohdat mm. vammojen parantelu ja eläinten saalistus&syönti. Puhumattakaan välivastustajista. Aiemmin mainittiin Revolver Ocelot, mutta itse rakastuin The Endiin (siis siihen taisteluun, en kyseiseen henkilöön). Muistan pelanneeni pelkästään tuota yhtä taistelua parin tunnin verran, kun en löytänyt sitä yhtään mistään ja End paukutteli Snakea kiikarikiväärille sen minkä kerkesi. Muistan, kun energiat oli aika vähissä ja huomasin pusikossa sienen, jota rupesin ampumaan. Tuo sieni olikin loppujen lopuksi The Endin pää ja näin tuo ikuisuudelta tuntunut battle sai päätöksensä. Missään vaiheessa en tylsistynyt, päinvastoin. MGS1:en hommasin pari kuukautta sitten PSN Storesta 9.90€ hintaan ja onhan sekin aivan huikea mestariteos. Omistan sen digitaalisen version lisäksi alkuperäisversiona PS1:lle. MGS4 oli pienehkö pettymys, sillä jumalaisen MGS3:en jälkeen odotin oikeastaan kuuta taivaalta. Metal Gear Solid 2:ssa juoni ja tarina meni vähän ohitse, mutta loistava peli sekin on.

Nyt kun MGS:stä kirjoittaa, niin tekisi pirusti mieli aloittaa läpipeluu aina ykkösestä neloseen asti, mutta vielä ainakaan en sitä voi tehdä, kun HC Collectionia en omista. Varmasti jossain vaiheessa sen hankin, sillä odotan pelkästään tuota The Endin kohtaamista sormet syyhyten ja mukava sitä muistia on muutenkin verestää ja palata hiukan ajassa taaksepäin.

Vastustajista vielä sen verran, että jokaisen MGS:än päävastustajista (Vulcan Raven, Revolver Ocelot, Psycho Mantis, Sniper Wolf, Liquid Snake, Fortune, Vamp, Olga Gurlukovich, Fatman, MGS3:en tikapuut, The Fear, The End, The Sorrow, The Pain, The Fury, Revolver Ocelot, Big Boss, Laughing Octopus, Crying Wolf, Praying Mantis ja Raging Raven, mustinkohan kaikki?) ainoa HMV oli The Fury. Kertoo jotain siitä häikäisevästä tasosta, mitä Hideo piti noissa yllä.

Tuleva Rising ei kiinnosta allekirjoittanutta pätkääkään, sillä se näyttää trailereista päätellen puhtaasti joltain Tekken -tyyppiseltä mättöpeliltä. Raiden on hahmona HMV, joten senkään puolesta ei kiinnosta lainkaan, kun se ainoa ja oikea Snake on eläkkeellä.

RDivis
11.02.2012, 00:42
Itse taidankin alkaa testailemaan Peace Walkeria, tämä on tosiaan aikoinaan tullut PSP:lle eikä juoni ole minulle tuttu.

Silkkeri
12.02.2012, 17:16
Oi että että näitä tuli aikoinaan pelattua. MGS1 oli siinä Final Fantasy VII:n rinnalla kovin peli ikinä missään ja näitä kahta tuli hakattua varmaan lähemmäs tuhatta tuntia yhteensä. MGS2 räjäyttikin sitten tajunnan lopullisesti, ja siinähän se aika vierähti dog tageja keräillessä ja arvosanoja saalistaessa. MGS3 oli vielä kovempaa tavaraa, mutta ehkä aikaisemman osan puhki kuluttaminen vei sen parhaimman puhdin ja en jaksanut tätä pelata kun kerran läpi.

Sitten tuli PS3 ja MGS4, jota olin odotellut kieli pitkällä ensimmäisistä uutisista asti. Julkaisupäivän aamuna otin vapauden pitää vapaapäivän ja menin hyvissä ajoin hakemaan peliäni, otin muistaakseni taksin kotiin kun en malttanut odottaa enää yhtään ylimääräistä sekuntia että pääsisi pelaamaan. Levy sisään ja seuraavat ~12 tuntia tulikin vietettyä tiiviisti ruudun edessä.

Ja siinä se sitten olikin. Välivideoita oli aivan helvetisti ja ne olivat kiinnostavia, mutta pelattavaa oli aivan hävyttömän vähän. Käytännössä kaikki kappaleet koostuivat yhdestä alueesta, jonka päästä päähän piti mennä joko räiskien tai hiipien, lopussa odotti bossi ja tämän jälkeen parin tunnin edestä välivideoita. Pelasin pelin läpi 2 kertaa, toisella kerralla skipaten kaikki välivideot ja kelloon taisi tulla karvan päälle 4 tuntia.

Olihan se nyt saakelin eeppinen peli ensimmäisellä kerralla, mutta siihen se sitten omalla kohdallani jäikin. Viimeisin acti (5?) oli kyllä pohjanoteeraus, yksi varastohalli ja sen jälkeen bossi ja se olikin sitten siinä. Ihan liian vähän pelattavaa minun makuuni, ainakaan kun niitä välipätkiä en jaksa ensimmäisen kerran jälkeen enää uudestaan katsoa.

Jotenkin koko pelistä jäi vain sellainen kuva, että niin paljon enemmän olisi voitu saada irti. Enkä kyllä jaksa odottaa enää seuraavaa MGS:ää, niin kova pettymys tuo nelonen omalle kohdalle oli.

Tifosi
12.02.2012, 18:18
Viimeisin acti (5?) oli kyllä pohjanoteeraus, yksi varastohalli ja sen jälkeen bossi ja se olikin sitten siinä.

Joo olen vähän samoilla linjoilla. Siinä pelissä tulee muutenkin peräti kaksi antikliimaksia. Eka on juuri se että Alaskan Shadow Moses ei olekkaan se final countdown, ja toinen tulee ihan lopussa(siis pelattavan lopussa, pelihän loppuu johonkin 5 tuntiseen videoon häistä ja hautausmaista sunmuista) kun Snake joutuu uhraamaan itsensä rämpimällä väkisin viimeisillä voimillaan sen mikroaalto käytävän läpi ja peli ei lopukkaan siihen, vaan vielä tulee tottakai Ocelot tappelu.

Kävi muuten aika jäätävät kylmänväreet kun he tajusivat että Vamp ja kumppanit ovat menossa Shadow Mosekseen ja sinne on pakko mennä perässä. Kello oli jotain 1 yöllä ja olin päättänyt mennä pehkuihin kunnes tämä kyseinen välivideo päättyy mutta paskat, pakkohan vanhoihin kunnon MGS1:sen maisemiin oli lähteä ja voi elämä mikä nostalgiapommi se alku olikaan kun niitä muistovälähdyksiä tuli. HUHHHU! Vähän siinä silmäkulmakin kostui.

Negatiivinen
18.02.2012, 11:50
Enpä itsekään lämmennyt MGS4:lle, aikaisemmat osat ovat olleet täyttä huikeutta mutta jotenkaan neloseen ei päässyt missään vaiheessa sisälle. Eeppisyyttä ja länkytystä oli ihan liikaa jopa MGS-peliksi ja pelattavaa taas aivan liian vähän, ylipitkien välivideoiden jälkeen ei oikein jaksanut keskittyä pelaamiseen kun tiesi että kohta saa taas heittää ohjaimen tunniksi pöydälle. Täytynee vielä joskus koittaa pelailla uudestaan vaikeammalla tasolla videot skippaillen ja hiipimiseen keskittyen, nyt tuli vain räiskittyä koko homma läpi kun ei oikein jaksanut kiinnostaa.

Sambody
18.02.2012, 12:20
Oi että että näitä tuli aikoinaan pelattua. MGS1 oli siinä Final Fantasy VII:n rinnalla kovin peli ikinä missään ja näitä kahta tuli hakattua varmaan lähemmäs tuhatta tuntia yhteensä.

Tämä kyllä pitää paikkansa minunkin kohdallani. Herranjumala sitä naksutuksen määrää, mitä näitä kahta peliä tuli hakattua. FF7:ssa piti tehdä kaikki tehtävissä oleva ja oli aika raukea olo, kun viimein sai viimeisenä weaponina Ruby weaponin kukistettua. MGS tuli myös pelattua lukemattomia kertoja läpi ja erinäistä pelleilyä tuli harrastettua sielä täällä. Hienoja muistoja.

Calcichew
18.02.2012, 13:37
Onhan näitä hyviä pelisarjoja vaikka kuinka, mutta jotenkin tämä MGS vie ylivoimaisen voiton kaikista! Sons of liberty on minulle se THE peli, sitä, kun tuli penskana hakattua aivan liian monta tuntia metsästellen dog tageja yms. Jotakuinkin paras peli ikinä. Nostalgianystyrät pääsivät vauhtiin, kun poistin HD Collectionin pelikaupan hyllyltä. Nyt jo uponnut lähemmäksi 40 tuntia sons of libertyyn ja snake eateriin.

Peace Walkeriin en ole vielä koskenut, eikä oikeastaan ole hirveää fiilistäkään siihen. Eiköhän sekin pidä korkata joskus, tuskin Hideo on ihan paskaakaan väsännyt.

Tekemistä riittää sillä tavoitteena Platinum Trophyt kaikista kolmesta. Ja Snake Eateriin uponnut jo 20 tuntia elukoita keräillen. Tänään toivottavasti kilahtaisi plattari ja pääsisi korkkaamaan Peace Walkerin.

Suosittelen pelisarjaa kaikille!

Tifosi
21.02.2012, 13:22
Olen nyt Peace Walkerin lopputekstit jo nähnyt mutta peli jatkuu vielä. Extra Opseja on satamäärin ja aina välillä tulee uusi päätehtäväkin. On muuten vähän saatanan vaikeita/pitkiä nuo Tank battle:t mutta vinkkejä googlettamalla homma on muuttunut siedettäväksi. Tämän loppuun saatettuani on varmaan pakko alkaa pelaamaan noita mukana tulleita kahta ensimmäistä MSX:lle tehtyä 2D-peliä kun tiedon jano sarjaa kohtaan on vain jatkanut kasvamistaan.

Löysin muuten tubesta koskettavan "tribuutin" pelille josta minun kohdallani kaikki alkoi. Linkki (http://www.youtube.com/watch?v=Fikdssxa4Jc) vie youtubeen.

devil29
23.02.2012, 22:00
Sain kyseisen pelin tänään. Nyt palauttakaa mieleen vähän että mitäs helevettiä. Edellinen asia mitä muistan pelistä on se räjäytin sen jonku T-Rexin joka oli täynä ohjuksia. Sen jälkeen en muista olenko pelannut mitään. Ja voinko nyt alkaa pelaamaan tätä. Oon valitettavasti vähän pihalla ja en mielelläni mene Wikipediaan (vaikka mainio keksintö onkin) koska siellä sitte paljastuu juoni ja sen jälkeen en jaksa pelistä enään innostua. Juonihan tässä kuitenkin on se paras. MGS4:sta olen nähnyt noin tunnin verran ku kaveri pelas. Mutta voinko siis nyt jatkaa tuosta. Ja muistan yllättävän hyvin sen ykkösen tarinan vaikka ei nyt ihan kaikki asiat ole ihan kirkkaana mielessä.

Tifosi
23.02.2012, 23:45
Sain kyseisen pelin tänään. Nyt palauttakaa mieleen vähän että mitäs helevettiä. Edellinen asia mitä muistan pelistä on se räjäytin sen jonku T-Rexin joka oli täynä ohjuksia. Sen jälkeen en muista olenko pelannut mitään. Ja voinko nyt alkaa pelaamaan tätä. Oon valitettavasti vähän pihalla ja en mielelläni mene Wikipediaan (vaikka mainio keksintö onkin) koska siellä sitte paljastuu juoni ja sen jälkeen en jaksa pelistä enään innostua. Juonihan tässä kuitenkin on se paras. MGS4:sta olen nähnyt noin tunnin verran ku kaveri pelas. Mutta voinko siis nyt jatkaa tuosta. Ja muistan yllättävän hyvin sen ykkösen tarinan vaikka ei nyt ihan kaikki asiat ole ihan kirkkaana mielessä.

Juonellisesti oikea järjestys näille peleille on: Snake Eater, Portable Ops, Peace Walker, Metal Gear, Metal Gear 2: Solid Snake, Metal Gear Solid, Sons of liberty, Guns of the patriots. Eli Snake eaterin ja peace walkerin kohdalla sinun ei tarvitse tietää aiempien pelien juonesta mitään. Tosin jos tarina on aiemmista peleistä muistissa niin yhtymäkohtia kyllä on paljon. Sons of libertyn kohdalla olisi hyvä tietää mitä aiemmissa peleissä on tapahtunut mutta pelin alkuvalikossa on vaihtoehto josta voit lukea mitä tähän asti on kerinnyt tapahtua.

ps. tuo portable opsia ei ole pakko pelata kun sitä ei ollut itse sarjan luoja Hideo Kojima käsikirjoittamassa niin se on vähän niin ja näin voiko sitä laskea koko saagaan. Vaikkakin siinä esitellään Colonel Campbell ja Grey fox mutta silti.

Ted Raikas
24.02.2012, 00:04
Täällä ei monellekaan Metal Gear Solid 4 ole oikein ollut mieltä lämmittävä kokemus? No, ymmärrän sen tavallaan, mutta itse kyllä pidin pelistä. Vaikka ei se nyt sarjan ensimmäisen osan tasolle yllä, toisaalta ei ole yltänyt mielestäni yksikään jatko-osa, vaikka niissä nyt graafisesti ja pelillisesti ollaan otettu huimia harppauksia. Ensimmäinen MGS on toki varsin yksinkertainen pelimekaniikaltaan. Vaan se juoni, se tunnelma, ne dialogit ja hahmot. Huikeaa. Klassikko ja mielestäni yksi hienoimpia pelejä joita olen koskaan pelannut

Tosiaan tuossa MGS4:ssa oli tietysti nostalgiset jutut yksi iso tekijä. Sitä oli kyllä erittäin viihdyttävää pelata, sanoisin, että kun kameran kanssa oppii leikkimään hyvin, niin se osoittautuu sarjan parhaimmaksi nimenomaan pelattavuudeltaan. Ympäristöä voi tarkkailla ihan eri sfääreissä kuin aiemmissa osissa. Muutamat jutut, kuten maastoutuminen ja naamioituminen on toteutettu MGS3:sta paljon paremmin ja ennen kaikkea jouhevammin. Kyseisessä pelissä vitutti juuri eniten se valikoissa venkslaaminen. Camot oli toki mukava ja tarpeellinen juttu ja niiden kanssa nyt vielä jaksoikin, mutta haavojen paikkailu ja syöminen oli suurimmaksi osaksi täysin päälleliimattua turhuutta jotka enimmäkseen vei peli-iloa, eivätkä tuoneet mitään lisäarvoa. Onneksi noista piirteistä oli nelosessa luovuttu.

Loppujen lopuksi ehkä pientä lisälaajuutta olisi MGS4:en toivonut, mutta onhan ne maastot siltikin varsin kattavat ja antavat todella monia erilaisia tapoja lähestyä kohteita. Myös ne sissisodat on toteutettu mukavasti ja niihin on mukava osallistua, vaikka huomaahan sen, että ei peliä nyt miksikään sotasimulaattoriksi ole kehitetty. Komeat puitteet anyway.

Muutamia latteuksia sarjan mittapuulla löytyy, mutta kokonaisuus kuitenkin erittäin toimiva ja ihan mukavasti aika megalomaaniseksi paisunut saaga saatiin kudotuksi kasaan. Hiukan ehkä häiritsi, että Kojima oli tahtonut antaa jokseenkin "tieteellisen" selityksen kaikelle outoudelle. Kun aiemmissa osissa kuitenkin kiistatta monella tuntui olevan yliluonnollisia ominaisuuksia (esim. Psycho Mantis, Vulcan Raven, The Sorrow).

Hieno sarja anyway. Tarkoitus olisi ostaa se boxi, missä on MGS2, MGS3 ja MGS: Peace Walker HD:ina. Kakkosen ja kolmosen pelaamisesta onkin jo aikaa ja ehkä PS3 (tulihan nuo tietty 360:lle myös) päivitykset voisi antaa niille ihan uutta fiilistä. Omistan nuo toki PS2:lle, mutta HD on HD, lisäksi Peace Walkeria en ole pelannut lainkaan. Valittaa voisi kyllä siitä, etteivät ole ensimmäistä MGS:aa laittaneet mukaan. Kyllä sillekin jonkinlaisen kasvojen kohottamisen olisi voinut tehdä, pikseleiden pehmennystä jne. No, kaikkea ei voi saada.

Tifosi
24.02.2012, 00:43
On vielä pakko pistää tämäkin (http://www.youtube.com/watch?v=V6mIFmYTEg8) video tuolta youtuben hienosta maailmasta. Biisihän on niin hyvä että sillä saa jokaisen videon henkilöt näyttämään supersankareilta mutta en ole vielä kohdannut ensimmäistäkään videota johon se sopisi paremmin kuin meidän Snaken suvun sankareiden pätkään.

-Niks-
06.03.2012, 13:59
On vielä pakko pistää tämäkin (http://www.youtube.com/watch?v=V6mIFmYTEg8) video tuolta youtuben hienosta maailmasta. Biisihän on niin hyvä että sillä saa jokaisen videon henkilöt näyttämään supersankareilta mutta en ole vielä kohdannut ensimmäistäkään videota johon se sopisi paremmin kuin meidän Snaken suvun sankareiden pätkään.

Hieno video.

Jännästi saa peli aikaan kylmiäväreitä. Tämän kanssa on eletty pitkään ja tämä kiteytti hyvin kaiken!

Tifosi
16.05.2012, 18:57
Tuli pelattua Snake Eater uudelleen ja olen valmis jakamaan pelit paremmuusluokkiin, vaikka sille ei olisi tarvetta koska koko saaga on niin maaginen.

1.Ykköskategoriaan kelpuutan kaksi peliä. Metal Gear Solidin, ja Snake Eaterin. Solid oli tietenkin se eka peli joka hullaannutti minut tähän "Link between infantry and artillery"n eli Metal Gearin maailmaan. Tarina/juoni on toiselta planeetalta ja pelilliset erikoisuudet ja hienoudet ihastuttivat. Snake Eaterin juoni/ pelistrategia taas taitaa olla parempi kuin missään pelissä ikinä. Täytyy kommandona kahlata iso ja tiheä viidakko läpi jotta pääsee vihun tukikohtaan johon on soluttauduttava ja pistettävä koko paska matalaksi. Kaikki se tunteilu ja järkeily The Bossin kanssa on uskomatonta taidetta. Meikäläisen suosikkileffat on identtiset imdb:n top-250 listan kärkikolmikon kanssa eli 1. Shawshank redemption, 2. Godfather, 3. Godfather II. Heitän tämän sen kolmikon sekaan, en tiedä mihin väliin.

2. Tässä kategoriassa on toistaiseksi uusin, eli Guns of the patriots, ja Solidin seuraaja Sons of liberty. GOTP on tietenkin pelattavuudeltaan ja näyttävyydeltään saagan paras mutta kuten tässäkin ketjussa on pariin kertaan mainittu juoni oli jo vähän liian monimutkainen ja "yllätyksellinen" sekä osin aiemmilta peleiltä hohtoa vievä. SOL taas oli pelillisiltä hienouksiltaan ykkönen(pommien etsinät ja jäähdytys, ansojen eliminointi ampumalla, valepuvulla soluttautuminen, ja paljon muuta. Juoni oli hyvä ja herätti minussakin pienimuotoisen filosofin antamalla paljon ajattelemisen aihetta maailman menosta.

3. Viimeisessä kategoriassa loput, eli Peace Walker, Metal Gear ja Metal Gear 2. MG ja MG2 ovat näitä MSX-tietokoneille tehtyjä pelejä ja ovat todella vittumaisia sekä vaikeita joten selvitin pelin salat ystävämme youtuben avulla. Tämä kaveri selittää molemmat pelit läpijuoksun tiimellyksessä ja käy juonen siinä ohessa läpi. Koska tiedonjano saagan ensimmäisten pelien saloista oli valtava niin katsoin molempien pelien videot tubesta ja jos ette ole näitä sarjan ensimmäisiä osia pelannut mutta kiinnostaa juoni, niin suosittelen lämpimästi. Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=0T59dzruANA) ekan pelin eka clippi. Ja tässä (http://www.youtube.com/watch?v=hFZxQ-2Kic8) toisen pelin eka clippi. Juonet ovat melko mielenkiintoisia.
Peace walkerissa yllätys yllätys on myös juoni kohdallaan. Peli on muutenkin oikeinkin mainio mutta päästäksesi koko peli läpi, on käytävä niitä samoja tehtäviä useita kymmeniä kertoja läpi. Turhauttaa välillä.

Tuskinpa kovinkaan moni, jos kukaan jaksoi tätä koko roskaa lukea mutta itselle teki hyvää leikkiä vähän peliarvostelijaa. Paras saaga evö.

RDivis
18.05.2012, 02:02
Tämä nyt on vähän siinä ja siinä kuuluuko tähän ketjuun, mutta ei ainakaan vielä omaa viitsi avata. Metal Gear Risingista tippuu kyllä niin outoja teasereitä, että taidanpa harkita vakavissani ostamatta jättämistä. Gameplay kuvaa ehkä sitten E3:lla. Jotenkin sellainen tietty fiilis noista puuttuu ja tunne on se, että Konami on päästänyt pikkupojat ohjaksiin. "Ny tehää mahdollisimman raaka ja karu kerronta"

Pitäkää cyborginne ja miekkanne stna! Onneksi tuota Solidia eivät luonnollisestikaan voi nimessä roikottaa. Ja näin Solidit saavat jäädä rauhaan todennäköisesti Metal Gear-pelien ainaisiksi huipentumiksi. Noh, pitänee antaa vielä E3-matskulle ja Jackille mahdollisuus.

Tuolta (http://www.metalgearsolid.com/rising/) voi näitä tsekkailla..

Tifosi
19.10.2012, 14:05
Tuore Metal Gear -elokuvaprojekti paljastettiin / Uutiset / Pelaajalehti (http://www.pelaajalehti.com/uutiset/uusi-metal-gear-elokuvaprojekti-julkistettiin)

Mitäs mieltä moisesta? No eihän itse elokuva voi tietenkään olla muuta kuin pettymys jos ottaa huomioon että ensimmäiset elokuvahuhut alkoivat 90-luvun lopussa ja itse olen leffaa siitä asti odotellut. Positiivinen yllätys siis tilauksessa.

Mielenkiintoista myös että onko se jatko-osa peleille vai vaihtoehtoinen näkemys metal gear maailmasta vai mitä sieltä on tulossa.

Tifosi
22.02.2013, 23:18
Ja Metal Gearin maailmassa tapahtuu niin paljon että kärryillä ei tahdo pysyä.
Leffan mahdollisuus on tietääkseni vahvasti elossa ja nyt kun tämä miekkailuhelvetti Metal Gear Rising Revengeance (https://www.youtube.com/watch?v=1OWrhJjvW68ar) on saapunut myyntiin niin kaksi uutta peliä on kehitteillä. Metal Gear Solid: Ground Zeroes (https://www.youtube.com/watch?v=L5IVOs5Pxh8) ja kysymysmerkkejä täynnä oleva mahdollinen Metal Gear Solid 5, joka toistaiseksi kulkee nimellä The Phantom Pain (https://www.youtube.com/watch?v=qkHjzzix1kA)
(Linkit vievät vähemmän yllättäen youtubeen)

Kaikki nämä "uutiset" ja huhut on julkaistu jo viime vuoden puolella mutta itse en ole hetkeen törmännyt mihinkään Metal Geariin liittyvään uutiseen niin nyt kun tämä kaikki tuli kerralla niin aika pökerryksissä olen. Paljon on odotettavaa.

Tifosi
06.06.2013, 20:45
Konamin Pre-E3 Showssa äsken tuli ilmi että uusimmassa Metal Gear Solid V: The Phantom Pain:issa itse Snaken äänenä ja facial motion capture-artistina toimii herra 24, eli Kiefer Sutherland.

Linkin takana Kieferin ja Hideo Kojiman haastattelut aiheesta. Olen ainakin toistaiseksi tyytyväinen. Jos joskus tehdään vielä Metal Gear jossa on Solid Snake niin siihen ilmanmuuta David Hayter, mutta Big Boss vanhempana miehenä Kiefer on varmaankin hyvä idea.

Konami Pre-E3 Show 2013 - English - GameSpot.com (http://www.gamespot.com/shows/gamespot-live/?event=konami-pre-e3-show-2013)