View Full Version : Fallout: New Vegas
ChosenTwo
22.10.2010, 23:55
Maailman parhaan pelisarjan uusi uljas osa julkaistiin euroopassa tänään. Käväisin PC -version kaupasta hakemassa ja hieman on päässyt nyt peliä hakkaamaan. Kolmosen enginellähän tämä on toteutettu, joten siltä osin olo on alusta alkaen hyvin kotoisa. Tunnelmasta tulee jostain syystä minulle mieleen Fallout kakkonen. Ja Fallout 2 kun on se pelisarjan paras osa, niin ei huono asia ollenkaan!
Peli noudattaa sarjan perinteitä siinäkin suhteessa, että se on buginen kuin mikä. Pari päivitystä on jo ehtinyt ilmaantumaan. Toistaiseksi lyhyen pelikokemukseni aikana olen havainnut semmoisen outouden, että erään koiran silmät leijuivat jostain syystä tämän ruumiin vieressä ja kerran onnistuin jäämään auton katolla autotallissa pomppiessa auttamattomasti jumiin. Onneksi jälkimmäisessä tilanteessa pelasti World Mapin avulla liikkuminen ja koirakin näytti saaneen silmänsä myöhemmin takaisin sinne minne ne kuuluvat.
Ei muuta kuin tarinoimaan pelikokemuksista. Minä lähden nyt takaisin Goodspringsiin seikkailemaan.
vilpertti
23.10.2010, 12:46
Muutama tunti tullut nyt pelattua, ja varsin tutultahan tämä tuntuu. Alun hahmonluontijakso oli mielestäni huomattavasti parempi kuin se kolmosen pitkäveteinen, väkisin venytetty kasvutarina.
Vähän olen nyt hukassa juonen kanssa kun viime yönä taisi tulla pelattua liian väsyneenä, ja muutamat asiat ovat pelkästään pip-boyn takana muistissa... toivottavasti.
Lakaisija
23.10.2010, 21:58
Eilen tuli postissa ja jokunen tunti väännetty. Helvetin hyvältä vaikuttaa. Näyttäisi myös siltä, että seikkaillaan enemmän ulkoilmassa ja Kolmosen metrotunnlit ym. putkijuoksut ovat jääneet vähemmälle. Tämä onkin hyvä, sillä mojaven aavikko vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aloitin HC-moodilla, joten pitää aina välillä vetää aavikkopuskasta jalapenoa tai jotain muuta hiukopalaa, ettei kuole nälkään. Mukavaa vaihtelua muuten tämä. Ainoa joka vähän vituttaa, on tuo ammusten paino repussa, kun tuntuu carry weight olevan maksimissa koko ajan.
Pari kertaa tuli jo turpaan kunnolla, kun löysin goodspringsin läheltä Yantze(?) Memorialin ja tämän vieressä olevassa laaksossa sitten muutama Giant Radscorpion yllätti ja teki mun kuriirista reikäjuustoa. Nyt löysin jonkun vankilan ja ennen pientä taukoa lahtasin muutaman powder gangerin sieltä. Nämä kun ovat mulle vihaisia kun puolustin goodspringsiä heidän hyökkäyksiltään. Kohta voisi sukeltaa takaisin Fallout maailman, mutta pitää hiukan fiilistellä Lukon murskavoittoa vielä.
vilpertti
23.10.2010, 22:30
Pari kertaa tuli jo turpaan kunnolla, kun löysin goodspringsin läheltä Yantze(?) Memorialin ja tämän vieressä olevassa laaksossa sitten muutama Giant Radscorpion yllätti ja teki mun kuriirista reikäjuustoa.Nuo on muuten pirun kovia paskiaisia, varmaan helpottuu myöhemmin kunhan saa esim. AP-kuteja... 10mm pislalla jonka löysin pahantekijältä Prillin jälkeen meni noin lipas, että sai yhden moisen kuoliaaksi.
Mohave Outpostista saa sitten jo tehtävän suorittamalla varsin hyvän kiväärin, jolla tappaminen ei ole enää tunnin urakka.
Pari tuntia pelattu vasta täällä ja tuskailin myös tuossa yhden jättiskorpparin kanssa. Kävi vaan hauskasti kun pari Powder Gangeria tuli sattumalta apuun ja porukassa sitten lahdattiin otus. Yksi apuun rientäneistä vielä kuoli ja loottasin toki ruumiin ja sain noiden puvunkin. Tuli sitten tuo puku päällä käppäiltyä parin muun gangerin nuotiolle, enkä voinut sitten vastustaa kiusausta kun dynamiittia löysin ja posautin kiitokseksi molemmat taivaan tuuliin. Hienoja hetkiä taas falloutin maailmassa :)
Calcichew
25.10.2010, 14:55
Noin 5 tuntia pelattuna eikä ainakaan vielä ole aiheuttanut kovin suurta riippuvuutta. Hyvä peli kaikinpuolin, mutta en oikein tahdo päästä eteenpäin. Samoilen vain aavikolla ja tapan kaikki vastaantulevat ihmiset,hyönteiset ja sekasikiöt. Hieman opetteluahan tämä on ollut, kun ei tuota Fallout 3:sta tullut kovin paljoa pelattua.
Jos jollain on hyviä vinkkejä miten pääsen kunnolla alkuun tässä niin saa heittää ilmoille. Level 4 ukko mulla on, mutta melkein kaikki parannukset pistänyt "GUNS" eli aseisiin.
ChosenTwo
25.10.2010, 15:41
Steam näyttää minulla olevan takana nyt 19 tuntia pelaamista. 10 levelillä olen ja koukuttaa kovasti. Lähdin Goodspringsistä kohti Primmiä ja sitten olen käytännössä seurannut tuota etelästä koukkaavaa päätietä, jutellen matkanvarrella olleiden asutuksien ihmisille ja suoritellen näiden antamia tehtäviä.
Suosittelisin siis Calcichewiakin vain rupattelemaan kaikille hahmoille, niin kyllä sieltä tulee vastaan mielenkiintoisia tehtäviä ja kartalle ilmestyy uusia kylien/vastaavien sijainteja, joita kohti voi sitten ruveta talsimaan, kun kaikki tehtävä on tunnetuissa sijainneissa tehty. Niin ja onhan sielä se "päätehtäväkin", mutta ainakin minä tykkään vain seikkailla omaan tahtiin ja siinä sivussa sitten etenee tuo juonikin.
Toki jos olet tappanut kaikki vastaantulevat ihmiset myös noista asutuksista, niin sitten voi olla hiljaista niiden tehtävien kanssa...
Itse olen pyrkinyt NCR:n suosioon ja sinne olenkin jo Acceptedin verran päässyt. Haittapuolena tässä on se, että olen saanut Legionin vihat päälleni ja näin ollen joudun taistelemaan heidän jäseniään vastaan aika ahkerasti. Suuria ongelmia ei kuitenkaan ole tämä tuottanut, sillä heidän tappaminen on onnistunut ainakin toistaiseksi suhteellisen helposti. Mukaani lähtenyt sniper-kaveri auttaa tässä mielellään ja tehokkaasti.
Jason Brightin antama tehtävä oli muuten lopetukseltaan yksi Fallout-historian mieleenpainuvimmista. Näin voi tapahtua vain Falloutissa!
Calcichew
25.10.2010, 17:50
Suosittelisin siis Calcichewiakin vain rupattelemaan kaikille hahmoille, niin kyllä sieltä tulee vastaan mielenkiintoisia tehtäviä ja kartalle ilmestyy uusia kylien/vastaavien sijainteja, joita kohti voi sitten ruveta talsimaan, kun kaikki tehtävä on tunnetuissa sijainneissa tehty. Niin ja onhan sielä se "päätehtäväkin", mutta ainakin minä tykkään vain seikkailla omaan tahtiin ja siinä sivussa sitten etenee tuo juonikin.
Toki jos olet tappanut kaikki vastaantulevat ihmiset myös noista asutuksista, niin sitten voi olla hiljaista niiden tehtävien kanssa...
En mä onneks ihan kaikkia ihmisiä noista asutusalueista ole lahdannut. Joku 4 tehtävää mulla on nyt kesken, kun en ole vielä jaksanut tehdä. Voisi illalla sitten niitä väsäillä.
Mun ukkeli on joku lääkeaddikti! popsin eilen kaikenmaailman nappeja ja peli kehottaa kääntymään lääkärin puoleen, jotta sivuvaikutukset lakkaisivat. Mistä löydän lekurin?
Eilen oli kusiset paikat, kun löysin jonkun ihme luolan jostain päin aavikkoa. Sisällä 4 kappaletta Night Stalkereita ja monen monta Fire gekkoa. HP:t oli aivan nollissa, mutta silti sain kaikki tapettua. Huikea taistelu. Lopuksi löysin jonkun helvetin ison kivenlohkareen sieltä luolasta jonka olisi pystynyt aktivoimaan jos olisi ollut Chemistin arvot vähintään 40. Muistaakseni joku Chemist taso jos okein muistan. Harmi ettei ollut, niin olisi nähnyt mitä siitäkin olisi tapahtunut..
ChosenTwo
25.10.2010, 18:44
Mistä löydän lekurin?
Lekuri löytyy esimerkiksi Goodspringssistä. Kyseessä on tämä kaveri, joka pelin alussa herättelee pelaajan.
Calcichew
25.10.2010, 19:04
Lekuri löytyy esimerkiksi Goodspringssistä. Kyseessä on tämä kaveri, joka pelin alussa herättelee pelaajan.
Aivan. Olipas tyhmä kysymys. Harmi vain, että ammuin hänetkin. :D
Mites muuten saiko joku PS3:sella pelaava pelin ostamisen yhteydessä jonkun koodin jollai saisi jotain aseita tms. heti pelin alkuun?
Minä sain, mutta en muistanut laittaa koodia mihinkään, enkä oikeastaan edes nähnytkään paikkaa mihin koodia tyrkätä. Onko järkeä aloittaa peliä alusta jotta saisi tuon pikku bonuksen heti pelin alkuun?
vilpertti
25.10.2010, 23:10
Aivan. Olipas tyhmä kysymys. Harmi vain, että ammuin hänetkin. :DNiin no, jos ammut kaikki ihmiset ja kyselet vasta sitten niiltä, että hay guise wats goin on?, niin tuskinpa viittovat sua kovinkaan hyvin oikeille reiteille =D
Ja kyllä, REPCONN-keskuksen ghoul-tehtävä oli loistavaa Fallouttia!
Aivan. Olipas tyhmä kysymys. Harmi vain, että ammuin hänetkin. :D
Noh, onneksi post-apocalyptisestä maailmasta löytyy enemmänkin noita lekureita.. eiku. Kerran törmäsin kiertävään lääkäriin, joka kulki karavaanin mukana, ehkä siinä on sun sauma.
Aloitin itse ilman HC-pelimuotoa ja vaikeustasolla hard. Tag skilleiksi valitsin guns, sneak ja speech. Eli gentleman-gunslingerillä mennään. Olen pikkuhiljaa tehnyt pääjuonta eteenpäin, samalla tutkien aika varovaisesti ympäristöä. Itellä ei oo tapana ampua kyselemättä, vaikka hahmo olisikin siihen vallan sopiva. Speech-skillillä aukee kivasti välillä erilaisia vaihtoehtoja dialogiin. Tuntuu näistä New Vegasin hahmoista välittyvän se tietty Fallout-tunnelma paremmin kuin Fallout 3:ssa.
Harmittavasti oon kerinnyt vasta kuutisen tuntia pelata, koska NHL11 ja "oikea elämä" on vienyt aikaa. Tavoite olisi pelailla tällä hahmolla läpi ilman paineita. Eri factionit ja reputation takaa sen, että tutkittavaa jää myös toiselle pelikerralle. Toinen pelikerta pitänee sitten aloittaa HC-pelimuodolla ja kunnon survivor-hahmolla, jonka ainoa tarkoitus on selvitä hengissä ja rikastua, keinoja kaihtamatta.
ChosenTwo
26.10.2010, 15:39
Kerran törmäsin kiertävään lääkäriin, joka kulki karavaanin mukana, ehkä siinä on sun sauma.
Lisäksi ainakin Novac ja Camp Forlorn Hope tulevat mieleen paikoista, joissa olen törmännyt lääkäriin.
Addiktio peliin on nyt luokkaa järjetön. Eilen en muistanut edes käydä suihkussa, kun piti hakata vähän Fallouttia... Syödä sentään muistin.
Olen erikoistunut tarkka-ampujaksi (mm. Commando ja Sniper -perkit hankittuna) ja kun kaveri hallitsee saman touhun, niin mikäs sen kivempaa kuin seikkailla pitkin aavikkoa ja tiputella viholliset sen verran pitkän matkan takaa yksi kerrallaan, että he eivät edes tule tietoiseksi meidän läsnäolostamme. Night scopella varustettu Varmint Rifleni vaihtui juuri Sniper Rifleen, kun tämmöisen eräältä henkilöltä sain ostettua. Kun tuon saa vielä korjattua täyteen kuntoonsa, niin eipä tule olemaan helppoa ulkona oleskevilla vihollisilla.
Itse hyökkäsiin sinne Goodspringssin lähellä olevaan linnoitukseen, joka vilisee niitä sinisiä munapäitä. En sen porukan nimeä nyt muista. Muuten oli helppo nakki, mutta se päärakennus vilisi niitä. Ekalla yrittämällä kuolin heti, mutta toisella kerralla tein niin, että miinoitin oven edustan kolmella frag minella ja kun ne tuli mun perässä ulos, niin ne kuoli kaikki kerrasta. Oli semmonen mitä vittua fiilis, kun ei laukaustakaan tarvinnut ampua.
Ei siinä mitään, mutta taisi olla joitain ihan nimellä varustettuja kavereita, joten toivottavasti tämä ei sulkenut pois mitään tehtäviä jatkossa. Nämä kaverithan tosin jahtas mua jo ennestäänkin, kun olis Goodspringsissä lahdannu niitä siinä yhdessä tehtävässä.
ChosenTwo
27.10.2010, 16:20
Ei siinä mitään, mutta taisi olla joitain ihan nimellä varustettuja kavereita, joten toivottavasti tämä ei sulkenut pois mitään tehtäviä jatkossa..
Powder Gangers oli poppoon nimi. Tämä linnoitus taasen on tarkemmin ottaen vankila, jossa vangit (= pulverijengi) olivat ottaneet vallan. Eipä tuo porukan lahtaaminen tietääkseni mitään tehtäviä pois sulkenut, kun heidän kanssaan ei ole ollut aikeissa kaveerata. Yhteen tehtävään olisi tullut kyllä yksi vaihtoehto lisää, mutta tuonkin suorittaminen kuitenkin onnistuu.
Cazadorit ovat muuten aika pirullisia otuksia. Eli nämä ampiaisen tapaiset lentävät perkeleet. Niitä kun saa tehottomammalla aseella paukuttaa aika monta kertaa, ennen kuin tipahtavat ja henki lähtee aika helposti, jos pääsevät iholle asti. Tajusin sentään jo tässä vaiheessa, että mistä nuo eri panostyypit saa vaihdettua käyttöön ja näköjään niillä on aika iso vaikutus osumien tehokkuuteen.
Calcichew
27.10.2010, 17:34
Cazadorit ovat muuten aika pirullisia otuksia. Eli nämä ampiaisen tapaiset lentävät perkeleet. Niitä kun saa tehottomammalla aseella paukuttaa aika monta kertaa, ennen kuin tipahtavat ja henki lähtee aika helposti, jos pääsevät iholle asti. Tajusin sentään jo tässä vaiheessa, että mistä nuo eri panostyypit saa vaihdettua käyttöön ja näköjään niillä on aika iso vaikutus osumien tehokkuuteen.
Joo Cazadorit ovat ilkeitä vihollisia! Sain itsekin todeta monta kertaa, kunnes päätin kokeilla niiden kiertämistä. Muutama Young Deathclaw hyökkäsi sitten kiertotielläni, mutta heidät sain nitistettyä jopa melko helposti. Normi Deathclawia en ole vielä onnistunut tappamaan, aina ollut joko ammukset lopussa tai HP lopussa.
Aseita olen onnistunut melko hyvin haalimaan, tällä hetkellä runsaassa käytössä Trail Carbine rifle. On muuten melko tehokas. Joku ihme haarniska tms mulla on jonka value on reilu 2500 capsia! Täytyypä ehkä myydä jossain..
Nyt, kun olen ottanut neuvokseni puhua lähes kaikille, ennenkuin posautan pään irti, niin olen saanut pelistä paljon enemmän nautintoa. (ylläri) Tehtäviä on hauska suorittaa ja leveliä kasvattaa. Level tällä hetkellä 7.
Koukutus on tällä hetkellä suuri! lähinnä vituttaa olla töissä, kun voisi olla pelaamassa Fallouttia. Vitusti tärkeämpää siis. :D
Onko kukaan löytäny jotain asuntoa, johon voisi varastoida tavaroita, joita ei halua myydä.
ChosenTwo
28.10.2010, 11:02
Onko kukaan löytäny jotain asuntoa, johon voisi varastoida tavaroita, joita ei halua myydä.
Novacissa on ainakin mahdollisuus saada itselleen hotellihuone (siis ihan omaksi ja niin, että siitä ei tarvitse maksaa). Sinne olen tavaraa säilönyt ja hyvin on tallessa pysynyt.
Crazy, Crazy, Crazy -tehtävä oli loppukoetukseltaan taas mahtavuutta. Meinasi tulla hymy naamalle.
Nuo tietokoneilta löytyvät päiväkirjat ja muut ovat muuten aina mielenkiintoista luettavaa. Joko ne ovat hauskoja, tai sitten niissä esimerkiksi kerrotaan jonkun ei-niin-putkeen menneen projektin etenemisestä tai ydinsodan alkuhetkistä.
Löysin tuossa kerran samoillessani erään mystisen paikan, jossa alkoi yön saapuessa myrsky. Lisää tutkimalla paikasta paljastui bunkkereita, joiden ovet olivat kuitenkin lukossa ja säälittävällä tasolla ollut Lockpick -kykyni ei asian suhteen apua tarjonnut. Joka yö raivoava myrsky ja bunkkerit olivat sen verran kiinnostava yhdistelmä, suorastaan Lostimainen mysteeri, että tiirikoinnin opettelu tuli aiheelliseksi. Nykyisellään Guns ja Speech kykyni ovat olleet jo pikän aikaa 100% ja näin olen päässyt nostamaan hiljalleen Sciencen ja Lockpickin päälle 90%. Jälkimmäisen ansiosta pääsinkin sitten vihdoin tiirikoimaan itseni sisään... Ja mitä sieltä löytyikään!
Yleensäkkin noihin paikkoihin on vähän panostettu enemmän, verrattuna Fallout 3:n loputtomiin metrotunneleihin ja kaupunkiraunioihin.
Olen ehtinyt tasolle 13 ja touhu helpottui merkittävästi, kun sain ensimmäisen apurin mukaan. Seuraavilla pelikerroilla jo tietääkin, mistä apureita löytää. Olin jo tasolla 12 kun ensimmäisen onnistuin värväämään. Tähän mennessä sähäkin taisteluni oli, kun löntystelin ensimmäistä kertaa kohti Vegasia, Samsonin kivimurskaamon läpi. Kuusi tai seitsemän fiendiä hyökkäsi ja siinä ei auttanut kuin perääntyä ja ampua mennessään. Miinojen pudottelusta oli hyötyä ja melkoista kuurupiiloa se oli ennenkuin viimeinenkin jahtaaja oli surmattu. Pelin tunnelmaa parantaa mielestäni erinomaisella tavalla se, että ykkös- ja kakkososan musiikit pauhaavat ajoittain.
Pari kertaa tuli jo turpaan kunnolla, kun löysin goodspringsin läheltä Yantze(?) Memorialin ja tämän vieressä olevassa laaksossa sitten muutama Giant Radscorpion yllätti ja teki mun kuriirista reikäjuustoa.
Minullekin kävi samoin juuri tuossa paikassa. Toinen vastaava jättiskorpionin lymypaikka oli ainakin avaralla aavikolla lojuva lentokoneen hylky Mojave Outpostista itään/kaakkoon. Ajattelin että ei perkele, ei noita päihitä vielä pitkään aikaan. Pakoonkaan ei pääse, kun saman tien saavat kiinni. Hidden Valleystä itään taisi olla myös yksi jättipeto.
ChosenTwo
30.10.2010, 22:27
60 pelituntia takana ja olen levelillä 25.
Tilanne on mennyt aika kiemuraiseksi sen suhteen, että kenen puolella sitä pitäisi lopulta olla, kun valtataistelu pääsee kunnolla käyntiin. Uudelleenpeluuarvo näyttäisi ainakin olevan aika valtaisa, kun hommia voi lähteä tekemään niin monelta eri kantilta, monen eri leirin pussiin pelaten.
Jälleen yksi mahtava hahmo tuli tuossa pari päivää sitten vastaan; Yes Man.
vilpertti
30.10.2010, 22:36
60 pelituntia takana ja olen levelillä 25.
Tilanne on mennyt aika kiemuraiseksi sen suhteen, että kenen puolella sitä pitäisi lopulta olla, kun valtataistelu pääsee kunnolla käyntiin. Uudelleenpeluuarvo näyttäisi ainakin olevan aika valtaisa, kun hommia voi lähteä tekemään niin monelta eri kantilta, monen eri leirin pussiin pelaten.
Jälleen yksi mahtava hahmo tuli tuossa pari päivää sitten vastaan; Yes Man.Mulla taitaa olla joku 15-20 tuntia peliä nyt pelattuna, hahmo on noin tasolla 15. Alkuun koitin saada NCR-mainetta, mutta sitten tuli tenkkapoo ja tapoin joukkueellisen NCR:n miehiä Vegasin laitamilla joten siihen meni osa suosiosta. Ehkä vain parempi vetää lonkalta ja ali siitä mistä aita on korkein.
Ja kyllä, Yes Man on loistava, tekoälyohjelmoinnin riemuvoitto, heh.
Tulipa tämäkin aloitettua tuossa viime viikon lopulla. Vasta vähän alusta on ehditty mennä, mutta on tässä jotenkin koukuttavampi fiilis kuin kolmosessa, voi toki olla uutuden viehätystäkin. Tasolle 7 on oma tyyppi nyt raahattu, vaikka paikkoja on tutkittuna vasta muutama hassu (Niptonissa olen).
Armoreiden löytäminen on tuottanut melkoista tuskaa, tosin tuossa matkalla joku jengi yritti laskea ilmat pihalle, niin niiltä sai sentään metal armorin, että edes vähän parempi. Aseistus tuntuu olevan ihan riittävä ja tuntuisi että noiden yksinkertaisten pistoolienkin tehoja on hieman nostettu, ainakin kun korjaa ne täysin ehjiksi. Hyvin yleisellä 9mm pistoolilla saa pääosan ötököistä ja hipeistä lahdattua melko vaivatta, ainkin kun aloittelee kauempaa tuolla Varmint riflella, jonka saa jo heit alussa. Nyt vielä yksi kaveri "lainasi" tuollaisen Cowboy Repeaterin niin alkaa olla laaki ja vainaa meinikiä. Oli kyllä melkoinen yllätys kun löysin jo heti alkumetreillä Plasma Riflen, mutta se on vielä repussa, koska tuollainen mahdollisuus ei käynyt edes mielessä ja energy weaponsit on "melko" heikot. Niin joo, eilen löytyi kranaattikivääri, mutta sitä ei ole vielä ehditty testaamaan...
keigykedy
08.11.2010, 14:14
On kyllä ihan sairaan hyvä peli kyseessä. Bugeista huolimatta sijoittuu mun alltime -listalla kakkoseksi heti Oblivionin jälkeen. Level 26 tällä hetkellä ja nyt taitaa pääjuoni olla jo sen verran lähellä loppua että on aika ruveta tosissaan kiertämään tuota maailmaa ja säästellä loppuhuipennusta myöhäsemmäksi.
Raha on näköjään menettänyt merkityksensä tässä vaiheessa peliä, kaikki implantit hankittu, aseet ja varusteet ovat paremmat kuin mitä kaupoista tällä hetkellä löytyy ja korjaaminenkin on sen lvl 14(?) perkin kautta helppoa kun pystyy korjailemaan itse aseet ja varusteet lähes millä tahansa esineellä.
Tällä hetkellä on yli 30 000 capsia ja ei ole aavistustakaan mihin noita voisi enään käyttää ?
nikozwan
08.11.2010, 23:44
Onkos poijjaat pelanneet HC-moodilla? Itse pelaan, mutta vastapainoksi "Combat Difficulty" on sitten Easyllä. Muutenkin olen aika tissiposki kun aseena on koko ajan Sniper Rifle ja Sneakki satasessa niin aika moni vihollinen puree hiekkaa ennenkuin ehtii edes nähdä minua. Cazadorit yllättivät pahasti, olin tappanut ison nipun Deathclaweja snaipperilla, mukaanlukien Alpha Malen ja Mother Deathclawn, mutta kun vastaan napsahti n. kuuden Cazadorin nippu vuoristossa niin otin jalat alleni. Ja käytin about 30 stimpakia.
Kyllä tämä hakkaa Fallout 3:n mennen tullen, vaikkei huono peli ollut sekään. Ainoastaan grafiikka on aikansa elänyttä, mutta ei se alkumetrien jälkeen haittaa kun sisältö on puhdasta kultaa. Ja täältä myös propsit Yes Manille, Fiston ohella pelin hauskin hahmo.
Assume the Position! :)
vilpertti
09.11.2010, 12:39
Vaimennettu Sniper Rifle saa kyllä peukut ylös täältä, siinä on melkoinen jokapaikan höylä aseeksi. Lähitaistelussakin useimmat perusvastukset on laaki ja vainaa tavaraa, mutta silloin kun pääsee jostain mäen päältä ampumaan, aijai. Parasta on se, että ammuksia ei tarvitse tuhlata, sadalla kudilla pärjää jo todella pitkälle.
ChosenTwo
09.11.2010, 14:50
Minä vaihdoin "perusaseeni" Sniper Riflen löytämääni Gobi Campaign Scout Rifleen. Tuohon Sniper Riflen äänenvaimentimeen en ole kyllä edes törmännyt. Lisäksi lähitaistelussa käytän Assault Carbinea ja jotain vähemmän haastavia ötököitä tulee ammuskeltua myös Marksman Carbinella.
Meinasi tulla eilen itku, kun havaitsin, että olin jumissa eräässä tehtävässä, jota ei pystynyt suorittamaan. Onneksi netistä löytyi apua ja konsoliin kirjoitettava koodi antoi käyttöön tarvitsemani keskusteluvaihtoehdon erään henkilön kanssa. Kyseessä oli siis sellainen tilanne, että olin tehnyt Yes Manin ohjeistuksella aiemmin erään tehtävän ja sitten sain myöhemmin saman tehtävän NCR:ltä. Vaikeapa siinä oli sitten enää hommaa tehdä, kun se oli jo tehty ja kun tämän tehtävän antaneen henkilön kanssa keskusteli, niin ei pystynyt ilmoittamaan tästä...
Kaikkien ihmisten pelastaja ja suuri sankari -pelityylini on lähtenyt välillä vähän poikkeamaan linjasta, kun on tullut tehtyä ei niin kauhean hyväksyttäviä tekoja. Lahtasin tuossa muun muassa kasinollisen porukkaa, kun oli samaa ongelmaa Yes Manin ja NCR:n tehtävien risteäväisyyksien kanssa ja en löytänyt sitten mitään muuta ratkaisua. Myöhemmin kyllä tuli huomattua, että ilmeisesti se ase olisi ollut hyvä pitää piilossa niiden strippareiden ja asiakkaiden lähellä liikuskellessa, sillä nämäkin muuttuivat vihamielisiksi ja kaverini teurasti heidät surutta, josta taasen seurasi maineeni muuttuminen The Stripillä "ennaltaarvaamattomaksi".
Tuo Normal -vaikeustaso on kyllä aivan liian helppo. Kun tämän pelin saa vedettyä läpi, niin sitten aloitan kyllä uuden Very Hardilla ja tuolla HC -modella, jos sitten tulisi vähän haastettakin. Toki tämä sniputtelu -pelityyli on omiaan helpottamaan taisteluita vähän liikaakin, kun eihän ne vastukset tosiaan edes tiedä mistä heitä ammutaan, kun alkavat tippua yksi kerrallaan. Pitäisi mennä jollain biljardikepillä huitomaan deathclaweja, niin ei varmaan olekkaan enää niin helppoa.
vilpertti
09.11.2010, 14:57
Minä vaihdoin "perusaseeni" Sniper Riflen löytämääni Gobi Campaign Scout Rifleen. Tuohon Sniper Riflen äänenvaimentimeen en ole kyllä edes törmännyt. Lisäksi lähitaistelussa käytän Assault Carbinea ja jotain vähemmän haastavia ötököitä tulee ammuskeltua myös Marksman Carbinella.Gun Runnersilta löysin kolmellasataa Sniper Rifle Suppressorin. Tätä ei saa tuohon Gobin kampanjan kivääriin edes kiinni, joten siksi perus Sniper Rifle on usein parempi.
ChosenTwo
09.11.2010, 18:16
Jahas, niinpä sitä tuli sitten ensimmäinen pelisessio New Vegasissa päätökseensä. Olisin ehkä halunnut toimia vähän toisella tavalla kuin lopussa nyt sitten toimin, mutta kun tuo edelleen bugasi siitä eräästä tehtävästä johtuen, niin ei ollut paljon vaihtoehtoja.
Heitin veivini lopputaistelun aikana pari kertaa, joten tuli siinä sitten vähän sitä haastettakin. Ehkä joku muu kuin tarkkuuskivääri olisi ollut soveliaampi ase tuossa paikoitellen aikamoiseksi lähitaisteluksi menneessä touhussa.
Steamin mukaan peliaikaa kertyi 80 tuntia. Vähän hidastui pelitahti siis ensimmäisen viikon 60 tunnin jälkeen. Ehkä se olikin ihan tervettä.
Melkein huvittaisi katsastaa, että löytyisikö vielä joku tallennus jonka avulla pääsisi loppuhuipennukseen toisesta vinkkelistä, mutta toisaalta enemmälti innostaa aloittaa uusi peliura täysmulkkuna pahiksena.
Lakaisija
09.11.2010, 18:26
. Tasolle 7 on oma tyyppi nyt raahattu, vaikka paikkoja on tutkittuna vasta muutama hassu (Niptonissa olen).
Armoreiden löytäminen on tuottanut melkoista tuskaa, tosin tuossa matkalla joku jengi yritti laskea ilmat pihalle, niin niiltä sai sentään metal armorin, että edes vähän parempi.
Seuraa junarataa etelään Niptonista, niin löydät kanjonin, jossa asuu jonkun verran Golden Geckoja. Noita on melko helppo läiskiä esim. Cowboy Repeaterilla, kunhan et vaan päästä kauhean lähelle. Tuolta kanjonista löysin ainakin itse Combat Armorin yhdestä footlockerista. Myös käytännöllinen Advanced Radiation Suit tuli löydettyä.
Mulla on tuo combat armor vieläkin, vaikka äijä on "jo" n. tasolla 14. Eilen löysin tuon Black Mountainin, ja tuli muutama Super Mutantkin lahdattua. Enemmän olenkin keskittynyt tuohon world mapin kiertelyyn kuin pääjuoneen. Tuli löydettyä mm. mielenkiintoinen NCR-camp, jonka asukkaat oli muuttuneet feral ghouleiksi. Tuolla oli pari kivaa tehtävää ja mukavaa rojua.
Yritin muuten tehdä sitä Sloanin deathclaw-tehtävää, mutta ei ne perkeleet kuole, vaikka mukana on se NCR-sniperi ja Primmistä löydetty romukasa-robotti. 2 osumaa pitkäkyntiseltä liskolta riitti tappamaan mun kuriirin. No pitää kokeilla myöhemmin uudestaan.
ChosenTwo
09.11.2010, 18:42
Mulla on tuo combat armor vieläkin, vaikka äijä on "jo" n. tasolla 14.
Minä käytin Combat Armor Mk II:sta loppuun asti, eli level 30 taisi olla kyseessä. Niin ja päässä oli baretti. Eihän sitä nyt viitsi tyylistään luopua minkään Power Armorin, saati sitten kypärän vuoksi.
Melkein kaikesta kyllä tykkään, mutta kyllä pakko sanoa että 3:ssa sain paremman "suhteen" aikaiseksi niiden parin kaverin kanssa jotka mukana olivat. Koira oli mukavan inhimillinen ja Fawkes...noh pakko sanoa että kukaan näistä NV:n kavereista ei pääse lähellekkään. Fawkesissa oli oikeastaan kaikki kohdallaan. Kaverin luonne, aseistus, tyyli, se ns. mustahuumori, jne.
Hieman on eteenpäin menty. Come Fly With Me tehtävä on loppusuoralla (luulisin), Nightkinien kanssa meni välillä vähän uudelleen latailuksi, mutta hoituihan tuo lopulta 10mm submachinegunilla, kuteja meni kyllä ihan luvattoman paljon ja metal armor meni reikäjuustoksi, nyt hypellään sitten avaruuspuvussa :). Täytyy varmaan lähteä oikeasti etsimään sitä Combat Armoria, tosin Golden Geckot meinasivat aiheuttaa jo pienimuotoisia ongelmia siellä fuelin hakupaikalla, hieman liian varomattomasti tuli rynnittyä ja niitä perkeleitä oli siellä melkoinen kasa - frag minet pelastivat tällä kertaa.
ChosenTwo
10.11.2010, 23:16
Uusi peli pahiksena on edennyt nyt siihen pisteeseen, että olen suuntaamassa kohti Niptonia. Goodsprings sai johtoonsa Powder Gangersin ja samaisen jengin kanssa taistelin NCR:n hyökkäystä vastaan NCRCF:ssä. Very Hard -vaikeusaste on tuonut paljon lisää mielenkiintoa taisteluihin. Tuossa jälkimmäisessä kahakassa piti jo oikein taktikoida kunnolla, että pysyi hengissä. Harmi vain, että Powder Gangerssia ei kauheasti liikuttanut perseensä pelastaminen; palkkioksi ei herunut edes hyvää mainetta heidän keskuudessaan.
HC -moden suurin haaste on se, että raajojen ottaessa damagea näitä ei helposti korjailla. On saanut kerran nilkutella aika pitkän matkan lääkärin luo. Muutenhan tuo aiheuttaa lähinnä päänvaivaa kantovoiman kanssa, kun mukana pitää roudata ruokaa ja juomaa (normaalissa pelimuodossa Stimpakit ja Sunset Sarsaparillat riittivät hyvin) ja panoksetkin painavat.
Ensimmäinen aloittamani peli on edennyt 90 tunnissa tasolle 28. Ja en vielä kertaakaan ole tullut käyneeksi Vegasin Stripillä! Peruspeli normaalilla vaikeustasolla helpottui todella paljon, kunhan Vegasin rajoille pääsi. Tähän mennessä vaikein taistelu oli ensimmäisellä matkalla Vegasiin. Lähdin Goodspringsistä pohjoiseen ja tapoin nikozwanin mainitseman Cazadoriparven ylhäältä kallioilta käsin. Bonnie Springsin raiderijengin lahtaaminen vaati ties kuinka monta uudelleenlatausta. Pomoista toinen ammuskeli Trail Carbinella ja ainoa mikä auttoi oli noin kymmenen kranaatin heittäminen tuohon pirulaiseen.
Onkos poijjaat pelanneet HC-moodilla? Itse pelaan, mutta vastapainoksi "Combat Difficulty" on sitten Easyllä. Muutenkin olen aika tissiposki kun aseena on koko ajan Sniper Rifle ja Sneakki satasessa niin aika moni vihollinen puree hiekkaa ennenkuin ehtii edes nähdä minua.
Aloitin juuri uuden pelin hardcorella (normaali vaikeustaso) ja unarmediin panostamalla. Tarkoitus on, että yhtäkään vihua en aio tappaa muilla aseella kuin nyrkeillä. Aloituksessa on samanlaista vaikeutta selviytyä kuin vaikkapa Fallout kakkosessa. Toinen vastaava peli, jossa oli ehkä vieläkin korkeampi aloittamisen vaikeustaso, on Arcanum. Arcanumin teki Troika Games eli muutama Interplayltä Fallout ykkösen jälkeen erkaantunut guru. Toistaiseksi ainoat otukset joille pärjään, ovat perusgekot, kojootit ja bark scorpionit, jopa gecko hunterit ovat liian kovia luita. Ei auta muu kuin lymyillen edetä ja hakea pari apuria, muuten taisteluista ei tule yhtään mitään näin aluksi. Sitäkin hienompaa on sitten myöhemmillä tasoilla kun voi lopulta ottaa yhteen deathclaw'n kanssa lähitaistellen.
Unarmed (tai melee) -painotus ja hardcore tekee New Vegasista täysin eri pelin. Jokaista siirtoa on mietittävä tarkemmin eikä mistä tahansa todellakaan voi kulkea. Jos taisteluissa on enemmän kuin kaksi vihollista, henki lähtee hyvin äkkiä.
Lakaisija
11.11.2010, 19:08
Unarmed (tai melee) -painotus ja hardcore tekee New Vegasista täysin eri pelin. Jokaista siirtoa on mietittävä tarkemmin eikä mistä tahansa todellakaan voi kulkea. Jos taisteluissa on enemmän kuin kaksi vihollista, henki lähtee hyvin äkkiä.
Mä vedin kolmosen läpi unarmed ja melee hepulla ja very hard-vaikeustasolla. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. Mm. Anchorage lisäosa muuttui paljon mielenkiintoisemmaksi kun riehui vaan sillä veitsellä.
Nyt Vegasissa on kyllä ihan perus Aseveijari. Kävin sen Black Mountainin tyhjentämässä Super Mutanteista ja mukaan tarttui myös oikein hauska latino-ghoulmekaanikko nimeltä Raul, jonka Boss-hokema tuo mieleen vanhan kunnon Vicin kakkosesta. Nyt pääsin sitten morjestamaan Brotherhoodiakin ekan kerran, kun tuolta BM:stä löytyi kuolleelta partiolta salasana heidän bunkkeriin.
Kävin sen Black Mountainin tyhjentämässä Super Mutanteista
Tuo tuli tyhjättyä itsekin eilen. Boone on matkassa niin tuo oli jopa todella helppo homma, Raulin jätin vielä tuonne kykkimään. Boulder Cityyn eilen lopulta päädyttiin ja sieltä tulikin sitten seuraava tehtävä.
Piti käydä sitä Sloopin deathclaw tehtävääkin yrittämässä, mutta pari yrityksen jälkeen huomasin, että ehkä sitten myöhemmin paremmalla varustuksella. Boonen kanssa kyllä pari niputettiin, mutta kun niitä taisi tulla viisi jo heti alkumetreillä... Ensimmäiset cazadoritkin tulivat vastaan, onneksi oli Boone mukana, muuten nuo seitsemän olisivat voineet olla liikaa.
vilpertti
12.11.2010, 22:24
Läpi tuli nyt pelattua. Ei mennyt suunnitelmat niin kuin ajattelin, mutta sellaista se on, heh.
Pelin paras kohtaus oli, kun annoin Raulille käteen moottorisahan ja käskyksi jotta käyttää ainoastaan meleetä. Ennestään kaverin kasvoilla oli jo lätkämaski, mikä täydensi kokonaisuuden jonkun metallihaarniskan kanssa sellaiseksi, että piti nauraa ääneen kun Caesarin joukot pilkottiin palasiksi.
nikozwan
13.11.2010, 16:39
. Toinen vastaava peli, jossa oli ehkä vieläkin korkeampi aloittamisen vaikeustaso, on Arcanum. Arcanumin teki Troika Games eli muutama Interplayltä Fallout ykkösen jälkeen erkaantunut guru.
OT, loistava peli muuten tuo Arcanum. Pelasin uudestaan läpi juuri tänä vuonna. Ihan Fallout-tasoa vaikka jäikin vaille samanlaista huomiota.
FNV meni läpi, 32 tuntia sain kulumaan läpäisyyn, aika iso nippu sivutehtäviä jäi vielä välistä. Menin Yes Manin kelkkaan lopulta. Nyt aloitin uudestaan, maailmanpelastus saa riittää, nyt tein itselleni huippuälykkään Bad Ass-hahmon.
Give 'em Hell!
OT, loistava peli muuten tuo Arcanum. Pelasin uudestaan läpi juuri tänä vuonna. Ihan Fallout-tasoa vaikka jäikin vaille samanlaista huomiota.
Jatketaan off topiccia. Arcanum todellakin on klassikkopeli. Ei aivan aiempien Fallouttien sensaatiomaisella tasolla, mutta hyvin samoissa sfääreissä Planescape Tormentin kanssa. Arcanumissa hienoin läpimenoni oli, kun pelasin velholla jonka strength oli 3 (asteikolla 0-20)! Aluksi kaikkia vihuja sudet mukaanlukien oli juostava pakoon, loppupuolella mikään otus ei päässyt kymmentä metriä lähemmäs ennenkuin haihtui tomuksi.
New Vegasissa hardcore-moodin lähitaistelut helpottuivat 100% sen jälkeen kun ostin power fistin Novacista. Erityisen hienoa on silti se, että taistelu ei ole välttämätöntä. Rauhallisia questejä on paljon.
Nyt on sitten päästy jo Vegasiin asti, ei tosin vielä Stripille, mutta Crimson Caravans ja Camp McCarran alkaa olla koluttuja, Freesidekin osittain. Yllättävää tosiaan miten paljon helppoja questejä saa Vegasista, pitää varmaan jättää apuri joukoista pois niin tulee lisähaastetta. Omakin jannu on toki nostettu nyt tasolle 17, että varmaan sekin helpottaa + varusteet on parantuneet tietysti.
Tein tuossa sitä radiotunnusten päivitys tehtävää ja siinä yhteydessä hortoilin mestaan nimeltä Camp Searchlight, mielenkiintoinen mesta, kovin kauan siellä ei tosin voinut olla (tuntuu noi Rad-X:t ja radiation suitit bugaavan huolella). Täytyy varmaan vielä uudestaan pyörähtää, luulisin tuohon jonkun tehtävänkin liittyvän, mutta en ole vielä sellaista onnistunut käynnistämään.
Toimiiko muuten kellään toi korttipeli, mulla on siinä aina panoksena 0, vaikka itse yrittäisi laittaa capseja? Sillä olisi kohtuu helppo tehdä rahaa, jos toimisi...
Footless
16.11.2010, 16:57
Jatketaan off topiccia. Arcanum todellakin on klassikkopeli. Ei aivan aiempien Fallouttien sensaatiomaisella tasolla, mutta hyvin samoissa sfääreissä Planescape Tormentin kanssa.
OT jatkuu. Fallout kakkosen vetäisin just läpi ja Torment juuri menossa. Seuraavaksi vuoroaan odottaakin Arcanum. Mun mielestä Planescape: Torment on kaikkien aikojen paras roolipeli heittämällä, loistava tarina ja huikea maailma loistavine hahmoineen. Vaikkapa Falloutien NPC:t ovat aika statisteja verrattuna Tormentin vastaaviin. Morte rules.
Pitäisi kai tuo New Vegas hommata, vaikka jotenkin ei innosta Fallout 3D:nä. Ehkä siihen tottuu.
ChosenTwo
16.11.2010, 17:35
Pitäisi kai tuo New Vegas hommata, vaikka jotenkin ei innosta Fallout 3D:nä. Ehkä siihen tottuu.
Suosittelen hommaamaan. Minullakin oli erittäin suuret epäilykset Fallout kolmosta kohtaan, kun olen aina suhtautunut varauksella näihin 3D-aikaan siirtymisiin. Se, että nyt kyseessä oli jatko kaikkien aikojen parhaalle pelille, ei kauheasti helpottanut asiaa, kun pystyi pelaamatta toteamaan, että ei se voi olla yhtä hyvä. Kun sitten kuitenkin tuli tuota testattua, niin hyvinpä se maistui. Fallout -tunnelmaa löytyy 3D:stä huolimatta ja vähän kummalliselta kuulostanut VATS:kin toimii hyvin.
Niin ja New Vegashan taasen voittaa kolmosen 53-0, olemalla vielä enemmän vanhojen Fallouttien tunnelmaa erittävä ja maailmaltaan mielenkiintoisempi. Mark Morganin klassikkosävellyksien paikoittainen käyttö ei sekään tilannetta pahenna.
No niin alkaa olla 60 tuntia plakkarissa ja hahmo on tasolla 29. Loppuratkaisutkin on käynnistetty, joskin lopullinen valinta on vielä tekemättä. Osavalinta tuli tehtyä, kun käväisin etsimässä Bennyä sieltä Caesarin bunkkerista ja samalla tuli tyhjättyä koko mesta asukkaista :).
Lähdin tässä ennen loppuratkaisuja metsästämään noita legendary creatureseja: deathclaw ja nightstalker on niitattu, cazador ja fire gecko on vielä hakusessa. Mestoja on ilmeisesti löytämättä vielä hirveä kasa, mutta täytyy jättää niitä sitten toiselle rundillekin. Äänenvaimentimella varustettu sniper rifle todellakin jyrää, vaikka kyllä anti-material ja gauss rifletkin on "ihan kivoja", kunnon lähitaisteluvehjettä ei oikein ole löytynyt, kun en meleetä vedä, mutta alien blasterilla on selvitty.
Lakaisija
30.11.2010, 15:59
fire gecko on vielä hakusessa.
Cottonwood Coven läheltä löytyy. Fire Root Cavern nimisesta luolasta. Ei ollu paha :D
Cottonwood Coven läheltä löytyy. Fire Root Cavern nimisesta luolasta. Ei ollu paha :D
Tuo löytyi ja tosiaan melko vaivattomasti meni :).
Kauaa en jaksanut cazadoria haeskella kun tuli level cappi täyteen, joten suuntasin sitten tuonne loppuratkaisuihin. Ensimmäinen versio tuli eilen vedettyä läpi, täytyy katsella, jos ottaisi jonkun vähän vanhemman saven ja pelaisi jonkun toisenkin ratkaisun läpi... tai sitten pitää vähän taukoa ja aloittaa alusta uudestaan - hardcorella ja vähän vaikeammalla tasolla luultavasti. Toisen läpipeluun tämä kestää helposti, sen verran jäi paikkoja koluamatta.
Olihan tämä selkeästi kolmosta parempi, noin niinkuin kerronnallisesti ja juoneltaan. Tyypillisiä Falloutin WTF hetkiäkin oli ihan mukavasti.
OT jatkuu. Fallout kakkosen vetäisin just läpi ja Torment juuri menossa. Seuraavaksi vuoroaan odottaakin Arcanum. Mun mielestä Planescape: Torment on kaikkien aikojen paras roolipeli heittämällä, loistava tarina ja huikea maailma loistavine hahmoineen. Vaikkapa Falloutien NPC:t ovat aika statisteja verrattuna Tormentin vastaaviin. Morte rules.
OT jatkukoon yhä, pelivertailun merkeissä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Planescapen tarina, maailma ja dialogi on parempaa kuin missään muussa pelissä. Niihin tekijät panostivat todella paljon, yhden muun piirteen kustannuksella. Tormentin taistelusysteemi on kertakaikkisen kömpelö. Pelasin velholla ja suurta osaa loitsuista ei päässyt kunnolla hyödyntämään. Loihtimisanimaation aikana useimmat vihut ehtivät saapumaan jo aivan lähelle, joten loitsut menivät täysin hukkaan. Ainoa keino oli ennakoida puoli kuvaruudun mittaa. Tämä harmitti sen verran että mielummin välttelin taisteluita, joissa sekunnin murto-osien ajoituksella oli liian ratkaiseva merkitys.
Tormentin painopiste ei todellakaan ole taistelu. Silti se on yksi osa kyseistä peliä ja toteutustapa jättää toivomisen varaa. Kahdessa ensimmäisessä Falloutissa taas taistelusysteemi on puhdasta rautaa ja toimii loistavasti. Kun tarina, maailma ja hahmot eivät ole mielestäni kovin paljon Tormentia jäljessä, pidän sen vuoksi kokonaisuutena Falloutteja parempana pelinä. Omaperäisyytensä ansiosta Planescape on kuitenkin ehdottomasti parhaita tietokoneellisia taideteoksia, joihin olen tutustunut.
Kertokaapahan minulle pelisarjaan perehtyneet, miksi tässä pelissä teknologia on perustunut lähinnä 60-70-luvulle? Miten muilta vuosilta ei ole kuin vähäisiä määriä tavaraa säilynyt?
Kertokaapahan minulle pelisarjaan perehtyneet, miksi tässä pelissä teknologia on perustunut lähinnä 60-70-luvulle? Miten muilta vuosilta ei ole kuin vähäisiä määriä tavaraa säilynyt?
Tässä linkkiä joka vastannee tarpeeksi kattavasti kysymykseen: http://fallout.wikia.com/wiki/Fallout_world
cottonmouth
08.01.2011, 01:07
Kyllä tämä hakkaa Fallout 3:n mennen tullen, vaikkei huono peli ollut sekään. Ainoastaan grafiikka on aikansa elänyttä, mutta ei se alkumetrien jälkeen haittaa kun sisältö on puhdasta kultaa.
Niin no, täällä takana vasta sellaiset nahkeat +10h, kun nyt vihdoin sain järjestettyä aikaa ko. mestariteoksen pelaamiseen. Ja vaikuttaa siis melko, noh, erilaiselta Kolmoseen verrattuna, vaikka ulkoasu samanlainen onkin. Tavallaan harmittaa, että se alun kova ahdistus tuhoutuneesta maailmasta ja siellä selviytymisestä (se holvista nousu kohtaus todella toimi kolmosessa) on paljolti poissa, mutta onhan tuossa autiomaassa omaa taikaansa. Ei ehkä ainakaan näin aluksi samaa kuin ydintulen raiskaamassa D.C.:ssä, mutta on kuitenkin. Tosin jos, nyt voisi itse ympäristön valita, niin Roihu~vuori, pommit tippuu, mitä mitä mitä mitä mitä v*ttuu.. Aluksi turhahko kikkailu ammusten purkamisen ja kasaamisen sun muiden lisääntyneiden härpäkkeiden ympärillä hieman häiritsi, mutta selkeästi taika alkaa vangita, koska huomenna on taas pakko nähdä mitä Primm:n tuolla puolen on.
P.S. Rautatähtäimet toimivat. Joskin ehkä helpottavat peliä liikaakin, koska tavallaan se osaamisen skaalautuminen osumatarkkuudessa oli myös ihan hyvä haku.
Lakaisija
08.01.2011, 09:30
Millaisia kokemuksia ihmisillä Dead Money lisäosasta? Kannattaako imaista? Vähän jäänyt tämän pelaaminen vähemmälle viime aikoina, mutta voisi taas lämmitellä.
Vanha Len
08.01.2011, 18:18
Ostin pelin vasta nyt ja muutaman tunnin olen tuota hakannut. Nyt on menossa tehtävä Come fly with me. Miten tuossa kannattaa toimia? Siellä kun on tämä yksi ghoul ja toisessa huoneessa Davison. Hieman sekava tilanne.
ChosenTwo
08.01.2011, 20:14
Miten tuossa kannattaa toimia? Siellä kun on tämä yksi ghoul ja toisessa huoneessa Davison. Hieman sekava tilanne.
Pistetään nyt varmuuden vuoksi spoilereihin, etten häiritse kenenkään pelikokemusta:
Tarkoitat siis ghoulilla tätä Harlandia, joka on linnoittautunut erääseen huoneeseen puolustusasemiin nightkinejä vastaan? Hänhän pyysi jotenkin etsimään kaverinsa ja kun minä olin jo tämän (eli ruumiin) löytänyt aiemmin, niin sain vain todeta samantien, että tämä on kuollut ja sitten Harland poistui paikalta.
Davisonin taisin ampua ilman suurempia kommunikaatioita, mutta jos teet hänelle tehtävää, niin luulisi että Harlandin saa kuitenkin poistettua tilannetta mahdollisesti häiritsemästä löytämällä tuon kaverin ja raportoimalla siitä.
Juu, helvetin hieno peli on, mutta samalla helvetin buginen. Itsellä siis PS3 versio. Pystyn pelaamaan tunnin pari kunnes peli jäätyy niin, että kone pitää sammuttaa. En ole yksin, Obsidianin board tulvii vastaavia viestejä.
On erinäisiä kikkoja, jolla PS3 käyttäjät ovat saaneet jäätymiset minimoitua. Joka kerta jatkaessa uuteen save slotiin save ja vanhat savet v*ttuun. Autosavea ei saisi käyttää. V.A.T.Sia ei saisi taisteluissa käyttää. Radiota ei saa kuunnella jne.
vilpertti
09.01.2011, 13:56
Itselläni taisi kaatua PC:llä kolme kertaa FO:NV mikä on tietysti kolme liikaa, mutta samalla kyllä nuo puheet puolen tunnin välein kaatuvasta katastrofista kuulostavat oudoilta. Ilmeisesti konsoleilla ollut enemmän ongelmia, mikä on varsin erikoista.
Itse en ole saanut kaatumaan vissiin kuin kerran PC:llä, silloinkin taustalla pyöri pari muutakin ohjelmaa, jotka voivat myös olla syyllisiä.
Toista läpipeluuta mennään "HC" modella. Todellinen "hardcore", just just - ainoa mikä tuossa edes etäisesti korpeaa on noiden doctor bagien käyttö ja ammusten paino (= ei voi pitää rajattomasti mukana). Mutta vesi (jopa puhdas sellainen) ja ruoka eivät tosiaan ole mitään ongelmia. Pariin otteeseen on joutunut turvautumaan aiempaan saveen, kun apurit ovat menneet itsensä tappamaan ihan hölmösti. Olen lähinnä puuhastellut noita Freesiden tehtäviä, mitkä jäi ensimmäisessä läpipeluussa tekemättä, niin on ihan mukavasti uuttakin sisältöä. Pitää varmaan vielä yksi setti vetäistä sitten joskus legioonan joukoissa :). Ai niin, sitä pirun äänenvaimenninta ei ole tällä kerralla löytynyt sniper rifleen :(, joten anti-material riflella mennään.
Vanha Len
12.01.2011, 15:57
Kolmekuuskymppisellä nyt tunteja takana noin 20 eikä mitään ongelmia ole ilmeentynyt. Mitä pitäisi tapahtua tai mitä tuo "kaatuminen" tarkoittaa...?
Kolmekuuskymppisellä nyt tunteja takana noin 20 eikä mitään ongelmia ole ilmeentynyt. Mitä pitäisi tapahtua tai mitä tuo "kaatuminen" tarkoittaa...?
Tarkoitetaan varmaan että kuva jähmettyy paikalleen ja ainoa keino on käynnistää boksi uusiksi. Näitä tullut mulle jotain 5-7 kpl reilun 60 tunnin aikana. Ja boksilla myös mennään. Jotain muitakin pikkuvikoja tullut vastaan, mutta ei mitään peli-iloa latistavaa kunhan vaan muistaa tallentaa usein.
Lakaisija
13.01.2011, 11:58
Mulla kaatui peli pari kertaa siellä alkupään vankilassa, mutta muuten on kyllä ollut ihan ok menoa. Mitä nyt välillä aavikolla seilaa pelkkä skorppionin häntä ees taas. Kolmonen kaatui itsellä loppupeleissä jopa useammin, ainakin sen jälkeen kun olin nuo DLC:t ottanut.
Niin ja eikö kenelläkään ole mitään mielipidettä tuosta aikaisemmin kyselemästäni Dead Money lisäosasta? Täytynee sitten vaan hommata noita pisteitä ja imuttaa itse.
Lakaisija
07.02.2011, 17:07
Niin ja eikö kenelläkään ole mitään mielipidettä tuosta aikaisemmin kyselemästäni Dead Money lisäosasta? Täytynee sitten vaan hommata noita pisteitä ja imuttaa itse.
Noniin. Nyt on sitten tämä menossa ja helvetin hyvältä vaikuttaa. Haastetta on hyvin. Muutaman kerran on jo kuriiri kupsahtanut Sierra Madren aavekaupungissa. On muuten mainio "atmosfääri" tuossa mestassa. Kauhuelokuvamainen tunnelma, vähän kuin kolmosen Point Lookoutissa. Niin ja mukava bonus on tuo level capin nostaminen tasoon 35.
Suosittelen ehdottomasti kaikille!
Vanha Len
11.02.2011, 19:19
Jotenkin vanhana "kehittäjänä" vituttaa tuo, että levut loppuu kolmeenkymppiin. Peliä on kuitenkin vielä mukavasti jäljellä.
Millaisia kokemuksia ihmisillä Dead Money lisäosasta? Kannattaako imaista? Vähän jäänyt tämän pelaaminen vähemmälle viime aikoina, mutta voisi taas lämmitellä.
Kannattaa hommailla. Stand alone seikkailu tunnelmallisessa mestassa kivalla omalla pikku juonellaan, joka ainakin omsta mielestäni toimi mainiosti.
Pelattavaa on 6-10 tuntia, rippuen kuinka perusteellisesti penkoo paikan ja kuinka usein eksyy :)
Edit: Enpä huomannut, että olit vastannut jo itse itsellesi...
Jotenkin vanhana "kehittäjänä" vituttaa tuo, että levut loppuu kolmeenkymppiin. Peliä on kuitenkin vielä mukavasti jäljellä.
Kuten tuossa yllä mainittiinkiin, Dead Moneyn dlc:n ostamalla tulee vielä 5 leveliä lisää. Eipä sillä, nopeasti tuonkin katon saavuttaa.
Pelitasapainon kannalta tuo on toki ihan ymmärrettävää. Jo nyt noista hahmoista kehittyy aikamoisia jumalhahmoja.
Lakaisija
26.03.2011, 09:12
Mää sain tossa pari viikkoa sitten pelattua tämänkin vihdoin läpi ihan pääjuonen osalta. Tuli koko Mojave oikeastaan koluttua ja monta mielenkiintoista paikkaakin löydettyä. Sivutehtävätkin kaikki suoritin ja nehän oli perkeleen mukavia suurin osa. Pääjuoni ehkä vähän lässähti lopussa. Itse menin sitten NCR:n puolelle ja aika helppo oli tuo lopun tappelu, kun oma level 35 veijarini Enclaven, Brotherhoodin ja NCR:n avustuksella löi Legioonalle luun kurkkuun.
Nyt sitten olen pikkuhiljaa pelaillut uutta peliä tyhmällä, mutta voimmakkaalla ja kestävällä Unarmed/Melee/Explos-tyypillä. Pistin goodspringsin kylmäksi powder gangin kanssa heti alussa ja muutenkin ajattelin olla enemmän paha ihminen tällä kertaa. Jospas vaikka liittyisi Legioonan remmiin.
Onkos kenelläkään muuten tieto, koska tulisi uusia lisäosia tähän peliin?
Onkos kenelläkään muuten tieto, koska tulisi uusia lisäosia tähän peliin?
Uusin huhu on, että huhtikuun 19-22. päivä. Bethesda ilmeisesti ilmottelee ensi viikolla tarkemmin tuosta julkaisupäivästä.
Lakaisija
28.05.2011, 16:23
Jaaha. Tuli tuo Honest Hearts - lisäosa pelailtua läpi ja ..no mitähän siitä keksisi. Nopeasti meni läpi. Kivanoloinen uusi "maailma", jossa oli lopulta kovin vähän tutkittavaa. Juoni oli tylsähkö ja paljon odotettu kohtaaminen Joshua Grahamin kanssakin oli lattea. Ei tälle voi hirveästi pisteitä antaa. Dead Money oli tunnelmaltaan ja pelikokemukseltaan huomattavasti parempi, kuten myös FO3:n lisäosat MZ:taa lukuunottamatta. 5 lisäleveliä oli lopulta suurin plussa, jonka tästä sai. Uusissa vihollisissa (giant yao guai, giant green gecko, giant cazador) oli myös mukavasti haastetta etenkin very hard- tasolla, jolla itse pelaan. Uudet aseet ja tavarat eivät olleet mitään mullistavia. Toivottavasti nuo kaksi vielä ilmestyvää lisäosaa ovat parempia kuin tämä, sillä ei tästä oikein voi kuin ylöspäin mennä.
Mitenkäs muilla? Vai pelaakos tätä enää kukaan?
Jaaha. Tuli tuo Honest Hearts - lisäosa pelailtua läpi ja ..no mitähän siitä keksisi. Nopeasti meni läpi. Kivanoloinen uusi "maailma", jossa oli lopulta kovin vähän tutkittavaa. Juoni oli tylsähkö ja paljon odotettu kohtaaminen Joshua Grahamin kanssakin oli lattea. Ei tälle voi hirveästi pisteitä antaa. Dead Money oli tunnelmaltaan ja pelikokemukseltaan huomattavasti parempi, kuten myös FO3:n lisäosat MZ:taa lukuunottamatta. 5 lisäleveliä oli lopulta suurin plussa, jonka tästä sai. Uusissa vihollisissa (giant yao guai, giant green gecko, giant cazador) oli myös mukavasti haastetta etenkin very hard- tasolla, jolla itse pelaan. Uudet aseet ja tavarat eivät olleet mitään mullistavia. Toivottavasti nuo kaksi vielä ilmestyvää lisäosaa ovat parempia kuin tämä, sillä ei tästä oikein voi kuin ylöspäin mennä.
Mitenkäs muilla? Vai pelaakos tätä enää kukaan?
Kyllä mää tykkäsin tästäkin. About kaheksan tuntia tais tähänkin kulua, kun teki kaikki sivuquestit ja tutki paikat. Tarinan kerrontahan ei tässä lisärissä toki ollut lähelläkään Dead Moneyn tasoa vaan idea olikin lähinnä tehdä enempi vapaata tutkimista sisältävä lisäri. Maisemat oli nättejä ja kyllähän tuo juoni dialogeineen (joo sitä oli vähän), oli silti edellä suurinta osaa Fallout 3:sta. Etenkin Survivalistin tarina ja logipätkät olivat hieno lisä.
Harmi vain, kun tuo GameBryo ei salli sitä, että DLC:n hahmot saisi kuljetettua emopeliin. Joshua Graham kaverina Legioonan leiriin olisi näkemisen arvoista. Tai no sallisihan se toki tuon, mutta vaatisi aivan järkyttävän määrän skriptaamista, kun uudet hahmot pitäisi skriptata täysin emopeliin ja Bethesdan enginen tuntien tuo hajottaisi puolet pelin questeistä jne...
Honest Heartsihan oli Josh Sawyerin käsialaa. Chris Avellone vastaakin sitten kahdesta seuraavasta lisäristä eli luultavasti luvassa on enempi Dead Moneyn kaltaista settiä.
Tällä hetkellä ollaan levelillä 35. Itse pääjuoni on loppukohtausta lukuunottamatta pelattu läpi sekä lisäosa Dead Money. Seuraavaksi on vuorossa Honest Hearts lisäosa ja 19. päivä tuleekin taas uutta lisuria.
Tällä hetkellä kierrän pelin kaikkia paikkoja läpi kartalta, joista onkin tullut kivasti lisää tehtävää.
Lakaisija
11.07.2011, 18:42
Tällä hetkellä kierrän pelin kaikkia paikkoja läpi kartalta, joista onkin tullut kivasti lisää tehtävää.
Tuohan on niin New Vegasissa kuin FO3:ssakin mukavinta tuo paikkojen tutkiminen ja sivutehtävien tekeminen. Itse pääjuoni mielestäni New Vegasissakin melkolailla lässähti loppua kohti. Olen suorittanut sen sekä Legionin, että NCR:n väreissä ja vähän laimeaksi jäi. Old World Bluesia odotan kyllä innolla. Vaikuttaa kaikinpuolin mielenkiintoiselta paketilta tuo pre-war techin tutkiminen.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.