View Full Version : Vaasan Sport 2010 - 2011: Kohti parempaa tulevaisuutta!
Toejoen Veikko
04.08.2010, 09:07
Ehdottomasti saatavia ovat 1 kpl laitureita ja 1 kpl pakkeja, tai melkeimpä sanoisin että 2 kpl.
Elokuun alkua jo vedellään ja viimekautiset ässäpakit Matti Kuusisto ja Mikko Palomäki ovat edelleen vailla sopimusta.
Pat_LaFontaine
04.08.2010, 10:40
Hölli - Takala - Halava
Manninen - Suonpää - Mörsky
Heikkilä - Kujanpää - Piispanen
Kiviniemi/Iloviita - Riska - Saari/Fogström
Taimi - Uitto
Heikkinen - Tuohilampi
Lehtinen/Mäkinen - Talas
Vaikea kyllä sommitella ketjuja, kun monestakaan ei oikeastaan tiedä vielä mitään. Jotain tuon tyylistä sommitelmaa itsekin kuitenkin kokeilisin. Harjoitusotteluissa varmaan alkaa selkeytyä, kuka ottaa ja minkäkin paikan joukkueessa.
Maaliin laittaisin Pitsissä ehdottomasti Peltosen. Rossi on jo "nähty". Ihan ok Mestismolari, mutta Aarolla on mahdollisuudet mielestäni nousta Mestiksen eliittiin nopeastikin, jos vaan vastuuta annetaan.
Itse kautta ajatellen, yksi ykkösketjun syömähammas ja pari kovaa pakkia tuo huutelee. Muuten antasin mennä vaan.
Tuossa on niin paljon nuoruutta, että valmentajalla on suuri rooli kauden tuloksesta. Jos ja kun tulee tappioputkia, ei pojilla saa hitsata lanttu jumiin, vaan valmentajan tehtävä on kasvattaa näistä nuorista voittajia heikoillakin hetkillä.
Mielenkiintoinen kausi tuloillaan siis.
Osaako joku sanoa muuten, kenelle leivotaan C-merkki rintaan tälle kaudelle? Takalalle?
Kovaan testiin joutuu muuden nuorukaisemme, kun perinteisesti pitsillä alkaa taas sesonki. Ennen kun oltiin mukana, materiaali oli edes jokseenkin vertailukelpoinen liigajengien kanssa, mutta nyt se ei sitä ole alkuunkaan.
Veikkaan, että sieltä saattaa tulla yhdet jos toisetkin rumat lukemat taululle! Mutta toivottavasti olen väärässä ja kaverit hoitavat pitsin kunnialla. Mielenkiintoista seurata, kuinka menee.
Rohkeudesta ja luotosta meidän omiin poikiin täytyy kuitenkin ehdottomasti nostaa Stögölle suuresti hattua. Hienon oloinen mies muutenkin. Toivottavasti onnistuu. Jos tällä "omalla joukkueella" saadaan kaavittua hyvin pisteitä, niin kenties Vaasalainen yleisö on Sportin takana pian enemmän kuin koskaan.
Osaako joku sanoa muuten, kenelle leivotaan C-merkki rintaan tälle kaudelle? Takalalle?
Näin sitä ainakin itsekin luulisin.
Mutta yksi h*lvetin tärkeä juttu, mikä pitäisi olla varmaa. Tämä jengi taistelee vuoren varmasti enemmän pisteiden eteen jo runkkarista lähtien, kuin Tamin kokoamat jengit yhteensä! Sielä on jätkät nyt paljon näitä omia nuoria, ja muutama vähän vanhempikin, jotka oikeasti omistavat aika suuren kotka-sydämen.
Mediatiimi näyttää heränneen kesähorroksestaan, kun sivuille ilmestyi ensin pressivideo (http://www.vaasansport.fi/fin/Video&Radio/Lehdistotilaisuus_282010.259.v372.html)
Onko videossa toi noin 20:nen sekunnin kohdalla kaukalon laidalla Eren kanssa muutaman sanan vaihtava pelaaja Osala?
E: Kyllähän se on.
Reeneistä Osala olikin haastattelussa Roimelalle kommentoinut, että jäällä näkyy nyt kova tekemisen meininki. Tuo on kiva kuulla.
mirasane
04.08.2010, 12:00
Hyvin on Tamminen ja Saari hanskanneet budjetin. Tamminen itkee ensin telkkarissa, että 600k on raja, that's it. Kuitenkin mies onnistui saamaan siihen vielä kolmasosan lisää.... eli about tämän kauden joukkueen hinta olisi maksettu sillä rahalla.
Tuon jälkeen Siffan on enää turha yrittää selittää, ettei Tami jätä jälkeensä savuavia raunioita.
Kyllä Sportin tuoretta rosteria katsoessa voi sanoa, että savuavan tuhkan päälle käydään uutta nousua rakentamaan. Mutta kuten kaskitulella tuhkaksi poltettuun peltoon istutettu vilja kasvaa hyvin, niin samalla tavalla ihan fiksulta näyttää Sportin uudelleenrakennus. Nuoria pelaajia, halpoja pelaajia, omia junnuja - juuri tuosta se nousu lähtee. Ylihintaiset pelaajat pois rosterista ja kitisevät gloryhunterit pois katsomosta. Ensi kaudelle tavoitteeksi sarjapaikan säilyttäminen, muutaman nuoren pelaajan läpimurto ja voitollinen tulos, niin kaikkien kolmen toteutuminen on realismia. Siitä sitten pienin askelin eteenpäin ja 3-5 vuodessa Sport voi taas olla Mestiksen kärkijengejä. Kyllä ne gloryhunteritkin jossain vaiheessa taas sinne katsomoon palaavat.
Sportilla on kuitenkin takanaan muita Mestis-joukkueita parempi junnujoukkue ja suurempi talousalue. Noista syntyy se selkäranka, jota kautta nousu syvästäkin ahdingosta on mahdolinen, jos vaan maltti pysyy toiminnassa mukana.
Sportilla on kuitenkin takanaan muita Mestis-joukkueita parempi junnujoukkue ja suurempi talousalue. Noista syntyy se selkäranka, jota kautta nousu syvästäkin ahdingosta on mahdolinen, jos vaan maltti pysyy toiminnassa mukana.
Tässä ollaan asian ytimessä. Hyvän talousalueen (+orastavan talouskasvun) ja junnutuotannon takia Sport voi nousta suht nopeasti Tami-shown aiheuttamista ongelmista. Hienoa, että siellä tosiaan annetaan nyt junnuille mahdollisuus. Organisaatiossa on lisäksi selkeästi malttia, joten en usko, että Sportin homma siihenkään kaatuu.
Suurin uhkakuva on urheilullisella puolella eli miten tämä todella kokematon joukkue (niin pelaajat kuin valmennus) saadaan menestymään Mestiksessä? Menestymisellä tarkoitan tässä kohdin pääsyä kuuden sakkiin. Muutama yksi kokeneempi hyökkääjä ja pakki niin tilanne näyttäisi jo astetta paremmalta.
Pääasia on kuitenkin se, että kaikenlainen turha uhoominen ja koohottaminen on nyt poissa Sportin toiminnassa. Toimistolla ja kaukalossa voidaan keskittyä vain olennaiseen eikä johdon tai valmennuksen tarvitse olla koko aikaa sammuttelemassa mitä ihmeellisempiä tulipaloja.
Pat_LaFontaine
04.08.2010, 12:46
Suurin uhkakuva on urheilullisella puolella eli miten tämä todella kokematon joukkue (niin pelaajat kuin valmennus) saadaan menestymään Mestiksessä?
Totta. Tosin täytyy muistaa myös sekin seikka, että kokemattomuus on myös etu. Kun tiedetään jo etukäteen, että nyt ei ole "maailmanluokan" joukkuetta, ei paine ulkoapäin, kuin seuran sisäisestikään ole yhtä kova, mitä ennen. Joukkueessa myös tiedostetaan myös sekin seikka, että kokeilla saa ja erehtyäkin. Heti ei ole puukko selässä tai pää vadilla.
Mielestäni Törmäsen kahdesta elokuisesta esiintymisestä on huokunut sitoutuneisuus projektiin ja pelaajahankinnoissa näkyvä alueellinen painotus luonee sitoutumista myöskin pelaajien puolelta seuran värejä kohtaan. Aikaisemman muukalaislegioonan, mukaanlukien päävalmentaja, kohdalla ei näin välttämättä ollut. Hienoa olisi jos Sport säilyisi jatkossakin vaasalaisena joukkueena, jonka pelaajista mahdollisimman monella olisi suuri kotkasydän. Täällä Raumalla kun ei edustusjoukkueessa kovin montaa raumalaista ole, on se ainakin historiassa ollut vaikuttamassa pelaajien sitoutumiseen tiukoissa paikoissa. Toivottavasti uudenlainen pelaajahankintapolitiikka täälläkin poikii yhteenhitsautuneempia joukkueita.
Mielenkiinnolla odotan perjantain Sport-esiintymisiä.
Hölli - Takala - Halava
Manninen - Suonpää - Mörsky
Heikkilä - Kujanpää - Piispanen
Kiviniemi/Iloviita - Riska - Saari/Fogström
Taimi - Uitto
Heikkinen - Tuohilampi
Lehtinen/Mäkinen - Talas
Vaikea kyllä sommitella ketjuja, kun monestakaan ei oikeastaan tiedä vielä mitään. Jotain tuon tyylistä sommitelmaa itsekin kuitenkin kokeilisin. Harjoitusotteluissa varmaan alkaa selkeytyä, kuka ottaa ja minkäkin paikan joukkueessa.
Itse olen jonkin verran kavereita nähnyt aiemmin ja kuullut juttuja pelityylistä ja tavasta.
Hölli on hyvä luontainen maalintekijä, ja hänelle pitää saada laadukkaat pelikaverit. Takala on ollut tasavarmin pelintekijä Sportin jengissä täällä pelatessaan. Ei mikään häikäisevä a'la Westerback, vaan takuuvarmasti kiekko oikea-aikaisesti omille. Halava taas varmasti Takalan vanhana tuttuna täydentää omalla terrierimäisellä pelitavallaan ketjua. Takala-Halava ovat molemmat aika aggressiivisia, ei siis mitään väkivaltaisia, vaan ottavat ja antavat iskuja ja ajavat ahtaisiin paikkoihinkin, ja Hölli sitten saa enemmän vapaata jäätä käyttöönsä.
Manninen on sitten lähimpänä Jarkko Ruutua, mitä tämä joukkue tarjoaa. Kova vääntäjä, peloton rymistelijä ja osaa myös viimeistellä. Tähän viereen sopii hyvä all-round pelaaja Suonpää, joka osaa kiekkoa jakaa, sekä yllätysvetona tähän A-junnuista kova pistemies Mörsky. Suonpää tekee peliä, Mörsky tekee maaleja ja Manninen tekee tilaa ja maskia.
Kujanpää tarvitsee itselleen kolmosketjun paikan, varsinkin kun kahteen ensimmäiseen ei ole asiaa. Heikkilä on ollut hieman vaisu viime kausina, mutta luotetaan siihen että hänestä saadaan hieman enemmän irti. Piispanen toiseen laitaan juonikkaana ja fiksuna pelaajana. Tästä ketjusta voi kokoa puuttua, mutta varmasti kiekko liikkuu. Omiin voi tulla ongelmia. Heikkilän tilalle voi ehkä pistää Kiviniemen siihen rotan rooliin, jos tuntuu että Piispanen ja Kujanpää ei oikein tahdo saada aikaa ja tilaa itselleen.
Neloseen ei keskelle ole Riskaa parempaa vaihtoehtoa sentteriksi. Kiviniemi taas on lähes täydellinen nelosketjun kaveri laitaan, ja jos tarvitaan enemmän hyökkäysvoimaa niin siihen voidaan istuttaa Iloviita. Muutenhan kaverit ovat duunariluonteisia molemmat. Toiseen laitaan sitten tarjolla on kaksi taitopelaajaa, Fogström ja Saari.
Uitto on yksi sarjan parhaista oman pään pakeista, ja Taimi siihen viereen opettelemaan. Taimi on yleishyvä pakki, viisas, ja pystyy hoitamaan hyökkäyspään hommia. Ja kun Uitto on parina niin varmasti myös uskaltaa kiekollisena pelata.
Tuohilampi on sitten perus 0+0 pakki. Omassa päässä parhaimmillaan, sellainen jämäkkä HIFK:n näköinen kaveri. Heikkinen siihen sitten rinnalle tuomaan vähän kokemusta.
Talas ja Mäkinen on tuttuja viime kaudelta RD:n riveistä. Lehtinen sitten voi haastaa oikeastaan kenet vaan Heikkinen-Uitto kaksikon ulkopuolelta.
Kapteeniksi varmaan tullaan valitsemaan Takala. Ei sen parempaa liideriä ja esimerkkipelaajaa varmaan löydykään. Toki vaasalainen kapteeni olisi jees, mutta ei se mikään pakko ole valita sellaista, jos parempiakin liidereitä on olemassa. Takala on kuitenkin pari vuotta ollut täällä, johtanut ykkösketjua pari kautta ja vaikka onkin Seinäjoelta, niin kyllä hänet hyväksyn ehdottomasti kapteeniksi. Onhan hän Ässien junioreissakin kapteenina ollut.
Kelju K. Kojootti
04.08.2010, 18:18
Mediatiimi näyttää heränneen kesähorroksestaan, kun sivuille ilmestyi ensin pressivideo (http://www.vaasansport.fi/fin/Video&Radio/Lehdistotilaisuus_282010.259.v372.html) ja tänään Stögön haastattelu (http://www.vaasansport.fi/fin/Video&Radio/Antti_Tormasen_haastattelu.259.v373.html).
Hehe. Nuorilla miehillä ei selvästikään hirveästi kokemusta näistä mediatilaisuuksista. Varsinkin huvittavaa tuo Piispasen ja Lehtisen tuolilla pyöriminen tuossa kommentoinnin ohessa. No, kunhan pisti silmään.
Näin ulkopuolisen silmiin Sportin touhussa vaikuttaa olevan pitkästä aikaa jalat maassa ja järki päässä. Taloustilanne toki pakottaakin ottamaan järjen käteen. Joka tapauksessa minulla on uskoa, että Törmänen tietää, mihin soppaan on lusikkansa laittanut, eikä lähde ensimmäisenä vuonna kurkottamaan kuuhun. Pelaajamateriaalikin on semmoista, että kovemmat tavoitteet on syytä asettaa parin, mieluummin kolmen vuoden päähän. Siinä on varmasti monella Sport-fanilla sulattelemista. Hienoa nähdä, että Törmänen on ottanut porukkaan jo kertaalleen pois heitettyjä Sport-kasvatteja, jotka epäilemättä olisivat voineet jossain toisessa organisaatiossa saada paremman näyttöpaikan aiemmin.
Tume on näillä näkymin matkaamassa kohti Mikkeliä, joten edelleen pitäisi etsiä Uiton rinnalle ykköspakki. Alkaako katseet kääntyä Jussi Heikkistä, mutta liekkö mies edes kunnossa?
Mustakotka
05.08.2010, 20:51
Aina yhtä varmoilta Sportin foorumeilta bongasin "tiedon", että Jaatinen olisi tulossa vahvistamaan hyökkäystä. Liekö sitten totta, mutta kyllä kelpaisi.
Pat_LaFontaine
06.08.2010, 00:19
Tume on näillä näkymin matkaamassa kohti Mikkeliä, Kova kaappaus Jukureille. Ehdoton Mestiksen ykköspakki.
Jaatinen olisi tulossa vahvistamaan hyökkäystä. Ei liene totta, jos ei sitten Mamba ole puhunut miestä "väärään suuntaan".
Oikein pirteä ja ennakkoluuloton esitys avausottelussa Ässiä vastaan. Ylivoima ei silmiä hivellyt, mutta ansaittu voitto kaikesta huoimatta.
Orion Star
06.08.2010, 13:47
Oikein pirteä ja ennakkoluuloton esitys avausottelussa Ässiä vastaan. Ylivoima ei silmiä hivellyt, mutta ansaittu voitto kaikesta huoimatta.
Miten tuo Sporan peluutus, pysyikö ketjut samoina tms. ja miten ne oli ylipäänsä rakennettu ??
Ehdottoman positiivinen yllätys toi voitto Ässistä. Näistä ei ikinä pidä todellakaan liikaa johtopäätöksiä vedellä, mutta materiaalieron (aivan eri tasoa kuin menneinä vuosina) piti olla sen verran suuri, etten kyllä olisi reenipelissäkään ihan heti voittoon uskonut. Lisäksi oli kuitenkin vielä ensimmäinen peli ja aikamoinen tuulahdus on käynyt valmentajia myöten, niin tämä ei ainakaan vähennä voiton arvoa.
Oikealla asenteella ja valmennettuna näyttää siltä, että eiköhän me Mestiksessäkin saada niitä pisteitä tällä nipulla jotenkin kaavittua. :)
Pat_LaFontaine
06.08.2010, 15:37
Hienoa, että heti tuli onnistumisia, vaikka näille nyt muuten osaa antaa arvoa juurikaan. Erityisen onnellinen olen Peltosen onnistumisesta. Siellä oli liveseurannassa muutama mainintakin hyvistä patjatorjunnoista. Go Aaro Go!
Siellä oli liveseurannassa muutama mainintakin hyvistä patjatorjunnoista. Go Aaro Go!
Luulen, että Rossille käy kylmät jo ennen kauden alkamista. Aaro vie Rossia yksinkertaisesti 100-0, tosin en nähnyt Rossin tämänpäivän esitystä. Myös Suomalaiselta hieno esitys.
Tuohilampi näyttäisi olevan valmis Mestis-peleihin, joten suoraan ykköskokoonpanoon. Oliskohan myös Eetu harjoitellut sen verran kovaa kesän aikana, kun luistin kulki ihan eri tahtiin kuin viime kaudella. Toivottavasti kunto on kuitenkin ajoitettu sinne keväälle, eikä syksyksi. :)
Koheltaja
06.08.2010, 22:00
Asioita ajattelin laittaa tähän:
+ Joukkue on pieni mutta nopea!
+ Markus Piispanen, nimi joka kannattaa pistää mieleen.
+ Huomaa, että puollustus on liigan junnuista, missä opetetaan kunnolla, tämän huomasi varsinkin Ässiä vastaan, maalin edessä eivät ruvenneet pahemmin "sylipainiin" isompien hyökkääjien kanssa, vaan yksinkertaisesti aina pelasivat mailan pois.
+ Törmäsen pelinluku, vaikka vain harkkapeli, Lukko pelissä viimmeisellä minuutilla vielä maalivahti pois ja yritti tasoitusta 6vs5.
Ei hyvää ellei myös huonoa:
- Halava istui liikaa jäähyllä, toivottavasti pysyy sieltä pois. Eikö riitä vauhti vai miksi aina jäähyn syy "koukkaaminen"?
Kuka muuten oli Sportin paidalla viilettänyt nro 7 selässä nimi Koivisto?
Mustakotka
06.08.2010, 22:02
Kuka muuten oli Sportin paidalla viilettänyt nro 7 selässä nimi Koivisto?
-90 syntynyt Miika Koivisto A-junnuista.
Näin pitkällä kokemuksella ja useat kerrat TuTon pitsiturnauksessa nähneenä, voin sanoa, että ei näistä pikapeleistä mitään johtopäätöksiä voi vetää. Kiva kuitenkin, että tosi vanha kilpakumppani divisioonassa ja mestiksessä on kunnossa. =) Hyvä!!
Näin pitkällä kokemuksella ja useat kerrat TuTon pitsiturnauksessa nähneenä, voin sanoa, että ei näistä pikapeleistä mitää johtopäätöksiä voi vetää.
Ei tietenkään. Hyvänä esimerkkinä Tamin aikakausien aikana syyskunto oli aina pre-seasonissa.
Peltonen-Tuohilampi-Piispanen kolmikko erottuivat joukostaan aika selkeästi. Peltonen ei ollut mikään yllätys, koska tämä ollaan tiedetty viimeiset pari kautta. Lähes kaikki muut olivatkin täynnä kysymysmerkkejä.
Kiva kuitenkin, että ollaan molemmat hengissä....mestiksen ja divarin ikonit...ei ole täälläkään taloudellisesti helppoa ollut....Liigaseura naapurina syö kaikki sponsorit....ja TuTo-Sport sytyttää aina....Tosin me viedään kaikki matsit ensi kaudella...=)
Pat_LaFontaine
07.08.2010, 07:45
Päivän Pohjalaisessa valmentaja niputti vähän Pitsiturnauksen kulkua. Ei mitään syväluotaavaa luonnollisesti tässä vaiheessa, mutta jotain kumminkin.
Törmänen myös kertoo, että yksittäinen pelaaja ko. liigajoukkueista saattaa maksaa yli koko meidän rosterin. Kun osallistuvien joukkueiden nimilistaa tutkii, tuskin löytyy yhtään yli 200K€ pelaajaa, joten kovin edullinen on tämän päivän Sport. Törmänen myös toteaa, että ennen kauden alkua olisi mitä todennäköisemmin tulossa uusia pelaajia rinkiin. Ulkomaalaisia ei haeta, mutta ei luonnollisestikaan kieltäydytäkään, mikäli hyvä ja edullinen kohdalle sattuu. Tärkeimpänä kyttäyksenä Törmänen pitää Liigarinkien pienenemistä ja sitä kautta löytyviä uusia pelaajia. Kovin tuntuu olevan jalat maassa ja järki päässä uudella valmentajallamme.
Törmänen myös totesi, ettei itse ole koskaan osallistunut pelaajana Pitsiturnaukseen ja piti tätä säälinä. Niin paljon hyvää hän oli turnauksesta ennakkoon kuullut ja nyt myös itse todennut.
Tästä on hyvä jatkaa.
Ai niin. Ässät pelissä siis taisi olla Suomalainen maalissa, eikä Peltonen, kuten liveseurannassa todettiin? Joku, vaikka Niksi voisi tämän vahvistaa tai kumota. Jokatapauksessa tuon pelin maalivahtia (Peltonen työnimenä seurannassa) kehuttiin. No Aaron tietää olevankin hyvä, mutta onko tosiaan Suomalainen Sportin mustahevonen, kuten Niksi tuolla yllä jo vähän ehti mainitakin? Mielenkiintoista, jos taas Rossin oikealta ja vasemmalta tulee kaveria ohi ja rooliksi muodostuu jälleen kerran luukkuvahdin rooli. Sääli sinänsä, sillä itseluottamus murennee viimeinkin, jos näin pääsee käymään. Paras maalivahti kuitenkin pelatkoon, eikä pelkät luvut historiankirjoissa.
Koheltaja
07.08.2010, 09:39
Ai niin. Ässät pelissä siis taisi olla Suomalainen maalissa, eikä Peltonen, kuten liveseurannassa todettiin? Joku, vaikka Niksi voisi tämän vahvistaa tai kumota. Jokatapauksessa tuon pelin maalivahtia (Peltonen työnimenä seurannassa) kehuttiin. No Aaron tietää olevankin hyvä, mutta onko tosiaan Suomalainen Sportin mustahevonen, kuten Niksi tuolla yllä jo vähän ehti mainitakin?
Tässä kohdin on tullut toimittajalle pieni kömmähdys. Itse paikanpäällä olleena voin sanoa, että: Ässät pelissä oli maalissa Peltonen ja Lukko pelissä Suomalainen. Mielestäni Suomalainen oli hyvä Lukko pelissä ja hänestä tullaan kuulemaan vielä paljon ja hyvää.
Ai niin. Ässät pelissä siis taisi olla Suomalainen maalissa, eikä Peltonen, kuten liveseurannassa todettiin? Joku, vaikka Niksi voisi tämän vahvistaa tai kumota. Jokatapauksessa tuon pelin maalivahtia (Peltonen työnimenä seurannassa) kehuttiin. No Aaron tietää olevankin hyvä, mutta onko tosiaan Suomalainen Sportin mustahevonen, kuten Niksi tuolla yllä jo vähän ehti mainitakin?
Vaikka tulikin otettua lonkeroa, niin kyllä siellä Ässät-pelissä maalilla oli Peltonen ja Lukko-pelissä puolestaan Suomalainen. Molemmat esittivät niin hienoja otteita, että Rossi saa tehdä paljon töitä, jotta voisi säilyttää ykkösmolken statuksen.
Ihmemies
07.08.2010, 14:06
Asioita ajattelin laittaa tähän:
+ Huomaa, että puollustus on liigan junnuista, missä opetetaan kunnolla, tämän huomasi varsinkin Ässiä vastaan, maalin edessä eivät ruvenneet pahemmin "sylipainiin" isompien hyökkääjien kanssa, vaan yksinkertaisesti aina pelasivat mailan pois.
Tämähän on ainoa vaihtoehto tällä puolustuksella, varsinkin nyt kun pari kokeneempaa ja "isompaa" puolustajaa oli jätetty kotiin. Ei ton kokosilla jätkillä ole helppoa mihinkään fyysisiin vääntöihin ryhtyä, puhumattakaan niiden voitosta. Pelkäänkin, että tässä pitkän kauden aikana oma pää tulee ajoittain olemaan "vähän" ongelmissa vastustajien isompien ja fyysisempien hyökkääjien kanssa. Kovan työn saavat tehdä jos aikoo pitää itseään 20kg ja 20cm isommat kaverit pois maalilta.
Mustakotka
07.08.2010, 22:30
Maanantaina jälleen pressi, aiheena uusi pelaajasopimus/sopimuksia.
Puhuttiin vain yhdestä pelaajasopimuksesta...
Antti Jaatinen.
Orion Star
07.08.2010, 22:57
Puhuttiin vain yhdestä pelaajasopimuksesta...
Antti Jaatinen. ..jaa ja tämä fakta eller hur ?? Ei siinä mitään, olisi oiva lisä tohon jengiin.
..jaa ja tämä fakta eller hur ?? Ei siinä mitään, olisi oiva lisä tohon jengiin.
Se oli oma arvaus, mutta kun kerran julkistetaan vain yksi pelaajasopimus, niin voisi jopa odottaa, että kyseessä olisi astetta tärkeämpi sopimus. Voihan se olla myös Jusa. Tai sitten sieltä tulee joku pelaaja lainalle?
Mustakotka
07.08.2010, 23:10
Niin, tällä hetkellä tilanne on se, että yksi sopimus sieltä ainakin tulee. Huominen kaiken muuttaa voi..
TosiFani
08.08.2010, 01:25
... Kun osallistuvien joukkueiden nimilistaa tutkii, tuskin löytyy yhtään yli 200K€ pelaajaa, joten kovin edullinen on tämän päivän Sport...
Berg, Mclean, Morrison...
mendieta
08.08.2010, 11:08
Se oli oma arvaus, mutta kun kerran julkistetaan vain yksi pelaajasopimus, niin voisi jopa odottaa, että kyseessä olisi astetta tärkeämpi sopimus. Voihan se olla myös Jusa. Tai sitten sieltä tulee joku pelaaja lainalle?
Omia A-junnuja on ainakin kiinnitetty sopimuksin. Onko nämä junnusopimuksia vai mitä ja aiotaanko niitä julkistella? En tiedä. Kerroin vain, että ei taas revitä pelihousuja.
Omia A-junnuja on ainakin kiinnitetty sopimuksin. Onko nämä junnusopimuksia vai mitä ja aiotaanko niitä julkistella? En tiedä. Kerroin vain, että ei taas revitä pelihousuja.
Yksi pelaajasopimus julkaistaan huomenna, ainakin näin Osala Sportin foorumilla informoi. Tuskin ne pyytäisi lehdistöä paikalle julkaistaakseen yhden täytenuoren sopimusta. Kyllä sieltä on luvassa se "iso kala" Vaasalaisittain tyyliin Jaatinen tms. mestistason hyvä pelaaja.
Olisi kyllä Jaatiselle isoa ruutua tarjolla Sportissa, potentiaaliaan hän esitteli viime kaudella Hokissa. Yllättäen kun Vaasan tomut jätti taakseen, alkoi pistetahti olemaan asiallinen :)
Orion Star
08.08.2010, 16:42
Yllättäen kun Vaasan tomut jätti taakseen, alkoi pistetahti olemaan asiallinen :)
..niin tai "kun jätti Tamin taakseen" ; ) ! Uskon että tekee sen 30 p, jos tulee nyky Sporan rosteriin.
Pat_LaFontaine
09.08.2010, 11:32
En kyllä edelleenkään jaksa uskoa, että Ana Vaasaan palaisi, mutta jos näin hienosti pääsisi käymään, niin eiku A. Sillanpää vaan kuskiksi Antille mukaan.
Mustakotka
09.08.2010, 12:13
Antti Jaatinen vuoden sopimuksella.
magnum37
09.08.2010, 12:20
Antti Jaatinen vuoden sopimuksella.
Yhtä kokeneempaa pakkia jäi vielä uupumaan, mutta Antille kovasti lausumme Tervetuloa takaisin!
Aika täsmähankinta. Nyt toivotaan, että Jaatinen jatkaa täällä siitä mihin Hokissa viime kaudella jäi. Potentiaalia on valtavasti. Edellisessä roolissa ja Tamin murjoessa lahjakkuus ei kai sitten päässyt esille. Nyt on iso tontti ykkösen laidalla tarjolla. Tuskin voi tällä tasolla enää parempaa ponnahduslautaa uralle saada.
Pat_LaFontaine
09.08.2010, 13:13
Antti Jaatinen vuoden sopimuksella.Hyvä. Hienoa.
Aivan mahtavaa! Tulihan sieltä ykkösketjun hankinta vihdoin ja viimein. Vielä se ykköspakki Uiton rinnalle, niin hyvällä mielin kohti kautta. :)
Jees hyvä näin. Sopii tähän nuorekkaaseen joukkueeseen, ja Jaatiselta pitäisi kuitenkin vielä löytyä käyttämättömänä olevaa potentiaalia.
Ykköspariin kova pakki, niin näillä voitaisiin lähteä kattelmaan sarjan alkuun, mihinkä rahkeet riittää.
Päivän Pohjalaisessa lukee, että Jaatisen tulon mahdollisti paikallinen firma. Hienoa, että vielä löytyy näitä paikallisia, jotka tukevat rakasta seuraamme! Vielä joku voisi sponssata meille ykköspakin. (Lue: Tumen, jos ei ole vielä kynäänsä pistänyt Jukuripahviin)
Pat_LaFontaine
10.08.2010, 11:19
Hyvin alkoi. Kolme pakkia jo telakalla. Yllätys, että yksi heistä on Markus Talas. Toivottavasti ei mitään pahempaa silti.
Hyvin alkoi. Kolme pakkia jo telakalla. Yllätys, että yksi heistä on Markus Talas. Toivottavasti ei mitään pahempaa silti.
Tänään siellä näyttäisi olevan kokoonpanossa ex-Ilves Jouni Aalto, samoin näyttäisi Talaskin olevan pelikunnossa.
Pari mahdollista vaihtoehtoa puolustukseen voisi olla S-Kiekon ringissä olevat Juhamatti Hietamäki ja Matias Kiviharju (Hokin testissä tällähetkellä), luulisi Red Ducks yhteistyöllä miesten olevan saatavilla ja varmasti aivan päteviä kavereita vähintään loukkaantumisia paikkaamaan.
SPORTTIKOTKA
10.08.2010, 13:41
Päivän Pohjalaisessa lukee, että Jaatisen tulon mahdollisti paikallinen firma.
Tarkoittaako tämä sitten sitä että reilun 4 sadan tonnin budjetti on käytetty taas ennen sarjan alkua? Tulee vain väistämättä mieleen moinen kun ulkopuolista rahoitusta on haettu pelaajan signaukseen.
Tarkoittaako tämä sitten sitä että reilun 4 sadan tonnin budjetti on käytetty taas ennen sarjan alkua? Tulee vain väistämättä mieleen moinen kun ulkopuolista rahoitusta on haettu pelaajan signaukseen.
Samainen yritys maksoi Jaatisen palkan viimeksikin Vaasassa pelatessaan. Taisi olla sukua omistajalle tms.
Budjetissa on varmasti tilaa vielä muutamalle hankinnalle.
Pat_LaFontaine
10.08.2010, 17:26
Budjetissa on varmasti tilaa vielä muutamalle hankinnalle.
On, on. Ainakin, jos on Törmäsen haastatteluun tämän päivän Pohjalaisessa uskominen. Törmänen sanoo haastattelussa, että niin kauan, kuin siirtoikkuna on auki, voi joukkueeseen tulla lisävahvistuksia.
Ihmemies
10.08.2010, 18:45
Hyvin alkoi. Kolme pakkia jo telakalla. Yllätys, että yksi heistä on Markus Talas. Toivottavasti ei mitään pahempaa silti.
Häntäluu kuulemma ollut vähän kipeä tjsp. Ei mitään vakavampaa.
Tuolla Sportin harjoituskausi-ketjussa Jokipojat-kannattaja karate Mauri kaipaili Hyllykallion halonhakkaajaa tänne Sportin ketjuihin. Ilmeisesti k M tarkoittaa minua. Kiitos kutsusta. Ensin korjaus, sillä kyse on Hyllykalliosta Nurmoon päin seuraavan asuntoalueen, Kertunlaakson, halonhakkaajasta ja maatalousrengistä, jolle on tullut tutuksi Petri Salonkin käyttämä Ylihärmä-Vaasa tie, jossa on oltava tarkkana, erityisesti kilometrejä pitkillä suorilla osuuksilla, auton nopeuden kanssa.
Sportilta olen odotellut ykkösjoukkueen järjestäytymistä. Antti Törmänen on päävalmentaja ja A-P Pajuluoma kakkosvalmentaja. Kuulin eilen Oulun suunnasta, että Markus Jämsä olisi joukkueen johtaja. Mikäli näin on, niin onnittelut Sportille tästä valinnasta. Huippupelaaja ja pitkäaikainen joukkueen kapteeni on oiva valinta joukkueenjohtajan tehtäviin. Miten lie sitten huollon kanssa? Vieläkö Taisto Tankka jatkaa legendaarista uraansa, vai onko tullut uusia voimia huollon tehtäviin?
Harjoitusottelut ovat lähteneet lupaavasti käyntiin. Pitkä kausi näyttää sitten, miten Sportin lähes kokonaan uusittu joukkue pärjää Mestiksessä. Täältä Etelä-Pohjanmaan keskuksesta katsoen oli hienoa nähdä, kun Seinäjoen pojat Takala ja Uitto jatkavat uraansa kotiseudulla. Mikko Rossi pelasi hienosti Oulussa nollapelin ja Aaro Peltonen takaa kovan kilpailun ykkösmaalivahdin paikasta. Uudet pelaajat on nähtävä tositoimissa, ennenkuin kirjoitan heistä mitään.
Pohjanmaalta on hyvä saada joukkue SM-liigaan. Nyt on odotettava viitisen vuotta ja satsattava sitten taas riittävästi joukkueeseen SM-liiganousua varten. Toissa kausi osoitti, että SM-liiganousu on mahdollista. Seinäjoki on nostettava sitten Mestis-joukkueeksi, mutta se edellyttää tänne uutta jäähallia. Eli karate Maurille ja muille tiedoksi, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan puolesta täällä liputetaan. Pohjois-Pohjanmaa kuuluu sakkiin ilman muuta ja Kärppien sekä K-Laserin menestystä kannatan myöskin. Näyttäisi siltä, että täällä ollaan yli puolen Suomen jääkiekon kannattajana näköpiirissä olevan tulevaisuuden. Toki kiitollisena Kettärälle, Jokipojille ja KooKoolle toivon aina menestystä myös näille seuroille.
Kukaan muu huomannut että sekä edustus että junnut pelaavat samalla pelitavalla? Ja tämä nimenomaan niin päin, että Stögö oli käynyt Okalta kysymässä, että voidaanko käyttää teidän pelitapaa?
Tämä kun olisi tehty Tammisen rosterilla...
magnum37
13.08.2010, 11:25
Muutamia myönteisiä havaintoja uuden nuoren joukkueen ensiesiintymisestä kotiareenalla.
- Joukkueessa on älykkäitä pelaajia
- Joukkue osaa luistella
- Avaukset ovat nopeita ja vastustajan hyökkäyksiä katkotaan hanakasti
- Syötöt ovat fiksuja
- Laukaukset napakoita ja tilanteet viedään loppuun.
- Joukkueen motivaation taso on hyvä
- Peli on paikoin hyvin organisoitua
Yritän välttää ylioptimismia, mutta onhan tuon joukkueen pelaaminen välillä hienoa kiekkoa. Eilinen harkkapeli oli kiekkotapahtumana viihdyttävämpi kuin moni menneiden kausien "miljoonajengin" runkosarjapeli. Ei mitään pään seinään kakkaamista tai toivottomia syöttöä, vaan hyvää jääkiekkoa.
Hyvä pojat, hyvä Stögö!
Hyvä pojat, hyvä Stögö!
Peli on todellakin paljon viihdyttävämpää kuin Tamin aikana. Hyvä pojat, hyvä Stögö!
Saanko mä sen patsaan sinne hallin eteen...?
Se mitä itsekin katsoin tarkemmin, verrattuna viime kauteen, oli rohkeus kiekon kanssa. Nyt pelaajat saivat omalla siniviivallakin kuljettaa kiekkoa, eikä vain vippalla sitä keskialueelle. Heti ei penkitetty ja haukuttu jos omalla sinisellä kiekko kadotettiin. Viime kauden periaatteilla olisi viiden minuutin jälkeen ollut koko joukkue penkitettynä. Sama vastustajan siniviivalla. Ei päätyyn heitettyjä kiekkoja näkynyt kuin pari koko pelissä, ja taisi toisenkin pistää ylivoimalla "selkäytimestä" Suonpää. Ja hienoa että taklauksiakin nähtiin mukavasti. Sanottu on, että Sport olisi pieni ja luisteleva joukkue, mutta kyllä siellä taklauksiakin jaettiin roppakaupalla.
Mieluummin tällaista rohkeaa yrittämistä katsoo, kuin steriiliä rännikiekkojen hakkaamista.
Noniin nyt itsekin kerkeää hieman anysoimaan joukkuetta ihan ensinäkemän perusteella. Niksin ja Roccon kanssa samoilla linjoilla. Peli oli tosiaankin viihdyttävämpää, vaikka osansa oli varmasti myös hieman tuolla "junnumaisella koohottamisella". Silmiinpistävää oli nimenomaan tuo rohkeus kiekon kanssa, paljon vähemmän heitettiin rännikiekkoja jne. Yksinkertaisesti näiden pohjalta peli oli ainakin katsomoon mielekkäämpää katsoa.
Ja on tosiaan hienoa katsoa, kun jengi jaksaa tsempata ja yrittää, siitä se ei tosiaan jää kiinni. Pieniä jätkiähän meillä on, tuntuisi hieman kuin A-junnujen peliä olisi katsomossa. Hyvin ne jaksoi kuitenkin vääntää.
Tämänkin havaitsin myös. Sport todella tarvitsisi nyt sitä parasta Peteä pelintekijäksi. Oisiko Petellä jopa ihan sen asenteen kanssa jotain ongelmia?Oulun pelin kymppi sai jatkoa, kun Pete jäi noin parin metrin päähän muusta joukkueesta aloituskiekkoa edeltävästä hengennostatuspiiristä. Esitys jäällä oli sekin flegmaattinen.
En minä eilisestä löytäisi ensi hätään paljoa muuta dissattavaa kuin Pete, joten jatkan siitä mihin kauden loputtua jäin. Ihmettelin kovasti Peten jatkosopimusta viime kauden jälkeen, ja kun lisäksi on ollut merkkejä selvästä uran taantumisesta. Varsinkin nyt kun joukkue uudistettiin; en ymmärrä jatkosopimusta alkuunkaan. Eilinen esitys oli varsin flegmaattinen, ja vaikka kyseessä oli harjoituspeli johon kokeneempi kaarti ei jaksa niin syttyä, pelkään että tämä ei ole Peten kohdalla vain harjoituspelien ongelma.
Mun mielestä tuossa näkikin hyvin eron viime kauden ja tämän kauden joukkueen välillä, kun vertasi näitä monia nuoria jätkiä jotka painoi menemään 110%-lasissa ja jalka liikkui - vastapainona sitten taas Suonpää.
Muista yksilöistä kommentteja ranskiksittain:
- Kankaanpää: H*lvetin pienihän se on noihin ympyröihin, mutta näytti kyllä sitä mitä Stögökin on peräänkuuluttanut, eli ei se koko ole enää niin tärkeä. Väistämättä jäi välillä fyysisyydessä kakkoseksi, mutta on kaveri mennyt kyllä viimeiset parit vuotta huimasti etäänpäin! Saas nähdä riittääkö fysiikka kuitenkaan vielä täksi kaudeksi Mestikseen.
- Manninen-Suonpää-Jaatinen: Kenttä oli ehkä Sportin huonoin, ja se on mielenkiintoista. Tämän pitäisi olla selkästi nimivahvin kenttä. Tässä näkee taas kärjistettynä sen, että ei nimet selässä ja se hintalappu monesti kovin paljoa paina. Jaatinen väläytteli kikkoja ym. väliin, mutta hiukan yksin tuntui jäävän.
- Kujanpää: Aivan huikeaa. Kaverille teki varmasti erittäin hyvää, kun pääsi jo viime kaudella totuttelemaan Mestiksen vauhtiin, lisäksi A:n SM:n kovat pelit ovat tietenkin osasyy kehitykselle. Nyt dominoi kiekon kanssa jo lähes samanlailla mitä teki A:nkin peleissä. Näyttäisi siltä, että ykkösen/kakkosen keskelle vaan - ainakin eilisen perusteella.
- Piispanen: Siinä on esimerkki kaverista, jollaisia olisi pitänyt aiempinakin vuosina draftata näiden kalliiden vanhusten sijaan! Hyvä skouttaus Stögöltä. Eikä varmasti ole hintalapultaa Tamin kavereiden tasoa, jos edes murrososaa siitä. Hyvä pelisilmä, liike ja maalivainu.
- Halava: Ei nyt niin paljoa näkynyt, mutta väläytteli kyllä maagisia käsiään.
- Fogstrom: Pelasi ihan OK. Mutta mutta, onhan fysiikka ja koko aikalailla rajallinen Mestikseen. Saas nähdä miten kaverin käy. Lenteli muuten muutaman kerran komeasti vastustajan tööttien edessä.
- Koivisto: Hyvää peruspeliä. Voisi mennä kolmospakissa. Kehittyy kokoajan.
- Riska: Ottaa isompaa roolia, vaikutti siltä, että kaveri olisi mennyt kesän aikana eteenpäin.
- Kiviniemi: Hetkinen, Jallu teki myös kiekon kanssa jotakin. Oli paremman ja rohkeamman näköistä pelaamista kuin edellisinä kausina. Päässyt Tamin "kiekko päätyyn ja perään" -pannasta pois?
Kokonaisuutena voisi sanoa, että mielestäni jos johonkin akuuttia tarvetta on vahvistaa, niin puollustukseen. Sinne kaivattaisiin hieman kokemusta, kokoa ja kovuutta! Hyökkäyksessä vikkelät nuoret ovat kyllä OK, jos sen nyt voi näin lyhyesti ilmaista.
Se että viime kausi päästiin A-junnujen osalta pelaamaan SM-liigassa, oli varmasti elintärkeää tämän kauden kannalta. Junnut ovat menneet sielä paljon enemmän eteenpäin, mitä olisi ollut jos oltaisiin pelattu divarissa. Näin voidaan nyt käyttää jo tällä kaudella näitä junnuja apuna.
ps. erittäin rentouttavaa kun se Tami hypetys, vääntäminen & kääntäminen on vihdoin poissa Sportin foorumeilta, syvä huokaus. :)
Siffankin vierailut ovat alkaneet tasaisesti putoamaan täälä Sportin puolella ja rauha on palannut.
Aikamoinen honey moon on nyt menossa - myös tällä foorumilla :) On todella hienoa ja positiivista, että homma on lähtenyt tällä tavalla käyntiin. Toki nyt on pelattu vasta muutama hikinen pre season -ottelu mutta siltikin ottelutulokset, ja etenkin joukkueen ilme kentällä, antaa varmasti luottamusta kaikille siitä, että oikeita asioita tehdään.
Olen vasta muutaman kerran ehtinyt pistäytymään hallilla edustuksen treeneissä ja tietysti torstain pelissä, mutta jotenkin hallin ilmapiiri on nyt raikas ja henkii positiivisuutta. Antin olemus ja hänen vetämänsä treenit ovat saaneet isoja kehuja katsomosta. Keskusteleva, neuvova ja kannustava, mutta silti tiukan vaativa. Siinä ehkä kiteyttettynä ne kommentit, mitä Antin tyylistä olen saanut vielä aktiivisemmin Sportin tekemisiä seuraavilta. Tekemisen meininki näkyy myös pelaajista jokaisessa harjoituksessa.
No, pre season on vasta aluillaan ja sen jälkeen edessä on pitkä sarjakausi. Joukkue on nuori ja suht kokematon, ja rosterin riittävyyden yllä on vielä monia kysymysmerkkejä, kuten täälläkin on hyvin havainnoitu. Silti tässä hartaasti toivoo, että homma jatkuisi tällä tavalla eli menisi alusta alkaen tuubiin. Jatkossa se voisi tietää sitä, että moni nuori ja lahjakaskin pelaaja voisi miettiä Sportia varteenotettavana vaihtoehtona. Samoin jo kannuksia hankkineen pelaajan Vaasan tulon motiivina voisi olla hyvä ilmapiiri ja edelleen kehittyminen, eikä iso rahatukko.
Ja vielä Ahvensaaren Päädystä torstain pelissä. Meiniki oli alussa suht vaisua (siis Kuparisaaren asteikolla), mutta parani koko ajan ottelun edetessä. Ottelun jälkeisessä fanien ja pelaajien kohtaamisessa oli taas suurta tunnetta. Kylmät väreet meni taas vanhallakin äijällä :)
Harjoituspeleistä on saanut kyllä hyvän kuvan minkälainen kokoonpano olisi kauden avauksessa.
Hölli - Takala - Jaatinen
"Tume" - Uitto
Halava - Suonpää - Manninen
Tuohilampi - Heikkinen
Piispanen - Kujanpää - Saari/<Rotaatio>
<Rotaatio> - Talas
<Rotaatio> - Heikkilä - Riska
Peltonen/Rossi
Jos tulisi lisää hyökkääjiä, niin aiheuttaisi jo pienen ongelman.
Tuohilampi on kyllä osoittanut tasonsa ja noilla näytöillä ehdottomasti kakkospariin. Muodostaisi Eetun kanssa oivallisen puolustavan pakkiparin.
Kolmosketju aiheuttaisi pientä kiimaa. Kaikki sellaisia, jotka pystyvät tekemään yllättävän paljon pisteitä. Kujanpää syöttää Saarelle, joka luistelee kaikkien ohi ja Piispanen katsoo itselleen paikan. Vielä kun Talas pysyisi kunnossa, niin voja voja. :)
PS. On muuten huomattavaa, että Peltonen on tähän mennessä päästänyt 75 minuutin aikana kaksi maalia, jotka molemmat ovat tulleet läpiajoista. Ei yhtään huonommin! Ja siihen päälle ne gamesaverit...
Ihan hienolta näytti meno jäällä KooKoota vastaan. Paljon vieraita pelaajia mutta joukkue näytti hyvältä ja pelityyli miellytti katsojan silmää. Kunhan kiekko alkaa liikkumaan nopeammin ja tarkemmin pelaajalta toiselle niin Sport on vaikea vastustaja. Sportin liike on huikeaa ja pelaajat nopeita. Tuskin se tuollaista tulee olemaan 49 ottelun runkosarjan ajan mutta potentiaalia on.
Puolustus on kovin kapea ja mahdolliset hankinnat pitäisi kohdistua ennen kaikkea sille osastolle.
Toivottavasti kannattajien mieli pysyy positiivisena läpi kauden, sillä perinteisesti nuorilla joukkueilla tulee notkahduksia kauden aikana. Yrittämisestä tai motivaatiosta homma tuskin jää kiinni. Nämä pelaajat ovat kuitenkin uransa alussa kun viime kaudella oli päinvastoin.
Toivottavasti kannattajien mieli pysyy positiivisena läpi kauden, sillä perinteisesti nuorilla joukkueilla tulee notkahduksia kauden aikana. Yrittämisestä tai motivaatiosta homma tuskin jää kiinni. Nämä pelaajat ovat kuitenkin uransa alussa kun viime kaudella oli päinvastoin.
Todellakin pysyy mieli positiivisena läpi kauden, kun ei olla enää joka otteluun ennakkosuosikki. Oi niitä aikoja, kun kentällä pyöri miljoonajoukkue vailla intohimoa (Miinuksena kevät '09) ja ryhävalas huusi sen minkä kerkesi. Lähes joka tappion jälkeen alkoi aina sama vitutus, nyt kentällä pyörii tulevaisuuden nimiä, jotka (toivottavasti) yrittävät joka ottelussa parhaansa. Lisäksi kiekko on paljon iloisempaa, kuin viime kausien aikana.
Kunhan talous on saatu parempaan kuntoon, niin samantien Stögölle muutaman vuoden pahvi käteen.
Hartiapankki
15.08.2010, 14:35
Voisiko joku asioista perillä oleva valaista Tony Nikon tilannetta? Oli viime kaudella A:n SM-liigajoukkueen paras maalintekijä, kunnes siirtyi Red Duckseihin omasta tahdostaan. Kun A:sta on nyt nostettu useampi pelaaja edustukseen, luulisi että siellä olisi ollut Nikollekin sopiva ruutu. Vai eikö vain ole halua panostaa kiekkoon sen kummemmin, ja SS on siksi sopivampi sarja?
Toejoen Veikko
16.08.2010, 18:12
Onkos Tuomas Immosen tulevasta työnantajasta jotain tietoa?
Pat_LaFontaine
16.08.2010, 23:41
Onkos Tuomas Immosen tulevasta työnantajasta jotain tietoa?
Ei. Huhuiltu Ässiin, mutta ei mitään sen kummempaa tapahtunut ainakaan vielä.
Pat_LaFontaine
16.08.2010, 23:50
Pahkala lopettanut aktiiviuran. Näin kerrottiin tänään.
mendieta
19.08.2010, 19:58
Lönnroosin Toni sanoi tuossa streamin selostuksessa, että Jouni Aalto olisi tehnyt Sportin kanssa sopimuksen ensi kaudesta. Ei laittanut päätään pantiksi, mutta tokkopa tuo huvikseenkaan moisia puhelisi. Aalto pelaa just nyt 7. pakkina.
Lönnroosin Toni sanoi tuossa streamin selostuksessa, että Jouni Aalto olisi tehnyt Sportin kanssa sopimuksen ensi kaudesta. Ei laittanut päätään pantiksi, mutta tokkopa tuo huvikseenkaan moisia puhelisi. Aalto pelaa just nyt 7. pakkina.
Aalto olisi oiva lisä pakistoon, kunhan vielä hankittaisiin se YKKÖSpakki (Tume), niin kaikki hyvin.
Aallolla on kaikki edellytykset pelata Liigaa, kunhan vain pääsisi asennevammaisuudesta eroon. Saa nähdä kauanko viihtyy Stögön koulussa.
Pat_LaFontaine
21.08.2010, 09:27
Pahkala lopettanut aktiiviuran. Näin kerrottiin tänään.
Tänään Pohjalaisessa Pahkala taas toteaa, että neuvottelee myös Sportin kanssa. Ei ole kyllä enää FHAS:n listoilla, joten tiedä häntä. Myös RD on vahva ehdokas tulevaksi seuraksi.
Myös Jusa harjoittelee RD:n kanssa, mutta suunta on ensisijaisesti ulkomaille ja parikin seuraa ollut kiinnostunut. Katotaan nyt. Tuntuu kuitenkin siltä, että Jusaa ei nähdä Sportissa ensi kaudella.
Pat_LaFontaine
22.08.2010, 10:47
Kyllä se tuli todella selväksi viikonloppuna, että Sport tarvitsee ehdottomasti vahvistusta rosteriinsa. Enkä tarkoita nyt mitään Timo Pahkaloita, vaan oikeita sotureita, maalintekijöitä. Niin hyökkäys, kuin puolustus ovat kummatkin suhteellisen heikkotasoisia kokonaisuutena ja tällä rosterilla tulee kyllä piiiiiitkä vaellus eteen, jos lisäosaamista ei joukkueeseen saada.
Pelottaa kyllä kauden alku, jos mitään ei tapahdu. Samalla peräänkuulutan Törmäseltä jo pikkuhiljaa joukkueen organisoitumista. Yhdellä kädellä pystyi laskemaan Sportin organisoidut hyökkäykset, muuten mentiin tyylillä go with the flow koko ajan. Ei hyvä.
Der Adler
22.08.2010, 11:11
Älä nyt Pat käynnistää jonkinlainen negatiivi-ketjureaktio vielä täss vaihessa. Vaikka "The Honeymoon" pian onkin ohi niin eiköhän katotaan ensin rauhassa noin 5-10 sarjapelejä.
Pat_LaFontaine
22.08.2010, 13:32
Älä nyt Pat käynnistää jonkinlainen negatiivi-ketjureaktio vielä täss vaihessa. Vaikka "The Honeymoon" pian onkin ohi niin eiköhän katotaan ensin rauhassa noin 5-10 sarjapelejä.
Joo, niin katotaankin. Tuo meno vaan tuntuu kovin päämäärätiedottomalta kentällä, joten huoli kasvaa, mitä lähemmäs seasonin startti lähestyy. Toivottavasti hätäilen ja nuotit ja se oma pelikirja löytyy vielä, mutta toistaiseksi Sportilla ei tunnu olevan nuotteja lainkaan. Aikaahan toki on ja Törmänen aivan varmasti tarkkailee ja tutustuu vasta jätkiin. Maalintekijöitä ja kovanluokan leaderia takalinjoille tuo silti kaipaa. Olisi se Hilukin voinut katsomosta vetää hokkarit jalkaan ja mennä kehään pyörimään, kun kerran Vaasassa pyörii. Samat sanat Jusalle, miksei tietty Luomalalle ja Osalallekin (no joo, leikki sikseen). :)
Kuulin muuten eilen hallilla väitteen, että myös junnuilta aletaan ruinaamaan rahaa edarin peleistä. Voiko joku vahvistaa tämän ja jo tämä pitää kutinsa, on suunta totaalisen väärä. Ei jokaisen junnun vanhemmilla ole välttämättä varaa laittaa vielä kovien lisenssi ym. maksujen lisäksi vielä jokaiseen matsiin pojalle/tytölle lippurahoja. Junnut tarvitsevat ehdottomasti esikuvia ja live-seurantaa aikauisten peleistä. Muuten yksi osa-alue jää totaalisen katveeseen. Hyi Sport, jos näin tosiaan meinaatte toimia.
EDIT: Missähän muuten Talas oli taas? Petellä lienee selkä rikki vaihteeksi.
Pelaajista sen verran, että Manninen tuntuu olevan yksi heikoimmista lenkeistä rosterissa. Aina väärässä paikassa, väärään aikaan.
Taimi on muuten hyvä, mutta aivan liian paljon hasardiheittoja ja jopa suoraan vastustajan lapaan.
Mörsky voi olla vielä myrsky. Sen verran liukas kaveri mielestäni on.
Samoin Piispanen tuntuu äkkiseltään kovanluokan tekijältä.
Pikku-Fogi on tosi hyvä, mutta koko on kyllä tosi iso miinus. Lentelee, kuin räsynukke välillä laatikossa.
Muuten, ei oikeen ole muodostunut mitään mielipidettä uusista. Vanhoista Uitto tuntuu jotenkin väsyneeltä. En tiedä, mistä johtuu, mutta näin olen ollut havaitsevinani. Jaatinen ei ole vakuuttanut lainkaan ja Takalakin ollut suhteellisen hajuton ja mauton. Heikkinen on oikeastaan Jallu Jr:n kanssa ainoita vahoista, jotka ovat huomattavasti edistyneet vs. viime kaudet.
Ei koko joukkueen pelaaminen sillä parane, että hankitaan pari pelaajaa. Sportin toimintahan on ollut sitä viime vuodet. Aina vain lisää pelaajia vaikka rosterissa olisi jo 30 maalin miehiä ja Mestiksen parhaaksi valittuja pakkeja. Tai jos ei olla pelaajia hankittu niin sitten maristaan, että yv ei toimi kun ei ole sitä ja sitä pelaajaa hankittu.
Kunhan nuoren joukkueen mieli pysyy positiivisena ja potentiaalista saadaan kaikki irti niin kyllä niitä voittoja tulee. Sport on aika tasavahva paperilla monen Mestis-joukkueen kanssa.
Aina vain lisää pelaajia vaikka rosterissa olisi jo 30 maalin miehiä ja Mestiksen parhaaksi valittuja pakkeja.
Tällä hetkellä meillä ei ole kuin yksi-kaksi pelaajaa, joiden tiedetään pystyvän ratkaisuihin illasta toiseen. Puolustukseen tarvitaan yksi selkeä vahvistus, ei siis näitä täytemiehiä, mitä mm. Aalto on. Hyökkäykseen tilauksessa laatan reppuun laittava pelaaja.
Puolustukseen tarvitaan yksi selkeä vahvistus, ei siis näitä täytemiehiä, mitä mm. Aalto on. Hyökkäykseen tilauksessa laatan reppuun laittava pelaaja.
Puolustuksen osalta samaa mieltä, hyökkäykseen en hankkisi ketään ennen kuin ollaan esim. neljännes runkosarjasta pelattu ja todettu ettei näillä pärjätä.
Muuten koko ajatus jälleenrakentamisesta vesittyy, ellei näille nuorille pystytä antamaan kunnollista näyttöpaikkaa.
Laatan jatkuvaa reppuun laittamista odotan ennen kaikkea Hölliltä, Piispaselta ja Jaatiselta.
Vähän liian lyhytkatseista huudella lisävahvistusten perään jo tässä vaiheessa kautta. Eiköhän nyt vain mennä näillä miehillä kohti sarja-avausta ja annetaan poikien rauhassa pelailla alkukausi pois alta. Katsotaan sen jälkeen missä mennään ja tehdään vasta sitten mahdollisia lisähankintoja, jos niitä on perusteltua hankkia.
Ei minullakaan mitään mahdottoman kovaa luottoa tuota joukkuetta kohtaan ole, mutta se riittää että joukkue on tavoitteidensa näköinen ja jos se nyt sitä on niin hyvä niin. Ei kai tässä kuitenkaan divarimestaruutta olla hakemassa, paremminkin sarjapaikkaa uusimassa.
Joillekin Vaasalaisille "kiekkofaneille" se tuntuukin olevan vaikea asia hyväksyä. Osa on jopa sanonut, ettei tuollaista joukkuetta jaksa hallille lähteä katsomaan.
Salaa ihailemaani Siffaan olen myös pettynyt. Ennen niin aktiivinen Sportin osion kirjoittaja tuntuu nyt viihtyvän paremmin tuola Kookoon osiossa. Onko tämä nyt sitä paljon puhuttua glorihunterismia vai mitä?
Nicotsein
22.08.2010, 23:00
Noniin, Nähtyäni tähän mennessä jokaisen kotiharjotusmatsin voin muutamia plussia ja miinuksia kirjoittaa ylös:
+ Todella nopea ja näppärä joukkue.
+ Hyökkäyksiinlähdöt onnistuessaan ovat todella hienoja. Kiekko liikkuu, samoin miehet.
+ Karvauspeli on todella aktiivista ja kiekonriistoihin ollaankin päästy usein jo ennen punaviivaa. Ilves pelissä näki ekan erän puolivälin jälkeen jo väsymyksen kun karvauspelikin lopahti.
+ Tuohilampi. Todella hyvä puolustaja. Tältä jampalta voidaan odottaa suuria!
+ Mörsky. Mahtavan näppärä kaveri. Voi tällä kaudella ehdottomasti tehdä läpimurron.
+ Piispanen. Hanakasti laukoo ja viisaan oloinen pelaaja.
- Kun ollaan päästy vastustajan siniviivan yli alkaa hieman turha pyöriminen liian usein. Lähinnä nämä nuoret sortuu siihen. Vaikka Hölli-Takala-Jaatinen ketju onkin hieman unessa ollut, niin tässä kohtaa tulee selvä ero. Tämä "kokeneempi" ketju hakee nopeampia ratkaisuja ja laukoo enemmän.
- Pieni ja kokematon joukkue.
- Halava. Mies jolta en odottanut mitään... Ja mitään en ole saanutkaan.
- Rossi. Mailapeli on järkyttävää. Joka kerta kun Rossi lähtee maalin taakse hakemaan kiekkoa, saa pelätä helvetisti.
- Fogström. Liian pieni ja liian kädetön. Red ducks materiaalia.
Siinä joitan huomioita. Puolustus kaipaisi kyllä ehkä vielä yhtä kokeneempaa pakkia. Heikkisen, Uiton ja "Tumen" ympärille olisi hyvä rakentaa puolustus. Tuohilampi, Taimi ja Talas jäisivät näistä nykyisistä pelaamaan. Toki näitä voisi kierrättääkin ja antaa Lehtiselle mahdollisuus. Aalto sen sijaan sais mun puolesta painua takas sinne mistä on tullutkin.
Salaa ihailemaani Siffaan olen myös pettynyt. Ennen niin aktiivinen Sportin osion kirjoittaja tuntuu nyt viihtyvän paremmin tuola Kookoon osiossa. Onko tämä nyt sitä paljon puhuttua glorihunterismia vai mitä?
Nyt tulee kolmas perättäinen kirjoitus tänne Sportin osuuteen. Kävin tosiaan kirjoittamassa ennen sitä kaksi viestiä KooKoon keskusteluun. KooKoo on hankkinut kaksi omaa poikaa takaisin joukkueeseensa, Jesse Lustbergin ja Tuomas Gärdströmin, joiden kehittämistä KooKoon ykkösjoukkueen puolustajiksi aikoinaan kannatin henkeen ja vereen. Kävin muistuttamassa tästä ja toivoin KooKoolta (Ikalta) nyt malttia parin kauden ajaksi antaa näille omille pojille todellinen tilaisuus nousta ykkösjoukkueeseen.
Sportin tilanne on se, että SM-liigaan nousun jäätyä toissa keväänä hilkkua vaille, on vedettävä henkeä ja laitettava talous kuntoon. Tammisen ja Törmäsen lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Tamminen valittiin Sportin päävalmentajaksi nostamaan Sport SM-liigaan. Silloin piti hankkia joukkue, jolla olisi edes jonkinlainen mahdollisuus nousta ylöspäin. Periaatteessa Mestiksestä on mahdottomuus nousta SM-liigaan silloin, kun Mestiksen mestari joutuu karsimaan noususta SM-liigajoukkueen kanssa. Mestis-joukkue ei pysty kilpailemaan SM-liigatasoisista pelaajista vaan sen on satsattava valmennukseen ja yhtenäiseen joukkueeseen. Näin Sport toimi ja tämän vuosituhannen suurin suomalainen jääkiekkosensaatio oli lähellä toteutua.
Törmänen päävalmentajana ja utj:nä on eri tilanteen edessä kuin Tamminen pari vuotta sitten. Sportin taloudesta on täällä keskusteltu laajasti ja jokainen tiedämme, että edessä on viitisen maltillista vuotta ennen kuin taas lähdetään nostamaan Pohjanmaalta joukkuetta SM-liigaan. Tosin muutoksia saattaa tapahtua jo aivan lähivuosina, jos Suomen kuusi parasta joukkuetta osallistuvat mahdollisesti muodostettavaan Euroopan liigaan. Silloin avautuu nykyistä helpompi tie nousta mahdollisesti 12 joukkueen SM-liigaan.
Itse pysyn omalla linjallani kannattamani joukkueen suhteen. Annan edelleen täyden tuen päävalmentajalle ja joukkueelle sekä koko organisaatiolle. Törmänen on ottanut rohkeasti nuorena päävalmentajana haastavan tehtävän vastaan. Hänen on ollut koottava talouden raamien puitteissa joukkue Vaasaan, missä on totuttu hyvään menestykseen 2000-luvulla. Törmänen ja joukkue sekä koko organisaatio tarvitsevat meidän Sport-kannattajien täyden tuen tällä ja tulevilla kausilla.
Seuraan koko ajan myös Vaasan alueen yritysmaailman nousua lamasta ja varsinkin energiasektorilla, mikä lienee Sportin sponsoroinnin tukijalka, on näkynyt positiisia uutisia mediassa. Viroselle ja Niemelle voin antaa vinkiksi tiedon, että läheltä seuraamani maa- ja metsätalous näyttäisi pärjäävän Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla lähivuosina hyvin ja sieltä voisi sponsorirahoja yrittää haalia jääkiekolle aiempaa enemmän.
Ihmemies
23.08.2010, 01:07
Omia huomioitani & mielipiteitä tähän mennessä nähdyn perusteella:
+ Kiviniemi uskaltaa pelata rohkeammin kiekollisena ja ottaa roolia enemmän niin kuin pitääkin
+ Piispanen vaikuttaa terävältä viimeistelijältä, vaikka ei muuten ole välttämättä hirveästi näkyvillä
+ Tuohilampi varmasti hyvä ja pätevä puolustaja Mestikseen
+ Talas pelannut jämäkästi. Pystyy varmasti pelaamaan hyvin Mestis tasolla
+ Peltonen on lahjakas maalivahti, joka tullee nappaamaan ykkösmaalivahdin paikan
+ Itseluottamuksen ollessa kohdallaan pystytään haastamaan Mestiksessä kaikki joukkueet
+ "Oikeaa" kilpailu kerrankin pelipaikoista. Pelaajien tulee olla hereillä ja esittää jatkuvasti parasta osaamistaan, jotta paikka pelaavassa kokoonpanossa pysyy.
+/- Kannattajat & kannustus tulee näyttelemään entistä isompaa roolia pelaajien otteissa. Nuori joukkue saadaan varmasti pumpattua täyteen energiaa hyvällä metelillä. Toisaalta liika vittuilu ja tuskailu omille tulee laittamaan joukkueen entistä helpommin kipsiin ja heikentää itseluottamusta. Paineensietokyky?
- Kokeneet pelaajat eivät ole vielä syttyneet harjoituspeleihin. Varaa ja potentiaalia parantaa on vielä rutkasti.
- Pieni joukkue, joka pystytään "jyräämään" fyysisellä pelillä. Toisaalta pelataan fiksummin kiekon kanssa.
- Rossi tarvii onnistuakseen kovan itseluottamuksen päälle. Rutiini ei riitä.
- Kankaanpää ei vielä valmis Mestikseen
Samoilla linjoilla kirjottajien kanssa. Kankaanpää ei ole vielä valmis Mestis-peleihin ja Halava on tähän mennessä ollut pettymys. Kyllä niitä käsiä löytyy, mutta mies istuu jäähyllä aivan liikaa. Kaikki muut kokeneet pelaajat Eetua ja Jallua lukuunottamatta höntsäilevät vielä aikalailla. No, katsellaan tilannetta uudestaan läpi runkosarja-avauspelin jälkeen.
Ja edelleen sitä ykköspakkia...
Pat_LaFontaine
23.08.2010, 09:31
Ei koko joukkueen pelaaminen sillä parane, että hankitaan pari pelaajaa. Ei parane ei, eikä niin ole tarvekaan. Kuten sanoin, joku hyvä ja jämäkkä pakki tarvitaan. Tämä on ehdoton hankinta.
Kuten taas Törmänen sanoi, ei joukkue ole vielä valmis ja sen kyllä näkee.
Maalintekijöitä ei ole oikeastaan ainoatakaan, jos ei sitten Piispasen varaan lasketa ja paljon. Maalintekijät puuttuu kokonaan ja ne tarvitaan, että joukkue on mielestäni tietysti tuon pakin lisäksi kasassa. Sen jälkeen tuo kommenttisi on osuva. Ei jatkuvasti lisäpelaajien roudaaminen tee joukkueesta välttämättä parempaa.
No, eihän tässä mitään hätää ole muutenkaan. Jokerit saa vahvistuksia, kunhan änärissä on leirit leireilty ja porukkaa tiputettu alemmas. Nuo taas tekevät sen, että Narreista tippuu taas heikompaa osastoa alaspäin ja siinä lienee Sportin sauma. Narreista ei ole vielä tullut ainoatakaan pelaajaa ja olen aivan varma, että Törmäsen Narritaustalla sieltä pelaajia meille vielä tulee.
Ja varmaan muistakin liigajengeistä.
Sport on kyllä yllättänyt positiivisesti harjoituspeleissään. Nuori joukkue on pelannut hyvin (palstalaisten juttujen perusteella). Vanhaa fraasia käyttäen nämä ovat kuitenkin vain niitä harkkapelejä. Nuorilla, kokemattomilla pelaajilla on varmasti paljon enemmän näyttämisen haluja ja intoa jo näihinkin peleihin kuin kokeneemmalla kaartilla. Realistisempia arvioita Sportin tämän kauden joukkueen tasosta saa vasta kun sarjaa on jonkun aikaa pelattu. Mestiksessä on noin 11 peliä kuukaudessa, se on kova tahti. Miten nuoriso-osasto kestää tuon paineen, se lienee se ydinkysymys Vaasassa.
No, eihän tässä mitään hätää ole muutenkaan. Jokerit saa vahvistuksia, kunhan änärissä on leirit leireilty ja porukkaa tiputettu alemmas. Nuo taas tekevät sen, että Narreista tippuu taas heikompaa osastoa alaspäin ja siinä lienee Sportin sauma. Narreista ei ole vielä tullut ainoatakaan pelaajaa ja olen aivan varma, että Törmäsen Narritaustalla sieltä pelaajia meille vielä tulee.
Ja varmaan muistakin liigajengeistä.
SM-liigajoukkueista vapautuu paljon pelaajia Mestikseen. Oletko ajatellut sitä, jos Sport hankkii vahvistuksia, niin ketkä nuoret pelaajat putoavat Sportin kokoonpanosta silloin ulos. Olen seurannut pitkään näitä seuraamuksia muiden Mestisjoukkueiden kohdalla. Yleensä on niin, että seuraan muualta hankitut pelaajat saavat jäädä ykkösjoukkueeseen ja omat pojat siirretään Suomi-sarjatasolle. Tällöin puheet omien junioreiden pelaamisesta ykkösjoukkueessa voidaan unohtaa. Nyt olisi annettava omille junioreille todellinen mahdollisuus, jos Sport on linjannut sen tavoitteekseen.
Edit: Ketä omia junioreita siellä on nostettu täksi kaudeksi Sportin ykkösjoukkueeseen ja mikä on heidän kohtalonsa, jos kaksikin uutta pelaajaa vielä hankitaan?
mendieta
23.08.2010, 11:40
Mielestäni tässä kannattaa varautua koviin tasonheittelyihin niin yksilöiden kuin koko joukkueen osalta. Nuoret kaverit eivät tule pystymään pelaamaan parhaalla tasollaan koko kautta. Saattaa jopa olla, että yhdessä pelissä väläyttelevä pelaaja voi olla seuraavat viisi matsia ihan pimennossa. Se on nimenomaan kokemus ja itseluottamus, joka pitää otteiden tason jatkuvasti korkealla. Näkisin, että nuoren pelaajan itseluottamus voi nousta nopeasti, mutta myös romahtaa yhtä rivakasti.
Pelityylillisesti Sport on siirtynyt Tammisen vauhtikiekosta mukautuvampaan kiekotteluun. Parhaimmillaan todella viihdyttävää, mutta myös äärimmäisen virhealtista. Raja, milloin pelata rohkeasti ja milloin varmemmin tuntuu olevan suurella osalla hakusessa. Parhaana esimerkkinä Tommi Taimi, joka on parhaimmillaan esittänyt kiekollisena nautittavia ratkaisuja, mutta sitten vastapainona tehnyt raskaita virheitä, kun olisi pitänyt pelata nöyrästi. Semmoinen tasapaino pitäisi löytyä. Toistaiseksi se on vielä ollut hakusessa.
Maalintekeminen tulee varmasti olemaan tuskaa tulevalla kaudella. Pelaajat joilla on näyttöä hyvästä viimeistelystä Mestiksessä ovat vähissä. Tästä syystä olisikin tärkeää, että puolustaminen toimisi, koska maalintekokilpailuja Sport tuskin tulee tällä kaudella voittamaan. Växjö-ottelut voivat toteutua myös Mestiksessä, Sport yrittää ja hallitsee ja sitten kokeneempi kaveri kuittaa muutamalla helpolla osumalla ottelun nimiinsä.
Erikoisosaamista tuohon joukkueeseen voisi vielä hankkia. Suonpään loukkaantumisherkkyys on kaikilla tiedossa, joten yksi kokeneempi sentteri voisi tulla tarpeeseen niin kuin myös puolustaja, joka pystyy pelaamaan laadukkaasti ylivoimaa. Mutta tuon enempää en hankkisi pelaajia tässä vaiheessa. Ehkä tuon sentterinkin vasta myöhemmin.
Joukkueessa on nyt mukavantuntuinen kilpailutilanne. Osa pelaajista mahtuu myös tulevalla kaudella vielä A-junnuihin. Toivottavasti Red Ducksin kanssa saataisiin vielä kunnon yhteistyö toimimaan.
Edit: Ketä omia junioreita siellä on nostettu täksi kaudeksi Sportin ykkösjoukkueeseen ja mikä on heidän kohtalonsa, jos kaksikin uutta pelaajaa vielä hankitaan?
Mika Kujanpää (C - 89) Pelasi kyllä jo viime kaudella joitain kymmeniä pelejä edustuksen mukana.
Cristian Sundman (LW/RW - 88) Pelasi viime kaudella yli-ikäisenä A-junnuissa.
Erik Riska (C) - 89) Muutamia pelejä jo viime kaudella edutuksen mukana.
Anton Fogström (LW/RW - 86) Viime kaudella Red Duckseissa.
Jani Kiviniemi (LW/RW - 87) Viime kaudella mm. Hokissa. Ei ole onnistunut tekemään läpimurtoa Sportin edustuksessa.
Juho Iloviita (LW/RW - 91) Muistaakseni ei Mestis-pelejä alla. Joitain junnujen MJ-pelejä alla.
Aaro Peltonen (G - 89) Ei ole oma junnu, mutta mainitaan nyt, kun A:sta nostettu. Viime kaudella joitain harjoituspelejä edustuksen mukana.
Markus Talas (D - 87) Red Duckseissa viime kaudella. Käynyt joskus aijemminkin koittamassa siipiään edustuksessa, mutta mm. lukuisat loukkaantumiset ovat haitanneet lahjakkaan pakin uraa.
Toni Mäkinen (D - 86) Haistellut aiemminkin edustuksen tuulia, mutta ei ole onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaa. Viime kaudella ainakin Duckseissa.
Tomi Kankaanpää (D - 91) Teki omaa läpimurtoaan viime kaudella A:n SM:ssä. Ollut mukana nuorten MJ-touhuissa.
Miika Koivisto (D - 90) Veti viime kaudella hyvän kauden A:ssa. Nyt ollut ringissä mukana ja pelannut osassa harjoituspelejä.
Hyökkäyksestä on jo ilman uusienkin pelaajien tuloa liipaisimella varmasti ainakin Sundman, Fogstrom, Iloviita. Jos sinne tulee 1-2 miestä, niin mutu-tuntumalta heittäisin, että näistä kukaan ei ole sen jälkeen kokoonpanossa. Mutta mielestäni "omavaraisuus-prosentti" säilyisi silti ihan hyvänä. Ja kun en ole varma, että onko osalla edellä mainituista asiaa pelillisesti Mestikseen, ainakaan vielä. Joten en murehtisi, vaikka kaverit eivät vakikokoonpanoon pääsisikään.
Puollustuksessa uskoisin, että Kankaanpää/Koivisto vetävät vielä jokatapauksessa A:n mukana. Voivat päästä joitain Mestispelejä pelaamaan. Talas/Mäkinen kaksikosta kenties toinen tippuisi pois, jos esim. se "ykköspakki" saapuisi. Tosin tiedä häntä, miten Törmänen kentälliset tulisi lopulta asettamaan.
Kiitos diablo ansiokkaasta selvityksestäsi. Sen pohjalta on helppo seurata omien junioreiden/muualta hankittujen uusien pelaajien peluuttamista Sportin ykkösjoukkueessa. Sehän olisi jo hyvä, jos muutamakin oma juniori näiden jo ennen ykkösessä pelanneiden kuten Kiviniemen, Kujanpään, Riskan ja Talaksen lisäksi pääsisi pelaamaan ylhäällä vaikkapa kymmenenkin peliä ensi kaudella.
magnum37
23.08.2010, 23:00
Shearerin kanssa samoilla linjoilla, että ei tässä nyt kannata varsinaisesti kiirehtiä hankintojen kanssa. Tavoite on ympäripyöreästi pudotuspeleissä, joten voidaan aivan hyvin katsella koko ensimmäinen sarjaneljännes miten näillä kavereilla pärjätään.
Mutta kuten olen jo pariin otteeseen todennut; olen hyvin yllättynyt mikäli Sport todellakin noin nuorella joukkueella sarjaan lähtee. Lisäksi uskon kuitenkin muutamaan kokeneempaan tulokkaaseen ennen Oulun reissua, kun on pisteitä ensimmäisen kerran jaossa.
E: Jos pelaajabudjetti todella on 400k euroa, niin kyllä sillä summalla pitäisi sitä kärkiosaamistakin saada vielä ostettua. Mutta tosiaan, ehkä nyt ensimmäistä kertaa sitä rahaa on hyllyllä myöhemmin käytettäväksi (toivotaan näin).
Ihan hyvältä vaikutti meno tänään Laseria vastaan. Olihan se huomattavasti helpompaa jätkillekin, kun vastassa oli taas oman sarjatason joukkue, tosin joukkue joka löytyy aika varmasti sarjan hänniltä.
Meillä on kyllä paljon pikkunäppäriä ja taitavia pelaajia. Eli sieltä on Erholtzit ja Kinokset vaihtuneet tälläisiin Taimen tyylisiin pelaajiin. Ja kyllähän se vähän niin on, kuten Törmänen on sanonut, että nykysäännöillä se koko ja voima ei välttämättä ole niin tärkeässä roolissa. Taitoa meillä on puollustuksessa vähintään saman verran kuin menneinä kausina, kokoa ei sitten niinkäään.
Pistää kyllä silmään tuo muutos viime kausista, kiekkoa ei roiskita niin paljoa ja jätkät uskaltaa enemmän toteuttaa itseään. Tänäänkin muuten huomioitavaa oli, että meidän kaikki maalit oli hemmetin komeiden kuvioiden päätteeksi. Nättejä syöttöjä/jättöjä, joilla sahataan pakka auki.
Tänään oli peli vauhdikasta ja pikkunäppärää, omat maalit olisi voinut ottaa ja ihmettelen miksei Peltonen Pelaa ollenkaan treenipelejä
magnum37
25.08.2010, 23:10
ihmettelen miksei Peltonen Pelaa ollenkaan treenipelejä
On jo pelannut niin hyvin, että on ilmeisesti lunastanut paikkansa ykkösmolarina Stögön papereissa.
Toivotaan, että vantaalla Peltonen pelaa molemmat pelit ja saa pelejä alle ennen sarjan alkua.
Muuten on aika outoa valmistautumista sarjaan, jos ei anneta pelata ja odotetaan hyviä suorituksia.
Vai onko Suomalaiselle luvattu jotain etukäteen ja sen takia pelaa.
Kookoo ja Tuto on huhujen mukaan Vantaalle menossa ykkösryhmillään ja Toivotaan, että Stögö tekee saman meille.
Siis Riska ym. muut kehiin ja A-junnut omiin peleihin.
Pelit varmaan on täyspitkiä ja siitä saadaan kunnon kuva missä me ollaan, kun vastassa on kärkiryhmiä ja Vantaa jonka tilanne on aika sekava ja siellä on paljon junnuja pelaamassa
P Giroux
26.08.2010, 11:49
Törmäsen pitkä, ruotsinkielinen haastattelu Ylen sivuilla (http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=194115).
Linkin takana runsaasti sekä tekstiä, että kuvaa. Ero Tammiseen verrattuna on selkeä, sillä Törmänen käyttää tuossa yhdeksän minuuttia pitkässä pätkässä vain kahta englanninkielistä sanaa...
Päivän jutut:
- He-Ki siirtää katseet Vaasan sijasta Seinäjoelle... S-Kiekko tähyää Mestikseen (http://yle.fi/alueet/pohjanmaa/2010/08/s-kiekko_tahyaa_mestikseen_1929820.html), mukana myös Niemen haastattelu
- Pelaajabudjetti on 400 000 €uroa... Hyvästit haihattelubudjeteille (http://kiekko.pohjalainen.fi/?page=news&Cat=Mestis&Id=518786&Title=Hyv%E4stit+haihattelubudjeteille)
- Ilmeisesti Vaasan derby pelataankin, kun Sport kohtaa Red Ducksin. Olisikohan jo ensi viikolla?
Ensi viikolla vaihteeksi tiekkaria pelaajasopimuksista...?
- Pelaajabudjetti on 400 000 €uroa... Hyvästit haihattelubudjeteille (http://kiekko.pohjalainen.fi/?page=news&Cat=Mestis&Id=518786&Title=Hyv%E4stit+haihattelubudjeteille)
Noniin nyt kuulostaa hyvälle: "Vaasan Sportin mestisjoukkue saa kaudelle 2010-11 budjetin, jonka tulopuoli on rakennettu runkosarjan otteluiden varaan - ne kun varmasti pelataan."
Vai että se 400000€ olisi kuitenkin pelaajabudjettiin. Tuokin on vielä aika iso luku Mestikseen! Ja varsinkin kun tämänhetkistä rosteria katsoo, niin saakin tosiaan miettiä, että mihin tuo raha siinä menisi. Tosin kuten sanottua, nyt hommaa on järkeistetty ja tuosta summasta on ilmeisesti vielä hyvä siivu jäljellä.
Mun mielestä esim. jollain TuTolla on tällä hetkellä nimilistaltaan aikalailla meidän jengin tasoinen joukkue. Mikähän heidän pelaajabudjettinsa on?
Flyingbird
26.08.2010, 16:43
Mun mielestä esim. jollain TuTolla on tällä hetkellä nimilistaltaan aikalailla meidän jengin tasoinen joukkue. Mikähän heidän pelaajabudjettinsa on?
Muistaakseni 85 000 olisi vain ollut. Joka tapauksessa alle 100k.
Pat_LaFontaine
26.08.2010, 16:52
Noniin nyt kuulostaa hyvälle: "Vaasan Sportin mestisjoukkue saa kaudelle 2010-11 budjetin, jonka tulopuoli on rakennettu runkosarjan otteluiden varaan - ne kun varmasti pelataan."
Kyllä. Suunta on oikea ja mielestäni hyviä kommentteja Niemellä haastattelussa. Sanoisinko jopa ammattimaisia.
Vai että se 400000€ olisi kuitenkin pelaajabudjettiin. Tuokin on vielä aika iso luku Mestikseen! Ja varsinkin kun tämänhetkistä rosteria katsoo, niin saakin tosiaan miettiä, että mihin tuo raha siinä menisi. Totta. Lienee edelleen heittämällä top-3 budjeteissa. Tulee jotenkin mieleen, että rakennetaanko tässä nyt sellaista pommia, että alta pois. Tarkoitan, että rosteri vetää siirtorajaan mennessä nykysellä tai lähes nykysellä muodollaan ja tavoitteena se, ettei pleijariraja karkaa ainakaan liian ulottumattomiin. Tämän jälkeen juuri siirtoikkunan kynnyksellä, kun pelaajille maksetaan enää muutamasta kuukaudesta paukkuu ja kovaa. Eli että sieltä vedetään ässänä hihasta palttiarallaa ketjullinen real pelimanneja ja tapetaankin yht`äkkiä kaikki vastustajat mallia miljuuna-nolla. Tiedä häntä, jotenkin tuolta nyt tuntuu. Jos taas pleijarit karkaisivat liian tavoittamattomiin (en usko kyllä), jätetäänkin säästyneet pennoset tulokseen.
Voisiko Sport olla näin viisas ja ennen kaikkea ovela? Aika näyttää....
P Giroux
26.08.2010, 17:28
Tämän jälkeen juuri siirtoikkunan kynnyksellä, kun pelaajille maksetaan enää muutamasta kuukaudesta paukkuu ja kovaa. Eli että sieltä vedetään ässänä hihasta palttiarallaa ketjullinen real pelimanneja ja tapetaankin yht`äkkiä kaikki vastustajat mallia miljuuna-nolla.
Onko tuollaiselle minkäänlaista kysyntää, jos tavoitteena ei kuitenkaan ole liiganousu? Mielestäni nykyisen rosterin playoffpaikka olisi jo sen verran innostava tapaus, että pudotuspelit vetäisivät hyvin väkeä. Miksi sen päälle rakennettaisiin vielä joku mikään ei muutu -rahastusjengi, joka ei kuitenkaan takaa mitään?
Miten suuri osa budjetista menee A-nuorten pyörittämiseen?
Pat_LaFontaine
26.08.2010, 17:39
Onko tuollaiselle minkäänlaista kysyntää, jos tavoitteena ei kuitenkaan ole liiganousu?
Sport tavoittelee kyllä edelleenkin Mestiksen voittoa, vai onko jossain sanottu jotain muuta?
Eihän esim. 50000eur pelaaja tammikuussa, ilman työnantajaa voi maksaa enää kuin about 10000eur, jos sitäkään ja jos kerran budjetti on sen ilmoitetun 400ke, niin mihin ajattelit Sportin rahat käyttävän?
Hartiapankki
26.08.2010, 17:53
Vanhan Sportin tyyliin kuului hankkia tammikuussa ainakin yksi Antti Hilden, jos ei muusta niin vanhasta tottumuksesta. Nuorelle joukkueelle Mestiksen play-off-otteluihin pääsy on jo saavutus sinänsä, ja varmasti yhteishenkeä kohottava asia. Henkeä taas ei välttämättä nosta ketjullinen '50t euron pelaajia', joiden takia sama määrä nuoria vastuunkantajia sysätään loppukaudeksi alasarjoihin.
Loukkaantumiset on asia erikseen, korvaajia voidaan hommata jos tarvetta on. Muuten en ymmärrä että pelaajabudjetin käyttämättömästä summasta tarvitsisi tehdä ongelmaa; eikö se ole aina ennen ollut toisinpäin?
Lehtijutussa on että maksimissaan 400k pelaajabudjetti, jota ei ole käytetty läheskään kokonaan. Säästelty hankintoja silmällä pitäen, sillä kausi on raskas ja tiiviimpi kuin viimevuonna.
- Ilmeisesti Vaasan derby pelataankin, kun Sport kohtaa Red Ducksin. Olisikohan jo ensi viikolla?
Kyllä, keskiviikkona 1.9.
Lehtijutussa on että maksimissaan 400k pelaajabudjetti, jota ei ole käytetty läheskään kokonaan.
Pelaajien palkat on alkanut juoksemaan n. kolme viikkoa sitten, eli myöhemmin kuin aikaisempina kausina. Pelaajabudjetista käytetty mun tietojen mukaan n.200.000€, mikä on kyllä aivan samaa ylipalkkaamista kuin aikaisempina vuosina, kun nimiä/hintalappua vertailee keskenään. Kaipa sitä voi liikaakin maksaa, jos siihen on varaa.
Blackorange
26.08.2010, 21:36
Meneehän budjetista nopeasti laskettuna pelkkiin mailoihin 60 000€ kaudessa, joten ei noita lukuja kannata liian tarkkaan alkaa ihmettelemään. Kuluja löytyy kyllä ruoasta lähtien.
Mukavaa lukea, kun useimmat palstalla haluavat antaa joukkueelle aikaa näyttää. Jotkut haluaisivat taas rahalla vahvistuksia. Eikö ole opittu ettei rahallakaan välttämättä onnistu muu kuin velkaantuminen. Nyt saattaa olla niin että Sportilla on valmentaja joka pystyy itse kehittämään pelaajia niin ettei tarvitse kaikkia ostaa valmiina rahalla. Tämähän sopii erittäin hyvin talouden pakottamaan tilanteeseen, nuori joukkue tavoite playoffseissa. Matalalla profiililla velkaa lyhentäen. Toivottavaa olisi toki ettei yleisömäärät pienenisi niin paljoa että talouden kehitys sitä kautta vaarantuisi. Hyvältä tuntuu siinä mielessä että monet tuntuvat olevan kiinnostuneita seuraamaan joukkuetta nimenomaan sen nuoruuden ja vaasalaisuuden vuoksi. Voi olla että viime joulun sarjasijoitus 8. on tälläkin joukkueella mahdollista. Joka tapauksessa vältyn häpeältä jota tunsin viimevuotisen miljoona joukkueen rämpiessä. Uskon että moni muukin kokee samansuuntaisesti.
Pelaajien palkat on alkanut juoksemaan n. kolme viikkoa sitten, eli myöhemmin kuin aikaisempina kausina. Pelaajabudjetista käytetty mun tietojen mukaan n.200.000€, mikä on kyllä aivan samaa ylipalkkaamista kuin aikaisempina vuosina, kun nimiä/hintalappua vertailee keskenään. Kaipa sitä voi liikaakin maksaa, jos siihen on varaa.Ei noita budjetteja voi millään verrata keskenään, kun loppujen lopuksi muuttujia on niin paljon. Pelaajan kustannuksiin vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi se, järjestääkö seura duunipaikan tai asumisen. Esim. Turussa tai Tampereella tilanne on se, että laadukkaammat pelimiehet eivät maksa seuralle lähellekään niin paljoa kuin Vaasassa, sillä monet asuvat valmiiksi paikkakunnalla tai seuralla on järjestää heille duunipaikka.
Vaasaan "joutuu" usein muuttamaan kauempaa, sillä kovinkaan moni nyt joukkueessa olevista ei ole Vaasasta tai edes sen lähiseudulta kotoisin. Lisäksi hintaa kertyy esimerkiksi siitä, millaisin sopimusehdoin pahvi laaditaan; liiga/ulkomaanpurku=halpa, ei purkuoptiota=kalliimpi. Seuran kannalta hyvillä tuureilla pelaaja ei saa riittävän houkuttelevia tarjouksia muualta, joten pelaaja voi olla hyvinkin edullinen ja pelata koko kauden joukkueessa. Toisaalta menettämisen riski on suurempi.
Der Adler
26.08.2010, 22:36
Ei noita budjetteja voi millään verrata keskenään, kun loppujen lopuksi muuttujia on niin paljon. Pelaajan kustannuksiin vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi se, järjestääkö seura duunipaikan tai asumisen. Esim. Turussa tai Tampereella tilanne on se, että laadukkaammat pelimiehet eivät maksa seuralle lähellekään niin paljoa kuin Vaasassa, sillä monet asuvat valmiiksi paikkakunnalla tai seuralla on järjestää heille duunipaikka.
Juuri näin, hyvä Andagi. Miettii ny vähän Fågeli. 200000 euro ei oo mitään, ei kai ny Piispaset, Jaatiset, Halavat ja muut tule tänne pelamaan ihan kahvirahoilla kuitenkin.
magnum37
26.08.2010, 23:00
Voi olla että viime joulun sarjasijoitus 8. on tälläkin joukkueella mahdollista. Joka tapauksessa vältyn häpeältä jota tunsin viimevuotisen miljoona joukkueen rämpiessä. Uskon että moni muukin kokee samansuuntaisesti.
Nimenomaan näin. Nyt on vain voitettavaa, ja silti on hyvin mahdollista että tämä joukkue pelaa paremman syksyn kuin Sportin aiemmat palkkasoturit. Jotenkin nyt vasta tuntuukin anteeksiantamattomalta löysäilyltä, että Sportin nutussa on aiemmin kokeneet ammattikiekkoilijat löysäilleet...aikamoista kuraa on nähty ja saatu hävetä.
Onko jo tietoa millainen joukkue vantaalle matkustaa onko kaikki miúkana vai onko poissaolijoita.
Miten Riska, Suonpää ja Peltonen jotka eivät ole pelanneet harjoituspeleissä?
Muistaakseni 85 000 olisi vain ollut. Joka tapauksessa alle 100k.
Pelaajien palkat on alkanut juoksemaan n. kolme viikkoa sitten, eli myöhemmin kuin aikaisempina kausina. Pelaajabudjetista käytetty mun tietojen mukaan n.200.000€, mikä on kyllä aivan samaa ylipalkkaamista kuin aikaisempina vuosina, kun nimiä/hintalappua vertailee keskenään. Kaipa sitä voi liikaakin maksaa, jos siihen on varaa.
Niin no siinä mielessä tuntuu pieneltä ylipalkkaamiselta, jos TuTolla on todella käytetty about samantasoiseen rosteriin puolet meidän pelaajabudjetista. Mutta joo, eihän noita nyt voi ihan näin suoraan vertailla. Taustalla on paljon muitakin asioita.
Tuo että tähän mennessä olisi 200.000€ kuulostaisi kuitenkin realisimilta ja hyvältä. Reippaasti alle 400.000€ ja tuosta olisi todellakin varaa venyttää esim. yhteen pakkiin ja hyökkääjään, ja silti rahaa pitäisi jäädä vielä roimasti.
Mukavaa lukea, kun useimmat palstalla haluavat antaa joukkueelle aikaa näyttää. Jotkut haluaisivat taas rahalla vahvistuksia. Eikö ole opittu ettei rahallakaan välttämättä onnistu muu kuin velkaantuminen.
Itse en ainakaan välttämättä niitä vahvistuksia kuuluta, ainakaan kentällisittäin, korkeintaan se 1-2. Lähinnä olen tässä tiedustellut, että jos 400.000€ on pelaajabudjetti, niin mihin ihmeeseen nuo rahat sitten on hassattu. Mutta kuten edellä mainittiin, niin ilmeisesti ja toivottavasti tästä onkin vain noin puolet käytetty.
Meneehän budjetista nopeasti laskettuna pelkkiin mailoihin 60 000€ kaudessa, joten ei noita lukuja kannata liian tarkkaan alkaa ihmettelemään. Kuluja löytyy kyllä ruoasta lähtien.
Niin mikäköhän nyt menee sitten mistäkin budjetista. Kuuluuko esim. noi mailat pelaajabudjettiin? Tuskin, sillä jos nyt TuTolla olisi about 100.000€ pelaajabudjetti niin tuon logiikan mukaan pelaajiin jäisi 40 000€ tai alle sen.
Itse en ainakaan välttämättä niitä vahvistuksia kuuluta, ainakaan kentällisittäin, korkeintaan se 1-2. Lähinnä olen tässä tiedustellut, että jos 400.000€ on pelaajabudjetti, niin mihin ihmeeseen nuo rahat sitten on hassattu. Mutta kuten edellä mainittiin, niin ilmeisesti ja toivottavasti tästä onkin vain noin puolet käytetty.
Sivustaseuranneena näitä Sportin keskusteluja on hyvin paljon tullut mieleen samantyyppisiä asioita kuin esim Jukureiden viime kausi oli(ja jo edellinen). Kausi vedetään niin halvalla kuin suinkin mahdollista ja rahaa koetetaan "säästää" tuleviin vuosiin tai sitten "säästöt" menevät suoraan vanhoihin rästeihin. Sen verran tasokas joukkue kunhan vain saadaan kasaan, että sillä on mahdollista tavoitella playoff-paikkaa ja ettei ihan mennä sarjan hännille. Nuo puheet julkisuuteen budjettien suuruuksista ja varsinkin, mitä niistä käytetään suoraan pelaajiin, jättäisin melko vähälle huomiolle. Eikö Vaasassa ollut melkoisesti niitä rästejä edellisiltä tamivuosilta, kai niitäkin pitää lyhentää?
Mustakotka
27.08.2010, 20:04
Vantaata vastaan jo maalin makuunkin päässyt Matti Järvinen on toistaiseksi lainalla Sportissa. Lähde: Blues.fi (http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/346/matti-jarvinen-vaasaan-lainalle)
Mustakotka
29.08.2010, 22:45
Huomenna tiekkari klo 12, pelaajasopimus ja ehkä jotain muutakin oli viesti.
Huomenna tiekkari klo 12, pelaajasopimus ja ehkä jotain muutakin oli viesti.
Pelaaja lienee joku nevöhöödimmonen tai jotain muuta vastaavaa. Toinen juttu lieneekin jotain farmisopimusta jonkun nevöhööd-paikallisseuran kanssa...
Ja minähän en tiedä sitten yhtään mitään. Liekkö jotain arvailua.
Der Adler
30.08.2010, 08:53
Oho, lisää pelaajia siis tulossa jos tämä pitää paikkansa. Kova kilpaijlu pelipaikkoista tänä vuonna, mikä tarkoittaa että joukkuen "motivaatio-taso" pitäisi olla todella korkea, hyvä näin. Toivottavasti tulee mielenkiintoisia uutisia tänään.
Ainakin yhden tutun pakin nimi sieltä tänään ilmoille kajahtaa. Puolustuksen tärkein linkki on kyseessä, mikäli paikat vaan kestää.
Muuta tietoa ei täältä tiekkarin annin suhteen löydy.
Mustakotka
30.08.2010, 09:11
Ainakin yhden tutun pakin nimi sieltä tänään ilmoille kajahtaa. Puolustuksen tärkein linkki on kyseessä, mikäli paikat vaan kestää
Tervetuloa Tume, kai uskaltaa jo sanoa. Huhut jukurisopimuksesta olikin pelkkää paskaa?
Huhut jukurisopimuksesta olikin pelkkää paskaa?
Jos ollaan aivan rehellisiä, niin niinhän ne oli.
Toivottavasti kyse on Tuomas Immosen sopimuksesta. Tume on meikäläisen suosikkipakki, jonka pelisarja on tulevaisuudessa SM-liiga. Keväällähän Tumelta murtui käsi laitataklaustilanteessa. Toissa keväänä taisi olla selkäongelmia, mitkä viime kesänä hoidettiin leikkauksella.
Harjoituskausi on sujunut hyvin. Pelien hallinta kertoo siitä, että pelisysteemi toimii. Kyllä ne maalihanat siitä avautuvat ennemmin tai myöhemmin.
Mustakotka
30.08.2010, 12:11
Tuomas Immonen vuoden mittaisella sopimuksella on mustaa valkoisella.
Hienoa, hienoa.
Tuomas Immonen vuoden mittaisella sopimuksella on mustaa valkoisella.
Kyllä, todellakin mahtavaa. Viime viikolla saatiin nimet alle ja tänään se tuli julki. :)
Hienoa, että meitä kannattajia kuunnellaan! Kiitos Niemi! Kiitos Stögö!
kistrand
30.08.2010, 12:12
Hienoa että Tume jatkaa, prkl, puolustuksemme on melkein parempi kuin viime vuonna nyt. Etenkin jos nuoremmat kehittyvät kauden aikana.
Hienoa että Tume jatkaa, prkl, puolustuksemme on melkein parempi kuin viime vuonna nyt.
Katsotaas...
Viime kauden pakisto näytti tältä:
Tume-Uitto
Pernaa-Heikkinen
Kinos-Salmu
Tällä kaudella puolustus näyttää tyyliin tältä:
Tume-Uitto
Tuohilampi-Heikkinen
Talas/rotaatio-Taimi
Nuoria ja nälkäisiä pelaajia vanhojen pierujen tilalla. Tuohilampi korvaa Kinoksen helposti, Taimi Salmun ja Talas Pernaan. Tietenkin sitä kokemusta ei ole yhtä paljon kuin viime kaudella eli virheitä tulee, mutta toisaalta aika moni palkkasoturi höntsäili ympäri kenttää vailla intohimoa. Mieluummin katson niitä pelaajia, jotka oikeasti haluavat pelata joukkueen eteen, kuin muuten vain kerätä rahat pois.
Voidaan sanoa, että puolustus on nyt todellakin kasassa. :)
Seuraavat rahat onkin varmasti sitten niissä pelaajissa, jotka tekevät maaleja, mutta kaikki aikanaan...
PS. Tuliko farmisopimus julki?
kistrand
30.08.2010, 12:23
Katsotaas...
Viime kauden pakisto näytti tyyliin tältä:
Tume-Uitto
Pernaa-Heikkinen
Kinos-Salmu
No tietysti Pernaan lähtö harmittaa mutta Kinoksen/Salmun/E:holle:n lähtö ei, niiden kohdalla luulen että nuoret voivat pelata jopa paremmin kuin mitä kyseiset herrat tekivät viime kaudella. Ainakin suuremmalla innolla ja halukkuudella.
Edit: ei vielä lue mitään farmisopparista joten kerropas Niksi siitä vaan :)
No tietysti Pernaan lähtö harmittaa...
Pernaa oli hyökkäyspäässä hyvä, mutta puolustuspäässä aika pihalla. Tasapainoisempi pelaaja olisi parempi vaihtoehto, koska tämä joukkue ei ensi kaudella maaleilla juhli ellei Stögö keksi aivan jotain uutta... Aikaahan tässä on vielä, joten katsellaan.
Edit: ei vielä lue mitään farmisopparista joten kerropas Niksi siitä vaan :)
En minä mitään tiedä. :)
magnum37
30.08.2010, 12:40
Tume sittenkin Vaasaan! Loistava uutinen. Nyt saatiin kertaheitolla rauhaa ja kokemusta alakertaan. Tumella on ennenkaikkea kokeneeksi pelaajaksi hieno asenne mestis-peleihin. Pääsee nuoret pakit hyvään oppiin.
Nuoria ja nälkäisiä pelaajia vanhojen pierujen tilalla. Tuohilampi korvaa Kinoksen helposti, Taimi Salmun ja Talas Pernaan. Tietenkin sitä kokemusta ei ole yhtä paljon kuin viime kaudella eli virheitä tulee, mutta toisaalta aika moni palkkasoturi höntsäili ympäri kenttää vailla intohimoa. Mieluummin katson niitä pelaajia, jotka oikeasti haluavat pelata joukkueen eteen, kuin muuten vain kerätä rahat pois.
My thoughts exactly! Kun vaan kaikille paras päivä osuu kohdalle, niin ei todellakaan piirunkaan vertaa huonompi ole toi pakisto.
Nyt vielä se farmisopimus RD "ristoduffan" kanssa niin eteenpäin on on organisaation kiekko-osaaminen mennyt.
Pat_LaFontaine
30.08.2010, 12:43
Pulttu kovana, kun luki tämän viestin. Olihan tämä nyt varmasti 2010-11 ketju. :)
Aivan fantastista! Mestiksen ehdoton top-3 pakki.
Der Adler
30.08.2010, 12:44
Pernaa oli hyökkäyspäässä hyvä, mutta puolustuspäässä aika pihalla. Tasapainoisempi pelaaja olisi parempi vaihtoehto, koska tämä joukkue ei ensi kaudella maaleilla juhli ellei Stögö keksi aivan jotain uutta... Aikaahan tässä on vielä, joten katsellaan.
Jos vaan saadan aikaan samanlainen "sarjatulta" vastustajan maalivahtia kohti mikä viime peleissä on nähty niin kyllä ne kiekot vaan sinne pomppii jossain vaiheessa...välillä enemmänkin kuin kaks. Mun mielestäni siis, no hätä....ja kun vielä nuoren joukkueen adrenaliini-taso nuosee valtavasti kun halli on täynnä ja meteli hirmuinen kun eka sarjapeli alkaa niin Sportti jyrää panssarivaunun voimalla :):)
Hieno homma, että Tume jatkaa meillä! Kuten edellä onkin mainittu, niin tämä puollustus ei nyt kalpene juurikaan edellisvuosien vastaaville. Päin vastoin, voi olla että Taimi, Tuohilampi & kumppanit vetävät paremmin kuin Erholtzit, Kinokset jne. Erityylisiä pelaajia ovat ainakin!
Joukkue alkaa olemaan kasassa. Talouden mukaan sitä maalipyssyä voi vaikka mun puolesta katella sitten lähempänä joulua. Eiköhän nuori jengi syty kotiyleisön edessä ja raavi kotipeleistä ihan hyvin pisteitä, vielä kun vieraspeleistäkin saataisiin raavittua jotain...
Täältä myös tsemppitoivotukset Vaasan suuntaan. Ehdottomasti liigatason pakin saitte, ja vielä kiekollista taitoa. Mielenkiintoista seurata miten joukkue hitsaantuu yhteen. Nyt varmasti helpompi nuorille jätkillekkin tulla joukkueeseen sisään ja lunastaa paikka, kun ei Tami ole väijymässä takana ja etsimässä tilalle entisiä pelikavereita ja saunottajia. :)
mendieta
30.08.2010, 16:52
Kova kiinnitys tähän väliin. Immosesta tuskin saadaan Järvisen Pasin kaltaista pistelinkoa, mutta kahteen suuntaan pelaavana suht tehokkaana pakkina Immonen on Mestiksen aatelia. Tässä saatiin varmasti myös aimo annos johtajuutta.
Tuohilampi on paljastunut pelimieheksi ja Taimistakin - toivottavasti - semmoinen koulitaan. Tähän kun lisätään Uitto ja Eetu Heikkinen on meillä ihan hyvä alakerta koossa. Talas, Aalto, Lehtinen ja Mäkinen sitten vääntävät irtopaikoista.
Ois tuo Immonen meillekin kelvannu, mut päätti näköjään pysyy siellä. Varmasti tulee olemaan Mestiksen kärkipakkeja ja iso lisä Sportin joukkueeseen. Tuo sitä varmuutta Sportin puolustukseen.
Eiköhän me playoff -paikasta ensi kaudella tasitella tosissaan. Eiköhän myös putomispeikko ole nyt karistettu kannoilta näillä viimeaikojen hankinnoilla.
Toivottavasti jatkossa hankintoja tehdään vain, jos oikeasti on todellista tarvetta suhteessa tavoitteisiin. Mielummin säästetään ja maksetaan velkoja pois kun mennään tekemään lisää hankintoja ilman pakkottavaa tarvetta.
Immosen soppari oli kieltämättä yllätys.
Ois tuo Immonen meillekin kelvannu, mut päätti näköjään pysyy siellä. Jukurit ei ollut kiinnostunut Immosesta, Immonen on hyvä pelaaja, mutta jätkä on tehty lasista.
Nicotsein
31.08.2010, 15:28
Jukurit ei ollut kiinnostunut Immosesta, Immonen on hyvä pelaaja, mutta jätkä on tehty lasista.
Eiköhän se sitten ole meidän etu? Kiitos Jukurit. Nyt kun Immonen sattuu pelaamaan ehjän kauden ja on mestiksen eliittipuolustaja, muistelen tätä viestiä käsi sydämmellä.
magnum37
01.09.2010, 20:52
Juonikas kaveri niinkuin on koko joukkuekin. Kädet käy ja tsemppasi hyvin. Näinköhän Niemeltä mennään kysymään josko kukkarosta saisi slovakille mehurahat koko kaudeksi kasaan?
Jos nyt katsotaan vielä jäljelläolevat harkkapelit. Onhan näitä suoraan lentokentätä saapuneita parin pelin ihmeitä ennenkin nähty. Tänään kuitenkin vaikuttava esitys. Ei siis välttämättä nähdäkään täysin kotimaista Sportia.
Edit: Eli kyseessä on kuitenkin A-ikäinen junnu, eli sitä todennäköisemmin saa sopimuksen, mutta pelaa siis A:ssa.
Juonikas kaveri niinkuin on koko joukkuekin. Kädet käy ja tsemppasi hyvin. Näinköhän Niemeltä mennään kysymään josko kukkarosta saisi slovakille mehurahat koko kaudeksi kasaan?
Joo oli ihan pirteä ilmestys. Se on siinä ja siinä riittääkö eväät Mestikseen. Tai sanotaan että voisi hyvin riittääkin, mutta onko sitten vahvistus, ei nyt ainakaan sateentekijä sellaiseksi.
A:han kaveri olisi taas ehdottomasti vahvistus.
Huomenna olisi vaihteeksi tiedotustilaisuus. Mitähän nyt kerrotaan?
kistrand
08.09.2010, 14:41
Huomenna olisi vaihteeksi tiedotustilaisuus. Mitähän nyt kerrotaan?
Voiko olla se sun mainittu "RD-yhteistyö"?
magnum37
08.09.2010, 15:42
Huomenna olisi vaihteeksi tiedotustilaisuus. Mitähän nyt kerrotaan?
Nytköhän niitä korkean profiilin pelaajia sitten alkaa tulemaan? Jotenkin en jaksa uskoa, että pelkästään RD-farmisopimuksen takia järjestettäisiin tiedotustilaisuus. Eiköhän taas ole pelaaja tulossa. Pitää kuitenkin muistaa, että iso osa näistä nuorista pelaa suurimman osan kaudesta A:ssa, vaikka joukkue nyt kovasti nuorentuukin.
Miksi te odotatte niitä "kovia" vahvistuksia vielä joukkueeseen? Minä ainakin olen todella tyytyväinen, että kerrankin ollaan maltilla liikenteessä ja nyt näill jätkille on annettava se mahdollisuus näyttää.
Olen jopa pettynyt jos sieltä tulee jotain kalliimman luokan vahvistuksia vielä. Näillä mennään on mun mielipide ja toive. Pannaa loput rahat vaikka lyhennyksiin.
mendieta
08.09.2010, 16:43
Mitähän nyt kerrotaan?
Kapteenisto kaudelle 2010-11.
magnum37
08.09.2010, 16:49
Miksi te odotatte niitä "kovia" vahvistuksia vielä joukkueeseen? Minä ainakin olen todella tyytyväinen, että kerrankin ollaan maltilla liikenteessä ja nyt näill jätkille on annettava se mahdollisuus näyttää.
En voi sanoa odottavani, mutta josko sieltä nyt olisi joku liigasta jäänyt vaille pelipaikkaa. Nythän niitä mestikseen on sitten muutamia tyrkyllä halvempaan hintaan.
Kyllä kaikki junnut nyt pelaamaan pääsee. Odotan mielenkiinnolla edustuksen ja A:n välistä rotaatiota.
Pat_LaFontaine
08.09.2010, 17:00
Kapteenisto kaudelle 2010-11.
Saattaskohan mennä jotain näin...
C = Takala, A= Jaatinen ja A= Uitto.
Koheltaja
08.09.2010, 21:11
Huomenna olisi vaihteeksi tiedotustilaisuus. Mitähän nyt kerrotaan?
Tulee se ensimmäinen ulkomaalais"vahvistus". Lukossa pelaava Aaron ei ollut mukana harjoituksissa, kaikki on mahdollista.
Kyllä on eriskummalliset tunnelmat nyt ennen kauden alkua. Yleensä tällainen tunnelma on tottunut olemaan ennen Tamin aikana kauden jälkeen(Kovalla rosterilla suuret odotukset, lopussa pettymys). Nyt on juuri päin vastoin: vähän mitä odottaa ja kuitenkin näkee sen kaiken potenttiaalin. Vaikka seuraavat sanani tullaan taas haukkumaan "Pohjalaiseksi uhoksi" sanon silti: Sportin rosterissa on niin paljon potenttiaalia, että jos se kaikki saadaan irti ja muutama pelaaja(5 kpl) "puhkeaa kukkaan" tulevalla kaudella, niin TOP 2 runkosarjasijoitus ja keväällä finaaleissa on ihan realistista. Tämä tietenkin vaatiin kuten sanoin "täydellistä" kautta. Realistisesti odotan sijaa 8. kaikki siitä ylöspäin on plussaa.
Mustakotka
09.09.2010, 10:24
Kapteenisto:
C - Riska
A - Takala
A - Heikkinen
Erik Riskasta siis kapteeni. Takala ja Heikkinen ompelevat Aat rintaan. Näin ulkopuolisesta hieman oudohko veto tuo Riskan C. Kuvaa varmasti kuitenkin hyvin tätä nuorentunutta Sportia. Ei siis mitään pahaa sanottavaa, kunhan kuvittelin, että Tupulle se menisi. Onkohan pelaajat olleet päätöksen takana vai onko Stögön sorvaamat valinnat?
kistrand
09.09.2010, 10:33
Hieno veto laittaa Riskan kapteeniksi. Sanoo kyllä paljon Stögön ajattelumaailmasta. Juuri näin näytetään nuorille pelaajille (myös muille paitsi Riskalle) että teihin uskotaan Sportissa.
Der Adler
09.09.2010, 10:40
Oho...olipa mielenkiintoinen valinta. Onko Riska jo sen verran kova "liideri"? No mikäs siinä, tsemppiä vaan ja eiköhän Riska on ihan "haalari-jätkä" joka tekee doonia illasta toiseen. Tuli vaan vähän puskista tämä valinta.
Ihmemies
09.09.2010, 11:10
Erikoinen valinta kyllä. Tuokohan C nyt sitten aina automaattisen paikan kokoonpanossa? Aika mielenkiintoista... mielestäni Riskan paikka pelaavassa kokoonpanossa ei pitäisi olla ainakaan mikään itsestäänselvyys missään nimessä.
En kyllä oikein pidä valinnasta, mutta eipä tässä multa ole ennenkään kyselty mitään. Varmaan hyvä koppipelaaja, mutta jäällä kyllä välillä vähän ärsyttävä. Rottailee... Mulle kelpaa hyvin että pelataan vähän pikkusikaa, mutta ne filmaamiset ym. neiteilyt voisi sitten arvon kapteeni jättää jatkossa pois.
Der Adler
09.09.2010, 11:29
Erikoinen valinta kyllä. Tuokohan C nyt sitten aina automaattisen paikan kokoonpanossa? Aika mielenkiintoista... mielestäni Riskan paikka pelaavassa kokoonpanossa ei pitäisi olla ainakaan mikään itsestäänselvyys missään nimessä.
Niinpä, sama juttu minä täss vähän pohdiskelin. Onko Riska todella niin "pommivarmasti" kokoonpanossa joka ilta? Olen tänä syksyna nähnyt Sportti 3 kerta livenä mutta muistaakseni Riska ei ole ollut mukana niissä peleissä. Missä vaiheessa Riska on tehnyt tämä "ratkaiseva läpimurto", kapteenin nimtityksen asti?
No, ei siinä mitään, kuten jo sanoin, tsemppiä vaan ja toivon tietenkin kaikkea hyvää Riskalle.
mendieta
09.09.2010, 11:56
Yllättävä valinta, jota en pysty kritisoimaan siitä yksinkertaisesta syystä, että a) en tunne ihmistä ja b) en oikein tunne joukkuettakaan. Kopissa ja jengissä on paljon asioita, jotka eivät koskaan avaudu katsojille.
Riska on käsitykseni mukaan ollut loukkaantunut ja ei ole pelannut siksi viime treenipeleissä. Tänään näyttää aloittavan nelosen sentterinä.
Törmäseltä taas selkeä kannanotto, että nuorilta odotetaan vastuunkantoa. Riskan C siitä selvä merkki.
Pat_LaFontaine
09.09.2010, 12:39
Laulan samaa laulua, kuin muutin. Yllättävä valinta, mutta en kritisio, enkä hypetäkään, kun en tunne taustaa, miksi näin.
Niissä harjoitusotteluissa, joissa itse Riskan olen hänet nähnyt tänä kesänä, on hän kyllä kasvanut pelaajana kolme kilometriä vs. viime kausi. Siis puhun nyt hyvässä mielessä.
Varmaan hyvä koppipelaaja, mutta jäällä kyllä välillä vähän ärsyttävä. Rottailee... Mulle kelpaa hyvin että pelataan vähän pikkusikaa, mutta ne filmaamiset ym. neiteilyt voisi sitten arvon kapteeni jättää jatkossa pois.No eläs nyt... perinteitä kunnioittaen Maukan ja Eren mantellinperijä. Rotat kunniaan ja Van Bommelista Hollannin kuningas!
magnum37
09.09.2010, 16:29
Yllätys tietysti, kun ei "itsestäänselvää" valintaa tehtykään, eli Takalaahan kaikki odottivat. Mikäs siinä. Aina yllätykset piristää ja tuovat uusia näkökantoja toimintaan. Mendieta tussa ylempänä hyvin tämän kiteyttääkin, eli emme tiedä yksityiskohtia tämän valinnan takana. Kuitenkin isoveli Filip on aika supliikki mies, joten ehkäpä pikkuvelikin on kopissa kasvanut sen verran henkevään rooliin, että valinta on oikeutettu.
Törmäsellä näyttää olevan pelisilmää ja rohkeutta. Vaikuttaa myös siltä, että Stögön signaali joukkueen kokeneemmallekin kaartille on se, ettei mitään saa ilmaiseksi - edes Sportissa. Täysin tervetullutta johtamiskulttuuria.
Kohta räjähtää? Kenties jo tänä iltana...
Mustakotka
13.09.2010, 20:38
Kohta räjähtää? Kenties jo tänä iltana...
Voi, voi, mikä räjähtää? Jäähalli? Missäs me sitten pelataan.. Vai onko sieltä tulossa maailmanluokan makkaranpaistajia?
Vai onko sieltä tulossa maailmanluokan makkaranpaistajia?
Joku maailmanluokan makkaranpaistaja sieltä näyttäisi tulevan.
Kun kerta Lukko pisti pelaajia Kajaaniin, niin tuliskohan sieltä nyt... Nabb?
Mustakotka
13.09.2010, 20:42
Jaa, olisi pitänyt lukea paikallista foorumia ennen kuin huutelee mitään. Oma veikkaus: VVV, eli Ville-Vesa Vainiola. Saa nähdä osuuko.
Oma veikkaus: VVV, eli Ville-Vesa Vainiola. Saa nähdä osuuko.
Jos olisi, niin olisi todellakin tervetullut Vaasaan! Yhtä sentteriä tuo vielä huutaa, laitureita riittää.
Eiköhän sieltä tule joku Matti Uusivirta. :)
Pelicans81
13.09.2010, 20:54
Kateeksi käy, jos VVV tulee sinne. Hyvä pelaaja olisi ja selkeä liideri Sportin joukkueessa. Veikataan silti, että sieltä tulee Henrik Juntunen tai Arttu Virtanen :)
Ai raamikas? No sehän on ihan selvästi Niko Palonen.
Mustakotka
13.09.2010, 20:57
Mun mielestä Törmänen huuteli tuossa taannoin, että joukkue on muuten valmis kauden starttiin, mutta liigasta tippuneitä kärkytään vielä. Siinä mielessä joku Vainiola kävisi järkeen, toisekseen tiedotuspäällikkömme mukaan kyseessä on raamikas hyökkääjä, joten tuskin mistään Nabbista on ainakaan kyse.
Mielenkiintoista. Tännehän alkaa pian tulla äijiä kuin Tamin aikana konsanaan ;)
Noh ei meno vielä sentään niin hurjaa ole.
Kun kerran Osala Sportin foorumilla huutelee raamikkaasta hyökkääjästä, niin eihän se voi olla kukaan muu kuin Oskar Osala - nojoo tai sitten ei.
Onko Vainiola "raamikas"? Ei? Mutta anyway kai sieltä sitten joku tulee, tuskin Osala vitsilläkään tuota heitti.
Mazaayup
13.09.2010, 21:35
KooKoon puolelta poimittua:
Iltalehden jutun (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2010091312342175_jk.shtml) mukaan Sportilla on mestiksen suurin budjetti 1,47 miljoonaa euroa. KooKoon budjetti on samaisen lähteen mukaan 1,15 miljoonaa euroa.
Ylen uutinen Sportista (http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/2010/09/tormanen_mullistanut_toiminnan_sportissa_1977090.h tml):
- Viime kaudella Sportin budjetti oli 900 000 euroa, nyt ehkä kolmannes siitä. Raha sanelee ehtonsa, mutta me haluamme ennen kaikkea viedä pelaajia eteenpäin. Myös joukkue pärjää paremmin, kun yksilö kehittyy, Törmänen muistuttaa.Sportin pelaajabudjetti, josta Antti Törmänen ilmeisesti puhuu, on siis tänä vuonna noin 600 000 euroa pienempi kuin viime vuonna. Miten on tässä tapauksessa mahdollista, että kokonaisbudjetti on vain noin 300 000 euroa pienempi?
Joku on ilmeisesti vetänyt näitä lukuja täysin hatusta tai sitten Vaasassa on uudistettu myös talousmatematiikan ja kirjanpidon perusteet. Voisiko olla, että rahaa valuu johonkin vanhoihin Tamin aikaisiin kohteisiin yllättävän paljon?
Ilmeisesti seuraavan puolen tunnin aikana pamahtaa... :)
Tapio alkoi väsätä uutista Sportin etusivulle, tuleekohan vielä tänään eetteriin??
magnum37
13.09.2010, 23:34
Jaa. Jos Osala sr. väsää keskiyölle uutista niin onkohan se se, että Osala jr. pelaa syksyn Sportissa?-)
Sieltä se pommi tulikin:
Niko Palonen Ässistä Sportiin. Lainalla jouluun asti.
Hyvän fyysisen hyökkääjän saitte Mestis-tasolle. Toivottavasti hyödyttää molempia osapuolia.
magnum37
13.09.2010, 23:40
Hyvän fyysisen hyökkääjän saitte Mestis-tasolle.
Ainakin Sport pysyy nyt varmasti tuomareiden "suosiossa" myös ensi kaudella. Ei herätä kummempia ajatuksia kuten ei 90% tämän kauden muistakaan tulijoista. Toivotaan Nikolle onnistumisia, ja hyvin on ainakin Stögön hankinnat nyt kohdilleen menneet.
Ei nyt mikään huikea kaappaus mutta tervetuloa vaan.
Hyvä saada vähän isojakin miehiä kokoonpanoon.
A-junnuissa aika hyvät tehopisteet joten toivotaan, että Palosen seuraava kehitysaskel tapahtuu tällä kaudella.
Loukkaantumiset ovat hidastaneet Palosen uraa, mutta kyllä Mestikseen pitäisi olla kova tekijä. Palonen ei tule jättämään ketään kylmäksi. Laidat tulevat ryskymään ja paljon. Mutta ei Palonen nyt mikään puukäsikään ole. Liike taisi olla se suurin syy, miksi ei mahtunut Ässiin.
Sanoisin, että näppärä haku sinne jonnekin kolmoskentän tienoille. Ja hyödyttää varmasti kumpaakin joukkuetta, kun Sport saa pidemmäksi aikaa kohtuullisen hyvä pelimiehen ja Ässien kannalta on erinomaista, että Paloselle tulee lisää kokemusta miesten peleistä.
Hartiapankki
14.09.2010, 08:27
Eikös Palonen kerännyt aika lailla jäähyjä KooKoo-visiitillään? Toisaalta niinhän Pahkalakin välillä istui minuutteja "liian kovista taklauksista".
Jos Kiviniemen pelityyli muuttuu kiekollisempaan suuntaan ja Manninen ei olekaan se voimahyökkääjä, onhan tuossa Paloselle tilaa kokeilla. Saisi toki onnistuessaan olla sitten koko kauden.
Ei nyt mikään huikea kaappaus mutta tervetuloa vaan.
Hyvä saada vähän isojakin miehiä kokoonpanoon.
A-junnuissa aika hyvät tehopisteet joten toivotaan, että Palosen seuraava kehitysaskel tapahtuu tällä kaudella.
Olen mieltänyt parin edellisen kauden perusteella Shearerin Sport-kannattajaksi, joka liputtaa Sportin omien junioreiden peluuttamisen puolesta. Nyt toivotat Ässät-pelaajan tervetulleeksi jouluun saakka kestävällä lainalla Sportiin. Mitä ajattelet, Shearer, siitä, että yhden Sport-juniorin paikka ykkösjoukkueen hyökkääjänä meni nyt Paloselle? Miten perustelet hänelle/heille sen, että jouluun saakka Palonen ottaa hänen/heidän pelipaikkansa Sportin ykkösestä.
Pidän Palosen hankintaa hieman hätiköintinä ilmeisesti Kookoo-Sport harjoitusottelun lopputuloksen ylireagointina. Sport on pelannut kaiken kaikkiaan yllättävänkin hyvän harjoituskauden, joten olisin antanut joukkueen jatkaa ilman SM-liigalainoja. Eri asia on sitten kauden myöhemmässä vaiheessa tehtävät todelliset vahvistushankinnat, jotka Sportille saattavat tulla eteen loukkaantumis- ja sairaustapauksissa.
Onnittelut vaan Palosesta. Olisin mielelläni nähnyt kaverin pelaavan myös Kouvolassa, mutta näin kävi tällä kertaa. Ihan hyvä pelaajahan Palonen on jos ei ns. rupes keittämään. Uskon,että Palosesta on hyötyä Sportille.
Mitä ajattelet, Shearer, siitä, että yhden Sport-juniorin paikka ykkösjoukkueen hyökkääjänä meni nyt Paloselle? Miten perustelet hänelle/heille sen, että jouluun saakka Palonen ottaa hänen/heidän pelipaikkansa Sportin ykkösestä
Ei minun tarvitse onneksi mitään kenellekään perustella. Se on valmentajien homma. Ainakaan vielä tähän mennessä eivät ole huolestuneet Sport-pelaajat soitelleet meikäläiselle.
Kieltämättä se närästää hieman, ettei hankittu pelaaja ollut keskushyökkääjä. Palonen kuitenkin tuo jotain sellaista erikoisosaamista nippuun jota siinä ei oikein vielä ollut. Niin kuin sanoin, että ei aiheuta riemun kiljahduksia mutta sopimus on tehty ja näillä mennään.
Loukkaantumisia tulee varmasti, joten hyvä olla reservissä pelaajia. Suoranta ja Iloviita luultavasti pelaavat A:ssa ja ainakin Sundman taitaa olla lähellä Red Ducks -komennusta.
Linnankundi
14.09.2010, 16:21
Sattui tuommoinen pieni kommentti silmään Itä-savosta. SaPKon Jan-Mikael Järvinen kehui Vaasan yleisöä:"Esimerkiksi Vaasassa on hienoa pelata, kun yleisö luo tunnelmaa kovalla mekkalalla. Silloin tietää olevansa jääkiekko-ottelussa."
Eli se on vierasjoukkueellekin Vaasan peli elämys, kun yleisö elää ottelussa mukana. Jatkakaa Vaasassa samaan malliin.
Noniin meillä alkaa olla jo suorastaan tungosta tuola hyökkäyspäässä. Tosin jotkut kutsuvat sitä terveeksi kilpailuksi. Sielä on nyt aika tasaista massaa hyökkäyksen alimpiin ketjuihin valittavaksi. Sielä on periaatteessa nyt sellaisen kahden kentällisen verran miehiä joko katsomoon, A:han tai Red Duckseihin. Eipä siinä, ei esimerkiksi kaikki harjoituspeleissä esiintyneet hyökkääjät olleetkaan "mestiskelpoisia".
Jos kaksi ensimmäistä ketjua menee suunnilleen näin:
Hölli - Takala - Jaatinen
Halava - Suonpää - Piispanen
Ja Järvinen & Riska ovat 3. ja 4. sentterit niin lopuille neljälle paikalle olisi tarjolla:
Manninen, Mörsky, Palonen, Heikkilä, Saari, Kiviniemi, Kujanpää, Fogström, Sundman.
Paljon nuoria nälkäisiä odottomassa pelipaikkaa. Tosin esim. Hölli ei ole vielä kummoisia esittänyt, joten sielä voisi aivan hyvin olla esim. Palonenkin.
Onkohan Kujanpää tippumassa pois kokoonpanosta, se olisi kyllä hienoinen pettymys.
Onkohan Kujanpää tippumassa pois kokoonpanosta, se olisi kyllä hienoinen pettymys.
Taitaa olla toinen käsi paskana...
Tai sitten kipeä selkä. Mene ja tiedä. Kujanpää on terveenä ehdottomasti kolmosketjun pelaaja.
KooKoon puolelta poimittua:
Ylen uutinen Sportista (http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/2010/09/tormanen_mullistanut_toiminnan_sportissa_1977090.h tml):
Sportin pelaajabudjetti, josta Antti Törmänen ilmeisesti puhuu, on siis tänä vuonna noin 600 000 euroa pienempi kuin viime vuonna. Miten on tässä tapauksessa mahdollista, että kokonaisbudjetti on vain noin 300 000 euroa pienempi?
Joku on ilmeisesti vetänyt näitä lukuja täysin hatusta tai sitten Vaasassa on uudistettu myös talousmatematiikan ja kirjanpidon perusteet. Voisiko olla, että rahaa valuu johonkin vanhoihin Tamin aikaisiin kohteisiin yllättävän paljon?
Kyllä kai se ihan noin menee, kuten seurasta on sanottu. Sillä ei kai seuran tulot ole mihinkään kadonneet, vaikka kulupuolella säästetäänkin. Ehkä tuo 300 ke pudotus on laskettu pienemmästä oletetusta yleisömäärästä tällä kaudella.
Ja täytyyhän sitä rahaa virrata vanhojen velkojen maksuun.
Pat_LaFontaine
14.09.2010, 20:23
Ei nyt mikään huikea kaappaus mutta tervetuloa vaan. Hyvä saada vähän isojakin miehiä kokoonpanoon.
Eikun juuri loistava kaappaus. Toivottavasti saa pelata meillä koko kauden. Tuo mukavasti maskia ja ennen kaikkea säpinää vastustajan alakertaan. Aivan fiiliksissä tästä aikusten oikeasti ihmiskuulasta. Hyvä Törmänen, Hyvä Sport. Näitä lisää...
Kiitos!
Aika hauskaa on että vielä 1,5 vuotta sitten Sportia pidettiin yleisesti suomenmaassa Ässiä kovempana organisaationa ja porukkana (ihan aiheestakin monessa mielessä), mutta nyt olette lähes Ässien farmiseura :)
Ja järkevämpäähän tuo on lähettää pelaajia 200 kilometrin päähän kuin toiselle puolen Suomea.
Aika hauskaa on että vielä 1,5 vuotta sitten Sportia pidettiin yleisesti suomenmaassa Ässiä kovempana organisaationa ja porukkana (ihan aiheestakin monessa mielessä), mutta nyt olette lähes Ässien farmiseura :)
Joo, onhan sielä kaksi pelaajaa lainalla, joista toinen Ässistä. Ihan selkeä farmijengi.
Aika hauskaa on että vielä 1,5 vuotta sitten Sportia pidettiin yleisesti suomenmaassa Ässiä kovempana organisaationa ja porukkana (ihan aiheestakin monessa mielessä), mutta nyt olette lähes Ässien farmiseura :)
Yhtälailla farmiseura kuin pari kautta sitten, kun Heikkinen tuli lainalle. Vai oltiinko me Satakunnan farmiseura...?
Joo, onhan sielä kaksi pelaajaa lainalla, joista toinen Ässistä. Ihan selkeä farmijengi.
Oikeasti kolme, joista kaksi Ässistä. Taimi on koko kauden lainalla Ässistä, samalla tavalla kuin Heikkinen oli. Vaikka Järvisen laina-aika on jouluun asti, niin olen ymmärtänyt asian, että lainan pituus tulisi oikeasti olemaan kauden loppuun asti.
Vaikka Palonen on sinällään OK-hankinta, niin miksi vain jouluun asti? No, ehkä se(kin) kääntyy vielä koko kauden lainaksi. Toisaalta meillä laitureita riittää.. Kädet ristissä, että Suonpää alkaa pelaamaan loistavasti, koska sentteritilanne on ns. heikohko, jos Suonpää pelaa samalla vaihteella kuin viime kaudet. Tällä hetkellä Suonpää on aikalailla turhake tuossa joukkueessa. Hiton Saari ja sen optiot.
cottonmouth
14.09.2010, 22:59
Aika hauskaa on että vielä 1,5 vuotta sitten Sportia pidettiin yleisesti suomenmaassa Ässiä kovempana organisaationa ja porukkana (ihan aiheestakin monessa mielessä), mutta nyt olette lähes Ässien farmiseura :)
Aika hauskaa on, että vielä vain noin neljä vuotta sitten Ässiä pidettiin yleisesti Suomenmaassa jopa kohtuullisena liigaorganisaationa ja porukkana (ihan aiheestakin monessa mielessä), mutta nyt... .. . :)
Huono provo huonona provona ja eihän näihin pitäisi edes vastailla..
Asiasta sen verran, että ihan kelpo pelurin Palosessa saitte, olettaen että odotukset ovat esimerkiksi pistetehtailun suhteen realistiset. Tuskin kaverista on kolmoskenttää korkeammalle Mestiksessäkään, mutta hoitaa oman hommansa roolissaan kuitenkin varsin hyvin noissa alemmissa kentissä. Silti ukko osoitti viime pudotuspeleissä, että myös kädet käyvät tarvittaessa, kuten D Team-ottelun maalikoosteesta (http://www.kookoo.fi/kookoo/www/fi/ottelut/playoffs_2009-2010.php?we_objectID=10349&type=review) voinee huomata.
Onkohan Kujanpää tippumassa pois kokoonpanosta, se olisi kyllä hienoinen pettymys.
Selkä rikki, pari viikkoa ainakin sivussa.
Ei kyllä ollut tarkoitus edes provoilla. Kolme Ässien kasvattiahan teillä pelaa, joista kaksi lainalla. Sinällään ei haittaa vaikka Palonen olisi koko kauden lainalla, mutta jos jotain loukkaantumisia tapahtuu olisi hyvä että kaverin saisi lyhyelläkin varoitusajalla kutsuttua takaisin emoseuraansa.
magnum37
16.09.2010, 00:57
Sportin pelipaidat ovat myös kokeneet melko ison uudistuksen. Edellinen lähes yksivärinen paita on saanut kylkeen "retroraidat" helmaan ja hihoihin, kuten K-Laser-ottelun kuvasarjasta voivat paikalla olemattomatkin käydä toteamassa. Kestää aina hetkensä silmän tottua näihin uudistuksiin, oliko edellinen paita käytössä nyt kaksi kautta, ja se oli mielestäni ehkä Sportin historian tyylikkäin pelipaita. Mutta eipä näissä uusissakaan retromalleissa sinänsä valittamista.
Tämän kauden pelipaidat ovat helvetin nättejä. Iso peukku niille, jotka suunnittelivat.
Tässä parissa pelissä on tullut selväksi kenen vauhti riittää Mestiksessä ja kenen ei. En halua laskea Lehtisen kolmen viimeisen pelin yhteissaldoa, mutta uskoisin sen olevan kovasti pakkasen puolella... Tänäänkin nähtiin, ettei Lehtinen pärjää Mestiksessä ainakaan vielä. Ensimmäinen maali meni valitettavasti hänen piikkiin. Seuraavaan peliin joku toinen pakki Lehtisen tilalle.
Mikähän tuota Mannista vaivaa? Onko jotain vammaa vai mikä on, kun mies tuntuu melko turhakkeelta? OK, ei Jallu tai Palonen mitään ihmeitä tänään(kään) esittäneet, mutta Manninen on sellainen pelaaja, jonka pitäisi tehdä myös pisteitä. No, annetaan nyt aikaa. Katsellaan.
Vähän käy Rossia sääliksi, kun mies lähti ykkösveskari-tittelillä kauteen ja titteli oli hallussa vain 15 minuuttia. Tällä hetkellä Aaro on yksinkertaisesti parempi. Eipä ole Aaro vielä kertaakaan päästänyt kiekkoa kolmesti taaksensa ottelun aikana, kun otetaan huomioon kaikki harkkamatsit.
Tänäänkin nähtiin, ettei Lehtinen pärjää Mestiksessä ainakaan vielä. Ensimmäinen maali meni valitettavasti hänen piikkiin. Seuraavaan peliin joku toinen pakki Lehtisen tilalle.
Mikähän tuota Mannista vaivaa? Onko jotain vammaa vai mikä on, kun mies tuntuu melko turhakkeelta? OK, ei Jallu tai Palonen mitään ihmeitä tänään(kään) esittäneet, mutta Manninen on sellainen pelaaja, jonka pitäisi tehdä myös pisteitä. No, annetaan nyt aikaa. Katsellaan.
Juu ei ole kyllä valitettavasti Lehtisen paukut vielä aivan riittäneet tälle tasolle. Nuori ja kokematon kaveri kyseessä, jolle paras ratkaisu olisi nyt kyllä hakea vauhtia A:sta ja koitella myöhemmin uudemman kerran. Jos Talas vain on terve, niin tuohon paikalle voisi koittaa.
Manninen on ollut kyllä erittäin näkymätön. Samoin tänään tuon osaston muutkin kaverit Jallu ja Palonen. Paloselta odotin kyllä enemmän. Tosin kaverin peliaikakaan ei mitään mahdottomia ollut ja vasta tullut jengiin.
Mörsky ei tainnut ykkösessä saada juurikaan aikaan. Ehkä Halava vain siihen, tai sitten koittaa Palosta. Vai seurasiko joku tarkemmin Mörskyn otteita?
Pakeista ainakin Heikkinen on parantanut paljon. Itseluottamus ja rohkeus noussut Tamin ajoista.
Pakeista ainakin Heikkinen on parantanut paljon. Itseluottamus ja rohkeus noussut Tamin ajoista.
Tämä täytyy allekirjoittaa! Heikkinen on aivan uusi mies, kun penkin takana on TaoTao, eikä huutava ryhävalas.
Mörsky on suoriutunut paremmin treenipeleissä sentterinä, ehkä siinä on kaverille se aidompi tontti. Jallu oli aika näkymätön, mutta oli erittäin vahva viimeisessä erässä kun sai komennuksen Takalan ja Jaatisen rinnalle, ja ketju tekikin kaksi maalia. Jallulle +2 tehotilastoon. Ja samaan +2 pääsi myös Lehtinen... Hieman on Mestis-vauhti ollut liikaa, ja tosiaan Talas tai Mäkinen voisi saada paremman tuloksen aikaan. Heillä sentään on pari vuotta miesten pelejä jo takana. Mutta Tuohilampi.. On se ÄIJÄ!
Pohjalainen on totuuden äärellä aamun kirjoituksessaan. Lainaus:
Kiviniemen lisäksi ainoana vaasalaisena pelaajana pelitamineet puki eilen vain Mikko Rossi, jonka tehtävänä oli avata vaihtoaition luukkua kakkosmaalivahdin roolissa.
Tilanne on tosiaan tämä mutta nyt ollaan toisaalta viimein siinä tilanteessa, että koko reserviosasto on paikallisista pelaajista koottu ja varmasti halvempi kuin viime kausien vastaavat. Siellä on pahimmillaan istunut kaksikin ulkomaalaisvahvistusta katsomossa kun eivät ole mahtuneet kokoonpanoon.
Tulevat vuodet tulevat korjaamaan vähitellen tuon vähäisten omien kasvattien määrän joukkueessa kunhan A-junnut vain pysyvät liigassa. Iloviita, Kankaanpää, Koivisto jne...
ps. Itse laskisin Aaron meidän mieheksi vaikka kirjaimellisesti ei oma kasvatti olekaan. Samoin laskin Pahkalankin viime kausina. Kuitenkin kaksi kautta Sportin junnuissa pelanneet ja sieltä nousseet edustukseen.
Koko juttu luettavissa Kiekko-Pohjalaisesta: http://kiekko.pohjalainen.fi/2/?page=news&Cat=Mestis&Id=523527&Title=Uusi+rankkarikunkku
Pat_LaFontaine
18.09.2010, 20:34
ps. Itse laskisin Aaron meidän mieheksi vaikka kirjaimellisesti ei oma kasvatti olekaan. Niin ja älähän unohda mm. herroja Dickenson, Prudden tai Juhani Tamminen. Jeesus, mitä toimintaa. Eiköhän Aaron kasvattajaseurana K-Vantaa saa nauttia kuitenkin tuotoksensa hedelmää. Vähän tunnustusta niillekin, jotka sen ansaitsevatkin.
Eiköhän Aaron kasvattajaseurana K-Vantaa saa nauttia kuitenkin tuotoksensa hedelmää. Vähän tunnustusta niillekin, jotka sen ansaitsevatkin.
Tietenkin. Mutta Aaro (tai vaikka Riska) on meidän junnuista nostettu edustukseen siinä missä Kujanpääkin. Pohjalainen ei Peltosta (tai Riskaa) jutussaan huomioinut vain koska syntymätodistuksessa lukee jotain muuta kuin Vaasa.
mendieta
21.09.2010, 15:23
Rossi pelaa huomenna ja Aaro ottaa huilia. Mörsky vaihtuu Joonas Saareen. Alla olevassa linkissä Pohjaisen juttu.
Jos Aarokin on näin loukkaantumisherkkä ja Rossin herkkyyden tietäen, joko tässä pitää alkaa tiirailemaan maalivahtimarkkinoita? Toivottavasti ei.
Jos Lehtinen on ollut niin huono kuin täällä on kirjoiteltu, olisi hänenkin paikallaan voitu kokeilla mielestäni Toni Mäkistä tai Markus Talasta.
http://kiekko.pohjalainen.fi/2/?page=news&Cat=Mestis&Id=524111&Title=Rossi+ja+Saari+tositoimiin
Täytyy välillä kritisoida Stögöä eli miksi Lehtinen on vielä kokoonpanossa? Jopa Laseriakin vastaan Lehtinen oli aikalailla kusessa, joten miksi pitäisi luulla, että hän pärjäisi SaPKoa vastaan paremmin? Ja kun maalissa on vielä Rossi, joka sylkee kiekot eteen, niin tiedossa on jälleen kerran vaikea SaPKo-ottelu.
En nyt usko siihen, että molemmat Talas ja Mäkinen ovat sairastuvalla, kun ei olla mitään sanottu.
Sen sijaan Saaren nostaminen kokoonpanoon on taas hyvä juttu.
Koska kukaan ei tunnu avaavan otteluketjua, niin spämmään sitten tänne:
Stögö on vastannut huutoon ja tänään nähdään Lehtisen tilalla Mäkinen. Tosin jos tarkkoja ollaan, niin Lehtinen pelasi sekä keskiviikkona, että torstaina, joten kolmas päivä putkeen olisi ollut junnulle liikaa. Kuitenkin on hienoa nähdä välillä vaihtelua ja toivottavasti Mäkinen vastaa huutoon eli pitäen Uiton kanssa oman pään puhtaana...
Lisäksi Kujanpään selkä on kunnossa ja mies nähdään tänään nelosketjussa. Manninen lienee todettu paskaksi, koska hän istuu tänään katsomon puolella.
mendieta
24.09.2010, 12:28
Jotain tapahtumassa pelaajarintamalla? Näin ainakin Osala kirjoittaa Sportin foorumilla. Tuskin tämän iltaiseen rosteriin kuitenkaan, kun kp on jo ilmoitettu.
Jotain tapahtumassa pelaajarintamalla? Näin ainakin Osala kirjoittaa Sportin foorumilla.
Kirves heiluu, jos tulee yhden-muutaman pelin lainoja.
Mustakotka
24.09.2010, 13:05
Talas, Sundman ja Fogström siirtyvät toistaiseksi Red Duckseihin, eli kyllä, vaasalaisten joukkueiden välinen yhteistyösopimus on totta.
Jos taas tulee uutta ukkoa, niin samalla pitäis keksiä jokin väliaikainen/lopullinen sijoituspaikka noille katsomossa majaileville. Esim. Sundmanille voi olla ikävä kyllä vaikeaa keksiä käyttöä tällä kaudella, mutta ei ukko ainakaan katsomossa kehity.
EDIT: No siinähän se jo tulikin. Helvetti on tainnut jäätyä, kun keittiöstä lähti yksi kuumakalle pois.
mendieta
24.09.2010, 13:12
Talas, Sundman ja Fogström siirtyvät toistaiseksi Red Duckseihin, eli kyllä, vaasalaisten joukkueiden välinen yhteistyösopimus on totta.
Todella hyvä homma tämä. Vielä kun pelaajia oikeasti palkittaisiin hyvistä suoriutumisista ja pelipaikka olisi aina mahdollisimman kehittävä, pitkällä aikavälillä tämä olisi varmasti hedelmällistä.
Hyvä!
Talas, Sundman ja Fogström siirtyvät toistaiseksi Red Duckseihin, eli kyllä, vaasalaisten joukkueiden välinen yhteistyösopimus on totta.
Mitä täällä tapahtuu? Yhteistyö? Vaasalaisseurojen kesken? Nyt taisi helvetti jäätyä. Vielä äsken oltiin sotajalalla (Ilman Tamiakin) liikenteessä, vaan nyt ollaan yhtä perhettä?
Eteenpäin on menty!
Pat_LaFontaine
24.09.2010, 20:30
Tietenkin. Mutta Aaro (tai vaikka Riska) on meidän junnuista nostettu edustukseen siinä missä Kujanpääkin. Pohjalainen ei Peltosta (tai Riskaa) jutussaan huomioinut vain koska syntymätodistuksessa lukee jotain muuta kuin Vaasa.
Onko tällä logiikalla vaikkapa Janis Sprukts sitten Lukon kasvatti?
Onko tällä logiikalla vaikkapa Janis Sprukts sitten Lukon kasvatti?
En missään vaiheessa sanonut heitä Sportin kasvateiksi. Tiedän varsin hyvin mitä kasvatti tarkoittaa.
Sport tarvitsee juuri Aaron ja Riskan kaltaisia tapauksia, eli pelaaja tulee Sportiin jo junnuissa ja auttaa panoksellaan Sportin junnuja ja jos rahkeet riittää niin nousee edustukseen. Samalla tulee kilpailua pelipaikoista jo junioreihin.
Itse kun seuraan jonkin verran Sportin junnupelejäkin niin en näe juurikaan eroa muualta kaksi vuotta sitten Sportin junnuihin tulleen ja Vaasassa syntyneen pelaajan välillä enää siinä vaiheessa kun pelaaja nousee edustukseen. Vaikka siis se toinen ei kirjaimellisesti oma kasvatti olekaan.
magnum37
24.09.2010, 20:55
Hyvä Vaasa! Tämä yhteistyökuvio on parantaa entisestään vaasalaisten pelaajien kehittymistä, kun saadaan aitoa oman kylän farmitoimintaa aikaan. Aitoa kilpailua näyttöpaikoista, mikä motivoi näitä "rajatapauksia" kehittymään. Tämä palvelee myös Red Duckseja, koska Suomi-sarjan alkulohkoista on tänä vuonna paljon vaikeampi päästä jatkoon, kun joukkueita on enemmän.
Silti ihmettelen hieman, ettei Talas ole vielä päässyt pelaamaan Mestiksessä, mutta jaksa näitä mahdollisuuksia nyt sitten tulee.
Pat_LaFontaine
24.09.2010, 21:56
En missään vaiheessa sanonut heitä Sportin kasvateiksi.
No onko Janis Sprukts sitten Raumalaisille sitten näitä "meidän miehiä"? Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Niin ja mm. Edu Heikkinenkö ei ole "meidän omia" miehiä? Pelannut junnuissa sekä edustuksessa.
No onko Janis Sprukts sitten Raumalaisille sitten näitä "meidän miehiä"? Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Niin ja mm. Edu Heikkinenkö ei ole "meidän omia" miehiä? Pelannut junnuissa sekä edustuksessa.
Yritätkö väkisin ymmärtää väärin vai onko tarkoitus saada tyhjänpäiväistä "keskustelua" aikaan?
Etkö tajua tai näe eroa ostopelaajan ja omista junnuista nostetun pelaajan välillä? Pakko kysyä että tajuaisin mikä pointti sulla nyt tässä on.
Peltonen, Riska ja Pahkala tulivat Vaasaan pelaamaan junnuihin. Heikkinen hankittiin edustuksen palkkalistoille vaikka nyt pelasikin muutaman pelin junnuissa koska ikänsä puolesta sai siellä pelata. Mutta tämä tästä aiheesta minun puolestani...
Pat_LaFontaine
25.09.2010, 00:36
En vaan ymmärtänyt, enkä kyllä edelleenkään ymmärrä tuota "meidän mies" pointtia, mutta antaapi olla. Hyvin sä sen kiteytit...ehkä.
Joukkueesta muuten sen verran, että Rossi on nyt nähty (on toki nähty kauan aikaa jo). Mestiksessä ihan kelpo tuuraaja vaikkapa juuri Aarolle, mutta vastuunkantajaksi hänestä ei ole.
Pakkiosasto tarvitsee edelleen ryhtiä. Yksi iso ja kohlo tänne, kiitos.
Hyökkäys tarvitsee sen "Loun" sinne herraksi ja hidalgoksi. Jallu Jr. ei ole oikea henkilö ykkösen laidalle. Hänen ruutunsa löytyy sieltä nelosen laidalta. Eli yksi kappaletta taitavia käsiä ykköseen ja YV:n aivoiksi, niin hyvä tulee.
Valmennus tarvitsee röyhkeyttä ja ennen kaikkea itseluottamusta. Törmänen vaikuttaa hyvin paljon Mannermaiselta kaverilta. Silloin kun menee hyvin, menee hyvin, mutta jotenkin kaveri on sellasella anteeksi-että-olen-täällä-asenteella mukana. Vähän ääntä ja auktoriteettia kehiin, niin saa akat ruotuun siellä häkissä.
Ei siis mitään paniikkia, mutta pientä fiilausta ja kyllä tästä kelpo kausi saadaan aikaiseksi vielä.
Yleisömagenneetia / magneetteja on vissiin turha huudella ja taitavat nykypäivinä muutenkin olla Sport-kannattajien keskuudessa ne saatanasta seuraavat, mutta huudellaan nyt kumminkin. Joku sirkushuveja tai käsityöläisentaitoja esittävä jonglööri olisi kyllä kovin tervetullut rosteriin. Onko se sitten tuo edellämainitsemani "Lou", vai kuka, en tiedä. Pieni paniikki tässä on tuosta istuinkapasiteetin käyttöasteesta. Target on sen 2400 pärsön / match, mutta pahoin pelkään, että jäädään rontti kaksi kiloa / startti keskiarvona, joten pataan tulee sillä saralla ja lujaa. Sillä kapasiteetin täydennyksellä sitä pestaisikin juuri noita kikkelimiehiä, jotka vetäisi mökin täydemmäs, mutta tiedä sitten. Strategia on valittu, toivottavasti pelittää tappiin asti.
Patilla on hyviä pointteja.
Tällä hetkellä sanoisin, että Järvisen laina on todella turha. Syy on hyvin yksinkertaisesti: Vie kolmossentterin paikan Kujanpäältä ja taas nelosessa Järvinen menisi lainana täysin hukkaan. Kaiken lisäksi Järvinen on tuhlannut tähän mennessä "muutaman" maalipaikan. Minulla ei ole kaveria mitään vastaan, mutta on vaan turha laina. Parempiakin löytyy.
Kokoonpanoista sen verran, että Suonpään pistäisin laitaan, Jallu takaisin neloseen/Duckseihin, Takala kakkoseen ja rahat ykkössentteriin.
Hölli - xxx - Jaatinen
Immonen - Uitto
Suonpää - Takala - Halava
Tuohilampi - <pakki> (Rotaatio)
Piispanen - Kujanpää - Manninen
Heikkinen - Taimi
Palonen - Riska - Saari
Ongelmat ovat maalinteossa ja en kyllä ihmeisiin ala uskomaan. Kausi on toki nuori, mutta suurin ongelma on se, että meiltä puuttuu aito ykkössentteri, joka luo niitä maalipaikkoja. Ainut, joka tulee mieleen on McGregor. Siinä on mies, joka osaa myös maalinteon. (Ilman Dickyakin)
Valmennus tarvitsee röyhkeyttä ja ennen kaikkea itseluottamusta. Törmänen vaikuttaa hyvin paljon Mannermaiselta kaverilta. Silloin kun menee hyvin, menee hyvin, mutta jotenkin kaveri on sellasella anteeksi-että-olen-täällä-asenteella mukana. Vähän ääntä ja auktoriteettia kehiin, niin saa akat ruotuun siellä häkissä.
Tässä vaiheessa tulee mieleen, ettei vaan Pat_LaFontaine kaipaile erästä turkulaista huutajaa takaisin meidän vaihtoaitioon? :)
Toki saa ja pitääkin välillä huutaa ja myllyttää, jos peli ei kulje. Ei Tami aina turhaan heitellyt niitä limsakoreja seinille. Tosin jos nyt tarkkoja ollaan, niin Sport on hallinnut tähän mennessä jokaista ottelua. Vain ne maalit puuttuu. Viime kaudella puuttui sekä hallinta, että maalintekeminen. Eli jollain tavalla eteenpäin on menty!
Pat_LaFontaine
25.09.2010, 12:20
Tässä vaiheessa tulee mieleen, ettei vaan Pat_LaFontaine kaipaile erästä turkulaista huutajaa takaisin meidän vaihtoaitioon? :)Ei kaipaile, mutta kaipaileen Törmäseltä vähän suurempaa ääntä vaihtoaitioon.
Hartiapankki
25.09.2010, 13:39
Pieni paniikki tässä on tuosta istuinkapasiteetin käyttöasteesta. Target on sen 2400 pärsön / match, mutta pahoin pelkään, että jäädään rontti kaksi kiloa / startti keskiarvona, joten pataan tulee sillä saralla ja lujaa. Luulen että ei tule. Perustelut: 2400 ei ole tainnut olla ainakaan budjetoituna yleisötavoitteena edes lähihistorian hulluina vuosina miljoonamiehineen. Kaudella 2004-05 yleisötavoitteeksi oli merkattu 1700, tarkistakoon joku jos ei usko mutta näin muistelen asian olleen.
Joten eiköhän tuo 2400 ole jostain hatusta heitetty lukema, joka ei ole mitenkään sidoksissa tulobudjettiin. Olisihan se kummallista jos ensin leikataan pelaajabudjettia monta kymmentä prosenttia, ilmoitetaan ettei liiga ole nyt hetkeen tavoitteena ja sitten heitetään tuollainen yleisötavoite.
Itse olen tyytyväinen nykyisiin yleisömääriin. Jokipojat-pelissä yleisö otti nuoren joukkueen hienosti vastaan, ja joukkue vastasi huutoon. Moni veikkaili keväällä joukkuetta julkistettaessa että kun nimimiehet ovat poissa tippuu yleisömäärätkin tuonne puolentoistatuhannen paikkeille. Yksi Sihvonen tai McGregor sinne tänne, voittava Sport seurana on edelleen se mikä sitä väkeä vetää areenalle.
Lauantai-ilta, parin-kolmen pelin voittoputki takana ja illan vastustajana KooKoo= 3000 ei ole kaukana tälläkään kaudella vaikka kokoonpanossa ei suurelle yleisölle tuttuja nimiä olekaan.
Pat_LaFontaine
25.09.2010, 14:02
Perustelut: 2400 ei ole tainnut olla ainakaan budjetoituna yleisötavoitteena edes lähihistorian hulluina vuosina miljoonamiehineen. ....Joten eiköhän tuo 2400 ole jostain hatusta heitetty lukema, joka ei ole mitenkään sidoksissa tulobudjettiin.
Tarkista nyt tuo kuluvan kauden tavoite ensiksi vaikkapa TÄÄLTÄ. (http://www.mehtimakelainen.net/index.php?subaction=showfull&id=1284413971&archive=&start_from=&ucat=1&)
Hartiapankki
25.09.2010, 14:05
Tarkista nyt tuo kuluvan kauden tavoite ensiksi vaikkapa TÄÄLTÄ. (http://www.mehtimakelainen.net/index.php?subaction=showfull&id=1284413971&archive=&start_from=&ucat=1&)Jep, juuri tuolta Mehtimäkeläisen ansiokkaasti kootulta listalta sen lukaisinkin. Mutta tuo ei silti merkitse sitä että tuo tavoite on sidottu budjettiin.
Pat_LaFontaine
25.09.2010, 14:12
Mutta tuo ei silti merkitse sitä että tuo tavoite on sidottu budjettiin.En nyt yht´äkkiä muista mitään muuta linkkiä tai evideceä aiheesta, mutta muistan kyllä Sportin taholta kerrottaneenkin, että tuon verran pitäisi jengiä löytyä, että toiminta kannattaa. Pleijareita ei tänä kautena mukaan lasketa.
Äkkiä laskettunakin, jos liikevaihto on 1,5milj. eur ja pelaajabujetti jotain 300k EUR, niin tota tasoa yleisökapasiteettitavoitteen olettaisi olevankin minimissään.
Hartiapankki
25.09.2010, 14:27
Tuntuu vain kumman kovalta tavoitteelta kun ottaa huomioon lähihistorian yleisökeskiarvoja runkosarjassa (huomattavasti nimekkäämmillä joukkueilla):
2009-2010: 2611
2008-2009: 2575
2007-2008: 2180
2006-2007: 2308
2005-2006: 2439
Nimetön joukkue, virallinen tavoite päästä play-offeihin, ei liigauhoa, pienentynyt bujdetti; en oikein jaksa uskoa että tuohon 2400:n on sidottu kädet umpisolmulla. Realismi on palannut vaasalaiseen kiekkoon ainakin hetkeksi, enkä näe mitään syytä miksi budjetoitu yleisökeskiarvo olisi nykylinjasta jokin poikkeus.
Kuten aiemmin sanoin, kirjattu yleisötavoite on joko budjetoitu tuloihin, tai sitten puhdas "toive" listassa ilman sen kummempaa linkkiä tulo-ja meoarvioon.
Veikkaan Sportin tapauksessa jälkimmäistä.
Ihmemies
26.09.2010, 19:09
Olin katselemassa tänään Red Ducks - RoKi matsin josta ankat nappasi hienon 3-2 voiton. Ducksien parhaana palkittiin Sport vahvistus Markus Talas. Tehoja syntyi 1+1. Eilenhän "Lanttu" merkautti itselleen kauden avauksessa Red Duckseissa 0+2, joten siinä mielessä Lehtisen ja Heikkisen loukkaantuminen ei huoleta. Muutenkin Talakselta omassa päässä hyvää puolustuspelaamista ja erottui selkeästi muista otteillaan. Sundman ja Fogström olivat huomattavasti näkymättömämpiä, mitä nyt Sundi otti pari jäähyä lopussa.
Saa nähdä sitten jaksaako Talas pelata jo huomenna edarissa kolmannen pelinsä putkeen. Voi olla, että sillä kropalla voi vähän jo jäseniä kolottaa.
Toejoen Veikko
27.09.2010, 21:39
Eipä näkynyt Palosta tänään kokoonpanossa. En ainakaan kuullut Maxin lähetyksessä mainittavan mitään loukkaantumisesta. Eikö taso meinaa riittää?
magnum37
27.09.2010, 21:43
Eipä näkynyt Palosta tänään kokoonpanossa. Eikö taso meinaa riittää?
Ehkä pari hiukan vaisua peliä alla - sanotaanko näin, ja nyt sitten muut äijät saivat mahdollisuutensa. Rotaatio pyörii ja Palonen saa varmasti pian taas uuden mahdollisuuden.
Toejoen Veikko
27.09.2010, 21:53
Ehkä pari hiukan vaisua peliä alla - sanotaanko näin, ja nyt sitten muut äijät saivat mahdollisuutensa. Rotaatio pyörii ja Palonen saa varmasti pian taas uuden mahdollisuuden.
Ounastelin ja siitä Ässä-osiossa kirjoitinkin, että epäilen Palosen liikkeen olevan liian heikkoa Törmäsen pelityyliin.
Paljonkos muuten oli illan yleisömäärä? Maikkarin kuvan perusteella halli näytti melkoisen tyhjältä.
MrMacmanaman
27.09.2010, 22:19
1833 katsojaa oli eli aika vähän. Yleisöä näyttää kiinnostavan näköjään enemmän isolla rahalla kasattu joukkue. Jos joku jostain kaivaisi, että mikä oli viime kauden viiden ensimmäisen kotipelin yleisökeskiarvo. Sport pelaa paljon hienompaa kiekkoa kuin viime kausina ja tämä kausi on lähtenyt myös paremmin liikkeelle.
SPORTTIKOTKA
28.09.2010, 01:00
Onhan se surullista, että Vaasassa on vajottu yleisömäärissä jonneki Mikkelitasolle. Turha on Vaasassa haaveilla mistää liigasta ikinä mikäli sinne tähtäävä perustyö ei suurta yleisöä kiinnosta. Tuulipukukansaa ei näytä kiinnostavan Pohojanmaalla nuoret yrittävät pelaajat, oman kylän perusneppailijat ja uhoamaton eteenpäin meno. Sportin identiteetistä on rapissut isoja palasia pois. Jonkinlaisen pohojalaasen uhon soisi palaavan takasin.
Onhan se surullista, että Vaasassa on vajottu yleisömäärissä jonneki Mikkelitasolle. Turha on Vaasassa haaveilla mistää liigasta ikinä mikäli sinne tähtäävä perustyö ei suurta yleisöä kiinnosta. Tuulipukukansaa ei näytä kiinnostavan Pohojanmaalla nuoret yrittävät pelaajat, oman kylän perusneppailijat ja uhoamaton eteenpäin meno. Sportin identiteetistä on rapissut isoja palasia pois. Jonkinlaisen pohojalaasen uhon soisi palaavan takasin.
Se on vaan kylmä fakta, että suurin osa suomalaisista on gloryhunter-kansaa. Toisaalta pitää muistaa se, että silloin kun uhottiin, oli miljoonajoukkue, niin tää seura oli millin päässä konkurssista. Meidän onneksi nämä ns. omat rahamiehet pumppasivat "muutaman" satkun pelastakseen tämän seuran.
Olisihan se toivottavaa, että saataisiin mahdollisemman nopeasti isot sponsorirahat kasaan, jolla voitaisiin liiganousua ajatella. Toisaalta pitää muistaa taas se, että kannattaako sitä liiganousua yrittää, jos sitä nouseekin ensi kauden päätteeksi (2011-12) täysin ilmaiseksi. Suoraan sanottuna vittu mitä paskaa, mutta tää on tilanne, johon on tyydyttävä.
Kuitetaan nämä velat parin kauden ajan ja katsotaan mikä on tilanne. Jos liigaseurat pysyvät liigassa, eikä Euroopan Liigaa synny, niin sitten isot rahat kasaan ja kokoamaan mahdollista kovaa ryhmää, jolla voitaisiin nousta. Luultavammin noihin aikoihin olisi omat pojat vapaana eli Osala, N. Fogström, Nabb, Kivimäki, Luomala etc. Se on vaan rahasta kiinni.
mendieta
28.09.2010, 08:11
Eilisen yleisömäärää nakersi televisiointi niin kuin se on tehnyt jo useamman vuoden. Uskoisin, että tulevana lauantaina yleisömäärä on 2300-2400. Sen verran hyvää mainosta eilinen peli taas vaihteeksi oli. Keskiarvon hilaaminen 2400 vaatii jatkuvasti hyviä otteita. Sanoisin, että 2200 on realisimia koko kauden keskiarvoksi.
Juu kyllä se on poijat niin, että tässä vaiheessa syksyä ja kautta maanantai & tv-peli, ja aika hiljattain ollut vielä kotipeli alla, niin eipä sitä paljoa tuon kummempaa voinut kyllä yleisömäärästä odottaakkaan.
Jos samanlaiset otteet jatkuvat niin eiköhän yleisökeskiarvo tule toivottavasti olemaan vähintään about 2200. Lätkäkin alkaa yleensä kiinnostaa ihmisiä enemmän ja enemmän mitä lähemmäksi joulua mennään.
magnum37
28.09.2010, 12:58
Se on vaan kylmä fakta, että suurin osa suomalaisista on gloryhunter-kansaa.
Tästä pitikin tulla tänne avautumaan, ja juuri sellainen pinnallisen menestyksen palvonta on hyvin vaasalainen ilmiö, jonka ruumiillistuma Sport onkin oikeastaan ollut monena kautena. Ollaan olevinaan jotain veikkei mitään ollakaan - sitähän se miljuuna-Sportin meno aika pitkälle oli, vaikka nyt melkeen sinne liigaan ison velan kanssa meinattiin mennäkin.
Itseasiassa tämän päivän Sport Törmäsen filosofioineen on jotain hyvin epävaasalaista, asia jota tervehdin suuresti. Toivottavasti tämä luo sitä oikeaa jääkiekkokulttuuria Vaasaan. Keskitytään olennaiseen, eli voittavan jääkiekon kehittämiseen. Mikäs olisi sen hienompaa kuin se, että Vaasalla voisi olla jatkossa isompi osa koko suomalaisen jääkiekon menestyksekkäässä kehittämisessä (sikäli kun siihen sellainen suunta saadaan)? Sportilla on kasvamassa sen historian laajin junioripotentiaali. Nyt pitää turvata se, että edes kymmenesosasta saadaan miesten tasolla menestyviä ja motivoituneita urheilijoita.
Haluaisin minäkin nähdä ehkä pari kovanluokan kanukkia tai muuta taituria Sportissa, mutta omista se pohja on ranennettava. Ja nyt kun maksellaan vielä miljuunajoukkueen laskua eikä liigaan ole varaa nousta, on minusta ihan turhaa niitä kanukkejakaan hommata, varsinkaan jos jostain turhakeulkkarista pitää maksaa kymmenen parikymppisen kotimaisen mestisnuorukaisen palkka. Käytetään nekin pelipaikat nuorien kehittämiseen.
Ei mun tarvitse, enkä edes halua enää nähdä mitään ylimainostettuja, lyhyen aikavälin sitoutumattomia palkka-armeijoita. On se nyt jo nähty mitä siitäkin tulee - konkurssi.
Onhan sekin nähty kovin monta kertaa, miten nuori motivoitunut ja eteenpäin pyrkivä mestisjoukkue on käynyt niistämässä miljuuna-Sportia Kuparisaaressa. Kiva nähdä välillä motivoitunut ja eteenpäin pyrkivä nuori joukkue kotkapaidassakin! Enkä kyllä muista, että miljuuna-Sport olisi koskaan selättänyt Jarkko Heikkisen Hokin noin selvin numeroin ja noin hyvällä pelillä kuin mitä eilen nähtiin.
Suurta osaa ihmisistä kuitenkin gloryhunter-meno nyt vaan kiehtoo ja motivoi, joten eipä sitä nyt auta oikeastaan itkeä. Ihminen on mikä on. Onneksi jääkiekko ja Sport itsessään kiinnostaa sentään joitakin satoja ihmisiä tässäkin kylässä, jotka käyvät matseissa joka kaudella, oli joukkue ja sarjataso mikä hyvänsä. En minäkään joka matsissa käy, mutta yhtäkään sapattikautta en ole pitänyt 15 vuoteen.
TV-peli verotti varmasti ainakin parisataa henkeä. Ellei nyt satu ihan joka pelissä käymään niin itse ainakin ymmärrän ihan hyvin, että juuri se tv-peli jää väliin.
Sitten vielä muutama sana Hiltusesta. Tämän kaverin tekemisiin ja visioihin Sportin johdossa luotan. Selvästi Juha Junnon potentiaali. Toivottavasti miehen aika ja motivaatio riittää. Sport tarvii nyt sellaista johtajaa ja isähahmoa, joka luo sellaisen rauhan jä järjen tähän toimintakulttuuriin. Yhtä sun toista lyhytpinnaista soosaajaa ja joskus jopa kliminaalia puuhastelijaa puikoissa on vuosien saatossa nähty.
Onhan se surullista, että Vaasassa on vajottu yleisömäärissä jonneki Mikkelitasolle. Turha on Vaasassa haaveilla mistää liigasta ikinä mikäli sinne tähtäävä perustyö ei suurta yleisöä kiinnosta. Tuulipukukansaa ei näytä kiinnostavan Pohojanmaalla nuoret yrittävät pelaajat, oman kylän perusneppailijat ja uhoamaton eteenpäin meno. Sportin identiteetistä on rapissut isoja palasia pois. Jonkinlaisen pohojalaasen uhon soisi palaavan takasin.
Mulla on aivan päinvastainen fiilis. Tuntuu että kannattajat ovat aivan eri fiiliksellä mukana kuin menneillä kausilla. Sitä paitsi kausi on vasta aluillaan ja jos Sport pelaa jatkossakin yhtä iloista peliä kotipeleissä, niin uskon yleisömäärän vakiintuvan 2200 paikkeille. Se on Mestiksessä kunnioitettava luku ja pidän sitä tilanteeseen suhteutettuna (merkittävää menestystä ei voi vaatia) jopa yllättävän korkeana.
Jos Sportin identiteetistä on rapissut isoja paloja pois lyhyen siirtymän aikana, niin se on aika selvä osoitus siitä, ettei mitään identiteettiä ole koskaan ollut olemassakaan. Joukkue on toki muuttunut paljon, mutta joukkueen identiteetti on aivan eri asia kuin seuran identiteetti. Edelliseen kuuluu pelaajat ja valmentajat, mutta jälkimmäiseen sisällytän pelaajien ja valmentajien lisäksi kannattajat, lipunmyyjät, talkootyöntekijät; yksinkertaisesti kaikki, jotka tekevät jollain tavalla työtä Sportin eduksi. On aika masentavaa, jos kannattajat kokevat tämän osan identiteetistä jonnekin yhtäkkiä kadonneen. Minulle Sport on edelleen optimistinen, vahvasti eteenpäin pyrkivä, hieman ylimielinen ja historiastaan ylpeä jääkiekkoseura kuin aina ennenkin.
kistrand
29.09.2010, 08:44
Mulla on aivan päinvastainen fiilis. Tuntuu että kannattajat ovat aivan eri fiiliksellä mukana kuin menneillä kausilla.
Ehdottomasti samaa mieltä sun kanssasi. Esim. Hokki pelissä meillä oli prkl:n hyvä meno päällä kannattajapäädyssä. Niin hyvä että lopussa jopa istumakatsomot tulivat taputuksineen mukaan (ja jonkun mukaan myös maikkarin puolesta tuli mainintaa tunnelmasta). Eikä nyt vaan katsomossa haukuttu että "eikö s***na kiinnosta pelaaminen" jne. vaan annettiin tukea joukkueelle. No, oli siellä se yksi ja sama tyyppi jolla ilmeisesti on jotain asennevamma kausi toisensa jälkeen kun heti pelin alusta oli sitä mieltä että "Hölli on niin turha mies joukkuueessa", no tulipa luu kurkuun 2-0 maalin muodossa.
Pat_LaFontaine
29.09.2010, 23:42
Joku kyseli yleisömääriä kaudella 2009-10.
Tässä ensimmäiset viisi kotiottelua yleisömäärineen:
Sport - TuTo 2851
Sport - LeKi 2070
Sport - SaPKo 2420
Sport - HeKi 2393
Sport - Jokipojat 2805
Tämän vielä kauden 2008-09 vastaavat:
Sport - Jukurit 2783
Sport - Titaanit 2019
Sport - Jokipojat 2283
Sport - D-Team 2013
Sport - K-Vantaa 2559
Ja vertailuna tämän kauden kolme ekaa ottelua:
Sport - Jokipojat 2237
Sport - SaPKo 1992
Sport - Hokki 1833
Pitää muistaa, että en jaksanut kaivella kalenterin mukaan, mikä viikonpäivä milloinkin on ollut kyseessä. Vk-loput tuo kuitenkin sen muutama sata lisää / ottelu, joten ihan apple to apple tuo listaus ei ole.
Vähän silti tuntuisi alenevan tuon katsojamäärä, mutta siihen löytyy monta muutakin syytä, kuin nimetön miehistö. Ehkä Vaasalaisilla on jopa osittain vaan yksinkertaisesti maha täynnä Mestiksestä ja kun seura ei virallisesti ole uhonnut liigapaikasta, verottaa varmasti sekin osansa.
Tuolla drivellä, kun kaverit jaksaa painaa joka matsissa kotona ja onnikin on otteluissa myöten, eli voittoja tippuu, noussee nuo luvut varmaan talvea kohti mennessä aika lähelle edelliskauden lukuja. KooKoo 8.10. on ensimmäinen "virallinen" yleisötesti. Jos siinä jäädään alle 2500 henkeä, voidaan ruveta jo huolestumaan.
Olihan muuten silloinkin, kun KalPa oli noussut edellisvuotena (oliko se nyt 04/05 kausi?) seuraavana kautena hirveitä ongelmia saada yleisö katsomoon. Silloin otettiin plan-B käyttöön ja hinnat alennettiin ennakkoon mielenkiinnottomia vastustajia vastaan. Ehkä tämä voisi toimia kiihokkeena tälläkin kaudella.
Kirjoitan omia tuntemuksiani siitä, miksi yleisömäärät ovat pienempiä kuin aiempina vuosina. Viime keväällä ja kesän aikana Sport profiloitui joukkueeksi, joka nostaisi omia junioreita ykkösjoukkueeseen ja tervehdyttäisi talouttaan näin muutaman vuoden ajan. Sport ei olisi enää ns. ostojoukkue eikä sen tavoitteena olisi nousta SM-liigaan muutamaan vuoteen.
Kun nyt tiedetään, että Sportin koko budjetti on Mestiksen korkein ja pelaajabudjetti KooKoon jälkeen toiseksi suurin, niin minusta kevään ja kesän aikana tehtyä profiilin laskua verrattuna edellisiin vuosiin ei olisi tarvinnut julkisuudessa tehdä. Sport olisi voinut ilmoittaa KooKoon tavoin edelleen tavoitteeksi nousta SM-liigaan. KooKoo ei ole taloudellisesti sen valmiimpi nousemaan SM-liigaan kuin Sportikaan.
Nyt olisi "peruttava" kevään ja kesän puheet. Olisi todettava, että Sportin omista junioreista on vaikea nousta pelaavaan kokoonpanoon, koska Sport on valmentaja/utj Antti Törmäsen tarkan harkinnan jälkeen hankkinut taitavia ja liikkuvia pelaajia muualta runkopelaajien (Immonen, Takala, Uitto, Heikkinen, Suonpää, Rossi, Peltonen, Jaatinen, Riska ja Kiviniemi) lisäksi. Minusta Sport vain voittaisi, jos se ilmoittautuisi mukaan taistelemaan SM-liigapaikasta jo ensi keväänä.
Tavoitteen nosto julkisuudessa ja sen lisäksi pelillinen menestys nostaisivat yleisömäärät entiselleen Kuparisaaressa.
mendieta
30.09.2010, 10:50
Olihan muuten silloinkin, kun KalPa oli noussut edellisvuotena (oliko se nyt 04/05 kausi?) seuraavana kautena hirveitä ongelmia saada yleisö katsomoon. Silloin otettiin plan-B käyttöön ja hinnat alennettiin ennakkoon mielenkiinnottomia vastustajia vastaan. Ehkä tämä voisi toimia kiihokkeena tälläkin kaudella.
Sillä kaudella, kun Tulosruudussa jo ilmoitettiin Sportin vievän konkurssihakemuksen seuraavana päivänä ja sitten Kalervo Laaksoharjun johdolla Sport pelastui, Sport alensi kaikkien lippujen hintaa muistaakseni noin 20%. Se ei kasvattanut yleisömääriä juuri lainkaan. Tiukassa taloustilanteessa tehtiin ratkaisu, joka laski lipputuloja 20%. Ei hyvä.
Hartiapankki
30.09.2010, 11:19
Ihmiset tosiaan yliarvioi järjestään lippujen hinnan merkityksen. Ei sillä, että joku istumapaikkalipun hinta laskettaisiin vaikka kymppiin, olisi kuin marginaalinen merkitys väkimäärään. Ja lopputulema olisi joka tapauksessa negatiivinen, kun kokonaislipputulot olisivatkin pienemmät.
Sama juttu se on hallilla myytävän kaljan hinnan kanssa. Se on yksi ja sama, maksaako se tuoppi kolme vai kuusi euroa. Joka tapauksessa porukka juo sen tuopin tai kaksi, joten tietenkin kannattaa ottaa nekin löysät rahat pois. Joku kitisee siitäkin, mutta todennäköisesti hänelläkin on tuoppi kädessä.
Ihmemies
30.09.2010, 16:10
Talas tehtaili jälleen eilen Red Ducksien pelissä tehot 2+0. Myös Sundman onnistui maalinteossa kun Ducksit kaatoi S-Kiekon 4-2.
Talas johtaakin nyt näiden kolmen pelaamansa pelin jälkeen lohkon puolustajien pistepörssiä tehoilla 3+3 ja on samalla Red Ducksien paras pistemies. Jäätävää.
moonshainrider
02.10.2010, 23:25
Oliko D-team uupuneita tai kipsissä tänään? Peli oli katsojalle hyvin epä-ergonominen, joutui katsomaan D-team maaliin päin melkein kokoajan. Eiköhän D-teamin eilinen peli ole osa syy tähän.
Mutta kuitenkin vaikka pelissä ei ollut oikeastaan jännitystä, niin oli erittäin hauskaa seurata. En ole tottunut moiseen peliiloon. Jos tästä saa sen itseluottamuksen mukaan vieraspeleihin niin on pullat hyvin uunissa ;)
Se siitä jouluun asti kestävästä lainasta. Kyllä, Palonen palasi Ässiin. Linkki (http://www.vaasansport.fi/fin/Uutiset/Ajankohtaista/Niko_Palonen_takaisin_Assiin.28.n677.html)
Jos nyt vaan jätetään tälläiset lainat väliin, kun kerta voidaan kutsua pelaaja takaisin tuosta noin vain. Pistetään vielä Järvinenkin samantien Espooseen.
Der Adler
04.10.2010, 07:47
Jos nyt vaan jätetään tälläiset lainat väliin, kun kerta voidaan kutsua pelaaja takaisin tuosta noin vain.
Tai onko käynyt niin että Stögö huomasi että ei oikein tarvitaan Palonen Sportissa?
mendieta
04.10.2010, 09:58
Tai onko käynyt niin että Stögö huomasi että ei oikein tarvitaan Palonen Sportissa?
Ei riittänyt Palosen jalka Sportin pelityyliin. Siellä istuu katsomossa muitakin, jotka ovat valmiina hyppäämään askiin. Hyvä näin.
Mängimies
04.10.2010, 18:21
Kyllähän tuo Törmäsen kommentti nimenomaan haiskahtaa siltä, ettei Paloselle löytynyt käyttöä Sportissa. Vai miten tuo "kaikille on parempi näin" -tyylinen kommentti pitäisi muuten tulkita? Taitaa olla tosiaan niin kuten mendieta tuossa ylempänä totesi, ei riittänyt Palosen liike Mestikseen tai ainakaan Törmäsen pelitapaan. Aika hälyttävää sinänsä kun kuitenkin puhutaan liigapelaajasta.
Taitaa olla tosiaan niin kuten mendieta tuossa ylempänä totesi, ei riittänyt Palosen liike Mestikseen tai ainakaan Törmäsen pelitapaan. Aika hälyttävää sinänsä kun kuitenkin puhutaan liigapelaajasta.
Ihan sama juttu viime keväänä KooKoossa. Taidot eivät riittäneet korkeimpiin ketjuihin, eikä liike oikein siihen neloskentän rikkojankaan rooliin. Eli ei mikään suoranainen ihme.
Ja kun aina puhutaan niistä "liigapelaajista" ja "vain mestispelaajista", niin onhan tuo aika veteen piirretty viiva varsinkin tämän päivän kiekossa. Toki liigapelaajat ovat keskimääräisesti selvästi parempia kuin alemmissa sarjoissa pelaavat amatöörit, mutta ihan lonkalta voisi heittää että varmaankin pienin ero on juuri liikkeessä. Mestiksessä pelaajat ovat kuitenkin keskimäärin nuorempia ja pienempiä, otteluita on vähemmän ja pelikin usein nopeampaa.
cottonmouth
04.10.2010, 18:52
Ihan sama juttu viime keväänä KooKoossa. Taidot eivät riittäneet korkeimpiin ketjuihin, eikä liike oikein siihen neloskentän rikkojankaan rooliin. Eli ei mikään suoranainen ihme.
Juuri olin aiheesta kirjoittamassa, mutta näemmä E ehti ensin. Juu ei mikään ns. vahvistus ollut Kouvolassakaan, mutta nosti profiiliaan pudotuspeleissä ja niiden perusteella jäi kuitenkin ihan positiivinen maku. Toi kuitenkin ihan oikeasti jotain lisäarvoa fyysisyydellään viime kevään rosteriin. Liike oli tuolloin heikkous, mutta ei sellainen heikkous, että se estäisi pelaamisen sarjassa.
Aikalailla pieneksi Palosen peliaika Sporassa jäi (8-12 min neljässä pelissä), tosin käytännössä samoissa mentiin viime keväänä Sumulaaksossakin (~10 min).
Ja kun aina puhutaan niistä "liigapelaajista" ja "vain mestispelaajista", niin onhan tuo aika veteen piirretty viiva varsinkin tämän päivän kiekossa.
Tämä olikin toinen asia, josta olin mussuttamassa. Esimerkiksi Palonen on hyvä esimerkki liigapelaajasta, jonka kohdalla tuo määritelmä täyttyy lähinnä vain sopimusteknisistä syistä.
Mängimies
04.10.2010, 19:09
Ja kun aina puhutaan niistä "liigapelaajista" ja "vain mestispelaajista", niin onhan tuo aika veteen piirretty viiva varsinkin tämän päivän kiekossa. Toki liigapelaajat ovat keskimääräisesti selvästi parempia kuin alemmissa sarjoissa pelaavat amatöörit, mutta ihan lonkalta voisi heittää että varmaankin pienin ero on juuri liikkeessä. Mestiksessä pelaajat ovat kuitenkin keskimäärin nuorempia ja pienempiä, otteluita on vähemmän ja pelikin usein nopeampaa.
Tuo on kyllä totta. Tämä asia käy parhaiten ilmi juuri tällaisista Palosen tyylisistä pelaajista, joilla ei ole mitään erityisavuja. Ainoastaan energinen nelosketjun laituri, joka osaa luistella ilman kiekkoa ja ajaa miestä. Tuollaiset pelaajat eivät häikäise tai erotu edukseen edes Mestiksessä eikä heille voi povata liigassakaan ikinä sen enempää kuin jämäminuutteja nelosketjussa. Palonen taitaa olla tyyppiesimerkki tällaisesta.
Toisaalta taas en olisi ikipäivänä (eli esim. Ahmat-kaudellaan) uskonut että Patrik Forsbacka tulee tekemään ns. uraa SM-liigassa. Oli sitten vikaa omassa pelisilmässäni tai liigan nykytasossa. Ja onhan noita vastaavia muitakin, eli ei nyt vielä dumata lopullisesti, etenkin kun Palonen on vielä varsin nuori kaverikin. Mutta joka tapauksessa hyvä esimerkki siitä, että ns. liigapelaajalle ei välttämätä löydy luontevaa roolia Mestis-joukkueesta. Mistä Lukko&KooKoo-faniakselillakin yritettiin tuloksettomasti vääntää.
Ei Mestisporukkoihinkaan mennä työtä tekemättä enää nykyään. Eikä oikein Suomisarjaankaan aina. Palonen tuskin saa Ässissä aikaa varsinkaan nyt käsittämättömän Normion hankinnan myötä, mutta Ässien sopimuspelaajan on varmaan parempi olla katsomossa Porissa kuin Vaasassa.
Palonen tuskin saa Ässissä aikaa varsinkaan nyt käsittämättömän Normion hankinnan myötä, mutta Ässien sopimuspelaajan on varmaan parempi olla katsomossa Porissa kuin Vaasassa.
Onko Isometsässä paremmat makkarat? Jos kaveri istuu niin sama se missä istuu. Mielummin sitten etsii kaverille uuden seuran, jos ei kerran peliaika riitä.
Jos kaveri istuu niin sama se missä istuu. Mielummin sitten etsii kaverille uuden seuran, jos ei kerran peliaika riitä.
Tottakai pitää koittaa etsiä kaverille uusi seura, mutta varmaan tutuissa ympyröissä istuu mieluummin katsomossa kuin parinsadan kilometrin päässä kotoa (joo onhan siellä Halava ja Taimi tuttuja mutta kuitenkin).
Monet kirjoittelivat täällä ennen kauden alkua suuresta yleisökadosta ja talouden vaikeuksista kun Sportissa ei enää ole nimimiehiä vetämässä yleisöä katsomoon ja että Sport tulee killumaan sarjan hännillä. No miten on tähän mennessä käynyt - onko Sport hännillä ja onko yleisö katoamassa Kuparisaaresta?
Tuosta em yleisömääristä käy ilmi, että nyt on toistaiseksi yleisöä ehkä 300 vähemmän kuin aiemmin. Jos tuo 300 muutetaan pääsylippu- ja oheistuloiksi laskemalla 7 e per katsoja, koko kauden menetys olisi noin 50 ke. Toisaalta mitä on säästetty pelaajabudjetista - eikö useita satojatuhansia? Joten aika hyvällä mallilla Vaasassa ollaan varsinkin, kun Jokkeri-Törmäsen miehistö vielä menestyykin - ja tuonee sen 300 lisäkatsojaa loppukauden peleihin.
Jos tuo 300 muutetaan pääsylippu- ja oheistuloiksi laskemalla 7 e per katsoja, koko kauden menetys olisi noin 50 ke.
7€/katsoja? Halvin pääsylippu on tällä kaudella 9€, myytyjen lippujen keskihinta varmaan siinä 13-14€ paikkeilla. Siihen sitten päälle n.5€ katsojaa kohdn oheismyyntiin niin ollaankin jo aivan eri luvuissa. Eli, 19€ ja 25 himamatsia, oletettu yleisökeskiarvo 2100 peliä kohden. Sain tulokseski 997500€, kun taas esim. 2400 yleisökeskiarvolla 1.14M€. Noin 100.000€ vähemmän kuin viime kaudella, jos näillä laskee.
mendieta
08.10.2010, 11:36
Oli tuntuma, että Sport on laukonut (ja hallinnut) enemmän kuin vastustajansa alkukauden otteluissa. Katsoin torjuntatilastot ja sen kautta laukaukset kohti maalia läpi alkukauden otteluissa on tulos on seuraava: Sportin maalia kohden on ammuttu seitsemässä ottelussa 175 kertaa, kun taas Sport on laukonut vastustajan maalia kohden 266 kertaa. Keskiarvot matseille ovat 25 ja 38. Johtopäätös on siis, että Sport on keskimäärin pystynyt pitämään vedot omaa maalia kohden suht. vähäisinä ja itse laukonut enemmän. Tästä laskelmasta, kun siivoisia pois kaksi ekaa ottelua (K-Leizor ja Jokipojat) niin tulos olisi murskaava 21 ja 39! Tämä alkaa olla semmoinen suhde, että voitto alkaa olla jo matemaattisesti aika lähellä joka kerta.
Olen tyytyväinen puolustuspeliin laukausten määrän suhteen. Tätä pelkäsin eniten kauden alla, että Sport ryntäillee hyökkäyspäässä puolustuksen kustannuksella. Niin ei ole käynyt kuin K-Laser-pelissä. Sport on ollut tehoton, sen uskaltanee sanoa, koska laukausten onnistumisprosentti on heikohko 8,6%. Jos Hokki-pelin siivoaa kokonaisuudesta pois, putoaa prosentti vielä alhaisemmaksi. Toisaalta puhtaan tehottomuuden takia ollaan kai hävitty vain kerran (Vantaalla) ja Turussa menetettiin piste.
Analyysi: Jatketaan samaan malliin, mutta skarpataan viimeistelyssä.
Joo, on tylsää.
7€/katsoja? Halvin pääsylippu on tällä kaudella 9€, myytyjen lippujen keskihinta varmaan siinä 13-14€ paikkeilla. Siihen sitten päälle n.5€ katsojaa kohdn oheismyyntiin niin ollaankin jo aivan eri luvuissa. Eli, 19€ ja 25 himamatsia, oletettu yleisökeskiarvo 2100 peliä kohden. Sain tulokseski 997500€, kun taas esim. 2400 yleisökeskiarvolla 1.14M€. Noin 100.000€ vähemmän kuin viime kaudella, jos näillä laskee.
En nyt puutu laskelmiin muuten, mutta nyt näette sen mitä tapahtuu joukkueen taloudelle kun joukkue kasataan järjellä ja ammattitaidolla. Tämä on se asia, jota yritin takoa erityisesti muutaman nimimerkin kaaliin aikaisempina kausina.
Joukkue tulee erittäin suurella todennäköisyydellä olemaan ainakin 500k € viime kauden joukkuetta halvempi ja jos oletetaan että "fågelin" laskelmat pitävät paikkansa, niin tämä johtaa näillä näkymin ~100k pienempiin yleisötuloihin. Eikä urheilullinenkaan menestys liene hirveästi heikompi, ainakaan jos Törmäselle annetaan vapaat kädet myös seuraavaksi kaudeksi.
Siitä voi sitten vähän lyhyemmälläkin matematiikalla laskea, että tarvitaanko niitä ylipalkkaisia liigajämiä (Sihvonen, Suomalainen, Kuusisto...) vai ei.
Maalinteko vieraissa tuntuu olevan suuri mysteeri varsinkin, kun Rossi on maalissa. Katsotaas...
Neljässä vieraspelissä joukkue on tehnyt tasan yhden maalin, kun Rossi on ollut maalissa. Aaron ollessa maalissa joukkue on tehnyt jopa neljä maalia. Päästetyt maalit menevät turhankin ylivoimaisesti Rossille. Oulussa kolme laukausta ja kolme vetoa -> vaihtoon. Vantaalla kiekko meni neljä kertaa Rossin taakse ja tänään kolmesti. Aaron ollessa maalissa joukkue on päästänyt kaikenkaikkiaan kahdesti.
Kausi on vielä nuori, mutta kyllä nyt voidaan vetää jotain johtopäätöksiä siitä, ettei joukkue todellakaan luota Rossiin.
mendieta
10.10.2010, 12:56
On se Rossi vaan perseestä, kun se haittaa jo pelaajien viimeistelyäkin!
Alkaisiko tämä "ajojahti" mennä jo pikkaisen liian pitkälle?
Der Adler
10.10.2010, 14:01
On se Rossi vaan perseestä, kun se haittaa jo pelaajien viimeistelyäkin!
Alkaisiko tämä "ajojahti" mennä jo pikkaisen liian pitkälle?
Näin on...vaikka pistäisi lumi-lapion roikkumaan maalissa niin tuskinpa se vaikuttaa paljon siihen että Halava hyökkäyspäässä pistää kiekon ylämummoon tai 3 metri yli maalin.
magnum37
10.10.2010, 14:33
Pat_LaFontaine tuolla otteluketjussa ehdotti, että Rossi lähetettäisiin Duckseihin itseluottamusta keräämään, ja Höylä otettaisiin hetkeksi Sportiin. Kannatan tätä siirtoa. Ilmeisesti Jukurit-ottelu ei ollut mikään kardinaali munaus Rossilta, mutta alkukausi on ollut silti sen verran heikko Rossilla, että "farmikomennus" voisi olla ihan hyväkin keino saada kadonnut langanpää kiinni. Itse lisäisin, että jopa Wevar voisi olla tässä vaiheessä sopiva vaihtoehto Peltosen kirittäjäksi. Wevarin viimekausi oli loistava, mutta nyt on jäänyt aikalailla Höylän varjoon ilman kunnollisia näyttömahdollisuuksia.
Nyt en tarkalleen tiedä, millä tasolla RD on Sportin farmi ja onko Höylän lainaaminen mahdollista, sillä nyt puhutaan RD:n tärkeimmästä pelaajasta. Farmisopimushan ei välttämättä tarkoita kuin yksipuoleisia pelaajasiirtoja.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.