View Full Version : To 8.10.2009 HIFK-KalPa
Kalikankosto
08.10.2009, 09:39
Ei ollut vielä ketjua tälle ottelulle. Avataan se nyt.
HIFK pelannut hienosti ja kerrankin odotusten mukaisesti! Kotivoittojen puhdas sarja katkesi tiistaina kun heittopussi Jokerit onnistui kaatamaan HIFK:n rankeilla. Toivottavasti HIFK jatkaa yhtä surkeita otteita myös tänään:)
Miksi ei jatkaisi... Onhan KalPassa varmasti vastusta. Sen kertoo jo viimeisen kahden pelin maalit. Tehtyjä 0 ja päästettyjä 1!
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella en osaa odottaa pisteitä kotiintuomisiksi. Ei siksi, että maalinteko on tökkinyt pahasti vaan siksi, että HIFK on tällä hetkellä pahin vastustaja.
Molemilla joukkueilla varmasti taisteluilme kohdillaan. KalPan mahdollisuudet voittoon ovat hyvät, jos päästään kahden maalin karkumatkalle!
Lasaretit ovat molemmilla joukkueilla kai melko tyhjät, joten päästään lähes parhailla miehistöillä tappelemaan. Parempi voittakoon!
Renegade
08.10.2009, 09:44
Todella vähämaalinen ottelu tiedossa, kummallakin ns. paketti kasassa. Veikkauksen antama ylikerroin KalPalle selkeästi kokeilun arvoinen.
Saammeko vihdoin nähdä todellisen "fuckoff-line" tyylisen Petrell-Töykkälä-Järvinen ketjun? Siinä on jopa maestro-Sahlstedtilla tukalat olot.
Johannes
08.10.2009, 09:51
Näin mainoksen, jossa "flygande fisktuppen" saapuu tänään Nordikselle. Valitettavasti lennän itse pelin ajaksi pois Helsingistä, en tosin Kuopioon, mutta kuitenkin, joten voittakaa peli ilman Johanneksen valvovia silmiä. : )
Epäilen, että KalPan "naatiskelu" kiekon kanssa tuottaa HIFK:lle taas kerran ongelmia, kun kiekkokontrolli on vahvasti vierasjoukkueella. Jalonen on virittänyt HIFK:n tämän kauden kotipeleissä hienoon alkupelin 10 minuutin paineeseen, joka toivottavasti tuottaa KalPa-pelissä avaumaalin HIFK:lle. Se helpottaisi paljon loppupelin sujumista kotijoukkueen merkeissä ja 3 pisteen saalistamista KalPalta. Ylipassiivinen 1-2-2 heti pelin alusta alkaen ja HIFK häviää pelin varmasti. KalPa syöttelee sellaisen trapin nurin, muista nyt tämä asia Kari Jalonen.
Mielenkiintoinen peli tulossa. HIFK on minun silmiini pelannut erittäin hyvin ja odotankin viihdyttävää peliä. Narripeli oli kuraa, mutta hieman arvasinkin nuoren ja kokemattoman joukkueen kipsaavan paikallispelissä. Tähän on kuitenkin elinkautisvankina oppinut tottumaan. Nyt vastassa monta astetta kovempi, mutta vähemmän tunteita herättävä porukka landelta. Tästä voitto ja taas ollaan hurmoksessa veikkaisin, toisaalta tappio saattaa sysätä joukkueen vähän isompaan koomaan. Tämä on IFK:lle äärimmäisen tärkeä peli ja tämä olisi pakko voittaa vaikka vastus on liigan pahimpia.
Kalpasta meinaan suurennuslasin alle ottaa ainakin omat pojat Seppäsen ja Varakkaan ja muista Anderssonin sekä varsinkin Hartikaisen otteet kiinnostavat. IFK:sta taas odotan Granlundilta ja Luttiselta maaleja sekä Kurvisen kauden kuparisen rikkoutumista.
Lasaretit ovat molemmilla joukkueilla kai melko tyhjät, joten päästään lähes parhailla miehistöillä tappelemaan. Parempi voittakoon!
Tähän voi todeta, että IFK:lta puuttuu ainakin Haataja sekä Järvinen. Molemmat todella tärkeitä pelaajia.
Todella vähämaalinen ottelu tiedossa, kummallakin ns. paketti kasassa.Mielenkiintoinen peli tosiaan tulossa. HIFK on päästänyt 4 kotiottelussa varsinaisella peliajalla yhteensä 2 maalia omiin, kun vastaavasti Kalpa on jäänyt kahdessa edellisessä pelissä nollille hyökkäyspäässä. Toivottavasti sama trendi jatkuu ja Kalpalle ei anneta kuin korkeintaan 1 maali. Granlundit heittää sitten pari ja Hirso yhden, joten hyvien kotiotteluiden putki jatkukoon.
verikuut
08.10.2009, 10:06
KalPa on pelannut 2 edellistä peliään sillä tasolla, että voisi jo luulla pudotuspelien alkaneen. Aivan erilaista ilmettä kuin ponnettomalla Lahen reissulla. Silti pisteitä saatiin näistä vain 1, ja syynä yksinkertaisesti se ettei kiekkoa saatu maaliin. Jos HIFK nollaa tänään KalPan niin minä vaihdan elämässä suuntaani ja painun Jerusalemiin itkumuurille. Miettinen voisi yrittää muutakin kuin jäähyillä, ja Kermanin selässä ja käsissä tuntuu roikkuvan kokonainen kädellisten alalahko kun ei meinaa upota vaikka kuinka on paikkoja ollut. Ylivoiman sattuessa kohdalle pitänee käyttää viimekautista taktiikkaa, eli otetaan itsekin jäähy niin ei tarvitse yv-kuviota sahata tehottomasti.
Radiosta kuunnellaan pitkät kalsarit jalassa ja toivotaan sitä samaa kuin tähän asti aiemminkin, eli kolmea pistettä ja molemmat tiimit välttyisivät loukkaantumisilta.
Ottelu tulee olemaan KalPa vs Nieminen(luultavasti on maalilla).
KalPan nykykunnolla omissa ei soi juurikaan mutta vastuuta ottavaa maalintekijää joukkueesta ei löydy. HIFKi tekee pelissä varmasti vain sen 1-2 maalia mutta kysymys on montako KalPa tekee. Kolme maalia ei pitäisi olla mahdoton suoritus jos pelataan taas puoli peliä ylivoimaa :)
Rohkeutta yrittää omia ratkaisuja kaivataan ylivoimalla.
En usko että mikään HIFKin "brändin" mukainen peli vaikuttaa KalPaan, kiekko liikkuu sen verran vikkelästi kuitenkin ja hyvällä varmuudella.
Uskon että Virta sotkee kentällisiä lisää tämän päivän peliin.
IFK lähtee illan peliin tismalleen samalla kokoonpanolla kuin edelliseenkin, eli:
Luttinen-Hirschovits-Wärn
Söderholm-Clarke
Ahtola-Ramstedt-Granlund
Kankaanperä-Järventie
Liivik-Töykkälä-Petrell
Kurvinen-Ahonen
Nyholm-Wirtanen-Dahlman
Nieminen
Lundell
Dahlmanin olisin mieluusti nähnyt ykkösen laidassa. Ehkä Jalonen heittää pelin aikana, kuka tietää. Muutoin ihan odotettua, ettei muutoksia tule. Toivottavasti tänään helpompaa pelata, kun vastustaja ei heitä kilpparia päälle heti alusta.
Luttinen-Hirschovits-Wärn
Söderholm-Clarke
Ahtola-Ramstedt-Granlund
Kankaanperä-Järventie
Liivik-Töykkälä-Petrell
Kurvinen-Ahonen
Nyholm-Wirtanen-Dahlman
Nieminen
Lundell
Jos olisin saanut/joutunut kokoonpanosta päättämään, niin olisin kylmästi vaihtanut Wärnin ja Nyholmin paikkaa keskenään. No, toivottavasti Wärn parantaa edellisistä peleistä reilusti.
KalPan kokoonpano tänään:
Kapanen - Miettinen - Kerman
Jokinen - Sahlstedt - Hartikainen
Hämäläinen - Laakso - Kiiskinen
Salo - Malinen - Hyvärinen
Timonen - Andersson
Jalasvaara - Kukkonen
Seppänen - Varakas
Ahonen (Järvinen)
Hämäläinen ja Malinen palaavat kokoonpanoon ja Pakarinen ja Riekkinen pois. Miettinen ja Sahlstedt vaihtoivat paikkoja, sekä Hartikainen ja Kiiskinen. Jokinen toista peliä putkeen kakkosen laidassa. Strömberg taas poissa, joten Kukkonen saa peliaikaa.
Nurmijärven Peto
08.10.2009, 13:09
Illalla Nordikselle katsastamaan sarjakolmosen Kalpan nykykunnon. HIFK hoitaa ottelun ainakin tilastojen valossa. Joukkueiden 16:sta viime kohtaamisesta HIFK voittanut 10, Kalpa 5 ja 1 matsi päättynyt tasan. HIFK on pelannut vahvasti kotonaan, kun taas Kalpalla vieraspelit ovat tökkineet. Tolppien välissä mielenkiintoinen taistelu Nieminen vs. Ahonen. Hatulla jo tilillään 2 nollapeliä, kun taas Ahonen metsästää kauden ensimmäistään. Torjuntaprossat melko tasan. Hatulla 93,21 ja Ahosella 93,94. Joukkeiden kultakypärää kantavat: T. Kiiskinen 6+8=14 ja J. Ahtola 5+4=9.
Jospa tänään pelattas 59.30 minuuttia 5 vs. 3 ylivoimalla, niin siinä viimesellä minuutilla saattas jo verkko alkaa heilumaan. Ei paljon pahemmin enää voi yv-peli olla hakoteillä. Maskipelaamista ei ole käytännössä ollenkaan, viivasta ammutaan liian vähän. Anderssonilla on loistava laukaus ja osaa ampua suoraan syötöstä, mutta helvetin harvoin sitä päästään käyttämään. Andersson ampuu kohtalaisia määriä, vastaavasti toinen ykkösylivoiman viivamies Kapanen, ampuu aivan liian vähän. Usein ratkaiseva syöttö on huono, mistä pitäisi päästä ampumaan suoraan. Kun edes aivan perusasiat ei ole kunnossa yv:ssä, on aivan turha odottaa mitään taikakeinoja ja ihmeitä. Ensin ne kätisyydet kuntoon, että on edes mahdollisuus ampua suoraan syötöstä. Sitten huolellisuutta syöttöihin ja jumalauta sinne maalille on löydyttävä se ukko seisomaan. Ei ole aivan pakko hakea sitä vetopaikkaa siitä neliön keskeltä sellaisella syötöllä, minkä aavistaa sokea mummokin jo viikkoa ennen syöttöä.
Mites niitten ketsuppi-purkkien kanssa, joko tänään vai vasta lauantaina?
aquanqua
08.10.2009, 13:52
Jos olisin saanut/joutunut kokoonpanosta päättämään, niin olisin kylmästi vaihtanut Wärnin ja Nyholmin paikkaa keskenään. No, toivottavasti Wärn parantaa edellisistä peleistä reilusti.
Vähän yllätyin, ettei KJ tehnyt mitään muutoksia hyökkäysketjuihin. Vahvasta hallinnasta huolimatta IFK ei kuitenkaan tiistaina onnistunut kertaakaan maalinteossa ja siellä on muutama selvästi väärässä roolissa pelaava kaveri, kuten Max Wärn.
Olisin itse laittanut Dallan ykkösen laitaan, mutta toisaalta tuo nelonen vaikuttaa nyt siltä, että sille voi antaa lisää vastuuta, jos muilla ei toimi. Wirtanen on ehkä tällä hetkellä joukkueen paras keskushyökkääjä. Viime pelissä Jalonen myös osoitti, että hän on valmis reagoimaan pelin aikana(Ramstedt penkille, Lennulle lisää peliaikaa), joten siinä mielessä olo on luottavainen.
Odotan, että ykkönen johtaa IFK:n tänään vahvalla panoksella voittoon, Dahlman saa lisää peliaikaa sekä pelaa vahvasti ja Lennu tekee sen kauden avausmaalin. Ylivoimapelikin olisi pikkuhiljaa hyvä saada taas toimimaan.
Rosenrot
08.10.2009, 13:59
Jaas, tämä lätkän täyttämä viikko jatkuu tämäniltaisella Stadi vs Kalakukko matsilla.
Tiistaisesta jääkiekon irvikuvaottelusta toipuneena, yritä nyt sitten analyyttisesti tulkita ja kommentoida.
Hima:
Hyvällä peli-ilmeellä edelleen liikkeellä. Ti ei ollut niin huonoa mitä taululla luki. Lennu ja Wärni, nyt niistä mestoista kiekot reppuun,ja Heinzipullo auki. Petrell pelasi pirteän ottelun, mutta jos olet Lennu kolmen metrin päässä maalista, älä yritä kynätä enää, vaan vedä.
Vieras:
Pelaa varmasti aikalailla eritavalla kun poteroihin kaivautuneet hovin kuninkaiden naurattajat. Kiekollista, nopeita syöttöketjuja luvassa, maustettuna Kapasen menolla ja viimeistelytaidolla, voi olla ajoittain Jenkki henkitorvessa... Maalilla seisoo mielenkiintoinen kaveri, missä olen tuon nimen kuullut aiemmin...?
Tuloksiahan ei saa veikata, mutta tiukkaa tullee, veikkaan vastakarvaan, paljon maaleja, yhteensä kuudesta kahdeksaan... Yleisöstä en mene sanomaa mitään, muuta kun toivottavasti mahdollisimman paljon.
TheSirPena
08.10.2009, 14:24
Veikkauksen antama ylikerroin KalPalle selkeästi kokeilun arvoinen.
Veikkauksen kerroin 2,60 ylikerroin? Tuskinpa vain. Otetaan esimerkkinä Betfair, joka antaa KalPan kertoimeksi 3,00.
Kiva päästä taas hallille ja toivottavasti Nordenskiöldinkadulle löytää enemmänkin ihmisiä kuin se 5000 silmäparia. Nyt ihmiset paikan päälle, HIFK on voittava joukkue!
Red Machine
08.10.2009, 15:43
Tänään ekan kerran duunivuorot antaa kotimatsissa periksi joten oma kauden avaus vasta tässä vaiheessa. Jätti-innolla odotan MG:n näkemistä livenä ekaa kertaa.
Kalpan nopea pelitapa+tarkka syöttely tuli tsekattua sukuvelvoitteen lisänä kalakukkojen kotiluolassa saipaa vastaan. Täytyy sanoa, että pelonsekainen tunne hieman vatsassa. Ahonen oli tuossa pelissä myöskin se ilkeä viimeinen lukko. Viimeksi ilkeänä lukkona oli Riksman. Toivottavasti tänään ei kaaduta viimeistelyyn.
Pakko tsiigata myös kohukoomapari Söde-Clarke. Onko ne tosiaan niin huonoja..
HIFK voittaa 4-1. Rohkea veikkaus.
choose_life
08.10.2009, 15:44
Tämä on IFK:lle äärimmäisen tärkeä peli ja tämä olisi pakko voittaa vaikka vastus on liigan pahimpia.
Paljon on vettä virrannut Kallansiltojen alta, kun saa tälläisiä kommentteja lukea. Ottelusta sen verran, että ratkaisukohtia tulee olemaan 1) miten KalPa kestää IFK:n alkurynnistyksen? 2) Toimiiko kotijoukkueen jalat kunnollisen hyökkäyspään prässin toteuttamiseksi vai pääseekö vieraat syöttelemään karvaajat kuutamolle ja 3) kuinka pahasti KalPa:n pelaajilla on maalinteko jäässä.
Axbor Nocturne
08.10.2009, 15:54
Pakko tsiigata myös kohukoomapari Söde-Clarke. Onko ne tosiaan niin huonoja..
Yleensä se on mennyt niin, että jompi kumpi pelaa huonosti. Jokeri-pelissä tämä pakkipari oli joukkueen huonoin. Joten, jospa tänään nähtäisiin sellainen yllätys, että molemmat pelaisivat hyvin? Söde on edelleenkin liian yliarvostettu pelaaja, pienemmälle peliajalle Ahosen pariksi. Ylivoimalla, näiden ollessa kentällä, kiekot pääsevät liian helposti keskialueelle. Mutta tänään se nähdään onko tullut muutosta, epäilen että ei. Yleisöä voi olla just yli 6000 katsojaa+minä. Lopputuloksessa voittavan joukkueen maalisarake näyttää viittä maalia, sitä en taas lähde veikkaamaan kumpi voittaa...
Paljon on vettä virrannut Kallansiltojen alta, kun saa tälläisiä kommentteja lukea.
Eikös ne ole järven päällä...
Tuo kakkoskohta on mullakin päällimmäisen mielessä, jos päälle mennään liian innokkaasti, niin saattaa omissa soida hyvinkin pahasti.
Eniwei, tänään seuraamaan mielenkiinnolla MG:n otteita sekä Niemisen torjuntavarmuutta, koska voisi olettaa, että näkee tänään kumia kuin isompikin tie.
Nyt on sitten se peli, jossa mitataan HIFK:n tämänhetkinen taso. Pettynyt olen siihen, että ykkösketju jatkaa samassa koostumuksessa, kuin Jokerit ottelussa. Tehoja odotettavissa vain satunnaisesti ja luulen, että 5 vs 5 pelissä Töykkälän ja Ramstedtin ketjut ovat lähempänä maalintekoa. Jokerit-ottelun tapaiseen kenttätapahtumien dominointiin HIFK ei nyt pääse, koska Kalpa on ihan eri jaloilla liikkeellä. Tämä voi olla hyväkin asia, koska nyt HIFK:n ei tarvitse puskea kohti vastustajan puolustusmuuria ja pääsee itsekin vastaiskuihin. Kalpa pyrkii pitämään kiekkoa ja turhauttamaan IFK:n. HIFK:n voiton avaimet ovat siinä, että ehtiikö HIFK samalla lailla kiinni Kalpan pakkeihin, kuin Jokerit-ottelussa. Tähän en usko, vaan Kalpa tulee hyvällä liikkeellä pois alta. Valitettavasti pisteet lähtevä tod. näk. Kuopioon.
HIFK parantaa koko aika ja pelaa ihan viihdyttävän näköistä ja taistelevaa hokia, mutta ilman kunnon ykkösketjua ne pisteet kärkiotteluista jäävät saamatta. Jos Jokerit pelissä HIFK olisi saanut yhden maalin ensimmäisen 10-minuutin aikana, niin narreista olisi tullut silppua ja HIFK olisi onnistunut useamman ketjun voimin ottelun edetessä. Nyt HIFK:n hyökkäyksestä puuttuu se takalukot aukaiseva ykkösnyrkki.
He70150Ro
08.10.2009, 16:25
Kyllä Kallansillat todellakin ovat järven päällä. Viime kauden KalPan ja IFK:n kohtaamiset menivät tasan kaksi kaksi. Aiempia kohtaamisia en juurikaan lähtisi vertailemaan, koska joukkuueet ovat olleet aika lailla erilaiset kuin nykypäivänä. Tiedän, että ne menevät sen 10-1-5. KalPan pelaaminen viime kaudella Nordiksella oli mielestäni hieman nahkeaa ja suht vähä maalisia. Jos KalPa ei tänään saa maalihanoja auki voi käydä huonosti. Myös avauspelin olisi onnistuttava eri lailla kuin aiemmin tällä kaudella. Toivottavasti Virta lähtee kokeilemaan uusia YV-koostumuksia, koska voitanee todeta, että tämän hetkiset eivät toimi.
Söde on edelleenkin liian yliarvostettu pelaaja, pienemmälle peliajalle Ahosen pariksi.
Kyllä Ahonen/ Haaverinen / Melart tarvitsee parikseen sellaisen puolustavan pakin, eikä innokasta Södeä, joka mielellään on hyökkäyksissä mukana. Ja voisi itselläkin olla "vähän" rauhallisempi mieli, jos siellä olisi joku varmistamassa, jos kerran näitä Haaverisia on pidettävä rosterissa.
Eiköhän se nyt ole niin, että laitetaan PalPa kiertoon ja otetaan siitä irti se mitä siitä lainmukaan saa, eli 3 pistettä.
aquanqua
08.10.2009, 16:54
Kyllä Ahonen/ Haaverinen / Melart tarvitsee parikseen sellaisen puolustavan pakin, eikä innokasta Södeä, joka mielellään on hyökkäyksissä mukana. Ja voisi itselläkin olla "vähän" rauhallisempi mieli, jos siellä olisi joku varmistamassa, jos kerran näitä Haaverisia on pidettävä rosterissa.
Jos Söden ja Clarken pelaaminen ei pikkuhiljaa parane, niin IFK tarvitsee ykköskorin puolustavan puolustajan. Sitä kautta saataisiin tällaiset parit aikaan:
xxx - Clarke/Söderholm
Kanki - Järvi
Söderholm/Clarke - Kurvinen
Näin saataisiin Clarken ja Söden rinnalle suojelusenkelit. Koska liigakausi on pitkä, niin Ahonen olisi 7.puolustaja ja koska Vantaa on lähellä, niin Melart ja Haverinen olisivat KiVassa.
Toivottavasti ykkösparimme kuitenkin onnistuu tänään. Muuten voi olla isoja ongelmia liukkaiden kuopiolaishyökkääjien kanssa.
Kalikankosto
08.10.2009, 20:58
Ohhoh! Semmonen peli sitten tällä kertaa. Mut kiva hävitä 7-2 eikä esim. 3-2 niin ei voi jossitella ylärimoilla ja muilla ollenkaan.
Hauskinta oli se kun kuuntelin peliä radiosta ja päätin 1-0 tilanteessa kävästä röökillä. Tulin takas ja istuin koneen ääreen ni just sillä hetkellä sm-liigan sivuille välähti 4-0! Oli kyllä järkytys :)
Noh... Kertokaa oliko KalPa just niin paska ku numerot näyttää? Positiivista on nuo tehdyt kaksi maalia, säälistä ne annettiin tehä mut maaliin menivät silti.
Tästä sitten jatketaan luottavaisin mielin Ässien kaatoon lauantaina. Siitä turpaan niin olen sanaton.
Eipä ollut tässä pelissä paljon epäselvyyttä. Kaks maalia sentään tehty, joten sehän on 2 enemmän kuin kahdessa viime pelissä yhteensä. Onpahan nyt sitten kylvetty kunnolla ja suunta on vain ylöspäin. Paluu perusasioiden juurelle. Kyllä niitä maaleja alkaa tulla, kun jaksaa yrittää. Joukkuehan ei ole huono, joten kyllä se siitä vielä kääntyy. Sitä en usko, että joukkueen taso on tämän ottelun mukainen.
Nyt ei vaan pitäisi valmentajan, eikä kenenkään muunkaan alkaa selittelemään mitään, vaan todeta, että kaveri oli parempi ja me itse huonoja. Kuten sanoin, paluu perusasioiden äärelle, niin kyllä se siitä kääntyy.
Axbor Nocturne
08.10.2009, 21:23
Kiitos HIFK, aivan mahtavasta pelistä. Kiitos HIFK-kannattajat, aivan loistavasta tunnelmasta, tuli aivan vanhat ajat mieleen :) Kalpa oli kuin mestis-joukkue, ei ollut mitään sanaa millään osa-alueella, hyvä kun pääsi omalta alueelta pois vikassa erässä.
Nyt pitää nollata tämä peli ja lauantaina kaapataan TPS:ltä kakkospaikka sarjataulukosta.
Vielä kerran, suuret kiitokset HIFKin joukkueelle, tänään tuli vastinetta rahoille koko rahan edestä!
Sellaista, hallilta kotiutuneena päällimmäisenä mielessä, että miksi tätä ei ole nähty aikaisempina kausina ? Ei, en tarkoita KalPaa, vaan IFKn peliä.
Kaikki toimi, noh veskari vähän "Hattu" mutta poimi kyllä hyvin. Peli-ilo ja itsetunto, positiivinen tekemisen meininki...IFKssa ??? Kyllä, ja hyvä näin.
Milloinkahan viimeksi ollut hallilta lähtiessä fiilis, että kiva mennä uudestankin ? Yleensä matsi on määritelty vitutuksen asteena.
btw Hallin pintaremppa onnistunut hyvin ainakin E-puolella.
hemmo_1973
08.10.2009, 21:35
Mahtava ottelu takana ja pelissä parasta oli voiton lisäksi intensiteetti. Jaksettiin painaa täydet 60 minuuttia ja loppuun asti yrittämisellä palkittiin hyvin kannustanut kotiyleisö. Pikku hiljaa hallissa alkaa olla samaa meinkinkiä kuin 03-05 kausilla parhaimmillaan. Aktiivinen karvaus ja kova meteli pisti Kalpan puolustuksen täysin sekaisin ja pelin avaamisesta ei tullut mitään.
Kotijoukkueesta ilahdutti Petrellin avausmaali ja puolustuspelin varmuus. Rony Ahonen on kehittynyt jo nyt kauden aikana niin paljon kuin Haverinen viimeisen parin kauden aikana yhteensä. Maalille ajeltiin ja hyviö pommeja tuli useammalta kaverilta.
Kiitos HIFK, peli on hienonnäköistä ja jengistä paistaa läpi yritteliäisyys! Tästä on hyvä jatkaa ja jo vesi kielellä odotan seuraavaa lauantaimatsia, joka onneksi onkin reilun viikon päästä ja vielä Lukkoa vastaan!
Viherpuiston Ruoska
08.10.2009, 21:36
Mahtava matsi ja hallissa mahtava tunnelma. Olisi kiva tietää yleisömäärä, sillä se meni ohi, jos se jossain vaiheessa kuulutettiin. Stondikseen näytti siltä, että saattoi olla jopa 7000 katsojaa.
Hirso oli tänään pelipäällä ja ansaitusti sai 3 tähteä. Lennulta lähti pahuksenmoinen apina selästä ja sen mäki tuuletuksesta. Pieni kauneusvirhe oli antaa KalPalle toinen maali, jonka takia IFK ei voittanut kaikkia eriä. Muuten hyvä peli ja tästä on hyvä lähteä Turkuun metsästämään liigan kakkospaikkaa.
Pordinard
08.10.2009, 21:39
Olisi kiva tietää yleisömäärä, sillä se meni ohi, jos se jossain vaiheessa kuulutettiin. Stondikseen näytti siltä, että saattoi olla jopa 7000 katsojaa.
5664 katsojaa sm-liigan sivujen mukaan.
Axbor Nocturne
08.10.2009, 21:41
Mahtava matsi ja hallissa mahtava tunnelma. Olisi kiva tietää yleisömäärä, sillä se meni ohi, jos se jossain vaiheessa kuulutettiin. Stondikseen näytti siltä, että saattoi olla jopa 7000 katsojaa.
Hallissa oli n.5600 katsojaa, sitä ei kyllä huomannut, tunnelma oli samanlaista kuin täydessä hallissa. HIFK pelasi erittäin järkevästi, kun piti jatkuvasti liikkeen yllä. Ei antanut Kalpalle missään vaiheessa mahdollisuutta päästä peliin mukaan. Ja tänään kaikki HIFKin maalit olivat hienoja, ei tullut yhtään räkämaalia, vaikka eihän niissäkään ole mitään vikaa... :)
Voi veljet, näin kävi tänään. Kalpalaisten silmälasien läpi analyysia odotellessa. Toivotaan että pohjakosketus otettiin jo tässä vaiheessa ja suunta on taas ylöspäin. Sekaisin peli on, sitä ei voine kukaan kiistää.
Heti aluksi todettakoon, että Kalpa ei ollut niin huono kuin numerot näyttävät. Peli olisi varmaan ollut aikalailla toinen, jos Kalpan yläripasta verkkoihin mennyt laukaus olisi ensimmäisen erän alussa osunut viisi senttiä alemmas. HIFK vaan osui paikoistaan ensimmäisessä erässä suurella prosentilla, ja peli oli sitä myöden ohi.
Tai ei aivan, Kalpa tuli toiseen erään vielä pelaamaan. Hetken ehdin jo ajatella, että tästä tulee tosi vaikea peli, jos Kalpa tekee pari maalia ja saa hengen päälle. Kalpan hyvin alkanut toisen erän puolitoista minuuttia päätyikin sitten vastahyökkäyksestä 5-0 lukemiin. Ymmärrettävästi peli oli jo ohi, mutta sanoisin, että Kalpa puolusti ihan hyvin kunniaansa, eikä antanut pelin täysin romahtaa. Pisteet siitä.
Kalpan ongelma tuntui olevan HIFK:n agressiivinen karvaus ja loppuun viedyt taklaukset. Kalpalla oli ajoittain todellisia vaikeuksia päästä alueeltaan ulos. HIFK karvasi kiekon taklauspelillään usein Kalpan puolustusalueella. Kun Kalpa ei päässyt HIFK:n puolustusalueelle pyörittämään peliään taitavien hyökkääjiensä kanssa, pelistä voi sanoa, että HIFK iski sinne, missä Kalpa oli (ainakin tänään) haavoittuvaisin: puolustajiin. Tähän kun vielä lisätään Kalpan maalivahtien tavallista huonommat päivät, peli oli selvä.
Rocket Richard
08.10.2009, 21:57
Siis todella hienoa. Mieleni tekisi lainata omaa tekstiäni, minkä kirjoitin tuon narripelin jälkeen, mutta en jaksa kaivella. Mutta pointina siinä siis, se että kun päästään pelaamaan joukkuetta vastaan joka oikeasti pelaa tulos on parempi ja nyt tässä kohtaa jopa todella hyvä.
En tosin tiedä, miten KalPa tänään esiintyi, mutta veikkaanpa, että ovat lähteneet rohkeasti hyökkäämään ja se on nykyistä IFK:ta vastaan riskialtis tapa pelata. 7-2 numerot eivät jätä kyllä mitään seliteltävää. Erittäin hyvä suoritus IFK:lta.
Kiitos IFK!
Kuten jo aiemmissa viesteissä todettua, tällaisista matseista kelpaa jo maksaakin!
Helvetin vankka ja tasapainoinen esitys IFK:lta. KalPalla oli omat mahiksensa ylivoimalla, mutta IFK:n aktiivinen ja todella liikkuva pelitapa imi mehut myös vieraiden ylivoimapelistä. On se vaan kumma, miten ripeästi liikkuvat luistimet tekevät muunkin pelaamisen helpommaksi. IFK liikkuu kaukalossa viisikkona erinomaisesti, eikä kuopiolaisilla ollut oikein sanan sijaa tänään. Niin vain se aggressiivisuus ja muutamat tuhdit taklaukset tekivät tehtävänsä, IFK vei monen monta irtokiekkoa hyökkäyspäässä ja vieraiden pakit olivat helisemässä.
Tänään tuhlaajapoikana kunnostautui pari loistopaikkaa sössinyt Ahtola, joka luovuttaa jälleen kultakuupan Clarkelle. Muutoin Jerryltä toki ihan kelpo matsi, huolellisuutta vain lisää jatkossa. Yleisön suosikki Mikke keräsi hienosti 1+1 ja on taas piste per peli -tahdissa. Hirso onnistui mainiosti neljän tehopisteen verran, kuten myös Clarke, joka taisi napsia maalin ohella kolme kakkossyöttöä. Entäs se Lennun maali? Voi herranpieksut, aivan mahtavat kynäilyt Lennartilta ja tuuletus kertoi, miten kovaksi tehottomuuden tuska oli yltynyt.
Tuomareista sen verran, että pilli oli taas aika herkässä pari erää, kun taas kolmannessa erässä linja tuntui muuttuvan, eikä penkillä ollut niin kovasti ruuhkaa. Perussettiä siis. Sekin pisti silmään, että päätuomareista Hakkarainen(?) taisi viheltää lähes kaikki jäähyt, kun Partanen oli "passiivisempi". KalPan pelaajista kaksi poistui kesken pelin pukuhuoneeseen, toivottavasti ei käynyt mitään pahempaa. Kumpikaan loukkaantuminen ei tainnut johtaa jäähyihin, harvinaista sinänsä.
Yleisömäärä oli pettymys, mutta jos IFK jatkaa tuollaista peliä, yleisö löytää taatusti hallille jatkossa.
Pitkästä aikaa sain raahattua itseni hallille. Vähän toisenlaista peliä odotin, mutta kelpasi tällainen murskauskin.
Pieniä kärjistyksiä, jotka eivät ole kovin kaukana totuudesta:
- Vaikka KalPa olisi käyttänyt kaikki vähänkin potentiaaliset maalipaikkansa, peli olisi silti päättynyt Hifkin voittoon.
- KalPan veskareilla ei ollut ottelun ensimmäisen puolikkaan aikana juuri yhtään kunnollista torjuntaa.
- Järjetön määrä jäähyjä noin siistiin otteluun. Tuomarit taisivat saada provikkakiintiönsä täyteen kahdessa ensimmäisessä erässä, kun pilli katosi melkein kokonaan kolmannessa.
- Ainakin hallin länsipäässä haisi vessalle.
Ensimmäinen erä oli kyllä HIFK:lta huikeaa näytöstä. Tuollaisella mennään vielä pitkälle. Loppupeliin riittikin melko peruspelailu.
Pakko laittaa tännekin sama viesti, jonka laitoin IFK:n peliesitykset ketjuun...
Aivan mahtavaa kertakaikkiaan. Hallista ulos kävellessä olotila oli kuin suoraan 90-luvun lopun IFK-peleistä, jolloin tuon tunteen koki usein. Vaikka kyseessä olikin "vain" 1 runkosarjaottelu, niin tällaista ei ole meille todellakaan usein tarjottu.
IFK taisteli jokaisesta irtokiekosta, taklasi, karvasi ja oli keskittynyt tekemiseensä 100%:sti. Jäätävä viimeistely ja hyvävireinen Nieminen maalissa tietysti kruunasivat koko homman. Tällaista IFK:ta haluan nähdä. Sama tekeminen on jatkunut jo hetken aikaa, ja joukkue tuntuu olevan hyvin KJ:n näpeissä. Kiitos hienosta pelistä ja mahtavasta fiiliksestä hallilla. Kyllä sitä tunnelmaa tulee, kun IFK pelaa siten, että ottaa oikeanlaisesti yleisönsä.
Päivän plussat ja miinukset:
+ HIFK
- Todella omituinen tuomari"linja" taas kerran, mutta en jaksa sillä tänään iltaani pilata :)
Pleksi(t)
08.10.2009, 22:23
Täytyy yhtyä hehkutuksiin, oli kyllä melkoinen näytös! Peli oli aktiivista ja HIFK karvasi agressiivisesti ja korkealta ja nyt nähtiin palkintona myös maalejakin. KalPalle ei annettu aikaa rakentaa niitä omia kuvioitaan ja heillä oli hieman kiire kiekon kanssa ja tietty huolimattomuus kuvasti peliä. Jalasvaara poistui pelin alkuvaiheessa ja se tietty lisäsi KalPan pakkien kuormitusta, ja kun kaverit ei ole ihan raskaimmasta päästä niin jatkuva pommitus ja vääntäminen syö varmasti heiltä mehuja. Jalasvaara pelasi kyllä lopussa eli ei mitään vakavampaa ollut kyseessä. HIFK taas vyörytti tasaisesti joka ketjulla, heikkoja lenkkejä ei tänään ollut. Tunnelma oli oikein mainio ja pakko kyllä sanoa että on taas hieman eri fiilis lähteä hallilta himaan kuin esim. viime kaudella...
Onnistujia kotijoukkueelta oikeastaan kaikki, Ahtola hukkasi muutaman paikan mutta ihan hyvää peliä. Clarke näkyi pisteissä eikä tänään ollut pahemmin hasardejakaan. Lennun avausmaali näytti maistuvan miehellekin ja kakkosen tehohetki oli hienoa katsotavaa, hyvin löysi Ramstedt/Granlund kaksikko toisensa pariin otteeseen. Erityismaininta Järventielle, ei ollut niin näkyvä pisteiden valossa mutta todella varmaa työskentelyä, kiekko aina omille ja äijää seinille, hienoa! Dahlman oli kanssa pelipäällä, hänelle soisi enemmänkin peliaikaa mutta toisaalta eipä ole helppoa tiputtaa ylemmistä ketjuistakaan ketään. Sama ilme jatkossa niin hyvältä näyttää.
Red Machine
08.10.2009, 22:30
Kauden avausmatsi korkattu ja millä fiilareilla! Antakaa anteeks pitkä ja tunteikas viesti. Ekalause tekosyynä.
HIFK
- Granlund on kaiken hehkutuksen arvoinen. Onhan se vielä heppoinen pikkukaveri mutta voi helvetti sentään sitä pelikäsitystä ja mailatekniikkaa. Tulee mieleen sanat artisti, runoilija, maestro. Nyt vasta alkaa avautua lopullisesti oululaisten vitutus. Tää jätkä ei ole pelkästään HIFK:n new hope vaan Suomikiekon tuleva sankari.
- Hirso. The man is back. Johti peliä, oli just sitä Hirsoa mitä on totuttu ja ajoittain toivottu näkevän. Toivottavasti puheet kaverin tehottomuudesta loppuu nyt. Kyllä sen näki ketä sitä yyveetä esim. pyöritti ja rakensi.
- HIFK:n 2nd ketju. Jos liigassa valittais kk ketju, tämä olis se. Silkkaa näppäryyttä ja kekseliäisyyttä. Granlundin magiikka, Ramstedtin mailanäppäryys ja Ahtolan silkka sikamainen voima+maalinälkä. Ihana yhdistelmä. Miksi vitussa jotkut haluaa hajottaa tän HIFK-osiossa?!
- HIFK:n nelonen. Liigan varmaan paras alallaan tällähetkellä. Jäätävä KJ:n aloitusviisikko, joka pimensi kalakukkojen pelin. Lennu oli vaan niin oma ittensä. Laidat rysky ja HEI! SIELTÄHÄN SE TULI! Jos joku epäilee että tän kaverin pitäis vaihtaa seuraa päästäkseen tehoille, niin onhan sekin mielipide. Mä luulen vaan et tää jäbä nauttii omasta pelistään ja voittamisesta niin paljon että pelaa muna pystyssä HIFK:n nelosessa. Töykkälä on muuten valovuosia parempi kuin Porthen oli koskaan. Liiviik täydentää ketjua, tosin sen häiskän mailapeli vois rauhottua hiukan. A-katsomoon välitty välillä aika ikäviä koukkuja ja huitomisia mitkä jäi onneks viheltämättä.
- Nieminen. Hyvää peliä. Ei muuta tällä kertaa.
KALPA
- Mestis tasoa, niinkuin ystäväni niiralan porukoista totesi. Missä yyvee vedot?! Missä nopea luistelu+syöttely peli mitä Virta toitottaa?! Vasta kun lukemat oli 6-1 rupesi kalakukkojen peli näyttämään omaltaan. Oliko sitten se varma häviö mikä poisti jännittämisen.
- Järvisen patjat+muut rensselit. Dopingkusenkeltainen? Vittu mikä ratkasu.
- Kalpan 'ykkönen'. Aivan yössä.
YLEISÖ
- Paljon on puhuttu tästä ja fiiliksestä plus tyhjistä penkeistä. Onhan se hinta kova lama-aikana mutta kyllä toi kiekko tuo jengiä vielä ennemmin tai myöhemmin. On meinaan niin viihdyttävää lätkää tollanen kun olla ja voi. Joo, nyt kaikenmaailman carlokset ym alkaa itkeä jotain muuta. Vittu. Tollasta fiilistä, ja vielä noin vajaalla Nordiksella, ei ole vähään aikaan kokenut. Mieleenpainuvin hetki oli tokan erän 17min kohdalla kun fanikatsomon 'HIFK' huuto sai pikku taputuksella koko hallin päälle. Ei tullu maalia ihan heti mutta ne tilanteet+fiilis oli sitä vanhaa menoa oh so well.
Tack HIFK. Tolla pelillä, sairasosasto tyhjäks ja mahdollisesti joku täsmähankinta ja me mennään pitkälle tänä vuonna.
Nyt voi joku sitten tulla itkemään ja torppaamaan tän haihattelutekstin jos haluaa.
ps. Kojon systeemi todella toimii. Mahtaa äijää lämmittää viimekauden perseilyn jälkeen. Mahtaa vituttaa niitä ketä oli vaatimassa äijää pihalle. Onneks pysyttiin järjissään eikä haettu mitään seddeneitä.
pps. Ei se Clarke ole niin huono mitä hekumoitiin. Se on tosin flegu väärillä hetkillä väärissä paikoissa. Mutta Söde. Mitähän helvettiä sille on lahden takana tapahtunu...oli kaukana siitä mitä on aiemmin nähty.
Kiitos HIFK! Menin katsomaan vartavasten Mikkeä ja savolaisia Kapasen johdolla, mutta... Mikke täytti odotukset hyvin, mitä nyt loppua kohden väsyi eikä tulosta enää tullut alun malliin. Huikea jamppa.
Savolaiset olivat suuri pettymys. Ketään ei kannata nostaa esiin ainakaan positiivisesti, itse maestro mukaan lukien. Mikään ei onnistunut, hyvä kun pakki-pakki-syöttö saatiin perille, aina ei sitäkään, punapaitojen prässätessä.
Hifkissä oli myös liuta muita onnistujia: Hirso, Lennu, Clarke, Ramu, Söde... Marakin. Niemiseltä normipeli. Silti veikkaan, että HIFK pystyy vielä parempaan. Nyt vaan vastus oli onneton.
Tunnelma hallissa oli mainio, kuten monet ovat jo hurranneet. Vanhaa hyvää ifk-meininkiä, tauotonta laulua ja kannustusta. Loistavaa. Jatkakaa samaan malliin.
Edit. Ai niin: mv Järvisen housut - taatusti 5 numeroa liian suuret ja ylimäärä roikkuu persauksissa avoimena kuin pelikaanin nokka! En ole moista vielä koskaan nähnyt. Päihittää Pitkämäen ja muiden vastaavat 100-0.
Hyvin näyttäisi sm-liiga.fi seurannan perusteella tuo HIFKin yv toimineen, KalPalle 6 jäähyä ja kaveri tekee 4 häkkiä.
HIFKille 8 jäähyä ja KalPa tekee 1 maalin
Löytyisiköhän Kuopiosta vielä joku pehmeäkätinen ns. hirsotyyppinen, pelaajauransa lopettanut peluri joka hamuaa tehopisteitä itselleen. Se pistettäisiin kentälle pelkästään ylivoimaa pelaamaan.
Löytyisiköhän Kuopiosta vielä joku pehmeäkätinen ns. hirsotyyppinen, pelaajauransa lopettanut peluri joka hamuaa tehopisteitä itselleen. Se pistettäisiin kentälle pelkästään ylivoimaa pelaamaan.
KalPan yv tarttee todella jotain piristysruisketta, nyt vaan siirrellään loputtomasti eikä kukaan lauo. Tai sitten nekin ihan onnettomasti. KalPan eka maali tuli tilanteesta, josta Sahlstedt (?) pääsi kokeilemaan suoraa vetoa poikittaissyötöstä, mutta lapa vain hipaisi kiekkoa ja tämä liukui vaivoin 3 m eteenpäin takatolpalle, josta Kiiskinen lirautti sen maaliin. Toista en enähnyt kunnolla vastapäädystä, mutta ruuhkaa ja kasaa oli koossa.
Viherpuiston Ruoska
08.10.2009, 23:24
5664 katsojaa sm-liigan sivujen mukaan.
Ihan totta. Yläkulmasta ei näköjään saa kunnollista kuvaa todellisesta katsojamäärästä.
Yleisömäärä oli pettymys, mutta jos IFK jatkaa tuollaista peliä, yleisö löytää taatusti hallille jatkossa.
Nyt vaan viidakkopuhelimet kuumiksi ja kova hehkutus kavereille siitä, miten hyvää lätkää IFK pelaa kotonaan. Eiköhän silläkin tavalla saada jo pari lisäkatsojaa. Ylikalliit lipunhinnat toki on ongelma, mutta väkeä pitäisi tulla yli tuhat silmäparia lisää, jotta (keski)hintoja voisi tiputtaa edes vitosen verran.
Lennu oli vaan niin oma ittensä. Laidat rysky ja HEI! SIELTÄHÄN SE TULI! Jos joku epäilee että tän kaverin pitäis vaihtaa seuraa päästäkseen tehoille, niin onhan sekin mielipide. Mä luulen vaan et tää jäbä nauttii omasta pelistään ja voittamisesta niin paljon että pelaa muna pystyssä HIFK:n nelosessa.
Tulosruudun haastattelussa Lennu oli itse vaatimattomuus ja kiisti ottaneensa mitään paineita maalittomuudestaan. Sanoi vain nöyrästi, että sitten voisi vähän paineita ja odotuksia kertyäkin, jos pelaisi paljon yv:tä. Maalin jälkeinen tuuletus näytti kuitenkin, että kyllähän se maali maistui. Mutta varmasti Lennullekin tulee ensimmäisenä joukkueen menestys ja vasta sen jälkeen oma ketju (siis se, pelaako ykkösessä vai nelosessa) ja omat pisteet. Ja hei, jätkä on illasta toiseen kotimatsien avauskentällisessä! Ei mikään ihan turha kunnianosoitus sekään. Ja peliaikaa tuli tänäänkin melkein 17 minuuttia, joten ei pitäis olla aihetta valittaa. Enkä usko, että Lennu valittaisikaan.
Kalikankosto
08.10.2009, 23:25
Kauden avausmatsi korkattu ja millä fiilareilla! Antakaa anteeks pitkä ja tunteikas viesti. Ekalause tekosyynä.
HIFK
- Granlund on kaiken hehkutuksen arvoinen. Onhan se vielä heppoinen pikkukaveri mutta voi helvetti sentään sitä pelikäsitystä ja mailatekniikkaa. Tulee mieleen sanat artisti, runoilija, maestro. Nyt vasta alkaa avautua lopullisesti oululaisten vitutus. Tää jätkä ei ole pelkästään HIFK:n new hope vaan Suomikiekon tuleva sankari.
KALPA
- Mestis tasoa, niinkuin ystäväni niiralan porukoista totesi. Missä yyvee vedot?! Missä nopea luistelu+syöttely peli mitä Virta toitottaa?! Vasta kun lukemat oli 6-1 rupesi kalakukkojen peli näyttämään omaltaan. Oliko sitten se varma häviö mikä poisti jännittämisen.
- Järvisen patjat+muut rensselit. Dopingkusenkeltainen? Vittu mikä ratkasu.
- Kalpan 'ykkönen'. Aivan yössä.
Pitkän viestisi alussa ihan asiakaakin, mutta miten vit___a Järvisen patjojen väri vaikuttaa tai kuuluu mihinkään? Mestistaso mahtaa myöskin olla melkoisen kova sitten tai Hifk aika huono.
Anyway... SM-Liigan sivuilta seuratenkin voi sanoa Hifkin vieneen ja KalPan vikisseen, joten selittelyille ei ole mitään sijaa. Onneksi kukaan ei ole vielä yrittänytkään. Pelonsekaisin tuntein odottelen Hifkin kohtaamista Niiralassa.
Onnea Hifk:lle ja faneille upeasta voitosta. Hifkille kultaa, jos Kalikka ei sitä saa ja elkää hävitkö enää Hjallikselle please :)
Latenight
09.10.2009, 00:32
Muut vetää kovalla työmoraalilla, mutta HIFK työmoraanilla /Kimi/. Siinä se ero tällä kaudella ;)
pleijjeri
09.10.2009, 08:33
Pitkän viestisi alussa ihan asiakaakin, mutta miten vit___a Järvisen patjojen väri vaikuttaa tai kuuluu mihinkään? Mestistaso mahtaa myöskin olla melkoisen kova sitten tai Hifk aika huono.
Otahan iltaherneet pois nenästä mieti onko nuokaan kommentit ihan pokerinaamalla heitettyjä. Tulihan sitä naureskeltua itsekkin Saipa-vahtien "erikeeppeer-patjoille" monta kautta. HIFK oli mielestäni eilen melko hyvä kun teki 7 maalia, ihan sama vaikka vaikka vastassa olisi ollut mikä joukkue. KalPan 2 maalia 3 otteluun ei ole missään kategoriassa hyvä saavutus vaikka "peli-ilme" onkin ollut aikaisemmissa otteluissa kauden parasta. Ei sitä pleijjaripaikkaa ilmeilyllä oteta vaan niillä pisteillä, joita saa tekemällä maaleja...p*rkele!
7-2 tulos taululla ja KalPan ensimmäinen maali tulee kun kaveri on latonut jo 5 häkkiä. Tuon tuloksen jälkeen saa kyllä jokainen keltamustiin pukeutuva jantteri katsella tovin peiliin, kuten myös itse heimopiällikkö Pekka Virta. Virran kommenttien mukaan osa pelaajista ei ole päässyt vieläkään sinuiksi menestyksen kanssa, mutta väittäisin että hieman on asian kanssa käsiteltävää Peksilläkin.
HIFK teki taktisesti sitten kaiken mahdollisen oikein ja jyräsi KalPan kiekottelupelin ö-mappiin. Ottelun alun nopeat maalit pistikin pelin selväksi vähän liian aikaisessa vaiheessa. Onnittelut HIFKille ja hienoa että hallissa on ollut pitkästä aikaa sitä tunnelmaa.
Nyt tarttis alkaa tekemään töitä KalPa!!! Ensimmäisenä työsarkana voisi olla tuo avauspelin kehittäminen, sillä jos se ensimmäinen syöttö on millinkään huono niin siihen kuihtuu tällä hetkellä koko hyökkäykseen lähtö ja vastustaja pääsee karvaamaan kiekon itselleen. Tämä näkyy parhaiten jokaisen ottelun ensimmäisessä erässä jolloin vastustajilla riittä jalkoja tuohon hommaan. Toinen työrupeama on sitten alkukauden "maaginen" ylivoima. Niimpä, minne se katosi? Vastustajat oppi nopeasti pelaamaan Anderssonin viiva vedot pois ja sitten YV onkin pelkkää siirtelyä. Äijät harjottelemaan sitä suoraan syötöstä lämäriä, jotta saataisiin lisää variaatioita tuohon kuvioon.
Kimmo_Ahteri
09.10.2009, 09:00
Tällä kaudella en hirveästi ole matseissa kerennyt pyöriä, mutta eilen KJ löysi varsin tehokkaan lääkkeen Kalpan avauspelin rikkomiseen. Todella viisaasti karvattiin syvältä, joskus jopa kahdella, jolloin kuopiolaiset pakit joutuivat heittelemään summittaisia syöttöjä jotka karvaajat lukivat mallikkaasti. Tästä tukku vaarallisia tilanteita.
MG:llä on kyky lukea peliä. Erinomaisia syötönkatkoja, kovaa työntekoa ja vielä juonikkuutta niin eipä kaverista voi olla pitämättä. Ja ihan OK lämäri ringetteviivalta.
Kalpan peli oli pettymys. Viime kauden lopussa homma toimi todella nätisti mutta nyt näyttäisi mättävän. YV kaipaisi suoraviivaisuutta vaikka viisikko liikkuu todella nätisti. Laukaisupaikkohin ei juurikaan päästy. Keskialueen ylitys ei oikein onnistunut syötellen ja homma tyssäsi viimeistään hyökkäyspään nurkkaan jossa kaksinkamppailut pääsääntöisesti hävittiin. Ehkä jokin kipsi päällä?
Ja plussaa erityisesti IFK:n fanikatsomolle! Matsin loppupuolella "Heijjj"-huudot (ihan kuin suurempikin dumarivirhe olisi tapahtunut) jatkuivat varmaan parin minuutin ajan, saivat meikäläisen nauramaan. Huumoria mukana kannatuksessa - mikäs sen parempaa.
ruukkunen
09.10.2009, 10:09
Varmaankin tässä tulee vanhan kertausta, mutta laitetaan nyt omia hajahuomioita eetteriin:
HIFK höykytti KalPan oman pään kiekollista pelaamista juuri kuten pitääkin, ja kun kuopiolaisten syötöt olivat kautta linjan todella heikkolaatuisia, ei ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä oikeastaan missään vaiheessa. Aika vieraskoreasti tässä ketjussa joku aiemmin totesi, että olisi voinut tulla vaikeakin peli IFK:lle, jos KalPa olisi viimeistellyt terävämmin ja toisessa erässä päässyt iskuetäisyydelle. Muistetaan kuitenkin, että IFK:ltakin jäi lukuisia huippupaikkoja käyttämättä. KalPan pelin onnistuminen on todella paljon kiinni siitä, miten huolellista syöttöpeliä pelaajat malttavat/jaksavat pelata, ja eilen tuosta huolellisuudesta ei ollut kyllä tietoakaan. Lähes puolet ylivoimapyörityksistä kuihtui alkuunsa, kun tuli puoli metriä liian sivulle/eteen/taakse suuntautunut syöttö ja karvaaja pääsi ilmaiseksi iholle. Vastaavasti omassa päässä huolimattomasta syöttötyöskentelystä taisi aueta ainakin pari ihan suoraa maalipaikkaa kotijoukkueelle (näistä, ironista kyllä, eivät sitten kuitenkaan rankaisseet vaan ihan "pelimaaleilla").
HIFK:lta erittäin kypsä ja valmiin näköinen esitys, mutta ei KalPa oikein missään vaiheessa näyttänyt pystyvän isäntiä haastamaan. Mukavahan siinä on kotijoukkueen neljän-viiden maalin johdossa rennosti puolustaa, kun ei kerta tai kaksi omissa soivaa olisi merkinnyt mitään. KalPalta olisi pisteisiin vaadittu eilen huippusuoritusta, ja kun edes rutiinitasoa ei löytynyt, niin tulos oli tämä.
He70150Ro
09.10.2009, 12:55
Kyllä oli jäätävä matsi paikanpäältä seurattuna 5 maalia, kun antaa kaverille eteen on aika vaikea lähteä peliä voittamaan. KalPan suurimapana ongelmana on tällä hetkellä itseluottamus. Pelitapa kun perustuu kiekkokontrolliin ei pelistä tule mitään, jos ei uskalleta pelata omaa peliä. Normaali avaus eilisessä pelissä tuli luistimiin ja syötöt napsahtelivat jatkuvasti minne sattuu, kun kiekosta haluttiin vaan päästä eroon. Jäätäviä ovat myös pakkejen ratkaisut laittaa avaus keskelle, jossa on yleensä vastustajan sumppu ja kiekko karvataan pois jo omalla sinisellä. En usko, että tuo pelitapa on vielä aikansa elänyt, mutta itseluottamus täytyy saada takaisin. KalPa hävinnee jokaisen pelin, jossa vastustaja tekee ensimmäisen maalin. Kaksi ykkösiä ja Kolme kakkosia tuli KalPan päätyyn jatkuvasti, kun kiekko karvattiin KalPan siniviivalla pois harhasyötön jälkeen. Ei tappio ollut pelkästään KalPan huonoutta kyllä IFK pelasi hyvän pelin ja viimeisteli ylivoimissa murhaavasti. Viihdyttävä kiekkoilta Nordiksella, vaikka aika itkettävää tuo KalPa fanin kannalta oli. Kaukalossa oli vauhtia ja ensimmäistä kertaa Nordiksella oli tollainen möykkä runkosarja matsissa joissa olen vieraillut. Toivottavasti Virta pitää kunnon puhuttelun pojille ja saa ne rauhoittumaan. Tällä kaudella näkemiini peleihin on joukkue tullut kaikkiin paskajäykkänä. Onko sitten nykyiset odotukset joukkueelle liikaa?
Kaukalossa oli vauhtia ja ensimmäistä kertaa
Vuosia on ihmetelty missä kotiluolamme kannustus luuraa. Nyt sen näitte että tyhjää puhetta ei ole se että kun olemme jankuttaneet että se pitää ansaita. Eilen joukkue sen työllä ansaitsi ja sai myös. Eli kun joukkue pelaa voittavaa peliä se myös saa kannustusta tarpeen tullen...
He70150Ro
09.10.2009, 15:11
Vuosia on ihmetelty missä kotiluolamme kannustus luuraa. Nyt sen näitte että tyhjää puhetta ei ole se että kun olemme jankuttaneet että se pitää ansaita. Eilen joukkue sen työllä ansaitsi ja sai myös. Eli kun joukkue pelaa voittavaa peliä se myös saa kannustusta tarpeen tullen...
Onko starcat koskaan tullut mieleen, että joukkue saattaisi tarvita sitä kannustusta myös silloin, kun homma ei suju ja se saattaisi jopa parantaa joukkueen otteita? Ikävää kyllä, mutta nyt ei KalPakaan ole sitä kannustusta ilmeisesti montussa viime peleissä saanut.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.