PDA

View Full Version : Kehumisketju


Everton
29.09.2009, 17:53
"Palstan joojoo-miehenä" heitän ilmoille kovan haasteen. Kouvolalaisillahan on sellainen peruspessimismin ja -negatiivisuuden luonteenpiirre geeneissään, eikä se välttämättä ole edes mikään huono juttu. Mutta joskus voisi kehuakin, kun aihetta on.

Sana on siis vapaa tässä ketjussa kaikille (satiirittoman) kehumisen arvoisille KooKoo-suorituksille. Itse näytän esimerkkiä ja kehun Mikko Mattilaa, jolta en uskaltanut odottaa näin väkevää panosta. Luulisi, että sitä löysäilisi vähän väkisinkin, kun ikää tulee eikä kiekolla eläkerahojakaan ansaitse.

Mutta ainakaan Mamban kohdalla tuo ei ole pitänyt paikkaansa. Tosi hieno katsoa, kuinka hän painaa joka tilanteeseen täysillä, eikä väistä tuumaakaan vaikka tietää että kohta saattaa tehdä kipeää. Samanlaisen taistelutahdon toivoisi tarttuvan edes pikkiriikkisen verran muihinkin pelaajiin.

Espen
29.09.2009, 17:56
kehun Mikko Mattilaa, jolta en uskaltanut odottaa näin väkevää panosta. Luulisi, että sitä löysäilisi vähän väkisinkin, kun ikää tulee eikä kiekolla eläkerahojakaan ansaitse.


No eikös Mamballa ole kaksoisroolin takia oma lehmä vahvasti ojassa, joten yrittää pitää.

Everton
29.09.2009, 19:28
No eikös Mamballa ole kaksoisroolin takia oma lehmä vahvasti ojassa, joten yrittää pitää.

Totta. Ehkä tuo energisyys peleissä selittyykin sillä, että joutuu jättämään aamuharkat väliin KooKoota toimistotöissä markkinoidessaan.

cottonmouth
29.09.2009, 21:52
Itse ajattelin kehua ex-KooKoo Samu Vilkmania (http://www.sm-liiga.fi/pelaajat/09-10/hifk/vilkman-samu.html), joka monien kannattajien osalta lähes "naurettiin ulos" Kouvolasta keväällä, mutta on vastoin kaikkia odotuksia onnistunut lunastamaan liigapaikan HIFK:ssa. Vilkmanin viime kausi ei mennyt kovin mairittelevasti, mutta itse ainakin elin/elän siinä uskossa, että ei kaveri niin heikko voinut olla, kuin viime vuosi antoi ymmärtää. Vilkman on kuitenkin pelannut liigapelejä nyt jo neljällä kaudella nuorten maajoukkuepelien ohella ja kauden 07-08 esitykset antoivat kuvan ihan eri luokan pelimiehestä, kuin viime vuoden mahalasku. Se on sitten eri asia kehittääkö penkillä istuminen tai < 10 minuutin ottelukohtainen peliaika 23-vuotiasta pelaajaa, mutta liigastatus hei..

Tilastomies
29.09.2009, 22:23
Kyllähän Vilenin ja Liukkosen maalit olivat aika namuja eilisessä pelissä. Tuollaisia suorituksia lisää, niin pappa pysyy katsomossa.

T-mies

Banys
30.09.2009, 01:15
Kultanen - Alastalo akselille suuret kiitokset. Ainoat pelaajat, jotka ovat täyttäneet odotukseni.

Isaskar
30.09.2009, 08:22
Kultanen, Liukkonen ja Mattila

Tämän vuotisessa joukkueessa on kolme kovan luokan omaa kasvattia. Ei tarvitse paljon valehdella, jos arvioi jokaisen olevan omassa roolissaan sarjan paras pelaaja. Tulevaisuus näyttää siltä, että tällaisesta tilanteesta on syytä nauttia nyt.

teroz
30.09.2009, 09:39
Mattila, Lampinen, Koskelainen ja Miettinen ovat täyttäneet oman ruutunsa hyökkääjistä mallikkaasti. Liukkosta en vielä hehkuttaisi, mutta kyllä Luigi tuosta vertyy.

Mutta on tämä meidän Everton mennyt ihan pumpuliksi - aluksi taas puolustellaan Kolekia sekä pelisuorituksista (odottiko joku muka enemmän?) ja sitten aletaan vielä kehumaankin. Ai ai ai, Everton nyt jotain raakaa punkkia soimaan, jos se korjaisi tilannetta heh.

ukkometso
30.09.2009, 17:48
Tämän alkukauden ehdoton onnistuja on teroz. Myös ikiharrastaja Everton pitää mainita, etenkin jälleen junioreiden kuulumisten informoinnista. Itseni ja Fordélin lasken alisuorittajiin, ja voisi siffakin kommentoida tännekin päin.

Mutta asiasta, niin kaipa ne terozin mainitsemat ovat, tosin ei unohdeta päästettyjen maalien vähyyttä.

siffa
30.09.2009, 18:00
Tämän alkukauden ehdoton onnistuja on teroz. Myös ikiharrastaja Everton pitää mainita, etenkin jälleen junioreiden kuulumisten informoinnista. Itseni ja Fordélin lasken alisuorittajiin, ja voisi siffakin kommentoida tännekin päin.

Kiitos yllytyksestä! Kehut tulevat Eemeli Koskelaisen ja Aapo Lampisen otteista. Nämä tosin muiden kirjoituksia lukien. Sapiskaa tietysti siitä, että Jesse Lustbergin ja Tuomas Gärdströmin pelitaitoja ei haluttu Kouvolassa pitkäjänteisesti kehittää. Puolustajia on kulkenut muualta KooKoon kautta kymmeniä, mutta omia junnuja ei haluttu pitää Kouvolassa. Sehän oli jo joskus kaudella 2005-2006 (?), kun Jesse ja Tuomas muodostivat muutamissa otteluissa hyvin toimivan pakkiparin KooKoossa. Näin sen omin silmin.

Everton
04.10.2009, 23:56
Kehuja on sadellut nyt KooKoon faniryhmälle. Jatkoajassa oli SaPKo-vieraspelin raportissa kehuttu kovasti ja Liukkos-Mikkokin painotti KS:n jutussa painamaan kiitokset lehteen.

Kehuihin yhdyn minäkin. Meininki on ollut entistä parempaa kotipeleissä ja reissuillakin järki on ollut mukana. Niin kauan kuin ainoat valitukset tulevat "liian kovasta metelistä" tai nuija-huudoista, niin antakaa palaa!

teroz
05.10.2009, 08:16
Kehuihin yhdyn minäkin. Meininki on ollut entistä parempaa kotipeleissä ja reissuillakin järki on ollut mukana. Niin kauan kuin ainoat valitukset tulevat "liian kovasta metelistä" tai nuija-huudoista, niin antakaa palaa!

Yhdytään tähän kommenttiin täysin ja lisätään vielä erikoiskehut vieraspelimatkojen kattavasta tarjonnasta! Ja pitäähän sitä vähän nuijaa huutaa, muuten menee kiekkoilta tylsän puoleiseksi.

Puolustus on ollut hyvä, erityisesti Kulli on totutun kova.

RaipeTheMan
05.10.2009, 15:49
Fanitoiminnassa ja sen kehittämisessä olen ollut mukana jo joitain vuosia, olen läheltä seurannut, miten toimintamme on kehittynyt positiiviseen suuntaan vuosi vuodelta. Joka puolelta satelevat kehut tuntuvat fanista erittäin hyvältä, koska tämän eteen ollaan tehty töitä. Hyvä, että sitä työtä osataan arvostaa.
Voin vakuuttaa, että meininki katsomossa jatkuu samanlaisena, ellei jopa parempana. Toivottavasti porukkaa vain eksyisi päätykatsomoon vieläkin enemmän. Eiköhän tämän viikon otteluissa Jokipoikia ja Sportia vastaan nähdä kannustukseltaan tähän meneessä kauden parasta suorittamista.

Everton
08.10.2009, 19:38
Koska miesten puolella ei ole juurikaan kehumista just nyt, niin mainittakoon myös tässä yhteydessä että junnuilla pyyhkii hyvin. A voitti lohkonsa ja tulee olemaan varteen otettava tekijä divarissa. Lupaava alku ainakin kaudelle. B saa puolestaan valmistautua ratkaiseviin otteluihinsa kova voittoputki alla ja nuoremmissakin ikäluokissa on vielä käynnissä taistelu SM-sarjapaikoista.

koukou
10.01.2010, 09:35
Hiljasta on kun huopatossutehtaalla kun peli kulkee.
Pakko nostaa kyseinen ketju ylös kun nykyisen putken kunniaksi. Ilman pisteitä KooKoo on jäänyt viimeksi 28.11.2009 ja voittojakin on putkeen jo viisi. Mikko Liukkonen johtaa pistepörssiä, yleisöka. yli 1900 ja peleistä ei jää paskan maku suuhun kuten edellisen valmentajan aikana vaikka olisi joidenkin pelaajien yksilösuoristusten takia voitettukin.

Wiipuri
10.01.2010, 10:58
Hiljasta on kun huopatossutehtaalla kun peli kulkee.


Juuri näin. Sitä mukaa kun KooKoon peli paranee niin samassa suhteessa KooKoon keskustelupalstat hiljenevät.

Mahtavaan lentoon Ika on saanut KooKoon. Tämmöistä herkkua ei tainnut olla kertaakaan Kolekin aikana, että KooKoo olisi keikkunut sarjan kärjessä. Sport on kaatunut tällä kaudella jo kolme kertaa, kun Kolekin KooKoo ei viime kaudella onnistunut Sportia voittamaan kertaakaan. KooKoo on tosiaan jäänyt viimeksi pisteittä marraskuun lopulla kahdessa peräkkäisessä ottelussa D Teamia vastaan ja nuo ottelutkin pelattiin ajankohtana, jolloin KooKoo oli pahan influenssan kourissa ja pelejäkin jouduttiin siirtämään. Aika moni pelasi nuo pelitkin vielä toipilaana.

Nyt kun joukkue on pääosin terveenä niin peli kulkee todella hienosti. Tästä on hyvä jatkaa.

Blackorange
11.01.2010, 02:06
Juuri näin. Sitä mukaa kun KooKoon peli paranee niin samassa suhteessa KooKoon keskustelupalstat hiljenevät.

Miekii komppaan! On se kumma juttu, että näin joskus käy. Voimaa haetaan epäonnistumisien kommentoinneista, vahingonilo on paras ilo jne. Otetaas tällä kaudella se ilo tästä joukkueesta ja sen mahtavasta yhteishengestä.

Tuntuu kuin harmaa pilvi ois siirtynyt pois auringon edestä ja sen ensisäteet koskettelisivat Kouvolaa. Katsomossa on ihan erilainen tunnelma kuin vielä joku aika sitten, joukkueen itseluottamus ja tekemisen ilo on alkanut siirtyä yleisöön.

Kiitos Ika kun tulit Kouvolaan, 2.11 paras päivä pitkässä, synkässä syksyssä! Hienoa katsoa kun KK:n oma poika Koskelaisen Emppu rymistelee laitoja pitkin ja aiheuttaa hämminkiä. Mamba henkisenä liiderinä valaa uskoa porukkaan urheilullisuudellaan, eihän sitä pysäytä mikään. Huillan Matti on harpannut ison askeleen ja raivannut tien nelosen laidasta ja "pelkän" av-spesialistin roolista kakkosen kivikovaan ketjuun, pitkien loukkaantumistenkin jälkeen. Saman ketjun Vainiola ja Baker ovat myös parantaneet huimasti pitkin talvea. Ykkönen tuntuu löytäneen uudelleen peli-ilonsa ja alkaa sopeutua uuteen pelityyliin, en mainitse nimiä erikseen, kaikki tehneet tuhoisaa jälkeä. Pablo Järvinen on ollut alakerrassa ihan Nummelin, hitto. KooKoon samikapanen, Jiri polkee ja raastaa joukkueen kovimmalla sykkeellä, muistan KooKoo - Jukurit viime hetkien 5-5 maalin pitkään, jollen ikuisesti. Ikan "Kopooneen!" huudot tuovat aina hymyn naamalle, hymy on aina Koposenkin naamalla vaikka töitä tekee hurjalla asenteella. Tarkiaisen perstaklaukset ei jätä ketään kylmäksi, siinä kaveri joka tarjoaa ahteria vähintään kerran pelissä. Metsola loisti illasta toiseen, eka kotipeli ja nolla Sportia vastaan. Elon maalien aikaan olin usein "karkkipussilla", vedot lähti usein älyttömistä paikoista ja salaa, siinä kaveri joka ei huutele "Hei mä vedän nyt!" Juha ja Eero, kaikkea hyvää ja toivottavasti nähdään vielä.

Kuudes Kenttäpelaaja on ollut hienosti joukkueen apuna, kannustus ei mee ikinä hukkaan (tai pois muodista). Yleisömäärät täytyy vielä mainita, tälläsiin lukemiin ei ois kolme-neljä vuotta sitten uskonut. Hyvä KooKoo!!

Fordél
22.09.2011, 07:39
Nyt on ehdottomasti kehujen paikka.

Ensiksi haluan kehua KooKoota siitä, että se on laittanut keskiympyrään oman logonsa. En tiedä johtuuko se siitä, että sitä ei ole saatu myytyä vai onko sitä edes ollut tarkoituskaan myydä, mutta lopputulos on todella hienon näköinen! Joskus tätä ehdottelinkin täällä ja nyt se on toteutunut. Kiitos tästä!

Toiseksi täytyy kehua KooKoon pelipaitoja. Pelipaidoissa on menty koko ajan eteenpäin ja nykyinen on hienoin paita miesmuistiin. Mielestäni tällä konseptilla voidaan mennä jatkossakin. Paita on hyvin selkeä kun pääosa mainiksista on painettu paitaan samalla valkoisella värillä. Lisäksi logo on tarpeeksi suuri ja se on hyvin rauhoitettu mainoksilta (toisin kuin esim. Ilveksellä). Värit ovat selkeät ja paidassa on hyvät kontrastit. Tämän takia esim. numerot näkyvät todella selkeästi.

Jos jotain voisi vielä tehdä paremmin niin se olisi eittämättä KooKoon logon brodeeraus painamisen sijaan. No aina pitää olla varaa parantaa.

MHbreik
22.09.2011, 08:26
Nyt on ehdottomasti kehujen paikka.

Ensiksi haluan kehua KooKoota siitä, että se on laittanut keskiympyrään oman logonsa. En tiedä johtuuko se siitä, että sitä ei ole saatu myytyä vai onko sitä edes ollut tarkoituskaan myydä, mutta lopputulos on todella hienon näköinen! Joskus tätä ehdottelinkin täällä ja nyt se on toteutunut. Kiitos tästä!

Toiseksi täytyy kehua KooKoon pelipaitoja. Pelipaidoissa on menty koko ajan eteenpäin ja nykyinen on hienoin paita miesmuistiin. Mielestäni tällä konseptilla voidaan mennä jatkossakin. Paita on hyvin selkeä kun pääosa mainiksista on painettu paitaan samalla valkoisella värillä. Lisäksi logo on tarpeeksi suuri ja se on hyvin rauhoitettu mainoksilta (toisin kuin esim. Ilveksellä). Värit ovat selkeät ja paidassa on hyvät kontrastit. Tämän takia esim. numerot näkyvät todella selkeästi.

Jos jotain voisi vielä tehdä paremmin niin se olisi eittämättä KooKoon logon brodeeraus painamisen sijaan. No aina pitää olla varaa parantaa.

Todennäköisesti keskiympyrän hinta on ollut niin korkea, että sitä ei ole saatu myytyä. Sinänsä harmi kun joukkueet hinnoittelevat ns. "parhaan paikan" jäästä liian korkeaksi, ettei se mene kaupaksi. Tämä ennenkaikkea kertoo siitä puuhastelussa mitä monessa mestisjoukkueessa harrastetaan esim. verrattuna liigajoukkueisiin. Yleisen tekemisen, ja varsinkin myymisen osalta monessa mestiksen organisaatiossa on kehittämistä.

Ja lopputuloksen hienoudesta en ole samaa mieltä. Musta klöntti keskellä jäätä ei ole hienoa. Ainakin eilen Veikkauksen striimistä katsottuna kiekko hävisi aina keskiympyrässä ollessaan näkökentästä. Tiedä onko tämä tietoinen valinta, mutta erittäin häiritsevää se on. Mieleen tulee musta aukko, joka syö kiekon ja sylkäisee sen jostain päin ympyrää uudelleen näkyviin. Ehkä paikanpäällä katsottuna tämä "musta aukko" ei syö kiekkoa näkyvistä yhtä pahasti. Toivottavasti tämä ei karkota hallista vanhempia ja heikomman näkökyvyn omaavia henkilöitä.

Ja enpä tiedä onko logo rauhoitettu hyvin mainoksilla jos välittömästi logon yläpuolella on iso valkoinen suorakaiteen muotoinen mainos. Ei ainakaa omaan silmään sovi tuollainen ratkaisu. Logo on myös hiukan liian alhaalla omaan silmään. Miksi se ei ole välittömästi "Aurinkoisen Auto Keskuksen" mainoksen alapuolella? Vai onko tarkoitus myydä tähän väliin muihin paitoihin mainoksia? Toivottavasti lisää valkoisia isoja pitkulaisia laatikoita siihen enää tungettaisi.

Eli parantamisen varaa on monessa asiassa, olet aivan oikeassa.

Fordél
22.09.2011, 08:34
Yleisen tekemisen, ja varsinkin myymisen osalta monessa mestiksen organisaatiossa on kehittämistä.

Tottakai on ja juuri sen takia ne ovat vielä toistaiseksi Mestiksessä. Tosin paljon on myös liigaseuroilla tekemistä tällä saralla, kuten kaikilla urheiluseuroilla. Itse en näe tässä kohdin mitään radikaalia eroa Mestiksen kärki ja liigaseurojen välillä. KooKoossakin on tehty viime vuosina paljon satsauksia markkinointiin ja myyntiin. Nuo satsaukset ovat kantamassa hyvää hedelmää ja KooKoo on pystynyt kasvattamaan budjettiaan.

Mieleen tulee musta aukko, joka syö kiekon ja sylkäisee sen jostain päin ympyrää uudelleen näkyviin. Ehkä paikanpäällä katsottuna tämä "musta aukko" ei syö kiekkoa näkyvistä yhtä pahasti. Toivottavasti tämä ei karkota hallista vanhempia ja heikomman näkökyvyn omaavia henkilöitä.

Tässä tehdään kärpäsestä härkänen. KooKoon logo jäässä ei taatusti aiheuta näköhaittoja ja täten karkoita otteluista henkilöitä. Siitä voit olla varma. Kukaan ei ennen sinua ole asiasta valittanut sanallakaan. Ei edes Kouvolassa, jossa tykätään nurista hyvin helposti.

Ja enpä tiedä onko logo rauhoitettu hyvin mainoksilla jos välittömästi logon yläpuolella on iso valkoinen suorakaiteen muotoinen mainos. Ei ainakaa omaan silmään sovi tuollainen ratkaisu.

Katsoppa tarkemmin noita kuvia niin huomaat, että valtaosalla ei ole välittömästi logon yläpuolella valkoista suorakaiteisen muotoista mainosta vaan tyhjää ennen kuin tulee Sunnyn -mainos. Myöskään logon vieressä ei ole mitään logoka (kuten vaikka Ilveksellä), joten voidaan hyvin todeta, että logon seutu on hyvin rauhoitettu.

KKtig
06.10.2011, 17:08
KooKoo kolmen ottelunvoittoputkessa. Voitot vieraissa Joensuussa ja Vaasassa missä ei olla ikinä pisteillä juhlittu. Siihen vielä 4-0 kotivoitto Vantaasta. Perkele! Vaasassahan meidän junnumaalivahtikin torjui voiton.

... mutta eipä se täällä näy. Kitisijöitä riittää, mutta kannustajia ei - niin kouvolalaista.

Pelicans81
06.10.2011, 17:18
KooKoo kolmen ottelunvoittoputkessa. Voitot vieraissa Joensuussa ja Vaasassa missä ei olla ikinä pisteillä juhlittu. Siihen vielä 4-0 kotivoitto Vantaasta. Perkele! Vaasassahan meidän junnumaalivahtikin torjui voiton.

... mutta eipä se täällä näy. Kitisijöitä riittää, mutta kannustajia ei - niin kouvolalaista.

Mukavasti on tosiaan mennyt, vaikka peli ei ole aina häikäissytkään, mutta sarja on pitkä ja luotetaan siihen, että keväällä natsaa. Huomenna vielä Turusta voitto niin mikäs siinä sitten LeKille on antaa pataan lauantaina Kouvolassa.

cottonmouth
06.10.2011, 20:14
Kyllä tuota Vaasan voittoa kannattaa kehua ja myös sitä tapaa jolla se hankittiin. Ei peli mitään valmista ollut eilenkään, mutta silti pitää olla tyytyväinen erikoisesti siitä, että viimeisessä erässä noustiin kaksi kertaa tappioasemasta rinnalle ja vielä lopussa ohitse. Virkin maalissa saatiin breikki, mutta Laukkasen ja Sirenin ylivoimamaalit oli niin tekomaaleja kuin voivat olla ja vielä komeita. Kerrankin hyödynnettiin ottelun ratkaisuhetkillä ne paikat mitä saatiin ja lähdettiin tunnetusti vaikeasta vierashallista täyden pistepotin kanssa. Veikkaa että näin hankittu voitto voi olla vielä isokin henkinen voimavara, kun vastaaviin tilanteisiin kauden aikana joudutaan.

Blackorange
08.10.2011, 00:43
4 voiton putkessa mennään, toiv. ei ole liian aikaista höpötellä pehmoisia, mutta itelleni alkoi heräämään luottamus että tänä talvena kulkee yhtä kovaa kuin kaksi vuotta sitten. Silloin sikaflunssankin jälkeen päästiin hyvään vireeseen ja reilun kymmenen pelin putkeen ja lopulta voitettiin runkosarja ja johdettiin 10 pisteellä muutama kierros ennen loppua.

En usko mihinkään ylivoimaisuuteen, mutta toivon ja uskon ettei kakkospaikkaa välttämättä heti luovuteta, ainakaan ennen kuin ykköspaikka on meidän. Kunhan itseluottamus ja peli löytyy kotona vaativan palloiluyleisön edessä, alkaa niitä pisteitä ropisemaan kun ei mennä aina rankkareille asti..

Hämyselle myös kehut, miehen työn teki Vaasassa. Virpiöllekin ekassa matsissa maali, onhan se vissiin lähettävä kattoo miltä se näyttää lyhyissä hiuksissa.

Blackorange
09.10.2011, 11:53
Annetaan videon puhua puolestaan, päävalmentaja jakaa tunnustusta KooKoo-LeKi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa (http://www.youtube.com/watch?v=Ih638sx9HII&feature=channel_video_title).

Hyvät fiilikset tästä touhusta juuri tällä hetkellä! Ihan mahtavaa ollut KooKoon kehitys kauden mittaan, kaikista vammoista ja katsomovalmentajien puheista huolimatta.

Wiipuri
09.10.2011, 13:46
Täytyy kehua ja antaa iso kiitos KooKoon seurajohdolle ja yhteistyökumppaneille, että saatiin Jouni Virpiö KooKoon hyökkäykseen loppukaudeksi. Omien sanojensa mukaan ei ole vielä ihan parhaassa kunnossa, mutta silti tuloksena viidessä pelatussa erässä jo tehot 2+2=4. Terveenä pysyessään (koputetaan puuta) tulee olemaan potentiaalinen ehdokas kauden päätteeksi mestiksen allstars-kentälliseen.

Fordél
28.10.2011, 21:56
Ollaan sarjakärjessa ja kuuden pisteen ero ennakkosuosikki Jukureihin. Ei pässimpi kauden aloitus ja tästä pitää antaa ehdottomasti kehut koko joukkueelle, valmennukselle ja seurajohdolle. Hyvää työtä on tehty, suuri kiitos siitä!

Jotenkin tuntuu, että tämä kaikki otetaan pikkasen itsestään selvyytenä eikä oikein osata iloita, kun joukkue porskuttaa sarjakärjessä. Ehkä se on jotain kouvolalaisuuteen liittyyvää, en tiedä. Kuitenkin kova suoritus Lehkoselta poppoineen ja siitä tulisi antaa enemmän tunnustusta.

Tavallaan tässä kaikessa on hyvää se, että peli ei ole vielä edes kuosissa, varsinkin hyökkäyssuuntaan. Potentiaalia on siis vielä paria astetta parempaan peliin. Osoittaa kuitenkin jengin kovuutta, kun se illasta toiseen voittaa matseja vaikka pienilläkin maalieroilla. Olen uskonut tähän jengiin ja valmennukseen kauden alusta alkaen. Nyt katsotaan ehdottomasti tämä kortti loppuun asti. Ei lähdetä leijumaan vaan jatketaan kovan duunin tekoa. Pidetään nälkää koko ajan yllä ja kehitettään peliä askel askeleelta. Vielä ei ole saavutettu yhtään mitään vaan nyt vain tiedetään, että ollaan oikealla tiellä. Tällä kaudella mennään päätyyn asti!

MurhaaMenoo
01.11.2011, 00:28
Kun istun Mehtimäellä Pohjoispään kulmaseisomakatsomossa ja kuulutetaan KooKoon -otteluiden tuloksia niin aina hehkutan KooKoon johtolukemia ja tekemiä maaleja ääneen aivan kuten Jokipoikien maalejakin siinä silmien edessä. MurhaaHuutoo: Hyvä KooKoo!

Eli onhan tätä kautta ollut hienoa seurata ja huomata että tuloksellisesti kulkee. Ja parempaan ollaan menossa, siitä olen varma. Lehkonen ja KooKoo lunastavat tällä kaudella paljon niistä odotuksista, joiden saavuttamattomuudesta näitä on kahtena aiempana kautena syytetty ja mollattu.

Ja vaikka kuinka etsin tuolla muissa ketjuissa ongelmia, niin se ei tarkota ettenkö tuuleta ja kehu KooKoon tämän hetkistä menestystä. Hieno porukka, joka sytyttää varmasti!

KKtig
06.11.2011, 17:17
Pitää kehuakkin välillä!

Meidän ykköskenttä on tällä hetkellä ylivoimasesti parhain kenttämme. Hieno nähdä Heleniuksen tason nosto. Veistola ja Forsbacka komppaavat loistavaksi. Edelleen 19 vuoden jatkosopimusta odottelisin Patulle, sillä olihan hänen pelkkä eilinen esitys jo sen arvoinen.

teroz
06.11.2011, 18:05
Pakko myös sanoa, että Forsbacka on mennyt eteenpäin, kunhan vielä kiekolliseen peliin löytyisi uusi vaihde ja vauhtiakin toki vielä tarvittaisiin. Kuitenkin suunta on oikea ja huomattavasti parempi kuin uskoin, vaikka Ahma-ajoilta onkin erityisen hyviä muistoja kaverin otteista. Myös Veistolaa on kehuttava, mahtava pelimoraali pelistä toiseen - siinä kun eräät tähdet tulevat jo alkuintrossa suorin selin kuin hyytelöityinä jäälle ja jatkavat samaa itse pelissä, niin Veistola on hereillä ja täynnä kipinää alusta loppuun. Siinä mies, jolle toivoo liigauraa

MurhaaMenoo
08.11.2011, 23:07
Ja Helenius, jota jo P....ksi täällä huudettiin ottaa hienosti aloituksia. Hänellä on erilaisia variaatioita ja varmaan on ollutkin, mutta olisiko itseluottamuksessa ja alkukämmäyksissä vika, kun ei onnistunut mikään alussa.

Liukkonen on tasaisen hyvä. Ei pomppaa silmille muttei juuri tee virheitäkään.

Virkki on nostanut tasoaan. Hänelle teki hyvää päästä pois Syväsalmen vierestä ja voi olla että Virkin pelirohkeus kasvoi kuin hän ei joutunut koko ajan paikkaamaan Syvistä.

Niemi teki Syviksen vierellä todella varmaa peruspakkityötä ja paikkasi niitä edellisen vierheitä.

Forsbackasta en olisi uskonut! Mieshän pelaa ja rakentaakin peliä. Muutos liikkeessä on ollut todella huomattava. Harmi vaan että on näkyvänä pelaajana liian helposti tuomarien hampaissa kun sen näkee heti, jos poikittainen jää vähän huonosti käsiin.

Anaconda
09.11.2011, 21:51
Helenius aloitusvoitot 9/9 = 100%!!!! (http://79.125.2.198/mpublic/index.php?cha=9fc9a7ef8b96fbff149336c293babf07)

Blackorange
10.11.2011, 17:25
Helenius on pelannut hienosti. Mistä lienee saanutkin tollaset boostit, ensin kaks maalia ja sitten tällaiset prosentit.. Myös Baker onnistui hyvin eilen pisteellä, 55% taisi voittaa. Onneksi saatiin Pakaslahti antamaan oppia Kouvolaan, kiitos siitä kelle se kuuluukaan!

MurhaaMenoo
07.12.2011, 22:22
Kehutaas välillä:

Vain 3pelaajaa Tehotilastossa miinuksella:

Forsbacka ja Forsberg: -1
Veistola: -2 ???

Oliko niin että alivoima/ylivoimakentällinen ei saa plussia eikä miinuksia vaan nämä tilastot perustuvat vain tasakentällisin pelattuihin minuutteihin?

Jos Tehotilasto päivittyy vain tasakentällisin niin ihmettelen tuota Veistolan -2 lukemaa.

Esim. vaikka Jukureilla on +33 niin silti heillä on paljon miinuksella olevia pelaajia. Jopa pistetykki Piitulainen on miinuksella.

harto
07.12.2011, 22:32
Kehua voisi myös Appelgrenin Niklasta, joka on tämän kauden puolikkaankin aikana kehittynyt taas huimasti. Liikettä ja itsevarmuutta niin fyysisessä kuin kiekollisessakin pelissä on tullut paljon lisää, ja vielä kun asennekin on kohdallaan niin Niklas erottuu kyllä jo kentältä muutenkin kuin ulkoisen olemuksensa perusteella. Tänään yksi maali ja ainoastaan Norjan hieno venytys läpiajossa esti toisen. Vahvaa kulmavääntöä, loppuun asti vietyjä taklauksia. Tätä lisää! Näillä esityksillä tulee pitämään paikkansa pelaavassa kokoonpanossa vaikka sieltä Julkusta ja kumppaneita tuleekin...

Mazaayup
07.12.2011, 23:01
Jos Tehotilasto päivittyy vain tasakentällisin niin ihmettelen tuota Veistolan -2 lukemaa.Kukaan KooKoon pelaajista ei ollut miinuksella, kun mukana olivat vielä K-Laser ottelut.

Nyt kun Laser on kuopattu, niin tilastot ovat menneet täysin uusiksi.

Wiljami
07.12.2011, 23:11
Oliko niin että alivoima/ylivoimakentällinen ei saa plussia eikä miinuksia vaan nämä tilastot perustuvat vain tasakentällisin pelattuihin minuutteihin?

Jos Tehotilasto päivittyy vain tasakentällisin niin ihmettelen tuota Veistolan -2 lukemaa.

Esim. vaikka Jukureilla on +33 niin silti heillä on paljon miinuksella olevia pelaajia. Jopa pistetykki Piitulainen on miinuksella.

Tasakentällisin ja ylivoimalla päästetyt maalit lasketaan miinuksiin. Jukureilla mahtunut tähänkin kauteen aivan hirveätä ylivoimapeliä riittämiin ja muutaman kerran kolissut omissakin sen ansiosta. Jeppe tehnyt tosiaan paljon kasseja, mutta ison osan ylivoimalla, jolloin ei lasketa plussiin (ja tietty tainnut jonkun naapurin AV-maalin aikana olla kanssa kentällä ja siitä miinukset).

edit. Mites muuten rangaistuslaukausmaaleista tai VL-skaban voittomaalista tulee plussia? Miinuksia nyt ei luulisi tosin tulevan kellekkään, mutta kyllähän noi pisteisiinkin lasketaan... :/

Pelicans81
12.12.2011, 11:30
Nyt on ehdottomasti kehujen paikka.

Ensiksi haluan kehua KooKoota siitä, että se on laittanut keskiympyrään oman logonsa. En tiedä johtuuko se siitä, että sitä ei ole saatu myytyä vai onko sitä edes ollut tarkoituskaan myydä, mutta lopputulos on todella hienon näköinen! Joskus tätä ehdottelinkin täällä ja nyt se on toteutunut. Kiitos tästä!

Enään ei ole KooKoon logoa keskiympyrässä vaan tilalle on tullut Konecranesin logo samoin kun kaikkiin pelipaitoihin.

Fordél
12.12.2011, 12:39
Enään ei ole KooKoon logoa keskiympyrässä vaan tilalle on tullut Konecranesin logo samoin kun kaikkiin pelipaitoihin.

Hieno homma tämäkin! Tietää varmasti mukavasti pätäkkää seuralle loppukaudeksi ja kenties tulevaisuuttakin ajatellen.

Jaded
12.12.2011, 12:44
Näkisköhän sen keskiympyrän nyt paremmin,että näkee heittää kiekkoja. Mutta parempi niin,että se tumma KooKoon logo vaihtuu toiseen ja siitä sponssi meille. Jotta ei mee ihan ohi aiheen niin kehutaan KooKoon hankintoja. Hienot miehet ja hienot palikat Ikalle loppukauteen ja kohti sitä kannua.

KKtig
12.12.2011, 15:51
Pirun iso oli mainos ainakin, joten varmasti on saatu hyvät hillot tuosta.

Mukavasti ensi kaudelle pesämunaa ja mahdollisesti jopa tämän kauden superhankintaan. (?)

Blackorange
12.12.2011, 23:52
Pirun iso oli mainos ainakin, joten varmasti on saatu hyvät hillot tuosta.

Mukavasti ensi kaudelle pesämunaa ja mahdollisesti jopa tämän kauden superhankintaan. (?)

Nyt se teemuselänne Kouvolaan. Roope Rantakin kelpais.. No ei, eiköhän kuus ketjua hyökkääjiä riitä. Yks liideri alakertaan a'la pasipuistola tarvitaan ja paketti on kasassa.

Sääli että logo lähti keskeltä, se oli hemmetin komea katsella. Cranesilta tulee varmasti hilloa sillä se ei taida ihan pikkupulju olla. IL:ssä on muuten hemmetin hieno kuva (http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/2011121214935933_jk.shtml?ref=telkku), josta voidaan logoa muistella! (linkki IL:n juttuun kalenterista)

KPL
13.12.2011, 09:52
Eiköhän noi saatavat summat ole enemmän luokkaa Porvoon korisjengi eli ei niillä mitään megastaroja rahoiteta.

Fordél
13.12.2011, 09:58
Eiköhän noi saatavat summat ole enemmän luokkaa Porvoon korisjengi eli ei niillä mitään megastaroja rahoiteta.

Kyllä ne saatavat summat ovat enemmän kuin vain se muutama tonni, jonka Porvoon Tarmo sai keskiympyrästä. KooKoo ei muutenkaan hanki megastaroja, mutta kyllä noilla rahoilla voidaan saada se yksi hyvä kiekollinen pakki, jonka jälkeen KooKoon materiaali on valmis.

KKtig
28.12.2011, 18:54
Olipa muuten hauskan näköistä, kun pelaajilla oli eilen aamuhöntsät, jossa pitivät höntsäturnauksen. Turnauskaaviota ja ilmeisesti järjestäjänkin asemassa toimi Kory Baker.

Mies oli ilmeisesti nimennyt oman joukkueensa Kanadaksi ja heillä oli myös punaiset paidat päällä. Matsi alkoi seremonioilla, kun Baker täräytti hallissa täydellä volumella laulaen Kanadan kansallislaulun erittäin epävireisesti (edellisenä päivänä oli toki tuo Suomen persraiskaus nuorten kisoissa). Ensimmäisen pelin jälkeen mies oli ilmeisesti omasta mielestään pistepörssin kärjessä ja haki päähänsä kultaisen kypärän.

Maalilauluna toimi tietenkin "ole ole ole ola." Hauskan kuuloista myös miehen puhe, kun englantia ja suomea tulee sekaisin.

Että tällaista raporttia. Ainakin tuntuu olevan hyvä henki joukkueessa!

Blackorange
29.12.2011, 05:20
Luigi viikoks Tapparaan! Ei paha, arvostetaan sitä Mestiksen kynäreitä myös liigassa..

Anaconda
29.12.2011, 07:31
Julkusen poikaa pitää kehaista. Sen verran tiuhaan on maaliverkkoja pöllytelty:
6 ottelua -> 5 maalia.

Isaskar
29.12.2011, 09:13
Välimaata täytyy kehua tiedottamisesta ja miksei muutenkin. Lainoista käytävässä keskustelussa ei tule miestä kuin kritisoitua, mutta pidän silti hyvänä toiminnanjohtajana KooKoolle.

teroz
29.12.2011, 11:30
Hieno voitto, mukavaa että saatiin aikaan yli viisi maalia kerralla. Ehkä se pullo tästä aukeaa. Lisäksi erittäin hienoa, että Koskinen avasi maalitilinsä Mestiksessä.

Konkari
29.12.2011, 18:03
Kyllä oli hyvä voitto ja välillä karvaus toimi todella hyvin tuli monta kiekonriistoa Lekin päädyssä.

Jaded
29.12.2011, 23:28
Jesse Koskiselle plussaa. Murtautumassa kovaa vauhtia pelaavaan kokoonpanoon. Varmaan peliminuutit kyllä tippuu kun saadaan pelimannit telakalta pois,mutta nyt kauden avausmaali virallisesti tehty. Toki se tehtiin jo Sport pelissä,mutta korkealla mailalla. Hyvillä mielin voi Jesse pelejä jatkaa.

Pelicans81
31.12.2011, 01:09
Paljon on tullut Ikaa arvosteltua, mutta hän on koulinut Koskisesta ja Appelgrenista hyvät pelaajat Mestikseen. Hienosti on pojat pelanneet kun on pelaamaan päässeet. Lisäksi Heleniukselle kehuja huikeasti parantuneille alotuksille. Tänäänkin laitettiin ratkaisuhetkillä kaapimaan aloituksia, vaikka vierellä oli Iivo Hokkanen. Lisäksi Nättinen oli hyvä aloituksissa myös. 8 alotusvoittoa 9 yrityksestä on hyvä saldo.

Blackorange
10.01.2012, 12:28
Julkusen poikaa pitää kehaista. Sen verran tiuhaan on maaliverkkoja pöllytelty:
6 ottelua -> 5 maalia.

Nyt 9 ottelua -> 7+2! Julle on jo joukkueen 4. paras maalintekijä ja pelejä on n. 30% mitä muilla.

P.S. Jatkiksen paras ketju.

Wiipuri
17.01.2012, 20:20
Täytyy tässä kohtaa antaa hiukan kehuja KooKoon yleisömäärille. KooKoon peliesityksissä on tällä kaudella ollut toivomisen varaa, mutta yleisöä on kuitenkin käynyt kotiotteluissa ihan mukavasti. Toki jos peli olisi sujunut paremmin niin varmasti vieläkin enemmän väkeä olisi käynyt Kouvolan jäähallin lehtereillä.

Vertailu KooKoon ja SaiPan viimeisten otteluiden yleisömääristä:

KooKoo-Peliitat, yleisöä 2742
SaiPa-TPS, yleisöä 2702

Aika hyvin kun ottaa huomioon, kun vertailee edellä mainittujen otteluiden vierasjoukkueiden kiinnostavuutta ja kun lisätään, että SaiPalla pelissä on vielä suuremmat panokset, kuin mitä KooKoolla oli.

Veikkaan, että JYP-Akatemiakin vetää seuravassa pelissä Kouvolaan enemmän yleisöä, kuin mitä Lappeenrannassa tänään on.

Blackorange
17.01.2012, 21:31
Vertailu KooKoon ja SaiPan viimeisten otteluiden yleisömääristä:

KooKoo-Peliitat, yleisöä 2742
SaiPa-TPS, yleisöä 2702

Aika hyvin kun ottaa huomioon, kun vertailee edellä mainittujen otteluiden vierasjoukkueiden kiinnostavuutta ja kun lisätään, että SaiPalla pelissä on vielä suuremmat panokset, kuin mitä KooKoolla oli.

Veikkaan, että JYP-Akatemiakin vetää seuravassa pelissä Kouvolaan enemmän yleisöä, kuin mitä Lappeenrannassa tänään on.

Tän täytyy olla ennätys, en muista että aiemmin tällaisissa otteluissa oltaisiin menty Mestiksen hyväksi. Sarjajumbo Kouvolassa vetää enemmän kuin legendaarinen TPS, huhhuh.. Nyt hävettäisi jos asuisin (vielä) Lappeenrannassa.

MurhaaMenoo
18.01.2012, 13:10
Tosiaankin hienoa on että KooKoo on kaikenkaikkiaan säilyttänyt kiinnostavuutensa. Muutkin kuin varsinaiset kannattajat varmasti seuraavat KooKoon menoa mielenkiinnolla.

KooKoossa ollaan pidetty paljon matalampaa profiilia kuin viime vuonna. Näen tämän hyvänä tyylinä.

"TeeWeeKaks"
28.01.2012, 21:52
Hyvä KooKoo! Tänään tuli pitkästä aikaa enemmän ku 2 maalia varsinaisella peliajalla!

RaipeTheMan
29.01.2012, 02:49
Muhonen - Järvinen - Nättinen

Tässä on tällä hetkellä toimivin hyökkäysketju, jonka olen KooKoossa nähnyt miesmuistiin. Koko ketjun peliä, varsinkin Muhosen, oli ilo katsella. Toivottavasti Kultasella on sen verran järkeä päässä, ettei lähde tätä ketjua rikkomaan.

KKtig
30.01.2012, 12:04
Kehutaan tätä tilannetta nyt, kun ei parempaa ketjua löytynyt tälle...

Eli, kun meillä on tässä pieni aallonpohja menossa ja ollaan tiputtu omien ja muiden kannattajien mukaan taistosta pois, niin tässähän on parhaimmat mahdollisuudet iskeä nyt puskista. Jos pelimme saadaan aisoihin, niin eihän tässä sarjassa ole kellään riittävää materiaalia pysäyttämään sitä ja nyt kun, jopa Sport-fanit ovat jo menossa liigakarsintoihin Ilvestä vastaan, niin meiltähän ne paineet on vain pois ja mielestäni niihin ollaan aika useasti kaaduttu -> menestyspaineisiin hyvin menneen runkkiksen jälkeen.

Tämähän nyt on vaan spekulaatiota, mutta saanpahan itselleni paremman mielen näillä. :)

Blackorange
30.01.2012, 12:38
Tuo on totta, KooKoo on perinteisesti ollut hyvä joko kotona tai vieraissa (harvemmin molemmissa?), nyt kun saataisiin peli kulkemaan kotona niin sillä päästäisiin jo pitkälle. Menestyspaineet tuohon on varmaan yhtenä suurena syynä, joten kun vanne pään ympärillä löystyy alkaa meillä jälkeen kulkea. Go on KooKoo!

Igor Siperia
01.02.2012, 20:45
Hienoa Niko Kaulio. Loistava debyytti KooKoossa. Ei olisi pelit KooKoossa enää paremmin voineet käynnistyä. Heti kättelyssä nollapeli ja kolme tärkeää pistettä.
Täytyy vielä muistuttaa, että vaikka murhaamenoo ja kumppanit eivät löydä mitään positiivisia asioita KooKoosta niin ei tämän illan vastustaja nyt ihan surkea ole, vaikka onkin jumbona. Peliitat mm. voitti Jukurit kaksi viikkoa sitten Mikkelissä 1-2.

Jobalaba
01.02.2012, 21:01
Annetaanpa tännekin kehuja Kiprulle. Ihailtavan rauhallista peliä, ja laadukkaita syöttöjä. Ehdottomasti hyvä vahvistus KooKoolle.

Ja Kaulion nollapeli heti alkuun tietysti toinen ilahduttava asia. Maalivahtipeliin ei tulla kaatumaan.

MurhaaMenoo
01.02.2012, 21:12
Lukekaa noita minun juttujani ja huomatkaa, että en ole ollut mikään KooKoon mollaaja! Olen pyrkinyt analyyttisesti löytämään hyvin monenlaista mielenkiintoista KooKoosta etenkin pelillisesti.

Tuolla on aivan muita nimimerkkejä, jotka kiukkusivat ja kirosivat KooKoon pelin huonoutta, kunnes sitten Lehkosen potkujen jälkeen he hiljenivät.

Se mitä minä en hyväksynyt enkä ymmärtänyt ja jota pidin ääliömäisenä oli Lehkosen potkut tähän AIKAAN kautta. Tämä siksi, että en usko tuollaisen ratkaisevan mitään pelillisiä ongelmia. Ja olen kiinnostunut KooKoosta pelillisesti, joten perustan arvosteluni pelillisiin esityksiin.

Täällä on aivan toisia kirjoittajia, jotka ovat jaksaneet kitistä jo hemmetin pitkään että "Paskaa peliä!" "Lehkonen haista..."

Igor Siperia
01.02.2012, 21:20
Annetaanpa tännekin kehuja Kiprulle. Ihailtavan rauhallista peliä, ja laadukkaita syöttöjä. Ehdottomasti hyvä vahvistus KooKoolle.


Tähän on helppo yhtyä. Oli kyllä nautinto katsoa Kiprun peliä. Kiprun pelinäkemys on edelleen huippuluokkaa. Ei minkäännäköisiä vaikeuksia pysyä mukana pelitemmossa. Huippusyöttöjä ja puolustustyöskentely virheetöntä. Vahvistaa selkeästi KooKoon puolustusta.

KKtig
01.02.2012, 21:21
Täytyy olla iloinen, että saatiin tappioputki poikki! Ja siitä, että Kipru ja Kaulio olivat molemmat loistavia. Toivottavasti pelillisesti vähän touhu vielä parantuu.

RaipeTheMan
01.02.2012, 22:49
Tähän on helppo yhtyä. Oli kyllä nautinto katsoa Kiprun peliä. Kiprun pelinäkemys on edelleen huippuluokkaa. Ei minkäännäköisiä vaikeuksia pysyä mukana pelitemmossa. Huippusyöttöjä ja puolustustyöskentely virheetöntä. Vahvistaa selkeästi KooKoon puolustusta.

Jep, huikea kaveri. Luistimilla ei tosiaankaan ole mikään raketti, mutta rauhallisella pelin lukemisella ja sijoittumisella hoitaa tilanteet. Ylivoima kun saadaan vielä kuntoon, Lisko tulee olemaan vaarallinen ase meille.

Kauliolle pakko antaa myös kehut, olipahan tosi varman oloista ja tasapainoista työskentelyä maalilla, siitä palkintona nollapeli. Paremmin ei olisi Niko voinut uraansa Kouvolassa aloittaa.

Yleisömäärälle varovainen peukku. Päälle 2 tonnia, huolimatta tappioputkesta ja siitä, että Kouvolassa pelattiin samaan aikaan pääsarjatason korista.

Lätkä-Bongari Iso-E
02.02.2012, 11:18
Annetaanpa tännekin kehuja Kiprulle. Ihailtavan rauhallista peliä, ja laadukkaita syöttöjä. Ehdottomasti hyvä vahvistus KooKoolle.

Ja Kaulion nollapeli heti alkuun tietysti toinen ilahduttava asia. Maalivahtipeliin ei tulla kaatumaan.

Samaa mieltä minäkin! Toivottavasti kurssi pysyy samana ja pystytää voittamaan runkosarjan loput matsit! Go on KooKoo!

teroz
02.02.2012, 14:02
Kiprulle kehuja, erittäin tyylikäs esitys. Muuten miellytti myös taas kerran Jesse Koskisen peli, yksi näkyvimpiä hyökkääjiä erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä.

KKtig
02.02.2012, 14:28
Vielä pitää kehua tuota, että Vaasassa aletaan pikkuhiljaa nostamaan toiveita liigapaikasta ja jopa puhumaan siitä julkisesti. Sama on varmasti pelaajien päähän hiipinyt ja tämähän on hyvä, kun saadaan heillekin niitä kovempia paineita.

Lauantaina Vaasa vaikenee.

SPORTTIKOTKA
02.02.2012, 15:57
Vaasa ei vaikene koskaan. Lauantai ei eroa muista päivistä millään tavoin. Takatukka kyllä varmasti huomiomme saa, ehkä siltä osin kyllä. Lauantaita kohti, ensin tosin keikka Vantaalla.

Lätkä-Bongari Iso-E
08.02.2012, 21:10
Todella kovaa meininkiä, eka Sport, nyt Jukurit. Tärkeetä! Hienoa! Kehutaas Julkusta!

Anaconda
08.02.2012, 21:31
Oooollli Julkune, Olli Julkuune, OOOOOOOOOOOOOOOOOLLLLLI Julkunen....

Wiljami
08.02.2012, 22:18
Miä voisin kanssa ihan pieneen ääneen kehasta Olli Julkusta. (Uskaltaakohan enää yleisillä paikoilla käyä, vievät varmaan pipat ja kaulaliinat kun toisia meen kehumaan.) Ja Juujärveä kanssa pikkaisen, jos oli sen peluutuksen ansiota meiän ykkösketjun nollaus tän illan matsissa.

Igor Siperia
08.02.2012, 22:35
Olli Julkusen "kypärätemppu"

KooKoo-Peliitat 1-0 maali ajassa 59:19
KooKoo-Sport 2-1 maali ajassa 59:05
Jukurit-KooKoo 1-2 maali ajassa 59:14

Tarkkaa työtä. Hyvä Julle!!!

Täytyy antaa kehuja myös Juha Juujärvelle. Kolme ottelua KooKoon päävalmentajana, tuloksena kolme voittoa ja yhdeksän pistettä.

Isaskar
08.02.2012, 23:01
Annetaan sitten kehuja myös Mikko Rämölle. Maalivahtipeli kunnossa ja viimeisen minuutin ratkaisut kunnossa. Puolustuspeli myös kunnossa ja muut asiat sitten hieman epäkunnossa.

Blackorange
09.02.2012, 03:44
Fanit..jotenkuten kunnossa :) Vielä ehtii tänään paidan laittaa tilaukseen (http://www.kookoo.fi/fi/ajankohtaista/body0=796), täältä lähtee yksi! Numero? Sen saa päättää itse.

Nyt näkemään unia että voitettiin kolme peliä Jullen viimeisen minuutin maaleilla..

Isaskar
09.02.2012, 10:04
Peluutus on myös kunnossa. On aika ideaaliminuutteja tullut koko joukkueelle ja nyt ne reilun puolen tunnin minuutit on onneksi historiaa.

KKtig
09.02.2012, 22:56
Monet ilkkuvat, että meidän peli on ihan sekaisin (niin kuin se vielä vähän onkin), mutta niin vaan kaatui ensin Sport ja sitten Jukurit. Ei se sittenkään taida olla niin sekaisin, kuin näiden kahden? Juujärvi on ottanut ohjakset käteensä ja ohjanut joukkueen oikeisiin tuloksiin - eikä siihen tarvittu edes pilkkikisoja fanien ja pelaajien kesken, vaikka ne kuulemma toimivatkin helvetin hyvin.

Karpalovodka
10.02.2012, 14:10
Kehumisen paikka on nyt miten KooKoo on panostanut tähän sosiaalisen mediaan.
Mukavaa katseltavaa nämä pelaaja haastattelut ennen sekä jälkeen pelin.

Putte
11.02.2012, 23:14
Kehuja KooKoon yleisömäärille!

Tänään kolmen kärkijoukkueen osalta yleisöä:

KooKoo - K-Vantaa 2922
Sport - Hokki 2754
Jukurit - LeKi 1017

Varsinkin Mikkelin yleisömäärään verrattuna ero on huikea. Kouvolassa katsojia lähes kolme kertaa enemmän kuin Mikkelissä!

Fordél
12.02.2012, 17:54
Kehuja KooKoon yleisömäärille!

Tänään kolmen kärkijoukkueen osalta yleisöä:

KooKoo - K-Vantaa 2922
Sport - Hokki 2754
Jukurit - LeKi 1017

Varsinkin Mikkelin yleisömäärään verrattuna ero on huikea. Kouvolassa katsojia lähes kolme kertaa enemmän kuin Mikkelissä!

Kouvolan lukemia nostaa tässä ja Sport-matsissa vapaaliput, joita on ilmeisesti ollut ihan mukavasti liikkeellä. Silti, hieno yleisömäärä.

Putte
12.02.2012, 17:56
Kouvolan lukemia nostaa tässä ja Sport-matsissa vapaaliput, joita on ilmeisesti ollut ihan mukavasti liikkeellä. Silti, hieno yleisömäärä.

Missä näitä vapaalippuja jaettiin? En muista nähneeni mitään mainontaa vapaalipuista.

Fordél
12.02.2012, 17:56
Missä näitä vapaalippuja jaettiin? En muista nähneeni mitään mainontaa vapaalipuista.

Niitä oli jaettu firmoille.

Putte
12.02.2012, 18:41
Niitä oli jaettu firmoille.

Nyt vain pitäisi tietää onko lippuja jaettu kymmenittäin, sadoittain vai tuhansittain ja kuinka moneen firmaan. Toisaalta Kouvolassahan ilmoitetaan katsojamäärä aina myytyjen pääsylippujen mukaan eli onko joku taho lunastanut nämä liput vai mistä tässä on ollut kyse.

KKtig
12.02.2012, 18:59
Heh. Tuo on kyllä niin kouvolalaista! Hyvä suoritus, mutta joku tehtiin silti väärin.

cottonmouth
12.02.2012, 19:05
Tuo on kyllä niin kouvolalaista

Noh ilmaislippuja tai ei, niin kaipa tuon voi aikalailla kiteyttää siihen, että toisessa kaupungissa kiinnostaa ja toisessa ei.

Fordél
12.02.2012, 19:16
Heh. Tuo on kyllä niin kouvolalaista! Hyvä suoritus, mutta joku tehtiin silti väärin.

Mikä tässä tehtiin väärin? Totesin vain, että ilmaislippuja, joilla pääsi joko eiliseen tai Sportpeliin, oli jaettu yhteistyökumppaneille.

Fordél
12.02.2012, 19:18
Nyt vain pitäisi tietää onko lippuja jaettu kymmenittäin, sadoittain vai tuhansittain ja kuinka moneen firmaan. Toisaalta Kouvolassahan ilmoitetaan katsojamäärä aina myytyjen pääsylippujen mukaan eli onko joku taho lunastanut nämä liput vai mistä tässä on ollut kyse.

Tuskin niitä ruvetaan painamaan ihan muutaman kymmenen erän takia, joten varmastikin sadoittain. Tarkkaa lukemaa en tiedä eikä tuo oikeastaan kiinnostakaan. Hyvä yleisömäärä siitäkin huolimatta, kuten alussakin sanoin.

Putte
12.02.2012, 19:50
Tuskin niitä ruvetaan painamaan ihan muutaman kymmenen erän takia, joten varmastikin sadoittain.

Siis painattamaan? Mitä helvattia? Pitikö nuo kyseiset liput painattaa erikseen? Eikö firmoille voinut jakaa samoja lippuja kuin muullekin kiekkokansalla, siis lippuja joita myydään luukulta? No oli miten oli. Kehuin eilen Kouvola hyvää yleisömäärää ja kaikesta huolimatta mielestäni yleisömäärä oli edelleenkin hyvä vaikka nyt joitakin lippuja olisikin jaettu. Sen verran kysyin muultamalta isohkon kouvolalaisyrityksen työntekijältä niin ainakaan heillä ei oltu mitään lippuja jaettu, joten epäilen, että tässä ei nyt mistään laajemmasta lippukampanjasta ole ollut kyse.

Fordél
12.02.2012, 19:57
Siis painattamaan? Mitä helvattia? Pitikö nuo kyseiset liput painattaa erikseen? Eikö firmoille voinut jakaa samoja lippuja kuin muullekin kiekkokansalla, siis lippuja joita myydään luukulta?

Ilmeisesti kyllä, koska näin oli tehty. Liput oli ihan varta vasten tehty kahta ottelua varten: KooKoo-Sport ja KooKoo - K-Vantaa.

Tuskin noista on mitään erityisiä kuluja tullut.

Sen verran kysyin muultamalta isohkon kouvolalaisyrityksen työntekijältä niin ainakaan heillä ei oltu mitään lippuja jaettu, joten epäilen, että tässä ei nyt mistään laajemmasta lippukampanjasta ole ollut kyse.

Olivatko ko. yrityksen KooKoon yhteistyökumppaneita?

Se, että jotkut työntekijät ei asiasta tiedä mitään, ei kerro tästäkään asiasta mitään. Lippuja oli jaettu ja that´s it. En tiedä kuinka paljon mutta varmasti satoja. Sillä saatiin hyvä yleisömäärä, joka toivottavasti ei syönyt juurikaan rahaa ottelusta saaduista tuloista (kenties kävi ehkä päinvastoin) ja tuo lisää populaa halliin kauden lopuissa matseissa.

Tikitalk#77
12.02.2012, 21:53
Melkoista nurinaa ilmaislipuista. Itse ainakin tulin täältä etelästä ilmaislipun kanssa, kun ei tällä hetkellä ole muuten "varaa". Tunnelma aivan mahtava ja jäi kipinä päälle, vaikkakin peli oli lopuksi aika saissee...

Rapakon takana kiroillaan mistä sais lippuja kun koko kausi loppuun myyty jo ennen sarjan alkua...

Jollain se kansa pitää saada liikkeelle ja tää mun mielestä hyvä juttu. Itse ainakin aion myös tulla uudestaan ja ihan rahan kanssa.

p.s. laittakaa se mursuviiksi kotio, aikamoinen puuskuttava jyrä joka meni kiskoilla edestakas... :-)

Blackorange
13.02.2012, 13:30
Urheilumarkkinoinnissa suurin haaste lienee saada uusia katsojia ja kannattajia, ja niitä saa luultavasti ilmaislipuilla helpoiten. Uusia kasvoja on miltei mahdotonta saada hallille, jos jääkiekko ei kiinnosta, KooKoo ei kiinnosta tai kavereita ei kiinnosta. Siihen ilmaislippu niin johan saattaa alkaa kiinnostamaan, jos ottelutapahtuma koetaan onnistuneeksi ja jää positiiviset vibat hallilta. Aikoinaan ala-asteilla jaetut liput esimerkiksi vetää lapsia peleihin, ja sitä kautta kavereita ja vanhempia myös. Ihan hieno oivallus tällainen. Myös esim. Konepisteessä jaettiin pari peliä sitten lippuja oliko sadalle vai kahdelle ensimmäiselle, joten noita nettisivuja ja lehtimainoksia kannattaa tarkkailla.

Igor Siperia
14.02.2012, 22:00
Kehuja KooKoon yleisömäärille!

KooKoo - K-Vantaa 2922



No niin pääkaupunkiseudun joukkueet ovat käyneet vajaan viikon sisään vierailulla sekä Kouvolassa että Lappeenrannassa. Kouvolassa K-Vantaan vierailu veti lehtereille 2922 ja vastaavasta Lappeenrannassa Bluesin vierailun yleisömäärä oli 2854 katsojaa. Kyllähän joka kerta pitää antaa kehuja, jos päihitetään liigajoukkue yleisömäärässä.

KKtig
15.02.2012, 10:54
Mainittakoon muuten näistä kaikista vapareista, että ne ovat firmoille myyty, eli yksikään lippu ei ole ilmainen, vaan seura on niistä rahat saanneet. Tällä hetkellä KooKoo kyllä on kova sana Kouvolassa.

Fordél
15.02.2012, 11:01
Mainittakoon muuten näistä kaikista vapareista, että ne ovat firmoille myyty, eli yksikään lippu ei ole ilmainen, vaan seura on niistä rahat saanneet. Tällä hetkellä KooKoo kyllä on kova sana Kouvolassa.

Hienoa jos näin on ja toivottavasti ovat saaneet lipuista hyvän hinnan.

Lauantaina kaikki tämä hyvä (niin voitot kuin hyvät yleisömäärät) näkyvät varmasti kovana yleisömääränä ja toivottavasti myös mainiona tunnelmana.

KKtig
15.02.2012, 11:09
Hienoa jos näin on ja toivottavasti ovat saaneet lipuista hyvän hinnan.

Lauantaina kaikki tämä hyvä (niin voitot kuin hyvät yleisömäärät) näkyvät varmasti kovana yleisömääränä ja toivottavasti myös mainiona tunnelmana.

Tämän ainakin kuulin eräältä seuran sponsorilta ja melko merkittävältäkin ja näin olen käsittänyt, että muutenkin ainakin KooKoossa on nykykausina toimittu vapareiden suhteen. Aikoinaanhan kukaan ei edes jaksanut vapaalippuja painaa.

Isaskar
15.02.2012, 11:40
Lauantaina kaikki tämä hyvä (niin voitot kuin hyvät yleisömäärät) näkyvät varmasti kovana yleisömääränä ja toivottavasti myös mainiona tunnelmana.

Viime vuonna playoffien ensimmäisessä kotipelissä oli suunnilleen saman verran katsojia kuin mikä koko runkosarjan katsojakeskiarvo oli. Eli samalla logiikalla noin 2300 katsojaa odotettavissa. En kylläkään muista, miten ne lipun hinnat taas menikään viime vuoden playoffeissa ja mitenköhän ne menevät nyt.

Fordél
15.02.2012, 11:50
Viime vuonna playoffien ensimmäisessä kotipelissä oli suunnilleen saman verran katsojia kuin mikä koko runkosarjan katsojakeskiarvo oli. Eli samalla logiikalla noin 2300 katsojaa odotettavissa. En kylläkään muista, miten ne lipun hinnat taas menikään viime vuoden playoffeissa ja mitenköhän ne menevät nyt.

Kyllä, muistan tämän, mutta nyt on jotenkin vähän erilainen kutina päällä. Uskon, että päästään lähemmäs 3000 katsojaa kuin 2000 ja yleisökeskiarvo nousee runkkarimatseista.

Kenkis
19.02.2012, 01:30
Jo pelkästään Juujärven paikalla olo luo positiivistä ilmapiiriä, Joten nyt täytyy kehua miehen maagista Budhalaista rauhantuoja otetta, mutta kovaa sellaista.
Lehkonen lähinnä sai aikaan kivoja sutkauksia, mutta peli ei parantunut.

Pelicans81
20.02.2012, 22:14
Vähän positiivisia uutisia tähän synkkyyteen (tappio jollekin vitun Hokille, vituttaa aina). KooKoon hienossa pleijari lehdessä TJ Välimaa kertoi, että KooKoo teki positiivisen tuloksen jo ennen pudotuspelejen alkua. Nyt vaan toivotaan, että joukkue ryhdistyisi ja saataisiin mentyä mahdollisimman pitkälle jotta ensikaudella saataisiin entistä kovempi jengi kasaan.

Putte
20.02.2012, 22:22
KooKoon hienossa pleijari lehdessä TJ Välimaa kertoi, että KooKoo teki positiivisen tuloksen jo ennen pudotuspelejen alkua.

Tämä on kyllä todella hieno uutinen. Välimaa kehui lehdessä, että KooKoon yleisömäärä runkosarjassa on ollut erinomainen ja lisäksi KooKoo on pysynyt pelaajabudjetissa. KooKoo tosiaan tulee tekemään taloudellisesti positiivisen tuloksen kävi playoffeissa miten tahansa. Väimaa kertoo, että näistä luvuista KooKoon on hyvä lähteä rakentamaan tulevan kauden joukkuetta. Tulevan kauden joukkueesta Välimaa mainitsee, että sen rakentaminen on alkanut jo marraskuussa ja kaikista asioista tullaan tiedottamaan hyvissä ajoin kevään aikana.

KKtig
20.02.2012, 22:22
Joo tuo jos mikä on hyvä uutinen!

Siis ennen plejareita jo positiivinen tulos on kyllä ihan huikeaa.

RaipeTheMan
20.02.2012, 22:29
Aivan käsittämättömän hienoja uutisia! Loistava kuulla, että homma Kouvolassa on terveellä pohjaalla ja voidaan luottavaisin mielin odottaa tulevia kausia, kun taloushommat on reilassa.

Putte
20.02.2012, 22:30
Joo tuo jos mikä on hyvä uutinen!

Siis ennen plejareita jo positiivinen tulos on kyllä ihan huikeaa.

Tästä täytyy antaa kiitos kaikille KooKoon kannattajille, yhteistyökumppaneille ja tottakai KooKoon organisaatiolle unohtamatta MurhaaMenoon jatkuvasti dissaamaa Jouni Frimodigia. Kiitos heille kenelle se kuuluu. Ilman Jouni Frimodigia ja kumppaneita Kouvolan jääkiekkoilu ei olisi noussut nykyiselle tasolleen. Tästä on hyvä jatkaa. KooKoo tekisi kyllä aivan huikean tuloksen taloudellisesti, jos jollain ihmeen konstilla homma saataisiin toimimaan myös kentällä ja päästiisin aina finaaleihin ja liigakarsintoihin asti, koska silloin Kouvolassa nähtäisiin 6000 katsojan yleisömääriä.

teroz
21.02.2012, 14:11
Huikeaa työtä! Tuosta taloudellisesta suorituskyvystä ei voi kuin nostaa hattua, kyseessä on mahtava suoritus. Kiitos toimistolle, kyllähän organisaatio on mennyt taas eteenpäin kaukalon puolen paikoitteista nihkeydestä huolimatta.

Johdossa on selvästi hyvä balanssi intohimoa ja osaamista, noista lähtökohdistsa on hyvä rakentaa ensi kautta. Toivotaan nyt kuitenkin ensin vielä sitä, että päästäisiin tänä keväänä eteenpäin.

Fordél
21.02.2012, 21:47
Tästä täytyy antaa kiitos kaikille KooKoon kannattajille, yhteistyökumppaneille ja tottakai KooKoon organisaatiolle unohtamatta MurhaaMenoon jatkuvasti dissaamaa Jouni Frimodigia. Kiitos heille kenelle se kuuluu. Ilman Jouni Frimodigia ja kumppaneita Kouvolan jääkiekkoilu ei olisi noussut nykyiselle tasolleen.

Ehdottomasti suurin kiitos pitää antaa Jouni Frimodigille. Hänen johdollaan KooKoon business-puoli on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Nyt ollaan taatusti tällä osastolla ihan Mestiksen kärkeä. Hattu pois päästä ja kumarrus KooKoon johdolle näistä hienoista uutisista!

KKtig
21.02.2012, 21:51
Jotenkin tuntuu ihan uskomattomalta, että ollaan tälläinen tulos pystytty tekemään. Siis milloin viimeksi koko tämän sarjan historiassa on onnistuttu tekemään plussaa jo ennen playoffseja? En voi sanoin kuvailla niitä kiitosta minkä toimistolle voisi lähettää.. monet teitä haukkuu, mutta he eivät näköjään tunnu tietävän urheiluseuran johtamisesta mitään.

Kiitos JF, SV ja muu poppoo!

Pat_LaFontaine
21.02.2012, 21:51
KooKoo teki positiivisen tuloksen jo ennen pudotuspelejen alkua.

Hienoa kuulla, että Mestiksen yhdellä suurimmista, jos ei suurimmalla menee taloudellisesti hyvin. Kyllä se näköjään oikeissa näpeissä onnistuu tuo tauloudenteko Mestiksessäkin. Antaa uskoa, ei pelkästään KooKoon, vaan myös muidenkin tekemiseen. Hieno juttu tosiaan!

Fordél
21.02.2012, 21:54
En voi sanoin kuvailla niitä kiitosta minkä toimistolle voisi lähettää.. monet teitä haukkuu, mutta he eivät näköjään tunnu tietävän urheiluseuran johtamisesta mitään.

Täytyy kuitenkin muistaa, että urheiluseuran toiminnassa on keskeistä myös urheilullinen menestys. Niin kauan kun sillä rintamalla ei saada edistystä aikaan, on kritiikki ihan paikallaan. Se ei poista sitä, etteikö voisi muilla osa-alueilla tulla onnistumisia ja niistä pitää antaa suitsutusta kun siihen on aihetta.

Jaded
21.02.2012, 21:59
Hienoa Kookoon johto! Positiivisia uutisia kaukalon ulkopuoleltakin. Kyllähän siellä rattaat pyöriin nyt oikeaan suuntaan ja toivottavasti kentälläkin.

Numero 1080p
21.02.2012, 22:10
Propsit myös täältä suunnasta. Niin paljon kuin muiden menestyminen tavallaan kirveleekin, niin silti fiilis on hieno kun kuulee tällaisia uutisia. Sillä onhan se niinkin, että kun KK pystyy klaaraamaan asiansa näin hyvään jamaan, niin antaa se osviittaa siitä, että mahdollisuudet samaan on muillakin. Vaikka nyt esimerkiksi Sportilla, Jukureilla, TUTO:lla jne.

Kaukainen haavehan se on, mutta olisi kyllä ihan helvetin hienoa saada Mestiksestä joukkue Liigaan jo ensi kaudeksi. Anyways, hienoa duunia, KooKoon johtoremmi!

Hescu
22.02.2012, 09:15
KooKoon hienossa pleijari lehdessä TJ Välimaa kertoi, että KooKoo teki positiivisen tuloksen jo ennen pudotuspelejen alkua.

Sen verran pitää korjata, että Välimaa toteaa, että KooKoo tekee tällä kaudella positiivisen tuloksen. Tämän hän totesi ennen pudotuspelejä. Tämähän ei ole sama asia, kuin että tulos olisi positiivinen jo ennen pudotuspelejä.

Mutta tämä on pikku juttu itse pääasian rinnalla, eli hienoa työtä on tehty KooKoon toimistolla. Ja tietysti hienoa, että KooKoo on näinkin hyvin kiinnostanut yleisöä.

lätkäheebo
22.02.2012, 10:52
Ja tietysti hienoa, että KooKoo on näinkin hyvin kiinnostanut yleisöä.

Eilen hallissa oli jo mukavasti tunnelmaa. Lauantaina katsojamäärä pompsahtaa varmaan noin 2800 innokkaaseen ja kovaääniseen kannattajaan. Vielä kun muistettaisiin pitää sitä ääntä koko ottelun ajan. Nyt joukkue tarvitsee reilua kannustusta. Olisi myös hienoa, jos joukkueen värit näkyisivät enemmän eli mennäänpäs fanimyymälän kautta katsomoon.

Kenkis
22.02.2012, 13:39
Sen verran pitää korjata, että Välimaa toteaa, että KooKoo tekee tällä kaudella positiivisen tuloksen. Tämähän ei ole sama asia, kuin että tulos olisi positiivinen jo ennen pudotuspelejä.

Ei se sitä sulje poiskaan, koska lopullinen tulos ynnätään vasta kesemmällä, mutta varmasti tiedetään missä vaiheessa ollaan plussalla, ei sitä muuten ilmoitettaisi jos se ei olisi varmaa.

Hescu
22.02.2012, 14:29
Ei se sitä sulje poiskaan, koska lopullinen tulos ynnätään vasta kesemmällä, mutta varmasti tiedetään missä vaiheessa ollaan plussalla, ei sitä muuten ilmoitettaisi jos se ei olisi varmaa.

Ei se tietenkään sitä sulje pois, mutta niin ei kuitenkaan jutussa todettu. Pääasia on kuitenkin, että tulos on positiivinen.

Pelicans81
22.02.2012, 14:41
Ei se tietenkään sitä sulje pois, mutta niin ei kuitenkaan jutussa todettu. Pääasia on kuitenkin, että tulos on positiivinen.

Lukasin tuossa kahvitauolla jutun uudestaan ja siinä Välimaa sanoi, että joka tapauksessa tulos on positiivinen päättyi kausi miten tahansa. KooKoohan ei budjetoinut pudotuspelejä ennen kautta mukaan tulobudjettiin. Toki kuluja on kauden aikana tullut Ikan potkimisesta ja pelaajahankinnoista, mutta myös ilmeisen iso kuluerä Syväsalmen muodossa siirtyi Tammisen kontoille. Joka tapauksessa hyvä, että mennään kuitenkin talouden ehdolla.

teroz
22.02.2012, 16:00
Joka tapauksessa hyvä, että mennään kuitenkin talouden ehdolla.

Ensi kauden taloutta auttaisi myös paljon se, että tietyt nukkuvat kannattajat löytäisivät tiensä katsomaan pudotuspelejä ihan hallille asti?

Mutta oli nyt miten tahansa, niin positiivisen tuloksen tekeminen on valtavan hieno asia. Nälkä kasvaa syödessä, jos kevät jatkuisikin pitkälle - saataisiin kassaan kunnolla rahaa. Jopa enemmän kun mitä "Kassa" Kantelinen sieltä aikaan söi.

Putte
22.02.2012, 17:37
Sen verran pitää korjata, että Välimaa toteaa, että KooKoo tekee tällä kaudella positiivisen tuloksen. Tämän hän totesi ennen pudotuspelejä. Tämähän ei ole sama asia, kuin että tulos olisi positiivinen jo ennen pudotuspelejä.

No joo mutta käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että KooKoo tekee positiivisen tuloksen vaikka ensi lauantain kotimatsi jäisi viimeiseksi kotiotteluksi tällä kaudella. Mahdolliset välierät ja siitä eteenpäin olevat pelit toisivat mukavasti lisää massia viivan päälle.

cottonmouth
24.02.2012, 20:54
Joo, sanomattakin selvää, että täältäkin suuret aplodit toimistolle tuosta talouspuolen hoitamisesta.

Lisäksi pitää kehua Luigia asiasta, joka avautui aivan äsken eli mieshän meni voittamaan Mestiksen tehopörssi tylyhköllä +26 lukemalla. Siinäkin mielessä todella kova saavutus, että KooKoon maaliero (+27) oli selkeästi esim. Nikerien (+57) ja Spåran (+50) vastaavia heikompia.

Lätkä-Bongari Iso-E
28.02.2012, 08:57
Kyllähän tätä on jo täällä toitotettu vaikka kuinka, mutta iso kehu kuuluu koko kaudesta Mikko Rämölle. Estottomasti sarjan paras veska joka on pitänyt KooKoon kamppailuissa mukana, vaikka muu joukkue olisi hieman alisuorittanut. En kumminkaan koe tarpeettomaksi nostaa vielä kerran Mikko jalustalle. Upeaa!

Pelicans81
27.10.2012, 19:25
Viimeiset kuusi ottelua KooKoolta. 5 voittoa ja 1 häviö. Maaliero 26-13. Nyt laitetaan vielä puolustus tiiviiksi pojat ja ylivoima kuntoon niin hyvä tulee. Hyvä KooKoo!

Isaskar
27.10.2012, 21:01
Viimeiset kuusi ottelua KooKoolta. 5 voittoa ja 1 häviö. Maaliero 26-13. Nyt laitetaan vielä puolustus tiiviiksi pojat ja ylivoima kuntoon niin hyvä tulee. Hyvä KooKoo!

Hienosti on kulkenut ja näin jälkikäteen voidaan sanoa, että käänne tuli kuin tulikin sen pisteettömän LeKi-kotipelin jälkeen.

Jos KooKoo jatkaa loppukauden 2 pinnan keskiarvolla (viimeiset 6 peliä 2,33), niin kahden joukkoon on realistiset mahdollisuudet. Tällä kaudella sillä ei kylläkään ole niin väliä. Kunhan on neljän joukossa ja peli parhaimmillaan playoffeissa.

MurhaaMenoo
27.10.2012, 21:49
Ei kai meidän nyt kehumaan kannata alkaa. Eikö jatkuva kitinä, kiukku ja tyyliin "Haista V...U KooKoo ole paljon mukavampaa ja helpompaa kuin yrittää löytää huonostakin tuloksesta edes jotain hyviä elementtejä.

Itse tuolla Juujärven potku ketjussa pyysin rauhoittamaan tilannetta ja että katsottaisiin 3.11. asti.

KooKoolla on ollut tekemisen meininkinä jo pitkään ja meininki alkaa konkretisoitua onnistumisina. Mukava huomata että hiljalleen alkaa kulkea. Kyllähän tuo TommyGUNin tulo joko osui oikeaan aikaan tai sitten sillä oli todella suuri vaikutus koko porukkaan.