PDA

View Full Version : Pe 18.9.2009 Ässät-HIFK


Toejoen Veikko
18.09.2009, 07:27
Punaisten kauden ensimmäinen kohtaaminen perjantai-iltana Porissa. Viime kaudella voitot menivät Ässille 4-1. Kauden alku ei ole kuitenkaan ollut Ässien kannalta kovinkaan onnistunut. IFK:lla puolestaan on kaksi voittoa ja yksi tappio. Ässät ovat tehneet kahdessa ottelussa yhteensä kaksi maalia ja IFK kolmessa ottelussa yhteensä kuusi maalia, joten kovin suuriin maalikarkeloihin en tänään usko. IFK:lta puuttunee Haataja ja Wirtanen, mikä helpottaa hivenen Ässien yritystä napata kauden avauspiste(et).

Kilpeläisen pitää ehdottomasti kyetä nousemaan viime kauden tasolleen, mikäli Ässät aikoo tänään pistetiliään kartuttaa.

Kokoonpanoja ei ole vielä saatavilla, joten en lähde mitään tuloksia sen tarkemmin veikkaamaan. Veikkaisin, että kotijoukkueen maalimäärä on 0-2 ja vieralijalla 1-4.

teemu73
18.09.2009, 08:38
Pistetilin avaaminen tänään olisi vähintään suotavaa, muuten kausi on todella lähtenyt aivan liian vaikeasti liikkeelle. Muille joukkueille ei saisi heti alkuun antaa isoa etumatkaa, koska ei ole mitään syytä odottaa Ässien ottavan kauden aikana jumalattoman pitkiä voittoputkia. Yleisömäärissä heikot otteet alkavat näkyä myös varsin pian.

Kahdesta ensimmäisestä ottelusta en juuri muuta ole nähnyt kuin tilastot ja laukaisukartat, joiden mukaan ilmeisesti vastustajat ovat päässeet aika paljon huseeraamaan aivan Ässien maalin eteen. Puolustus on siis pettänyt, kun ukkoja ei ole saatu helvettiin sieltä, vai? No onhan toki 2 tehtyä maaliakin aivan liian vähän, eli kautta linjan täytyy parantaa jos pisteille mielitään.

Joka tapauksessa tänään on omalta osaltani kauden avausmatsi paikan päällä. Toivottavasti porukka löytää tiensä hallille ja sinne saadaan kunnon meteli. Onhan sentään perjantai-ilta ja ilmeisesti vastustajan leiristä tulossa myös hyvin kannattajia paikalle.

Ässät nousi eilen taulukossa pykälän, vaikkei edes pelannut. Siitä on hyvä jatkaa ja tänään mennään seuraavan ohi!

Axbor Nocturne
18.09.2009, 08:40
Koittaisikohan tänään Lundellin kauden avausottelu...?

Samaa mietin itsekkin ja luulenpa että tulee aika varmasti toteutumaan. Kaikki Lundellin antifanit voivat alkaa jo lämmittelemään valmiiksi näppiksiään, koska tuloksellahan ei ole mitään merkitystä näiden kommenttien kanssa.

Vkonlopun otteluista voisi odottaa vähintään 4 pistettä ja tämän päiväisestä koitoksesta olisi syytä ottaa täydet kolme pistettä. HIFKin kokoonpano tulee olemaan mielenkiintoista katseltavaan, kun nähdään millä tavalla Jalonen on paikannut loukkaantuneiden pelaajien tontit. Ja nyt olisi syytä tulla onnistumisia hiukan laajemmalta rintamalta. Ahtola on muuten HIFKin kultakypärä, kukapa olisi uskonut? Toisaalta, Jerry on ollut erittäin pirteällä pelipäällä jo harkkamatseissakin, joten hieno homma että sama draivi on jatkunut myös runkosarjassa.

Luulenpa että tiukalla viisikkopelillä saadaan hommattua vähintään nuo neljä pistettä.

edit. Maikkarin otteluennakossa lopputulokseksi arvuuteltiin 4-2 Ässille. Näinköhän mahtaa käydä?

Simon
18.09.2009, 09:51
Ahtola on muuten HIFKin kultakypärä, kukapa olisi uskonut? Ja viime pelissä kullitettua pottaa kantoi Nyholmin Bobby, mutta niinpä sitä kantoi parin matsin ajan muuan Mikko Kurvinenkin jokunen vuosi sitten. Kauden alussahan sitä saattaa kantaa millainen nielikäinen tahansa, mutta eiköhän se pian ala viihtyä Hirson tai Granlundin kupolin koristuksena. Aivan sama sinänsä.

Länsirannikon turneelta pitäisi saada tuliaisiksi 4-6 pinnaa ja ehkäpä 3 pojoakin vielä tyydyttäisi. Paikan päälle ei tule lähdettyä, joten odotan mielenkiinnolla raportteja siitä, millaista vieraskiekkoa IFK esittää. Ässillä ei ole ollut paras mahdollinen alku liigaan, joten tänä iltana kotijoukkue voipi olla veemäisen vaarallinen vastus, kun yleensä taitavat syttyä IFK:ta vastaan. Hitsarikatsomossakin on pe-illan huumaa, joten tunnelmaakin lienee luvassa. Toivon mukaan Wirtanen on pelikunnossa edes Rauman matsissa, mutta tämän illan pelissä kiinnostaa toki myös Dahlmanin panos.

Axbor Nocturne
18.09.2009, 09:56
Kauden alussahan sitä saattaa kantaa millainen nielikäinen tahansa, mutta eiköhän se pian ala viihtyä Hirson tai Granlundin kupolin koristuksena. Aivan sama sinänsä.


Joku raja sentään, Nielikäinen on kuitenkin yksi irvikuva jääkiekkoilulle, sen verran paskasta pelaajasta kuitenkin puhutaan. Kultakuupalla ei sinänsä ole mitään merkitystä kunhan voittoja tulee. Tällä kaudella nuo pistemäärät saattavat jäädä vaan hiukan pienemmiksi koska pelataan tiukkaa viisikkopeliä. Viime kaudella pelaajat surffailivat kentällä missä sattuu ja päämäärä oli vain hyökkäyspelaamisessa, nyt on onneksi tullut joku roti tähänkin touhuun.

Dennis
18.09.2009, 10:39
Länsirannikon turneelta pitäisi saada tuliaisiksi 4-6 pinnaa ja ehkäpä 3 pojoakin vielä tyydyttäisi.Paha peli tulossa tänään ja huomenna. Ässillä voittosarake näyttää vielä nollaa ja Lukko muuten vaan tulessa näin alkukaudesta, joten mikään suuri ihme ei olisi, jos HIFK palaisi turneelta 2 tappiota niskassaan. Tämä ei tietenkään ole suotavaa ja kyllä 3 pistettä on aika lailla minimi, mitä pitäisi tarttua matkaan. Vaikka liiga on tasainen, niin HIFK ei saisi sortua viime kauden malliin, jossa keskimäärin joka toinen peli hävitään ja samalla paalutetaan sijoitus tiukasti johonkin sijoille 6-10.

Oma arvaus on, että Lunkka tänään maalissa pelaa Lunkka ja huomenna on taas Niemisen vuoro.

Pärde
18.09.2009, 11:15
Ottelun kokoonpanoja ei ole vielä saatavilla, mutta Uuge uumoilee Koffin sivuilla, että Luttinen ja Petrell viilettäisivät Hirson laidalla ja Ahtola pelaisi kakkosessa, mahdollisesti Wirtanen sentterinä. Mielenkiintoinen kokeilu, itseäni kiinnostaa eritoten ykkösen tehot tässä skenaariossa.

Axbor Nocturne
18.09.2009, 11:37
Ottelun kokoonpanoja ei ole vielä saatavilla, mutta Uuge uumoilee Koffin sivuilla, että Luttinen ja Petrell viilettäisivät Hirson laidalla ja Ahtola pelaisi kakkosessa, mahdollisesti Wirtanen sentterinä. Mielenkiintoinen kokeilu, itseäni kiinnostaa eritoten ykkösen tehot tässä skenaariossa.

Jos Ahtola siirtyy kakkoseen, niin se tarkoittaisi samaa kentällistä kuin harkkamatseissakin, silloin pelasivat Ahtola-Wirtanen-Granlund. Ja tämä vitja sai hyvin tehoja aikaseksi. Dahlman-Ramstedt-Nyholm voi olla myös hyvä kolmikko tai sitten Wärn tulee Bobbyn tilalle? Nelonen sitten kasataan Töykkälän ympärille.

Hoodee
18.09.2009, 12:33
Ässät tänään:

Savinainen - Kuparinen - Salminen
Uusitalo - Kuusisto

Luomala - Piros - Kivenmäki
Määttä - Rahkola

Huhtala - Sillanpää - Mäkilä
Iliakis - Palomäki

Forsbacka - Niemi - Mäkinen

No ainakin puolustussuuntaan pitäis olla paremmat pakit tänään. Ei mitkään häikäisevät edelleenkään :P Hyökkäysketjut pysyneet viime pelin mukaisina, mutta haluaisin nähdä Niemi <-> Kuparinen vaihdoin kokeiluna edes. No näillä mennään, toivottavasti tulee voitto!

korkki
18.09.2009, 12:42
Ässillä ei tosiaan muutoksia ole ollut kuin Jyrkkiön sairastuminen sekä Heikkisen ja Huhtasen sivuun siirtäminen jota en Hupin kohdalla ymmärrä alkuunkaan. Puolustussuuntaan pakisto on ehkä parempi mutta IFK on Porissa ottanut perinteisesti mukavasti jäähyjä ja kun viivalla ei ole muuta kuin nallipyssyjä ei voi edes olettaa ylivoimamaaleja tulevan. Hemmetin vähämaalinen ottelu lienee luvassa, oli siellä sitten maalissa Lundelle tai Nieminen. Ässät kun eivät saa edes paikkoja aikaiseksi.

Ja hei, Ässien kultakypärä on Marko Mäkinen joka on päävalmentajan mukaan pelannut niin hyvin ettei ole yllätys vaikka kantaisi pidempäänkin kultakypärää. Noh, sehän tarkoittaa sitä että ei Ässien peleissä paljoa maaleja nähdä tulevaisuudessakaan. Eivät ole lausunnot muuttuneet paljoakaan valmentajan vaihtumisen jälkeen. Yhtä korkealta ja kovaa menevät yli kuin ennenkin. Taitavat Suhonen ja Rautakallio käyttää samanlaista lääkitystä.

jarne
18.09.2009, 12:56
Ässät tänään:

Kyllä on heikko rosteri, varsinkin puolustus näyttää todella kädettömältä. Helsinkiin matkaa tästä pelistä 3 pistettä. Veikkaus tarjoaa kohtuu hyvää kerrointa vierasvoitosta.

lade
18.09.2009, 12:57
Tässäpä taas HIFK:

1. Arttu Luttinen - Kim Hirschovits - Lennart Petrell
Toni Söderholm - Clarke Dale

2. Jerry Ahtola - Petteri Wirtanen - Mikael Granlund
Markus Kankaanperä - Martti Järventie

3. Siim Liivik - Joni Töykkälä - Max Wärn
Ilari Melart - Mikko Kurvinen

4. Robert Nyholm - Teemu Ramstedt - Toni Dahlman

Jani Nieminen
varalla Jan Lundell


Wärn tosiaan tiputettu kolmoseen ja Ahtola pääsee kultakypäränä oikeutetusti näyttämään kyntensä ylempänä. Dahlman aloittaa nelosessa kautensa.

Dev
18.09.2009, 12:58
Missä on Joni Haverinen? Onko nyt käynyt niin, että tippunut kokoonpanosta? Niemisen jatko maalilla pienoinen yllätys, olisi luullut, että Janne hoitaa nämä heikommat vastustajat. Melartin nosto kokoonpanoon hieno juttu. Tänään voitaisiin nähdä jo ensimmäinen tanssi meidän osalta, Melart vs Forsbacka?

Rebel
18.09.2009, 13:11
Täytyy sanoa, etten ymmärrä miksi ihmiset odottavat Lundellin pelaavan? Kyllä tilanne on se, että Nieminen pelaa ja vain tarpeen tullen Jannelle annetaan peliaikaa. Kyllä Nieminen on tarpeeksi kovassa kunnossa, että pari iltaa putkeen pelaa. Muuten jossain on pahasti vikaa.

Ykköskenttä näyttää hyvältä, jopa paremmalta kuin Haatajan viilettäessä Hirson vierellä.

Axbor Nocturne
18.09.2009, 13:17
Wärn tosiaan tiputettu kolmoseen ja Ahtola pääsee kultakypäränä oikeutetusti näyttämään kyntensä ylempänä. Dahlman aloittaa nelosessa kautensa.

Sen verran voisi täsmentää, että HIFK:lla ei ole käytännössä mitään neloskenttää, voidaan puhua vain nimellisesti kolmos-ja neloskentästä. Molemmat ketjut pelaavat ajallisesti yhtä paljon. Meni nuo ketjuarvuuttelut oikein.

Nieminen näemmä saa sitten pelata kaikki ottelut, ei kai siinä mitään. Lunkka saa avausottelunsa sitten jossain hammassa tulevaisuudessa.

Hieno että Melart pääsee pelaamaan, nyt nähdään hiukan enemmän fyysisyyttä HIFK-puolustuksessa. Hanskauksiin en kuitenkaan usko tai sitä ei kannata ainakaan tehdä mitään Forsbackaa vastaan (se olisi yhtä tyhjän kanssa). Hyvä että Haverinen poistui kokoonpanosta ja toivottavasti pysyy pitkään poissa.

Dennis
18.09.2009, 13:29
Missä on Joni Haverinen? Onko nyt käynyt niin, että tippunut kokoonpanosta?Voi toki olla, että on ihan pelillisistäkin syistä hyllytetty, mutta valistuneempi arvaus on, että kuudennen pakin pelivuoroja on suunniteltu etukäteen niin, että jokaiselle "junnupakille" annetaan näin alkukaudesta näyttöpaikka liigapeleissä. Eli en yllättyisi, jos muutaman pelin päästä kokoonpanossa olisi Ahonen.

Melartin tämän illan pelaamista saattaa myös osaltaan selittää se, että pelissä saattaa tunteet lämmetä, jolloin "Lädä" voi käydä ottamassa pakollisen myllyn alta pois. Pelikiellon osuessa kohdalle, Lukkoa vastaan pelivuorossa olisi taas Haverinen.

Kyllä noita rostereita katsoessa HIFK:lla on selvä materiaalietu, mutta kentällä ne pelit sitten ratkaistaan ja tiedossa on varmasti tiukka matsi.

Dynamo
18.09.2009, 13:35
Luulisin, että Nieminen on lepovuorossa niinä pelipäivinä jolloin HIFK:lla on kaksi peräkkäistä peliä. Lundell aloittanee Lukkoa vastaan.

Luttinen-Hirso-Petrell -ketju on mielenkiintoinen. Mahtaako tuo toimia? Lennu rymistelee pitkin laitoja, Luttinen rouhii maalin edessä ja Hirso syöttelee namupassejaan -mutta kenelle?

VT
18.09.2009, 13:36
Sen verran voisi täsmentää, että HIFK:lla ei ole käytännössä mitään neloskenttää, voidaan puhua vain nimellisesti kolmos-ja neloskentästä. Molemmat ketjut pelaavat ajallisesti yhtä paljon.Sen verran vielä täsmennetään, että IFK:lla eikä millään joukkueella ole enää neljää kentällistä, kun se ei sääntöjen mukaan ole mahdollista. Kokoonpanossa on neljä ketjua ja kolme pakkiparia.

KJ:n käytäntönä tuntuu olevan kauden alun perusteella, että himassa Töykkäkän johtama ketju on nelosketju, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että se toimii jarruketjuna ja heitetään vastustajan ykköstä vastaan. Vieraspeleissä taas Ramun johtama ketju toimii nelosena, mutta eihän peliajoissa tosiaan eroa näiden välillä ole. IFK:lla on sen verran laaja hyökkäysmateriaali, että neljän ketjun varsin tasaiselle peluutukselle on hyvät perusteet.

Mielenkiintoisia kokeiluja. Luttinen on hieman ollut unessa kakkosessa ja nyt Ahtola pääsee jälleen PW:n ja MG:n rinnalle. Odotan tältä ketjulta paljon. Samoin Hirson ketju pääsee toivon mukaan nyt jo kiinni tehoihin uusilla laitureilla - nyt Lennukin sai sen ansaitsemansa kunnon näyttöpaikan. Bobby jatkaa ansaitusti Ramun rinnalla.

Nieminen on nyt selkeä ykkösveska ja pelaa näemmä paljon, mutta toivottavasti sopivassa pelissä annetaan se lepovuorokin jo sen takia, että jannella pysyy pelituntuma yllä.

Kaikissa palloilulajeissa rotaatio on tuttu ilmiö ja kokeiluja pitää tehdä, joten oli selvää, että Melartkin pääsee näyttämään taitojaan. Eiköhän Haverinenkin ole West Coast Tourilla mukana ja huomenna sitten valmennusjohto katsoo, tehdäänkö muutoksia.

Rony Ahonen on puolestaan tänään KiVa:n riveissä, kuten kollihyökkääjä Jesse Koskinen. Ahonen tuntuu tällä hetkellä olevan se 8. pakki.Luttinen-Hirso-Petrell -ketju on mielenkiintoinen. Mahtaako tuo toimia? Lennu rymistelee pitkin laitoja, Luttinen rouhii maalin edessä ja Hirso syöttelee namupassejaan -mutta kenelle?Luttinen ja Petrell ovat liigatasolla hyviä maalintekijöitä - Luttinen jopa erinomainen - joten en ymmärtänyt kysymystä.

Simon
18.09.2009, 13:43
Luttinen ja Petrell ovat liigatasolla hyviä maalintekijöitä - Luttinen jopa erinomainen - joten en ymmärtänyt kysymystä. Sanotaan nyt tähän välikommenttina, että toistaiseksi Luttinen on kyllä ollut aika kuutamolla, kun taas Lennu on ollut varsin pirteällä pelipäällä. Toivoa sopii, että jätkät saavat vihdoin tehojakin aikaiseksi Hirson jaellessa. Eihän Hirsollakaan ole vielä yhtään syöttöpinnaa 3 matsin jälkeen, järkyttävää. Ja mielestäni voidaan lopettaa se väsynyt jauhaminen puhutuista pinnoista, se läppä meni jo.

Jukka Ropponen
18.09.2009, 14:13
Täytyy sanoa, etten ymmärrä miksi ihmiset odottavat Lundellin pelaavan? Kyllä tilanne on se, että Nieminen pelaa ja vain tarpeen tullen Jannelle annetaan peliaikaa. Kyllä Nieminen on tarpeeksi kovassa kunnossa, että pari iltaa putkeen pelaa. Muuten jossain on pahasti vikaa.

Ihan oikein peluutetaan nuorta miestä sisään tässä vaiheessa. Kaikki luotto tulee antaa ja kakkosta kehiin vain ennalta suunnitellustu (ja maalivahdeille kommunikoidusti) silloin kun arvioitu että johonkin rakoon hyvä saada myös harjoitusta ja lepoa (fyysistä & henkistä).

Oikein rytmittämällä saadaan nuori kaveri ajettua ykköseksi ja samalla pidettyä itseluottamus jne kunnossa. Varmasti tulee jossain väliin heikompikin peli (niin kuin kaikille) ja silloinkin vaan luottoa peliin ja takaisin seuraavaan peliin kehiin.

Jukka

Axbor Nocturne
18.09.2009, 14:30
Rony Ahonen on puolestaan tänään KiVa:n riveissä, kuten kollihyökkääjä Jesse Koskinen. Ahonen tuntuu tällä hetkellä olevan se 8. pakki.Luttinen ja Petrell ovat liigatasolla hyviä maalintekijöitä - Luttinen jopa erinomainen - joten en ymmärtänyt kysymystä.

Varmaan tarkoitti sitä kun tämä Petrell ei esimerkiksi ole osunut sinne tolppien väliin kovin hyvällä prosentilla viime aikoina. Luttinen siihen pystyy, mutta on kyllä oolut hiukan hakusessa pelaaminen. Luttiselle on kertynyt vain kuusi laukausta 3 ottelussa, se on kyllä aivan liian vähän jotta voidaan olettaa maaleja syntyvän enemmän kuin yksi tähän mennessä. Ehkä Hirso voi olla tähän pikku probleemaan helpottava tekijä, mene ja tiedä?

COLHC1980
18.09.2009, 14:48
Täytyy sanoa, etten ymmärrä miksi ihmiset odottavat Lundellin pelaavan? Kyllä tilanne on se, että Nieminen pelaa ja vain tarpeen tullen Jannelle annetaan peliaikaa. Kyllä Nieminen on tarpeeksi kovassa kunnossa, että pari iltaa putkeen pelaa. Muuten jossain on pahasti vikaa.

Ykköskenttä näyttää hyvältä, jopa paremmalta kuin Haatajan viilettäessä Hirson vierellä.

En ymmärrä minäkään brou Rebel. Janne pelannee huomenna, kun on tupla pelit.
Mielenkiintoinen ja odottava kokoonpano Stadin punaisilla. Ykkönen täysin uudessa uskossa, siitä plussat mutta sääli Haden 6 vkon saikun kustannuksella. Wirtanen pelaa, plussa. Melart kokoonpanossa ja mikä parasta HAVE EI PELAA!!!

Tuosta veskan tupla viikonlopusta tuli mieleen, että kyllä pitää pystyä pelaamaan täysillä peräkkäisinä päivinä ilman mitään ongelmia, koska a) niin tekevät kenttäpelaajatkin b) POffeissakin pelataan joskus niin c) pystyy dokaamaan pari päivää putkeen. (Juu tiedän, että veskan tontti on raskas, kokemusta on, mutta itsepähän ovat valinneet tonttinsa.)

Toivottavasti tänään joku parin maalin voitto ainakin ilman suuria omiin päästöjä ja huomenna Hattu käy nollaamassa liekeissä olevan Lukon.

Frankie
18.09.2009, 14:50
Kyllä Nieminen on tarpeeksi kovassa kunnossa, että pari iltaa putkeen pelaa.
Mutta eikö se santtusilvennoinen vai mikä nyt olikaan aamulehden tusinatoimittaja juuri hehkuttanut iltalehdessä, että Hattu on surkeassa kunnossa? :D

Mielestäni ketjut näyttävät hyvältä. Odotan tänään PW:n ketjulta tehokasta iltaa pisteiden valossa!

Apassi
18.09.2009, 14:53
Näillä ketjuilla saadaan parempaa tulosta aikaiseksi, kuin kauden alottaneilla. Uusi ykkönen tekee tänään pari maalia aika varmasti. HIFK:n nelonen on mielenkiintoinen. Ramstedt-Dahlman kaksikko voi olla yllättävän kova. Nyholmin tilalle olisin laittanut Wärnin.

Axbor Nocturne
18.09.2009, 15:00
Näillä ketjuilla saadaan parempaa tulosta aikaiseksi, kuin kauden alottaneilla. Uusi ykkönen tekee tänään pari maalia aika varmasti. HIFK:n nelonen on mielenkiintoinen. Ramstedt-Dahlman kaksikko voi olla yllättävän kova. Nyholmin tilalle olisin laittanut Wärnin.

Nyholm on pelannut hyvin Ramun kanssa, kun taas Wärn on ollut heikko ensimmäisissä peleissä ykkösen laidassa. Joten ihan hyvä ettei kentällisiä lähdetä sekoittamaan sen enempää. Ramu ja Bobby taisi pelata jo harkkamatseissakin samassa ketjussa?

Rebel
18.09.2009, 15:17
Ihan oikein peluutetaan nuorta miestä sisään tässä vaiheessa. Kaikki luotto tulee antaa ja kakkosta kehiin vain ennalta suunnitellustu (ja maalivahdeille kommunikoidusti) silloin kun arvioitu että johonkin rakoon hyvä saada myös harjoitusta ja lepoa (fyysistä & henkistä).


Näin minäkin tämän ajattelin, eikä vain tuplaviikonlopun takia jotain tasajakoja. Jos Niemisestä aiotaan saada jotain muutakin kuin keskinkertainen IFK-veskari, niin kyllä luottoa on löydyttävä.

Mutta eikö se santtusilvennoinen vai mikä nyt olikaan aamulehden tusinatoimittaja juuri hehkuttanut iltalehdessä, että Hattu on surkeassa kunnossa? :D


Joo, ajatuksenani oli kirjoittaa myös Niemisen BMI:stä, mutta eiköhän Santtu tiedä sen paremmin. :)

Postinjakaja
18.09.2009, 15:18
Loistavat kentät tänään. Hyvä välillä vähän revitellä ja antaa erilaisille kokeiluille tilaa.

Näin viestitetään koko joukkueelle, ettei kenenkään paikka ole varma ja samalla kaikilla on mahdollisuus nousta isompaan rooliin.

Ahtola saa näytönpaikan tsempattuaan hienosti kaksi tärkeää maalia kahdessa pelissä ja Lennu saa näytönpaikan taisteltuaan hienosti.

Ja on ihan selviö, että 23 maalin miestä, Luttista koetetaan herättää jollain keinoin.

Ramun ja Nyholmin pitäisin yhdessä, kun kerran kavereilla kulkee.

Tosiasia on, että KJ on aina peluuttanut omaa ykkösmolariaan niin paljon kuin tämän fysiikka vaan jaksaa. Vain pelaamalla se huipputuntuma saadaan aikaiseksi.

Buddha
18.09.2009, 17:02
Tosiasia on, että KJ on aina peluuttanut omaa ykkösmolariaan niin paljon kuin tämän fysiikka vaan jaksaa.

Ja tämän on tosiaan saanut jokainen tuntea viimekaudella nahoissaan...

Luulisi jokaisen tsemppaavan Niämistä; kerrankin on potentiaalinen kassari omasta tuotannosta, eikä joku palkkasoturi.
Ketään en ole nähnyt itkemässä Haaverisen perään, enkä itsekkään ilmoittadu siihen vaahvuuuteen. Onko muuten Have tipahtanut pois jonkun pienen vamman takia, vai ihan pelillisien ansioiden takia? Onko näkynyt KiVan treeneissä..?

Illan peliin muutama kova pommi, hyviä passeja ja shaatanasti kasseja.

scholl
18.09.2009, 17:11
Loistavat kentät tänään. Hyvä välillä vähän revitellä ja antaa erilaisille kokeiluille tilaa.

Näin viestitetään koko joukkueelle, ettei kenenkään paikka ole varma ja samalla kaikilla on mahdollisuus nousta isompaan rooliin.

Niin eikä pelkkä Haatajan loukkaantuminen ole tähän syynä, vaan se, että on tehty vain 6 maalia kolmessa pelissä. Saipaa vastaan kolme maalia kotona esimerkiksi on liian vähän.

stroh80
18.09.2009, 17:20
Ketjukoostumuksien perusteella IFK pystynee pyörittämään neljää vahvaa hyökkäysketjua aika tasaisesti ja sitä kautta luistelemaan ei-niin-urheilullisen porilaisvastustajan kumoon.

Noinkohan? Valmiudet siihen kyllä olisi, mutta KJ:n tuntien niin takaraivossa jäytää jo huominen peli sarjajohtajaa vastaa. Näissä tuplapeleissä IFK lähti ainakin viime kaudella todella hiipien pelaamaan. Saas nähdä miten tänään tehdään.

Oma veikkaus on, että varsinkin jos päästään johtoon niin vedetään käsijarrusta. Vähämaalista tiedossa.

Buddha
18.09.2009, 17:34
Varmaan jotain tekemistä sen SaiPa-pelin koomailun kanssa, joka johti Toporowskin 0-1 -maaliin.

Niin olen itsekkin ymmärtänyt asian/ toivoin, että jotain tapahtuisi ko. pelin jälkeen. Kysymys oli ehkäpä aseteltu niin, että sisälsi toiveita enemmänkin... Olisi niin mahtavaa, kun näkisi Haven Mestiksen kokoonpanossa...

Pata pitäisi noutaa ihan ilman erillistäkin tsemppiä, mutta huomenna onkin sitten jonkinlainen vastus. Lukkoa sen enempää hypettämättä, mutta silti; otettiin käkättimeen Narreilta ja Lukko vei Narreja.

Simon
18.09.2009, 21:05
No niin, kevyen kiroilun ja vittuuntumisen jälkeen fiilis vaihtuikin lopulta varsin hyväksi, kiitos Ahtolan ja Hirson. Paikalla olleiden kommentteja odotellen, lähinnä kiinnostaa mm. Petrellin ja Luttisen otteet, kun vieläkään ei pistetili auennut kummallakaan. Entä Granlund? Dahlman?

2 pinnaa ihan ok tulos Porista, vielä Raumalta toinen mokoma, niin hyvä.

Axbor Nocturne
18.09.2009, 21:11
No niin, kevyen kiroilun ja vittuuntumisen jälkeen fiilis vaihtuikin lopulta varsin hyväksi, kiitos Ahtolan ja Hirson. Paikalla olleiden kommentteja odotellen, lähinnä kiinnostaa mm. Petrellin ja Luttisen otteet, kun vieläkään ei pistetili auennut kummallakaan. Entä Granlund? Dahlman?

2 pinnaa ihan ok tulos Porista, vielä Raumalta toinen mokoma, niin hyvä.

Luttisella on yksi maali, muuten peli on ollut todella pahasti hakusessa. Sama pätee Petrelliin kun puhutaan maalinteosta, ei ole edes päässyt paikoille.

Simon
18.09.2009, 21:15
Luttisella on yksi maali, muuten peli on ollut todella pahasti hakusessa. Ai joo, narrimatsin onnenkantamoinen pääsi unohtumaan, mutta kaikki lasketaan tietysti.

peruspata
18.09.2009, 21:25
Ehkä n. 100 sivua kirjoitetaan sinne tänne Pirosista, haen muutaman huomion asiasta.

Rocky ja Kojo kiteyttivät tilanteen mielestäni äärimmäisen hyvin lehdistön edessä. Kojo kehui Ässien alkua, sitähän Ässät kiistatta vei n. 1,5 erää. Huhtala väläytti viime kauden peliään ja Mavekin osui kiekkoon.

Kyse oli tosiaan (Kojoa lainaten) uskosta siihen, että peli voidaan aina voittaa jääkiekossa. Rockyn mukaan ongelmat tiedostetaan, ja toiminta tiukassa tilanteessa meni niin, että kaksi miestä eivät saaneet kiekkoa keskialueelle, ja HIFK käytti paikkansa täydellisesti siinä lopussa.

Suunta on kohtuullinen, mutta pitkä on tie vielä, ja ongelmat tiedostetaan valmennusjohdossa. Niitä on muuten muitakin kuin Pirosin epäonnistuminen lopussa.

Syötöt voidaan antaa myös lapaan joukkuekaverille, kuka laittaisi Pirosin lätyt verkkoon, miten Uusitalon peliä voisi rauhoittaa, yms. yms... Ahon varassa mentiin, ja näkemättä joutuu asioita aina suodattamaan, mutta aika piknikillä tuntui Ude olevan. Tarjoili varmaan n. 7 tekopaikkaa HIFK:lle. Hasardisyöttöjä tulee kuin tehtaan hihnalta, kiirettä, huolimattomuutta, kikkailua. Daniel Iliakis sen sijaan hoiti jälleen tonttinsa niin, että on hiljalleen kiistaton ykköspakki. Se vaan samalla kertoo, mikä on ongelmakohta, mitään ottamatta pois Danielilta.

Hirschovits & muu kokeneempi kaarti oli vaan sittenkin paikallaan, maustettuna Jerry Ahtolalla, joka nyt sekään ei suorastaan yllättänyt. Sitähän ennakoi jo Jatkoajan Ässä-toimitus.

Tämä on jääkiekkoa, näitä käy. Nyt on pistetili auki ja kaikkia pisteitä tarvitaan keväällä. Eikä kausikaan tainnut tähän loppua. Silti en kiistä, etteikö syönyt miestä, kun 3 p. vaihtui muotoon 1 p. alle minuutin sisään, ja asialla samat miehet. Kyllä, otti päähän ihan rehtiin suomalaiseen malliin.

Näinkö meille aina täällä käy, käy, käy, käy....

jamppa1919
18.09.2009, 21:26
Hallilta kotiuduttu ja vitutus tuuletettu matkalla. Todella hyvä ja viihdyttävä peli. Harvemmin parempi joukkue häviää, mutta tänään kyllä niin kävi. Kun taas kylmäpäisempi joukkue vei pisteet. Ässille olisi tästä kyllä suonut vähintään 2 pistettä, mutta toisaalta Hifk ansaitsi myös pisteen ja sai kuitenkin pisteitä. Selkeä tason nosto Ässillä viikossa mikä tiputti kyllä kiven sydämmeltä ja tappiosta huolimatta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ässillä taisi olla ottelussa kymmenisen selkeää maalipaikkaa ja vain 3 sisään. Harvemmin näkee Mavenkin vetävän kiekosta ohi kun on tyhjä maali. Iliakis on aika nopeasti ottanut tuossa pakistossa 1. pakin paikan, hymyilyttää.. Heikkisen ja Jyrkkiön puuttuminen näkyi maalinedusta pelissä positiivisellä tavalla. Palomäki pärjää hienosti omassa päässä mutta ei sitten millään osaa käyttää sitä mailaansa. Piros pelasi mielestäni hienon pelin, oikeastaan koko ketju pelasi hienosti lukuunottamatta sitä käsittämätöntä 3. erän loppua mistä Hifk pääsi tasoittamaan. Määttä ja Rahkola pelasivat myös mielestäni hyvin ja Kuusisto nosti myös tasoansa. Salmisen selässä näkyi valtava gorilla, ampukaa joku se alas niin loppuu tuo itsekäs yrittäminen. Kilpparilta kohtuu peli.

Niemisen haamupelastus ekassa erässä Iliakisin laukauksesta oli hieno. Jerry Ahtolassa näkyy pelimiehen merkkejä. Todella hyvää peliä.. Pelasiko Dahlman? ei näkynyt. Granlund väläytti kerran, muuten aika näkymätön. Hirso meinasi puhua itselleen maalin, sai lopulta kuitenkin vain kakkossyötön. Näytti miestä tämä vituttavan niin paljon että kävi tekemässä oikeasti maalin ja ratkaisemassa ottelun. Tuomareilla pysyi pilli hyvin taskussa. Ei valittamista.

Mondie
18.09.2009, 21:29
Ei kautta ilman pistettä.

Eiköhän tämä tästä, peli näytti sentään jo jääkiekolta. Ja hetkittäin jopa erittäin viihdyttävältä peliltä.

Piros näytti taitojaan, todella näppärä kaveri näyttää olevan. Huhtalalle vihdoin toivottu onnistuminen. Foppa yritti haastaa IFKn ukkoja hippasille mutta ei kukaan täysjärkinen lähde pilaamaan joukkueen peliä turhalla tappelulla.

Gunko
18.09.2009, 22:03
Piros oli lopun virheestä huolimatta Ässien paras pelaaja. Mies oli aina kiekon saadessaan vaarallinen ja varsinkin kulmapelissä mieheltä on miltei mahdoton saada kiekkoa pois. Jos jatkaa nähdyllä linjalla, on ilman muuta palkkansa arvoinen. Toki niitä maalejakin tai edes pisteitä voisi tehdä, mutta kyllä niitä tuolla pelillä rupeaa kohta putoilemaan. Piros voisi ehkä laukoa vähän enemmän, sillä laukauskin taitaa miehellä olla paras koko joukkueesta. Myös Mave pelasi hyvin.

Salminen oli huono, vaikka muutaman kivan kikan esittikin. Uusitalo taas oli jatkuvissa vaikeuksissa omassa päässä. Parhaimmillaan taisi Uusitalolta tulla 5 virhettä yhden vaihdon aikana. En tiedä kummasta johtuu, hyökkääjistä vai pakeista, mutta varsinkin omasta päästä lähtö tuntui taas mahdottomalta.

Ässät esitti kuitenkin paljon parempaa peliä kuin viime perjantaina, joten eteenpäin on menty. Ainakin vähäsen. Mutta silti, parannusta viime vuoden sijoitukseen tuskin on tulossa, jos uusia miehiä ei hankita. Pakistoon on pakko saada joku ja hyökkäyskin huutaa maalintekijää. Mutta mitäs teet, jos rahaa ei ole.

Granlund oli alussa vaarallinen ja vei pari kertaa Ässä -pakistoa miten tahtoi, mutta loppua kohden katosi näkyvistä ja taisi olla vähän enemmän vaihtopenkillä. Vaikea oli saada Granlundilta kiekkoa pois laidassa, vaikka kokoa ei ole ja tuskin voimaakaan. Kaikesta kuitenkin näkee, että kyseessä on ehdoton pelimies, jonka pelipaikka on ilman muuta SM-liigassa. Ja vielä kärkikentissä. Jotenkin siitä vain näki, että pelisilmä/peliäly ja kaikki muu tekeminen on ihan eri tasolla verrattuna normaaliin "tommihuhtalaan".

Hirso surffaili 58 minuuttia, kunnes teki tarvittavan. Olisihan tuollainen kiva saada Ässiinkin.

HIFK:ltä muuten varsin heikkoa peliä ja vähän kovempaa vastusta vastaan tuolla pelillä ei pitkälle pötkitä.

Hattivatti
18.09.2009, 22:25
Padan peli oli viikossa parantunut valtavasti. Hyökkäyksiin lähdettiin vauhdilla ja hyvillä syöttökuvioilla ahtaistakin paikoista. Piros esitti muutaman mahtipassin ja oli kiekollisena joukkueen paras. Laittoi Mavelle ainakin kaksi kertaa täysin vapaaseen paikkaan, mutta ei kelvannut. Ykkönen kärsi edelleen Kuprun vaisuudesta. Super-Sakke esitti hienoja kuvioita, mutta lisää suoraviivaisuutta ratkaisuihin niin hyvä tulee. Mäkilä oli kolmosen kunkku, vaikkei osunutkaan tänään. Nelosen tasaisin oli Niemi. Pakeista Iliakis oli selvästi paras.

Hävittiin tappionpelossa täydelliseen paskahalvaukseen. Ihmettelen, miksi Piroksen kenttää peluutettiin ratkaisuhetkillä, vaikka puolustamisessa oli ollut vaikeuksia läpi ottelun?

Toejoen Veikko
18.09.2009, 22:26
Pahin vitutus laskenut ja nyt jo pystyy käymään tapahtumia hieman rauhallisemmin läpi.

Ässät osoitti, että heikko peli Tampereella ei johtunut huonosta kunnosta. Tänään luistin kulki tyydyttävästi ja peli oli viihdyttävää. Peli oli sellaista mitä Ässien ja IFK:n pelien kuuluukin olla: Taklauksia, tunnetta, pieniä ylilyöntejä. Tuomarit olivat huonoja, vaikkei peliä sillä hävitty. Piros oli tänään pari erää todella hyvä. Paremmilla ketjukavereilla taistelisi pistepörssin voitosta.

Heikko puolustus oli joka tapauksessa tänään sentään jotenkin liigakelpoinen, toisin kuin aiempien pelien perusteella. Pelillisesti Ässät oli parempi, mutta IFK muistutti, että peli kestää 60 minuuttia ja maalit ratkaisevat, työvoittoja ei lasketa. Joka tapauksessa Ässien otteet valoivat roppakaupalla uskoa. Vastassa oli kuitenkin TOP6-joukkue.
Joku IFK-leiristä kyseli Petrellin otteista. Taklasi jokusen kerran, mutta siihen se sitten jäi. Alkuun ajattelin, että Petrell olisi illan kovin taklaaja. Ei ollut. Fobba oli siinä touhussa kentän kunkku. Hienoa nähdä, että mies on kunnossa. Tuomarit tappoivat orastavan myllyn poikasen.

Joka tapauksessa, paras näkemäni SM-liigaottelu pitkään aikaan. Toisilla tuomareilla, oltaisiin siihen saatu vielä mylly tai pari aikaiseksi. Duo Rönn-Hämäläinen: Lajin vaihto voisi olla paikallaan.

Jatkoaikavoitto kotiin olisi ollut oikeutetumpi ja suuhun olisi jäänyt parempi maku, mutta näin tällä kertaa.

Olkku
18.09.2009, 22:33
Toisilla tuomareilla, oltaisiin siihen saatu vielä mylly tai pari aikaiseksi. Duo Rönn-Hämäläinen: Lajin vaihto voisi olla paikallaan.

Hä? Tuomarithan onnistuivat sitten hyvin, koska heidän tehtävä on seurata, että sääntöjä noudatetaan. Kun tuomarit hoitavat oman tehtävänsä, eikä "myllyjä" tule, niin miksi ihmeessä suosittelet lajinvaihtoa?

Toejoen Veikko
18.09.2009, 22:49
Hä? Tuomarithan onnistuivat sitten hyvin, koska heidän tehtävä on seurata, että sääntöjä noudatetaan. Kun tuomarit hoitavat oman tehtävänsä, eikä "myllyjä" tule, niin miksi ihmeessä suosittelet lajinvaihtoa?

Tuomareiden tehtävä on jakaa tuomioita silloin kun sääntöjä ollaan rikottu. Eikä jakaa tuomioita, että sääntöjä ei rikottaisi. Sama, jos saisit tuomion ylinopeudesta, vaikket ole ylinopeutta ajanutkaan, mutta meinasit.

Olkku
18.09.2009, 22:52
Tuomareiden tehtävä on jakaa tuomioita silloin kun sääntöjä ollaan rikottu. Eikä jakaa tuomioita, että sääntöjä ei rikottaisi. Sama, jos saisit tuomion ylinopeudesta, vaikket ole ylinopeutta ajanutkaan, mutta meinasit.

Eikös kyse ole ennakoinnista? Ei tuomioiden jakamisesta. Poliisi sanoo, älä aja ylinopeutta, en aja, enkä saa tuomiota. Tuomarit ovat ajantasalla, ei myllyjä, ei tuomioita.

douppi
18.09.2009, 22:57
HIFK:ltä muuten varsin heikkoa peliä ja vähän kovempaa vastusta vastaan tuolla pelillä ei pitkälle pötkitä.

No, pääasia että pisteitä tuli. Ei muulla niin väliä... vasta alkukausi menossa.

Oliko Dahlmanista näköhavaintoja? Jos oli, niin miten pelasi?

Toejoen Veikko
18.09.2009, 23:00
Eikös kyse ole ennakoinnista? Ei tuomioiden jakamisesta. Poliisi sanoo, älä aja ylinopeutta, en aja, enkä saa tuomiota. Tuomarit ovat ajantasalla, ei myllyjä, ei tuomioita.

Tuomio tulikin melkein tappelusta. Fobba koski Kankaanperää selkään ja Nyholm koski Fobbaa selkään. Kankaanperä ei sen sijaan saanut jäähyä, vaikka hänellä oli Mäkisen päästä melko pitävä ote.

Ottelun yleisömäärään olen pettynyt. Perjantai-ilta ja IFK vastassa. Katsojia alle 4 000.

Simon
18.09.2009, 23:03
Saadaanhan tähänkin ketjuun Ässät vs. Lukko -vääntö, saadaanhan, Toejoen Veikko & Olkku?

LuKi
18.09.2009, 23:04
Piros oli lopun virheestä huolimatta Ässien paras pelaaja. Myös Mave pelasi hyvin. Salminen oli huono

Miten eri tavalla asioita voi nähdä. Jos ja kun Piros oli Ässien paras ja Mave oli hyvä, niin miten parivaljakko ei saa enempää tehoja? Vaihtaisin ehdottomasti Kuparisen ja Pirosin paikkoja. Sakke oli tänään pelipäällä ja noista Piroson tarjoiluista tulisi maaleja. Mutta nämä on vähän makuasioita.

Niemi pelaa ihan miesten tasolla, samoin Rahkola. Lisää vastuuta.

Kaksi try-out kanadalaista äkkiä mukaan ja verorajan jälkeen vahvistukset, jos näistä halvemmista kokelaista ei siihen ole.

Mondie
18.09.2009, 23:07
Hä? Tuomarithan onnistuivat sitten hyvin, koska heidän tehtävä on seurata, että sääntöjä noudatetaan. Kun tuomarit hoitavat oman tehtävänsä, eikä "myllyjä" tule, niin miksi ihmeessä suosittelet lajinvaihtoa?Myllyjä ei tullut mutta muuten peli meinasi koko ajan karata nuijien hanskasta. Käsittämättömistä paikoista jäähyjä ja välillä taas aivan selvistä paikoista ei vihelletty. Ja tämä koski ihan molempia joukkueita, puolueellisuutta ei ollut suuremmin havaittavissa.

peruspata
18.09.2009, 23:31
Hä? Tuomarithan onnistuivat sitten hyvin, koska heidän tehtävä on seurata, että sääntöjä noudatetaan. Kun tuomarit hoitavat oman tehtävänsä, eikä "myllyjä" tule, niin miksi ihmeessä suosittelet lajinvaihtoa?

Niin, tuomareista sen verran, että ilmeisesti inhimillisyys valtasi alaa tällä sektorilla tänään. Aho mainitsi puolin ja toisin viheltämättä jäämisiä/paikkauksia. Linjamiehen virhe näkyi jopa tulostaululla, 2-1 kavennusta taisi edeltää kohtuullinen paitsion viheltämättä jättäminen. Lisäksi joku paikalla ollut sielu epäili, että 3-3 tilanteessa olisi voinut viheltää vaikka pitkän kiekon.

Mutta kuten otteluseurannassa sanoin, näitä tulee, ja parempi nyt kuitenkin voitti. En tarkoittanut vedota siihen, että hävittiin tuomareihin. Hävittiin tehottomuuteen, henk.koht. virheisiin sekä HIFK:n paremmuuteen.

Bergfors
18.09.2009, 23:33
Pelistä palattu kotiin ja pientä kommenttia kummankin joukkueen pelaajista.

HIFK:
Plussat:
+Mikko Kurvinen tänään joukkueen paras puolustaja. Ei virheitä. Hieno syöttö Nyholmin maaliin, joka muuten oli muutenkin todella hienosti rakennettu.
+Jani Niemiseltä hyvä esitys. Maaleille ei voinut oikeastaan voinut mitään. Pari loistavaa gamesaver torjuntaa. Iliakiksen paikka ensimmäisessä erässä ja Savinaisen hieno yritys toisen erän alkupuolella. Huomenna ehdottomasti maaliin. Pakko sanoa että petyn jos Lundell huomenna maalin suulla.
+Teemu Ramstedt ja Petteri Wirtanen ovat tällä hetkellä IFK:n tärkeimmät keskushyökkääjät. Ramstedt hyökkäyssuuntaan ja Wirtanen monipuolisuudellaan. Ramulle ehdottomasti pitkää sopimusta nopeasti. Parin vuoden sisällä IFK:n 1. sentteri. Loistava pelisilmä ja ainutlaatuinen itseluottamus.
+Jerry Ahtolalle täytyy myös antaa kunniamerkintä. Kova työ kumpaakin kenttäpäätyyn sai taas palkinnon parin tehopisteen muodossa ja kultakypärä pysyy ainakin toistaiseksi vielä numeron 21 päässä.
+Dale Clarke pelasi hyvän ottelun ja ilman häntä IFK ei olisi saanut tuosta pelistä yhtään pistettä. Käsittämättömän hienosti otti viimeisellä minuutilla paineen alaisena kiekon ilmasta kiinni ja kiekkoa maalille ja 3-3. Söderholminkin maalissa mies oli isossa roolissa. Pieni riskisyöttö onnistui ja Södelle huippupaikka ja 2-2. Hyvää ottelua varjosti kuitenkin Ässien ensimmäisen maali. En tiedä mitä tapahtui kun kiekko oli tulossa rännistä Clarkelle, mutta yhtäkkiä kiekko ilmeisesti pysähtyi ja Huhtala sai kiekon ja polki heittämällä ohi hölmistyneen Clarken ja siihen vielä hieno laukaus takanurkkaan ja 1-0.
+Pieni maininta täytyy antaa vielä uudelle miehelle Toni Dahlmannille. Hyvä peli jos ajatellaan että mies on ollut joukkueessa vasta pari päivää. Mies jaksoi luistella melko hyvin ja oli vielä yllättävän nopea. Pari paikkaa oli, mutta ei mennyt tällä kertaa sisään. Oli myös vahvasti mukana 2-1 kavennusmaalissa. Hieno rauhoitus keskialueella, josta avautui IFK:lle tilaa ja ottelun ehkä kaunein maali.
+Hyvää kannustusta faneilta ja siitä ansaitut kiitokset pelaajilta!

Miinukset:
-Markus Kankaanperän typerä kosto Forsbackalle ottelun lopussa ja siitä vielä Södelle kakkonen perään ja 2-3 maali vastustajalle ja allekirjoittaneella meni siinä vaiheessa hermo että usko. Muuten tuota jäähyä lukuunottamatta hyvä peli Kankaanperältä.
-Ilari Melart oli koko ottelun huonoin pelaaja tänään. Mies on käsittämättömän huono kiekon kanssa ja luistimilla yhtä hyvä kuin Patrik Forsbacka. Huomenna uutta miestä kokeilemaan tuohon paikalle.
-1. kenttä oli huono. Kentässä ei ollut yhtään liikettä ja selkeitä maalintekopaikkojakaan ei tullut. Huomenna lienee jotain muutosta tulossa?

Ässät:
Plussat:
+Kamil Piros oli kuin Matias Loppi pari kautta sitten Pelicansissa. Mies on kuin ilmetty Loppi, eikä pelkästään mailan erkkauksista. Piros on myös melko hidas, mutta pelisilmä antaa tasoitusta tällä puolella. Itseluottamus hyvä ja syötöt kovia ja tarkkoja. Kivenmäen kanssa todella vaarallinen ylivoimakaksikko. Merkille pantavaa kuitenkin ettei mies laukonut varmaan kertaakaan koko ottelun aikana.
+Ässien kaksinkamppailuvoima! Ässät voitti lähes kaikki kiekot kulmaväännöissä, jotka lähtivät siitä että IFK heitti kiekon päätyyn. Tero Määttä erottui näissä tilanteissa edukseen.
+Yleisö. Loistava yleisö tänään. Varsinkin toisessa erässä riitti meteliä koko hallissa.

Miinukset:
-Passivoituminen loppuminuuteilla. IFK sai aika rauhassa tulla alueelle ja se saattoi maksaa pari pistettä.
-Patrik Forsbacka. Mitä hyvää hän antaa joukkueelle? Ei ainakaan mitään pelillistä. Hänelle sattui pari maalintekopaikkaakin, mutta ei saanut edes laukausta.
-Viimeistely. Pari sellaista maalintekopaikkaa, joista olisi pakko tehdä maali. Muun muassa kolmannessa erässä Ässät pääsi jonkin moiseen 2vs1 hyökkäykseen josta toinen pääsi vetämään tyhjään maaliin, mutta suoraan yli ja plekseistä kalaverkkoihin ja aloitus keskialueelle.

Peli oli viihdyttävä, mutta IFK:n kannalta parannettavaa jäi todella paljon. 2 pistettä kuitenkin riittää ja energiaa huomiseen ennalta vaikeaan Lukko otteluun.

Ainapata
18.09.2009, 23:33
Ässät on kyllä mennyt viikossa eteenpäin pelillisissä asioissa vaikka häviö tulikin. Puolustusasenne ja oman maalin edustan pelaaminen oli tiivistynyt huomattavasti. Välillä miehet hukkuivat omassa päässä mutta positiivisempaan suuntaan on menty. Rahkola ja Palomäki toivat selkeästi lisää vääntövoimaa omaan päähän ja muutenkin selviytyivät mielestäni illasta hyvin. Hasardit omassa päässä vähenivät huomattavasti vaikka HIFK antoi paljon painetta kahdella miehellä. YV peli oli harjoiteltu uudelleen ja tuloksena kaksi maalia. 5-3 peliin oli ainakin haettu uusia kuvioita kun Piros Ja Kivenmäki pyörittivät peliä päädyn kautta maaliviivan takana. Tuosta saa hyviä vetopaikkoja molemmille pakeille. AV peli toimi myös aika hyvin. Siihen oli haettu selkeät parit ja neliö oli aika agressiivinen. Piros väläytteli kiekollista osaamistaan mutta vastaavasti oli sitten omissa muutaman kerran vaikeuksissa. Eiköhän mies sieltä vielä tule kun saa enemmän pelejä alle. Niemen peli jäi myös mieleen. Ei uskoisi että mies on pelannut vasta 3 liigaottelua. 1- erässä vei HIFK puolustuksen maltilla kahville mutta maali jäi tekemättä Niemisen torjunnan ansiosta. Kokonaisuudessa positiivinen esitys Ässiltä tappiosta huolimatta. HIFK:lla pomppi kiekko kyllä lopussa kohtuuttoman paljon.

Tuamas
19.09.2009, 00:03
Itse olen positiivisin mielin tästä pelistä, vaikka henkilökohtaisten virheiden takia pari pistettä menetettiinkin.

Peli oli Ässien osalta aivan eri tasoa kuin kahdessa aikaisemmassa ottelussa, nyt Ässät vei puolet pelistä Hifkiä kuin pässiä narusta, mutta kun ei joukkueessa ole Huhtalan lisäksi yhtään maalintekijää, niin silloin siinä voi käydä näin.

Piros oli jälleen varsinkin pelin ensimmäisellä puoliskolla jäätävän hyvä, mutta kun ketjussa pelaavat vireensä ainakin osittain hukannut Kivenmäki ja täysin riittämättömällä peliälyllä ja maalintekotaidolla varustettu Luomala, niin tulos on sitten tällaista.

Toki valmennuksen pelisilmän voisin kyseenalaistaa, kun minuutti ennen loppua kentälle lyödään Piros-Kivenmäki kaksikko, joka ei todellakaan ole mikään puolustuspelin erikoisduo.

Puolustuskin toimi ensimmäistä kertaa tällä kaudella edes kohtuullisesti, harmi vain että Määtälle tuli tähän väliin se huonompi peli. Jos Määttä olisi pelannut normitasollaan, peli olisi ollut Ässien.

Hifk pelasi tehokasta kiekkoa, varsinkin pakisto on kiekollisena jäätävän kova.

Linjurit olivat tässä pelissä kyllä aivan totaalisen hukassa, paitsioita vihellettiin väärin useaan otteeseen, Ässät veti päivänselvän vaihtovirheen jonka näki se sokeakin siellä yläparvella opaskoiransa kanssa ja mm. Mäkisen korkea maila pelin lopussa vihellettiin väärin (Hifk-pelaaja oli ensimmäisenä kiekossa jatkotilanteessa).

Mutta juu, positiivisin mielin kohti Blues-peliä, ensimmäistä kertaa tällä kaudella Ässien peli näytti jääkiekolta.

Badgers
19.09.2009, 00:33
Ässille tarjottiin kolmea pistettä, mutta näin kävi. Hifk:sta erottuivat Ahtola, Clarke, Wirtanen ja Ramstedt (ovat tärkeitä senttereitä), varsinkin Ramu menee kehitykseltään kokoajan eteenpäin ja Wirtanen pelaa molempiin suuntiin hyvin. Ahtola on kehittynyt huimasti ja eikös Ahtola nimenomaan ollut isä Baxterin löytö? Lennu ja Taikuri olivat hieman unessa, Dahlman oli ihan pirteä ja Granlund väläytti ekassa erässä, mutta toka ja kolmas erä vaisumpaa. Granlundin kenttä pelasi monesti ässien nelosta vastaan ja samoilla raiteilla oli Forsbacka vastassa ja Foppa ainakin kerran koitti ajaa Mikkeä kunnolla, mutta ei onnistunut. Clarke oli (varsinkin yv:llä) hyvä ja lopun purkukiekkopysäytys mailalla (ilmassa) huikea suoritus. Nieminen maalissa pelasi varmasti. Ässistä erottuivat Piros (huikea parannus viime viikkoon). Piros on taitava kaveri ja vielä pata kokee miehen ansiosta ilon hetkiä. Samaisessa kentässä Mave vaikutti (edelleenkin) laiskalta, mutta Luomala sentään teki lujasti töitä. Ässien ykkösketjun paras oli (mielestäni) Savinainen, kovaa yritystä koko ottelun ajan. Kolmoskentästä erottui (varsinkin ekassa erässä) Mäkilä, rohkeaa pelaamista ja hienoa haastamista. Neloskentässä Mäkinen jatkoi hyviä otteitaan ja Niemi meinasi tehdä hienon maalin ekassa erässä, hassutteli puolustuksen kuutamolle, vain maali jäi tekemättä. Fopalta saisi tulla niitä koviakin pommeja. Kovasti vauhdilla oli menossa Kankaanperääkin taklaamaan, mutta viime hetkellä hiljensi vauhtia. Kuitenkin Ässiltä huikea parannus viime viikon otteisiin ja sitä kunnon pakkia rosteri vielä huutaisi, jos sitten n. kuukauden päästä joku sinne ilmestyisi. Tämän päivän pakeista ok pelin pelasivat Kuusisto, Rahkola, Iliakis ja Määttä.
Palomäki oli kiekollisena epävarma ja samoin Uusitalo. Tällä nykyisellä pakkikalustolla ei pitkälle mennä.

Toejoen Veikko
19.09.2009, 09:26
ottelun maalit (http://media.almamedia.fi/id/158549.asx). Kohta 00:41. Ilmeisesti minun ja SM-liigan linjatuomareiden käsitys paitsiosta poikkeavat toisistaan.

Hespeler
19.09.2009, 10:04
ottelun maalit (http://media.almamedia.fi/id/158549.asx). Kohta 00:41. Ilmeisesti minun ja SM-liigan linjatuomareiden käsitys paitsiosta poikkeavat toisistaan.

Kyllä tuo paitsiolta näyttää nyt vielä videolta katsottuna. Kuuluu myös yleisön ihmettely tuolla taustalla. 2-0 maalissa Tertsi Määtän syöttö oli hieno suoritus. Tuosta maalista huolimatta Mave oli eilen aivan paska. Paljon enempää lapaan syöttöjä ei voi enää antaa, mitä Piros jakeli. Mutta Mavea ei kiinnostanut. Onneksi tuon velttoperseen viimeinen ässäkausi on jo meneillään.

Teho Ton
19.09.2009, 10:12
Videon perusteella kiekko on ainakin sinisen päällä samaan aikaan kuin HIFK-pelaajan toinen luistin koskettaa myös vielä siniviivaa. En muista mitä sääntö tästä sanoo, kokonaan kiekko ei hyökkäysalueella nähdäkseni ennen pelaajaa ehdi.

Quethan
19.09.2009, 10:22
Näin. Pahimmat höyryt on purettu ensin eilisiltana sählypalloon ja yö vei loputkin.

Hyvä peli Ässiltä. Aivan eri planeetalta kuin Lukkoa vastaan. Ensimmäiset kaksi erää oli todella hyvää peliä ja toivottavasti sama meininki jatkuu myös tulevissakin peleissä. Ja HIFK:n pitäisi olla vielä ihan kärkijoukkueita, joten ei huono tulos kun tarkemmin miettii. Vieläkin toki harmittaa pisteiden menetykset, mutta tuotakin sattuu aina välillä. Jatkossa pitää olla hereillä loppuun asti ja eiköhän tämä anna siitä näytteen myös koko joukkueelle. HIFK:n 2-1 maali kyllä oli paitsio...

Piros ja Iliakis pelasivat hyvin. Mäkilä, Savinainen, Huhtala, Kuusisto ja Luomala erottuivat myös positiivisesti. Ja Kilpeläinenkään ei voinut mitään HIFK:n maaleille ja Eero otti kaupan päälle pari huippukoppia. Viime kauden Eero alkaa siis löytymään. Hienoa! Salminen kikkaili pari kertaa nätisti, mutta sitä pelivälinettä voi lainata myös kaverille joskus. Suoraviivaisuutta tarvitaan ehdottomasti lisää, tai Sakesta ei ole mitään hyötyä joukkueelle. Ja Uusitalo oli aivan hukassa. Kuinka monta kiekonmenetystä mahtoi tulla pahimmillaan yhteen vaihtoon? Kivenmäki sai toki 1+1, mutta pisteet tulivat ylivoimalla. Tasakentällisin ei kiinnostanut ja pisti silmään kerrankin, kun HIFK pyörittää peliä, niin Mave on omalla sinisellä ja lähimmät HIFK:n pelaajat metrien päässä...

Mitä hittoa HIFK on tehnyt Jerry Ahtolalle? Viime kauden HIFK-peleissä mies oli korkeintaan keskinkertaisuus, tänään loistavaa peliä koko ottelun ajan ja kultakypärä loi paljon tilanteita Ässien päätyyn. HIFK-pakeista Söderholm alkaa myös pikkuhiljaa nousemaan tasolleen. Ja maalilla Jani Nieminen oli erinomainen, vaikka se helpottaakin kun ässäpelaajat eivät saa kiekkoa edes avopaikoista sisään. Granlundia yritin seurata, mutta paria välähdystä lukuun ottamatta junnu oli aika näkymätön. Taitavasti toki piti kiekkoa ahtaassa paikassa. Ja on tuo Hirso ihme epeli. Ensin nukkuu lähes koko pelin, mutta ratkaisuhetkillä sitten nousee esille.

paze
19.09.2009, 11:26
Videon perusteella kiekko on ainakin sinisen päällä samaan aikaan kuin HIFK-pelaajan toinen luistin koskettaa myös vielä siniviivaa. En muista mitä sääntö tästä sanoo, kokonaan kiekko ei hyökkäysalueella nähdäkseni ennen pelaajaa ehdi.

Kuva tilanteesta (http://kuvat.jatkoaika.com/mikko_ruohola_ottelut09-10/IMG_9976.jpg)

Tämän selvemmäksi ei tuota tilannetta saa. Selvä paitsio, mutta kyllä näitä menee joka ottelussa lävitse. Tällä kertaa vaan vähän ikävässä paikassa.

puuha-pete
19.09.2009, 12:21
Turha tähän nyt on mitään sanoa mutta videon perusteella luistimesta puolet ja kiekko on samaan aikaan viivan päällä. Sekava kuvahan siitä tulee, mutta tässä tämä näkemys. Ei paitsiota, todella lähellä kyllä.

Kyllä harmittaa Ässien puolesta, mutta toisaalta ihan mukavaa, että toinenekin joukkue on vielä Kerhon takana.

Blackie
19.09.2009, 12:27
Turha tähän nyt on mitään sanoa mutta videon perusteella luistimesta puolet ja kiekko on samaan aikaan viivan päällä. Sekava kuvahan siitä tulee, mutta tässä tämä näkemys. Ei paitsiota, todella lähellä kyllä.

Se ei riitä, että kiekko on viivan päällä, sen pitää olla alueella (eli viivan ylittäneenä) ennen pelaajia. Ja kuten Pazen linkittämästä kuvasta huomataan, on kyseessä selvä paitsio.

Mutta näitä sattuu välillä, turha sen enempää jäädä murehtimaan tällä pelitahdilla.

arpa80
19.09.2009, 13:05
Se ei riitä, että kiekko on viivan päällä, sen pitää olla alueella (eli viivan ylittäneenä) ennen pelaajia. Ja kuten Pazen linkittämästä kuvasta huomataan, on kyseessä selvä paitsio.

Mutta näitä sattuu välillä, turha sen enempää jäädä murehtimaan tällä pelitahdilla.

Näinpä, toki Ässien puolustus pelasi tuon tilanteen melko lepsusti. En tunnistanut kuka oli menosa ottamaan takatolpalla ollutta IFK:n miestä kiinni, mutta teki sen hieman löysästi. Jos IFK:lainen ei olisi saanut olla noin vapaana niin ainakin maalin tekemistä olisi hankaloitettu, nyt ei valitettavasti niin käynyt.

Itseäni tämä harmittaa lähinnä vedonlyönnin takia.

Simon
19.09.2009, 14:35
Paitsio tai ei, mutta helvatan komea maali siitä lopulta värkättiin. Nelosen matsikoosteesta olen nähnyt pari kertaa paitsi maalit, myös mm. Liivikin ryntäysjäähyyn johtaneen niitin keskialueella. Näkikö joku tuon tilanteen tarkemmin, oliko Siimillä kädet ylhäällä vai miksi tuosta vihellettiin jäähy? Nopeasti nähtynä se oli vain komea pommi.

peno
19.09.2009, 15:17
Näkikö joku tuon tilanteen tarkemmin, oliko Siimillä kädet ylhäällä vai miksi tuosta vihellettiin jäähy? Nopeasti nähtynä se oli vain komea pommi.

Ilmeisesti kädet liian korkealla, en keksi muuta syytä jäähylle. Itse en olisi antanut jäähyä tuosta.