View Full Version : Kenestä uusi päävalmentaja Sporttiin
Koheltaja
21.04.2009, 10:01
On kai hyvä perustaa ihan oma ketju tätä varten. Siis kenestä uusi valmentaja? Muutamia nimiä on jo tullut esiin ja laitetaan ne nyt tänne ja katsokaamme kuka se lopullisesti on.
1. Ehdokas on Tamminen, joka näin jatkaisi Sportin valmentamista. Tamilla on varteenotettava vaihtoehto Uumajassa, jossa saisi kaksi tuolia samaan aikaan istuttavaksi.
2. Ehdokas on Lehkonen. Herralta loppui työt Jokereissa ja nyt on työtä " vailla". Lehkosella myös TuTo:sta Mestismestaruus.
3. Ehdokas on Pieniniemi. Herra juuri sanoutui irti Ässien 2.valmentajan paikalta. Kyseinen herra oli nostamassa KalPa:aa Liigaan muutama vuosi sitten.
Mustat hevoset: Tällaisia varmasti on, koska jutuista kuullut, että monikin valmentaja soittanut Sportin toimistolle ja tarjonnut palveluksiaan.
Ei kun keskustelu alulle.
Tässä odotellaan vain Tamin päätöksiä ja kun se päätös tulee, olemme kenties kokonaan ilman valmentajaa. Tuskin nämä neuvottelut muiden mahdollisten ehdokkaiden kanssa ovat olleet kovin hedelmällisiä, kun seura on kuitenkin julkisesti toittottanut Tamin olevan ykkösvaihtoehto. Mielenkiintoista nähdä, kuka haluaa Tamin varjosta vara-vaihtoehtona tulla valmentajaksi.
Olisiko ollut kuitenkin parempi hoitaa julkisuus sillä tavalla, että seurajohto olisi viestittänyt julkisuuteen, että meillä on muutamia vaihtohtoja, joiden kanssa neuvottelemme parhaillaan. Palaamme asiaan, kunhan päätöksiä on tehty...
Olisiko ollut kuitenkin parempi hoitaa julkisuus sillä tavalla, että seurajohto olisi viestittänyt julkisuuteen, että meillä on muutamia vaihtohtoja, joiden kanssa neuvottelemme parhaillaan. Palaamme asiaan, kunhan päätöksiä on tehty...
Kyllähän tuo varmasti olisi ollut järkevämpää. KooKoo ei ole missään edes kertonut neuvottelevansa Tammisen kanssa vaan KooKoo on kertonut tiedoitusvälineille, että sopimusta ei ole tehty kenenkään kanssa ja että neuvotteluja on käyty useamman vaihtoehdon kanssa.
Veikkaan, että Sportin uusi päävalmentaja on Mika Pieniniemi (http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article159477-1.html).
Tässä odotellaan vain Tamin päätöksiä ja kun se päätös tulee, olemme kenties kokonaan ilman valmentajaa. Tuskin nämä neuvottelut muiden mahdollisten ehdokkaiden kanssa ovat olleet kovin hedelmällisiä, kun seura on kuitenkin julkisesti toittottanut Tamin olevan ykkösvaihtoehto. Mielenkiintoista nähdä, kuka haluaa Tamin varjosta vara-vaihtoehtona tulla valmentajaksi.
Olisiko ollut kuitenkin parempi hoitaa julkisuus sillä tavalla, että seurajohto olisi viestittänyt julkisuuteen, että meillä on muutamia vaihtohtoja, joiden kanssa neuvottelemme parhaillaan. Palaamme asiaan, kunhan päätöksiä on tehty...
Eiköhän siellä ole vaihtoehtoja muitakin kuin Tami. Saarihan sanoi jossain haastattelussa karsintasarjan päätyttyä että parin viikon sisällä on valmentajan nimi selvä. Tuohon uskon sillä jengin kasaaminen on aloitettava mahdollisimman pian.
Niin ja oma suosikkini valmentajaksi on Lehkonen, osaa kasata joukkueen jossa tarpeeksi kokemusta sekä nuoruutta. Toivomus esitetty, toivottavasti se kuullaan.
3. Ehdokas on Pieniniemi. Herra juuri sanoutui irti Ässien 2.valmentajan paikalta. Kyseinen herra oli nostamassa KalPa:aa Liigaan muutama vuosi sitten.
Kuka tahansa muu kuin Pieniniemi. Joo, vei Kalpan Mestiksen voittoon ylivoimaisella materiaalilla, mutta ei tarvinnut pelata karsinnoissa Liigajengiä vastaan.
Jos Tamminen ei tule, niin Lehkonen hinnalla millä tahansa. Muu ei kelpaa.
Entäpä Ässien a-junnuissa hyvää työtä tehnyt Karri Kivi? Kivi sanoi aiemmin talvella, ettei kakkoskoutsin paikka liigassa kelpaa, vaan nyt on aika päävalmentajuuden jossain.
Kuka tahansa muu kuin Pieniniemi. Joo, vei Kalpan Mestiksen voittoon ylivoimaisella materiaalilla, mutta ei tarvinnut pelata karsinnoissa Liigajengiä vastaan.
Osanottoni jo etukäteen jos Pieniniemi tulee Sportin valmentajaksi. Pieniniemellä näytöt tosiaan vähissä ja ainakaan minä en pidä hänestä lainkaan. Aikalailla vastenmielinen tyyppi.
Osanottoni jo etukäteen jos Pieniniemi tulee Sportin valmentajaksi. Pieniniemellä näytöt tosiaan vähissä ja ainakaan minä en pidä hänestä lainkaan. Aikalailla vastenmielinen tyyppi.
Pieniniemen pelillisesti organisoima joukkue, jota myös mainostettiin Mestistason joukkueeksi, pelasi kuitenkin viimeiseen asti paikasta säälipleijareihin, joten ei tuo mies nyt voi ihan täysi turhake olla. Parhaimmillaan Ässien peli oli todella vakuuttavaa ajatellen pelaajamateriaalia, mutta syystä tai toisesta he eivät pystyneet pitämään tätä tasoa. Ei sillä, että mitenkään haluan nostaa miestä jalustalle, mutta Pieninieni olisi varmasti Mestikseen hyvä valmentaja. Eri asia on sitten on hän sitä juuri Sportille.
Juuei kaamosprinssiä tänne, se, että KalPa aikoinaan nousi, niin ei tosiaan ollut Pieniniemen ansiota. Lehkonen, kyllä kiitos.
Pieniniemi on juuri todennut, että valmennushommat eivät kiinnosta tällä hetkellä eli saanee laskea pois veikkauksista. Veikataan Sportin valmentajan olevan Tamminen, Ika Lehkonen tai Kivi, eiköhän se joku noista ole.
Pat_LaFontaine
21.04.2009, 18:28
Pieniniemi on juuri todennut, että valmennushommat eivät kiinnosta tällä hetkellä
Ei kait sanonut, että ei juuri nyt kiinnosta, vai missä näin oli?
Pieniniemi hakee aktiivisesti oman alansa työtä, eli opettajan virkaa.
Jatkosta kiekonparissa ei ole päätöksiä suuntaan tai toiseen... Ainakaan vielä.
Pieniniemi on juuri todennut, että valmennushommat eivät kiinnosta tällä hetkellä eli saanee laskea pois veikkauksista. Veikataan Sportin valmentajan olevan Tamminen, Ika Lehkonen tai Kivi, eiköhän se joku noista ole.
Pieniniemi sanoi tämän aamun Savon Sanomissa tarkalleen ottaen näin: "Nyt on hengähdyksen paikka. Se palaanko vielä jääkiekkoilun pariin jää nähtäväksi. Pikemminkin lähden tällä hetkellä sellaisesta ajatuksesta, että onnistuisin itsekin löytämään opettajan paikan."
Pieniniemi olisi varmasti ihan kova valmentaja Mestis-tasolla, mutta Tammisen reuhaamiseen verrattuna täydellinen vastakohta. Vähän on sellainen kutina, ettei sitä haluta Vaasassa eikä kovin monessa muussakaan paikassa.
No jos reuhkaajaa ja meuhkaajaa kaivataan, niin Pieniniemen vanha aisapari Hannes Kapanenhan on kertonut halajavansa vielä penkin taakse... Mutta olisihan se Lehkonen kova nimi mihin tahansa rooliin.
Koheltaja
22.04.2009, 11:23
http://www.folkbladet.nu/?p=143231
Tällainen juttu oli toisessa ketjussa, joten toin sen myös tänne. Tämä vissiin suurella todennäköisyydellä merkitsee Tamin lähtöä. Joten nyt täytyy toivoa Lehkosta valmentajaksi! Elämme jännittäviä aikoja!
Hallitonttujen mukaan Jukureista monoa saanut legendaarinen "kakskakkonen" Kari Makkonen olisi tarjonnut itseään valmennustiimiin jo viime talvena toisen kiekkoleijonan ja A-maajoukkue-kapteenin avuksi.
Jukureissa homma ei lähnyt oikein kulkemaan, mutta eiköhän mies vielä nähdä valmennushommissa?
mendieta
22.04.2009, 12:25
"Pensselit" on tarjonnut itseään Sportiin jo useamman kerran. Tällä saralla Sportista on yllättäen löytynyt osaamista. Koputetaan nyt puuta vielä.
jesse lopettaa sen säikyttelyn. Olisi se kurjaa jos tuleva kiekkokausi olisi taputeltu ennen kuin se edes pääsi alkamaan.
Kyllä sieltä on pakko tulla joku mestistasolle kova nimi.
jesse lopettaa sen säikyttelyn. Olisi se kurjaa jos tuleva kiekkokausi olisi taputeltu ennen kuin se edes pääsi alkamaan.
Kyllä sieltä on pakko tulla joku mestistasolle kova nimi.
Fakta on , että Makkonen on itseään tarjonnut Vaasaan, mutta siellä ei ole vielä sopparia tarjottu. Näistä entisistä NHL-miehistä, jotka ovat tuttuja Mestiksestä taitaa myös Reijo Ruotsalainen olla vapailla markkinoilla.
Annoin myös itselleni kertoa, että vaikka Makkosella on vielä vuosi sopparia jäljellä Jukureiden kanssa, niin palkanmaksu loppuu kesällä. Jotain miehellä lienee kiikarissa, sillä ei kuitenkaan ihan halpa mies ollut sarvipäille.
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 12:41
Kyllä se Tami tosiaan tänään laittaa viimeset peliin ja jos Ruottalaiset vastaa huutoon, käy sinikynä paperilla. Jos eivät vastaa huutoon, on valintana Sport.
Hitto, mitä porukkaa. Pelottelette vielä jollain Ruotsalaisilla ja Makkosilla. Hyi!
Jos kerran tälle linjalle lähteään, niin kysyn vaan, että Mitä Vellu Ketola Vaasassa teki?
SPORTTIKOTKA
22.04.2009, 13:35
Älkää nyt hyvät veljet pelotelko joillakin Makkosilla. Siinä on sellainen housuun paskoja, että hänellä ei ole mitään käyttöä liigaan pyrkivällä joukkueella. Itse näen vaihtoehdot monen muun tapaan olevan Tamissa ja Lehkosessa. Jotenkin sairaalla tavalla jopa itse toivon Tamin meillä jatkavan...
ps. onneksi jossakin toisessa seurassa on hommat pikuisen enemmän hajallaan kuin Sportissa...
magnum37
22.04.2009, 13:50
Kyllä tässä nyt on yhtä jännittämistä.. Jos (kun?) Tami tarttuu Lövenin diktatuuritarjoukseen, lienee huomenna alkuillasta Lehkosen tai Kiven pahvi varmistunut...pienenä jokerina heittäisin Olli Hällforsin nimen, mutta sehän sitten merkitsisi sitä, ettei menneistä ole opittu yhtään mitään. Oka teki a-junnujen kanssa hienoa työtä, mutta edustuksen liigaprojekti on kyllä jokaiselle vaasalaistaustaiselle valmentajalle liian iso pala.
Pieniniemi olisi vain vähän paraneltu versio Arto Sirviöstä, eli ei todellakaan Vaasaan kiitos! Varmasti potentiaalinen valmentaja, mutta ei saane Vaasassa aikaan mitään ilman potkuja. Sitä paitsi Pieniniemellä oli KalPassa takapiruna Kapasen Hannes.
Hitto, mitä porukkaa. Pelottelette vielä jollain Ruotsalaisilla ja Makkosilla. Hyi!
Jos kerran tälle linjalle lähteään, niin kysyn vaan, että Mitä Vellu Ketola Vaasassa teki?
Hah hah! Mitäs Vellu ylipäätään tietää valmentamisesta?-) Tosiaan yöunet tuollasista makkosista menee. Ruotsalainenkaan ei mitenkään vakuuttanut. Toivottavasti sitä seuraavaa vakuutuksen paikkaa ei ainakaan Vaasasta tarjota.
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 15:33
Sanokaa mun sanoneen, niin nää Makkosetkin olis helmiä, tulevan valmentajamme rinnalla. Nyt on kuitenkin kyse meidän Sportista, jossa osataan kyllä yllättää...Eikä aina positiivisimmalla tavalla.
Pahin pelko siis on, että Saari ei ole edes käynyt kenenkään muun kanssa neuvotteluja, paitsi mr. seiskaysin. Nyt sit seiskaysi vetää maton alta ja omenankokoset hikikarpalot kiiltäen otsalla mennään tekemään joku maailmanluokan hätäily ja ammutaan omaan polveen oikeen kunnolla.
Ei sais olla pessimisti, mutta jotenkin alkaa hiljalleen hiipimää pessimismi, kun pelotellaan kaikenmaailman Makkorislla ja hyi-hyi kavereilla. Ei säätänä, ei tätä vaan kestäs odotella.
SPORTTIKOTKA
22.04.2009, 15:41
Doniin Sportin virallisilla sivuilla se kerrotaan eli torstaina klo 16 alkaen julkistetaan päävalmentaja. On mielenkiintoista odotella millainen maailmanluokan julistus sieltä on tulossa ja toivottavasti on jo tulevan kauden ja vuosienkin jonkinlainen seurastrategia selvillä. Kermaa olisi jos tilaisuudessa valotettaisiin millaisia pelaajahankintoja tullaan tekemään ja marenkia jos jonkinlainen nimikin saataisiin maisteltavaksi myös pelaajaringistä!
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 15:44
Doniin Sportin virallisilla sivuilla se kerrotaan eli torstaina klo 16 alkaen julkistetaan päävalmentaja.
No niin näytti seisovan. Olin siis vaan pessimisti, jos ei sit Saari ole tänään vetäny jotain pataÄSSÄä hihastaan. :P
marenkia jos jonkinlainen nimikin saataisiin maisteltavaksi myös pelaajaringistä!
àla Karalahti? No joo...
TosiFani
22.04.2009, 15:53
...Hah hah! Mitäs Vellu ylipäätään tietää valmentamisesta?-) Tosiaan yöunet tuollasista makkosista menee. Ruotsalainenkaan ei mitenkään vakuuttanut. Toivottavasti sitä seuraavaa vakuutuksen paikkaa ei ainakaan Vaasasta tarjota.
Kyllä Vellu valmentaa osaa, SM-liigasta pronssia Ässien kanssa 90-luvulla ja vierailut Itävallassa sekä Italiassa. Mielestäni sopisi hyvin jääkiekkoleijona #79 jatkeeksi, tulisi jopa parannusta, Vellu on #72... Ja taustalla on jopa lyhyt ura SM-liigan kurinpitopäällikkönä.
Karri Kivestä Sport saisi erittäin fiksusti käyttäytyvän valmentajan, joka yritti mm. A-junnujen pronssipelissä ennlta estää Ryzkovia pääsemästä kentälle hölmöilemään, kun näki että kaveri on ihan poissa itsestään.
Ehkä se valmentaja ei ole Karri Kivi.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Urheilu/1194617374941/artikkeli/suhonen+ei+jata+++ssia++kivesta+kakkonen.html
SPORTTIKOTKA
22.04.2009, 16:12
Ei Vaasaan todellakaan tarvita ketään kivenkarreja vaan aivan oikeasti jo kannuksensa hankkinut koutsi. Mitä jollain karrinkivellä olisi annettava liigaan pyrkivälle joukkueelle - ei sitten niin mitään! Odotellaan rauhassa huomista. Olis kyllä siistiä jos Vaasassakin oivallettaisiin maailmanluokan pelaajauutisten julkaisu vaikkapa livenä jossakin baarissa tai isommasti torilla...
Jotenkin minä taivun edelleen uskomaan, että uusi valmentaja on Lehkonen. Jos ei ole, niin sitten sieltä tulee joku pettymysnimi. Valitettavasti. Tietysti lähtökohtana se, ettei Tami jatka...
Kaivakaa nyt joku se nimi jo esiin. Ei se voi olla niin vaikeaa :)
Kaivakaa nyt joku se nimi jo esiin. Ei se voi olla niin vaikeaa :)
Se on Ika Lehkonen, jos Tamminen ei jatka. Asia ratkeaa tänään illalla ja huomenna tullaan julkisuuteen.
kistrand
22.04.2009, 17:37
Se on Ika Lehkonen, jos Tamminen ei jatka. Asia ratkeaa tänään illalla ja huomenna tullaan julkisuuteen.
Onko sulla lähde (siis muu kuin "hallilta kuultu" :) näihin tietoihin vai vedätkö todennäköisimmät hihastasi?
Eiku oikeasti juksaan. :) Ei, vaan odotellaan ja katsotaan miten pikkulinnut ovat tällä kertaa oikeassa.
Hartiapankki
22.04.2009, 17:49
Jos Lehkonen tulee, niin toivottavasti Sport-johto ymmärtää ottaa tilanteesta kaiken irti ja tarjoaa sen kolmen vuoden sopimuksen. Ikan, jos kenenkä, palkkaaminen vuodeksi tai kahdeksi olisi hirvittävää tuhlausta. On hyvin todennäköistä että kaikki ei lähde heti rullaamaan Lehkosen toivomalla tavalla, ja Sport saattaa löytää itsensä ensimmäisen kauden päätteeksi jostain seitsemänneltä sijalta. Silloin tottakai heräävät ensimmäiset potkujen vaatijat, mutta nyt olisi oikeasti katsottava tämä kortti loppuun asti kuten TuTo teki. Ika on Tammisen jälkeen Sportille juuri sopiva mediapersoonanakin, ottaa kantaa ja antaa värikkäitä lausuntoja mutta ei mouhoa kuten Tami.
Toivottavasti huhut pitävät paikkansa.
magnum37
22.04.2009, 18:20
Juhani Tamminen jatkaa Sportissa? Miksi muuten Saari olisi mennyt Helsinkiin, koska Lehkonen olisi varmasti muuten tullut Vaasaan allekirjoittamaan sopimuksen. Mutta Aurinkokuninkaalla on nyt kiirettä, kun MM-kommenttaattorin tehtävätkin pitää kiireisenä, ja Lövenin tj:kin joutuu matkustamaan Stadiin kumartamaan Solkungenia... Am I way out of logic here?-)
Eli Tami on soittanut Saarelle: "Tuu täältä hakeen tää paperi, niin sulla on näyttää niille #79:n orginaali puumerkki huomenna"
Saari sitten kieli poskessa Helsinkiin paperia hakemaan, koska huomenna todetaan vaan, että Tamminen jatkaa, eikä Aurinkokunkku itse ole paikalla (ellei egon henkäys ole).
SPORTTIKOTKA
22.04.2009, 18:56
Se on Ika Lehkonen, jos Tamminen ei jatka. Asia ratkeaa tänään illalla ja huomenna tullaan julkisuuteen.
On muuten erittäin mielenkiintoista miten nämä spekulaatiot käynnistyvät. Mistähän me monet kannattajat olemme saaneet päähämme, että Sport olisi kiinnostunut Ikasta mikäli Tami ei meillä jatka tai että Ikaa kiinnostaisi juuri Sport Jokerit pestin jälkeen? Varmasti spekulaatioiden käynnistymänä voidaan pitää joidenkin ehdotonta halua saada juuri Lehkonen Vaasaan ja että juuri nyt hänellä ei ainakaan julkisuudessa ole esitettynä seuraavaa työnantajaa Ilmalan keikan jälkeen. Julkisuuteen Sport on ilmoittanut Tamin olevan ykkösvaihtoehto joten tätä ei ole tarvis spekuloida ja varsinkaan tämän kauden näyttöjen osalta - ne olivat nousujohteiset ja juuri oikeaan aikaan annettuja joukkueen valmistamisesta tosipeleihin. Onko todellakin näin vähän varteenotettavia koutseja Sportin peräsimeen kuin edellä mainitut mediaseksikkäät koutsit?
Melkoinen spektaakkeli ollaan saatu tästä valmentajavalinnasta. Nyt Sport vielä suuren maailman tyyliin ilmoitti, että huomenna klo 16 SE kerrotaan.
Vähälle huomiolle on jäänyt se, että viime vuonna tähän aikaan Sportilla taisi olla jo toistakymmentä pelaajasopimusta julkaistuna. Nyt ei ole kuin pari ja nekin niitä viime kauden monivuotisia. Toivottavasti kovin montaa pelimiestä ei mene Sportilta ohi tämän odottelun takia.
Jatkosopimuksien neuvotteluun Sportilla taitaa olla aika hyvät asemat mutta joukkue tarvitsee ehdottomasti vahvistusta ykkösketjuosastolle. Sen tason kaverit ei yleensä kauan ole ilman sopimuksia, joten pian tulee jo kiire.
Toisaalta jos Lehkonen on valmentaja niin hänellä lienee aika hyvät suhteet eri suuntiin ja yllättäviäkin nimiä saattaa tulla Sportiin. Mutta odotellaan nyt huomiseen asti vielä ja sen jälkeen sitten voi ruveta arvailemaan pelaajahankintoja.
Nyt ei ole kuin pari ja nekin niitä viime kauden monivuotisia. Toivottavasti kovin montaa pelimiestä ei mene Sportilta ohi tämän odottelun takia.
Jatkosopimuksien neuvotteluun Sportilla taitaa olla aika hyvät asemat mutta joukkue tarvitsee ehdottomasti vahvistusta ykkösketjuosastolle. Sen tason kaverit ei yleensä kauan ole ilman sopimuksia, joten pian tulee jo kiire.
Näinpä. Toivottavasti sopimuksia olisi nyt sorvattu ja suunniteltu kuitenkin ainakin pieni nipullinen. On kyllä aika varmanoloiset fiilikset, että Tami jatkaa. Tami vain ottanut ylimääräiset mediaminuutit irti ja samalla nostanut kenties hintalappuaan. Toisaalta voi olla siinäkin mielessä suunniteltua, että Sport saisi lisää julkisuutta. Olen erittäin yllättynyt, jos valmentajavalinta ei ole J.Tamminen. Olisi mahtava fiilis, jos sieltä tykitettäisiin Lehkosen nimi ja vielä kylkeen muutamat hyvät sopparit =)
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 22:32
Viime kaudella oli tosiaan lähes koko runko kasassa jo tässä vaiheessa, mutta aivan varmasti taustalla on nytkin sorvattu, jos jonkunsortin sydeemejä pelaajien kanssa.
Tiedä, vaikka huomenna heitettäisiin ainakin näiden "varmojen" Jämsä, Pahkala, Kiviniemi ja Cabanan jatkot ja jopa joku, johon E`holle on treidattu.
Aikas nopeestihan noi anyway rupee rullaan, kun valmennuskuviot on selvillä. Eikä oikeen muutkaan lafkat ole mitään kummallista ilmoitelleet. Ei liigassa, eikä Mestiksessä. Lähinnä noita täytepelaajia, mutta tosiaan. Sais kyllä huomenna kuulua jo jotain pelaajistakin. Niillä se Mestis voitetaan, ei valmentajalla.
Uskon, että saadaan kuitenkin jotain suuntaviivoja ensi kauden toiminnasta ja ehkä jopa pelaajabudjetista. Tavoite tuskin on mikään ylläri, Mestiksen voitto ja liigapaikka.
magnum37
22.04.2009, 22:45
Vähälle huomiolle on jäänyt se, että viime vuonna tähän aikaan Sportilla taisi olla jo toistakymmentä pelaajasopimusta julkaistuna. Jatkosopimuksien neuvotteluun Sportilla taitaa olla aika hyvät asemat mutta joukkue tarvitsee ehdottomasti vahvistusta ykkösketjuosastolle. Sen tason kaverit ei yleensä kauan ole ilman sopimuksia, joten pian tulee jo kiire.
No jaa, kuten Pat tuossa ehti todeta, ei ole muutkaan jengit mitään ihmeiden teikijöitä ehtineet riveihinsä napata.
Sport on perinteisesti ilmoittanut pari kentällistä huhtikuun aikana, mutta sitten nämä varhaiset kärkihankinnat ovatkin olleet melko tasapaksuja kauden aikana, kun taas muiden mestisjengien hieman myöhemmin ja halvalla rahalla (huom!) hankkimat, liigaringeistä tiensivuun tippuneet pelaajat ovat olleet vähintään yhtä tehokkaita. En ole lainkaan huolissani. Tietenkään ei voida rakentaa liiganousujengia yksin näistä mestistason liigakokelaista, mutta eiköhän sitä kärkiosaamista riitä meillekin, kunhan tiedetään mitä haetaan ja mistä.
Edit. Muistetaan myös sekin, että tuosta jengistä moni on oikeen oikeesti jatkamassa, vaikka pieni pelko ensin oli puserossa porukan hajoamisesta. Sport ei halua helpolla luopua voittavista palasistaan, eikä monilla äijilläkään liene suurta halua muualle. Moni haluaa yhdessä ottaa uusiksi tämän kevään paremmalla menestyksellä. Sanotaanko, että sellainen viitisen pelaajaa ehkä vaihtuu.
Se olis sitten siinä, Tami jatkaa: http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/2009/04/tamminen_jatkaa_vaasan_sportin_paavalmentajana_144 139.html
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 22:55
Tietenkään ei voida rakentaa liiganousujengia yksin näistä mestistason liigakokelaista, mutta eiköhän sitä kärkiosaamista riitä meillekin, kunhan tiedetään mitä haetaan ja mistä.
Tätä myös itse hain. Kiitos paremmasta ulosannistasi. :)
Eli, eiköhän noiden omien ja suht varmojen kanssa asiat ole taputeltu jo hyvän aikaa sitten. Jaska muuten samaan rinkiin edellisessä viestissäni mainitsemien sekaan.
Uskon siis myös, että osaa "kovista vahvistuksista" ollaan hamoteltu taustalla ja sitten vaan Tamminen kertoo, ketkä kelpaa ja ketkä ei.
Se pitää muistaa, että Sport on ainakin Saaren puheiden mukaan ollut erittäin haluttu vaihtoehto usealle pelaajalle. Saarellahan oli omien puheiden mukaan meili ähkyssä karsintojen aikana pelaajista, joita agentit tyrkyttivät, että sieltä vaan valkkaan.
No on se nyt yks v*ttu että se merileijona #79 jatkaa...
Noh, odotellaan huomista virallista pressiä ja katsotaan sitten virallisesti.
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 22:56
Se olis sitten siinä, Tami jatkaa: http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/2009/04/tamminen_jatkaa_vaasan_sportin_paavalmentajana_144 139.html
Hyvä näin. Kunnioitan päätöstä. Ihmetyttää vaan se, mitä toi peli tässä väliajalla oli. Lähteeni olikin siis oikeassa. Sport taisi sittenkin olla se one and the only vaihtoehto. Muut mediapelleilyä.
Tästä on hyvä jatkaa....
EDIT: Nyt on luvassa kova rosteri. :D
Tästä on hyvä jatkaa....
Miten niin?
Mies vei joukkueen liigakarsintoihin ja oli ylivoimaisesti Mestiksen paras koutsi? Siihen ei ole paljon sanomista näillä HMV-koutseilla Ahola ja Jokipoikien valmentaja, jonka nimeä en muista.
Kyllähän tämäkin varmasti on ollut katkeraa kalkkia KooKoolle, koska miehestä on varmasti taisteltu, mutta jos huomenna sitten olisi pientä kyykytystä luvassa?
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 23:03
Miten niin?
Tarkoitin lähinnä sitä, mitä editoin tuohon edelliseen. Nyt tulee kova rosteri. Tamminen oli lähteeni mukaan halunnut mennä pitkät päällä, jos jatkaa.
No riskipeliähän tuo on, mutta se ei pelaa, joka pelkää. Hallitus on siis ilmeisesti tehnyt päätöksen, että nyt satsataan ja katotaan, mihin asti kotka liitää. Tämä lienee se ratkaiseva asia, mitä Tami halusi Sportilta ja nyt sai.
Tarkoitan myös sitä, että siinämielessä tästä on hyvä jatkaa, mihin viimeksi jäätiin. Tolpan päähän liigasta. Eikös siitä ole hyvä jatkaa?
Tästä ei ole todellakaan hyvä jatkaa, voi saatanan saatana. Tää tietää ainoastaan sitä, että Tammisen edellisen kauden palkka eli 80 000 euroa onkin enää lapsenkengissä, koska Vacon joutui nostamaan tarjoustaan pärjätäkseen muille tarjoamille soppareille. ELI:
Tamminen on meille yli sadantonnin mies ja siihen päälle hotellikulut, jotka tulevat Sportille maksettavaksi.
Ei naurata yhtään, me ollaan konkursissa. Haista Vacon paska.
Kyllähän tämäkin varmasti on ollut katkeraa kalkkia KooKoolle, koska miehestä on varmasti taisteltu, mutta jos huomenna sitten olisi pientä kyykytystä luvassa?
Odotitko että Tamminen Itään tulee? Ei ikinä. KooKoolla huomenna pressi?
Ei fossiiliryhävalas-Manu koutsiksi varmasti huonoin vaihtoehto ole. Se nähtiin jo menneellä kaudella. Niiden hankintojen pitäisi vaan onnistua aavistuksen paremmin niin Sport voisi olla jo kauden alusta todellinen uhka Liigakarsijalle.
Ja todetaan nyt samassa että onneksi Juhanille ei olla annettu mitään muuta kuin koutsin paikka. Kaikki muu valmentamisen lisäksi tässä seurassa olisi ollut kuin omaan nilkkaan ampumista. Toivotaan että pelaajbudjetti pysyy samana. Ei ainakaan mitään älytöntä kasvua kiitos.
Odotitko että Tamminen Itään tulee? Ei ikinä. KooKoolla huomenna pressi?
Odotin.
Kyllä kuulemma klo. 16 (??), eli samaan aikaan kuin lännessäkin.
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 23:10
Tamminen on meille yli sadantonnin mies ja siihen päälle hotellikulut, jotka tulevat Sportille maksettavaksi.
Ei naurata yhtään, me ollaan konkursissa. Haista Vacon paska.
So not sanois Nykäsen Matti. Yhteistyökumppanit kuittaa palkasta leijonanosan. Se on sitten eri asia, millä tuleva rosteri kustannetaan.
Niin ja toivon, että me kaikki seistäisiin taas päätöksen takana. Kunnioitetaan sitä, mitä seura tekee ja yritetään yhdessä päästä eteenpäin. Organisaatio pelillisesti, me kannustamalla.
Yksi asia voitaisiin täällä JA:lla selventää jatkoa ajatellen. Heikki Hiltunen on AINOA Vaconin mies hallituksessa!
Ettekai tosisaan ole pettyneitä tamin jatkoon?? Mieshän vei teidät lähes smliigaan? Ja mitä tulee talouspuoleen niin ei kyllä kärpätkään ole nykyiseen asemaansa noussut ilman merkittäviä taloudellisia panostuksia.. Kyllä sitä tappiota tulee väistämättä jos haluaa mestiksestä liigaan nousta. Siitä se nousu sitten lähtee jos vaan on osaamista..
magnum37
22.04.2009, 23:11
Kiekkoleijona #79 on ärsytetty. Neuvostoliiton kaataja ei anna periksi, koska eihän Juhani Tamminen voi poistua hallista hävinneenä. Tässä on käymässä, kuten sopia saattoi: Tami päättää valmentajanuransa Vaasassa, eli jatkaa vielä ainakin vuoden, ja saa vielä toisenkin siis, jos Sport nousee liigaan. Sitten meillä on lähes eläkeikäinen päävalmentaja liigassa. Juhani on katsonut kotkalogoa ja nähnyt siinä oman profiilinsa. Se suuri vuorenkorkuinen Haaste siihen päälle niin monivuotinen lovestory on syntynyt.
Otan tämän vastaan hieman ristiriitaisin tuntein, mutta hyvin rauhallisena. Kiitän Juha Saarta ja Sportin hallitusta..jäätävästä päätöksestä. Sport etenee nyt siis taas melko lyhytnäköisesti. Katse on ainoastaan ensi kaudessa. Toisaalta ymmärrän päätöksen. Valmentajan vaihdos lähes liigaan nousseessa jengissä olisi sekoittanut paljon pelillisiä asioita joukkueessa.
Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan mm. siffan näkemyksiä tästä uutisesta.
Heikki Hiltunen on AINOA Vaconin mies hallituksessa!
Sekin on jo liikaa tämän perusteella. Panostaisivat mieluummin siihen joukkueeseen, ehkä sitten voisin antaa Tammisen anteeksi jos Vaconin sponsorointi nousee ihan uusiin lukemiin ja tänne todellakin saataisiin KÄSIÄ. Laatu maksaa.
Niin ja toivon, että me kaikki seistäisiin taas päätöksen takana.
Mä en hyväksy tälläistä paskaa. Muuten vaan kiusasivat Lehkosta, kunnes Tamminen päättikin hyväksyä Vaconin supertarjouksen.
Optiovuosi astuu voimaan, mikäli Sport nousee liigaan ensi kauden päättteeksi.
Liiga tai konkurssi, jälleen kerran. Helvetin helvetti!!!
...ilman merkittäviä taloudellisia panostuksia
Niin, mutta ongelma onkin siinä, että meidän sponsoritulot eivät ole läheskään vielä sillä tasolla missä sen pitäisi ollakin. Sen takia tässä konkurssia pelätään, taas kerran.
Liiga tai konkurssi, jälleen kerran. Helvetin helvetti!!!
Kauden jälkeen konkurssissa ja mä poltan koko vitun Runsorin.
Katsotaa nyt minkälaisilla panoksilla yhteistyökumppanit lähtee ensi kauteen. Pitää toivoa että siellä on nyt herätty sen takia että Sport oli maalin päässä Liigasta. Nyt olisi hyvä aika nostaa omaa panostusta. Tällaista ajattelua toivon sponsoreilta. Olisiko tässä nyt nähtävissä jotain Kärppä-ilmiötä?
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 23:23
Niin, mutta ongelma onkin siinä, että meidän sponsoritulot eivät ole läheskään vielä sillä tasolla missä sen pitäisi ollakin. Sen takia tässä konkurssia pelätään, taas kerran.
Master-nimimerkki tuossa aikas hyvin sen jo kiteyttikin. Ilman panostusta ei tule taivastakaan. Ei me toista kertaa tehdä yhdelläkään valmentajalla noin kovaa tulosta ton tason jengillä, mitä meillä oli. Se oli meidän momentum ton tason rosterilla nyt tänä keväänä ja yhtä kovaan tai kovempaan suoritukseen tarvitaan vielä kovempaa panostusta.
Niin ja mitä tulee pelimerkkeihin. Koska tiedän, että lähteeni ei kusettanut mua, on jotain isoja päätöksiä sikariportaassa tehty, jotta Saari uskalsi lentää tuli perseenalla tekemään diilin seiskaysin kanssa. Kuten sanoin, me tullaan näkemään uskomaton rosteri ensi kaudella. vapise Pata, vapise SaiPa.
Niin ja sanottakoon nyt sekin, että mä en fanina jaksa kiinnostuu oikeesti siitä, paljonko meille tulee rahaa tai menee. En mä sitä ainakaan fanita. Jos seura tekee sit kuperkeikan, niin tekee. Katotaan sit taas Suomi-sarjaa tms.
Kyllä sieltä taas sit noustaan ennemmin tai myöhemmin. Mä fanitan Sporttia ja jääkiekkoa ja haluan, että me mennään pelillisesti jatkuvasti eteenpäin. Seuraava step onkin siis juuri liiga. Niin lähellä, kun se kävikin jo.
Ja kun se kävi näin lähellä, niin totuus lienee sekin, että tästä ei ole oikeen enään kilpaurheilussa pakittamista. Sitä sanotaan muuten housuun paskomiseksi, jos ei haluta mennä eteenpäin.
En hyökkää nyt ketään vastaan tällä, enkä millään muotoa, vaan haluan seistä seuramme mukana ja jos sikseen tulee, myös sen mukana kaatua.
Raha kiekossa ei kiinnosta oikeasti lainkaan, jääkiekko senkin edestä. Tuskailkoon Saari rahan kanssa, mä ostan kausarin ja nautin kiekosta.
Kauden jälkeen konkurssissa ja mä poltan koko vitun Runsorin. Hei oikeesti. Kumpaa te fanitatte rahaa, vai jääkiekkoa. Jos mennään konkkaan, niin mennään. Ei me voida ikuisesti jäädä tuleenkaan makaamaan. Nyt, tai ei koskaan. Ei enää niitä, jo vuodelta -85 lähtien puhuttuja meillä on unelma että.... Nyt ammutaan kovilla ja lujaa.
ShitBreak
22.04.2009, 23:23
Hehe. Aikaisemmin on puhuttu, että jos satsaa kunnon valmentajaan rahaa, ei pelaajiin tarvitse satsata niin paljoa. Taitaa ens vuoden Sportissa käydä vähä eri tavalla.
Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan minkälaista rosteria Tami lähtee kokoamaan. Varmasti todella mielenkiintoinen, mutta vasta painona tietenkin on suuri huoli A-junnujen liigapaikasta. Olen vähän kuullut juttua, että jopa muutamat vaasalaisjunnut lähtisivät liigaseurojen junnuihin, mikäli siis Tami jatkaa, niin kuin nyt vähän siltä näyttää...
Niin ja Talasta lienee turha haaveilla ensi kauden Sportiin. Saa nähdä meinaako hän Mikkeliin jäädä ja ottaako hän kenties jonkun Vaasasta mukaansa sinne.
Kesän aikana henkilökohtaisesti tulen todella tarkasti harkitsemaan ostanko enää kausikorttia. Niin pettynyt olen valintaan. Toisaalta tämä saattaa olla viimeinen kausi Sportin historiassa...
Nyt kun mietin tarkemmin, niin se fågelin ehdottama "junnupitoinen" kokoonpano ei enää kuulostakaan huonolta.
Joukkue lieneekin kovempi, kuin divari-Kärpät ikinä mutta eiköhän silti onnistuta tippumaan jollekin höpönhöpö D Teamille ja sitten ollaan konkurssissa.
Noh, rauhoitutaan kuitenkin sen verran että mä oikeasti odotan sponsoreilta SUURTA panostusta joukkueeseen. Jos rosterissa ei ole Sprukts, Karalahti, MacNeil ja Saviano -nimisiä pelaajia, eikä GH-sponsorit ole antamassa auttavaa kättä, niin luovutan.
Niin lähellä, kun se kävikin jo.
Yhtä lähellä oli myös konkurssi.
Ensin menetettiin Suikkanen ja nyt Lehkonen. Ei tää Sportin organisaatio näytä koskaan oppivan virheistään.
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 23:31
Olen vähän kuullut juttua, että jopa muutamat vaasalaisjunnut lähtisivät liigaseurojen junnuihin, mikäli siis Tami jatkaa, niin kuin nyt vähän siltä näyttää...
Niin ja Talasta lienee turha haaveilla ensi kauden Sportiin. Saa nähdä meinaako hän Mikkeliin jäädä ja ottaako hän kenties jonkun Vaasasta mukaansa sinne.
Tää on taas niin paskaa, kuin olla ja voi.
Miksi ihmeessä A-junnut lähtis liigajoukkueiden junnuihin ja mahtuuko ne sinne?
Jos eivät mahdu Sportiin, niin tuskin mihinkään Kärppiinkään.
Talas taas itse halusi jäädä Mikkeliin. Piti Mikkelistä kovasti ja Markuksen kannalta hyvä vaihtoehto. Liike ei riittänyt viime kauden rosteriin.
Mitä tulee taas omiin junnuihin ja heidän "pakoon". Enemmän mä olen huolissani Kimin ja Sampan "karkumatkasta" Lukkoon ja vielä pitkillä soppareilla. He olivat sentään ihan real Vaasalaisia junnuja all the way ja jos me noustaan liigaan, niin heillä on jo Lukon kanssa sopparit. Että onko sekin sitten Tamin vika, että lähtivät Lukkoon? Vai??
Niin ja jos Sport nousee liigaan, niin junnuilla on paremmat mahkut täällä päästä edustukseen, kuin vieraalla maalla.
Niin ja vielä sekin, että kyllähän se Tami on jo näyttänyt, että jos omaa potentiaalia, niin vastuutakin tulee. Kuten kuluneellakin kaudella. Tamia on turha kenenkään valinnoista syyttää. Aivan varmasti ensi kaudellakin on jonkun sortin "junnukiintiö", jos omista löytyy huutoon vastaajia. Eihän se nyt idiootti sentään ole.
Kesän aikana henkilökohtaisesti tulen todella tarkasti harkitsemaan ostanko enää kausikorttia.
Vuosisadan rosteri tulossa. Mulle päätös kausarista oli vähän hiinä ja hiinä, et mitähän tästä tulee. Nyt se on varma, kausari tulee varmasti.
Vaahteralehtipaita
22.04.2009, 23:43
Ootellaan nyt vielä sinne klo 16:00 huomiselle vahvistusta tästä ennen kun tuomitaan, mutta kyllä itsekkin olen todella pettynyt jos Tami väkisin täällä pidetään.
En kyllä tiedä mitä teen jos Lehkonen nähdään tulevalla kaudella esim Hokin tai TuTon peräsimessä kiusaamassa taas Sportia.
Nohh tämähän meni valitettavasti juurikin niin kuin ennustin. Raha...lyhyt matka mammalle...jne..
Toivottavasti Vaconi ei olisi hirveän paljoa sentään nostanut tarjoustaan, nimittäin nyt kun Tami sitä rahaa tulee polttamaan ennätysmäärän niin olisi ihan kiva, jos valmentaja "ei veisi puolia pelaajabudjetista". Saas nähdä tuleeko kohtalokas kausi, jos ei menestytä ja satsaukset/riskit ovat tätäkin kautta suurempia. Rahaa tulee varmasti palamaan, mutta toivottavasti hankinnoissa käytettäisiin järkeä. En sitten tiedä miten Tami osallistuu esim. MM-kisoista käsin tähän pelaajien hankintaan, sopimusneuvotteluihin jne. silloin kun pelaajamarkkinat ovat kuumimmillaan. Tähän asiaan kenties vaikka Siffa osaa varmasti antaa vastauksen?
Saas nähdä myös miten vaikuttaa Tamin palkkaus pelaajien tuloon Sporttiin päin. Ettei jouduta J.Aikinseja tänne kovin paljoa hankkia hirveällä liksalla, kun kotimaan huiput valitsevat esimerkiksi toisen mestisseuran Sportin sijaan...
Tämmöstä...Mut fiilingit ei oo sieltä parhaasta päästä. Näytä nyt Tami sitten hankinnoissa ne kyntesi ja käytä edes puhelinta sielä Sveitsin päässä.
Pat_LaFontaine
22.04.2009, 23:52
Saas nähdä myös miten vaikuttaa Tamin palkkaus pelaajien tuloon Sporttiin päin. Ettei jouduta J.Aikinseja tänne kovin paljoa hankkia hirveällä liksalla, kun kotimaan huiput valitsevat esimerkiksi toisen mestisseuran Sportin sijaan....
Aikas paljon olen taas ollut äänessä ja Tammisen takanakin seissyt, mutta Tamminenhan laitto YLEn prinsiipeissään yhdeksi kovaksi tossa talvella sen, että esim. JYP oli kokonaan kotimainen tuotos. Uskon, että Tami on viisastunut, kuten esim. Jokeritkin ja lähetään etsimään kotimaisia vaihtoehtoja ensisijaisesti. Voi olla, että menen uskoni kanssa mettäänkin ja pahasti. :D
Tosta palkasta vielä kerran. Yhteistyökumppanit maksaa tod. paljon miehen palkasta. Älkää siittä murehtiko.
Niin ja laitetaan tähän vielä sekin, kun joku kuitenkin kyselee. Kyllä, olisin ottanut itsekin Ikan tilalle ja Tami oli mielestäni palveluksensa suorittanut. Silti. En kait mä saatana voi yksin olla Sportfani, joka seisoo seuran takana, mentiin mettään tai taivaisiin? Älkään nyt saatana näin väittäkö.
Materazzi
22.04.2009, 23:59
Tammisen piirileikki päättynyt, joten kohta Hokki julkaisee melko varmasti Ismo Lehkosen kanssa tekemän valmentajasopimuksen.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 00:04
Tammisen piirileikki päättynyt, joten kohta Hokki julkaisee melko varmasti Ismo Lehkosen kanssa tekemän valmentajasopimuksen.
Näin tulee varmaan tapahtumaan. Hyvän valmentajan saatte, jos niikseen käy.
Ihan oikeestaan hyväkin, niin saadaan lisää ammattimaista toimintaa Mestikseen.
PS: Myös IS vahvistaa Tammisen jatkon, joten eiköhän se alkaa tämä tarina olla taputeltu. LINKKI. (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1677621)
Hei oikeesti. Kumpaa te fanitatte rahaa, vai jääkiekkoa. Jos mennään konkkaan, niin mennään. Ei me voida ikuisesti jäädä tuleenkaan makaamaan. Nyt, tai ei koskaan. Ei enää niitä, jo vuodelta -85 lähtien puhuttuja meillä on unelma että.... Nyt ammutaan kovilla ja lujaa.
Minä kannatan Sportia, sinä rahaa. Se on kyllä tullut jo selväksi. Otetaan vitunmoinen riski hinnalla millä hyvänsä. Näin ne hommat hoidetaan Vaasassa. Siinä saat sitten mennä ensi kauden jälkeen katsomaan vaikka KoMun pelejä.
PS: Myös IS vahvistaa Tammisen jatkon, joten eiköhän se alkaa tämä tarina olla taputeltu. LINKKI. (http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1677621)
Myös Sportin tarina alkaa olemaan taputeltu viimeistään ensi maaliskuussa. Kiitos Vacon ja Saari, te todellakin olette tekemässä sen. Päättämässä meidän divarikärsimyksen... Uusia haasteita kohti Suomi-sarjaa. Eiköhän Hermes nouse sinne ensi kauden päätteeksi, joten saadaan huikeat Pohjanmaan paikallisottelut yhdessä Hermeksen, KoMun, Jeppiksen ja SHT:n kanssa! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Eiku hetkinen, mehän tiputaan kakkosdivariin.
Ei tätä paskaa jaksa katsoa vuodesta toiseen. Mennään vaan suosiolla konkurssiin, saatana.
Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan mm. siffan näkemyksiä tästä uutisesta.
Kaksi tuntia sitten olin keskustelussa Kouvolan (huippu)tietolähteeni kanssa. Hän oli vielä silloin varma siitä, että Tamminen menee KooKoon toiminnanjohtajaksi. Onneksi näin ei käynyt vaan nyt tiedetään, että Tamminen valitsi kolmesta vaihtoehdosta Sportin päävalmentajuuden.
Se ei liene kenellekään yllätys, että olen erittäin tyytyväinen Tammisen jatkoon Vaasassa. Siitä on hyvä jatkaa, mihin SM-liigakarsintoihin saakka yltänyt menestyksekäs kausi päättyi.
Menneen kauden joukkue oli koottu hieman eri tavalla kuin Sportissa on tavattu tehdä. Edelliskauden nimekkäästä joukkueesta lähti useita täällä arvostettuja profiilipelaajia pois. Nyt on viimeistään analyysin paikka siitä, miksi joukkueeseen hankittujen uusien pelaajien avulla menestys oli Sportin historian paras yli 30 vuoteen. Ensi kauden joukkuetta koottaessa kannattaa tarkastella pelaajien kykyä pelata Mestiksen pudotus- ja finaalipeleissä sekä ennen muuta SM-liigakarsintaotteluissa.
Sportilla on nyt kiire saada noita tärkeitä, kovissa peleissä pelaamaan pystyviä, pelaajia jo heti keväästä joukkueeseen. SM-liigajoukkueet ovat ottamassa parhaat päältä pois ja kilpailu pelaajista on tiukkaa. Nyt seuraisin SM-liigasta Saipan joukkueen kasaamista ja siihen tulisi pystyä vastaamaan. Veikkaan Saipaa ensi kevään Mestis-mestarin vastustajaksi SM-liigakarsintoihin. Saipahan nappasi jo TuTon J.Jokilan neljän kuukauden try-outille Saimaan rannoille.
Tammisen johdolla on turvallista lähteä heti syksyllä hakemaan menestystä Mestiksessä. Pelitapa on iskostunut jo yhden kauden kestäneillä treeneillä ja peleillä niiden pelaajien selkäytimiin, jotka jatkavat joukkueessa. Yleisöystävällinen, aktiivisti ja tiiviisti viisikkona nopeasti ylöspäin hyökkäävä, Sport nähdään ensi kautena Mestis-paikkakunnilla.
Negatiivisuus ja urheilullisen sekä taloudellisen tuloksen varman romahtamisen ennakointi ja Suomi-sarjaan tippuminen näyttävät kuuluvan Sport-kannattajuuteen ainakin täällä JA:ssa. Siihen olen jo tottunut, vaikka en sitä nähdyssä mitassa kirjoitettuna vielä oikein ymmärrä. Tärkeintä on, että suuret fani- ja yleisöjoukot käyvät seuraamassa Sportin pelejä.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 00:19
Minä kannatan Sportia, sinä rahaa. Se on kyllä tullut jo selväksi. Otetaan vitunmoinen riski hinnalla millä hyvänsä. Näin ne hommat hoidetaan Vaasassa. Siinä saat sitten mennä ensi kauden jälkeen katsomaan vaikka KoMun pelejä.
Juu, ei oo pelkoo, et mua nähtäis KoMun matseissa. Kyllä mä käyn Sportin matseissa, oli sit sarja, mikä oli. Eikö nää Hirsimäet ole myrkyttänyt jo Porin päässä aivan tarpeeksi propagandallaan kiekkopiirejä?
Kiekko on kilpaurheilua ja siinä pitää olla haastetta. Joskus ne haasteet on kovia ja vaan kovimmat jää jäljelle. Jos me oltaisiin panostuksien mukaan kuolemassa, niin me tehtäis sitä juuri nyt ja lujaa, jos se kiekko olis pomppinut game kutosessa sisään. Liiga-Sportin satsaukset olisivat olleet aivan eri planeetalta, kuin tulevan kauden Mestis-Sportin. Sekö olisi sitten hyväksyttävämpää, että oltaisiin noustu ja tehty konkka, vai se, että yritetään uudelleen samaa, mutta paremmalla tuloksella?
Myös Sportin tarina alkaa olemaan taputeltu viimeistään ensi maaliskuussa. Kiitos Vacon ja Saari, te todellakin olette tekemässä sen. Päättämässä meidän divarikärsimyksen
Tähän sama vastaus. Etkös säkin ollut kuitenkin kovasti sitä mieltä karsintojen aikana, että nyt noustaan ja se tuntui olevan, ainakin tekstimuodossa todella hyvä asia? Vai olenko tulkinnut väärin? Miten tää ensi kauden tuleva satsaus pelaajiin tulee muuttamaan tota? Ei mitenkään. Jos oltaisiin noustu, sama rahallinen panostus olisi edessä ja kahta kauheempana, oli valmentaja kuka tahansa.
Niin ja kyllä ne Savianot & co. maksaa saman, oli valmentaja Tamminen, Ika tai kuka muu tahansa.
moonshainrider
23.04.2009, 00:21
Pikkasen Deja vu tuntemukset jos vertailee viime valmentajajulkaisun kanssa.
Pysyn neutraalina tässä. Lehkonen olisi ollut mielenkiintoinen, mutta emme edes tiedä ollaanko oltu kontaktissa hänen kanssa. Veikkaan että Sport kyllä maksaa ulkomaan puhelut juustomaasta jotta Tami saa soitella entisille pelaajille neuvottelumielessä.
karate Mauri
23.04.2009, 00:23
Mies vei joukkueen liigakarsintoihin ja oli ylivoimaisesti Mestiksen paras koutsi? Siihen ei ole paljon sanomista näillä HMV-koutseilla Ahola ja Jokipoikien valmentaja, jonka nimeä en muista.
Tällä nyt lähinnä osoitat oman tietämättömyytesi - taas kerran. Katsos poju vähän miten valinnat ovat menneet. Ymmärrän katkeruutesi joka tässä pitkän kesäloman aikana on jalostunut. Sulle ei sen enempää.
Ristiriitaisin tuntein otan tämän tiedon Tammisen jatkosta vastaan. Ika-Sport olisi voinut olla potentiaalisin mahdollinen nippu vuoden päästä liigaan, kun taasen Tami olisi rojauttanut piskuisen Kouvolan kiekkokerhon kakkosdivikseen alta aikayksikön meidän muiden naureskellessa vierestä. Nyt todennäköisimmin nähdään taloudellisesti ja pelillisesti hiukan heikompi Sport-kausi. Hienoa kuitenkin, että Tammisen kaltainen kiekkopersoona saatiin pidettyä Suomen maaperällä, vai mitä sanoo siffa?
Joskus ne haasteet on kovia ja vaan kovimmat jää jäljelle.
Tässä nyt kustaan Sportin junnujen päälle ja vauhdilla. Kun konkurssiin mennään, niin sittenpähän meillä ei enää olekaan huippulahjakkaita nuoria, kun lähtevät muille maille. A-junnujen liiganousu ei enää olekaan merkittävä asia, kiitos Vaconin.
Sen verran Tami on oppinut ettei ota pystymetsästä ulkomaalaisia.
Ja kun puhutaan junnuista, niin ketkä omat kasvatit ovat oikeasti nousseet Tamin aikana kokoonpanoon? Ei kukaan. Nabb, Kivimäki, Rossi, Osala, Hakomäki, Kivimäki, Pahkala... Kaikki ovat tulleet rinkiin silloin kun Tami ei ole ollut jengissä. Osa on sinne jääneet, mutta osa on nakattu surutta pihalle ja takaisin ei ole ollut tulemista ellei ole oikeasti pakko ottaa mukaan. Ja ketkä junnuista ovat päässeet Tamin aikana pelaamaan? ... Erik Riska oli yhden pelin istumassa penkillä, Jere Aalto kaksi... Aaro Peltonen aika monta avaamassa porttia. Tässä on Tamin luotto junnuihin.
Tami itse vakuuttaa sen nimeen, että pitää olla mahdollisuus nousuun, ja se pitää jääkiekon elossa. Mutta samalla kusee omien junnujen silmille, koska ei anna heille mitään toivoa tai mahdollisuutta nousta omassa seurassa junnuista edustukseen.
Mutta siihen ne hyvät asiat tässä signauksessa jäävätkin.
Näin juuri. Kommentista voi hyvinkin päätellä, ettei tänne enää enää saada maailmanluokan pelaajia tai saada kunnollisia sponsorituloja.
A-junnujen liiganousu ei enää olekaan merkittävä asia, kiitos Vaconin.
Osta osake ja käy kertomassa mielipiteesi yhtiökokouksessa. Ilman Vaconin mukaantuloa tuskin THE Viiriä olisi tähän mennessä nähty kuin vieraspeleissä.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 00:29
Tässä nyt kustaan Sportin junnujen päälle ja vauhdilla. Kun konkurssiin mennään, niin sittenpähän meillä ei enää olekaan huippulahjakkaita nuoria, kun lähtevät muille maille. A-junnujen liiganousu ei enää olekaan merkittävä asia, kiitos Vaconin.
a) edelleen. Miten me mennään Tamin mukana konkkaan? Me oltais kuitenkin satsattu nousuun ensi kaudeksi. Lue vaikkapa Saaren haastattelu viime perjantain IS:stä.
b) Vaconista on edelleen Hiltunen hallituksessa. Ei Vacon Sportia konkkaan vedä, eikä Hiltusen mukanaolo ole suora veto Vaconiin. Toki, Hiltusen rooli Vaconissa vaikuttaa positiivisesti Sportin kassaan. Kun hallituksen pj on em. yrityksessä töissä, voidaan odottaa lafkalta suurempaa sponssirahaa seuralle. Tän Vacon-jauhamisen sais jo lopettaa. Jos sulla on joku evidence, että Vaconin asentajat vaikka ohjaa, mihin Sport menee, niin laita linkki tuleen.
Osta osake ja käy kertomassa mielipiteesi yhtiökokouksessa. Ilman Vaconin mukaantuloa tuskin THE Viiriä olisi tähän mennessä nähty kuin vieraspeleissä. Tämä oli erittäin hyvä pointti. Toinen hyvä vaihtoehto on ostaa Sportin osake ja vaikuttaa omistajana seuran tulevaisuuteen. Osakkeita on laskettu liikkeelle 6900 kpl ja a-hinta 10 EUR. Ei pitäs olla liian kova kustannus, jos haluu vaikuttaa seuran tulevaisuuteen.
Ilman Vaconin mukaantuloa tuskin THE Viiriä olisi tähän mennessä nähty kuin vieraspeleissä.
Mitä helvettiä me divariviirillä tehdään? Tavoite on ollut viimeiset 33 vuotta liiganousu. Sitähän se on myös ensi kaudella, mutta silloin tavoitteen saavuttaminen päättyy rajuun konkurssiin.
Lue vaikkapa Saaren haastattelu viime perjantain IS:stä.
Eikös se sanonutkin, että budjetti pysyy "samanlaisena"? Missä näkyy satsaus?
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 00:35
Mitä helvettiä me divariviirillä tehdään? Tavoite on ollut viimeiset 33 vuotta liiganousu. Sitähän se on myös ensi kaudella, mutta silloin tavoitteen saavuttaminen päättyy rajuun konkurssiin.
Eikös se sanonutkin, että budjetti pysyy "samanlaisena"?
Tohon jälkimmäiseen. Tavoite on liigassa. Se oli the main point. 600+100K€ oli kuluneella kaudella pelaajabudjetti. Siinä siis 100K€ meni pitkäksi. Samaan suntaan Saari veikkaili tulevaa budjettia, mutta se ei olekaan se tärkein asia haastiksessa, vaan juuri tuo tavoite. Se tulee maksamaan aikas paljon. Runkohan tullaan silti pitämään samana, jos vaan mahdollista.
Mutta, en kyllä oikeen tajua pointtiasi tosta, että divariviirillä voi pyyhkiä hanuria ja että pitäs päästä liigaan. Ilman rahaa se on täyttä utopiaa. Ilman hyviä pelaajia se on vielä enemmän utopiaa. Mitä haet takaa, vai sumentaako Tamin uudelleen valinta vaan liikaa mielialaa? :D
Niin, taitaisi tämän "liigaSportin" tulotkin olla vähintään kaksinkertaiset. Siitä on helppo satsata enemmän pelaajiin. Vai kuinka? Joo, lipptulot olis varmaan suuremmat, mutta miten muuten? Jos tiedät, paljonko nyt Sportille on luvattu, niin olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan. Tai, jos tiedät, paljonko Sportille on luvattu, jos se nousee liigaan?
Jos emme noita tiedä, emme voi asiasta vääntääkään.
Kiekko on kilpaurheilua ja siinä pitää olla haastetta. Joskus ne haasteet on kovia ja vaan kovimmat jää jäljelle. Jos me oltaisiin panostuksien mukaan kuolemassa, niin me tehtäis sitä juuri nyt ja lujaa, jos se kiekko olis pomppinut game kutosessa sisään. Liiga-Sportin satsaukset olisivat olleet aivan eri planeetalta, kuin tulevan kauden Mestis-Sportin. Sekö olisi sitten hyväksyttävämpää, että oltaisiin noustu ja tehty konkka, vai se, että yritetään uudelleen samaa, mutta paremmalla tuloksella?
Niin, taitaisi tämän "liigaSportin" tulotkin olla vähintään kaksinkertaiset. Siitä on helppo satsata enemmän pelaajiin. Vai kuinka?
...vai sumentaako Tamin uudelleen valinta vaan liikaa mielialaa? :D
Paraskin puhuja. Halusit vahvasti, ettei Tamminen enää jatkaisi Sportissa mutta kun sopparia jatkettiin, niin olet jauhamassa vuosisadan rosterista Tammisen johdolla tavoitteena "Liiga tai konkurssi".
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 00:41
Paraskin puhuja. Olit vahvasti sen mielipiteen kannalla, ettei Tamminen enää jatkaisi Sportissa mutta kun sopparia jatkettiin, niin olet jauhamassa vuosisadan rosterista Tammisen johdolla tavoitteena "Liiga tai konkurssi".
Niin olen edelleen. Ika olisi ollut mulle mieluisampi, mutta kun seura on näin päättänyt, seison sen takana. Mulle Sportin tekemiset on aina niitä oikeita. Mä seison niiden takana, what ever.
Joskus se syö miestä ja syö tämäkin osittain, mutta sen takia mä tässä huutelenkin, että me kaikki Sportin fanit seistäis seuran takana.
Ika olisi ollut mulle mieluisampi, mutta kun seura on näin päättänyt....
Meillä on ilmeisesti vielä toivoa Ikan suhteen... Onko Tamminen sittenkään sanonut viimeistä sanaa? Tammisen päätös jäi torstaiaamuun (http://kiekko.pohjalainen.fi/?page=news&depa=mestis&Id=414216)
Tosin eiköhän joku ole saanut jo tietää Tammisen päätöksestä ja sisältö vuodatettu YLE:lle. Tai sitten YLE maksanut Tammiselle, jotta saisi ensimmäisenä kertoa missä Tamminen jatkaa.
Joo, lipptulot olis varmaan suuremmat, mutta miten muuten? Jos tiedät, paljonko nyt Sportille on luvattu, niin olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan. Tai, jos tiedät, paljonko Sportille on luvattu, jos se nousee liigaan?
Jos emme noita tiedä, emme voi asiasta vääntääkään.
Ei liene hankalla veikata että sponsorisopimuksista saadut eurot olisivat tuplaantuneet. Tv-sopimuksesta sitten 800.000€. Halli täynnä koko kauden, 5500/peli ja lipun keskihinta 20€. Pelkkiä lipputuloja tulisi sellaiset 2.9M€. Siitä voit laskea kuinka paljon enemmän olisi käyttää pelaajiin.
Niin olen edelleen. Ika olisi ollut mulle mieluisampi, mutta kun seura on näin päättänyt, seison sen takana. Mulle Sportin tekemiset on aina niitä oikeita. Mä seison niiden takana, what ever.
Vitun outo asenne.
Eli, kun Sport vetää ensi kaudella 1.000.000€ jengillä, johon sillä ei todellisuudessa ole varaa ja kauden jälkeen vedetään seura konkurssiin. Nekö on niitä oikeita tekemisiä joiden takana Julle seisoo?
Hienoa kuitenkin, että Tammisen kaltainen kiekkopersoona saatiin pidettyä Suomen maaperällä, vai mitä sanoo siffa?
Todella hieno juttu! Niinhän tuossa jo ehdin kirjoittaakin. Mekin voimme jatkaa kesken jäänyttä keskustelua Vaasan alueen sähkö/energia-klusterista, mitä Seinäjoen paikallislehti Ilkka on mainostanut alansa Pohjoismaiden merkittävimpänä keskittymänä. Mitä niitä nyt olikaan Sportin sponsoreita: Vacon, The Switch, VAMP, Vaasa Enengeering, ABB ja Wärtsilä jne. Niinkuin Pat_LaFontaine on kirjoittanut, emme ole yksin Vaconin varassa, vaikka Sportin hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen on Vaconin varatoimitusjohtaja.
Tammisen kuuluu olla Suomessa. Mennyt kevät osoitti sen taas. Koko Suomen jääkiekkoilu sai Tammisesta ja Sportin menestyksestä sellaisen piristysruiskeen, että siitä puhutaan vieläkin, vaikka jääkiekon MM-kisat ovat jo ovella. Ja kukas siellä sitten onkaan MM-studiossa asiantuntevana herrasmiehenä ottamassa vähintään sen oman tilansa vakuuttavalla tieto-taidollaan ja esiintymiskyvyllään? Tietysti hän on Vaasan Sporttiin jatkosopimuksen tehnyt Aurinkokuningas Juhani Tamminen. Loistavaa medianäkyvyyden ajoitusta Sportin kannalta, ei voi muuta sanoa.
Mitä niitä nyt olikaan Sportin sponsoreita: Vacon, The Switch, VAMP, Vaasa Enengeering, ABB ja Wärtsilä jne. Niinkuin Pat_LaFontaine on kirjoittanut, emme ole yksin Vaconin varassa, vaikka Sportin hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen on Vaconin varatoimitusjohtaja.
Tämähän onkin nimenomaan suurin huolenaihe, että saadaanko riittävästi sponsorituloja jotta miljoonabudjetin ylläpitäminen on tosiasia, josta ei siis mennä konkurssiin jos esim. TuTo tekisi TuTot ja pommittaisi Sportin laulukuoroon ensimmäisellä kierroksella.
"Apua"
Joo, lipptulot olis varmaan suuremmat, mutta miten muuten? Jos tiedät, paljonko nyt Sportille on luvattu, niin olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan. Tai, jos tiedät, paljonko Sportille on luvattu, jos se nousee liigaan?
Jos emme noita tiedä, emme voi asiasta vääntääkään.
Muistan jostakin lukeneeni (saattaa olla Veikkaaja?) Saaren kertoneen johtoryhmän kartoittaneen nykyisistä noin 200 yhteistyökumppanista noin 40 ja kysyneen kuinka paljon enemmän rahaa ovat valmiit sijoittamaan Sportiin jos Sport pelaa liigassa. Saaren kertoman mukaan kerroin oli ollut 2,2 eli jos nyt satsataan kymppitonni niin liigassa 22 tuhatta. Tuo esimerkki oli siis tj. Saaren jossakin lehdessä (muistaakseni Veikkaajassa) kertoma. Ja ajankohta oli liigakarsintojen alla.
karate Mauri
23.04.2009, 00:58
Todellista A-luokan asiaa!
Allekirjoitan kyllä näkemyksesi kokonaisuudessaan. Hieno persoona on Tamminen kaikkineen. Hienoa on myös se, että muistat keskustelumme koskien Vacon-konsortion syvintä olemusta.
Nyt kun mietin tätä niin ensi kaudessa on mukavasti nähtävää. Ajatellaanpa sitä tilannetta, että Tamminen olisi karannut Ruotsiin ja Koo-koon toimariksi olisi otettu joku paikallinen yo-merkonomi. Voivoi mun sentään. Nyt draaman kaarta riittänee ja edelleen seurattavaa täällä Sportinkin osiossa myös meille muiden joukkueiden kannattajille.
There is no business like showbusiness. :)
Ihmemies
23.04.2009, 03:04
Ensin piti kirjoittaa tänne: EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIII!! TUOMIONPÄIVÄ LÄHENEE!
Sitten näin tämän:
Meillä on ilmeisesti vielä toivoa Ikan suhteen... Onko Tamminen sittenkään sanonut viimeistä sanaa? Tammisen päätös jäi torstaiaamuun (http://kiekko.pohjalainen.fi/?page=news&depa=mestis&Id=414216)
Huokaisin. Ajattelin että pieni mahdollisuus on vielä pelastua...
Se ei kuitenkaan auttanut kuin 20s ja epätoivo valtasi uudelleen mielen....
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII VITTUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU!
Al Bundy
23.04.2009, 04:39
Se olis sitten siinä, Tami jatkaa: http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/2009/04/tamminen_jatkaa_vaasan_sportin_paavalmentajana_144 139.html
Jos tämä "tieto" on totta niin kaikille Vaasalaisille jääkiekon ystäville vilpittömät onnitteluni! Tais olla Tami molempien Ilta-läpysköjen varman tiedon mukaan jo Ruotsissa nostamassa Björklöveniä Elitserieniin :) BTW mistä ne ton KooKoon haki?
Jos siinä hommassa nyt olis hitunen pitkäjänteisyyttä ni ens vuonna karsinnoissa sitten niistätte sen liigajengin, kuka nyt vastaan tuleekaan! Sit johtoporras saa miettiä mitä makso mikäkin jos liigaan oikeesti halutaan jne.
Jos tämä "tieto" on totta niin kaikille Vaasalaisille jääkiekon ystäville vilpittömät onnitteluni!
Havaitsenko piilovittuilua?
KooKoo-tieto on ollut "selvillä" jo pidemmän aikaan. Linnut ovat olleet hyvin hereillä myös tänäkin keväänä.
Al Bundy
23.04.2009, 04:51
Joukkue lieneekin kovempi, kuin divari-Kärpät ikinä mutta eiköhän silti onnistuta tippumaan jollekin höpönhöpö D Teamille ja sitten ollaan konkurssissa.
Heh, se oliskin aika HC-veto Deeltä. Ihan sillä vaan et JYPin avut ei pelaa enää enaa 31.1.2010 jälkeen...
Al Bundy
23.04.2009, 04:53
Havaitsenko piilovittuilua?
Et! Jos teillä pysyy sama koutsi ja suurinpiirtein pelaajarunko ni mikä siinä nyt niin pahaa on? Sisäpiirin mukaan tulee Mestis-tasolle kovia pelaajiakin tässä vielä...
Al Bundy
23.04.2009, 04:55
Jos rosterissa ei ole Sprukts, Karalahti, MacNeil ja Saviano -nimisiä pelaajia, eikä GH-sponsorit ole antamassa auttavaa kättä, niin luovutan.
Heh, taas!
Et! Jos teillä pysyy sama koutsi ja suurinpiirtein pelaajarunko ni mikä siinä nyt niin pahaa on?
Se on sinällään totta, että jos koutsi pysyy samana ja saadaan tämän kauden rosterista kolme ketjullista pystyyn, niin ei siinä mitään pahaa ole.
Mutta... Ongelmat ovatkin siinä, että Tamminen raahaa tänne vuorenvarmasti saatanan kalliita pelaajia, laadusta ei tietoa mutta luotan siihen, että tänne todellakin tulee laadukkaita pelaajia. Se, että lähteekö sponsorit mukaan leikkiin on se suurin kysymys. Jos ei, niin miinusta tehdään vaikka mentäisiin seinästä läpi. (Liigaan)
Toinen ongelma on meidän omat junnut. A-junnut nousi SM-Liigaan, mutta heillä ei ole mitään tietoa siitä, että pystyisivätkö he pelaamaan edustusjoukkueessa edes yhden pelin ensi kaudella. Jos Tamminen nostaakin Sportin joukkueen Liigaan, niin saisivatko junnut edes silloinkaan näytönmahdollisuutta? Tässä kustaan junnujen silmiin pahemman kerran. Montako junnua sai tällä kaudella todellisen näytönmahdollisuuden Tamin alaisuudessa? Kerron vastauksen:
0
Sitä sopiikin miettiä.
Al Bundy
23.04.2009, 05:22
Tohon jälkimmäiseen. Tavoite on liigassa. Se oli the main point. 600+100K€ oli kuluneella kaudella pelaajabudjetti. Siinä siis 100K€ meni pitkäksi.
Mites sitten jos "nousette" ni pelkkä liigalisenssi maksaa sen 1 600 000e?
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 08:07
Mites sitten jos "nousette" ni pelkkä liigalisenssi maksaa sen 1 600 000e?
Hyvä kysymys. Tämän voisi kääntää suoraan noille muutamille, joiden mukaan meillä ei ole varaa kasvattaa Mestis-budjettiakaan. En sit tiedä, mistä he olisivat kaivelleet ton 1,6Milj. jos oltaisiin noustu liigaan, tai kun noustaan liigaan.
Mun vastasus on että siinä, missä Pori tai Lappenrantakin voidaan operoida liigassa ja ton lisenssinhankkimiseen on jo jotain viritelmiä, kiitos kevään karsintojen. Samat viritelmät laukeaa ensi keväänäkin, jos ollaan voitettu karsinnat.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 08:24
Kerron vastauksen:0. Sitä sopiikin miettiä.
Oikea vastaus on:2. Eetu Heikkinen ja Samuli Kivimäki. Vai onko se muuten 3? Eikös Aaro Peltonen pelannut yhden ottelun, vai muistanko väärin?
Kyllä sitä vastuuta annetaan, kun on potentiaalia. Esim. ensi kauden kokoonapanoon noussevat ainakin C.Sundman ja E.Riska.
Hartiapankki
23.04.2009, 08:44
Lahden toisella puolella Lövenin tj oli antanut haastattelun illalla kun Helsingin kone oli laskeutunut. Oli kuulemma positiivisesti sujuneet keskustelut ja sopimus on erittäin lähellä, mutta kättä ei oltu vielä paiskattu. Mutta lehdistötilaisuus järjestetään vielä tänään ja Tami lennätetään samantien Uumajaan jos sopimus syntyy.
http://www.vk.se/Article.jsp?article=272122
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 08:47
Tami lennätetään samantien Uumajaan jos sopimus syntyy.
Muuten hyvä vedätys Löveniltä, mutta eiköhän Tamin kone ota aivan toisen suunnan. Miehellä alkaa olemaan muutenkin kiire pelipaikalle. Jos ei sitten tukka (mikä tukka) sekasin meinaa istua kisastudioon vetään prinsiippejä.
mendieta
23.04.2009, 08:56
Oikea vastaus on:2. Eetu Heikkinen ja Samuli Kivimäki. Vai onko se muuten 3? Eikös Aaro Peltonen pelannut yhden ottelun, vai muistanko väärin?
Eetu Heikkinen tuli liigajoukkueesta, LIIGAJOUKKUEESTA. Hieno sauma junnulle, morjens! Samuli Kivimäki pelasi jo edellisellä kaudella Mestistä. Peltonen ei pelannut sekuntiakaan viime kaudella Mestistä.
Huh. Jälleen kerran erittäin lyhytnäköinen ratkaisu Sportilta. Tämä vahvistaa uskoani siitä, että Sportin johdossa ei ole juuri minkäänlaista osaamista jääkiekosta. Olen varma, että siellä kuvitellaan Mestis-finaalien ja karsintojen hurmoksen jatkuvan ensi kaudella. Sponsoripuolella tuo voi näkyä, mutta yleisömääriin runkosarjassa en usko sillä olevan vaikutusta. Eiköhän riskipeli jatku niin, että yleisötavoite hinataan (taas) epärealistiselle tasolle. On unohtunut se fakta, että Tamminen kaikessa mediaseksikkyydessään ei kiinnostanut runkosarjassa vaasalaisia niin kuin oltiin kuviteltu. Vaasa - kiekkokaupunkina (huh) - heräsi henkiin vasta Mestis-finaaleissa. Sen varjolla tässä nyt mennään.
Jos ajatellaan puhtaasti tulosta niin Tamminen kiistatta ansaitsee jatkosopimuksen. Tulihan se viiri kattoon ja karsinnoissa jäätiin maalin päähän. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Viirin hinta oli järjetön ja se riski mikä hommaan sisältyi oli järjetön.
Minä katson mielummin seuran pelejä myös vuonna 2012 tai 2025, kuin katson nyt yhden "oltiin lähellä"-kauden, joka päättyy konkurssiin ja romahdukseen. Seuran tulevaisuus ei saa olla vaakalaudalla missään tilanteessa!
Suurin pissa lentää A-junioreiden silmään. En tiedä voiko tässä odottaa muuta kuin ranskalaista visiittiä SM-sarjaan. Säännöt muuttuvat varmasti ja alaspäin pääsee. Sportilla olisi ollut miljardin euron sauma rakentaa yhteistyö Mestis-joukkueen ja A-junioreiden SM-sarjajoukkueen välille. Tuossa olisi voinut rampata vaikka kuinka monta pelaajaa joukkueiden välillä. Olisi säästynyt palkkakuluja ja pelaajat olisivat kehittyneet. Nyt kaikki se, gone. Ens kaudella jengi on täynnä ylipalkattuja "hyvien ystävien" suosittelemia pelaajia. Junnuille ei saumoja löydy.
Mielenkiintoista nähdä ketkä pelaajista lähtevät Tammisen takia. Yksi asia lienee varma, Tamminen "taputtelee" jälleen yhden seuralegendan uran pakettiin, kun Mikki Hallbäck ei Tammisen alaisuudessa jatka. Jos joku ei muista niin viime kaudella saman kohtalon koki Vesa Myllyaho.
kistrand
23.04.2009, 08:56
Olen erittäin iloinen siitä että Tami jatkaa meidän valmentajana ensi kaudella. Vihdoinkin saadaan Vaasaan jotain pitkän linjan työtä eikä heitetä kaikki uusiksi joka vuosi. Kiinnostus (hyvällä ja pahalla tetysti) joukkuetta kohtaan mediassa jatkunee nytkin ennallaan ja liigasatsaus elää täysin!! Toivottavasti viime kauden joukkueesta suurin osaa jatkaa joukkueessa ja onnistutaan nyt sitten vahvistusten kohdalla korjaamaan ne muutamat hutit mitä nyt oli joukkueessa (Kinos, Prudden, Collins, Aikins).
Tami osaa pystyttää shown asiasta kuin asiasta! Ihan huikea ukko. Nythän se on varmaan pyytänyt Kouvolan ja Svedujen päättäjiä pistämään tiedotustilaisuuskutsut "varuilta" eteenpäin, kun "mä ehkä olen teidän mies". Ja molemmille on varmaan myös annettu ajaksi paikallista aikaa 16.00 :) Tami haluaa vain varmistaa, että nimi vilkkuu lehdissä tasaisesti. Vedättäjänä tämä sankari on valtakunnan ykkönen, tästä löytyy Joensuusta omakohtaista kokemusta!
Nyt on mielenkiintoista nähdä, oliko tämä oikeasti kunnon vedätys esim. Kouvolaan. Iltapäivällä tiedetään, kun niillähän pitäisi olla tiedotustilaisuus myös, ehkä :)
Olen myös erittäin tyytyväinen siihen, että Tami jatkaa Sportin valmennuksessa. Tämä takaa sen, että meillä on jälleen valmius olla mukana SM-Liiga karsinnoissa ensi keväänä. Tämä takaa myös sen, että saamme kohtuullisen hyvän joukkueen kasaan, joka tosissaan pystyy haastamaan SM-Liigan jumbon.
Uskon myös, että sponsorit ovat tyytyväisiä saadessaan Tamin Sportin peräsimeen. Näkyvyyttä on ainakin luvassa.
Strawberry
23.04.2009, 09:32
Nyt on mielenkiintoista nähdä, oliko tämä oikeasti kunnon vedätys esim. Kouvolaan. Iltapäivällä tiedetään, kun niillähän pitäisi olla tiedotustilaisuus myös, ehkä :)
Mistä tuon pystyy näkemään, että neuvotteliko Tamminen tosissaan KooKoon ja Björklövenin kanssa vai oliko homma alusta alkaen Tamin kohdalta vain vedätystä, jonka ansiosta sai hilattua myös palkkaansa Sportissa ylöspäin?
Tuskin Tami nyt itse tulee ilmoittamaan julkisuuteen, että homma oli oikeasti vain kunnon vedätystä.
"Entisenä" pohjalaisena ja vankkana Sportin symppaajana en pidä Tamin jatkoa mitenkään erityisen hyvänä uutisena. Totta on ,että mies saa medianäkyvyyttä ja ehkä tiettyjä pelaajiakin houkuteltua mutta varsinkin pelaajapuolella myös karkottaa osan. Alkaa Tamin hiillostavalla tyylillä olla jo liian pitkä "projektiksi". Niissä Tami hyvänä psyykkaajana on parhaimmillaan. Jääkiekosta sinällään alkaa olla ulkona kuin lumiukko(ja Sihvonen).
kärppä73
23.04.2009, 10:18
Kuinkahan kipeäksi Sport on joutunut itsensä maksamaan aurinkokunkun jatkosopparista? Tami ensin julistaa valtaavansa ruotsalaiseuran itselleen tj/valmentajavirkojen muodossa ja sitten tuleekin Vaasaan?
Tami on meidän mies. Näin kertoo naapurin paikallislehti. Alla linkki juttuun.
http://www.vk.se/Article.jsp?article=272196
Eli tuossahan jutussa sanotaan että Tami sanonut ei kiitos Lövenille ja jatkaa Sportissa.
Hallin käytävillä kuiskitaan, että Tammisen syy jäädä tänne Vaasaan on seuraava:
Tamminen saa kaksoisroolin.
?????
upnorth24
23.04.2009, 10:56
Tamminen on vuoden tai maksimissaan kahden projektivalmentaja, joka hyvässä lykyssä onnistuu, mutta riskit kasvaa mitä pidempään kyseinen herra seilaa saman laivan mukana.
red&white
23.04.2009, 11:16
Hallin käytävillä kuiskitaan, että Tammisen syy jäädä tänne Vaasaan on seuraava:
Tamminen saa kaksoisroolin.
?????
Mun tietojen mukaan Saari ei jatka Tj:nä. Ettei vaan.. No kello 16.00 ollaan paljon viisampia. Tai sitten kyseessä on utj:n paikka. Who knows
mendieta
23.04.2009, 11:17
Tamminen saa kaksoisroolin.
?????
Tämä tästä puuttui. Lisää valtaa sellaisille, jotka ei osaa sitä käyttää.
Pitänee huutaa apuun yläkerran ukkoa. Tuntuu, että sitä tullaan tarvitsemaan.
Tai sitten kyseessä on utj:n paikka. Who knows
Itseasiassa kysymys on juurikin UTJ-paikasta.
mendieta
23.04.2009, 11:21
Itseasiassa kysymys on juurikin UTJ-paikasta.
Heh, viime kaudella hallitus otti kaikki nöyrit käsiinsä. Mikään päätös - esim. pelaajapäätös - ei mennyt ohi hallituksen. Nyt taas kelkka on kääntymässä täydellisesti. Vai onko Tammisen UTJ-paikka vain kulissi? Saa hyöriä, mutta päätökset siunataan edelleen isoimmassa foorumissa.? Jaa-a.
Sport kiinnitti hyvän ja kokeneen valmentajan, josta Sportin menestys tuskin jää kiinni. Toivottavasti hallituksella on nyt kuitenkin munaa pitää Tamminen vain yhden pestin miehenä. Tämä kausi oli hyvä osoitus siitä, mitä Tammisesta voidaan saada irti kun hänelle annetaan kapeampi tontti ja mies laittaa kaiken energian siihen. valmentaja + UTJ voisi vielä mennä, mutta valmentaja + TJ niin sitten Sportin johdon osaaminen on pettänyt pahemman kerran. En kuitenkaan usko, että se on näin ammattitaidoton.
Koheltaja
23.04.2009, 11:45
valmentaja + UTJ voisi vielä mennä, mutta valmentaja + TJ niin sitten Sportin johdon osaaminen on pettänyt pahemman kerran.
Toivottavasti "vain" UTJ! Meillä on vain huonoja kokemuksia Tamin kaksoisrooleista. Viimme kerralla, kun Tami huseerasi sekä valmentaja että TJ:nä niin tuloksena oli lähes -200.000 e tulos! Toivottavasti on viisastuttu ja annetaan Tamille PR-puolen jakkara, mut ei missään tapauksessa TJ:n pallia!
Tämä on kuin pahaa unta. Tamin jatkosopimus ja vielä kaksoisrooliin. Sport ei ole oppinut yhtään virheistään.
Juha Saari on niin tukevasti Tamin takataskussa, että tämä ei periaatteessa tullut yllätyksenä. Joukkue tulee olemaan kallis. Nelosketjussa tulee pelaamaan 30-40 000 euron kavereita. Mahdollisuudet tulee varmasti olemaan viiriin asti mutta jos se ei toteudu, niin Tami lähtee ja Sport... on vaikeuksissa.
Kädet ristiin ja toivotaan parasta. Tami ei pelkää tippaakaan konkursseja ja muita vaikeuksia kuten itsekin sanoi, Sport on vain väline hänelle jolla tavoitella unelmaansa. Toivottavasti ne GH:t jotka ei tajua miksi minä valitan, tulevat halliin jo syksystä lähtien eikä vasta maaliskuussa.
SPORTTIKOTKA
23.04.2009, 12:17
Olen erittäin iloinen siitä että Tami jatkaa meidän valmentajana ensi kaudella. Vihdoinkin saadaan Vaasaan jotain pitkän linjan työtä eikä heitetä kaikki uusiksi joka vuosi.
Tästä olen äärimmäisen samaa mieltä. Monet huutavat pitkäjänteisyyden perään ja nyt sitä ollaan saamassa Tamin jatkon myötä niin kovasti ollaankin eri mieltä ja pitäisi saada joku uusi koutsi. Joukkueelle on pelityyli luotu ja suurin osa rungosta on näillä näkymin jatkamassa. Urheilulliselta kannalta tämä on paras ratkaisu Sportin kannalta. Tällä kertaa toivotaan myös sitten joukkueeseen lisättävien täsmähankintojen onnistumista paljon paremmalla prosentilla kuin viime kauden ulkkarivärväykset - tämä on ehdoton vaatimus seurajohdolle ja Tamille. Tamin vaikutuksista seuran talouteen on meidän turha pohtia kun emme niistä oikeasti mitään tiedä. Tehköön nämä pohdinnat miljoonayrityksiä pyörittävät hallituksen jäsenet yhdessä toimitusjohtajan kanssa.
Sport on aivan liian hieno, kaunis ja rakas seura yhden itseään täynnä olevan wannabee-diktaattorin tuhottavaksi. Se oli menneelläkin kaudella aivan liian lähellä. Mun sydän itkee verta! Mä kun luulin, että oltais opittu jo jotain.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 12:27
Jos joku ei muista niin viime kaudella saman kohtalon koki Vesa Myllyaho.
Odotinkin juuri tätä vastinetta, Tammista vastaan. Paska-ripulin määrä vaan yllätti.
En viitsi viedä palstatilaa lainaamalla koko storyasi, vaan kohdennan sen tähän viimeiseen, joka kuvastaa koko vuodatuksen tasoa. Mutua, mutua, mutua ja sen päälle täyslaidallinen kuraa. Olisi aiheellista perustaa näin räävittömiä syytöksiä edes jotenkin faktaan.
En edes jaksanut uskoa, että Velli vielä kerran saadaan tähän vedettyä mukaan. Vellillä ei ollut mitään Tammista vastaan. Toki Tami oli kuluttava valmentaja, mutta niinhän ne auktoriteettiset ja vaativat valmentajat aina ovat olleet, kautta historian sivun. Velli siis edelleen lopetti uransa kahdesta syystä. Toinen oli se, että selkä ei kestä enään aktiivipelaamista ja toinen oli se, että ei halunnut jatkuvasti reissata kahden pienen lapsen isänä ja täyspäiväisesti työssäkäyvänä. Lähde on niinkin suora, kuin Velli him self.
Joko lopetetaan paskanjauhanta ja annetaan Vellille se kunnioitus oman uransa lopettamisesta, mikä hänelle kuuluu. Kyseessä on seuraikoni parhaasta päästä, joten hänen vetäminen tähän kuraan saa kyllä sylettämään ja ylenantamaan.
kistrand
23.04.2009, 12:50
Mun sydän itkee verta! Mä kun luulin, että oltais opittu jo jotain.
Joo ollaan opittu että Tamiln johdolla voidaan nousta liigaan, toki riskillä, mutta en usko että mikään valmentaja nousisi liigaan ilman riskinottoa. Minä en ainakaan haluaisi Sporttiin mikään mikkihiiri valmentajaa valmentaamaan jotain 200 000 euron joukkuetta. Sport on Sport ja satsausta ja näkyvyyttä pitää olla, Tamin kanssa molempia saadaan. Tietysti pitää aina mennä talouden ehdoilla ja siinä kohdalla yhdin niihin pelkoihin mitä täällä on tullut ilmi Tammisen mahdollisesta kaksoisroolista. Toivottavasti kuitenkin hallitus on yhtä kova budgettikurin suhteen ensi kaudella kuin mitä oli menneellä kaudella.
mendieta
23.04.2009, 12:59
Toivottavasti kuitenkin hallitus on yhtä kova budgettikurin suhteen ensi kaudella kuin mitä oli menneellä kaudella.
Heh, tää oli hyvä. Tulopuoli laahas pitkälle playoff-kevääseen, menopuoli paukkui ennen kuin kiekko putosi jäähän. Siinä budjettikuria Sport-tyyliin.
Onneksi hallitus otti nyörit itselleen. Ilman tuota temppua Tamminen olisi varmasti rehannut tammikuun lopussa ketjullisen ystäviensä suosittelemia pelaajia.
mendieta
23.04.2009, 13:03
Odotinkin juuri tätä vastinetta, Tammista vastaan. Paska-ripulin määrä vaan yllätti.
Ihan miten vain Julle. Totuus on se, että Velli ei mahtunut Tammisen suunnitelmiin ja näin seuraikoni "pakotettiin" lopettamaan.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 13:10
Onneksi hallitus otti nyörit itselleen. Ilman tuota temppua Tamminen olisi varmasti rehannut tammikuun lopussa ketjullisen ystäviensä suosittelemia pelaajia.
Ööö...Tammisen syytä tämäkin? Tottahan meillä maksetaan miehille, jotka päättää rahasta, kun Tamminen tekee heidänkin työnsä. Taas täyttä utopiaa.
Niin ja eikös se ole vhän niinkin, että ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan joka maksaa. Saaren päätä voitte pyytää pölkylle, ette Tamin. Tami operoi tasan tarkkaan sillä rahalla, joka hänelle annetaan. Muuten joutuu ottamaan omistaan.
Et säkään voi ostaa 400K€:n kivitaloa, jos pankki myöntää sulle 100K€ rahaa. Tietty voit perustella lisätarvetta, mutta eihän se sillon sun syy ole, jos sulla ei ole realiteettia maksaa sitä puuttuvaa 300K€ takasin, mutta pankinjohtaja sen sulle myöntää. Kumpi oli vastuuton? Sinä, joka vaan halusit rahaa, vai se, joka sen sulle myöntää?
Ihan miten vain Julle. Totuus on se, että Velli ei mahtunut Tammisen suunnitelmiin ja näin seuraikoni "pakotettiin" lopettamaan. Tähän en edes alennu enää mukaan. Mulle riittää se tieto, minkä tiedän oikeaksi. Sä voit väittää aivan, mitä vaan. Mun silmissä sun respect vaan vajoaa noilla perättömyyksillä. Vihaksi tää kyllä laittaa. kunnioitusta edelleen niille, jotka sen ansaitsevat.
mendieta
23.04.2009, 13:15
Ööö...Tammisen syytä tämäkin? Tottahan meillä maksetaan miehille, jotka päättää rahasta, kun Tamminen tekee heidänkin työnsä. Taas täyttä utopiaa.
Niin ja eikös se ole vhän niinkin, että ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan joka maksaa. Saaren päätä voitte pyytää pölkylle, ette Tamin. Tami operoi tasan tarkkaan sillä rahalla, joka hänelle annetaan. Muuten joutuu ottamaan omistaan.
Et säkään voi ostaa 400K€:n kivitaloa, jos pankki myöntää sulle 100K€ rahaa. Tietty voit perustella lisätarvetta, mutta eihän se sillon sun syy ole, jos sulla ei ole realiteettia maksaa sitä puuttuvaa 300K€ takasin, mutta pankinjohtaja sen sulle myöntää. Kumpi oli vastuuton? Sinä, joka vaan halusit rahaa, vai se, joka sen sulle myöntää?
Etkö sä tajua, että noista tissiposkista ei ole laittamaan Tammiselle vastaan? Onko se hedelmällinen työpaikka, joka on jatkuvaa taistelutannerta. Sä et tunne Manu Juhania, jos et tiedä minkälaisen äläkän se laittaa pystyyn, jos asiat ei mene niin kuin se haluaa.
Tamminen on ajoittain vienyt koko organisaatiota 100-0. Se vei sitä syksyllä niin kovaa, että kun kaksi kaveria asettui poikkiteloin, he joutuivat lopulta lähtemään koko seurasta. Ja näiden kavereiden sydän sykki Sportille oikeasti.
Hallitus otti homman haltuun keväällä, mutta nyt taas Tammisen ego on kasvanut 400% ja taas on valtataistelun aika.
Julle: Sä oot semmoinen paskanpuhuja ja tuuliviiri, että mulle sun arvostus ei meinaa mitään. Piste.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 13:21
Etkö sä tajua, että noista tissiposkista ei ole laittamaan Tammiselle vastaan? Jos heille kerran niin vastenmielistä oli Tammisen kanssa toimiminen ja miehen diktaduuri, niin miksi ihmeessä tapeltiin Tammisen jatkosta? Jotain rotia näihin poskettomin tietoihin.
Niin ja siihen toiseen. What ever!
Hallitus otti homman haltuun keväällä, mutta nyt taas Tammisen ego on kasvanut 400% ja taas on valtataistelun aika.
Onneksi sielä on nyt edes joku joka uskaltaa laittaa stopin Tammisen vauhtisokeudelle, tai siis uskalsi. Jos Tammiselle annetaan myös toimitusjohtajan paikka, niin kaikki tietää jo nyt mikä on tulos. Viimeksi kun ryhävalaalla oli kaksoisvirka, niin peli oli aikamoista kuraa, ja seura teki 200.000€ tappiota. Mies kaiken lisäksi vielä itse myönsi, että aikaa valmentamiselle ei ollut riittävästi.
Kun Tamminen nyt suurella todennäköisyydellä jatkaa, niin toivottavasti pelkkänä valmentajana. Muuhun ei ole rahkeita, ja se tie on jo kerran käyty. Tulos oli katastrofaalinen.
Jos heille kerran niin vastenmielistä oli Tammisen kanssa toimiminen ja miehen diktaduuri, niin miksi ihmeessä tapeltiin Tammisen jatkosta? Jotain rotia näihin poskettomin tietoihin.
Siinähän se pointti onkin. Mitä järkeä tapella miehestä, joka haluaa diktaattorin aseman seurassa. Joo, tulos menneeltä kaudelta oli hyvä, sitä ei voi kukaan kieltää.
Ja voisitko vastata sulle esitettyihin kysymyksiin sivulla #4?
Toivon kyllä Sportille menestystä, kunhan se ei enää tapahdu Ässien kustannuksella. Toivottavasti menee reilusti pelaajia vaan vaihtoon, tai jätkillä on hermot rautaa. Tammisen teesejä kuunteli Ässien aikaan ainakin pelaajat korvat sauhuten. Aluksi kuulemma tuli itelle ihan voittaja olo Juhanin mantroista, mutta ajan mittaan rupesi kuullostamaan rikkinäisltä vinyylilevyltä jota soitetaan täysillä. Lisäksi Iso-Jiin itsensä alustalle nostamista ei jaksa pelaajat pitkään ja tuskin yleisökään. Kun menee hyvin, on Tamminen (erittäin tärkeää tällöin puhua itsestään kolmannessa persoonassa) onnistunut iskostamaan teesit "pojille". Kun taas menee huonosti, on "pojat" pieniä ja pelaavat huonosti. En ole koskaan kuullut Tammisen tehneen mitään huonosti elämässään. Turussa asuessani The J kävi meidän toimistolla kuntosalireissunsa ohessa vääntämässä juttua, ja ei sitä oikeen jaksanut sillonkaan kuunnella, vaikka kyseessä yleensä max. 30 min rupattelu.
Tamminen on hyvä projektivalmentaja, ei muuta.
maniakos
23.04.2009, 13:41
Haha, otan osaa, mikäli tämä tieto pitää paikkaansa.
IS Urheilun saamien tietojen mukaan Juhani Tamminen on ensi kaudella Sportin Mestis-joukkueen päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/sm-liiga/1677807
Sitä tuossa kerroinkin edellisellä sivulla ja ilmeisesti ne hallihuhut pitävät jälleen kerran paikkansa.
VITTU!
Vielä sitäkin jaksan ihmetellä, että kuinkas monta tuntia Super-Juhanin vuorokaudessa onkaan? Huhujen mukaan mies ei useinkaan kerennyt edes valmentamaan, kun oli muita menoja. Oman firman pyöritys luennointireissuineen, Ylen hommat, kaiken maailman kissanristiäiset ja välillä pitäs mamiakin paapoa... Nyt kun vielä lämästään UTJ:n virka päälle, niin 24/7 ei voi riittää minkään osa-alueen kärsimättä, ja tunnetusti valmennuksestahan on helppo tinkiä, kun Kena paikkaa. Just joo...
SPORTTIKOTKA
23.04.2009, 13:47
En tiedä mitä sanois - päävalmentajuudesta olen tyytyväinen ja se tuo jatkuvuutta pelilliseen identiteettiin. Jos herra Tamminen vastaa pelaajabudjetista niin on hänellä sitten oltava luotuna joitakin sellaisia yrityselämän kontakteja ja rahaa taakse joista me emme ole tietoisia. En tiedä mutta jännäksi ja mielenkiintoiseksi menee. Alkais jo tiettari...
Vieläköhän saisi Ikan tänne valmentamaan... Nyt tarvitaan auttavaa kättä ja nopeasti.
Pat_LaFontaine
23.04.2009, 13:59
Ja voisitko vastata sulle esitettyihin kysymyksiin sivulla #4?
Tarkoittanet tätä?
Niin, taitaisi tämän "liigaSportin" tulotkin olla vähintään kaksinkertaiset. Siitä on helppo satsata enemmän pelaajiin. Vai kuinka? Ja vastaus, LiigaSportin menotkin olisivat olleet aivan eriluokkaa, mukaanlukien vaivainen 1.6Milj. Eur lisenssi. Mistäs siihen olisi pelaaja budjetin kasvattamisen lisäksi kaivettu rahaa ja vielä samaan aikaan?
Selvennän vielä sen, että en usko mihinkään 1.2milj. överbudjettiin, mutta aivan oikeasuuntaiseen (oli valmentaja Ika tai Tami tai kuka tahansa) budjetin kohottamiseen, kuten esim. jotain 0,8-0,9Milj. EUR pintaan, josta sitten liigabudjettiin ei olisi niiin kovin pitkä matka, kuin taas jostain 0,6Milj. EURosta + 1.6Milj. EUR lisenssistä.
Vai ymmärsinkö mä nyt ollenkaan sun kysymyksen pointtia oikein?
Muuten toivon Sporalla menestystä. Toivotaan, että Juhani ei syökse seuraa turman partaalle. Ei huolia. Ei ole syössyt, eikä tule syksemään. Nää huutelut täällä kuuluu vaan Vaasalaiseen kannattamiseen, vaikka erikoisia metodeja ovatkin. Tammisen Sport teki kuluneella kaudella taas seurahistoriaa niin urheilullisesti, kuin tuloksellisestikin.
Tammisen suurin ongelma on juurikin tämä tupla-syndrooma. Mies haluaa johtaa seuraa ja valmentaa, eika osaa pysyä omassa leivässään minkä osaa hoitaa parhaiten, eli valmentamisen. Turun Napoleon. Hoitaisi vaan Sportin valmentamisen ja siinä sivussa voisi sitten heittää parit "Vuorinen/Arto.I.Järvelä" tilitykset, kritisoida järjestelmää ja tienata ne palstamillit. Jo pelkästään Kookoon kannalta huokaisen, että mies jatkaa Vaasassa.
Mediapelillä sai aikaan varmasti mehukkaan pahvin ja vielä Utj:n postin siihen kaupan päälle. Ei huonosti Aurinkokuninkaalta.
Muuten toivon Sporalla menestystä. Toivotaan, että Juhani ei syökse seuraa turman partaalle.
SPORTTIKOTKA
23.04.2009, 14:07
Kiekkokausi on Sportin osalta menestyksekkäästi pelattu joitakin aikoja sitten, mutta media on edelleen kuumana siihen mitä Sportin ympärillä tapahtuu. Tämä on asia jonka herra Tamminen saa aikaan ja se tarkoittaa myös sponsoreiden kasvavaa kiinnostusta vielä menestyksenkin vuoksi. Tällaista median kiinnostusta divariseuraa kohtaan ei Suomessa kukaan muu saisi aikaiseksi. Tällaisesta näkyvyydestä ja tuotteen kuumana pitämisestä kiekkokauden jälkeenkin sponssit ovat kiinnostuneita. Tällä kaikella luodaan edellytyksiä tulevan kauden budjetin laadinnalle ja rahoitukselle.
magnum37
23.04.2009, 16:03
Minäkin näen monia uhkia Tammisen jatkossa, mutta ymmärrän myös Tamin valintaan vaikttaneita syitä. Tamminen on tärkessä PR-pelissä ylivoimainen kiekkohahmo. Tamminen on mediapelissä nostattamassa Sportin samanlaiseen valokeilaan, missä Kärpät oli kymmenen vuotta sitten. Ilman Tamin jatkoa Sportin liigaunelma olisi kyllä mediassa unohtunut. Tänä keväänä saavutettu huomio olisi unohtunut syksyyn mennessä, jos tehtävään olisi valittu uusi valmentaja. Vaikka Lehkonen tai muu pätevä valmentaja olisi tänne tullut, ei olisi mitään takeita, että Sport olisi menestynyt urheilullisesti vielä ensi kaudella. Meillä on nyt tietty valmentaja, tietty pelitapa ja tietty pelaajarunko, joka kävi ERITTÄIN lähellä liigaa. Nyt on hyvä vahvistaa heikkoja osa-alueita ja yrittää uudelleen HETI.
Sanoin jo edelliskaudella Tamin tulon yhteydessä, että nyt nähdään sitten "millin joukkue". No ei ihan nähty, mutta nyt saatetaan nähdä. Talousalueella on siihen kyllä varaa, mutta lähteekö raha mukaan Sportin kelkkaan, on eri asia. Tähän mennessä se ei ole lähtenyt. Muuttiko päättynyt kausi asenteita, jää nähtäväksi.
Junnuille hieman huono juttu, mutta ei tämäkään ainakaan minua lämmitä, että meidän lahjakkaimmat omat junnut eivät ehdi olla melkein vuottakaan Sportin edustuksessa, kun viedään liigaan ja AHL:ään... Ei me tällä tavoin voida omienkaan nuorien varaan rakentaa pitkäjänteistä nousuyritystä, jos nuoret jampat eivät ole halukkaita sitoutumaan kasvattajaseuraan. Muilleko me kasvatetaan nyt pelaajia!? No way! Meidän pitää sitten vastaavasti käydä omalla pelaajaryöstöretkellä.
Sport on vahvistanut Tammisen jatkon. Vielä ei ole kuulunut UTJ-nimitystä...
Major Julli
23.04.2009, 16:17
Mikäli tuo UTJ-pestikin tulee herralle, niin surunvalittelut Sportin faneille. Tamminen ei ole (ainakaan aiemmin) mikään kaksinen pelaajien hankkija ja nyt siihen ei edes voi panostaa ajallisesti.
Medianäkyvyys on toki kunnossa #79:n kanssa.
Mikäli tuo UTJ-pestikin tulee herralle, niin surunvalittelut Sportin faneille. Tamminen ei ole (ainakaan aiemmin) mikään kaksinen pelaajien hankkija ja nyt siihen ei edes voi panostaa ajallisesti.
Itselle on jäänyt vähän epäselväksi, miksi Tammiselle piti periaattessa senkään takia tuota UTJ-titteliä antaa, kun mehän hankittiin Jukka Suutari vastaamaan nyt lähes vain ja ainoastaan juurikin pelaajahankinnoista ynnä muusta vastaavasta. Voisiko joku valaista minua, mitkä ovat UTJ:n ja pelaajakoordinaattorin merkittävimmät erot käytännössä? Nyt kun meillä on molemmat.
Itselle on jäänyt vähän epäselväksi, miksi Tammiselle piti periaattessa senkään takia tuota UTJ-titteliä antaa, kun mehän hankittiin Jukka Suutari vastaamaan nyt lähes vain ja ainoastaan juurikin pelaajahankinnoista ynnä muusta vastaavasta. Voisiko joku valaista minua, mitkä ovat UTJ:n ja pelaajakoordinaattorin merkittävimmät erot käytännössä? Nyt kun meillä on molemmat.
Lyhyesti. Urheilutoimenjohtaja tekee pitkänlinjan tavoitteen, eli sinne 3-5 vuoden päähän. Urheilutoimenjohtaja myös vastaa siitä minkälaisia pelaajia joukkueeseen tulee. Pelaajakoordinaattori taas toimii urheilutoimenjohtajan ohjeiden mukaan, eli hankkii sellaisia pelaajia kuin UTJ haluaa. Toivottavasti sait selvää?
Toivottavasti sait selvää?
Juu. Kiitoksia vaan.
Ilta-Sanomat "tietää" kertoa, että edustuksen ja A-junnujen eli molempien joukkueiden valmennuksen päävastuu olisi Tammisella. Tuossa on kyllä nyt joku virhe, tai sitten Tami on halunnut ilmoittaa asian noin. Olihan hän kuulemma muistanut ottaa myös osansa A-junnujen liiganoususta, kun olihan edustuksen kesäringissä kokonaiset neljä A-junnujen pelaajaa, joista muutama jatkoi sitten vielä jääharjoituksissa edustuksen mukana, että näin. Ja muutenkin kun Tamilla on ollut ihan tarpeeksi hommaa keritä oman joukkueen toimintaan mukaan, niin tuossa on nyt kyllä jotain mätää.
Kyllä tässä nämä mm. tuosta Sport&Media -ketjusta kuunnellut haastattelut selkiyttävät aika hyvin, mistä juontaa juurensa mm. viime vuoden hallituksen henkilävaihdokset ym.
Hiltusella ja Tammisella näyttää olevan tosi hyvät välit ja kyllähän siellä Tammisella on aivan satavarmaan ollut sormensa pelissä, että Lassila ja kumppanit ovat saaneet lähteä. Hiltusessa Tami näki selkeästi kaverin johon voi paremmin vaikuttaa ja toisaalta tarjoaa paremmat eväät Tamille saada haluamiaan asioita toteutettua. Lassila varmasti piti hieman jääräpäisemmin kiinni tietyistä taloudellisista rajoitteista, mikä oli ilman muuta hyvä pitkäjännitteisen toiminnan kannalta. Mutta toisaalta Hiltunen mahdollistaa ehkä jopa paremmin menestyksen, koska hänellä on tarvittaessa vaikutusvaltaa lisäpelimerkkien hankintaan lyhyelläkin varoitusajalla omalta siviilipuolen työnantajaltaan, mitä taas Lassilalla ei välttämättä niinkään ollut, vaikka Wärtsilän miehiä olikin (selkeästi pienemmässä roolissa siviilityössä).
No, tavallaan Tamista nyt huokuu eräänlainen omistautuminen Sportille ja meidän projektille, joten jos vaan pelaajapuolen mentaalipuoli pysyy Tamin kanssa kasassa, niin tästä voi vielä hyvä tulla. Hyvä asia varmaan on myös tuo rooli A-junnujen kanssa, jos vaikka sitä kiinnostusta pelaajaliikenteen kasvattamiseen ja molempia joukkueita hyödyttäviin hankintoihin olisi enemmän. Selkeä kysymysmerkki on kyllä, miten Minste ja Oka tämän kuvion sulattavat...
Hyvä asia varmaan on myös tuo rooli A-junnujen kanssa, jos vaikka sitä kiinnostusta pelaajaliikenteen kasvattamiseen ja molempia joukkueita hyödyttäviin hankintoihin olisi enemmän.
Tässähän joutuu jo ihmettelemään, kun yöllä itkin siitä että kuinka Sport ja Tamminen kusevat junnuja silmiin, niin tulivatkin sitten sen tiedon kanssa että ovat ihan oikeasti panostamassa junnuihin... Tietenkin tää voi olla sitä "Hjallis"-osastoa eli lupaillaan kaikkea, mutta mitään ei tapahdu.
upnorth24
24.04.2009, 09:55
Sportin viime kauden huimasta menestyksestä huolimatta, miksi pitää antaa projektivalmentajalle näin paljon valtaa ja kaiken lisäksi vetää urheilutoimenjohtaja termi sekä seuran A-juniorit, jotka pitkän taistelun jälkeen pääsivät SM-sarjaan, vessasta alas? En voi ymmärtää.
kakkonen
24.04.2009, 10:34
Oma arvaus: Tamminen , teki niin hyvää työtä joukkueen peräsimessä että eiköhän jatkoa tarjota.
mendieta
24.04.2009, 10:50
Tässähän joutuu jo ihmettelemään, kun yöllä itkin siitä että kuinka Sport ja Tamminen kusevat junnuja silmiin, niin tulivatkin sitten sen tiedon kanssa että ovat ihan oikeasti panostamassa junnuihin... Tietenkin tää voi olla sitä "Hjallis"-osastoa eli lupaillaan kaikkea, mutta mitään ei tapahdu.
Tamminen käy katsomassa max kolme peliä kauden aikana ja niidenkin aikana vetää makkaraa sitä tahtia, että pysty keskittymään peliin. Tämä on veikkaukseni.
Jos aikuisten oikeasti puhutaan niin olen tyytyväinen jo siihen, jos Oka ja Minste saadaan jatkamaan. Laajempaan pelaajayhteistyöhön en usko. Tamminen ei näe yhtä peliä pidemmälle ja hänelle seuran kehittäminen kokonaisuutena ei merkitse juuri mitään. Vain se merkitsee, että seuraava peli voitetaan.
Näen, että A-junnut käyvät oma erillisen taistelunsa sarjapaikasta. Toivottavasti saavat uusia pelaajia, koska joukkuetta pitää saada vahvistettua.
Tammisen signaaminen teki varmasti sen, että Mikko Manner ei osallistu A:n tomintaan. Minulle ei ole mitään Mikkoa vastaan, mutta semmoinen tuntuma on, että Manner ei olisi pitänyt A:ta SM-sarjassa.
Tänään taas Tammis-blaa-blaa-blaata Yleltä:
http://www.yle.fi/urheilu/tapahtumat/jaakiekon_mm_2009/tamminen_zidlicky_oli_typeryyden_korkeaveisu_14533 2.html
Tosi upea rusketus ja hieno valkoinen bleiseri. Mies on kuin Waskiluodon Berlusconi.
Tuleekohan tästä nyt taas Essulle bänniä, mutta kysyn kuitenkin:
Kuka Vaasassa valmentaa joukkuetta, jos Tamminen on Päävalmentaja, Urheilujohtaja, Talousvastaava ja Yleisradion Jääkiekon Erikoisasiantuntija?
Tammisen ja Vaskiluodon mainitseminen samassa lauseessa ei ole mielestäni korrektia. Vaskiluoto on sentään arvostettu, hieno alue ja siellä on myös meikäläisen työpaikka ;-)
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.