View Full Version : La 21.3.2009 Jokipojat - Sport (3. finaali)
Sport johtaa finaalisarjaa voiton 2-0, ja perjantain peli venyi toiseen jatkoerään.
Tiukka on pelitahti, ja lahjattomathan ne vain treenaa, mutta tässä ottelussa jos missä luulisi kuntopohjasta olevan apua. Terävyyttä ja voimaa kaivattaisiin lisää, ja kasvanutta pelitilaa tulisi hyödyntää ensimmäistä ottelua paremmin, jotta kotijoukkue korjaisi tästä kohtaamisesta voiton ja pidentäisi sarjaa ainakin yhdellä ottelulla.
Itse näkisin hyvinkin mahdolliseksi sen, että tästä ottelusta tullee esille hyvinkin selkeä voittaja, eikä peli ratkea yhden maalin erolla. Kumpi se joukkueista tulee olemaan, kertoo itse peli.
21.3.2009 - Jääkö päivä historiankirjoihin?
- Sport voittaa divarimestaruuden ja siitä enää neljän voiton päästä Dreamista
- A-junnut nousemassa liigaan
Voikin olla aikamoiset torijuhlat 21:00-05:00 välisenä aikana, ellei ruveta pelailemaan jatkoeriä aivan loputtomasti.
Itse peliin. Perjantaina pelattiin lähemmäs 90 minuuttia ja Jokipojilla alkoi väkisinkin jalka painamaan. Tämä voikin olla illan merkittävin asia. Vaikka Sportilta puuttuu varmuudella Nabb, ei se tuskin tule vaikuttamaan kovin merkittävästi, koska meillä riittää miehiä.
Nyt olisi Suomalaisen aika tehdä huipputorjuntoja täydet 60 minuuttia ja päättää tämä divarikausi.
Vaasalaisia saapuu paikalle ainakin 50 - myös allekirjoittanut -, siitä en tiedä että moniko tulee omilla autoilla. Tosin Vaasan juottolat/ravintolat lienevät olevan helvetin täynnä ja jos mestaruus lähtee Vaasaan, voidaankin juhlia torilla. Toivottavasti kaikki ovat vielä hengissä, kun saavutaan jossain vaiheessa Vaasaan...
Veljet, huomenna malja kotiin. Ei mitään neljättä peliä, vaan ratkaistaan tämä nyt ja heti.
Suuri päivä tulossa, tai sitten ei.
Kannu kotiin? Mahdollisuudet on, en uskonut tämän päivän ikinä tulevan jolloin me ollaan yhden voiton päässä the viiristä. Jos viiri lähtee mukaan, niin tyytyväinen saa olla. Helpolla sitä ei kuitenkaan tulla messiin saamaan, ja eiköhän jätkätkin tämän tiedä.
Saa nähdä miten Sportin jalat käy. Sport lähtee vasta huomenna aamulla Joensuuhun, ja vähän pelottaa että jalka ei liiku eka erässä ollenkaan ja peli ratkeaa jo siihen. Ei ollenkaan mahdoton vaihtoehto.
mendieta
21.03.2009, 01:15
Diggaan vaihtoehdosta nukkua kunnon yöuni kotona. Jokipojat nukkuu huonosti bussissa ja jossain "mynämotellissa". Jalat on bussissa tasan sen alun, näin veikkaan.
Jos A nousee huomenna ja Sport vie Mestiksen niin on se yksi hienoimmista päivistä Sport-historissa koskaan. No, ei tuuletella sitä vielä.
magnum37
21.03.2009, 01:21
Saa nähdä miten Sportin jalat käy. Sport lähtee vasta huomenna aamulla Joensuuhun, ja vähän pelottaa että jalka ei liiku eka erässä ollenkaan ja peli ratkeaa jo siihen.
Tämä lienee se kaikista suurin huolen aihe. En tiedä miksi tällaiseen ratkaisuun päädyttiin. Olisi ollut viisaampi lähteä pelin jälkeen ajelemaan ja nukkua matkalla.. No järjetönhän tuo aikataulu on kaikessa epäinhimillisyydessään molemmille joukkueille.
Voi veljet...Jos nyt kuitenkin kannua huomenna nostellaan niin alustava juhlinta alkaa Turun saaristossa viiniä ja snapseja siemaillen Viking Isabellalla. Aika puhelimen varassa tilannetta seurataan..no eipähän tarvitse joka minuuttia jännittää.
Koskaan ei luovuteta eikä unelmista tingitä!
Kannu kotiin?
Missä liekään kannun koti? Nojoo, ei ole helppoa viedä vielä.. Sota jatkuu yhä. Oletko muuten itse tulossa hakemaan kannua?
Jokipojat omalla, aktiivisella pelillä sitä kiekkoa vaan kohti Jaskaa niin ei ole mitään hätää. Ore on mielestäni nyt se kuumempi vahti. Sportin pakit on yhä sillassa, vielä väsyneempiä kuin viime matsissa. Jokipojat jatkakaatten tuota samaa fyysisyyttä kuin Vaasassa, niin sekin auttaa ja Tami vaikeroi. Teretulemes, kannattajat,
Ja nyt jo sitä unta.
Castillo
21.03.2009, 09:48
Ore on mielestäni nyt se kuumempi vahti.
Aivan yhtä sekaisin ovat maalivahdit molemmissa päissä. Jos olisin Tamminen harkitsisin myös Mikko Rossin laittamista tähän peliin maaliin. Saataisiin Jaskalle nyt edes yksi kunnon huilijakso.
Vähän on kaksijakoiset tunnelmat illan otteluun lähdettäessä. Toisaalta haluaisi että voitettaisiin viiri keinolla millä hyvänsä, toisaalta olisin halunnut sen tapahtuvan täpötäydessä Vaasa Areenassa Red Armyn silmien alla. Siellä on vietetty niin monta yhteistä tuskaista vuotta ettei oikein osaa sanoa mitään.
Torijuhlat liigakarsintojen jälkeen kiitos. On ne sitten Joensuussa tai Vaasassa, mutta kumpi sinne karsintoihin meneekään niin kyllä siihen pitää täysi lataus saada kaivettua.
Jaska Suomalainen on tänään ratkaisuasemassa. Sportin muutaman pakin mustat hetket ei välttämättä ole tänään niin ratkaisevassa asemassa koska pelataan isossa kaukalossa, jossa aikaa on vähän enemmän.
Jos Jaska kaivaa takaisin sen hänen normaalin tasonsa, jolla hän on torjunut Sportin tänne asti, niin Sport on vahvoilla. Jaska on paras Sport-maalivahti ainakin Mestiksen aikakaudella. Kertaakaan ei ole ollut kautta, jolloin on pitänyt näin monta kertaa tunnustaa, että maalivahtipeli on ratkaissut voiton Sportille. Yksi peli pitäisi vielä voittaa. Pakeilta vaan sen verran apua, että kakkoskiekot lähtisi vikkelästi pois maalin edustalta.
Koheltaja
21.03.2009, 10:50
Voi veljet...Jos nyt kuitenkin kannua huomenna nostellaan niin alustava juhlinta alkaa Turun saaristossa viiniä ja snapseja siemaillen Viking Isabellalla. Aika puhelimen varassa tilannetta seurataan..no eipähän tarvitse joka minuuttia jännittää.
Kyllä kai Siellä joku TV pahanen sullekin löytyy:-) Kova on ainakin Sportin henkinen "selkäranka": KAKSI kertaa takaa tasan ja lopulta ohi eilisessä ottelussa!
Jokipojat ovat nyt todella kovan paikan edessä: tämä ottelu TÄYTYY voittaa ja tupatäys väkeä "vaatimassa" voittoa, voi johtaa ylimääräiseen mailan puristukseen-tai sitten ei. Nyt mitataan Jokipoikien pelaajien sietokyky, henkinen kantti ja valmentajan kovuus: Saako Jokipojat nostettua itsensä "sillasta" vai tuleeko suoraan selätys?
Nöyrällä pelillä tätä täytyy lähteä toteuttamaan, toivottavasti Sportilla on vielä paukkuja jäljellä. Ja varmasti onkin, mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Voittaa ottelun sitten kumpi tahansa, toivon, ettei jää enää jossiteltavaa ratkaisun suhteen. Lisäksi tuomarityöskentely ei saa ratkaista tällaista peliä.
Joensuussa aikaisemmin asuneena toivon Jokipojille onnea finaalisarjaan. Mutta kyllä nähtyjen pelien perusteella se on vaikeaa vaikkakin vain pienestä kiinni. Aikamoista sähellystä molemmilta ollut mutta Sport paremmilla jaloilla kyllä vie pelejä ja ansaitsisi mestismestaruuden vaikka Jokipojille sitä toivonkin.
Näyttää Nabb olevan kokoonpanossa Sportilla eli täysin samat kentälliset kuin eilenkin. Toivottavasti tulee hyvä peli ja Sport onnostuisi sarjan tänään jo ratkaisemaan.
Jaha, pitänee vissiin vaivautua katsomaan peli hallille. Kotkanpesässä näytetään peli screeniltä. Onhan se mukavampaa katsoa peli porukassa kuin sohvalla.
Uskon että Sport mennessään johtoon sen johdon pitää ja saa nostella viiriä kattoon ensi viikolla. Veikkaan että jos Sport sen pytyn voittaa, sitä ei juhlita mitenkään isommin. Neljän voiton päässä on vasta kauden tavoite. Tai siis viiden joka on siis kolmas voitto Jokipojista.
Suomalaisen Jaska on ollut hyvä kaikki pudotuspelit. Jaskaan voidaan luottaa tänäänkin. Ei tarvitse seurata kuin SM-liigan maalikoosteita niin ymmärtää Jaskan arvon Sportille. Joukkue on erittäin yhtenäinen ja se on näkynyt tiukoissa peleissä ja niiden ratkaisuissa.
On melkein väärin nostaa Suomalaisen lisäksi yksittäisiä pelaajia esille. Koko puolustus on pelannut hyvin ja tehnyt tärkeitä maaleja pudotuspeleissä. Salmu, Immonen, Pernaa, Heikkinen, Erholtz ja Uitto ovat olleet erittäin hyviä Sportin takalinjoilla sekä tehneet otteluja ratkaisseita maaleja. Lauri Kinosta ja Mikael Hallbäckia tarvitaan vielä, kun/jos Sport etenee SM-liigakarsintoihin.
Sportin koko kauden kannalta on ollut hyvä, kun pohjois-amerikkalaiset Aikins ja Prudden ovat nousseet Timo Pahkalan kanssa täysin Mestis-parhaimmiston tasolle. Cabanahan on tiedettykin suurten ottelujen ratkaisijaksi.
Mestis-seurojen talouksista huolta kantavana toivoisi, että ratkaisu siirtyisi maanantaiksi Vaasaan, mutta peli Mehtimäellä näyttäköön, onko Sport valmis mestaruuteen tänä iltana. Jokipojat on kova kotonaan. Ahtonen olisi saatava kuriin, niin se helpottaisi Sportin tietä kohti viiriä.
Jaha, pitänee vissiin vaivautua katsomaan peli hallille. Kotkanpesässä näytetään peli screeniltä. Onhan se mukavampaa katsoa peli porukassa kuin sohvalla.
Jaa-a pitäisiköhän sitä vaivautua paikalle. Ei taida jaksaa lähteä, kun ei meinaa enää luottaa herrojen tekniikkaan tuola Kotkanpesässä. Viimeksi Jukurit matsissakin sellaista takkuamista, että lähinnä meni vain hermot. Toki oli kyse striimi lähetyksestä. Mutta taitaa nyt oma flätty voittaa tällä kertaa...
Jaha, pitänee vissiin vaivautua katsomaan peli hallille. Kotkanpesässä näytetään peli screeniltä. Onhan se mukavampaa katsoa peli porukassa kuin sohvalla.
Öh, eikös se mennyt niin, että Kotkanp***ssa ei ottelua näytetä silloin, kun urheilukanava on asialla?
No joo, anyway, eteenpäin Sportti, come on, we trust in you guys! Show me the viiri today!
Öh, eikös se mennyt niin, että Kotkanp***ssa ei ottelua näytetä silloin, kun urheilukanava on asialla?
Kyllä kai Urheilukanavan lähetystä saa katsoa vaikka pubissa... ei sitä mikään estä. Taitaa olla noi kotisivujen nettilähetykset ainoita joita ei saa lähettää ulos Urheilukanavan pelipäivinä.
Nonniin, junnut nousi liigaan. Oletan että pelaajat ovat saanet pukukoppiin tiedon tästä. Taas näitä pieniä asiota jotka saattavat vaikuttaa pelaamiseen.
Olin huolissani siitä että Sport nukkuu yön kotona ja Jokipojat Viitasaaressa. Ainoa peli Hokki-sarjassa missä Sport oli altavastaaja oli lauantain peli jonka Hokki voitti 1-0. Silloin Hokki meni kotiin asti ja Sport matkusti vasta lauantaina Kajaaniin. Jalat jäi selvästi bussiin. Jostain (täällä Jatkoajassa) näin että Jokipojat olisi kumminkin yöpynyt Laihilla kun eilinen peli kesti noin pitkään. Silloin on puntit todellakin tasan illan pelissä.
Ensimmäisessä ottelussa näkyi että Joensuun lentokenttä sopii meille ja siksi uskon että pojat (miehet) hoitavat viirin kotiin jo tänään.
Todellinen rimanalitus Sportilta.
Ajattelin että sopisi Sportille tuo iso kaukalo mutta mitä vielä. Pakit tänään niin surkeita, että tekisi mieli kysyä, että mitä tapahtui? Purkukiekot aivan järjestäen vastustajalle ja maalinedusta oli täysin Jokipoikien hallussa.
Oli Jokipo kyllä hyvä tänään ja toki ansaitsi voiton. Mutta Sport pelasi kyllä huonoimman pelinsä koko keväänä. Kuinka voi olla noin unessa tällaisessa tilanteessa?
Maanantaina sitten seuraava koitos.
Oli Jokipo kyllä hyvä tänään ja toki ansaitsi voiton. Mutta Sport pelasi kyllä huonoimman pelinsä koko keväänä. Kuinka voi olla noin unessa tällaisessa tilanteessa?Sama vika iski Hokki-sarjassa kun oli yhden yön huili. Silloin Hokki dominoi peliä ainoan kerran sarjassa. Mihin ne jalat jäi? Eikö kunto kestä pojilla, vai? (provo)
Maanantaina hoidetaan se helvatan viiri kattoon, eiks je?
Täydet sata pistettä Jokipojille ja sille Urkurille.... Onneks joku pitää perinteitä ja lätkämeininkiä yllä!!!!
Tiukka matsi maanantaina, toivottavasti venyy viidenteen peliin ratkaisu ihan sen takia, että näkee matseja telkkarista.
Niin aijemmat kirjoittajat tuossa jo hommaa laittoivatkin pakettiin. Mitäpä tässä selittelemään, Sport pelasi huonoimman pelinsä herran aikoihin, toki ottamatta Jokipojilta mitään pois.
Tätä "mental erroria" osasin kyllä pelätäkkin. Tamminen tiivisti homman hyvin tuossa urheilukanavan haastattelussa. Muun muossa tuo 95:n valmistautuminen = 50 pros. tulos piti tänään kyllä kutinsa.
Pelaajat olivat haluttomia, halusivat tulla hoitamaan the viirin vasta kotimatsissa. Onhan sitä viiriä huomattavasti hienompi heilutella sitten kotiyleisön edessä ;)
Uskonpa että sielä oli jossain määrin joukkueella tätä samaa ajattelua mitä itselläkin oli, eli noh ei tällä nyt niiiin väliä katotaan miten käy, voidaanhan aina sitten kotona hoitaa homma kotiin. Jokipojat taas taisteli apinanraivolla itselleen lisää elinaikaa.
Ihan viihdyttävä ja mielenkiintoinen kiekkoilta oli, eipä siinä. Harmitti vaan, että Sport putosi niinkin pahasti kyydistä. Edellisten otteluiden perusteella olisin voinut melkein lyödä vetoa, että jatkoajalle mennään taas. Mutta kun ei niin ei. Ehkä Sport halusi voittaa mestaruuden kotikaukalossa? :)
Niin ja taas kerran Tamin loistoajoitus aikalisän suhteen. Mitä hiton hyötyä siitä on ajassa 00:39, kysyn vaan?
Ottelun jälkipelit hallin pihalla olivatkin melkein viihdyttävämpiä kuin itse kiekko-ottelu. Sitä ihan rupesi miettimään, että kummat on typerämpiä: ne, jotka huutelevat "vitun ryssää" ja "vitun ruotsalaista" maamiehilleen, vai ne, jotka provosoituvat ko. huuteluista? Aikamoista ala-astetason nokittelua molemmilta osapuolilta. Mutta saipahan siitäkin hyvät naurut. :D
Iso Punakka
21.03.2009, 21:22
Olin huolissani siitä että Sport nukkuu yön kotona ja Jokipojat Viitasaaressa.
Korjataan tähän, että Jokipojat nukkui yönsä Laihialla eli tästä lähtökohdasta Jokipojat ei saanut tämän päivän peliin mitään etua. Kovasti sitä yritettiin lähetyksessäkin toitottaa. Jokipojat oli vaan tänään parempia ja sarja katkee maanantaina Vaasassa.
Vaaditaan kenttäpelaajilta nyt todella paljon, sillä Jaskasta ei ole kantamaan tota joukkuetta tällä hetkellä. Sportilla nälkä oli jollain tapaa eilisen tyydyttämä. Pelottavan paljon parempi oli kotijoukkue tänään.
Maanantaina on kyllä Sportilla pakkovoiton paikka. Jokipojat palasi tämän sarjan suosikiksi?
PS. Rossin peluutusta kannattaisi harkita.
karate Mauri
21.03.2009, 21:28
No niin, tässä oli nyt sitä Jokipoikaa mitä pitikin. Toisessa erässä oli kiinnostavampaa paikoin seurailla RA:n kurkunleikkauseleitä, kuin kenttätapahtumia. Siksi tylsää pyöritystä tämä oli. Sama hönkä päälle jatkossakin, ja hyvä tulee.
Maanantaita kohti. Kiitos Jokipo!
Iso Punakka
21.03.2009, 21:29
PS. Rossin peluutusta kannattaisi harkita.
Tyhmempikin tässä tajuaa, että olisi idiotismia laittaa vuoden pelaamatta ollut maalivahti pelaamaan kauden tärkeimmällä hetkellä. Vaikka Jaska on pari helppoa päästänyt niin ollut kuitenkin voittava maalivahti tähän asti.
Tosin everonille ei taida kelvata mikään kun Höylän kanssa oli samanlainen itkuvirsi.
Tosin everonille ei taida kelvata mikään kun Höylän kanssa oli samanlainen itkuvirsi.
Case Madsen. Ei puhuta siitä. Kato totuutta silmiin. Jaska on ollut huono tässä sarjassa.
PS. Rossin peluutusta kannattaisi harkita.
No nyt tulee kyllä aika palturia sieltä suunnasta vaikka Evertonin kanssa monesti ollaan samaa mieltä oltu.
Eihän tuossa nyt olisi mitään järkeä. Ja kaikenlisäksi Jaska on tosiaan osoittanut olevansa voittava veskari. Kannatellut meitä aina silloin kuin sitä on eniten tarvittu. Esimerkkinä tästä viime matsin jatkoajan muutamat tärkeät kopit. Ja tosiaan vaikka Jaska olisi pelannut tästä huonommin niin siltäkään en näe Rossin peluutusta kovinkaan fiksuna. Tulisi kaveri niin kovaan paikkaan ja vielä kun ollut pelaamattomana.
Sport ei vain halunnut voittoa tänään tarpeeksi. Toki tämä oli huono homma siinäkin määrin, että en usko että Jokipojat on enää neljännessä pelissä ottelun alussa niin paskat housuissa mitä viimeksi Vaasassa olivat.
OT:na voisin kysyä, että miksi sanotaan Jokipo eikä Jokipojat. Laittanut melkein vituttamaan toi :D! Sama oli myös tuossa ottelun aikana, repeatilla tulleet puuduttavat huudot jo-ki-po jo-ki-po. Jopa muijaa rupesi tämä ärsyttämään, kun tuossa matsia katselin, heh.
Nyt vaasalaiset rauhoittukaa. Ei edes maalivahtipeli tätä ratkaissut, vaan yksinkertaisesti se, ettei normaali ihminen jaksa tuota Tamin pelityyliä kahta peliä peräkkäin tuolla matkustamisella.
Hyvin erilainen peli nähdään maanantaina, jo yhden päivän huili riittää siihen.
karate Mauri
21.03.2009, 21:50
OT:na voisin kysyä, että miksi sanotaan Jokipo eikä Jokipojat. Laittanut melkein vituttamaan toi :D! Sama oli myös tuossa ottelun aikana, repeatilla tulleet puuduttavat huudot jo-ki-po jo-ki-po. Jopa muijaa rupesi tämä ärsyttämään, kun tuossa matsia katselin, heh.
Vanha perinne, tuota JOKIPO!-huutoa on täällä kuultu vuosikymmenet.
Tänään muuten oli lauluakin, kasakkapartiota sun muuta. Siitä propsit päätyyn, hienoa että repertoire laajenee.
Castillo
21.03.2009, 21:54
Vaaditaan kenttäpelaajilta nyt todella paljon, sillä Jaskasta ei ole kantamaan tota joukkuetta tällä hetkellä. Sportilla nälkä oli jollain tapaa eilisen tyydyttämä. Pelottavan paljon parempi oli kotijoukkue tänään.
Maanantaina on kyllä Sportilla pakkovoiton paikka. Jokipojat palasi tämän sarjan suosikiksi?
PS. Rossin peluutusta kannattaisi harkita.
Suomalainen kuitenkin piti tänään numerot jotakuinkin siedettävinä ollen Sportin ehdottomasti paras.
Tämän nyt melkein osasi jo arvata. Ehkä sitten maanantaina..
Vanha perinne, tuota JOKIPO!-huutoa on täällä kuultu vuosikymmenet.
Tänään muuten oli lauluakin, kasakkapartiota sun muuta. Siitä propsit päätyyn, hienoa että repertoire laajenee.
Jaha. Kiitoksia asiallisesta vastauksesta. Joo kyllähän sieltä väliin jotain lauluakin kuului, tuosta onkin sitten hyvä jatkaa fanienkin eteenpäin. Mielestäni tosiaan tuon saman JOKIPO -huudon toistaminen on puuduttavaa.
Tänään muuten oli lauluakin, kasakkapartiota sun muuta. Siitä propsit päätyyn, hienoa että repertoire laajenee.
Juu. Enemmän tätä, vähemmän Jokipoa. Kuulosti jo paremmalle.
KKtigiltä voisi löytyä lauluihin lisää sanoja. Tai jos tulisi vetämään jonkun kurssin tai jotain joensuuhun? Sen verran kärkkäästi on kaveri arvostelemassa jokaista pihausta. Kuulitteko muuten, siellä oli se torvi! :) Nyt oli onneksi se mikki ilmeisesti kauempana tuosta, kun ei enään iskenyt niin pahasti korville.
Jokipojat oli ylivoimainen tänään. Nyt tarvitaan se yksi ryöstöretki. Se on ainakin varmaa, että Sport on maanantaina monta pykälää kovempi kuin tänään. Helppoa ei ole, mutta mahdollisuus on edelleen!
Heh, jotkut täällä syyttää maalivahtiaan, jotkut kotijoukkueen kannattajia ja joku antaa jopa muijansa tähän soppaan.. ;) Jokainen kannustaa edelleen tyylillään ja jos sitä ruoditaan niin eipä tuosta RA:sta ollut tänään juurikaan apua vierasjoukkueelle.
Jokipojat pelasi nyt sillä tasolla millä pitääkin ja oli juuri ton verran parempi. Kiekko liikkui, miehet liikkui, kaikki liikkui. Ja sitten sitä toivottua painetta Sportin puolustukseen, niin hätä siellä oli.
Sarja jatkuu, taistelu jatkuu. Hyvä näin.
Ps. Tammisen aikalisä oli kai vielä jokin ennätyskin samalla?
Ja Tami löysi taas syyn tuomareista:
– Herra Hämäläinen ei toivottavasti vihellä yhtään peliä niin kauan kuin minä olen valmentajana.
Ei Sport tuomareihin kaatunut...
Aivan alusta asti Sport oli askeleen jäljessä. Alkaako vaasalaisilla jo nyt käymään raskaaksi? En ihmettelisi ollenkaan nimittäin niin hirveällä sykkeellä kahteen ensimmäiseen finaalin tulitte. Jokipojat pelasi tänään järkevästi ja jalkakin liikkui aivan erilaisesti mitä aikaisemmissa finaaleissa, tuo näytti täysin eri joukkueelta. Hienosti oli Jokipojat nostanut pakettiaan ylemmäksi ja se sai vaasalaiset täysin iskukyvyttömiksi ja Sportin puolustuksen heikkous korostui tässä pelissä hyvin. Näin kun Jokipojat jatkavat tulevissakin peleissä niin tullaan näkemään vielä tiukka finaalisarja. Mielestäni Jokipojat riistivät Sportin aiemmin käyttämän pelitaktiikan ottelussa ja sehän tuotti hienon lopputuloksen. Oikealla taktiikalla Jokipojat on parempi joukkue ja heillä on parempi puolustus takana kunhan välttävät ne suurimmat virheet ja riskit joita nähtiin kahdessa ekassa ottelussa.
Korjataan tähän, että Jokipojat nukkui yönsä Laihialla eli tästä lähtökohdasta Jokipojat ei saanut tämän päivän peliin mitään etua. Kovasti sitä yritettiin lähetyksessäkin toitottaa. Jokipojat oli vaan tänään parempia ja sarja katkee maanantaina Vaasassa.
Jarno Pikkarainen, Jokipojat
– Olimme paluumatkalla Vaasasta yötä Viitasaarella
Heh, jotkut täällä syyttää maalivahtiaan, jotkut kotijoukkueen kannattajia ja joku antaa jopa muijansa tähän soppaan.. ;) Jokainen kannustaa edelleen tyylillään ja jos sitä ruoditaan niin eipä tuosta RA:sta ollut tänään juurikaan apua vierasjoukkueelle.
Vastataan nyt tähän, vaikka taisit tuon ihan pilke silmäkulmassa tosiaan heittääkkin. Minä ainakin itse olen mielestäni ottanut asiallisesti kantaa sanomalla oman näkemykseni tuosta "kannattamisesta" ja en ole missään vaiheessa viitannut ottelun ratkanneen esim. siihen mitä muijani sanoo jatkuvista jokipo -huudoista :).
RA:sta ei varmasti ollut paljoa apua, kun olivat sen verran altavastaajia jo lukumäärällisestikin Joensuulaisia vastaan. Siihen kun lisätään haluton joukkue, niin se olisi ollut se ja sama olisiko sielä ollut 0 vai vaikka 300 RA:laista.
Edit. Mig428:n kirjoitukseen vastausta:
Mielestäni enemmän ratkaisi henkimaailman asiat. Ennustin tässä käyvän juurikin näin. Sport käytti paukkunsa myös henkisesti kotiyleisönsä edessä. Lähtivät sitten mahat täynnä ja huonosti keskittyneenä Joensuuhun. Mielissä panoi vielä eilinen makoisa voitto ja ei oltu valmiina.
Ja Tami löysi taas syyn tuomareista:
– Herra Hämäläinen ei toivottavasti vihellä yhtään peliä niin kauan kuin minä olen valmentajana.
Ei Sport tuomareihin kaatunut...
Juu eihän ne tuomareihin kaatunut. Mutta muun muossa nämä ensimmäisen erän pari ihmeellistä Sport jäähyä ei ainakaan Sportin pelaamista auttanut. Eipä tässä mitään, kunhan ei sieltä Jokipojat leiristäkään sitten tultaisi tuomaroinnilla selittelemään, jos Sport seuraavan pelin vie. Näin kävi viimeksi, vaikka pelin kovalevyltä katsottuani jäi ainakin minun lasien läpi katsottuna monta Jokipo jäähyä viheltämättä.
Linnankundi
21.03.2009, 22:17
Illan pelissä suurin ero oli minun mielestä pakkien pelaamisessa, jokipoikien pakit vei tämän illan ei nyt ihan 6-0 mutta ainakin 5-2. Maalivahdit pelasi kummassakin päässä normipelin, tosin Suomalainen sähläsi kerran maalin takana aika pahasti. Eniten ihmetyttää tuo Tammisen aikalisän sisältö. Tuollaisen tyhjäpäisen möykkäämisen jälkeen ei minulta heruisi pelaajana tippaakaan kunnioitusta valmentajaa kohtaan.
Toinen ero mikä tällaisen maallikon silmiin kävi jo edellisessä pelissä, oli jokipoikien hyökkäysten vaarallisuus. Niitä vaan oli harvassa Vaasassa, mutta jotenkin vaan Sportin hyökkäyksiin nähden niissä oli jotenkin enemmän särmää. Ehkä ne on vähemmän harjoiteltuja ja siksi vaikeampia ennustaa. Sport pelaa sinällään ihan vauhdikasta ja systemaattista peliä, mutta improvisaatio puuttuu.
Ja tuo jokipo-huuto näyttää toimivan, ärsyttää vastustajaa ja vastustajan kannattajia, nimim. kokemusta on.
Tammisessa on juuri se vika, että hänessä ei ole ikinä koskaan yhtään mitään vikaa. Kaikki muu maailma taistelee nimenomaan häntä vastaan.
Jokipojat olivat tänään aika suvereeneja. Tiukoille sarja menee sillä uskon ettei tuo mene vielä seuraavassakaan pelissä poikki.
Vastataan nyt tähän, vaikka taisit tuon ihan pilke silmäkulmassa tosiaan heittääkkin. Minä ainakin itse olen mielestäni ottanut asiallisesti kantaa sanomalla oman näkemykseni tuosta "kannattamisesta" ja en ole missään vaiheessa viitannut ottelun ratkanneen esim. siihen mitä muijani sanoo jatkuvista jokipo -huudoista :).
Pilkkeitähän siinä oli, kaikissa silmäkulmissa. ;) Mutta ihan samaan asiaan, niin kyllä tuo kasakkalaulu toimisi komeasti, jos siihen olisi vielä enemmän porukkaa takana. Kehitys on kuitenkin positiivista fanihommissa, joukkueessa ja kaikessa toiminnassa susirajalla tällä hetkellä.
Hieno matsi omin silmin, tuomareita kommentoimatta.. Jatketaan!
Tuomarit oli paskoja vaikka eivät peliä ratkaisseetkaan. Olivat vaan molempiin suuntiin paskoja, ehkä siitä Sport karvan enemmän kärsi, mutta ei mitenkään ratkaisevasti.
Aivan kummallista linjaa pelin luonne huomioon ottaen. Vaikka Kinoksen maalinedustajäähyssä nyt ei kukaan Jaskaa käsille huitonutkaan, niin kyllä nyt tuon verran playoff-vääntöön kuuluu maalin edustalle ajanutta kaveria jäähän työntää. Tuo linja vaan tappaa tunteen pelistä. Kahvat pois ilman muuta, mutta fyysisyys, pieni vääntö ja "naaman putsaus" kuuluu playoff kiekkoon.
Ja mitä tulee Suomalaisen esityksiin, niin vaikka se on välillä vähän pudotellutkin, niin kyllä se vaan tänäänkin otti muutamia elintärkeitä koppeja. Muutenkin selkeästi voittava vahti. Pakkeja tässä pitää syyttää, jos joku tietty osa-alue on nostettava esiin. Vieläkin pyörii silmissä Pernaan maailmanluokan purku maalinedustalta. Jeesus että osas pojat olla pihalla...
No, onneksi hävisivät selkein numeroin. Ehkä se saattaa hieman herättää. Ja muutenkin, Sportin pelityyliä saattaa tuo yhden päivän lepo auttaa enemmän kuin Jokipoikien. Maanantaina sarja katkeaa.
Heh, jotkut täällä syyttää maalivahtiaan, jotkut kotijoukkueen kannattajia ja joku antaa jopa muijansa tähän soppaan.. ;) Jokainen kannustaa edelleen tyylillään ja jos sitä ruoditaan niin eipä tuosta RA:sta ollut tänään juurikaan apua vierasjoukkueelle.
Jokipojat pelasi nyt sillä tasolla millä pitääkin ja oli juuri ton verran parempi. Kiekko liikkui, miehet liikkui, kaikki liikkui. Ja sitten sitä toivottua painetta Sportin puolustukseen, niin hätä siellä oli.
Sarja jatkuu, taistelu jatkuu. Hyvä näin.
Sport perseili ja hävisi omaa paskuuttaan tänään, ei kaverin hyvyyttä. Sellasia joulupomppuja taas nähtiin ettei muusta väliä. JokiPO tekee näköjään maalinsa aina jollain pompulla, koska yhtäkään klap-klap maalia en ole ottelusarjassa nähnyt. Munkki jengi sanon ma ja nostan maljaa maanantaina kotijoukkueelle. LOO LO LOO
Edit: Tuomarit oli muuten paskoja
karate Mauri
21.03.2009, 23:22
Sport perseili ja hävisi omaa paskuuttaan tänään, ei kaverin hyvyyttä. Sellasia joulupomppuja taas nähtiin ettei muusta väliä. JokiPO tekee näköjään maalinsa aina jollain pompulla, koska yhtäkään klap-klap maalia en ole ottelusarjassa nähnyt. Munkki jengi sanon ma ja nostan maljaa maanantaina kotijoukkueelle. LOO LO LOO
Noniin, meillä on asijan tuntija.
Kunhan Sihvonen alkaa valmentamaan niin urkkakanavalla olisi valtakunnan johtavan jääkiekkoanalyytikon paikka auki. Hae ihmeessä.
Itsehän sanoisin, että Jokipoikien huonoutta on se, että Sport ylipäätään on saanut maaleja aikaan tässä sarjassa. Tai no sitten en.
Katsotaan maanantaina, saatanpa itsekin ehtiä ihan paikan päällekin. Parempi voittakoon.
Castillo
21.03.2009, 23:23
Pitää nyt itsekin ottaa kantaa tuomarointiin.
Eihän peli siihen ratkennut eikä kaksikolle suuria hasardeja tänään tullut. Hämäläinen on ollut tämän vuoden playoffeissa ylivoimaisesti paras tuomari ja mun mielestä Tami voisi pitää patansa vihdoin kiinni tästä aiheesta. Itseasiassa jos tarkkoja ollaan niin itselleni jäi vain yksi selvä virhe mieleen tämän illan pelistä. Avauserässä Juha Koivisto sai kakkosen kampituksesta tilanteessa jossa hänet kaadettiin ja jäässä liukuessaan maila osui Jokipo-pelaajaan. Myös todella hidas reagointi rangaistuslaukaukseen oli mielestäni selvä virhe. Enkä yritä kiistää etteikö se olisi ollut rankkarin paikka, vaan vihellys ja käsien nosto rankkarin merkiksi tuli useita sekunteja rikkeen jälkeen.
Yleisesti Playoffeissa on saanut käyttää mailaa aika rankasti ja sama meno jatkui tänään ihan tasaisesti molemminpuolin vaikka setin alkaessa Helsingissä oli erotuomareiden puolelta nimenomaan painotettu, että tähän tullaan puuttumaan. Sanahelinäksi sekin taisi jäädä.
Ja tästä viimeisestä kärsi tänään toki Sport, mutta suurempi kärsijä oli paremmalla asenteella liikkunut Jokipojat. Toivottavasti Pahkalaa ei kukaan tule syyttämään filmaajaksi, vaikka palasikin kehiin. Oli meinaan Sellarsilta niin älytön mälli suoraan päähän, että siinä olisi voinut käydä todella pahasti. Ja aika kauan Pahkala siellä vaihtoaitiossa näytti laskevan tähtiä.
Kiitämme ja moitimme:
+ Jokipoikien liike/palautumista eiliseltä
+ Edellämainitun joukkueen viisikkopelin eheys.
+ Sportin ylivoimapeli näytti ensimmäistä kertaa näissä peleissä ylivoimalta.
+ Jaakko Suomalainen
+ Juha Koivisto
- Sportin alivoiman passiivisuus.
- Sportin alivoimanelikon hajoaminen.
- Sportin puolustajien passiivisuus 2 vs. 2 tai 2 vs. 3-hyökkäyksissä.
- Sportin liike. En syytä haluttomuudesta koska siitä se ei jäänyt kiinni.
- Sportin pelitavan heikkoudet varsinkin omista lähtemisessä.
- Sportin puolustuspelin älyttömät virheet ja suoranainen perseily. Nöyryyttä!
- Jääkiekkoliiton otteluohjelmaperseilylle.
- Joensuun ihmisille jotka ostavat lippuja peleihin, mutta eivät käy siellä. Järkyttävää nähdä hallin parhailla paikoilla tyhjiä penkkejä.
- Petteri Sihvosen hehkutukset ensimmäisellä erätauolla, että peli olisi nyt sitä mitä sen pitäisi olla. Mitä vittua? Varmasti Jokipoikien kannattajan mielestä joo, mutta ihan oikeasti eihän tuolla ollut kuin yksi joukkue joka vei ja toinen kitisi. Pelin viihdearvo oli täyttä paskaa kun Sport ei kahden ensimmäisen erän aikana meinannut päästä edes punaviivalle kontrolloidusti Jokipoikien viisaan prässipelin takia.
Itsehän sanoisin, että Jokipoikien huonoutta on se, että Sport ylipäätään on saanut maaleja aikaan tässä sarjassa. (snips)
Itse asiassa tässä on perää, JoKiPo on jännittänyt ihan liikaa näitä pelejä, siihen nähden mihin tuo kokoonpano on kauden aikana aiemmin kyennyt.
Meitin kannalta on hyvästä se, että jo pelkästään fyysinen rasitus on saanut pelaajia fokusoitumaan pelkästään jäällä tapahtuviin asioihin, ja voisi hyvin tietää ja arvata, että jalkoja tönkkösuolatuiksi muikuiksi muuttava 'vääränlainen' jännittäminen on NYT koko joukkueessa voitettu kanta.
Mitä tulee joukkueen henkiseen valmistamiseen neljänteen peliin, niin voi vain arvailla, että miten eri tavalla Pikkarainen ja Tami lähestyvät tätä kysymystä!
Siellä on riittävästi "taitoa" voittaa Sport "one-to-one" pelillisesti, niin uskomatonta kuin se pelkästään nimellisiä budjetteja vertaamalla jollekin voisi näyttää.
TosiFani
22.03.2009, 00:00
Pelissä Sport oli ihan vastaantulija. Minä pistäisin tappion aika pitkälti Tammisen piikkiin. Ensinnäkin aivan idioottimainen matkustusjärjestely raskaan pelin jälkeen ja toiseksi liian aktiivinen pelisysteemi vieraissa raskaan pelin jälkeen. Mutta Hämäläisen vika, ei jääkiekkoleijona nro mikä lie.
Pelissä tuli mieleen, että onko Urheilukanava Tammisen palkkalistoille, sen verran Ritari ja Talonen Tamia ylistävät.
moonshainrider
22.03.2009, 00:09
En seurannut tuomarointia, mutta yhteen tilanteeneen haluaisin vähän "valaistusta"
Suomalaista ajettiin kun se oli maalialueella, eli vastustaja oli alueella ja "taklasi" maalivahtia. Tästä ei mitään. Eikö siitä pitäisi tulla? Monesti kun maalivahti seikkailee muualla maalin ulkopuolella ja tulee sellainen n.s kontakti joka saa maalivahdin lentämään, niin siitä tulee heti. Eli selvä ja näkyvä paikka, mutta onko se näin että maalivahtia saa taklata maalialueella muttei muualla??? Oletan ettei näin ole.
Taistele Joensuu! GoGoGo!!!!!
patapower
22.03.2009, 00:22
En seurannut tuomarointia, mutta yhteen tilanteeneen haluaisin vähän "valaistusta"
Suomalaista ajettiin kun se oli maalialueella, eli vastustaja oli alueella ja "taklasi" maalivahtia. Tästä ei mitään. Eikö siitä pitäisi tulla? Monesti kun maalivahti seikkailee muualla maalin ulkopuolella ja tulee sellainen n.s kontakti joka saa maalivahdin lentämään, niin siitä tulee heti. Eli selvä ja näkyvä paikka, mutta onko se näin että maalivahtia saa taklata maalialueella muttei muualla??? Oletan ettei näin ole.
Hieman aiheen sivusta mutta kuitenkin. Tuota tilannetta en nähnyt mutta mututuntumalla voin sanoa ettei maalivahdeilla ole minkäänlaista suojaa.. Veskaria voit ajella miten haluat ja räpylän voit hakata mailallasi ja vaikka veskari kiekon mukana maaliin.. se on nyt sallittua. Jäähylle joutuu vain Antti Aarnio Jokerit peleissä vastaavasta.
Monessa pelissä tuo on nähty, veskareilta vaaditaan nyt hieman sikaluonnetta tyyliin Ron Hextall ja lyödä takasin kun ei omat suojele.
Siellä on riittävästi "taitoa" voittaa Sport "one-to-one" pelillisesti, niin uskomatonta kuin se pelkästään nimellisiä budjetteja vertaamalla jollekin voisi näyttää.
Teillä ei taitoa ikävä kyllä tähän ole. Pelillisesti Sport vie taitotasossa, ja Jokipoikien viemisestä on ihan turha puhua. Kysymys on mentaalipuolesta ja paineiden sietokyvystä, sillä parempi joukkue Sport on. Joukkueiden pelitavan kypsyys ja oikea suorittaminen pahimmassa paikassa ja ajankohdassa nousee tärkeimmäksi seikaksi. Tamminen ei taktisin valmentaja ole, mutta vie mentaalipuolella Jarno Pikkaraista 100-0.
Iso Punakka
22.03.2009, 00:38
Tamminen ei taktisin valmentaja ole, mutta vie mentaalipuolella Jarno Pikkaraista 100-0.
Aika kova väite olettaen, että et ole kumpaakaan valmentajaa päässyt kovin läheltä seuraamaan. Tamin mentaalinen osaaminen on Tamin itsensä rakentama myytti.
Teillä ei taitoa ikävä kyllä tähän ole. Pelillisesti Sport vie taitotasossa, ja Jokipoikien viemisestä on ihan turha puhua. Kysymys on mentaalipuolesta ja paineiden sietokyvystä, sillä parempi joukkue Sport on. Joukkueiden pelitavan kypsyys ja oikea suorittaminen pahimmassa paikassa ja ajankohdassa nousee tärkeimmäksi seikaksi. Tamminen ei taktisin valmentaja ole, mutta vie mentaalipuolella Jarno Pikkaraista 100-0.
No mutta liigaan kuitenkin? Sport? Heh...No.Sehän nähdään. Tuli vastaan Ässät tai Lukko niin kolisee lujaa länsirannikolla. Uskon, että JoKiPolla on mahdollisuus haastaa Ässät. Sportilla ei. Lukkoa ei voita kumpikaan. Vi ses! (Eller hur?) sano rantaruotsalainen. Kiekko jäähän,veljet! Parempi voittakoon! ....and go!
No, Sportilta puuttuu peliä tekevä sentteri, joka näkyy suoraan ylivoimatehokkuudessa.
Tätäkin enemmän siinä näkyy pakiston kapeus, eikä edes puutteet kädellisyydessä/avauksissa riitä, sillä Sportin pakisto on luvalla sanoen "räjähdysaltis", erityisesti Uitto ja Kinos saattavat minä hetkellä tahansa hölmöillä pahemmin kuin Sellars edes pikkusievissä.
Maalivahti on siihen nähden pienin Sportin ongelmista, vaikka tietysti maalivahti on jo puoli joukkuetta. Tami yrittää kovasti, ja siitä hänelle kaikki arvostus, mutta vaikka Sport on ammattilaisjoukkue, toisin siis kuin Jokipojat, niin kaikki jampat eivät osaa ottaa Tamin yrittämistä ihan sillä tavalla vastaan kuin kylmänviileät ammattilaiset sen osaisivat tehdä jossakin rapakon takana.
Ei muuten ole ihme, että Sportin ulkomaanavut ovat parantaneet, samalla kuin muualla on alkanut ilmetä pientä, sanottaisiinko "kutinaa". Nämähän ovat vain "kuuntelevinaan", että mitä se valmentaja siellä melskaa! :)
Tamille ehdottomasti arvostusta Sportin ja Mestiksen pitämisessä otsikoissa. Kiekko ei kuitenkaan sittenkään ole ihan niin yksinkertainen peli, etteikö pelikirjaa ja johtamistapaa pitäisi päivittää välillä...
Jos kuitenkin kävisi niin, ettei Sport finaaleja voita, niin ei se Tamin valmennuspuoli kuitenkaan suurin syyllinen ole. Tai tiedä sitten, kuka loppujen lopuksi on Vaasassa vastannut skouttaamisesta. Käytetyllä rahamäärällä olisi ollut koottavissa joukkue, joka olisi mennen tullen pyyhkinyt vastustajansa Mestiksessä tieltään, mutta vuoden 2009 Sport ei sitä ole.
TosiFani
22.03.2009, 00:51
...Jos kuitenkin kävisi niin, ettei Sport finaaleja voita, niin ei se Tamin valmennuspuoli kuitenkaan suurin syyllinen ole. Tai tiedä sitten, kuka loppujen lopuksi on Vaasassa vastannut skouttaamisesta. Käytetyllä rahamäärällä olisi ollut koottavissa joukkue, joka olisi mennen tullen pyyhkinyt vastustajansa Mestiksessä tieltään, mutta vuoden 2009 Sport ei sitä ole.
Olen miettinyt, että kuka Sportin pelaajista on niin hyvä, että ansaitsee kunnon palkan. Näiden muutamien pelien perusteella, joita olen nyt katsonut, niin joukkueessa on tasan kaksi pelaajaa, joille voisi maksaa jotain: Takala ja Immonen. Muut ovat samaa massaa.
Härskiolof
22.03.2009, 02:07
Tais kyllä tulla Tamilla paska housuun jo eka erässä, aikamoinen ylireagoiminen ekavaihdon maaliin.. Mun mielestä täysin perusteeton veto. Enemmän aikalisällä olisi ollut tarvetta toisessa erässä kun Jokipojat tuli 3 kaistalta jatkuvasti päälle ja tekivat sen 3 maalia tsum tsum tyyliin.
Suomalaisesta ei voi syyttää tappiosta. Mies otti kuitenkin mm. rankkarin kiinni ja piti Sportia pystyssä.
Jokipojat oli kuin nurkaan ahdistettu eläin, pelaajista hehkui silti rentous. Tuon otteen kun saavat pidettyä niin sarjasta tulee vielä pitkä.
Peli oli kuin Vaasan pelin peilikuva. Jokipojat tuli päälle, mutta Sportin puolustus oli paljon pahemmassa kusessa kuin Joensuulaisten puolustus Vaasassa. Onneksi Tami ei ole saanut yv:tä tuon paremmaksi vaikka pari maalia tekivätkin tässä pelissä yv:llä. Tosin nopeastihan se muuttuu..
Välistä jokipojat esittivät jopa hyviä syöttöketjujakin.. Tulee mielenkiintoinen peli Vaasaan. Veikkaan, että menee jatkoajalle. Ja siellä sitten joku tahtomaali ratkaisee. Ja tullaan vielä joensuuhun ratkaisemaan tämä sarja.
moonshainrider
22.03.2009, 02:14
....muutko ovat korvaamattomat ;)
Tuli yksi tappio ja sen takia koko joukkue on kuraa? Maanantaina tulee uusi koitos ja virheiden määrä on vahempi silloin. Riittääkö se voittoon? Mene ja tedä.... kuitenkin maalit jotka tänään tulivat olivat henkilökohtaisien virheiden johtamia. Ihan sama hävittiinkö 0-10 tai 4-5 häviö, se on jo historiaa ja maanantaina uusi peli.
Linnankundi
22.03.2009, 02:45
Se maalivahdin "ajelu" oli kevyt töytäisy. JoKP-pelaaja yritti pysäyttää vauhtinsa ennen maalivahtia, muttei aivan onnistunut. Maalivahti oli alueensa etureunalla ja kaatui kosketuksesta hieman teatraalisesti. Aloitus tilanteesta vietiin siniviivalle, mikä oli oikea ratkaisu.
Se maalivahdin "ajelu" oli kevyt töytäisy. JoKP-pelaaja yritti pysäyttää vauhtinsa ennen maalivahtia, muttei aivan onnistunut. Maalivahti oli alueensa etureunalla ja kaatui kosketuksesta hieman teatraalisesti. Aloitus tilanteesta vietiin siniviivalle, mikä oli oikea ratkaisu.
Itse näin tilanteen menevän että Suomalaisella jäi ehkä hieman maski vaan maalin verkkoon kiinni. Sen takia ei päässy saman tien ylös.. mene ja tiedä.. ihan sama. Ei ratkennu peli siihen vaan Sportin emämunauksiin omalla alueella kolmeen otteeseen. "Jokipojat palasi huipputasolleen" Ja paskan marjat, ilmeisesti joku joen suulainen tonki skriivannu, paska jengi. Kiitos ja anteeksi kun luitte, liikaa pohjia sanottiin baarissaki. Hyvää yöötä ja maanantina poikki.
Edit: Shaatana!!!
Castillo
22.03.2009, 03:18
Sportin pakisto on luvalla sanoen "räjähdysaltis", erityisesti Uitto ja Kinos saattavat minä hetkellä tahansa hölmöillä pahemmin kuin Sellars edes pikkusievissä. Olipa muuten älyttömän paska kommentti.
Sen olisi jotenkin ymmärtänyt, että tällainen kommentti tulee joltain ulkopuoliselta mutta Jokipoikien kannattajalta.. Aivan älytön vertaus!
Oltiin joensuulaisten kanssa samaa mieltä. Tää oli sovittu tulos.
Ei tuosta muuten saa oikein irti. Ilmeisesti Saari on käskenyt, että hoidetaan vielä yksi täystupa-peli, jotta ensi kauden joukkueen rakentelu sarjatasosta riippumatta on sarjan huipputasoa.
Jokipo pelasi omalla tasollaan, Sport ei.
Suomalainen pelasi kolmannen erän mainiosti, mutta muuten koko puolustus koomaili Jokipolle sen kolme maalia.
En minä muuta muista. Pitkä reissu, mutta käteen ei jäänyt yhtään mitään... vielä.
GO JUNNUT!
Taattua Tammista ja Sportin kannattajistoa tappion jälkeen.
Dami oli laatinut briljantin suunnitelman, mutta joukkue ei osannut hänen nerokkuuttaan toteuttaa. Eli vika oli joukkueessa.
Spåra fanien mielestä taas joukkuetta ei huvittanut ottaa voittoa.. kyllähän ne ois nyt pystyneet, mut nostellaan maljaa sitten kotiyleisön edessä.. niinkö?
Vai oisko niin että Jokipojat pelasi ensimmäisen matsin tasollaan ja Sport ei pärjännyt?
Niin tai näin, mielenkiintoinen peli huomenna tulossa. Kädet ristiin että päästään Tammisen ja Vaasan kannattajien selittelyjä lukemaan tiistaina.
Go Joensuu!!
Spåra fanien mielestä taas joukkuetta ei huvittanut ottaa voittoa.. kyllähän ne ois nyt pystyneet, mut nostellaan maljaa sitten kotiyleisön edessä.. niinkö?
Vähän niin kuin näin kyllä. Sillä joukkue ei todellakaan näyttänyt haluavan voittoa tarpeeksi. Takki oli jotenkin henkisesti tyhjä, sillä niin maukas edellisillan kotivoitto Kuparisaaren fanaattisen yleisön edessä oli. Tämä on tuttu ilmiö, ja ei ole kauaa kun tälläinen viimeksi nähtiin, näin kävi myös Hokki-sarjassa vastaavassa tilanteessa. Jokipojat taas laittoivat 110% kehiin kotiyleisönsä ja pakkovoiton edessä.
Castillo
22.03.2009, 10:57
Taattua Tammista ja Sportin kannattajistoa tappion jälkeen.
Taattua Jukureiden kannattajistoa tulla aurinkorannoilta pois heti kun Sport sattuu häviämään.
Veikkaan, että jos siellä Mikkelissä osattaisiin lukea rivien välistä niin huomaa ettei Sportin kannattajat ole tässäkään kaikki selitelleet tappiota kaikenlaisella schaissella.
Itse vain halusit tarttua johonkin yksittäiseen kommenttiin ja yleistää sillä sitten koko kansanryhmän.
Taattua Jukureiden kannattajistoa tulla aurinkorannoilta pois heti kun Sport sattuu häviämään.
Veikkaan, että jos siellä Mikkelissä osattaisiin lukea rivien välistä niin huomaa ettei Sportin kannattajat ole tässäkään kaikki selitelleet tappiota kaikenlaisella schaissella.
Itse vain halusit tarttua johonkin yksittäiseen kommenttiin ja yleistää sillä sitten koko kansanryhmän.
Ei, auringon-otosta mut ajoi esim. edellisen Diablo kirjoittajan ja muiden vastaavien ajatukset / asenne. Eli: Sport häviää silloin kun niitä ei huvita pelata, ei sen takia että vastustaja olisi parempi. Tammisen jutuista kärvähtää myös aika helposti. Vika on aina muissa, kun ne ei tajua et se on Aurinkokuningas ja se on aina h..tin kova äijä, suurin osa Suomalaisistakaan ei tajua Tammisen suuruutta (siis Tamin mielestä), me muut kun katsellaan vähän näyttöjenkin perään. Hikisesti selvisitte ylipäänsä Hokista finaaliin, vaikka koko mestis-sarjahan piti olla taputeltu teidän ja KooKoon kesken ennenkuin oli alkanutkaan.
Täysin ylivoimainen joukkueenne ei kyennyt edes runkosarjan voittoon ja se on Tammisen huonoutta.
Jos luoja suo, jää se viiri hinaamatta tämänkin kauden jälkeen.
Hartiapankki
22.03.2009, 12:56
Kyllä mä uskoisin että eilinen oli sisuuntuneiden Jokipoikien pelaajien hyvyyttä, ja tämä painostus johti sitten Sportin pelaajien virheisiin. Eli Sportin huonous ei välttämättä ollut itsestä johtuvaa, ainakaan kokonaan. Kyllä varmasti kaikki halusivat laittaa sarjan heti eilen poikki, tässä vaiheessa kun on vaarallista antaa vastustajan saada henkeä päälle.
Tammisen jutuista kärvähtää myös aika helposti. Vika on aina muissa, kun ne ei tajua et se on Aurinkokuningas ja se on aina h..tin kova äijä, suurin osa Suomalaisistakaan ei tajua Tammisen suuruutta (siis Tamin mielestä), me muut kun katsellaan vähän näyttöjenkin perään. Hikisesti selvisitte ylipäänsä Hokista finaaliin, vaikka koko mestis-sarjahan piti olla taputeltu teidän ja KooKoon kesken ennenkuin oli alkanutkaan.
Täysin ylivoimainen joukkueenne ei kyennyt edes runkosarjan voittoon ja se on Tammisen huonoutta.
Jos luoja suo, jää se viiri hinaamatta tämänkin kauden jälkeen.Tähän nyt ei voi sitten mitään muuta oikein kommentoidakaan, kuin että koetahan elää asian kanssa.
ps. Joukkue ei ole ollut tähän sarjaan täysin ylivoimainen. Olet ensimmäinen joka näin sanoo. Jopa Tamminen myönsi taannoin että vaikka materiaali on kova tähän sarjaan, ei siinä toisaalta ole mitään sellaista erityistä etteikö voitaisi hävitä kenelle tahansa sarjan joukkueelle.
Ihmemies
22.03.2009, 13:10
Taattua Tammista ja Sportin kannattajistoa tappion jälkeen.
Spåra fanien mielestä taas joukkuetta ei huvittanut ottaa voittoa.. kyllähän ne ois nyt pystyneet, mut nostellaan maljaa sitten kotiyleisön edessä.. niinkö?
Ota nyt keksi. Kaikki näki että Jokipojat pelasi paremmin lauantaina ja ansaitsi voittonsa. Sport ei pystynyt ottamaan voittoa eilen, mutta maanantaina on tilanne taas ihan toinen kotiyleisön edessä ja päättyy peli kummalle tahansa, niin veikkaan että tulossa on jälleen todella tiukka koitos. Sport näytti lauantaina hieman väsyneeltä & kankealta ja omassa päässä tuli paljon isoja virheitä. Tähän yhden päivän lepo tekee varmasti jo eetua ja kun hallilla on maanantaina vielä se kotiyleisö tuomassa muutaman potkun lisäenenrgiaa, niin en usko näiden edellisen pelin negatiivisten seikkojen enää näkyvän maanantaina.
Eikö Jukurifanien pitäisi olla jo pitkällä kesälomalla? Luulisi että tekisi mieli unohtaa jääkiekko hetkeksi aikaa tämän kauden otteiden/tulosten jälkeen.
Ihme selittelyä ja katkeruutta ilmassa tältä Mikkelin kesälomalaiselta. Anzen viesti(t) oli varmaan provo(a) ja pitää itsekkin tuohon trolliin tarttua... Niin vai pitääkö, en jaksa =)
Mutta nyt kohti maanantaita, joka on ehkä mielenkiintoisin ja jännittävin ottelu koskaan meikäläisen "kannattaja uran" aikana. Parempi voittakoon.
Hikisesti selvisitte ylipäänsä Hokista finaaliin, vaikka koko mestis-sarjahan piti olla taputeltu teidän ja KooKoon kesken ennenkuin oli alkanutkaan.
Hokki oli kova joukkue, eikä sen finaaliin pääsy olisi ollut mikään ihme. Tällä kertaa kuitenkin kävi näin. Kommenttisi lähinnä aliarvioi Hokkia enemmän kuin Sportin suoritusta.
Mediassa rankattiin Sport ja KooKoo kärkeen. Ainahan sinne joku pitää veikata. Ne on kuitenkin vain veikkauksia ja usein veikkaukset kusee, niinkuin tässäkin tapauksessa.
Ennemmin kehuisin Jokipoikia mahtavasta kaudesta kuin vittuilisin Sportin ja KooKoon suuntaan. Tämä vain on tapana täällä. Ei niinkään kehuta voittajia vaan haukutaan häviäjää.
Voit puolestani käyttää vaikka koko päivän etsimällä netistä Sportin uhoamisia, mutta et tule niitä löytämään. Sport ilmoitti että Mestiksen voitto ja liigakarsinnat on tavoite. Myönnettiin että tavoite on kova ja vaikea saavuttaa, mutta silti siihen pyritään. Jos ottaisitte siellä Mikkelissä laput silmiltä ja lukisitte/kuuntelisitte välillä, niin huomaisitte tämän ilman, että se pitää rautalangasta vääntää. Tami- ja Sport-vihanne vaan ei taida mahdollistaa sitä.
Jos ei tänä vuonna tule viiriä tai jos se tulee, niin arvaapas mitä: Sport lähtee ensi kauteen tavoitteenaan voittaa Mestis. Eikö ole uskomaton juttu, taas ne uhoaa.
Ennemmin kehuisin Jokipoikia mahtavasta kaudesta kuin vittuilisin Sportin ja KooKoon suuntaan. Tämä vain on tapana täällä. Ei niinkään kehuta voittajia vaan haukutaan häviäjää.
KooKoolle voisi ehkä jopa ollakin varaa vähän vittuilla, mutta sen sijaan Jokipojille ja Sportille on annettava kaikki tunnustus. Ne ovat olleet kauden selvästi parhaat joukkueet: kärkikaksikko runkosarjassa ja etenivät sitten myös finaaliin. Hokin pudottaminen ei ole mikään hikinen selviytyminen, vaan kova temppu.
Ja mikkeliläisten olisi varmaankin syytä käsitellä ensin omat pettymyksensä ennen turhaa leukojen loksuttelua:
"Jukurien materiaali kyllä riittää keväälläkin haastamaan nuo mainitsemasi joukkueet. [...] Pelin tästä yhä kehittyessä saavat Sport, Kookoo, Tuto ja Hokki alkaa tosissaan miettimään kuka se päävastustaja loppukahinoissa sitten olikaan. Taitaa sitten kuitenkin taas tulla tutulta suunnalta."
Kuulostaako Anze tutulta?
Yksi huonoimmista vierasmatseista mitä olen Sportilta nähnyt. Kaikki näki, että peliin oli valmistauduttu ihan väärin, kun vasta samana päivänä lähdetään Suomen toiselle puolelle. Seitsemän tuntia dösässä, ja on selvää ettei jalat liiku.
Alku meni taas Sportille hyvin tyypillisesti, kaveri yksin läpi. Tällä kertaa teki maalin. Noita tilanteita on näissä play-offeissa ollut ehkä joka toisessa matsissa. Suomalaisen Jaska oli eilen kyllä niin kaukana siitä miehestä, joka meille on voittoja torjunut. Puolustuksessa ei ollut yhtän onnistujaa, ja oman maalin edessä tämä matsi hävittiin.
Cabana on kyllä helvetin tärkeä pelaaja. Eilen teki kaksi maalia, ja piti meitä jotenkin elossa. Eilen jäi loppukiri ihan pannukakuksi, eikä saatu edes maalipaikkoja.
Kaikki tämä on kuitenkin seurausta siitä että valmistautuminen peliin oli huono.
Tästä ottelusarjasta on tullut tosi mielenkiintoinen jota koko kansa saa seurata livenä urheilukanavalta.
Itse arvioisin ottelusarjaa tähän mennessä niin, että siinä on ollut kaksi mental-changea ja kolme kulminaatiomomentumia.
Jokipojat oli aivan eksyksissä ensimmäisen ottelun kahdessa erässä TV-kameroiden luodessa ennenkokemattoman jännitteen. Mutta sitten peli loksahti avausmaalista uomiinsa ja tapahtui mental-change, joka jatkui toisessa ottelussa Vaasassa ja voimistui edelleen kolmannessa. Toinen mental-change tapahtui Sportille kolmannen ottelun toisessa erässä, kun se törmäsi kuntopohjansa riittämättömyyteen ja pelaajat tajusivat, ettei heillä ole fysiikkaa mihinkään loppukiriin. Jokipojat luistelivat menojaan.
Ottelusarjan kulminaatiopisteet ovat olleet 1. ottelun Jokipoikien avausmaali, 2. ottelun jatkoerämaali (pisti Jokipojat siltaan/tai nyt olisi Sport sillassa) ja 3. ottelun toinen erä.
Ylijännitys on nyt Jokipojilta karissut ja paremman kuntopohjan omaava joukkue on aina paremmassa itseluottamuksessa. Sportin vahvuutena on kuitenkin tasaisempi pelillinen suorittaminen, eikä sen pelissä ole yhtä suurta hasardiriskiä kuin Jokipojilla. 50-50.
Kyllä mä uskoisin että eilinen oli sisuuntuneiden Jokipoikien pelaajien hyvyyttä, ja tämä painostus johti sitten Sportin pelaajien virheisiin. Eli Sportin huonous ei välttämättä ollut itsestä johtuvaa, ainakaan kokonaan..
Näillä linjoilla olen pitkälti itsekin. Jokipojat oli vaan parempi eilen, valmiimpi, vahvempi. Halusi enemmän. Jokipoikien voitto ei automaattisesti tarkoita sitä, että Sport oli vaisu.
Tähän voisi hakea esimerkkejäkin, mutta yleisesti sanottakoon, että kovinkaan moni ei ole tunnustanut sitä tosiseikkaa, että Jokipojat on kova jengi, tällä kaudella. Onhan se vaikea tunnustaa, kun tämä tuli kuitenkin ns. puskista. Vaan tämä taitaa olla sitä perinteistä suomalaista ajattelua: vaikka naapurilla onkin isompi auto, niin en minä sitä myönnä, tai jos myönnän, niin ainakin se auto on ihan paska muuten.
Kattelin tota urkkakanavan uusintaa matsista. Tuo Sellarsin tilanne nyt on sellainen mitä pitää kommentoida: Pahkala kääntyy tuossa juuri ennen tälliä, mutta Sellarsin käsi on korkealla, eli jäähy tuomittu ihan oikein. Tosin, joku 2+10min olisi ollut oikeutetumpi, mielestäni. Jokipojista myös Kale oli hienosti esillä kahdella maalillaan. Tulokas Pitkänen oli myös oikein pirteä, huikea kausi silläkin! Pakeista Akkanen oli taas kova, kova, mutta rehdisti kova!
Castillo
22.03.2009, 15:15
Näillä linjoilla olen pitkälti itsekin. Jokipojat oli vaan parempi eilen, valmiimpi, vahvempi. Halusi enemmän. Jokipoikien voitto ei automaattisesti tarkoita sitä, että Sport oli vaisu.
Nimenomaan näin. Vaikka Sport oli todella huonolla jalalla liikkeessä ja aika hengettömän oloinen niin kaikki kunnia Jokipojille, joka oli todella kova jokaisella ketjullaan. Toki ykkösenä mielestäni oli tuo Koskirannan ketju joka sai läpi ottelun melkein jokaisessa vaihdossaan pelin painopisteen Sportin puolustusalueelle.
Ilmeisesti Saari on käskenyt, että hoidetaan vielä yksi täystupa-peli, jotta ensi kauden joukkueen rakentelu sarjatasosta riippumatta on sarjan huipputasoa.
Heh... ja ottaisi riskin sen yhden pelin takia, että menetetään mahdollisesti kaksi rahakkaampaa liigakarsintapeliä? Ei kukaan ole niin tyhmä. Tottakai jälkikäteen kun laskee niin sekin maanantaina tuleva raha on tervetullutta jos jatkoon päästään, mutta kun riskit ovat niinkin suuret niin ei kukaan tekisi urheilussa sellaista tempausta että häviäisi tahallaan finaalipelin...
Sport vaan oli liikkeessä pahasti jäljessä. Ei siinä muuta. Nyt puristettiin mailasta kuten Jokipojat ekassa pelissä.
Vanha sanonta on ja pätee: Kolmas voitto on se vaikein otettava.
Kyllähän Jokipojat oli eilen aivan suvereeni, muutamaa Sportin huippuvaihtoa lukuunottamatta. Ensimmäinen yv-maali oli Sportilta hieno, toinen lähinnä tuuriosuma, kun Hilppa ei saanut kiekko purettua Capanan polkkareita etemmäs.
Sportin puolustus oli aivan kuutamolla suuren osan peliä. Karlssonin toinen 4-1 maali tästä hyvänä esimerkkinä.
Tästä on hyvä jatkaa maanantaina Vaasassa. Ennustus on, että Jokipojat vie sen jatkoerässä, ja ratkaisu siirtyy keskiviikolle täpötäydelle Mehtimäelle. Ja taas kansa huutaa jotta JOKIPO!!! ;)
Pakko se on toivoa, että Jokipojat tuon neljännen ottelun vie, että tulisi vielä yksi peli Joensuuhun ja pääsisi katsomaan. Pudotuspelikiekossa on vaan sitä jotain, vaikkei oma jengi olisikaan mukana. Voi ihan vapaasti hurrata kummankin joukkueen hyville suorituksille. :)
Plus tietysti ottelun jälkipelit hallin pihalla, jotka ovat monasti kiintoisampia kuin itse ottelutapahtuma. :D Saa nähdä montako "ryssää" ja "svedua" ensi kerralla kuullaan...
Plus tietysti ottelun jälkipelit hallin pihalla, jotka ovat monasti kiintoisampia kuin itse ottelutapahtuma.
Harmin paikka, kun tätä ei Joensuussa osata vaikka niille tästä sanoinkin. JOS homma hoidettaisiin niinkuin perjantaina Vaasassa, turhaa vittuilua matsin jälkeen ei tapahtuisi.
Toinen mental-change tapahtui Sportille kolmannen ottelun toisessa erässä, kun se törmäsi kuntopohjansa riittämättömyyteen ja pelaajat tajusivat, ettei heillä ole fysiikkaa mihinkään loppukiriin. Jokipojat luistelivat menojaan.
Mistä nämä jutut on revitty, missä Jokipojilla sanotaan olevan parempi kuntopohja kuin Sportilla? Ei ollut meinaan ensimmäinen kerta kun tällaista väitetään.
vBulletin v3.8.6, Copyright ©2000-2013, Jelsoft Enterprises Ltd.